MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3423 06 UTAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Hannu Pajunen ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2003
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
UTAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 3 Yleistä 3 KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson) 4 Kallioalueet 4 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 5 Hienorakeiset kerrostumat 6 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Hannu Pajunen) 7 Turvekerrostumat 7 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 8 Pohjaveden esiintyminen 8 Pohjaveden laatu 8 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 8 KIRJALLISUUTTA 9 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 120 1,3 Mr Hiekkamoreeni 2 071 21,6 Ht/Mr 163 1,7 Hs/Mr 97 1,0 Ct/Mr 572 6,0 St/Mr 85 0,9 MrM Drumliini, hiekkamoreenia 53 0,6 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 498 5,2 Hk Hiekka 239 2,5 Ht/Hk 27 0,3 Ct/Hk 1 - St/Hk 41 0,4 Ht Karkea hieta 1 536 16,0 Ct/Ht 557 5,8 St/Ht 300 3,1 Mr/HkM Moreenipeitteinen jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 99 1,0 HHt Hieno hieta 233 2,4 Ht/HHt 25 0,3 Ct/HHt 436 4,6 St/HHt 64 0,7 Hs Hiesu 55 0,6 Ht/Hs 192 2,0 HHt/Hs 57 0,6 Ct/Hs 154 1,6 St/Hs 20 0,2 Ct Saraturve 1 282 13,4 St Rahkaturve 433 4,5 Tä Täytemaa 163 1,7 Maa-aluetta 9 573 Vettä 427 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Utajärven kartta-alue sijaitsee Oulujokilaaksossa Pohjois-Pohjanmaalla. Kartta-alueen keskellä on Utajärven kirkonkylä. Oulujoki virtaa alueen poikki kaakosta luoteeseen. Siihen yhtyy koillisesta virtaava Utosjoki. Jokia reunustavassa laaksossa maasto on alavaa tasankoa, jossa suhteelliset korkeusvaihtelut ovat 5 10 m. Kartta-alueen koillisosassa maasto on mäkimaata, jossa korkeusvaihtelut ovat 10-20 m. Korkein kohta, 105 metriä, sijaitsee kartta-
4 alueen koilliskulmassa, Tikkasenkankaalla. Matalin kohta, 75 metriä, sijaitsee Oulujoen rannalla. Oulujokilaakso on varsin tiheään asuttua ja viljeltyä. Kirkonkylän lisäksi suurimmat kylät Järvikylä, Kangaskylä ja Utanen ovat nauhamaisesti joen rannalla. Kartta-alueen luoteisja kaakkoisosien soistuneet moreenialueet ovat lähes asumattomia. Kartta-alueen ympäristöstä tehtyjen moreenin kivien suuntausanalyysien ja uurrehavaintojen mukaan mannerjää virtasi viimeisimmän jäätiköitymisen loppuvaiheessa länsiluoteesta itäkaakkoon eli suunnasta 280-300 o. Kartta-alueen länsipuolelta on löydetty ristiuurteet, jossa on länsiluoteiset (285-300 o ) ja pohjoisluoteiset (335-340 o ) uurteet. Pohjoisluoteisten uurteiden on tulkittu syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen, ns. varhais-veiksel-vaiheen aikana. Silloin jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Oulujärven luoteispuolelle asti. Mannerjään reuna perääntyi kartta-alueelta noin 10 400 vuotta sitten. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren vaiheen eli Ancylusjärven vesien alle. Silloinen ranta sijaitsi yli sadan kilometrin päässä alueen itäpuolella, Pudasjärven ja Ranuan itäosassa. Ancylusjärvivaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Maankohoamisen seurauksena uutta maata paljastui veden alta, ja rantaviiva siirtyi kohti länttä. Noin 9 000 vuotta sitten Itämeren altaassa alkoi Litorinamerivaihe. Atlantin valtamerestä alkoi virrata vettä Itämereen ja vesi alkoi muuttua vähitellen lievästi suolaiseksi. Niihin aikoihin kartta-alueen korkeimmat kohdat paljastuivat veden alta saarina. Vajaa 7 000 vuotta sitten Oulujoen suu sijaitsi Utajärven kohdalla, jolloin alueen hiekkaiset ja hietaiset jokikerrostumat alkoivat syntyä. Myöhemmin Oulujoki söi uomansa näihin kerrostumiin. Maankohoaminen jatkuu edelleen ja se on alueella nykyisin noin 7 millimetriä vuodessa. Ihminen on vaikuttanut Utajärvellä jo vuosituhansien ajan. Kivikautisia asuinpaikkoja ja esineitä on löydetty runsaasti Muhoksen Utajärven Vaalan alueelta. Jokeen noussut lohi, 1800-luvulla tervan kuljetus veneillä Kainuusta Ouluun sekä puutavaran uitto todistavat Oulujoen olleen asukkaille tärkeä elinehto. Vielä vajaa kuusikymmentä vuotta sitten kartta-alue näytti toisenlaiselta kuin nyt. Sen eteläosassa olleen Utakosken jälkeen joki laajeni Utajärveksi ja virtasi rauhallisesti kartta-alueen länsireunalle Väänäsenojan suulle, josta alkoi 2 km pitkä ja 7 metriä korkea Sotkakoski. Viimeisimmän mullistuksen Utajärven alue koki 1940- ja 1950-luvuilla, jolloin joki valjastettiin tyydyttämään valtakunnan energian tarvetta. Utasen voimalaitoksen rakentamisen seurauksena yläpuoliset ranta-alueet peittyivät veden alle. Voimalaitoksen alapuolelle tehdyillä maansiirtotöillä oli vielä suuremmat vaikutukset jokimaisemaan ja kirkonkylän ympäristöön. Järven läpi ja entisen jokiuoman reunaan kaivettiin 12 km pitkä alakanava. Kaivetusta maasta syntyi paikoin 15 metriä korkeat harjannemaiset tekosaaret kanavan molemmin puolin. Vasta vuosien päästä ne ovat maisemoituneet ja kasvavat nykyisin metsää. Kartalla ne on merkitty täytemaiksi, ja niiden yhteenlaskettu ala on 163 ha. KIVENNÄISMAAT ( Peter Johansson) Kallioalueet Kallioalueita on vain runsas prosentti kartta-alueen maa-alasta. Ne sijaitsevat kartta- Neuvostenniemen ja Lahdenkankaan alueella sekä Soidenkalliolla. Kalliot alueen keskiosassa ovat paljastuneet jäätikön pohjakulutuksen sekä rantavoimien kuluttavan työn tuloksena. Kalliot ovat kivilajiltaan kvartsiittia ja konglomeraattia, jotka ovat iältään yli 2 100 miljoonaa vuotta. Kartta-alueen poikki kulkee luode-kaakkosuuntaisia ruhjeita, joissa rikkonainen kallioperä on kulunut ympäristöään syvemmälle. Oulujoen uoma seuraa yhtä suurta ruhjetta.
5 Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni, jota kartta-alueella on 37% maa-alasta. Se on ainekseltaan hiekkamoreenia ja synnyltään pohjamoreenia, jota yleisesti peittää ohut pintamoreenikerros. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen pohjois- ja koillisosassa. Alavilla alueilla ja mäkien välisissä painanteissa kuten Oulujoenlaakson ja Kivisuon välisellä alueella moreenia peittää ohuet hienorakeiset kerrostumat tai turve. Oulujokilaaksossa moreeni esiintyy useiden metrien paksuisen hieta- ja hiesukerroksen alla. Moreenimuodostumia on yhteensä lähes 6% maa-alasta. Kartta-alueen koillisosassa on mannerjään viimeiseen liikesuuntaan kerrostuneita moreeniselänteitä eli drumliineja. Tikkasenkangas ja Jokikangas ovat muodoltaan tyypillisiä drumliineja, joiden pituus on 2 000 2 500 m ja leveys 300 400 m. Korkeus on 10 15 m ja selänteen korkein kohta sijaitsee sen keskellä. Drumliinien lounaispuolella, Ala-Naaman ja Kemilän kylien ympäristössä on kumpumoreenialueita. Moreenikummut ovat muodoltaan loivapiirteisiä ja suuntautumattomia. Ainekseltaan ne ovat hiekkamoreenia. Pinnaltaan ne ovat runsaskivisiä ja lohkareisia, mikä vaikuttaa ratkaisevasti alueen kulkukelpoisuuteen. Siitä johtuen kumpumoreenialueet ovat lähes asumattomia ja tiettömiä. Toisin kuin pohjakartalla on esitetty, kumpumoreenialueilta ei ole löydetty kallioita. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään jäätikköjoki-, ranta- tai jokikerrostumia. Niitä on kartta-alueella yhteensä 29%. Utasen länsipuolella oleva Mustikkakangas on ainoa jäätikköjokimuodostuma. Se kuuluu osana Oulujokilaaksoa seuraavaan katkonaiseen moreenipeitteiseen harjujaksoon, joka syntyi ennen viimeistä jäätiköitymistä. Hiekkakerroksia peittää paikoin kaksi metriä paksu pohjamoreenikerros, joka syntyi viimeisen jäätiköitymisen aikana (kuva 1). Hangaskankaan rinteet ovat rantavoimien vaikutuksesta huuhtoutuneet ja tasoittuneet. Kartta-alueen lounaisosassa Hietaselän alueella esiintyy soraisia ja kirkonkylän länsipuolella hiekkaisia rantakerrostumia. Oulunjokilaaksossa, Utosjoen alajuoksulla sekä Naamanjoen laaksoissa on ainekseltaan hiekkaa, hietaa ja osin hienoa hietaa olevia joki- ja tulvakerrostumia, joiden paksuus on alueelle tehtyjen näytteenottokairausten perusteella 6 8 metriä. Ne ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä kenttiä, jotka sijaitsevat joen vedenpinnan (korkeus 76 metriä) ja 90 metrin korkeustason välissä. Jokikerrostumat on pääosin raivattu pelloiksi tai jokivarsiniityiksi, mutta varsinkin kartta-alueen itäosassa ne ovat pinnaltaan soistuneita metsämaita. Jokikerrostumista osa voi olla syntynyt myös suistomaiksi muinaiseen Itämereen. Maankohoamisen myötä ne ovat jääneet kuiville. Joessa virtaava vesi on kuluttanut niitä ja kuljettanut niiden ainesta kerrostaen sitä uudelleen särkiksi alavirtaan. Ennen voimalaitosten rakentamista kulutusta tapahtui varsinkin tulva-aikoina ja jäiden lähdön aikaan. Silloin voimakas virtaus ja virran mukana kulkevat jäälohkareet rikkovat hiekkaisia ja hietaisia rantapenkkoja. Naamajoen reunoilla olevat hietaiset ja hienohietaiset jokikerrostumat ovat lähes kaikkialla alle metrin paksuisen turvekerrostuman peittämiä. Karkearakeiset maalajit ovat rakennettavuudeltaan hyviä, sillä ne eivät roudi ja kantavat hyvin. Rakennukset ja rakenteet voidaan perustaa maavaraisesti ilman erityistoimenpiteitä. Ne ovat hyviä myös kaivettavuudeltaan, sillä aines on helposti irrotettavaa ja läjitettävää. Jokikerrostumat saattavat olla paikoin huonoja rakennusmaita, sillä ne ovat pohjaveden vaivaamia ja sisältävät eloperäisiä välikerroksia.
6 Hienorakeiset kerrostumat Ala-Naaman, Kangaskylän ja kartta-alueen luoteisosassa sijaitsevan Kiviojan varrella olevat pellot, niityt ja ojanpenkat ovat hienorakeisia kerrostumia. Ne ovat rakeisuudeltaan hiesuja ja hienoja hietoja. Lisäksi Utajärven kirkonkylän luoteispuolella on laajoja peltoalueita, joissa hiesu- ja hieno hietakerrostumia peittää joki- ja tulvakerrostumina syntyneet karkeat hietakerrostumat. Savea alueelta ei ole tavattu. Hienorakeiset kerrostumat syntyivät Itämeren pohjaan aikana, jolloin alueella oli vettä vielä kymmeniä metrejä. Itämeren ranta oli kymmenien kilometrien päässä kartta-alueen itäpuolella. Myöhemmin veden syvyyden pienentyessä kerrostumat altistuivat meren rantavyöhykkeen kuluttavalle toiminnalle. Hienoin aines liettyi ja kulkeutui syvemmille vesialueille. Hienorakeisten kerrostumien peittämillä alueella maan kerrosjärjestys saattaa olla Kuva 1. Maaleikkaus Mustikkakankaan länsireunalla. Kuvassa näkyy hiekkaisten harjukerrostumien päällä noin kaksi metriä paksu pohjamoreenikerros.
7 hyvin vaihteleva. Esimerkiksi pisteessä 309 hiesun alla vuorottelevat hieta-, hieno hieta- ja hiesukerrostumat 7,3 metrin syvyyteen, josta alkaa moreeni. Oulujoen alajuoksulla Muhoksella ja Oulussa esiintyviä rikkiyhdisteiden lähes mustaksi värjäämiä ja mätäneviltä kasvinjäänteiltä tuoksuvia hienorakeisia kerrostumia eli sulfidisavia ja -hiesuja ei Utajärveltä ole tavattu. Rakennettavuudeltaan hienorakeiset kerrostumat ovat ongelmallisia johtuen heikosta kantavuudesta ja routivuudesta. Kuormitettaessa ne puristuvat kokoon ja hienorakeisille kerrostumille tulevat lisäkuormat joudutaan viemään tukirakentein, esimerkiksi paaluttamalla alapuolisiin kantaviin kerrostumiin, kuten moreeniin. Hienoa hietaa ja hiesua kaivettaessa ja läjitettäessä ne häiriintyvät herkästi, jolloin kaivantojen reunat sortuvat. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Hannu Pajunen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji, jonka ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit ja puuvartiset kasvit. Eri kasvilajien osuus vaihtelee paikalla valinneiden vesi- ja ravinneolojen mukaan. Turpeessa eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 %, ja sen tuhkapitoisuus on alhainen. Turvekerrostumat ovat syntyneet vähitellen alueen paljastuttua muinaisesta Itämerestä. Soistuminen alkoi alueen alavimmilta paikoilta, mistä suot levittäytyivät ympäristöön pääasiassa metsämaan soistuessa. Kartta-alueen pinnanmuodot ovat loivat, mikä mahdollisti soiden nopean laajenemisen. Laajetessaan yksittäiset suot yhtyivät, ja nykyään kartta-alueen suot muodostavat lähes jatkuvan verkoston. Varhaisimpia soistumispaikkoja olivat myös lampien rannat, mistä suot levittäytyivät sekä mineraalimaan että lammen suuntaan. Lopulta lammet kasvoivat umpeen. Lampivaiheen aikaan syntyneitä liejukerroksia on useiden soiden pohjalla. Kerrokset ovat kuitenkin ohuita, mikä osoittaa umpeenkasvun tapahtuneen varsin nopeasti. Turpeen peittämien alueiden osuus maa-alasta on 41 %. Turvekerrokset ovat kuitenkin ohuita, sillä yli metrin paksuisen turvekerrostuman osuus on vain 18 %. Kartta-alueelta tutkittujen soiden keskisyvyys on 0,9 m. Alueen suot ovat verrattain nuoria, mikä osaltaan selittää soiden mataluuden. Utajärven kartta-alue kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen. Aapasuoalueen soille on tyypillistä saroja kasvavat suotyypit ja saravaltainen turvekerros. Utajärven kartta-alueella tilanne on kuitenkin poikkeava. Suotyypit ovat melko karuja, ja soissa on vallitsevana rahkavaltainen turve. Alueella on useita jokia, ja jokivarsilla tulvarajan yläpuolella olevat suot ovat tavallista enemmän riippuvaisia sadevedestä, mikä puolestaan suosii karuja suotyyppejä ja rahkaturpeen muodostumista. Esimerkiksi Oulujoen ja Naamanjoen välissä sijaitsevan Neuvostensuon vallitsevat suotyypit ovat lyhytkortinen neva ja rahkaneva, ja sen turvekerros on lähes täysin rahkavaltainen. Kartta-alueen suot ovat muuttuneet ojituksen vaikutuksesta, ja niitä käytetään ensisijaisesti maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Alueen eteläosassa oleva Isosuo on turvetuotannossa. Useimpien soiden turveteollista käyttöä rajoittaa mataluus. Yksityiskohtaista tietoa karttaalueen soista on turvetutkimusraporteissa.
8 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Kartta-alueella ei ole tutkittuja vedenhankinnan kannalta tärkeitä hiekka- tai sorakerrostumia. Pohjavettä on todennäköisesti riittävästi ainakin yksityistalouksien tarpeisiin moreenialueilla sekä jokilaaksojen hiekka- ja hietakerrostumissa. Pohjaveden pinta on kahdeksassa kaivossa tehtyjen mittausten mukaan 1-2,5 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenin pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu yhdeksän kuilukaivoista otettua pohjavesinäytettä. Pohjavesi on lievästi hapanta tai neutraalia. Yhdessä, puukehyksin varustetussa kaivossa ph-arvo oli 5,7 ja muissa kaivoissa 6,1-7. Sähkönjohtavuudet olivat 10,9-42,3 ms/m. Viidessä kaivossa oli suosituksia alhaisemmat ph-arvot (<6,5). Veden happamuus voi vaikuttaa esimerkiksi vesijohtoputkistojen syöpymiseen. Veden väriluku ylitti suosituksen (enintään 5 Pt mg/l) kahdeksassa ja KMnO 4 -luku (enintään 20 mg/l) neljässä kaivossa. Veden värillisyys ja suuri KMnO 4 -luku osoittavat mm. humuspitoisten pintavesien pääsyä kaivoihin. Neljässä kaivossa oli suosituksia suuremmat rautapitoisuudet ja kahdessa kaivossa mangaanipitoisuudet. Suositus raudan enimmäispitoisuudeksi on 0,4 mg/l ja mangaanin 100 mg/l. Alumiinipitoisuus ylitti suositellun enimmäispitoisuuden yhdessä kaivossa (suositus enintään 200 µg/l). Raskasmetallien ja muiden liuenneiden aineiden pitoisuudet olivat enimmäkseen hyvin pieniä. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Utajärven keskustassa on GTK:n suunnittelema kivipuisto (kuva 2), jossa polun varteen pystytetyt eri kivilajesta olevat näytteet kuvaavat Suomen kallioperän monimuotoisuutta. Polku kulkee aikajärjestyksessä maapallon synnystä nykyhetkeen ja sen varrella olevat opastaulut kertovat miljoonia vuosia sitten vallinneista valtameristä, tulivuorista, aavikoista ja meteoriittiräjähdyksistä.
9. Kuva 2 Utajärven kivipuisto KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Koutaniemi, Leo (toim. ) 1986. Northern Ostrobothnia Kainuu. A geographical guide. Nordia 20, 2, 143-182. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2003 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2003 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gsf.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Espoon yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi Kuopion yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Rovaniemen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14