kasvattamoksi ja lantavaraston perustamista. Nautakasvattamon ja lantavarastojen sijainti on esitetty liitteenä olevassa kartassa.

Samankaltaiset tiedostot
Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus eläinsuojalle.

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

ASIA Päätös Seppo Seppälän ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee lihasian sikalan perustamista.

ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus eläinsuojalle.

Sikala sijaitsee Vampulan kunnan Kärväselän kylässä kiinteistöillä Heinilä RN:o 3:13 ja Huhtanen

Broilerikasvattamo sijaitsee Kosken Tl kunnan Talolan kylässä tilalla Salmela RN:o 1:28 yllämainitussa

Sikala sijaitsee Huittisten kaupungin Karhiniemen kylässä kiinteistöllä Mikkola RN:o 8:40, kiinteistörekisteritunnus

Sikala sijaitsee Punkalaitumen kunnan Sarkkilan kylässä tilalla Karimäki RN:o 4:124. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle

Sikala sijaitsee Honkajoen kunnan Antilan kylässä kiinteistöllä Mikkola RN:o 2:44. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamo sijaitsee Kiukaisten kunnan Panelian kylässä kiinteistöllä Mäntyharju RN:o 1:90 yllämainitussa osoitteessa.

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

Eläinsuoja sijaitsee Kokemäen kaupungin Pelholan kylässä kiinteistöllä Toikka RN:o 3:28, kiinteistörekisteritunnus

Sikaloiden paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE

Broilerikasvattamon sijainti on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

Kanala sijaitsee Laitilan kaupungin Untamalan kylässä kiinteistöillä Rauhala RN:o 11:58 ja Torikka RN:o 5:21.

Sikala ja kanala sijaitsevat Alastaron kunnan Hintsalan kylässä tilalla Niemelä RN:o 1:9 osoitteessa Niemeläntie 41, KOJONKULMA.

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla

Sikalan ja broilerikasvattamon paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalat sijaitsevat Mynämäen kunnan Kivikylän kylässä kiinteistöllä Ristimäki RN:o 14:0, kiinteistörekisteritunnus

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle

Eläinsuoja sijaitsee Kiskon kunnan Hongiston kylässä kiinteistöllä Tuomisilta RN:o 2:9 osoitteessa

8/YMPLA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

ASIA Päätös Osmo Hulmin ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee 1320 lihasian sikalan toiminnan jatkamista.

Sikala sijaitsee Pöytyän kunnan Kumilan kylässä kiinteistöllä Lehtilä RN:o 4:5. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalat sijaitsevat Loimaan kaupungin Haaroisten kylässä kiinteistöillä Hautaniitty RN:o 1:32, Peltomaa RN:o 1:121 ja Välimaa RN:o 1:28.

Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Kasvattamojen paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Eläinsuoja sijaitsee Someron kunnan Talvisillan kylän tilalla Peltola RN:o 4:43, osoitteessa Talvisillatie 646, HÄNTÄLÄ.

Broilerikasvattamo sijaitsee Ruskon kunnan Hujalan kylässä kiinteistöillä Kanala RN:o 3:103 ja Kanalanpelto RN:o 3:102 yllämainitussa osoitteessa.

Nautakasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Loimaan kaupungin Niemen kylässä kiinteistöllä Yli-Heikkilä RN:o 2:6.

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala sijaitsee Tarvasjoen kunnan Kirkonkylän kylässä kiinteistöllä Takatalo RN:o 2:4.

ASIA Päätös BroiCo Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee broilerin kasvattamon perustamista.

Kanala sijaitsee Someron kaupungin Terttilän kylässä tilalla Maaniitty RN:o 8:13 yllämainitussa osoitteessa.

Eläinsuoja sijaitsee Kiikalan kunnan Hirvelän kylässä kiinteistöllä Teinilä RN:o 1:23, kiinteistörekisteritunnus

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Pöytyän kunnan Himaisen kylässä kiinteistöllä Sarkainsuo RN:o 1:6.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Broilerikasvattamo sijaitsee Perniön kunnan Paarskylän kylässä kiinteistöllä Paarskylä RN:o 1:281.

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a

Sikala sijaitsee Oripään kunnan Oripään kylässä kiinteistöllä Metsola RN:o 6:30. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle

Sikalarakennukset ja lantavarastot sijaitsevat Vampulan kunnan Punolan kylässä kiinteistöllä Vähäjoki RN:o 2:170 yllämainitussa osoitteessa.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentti kohta 11 a

ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus eläinsuojalle.

KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNNAN KOKOUS

ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

Sikala ja broilerikasvattamo sijaitsevat Köyliön kunnan Kankaanpään kylässä kiinteistöllä Peltola RN:o 26:2 yllämainitussa osoitteessa.

Broilerikasvattamo sijaitsee Pöytyän kunnan Karinaisten kylässä kiinteistöllä Riihimäki RN:o 3:195 yllämainitussa osoitteessa.

Sikala sijaitsee Kosken Tl kunnan Talolan kylässä kiinteistöllä Seppä RN:o 4:37. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Pöytyän kunnan Karhunojan kylässä kiinteistöllä Kaihoniemi RN:o 3:203.

Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Eläinsuojat sijaitsevat Oripään kunnan Latvan kylässä kiinteistöllä Kannisto RN:o 1:47.

Sikala sijaitsee Halikon kunnan Kuttilan kylässä kiinteistöllä Takala RN:o 1:13, kiinteistörekisteritunnus

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Haaviston siitoskanala Jarmo ja Hilppa Haavisto, Kahalantie 131 A, PANELIA AS Toimialatunnus: Liike- ja yhteisötunnus:

Sikala sijaitsee Loimaan kaupungin Kauhanojan kylässä kiinteistöllä Levo RN:o 3:13. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala sijaitsee Kosken Tl kunnan Hongiston kylässä kiinteistöllä Perälä RN:o 5:1. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Eläinsuojat sijaitsevat Vampulan kunnan Kukonharjan kylässä kiinteistöllä Metsäranta RN:o 1:119.

ASIA Päätös Farmimuna Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee munivan kanan kanalan perustamista.

Kasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Eläinsuojien paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala sijaitsee Perniön kunnan Suomenkylän kylässä kiinteistöllä Alhainen RN:o 6:5. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamo sijaitsee Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä kiinteistöllä Heinilä RN:o 3:209 yllämainitussa osoitteessa.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Auran kunnan Järykselän kylässä kiinteistöllä Lahvonmäki

Sikala sijaitsee Salon kaupungin Toivilan kylässä kiinteistöllä Alhonmäki RN:o 2:13 (kiinteistörekisteritunnus

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Nro Dnro. Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentti kohta 11 a

Eläinsuoja sijaitsee Kankaanpään kaupungin Kankaanpään kylässä tilalla Lohipuro RN:o 6:44 yllämainitussa osoitteessa.

Eläinsuojat sijaitsevat Vehmaan kunnan Tuppurlan kylässä kiinteistöllä Tuppurla RN:o 1:3, kiinteistörekisteritunnus

Ympäristösuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a

Laajennettava broilerikasvattamo ja perustettava nautakasvattamo sijaitsevat Lavian kunnan Mustajoen kylässä kiinteistöllä Ala-Jaakkola RN:o 9:2.

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Euran kunnan Hinnerjoen kylässä kiinteistöllä Kari RN:o 5:2.

Perustettava yhtiö, Erkki Mikkola Oy c/o Erkki Mikkola, Varttaistentie 92, VINKKILÄ Puh.nro:

YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY

Broilerikasvattamo sijaitsee Marttilan kunnan Loven kylässä kiinteistöllä Kraappala RN:o 5:17.

Lupahakemus on päivätty ja se on toimitettu lupaviranomaiselle samana päivänä.

Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.

Sikala sijaitsee Kosken Tl kunnan Vähäsorvaston kylässä kiinteistöllä Välimaa RN:o 1:29.

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

Sikala sijaitsee Perniön kunnan Suomenniityn kylässä tilalla Suomenniitty RN:o 2:4 yllämainitussa

Nautakasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamo sijaitsee Huittisten kaupungin Sorvolan kylässä kiinteistöllä Laurila RN:o 1:33, kiinteistörekisteritunnus

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentti kohta 11 a

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Navetta sijaitsee Karvian kunnan Saran kylässä kiinteistöllä Niemenmaa RN:o 8:56.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

Transkriptio:

1(9) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 136 YLO LOS-2004-Y-208-131 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA Päätös Jarkko ja Anne-Mari Hakasen tekemästä ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee 159 lihanaudan kasvattamon muuttamista 479 lihanaudan kasvattamoksi ja lantavaraston perustamista. LUVAN HAKIJA Jarkko ja Anne-Mari Hakanen Katkontie 411 38950 HONKAJOKI LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Eläinsuoja sijaitsee Honkajoen kunnan Katkon kylän tilalla Viitasalo RN:o 6:34, osoitteessa Katkontie 411, 38950 HONKAJOKI. Nautakasvattamon ja lantavarastojen sijainti on esitetty liitteenä olevassa kartassa. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Eläinsuoja on luvanvarainen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohdan 11 a mukaan. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Alueellinen ympäristökeskus on toimivaltainen lupaviranomainen eläinsuojaa koskevassa asiassa ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin kohdan 10 a mukaan. ASIAN VIREILLETULO Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle 5.4.2004. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Kasvattamo ja lantavarastot sijaitsevat alueella, jolla ei ole oikeusvaikutteista kaavaa. Postiosoite PL 47, 20801 Turku Puhelin (02) 525 3500 Telefax (02) 525 3509 Postadress PB 47, 20801 Åbo Telefon (02) 525 3500 Käyntiosoite Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku kirjaamo.los@ymparisto.fi Besöksadress Självständighetsplan 2, 20800 Åbo www.vyh.fi/los

2/9 LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Tila sijaitsee noin 400 metrin etäisyydellä Katkontien itäpuolella peltojen ympäröimänä Karvianjoen vesistö-alueen Honkaluoman alueella (36.032). Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 350 metrin etäisyydellä nautakasvattamon luoteispuolella. Eläinsuojat eivät sijaitse luokitellulla tai vedenhankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella. LAITOKSEN TOIMINTA Ympäristölupaa haetaan nautakasvattamotoimintaan. Tilalla on laajennuksen jälkeen eläinpaikkoja 341 kappaletta yli 8 kuukauden ikäisille, 53 kappaletta 6-8 kuukauden ikäisille ja 85 kappaletta alle 6 kuukauden ikäisille lihanaudoille sekä juottola 130 vasikalle. Lietelantamenetelmällä on 320 lihanautaa ja kuivikelantamenetelmällä 114 kappaletta yli 6 kuukauden ikäistä ja 45 kappaletta alle 6 kuukauden ikäistä lihanautaa sekä juottolassa olevat 130 vasikkaa. Eläinsuojan läheisyyteen rakennettavien kahden kattamattoman betonisen lietesäiliön yhteistilavuus on 3 626 m 3 ja rakennettavan etäsäiliön tilavuus on 937 m 3. Katettavan kuivikelantavaraston tilavuus on laajennuksen jälkeen noin 1 700 m 3. Kuivitetun alueen pinta-ala on 706 m 2, kuivikemateriaalina käytetään pääosin oljen ja turpeen seos. Kuivikepohjan paksuus on 0-60 cm ja se tyhjennetään 5-16 kertaa vuodessa joko kuivalantalaan tai patteriin. Juottolasta syntyvälle lannalle rakennetaan oma varasto. Säilörehua pyöröpaalataan esikuivattuna 1 125 tonnia vuodessa. Toiminnasta syntyvä lanta, noin 4 800 m 3 lietelantaa ja noin 1 900 m 3 kuivikelantaa levitetään keväisin ja syksyisin omille (57,5 ha), vuokrapelloille (106,5 ha) ja sopimuspelloille (153 ha). Tilalla on oma 6 400 litran polttoainesäiliö. Muita öljytuotteita tilalla säilytetään enintään 600 litraa konehallissa. Tila on liitetty kunnan vesijohtoon ja sen lisäksi tilalla on oma kaivo. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Toiminnasta syntyvät päästöt ovat mahdolliset ravinnepäästöt vesistöön ja päästöt ilmaan. Suurimmat riskivaiheet päästöille ovat lannan levitys ja siihen liittyvä lannan käsittely. Hajuhaittoja aiheuttavat nautakasvattamon ilmanvaihto, lannan käsittely, varastointi ja levitys. Melua syntyy mm. toiminnan kannalta tarpeellisesta liikenteestä. Tilan oman liikenteen ja lannanlevityksen aiheuttaman liikenteen lisäksi tilalla käyvät rehu-, tiiviste- ja melassiautot noin 12 kertaa vuodessa. Vasikoita tuodaan kasvatettavaksi 7-8 kertaa vuodessa ja lihakarjaa viedään teuraaksi 7-8 kertaa vuodessa. Tilalla kuolleet eläimet noin 1,5 tonnia vuodessa toimitetaan eläinjätteen käsittelylaitokseen. Tila on liittynyt järjestettyyn jätteenkeräykseen. Ongelmajätteet toimitetaan ongelmajätekeräykseen ja hyötyjätteet toimitetaan hyötyjätekeräykseen. Tila on sitoutunut maatalouden ympäristötukeen.

Toiminnasta syntyneet jätevedet imeytetään turpeeseen tai johdetaan lietelantasäiliöön. 3/9 TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Toiminnasta ei aiheudu merkittäviä pysyviä vaikutuksia ympäristöön eikä hakemuksen mukainen toiminta edellytä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista selvitystä. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksen tiedottaminen Hakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Honkajoen kunnan ilmoitustaululla 19.5.-18.6.2004 ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ilmoitustaululla 14.5.-14.6.2004. Kuulutusta koskeva ilmoitus on julkaistu Kankaanpään Seutu -lehdessä 20.5.2004. Asiakirjat ovat olleet nähtävillä kuulutusajan Honkajoen kunnanvirastossa ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa. Lisäksi hakemuksesta on erikseen tiedotettu kirjeitse eläinsuojan rajanaapureille. Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset Ympäristölupatarkastus suoritettiin 14.12.2004. Tarkastuskäynnistä laadittu muistio on liitetty asiakirjoihin. Lausunnot Honkajoen kunnanhallitus toteaa lausuntonaan 2.7.2004 seuraavaa: Honkajoen kunnalla ei ole ympäristölupahakemuksen suhteen huomautettavaa. Rakennushanketta toteutettaessa kuitenkin varmistetaan riittävän sammutusveden saanti ja pelastusajoneuvojen esteetön kulku eläinkasvattamorakennuksen ympäri. Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän vastaava eläinlääkäri on 21.6.2004 antanut lausunnon. Lupamenettelyssä tulisi huomioida, että - kuivikelantala ja lietelantavarastot tulee tyhjentää perusteellisesti vuosittain. Eläinsuojan pohjarakenteiden, kuivikelantalan ja lietesäiliön sekä öljysäiliöiden kuntoa tulee tarkkailla ja mahdolliset rakennevauriot on viivytyksettä korjattava; - lannan käsittely- ja levittämisajankohtaa sekä levityspellon sijaintia valittaessa tulee ottaa huomioon ympäristöviihtyvyystekijät ja naapureille aiheutuva hajuhaitta. Lannan käsittelyä ja levitystä tulee välttää yleisinä juhlapäivinä ja juhlatilaisuuksien aikana; - haittaeläimiä, kuten rottia, hiiriä ja kärpäsiä tulee tarvittaessa torjua rehuhygieniaan ja yleiseen viihtyvyyteen kohdistuvien haittojen vähentämiseksi; - lannan siirtojen aikana kuljetusvälineestä ei saa tapahtua vuotoja; - lantaa ei saa levittää pohjavesialueilla sijaitseville pelloille; - eläinsuojan wc-vedet tulee johtaa lietesäiliöön tai muuhun hyväksyttyyn järjestelmään; - hyötykäyttöön soveltuva jäte on toimitettava niille tarkoitettuihin keräyspaikkoihin, muut jätteet kaatopaikalle. Ympäristöä ei saa roskata. Ongelmajätteet on toimitettava kunnan osoittamaan ongelmajätteiden vastaanottopaikkaan ja ne tulee tilalla varastoida siten, ettei päästöjä maaperään pääse tapahtumaan; - eläinjätteet tulee käsitellä maa- ja metsätalousministeriön antamien ohjeiden mukaisesti; - tilalla tulee noudattaa valtioneuvoston asetusta 931/2000, koskien maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista. Muistutukset ja mielipiteet

Hakemuksen johdosta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Hakijan kuuleminen ja vastine 4/9 Hakija ei ole jättänyt vastinetta ympäristölupahakemuksen johdosta annetuista lausunnoista. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Lounais-Suomen ympäristökeskus myöntää Jarkko ja Anne-Mari Hakaselle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen luvan eläinsuojan laajentamiseen 479 lihanaudan kasvattamoksi ja lantavaraston perustamiseksi Honkajoen kunnan Katkon kylän tilalla Viitasalo RN:o 6:34. Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla, ellei lupamääräyksissä toisin määrätä. Eläinmääriä voidaan muuttaa edellyttäen, että lannantuotanto ei ylitä edellä mainittujen eläinmäärien yhteistä lannantuotantoa ja ympäristövaikutuksia. Lausunnoissa esitetyt vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. LUPAMÄÄRÄYKSET Lannan ja jätevesien varastointi ja käsittely 1. Toiminnassa syntyvä lanta, pesuvedet ja muut toiminnassa syntyvät jätevedet on varastoitava vesitiiviissä lannan varastointitiloissa. Käytettävissä tulee olla niin paljon lannan säilytystilaa, että siihen voidaan varastoida 12 kuukauden aikana kertyvä lanta. Luvan mukaisilla eläinmäärillä lietelantatilavuutta tulee olla vähintään 4 800 m 3 ja kuivikelantatilavuutta tulee olla vähintään 1 900 m 3. Kuivikelannan varastotilavuutta laskettaessa otetaan huomioon pihattotyyppiset kuivikepohjat. Kattamattoman lietesäiliön tilavuuteen on lisättävä säiliökorkeutta vähintään 300 mm ja kattamattoman lantalan tilavuuteen 0,1 m 3 lantalan pintaala neliömetriä kohti. 2. Lanta, pesu- ja muut jätevedet on varastoitava, käsiteltävä ja hyödynnettävä siten, ettei niitä joudu ympäristöön eikä naapureille aiheuteta kohtuutonta rasitusta. Ympäristöön vahingon tai onnettomuuden johdosta joutunut lanta on välittömästi korjattava talteen. 3. Lantavarastot on tyhjennettävä perusteellisesti vuosittain. Tyhjennyksen yhteydessä on tarkistettava lantavarastojen kunto ja havaitut puutteet on korjattava välittömästi. 4. Kuivikepohjan vaihto ja peltoon levitys on tehtävä kasvukauden aikana tai syksyllä kylvön alle. Mikäli tämä ei ole mahdollista tai kuivikepohjaa halutaan välivarastoida, se tulee tehdä asianmukaisessa lantalassa. 5. Lanta, pesu- ja muut jätevedet on hyödynnettävä lannoitteena pellolla. Niitä voidaan tämän lisäksi myös toimittaa käsiteltäväksi ympäristöluvan omaavaan laitokseen. Toiminnanharjoittajalla tulee olla käytettävissä lannan levitykseen soveltuvaa peltoa luvan mukaisella eläinmäärällä vähintään 103 hehtaaria. 6. Lannan käsittely- ja levitysajankohtaa ja levityspellon sijaintia valittaessa tulee ottaa huomioon ympäristöviihtyisyystekijät ja naapureille aiheutuva hajuhaitta ja välttää levitystä yleisinä juhlapäivinä ja koulujen yms. juhlatilaisuuksien aikana.

5/9 7. Lannan kuormaaminen ajoneuvoon tulee tehdä tiivispohjaisella alustalla. Rakenteiden ja laitteiden on lisäksi oltava sellaisia, ettei tyhjennysten, siirtojen ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja. Lannan kuljetukseen käytettävät tiet on pidettävä siisteinä. 8. Lantaa levitettäessä on talousvesikaivojen ympärille ja vesistöjen sekä lasku- ja valtaojien varsille jätettävä riittävän leveät suoja-alueet, joille ei levitetä lantaa. 9. Lantaa ei saa levittää luokitelluille pohjavesialueille. Jätteet 10. Toiminnassa syntyvä eläinjäte on toimitettava mahdollisimman pian käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai sitä vastaavassa päätöksessä tällaisen jätteen vastaanotto ja käsittely on hyväksytty. Mikäli eläinjätettä joudutaan välivarastoimaan asianmukaisen kuljetuksen järjestämiseksi, on välivarastointi ja käsittely järjestettävä kunnan terveysviranomaisen hyväksymällä tavalla. 11. Raaka-aineet, polttonesteet, kemikaalit, tuotteet ja jätteet on varastoitava ja käsiteltävä tilalla niin, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, kohtuutonta hajuhaittaa tai saastumisvaaraa maaperälle tai pinta- tai pohjavedelle eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Polttonestevarastojen tulee soveltua käyttötarkoitukseensa ja niiden kunto tulee tarkastaa riittävän usein. Kemikaalien, kuten torjunta- ja pesuaineiden varastoinnissa ja käytössä tulee noudattaa kunkin valmisteen käyttöturvallisuusohjeissa annettuja ohjeita. 12. Haittaeläimiä, kuten rottia, hiiriä ja kärpäsiä tulee tarvittaessa torjua rehuhygieniaan, yleiseen viihtyisyyteen ja eläinsuojan rakenteisiin aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. 13. Ongelmajätteet, kuten jäteöljy, akut ja loisteputket tulee toimittaa ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. 14. Hyötykelpoiset jätteet, kuten paperi- ja pahvijäte, muovijäte ja metalliromu tulee toimittaa hyödynnettäväksi asianmukaiseen käsittelyyn. 15. Toiminnanharjoittajan on pyydettäessä esitettävä tiedot toiminnassa syntyneiden jätteiden lajeista, määristä ja niiden toimituspaikoista sekä toimitusajankohdista. Raportointi 16. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa laitoksen toiminnasta. Yhteenveto kirjanpidosta tulee toimittaa ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat asiat: - tiedot eläinmääristä; - tiedot lantamääristä ja levitysaloista; - tiedot kuolleitten eläinten määristä, toimituspaikoista ja käsittelytavoista; - tiedot laitoksen toiminnassa tapahtuneista häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista. Muut määräykset 17. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan tällaisen tekniikan käyttöönottoon. 18. Mahdollisista häiriötilanteista, jotka saattavat aiheuttaa merkittävää haittaa, on ilmoitettava välittömästi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

19. Tuotannon lisäämisestä, muuttamisesta tai lopettamisesta on ilmoitettava Lounais- Suomen ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tuotannon olennainen muuttaminen edellyttää uutta ympäristölupaa. 20. Tuotannon loppuessa tai keskeytyessä on varastoitu lanta ja muut jätteet toimitettava asianmukaiseen hyötykäyttöön tai keräykseen. 6/9 RATKAISUN PERUSTELUT Toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti laitoksen toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toiminta täyttää jätelain vaatimukset jätteiden määrän vähentämisestä ja jätteiden hyödyntämisestä. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski sekä alueen kaavamääräykset. Hakemukseen liitetyissä suunnitelmissa on esitetty käytettäväksi sellaisia menetelmiä, joista on hyviä käytännön kokemuksia ja jotka on taloudellisesti mahdollisia toteuttaa. Hakemuksen suunnitelmat huomioon ottaen laitoksen toiminnan voidaan arvioida olevan tämänhetkisen parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaista. Lupamääräys 1 on annettu sen varmistamiseksi, että lannan käsittelystä tilalla ei aiheudu haittaa ympäristölle ja että lannan käsittely tapahtuu valtioneuvoston asetuksen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta mukaisesti. Lupamääräykset 2, 3 ja 7 on annettu sen varmistamiseksi, että lantavarastojen käyttö ei aiheuta terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista. Lannan varastointi ja lantavarastojen täyttö ja tyhjennys ovat toimintoja, joista saattaa aiheutua päästöjä vesiin, mikäli toimintaa ei harjoiteta riittävällä huolellisuudella ja varovaisuudella. Lupamääräykset 1 9 on annettu toiminnasta aiheutuvien hajuhaittojen ja vesistökuormituksen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Lantavarastojen vuosittaisella tyhjentämisellä varmistetaan varastojen hyötytilavuuden säilyminen ja samalla niiden rakenteet voidaan tarkastaa silmämääräisesti mahdollisten vaurioiden havaitsemiseksi. Levityksestä aiheutuva hajuhaitta on kestoltaan lyhytaikaista ja sitä voidaan vähentää suorittamalla multaus mahdollisimman nopeasti. Lannan käsittelystä ja levityksestä aiheutuvaa haittaa voidaan vähentää välttämällä levitystä sellaisina ajankohtina, jolloin siitä aiheutuisi ilmeistä haittaa. Levittämällä lanta pääsääntöisesti keväällä ennen kylvöä ja kesantopellolle vasta välittömästi ennen kylvöä tai nurmen perustamista ja jättämällä peltojen viereisten vesistöjen rannoille, lasku- ja valtaojien varsille sekä talousvesikaivojen ympärille riittävät suoja-alueet voidaan ravinteiden pääsyä pinta- ja pohjavesiin ehkäistä. Suoja-alueen leveys määräytyy käytetyn lannan levitystekniikan ja monivuotisen kasvillisuuden peittämän suojakaistan leveyden perusteella. Lupamääräyksen 10 mukaisesti tilalla kuolleiden eläinten (raadot) asianmukaisella hävittämisellä voidaan rajoittaa mahdollisten eläintautien leviäminen tilan ulkopuolelle ja tästä aiheutuvaa ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen eläinjätteen käsittelystä 5 :n mukaan suuririskinen eläinjäte on käsiteltävä eläinjätteen

7/9 polttolaitoksessa tai suuririskisen eläinjätteen käsittelylaitoksessa. Koska maa- ja metsätalousministeriön antaman asetuksen valvonta kuuluu terveysviranomaiselle, on tarkoituksenmukaista, että terveysviranomainen hyväksyy väliaikaiset varastointitilat. Lupamääräysten 11 15 mukaisesti jätteiden asianmukaisella käsittelyllä ja varastoinnilla sekä niiden toimittamisella asianmukaiseen käsittelyyn voidaan estää ennakolta haitallisten vaikutusten syntyminen. Ongelmajätteiden toimittaminen asianmukaiseen käsittelyyn vähentää niiden aiheuttamia terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia riskejä. Jätelain 6 :n mukaan jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Toiminnan valvontaa koskeva lupamääräys 16 on annettu viranomaisten toimintaa koskevan tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. Toiminnasta saamiensa tietojen avulla viranomainen voi seurata laitoksen toiminnan lainmukaisuutta ja luvassa annettujen määräysten noudattamista. Ympäristönsuojelulaki velvoittaa ennaltaehkäisemään ja minimoimaan haitat ja käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja noudattamaan ympäristön kannalta parhaimpia työmenetelmiä. Lupamääräyksellä 17 velvoitetaan toiminnanharjoittajaa ottamaan uutta käyttökelpoista tekniikkaa soveltuvin osin käyttöön jatkossa, mikäli siten voidaan päästöjä olennaisesti vähentää ilman kohtuuttomia kustannuksia. Lupamääräyksellä 18 varmistetaan tiedonkulku valvontaviranomaiselle tilanteissa, joissa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa. Toiminnan olennainen muuttaminen edellyttää luvan tarkistamista. Toiminnan lopettaminen tilalla edellyttää mm. sitä, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit ja varastoidut jätteet on poistettu. Em. seikkojen vuoksi toiminnan lopettamisesta tai muista olennaisista muutoksista on ilmoitettava valvontaviranomaiselle lupamääräysten 19 ja 20 mukaisesti. PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä uusi hakemus ympäristölupaviranomaiselle 31.12.2014 mennessä. Jos asetuksella annetaan tämän päätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. PÄÄTÖKSEN TÄYNTÖÖNPANO Nykyistä laajempaa toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin päätös on lainvoimainen. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4 8, 28, 31, 35 38, 41 43, 45, 46, 52 56, 81, 96 98, 100, 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 8 12, 16 19, 21, 23, 30, 37 Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920 muut. 90/2000) 17 Jätelaki (1072/1993) 4, 6, 12, 15, 19, 51 Terveydensuojelulaki (763/1994) 22

Päätöksessä on myös otettu huomioon ympäristöministeriön 30.9.1998 antama ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta, valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000), maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinjätteen käsittelystä (1022/2000, muut. 6/2001), maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja ohjeet (100/2001) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston antama asetus (1774/2002) muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä. 8/9 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän ympäristöluvan käsittelystä perittävä maksu on 1 800 euroa. Maksun suuruus perustuu ympäristöministeriön asetukseen alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1237/2003) liitteenä olevaan maksutaulukkoon. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Jarkko ja Anne-Mari Hakanen Katkontie 411 38950 HONKAJOKI Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Honkajoen kunnanhallitus Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymä Suomen ympäristökeskus Asianosaiset Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla ja lehdessä Honkajoen kunnan ilmoitustaulu Kankaanpään seutu -lehti MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusoikeus tähän päätökseen on: - sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea; - rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät;

- toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; 9/9 - toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; - muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Valitusosoitus on liitteenä. Vanhempi insinööri Heikki Elomaa Ylitarkastaja Pekka Simula LIITTEENÄ sijaintikartta valitusosoitus