Quartet. Intohimoa ja energiaa, viihdettä ja klassista! Pietarilainen TQ Suomessa syksyllä SIVU 3. Turussa juhlittiin pitkän kaavan mukaan SIVUT 5 8



Samankaltaiset tiedostot
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Eduskuntaan valitut kunnanvaltuutetut 2019

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

POP UP kahvilapäivä

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V

Piirin rantaonki Rantasalmi

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Jaguars Spirit Athletes ry

Lohjan Laivurit 40 vuotta

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

, PORI, Painimiehet

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2006

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Teht. Pist. Ikä Hyv.

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Hallinto ja aluetoiminta

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Valittu Vertausluku nro

Hymer Club Finland

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

M m 1) Tapio Lippo, os. Oulu ,0, 2) Tero Tynjälä, os. Espoo 048, 15,5, 3) Jussi Sparre, os. Espoo 048, 17,6.

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

Pilkki 1 / 8 AKT Pilkkikilpailut : :00 Joukkue saalis Sukunimi Etunimi Osasto Sarja Joukkue Saalis paino paino

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Jarmo Solja, Kommodori

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

päivitetty klo 8.50

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Toimintakertomus kaudelta

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Transkriptio:

SUOMI-VENÄJÄ-SEURAN JÄSENLEHTI 22014 Terem Quartet Intohimoa ja energiaa, viihdettä ja klassista! Pietarilainen TQ Suomessa syksyllä SIVU 3 Turussa juhlittiin pitkän kaavan mukaan SIVUT 5 8

PÄÄKIRJOITUS Merja Hannus Poliittisten tapaamisten panna tulisi purkaa. Vuoropuhelun on jatkuttava! KIRJOITAN TÄTÄ pääsiäisen jälkeisellä viikolla kevään lähestyessä kohisten. Krookukset ovat iloisessa kukassa ja mehiläiset pörräävät! Sen sijaan kansainväliset suhteet eivät vaikuta yhtä auvoisilta. Suhteet ovat poikkeuksellisen viileät sitten kylmän sodan pahimpien vuosien. Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat perusteiltaan kunnossa, mutta nyt tilanteeseen heijastuu Ukrainan kriisi. Yhteyksissämme Venäjään ei voi vielä kriisistä puhua, mutta EU:n solidaarisena jäsenenä myös Suomi joutuu toteuttamaan Venäjän vastaisia pakotteita, jotka koskettavat korkean tason poliittisia tapaamisia. Ministerivierailuja Venäjälle on peruttu, samoin venäläisten kollegojen tapaamisia. Näin on tapahtunut jo puolustus-, liikenne- ja ulkomaankauppaministerien tapaamisten suhteen. Tapaamisissa keskustellaan yleensä varsin arkisistakin yhteisistä asioista. Poliittiset tapaamiset ovatkin olleet oiva keino ratkoa ongelmia ja tiivistää myönteistä, molempia hyödyttävää yhteistyötä. Tilanne vaikuttaa myös alueelliseen yhteistyöhön. Viimeisin tieto on, että Itämerenmaiden Neuvoston (CBSS) Suomen puheenjohtajuuskauden huippukokous pääministeritasolla ei toteudu. Emme ilmeisesti näe pääministeri Dmitri Medvedeviä Turussa kesäkuun alussa. Toivotaan kuitenkin, että maiden ympäristöministerit kohtaisivat. Suomi-Venäjä-Seura järjestää 2.-3.6. Turussa Itämerenmaiden kansalaisjärjestöfoorumin. Venäjältä on tulossa lähes 50 hengen ryhmä. Kysymys ei siis ole pelkästään taloudellisista pakotteista, vaan myös poliittisiin suhteisiin vaikuttavista toimista. Suomen osalta nyt syntynyt tilanne ei ole hyvä asia. Naapuripolitiikkamme yksi tukipilari on hyvät poliittiset suhteet Venäjän kuten muidenkin naapureiden kanssa. Muita turvallisuuteemme vaikuttavia pilareita ovat EU:n sisäinen solidaarisuus, pohjoismainen yhteistyö ja NATO rauhankumppanuus sekä tietysti Suomen oma uskottava puolustuskyky. Ihan loppuun asti viisaana ja harkittuna on siis vaikea pitää nykyistä linjaa, ettei hallitustason yhteyksiä pidetä kunnolla yllä. Virkamiehet toki kohtaavat, mutta se ei ole riittänyt ennen eikä se riitä nytkään. Ministeritapaamisten puuttuminen johtaa myös virkamiestason yhteyksien ohenemiseen. Poliittisten tapaamisten panna tulisi purkaa ja aloittaa keskustelut ministeritasolla uudelleen. Toivoa sopii, että suomalais-venäläisten suhteiden viileä kausi jää lyhyeksi. Meidän on jatkettava kanssakäymistä Venäjän kanssa meitä yhdistävät monet siteet ja maantieteellinen läheisyys. Ukrainan kriisi ratkeaa aikanaan, viimeistään ajan kanssa ja kansainvälisten ponnistelujen tuloksena. Venäjä kokee, ettei sitä ole kuunneltu eikä huomioitu kansainvälisillä kentillä, mikä ei tietenkään oikeuta voiman käyttöön. Kaikenlainen voimankäyttö ja väkivalta ovat tuomittavia. Kun tästä kriisistä selvitään, täytyisi todella panostaa sellaisten rakenteiden muodostamiseen, joissa jokainen kokee olevansa kuultu ja ymmärretty. ETYJ:n kehittäminen tähän suuntaan on tarpeellista. Suomi-Venäjä-Seura järjestää Porissa MTV3:n SuomiAreenalla suuren Venäjä-keskustelun 18.7. Teemana on EU-Venäjä-Suomi yhteistyötä vai vastakkainasettelua. Lue lisää kotisivuiltamme. Toivotan kaikille seuran jäsenille hyvää ja aurinkoista kesää! l Ladna-palkinto Vaajakoskelle VAAJAKOSKEN Venäjä-seura pokkasi Ladnapalkinnon ja 1 000 euron stipendin vuoden 2013 hyvästä ja monipuolisesta toiminnasta. Palkinnon luovutti seuran resurssipäällikkö Matti Moilanen Itä-Suomen piirikokouksessa Saarijärvellä. Jyväskylän Vaajakoskella toimiva osasto on jäsenmäärältään yksi Suomen suurimmista. Se järjestää vuosittain useita matkoja sekä Venäjälle että kotimaahan, yhdessä kokoonnutaan usein myös vaikkapa laulamaan tai opiskelemaan venäjää. Yhteistyö Venäjälle on vilkasta, ja osasto järjestää säännöllisesti vaatekeräyksiä Karjalan tasavaltaan. Seuran hallitus palkitsi hyvästä toiminnasta kunniakirjoilla myös kolme muuta osastoa, jotka ovat Haukiputaan osasto (Pohjois-Suomi), Ivalon osasto (Pohjois-Suomi) sekä Turun osasto (Turku). Onnittelut palkituille osastoille, jatkukoon toimintanne edelleen aktiivisena ja innovatiivisena! Leena ja Kaija Hänninen ottamassa vastaan palkintoa ja onnitteluja piirin toiminnanjohtaja Maria Lepistöltä, Matti Moilaselta, piirin puheenjohtaja Juha Koivulalta ja Venäjän Kaupallisen edustuston Tatjana Islamajevalta. 2 KONTAKT 2/2014

Jäsenhankintakampanja 2014 jatkuu JÄSENHANKINTAKAMPANJAN ensimmäinen jakso kesti tammikuun alusta maaliskuun loppuun. Sinä aikana Suomi-Venäjä-Seuraan liittyi 283 uutta jäsentä! Palkitsimme parhaan jäsenhankkijan sekä arvoimme uusien jäsenten kesken palkintoja. Kampanja jatkuu! Kesä on hyvää aikaa hankkia uusia jäseniä ja elokuun lopussa katsotaan jälleen kuka on ykkönen. Onnittelut ja kiitokset kaikille jäsenhankkijoille! Lämpimästi tervetuloa hyvään seuraan kaikki uudet jäsenet! Jäsenhankintakampanja jatkuu tämän vuoden loppuun asti. Lisätiedot omasta piiritoimistosta tai kotisivuilta www.venajaseura. com>osastopalvelut Paras jäsenhankkija tammi-maaliskuussa Matti Mulari Suomussalmen osasto (7 uutta jäsentä): juhlaristeily Pietariin toukokuussa 2014. Uusien jäsenten kesken arvotut palkinnot menivät seuraaville: Juhlaristeily Pietariin toukokuussa 2014: Tiina Leminen-Harju, Tampere. Saunahattu: Liisa Vepsäläinen, Tohmajärvi ja Marja Niemi-Kaurola, Hämeenlinna Venäläinen tapakulttuuri -kirjanen: Pauli Mattila, Pornainen ja Marina Järvelä, Saloinen Rocklyyrikko Juri Shevtshukin runokirja: Vilho Karttunen, Pankakoski ja Seppo Juvonen, Seinäjoki Seuran valtuuston jäsenet toimikaudella 2014-2017 ETELÄ-SUOMI. Valtuutetut: Markku Kärkkäinen, Ruoholahti; Irma Reijonen, Helsingin yliopiston Venäjä-seura; Jarmo Eskelinen Lappeenranta; Johanna Weckman, Helsingfors svenska avdelning; Aleksi Heikkilä, Hyvinkää; Ulla Valkeila, Käpylän Druzhba; Pekka Sorvali, Imatra; Silja Lappalainen, Lahti; Jorma Snellman Karkkila; Arja Oittinen, Riihimäki. Varavaltuutetut: Seija Lumme, Ruoholahti; Raimo Nenonen, Hakaniemi; Asko Verho, Lappeenranta; Anders Svenfelt, Helsingfors svenska avdelning; Marita Sarkula, Kallio-Vallila; Olli Hämäläinen, Espoo; Jaana Suikkanen, Hamina; Maarit Hämäläinen Loviisan seutu; Antti Rehmonen Lohja; Jouko Viljakainen, Vantaa. ITÄ-SUOMEN PIIRI. Valtuutetut: Juha Koivula, Varkaus; Päivi Heikkinen, Siilinjärvi; Tapio Heimonen, Äänekoski; Sonja Kortelainen, Joensuu; Ahti Ilvonen, Kitee; Kaisa Hänninen, Punkaharju ja Martti Pohjolainen, Juankoski. Varavaltuutetut: Pia Valkonen, Lapinlahti; Veli-Pekka Nieminen, Äänekoski; Olga Davydova-Minquet, Joensuu; Matti Majoinen, Tohmajärvi ja Pekka Havukainen, Mikkeli LÄNSI-SUOMEN PIIRI. Valtuutetut: Henrik Fågelbärj, Vasa-Korsholm; Tiina Lepistö, MEITÄ ON MONEKSI! Tutustu jäsenistön ajatuksiin Hyvässä seurassa -blogissamme, johon pääset kotisivuiltamme Lue blogejamme -bannerista. Hämeenlinna; Toive Tynjälä, Seinäjoki; Outi Suppanen, Pobeda (Tre) ja Tapio Lammi, Pori. Varavaltuutetut: Bengt Broo, Petalaxnejden; Satu Ceder, Messukylä (Tre); Elena Chernorot, Kokkola; Raimo Parviainen, Tampere ja Keijo Papinsaari, Ylöjärvi POHJOIS-SUOMEN PIIRI. Valtuutetut: Rita Kumpulainen, Lakeuden osasto (saamelainen); Raili Myllylä, Kajaani; Matti Svala, Oulu; Arto Laakso, Kemi; Atso Kerttula, Raahe ja Ilmari Schepel, Suomussalmi Varavaltuutetut: Aimo Aikio, Ivalo (saamelainen); Eeva Mulari, Aunuksen ystävät; Hannu Karvonen, Oulu; Raimo Toratti, Tornionseutu; Tuula Haapakangas, Haukipudas ja Vesa Ronkainen, Kuusamo TURUN PIIRI. Valtuutetut: Vadim Bessonov, Turku; Liisa Gunnelius, Parainen; Matti Liukkonen, Rauma ja Heimo Rauhala, Turku. Varavaltuutetut: Markku Pohjola, Neukkumasinistit; Solveig Jarlund-Sundström, Parainen; Eila Rautanen, Loimaa ja Kaija Kanervisto, Salo. Suomi-Venäjä-Seuran valtuusto kokoontuu sääntöjen mukaan kaksi kertaa vuodessa. Uuden valtuuston ensimmäinen kokous pidetään Helsingissä 7.6.2014. Intohimoa ja energiaa Terem Quartet TEREM QUARTET ON kansallisaarre, sanotaan. Muusikoiden soittaessa tähdet ja aurinko loistavat yhtä aikaa. Musiikissa yhtyvät rakkaus ja viha, ironia, filosofiset tunteet ja kaikki tämä tapahtuu venäläisellä otteella Näin kuvataan pietarilaista Terem Quartet yhtyettä, joka on soittanut yhdessä jo 28 vuotta. Sen musiikki herättää ihastusta ja ihmetystä kaikkialla. TQ on päässyt mm. filharmonian saleihin Venäjällä ensimmäisenä kansanmusiikkisoitinyhtyeenä. Se myös uskaltautui ensimmäisenä venäläisenä ryhmänä sekoittamaan eri musiikkityylejä yhteen ja esittää ns. venäläistä crossover-musiikkia soittiminaan domra, balalaika ja harmonikka. TQ on esiintynyt myös tosi isoilla areenoilla, muun muassa Moskovan Euroviisuissa, Vatikaanissa ja Vancouverin olympialaisissa. Terem Quartetin musiikki on 2000-luvun musiikkia. Se on intohimoista, energistä, virkistävää, yllättävää ja jokaiselle tutuntuntuista musiikkia riippumatta siitä, missä maailmankolkassa sitä kuulee! Kiertue Suomessa 1. 6.10.2014 1.10. Kuopio, Musiikkikeskus 2.10. toistaiseksi avoin 3.10. Tampere, Sampolan juhlasali 4.10. Turku, Sigyn-Sali 5.10. Helsinki, Savoy-teatteri 6.10. toistaiseksi avoin Liput: 25 30 euroa. Osastot voivat 30.6. asti ostaa lippuja vähintään 10 hengen ryhmille hintaan 20 euroa/kpl. Lue lisää: www.venajaseura.com 2/2014 KONTAKT 3

Juhlavuoden arpajaiset SUOMI-VENÄJÄ-SEURA toteuttaa yhteistyössä Tavara-arpa ry:n kanssa 8.9.2014 7.3.2015 perinteiset tavara-arpajaiset. Arpoja valmistetaan 100 000 kappaletta, joista 1 000 kpl tulee nettimyyntiin virtuaalisina raaputusarpoina. Yhden arvan hinta on viisi euroa. Voittoja on yhteensä 20 079 kappaletta. Sinä, hyvä Suomi-Venäjä-Seuran jäsen, tulet saamaan alkusyksystä viiden arvan arpajaispussin myytäväksi tutuille tai kokeaksesi itse arpajaisjännitystä! Jokainen viiden arvan pussi sisältää arpajaisvoiton. Pääpalkintona on luxusmatkalahjakortti kahdelle Pietariin tai K-raudan lahjakortti arvoltaan 3 000 euroa. Toisena palkintona matkalahjakortti Pietariin tai K-raudan lahjakortti arvoltaan 2 000 euroa. Muut arpajaispalkinnot näet arpojen mukana tulevasta voittoluettelosta. Suomi-Venäjä-Seuran osastot! Tilatkaa ennakkoon arpoja myyntiin omiin tilaisuuksiinne ja tapahtumiin! Osastoille arvat välitetään postiennakolla, jolloin niiden lunastushinta on miinus 30 prosenttia tilattujen arpojen arvosta. Lähetämme toukokuussa piirien kautta osastoille arpojen ennakkotilauskaavakkeen. Arpaonnea kaikille! MATTI MOILANEN, RESURSSIPÄÄLLIKKÖ Joko olet tutustunut VenäjänMatkojen tämän vuoden ohjelmaan? Tarjolla on mainioita matkoja eripuolille Venäjää sekä venäjän kielen kursseja. Mikäli sopivaa ei löydy, pyydä tarjous! VenäjänMatkat räätälöi jo pienellekin porukalle ihan ikioman matkan! Kysy lisää (09) 693 8613 venajanmatkat@venajaseura.com www.venajaseura.com Pohjoisen kulttuurin elinvoimaa jaetaan Oulun kaupunginteatterissa. Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Oulussa VIIDESTOISTA Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi järjestetään tänä vuonna 30.9.-1.10. Oulussa, jossa tapahtuman pääpaikkana toimii Oulun kaupunginteatteri. Foorumin pääteemana on Elinvoimaa pohjoisesta kulttuurista. Hankeneuvottelut ja kulttuurin ilotulitusta Oulun kulttuurifoorumiin suomalaiset partnerit tekivät 122 hanke-ehdotusta. Joukossa on myös yhdeksän seuran osastojen hanke-ehdotusta. Toukokuun loppuun mennessä venäläiset vastaavat ehdotuksiin. Materiaaliin voi tutustua osoitteessa www.kultforum.org. Partnerihakuun osallistuneet voivat neuvotella yhteistyökumppaniensa kanssa Oulun foorumissa 30.9.-1.10. Samalla tarjoutuu tilaisuus tutustua toisiin suomalaisin ja venäläisiin kulttuuritoimijoihin. Järjestettävät seminaarit antavat ajankohtaista tietoa maiden välisistä kulttuurikysymyksistä. Foorumin yhteydessä 30.9. pidetään myös Venäjä-seuran 70-vuotispääjuhla, jossa esiintyy pietarilainen Terem Quartet ryhmä. Isäntien järjestämät tutustumiskäynnit sekä kulttuuri- ja iltaohjelmat tuovat herkullisen lisän foorumiohjelmaan. Osallistuminen foorumiin ja keskusseuran tuki osastoille Ilmoittautuminen alkaa toukokuun puolivälissä. Ilmoittautumisohjeet ja pakettihinnat löytyvät nettisivuiltamme. Tänäkin vuonna keskusseura tukee osastojen osallistumista kulttuurifoorumissa käytäviin partnerineuvotteluihin. Tuki on suuruudeltaan 25 % osallistumispaketin hinnasta ja osasto voi saada tukea yhden neuvottelijan lähettämiseksi foorumiin. Tervetuloa Ouluun neuvottelemaan hankkeista ja hyödyntämään verkostoitumisen mahdollisuudet! Kysy lisää kulttuurifoorumista ja seuran tukitoimista osastoille! projektikoordinaattori Olga Kauppinen (09) 693 8642, 045 773 24445 olga.kauppinen@venajaseura.com www.kultforum.org Osasto voi saada tukea neuvottelijan lähettämiseksi foorumiin. 4 KONTAKT 2/2014

Kokousta tervehtivät pääkonsuli Aleksandr Sverchkov, kaupunginjohtaja Aleksi Randell sekä Heikki Talvitie. TURUN PIIRI Tiedustelut puh. (02) 277 3210 turku@venajaseura.com Turun 70-vuotiasta piiriä juhlittiin pitkän kaavan mukaan Uusi piirihallitus juhlavissa tunnelmissa. Vasemmalta Vadim Bessonov, Tauno Mäkelä, Matti Liukkonen, Seppo Leino, Pertti Haverinen, Tarja Kiviniemi, Jarmo Jokinen, Kaija Kanervisto, Tuula Virtanen ja Elina Rantanen (kuvasta puuttuvat Immo Jalava, Raimo Salo ja John Smeds). TURUN piiriä juhlittiin 26.4. pitkän kaavan mukaisesti koko keväisen aurinkoisen päivän. Meillä oli ilo ja kunnia saada juhlapäivään mukaan Seuran hallituksen väistyvä puheenjohtaja Heikki Talvitie. Suuri päivä alkoi juhlavissa merkeissä Turun kaupungintalolla piirikokouksella, minkä jälkeen siirryttiin Panimoravintola Kouluun lounastamaan. Juhlaseminaari alkoi lounaan jälkeen samassa paikassa ja se kokosi yhteen mukavasti oman seuraväen lisäksi myös muuta yleisöä ja tietysti erinomaisia puhujia. Juhlapäivä päättyi vauhdikkaissa tunnelmissa iltajuhlaan Vanhalla Suurtorilla piiritoimiston kupeessa. Piirikokouksessa nähtiin arvovieraita ja valittiin uudet hallinnon edustajat Piiri sai tänä vuonna vuosikokoukselleen hienot puitteet, kun saimme mahdollisuuden pitää kokous Turun kaupungintalon Valtuustosalin kristallikruunujen alla. Kokouksen alussa tervehdyksensä esittivät Heikki Talvitien lisäksi pääkonsuli Aleksandr Sverchkov ja Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell. Pääkonsuli Sverchkov kiitti puheessaan Seuraa hyvästä yhteistyöstä ja monipuolisesta toiminnasta vuosien varrella ja onnitteli 70-vuotiasta piiriä. Kaupunginjohtaja Randell kertoi tervehdyksessään mm. Kaupungintalon rakennuksen historiasta ja sen siteistä tsaari Aleksanterin vierailuun Turussa 1812. Kaupunginjohtaja toivotti myös seuraväen tervetulleeksi kesän suurtapahtumaan, kun Baltic Sea Days -päivät käynnistyvät Turussa 1.6. Turku toimii kesäkuun ensimmäisellä viikolla merkittävien Itämeri-aiheisten konferenssien ja tapahtumien isäntäkaupunkina ja Seura on mukana tapahtumaviikossa järjestämällä Itämeri-päivien ohjelmaan Itämerenmaiden kansalaisjärjestöfoorumin 2.-3.6. Caribia-hotellissa. Tervehdyksensä lopuksi kaupunginjohtaja Randell lahjoitti Turun kaupungin viirin, jonka piirin puheenjohtaja Tarja Kiviniemi otti ilomielin vastaan. Piirikokouksessa valittiin uusi piirihallitus kaudelle 2014 2015 ja valtuuston 4 varsinaista jäsentä ja varavaltuutettua kaudelle 2014 2017. Piirihallituksessa jatkaa konkareita, mutta mukana on myös uusia kasvoja. Seminaari keräsi yhteen noin 70 Seurasta ja Venäjästä kiinnostunutta kuulijaa JUHLASEMINAARI pidettiin Panimoravintola Koulun Bellman-salissa ja sen aikana kuultiin kolme korkeatasoista Venäjä-katsausta. Puheenjohtaja Heikki Talvitie käsitteli Suomen ja Venäjän sekä historiallisia että ajankohtaisia suhteita. Hän tarkasteli erityisesti Suomen itsenäisyyden, uskottavan oman puolustuksen ja sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen merkitystä Venäjälle. Pietarin Turku-keskuksen päällikkö Kauko Jämsén arvioi Pietarin suomalaisyrityksille tarjoamia mahdollisuuksia. Hän totesi, että pienempien yritysten kannattaisi lähteä yhdessä isompana ryppäänä esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan Venäjälle. Yhtenä esimerkkinä liian vähäisestä mainostamisesta hän piti Turun saariston matkailutarjontaa, jota ei Pietarissa juurikaan tunneta. Turun kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkö Mika Akkanen kertoi Turun ystävyyskaupunkitoiminnasta. Hän totesi Turulla olevan Pietarin kaupunkiin erityinen suhde, joka edesauttaa uusien suhteiden muodostamista. Kuten Jämsénkin myös Akkanen totesi venäläisten luottavan suomalaisiin, mikä on hyvä lähtökohta yhteistyölle. Akkanen pohti myös sitä, miten perinteinen ystävyyskaupunkitoiminta tulee muuttumaan sukupolven vaihtuessa ja uuden tietotekniikan tarjoamien mahdollisuuksien tullessa käyttöön myös kansainvälisessä yhteydenpidossa. TEKSTI TARJA KIVINIEMI 2/2014 KONTAKT 5

Raatihuoneella muisteltiin ja rokattiin JUHLAPÄIVÄ HUIPENTUI iltajuhlaan Vanhan Raatihuoneen salissa, jonne saapui lähes 80 kutsuvierasta muistelemaan piirin huippuhetkiä, viettämään mukavaa iltaa tuttujen ja uusien tuttujen kanssa sekä nauttimaan monipuolisesta venäjänkielisestä musiikkiohjelmasta. Illan aikana nautittiin myös herkullinen venäläinen menú, joka keräsi erityisesti kiitosta. Piirin juhlassa muistettiin myös ansiomerkein Seuran pitkään toiminnassa mukana olleita aktiiveja ja kiitettiin hyviä yhteistyökumppaneita kuten Turun kaupunkia ja Venäjän pääkonsulaattia. Onnittelumaljoja nostivat mm. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen, Pietari-säätiön hallituksen puheenjohtaja Armas Lahoniitty, Heikki Talvitie ja piirin 1. varapuheenjohtaja Seppo Leino. Ilta alkoi rauhallisissa ja kodikkaissa merkeissä, jonka aikana kuultiin esim. venäläistä kevyttä musiikkia Alexandra ja Anna Nekrasovan esittäminä. Pikkuhiljaa tunnelma alkoi nousta kattoon ja lopulta räjähti tanssilattialla suomalais-venäläisen hittipotpurin rytmeissä huipentuen Kalinkaan, jonka aikana nähtiin huikeita tanssinäytteitä juhlien osallistujilta. Ilta päättyi Ritm-G:n soittamiin villeihin rock-rytmeihin. Ilta oli ikimuistoinen ja säilyy varmasti yhtenä mukavimmista muistoista piirin monipuolisessa historiassa. Kiitämme kaikkia juhliin osallistuneita, tukijoita ja jäseniä. Spasibo! Piiriä juhlittiin iltajuhlassa Vanhalla Raatihuoneella. Historiaa valokuvin Juhlavuotta varten teetettiin myös valokuvanäyttely, joka oli esillä Vanhan Raatihuoneen alakerrassa iltajuhlan ajan, jolloin juhlavieraat saivat nähdä ensimmäisinä maistiaisia kaupunginkirjastossakin kesällä nähtävästä näyttelystä. Näyttelyyn on kerätty värikkäitä valokuvamuistoja piirin 70-vuotisen historian varrelta, sekä piirin että osastojen tapahtumista, Venäjän matkoista ja muista tilaisuuksista vuosien varrelta. Näyttely on nähtävillä kesäkuun ajan piiritoimistossa, minkä jälkeen se siirtyy heinäkuuksi Turun pääkirjaston aulaan. Kirjaston näyttelyssä on esillä laajempi kattaus Venäjää erilaisten nostalgisten muistoesineiden ja tavaroiden muodossa. Tapahtumia juhlavuonna Itämeren maiden kansalaisjärjestöfoorumi Caribia-hotellissa 2.-3.6., foorumi kerää yhteen noin 250 kansalaisjärjestöedustajaa eri Itämeren maista. Turun osasto suunnittelee Viipurin matkaa 12. 14.9. (pe-su) teemalla Turun osaston iloinen 70-vuotisjuhlamatka. Lisätietoa matkasta tulee kevään kuluessa ja alkukesästä sähköpostilla, joten sitä kannattaa tarkkailla. Ravintolapäivä Brinkkalassa 17.8. ja Café Piter piiritoimistossa, tule maistelemaan venäläisen keittiön herkkuja, yhteistyössä Turun osaston ja Varsinais-Suomen Virokeskuksen kanssa. Pietarilainen huippukvartetti Terem Quartet Turussa Sigyn-salissa 4.10., osastojen alennusliput alk. 20 euroa. 6 KONTAKT 2/2014

Turun osaston shashlik-ilta Paraisilla TURUN OSASTON nuoret järjestivät lauantaina 5.4. nuorille suunnatun shashlik-illan yhdessä ammattiosasto Metalli 49:n nuorten kanssa Ali-Kirjalan vapaa-ajanviettopaikassa. Illan tarkoituksena oli tuoda Suomi-Venäjä- Seuran ja ammattiosaston nuoria yhteen, mutta myös tehdä tunnetuksi Turun osaston nuorisotoimintaa, jota tällä hetkellä luotsaavat johtokunnan jäsenet Vadim Bessonov, Elina Rantanen ja Katja Sudarinen. Vapaamuotoinen illanvietto houkutteli paikalle nuoria sekä ammattiosastosta että Åbo Akademin ja Turun yliopiston venäjän kielen opiskelijoista. Yhdessä paistettiin shashlik-vartaita ja pohdittiin uusien tapahtumien järjestämistä, jotka voisivat kiinnostaa nuoria jäseniä. Metalli 49:n jäseninä on tällä hetkellä runsaasti venäjää äidinkielenään puhuvia, joten yhteistyö on siinäkin mielessä luontevaa. Vapaamuotoinen illanvietto houkutteli runsaasti nuoria Ali-Kirjalaan. Iso kiitos Metalli 49:n shashlik-kokille! Nuorisotoiminta virkistyy Turun osaston toimintaan on tullut tänä vuonna mukaan uusia kasvoja Turun yliopiston venäjän kielen opiskelijoiden ainejärjestön Slavan keskuudesta. Tutustutaan yhteen heistä. Kuka olet? Olen Elina Rantanen, 26-vuotias venäjän kielen opiskelija Turusta. Mikä on seurahistoriasi? Kolmen vuoden ajan toimin Turun yliopiston venäjän kielen opiskelijoiden ainejärjestössä Slavassa, jossa pääsimme toteuttamaan mm. venäläisiä ruoka-, elokuva- ja musiikkiiltoja ja näimme, että opiskelijoiden keskuudessa löytyy paljonkin kiinnostusta venäläiseen kulttuuriin. Aktiivisena venäläisen kulttuurin kuluttajana liityin Suomi-Venäjä-Seuran jäseneksi vuonna 2013, mutta mielestäni seurassa ei ollut riittävästi minun ikäisille nuorille suunnattua toimintaa. Minulle ehdotettiin Turun osaston johtokuntaan liittymistä ja niinpä minusta tuli johtokunnan jäsen vuonna 2014. Tällä hetkellä vastaan yhdessä Ekaterina Sudarisen kanssa Turun osaston nuorisotoiminnasta, jota toivon mukaan pääsemme kehittämään tulevina kuukausina. Haluamme tarjota mielenkiintoista toimintaa sekä venäläisestä kulttuurista kiinnostuneille suomalaisille että venäläisille, jotka haluavat esitellä kulttuurinsa rikkaudet suomalaisille ikätovereilleen. Mikä seuratoiminnassa on mielestäsi kivaa, mikä tarpeetonta? Koska olen ollut toiminnassa mukana vasta vähän aikaa, on vaikeaa sanoa vielä mitään suuntaan tai toiseen. Erilaiset valokuvanäyttelyt ja teatterimatkat ovat tietenkin erittäin mielenkiintoisia ja venäjän kielen kerhot ovat hyödyllisiä, koska niissä pääsee harjoittelemaan kieltä rennossa ilmapiirissä. Nuorille pitäisi saada enemmän heitä kiinnostavia tapahtumia, kuten konsertteja, venäläisen keittiön kursseja ja elokuvailtoja. En usko että toiminnassa on mitään tarpeetonta, jokaiselle löytyy jotakin! Millainen on sinun Venäjäsi? Venäjä merkitsee minulle toista kotia, jossa ystävien ja sukulaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus saavat haluamaan jäädä sinne aina vähän pidemmäksi aikaa. Onneksi pala Venäjää löytyy aina läheltä, vanhempieni kotona. Venäjällä syntyneenä ja Suomessa kasvaneena osaan arvostaa molempien kulttuurien erilaisuutta ja rikkautta. Venäjän kieli, kirjallisuus, musiikki, juhlaperinteet ja ruoka ovat kaikki asioita, joita vaalin. Minun Venäjäni on täynnä kulttuuria ja mahdollisuuksia, jotka harmi kyllä nykypäivänä niin helposti peittyvät ulkopoliittisen keskustelun alle. Terveisesi 70-vuotiaalle! Onnittelen 70-vuotiasta seuraa pitkään jatkuneesta toiminnasta ja toivotan menestystä seuraavalle 70 vuodelle! Toivottavasti yhä useampi nuori kiinnostuu Suomi-Venäjä-Seuran toiminnasta ja tulee mukaan kehittämään seuran kulttuuritarjontaa ja matkoja. Ei anneta poliittisten tilanteiden varjostaa venäläisen kulttuurin rikkautta ja venäjän kielen opiskelun kautta tuomia mahdollisuuksia. Olkoon juhlavuosi täynnä iloa ja menestystä! TEKSTI: ELINA RANTANEN Elina on nyt myös piirihallituksen jäsen. 2/2014 KONTAKT 7

Vysotskia Ruissalossa heinäkuussa UPEAT heinäkuun tapaamiset jatkuvat taas Ruissalossa 25.7. klo 18. Paikka on poikkeuksellisesti Ruisranta, osoitteessa Ruissalon puistotie 641. Se sijaitsee kylpylää vastapäätä tien toisella puolella. Järjestämme opasteet päätieltä. Bussillakin pääsee, linja numero 8 Kauppatori-Ruissalo. Esiintyjinä ovat mm. Helvi ja Riikka Porkola, ja trubaduurimme Mihail ja Petri. Tarjoilemme perinteitä noudattaen grillattua makkaraa ja juomaa. Paikalla on mahdollista yöpyä nimellistä korvausta vastaan, tästä pyydämme ilmoittamaan etukäteen 15.7. mennessä Karille, puh. 040 587 7647. Paikan vuokrakuluihin käytämme mahdollisista vapaaehtoisista osallistumismaksuista kertyvät varat. Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa toivottavat Vysotskin ystävät ry. Ruissalossa tunnelmoitiin myös viime kesänä. TEKSTI KARI LAINE Kesätapahtumia Itäisten osastojen yhteistyöryhmässä tapahtunutta Kaarinassa virittäydyttiin pääsiäistunnelmiin tutustumalla mm. ikonien maalaamiseen. Ruth Åkerberg esittelee maalaamiaan ikoneja ja Ritva Manner valmistelee esitystä munanvärjäyksestä. Kaarinassa tutustuttiin huhtikuussa, juuri ennen pääsiäistä, koristemunavärjäyksen historiaan sekä nykypäivään ja myös ikonien merkityksiin ja niiden maalaamiseen. Toukokuun alussa nautittiin unkarilais venäläisen ruokapöydän antimista. Liedossa kuultiin toukokuussa Majakovskin runoja teekupposen ääressä. Paraisilla on narrattu kaloja ongella toukokuussa. PAIMIOSSA lauletaan ja saunotaan 7.6 ja 19.8. Kesäretki Paimion osastossa alkaa 12. heinäkuuta, jolloin kohteena ovat Kirkkonummi ja Porkkala. Halikon osasto tekee kesäteatterimatkan 9.7. Turkuun. Liedon ja Kaarinan seudun osastot esittelevät seuran toimintaa 5.7. mansikkamarkkinoilla Tortinmäessä. Osastot valmistelevat myös matkaa Pihkovaan. Syksyllä järjestettävistä tapahtumista ilmoitamme tarkemmin jäsentiedotteessa ja piirin nettisivuilla. Suomi-Venäjä-Seuran juhlavuotena on alueemme osastoilla myös juhlan aihetta. Paimion osasto täyttää 70 vuotta 4.11. ja Halikon ja Liedon osastot juhlivat tammikuussa. Vuonna 1944 perustettiin innokkaasti osastoja niin Turkuun kuin ympäristökuntiin, jopa ennen piirijärjestön perustamista. Osastoihin liittyi jäseniä satamäärin ja innostus toimintaan oli valtava. Yhteistyöryhmään kuuluvat Halikon, Kaarinan seudun, Liedon, Paimion, Paraisten osastot sekä Neukkumasinistit. Osastojen yhteyshenkilöiden tiedot löytyvät muun muassa Turun piirin nettisivuilta. TEKSTI LEENA VIRTANEN 8 KONTAKT 1/2013

Vanhaa ja uutta, tätä päivää MITÄ MERKITSEE tänä päivänä toimia 70 vuotta täyttävässä ystävyysseurassa, Suomi-Venäjä-Seurassa? Entä mitä merkitsee luoda rakentavaa kansalaistason yhteistyötä Suomen ja Venäjän välille? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin haetaan luovia vastauksia juhlavuoden lukuisissa tilaisuuksissa. Itselleni vuoden 2014 kevät on vahvistanut ajatusta siitä, että seuraa todella kaivataan. Kanssakäymisen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun ylläpitäminen voi kuulostaa jopa banaalilta, mutta sitä se ei mielestäni ole. Riihimäellä pidetyssä piirikokouksessa valittiin edustajat seuravaltuustoon sekä uusi piirihallitus. Piirihallituksen valinnoissa näkyivät sekä jatkuvuus että uusien mukaan tulo. Hallituksen monivuotinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Skinnari jätti paikkansa kiitosten saattelemana. Piirin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin pitkään Venäjä-yhteistyötä tehnyt Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen. Ohessa on näyttävä kooste Etelä-Suomen alueella tulossa olevista kevään ja kesän tapahtumista, jotka houkuttelevat osallistumaan. Kesän jälkeen luvassa on myös tarkempaa tietoa piirijärjestön juhlavuoden päätapahtumasta Lappeenrannassa 7. marraskuussa. JOUNI SIRKIÄ Etelä-Suomen piirihallituksen jäsenet 2014-2015 Puheenjohtaja: Pertti Lintunen, Imatra 1. varapuheenjohtaja: Tanja Karppinen, Lappeenranta 2. varapuheenjohtaja: Peter Saramo, Ruoholahti Etelä-suomen piiriä luotsaa nyt Venäjäyhteistyötä kauan tehnyt Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen. Jäsenet: Pentti Auvinen, Riihimäki; Eilina Gusatinskaya, Vantaa; Olli Muinonen, Kotka; Katja Blomberg, Länsi-Helsinki; Lasse Laaksonen, Hyvinkää; Veronika Mikkonen, Keski-Uusimaa; Kalevi Porvari, Heinola; Marita Sarkula, Kallio-Vallila; Matti Hytönen, Hamina; Jarmo Holopainen, Loviisan seutu. Stadissa tapahtuu Maailma kylässä 24. 25.5. Kaisaniemessä tule sinäkin! Tänä vuonna meillä on festivaaleilla sekä ruokateltta että infopiste. Pääsihteeri Merja Hannus infopisteessä la 24.5. klo 12-14 tervetuloa juttusille ja sen jälkeen herkuttelemaan! ETELÄ-SUOMEN PIIRI Tiedustelut puh. (09) 693 8632 etela-suomi@venajaseura.com Доброе утро! Здравствуйте! До свидания! Пока! Matkailuvenäjää intensiivisesti Vantaalla 7.-8.6. Kurssilla opetellaan matkailijoiden yleisimmin tarvitsemia sanoja. Interaktiivinen roolipelejä ja luovia tapoja hyödyntävä metodi. Kurssin kesto on 5 x 90 minuuttia. Jäsenhinta 135 (muut 155 ). Sitovat ilmoittautumiset 25.5. mennessä eijakainulainen@gmail.com tai 050 323 7278. Venäläinen Viapori kaupunkisuunnistus Suomenlinnassa su 8.6 klo 14 Tunnetko Suomenlinnan venäläisen historian? Nyt on mahdollisuus oppia uutta tai loistaa tiedoillaan. Kokoa 3-5 henkilön joukkue ja lähtekää suunnistamaan upeisiin mai- semiin. Kokoontuminen Suomenlinnan lauttarannassa. Suunnistus starttaa klo 14. Maalissa juhlitaan! Ilmoittautumiset 3.6. mennessä: kirsi.muurama@venajaseura. com, puh. 09-6938632 tai johanna.weckman@ely-keskus.fi. Suunnistaminen on hauska tapa oppia Viaporin venäläistä historiaa! Ruoholahden syysretki Porvooseen la 13.9. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Matti Huttunen, mk.huttunen@ pp.inet.fi, 040 832 4302. Syystapaaminen Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä 18.-19.10. Järjestämme tänä syksynä koulutustapahtuman Sofiassa, luonnonkauniissa paikassa meren rannalla. Mukaan olemme kutsuneet myös Länsi-Suomen piirin porukoita. Sofiassa saamme ajankohtaista oppia ja nauttia hyvästä ruoasta, sauna- ja allasosastosta sekä hyvästä seurasta. Jo ennen kesää kannattaa varata paikkoja Sofiasta, sillä niitä on rajoitetusti! Lisätiedot piiristä. 2/2014 KONTAKT 9

Lappeenrannan osasto KESÄ- HEINÄKUUSSA: 70-vuotisjuhlavuoden valokuvanäyttely Viipurissa, Alvar Aallon suunnittelemassa Viipurin kirjastossa. Esillä on valokuvia Suomi-Venäjä-Seuran ja Venäjä-Suomi-Seuran yhteisestä 70-vuotisesta historiasta. JUHLAVUODEN JUNAMATKA Moskovaan 18. 21.9. Hinta lähtöpaikasta riippuen 436 532 euroa. Varaukset viim. 1.8., Lappeenrannan toimisto, (05) 451 2014, lappeenranta@venajaseura.com Mahdollisuuksien tori 1.6. klo 13 19 Paikalla Lappeenrannan osasto sekä Venäjä-klubi. Myynnissä blinejä ja soppaa, esiintymässä Taljanka-kuoro. Pietarilaiset markkinat Lappeenrannassa 19. 20.8. Venäläisiä kauppiaita ja herkkuja, kenttäkeittiö ja kahvio, venäläisiä esiintyjiä, musiikkia jne. Lahden osasto KANSANMUSIIKKIA. Lahden ystävyyskaupungissa Kalugassa olevan Azarovin lastenkodin tanssi- ja lauluryhmän Obyknovennoje tšuda (Tavallinen ihme) ja lahtelaisen Suraruška-kansanlauluyhtyeen konsertit: La 16.8. klo 18 Kasi Sali, Sammonkatu 8, Lahti. Seuran 70- ja Lahden yhdistyneiden osastojen 20-vuotiskonsertti. Liput 10 / aikuinen. Pe 22.8. klo 12 Kannonkosken Yhtenäiskoulu, järjestäjä 4H-yhdistys. Pe 22.8. klo 18 Pihtipudashalli, järjestäjä Pihtiputaan yrittäjät La 23.8. klo 15 Viitasaari Areena, järjestäjä Traktori Jazzit Suovanlahti Su 24.8. klo 14 Vesantohalli, järjestäjä Vesannon kunta Syyskauden avajaiset ke 20.8. klo 17-20. Koko perheen ilta JHL:n majalla Kotiniemessä, Kalugan lapset ovat mukana. Osastojen 70-vuotisjuhla lokakuussa, varaa paikkasi! Pyöreitä vuosia syksyllä täyttävät helsinkiläisosastot Hakaniemi, Kallio-Vallila, Käpylä, Malminseutu ja Ruoholahti järjestävät yhdessä 70-vuotisjuhlan pe 10.10. klo 19 Paasitorni, HTY:n juhlasali. Itse ystävyysseura perustettiin samassa talossa 15.-16.10.1944. Juhlailtaan kuuluu illallinen ja upeaa kulttuuriohjelmaa. Juhlapuheen pitää Tarja Halonen. Illalliskortti 45 euroa/henkilö. Ilmoittautumiset: Käpylä: anja.lyra@luukku.com, Hakaniemi: r.nenonen@elisanet.fi, Malminseutu: hilkka.e.kinnunen@gmail.com, Kallio-Vallila: reino.jaakkola@elisanet.fi, Ruoholahti: markku.karkkaine@gmail.com (myös muut kuin järjestävien osastojen jäsenet). Kerro myös erikoisruokavaliotoiveesi. Sydämellisesti tervetuloa! ITÄ-SUOMEN PIIRI Tiedustelut puh. (017) 369 4460 ita-suomi@venajaseura.com Joensuussa askarrellaan JOENSUUN Venäjän ystävissä mietittiin, mitä toimintaa voitaisiin tarjota koko perheelle. Ratkaisuksi keksittiin askartelutyöpajat, jotka tutustuttavat myös venäläiseen ja karjalaiseen perinteeseen. Työpajoja toteutetaan vuoden aikana kolme. Ensimmäinen paja järjestettiin ennen pääsiäistä ja teemana oli vanhan ajan pääsiäismunat, ja se houkutti paikalle tuvan täydeltä innokkaita askartelijoita. Aluksi kulttuurintutkija Leena Jääskeläinen kertoi pääsiäismunien koristeluperinteestä. Monelle oli uutta, että pääsiäismunia on Euroopassa koristeltu jo 1200-luvulta lähtien. Jokainen pääsi myös koristelemaan pääsiäismunia mm. huovuttamalla ja maalaamalla. Vain osa munista päätyi pääsiäislahjoiksi koteihin, sillä museolaisten mielestä työt olivat niin hienoja, että ne pyydettiin jättämään kevään ajaksi näyttelyyn. Syksyllä jatketaan tutustumista käsityöperinteeseen: syyskuussa kokeillaan lasihelmikirjontaa ja marraskuussa vuorossa on nukketyöpaja. SONJA KORTELAINEN Artikkeli kokonaisuudessaan blogissamme www.venajaseura.com/ blogit > Hyvässä seurassa 10 KONTAKT 2/2014

Tapahtumia ja matkoja Toimistomme Kuopiossa on kesälomilla heinäkuussa! Kansainvälisiä leirejä Pohjois- Karjalassa VIIME kesänä järjestettiin ensimmäiset koko perheen leirit piirin ja osastojen yhteiseen leirihankkeeseen liittyen. Hankkeessahan ovat mukana Outokummun ja Kiihtelysvaaran osastot sekä niiden yhteistyökumppanit. Muutkin osastot voivat osallistua leiriläisten tai talkoolaisten ominaisuudessa. Tulevan kesän leirien tiedot löydät tapahtumalistauksesta. Talkooapua otetaan mielellään vastaan! Outokumpuun kaivataan erityisesti vapaaehtoista suomen kielen opettajaa venäläisille vieraille. Hankkeella haluamme murtaa rajaaitoja suomalaisten ja venäläisten välillä. Leireillä ja tapahtumissa tutustumme toistemme kulttuuriin ja kieleen. Tavoitteena on myös herättää lasten ja nuorten kiinnostusta venäjän kielen opiskelua kohtaan. Tätä tarkoitusta varten onkin talven aikana painatettu hieno venäjän kielen esite jaettavaksi koululaisille. KESÄN alussa piiri kutsuu osastojen aktiiveja piknik-tapaamisiin, joissa mm. pohditaan yhdessä osastojen varainhankintamahdollisuuksia. Ajankohdat ja paikat julkaistaan pian, seuraa ilmoitteluamme! 23.5. Keski-Karjalan osastojen 70-vuotisjuhla Kiteellä 24.5. Piiri ja Kuopion osasto esittäytyvät Kuopion Mahdollisuuksien torilla 14. 15.6. Viipurilaisen Favorit-jalkapallojoukkueen juniorit ottelu- ja tutustumismatkalla Äänekoskella. Tied. Tapiolta 040 323 0846. 19.6. Iisalmen osaston vastantekotalkoot. Tied. Eilalta 0440 177 619 15.7. Vehmersalmen Venäjä-seuran kesäteatterimatka, ohjelmassa Jo vain herra Ministeri. Ilm. Marjalle 040 722 2450. 25 vuotta ystävyystoimintaa TÄNÄ vuonna tulee kuluneeksi neljännesvuosisata Jämsän, Korpilahden ja Kuhmoisten sekä Rostov Velikin välisen ystävyyssopimuksen allekirjoittamisesta. Toiminta lähti käyntiin sekä kuntien, että ystävyysseurojen toimesta: oli valtuuskuntien vaihtoja, turistiryhmien ja koululaisten vierailuja, kielikursseja, jopa yksi opiskelija jäi Jämsän maatalousoppilaitokseen opiskelemaan. Jämsän Venäjä-seura otti kummiorpokodikseen Petrovskin kylän orpokodin. Suomessa kuntien taloudelliset ongelmat johtivat kuitenkin lopulta siihen, että yhteistyökunnat luopuivat ystävyystoiminnasta. Ystävyys ei siihen kuollut. Jämsän Venäjä-seura on jatkanut yhteydenpitoa entiseen tapaan. Orpokoti on saanut nauttia seuran järjestämien keräysten tuloksista. Lasten taidokkaat tanssi- ja lauluesitykset ovat palkinneet omat uhrauksemme, vierailusta on aina jäänyt hyvä mieli. AIMO HEIKKILÄ Artikkeli kokonaisuudessaan venajaseura.com/blogit > Hyvässä seurassa 20.7. Vaajakosken Venäjä-seuran kesäteatterimatka, ohjelmassa Votkaturistit. Ilm. Leenalle 050 366 0904 21. 24.7. Outokummun osaston suomalaisvenäläinen leiri. Ilm. Elenalle 046 547 8967 tai Toivolle 040 152 8245 31.7. 4.8. Keski-Karjalan osastojen matka Moskovaan, ilm. Matkakarjalalle (013) 120 133 9.8. Vaajakosken Kohinatori ja 23.8. Kuokkalan Basaari, Vaajakosken Venäjäseura esittäytyy 18. 20.8. Keski-Karjalan osastojen matka Venäjän Karjalaan, ilm. Matkakarjalalle (013)120 133 HUOM! 21. 24.8. Leiri ja koululaistapaaminen Kiihtelysvaarassa, ilm. kiihtelysve- on käynnissä Kalenterikuvakilpailu najaseura@gmail.com 31.5. asti! Lue lisää: venajaseura.com/ ita-suomi Jämsäläiset vierailivat Rostov Velikin 1150-vuotisjuhlissa vuonna 2012. Jäsenet äänessä piirikokouksessa ITÄSUOMALAISTEN piirikokousviikonloppu järjestettiin Saarijärvellä 12. 13.4. Lauantaina ajatuksia herätti Suomen ja Venäjän suhteiden ja seuratoiminnan kehittymisen lisäksi nuorten houkutteleminen mukaan toimintaan. Pääpuhujana oli dosentti ja lehtori Arto Luukkanen, ääneen pääsivät myös keskisuomalaiset jäsenet. Iltapäivällä kokoonnuttiin juhlistamaan juhlavuotta jäsenten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Esiintymässä oli jyväskyläläisen Kalina-ryhmä sekä muusikko Olga Kolari Äänekoskelta. Sunnuntain kokouksessa valittiin piirille uusi hallitus ja edustajat seuravaltuustoon. Piirihallituksen puheenjohtajana jatkaa Juha Koivula (kuvassa vas.). Kuvassa myös Eero Korhonen, Ulla-Maija Suuniittu (2. varapj.), Kalle Lintunen, Meeri Hytönen (1. varapj.), Lauri Kosonen, Erkki Muukkonen, Pertti Saarelainen ja Martti Misukka. Kuvasta puuttuvat Asko Julkunen, Marja Jänis, Markku Hartikainen ja Anja Haverinen. 2/2014 KONTAKT 11

Piirihallitus kaudelle 2014 2015 LÄNSI-SUOMEN PIIRI Tiedustelut puh. 010 396 2800 lansi-suomi@venajaseura.com Puheenjohtaja: Antti Isotalus, Kokkola Varapuheenjohtajat: Satu Ceder, Messukylä (Tre) ja Mauno Rajala, Seinäjoki Jäsenet: Esa Hirvikoski, Jakobstad; Harri Ilkka, Tampere; Natalia Kachelina, Pobeda (Tre); Jukka Kim, Pori; Timo Lehtilä, Hämeenlinna; Anna-Liisa Linnalampi, Huittinen; Veikko Möttönen, Sastamala ja Milka Pääkkönen, Ylöjärvi. Antti Isotalus jatkaa Länsi-Suomen kapteenina LÄNSI-SUOMEN piirin vuosikokous pidettiin Kokkolassa lauantaina 12.4. Kokouksessa palkittiin juhlavuoden kunniaksi ansioituneita jäseniä. Piirin puheenjohtajalle Antti Isotalukselle myönnettiin seuran hopeinen ansiomerkki. Kunniakirjoilla palkittiin Tampereen seudun osastojen oman Tampereen Tiima lehden pitkäaikainen kulttuuritoimittaja Anja Tuomisto ja lehden nykyinen päätoimittaja Kati Laine. Kokkolan osastolle myönnettiin kunniakirja uudesta, innostavasta toiminnasta ja hyvästä näkymisestä paikallisessa katukuvassa sekä mediassa ja ruotsinkieliset osastot palkittiin ansiokkaasta toiminnasta Suomi-Venäjä-Seuran tunnetuksi tekemisestä ruotsinkielisillä alueilla. Kokouksen jälkeen juhlistettiin 70-vuotiasta seuraa juhlapäivällisen ja Kokkolan kaupungin tarjoaman kulttuuriohjelman merkeissä. Kokousvieraita viihdyttivät tangofinalisti 2012 Sami Heinonen, baritoni Hannu Ilmolahti sekä a capella -lauluyhtye I.S.K.U. Tomi Leppänen tulkitsi Bulat Okudžavan lauluja sekä omia musiikillisia mietteitään Venäjästä. Sunnuntaiaamuna kokousväki tutustui Kokkolan historiaan ja nykypäivään osaston sihteerin Tarja Vauhkosen opastuksella. Kokkola on hieno matkailukaupunki, jossa riittää nähtävää vuoden ympäri. Viikonlopun kruunasi vierailu Kokkolan huippunykyaikaisessa, maan kolmanneksi suurimassa satamassa satamajohtaja Torbjörn Wittingin johdolla. Sami Heinonen viihdytti kokousvieraita Kokkolassa. Sarjakuvapiirtäjä Tiitu Takalo päätti upean Kafe Rossija -sarjan KEVÄÄN ajan Tampereella on pyörinyt lämminhenkinen Venäjä-kahvila, jossa on vieraillut monenlaisia Venäjälle eksyneitä ihmisiä kertomassa kokemuksistaan ja seikkailuistaan. Sarjan päätti huhtikuun vieras, sarjakuvataitelija Tiitu Takalo (kuvassa), joka osallistui vuosina 2012 13 kansainväliseen Respectsarjakuvaprojektiin. Sen lähtökohtana oli, että nykyisin kansat liikkuvat ja ihmiset joutuvat yhä enemmän kohtaamaan erilaisuutta, halusivatpa he sitä tai eivät. Ihmisten liikkuvuus ei ole lisännyt heidän keskinäistä vuorovaikutustaan siten, kuin olisi ehkä toivottavaa, vaan konflikteja syntyy eivätkä niiden nykyiset ratkaisutavat ole kestäviä. Tästä syntyi tarve luoda uusi konsepti, jonka nimi on RESPECT (kunnioitus). Tästä syntyi hanke, johon osallistui sarjakuvapiirtäjiä Venäjältä, Saksasta, Suomesta, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Ukrainasta ja Turkista, yhteensä 27 henkilöä. Sarjakuvataiteella on lyhyet perinteet Venäjällä. Takalon mukaan sarjakuva mielletään lähinnä huumorin ilmaisukeinona eikä kirjallisuuden muotona. Projektissa olikin paljon erilaisia työpajoja ja luentoja alkaen sarjakuvien lukutavasta piirtämistekniikoihin. Niitä oli suunnattu niin aikuisille kuin lapsillekin. Venäjällä kiellettyjä aiheita ovat uskonto, politiikka ja seksi. Tiitu Takalo törmäsikin heti vaikeuksiin halutessaan tavata seksuaalivähemmistöjen edustajia ja kertoa sarjakuvan muodossa heidän tarinaansa. Jotta hanke ei olisi tyrehtynyt tämän tabun käsittelyyn, Takalo synnytti teoksen Haastattelu, joka käsittelee asiaa käänteisesti. Se on kuvaus enemmistöstä ja vähemmistöstä, kertomus siitä, millaista on jäädä ulkopuoliseksi, outsideriksi, yksin. Se on kertomus rakkaudesta. Se on luettavissa venäjäksi osoitteessa www.respect.com.mx/ ru/comix?cid=60 ja englanniksi teksti kääntyy painamalla sivun yläreunasta Englannin lippua. Kafe Rossija jatkuu taas syyskuussa uusin mielenkiintoisin aihein. 12 KONTAKT 2/2014

Tapahtumia Länsi-Suomessa KE 21.5. klo 17.30 Pori, Salinin Selskappin tilat (Nortamonkatu 3). Yleisöluento Suomen, EU:n ja Venäjän rajayhteistyöstä. Alustaa Venäjä-asioiden tuntija, FT Aimo Ruusunen. SU 25.5. klo 17, Kangasala, Lepokoti 2 krs. Illatsut - kevätkauden päättäjäiset. Nyyttikestit ja vapaata seurustelua SU 8.6. Vaasa klo 12-14. Baltialainen ruokabasaari. XIII Pietarilaiset Markkinat 15.-17.8. Tallipiha, Tampere Tule mukaan lämminhenkiseen koko perheen markkinatapahtumaan. Kojut ovat pullollaan upeita käsitöitä ja kenttäkeittiön padoissa porisee venäläisen keittiön herkkuja. Ohjelmassa mm. Duo Masterklass (Vologda), Tomi Leppänen (Tampere), lapsille onnenjuhlaa! Vielä ehdit ilmoittautua markkinamyyjäksi, tallipiha@tallipiha.fi 31.5. mennessä. Venäjä-seura SuomiAreenan kansalaistorilla Porissa 17. 19.7. Tule tapaamaan seuran väkeä Poriin keskellä kauneinta suvea. Järjestämme loistavia keskusteluja eri aiheista ja olemme tavattavissa kansalaistorilla teltalla, jossa myös satakuntalaiset osastot ovat jäseniä vastassa. Kerro, mitä asioita Sinä haluaisit nostaa keskusteluun! Haluatko mukaan telttatalkoisiin? Ota yhteyttä, lansi-suomi@venajaseura.com. POHJOIS-SUOMEN PIIRI Tiedustelut puh. (08) 535 5500, pohjois-suomi@venajaseura.com Kemissä toimitaan aidosti kahdella kielellä, suomeksi ja venäjäksi. Meri-Lapin valloittava Venäjä-viikko KEMIN huhtikuinen viikko täyttyi historiasta, kulttuurista ja vahvoista tunteista. Meri-Lapin Venäjä-viikko 7.-13.4. sai niin paljon myönteistä palautetta ja Suomi-Venäjä-Seura uusia ystäviä, että Kemin osaston puheenjohtaja Arto Laakson tyytyväisen hymyn ymmärtää. Esimerkiksi toimittaja-dokumentaristi Reijo Nikkilän osuus viikolla esitettyjen elokuvien esittelyissä oli upea. Matka isän luo, Muurmannin viimeiset suomalaiset ja Moskovassa tuuletetaan avasivat yleisölle aivan uudenlaisia näkökulmia. Näin myös Venäjän tuntemus laajeni. Se oli koko viikon tavoite, Laakso sanoo. Laakso korostaa Meri-Lapin alueella asuvien venäläisten osuutta seuratoiminnassa. Kemissä toimitaan aidosti kahdella kielellä, suomeksi ja venäjäksi. Kemi kelpaisi hyväksi esimerkiksi muillekin osastoille. Alueella asuvat venäläiset ovat osaltaan rakentamassa paikallista elämää, arjessa ja juhlassa. TEKSTI JA KUVA RITA KUMPULAINEN Kemin osaston varapuheenjohtaja Jarmo Laakso, taloudenhoitaja Eila Heikkinen ja puheenjohtaja Arto Laakso saattoivat iloita erinomaisesti onnistuneen Meri-Lapin Venäjä-viikon viimeisenä päivänä. 2/2014 KONTAKT 13

Kaija Romppainen Kajaanin osastosta kertoo kokemuksistaan seurassa aina 70-luvulta lähtien. Lue juttu kotisivuiltamme venajaseura.com/ Lue blogejamme EU-panelistit Aimo Remes, Mari-Leena Talvitie, Hanna Sarkkinen, Liisa Jaakonsaari, Satu Haapanen ja Simo Rundgren. Puheenjohtajana toimi päätoimittaja Heikki Lääkkölä. EU-seminaari rauhan asialla POHJOIS-SUOMEN piirin EU-seminaarin pääalustajat, seuran puheenjohtaja Heikki Talvitie ja Venäjän Helsingin suurlähetystön lähetystöneuvos Vjatsheslav Avtsinov olivat yhtä mieltä siitä, että kansalaisjärjestön tehtävä on tässäkin maailman tilanteessa keskittyä ystävyystyöhön. Seura ei puutu jatkossakaan valtioiden välisiin ja poliittisiin suhteisiin Kaikki muut ihmisten väliset kontaktit ovat äärimmäisen tärkeät, Talvitie muistutti. EU-panelisteina toimivat MEP Liisa Jaakonsaari (sdp), MEP-ehdokkaat Hanna Sarkkinen (vas), Anneli vaihtui Timoksi Anneli Kiiskinen lähti ja Timo A. Säkkinen tuli. Vallanvaihtoa todisti myös toiminnanjohtaja Matti Ukkola. VENÄJÄ-SEURA ei lähde koskaan minusta, herkisteli kaksitoista vuotta Pohjois-Suomen piirin puheenjohtajana toiminut oululainen Anneli Kiiskinen hetkeä ennen kuin valta siirtyi hänen omasta pyynnöstään uusiin käsiin. Mari-Leena Talvitie (kok), Satu Haapanen (vihr), kansaedustaja Simo Rundgren (kesk) ja puoluevaltuuston jäsen Aimo Remes (ps). Paneelin juonsi päätoimittaja Heikki Lääkkölä. Seuraava suuri tapahtuma Pohjois- Suomen alueella on XV suomalaisvenäläinen kulttuurifoorumi s30.9.- 1.10.2014. Ouluun odotetaan silloin noin 350 kulttuuritoimijaa Venäjältä ja Suomesta. 30.9. Oulussa juhlitaan Suomi-Venäjä-Seuran 70-vuotista taivalta. TEKSTI RITA KUMPULAINEN KUVA HELENA LAAKSO Piirikokouksen valinta oli yksimielinen. Puheenjohtajuus on nyt suomussalmelaisen maakuntaneuvos Timo A. Säkkisen käsissä. Varapuheenjohtajiksi valittiin kemiläinen Eila Heikkinen ja lumijokinen Silvo Nybacka. Ystävyysseuratoiminta on Kiiskisen mukaan pääoma, jonka arvo kasvaa vuosien myötä. Hyvä naapuruus seuran ja venäläisten kesken on jatkunut jo 70 vuotta. Sitä pitää Anneli Kiiskisen mukaan edelleen vaalia ja panostaa siihen, että elävässä kansalaisjärjestössä elävät suhteet eri kansojen kesken ovat keskeinen asia. Olen karjalaistyttö. Olen kiertänyt Laatokan ja Äänisen. Kesällä lähdemme sisarusteni kanssa Suojärvelle, isäni suvun syntysijoille omia juuriani kasvattamaan. TEKSTI JA KUVA RITA KUMPULAINEN Onnikalla Laatokan ympäri 28.7.-2.8. Unohtumaton matka Euroopan suurimman järven ympäri! Matkareitti: Oulu Joensuu Sortavala-Valamo Sortavala- Aunus Staraja Ladoga- Pähkinälinna Pietari Käkisalmi Sortavala, josta kotimatkalle. Matkanjohtajana Anneli Kiiskinen ja Karelikan opas. Lisätiedot ja ilm. (08) 535 5500, pohjois-suomi@venajaseura.com Varaa pian, Laatokka kutsuu! Pohjois-Suomen piirihallituksen jäsenet 2014-2015 Puheenjohtaja Timo A. Säkkinen, Suomussalmi 1.varapuheenjohtaja Eila Heikkinen, Kemi 2.varapuheenjohtaja Silvo Nybacka, Oulu Jäsenet: Arja Mäkitalo, Sodankylä; Eira Setälä, Rovaniemi; Matti Vanhala, Kemijärvi; Tarmo Polojärvi, Kuusamo; Timo Haapaniemi, Ii; Heidi Svala, Oulu; Katri Miettinen, Oulu; Väinö Huotari, Kuhmo; Pertti Tervonen, Kajaani; Pekka Peltomaa, Rannikon Venäjä-seura. 14 KONTAKT 2/2014

Pirjo Hämäläinen KOLUMNI Kasakan karhupallerot Suomen vetovoimaa lisää sijaintimme idän ja lännen, Bysantin ja Rooman rajalla. Moni turisti tulee Helsinkiin nauttiakseen vienosta slaavilaisesta tuulahduksesta, joka ei äidy arojen tuimaksi puhuriksi. Turistien mielikuvissa Helsinki on Pietarin esikartano ja täynnä erityyppisiä, mutta aina niin tunnelmallisia venäläisravintoloita. Totuus on kuitenkin toinen. Venäläistä ruokaa tarjoavat vain Bellevue, Troikka, Saslik ja Kasakka sekä pikaruokaa Blini ja Pelmenit. Neuvostoliitolaista baarikulttuuria jatkaa harkitun tylysti Kafe Moskova. Helsingissä on siis seitsemän kuppilaa, joita voi kutsua venäläisiksi. Jos tämä tuntuu kohtuulliselta, muistettakoon, että nepalilaisia ravintoloita on kolmekymmentä ja aasialaisia yhteensä kolmesataa. Vähiäkin venäläisravintoloita pidetään hillittömän hienoina ja kalliina. Loisto on todella omaa luokkaansa, mutta nopea hintavertailu osoittaa, että ketjuruokalan pippuripihvi maksaa jopa bonuskortilla enemmän kuin korkean tason venäläispaikassa. Rahaa saa tosin kulumaan, mikäli päättää syödä Venäjän karhua taikinaruukussa tai lihapalleroina, jotka on ristitty kapinakasakka, kruununtavoittelija Jemeljan Pugatšovin mukaan. Pätkän karhumetvurstia voi ostaa myös mukaan, mutta jos joku kotoiluhenkinen haluaa paistaa karhunsa itse, annan seuraavan reseptin. Otetaan yksi karhu. Sekoitetaan auringonkukkaöljyä, hapanta kaljaa, etikkaa, sipulia, katajanmarjoja, haavanlastuja, nokkosia ja mustapippuria sekä kaadetaan mausteliemi karhun päälle. Karhun pitäisi nyt kokonaan peittyä tai muuten sitä on jatkuvasti käänneltävä. Muutaman päivän kuluttua karhu nostetaan liemestä, paistetaan kypsäksi ja tarjotaan juuresten, myrkyttömien sekasienten ja pihlajanmarjahyytelön kanssa. Vähiäkin venäläisravintoloita pidetään hienoina ja kalliina. Vaikka karhupaisti tuntuu aika vastenmieliseltä, venäläinen keittiö on ilman sitäkin maailmankuulu, sillä vallankumousta paenneilla aatelisilla oli tasan kaksi vaihtoehtoa: joko autonkuljettajan tai kokin ammatti. Katettuun pöytään tottuneiden ylimysten oli ensi alkuun hankala hellan edessä hääriä, mutta heidän sitkeytensä ansiosta perivenäläiset ruokalajit juurtuivat läntiseen Eurooppaan. Vilpillinen romantisointi ja villi nimisirkus Kananpoikaa Anna Karenina ovat venäläistä keittiötä kuitenkin rasittaneet. Charlotte Russe ei keksinyt tortusta kääräistyä šarlotkaa eikä edes stroganov, suomalaisittain liha- tai makkarakastike, ollut välttämättä Stroganovin suvun lempiruokaa. Erään teorian mukaan stroganovin nimi tulee venäjän verbistä strogat, vuolla tai höylätä, mikä taas viittaisi siihen, että lihaa on säilytetty talven yli pakkasessa. Mennyttä aikaa on mahdoton tavoittaa, mutta historiallinen ympäristö tuo ravintolapöytään pilkahduksen aitoa tunnelmaa. Helsingissä venäläisravintolan paras paikka olisi rautatieasema, joka toimi aluksi venäläisenä sotilassairaalana ja siirtyi vasta sitten raideliikenteen palvelukseen. Kun Nikolai II kävi keväällä 1915 haavoittuneita tervehtimässä, hän käytti ensimmäisenä valtionpäämiehenä Rautatientorin puolelle sijoitettua keisarillispresidentillistä odotussalia. Junat eivät koskaan enää palaa, junat joissa luki Leningrad, vanha polvi itkua niellen laulaa. Pietarin ja Moskovan junat kuitenkin palaavat ja vuorollaan taas asemalta lähtevät. Mutta eihän suomalaisuuden pyhäkössä, Eero Järnefeltin Koli-maiseman katveessa voi kaalisoppaa syödä! Eikö? Tällä erää pyhäkköä saastuttaa Burger Kingin amerikkalaisroina, jonka kauheus lyö ohikulkijan täysin sanattomaksi. l 2/2014 KONTAKT 15

Suomi-Venäjä-Seura palvelee Etelä-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi 2/2014 44. vuosikerta Helsinki Haapaniemenkatu 7 9 B 00530 Helsinki Puhelin (09) 693 8632 Faksi (09) 693 8630 etela-suomi@ venajaseura.com Lappeenranta Valtakatu 23 53600 Lappeenranta Puhelin (05) 451 2014 Faksi (05) 451 2114 lappeenranta@ venajaseura.com Kuopio Puijonkatu 9 B 20 70100 Kuopio Puhelin (017) 369 4460 Faksi (017) 369 4463 ita-suomi@venajaseura.com Länsi-Suomi Tampere Pinninkatu 53 B 33100 Tampere Puhelin 010 396 2800 Faksi 010 396 2809 lansi-suomi@ venajaseura.com Turku Vanha Suurtori 3 Brinkkalan piharakennus 20500 Turku Puhelin (02) 277 3200 Faksi (02) 277 3220 turku@venajaseura.com Oulu Hallituskatu 13 E 50 90100 Oulu Puhelin (08) 535 5500 Faksi 044 6110 4157 pohjois-suomi@ venajaseura.com Keskusseura Helsinki Haapaniemenkatu 7 9 B PL 194, 00531 Helsinki Vaihde (09) 693 831 Faksi (09) 693 8630 svs@venajaseura.com Julkaisija Suomi-Venäjä-Seura Samfundet Finland-Ryssland Päätoimittaja Merja Hannus Toimitussihteeri Outi Alava Taitto www.hank.fi Toimitus Haapaniemenkatu 7 9 B, 00530 Helsinki Postiosoite: PL 194, 00531 Helsinki Puhelin (09) 693 831 Faksi (09) 693 8630 Osoitteenmuutokset Puhelin (09) 693 8618 tai tarja.ahonen@ venajaseura.com tai www.venajaseura.com > liity jäseneksi > päivitä yhteystietosi. Kontaktin seuraava numero ilmestyy syyskuussa 2014. ISSN 1238-1365 Vastauslähetys Da! Haluan liittyä Suomi-Venäjä-Seuran jäseneksi Tilaan matka- ja kielikurssiesitteen Minulla on kysyttävää, ottakaa yhteyttä Osoitteenmuutos Osaston vaihto Nimi Osoite Postinumero Puhelin Sähköposti Entinen osoite, jos kyseessä osoitteenmuutos Suomi- Venäjä- Seura maksaa postimaksun Suomi-Venäjä-Seura Tunnus 5001566 00003 vastauslähetys Kontakt 2/2014 Viisumipalvelu Hoidamme kerta- ja monikerta viisumit yksityisille ja ryhmille luotettavasti ja ammattitaidolla. Ota yhteyttä, puh. (09) 693 8632, etela-suomi@venajaseura.com. Myös nettisivuillamme www.venajaseura.com on kattavat tiedot viisuminhankinnasta. Viisumit myös kaikista piiritoimistoistamme. Seura internetissä www.venajaseura.com Sähköposti osoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@venajaseura.com Liity seuraan myös Facebookissa! Seuraa Twitterissä: @MerjaHannus