Intian matka 27.12.2014-5.1.2015 Irman matkakertomus. Tapasin Jacob Marinenin ensi kertaa vuoden 2014 toukokuussa kotiseurakunnassani Vaajakoskella. En ollut aiemmin tiennyt tällaisesta henkilöstä enkä hänen työstään Intiassa. Uskon, että Herralla oli tarkoitus saattaa minutkin jollain tavalla mukaan tähän työhön näkemään Hänen suuria tekojaan Pastori Jacobin palvelutehtävän kautta. Silloin Jacob kutsui Agape Intian hallituksen ja muutamia työn tukijoita Intiaan ja minäkin sain kutsun lähteä mukaan. Matka toteutui vuodenvaihteessa. Kahdeksan hengen ryhmänä lähdimme tapaninpäivän jälkeen viikon vierailulle GTSSS:n työpisteisiin Intian Khammamiin, Manuguruun ja Hyderabadiin. Matkalla olivat mukana Maija ja Veijo Pitkäkangas Säkylästä, Veera ja Juuso Mattelmäki Huittisista, Marja-Terttu ja Timo Ritvanen Pieksämäeltä, Ismo Ojala Huittisista ja minä, Irma Mantsinen Leppävedeltä. Jacob oli lähettänyt meille matkasuunnitelman, joka vaikutti hyvin tiiviiltä. Lauantai 27.12.2014 Keski-Suomessa päivä oli luminen. Pakkasta oli -7 astetta. Ajelin Pieksämäelle Ritvasten luokse. Puolen päivän jälkeen lähdimme Ritvasten autolla kohti Vantaan lentokenttää. Matkalla poikkesimme syömään. Matkaselvitykset menivät hienosti, kun Veera hoiti hommat automaateilla. Kone lähti klo 20.40. Koneessa vieressäni istui intialainen mies, joka oli Ruotsissa töissä ja oli matkalla vanhempiensa luokse Intiaan. Keskustelimme innokkaasti. Kerroin hänelle matkamme tarkoituksesta ja Jacobin työstä. Minulla oli mukana Jacobin englanninkielinen kirja, josta annoin hänen lukea Jacobin paranemisen ja perheen uskoontulon. Hän oli hyvin vaikuttunut. Saakoon Jeesus ilmestyä hänekin elämäänsä. Sunnuntai 28.12.2014 Suomen ja Intian aikaero on 3,5 h. Lento Helsingistä New Delhiin kestää normaalisti n. 6h. Nukuin jonkin verran. Laskeutumisaika oli klo 6.20, mutta kone ei voinut sumun takia laskeutua New Delhiin, vaan lensi varakentälle Ahmedabadiin 700 km:n päähän, ja niinpä saavuimme Delhiin 7h myöhässä klo 14.30.
Vastaanottokomiteamme: veljemme Jacob, Ramesh, John ja matematiikan opettaja, jolle annoimme lempinimen Akri, olivat odottaneet meitä asemalla edellisestä illasta asti. Matka hotelliin oli melko pitkä. Sen taitoimme takseilla. Siinä meille olikin "fast Sight seeing in Delhi" kuten Jacobin ohjelmassa luki. Saimme pienen välähdyksen 16 miljoonaisen kaupungin väkirikkaudesta ja elämänmenosta. Matkalla piipahdimme katsomaan aidan takaa paria kuuluisaa nähtävyyttä. Ja osa porukastamme kävi vielä katsomassa Intian porttia. Qutub Minar on tiilistä tehty minareetti Intian Delhissä. Se on maailman korkein tiiliminareetti ja Unesco lisäsi minareetin maailmanperintöluetteloon vuonna 1993. Minareetti on 72 metriä korkea ja sen huipulle vie 399 askelmaa. Se on rakennettu vuonna 1193 ja se on yksi Intian islamilaisen arkkitehtuurin hienoimmista taidonnäytteistä. Bahá'í Lootus temppeli on Bahá'í uskonnon temppeli, joka valmistui vuonna 1986, ja on yksi maailman vierailluimmista ja kuvatuimmista rakennuksista.temppeli on rakennettu ekspressionistiseen tyyliin, ja sen merkittävin piirre on sen lootuskukan muotoinen design. Lootus kukan inspiroima design on viimeistelty 27:n marmoripeitteitteisellä "kukanlehdellä", jotka on järjestelty kolmen ryhmiin niin että rakennuksessa on yhdeksän puolta Intian portti, joka muistaa ensimmäisessa maailmansodassa kaatuneita intialaisia sotilaita.
Illalla kävimme syömässä eräässä ravintolassa. Sinne oli aika pitkä matka. Intiassa liikenne on vasemmanpuoleista. Kadut ovat täynnä, autoja, Tuc-tuc-takseja, mopoja, kaupustelijoita,lehmiä, koiria ja vaikka mitä. Ravintola oli ulkoisilta puitteiltaan melko vaatimaton, mutta ruoka oli hyvää intialaista, tulista ja osa vähemmän tulista. Ilmeisesti ravintolan pitäjä oli saamaansa korvaukseen tyytyväinen, kun lähtiessämme hykerteli käsiään. Taisi ottaa vähän ylihintaa. Päivälämpötila oli n. +17 ast mutta illalla +5 tai +6 ast. Suihkun jälkeen menin kymmenen maissa nukkumaan. Onneksi peitto oli lämmin, muuten olisi palellut. Nukuin melko hyvin. Maanantai 29.12.2014 Heräsin viiden aikaan. Kadulla oli jo kova liikenne. Taisi olla koko yön. Ulkona oli kylmä ja huone oli myös kylmä. Seitsemältä söimme ihanan aamupalan hotellissa ja lähdimme takseilla rautatieasemalle. Juna Agran kaupunkiin lähti klo 8.30. Matka kesti 1,5 h pitempään kuin pitäisi. Aikataulut ovat Intiassa eri käsite kuin meillä. Junassa oli melko kylmä. Mutta hätä keinot keksii.
Saavuimme perille ennen kahta. Ennenkuin ehdimme meille varattuun pikkubussiin, kerjäläisten joukko ympäröi meidät. Meitä oli kielletty antamasta kenellekään mitään. Jacob hoiti antamispuolen. Raajarikkoja on paljon. Eräs mies ajoi kolmipyöräisellä pyörällään luoksemme. Hänellä oli niin suuret jalkoterät ja kämmenet, etten ole koskaan nähnyt sellaista. Eräs lääkäri kertoi myöhemmin, että tuolla miehellä on "Phaleria sairaus", jossa eri ruumiinosat voivat paisua muodottoman suuriksi. Muuten mies vaikutti kohtalaisen terveeltä, mikäli hänen olosuhteissaan ihminen ylipäätään voi olla terve. Tuli niin surullinen olo. Voi miten monenlaista kärsimystä tämä maa päällään kantaa. Matkatavaramme saimme säilyttää meille vuokratussa pikkubussissa. Agran vierailumme kohde oli: Taj Mahal on Agrassa Uttar Pradeshin osavaltiossa Intiassa sijaitseva mausoleumi, jonka Suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan rakennutti 1600-luvulla muistoksi synnytyksessä kuolleelle lempivaimolleen Mumtaz Mahalille. Myös Shah Jahan on haudattu mausoleumiin vaimonsa vierelle. Valkoisesta marmorista rakennetun mausoleumin lisäksi rakennuskompleksiin kuuluu reunustava muuri, puisto, portti, moskeija ja vierastalo. Mausoleumi on koristeltu arvokkailla kivireliefeillä ja -upotuksilla sekä kalligrafialla. Taj Mahalia pidetään nykyisin indoislamilaisen arkkitehtuurin suurimpana saavutuksena, ja se on kauneutensa vuoksi nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi. Tässä ryhmämme Taj Mahalin sisäänkäynnin edessä
Tässä alla meidän uskolliset, rakkaat intialaiset seuralaisemme, jotka huolehtivat meidän turvallisuudestamme ja kaikenlaisesta mukavuudestamme parhaalla mahdollisella tavalla. John, Ramesh, Akri ja Jacob Ja tässä Jacob mamman ja pappan kanssa Intialaiset naiset pyysivät päästä kuvaan länsimaalaisen kanssa. Kaikilla oli hauskaa. Illan suussa kävimme Priya-ravintolassa syömässä. Sieltä suuntasimme rautatieasemalle, josta junamme piti lähteä klo 20.30. Mutta kuinka ollakaan, junaa ei kuulunut. Odottelimme kylmissämme pitkään. Sitten saimme tiedon, että koko junaa ei tule sinä iltana, koska Delhistä lähtiessä on niin sakea sumu, että juna ei voi tulla.
Onneksi Veera ja kumppanit pitkän etsinnän jälkeen löysivät meille sopuhintaisen hotellin. Siellä rukoilimme yhdessä ja pyysimme Herralta apua edelleen matkallemme. Huoneet olivat kylmiä, mutta saimme kuitenkin jotenkin levättyä. Ei onneksi meidän tarvinnut odottaa koko yötä asemalla niinkuin monet intialaiset tekivät. Tiistai 30.12.2014 Olimme saaneet tiedon, että juna tulee aamupäivällä, joten menimme yhdentoista aikaan asemalle. Siellä odottelimme kylmissämme puoli kolmeen. Juna oli siis yli 20 h myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Odotushuoneessa tapasin nuoren 23-vuotiaan naisen, joka kertoi olevansa junan kuljettaja. Sanoin hänelle, että yritä pitää junat aikataulussa. Sitten vihdoin viimein, ah ihanuus, juna tuli, tuo kauan kaivattu. Meidän ryhmämme oli jaettu kahteen eri vaunuun. Makuupaikkamme oli toisessa luokassa. Meidän "loosissamme" oli yksi erittäin sympaattinen, intialainen lääkäripariskunta pienen lapsensa kanssa. Mies on lastenlääkäri ja vaimo geriatri. Oli erittäin mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan. Jacob tuli mukaan keskusteluun ja kertoi työstään ja sitten koko ihmeellisen parantumisensa. Nuo ystävät olivat todella vaikutettuja ja ottivat Jacobin yhteystiedot. Kukapa tietää, vaikka Herra tämän kohtaamisen kautta johdattaisi nämä lääkärit vielä Jacobin työyhteyteen. Herralle on kaikki mahdollista.
Olimme kaikki ihan lopen uupuneita. Toisen vaunun ryhmämme sai matkaseurakseen lapsiperheen. Ne lapset olivat aika vilkkaita ja virkkuja, eivätkä halunneet lainkaan nukkua. Voi rakkaat ystävät, miten uupuneilta näytätte ja varmaan myös olitte. Kymmenen jälkeen aloimme laitella vuoteita nukkumakuntoon. Petejä oli kolmessa kerroksessa ja toisella puolella käytävää kahdessa. Näin sitä yö vietettiin. Tunnelma oli tiivis. Pitkälle yöhön kaupustelijat kulkivat käytävää pitkin ja huutelivat tarjouksiaan. Ismo onneksi sai vähän korkeammanluokan makuupaikan, ja kolme peittoa, kun hänellä oli niin kylmä. Kyllä me kaikki varmaan jonkin verran nukuimme.
Keskiviikko 31.12. 2014 Aamulla kahdeksan maissa heräilimme. Lääkäripariskunta oli lähtenyt aamulla varhain. Kun aloimme nousta ylös, vaunumme oli kuin roskaläjä. Petivaatteiden käärepusseja ja muuta roinaa oli käytävillä. Matkaa oli vielä paljon jäljellä. Tilasimme junasta ruuan ja syötyämme lepäilimme vielä. Itsekseni ihmettelin, että mihinkähän kaikki roskat ja kertakäyttöastiat laitetaan näin kansoitetusta junasta. Mutta sain asian selville mennessäni vessaan, jossa oli vain reikä lattiassa. Vaunujen liitoskohdassa oli sopivia koloja, mistä kaikki roskat heitettiin rautatielle. Osa tosin oli jäänyt siihen käytävälle. Ei ihme, että radan varret olivat roskien peitossa. Illalla viiden jälkeen vihdoinkin junamme saapui Khammamin asemalle. Sieltä meidät kujetettiin Jacobin kotiin, GTSSS:n lähetysasemalle. Lähetysasemalla on orpokoti, jossa on leprapotilaiden lapsia. Lapset lauloivat meille ja toivottivat kukkaseppeleiden kera meidät tervetulleiksi. Jalkamme pestiin, ja saimme kokea todella olevamme tervetulleita. Peseydyimme, vaihdoimme juhlavaatteet, söimme ja puoli seitsemän aikaan lähdimme pikkubussilla Khammamin lähellä sijaitsevalle Thanikellan Grace-kampukselle. Se on yli 12 hehtaarin alue, jossa kävimme ensin Ramattukoulussa. Siellä juhlallisesti avasimme asuntolan. Kävimme myös sairaanhoito-oppilaitoksessa, (Grace Hakala Nursing College)
Grace-orpokodissa on 1000 lasta. Siellä oli järjestetty upea uudenvuoden vastaanotto. Lapset olivat odottaneet meitä kauan. Meidät kukitettiin ja olimme kuin kuninkaalliset. Lapset esittivät hienoja ohjelmia. Sanoin siellä muutaman sanan lapsille ja rukoilin.
Joulupukkikin oli ohjelmassa mukana ilmapalloineen, joista osa puhkesi hänen kulkiessaan ympäri. Lapset lauloivat ja elivät koko olemuksellaan mukana kaikessa juhlahumussa. Lapsille jaettiin uudet puvut. Olimme myös mukana lasten iltaruokailussa. Jaoimme vähän malliksi ruokaa. Lapsiltakin kaikki sujui hienosti järjestyksessä, vaikka ilta oli jo myöhäinen ja lasten ruokailu oli viivästynyt pitkään. Lähdimme jatkamaan matkaa kohti Manugurua. Olimme perillä puolen yön jälkeen. Muutamat ryhmäläisistämme kävivät Kampuksen juhlasalissa uudenvuoden rukoushetkessä, mutta tulivat sitten laittautumaan yöpuulle. Söimme jotain ja kävin suihkussa. Menin nukkumaan kolmen aikaan aamuyöstä. Torstai 1.1.2015 Heräsin puoli yhdeksän maissa. Tässä orpokodissa on tällä hetkellä 218 lasta. Lapsille jaettiin juhlallisesti uudet puvut. Kaikki tapahtumat kuvattiin ja tapahtuneen todisteeksi oli isot plakaatit, joissa kerrottiin asiasta. Näillä todistetaan maan hallitukselle, että saadut rahat on käytetty, kuten on ilmoitettu. Uudet puvut annettiin myös fyysisesti vammaisille lapsille, joiden koti on tien toisella puolella. Uskovat lesket saivat uudet sarit. Minua kosketti erityisesti, kun Jacob kertoi olleensa kolme päivää kahden veljen kanssa Hyderabadissa ostamassa vaatteita eri orpokotien yli 4000:lle lapselle. Ne olivat kauniita ja hyvälaatuisia. Jacob sanoi, ettei hän omille lapsilleen halua antaa huonoja vaatteita.
Lapset saivat myös pienen herkkupalan. Se oli mieluinen Olimme Manugurun alueen juhlasalissa uuden vuoden jumalanpalveluksessa. Tätä tilaa käytetään mm. kun pastorit kokoontuvat kerran kuussa kolmen päivän rukous-ja paastopäiville. Meistä muutamat käyttivät puheenvuoron. Puhuin lyhyesti ps.119:9 jakeesta. Kirkko oli tupaten täynnä. Ulkopuolellakin oli paljon kansaa. Iltapäivällä matkustimme Manugurusta jonkin matkan päässä sijaitsevaan Duginepallin kylään. Siellä on Jacobin isän ja äidin johtama seurakunta ja orpokoti. Oli todella koskettavaa, kun Jacobin iäkäs äiti ja jotkut muutkin polvillaan maassa pesivät jalkamme ja toivottivat tervetulleiksi.
Tähän seurakuntaan kuuluu veli Samuel. Vuonna 1993 tämä villi, pahojen henkien riivaama viidakon mies, Somanna, kohtasi Jeesuksen. Hän sai uuden nimen ja hänestä on tullut evankelista viidakon ihmisille. Hänen " Kahden sanan evankeliumi" kuuluu: Jos uskot Jeesukseen menet taivaaseen, jos et, menet kadotukseen! Jumalanpalvelus oli koskettava. Sen jälkeen koko kirkkokansalle( n. 200 henkeä) oli maukas ateria. Sen jälkeen rukoilimme ihmisten puolesta ja jaoimme leskille sareja. Paluumatkalla Manuguruun pysähdyimme pastori Sundar Raon seurakunnassa. Jacob näytti tämän pastorin polvia, jotka olivat aivan mustelmilla. Tämä mies rukoilee polvillaan joka päivä neljä tuntia. (Vasen kuva, pastori Rao istuu rummun oikealla puolella Raamattu kädessä)siellä Jacobin ääni katosi. Puhuin Ps 37:3-6 jakeiden pohjalta. Sielläkin jalkamme pestiin ja meille lahjoitettiin pyyhkeet. Kyläläiset katselivat ja kuuntelivat portin edessä.
Vielä pistäydyimme Sambaikudemin orpokodissa. Lapsille ( n. 40) jaettiin puvut ja he tanssivat meille. Ihania, iloisia lapsia. Palasimme Manugurun GTSSS:n kampukselle illalla yhdeksän maissa. Olin ihan poikki. Suihkun jälkeen menin kymmenen maissa nukkumaan. Oli kuuma, mutta sain kuitenkin nukuttua. Perjantai 2.1.2015 Heräsin viiden aikaan. Nousin ylös, kuulostelin ja katselin kampukselle. Lapset olivat heränneet viideltä ja olivat rukoilemassa makuupaikoissaan ohjaajiensa kanssa, tytöt omassa asuntolassaan ja pojat omassaan. Aikusia liikkui alueella. Ilmapiiri oli kiireetön ja ihanan rauhallinen. Ennen kuutta lapset lähtivät pesulle ja pukeutumaan koulupukuihin. Jotkut lakaisivat pihaa. Ei ollut mitään juoksemista, kirkumista, tappelua, vaan kaikki tapahtui rauhallisesti. Sitten he menivät järjestyksessä kirkon verannalle reppuineen vielä kertaamaan läksyjään ennen aamupalaa.
Ruoka valmistetaan ulkona. Manugurussa puu on halvempaa kuin kaasu. Lapset hakivat lautasensa ja tulivat rauhallisesti jonoissa hakemaan aamupalaa, maukasta riisiä, jonka joukossa oli pähkinöitä ja juureksia. Tänä aamuna me vieraat jaoimme ruuan. Lapset saavat hakea ruokaa lisää, että vatsat tulevat täyteen ja jaksavat lähteä kouluun. Ruuan jälkeen lapset itse pesivät lautasensa, kävivät juomassa puhdasta juomavettä ja lähtivät kouluun.
Tässä taustalla olevassa pienessä huoneessa Jacob asui alkuaikoina perheensä kanssa. Tämä sisar on niistä ajoista asti palvellut Herraa ja on Jacobin perheen uskollinen ystävä. Kampuksella olevassa isossa plakaatissa Jacobin perhe ja hänen vanhempansa toivottavat Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Jacobin ja Elisabethin ihanat lapset: Daniel, Victoria ja Samuel sukulaislasten seurassa. Pojat ovat hyviä tulkkeja. Aamupäivällä kävimme Manugurun vammaisten lasten laitoksessa, joka on ihan orpokodin vieressä. Tällä tytöllä oli paha epilepsiakohtaus päällä. Rukoilimme hänen puolestaan.
Kävimme myös ainoassa Andra Pradeshin alueella sijaitsevassa kritillisessä oppilaitoksessa, jossa opiskelee yli tuhat oppilasta. Siinä on ala-aste, yläaste ja lukio. Opettajia on 100 ja lisäksi tutorit. Täällä opiskelee ennenkaikkea orvot lapset ja nuoret, mutta korkeakastiset hindut haluavat lapsensa nimenomaan tähän kristilliseen kouluun. Heille koulu on maksullinen. Opetus on erittäin korkeatasoista. Hyvästelimme Manugurun ja ensin kävimme "Keken lastenkodissa", Kondaikudemissa. Sitten lähdimme vierailemaan Bhadrachalamin kaupunkiin. Siellä on GTSSS:n orpokoti ja vanhainkoti, joita johtaa Jacobin sisar miehensä kanssa. Söimme siellä maittavan aterian. Jacob, Juuso ja Veera kävisivät vielä jossain muussa seurakunnassa. Mutta me toiset pidimme pienen tuokion lapsille ja vanhuksille. Siellä vanhat tädit saivat uudet sarit. Vanhin asukas on yli 100-vuotias. Elleivät nämä vanhukset olisi tässä
kodissa, he olisivat kerjäämässä kadulla, asemilla tai muualla. Nyt heillä on koti, vuoteet, ruoka, puhtaus, huolenpito ja he saavat kuulla Jeesuksesta. Matkalla Khammamiin kävimme vielä vihkimässä pastori Mooseksen asunnon, johon varat ovat tulleet Suomesta. Olimme myös mukana jumalanpalveluksessa. Pastori Mooseksen lapsenlapsi siunattiin jumalanpalveluksessa.
Khammamissa vielä vihimme toisen kirkon, johon myös varat olivat tulleet Suomesta, ja olimme vähän aikaa jumalanpalveluksessa. Sitten vihdoin kymmenen maissa illalla saavuimme Jacobin kotiin GTSSS:n lähetysasemalle. Söimme ja peseydyimme ja pakkasimme tavarat valmiiksi, koska puoli kahdelta oli herätys. Lauantai 3.1.2014 Puoli kolmen maissa yöllä lähdimme ajamaan Itä-Intian Itä-Godavariin (joka on yksi Andhra Pradeshin osavaltion 13 piirikunnasta). Olimme perillä n. yhdentoista aikaan aamupäivällä. Kävimme vähän syömässä ja otimme kaupungin eräästä hotellista pari huonetta, jossa saimme vaihtaa vaatteita ja peseytyä. Heti jatkoimme matkaa kaukaiseen trooppiseen kylään, jossa on elävä seurakunta. Meitä oli odotettu ja koimme olevamme tervetulleita. Pastori Israel on perustanut seurakunnan n. 10 vuotta sitten keskelle hindukylää. Herra on ihmeellisesti ilmestynyt ja seurakunnassa on nyt yli 200 aikuista ja paljon lapsia.
Varmaan koko seurakunta ja kyläläisiäkin oli mukana toivottamassa meidät tervetulleiksi. Olimmehan ensimmäiset länsimaalaiset vieraat tässä seurakunnassa. Vihimme seurakunnan uuden kirkon. Se tulikin ääriään myöten täyteen ja moni jäi ulkopuolellekin. Meille annettiin kukkaseppeleet ja saimme lahjoja.
Oli ihana nähdä seurakuntalaisten ilo ja kiitollisuus. Ylistys kaikui ja kuului varmaan koko kylään. Lapsetkin riemuitsivat juhlakansa joukossa. Välillä minusta tuntui, että menetän tajuni rankan ohjelman aiheuttamasta uupumuksesta, mutta kiitos Herralle, Hän auttoi. Jumalanpalveluksen jatkoksi oli pastoreieden kokous. Alueella on yli 100 pastoria. Osa heistä oli kokouksessa. Orpokoti Arakalanka Mulapalem on kirkon yhteydessä. Siellä lapsille jaettiin uudet puvut, samalla myös lähiseudun toisen orpodin lapset saivat puvut. Pastori Israel huolehtii 110:stä seurakunnasta, joita hän ollut perustamassa. Lopuksi luovutimme erään suomalaisen liikemiehen lahjoittaman Jeep-auton pastori Israelin käyttöön. Koko tämän matkan ajan Jacobin työtoverit, John, Samuel, Ramesh ja Saidolu,olivat meidän matkalaisten apuna. He kantoivat laukkujamme ja huolehtivat, että ehdimme paikasta toiseen ja välillä tukivat meitä, ettemme horjahda tai kaadu. Kristitty valokuvaaja, Ashok, oli kaikessa mukanamme ja kuvasi kaikki tilaisuudet. Vielä paluumatkalla käytiin pikaisesti vihkimässä pastori Marri Ananda Raon kirkko. Sen toimituksen ajaksi jäin bussiimme takapenkille lepäämään. Olin ihan, ihan puhki.
Kävimme hotellissa vaihtamassa matkavaatteet ja hakemassa tavaramme. Niin alkoi iltakymmenen maissa yöllinen bussimatka Itä-Godavarista kohti Hyderabadin kaupunkia. Sen matkan oli määrä kestää 8 h, mutta bussiin tulleen vian takia matka kesti paljon kauemmin. Sunnuntai 4.1.2015 Bussin kuljettaja ja hänen apulaisensa olivat onneksi hereillä, kun me toiset yritimme nukkua tai ainakin levätä. Pysähdyimme johonkin kaupunkiin silloin, kun bussiin tuli vika. Seisahduksen aikana olimme jaloittelemassa ja ostimme kadun varresta ihania banaaneja. Kuljettaja ja apulainen saivat vian korjattua. Joskus aamuhämärässä bussi pysähtyi bensa-asemalle tankkaamaan. Siinä oli Veeralle rukousvastaus, että pääsimme etsimään vessaa. Sitä ei tietenkään sieltä löytynyt, mutta jonkun kopperon taakse mentiin Veeran kanssa tarpeillemme. Olin niin unen pöppörössä eikä Saidulua tietenkään tässä tapauksessa ollut tukemassa, joten jotenkin jalkani linksahti, ja lensin päistikkaa mukkelis makkelis maahan. Veeran sanojen mukaan lentoharjoitukseni näytti aika hirveältä. Joka paikkaan sattui, mutta kiitos taas Jeesukselle, ettei luita katkennut eikä avohaavoja tullut, ainoastaan ruhjeita ja mustelmia. Mutta meidän Maija-mamma vaan nukkui koko ajan takapenkillä Jumalata saamansa nuijanukutuksen ansiosta, eikä tiennyt näistä tapahtumista mitään. Ei ihme, jos Herra herätti ystäviä öisin rukoilemaan puolestamme. Emme tiedä, missä kaikissa vaaroissa olemme olleetkaan. John ja Samuel jäivät kyydistä pari tuntia ennen määränpäätä. He lähtivät sieltä kohti Khammamia jollain kyydillä. Mutta Ramesh, Saidulu ja valokuvaajamme Ashok tulivat Hyderabadiin asti mukanamme. N. klo 11.00 saavuimme Hyderabadiin GTSSS:n slummilasten orpokodille. Tässä kodissa on kolmisensataa slummista tullutta lasta. Peseydyimme, söimme aamupalan ja sitten kiirehdimme keskuksen kirkkoon
jumalanpalvelukseen. Oli liikuttavaa nähdä, miten kolmisensataa entistä slummilasta oltuaan vasta puolisen vuotta tässä orpokodissa ylistivät Herraa, ja miten heidän silmänsä säihkyivät, kun he kokivat, että heitä rakastetaan. Lapset istuvat aina lattialla, tytöt toisella ja pojat toisella puolella. Näin oli kaikissa orpokodeissa. Opettajana sitä joka tilanteessa ihmettelin, miten kauniisti ja rauhallisesti lapset istuivat, toimivat ja liikkuivat. En voi löytää muuta syytä kuin sen, että rukous, Jeesuksen voimakas läsnäolo ja rakkaudellinen, mutta myös napakka kasvatus ja ohjaus saavat sen aikaan. Alla oleva kuva kertoo paljon Jacob-veljestämme. Tilanteessa kuin tilanteessa hän oli polvillaan Herran edessä. Miten kauniin esimerkin hän antaa lapsille, työtovereillen ja kanssaihmisilleen. Kun seurasin häntä 10 päivän ajan erilaisissa tilanteissa myös hänen ollessaan väsynyt, sairas ja monenlaisten huolten painama, näin, miten rehellisyys,
nöyryys ja Jumalan antamaan auktoriteettiin perustuva johtajuus ja organisointikyky olivat selvästi näkyvissä hänen työssään ja elämässään. Jacobin motto työssään on: Minulla on vain tyhjät kädet, mutta suuri Jumala. Elän vain voittaakseni niin monta intialaista kuin mahdollista taivaan kotiin. Siinä on elämäni tarkoitus. Tilaisuudessa oli myös ehtoollisen vietto ja kannettin uhrilahja. Monet pienet lapsetkin toivat jonossa kolikkonsa uhrikoppaan. Heille on pienestä alkaen opetettu kymmenysten antamisen merkitys. Näin he saavat elämäänsa suuren ilon ja siunauksen. Jumalanpalveluksen jälkeen olimme mukana jakamassa lapsille lounasta. Lapset istuvat kauniisti jonoissa lattialla ja syövät sormin, kuten intialaiset yleensäkin tekevät.
Meillekin oli tehty todella maittava ateria. Söimme myös lapsille tehtyä ruokaa. Se oli oikein hyvää. Ruuan jälkeen lapsille jaettiin uudet puvut. Sieltä lapsiparvesta sain kainalooni oman kummilapseni Jilla Sidharadhan. Hänellä on kyllä molemmat vanhemmat, mutta he eivät pysty huoltamaan lapsiaan. Jokaisessa laitoksessa on taulu, jossa mainitaan henkilöt, jotka ovat lahjoittaneet varat laitoksen rakentamiseen tai maapohjan hankkimiseen. Taustalla on rakenteilla kaksi uutta rakennusta. Toinen 300:lle uudelle lapselle koti ja koulu. Ne pitäisi olla valmiit puolen vuoden päästä. Nyt pitäisi saada uusia kummeja lapsille.
Niin sitten kokosimme kimpsumme ja kampsumme, pakkauduimme GTSSS:n autoihin ja lähdimme kohti Hyderabadin lentokenttää. Alkuperäinen tarkoitus oli käydä matkalla kentälle ostoksilla, mutta kaupungilla jouduimme keskelle muslimien Milad-un-Nadijuhlaa juhlivien, vihreitä arabiankielisillä teksteillä varustettuja viirejä heiluttavien, Allahia ylistävien muslimien piirittämiksi, ja automme juuttuivat pariksi tunniksi kaottiseen liikennesekamelskaan. Rukoilimme hartaasti, että pääsisimme pois siitä tungoksesta, ettemme myöhästy koneesta. Niin ostokset jäivät tekemättä ja saavuimme hyvissä ajoin kentälle. Siellä teimme pieniä ostoksia lopuilla rupioillamme. Kone lähti vähän myöhässä n. klo 19.00. Saavuimme Delhiin ennen puolta yötä. Maanantai 5.1.2014 Sielläkin kävimme vähän ostoksilla ja sitten paneuduimme nukkumaan vapaanaoleville penkeille. Kun pääsi ihan kunnolla pitkäkseen ja minulla oli pieni tyyny mukana, nukuin melko hyvin. Kone Helsinkiin lähti klo 10.50. Matka meni torkkuessa ja odotellessa kotiin pääsyä. Monilla matkustajilla oli flunssa. Rykimistä ja yskimistä kuului eri puolilta. Myös meidän ryhmäläisillä oli flunssaa, minullakin se puhkesi kotona. Kiitos Herralle, ehjinä ja turvallisesti pääsimme Suomen kamaralle n. klo 15.00. Tästä lähdimme sitten kohti kotejamme.
Minä tulin Ritvasten kanssa Pieksämäelle. olimme perillä n. klo 20.00.Pakkasta oli -21 astetta ja luntakin oli melkolailla. Lämmitin jonkin aikaa autoani ja sitten ajelin kotiin Laukaaseen. Taisin olla vähän pökerryksissä, kun muutaman kerran havahduin ollessani melko lähellä ojan reunaa. Mutta siinäkin koin Herran varjeluksen. Laskeskelimme Ritvasten kanssa, että puolet matka-ajastamme olimme jossain kulkuneuvossa tai odottelemassa sellaista asemilla. Vaikka matka oli raskas, olen äärettömän kiitollinen, että sain olla mukana tässä kaikessa. Kun nyt ajattelen jälkeenpäin kaikkea, mitä näin, kuulin ja koin, minun täytyy sanoa kuten Saban kuningatar sanoi Salomolle 1Aikakirja 8:5-8 5.Sitten hän sanoi kuninkaalle: "Totta oli se puhe, jonka minä kotimaahani sinusta ja sinun viisaudestasi kuulin. 6 Minä en uskonut, mitä sanottiin, ennenkuin itse tulin ja sain omin silmin nähdä; ja katso, ei puoltakaan sinun suuresta viisaudestasi oltu minulle kerrottu. Sinä olet paljon suurempi, kuin minä olin kuullut huhuttavan. 7 Onnellisia ovat sinun miehesi, onnellisia nämä palvelijasi, jotka aina saavat olla sinun edessäsi ja kuulla sinun viisauttasi. 8 Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka sinuun on niin mielistynyt, että on asettanut sinut valtaistuimellensa olemaan kuninkaana Herran, sinun Jumalasi, kunniaksi. Sentähden, että sinun Jumalasi rakastaa Israelia ja tahtoo pitää sen pystyssä ainiaan, on hän antanut sinut heille kuninkaaksi, tekemään sitä, mikä oikeus ja vanhurskaus on." Saban kuningatar ylisti Salomon viisautta. Minä kiitän Herraa, että pastori Jacob on ollut kuuliainen kutsumukselleen, etsinyt Herraa kaikessa ja hänen kohdallaan on toteutunut mitä Jacob sanoi: " Minkä Jumala tilaa Hän myös maksaa".
Lainaan tähän vielä Juuson ajatuksia: " Kunnioituksemme veli-jacobia ja hänen työtään kohtaan kasvoi huomattavasti, kun itse saimme hieman kokea, millaisen sekavan yhteiskunnan ja millaisten monien päivittäisten outojen ja raskaiden haasteiden keskellä hän ja koko GTSSS-tiimi joutuu toimimaan ja kuitenkin työ menee ihanasti eteenpäin. Se on yksin Jumalan armoa ja Hänen antamansa johdatuksen ja viisauden ansiota." Kiitos teille rakkaat matkatoverit! Oli suurenmoista tutustua teihin kaikkiin. Ilolla teitä kaikkia ajattelen ja kiitän kaikesta. Leppävedellä 15.1.2015 Irma Mantsinen