Sisältö: - Endurosarja 2009 - Sarjacross 2009 - Mini-mini/Crossikoulu - Ympäristölupatilanne - Maritan kuulumiset - Kausikooste - Pikkujoulut - SML-tiedottaa 2/20
Endurosarja 2009 Endurosarja lähti alkuvuodesta kohtuu asiallisesti käyntiin. Talvella päästiin ajamaan 4 osakilpailua, kaksi suunniteltua jouduttiin perumaan kelien takia. Loppukaudesta, enskasarja onkin kuivunut onnettomasti kasaan johtuen pääosin päällekkäisten tapahtumien vuoksi. Sarjaa suunniteltaessa, kyseisiä tapahtumia ei ollut kalenterissa tiedossa joten ne ovat pääsääntöisesti jyränneet yli. Kesäkuussa, Joutsaan suunniteltu leiri peruttiin Riihimäen MM-enduron valmistelujen takia. Elokuun osakilpailun ajankohtaan osui Himoksen CC. 29.8 peruttiin, koska ei ollut sopivaa ajopaikkaa saatavilla. 19.9 taas ajoittui TuMK:n oman crossikisan kanssa samaan aikaan. Ainoa jäljellä oleva suunniteltu on 10.10, jolloin ajatuksessa oli toteuttaa sänkicrossityyppisenä, mutta mutta samaan aikaan on Kiteellä CC ja juuri tätä kirjoitettaessa, näyttää syyskelit parastaan eli vettä tulee kaatamalla. Haasteeksi tulee siis myös ajopaikan löytäminen. Emmehän me halua mennä ajamaan kenenkään maanomistajan ajoreittiä lopulliseen kuntoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että endurosarjaa ei tulla järjestämään tällaisena jatkossa, vaan palataan vanhaan konseptiin ja ajetaan vain talvella. Enskaharjoitusiltojen mahdollisuutta selvitellään edelleen, mutta ajopaikat ovat kynnyskysymys. Kaikki uudet ideat on tervetulleita Hannu & Welkku 3/20
4/20
Sarjacross 2009 Sarjacrossit ajettiin tänä vuonna 8:n osakilpailun mittaisena sarjana. Kaikki osakilpailut saatiin ajettua ennalta päätettyinä päivinä hyvissä olosuhteissa, tämän mahdollisti kastelun saanti kolmena tiistaina. Kisojen käytännön järjestelyistä vastasi pääasiassa Tommy Salonen, apunaan Jouni Lahti lähettäjänä. Kierroslaskennasta huolehtivat Riina Eronen, Riikka Jukola ja Tuija Holopainen. Varikon portilla hääri pitkälti Jari Eronen. Kioskin toiminnasta sarjoissakin vastasi Teija Nyqvist. Lippumiehiä kisoihin löytyi melko mukavasti turvallisuudesta huolehtimaan. Kilpailijoiden suhteen sarjat teki kaikkien aikojen ennätyksen, kun kesän mittaan osallistujia 4:ssä ajetussa luokassa oli yhteensä 103. Koskaan aiemmin ei tietääkseni ole TuMK:n sarjoissa sadan kuskin rajaa rikottu. Eniten kilpailijoita keräsi Veteraaniluokka johon osallistui 29 kuskia kauden aikana. Myös Kunto- ja B-luokassa osallistujia riitti runsaasti, kun osallistujia oli 28 per luokka. Kasivitostenkin määrä oli mukavat 11 kuskia, joten uusia mestareita on odotettavissa lähivuosina. Ja mikä hienointa, niin suurista kuljettajamääristä huolimatta koko kausi selvittiin ilman mitään isompia loukkaantumisia. Tuloksia seuraavilla sivuilla: 5/20
6/20
7/20
8/20
9/20
Mini-mini/Crossikoulu 2009 Crossikausi lähenee loppuaan ja niin myös TuMK:in crossikoulu. Mennyt kausi piti sisällään 7 iltaa crossiharjoittelua + päättäjäispäivän, jolloin totutun tavan mukaan katsottiin pienimuotoisen kilpailun merkeissä mitä kesän aikana oli opittu. Osallistujalista kesän mittaan kasvoi noin 50 juniorikuljettajan kokoiseksi, joten selvästi tarvetta iltamille löytyi. Osallistuja määrään vaikutti myös uudelleen herätetty mini-mini koulu johon osallistui yli 20 toinen toistaan innokkaampia pikku crossareita. Vetäjäpuolelle saatiin uutta puhtia Jari Mäkisen, Mika Niemisen(pieni rata), sekä Mikael Mäkisen, Tuomo Karsiston (iso rata) astuttua mukaan uusina kasvoina vaativaan crossiopettajan rooliin. Erittäin hyvin herrat selviytyivät tehtävissään. Toivottavasti saamme kuunnella heidän oppejaan tulevinakin vuosina, sillä liikaa ei opettajia radalla ole ollut viime vuosina. Mukana pienellä radalla oli myös Marita Nyqvist, minkä vain talonrakennuskiireiltään kerkesi, toivottavasti myös Marita nähdään tulevaisuudessakin opastamassa seuraavan sukupolven naiscrossareita Ohkolassa. Iso kiitos Kukkolan Jarille joka Mikaelin ja Tuomon kanssa antoi isolla radalla taas pojille uusia näkökulmia miten saisi vauhtia hieman lisää. Eiköhän kunnon kohottaminen ensi talvella ole monen mielessä Kukkolan ohjeiden mukaisesti. Päättäjäispäivänä Ohkolan motocross-stadionille oli kerääntynyt 32 kappaletta innokasta crossaria odottamaan vuoroaan, jotta pääsisi näyttämään osaamisensa kisassa. Ilta alkoikin Mini-minien kisalla ja kuskeja jännitti entistä enemmän kun he kuulivat että kisa käydään isolla radalla. Isolle radalle oli nauhoitettu lyhennetty rata pienipyöräisiä varten ja täytyy myöntää, että vaikka aluksi jännitti miten pojat pääsevät radan läpi, hyvin kaikki selviytyivät eikä kuljettajatkaan moittineet rataa yhtään. Itse asiassa oli hienoa katsoa kun kuskeilla oli tilaa ajaa ja kisa taidettiin vetää aika tosissaan Minit oli jaettu kahteen ryhmään, pienet vaihteettomat ja vähän isommat vaihteelliset. Pienemmät ajoivat neljä kierrosta lyhennetyllä radalla ja isommat kuusi. Kasikymppipuolella jako tapahtui tuttuun tyyliin, lisenssilliset ja lisenssittömät. 10/20
Myös isoilla pojilla oli tiukkaa kilpailua molemmissa lähdöissä ja yritystä oli kaikilla erän loppuun saakka. Lisenssittömät kuljettajat ajoivat noin10 min ja lisenssilliset 15min+2kierrosta. Kisan jälkeen syötiin makkaraa ja juotiin mehut, sekä tietysti ajettiin kisa vielä toiseen kertaan niin että ei meinannut osalla makkarat pysyä suussa kun selvitettiin ohitustilannetta kaverille. Näin se pitää ollakin, kunnon jälkipelit on aina paikallaan. Palkinnot Crossikoulun päättäjäispäivästä jaettiin kerhotiloissa, Squash hallilla 29.9. Tulokset löydät kerhon nettisivuilta. Kiitos kaikille crossikouluun osallistuneille, niin kuljettajille kuin vanhemmillekin, sekä vielä kerran kiitos kaikille vetäjille. Syysterveisin Jari Eronen 11/20
Ympäristölupatilanne Ympäristölupatilanne on kerhomme kannalta kohtuullisella mallilla. Lyhyesti kerraten käytyä prosessia: - Mäntsälän kunnan ympäristölautakunta myönsi 6.11.2008 Tuusulan Moottorikerholle ympäristösuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan - Lupapäätöksestä on tehtiin lähiasukkaiden toimesta muutospyyntö Vaasan Hallinto-oikeudelle - Vaasan Hallinto-oikeuden päätöstä odotellessa, olemme jatkaneet luvassa määriteltyjä toimenpiteitä, mm. melumittaus-, pesu- ja tankkauspaikan sekä meluntorjuntasuunnitelmien rintamalla. Esisuunnitelmat jätettiin Keskiuudenmaan ympäristökeskukseen kesä-heinäkuun vaihteessa. - Vaasan Hallinto-oikeuden päätös annettiin 7.8.2009 päiväyksellä. - Päätöksestä ei ole jätetty valitusta Korkeimman hallinto-oikeuden kirjaamoon 30pv:n kuluessa, joten ympäristölupa on lainvoimainen. - Melumittaussuunnitelmaa on päivitetty Vaasan Hallinto-oikeuden päätöksessä esitettyjen tarkennusten mukaisesti. Suunnitelma on hyväksytty Keskiuudenmaan ympäristökeskuksessa. - Virallinen vuoden 2009 melumittaus suoritettiin TuMK:n crossikisan aikana 19.9.2009. Tulokset ja raportti valmistuu lähipäivinä ja se toimitetaan Keskiuudenmaan ympäristökeskukseen. Seuraava etappi ympäristöluvassa on pesu- ja tankkauspaikkojen sekä meluntorjuntasuunnitelmien lopullisten versioiden viimeistely ja toimitus Keskiuudenmaan ympäristökeskukseen. Lisäksi tarvitsemme toiminnalle toimenpideluvan, jonka myöntää Mäntsälän kunnan rakennusvalvonta. Asiasta on jo etukäteen keskusteltu kesän aikana. Kun toimenpide yms.lupa-asiat on kunnossa, asia on sen jälkeen pelkkää tekemistä ja sen koordinointia. Aikataulu on tiukka: Vaasan päätöksessä, suunnitelmat tulee jättää 30.10.2009 mennessä. Toteutusaikaa muutoksille on yksi vuosi, eli 30.10.2010 meillä tulee olla radalla suunnitelmien mukainen pesu- ja tankkauspaikka sekä meluvalli/aita radan länsi-luoteis sektorilla. Muutosten toteuttamiseen tarvitaan talkoohenkeä, koneita, rahaa mitään näistä ei ole liikaa. Kaikki hyvät ideat toteuttamisvaiheeseen ovat tervetulleita. Eräs asia on pitkään ollut jo keskustelun alla Onko meillä mahdollisuuksia hakea ulkopuolista tukea hankkeen toteutukseen? EU-porsaanreikiä on, mutta siinä on melkoinen viidakko selvitettäväksi. Jos jollain on vinkkiä asiaan, ota mieluusti yhteyttä esimpuheenjohtajaan. 12/20
Eräs ympäristöluvan mukana tuomista velvoitteista on ollut ratavalvojakäytäntö. Kauden aikana on valvojakäytäntöä toteutettu ilman suurempia ongelmia. Kiitos kaikille kauden aikana valvojana toimineille. Summa Summarum: Nyt meillä on vihdoin edellytykset jatkaa toimintaamme Ohkolan radalla lainvoimaisen ympäristöluvan voimin. Oikeuskäsittelyllä asiaa ei enään helposti voida kaataa (tai eihän koskaan tiedä ), koska lupaprosessin oikeusasteet on kelattu viimeistä lukuun ottamatta Seuraavan kerran asiaa puidaan 2016, jolloin toiminnanharjoittajan on tehtävä hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi. Alla otos alustavasta meluvallin laajentamissuunnitelmasta - Hannu L 13/20
Maritan kuulumiset Saimme juuri "neljään mieheen" motskarin kuljetuslaatikon autooni. Toivottavasti Sixin kuljetusrekan lastauspaikalla on riskejä miehiä. Mutta kuulumisiini. Alkukesästä jäivät harjoittelut hyvin vähälle, koska talon rakentaminen oli loppusuoralla. Naisten ajoleirille kuitenkin lähdin mukaan. Sainhan edes yhden viikonlopun viettää pyörän päällä, joskin treeni ei ollut kovin raskasta. Ryhmässä treenaaminen antoi ainakin henkistä potkua. Leirin loppukisassa koin kauhun hetken, kun vähemmän ajanut kuski ajeli hieman omia linjojaan ja törmäyshän siitä seurasi. Onneksi selvisin mustelmilla ja kipeillä lihaksilla. Juhannuksena äippä järjesti siivoustalkoot ja saimme talomme muuttovalmiiksi. Pari viikkoa liikkuivat enemmänkin tavarat kuin minä. Muutaman viikon päästä oli tallissakin jo sen verran tilaa, että sain pyörän ja varusteet oman katon alle. Heinäkuussa osallistuin ISDE:n tukikisaan. Ensimmäisenä päivänä treenasimme vanhojen maailmanmestareiden johdolla. Siellä aloin jo saada ajotuntumaa. Toisena päivänä oli varsinainen kisa. Kisa ajettiin stadionendurona. Ajo maistui, joskaan vauhti ei vielä ollut kummoista. Oli kuitenkin kiva huomata, että olisi jaksanut ajella vielä pitempäänkin. Eikä vauhtinikaan ehkä huonoimmasta päästä ollut, koska ohitettavía riitti. Heinäkuun lopussa uskaltauduin Lavangon crossikisaan. Sielläkin olisin jaksanut ajaa, mutta enduropyörällä olin altavastaajana Lavangon radalla. Kaikki kunnia Sannalle ja Marielle. Heillä vauhtia riitti. Kumpikin on ajellut tämän kesän crossikisoja vähän ahkerammin kuin minä. Toisaalta yritin välttää turhanpäiväiset kolaroinnit. Sixi kummitteli jo takaraivossani. Elokuun alussa ehdin jopa ajotreeneihin. Aina, kun aikaa näytti olevan, satoi tai paistoi, ei muuta kuin pyörä kyytiin ja ajamaan. Parina viikonloppuna suuntasin muiden sixi-tyttöjen kanssa treenaamaan Jämsään. Mami on järjestänyt meille ajoleirejä entisten maailmanmestareiden opastamana. Siellä sitä pörryyteltiin vaihtelevissa maisemissa. Väliajoilla saimme muuta opastusta ja vinkkejä kisaan. Vesijärven pariajoon lähdin Loten kanssa kokeilemaan, miltä kunto sillä hetkellä näytti. Ajoimme sekä D-luokassa että B-luokassa. Hyvältähän ajo tuntui ja maittoi. Jaksoimme kummatkin ajaa ja kaatumisia tai muitakaan kolhuja ei tullut. Joten siitä oli hyvä jatkaa. Viikolla kävin taas lähiradoilla ajelemassa. Töitteni ohessa ja iltaisin piti 14/20
myös hoidella Sixin paperipuolta sekä muistutella sponsoreita. Varusteita, varaosia ym. tarpeellista listasin ylös ja hankin pikkuhiljaa. Elokuussa pidimme Ohkolan crossiradalla ajokoulun matkamme rahoittamiseksi. Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille. Ajajilla tuntui olevan ihan mukavaa. Saimme jopa uusintapyyntöjä. Jos kerholle sopii, voimmehan ottaa uusiksi vaikka keväällä kauden alkaessa. Suomessahan järjestetään Sixi parin vuoden kuluttua. Ei tulisi ainakaan kiire, jos aloittaisi rahankeruun jo nyt. Ajokauteni ja valmistautumiseni ennen Sixiä lopetin Ohkolan omiin kisoihin. Sekä minä että Sanna olimme sitä mieltä, että tämä oli kauden paras kisa. Sai tosiaan ajaa kisaa. Kummallakaan ei ollut varaa hellittää hetkeksikään. Viime aikoina olen haalinut kaikkia Sixillä tarvitsemiani tavaroita (joita uskon tarvitsevani), merkannut niitä ja kuten alussa mainitsin, pakannut ne kuljetuslaatikkoon. Kuluvalla viikolla hain Samulilta soluja. Samuli opetti niiden asentamista ja sitä olen viime päivät treenannut. Kylki tuntuu kipeältä ja kämmenet ja ranteet ovat hellinä. Solun vaihto kuitenkin sujuu jo. Saan sen päälle alle kymmeneen minuuttiin. Urheilujuomia ostin koko viikon tarvetta ajatellen. Kun saan pyöräni matkaan, on vielä viikko aikaa miettiä, mitä tarvitsee hankkia. Sen jälkeen odottavatkin tosi toimet. Kisakuulumisiin! Marita 15/20
Kausikooste Kuskiemme menestys eri lajeissa on tänäkin vuonna ollut varsin hyvää eri tasoilla. MM-tasolla ajaneista kuskeista mainittakoon Samuli Aron 4:s sija enduron E3-luokassa ja Eero Remeksen 4:s sija enduron E1-luokassa. Lisäksi Seppo Manninen osallistui motocrossin MX3-luokan MM-osakilpailuun Vantaan Lavangossa ajaen pisteille molemmissa erissä. EM-tasolla Kaarlo Salonen saavutti toisen mestaruutensa Road Racingin UEM Vintage Cupissa luokassa Classic 2 alle 175cc. Eero Remes puolestaan vieraili menestyksekkäästi Lavangossa motocrossin MX2-luokan EM:ssä ajaen eräsijoille 4 ja 3, myös Miika Oinonen ajoi Lavangossa kummassakin erässä hienosti pisteille. SM-sarjoissa mestaruuksia saavuttaneita kuskejamme olivat Eero Remes motocrossin MX2 luokassa suorituksen arvoa lisännee se, että voitto tuli maksimipistein. Road Racingin Superstock luokassa puolestaan mestariksi kaasutteli Tatu Lauslehto käytyään todella tiukan taiston Erkka Korpiahon kanssa läpi kauden, lisäksi Tatu kilpaili varsin menestyksekkäästi Saksan IDM-sarjassa, ollen loppupisteissä kympin joukossa. Lisäksi mestaruutta pääsi juhlimaan Juha Nikkanen sivuvaunumatkustajana Road Racingissa. Enduron puolella menestyksestä vastasi Marita Nyqvist voittaen enduron Lady-Cupin täysin suvereenisti. Road Racingin puolelta mainittakoon myös Mika Koivuniemen hieno 6:s sija Superbikeluokassa, kauden ollessa kuskin ensimmäinen A-luokassa. Motocrossin puolella Toni Holopainen ajoi komeasti pronssia nuorten MX/J-luokan Suomen Cupissa. Motocrossin MX V50 luokan Suomen Cupissa Kai Wirama sijoittui hienosti 3:ksi, luokan menestystä täydensivät Asko Kyyhkynen, Jorma Forsblom ja Timo Holopainen ollen sijoilla 6-8. Lisäksi motocrossia puolella mainetta ylläpitivät Samuli Aro ja Miika Oinonen. Miika Oinonen kaasutteli menestyksekkäästi myös Supermoton SM-sarjassa ajaen Luokassa S1 komeasti 5:ksi ja S2-luokassa sijoitus oli 10:s. Lähestulkoon uutena lajina kerhomme menestys listalle saadaan lisätä Trial, jossa Patrick Teikari kilpaili hyvällä menestyksellä C-junioreiden Suomen Cupissa saavuttaen sarjasta pronssia. 16/20
Unohtaa ei sovi myöskään jääradan SM-sarjaa jossa Tatu Lauslehto saavutti JR1 luokassa 5:s sijan ja JR2 luokassa Tatu oli 9:s. Tämän lisäksi kuskejamme on kilpaillut lukuisissa kansallisissa kilpailuissa eri lajeissa erittäin hyvällä menestyksellä. Ja loppuun onnittelut kaikille menestyjille sekä tsemppiä ensi kaudelle. Pikkujoulut Kerhon pikkujoulut ovat tänä vuonna Jokelanseudun Nuorisotalolla 28.11. klo: 18.00 alkaen, jatkuen aina klo: 24.00 asti. (Paikka Mannisen eläinlääkärin naapurissa, Nummistentie) Illalliskortit lunastettavissa Ykkös-mp:ssä tai Jounilta hintaan 25,-/ kappale. Lunastus viimeistään ke 18.11 mennessä. Ohjelmassa ainakin: - musiikkia ja juomaa omantunnon mukaan - jouluateria ja kahvit ( sisältäen ruokajuoman ) - palkitsemistilaisuus - runsaat arpajaiset - kolikon heittoa - ja hyvää seuraa - illan päätteeksi nonstop taksikuljetus jatkoille (alkaen 22:00, ~½ tunnin välein 3..4 keikkaa kellokoski-j:pää akselille) Ps. muista ehdottomasti pieni lahja mukaan 17/20
SML tiedottaa TOIMISTON UUDET PUHELINNUMEROT 1.11.2009 Moottoriliiton toimiston puhelinnumerot muuttuvat marraskuun alussa. 1.11.2009 alkaen uusi puhelinnumero on 0207 778 9960 Toimiston puhelinaika on arkipäivisin klo 10-15 Henkilökunnan suorat numerot Sirpa Räsänen 0207 778 9961 Christine Perjala 0207 778 9962 Johanna Pennala 0207 778 9963 Ville Salonen 0207 778 9964 Tomi Konttinen 0207 778 9965 Kurt Ljungqvist 0207 778 9966 Sirpa Nuutinen (Finmotorace Oy) 0207 778 9967 Fax-numero säilyy ennallaan 09 147 742. LAJIPARLAMENTTEJA Laji: Motocross Aika: la 24.10.2009 klo 10-13 Paikka: Hotelli Scandic Espoo, Nihtisillantie 1, Espoo Ilmoittautumiset 16.10. mennessä Sirpa Räsäselle osoitteella office@sml.slu.fi tai puh. 09 3481 2253 (1.11. alk. 0207 778 9961) Laji: Enduro Aika: la 21.11.2009 klo 10-16 Paikka: Aulangon Lomakylä&Kultaperho Oy, Aulangon-Heikkiläntie 168, Hämeenlinna (Pekola) Ilmoittautumiset 10.11. mennessä Sirpa Räsäselle osoitteella office@sml.slu.fi tai puh. 09 3481 2253 (1.11. alkaen 0207 778 9961) Muiden kesälajien lajiparlamenteista tiedotetaan heti ajankohtien varmistuttua. Kerhon hallitus päättää lajiparlamentteihin osallistuvat kerhon edustajat. 18/20
SUPERCROSSIN JA MX-LIIGAN PALKINTOGAALA SM-Supercrossin ja MX-liigan palkintogaala järjestetään ravintola Kaivohuoneella Helsingissä lauantaina 24.10.09 klo 17 20. Gaalassa palkitaan MX-liigan kaikista luokista kolmen kärki sekä Supercrossin SM-sarjan kolmen kärki. MX65 luokasta palkitaan kaikki gaalaan saapuvat ajajat. Lisäksi gaalassa nähdään pätkiä tulevasta Supercrossin kausikooste-dvd:stä, haastatellaan kärkiajajia, valitaan Miss Supercross 2010 ja nautitaan mahtavasta crossiseurasta. Etukäteisilmoittautuminen 16.10.2009 mennessä office@sml.slu.fi Osallistumismaksu on 5 /henkilö, palkittaville ajajille ja heidän perheelleen tilaisuus on maksuton. MOOTTORIPYÖRÄURHEILUN PALKINTOJENJAKOTILAISUUS Vuoden 2009 moottoripyöräurheilun palkinnot jaetaan lauantaina 16.1.2010 järjestettävässä tilaisuudessa, paikka ja lisätiedot myöhemmin. MX-lajiryhmän käsittelemiä asioita - myös kaudella 2010 nelitahtiset 150 kuutioiset ovat sallittuja C-luokissa. - kuten säännöissä on kirjattuna, edelleenkin C-luokan kerhojoukkuekisa on tarkoitettu C/B ja C/A ajajille ja ajaja voi edustaa ainoastaan sitä kerhoa josta lisenssi on hankittu. - muistutus ajajille, että sääntöihin kirjattu 15 vuoden maksimi-ikäraja C- luokkiin astuu voimaan vuoden 2010 alusta - C/C ja MX65-luokkiin ei muutoksia ikärajoihin eikä pyöräluokituksiin. 19/20
Pal.os. Tommy Salonen Nummelantie 4 04500 Kellokoski 1lk 20/20