MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 04 LIAKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 254202 KARUNKI 254205 ARPELA 254208 KÖNÖLÄ 254201 ALA-VOJAKKALA 254204 LIAKKA 254207 KALKKIMAA 254103 TORNIO 254106 KYLÄJOKI 254109 KEMINMAA Rovaniemi 2007
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 LIAKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) 2 KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) 3 Kallioalueet (Vesa Perttunen) 3 Moreenikerrostumat 4 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 6 Geologian tutkimuskeskus
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Ka Kallio 114 1,1 Mr Moreeni 4648 47,1 Hk/Mr 1 0,0 Ct/Mr 187 1,9 MrM Drumliineja, hiekkamoreenia 529 5,4 Ki Kivikko 6 0,1 Sr Sora 10 0,1 Hk Hiekka 60 0,6 Ct/Hk 86 0,9 St/Hk 19 0,2 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju) hiekkavaltainen 26 0,3 Mr/HkM 27 0,3 Ht Hieta 72 0,7 Ct/Ht 281 2,8 HHt Hieno hieta 1104 11,2 Ct/HHt 364 3,7 St/HHt 33 0,3 Hs Hiesu 36 0,4 HHt/Hs 22 0,2 Ct/Hs 542 5,4 Ct/Sa Saraturve/Savi 29 0,3 Ct 1429 14,5 St Rahkaturve 230 2,3 Tä Täytemaa 15 0,2 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 870 ha 130 ha 10 000 ha Liakan alue sijaitsee Peräpohjolassa noin 10 kilometriä Torniosta pohjoiseen. Se kuuluu kokonaisuudessaan Tornion kuntaan. Pinnanmuodoiltaan se edustaa loivahkoa vaaramaisemaa. Maaston korkeudet vaihtelevat lounaisosan vajaasta kymmenestä metristä mpy koillisosan noin 45 metriin mpy. Vesistöjen määrä alueella on vähäinen. Karttalehden lounaisosassa virtaa Liakanjoki, jonka ympäristöön alueen asutus on pääasiassa keskittynyt. Maaperäkartoituksen ohessa löytyi uurresuuntia (310-330 ), joista 330 suunnat kuvastavat viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikaista liikesuuntaa. Suunnat 310 kuvastavat tällä alueella todennäköisimmin jäätikön viimeisintä liikesuuntaa.
3 Mannerjään reuna perääntyi Liakan ympäristöstä länteen noin 10 200 vuotta sitten. Tämän jälkeen alue peittyi Ancylusjärveksi kutsutun Itämeren vaiheen peittoon. Makeavetistä Ancylusjärveä seurasi Litorinamerivaihe, jonka aikana vesi muuttui lievästi suolaiseksi. Maankohoaminen oli varsinkin Ancylusjärvivaiheen aikana erittäin nopeaa. Myöhemmin maankohoaminen hidastui ja on tällä hetkellä Liakan alueella noin 7 mm/vuosi. Merenranta vetäytyi Liakan alueelta lopullisesti noin 1000 vuotta sitten. KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) Kallioalueet (Vesa Perttunen) Kartta-alueen kallioperä on kohtuullisen hyvin paljastunut. Laajempia kallioalueita on varsinkin karttalehden etelä- ja lounaisosassa Ootsorvan-Peurakallioiden alueella sekä lännessä Karsilonmaan-Kalliomaan vyöhykkeessä. Karttalehtialueen kallioperä koostuu useasta kivilajista, jotka jakautuvat kahteen, ryhmään: liuskeisiin ja syväkiviin. Liuskeet puolestaan jakautuvat kahteen, synnyltään erilaiseen ryhmään. Osa liuskeista on alun perin kerrostunut savena, kalkkiliejuna tai tulivuoren tuhkana mereen noin kaksi miljardia vuotta sitten. Osa liuskeista on syntynyt maan pinnalle tulivuorista purkautuneesta laavasta. Syväkivien aines on kiteytynyt hitaasti sulasta magmasta syvällä maan kuoressa. Karttalehtialueen eteläosassa on Ootsorvan-Ahvenjärven seudulla avokallioita, joiden kivilaji on tummanvihreää, pieni-keskirakeista kiveä, joka on syntynyt sulan kiviaineksen, laavan, purkautuessa tulivuorista maan pinnalle. Näissä kallioissa on näkyvissä alkuperäisen laavan kaasukupliin kiteytyneitä mineraaleja, varsinkin kvartsia ja kalsiittia. Nämä mantelit erottuvat valkeina läiskinä tai koloina kallion ja lohkareiden pinnalla. Vulkaanisten kivilajien päälle on kerrostunut matalaan veteen puhdasta kvartsihiekkaa, joka on aikojen kuluessa kovettunut kvartsiitiksi. Kvartsiitti on punertavaa tai valkoista, kovaa ja haurasta kivilajia. Sitä on paljastuneena karttalehden eteläosassa Rakanmaan-Ahvenjärven seudulla sekä Kvartsikummussa aivan karttalehden itäreunassa. Vulkaaninen toiminta on jatkunut hiekkojen kerrostumisen jälkeenkin. Sen tuloksena on syntynyt tuhkakerrostumia, jotka ovat kovettuneet vihreiksi, selväkerroksisiksi, pienirakeisiksi tuffiiteiksi. Tätä kivilajia on paljastuneena Karsilonmaassa sekä Peurakallion alueella karttalehden eteläosassa. Karttalehtialueen keskellä Katajamaan seudulla sekä pohjoisempana Pounujänkän- Nosanjärven välillä on kalkkikivivyöhyke, joka on syntynyt kalkin kerrostuessa meren pohjalle. Tämä kalkkikivi, dolomiitti, on pienirakeista ja väriltään kellertävää tai harmaata. Karttalehtialueen keskellä dolomiittikaistaleiden välissä on itä-läntinen vyöhyke, jonka kallioperä koostuu fylliitistä ja kiilleliuskeesta. Nämä ovat sinertävänharmaita, pienirakeisia, selväliuskeisia kivilajeja, jotka alun perin ovat olleet savisedimenttejä. Niissä on myös paikoitellen hienojakoista hiiltä ja kiisuja. Nämä kerrostumat poimuttuivat mannerlaattojen törmätessä noin 1,9 miljardia vuotta sitten. Lämpötilan noustessa kalkkikivet metamorfoituivat dolomiiteiksi ja savikerrostumista syntyneisiin kiilleliuskeisiin kiteytyi kordieriitti-nimistä mineraalia pyöreähköiksi, 2 5 mm läpimittaisiksi täpliksi, joita on näkyvissä koloina Palonkallioiden-Sadinmaan alueen kiilleliuskekallioissa. Samalla tukeutui syvemmältä maan kuoresta sulaa kiviainesta, magmaa, joka kiteytyi karkearakeiseksi graniittiseksi kivilajiksi. Tätä kivilajia on paljastuneena karttalehden pohjoisosassa Nosanmaan-Nahonmaan seudulla. Liakan karttalehtialueen kivilajeja on hyödynnetty pitemmän ajan kuluessa. Esimerkiksi Nosanmaan granodioriittisesta kivilajista on louhittu kiveä tie- ja siltarumpuihin sekä kivinavetoihin. Puhdasta kvartsiittia on louhittu Tornion ferrokromitehtaalle aiemmin Kvartsikummusta sekä nykyään Rakanmaasta sekä aivan karttalehden eteläreunan louhoksesta. Peurakallioiden tuffiittia on louhittu ja murskattu teiden pinnoitussepeliksi.
4 Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on noin puolet alueen maa-alasta. Lajitekoostumukseltaan se on hiekkamoreenia. Karttalehden länsipuolella moreenikerrostuman paksuus lienee suhteellisen ohut, päätellen runsaista kalliopaljastuma-alueista. Karttalehden itäpuolella esiintyy yleisesti moreenimuodostumia, joten siellä moreenin paksuus on selvästi suurempaa. Maaston painanteissa moreenia peittävät myöhemmin kerrostuneet meri-, joki- ja rantakerrostumasedimentit sekä turve. Alueella esiintyy muutamia jäätikön liikkeen suuntaisia drumliineja. Niitä on noin 5 % alueen maa-alasta. Ne ovat syntyneet jäätikön voimakkaan virtauksen alueilla jäätikön pohjalle kerrostuneesta pohjamoreenista. Niiden suuntaus vaihtelee välillä 330-350, mikä tarkoittaa niiden syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana. Drumliinien pituus vaihtelee kilometristä kahteen. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään jäätikköjoki- tai rantakerrostumia. Jäätikköjokikerrostumia edustavat karttalehden lounaisosassa olevat harjuselänteet. Näihin kuuluu esimerkiksi Rantamaan alue. Selänteiden aines on pääasiassa hiekkaa ja ne ovat vaihtelevan paksuisen pohjamoreenikerrostuman peittämiä. Harjujakso on syntynyt todennäköisesti ennen viimeistä jäätiköitymistä. Karkearakeiset rantakerrostumat ovat soraa, hiekkaa tai hietaa. Soraiset alueet esiintyvät vaarojen lakiosissa. Hiekka- ja hieta-alueet sijoittuvat vaarojen alarinteille tai maastonpainanteisiin. Rantakerrostumat ovat syntyneet Itämeren muinaisten merivaiheiden aikana aallokon ja talvisten jäiden työnnön seurauksena. Hienorakeiset kerrostumat Kartta-alueen hienorakeiset kerrostumat ovat ainekseltaan pääosin hienoa hietaa tai hiesua. Savea esiintyy paikoitellen turpeen alla. Hienorakeisia kerrostumia esiintyy eniten alueen länsi- ja lounaisosissa, Liakanjoen laaksossa. Hienohieta-aines on synnyltään joen mukanaan tuomaa. Hiesu- ja savikerrostumat ovat synnyltään merellisiä, ja sisältävät jonkin verran sulfidiainesta. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia 3200 ha eli noin kolmannes maa-alasta. Turvekerrostumat sijaitsevat jokilaaksoissa tai moreenimaiden välisissä painanteissa. Soista noin puolet on yli metrin syvyisen turvekerrostuman omaavia. Yleisin turpeen alainen maalaji on moreeni.
5 Alueen soistuminen on alkanut pääasiallisesti primäärisesti alavien maastonkohtien paljastuttua Litorinamerestä maanpinnan kohoamisen seurauksena. Myöhemmin soistuminen on jatkunut metsämaan soistumisen kautta ja suot ovat pikkuhiljaa laajenneet nykyiselleen. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut valtakunnallisen turveinventoinnin yhteydessä karttalehden alueelta 641 ha, joka sisältää kahdeksan suota. Soista luonnontilaisessa tilassa olevia on noin neljännes. Suotyypit ovat pääasiassa keskiravinteisia, ojitusten seurauksena muuttuneita tyyppejä. Ravinteikkaimpia suotyyppejä, lettoja esiintyy jonkin verran karttalehden keskiosan Riukkajänkkällä. Suoyhdistymätyypiltään alueen suot kuuluvat Pohjois- Pohjanmaan aapasoihin. Tutkittujen soiden kokonaismäärästä on saravaltaista 54 %, rahkasammalvaltaista 43 % ja ruskosammalvaltaista 3 %. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,4, mikä on normaaliarvo Pohjois.Pohjanmaan aapasoilla. Turpeen syvyydet ovat alueen geologisesta nuoruudesta johtuen melko alhaiset. Suurin turvetutkimuksissa tavattu syvyys on Riukkajänkkällä ja on 2,7 metriä. Soita on hyödynnetty joko metsä- tai maatalouden tarpeisiin. Varsinkin jokilaaksojen matalaturpeiset suot ovat yleisesti ojitettu pelloiksi. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat kartta-alueen kaakkoisosan harjussa. Vanhanmaantienkankaan ja Rantaharjun alueilla on Suomen ympäristökeskuksen tärkeäksi luokittelema I luokan pohjavesialue, nimeltään Linnakangas. Sen kokonaispinta-ala on 4,38 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 1,96 km 2. Pohjaveden antoisuus on 1 400 m 3 /vrk. Muualla kartta-alueella on myös laajoja hiekkaa ja hietaa olevia rantakerrostumia, missä voi olla hyödynnettäviä pohjavesivaroja. Kerrostumien paksuudesta ei ole kuitenkaan tietoa, joten pohjaveden määrän arviointi on vaikeaa. Pohjavettä niissä on todennäköisesti riittävästi ainakin yksityistalouksien tarpeisiin, kuten myös moreenialueilla. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat hienorakeiset maalajit, kuten hieno hieta, hiesu ja savi. Pohjaveden pinta on kolmessa kaivossa tehtyjen mittausten mukaan 1,2-2,2 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenin ja hienorakeisten kerrostumien pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu neljä pohjavesinäytettä, joista kolme on otettu kuilukaivoista ja yksi pohjavedenottamosta Linnakankaan pohjavesialueelta. Kaivot sijaitsevat hiekka- ja hietakerrostumissa. Analysoitujen vesien ph-arvot olivat 6,4-7,8 ja sähkönjohtavuudet 5,1-25,9 ms/m. Liuenneiden aineiden pitoisuudet olivat enimmäkseen pieniä tai jopa alle havaintorajan. Kahdessa kaivossa oli kuitenkin hyvälle talousvedelle asetettuja laatusuosituksia suurempia pitoisuuksia. Molemmissa kaivoissa ylittyivät väri- ja KMnO 4 -luvut sekä rauta- ja mangaanipitoisuudet. Väri- ja KMnO 4 -luvut ilmaisevat todennäköisesti humuksen pääsyä kaivoveteen. Toisessa kaivossa oli alumiinia hieman suositeltua maksimipitoisuutta enem-
6 män, kun taas toisen kaivon sulfaatti- ja kloridipitoisuudet olivat suuret (406 mg/l SO 4 ja 1 310 mg/l Cl). Suositus sulfaatin maksimipitoisuudeksi on 250 mg/l ja kloridin 100 mg/l. Fluoridia oli tässä kaivossa myös hieman suositeltua maksimipitoisuutta enemmän, ja rauta- ja mangaanipitoisuudet olivat huomattavan suuret (8,9 mg/l Fe ja 2310 μg/l Mn). Maksimipitoisuussuositus raudalle on 0,4 mg/l ja mangaanille 100 μg/l. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Haavisto-Hyvärinen, Maija & Kutvonen, Harri. 2005. Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. Verkkojulkaisu. Johansson, Peter (toim.); Kujansuu, Raimo (toim.); Eriksson, Brita; Grönlund, Tuulikki; Kejonen, Aimo; Maunu, Matti; Mäkinen, Kalevi; Saarnisto, Matti; Virtanen, Kimmo; Väisänen, Ulpu 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Espoo: Geologian tukimuskeskus. 236 s. Perttunen, Vesa 1991. Suomen geologinen kartta 1:100000 : kallioperäkarttojen selitykset / Lehdet = Sheets 2541, 2542 + 2524, 2543 ja 2544. Kemin, Karungin, Simon ja Runkauksen kartta-alueiden kallioperä. 80 s. Salonen, Veli-Pekka, Eronen, Matti ja Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja-Aurora. 237 s. Sosiaali- ja terveysministeriö 2000. Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 19.5.2000. STMp 461/00. Sosiaali- ja terveysministeriö 2001. Päätös pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 17.5.2001. STMp 401/01. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti / Geologian tutkimuskeskus. 101 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Maaperän yleiskartta 1:200 000. Koko maan kattava maaperän yleiskartta valmistuu vuonna 2008. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2007 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2007 mennessä on maastamme kartoitettu yli 40 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 700 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai tiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 12 Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 13 Länsi-Suomen yksikkö PL 97 (Vaasantie 6) 67101 KOKKOLA Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 5209 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 14 www.gtk.fi