VALAISTUS SIIRTYY DIGIAIKAAN Valaistustrendeissä näkyy ajaton muotoilu, vintagevaikutteet, monikäyttöisyys ja pitkäikäisyys. Tulevaisuudessa kodin valaistus muuttuu yhä ihmiskeskeisemmäksi. Teksti Anne Korkala Kuvat valmistajat
Candeo Air toimii sekä tunnelmavalaisimena että kirkasvalolaitteena. Valon värilämpötilaa voidaan muuttaa lämpimän valkoisesta puhtaan valkoiseen kuvun yläosassa olevasta keinukytkimestä. Led-komponenteilla on viiden vuoden takuu.
Kotimainen Bloun tekee uniikkeja lamppuja käsityönä. Pod-lamppu on suupuhallettua lasia ja tammea, ja sitä saa kolmessa eri värissä. Ruotsalaisen Patrick Hallin suunnittelema ja seinälle kiinnitettävä peililamppu on messinkiä ja nahkaa, ja sitä myy niinikään ruotsalainen Globen Lightning. Jos haluat olla valaistuksessa trendien harjalla, valitset toki kauniita valaisimia, mutta ennen kaikkea laadukasta muotoilua ja elektroniikkaa, energiatehokkuutta sekä valon hyvää teknistä laatua ja älykästä ohjattavuutta. Sisustus- ja valaistussuunnittelija Elisa Hillgen Valosilmästä kertoo, että rakentajat haluavat laadukasta ja kestävää valaistusta, jota led-teknologia tukee. Peruskuluttajalla myös valaisimen kohtuullinen hinta ja hyvä saatavuus ovat merkittäviä tekijöitä. Yleisenä linjana on melko huomaamaton perusvalaistus, joka toteutetaan led-paneeleilla sekä muilla upotettavilla ja yksinkertaisilla led-valaisimilla. Ledien tukena ovat näyttävät sisustus- ja irtovalaisimet, joissa näkyy kodin ja asukkaan oma tyyli. HIMMENTIMIEN UUSI TULEMINEN Ledeillä saa reilusti valotehoa kohtuullisin wattimäärin. Himmentimien avulla tehokas valaistus muuntuu tarpeen mukaan tunnelmavalaistukseksi. Led-valaistuksen tehon arvioiminen on kuluttajille vielä vierasta. Suunnitteluvaiheessa on helpompi ylimitoittaa valaistusta ja varautua säätämään sitä himmentimellä. Näin valaistukseen saadaan tarpeen mukaan paljon tehoja, joita voidaan muuntaa eri tilanteisiin sopivaksi, Hillgen perustelee. Kaikki led-lamput eivät ole vielä himmennettävissä, mutta suunnittelijoilta ja valaisinasiantuntijoilta löytyy tietoja led-valaisimiin yhteensopivista himmentimistä. Myös muunlaiset ohjaukset, kuten liiketunnistimet vaatehuoneissa, wc-tiloissa ja kodinhoitohuoneissa ovat yleistyneet ja tämä on helppo huomioida suunnitteluvaiheessa. Viihtyisyyttä lisää myös lattia- ja seinävalaisinten valaisinkohtainen himmennys, vinkkaa Hillgen. Pohjoismaalaisissa kodeissa suositaan lämminsävyistä valoa, tosin valon väri on kääntynyt puhtaammaksi, 2700 kelvinistä 3000 kelviniin. Valo sävy kannattaa valita tilan, tarpeen ja mieltymyksen mukaan. Lämminsävyistä puuta, punatiiltä ja murrettuja, lämpimiä sävyjä, ei kannata kääntää valolla kylmemmäksi. GEOMETRIAA, LÄMPIMIÄ METALLEJA Hillgenin mukaan hyvä valaisin on turvallinen, häikäisemätön, tilaan ja tyyliin soveltuva sekä pitkäikäinen tai helposti huollettavissa. Sisustajan mielenkiinto pidetään yllä trendeillä, mutta valaisinmuotoilussa on paljon tietynlaista ajattomuutta, joka toimii monenlaisissa tiloissa. Yhdistävä tekijä on oivaltava yksinkertaisuus ja monipuolinen toiminnallisuus. Pinnalla ovat edelleen metallisävyt, geometrisuus ja graafiset muodot. Hillgen nostaa esiin myös varrelliset OMA KOTI KULLAN KALLIS 59
Tom Dixonin suunnittelemia messinkivalaisimia, Beta Light Stout, 1085 e, Beat Light Tall, 434 e, Beat Light Wide, 434 e ja Beat Light Fat, 434, myy mm. Finnish Design Shop. Lampe Gras N0304 CS on nivelellä taipuva, monipuolinen seinävalaisin. Kuvun halkaisija 14 cm, pituus 17,5 cm, varren pituus 15 cm. Materiaali on terästä, väri sininen. 337 e, Stockmann. Lampe Gras N0214 BL-COP-RAW on kahdella nivelellä taipuva, seinään pitkällä liikkumatangolla kiinnitettävä seinävalaisin. Kuvun halkaisija 21 cm, pituus 18,5 cm, koko varren pituus 93 cm. Väri musta/kupari. 592 e, Stockmann. Jielde Signal S1301 seinävalaisin on kiiltävän musta. Kuvun halkaisija on 10 cm ja varren pituus 30 cm. 298 e, Nivalan Laatukaluste. Valaisin- ja valaistustrendejä 1 Viherrä ja ole energiaystävällinen: valitse led, himmennä ja käytä valoja ja valaistusta energiatehokkaasti. 2 Graafiset muodot. Geometrisissa valaisimissa on puhtaat linjat ja muodot sekä kaunis materiaali. 3 Riiputa! Riippuvalaisimet antavat huoneelle elävyyttä ja ovat tilan katseenvangitsijoita. 4 Valitse metallisi - kupari, ruusukvartsi vai messinki? Lämminsävyiset, harjatut pinnat sopivat kodikkaampiin sisustuksiin, kovat ja kiiltävät moderniin ympäristöön. Isot ja kiiltävät metallivalaisimet antavat ylellisen vaikutelman. 5 Varrelliset seinävalaisimet tuovat valoa seinänvierustalta myös keskemmälle tilaa. Jielde Signal S1300 seinävalaisin on harjattua terästä. Kuvun halkaisija on 10 cm. 310 e, Nivalan Laatukaluste. Himmee Loup, alumiinirunkoinen valaisin, jonka led-valo on sijoitettu puoliympyrän muotoon valaisimen sisäpinnalle. 419 e, himmee.com. Bloun Nest-pöytävalaisin on suupuhallettua lasia, 269 e, bloun.com. 60 OMA KOTI KULLAN KALLIS
seinävalaisimet, vintagen ja erityisesti 50-luvun tyyli-ihanteet, jotka näkyvät edelleen vahvana suunnittelussa. Myös lampettivalaisimista on tehty moderneja toteutuksia. Tämän hetken trendeissä miellyttää sirous ja selkeys, geometrisuus ja lämpimät metallit. On myös hieno nähdä, kuinka nuoret suomalaiset muotoilijat, kuten Himmee ja Bloun nousevat pinnalle rytinällä, Hillgen kertoo. Tarjolla on myös paljon riisuttuja malleja, joissa pääosassa on lampunpidin ja polttimo, jolloin myös polttimoilta vaaditaan näyttävyyttä. Nämä filamenttilamput, erikoiset lamppukoot sekä hionnat kuuluvat osaksi tunnelmavalaistusta. Valaisinsuunnittelu ja sisustus kulkevat käsi kädessä. Esimerkiksi keittiösuunnittelussa yläkaapittomuus on nyt muodissa, kuten myös varrelliset valaisimet, jotka sopivat kivasti seinälle avohyllyjen kanssa. Suunnitteluvaiheessa mietitään tarkkaan mitä tilassa tapahtuu ja mitä kannattaa valaista. Riippuvalaisinten harkittu ripustus on nyt erityisen pinnalla. Valaisinten sijoittelussa tulee miettiä tiloja kokonaisuutena ja huomioida kalusteiden ja taulujen paikat sekä kulkureitit. Riippuvalaisinryhmät ovat yleisiä ja toimivat hyvin etenkin korkeissa tiloissa. Hyvin sijoitetuilla riippuvalaisimilla saadaan valoa myös esimerkiksi tasoille, vinkkaa Hillgen. KOHTI IHMISKESKEISTÄ VALAISTUSTA Valaistus on jo nyt tullut digiaikaan, missä käyttäjä pystyy itse säätämään valaistusta ja ohjaamaan älykkäitä, langattomia valaistusjärjestelmiä tableteilla ja älypuhelimilla. Tulevaisuudessa mennään vielä vahvemmin henkilökohtaisiin tarpeisiin. Valaistus voidaan ohjata ennakoimaan käyttäjien liikkeet, säätymään mieltymysten mukaan ja lisäävän hyvinvointia. Valaistuksella voidaan edistää toipumista, vahvistaa henkilökohtaista vuorokausirytmiä ja lisätä viihtyisyyttä ja vireyttä työpaikoilla, Henri Juslén Helvar Oy:stä kertoo. Yritys on erikoistunut kehittämään energiatehokkaita komponentteja ja ratkaisuja valaisimiin ja valaistusjärjestelmiin. Tämä ohjaa myös ihmiskeskeiseen mittaukseen. Sen sijaan, että lasketaan paljonko kilowattitunteja valaistus vie neliöltä, lasketaan tulevaisuudessa montako khw ihminen kuluttaa vuodessa. Tulevaisuuden sisustus- ja valaistussuunnittelijoilta vaaditaan laajaa ihmisten tarpeiden ja tekniikan ymmärrystä sekä monipuolista valaistusosaamista, toteaa Juslén. Muotoilija Timo Niskasen Himmee-valaisimet ovat uniikkia tuotantoa. Toad-valaisimessa on suupuhallettu opaalilasinen varjostin, tamminen jalkaosa ja kangaspäällysteinen johto. Toad-valaisinpari on tarkoitettu tunnelmavalaisimeksi.