ACK T02 Pia Taskinen ackt02jojo@gmail.com Tarjouksemme, Tampere 9.10.2015 Ruotsin toiseksi suurin juniorijalkapalloturnaus, Piteå Summer Games, järjestetään Pohjois-Ruotsissa Piteåssa vuosittain juhannuksen jälkeisellä viikolla. Vuonna 2015 turnaus järjestetään 26. kerran! Piteån turnaus on kasvanut vuosittain ja turnaukseen on odotettavissa jälleen yli 800 joukkuetta 20 eri maasta! Matkustusmuodot Piteåån ovat viime vuosina hieman vaihdelleet. Yhä suositummaksi vaihtoehdoksi on noussut, varsinkin pääkaupunkiseudulta ja Uudeltamaalta tulevien joukkueiden keskuudessa, matkustus junalla. Yöjunat antavat mahdollisuuden päästä perille levänneenä, vaikka yhdensuuntaista matkaa saattaa joskus olla jopa 900 kilometriä! Perinteisen bussimatkan sekä turnausjunamatkan lisäksi valikoimkaamme kuuluu myös lentomatkapaketti, missä matkustusaika minimoidaan. Kiitämme tarjouspyynnöstänne sekä mielenkiinnostanne matkatoimistoamme kohtaan. Tarjoamme Teille eri matkapakettivaihtoehtoja Piteå Summer Gamesiin sekä junalla ja bussilla matkustaen että lentäen. Lisäksi tarjoamme majoitusvaihtoehtoina koulumajoitusta sekä bungalow-majoitusta Pite Havsbadissa, joka sijaitsee noin 10 kilometriä Piteån keskustasta etelään.
VAIHTOEHTO 1: TURNAUSJUNA KOULUMAJOITUKSELLA Matka-aika 24.6.2015-29.6.2015, 6 pv, keskiviikko - maanantai Matkan hinta (ryhmäkoolla ei väliä) 329 euroa per henkilö Hintaan sisältyvät palvelumme junamatkat Helsinki - Kemi - Helsinki VR:n yöjunilla aikataulujen mukaisesti majoittuminen junamatkoilla makuuvaunuissa 3 hengen hyteissä, 2 yötä bussikuljetukset Kemi - Piteå - Kemi koulumajoittuminen Strömbackaskolanilla, 3 yötä turnauksen täysihoitoruokailut alkaen perjantai aamiaisesta päättyen sunnuntain lounaaseen joukkueen ja joukkueen jäsenien osallistumismaksut turnaukseen ottelukuljetukset turnauksessa turnausjärjestäjän busseilla Saarikoski Travelsin oman turnaus- ja palvelutoimiston palvelut Pite Havsbadissa ilmoittautuminen ja kirjeenvaihto turnausorganisaation kanssa kattava INFO-paketti joukkueenjohtajille marginaalivero Lisämaksusta lisäruokailut matkalla ja kohteessa VAIHTOEHTO 2: TURNAUSJUNA PITE HAVSBAD-MAJOITUKSELLA Matka-aika 24.6.2015-29.6.2015, 6 pv, keskiviikko - maanantai Matkan hinta (ryhmäkoolla ei väliä) Bungalow viidelle Bungalow neljälle 369 euroa per henkilö 399 euroa per henkilö Hintaan sisältyvät palvelumme junamatkat Helsinki - Kemi - Helsinki VR:n yöjunilla aikataulujen mukaisesti majoittuminen junamatkoilla makuuvaunuissa 3 hengen hyteissä, 2 yötä bussikuljetukset Kemi - Piteå - Kemi majoittuminen Pite Havsbadissa 4-6 hengen bungaloweissa, 3 yötä joukkueen ja joukkueen jäsenien osallistumismaksut turnaukseen ottelukuljetukset turnauksessa turnausjärjestäjän busseilla Saarikoski Travelsin oman turnaus- ja palvelutoimiston palvelut Pite Havsbadissa ilmoittautuminen ja kirjeenvaihto turnausorganisaation kanssa kattava INFO-paketti joukkueenjohtajille marginaalivero Lisämaksusta (ruokailuhinnat päivitetään kevään aikana) hotellimajoittuminen Pite Havsbadissa 1-2 hengen huoneissa majoittuminen kolmen tai kahden hengen majoittuminen yhdessä bungalowissa ruokailut Pite Havsbadissa alk. 7,60/12,60 euroa (aamiainen) ja 6,20/10,60 euroa (lounas/päivällinen) ruokailut turnausjärjestäjän toimesta 7,30 euroa (lounas/päivällinen)
MAJOITUSVAIHTOEHDOT Bungalow-majoitus: Pite Havsbad 941 43 Piteå Tel. +46 911 327 00 www.pite-havsbad.se Kylpylähotelli Pohjanlahden rannalla n. 10 km:n päässä Piteån keskustasta. Hotellilla on erinomainen palvelutarjonta. Sisätiloissa ovat ravintola, AdventureBath-kylpylä, sauna, solarium jne. Lisäksi camping-alueelta löytyvät mm. pöytätennis, biljardi, dart, peliautomaatteja sekä Minimarket (avoinna kello 8-23 päivittäin!), josta löytyy tarvittaessa päivittäistavaroita. Lisäksi alueella on mahdollisuus harrastaa mm. beachvolleyta tai lähteä golfaamaan läheiselle kentälle. Ulkoalueella on myös lasten leikkipaikka sekä uima-allas kylpylän yhteydessä. Bungaloweissa voi majoittua jopa kuusi henkeä. Suosittelemme kuitenkin, että bungaloweissa majoittuu 4-5 henkeä. Bungaloweissa on oma suihku/wc ja keittiövarustus, mutta pyyhkeet ja lakanat on tuotava mukana. Pite Havsbad soveltuu erinomaisesti perheryhmille! Pite Havsbadissa joukkueet voivat myös nautti ruokailut aamiaisesta illalliseen. Aamiainen tarjoillaan hotellipuolen ravintolassa ja lounas ja päivällinen Skeppetin ravintolassa. Turnauksen aikana turnausbussit kulkevat noin 300 metrin päästä Pite Havsbadin hotellin vastaanottoa bussien liikennöintiaikaan puolen tunnin välein. Koulumajoitus: Strömbackaskolan Lasarettsvägen 2 941 50 Piteå Kaikki kauttamme koulumajoitukseen menevät joukkueet majoittuvat Strömbackaskolanilla. Koulu sijaitsee Piteån keskustassa noin 800 metrin päässä turnauskeskuksesta/nolia-hallilta. Koulu on otollinen myös palveluiltaan, sillä Strömbackaskolanilla järjestetään turnauspakettiin kuulumattomat ruokailut, torstain illallinen sekä sunnuntain päivällinen. Koulu on palvelutasoltaan ja tiloiltaan moderni. Koulun palveluihin kuuluvat mm. WLAN, oma ruokasali, suihkut ja WC:t. Huomioittehan, että koulumajoituksessa patjat sekä liinavaatteet tai makuupussi on tuotava itse.
TURNAUSJUNA Turnausjunat ovat VR:n reittiliikenteen yöjunia. Junat pysähtyvät reiuttiliikenteen mukaisilla paikkakunnilla. Hintoihin sisältyvät valmiiksi majoittumiset makuuvaunujen hyteissä sekä meno- että paluumatkalla. Junalla matkustettaessa ryhmän koko ei vaikuta henkilöhintaan. Alustavat juna-aikataulut 24.-25.06.2015, ke-to 28.-29.06.2015, su-ma Helsinki - Tampere - Kemi Kemi - Tampere - Helsinki 18:23-21:34-06:45 (+1 vrk) 21:09-05:35-10:00 (+1 vrk) MATKAOHJELMARUNKO Matkaohjelmarunko on tarkoitettu joukkueille hahmottamaan matkan kulkua ja aikatauluja. Ohjelmarunko ja todellinen aikataulu saattavat poiketa toisistaan. Huomioittehan lisäksi, että kaikki matkaohjelmarungossa mainitut palvelut eivät välttämättä kuulu perusmatkapaketin hintaan. Keskiviikko 24.6.2015 Lähtö illalla VR:n yöjunalla kello aikataulujen mukaisesti. Majoittuminen hytteihin. Yö junassa. Torstai 25.6.2015 Saapuminen Kemiin aamulla aikataulun mukaisesti. Mahdollisuus hotelliaamiaiseen Kemissä. Bussikuljetus Kemistä Piteåån noin kello 8.00 11.00. Piteåån saavuttaessa pikainen visiitti turnauskeskukseen, missä kirjautuminen turnaukseen ja joukkuemateriaalin vastaanotto. Majoittuminen Piteåssa koululla tai Pite Havsbadissa. Huom. Pite Havsbad aloittaa sisäänkirjautumisen kello 12.00, mutta bungalowit taataan kello 15.00 eteenpäin. Mahdollisuus lounaaseen. Iltapäivä ja ilta vapaata. Perjantai 26.6.2015 Aamiainen majoituskohteessa. Päivän ohjelma turnausohjelman mukaisesti. Illalla ohjelmassa on avajaiskulkue. Lauantai 27.6.2015 Aamiainen majoituskohteessa. Päivän ohjelma turnausohjelman mukaisesti. Sunnuntai 28.6.2015 Aamiainen majoituskohteessa. Aamu- ja iltapäivä turnausohjelman mukaisesti (finaalit ja viimeiset jatkopelit). Paluulähtö Piteåsta Kemiin iltapäivän aikana bussilla. Saapuminen Kemiin noin kolmen tunnin ajon jälkeen. Mahdollisuus illalliseen Kemissä hotellilla. VR:n yöjuna lähtee kohti Helsinkiä aikataulun mukaisesti. Maanantai 29.6.2015 Saapuminen lähtöpaikkakunnalle juna-aikataulun mukaisesti. Matkaohjelma sitoumuksetta.
VARAAMINEN JA MAKSUAIKATAULU Teemme varauksen joukkueellenne varaushetkellä. Varaamisen yhteydessä laskutetaan joukkuetta alustavan lähtijämäärän mukaisesti, 50 euroa per lähtijä. Varausmaksulla on 14 vuorokautta maksuaikaa. Varausmaksu hyvitetään loppulaskun yhteydessä. Loppulaskutus tehdään 3.6.2015. Maksuaikaa loppulaskulla on 14 vuorokautta. TURNAUSFAKTAA Kilpailumuoto Joukkueet jaetaan 4-5 joukkueen lohkoihin, joista kaksi parasta jatkaa A-loppusarjaan. Kaikki joukkueet pelaavat vähintään yhden loppusarjan ottelun. Loppusarjapelit pelataan ohjelman mukaisesti lauantaina sekä sunnuntaina. B8-, B9-, G8- ja G9-luokissa ei pelata loppusarjoja. Kaikki finaalit pelataan sunnuntaina 28.6. otteluohjelman mukaisesti. Pelikentät Kaikki ottelut pelataan hyvillä nurmikentillä Piteån keskustassa, Bergsvikenissä ja Öjebyssä tai tekonurmikentällä Piteån keskustassa. Kaikkiaan turnauksen aikana pelataan noin 50 kentällä. Säännöt Piteå Summer Cupissa Cupissa noudatetaan FIFA:n ja Svenska FF:n (Ruotsin palloliitto) sääntöjä. Turnaukseen voivat osallistua vain joukkueet, jotka ovat FIFA:n rekisteröimän liiton jäseniä. Valmentajat/joukkueenjohtajat Perjantai- ja lauantai-iltoina järjestetään valmentajille illanviettoa, jossa tarjotaan pientä iltapalaa. Palkinnot Kaikki turnaukseen osallistuvat joukkueet saavat diplomin. Kolme parasta joukkuetta ikäluokissa B/G16-10 saavat mitalit ja pokaalit. Osallistujat ikäluokissa B/G9 ja 8 saavat muistolaatat. Piteå Tidningenin Fair Play palkinto jaetaan joukkueelle, joka käyttäytyy parhaiten kentällä ja sen ulkopuolella. Turnauksen paras seura saa kiertopalkinnon. Tyttöjen ja poikien ikäluokat sekä peliajat Sarjat B16 ja G16 1.1.1999 ja jälk. synt. Sarjat B15 ja G15 1.1.2000 ja jälk. synt. Sarjat B14 ja G14 1.1.2001 ja jälk. synt. Sarjat B13 ja G13 1.1.2002 ja jälk. synt. Sarjat B12 ja G12 1.1.2003 ja jälk. synt. Sarjat B11 ja G11 1.1.2004 ja jälk. synt. Sarjat B10 ja G10 1.1.2005 ja jälk. synt. Sarjat B09 ja G09 1.1.2006 ja jälk. synt. Sarjat B08 ja G08 1.1.2007 ja jälk. synt. 7 pelaajaa kentällä 7 pelaajaa kentällä 7 pelaajaa kentällä 5 pelaajaa kentällä 5 pelaajaa kentällä peliaika 2 x 15 minuuttia peliaika 2 x 15 minuuttia peliaika 2 x 15 minuuttia 2 x 15 min (huom. ei sij.ott.) 2 x 15 min (huom. ei sij.ott.) Ilmoittautuminen ja kirjeenvaihto turnausorganisaation kanssa Matkatoimisto Saarikoski Oy on Piteå Summer Gamesin valtuuttama matkanjärjestäjä. Hoidamme joukkueenne ilmoittautumisen turnaukseen puolestanne. Muu mahdollinen yhteydenpito hoituu kauttamme myös.
Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) YHTEYSHENKILÖMME SEKÄ MATKAEHDOT Yhteyshenkilömme Ryhmänne matka-asioita ja varauksia hoitaa toimistossamme Lari Ruotsalainen, puhelin 06 433 00 00. Toimistomme puhelinmyynti on avoinna ma-pe klo 9.00 16.00. HUOM! Matkavakuutus Suosittelemme henkilökohtaisen matkavakuutuksen ottamista matkalle, koska tilausmatkaa koskevien peruutusehtojemme mukaan viime hetken peruutuksen tapahtuessa (myös sairastapaukset) peruutusturva on haettava vakuutuksesta. Päällekkäisten vakuutusten välttämiseksi kannattaa tarkistaa mm. kotivakuutuksen sisältö ennen erillisen matkavakuutuksen ottamista ja että siinä on myös peruutusturvaosa. Matkaehdot Noudatamme kuluttaja-asiamiehen sekä Suomen matkatoimistoyhdistyksen neuvottelemia valmismatkaehtoja sekä Matkatoimisto Saarikoski Oy:n lisä- ja erityisehtoja. Tällä matkalla käytämme ryhmämatkojen erityisehtojamme, jotka ovat nähtävillä -osoitteessamme. Pyydettäessä lähetämme ne myös postitse. Vakuus Kuluttajaviraston matkatoimisto Saarikoski Oy:lle myöntämä vakuusnumero on 3485 MjMv, mikä antaa oikeuden järjestää ja välittää matkoja. Hintasitoumus Tarjouksemme hinnat perustuvat tarjouksen päiväyspäivänä voimassaoleviin hinta- ja valuuttatietoihin. Varaamme oikeuden muuttaa matkan hintaa sopimuksen tekemisen jälkeenkin seuraavilla perusteilla: valuuttakurssimuutokset, meistä riippumattomat kuljetuskustannusten muutokset, uudet ja muuttuneet verot ja maksut. Tarjouksemme hinta edellyttää esitetyn ryhmäkoon toteutumista. Toivomme tarjouksemme soveltuvan käyttöönne ja johtavan jatkoneuvotteluihin sekä matkavaraukseen. Annamme mielellämme lisätietoja tarjouksestamme sekä Piteå Summer Games-turnauksesta. Ystävällisimmin, Lari Ruotsalainen Saarikoski Travels SportsTravels Finland Puh.