SUOMENNIEMI ideoiden tarkat kohdat voi katsoa sovelluksesta. VAIHE 1: Käykää läpi ideat yhdessä asiantuntijoiden kanssa, ja katsokaa onko jokin idea jo toteutettu tai tulossa toteutukseen. Kirjoittakaa paperin taakse, jos jokin on jo toteutettu tai toteutumassa tai muutoin ei ole mahdollista toteuttaa tai onko jotkut ideat sellaisia, jotka kuuluvat esimerkiksi kaupungin toimintaan. Mitä muita ideoita voisi olla elinvoimaisuuden nostamiseksi? Miettikää mahdollisia muita ideoita. VAIHE 2: Valitkaa mahdollisia kehittämiskohteita. Voit käyttää apunasi karttoja, joihin voit piirtää tai muuten merkitä kehittämiskohteet tai käydä katsomassa tuiketaajamat -sovelluksesta tarkemmin ideoiden kohteet. Voiko kehittämiskohteena olla esimerkiksi: o Idea 1: Kauriansalmen kehittäminen o Idea 2: Kehittämistä kaipaava alue. Voi olla esimerkiksi useammasta kehittämisideasta tehty kokonaisuus Idea 3: vai jokin muu (tuotteistaminen, etätyön mahdollisuus-kampanja? * jos ideaksi valitaan vaikka tapahtumat, niin voisiko silloin ajatella tuiketaajamat -yhdistystä, joka järjestää erilaisia tapahtumia vuosittain? Tai muuta ideaa joka toteutettaisiin kaikissa tuiketaajamissa? VAIHE 3: Kun olet valinnut ideoita (tässä vaiheessa ei vielä tarvitse olla vahvistetut jatkoon menijät, vaan potentiaalisia ideoita joilla voisi olla mahdollisuus). Näitä ideoita koskien ketä asiantuntijoita mahdollisesti haluat paikalle tai onko jotakin asioita tarpeellista selvittää ennen seuraavaa tapaamista? VAIHE 4: Sovitaan seuraava tapaaminen, jossa mietitään jatkoon menijät. Toivoisin, että ryhmäläiset pohtivat kotonaan ideoiden mahdollisuuksia ennen seuraavaa tapaamista
TAPAHTUMAT / MATKAILU Markkinapaikan parantaminen Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Markkinapaikan parantaminen Miljöö ja tapahtumia Kansallinen Painalluksen mäen ylämäkijuoksu Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Heti kun kevyen liikenteen väylä on valmis, voidaan järjestää yo juoksutapahtuma turvallisesti ja järjestelyteknisesti ongelmattomasti ( paikoitukset, lähtö ja maali etc ) Paikalliset toimijat voivat hoitaa ( SuomU, aluejohtokunta, kyläyhdistykset, Martat, Metsästysyhdistykset etc ) Lauttaristeily esim. parina lauantaina heinäkuussa Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Kylällä on järvikelpoisia lauttoja, laivoja ja losseja. Järjestetään lauttaristeily, jossa kerrotaan nähtävyyksistä, esim. kalliomaalaukset, Karkauslahti tms. Voisi kiinnostaa maakrapuja. Pientä tarjoilua ja sopiva maksu. Voiko ideaasi yrittäjät, aluejohtokunnat tai joku muu toimi toimija viedä yhdessä eteenpäin? Miten? Tarvitaan yrittäjä tai pari sekä hyvä markkinointi. Tuiketaajamat - veneitä vuokralle Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Tuiketaajama-veneitä, saisi vaikka vuokrata. Pääsisi perheet/nuoret vesille joilla ei ole varaa ostaa omaa venettä. Saisiko hylättyjä veneitä vaikka kaupungilta kunnostettavaksi tätä käyttöä varten? Taajamien yrittäjät yhteistyössä, kaupunki, seurat
Kauriansalmen ulkoilupolkujen markkinoinnin tehostus Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Kauriansalmen kylät ry:n tekemien ulkoilupolkujen, voimapolun ja metsätaitoradan markkinointi niin Mikkelin kaupunkiyhteisön kuin vapaa-ajan asukkaidenkin tietoisuuteen. Mainioita kohteita mm. TYKYpäiviin. Kaupungin tiedotuskoneisto ja matkailumarkkinointi Vanhojen valtakunnan rajojen hyödyntäminen Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Vanhat valtakunnan rajat matkailun ja historiafriikkien käytettäväksi. Vaatii selvitystä ja taustatyötä, joka voisi olla esim. historian opiskelija käytännönläheinen gradu- aihe Aluejohtokunnalle sopiva talviajan pähkäilynakki.. Eväs ja opas palvelut matkailijoille tilauksesta Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Retkeilemään tuleville ryhmille tilauspalveluna eväät metsään ja tarvittaessa opaspalvelut, esim. Hannosen, Maisematornille tai jollekin historialliselle kohteelle. Markkinointireitti ja palveluntarjoaja? Ainakin yksi työpaikka. Toimijat pitäisi löytää. pyykinpesumahdollisuus mökkiläisille Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 pyykinpesumahdollisuus mökkiläisille Sellainen "amerikkalaistyyppinen" itsepesula, jossa voisi vaikka lueskella samaan aikaan odottelee pyykkejä koneesta. Toimisiko kirjaston yhteydessä? Mikalon omistamien rivitalon pesulatiloja ja niiden laajentamista mökkiläisten käytettäväksi. Mikalolta kysytty, mutta heillä ei ole pesutiloja tarjota käyttöön.
Perinnesoittokunta töräytys Myllysillassa kerran kesässä Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Hyödynnetään Myllysillan lavaa myös muussa käytössä kuin tanssipaikkana. Mm perinnesoittokunnan lyhyt tai hivenen pidempi iltasoitto toisi sisältöä alueelle. Aluejohtokunta ja paikalliset toimijat Matkailuun paketteja Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Matkailuun paketteja eri yrittäjien välistä yhteistyötä Majoituskapasitetti on huono jos matkailua halutaan piristää, mistä saisi lisää majoitustiloja? Autenttisuus voimavarana: Fiftari-meininkiä, Old Mobilistit, Elokuva / tv-sarja miljöö Natura-alueen polut huonossa kunnossa (ei lapsiperheiden käytettävissä) Irja Hannosen polun reittimerkkien kunnostus ja hienon retkeilyreitin markkinointi Tykkää: 1 Hannosen polun opasteet on osittain kadonneet, reittiä ei ole helppo löytää. Hienot polut merkittävä maastossa selkeämmin. Myllysillan tonttien aktiivinen markkinointi Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Myllysillan asuntoalue kaipaa rakentajia ja asukkaita. Aktiivinen ja värikäs markkinointi hienosta mahdollisuudesta. Kunnallistekniikka on jo nyt valmiina, kaivataan vain markkinoinnin tehostusta. -------
RAKENNUKSEN UUSIOKÄYTTÖ Puolmatka takaisin alikulkijoiden ja paikallisten käyttöön Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Yrittäjät yhteistyössä muiden yrittäjien sekä kunnan kanssa? Puolimatkan röttelöt purkuun Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Puolimatkan hoitamattomat ja epäsiistit rakennukset pitää velvoittaa purkamaan. Erittäin epäsiistin kuvan antavia rakenteita ja blokkaavat kaiken kehittämisen ko alueen osalta Kaiken kansan savusauna Kauriansalmelle Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Nykyinen Puolimatkan alue tulisi kaavoittaa/hallinnoida siten, että ränsistyneet röttelöt saisi purettua ja rakennettua alueelle mm. suojaisan savusaunan tilaus/vakiopäivä aukiololla. Toisi matkailuun ja myös paikallisille/vapaa-ajan asukkaille tervetulleen lisän hyödynnettäväksi. Yrittäjät/paikalliset toimijat voisivat viedä eteenpäin, kun tuo röttelöaskare hoituisi kaupungin toimesta. Toki myös ehdot maankäytölle tulee olla edulliset... Kehittämistä kaipaavat rakennukset uusiokäyttö Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 o Vanha koulu o Vanha Kirjasto o Kunnanvirasto Voisiko näissä toimia esimerkiksi: - Etätyöskentelytiloja mökkiläisille - Yhteistoimintapisteen kehittäminen Yrittäjät, kaupunki, asukkaat Etätyöhön soveltuva työtila Suomenniemitalolle. -työtila -nopeat/toimivat tietoliikenneyhteydet - videoneuvottelulaitteet (ovat olemassa) Pyykkikone vapaa-ajan asukkaille yms. entisen Kilikellon tiloihin (esim. poletti-periaate).
Vanha koulu käyttöön Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Voisiko vanhaan kouluun remontoida esim. nuorten kanssa yhdessä nuorisotilan? Ehkä muutakin harrastustoimintaa? Nuoret, aluejohtokunta
YMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Liikenneyhteyksien parantaminen Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Tällä hetkellä busseja kulkee vain klo 11, 15 ja 18. Kevyen liikenteen väylä lähiliikuntapaikaksi Tykkää: 3 Ei-tykkää: 0 Kirkonkylän ja Kauriansalmen välillä kulkee kaunis maisemareitti, mutta sitä harvat uskaltavat käyttää pyöräillen tai kävellen. Kevyen liikenteen väylä lisäisi sekä kevyttä hyötyliikennettä että muodostuisi varmasti suosituksi kuntoilureitiksi kaikkina vuodenaikoina. Nyt kun Kauriansalmeen on saatu mukava taukopaikkakin. Kuntaliitossopimukseen tällainen kuulema liittyy eli sen toteutumista tulisi valvoa. Osittain asiaa voisi kai edistää talkoovoiminkin. Kevyen liikenteen väylä VT 13:lta Kauriansalmesta kirkonkylään Tykkää: 3 Ei-tykkää: 0 Rakennetaan kevyen liikenteen väylä Kauriansalmesta kirkonkylälle SALElle saakka kuten kuntaliitossopimuksessakin sovittiin. Perustelut: - turvallistaa kulkemisen varsin vilkkaalla Kirkonkylän tiellä - turvallinen lähiliikuntayhteys kuntoilijoille, ulkoilijoille jne - turvallinen rullaluistelu/rullahiihto reitti harrastajille - mahdollistaisi polkupyöräilyn Kauriansalmesta Kirkonkylälle ( nyt ei uskalla liikenteen joukkoon pyörällä mennä ) - mahdollistaisi hölkkätapahtumien järjestelyn turvallisesti - turvallinen liikuntareitti seniorikansalaisille - samassa yhteydessä voisi korjata pahimmat paikat myös Kirkonkylantiestä Kevyenliikenteen väylä välille Suojavedentie - Mäntyharjun tienhaara Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja liikuntapaikaksi kevyenliikenteen väylä vilkasliikenteisen valtatie 13 varrelle. Nykyisin siinä ei kukaan uskalla liikkua, kun autot hurahtavat läheltä ohi. Kuntokin säilyisi jos olisi tallaisia hyviä mahdollisuuksia. niinhän kaupunginjohtajakin totesi jo ennen kuntaliitosta. Voivat viedä asioita eteenpäin tekemällä rakentavia aloitteita ja pitämällä tarpeita ja asioita esillä siellä, missä päätökset tehdään.
Tulevan kevyen liikenteen väylän varteen "taide/historia" kohteita Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Kauriansalmelta kirkonkylään johtavan kevyen liikenteen väylän varteen 10-15 taideteosta/tapahtumakuvausta ( sotahistoria )/ laitetta/esinettä, joilla muodostuisi jäntevä ja huomiota saava reittikohde niin matkailun kuin Suomenniemen näkyvyydenkin hyödynnettäväksi Kaupunki hoitaa kevyen liikenteen väylän, aluejohtokunta ja paikalliset toimijat toteuttavat hankerahoituksella pysähdyskohteet. Hedelmäpuita kevyenliikenteen väylän varteen Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Istutetaan hedelmäpuita ( ja koristepuita ) rakennettavan kevyen liikenteen väylän varteen Kauriansalmelta Suomenniemen kirkonkylälle Aluejohtokunta/paikalliset toimijat Kevyen liikenteen väylä liittymissopimuksen mukaisesti/mikkelin kaupunki Keskustan viheralueiden yleisilmeen kohentaminen - istutukset tms. Tievalaistuksen rakentaminen Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Valaistus merkitylle tieosuudelle. Opasteiden uusinta Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Opasteet VT 13 kuin VT 15 rempallaan eivätkä houkuttele Suomenniemelle. Ilmeen kirkastus ja opasteiden innovatiivinen uusinta paikallaan. Huomioitava myös kohdeviestintä, kuten Maisematorni, Kirkonkylän keskusten kirkkoineen, Laamalan saaren karavaanarialue jne jo tulo teiden varsilla. Aluejohtokunta/Mikkelin kaupunki
Jätevesien käsittelyn tehostaminen Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Rakennetaan jätevesien käsittelyyn vastaanottosäiliö ja sivusyöttölinja paikallisten lokakaivojen vesien käsittelemiseksi. Tuntuu haaskaukselta, että lähes pelkkää vettä kuskataan Mikkeliin satoja kuormia vuodessa, kun kuitenkin muutamalla tuhannella eurolla ( 20 k ) saisi pysyvän, toimivan ja edullisen toteutuksen Mikkelin kaupunki Laiturin uusiminen Myllysiltaan Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 Paikalla veneenlaskupaikka, mutta laituri huonossa kunnossa. Uusi laituri maksaa niin paljon, että aluejohtokunnan rahoista veisi kohtuuttoman suuren osan. Pyörätie Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Kylän lävitse ja koululle tarvitaan turvallisuuden vuoksi pyörätie Ja valaistus pyörätielle! Valaistusta myös koulun sekä asutusalueelle *koulusta eteenpäin ------- Ravintolapalveluiden parantaminen Tykkää: 1 Ei-tykkää: 0 A-oikeuksiset ravintolapalvelut puuttuvat -------
Martta- kahvio nykyisen torin reunalle Tykkää: 2 Ei-tykkää: 0 Hirsinen Marttokahvio torin reunalle, jossa olisi sen verran terassikatetta, että myös sadepäivinä voisi käydä hörppäämässä kahvit ja paakelsit toriostosten lomassa. Sadesuojarungolla pyöröhirrestä tehtynä n. 3X9 ( terassia n. 6 m ) metrinen kylmä rakenne ei ihmeitä maksaisi ja olisi käytettävissä niin martoille kuin muillekin toimijoille. Toimisi myös kioskina ja torimyynnin elvyttäjänä Yrittäjät/järjestöt/yhdistykset voisivat toteuttaa, jos hallintohimmelin byrokratia tulisi enemmän kuin puolitiehen vastaan ( kaupungin rakennusvalvonta ja maankäyttö ) Virallinen oikopolku Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Oikopolun avulla vanhusten kauppa- ym. matka lyhenisi.
KAAVOITUS Asutusta / tontteja Tykkää: 0 Ei-tykkää: 0 Tienlaitaan asutusta / tontteja KIERROKSELLA TULLEITA IDEOITA asuntosäätiön taloja nuorille ja vanhuksille, asumisoikeusasuntoja