Tapahtumakalenteri 2015 Ajokoirayhdistyksen mestari Ajotaiturin Siru, om. Heikki Kinnunen



Samankaltaiset tiedostot
JÄNIKSENAJOKOKEET

Ajokoirayhdistyksen mestari Länsi Lokan Hippu, om. Seppo Keeninen

KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa alkaen

Tapahtumakalenteri 2016 Ajokoirayhdistyksen mestari Jänövaaran Siru, om. Jani Määränen

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015

Tapahtumakalenteri 2012

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry YHDISTYKSEN PALKINNOT

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle

Tapahtumakalenteri 2013

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 1 / 2009

Kiertopalkintoja hakemaan

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Hyväksytty. LINT Äänekoski Aika LINT Jyväskylä Aika

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Päivitetty

Syksy 2013 Kevät 2014

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

Vuoden cairn -voimassa asti

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

Tapahtumakalenteri 2018

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Koekauden kestävä koe AJOK KEAJ

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

YLEINEN Oulu Kuusamo, Kärsämäki Taivalkoski Kuusamo 1.09.

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Salpausselän koirankasvattajat ry

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

Lounais-Suomen ajokoirayhdistys ry Jäsenkirje 2 /2014

3.1 Oikeudet. 3.2 Rajoitukset

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia Tulokset ILMAHIRVI

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Kiimingin Koiraharrastajat Ry

KURSSIT, syksy tarpeen mukaan.

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

Vuoden 2011 parhaat haussa!

MM MA

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

VALTAKUNNALLISEN HAUKKU-OTTELUN VALINTAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISOHJE Hyväksytty Kennelliitossa , voimassa alkaen.

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY JÄSENKIRJE 3/2012

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 sivu 3/10 TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTASUUNNITELMA LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS ry.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Transkriptio:

Tapahtumakalenteri 2015 Ajokoirayhdistyksen mestari Ajotaiturin Siru, om. Heikki Kinnunen www.keski-suomenajokoirayhdistys.org

PUH. 014-421 202 Parasta painolaatua omasta maakunnasta! Toimimme yli 30 vuoden kokemuksella palvellen yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityis henkilöitä koko Suomen alueella. Meiltä saat painotuotteet moneen tarpeeseen. Toimitamme tuotteet luotettavasti, nopeasti ja edullisesti, tarvittaessa aina suunnittelusta alkaen. www.kspaino.fi Keski-Suomen Painotuote Oy Teollisuuskatu 7, 44150 Äänekoski (014) 518 1400 www.kspaino.fi

KESKI-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY perustamisvuosi 1967 HALLITUS Puheenjohtaja Tarmo Leinonen Laukaa 0400-648 464 tarmo.leinonen@luukku.com Rahastonhoitaja Raimo Hakamäki Palokka 040-526 4732 hakamakiraimo@gmail.com Varapuheenjohtaja Juha Matti Paananen Kannonkoski 040-867 5799 jmpaananen@.gmail.com Sihteeri Lea Aaltonen Jämsä 040-5747 492 lea.aaltonen@pp.inet.fi Jäsensihteeri Katri Toivola Laukaa 050-444 9121 katri.b.toivola@gmail.com Satu Varvikko Saarijärvi 050-303 7230 s.varvikko@luukku.com Jani Määränen Uurainen 040-719 6140 janimaaranen@gmail.com Timo Mertanen Saarijärvi 040-845 2035 timo.mertanen@pp1.inet.fi 1

Oikarin tila Oikarin varaukset: Raimo Hakamäki, Palokka p. 040 526 4732 Oikari-jaos: Veikko Onkila, Erkki Mäkelä, Matti Parkkinen, Jukka Kujala Viestintä Julkaisujaos: Jani Määränen, Katri Toivola, Satu Varvikko, Juha-Matti Paananen Nettisivujen päivitykset: Jani Määränen, janimaaranen@gmail.com Jäsenasiat Jäsenmaksu Vuosijäsen 14, perhejäsen 7, ainaisjäsen 140. Tilinumero: FI96 5290 0240 1338 82 Kun liityt jäseneksi, ota yhteys jäsensihteeriin, jotta saat oman henkilökohtaisen viite-/ jäsennumeron, osoitteesi tallentuu jäsenrekisteriin ja saat kaikki jäsenpostitukset. Ajokoirajaosto Puheenjohtaja / koollekutsuja Katri Toivola 050-4449121 Erkki Blom, Jani Määränen, Jouko Aaltonen, Juha-Matti Paananen, Lea Aaltonen, Martti Saarinen, Petri Lahtinen, Raimo Hakamäki, Satu Varvikko, Tarmo Leinonen, Timo Kiiski, Timo Mertanen, Topi Savijärvi, Vili-Veikko Kähkönen Koe- ja kilpailutoiminta Koe-, näyttely- ja kilpailujaos Veikko Onkila, Katri Toivola, Tarmo Leinonen, Juha-Matti Paananen, Jani Määränen, Satu Varvikko, Sirpa Keurulainen AJOK Koepöytäkirjojen tarkastaja: Katri Toivola, Vehmaanmutka 1, 41350 Laukaa as, 050-444 9121 KEAJ Koepöytäkirjojen tarkastaja: Antero Kuitunen Ryöppäläntie 75, 43130 Tarvaala, 0400-244 855 BEAJ Koepöytäkirjojen tarkastaja: Taisto Pousi, Kaidemäentie 560, 42100 Jämsä, 0400-242 687 Keski-Suomen Kennelpiiri Ry Sihteeri: Anu Lintula, Tohkalantie 19 41340 Laukaa, p. 0400-741 893 sihteerille@kskennelpiiri.com Anu kirjoittaa kaikki uudet ja uusittavat palkintotuomarikortit sekä koetoimitsijakortit! Kennelpiirin hallitukseen kuuluvat mm: Risto Holm, Juha-Matti Paananen ja Katri Toivola. Tapahtumakalenterin toimitus: Jani Määränen, Elli Ikonen 2

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Taas on yksi metsästyskausi talvineen takana. Alkutalvesta jäät olivat vaarallisen heikkoja toista kuukautta. Maakunnasta tuli surullisia viestejä: koiria oli hukkunut. Minä en uskaltanut koiriani pahimpaan aikaan irti päästää, vaikka muuten olikin huippukelit. Lopputalvesta taas vahva lumikerros jääkuorineen teki olosuhteet vaikeiksi, mutta vastaavasti pakkasia ei ollut. Talvet taitavat jatkossakin olla tällaisia. Vuosikokous valitsi minut puheenjohtajaksi. Alkoi uusi kierros, sillä olin tässä virassa vuosituhannen vaihteessa. Antti Paananen otti puheenjohtajan tehtävän vastaan vuonna 2002 ja hoiti tehtävää vuoteen 2015. Se on kunnioitettavan pitkä aika. Kiitos Antti tästä suurenmoisesta työstä yhdistyksemme eteen! Uskon että näihin kiitoksiin yhtyvät kaikki jäsenet. Olet ansainnut helpottavat eläkepäivät. Koirarintamalla meille jäi viime vuodelta paljon parannettavaa: kilpaan ei selvinnyt yhtään koiraa, ja kettukilpaankin vain yksi koira. Tästä ei ole kuin yksi suunta eli ylöspäin. Tänä vuonna meillä on jänispuolella idänlohko eli kotikisat. Eiköhän laiteta tavoitteeksi vähintään kaksi koiraa kilpaan ja sama määrä kettukilpaan. Keski-Suomen ajokoirayhdistyksen keskuspaikka on hieno Oikarin tila Uuraisilla, joka tarjoaa meille mahdollisuuden järjestää suuriakin kokeita ja tapahtumia. Vaikka yhdistys omistaakin sen kokonaan, ovat tilan kulut vuodessa merkittävät ja käytännössä ne on katettava talkoovoimin. Yhdistyksen suuri jäsenmäärä, noin 250 jäsentä, huomioiden ei ylläpidon pitäisi olla ongelma, ja mitä useampi osallistuu yhteiseen toimintaan, sitä pienempi on yhdeltä jäseneltä vaadittava työpanos. Kun olin edellisen kerran puheenjohtajana, tilaa laajennettiin ja rakennettiin velan turvin. Kaikesta selvittiin hyvin aktiivisten jäsenten ansiosta. Toisin sanoen tilan ylläpito ja kulujen kattaminen vaatii edelleen aktiivista osallistumista talkootoimintaan. Tänä vuonna Jyväskylän KV-näyttelyssä 21-22.11.2015 on kaksi erillistä näyttelyä. Keski- Suomen ajokoirayhdistys osallistuu näyttelyn järjestelyihin. Toivon, että mahdollisimman moni jäsen pystyisi tulemaan mukaan rakentamaan vuoden suurinta näyttelytapahtumaa Keski-Suomessa edes yhden päivän ajaksi. Laittakaa siis päivämäärä kalenteriin ja seuratkaa tiedottamista. Muitakin talkoita järjestetään Oikarissa lämpimästi tervetuloa mukaan! Tätä kirjoittaessa kevät tekee kovasti tuloaan ja kesä on yhä lähempänä. Tämä on ajokoirille ja omistajille niin sanottua luppoaikaa. Onhan se kesä mukava, mutta kyllä sitä syksyä vain tulee odoteltua. Käytellään tessuja lenkillä niin se syksy tulee nopeammin ja koirat pysyvät hyvässä ajokunnossa. Hyvää ja lämmintä kesää kaikille. Tarmo 3

Keski-Suomen Ajokoirayhdistys Ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YLEISTÄ Vuosi 2014 oli yhdistyksen 47. toimintavuosi. Yhdistys on maakunnallinen Suomen Ajokoirajärjestön ja Suomen Kennelliittoon alainen rotu-yhdistys, joka on toiminut ajokoiraharrastajien yhdyssiteenä Keski-Suomessa jo vuodesta 1967 alkaen. Olemme omistaneet Uuraisilla sijaitsevan Oikarin tilan vuodesta 1995. Oikaria on kunnostettu vuoden aikana talkoovoimin noin 30 päivänä. Vanhan puolen ulkomaalaus on raaputettu ja seinät ovat saaneet uuden pintamaalauksen. Ikkuna- ja räystäslaudoitukset on uusittu. Ison puolen ulkovuorausta on uusittu ja maalattu. Keittiö on uusittu kokonaan vesivahingon jäljiltä. Uusi tiskikone ja jääkaapit on ostettu sekä keittiö-kaapistot ja astiavitriinikaappi isoon saliin on hankittu ja asennettu. Uusi lattiapinnoite on tehty. Talonmiehen asunnossa on tehty sisäpinnoille pintaremonttia sekä keittiökaapistot on uusittu ja WC-tilat on teetetty asianmukaisiksi kosteuden kestäviksi. Keittiön ja talonmiehen asunnon suunnittelut ja toteutukset on talonmiespariskunta tehneet suurimmalta osin itse. Kiitos heille. Järjestämme vuosittain useita palkintotuomarikursseja ja ajokokeita sekä muita vapaa-ajan tapahtumia edistääksemme ajokoiraharrastusta Keski-Suomessa. Vuosittain palkitaan Vuoden Koira, Vuoden Kettukoira, Vuoden Näyttelykoira sekä muita ansioituneita. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 7.3.3014 Oikarissa. Kokouksessa toimi puheenjohtajana: Keijo Ekman ja sihteerinä Lea Aaltonen. Vuosikokoukseen osallistui 50 yhdistyksen jäsentä. 2. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT Hallitus kokoontui vuoden aikana 15 kertaa. Tiedottamista on hoidettu sähköpostilla sekä neuvoteltu internetissä ja Facebookissa. Tapahtumakalenteri on jaettu jäsenille. Hallitus Hallituksen puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Rahastonhoitaja: Sihteeri: Muut jäsenet: Antti Paananen Tarmo Leinonen Raimo Hakamäki Lea Aaltonen Katri Toivola, Seppo Mäntymaa, Jarno Kaipio, Hannu Sepponen, Janne Pellinen ja Jari Hämäläinen 7.3.2014 saakka. Uusina 7.3. alkaen Harri Laine ja Tarmo Leinonen Jäsensihteerin tehtävät hoiti Katri Toivola. Nettipäivityksistä vastasi Jani Määränen. Oikarin varauskirjan- ja laskutusten hoitajana toimi Raimo Hakamäki. Oikarin talonmiehinä toimivat Maria Ahonen ja Dimitri Lindgren. 4

3. TOIMINNANTARKASTAJAT Varsinaisena toiminnantarkastajana on toimi Pekka Vähälä ja varalla Antero Kuitunen. 4. YHDISTYKSEN JÄSENET Jäsenmäärä vuoden 2014 lopussa oli 247 henkilöä. 5. YHDISTYKSEN EDUSTUS Suomen Ajokoirajärjestön hallituksen jäsenenä oli Tarmo Leinonen ja varalla Harri Laine. Keski-Suomen Kennelpiirin hallitukseen ovat kuuluivat: Katri Toivola, Risto Holm ja Juha- Matti Paananen K-S.n Kennelpiirin Ajokoirajaoston puheenjohtaja/koollekutsujana toimi Katri Toivola, sihteerinä Jarno Kaipio ja jäseninä Antti Paananen, Raimo Hakamäki, Tarmo Leinonen, Seppo Mäntymaa, Hannu Sepponen, Harri Laine, Jouko Aaltonen, Erkki Blom, Martti Saarinen, Topi Savijärvi, Vili- Veikko Kähkönen, Petri Lahtinen ja Lea Aaltonen. K-S.n Kennelpiirin vuosikokouksessa 26.3.2014 yhdistystä edusti Lea Aaltonen. SAJ.n vuosikokouksessa Hämeenlinnassa 22.3.2014 yhdistystä edusti Jari Hämäläinen Piirikouluttajat: - Jäniksenajokokeet: Antti Paananen ja Janne Pellinen - Kettuajokokeet: Tarmo Leinonen Koepöytäkirjojen tarkastajana toimivat Jari Hämäläinen ja Katri Toivola. Joukkueenjohtajana ja tuomarina Kilpa-ottelussa toimi Juha Sekki. Kettukoirien joukkueenjohtajana toimi Tarmo Leinonen. 6. MUISTAMISET Merkkipäivänään huomioitiin: 80 vuotta: Matti Kuusikko 70 vuotta: Raimo Hakamäki ja Matti Parkkinen 50 vuotta: Harri Laine, Ari Hänninen Salme Niemen muistotilaisuuteen toimitettiin kukkalaite. 5

Vuosikokouksessa 7.3.2014 mittavasta työpanoksesta yhdistyksen hyväksi toimimisesta huomioitiin Raimo Hakamäki ja Lea Aaltonen. Kettu Kilvan järjestelyistä huomioitiin Eino Holopainen, Janne Pellinen, Antero Kuitunen, Jari Hämäläinen, Tarmo Leinonen, Jukka Laine ja Timo Siik. SAJ.n Vuosikokouksessa 22.3.2014 Hämeenlinnassa Hopeisella ansiomerkillä palkittiin Hannu Sepponen. Koemaastoja luovuttaneita metsästysseuroja ja maanomistajia on kutsuttu yhdistyksen tilaisuuksiin ja jaettu riistan ruokintapaikoille vietävillä nuolukivillä. 7. KOULUTUS AJOK-palkintotuomarikurssi uusille tuomarikokelaille sekä jatkokoulutusta vanhoille kortillisille palkintotuomareille 10.07. ja 05.09. Oikarissa, kouluttajana Janne Pellinen KEAJ-tuomarikurssi 24.10. Oikarissa, kouluttajana: Tarmo Leinonen. Koetoimitsija II 11.7. 2013 Oikarissa, osallistui 7 hlöä, kouluttajana Antti Paananen Oikarissa Ylituomareiden jatkokoulutus yhteistyössä Keski-Suomen Kennelpiirin kanssa. 8. NÄYTTELYT Osallistuttiin K-S:n Kennelpiirin jaostojen koiranäyttelyn järjestämiseen 22-23.2.2014. Antti Paananen järjesteli kuljetukset ja talkoolaiset Tikkakoskelle ja Paviljongille. Kuljetusten purku- ja lastaukset Paviljongilla hoiti Tarmo Leinonen talkoolaisineen Osallistuttiin Jyväskylän KV-koiranäyttelyn talkoojärjestelyihin 8-9.11.2014. Tarmo Leinonen toimi yhdistyksen kokousedustajana ja varalla oli Antti Paananen. Näyttelytarvikkeiden kuljetukset tilattiin Jylhältä ja Antti Paananen hoiti talkoojärjestelyt. Vastuuhenkilöinä olivat Martti Peura ja Juho Venhiäinen. Liikenteenohjauksesta, pysäköinnistä ja talkoolaisten hankinnasta vastasi Tarmo Leinonen. Talkoolaisia osallistui noin 30 henkilöä. 9. KESÄPÄIVÄ Jäsenille tarkoitettu Kesäpäivä peruttiin, sillä määräaikaan mennessä oli tullut liian vähän ilmoittautumisia. 6

10. YHDISTYKSEN PILKKIKILPAILUT Pilkkikilpailut järjestettiin 30.3.2014. Kilpailuun osallistui 14 henkilöä. Miehet 60 v. ja koko kisan voittaja: Taisto Kuniala 3460 g saaliilla 2. Pekka Yrjönen 1860 g 3. Keijo Salonen 775 g 4. Matti Parkkinen 435 g 5. Veikko Onkila 6. Aaro Johansson 290 g 7. Seppo Keeninen/Martti Peura 195g Miehet: 1. Jukka Laine 965 g saaliilla 2. Heikki Immonen 335 g 3. Pertti Aunala 115g Naiset: Heljä Lehtonen 1235g 2. Eija Peura 820 g 3. Riitta Rahkonen 310 g Joukkueet: Laukaa (Kuniala, Salonen, Rahkonen) 4545 g, Alakeiteleen Kennelkerho (Laine, Lehtonen H, Peura E) 3020 g Oikari (Onkila, Aunala, Johansson) 800 g, JMY (Keeninen, Parkkinen) 630 g 11. KOE-, NÄYTTELY JA KILPAILUJAOSTO Antti Paananen (koollekutsuja), Raimo Hakamäki, Tarmo Leinonen, Katri Toivola, Jarno Kaipio, Veikko Onkila, Seppo Mäntymaa, Hannu Sepponen, Harri Laine ja Lea Aaltonen 12. JULKAISUJAOSTO Antti Paananen, Katri Toivola, Jani Määränen ja Lea Aaltonen 13. OIKARIJAOSTO Koollekutsujana: Raimo Hakamäki, Jukka Kujala, Jari Toiviainen, Veikko Onkila, Aaro Johansson, Maria Ahonen ja Dimitri Lindgren (talonmiehet) 14. TYÖVALIOKUNTA Antti Paananen, Raimo Hakamäki, Tarmo Leinonen ja Lea Aaltonen 15. KESKUSPAIKKA Oikarin vuokraustoiminta on ollut vilkasta ja keskuspaikan käyttöaste hyvä, vaikka keittiön remontti ja vanhan puolen eteisen vesivahingot ovat haitanneet toimintaa. Oikarin vuokraus-/ varauskirjaa on hoitanut Raimo Hakamäki. Erilaisten koiraharrastajaryhmien koulutus- ja leirikeskuksena Oikari on ollut suosittu ja ahkerassa käytössä. Myös Suomen Ajokoirajärjestö ja Keski-Suomen Kennelpiiri järjestivät tilaisuuksiaan Oikarissa. SAJ:n ja BEAJ:n yhteinen nuorisoleiri järjestettiin Oikarissa 22.-24.08. 2014. Ruokahuolto pystyttiin hoitamaan suuremmissakin tapahtumissa (Naisten Kilpa ja Kettukilvan Idän Lohko) oman talkooporukan voimin, josta vastuun kantoi Maria Ahonen tukijoukkoineen. 7

16. YHDISTYSTÄ EDUSTANEET KOIRAT Nuorten Kilpa 27.9.2014 Savitaipaleella, Keski-Suomella ei ollut edustajaa tänä vuonna. KV-Naisten Kilpa 1.11.2014 Uuraisilla AKKA om: Heli Nieminen 45,42 p. 4 /12 EMMA om. Satu Varvikko (Voittaja 2013) 31,17 p. 9/12 KV-Perämeren Lohiajot Torniossa 14.9.2014 Keski-Suomen edustajana Mannikarin MARA om: Vilho Rautiainen Maran tulos: 47,04 p. 14 / 21 KV-Pässikoe 8.11. ja 9.11 2014 Kajaanissa. Riitasoinnun EETU (PM 10) om: Esa Kujanpää Eetun tulokset: 55,17 p. + 75,58 p.= 130,75 p. 9 / 16 KV-Kalakukkoajot 8.11. ja 9.11.2013 Siilinjärvellä Kotikallion NITA (PM 11) om: Jari Varis Nitan tulokset 85,38p +75.17p = 160,55 p. 5 / 11 17.K-S.n PIIRINMESTARUUSKOE: Viitasaarella 4.10.2014 : Petri Saarenkangas, Tornio, sihteeri: Timo Kiiski 1. Saamamiehen SYKE om: Kari Hyppönen, Luhanka 67,54 p 2. JARO om: Teijo Nieminen, Konnevesi 65.71 p. 3. Ruskametsän WELHO om: Sami ja Maiju Karppinen, Jyväskylä 60,00 p. 4. Linnuskorven HUMU om: Sami ja Oili Jämsen, Pihtipudas 59,13 p. 5. Muurivuoren TIILU om: Kari Kotilainen, Kivijärvi 49,88 p. 6. Halkokarin PEETU om: Eino Holopainen, Viitasaari 48,29 p. 7. Jokelanlahden RIITU om: Ahti Girsen, Kivijärvi 46,17 p. 8. Vehmasmäen EMPPU om: Matti Tulla, Laukaa 38,63 p. 9. Syysaamun POLARIS om: Seppo Mäntymaa 36,83 p. 10. Riitasoinnun EETU om: Esa Kujanpää 30,21 p. 11. Kotikallion NITA om: Jari Varis 29,67 p. 12. Tarkkavainun MILLA om: Erkki Blom ja Pertti Ilmonen, Jämsä 28,88 p. 13. Vehmasmäen EVITA om: Veli-Matti Kinnunen Jyväskylä 23,83 p. 14. Syvärannan MIISA om: Leo Murtola, Jämsä Luopui 15. Mannikarin MARA om: Vilho Rautiainen Luopui Idän-lohkoon jatkoivat kolme parasta koiraa: Saamamiehen Syke, Jaro ja Ruskametsän Welho. 8

18. KILVAN IDÄN-LOHKON VALINTAKOE 25.-26.10.2014 Kangasniemellä 4. Ruskametsän WELHO 29,67 p. + 64,04p. yht: 93,71 p. om: Sami ja Maiju Karppinen 7. Saamamiehen SYKE 23,67 p. + 32,71 p. yht: 60,88p. om: Kari Hyppönen 8. JARO 26,42 p. + 27,54 p. yht: 53,96 p. om: Teijo Nieminen Kokeen kolme parasta koiraa jatkoivat Kilpaan. WELHO jäi harmittavasti ensimmäiseksi varakoiraksi. 19. KILPA 8.-9.11.2014 Hämeenlinnassa Hauholla Keski-Suomalaisista lähimmäs Kilpaa pääsi Ruskametsän WELHO (ensimmäinen varakoira ). 20. SAVO-OTTELU: S-S P-S K-S 6.12.2014 Oikarissa Kolmenajot ajettiin vain kahden joukkueen välillä. Joukkuevoiton vei Suur-Savo 173,67 p. Keski-Suomi 131,33 p. K-S:n joukkue: Saamarin AVI 60,54 p. om: Martti Saarinen Jokelanlahden RIITU 45,83 p. om: Ahti Girsen Syysaamun POLARIS 24,96 p. om: Seppo Mäntymaa 21. PIIRI-OTTELU: PH-EP-KS 13.12.2014 Peräseinäjoella Ottelun voitti Keski-Suomen joukkue 247,76 p. Etelä-Pohjanmaa 221,17 p. Pohjois-Häme 174,84 p. K-S:n joukkue: Mettäjuntin MAIJU 85,88p. om: Kyösti Kotilainen Kiihkovuoren RAIKU 81,74p om: Kari Romppainen Kahvanahon Syksynsävel 80,17 p. om: Satu Varvikko ja Jukka Kujala 22. KETTU PM-koe 23.11.2014 Uurainen/Oikarissa. na: Eino Holopainen ja Sihteerinä: Antero Kuitunen 1. Tiistin VIKKE 91,50 p. om: Jani Jaakkola, Pihtipudas 2. MIINA 88,25 p. om: Jukka Laine, Äänekoski (koirasta KVA-K) 3. Reporallin RAMONA 76,50 p. om: Keijo Ekman, Petäjävesi 4. Reporallin JYTKY 76,25 p. om: Tarmo Leinonen, Laukaa 5. Paatsonvaaran HILIPPA 28,00 p. om: Timo Siik, Uurainen Kolme parasta koiraa jatkaa Idänlohkoon. 9

23. Kettu IDÄN LOHKON VALINTAKOE 29.11.2014 Uurainen/Oikari na: Tapani Saartoala Reisjärveltä ja sihteerinä Antero Kuitunen 3. Tiistin VIKKE 75,25 p. om: Jani Jaakkola 7. MIINA 24,00 p. om: Jukka Laine 9. Reporallin RAMONA 22,00 p. om: Keijo Ekman Tiistin VIKKE jatkaa Kettu-Kilpaan 24. KETTUKILPA 13.12.-14.12. 2013 12/13 Tiistin VIKKE 25,50 p. + 53,50 p. = 53,50 p. 25. KV-NAISTEN KILPA 1.11.2014. Oikarissa : Aila Lehmussaari Heinolasta, sihteeri: Kirsi Lehmussaari Jämsästä. Koetoimikunnan Pj. ja ilmoittautumisten vastaanotto: Katri Toivola. Koetoimitsija: Kirsi Lehmussaari. Perinteisen pyhäinmiestenpäivän ajokokeeseen Oikariin oli kokoontunut 12 nais-koiranomistajaa ympäri Suomea maakunnallisista Ajokoirayhdistyksistä kilpailemaan Naisten Kilvan merkeissä. Tulokset: 1. 61,04 p. Ajotaiturin HINNI om: Kaisa Säisä, Pohjois-Savo 2. 60,96 p. Ontuvan SOINTU om: Milla Meriläinen, Kainuu 3. 48,33 p Pallinaaman DOORIS om: Mirja Päivärinne, Keski-Pohjanmaa 4. 45,42 p. Eräjätkän AKKA om: Heli Nieminen, Keski-Suomi 5. 41,83 p. Leirinotkon LILA om: Erja Leiri, Kaakkois-Suomi 6. 39,50 p. Meripojan SULO om: Tiina Tytärniemi, Lappi 7. 39,38 p. Repopupun KOMIA-LEIDI om: Riina Luoma, Etelä-Pohjanmaa 8. 34,33 p. Mannikarin VALTTI om: Jenni Julia Koskela, Pohjois-Pohjanmaa 9. 31,17 p. EMMA om: Satu Varvikko, Keski-Suomi 10. 27,21 p. NELLI om: Annaliisa Pellikainen, Pohjois-Karjala 11. 3,00 p Rauhasalmen RATTO om: Auli Haapiainen-Liikanen, Suur-Savo 12. 0,00 p. SORRY om: Eeva Wassborr, Länsirannikko 26. YHDISTYKSEN MESTARUUSKOE 7.12.2014 K-S.n Kaulanauha Oikarissa Yhdistyksen jäsenille ilmainen koe. Kokeeseen osallistui viisi koiraa. 1. Ajotaiturin SIRU om: Heikki Kinnunen, Äänekoski 27. AJOKOKEET K-S.n Ajokoirayhdistys järjesti: Jyväskylän lohkon PM-karsintakokeen, Kettu PM-kokeen, KettuKilvan Idän valintakokeen, Yhdistyksen Mestaruuskokeen ja kaksi kettukoetta. 10

29. VUODEN KOIRA 2014 1. 26 p. Saamarin AVI om: Martti Saarinen, Jyväskylä 2. 24 p. Riitasoinnun EETU, om: Esa Kujanpää, Keuruu 3. 23 p. Kahvanahon SYKSYNSÄVEL om: Satu Varvikko Saarijärvi 4. 22 p. Eräjätkän AKKA om: Heli ja Juha Nieminen, Laukaa 5. 20 p. Mannikarin MARA om Vilho Rautiainen, Äänekoski 6. 20 p. Tarkkavainun VIENO om: Jouko ja Lea Aaltonen, Jämsä 7. 19 p. Kiihkovuoren RAIKU om: Kari Romppainen, Kannonkoski 8. 17 p. Ruskametsän WELHO om: Sami ja Maiju Karppinen, Jyväskylä 9. 15 p. Kotikallion NITA om: Jari Varis, Jyväskylä 10. 15 p. IITA om: Arto ja Pauli Koljonen, Viitasaari 11. 10 p. JUNTTI om: Keijo Hautakangas, Pihtipudas 30. VUODEN NÄYTTELYKOIRA 2014 31 p. Kotirinteen KUJU om: Antero ja Mikko Kuitunen, Saarijärvi 15 p. Länsi Lokan HIPPU om: Seppo Keeninen, Jyväskylä 11

31. VUODEN KETTUKOIRA 2014 1. 273,84 p. Reporallin JYTKY om: Tarmo Leinonen, Laukaa 2. 270,25 p. MIINA om: Jukka Laine, Äänekoski 3. 267,00 p. Tiistin VIKKE om: Jani Jaakkola, Pihtipuhas 32. NELJÄS KYMPPI 2014: kiertopalkinto 1. 34 p. Saamarin AVI om: Martti Saarinen, Jyväskylä 2. 29 p. Kahvanahon SYKSYNSÄVEL om: Satu Varvikko, Saarijärvi 3. 25 p. Kiihkovuoren RAIKU om: Kari Romppainen, Kannonkoski 4. 25 p. MIINA om: Jukka Laine Äänekoski 5. 22 p. Kotikallion NITA om: Jari Varis, Jyväskylä 6. 20 p. Riitasoinnun EETU om: Esa Kujanpää, Keuruu 7. 18 p. JUNTTI om: Keijo Hautakangas, Pihtipudas 8. 17 p. Eräjätkän AKKA om: Heli ja Juha Nieminen, Laukaa 9. 16 p. Ruskametsän WELHO om: Sami ja Maiju Karppinen, Jyväskylä 10. 15 p. Mannikarin MARA om: Vilho Rautiainen, Äänekoski 11. 15 p. Tarkkavainun VIENO om: Jouko ja Lea Aaltonen, Jämsä 12. 15 p. IITA om: Arto ja Pauli Koljonen, Viitasaari 33. YHDISTYKSEN MESTARIT K-S:n Ajokoirayhdistyksen Kaulanauha/ Yhdistyksen mestari: Ajotaiturin SIRU om: Heikki Kinnunen KEAJ-Piirinmestari: Tiistin VIKKE AJOK-Piirinmestari: Saamamiehen SYKE om: Jani Jaakkola, Pihtipudas om: Kari Hyppönen, Luhanka 12

34. VALIONARVON SAAVUTTANEET KOIRAT Käyttövaliot 2014 KVA IITA FIN13022/07 KVA Saamarin AVI FIN37371/08 KVA JUNTTI FI41615/09 KVA Kahvanahon SYKSYNSÄVEL FI38448/10 KVA Kotikallion NITA FIN44931/07 Muotovaliot 2014 MVA Kiihkovuoren RAIKU FI44202/09 om: Tapani Hannula, Uurainen om: Martti Saarinen, Jyväskylä om: Keijo Hautakangas, Pihtipudas om: Satu Varvikko, Saarijärvi om: Jari Varis, Jyväskylä om: Kari Romppainen, Kannonkoski Kettukäyttövaliot 2014 MIINA 39662/11 35. HALLITUS KIITTÄÄ om: Jukka Laine KAIKKIA YHTEISTYÖKUMPPANEITA, SPONSOREITA JA YHDISTYKSEN JÄSENIÄ, JOTKA OVAT OSALLISTUNEET HYVÄSSÄ TALKOOTYÖN YHTEISHENGESSÄ TOIMINTAAMME ERITTÄIN TOIMINNALLISENA JA TULOKSELLISENA TOIMINTAVUONNA 2014. Niskanen Oy Äänekoski, Metsästäjän erikoisliike Olkkonen, Ultracom, Kelloliike PORRI, Eläinlääkäri TERVET, Leipomo Elonen, Keski-Suomen Painotuote Oy Äänekoski Oven takana on jänis piilossa 13

Keski-Suomen Ajokoirayhdistys Ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Yhdistystä johtaa vuosikokouksen valitsema hallitus sääntöjen ja Vuosikokouksen antamien ohjeiden mukaan. 2. JÄSENET Rekrytoidaan uusia jäseniä hyvän harrastuksen pariin ja aktivoidaan vanhoja jäseniä yhdistyksen toimintaan. 3. JÄRJESTETÄÄN Palkintotuomarikursseja sekä jänis-, että kettupuolella uusille ja vanhoille palkintotuomareille. Koetoimitsija 2. kurssi Ylituomareiden jatkokoulutusta yhteistyönä Keski-Suomen Kennelpiirin kanssa. 4. KOETOIMINTA Toimintavuoden aikana järjestetään mm. Keski-Suomen Kennelpiirin PM-karsintakoe IDÄN LOHKO 24.-25.10.2015 KV- Naisten Kilpa 31.10.2015 Piiriottelu: Pohjois-Häme - Etelä-Pohjanmaa - Keski-Suomi KETTU: PM-koe Keski-Suomen Kaulanauha Yhdistyksen mestaruuskoe on jäsenille ilmainen koe Sekä muita jänis- ja kettukokeita 5. VIRKISTYSTOIMINTA Järjestetään yhdistyksen PILKKIKILPAILUT 28.3.2015 ja KESÄPÄIVÄ 18.7.2015 6. NÄYTTELYTOIMINTA IDÄN-lohkon tukinäyttely SAJ:n RODUILLE 15.8.2015 Uuraisilla Jyväskylän KV -koiranäyttelyyn osallistuminen: marraskuussa 7. YHTEISTOIMINTA Harjoitetaan yhteistoimintaa SAJ.n, K-S.n Kennelpiirin, Kennel-toimintaa harrastavien yhdistysten ja metsästysseurojen kanssa. Osallistutaan K-S.n Kennelpiirin vuosikokoukseen Osallistutaan rotujärjestön (SAJ:n ) vuosikokoukseen: 21.3.2015 Kuopiossa. 14

8. KESKUSPAIKKA Rahoitetaan keskuspaikan ylläpitoa vuokraamalla sitä ulkopuolisille erilaisia tapahtumia varten. Oikarin rakennussuunnitelmat 2015: Isolle puolelle asennetaan rännit ja syöksyputket sekä asianmukaiset ojitukset Tehdään kiinteistöjen normaalit huoltotoimenpiteet. Vanhan puolen vesivahingon remontti saatetaan valmiiksi 9. MUUT ASIAT Muistetaan metsästysseuroja ja maanomistajia, jotka ovat antaneet maitaan koetoiminnan käyttöön tai muulla tavoin tukeneet ajokoiran jalostusta ja käyttöä metsästyskoirana. Palkitaan jäseniä, jotka ovat toimineet aktiivisesti ajokoiraharrastuksen ja Keski-Suomen Ajokoirayhdistyksen hyväksi. Kehitetään omia kotisivuja ajankohtaisena tiedotuskanavana internetissä. Ajokoirayhdistys onnittelee vuoden 2015 päivänsankareita! 80 v 26.4. Pentti Perälä 24.5. Erkki Hintta 70 v 17.5. Kari Romppainen 29.10. Jouko Aaltonen 60 v 16.4. Heikki Immonen 50 v 5.6. Katri Toivola 20.6. Reijo Kinnunen 23.7. Arto Kokkinen 15

UUDET VALIOT 2014 Käyttövaliot: KVA IITA FIN13022/07 om: Tapani Hannula Uurainen KVA Saamarin AVI FIN37371/08 om: Martti Saarinen Jyväskylä KVA JUNTTI FI41615/09 om: Keijo Hautakangas Pihtipudas 16

KVA Kahvanahon SYKSYNSÄVEL FI38448/10 om: Satu Varvikko Saarijärvi KVA Kotikallion NITA FIN44931/07 om: Jari Varis Jyväskylä Muotovaliot: MVA Kiihkovuoren RAIKU FI44202/09 om: Kari Romppainen Kannonkoski Kettukäyttövalio: MIINA 39662/11 om: Jukka Laine 17

18. NAISTEN KILPA Järjestetään perinteisesti lauantaina 31.10.2015 Aloittelemme tervehdyksillä, koirien ja koeryhmien esittelyllä sekä ylituomarin puhuttelulla jo perjantai-iltana 30.10.2015 Oikarissa. na toimii Milla Meriläinen Kainuusta. Kaikki Keski-Suomen naispuoliset palkintotuomarit ovat tervetulleita mukaan ja myös mahdottoman leppoisia maasto-oppaita tarvitaan pitämään huolta koeryhmistä. Maastoja ja maasto-oppaita alamme kysellä kesän aikana. Laittakaa kalenteriin jo varaus ja oma-aloitteisesti voi ilmoittautua Katrille numeroon 050 444 9121. Keski-Suomen edustuskoiran valitsee yhdistyksen hallitus ensisijaisesti syksyn aikana karsintakokeissa ja piirinmestaruuskokeissa pärjänneistä koirista. Naisen pitää toimia itsenäisesti koiran ohjaajana kokeessa. Virallinen omistaja ei tarvitse olla, koira voi olla oma tai perheenjäsenen. Perheenjäsen määritellään Suomen Kennelliiton jääviyssäännön mukaan. 18

SAJ:N AJOKOETILASTOT Ajokokeet 2014-2015, SAJ:n rodut Palkintosija 1 2 3 0 Luopui/ suljettu Yhteensä Koko maa 968 589 508 1191 206 3462 Palkitsemis % 27,96 % 17,01 % 14,67 % 34,40 % 5,95 % 100,00 % Palkintosija 1 2 3 0 Luopui/suljettu Yhteensä Keski-Suomi 40 39 26 74 13 192 Palkitsemis % 20,83 % 20,31 % 13,54 % 38,54 % 6,77 % 100,00 % Ketunajokokeet2014-2015, SAJ:n rodut Palkintosija 1 2 3 0 Luopui/ suljettu Yhteensä Koko maa 261 54 36 178 33 562 Palkitsemis % 46,44 % 9,61 % 6,41 % 31,67 % 5,87 % 100,00 % Palkintosija 1 2 3 0 Luopui/suljettu Yhteensä Keski-Suomi 11 1 2 12 1 27 Palkitsemis % 40,74 % 3,70 % 7,41 % 44,44 % 3,70 % 100,00 % On the road 19

PILKKIKILPAILUT 28.3.2015 NUORET: NAISET: MIEHET: 1. Immonen Jere 1,285kg 1. Rahkonen Riitta 0,720kg (Suurin kala siika 0,400kg) 1. Immonen Heikki 1,430kg 2. Salonen Keijo 0.850kg 3. Aunala Pertti 0,125kg MIEHET +60: 1. Kuniala Taisto 1,250kg 2. Parkkinen Matti 0,805kg 3. Keeninen Seppo 0,750kg 4. Onkila Veikko 0,400kg 5. Reinikainen Veikko - JOUKKUEET: 1. Laukaa (Kuniala, Saloset) 2,820kg 2. Jymy (Keeninen, Parkkinen, Immonen) 2,360kg 3. Oikari (Aunala, Onkila, Reinikainen) 0,165kg Makkaranpaistossa 20

Piiriottelussa Peräseinäjoella Pääsin koirani Kahvanahon Syksynsävelen eli Pösön kanssa edustamaan Keski-Suomea piiriotteluun Peräseinäjoelle 13.12.2014. Koska innokkaita lähtijöitä oli vähän, Sekin Juha soitti ja kysyi, olisiko kiinnostusta lähteä edustamaan. Olimme edellisenä vuonna piiriottelussa Pälkäneellä Emman kanssa. Reissu oli jo silloin niin mukava ja töistäkin sattui olemaan vapaa viikonloppu, niin ilman muuta päätimme lähteä. Keski-Suomea lähti edustamaan myös Kari Romppaisen Kiihkovuoren Raiku ja Kyösti Kotilaisen Metsäjuntin Maiju. Pösön alkukausi oli sujunut tähän mennessä katkonaisesti. PM-karsintoja ennen koira ajeli hyviä ajoja treeneissä ja viimeistelyviikolla lupasi hyvää karsintaan. Sattui vielä arvonnassa hyvä maastokin: Karhukangas. Karsinta sujui kuitenkin alle odotusten. Kaksi jänistä löytyi, mutta ajot jäivät lyhyiksi. PMkisaan ei päästy ja pettymys oli kova. Viikko karsinnoista vein koiran metsään ja syy huonoon karsintaan selvisi. Koira ajoi jänistä, mutta ei haukkunut ollenkaan. Lääkärikäynnillä selvisi, että Pösön anaalirauhaset olivat tulehtuneet. Tuli antibioottikuuri ja taukoa treeneihin. Marraskuussa päästiin taas tositoimiin ja ilmoitettiin koira sisuajoihin Ähtäriin. Sieltä tuli ykkönen ja Pösöstä käyttövalio. Seuraava kisa oli tarkoitus ottaa Vastingilla Rutirexajoissa. Kun alkuviikosta käytin Pösöä metsässä, huomasin kaulassa tahmean patin, jossa oli reikä. Kaulaan oli pistänyt tikku. Tuli jälleen lääkärireissu, antibioottikuuri ja parin viikon tauko. Emma pääsi Rutirex-ajoihin korvaamaan sairastunutta Pösöä. Piiriotteluun lähdettiin kevyellä valmistelulla. Perjantaina iltapäivällä lähdimme ajamaan mieheni Jukan kanssa Peräseinäjokea kohti. Keskuspaikka oli Näätämajalla ja majoitus lähellä sitä maatilamatkailu Ilomäessä. Siellä meitä oli vastassa ystävälliset kokeen järjestäjät, jotka ohjasivat meidät majoitustiloihin. Saimme Jukan kanssa majoittua omaan pikku mökkiin, jossa oli myös oma sauna. Jorma Jantunen majoittui mökin vintille. Päärakennuksessa oli tervetuliaiskahvit ja mukavaa rupattelua pitkin iltaa. Aamun sää herätti keskustelua. Ennuste oli luvannut aamuksi kovaa myrskyä ja lumituiskua. Vielä illalla keli oli plussan puolella ja tuulesta ei ollut tietoakaan. Pihan huvimajassa paistoimme makkaraa ja illan päätteeksi oli vielä sauna lämmitettynä. Pösö sai nukkua yön autossa, loimi päällä. Mökin sisällä oli tukalan kuuma, kun sauna oli ollut kolme tuntia lämpöisenä ja mittari näytti yli sataa astetta. Ei tarvinnut paljoa löylyä heitellä. Saattoi ylituomari Jantusellakin olla lämmin nukkua vintillä Aamulla minulla oli aikainen herätys, koska olin saanut tehtäväkseni keittää muille aamupuuron. Ilomäessä syötiin aamupala ja tehtiin eväät metsään. Lähdimme pikkuhiljaa kohti keskuspaikkaa, jossa oli vielä joukkueiden ja koirien esittelyt sekä maastojen arvonta. Romppaisen Kari esittelyssä kertoi, että ei ota niin vakavasti näitä ajokokeita, mutta Jukka joukkueen johtajana korjasi pian, että tänään otetaan! Eli taistelumielellä Keski-Suomen joukkue oli metsään lähdössä. Maastoarvonnassa oli jännittämistä loppuun saakka. Maastoista oli vielä jäljellä huippumaasto Hauskamaa ja Perähauranmäki, koirista Repopupun Komia- 21

Leidi ja Pösö. Komia-Leidille arpa osui Hauskaanmaahan. Jukka lähti koiran ohjaajaksi Pösölle ja minä lähdin tuomariksi Savimaahan Alapörkän Aapelle. Aapella sujui ajot hienosti, ensimmäisen erän ajominuutit olvati päälle sata ja toisella erällä täysi 120 min. Toisen erän jänis oli oikea kenneljänis. Se heitti hienoa lenkkiä metsässä eikä käynyt kertaakaan tiellä. Aapen tulos oli päivän paras 88.17. Minulla oli oikein hauska päivä metsässä, josta pitää kiittää Jaskarin Mattia! Ei käynyt aika pitkäksi. Pösön kisat lähtivät käyntiin hyvällä 27 minuutin haulla ja ajoa kertyi 103 minuuttia. Jänis oli näyttäytynyt kuusi kertaa tuomareille. Suurimman osan ajasta jänis oli tiellä. Pikku lenkki metsässä ja taas tielle. Toisen erän jänis oli kopio ensimmäisestä. Haku 59 minuuttia ja ajominuutit 93. Vähän ennen erän loppumista Jukka tarkasti koiran tassut, koska lähes koko päivä mentiin pitkin teitä. Kynnet olivat kuluneet loppuun sen verran pahasti, että ajominuutit saivat luvan riittää. Pösön tulos oli 80.17. Keskuspaikalle tullessani vastassa oli ensimmäisenä kuulumisia kyselemässä tyytyväisen oloinen mies, Kotilaisen Kyösti. Kyösti kertoi, että Maiju oli ajanut hyvin. Maijun tulos oli 85.88. Kun Romppaisen Karikin oli ottanut kisan tällä kertaa tosissaan, oli Raikun tulos hieno 81.74. Keski-Suomen joukkue edusti hienosti, jokainen koira ajoi ykkösen ja saavutimme kovan yhteistuloksen. Toiseksi tuli Etelä- Pohjanmaa ja kolmanneksi Pohjois-Häme. Ottelu käytiin hyvässä kennelhengessä, eikä luvattu myrskykään sotkenut koirien työskentelyä metsässä. Sää oli mitä mainioin. Ensi vuonna voittoa puolustetaan tutuissa Keski-Suomen maastoissa. Ja tietenkin voitto mielessä! Satu Varvikko TEE TYÖTÄ, JOLLA ON TARKOITUS! Tule mukaan huolehtimaan Oikarin tilasta. Tämän vuoden talkoopäivät ovat 27-28.6. ja 11-12.7. Seuraa ilmoittelua nettisivuillamme www.keski-suomenajokoirayhdistys.org 22

IDÄN LOHKON TUKINÄYTTELY OIKARISSA Näyttelyn jälkeen alkaa koetoimitsijakurssi 2 sekä uusille että vanhoille toimitsijoille. 15.8. UURAINEN SAJ:n rodut, myös pennut (5- alle 7 kk & 7- alle 9 kk), järj. SAJ ja Keski-Suomen Ajokoirayhdistys. Arv. alkaa klo 10.00. Ilm. 25.7. mennessä os. Katri Toivola, Vehmaanmutka 1, 41350 Laukaa as, tied. puh. 044 351 7058 iltaisin. Ilm. maksu 35, saman om. 2. jne koira 30, pennut ja vet. 20. Yli 10-v veteraanit ilmaiseksi VET-luokassa. Maksut tilille FI96 5290 0240 1338 82, tekstikenttään koiran/koirien nimet. Palkintotuomari: Tapani Pukkila, varalla Aila Lehmussaari. 23

24

25

KESÄTAPAHTUMA OIKARISSA 18.7. KLO 12 ALKAEN Jäsenet perheineen tervetuloa! Ohjelmassa: match-show ruokaa, juomaa leikkimielisiä kilpailuja ja pelejä hyvää seuraa Ilmoittautumiset Katri Toivolalle 12.7. mennessä katri.b.toivola@gmail.com, puh. 050 444 9121 Match-showssa on loistava tilaisuus harjoitella koiran kanssa kehätottumusta esim. Idän Lohkon tukinäyttelyyn. HUOM! Osallistujamäärä vähintään 25 henkeä, jotta tilaisuus järjestetään. 26

EDULLISTA JA ASIANTUNTEVAA ERÄKAUPPAA VERKKOKAUPASSA JA KAUPPAKADULLA www.niskanen.fi/verkkokauppa Kesport Niskanen Kauppakatu 6, 44100 Äänekoski Erämiehen kuumalinja 0207189802 26

NELJÄS KYMPPI kilpailun säännöt 1. KILPAILUN NIMI Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n lahjoittamasta kiertopalkinnosta NELJÄSKYMPPI kilpaillaan kymmenen (10) vuoden aikana vuosina 2007 2016. 2. KILPAILUN TARKOITUS Kilpailun tarkoituksena on edistää ja innostaa jäseniä kilpailu- ja näyttelytoimintaan, sekä nostaa ja laajentaa suomenajokoirien tasoa Keski- Suomessa. 3. KILPAILUN PALKINTO JA PALKINNON MYÖNTÄJÄ Kiertopalkinto on näyttävä pokaali, joka luovutetaan yhdistyksen vuosikokouksessa. Palkinnon myöntää Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry. Palkinnosta kilpaillaan kalenterivuosittain. 4. KIERTOPALKINNON MYÖNTÄMISPERUSTEET Koiranomistajan tulee olla Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n jäsen. Pisteet lasketaan seuraavan taulukon mukaan: Suomen mestaruus 15 p osallistuminen 5 p Lohkon voitto 6 p osallistuminen 3 p Piirinmestaruus 4 p Valion arvo 10 p Cacib 8 p Vuoden voittaja 8 p ROP tai VSP 6 p Sertifikaatti 5 p Vara Sert 4 p KOKEET AJOK 1 4 p AJOK 2 3 p AJOK 3 2 p NÄYTTELYT Erinomainen 3 p Erittäin hyvä 2 p Hyvä 1 p Ketunajokokeissa käytetään samoja pisteitä kuin ajokokeissa. Vähintään puolet kokonaispistemäärästä on oltava kokeissa ansaittuja pisteitä. Näyttelytuloksista hyväksytään samasta näyttelystä korkeimman pistemäärän antava tulos. Ajokokeissa lasketaan kokeessa ansaitut pisteet yhteen. Kilpailuun hyväksytään kolme (3) näyttelytulosta ja neljän (4) ajokokeen yhteispisteet. Kahden tai useamman koiran päätyessä tasapisteisiin koirien keskinäisen järjestyksen ratkaisee: 1). Ajokokeiden pisteet ja jos nekin ovat tasan niin. 2). Kauden korkein koetulos. Koiranomistajan on ilmoitettava kirjallisesti koiransa tulokset Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n puheenjohtajalle tai sihteerille 15.1 mennessä. 5. KIERTOPALKINNON VUOSITTAINEN MYÖNTÄMINEN JA LOPULLINEN OMISTAJA Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n hallitus käsittelee määräaikaan mennessä tulleet kirjalliset ilmoitukset ja määrää sääntöjen mukaan koirin keskinäisen järjestyksen. Kilpailun voittaneen koiran omistaja saa kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Kiertopalkinnon voittaa omakseen kymmenen (10) vuoden kuluttua koiranomistaja, jonka koiralla /koirilla on eniten kiinnityksiä kiertopalkintoon. 28

Jos kahdella tai useammalla koiranomistajalla on sama määrä kiinnityksiä, niin keskinäinen järjestys määrätään seuraavassa järjestyksessä: 1). Korkeimmat yhteenlasketut pisteet 2). Korkein yksittäinen kiinnityspistemäärä 3). Arvotaan 6. KILPAILUN TULOKSEN JULKISTUS Kilpailun voittaneen koiran omistajalle lähetetään tiedonanto vuosikokouskutsun yhteydessä. 7. POKAALIN KAIVERRUS, SÄILYTYS JA HUOLTO Koiranomistajan on omalla kustannuksellaan kaiverrutettava pokaalin jalustassa olevaan laattaan vuosiluku, koiran nimi, pistemäärä ja omistajan nimi, (esim. 1997 Tuisku Reeti 36 p.p. P. Puputti). Koiranomistajan tulee palauttaa pokaali kaiverrettuna ennen seuraavaa vuosikokousta. 8. SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n hallitus voi ainoastaan muuttaa näitä sääntöjä. 9. SÄÄNTÖJEN HYVÄKSYMINEN Nämä säännöt on hyväksytty Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n hallituksessa 1997. Säännöt on tarkistettu hallituksen kokouksessa 18.4.2004. Ei ollut jänöjussia tämän kuusen alla 29

VUODEN KOIRA kilpailun säännöt 1. KILPAILUN NIMI Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n kilpailu VUODEN KOIRA jäniksen ajokokeissa kilpaileville suomenajokoirille ja VUODEN KETTUKOIRA ketunajokokeissa kilpaileville suomenajokoirille. 2. PALKINTO JA KILPAILUAIKA Yhdistyksen lahjoittamat palkinnot (pokaalit), joista Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry:n jäsenten omistamat suomenajokoirat kilpailevat kalenterivuosittain erillisinä kilpailuina jäniksenja ketunajokokeissa. 3. KILPAILUUN ILMOITTAUTUMINEN Koiranomistajan tulee ilmoittaa koiransa tulokset kirjallisesti 15.1. mennessä yhdistyksen puheenjohtajalle. Ilmoituksessa on selvittävä, missä kokeessa ja / tai näyttelyssä (aika ja paikka) tulokset on saavutettu. 4. PISTELASKU Pisteet lasketaan seuraavasti: 5. VUODEN KOIRA PALKINTOJEN MYÖNTÄMINEN Jäniksenajokokeiden VUODEN KOIRA -kilpailuun hyväksytään enintään viisi (5) ajokoetulosta ja yhden (1) näyttelyn korkeimman pistemäärän antava tulos. Jos useampi koira on samalla pistemäärällä, ratkaistaan 6. VUODEN KOIRA titteli seuraavasti: 1). Lasketaan ajokoetulokset yhteen ja pisteiden vieläkin ollessa tasan; 2). Ratkaisee koirien keskinäisen järjestyksen ajokokeiden korkein pistemäärä. Ketunajokokeiden VUODEN KOIRA : Kilpailuun voi koiranomistaja ilmoittaa enintään kolmen (3) ketunajokokeen tulokset. Jos useampi koira on samalla pistemäärällä, ratkaisee VUODEN KETTUKOIRA -tittelin korkein avoimen luokan tulos. VUODEN KOIRA ja VUODEN KETTUKOIRA -tittelin voi saada vuosittain vain yksi (1) jänis- ja kettukoira. Säännöt on tarkistettu hallituksen kokouksessa 18.4.2004. Jäniksen ajokokeet: AJOK 1 5 p AJOK 2 4 p AJOK 3 3 p Ketunajokokeet: Ketunajokokeissa lasketaan ketunajokokeiden tulosten pisteet yhteen. Näyttelytulokset: ROP tai VSP 6 p SERT 5 p Vara SERT 4 p Erinomainen 3 p Erittäin hyvä 2 p Hyvä 1 p 30

KESKI- SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS ry. JÄSENMAKSUT VUODELLE 2015 LIITTYMISMAKSU: 0.00 JÄSENMAKSU: 14.00 / VUOSI PERHEJÄSEN: 7.00 / VUOSI AINAISJÄSENMAKSU: 140.00 Maksaessasi jäsenmaksuja, kirjoita viestikenttään nimi/nimet, joita maksu koskee. (Varsinkin, jos maksat useamman maksun samalla suorituksella.) KULUKORVAUKSET VUODELLE 2015 Yhdistystä edustavalle koiralle/koiran omistajalle 0,20 /km kotipaikalta kokeen keskuspaikalle ja takaisin. EI koepaikalla maastokäyntejä!!! Myös PIIRIOTTELUT HUOM! Piiriotteluun osallistuvan koiranomistajan oltava K-S Ajokoirayhdistyksen jäsen saadakseen yhdistykseltä kulukorvausta. Yhdistyksen ajokokeiden koetoimikunnan jäsenet, jotka joutuvat ajamaan omalla autolla koejärjestelyjen takia, ovat oikeutettuja saamaan kilometrikorvausta 0,20 /km. 31

KOETOIMITSIJAT Aaltonen Jouko 42100 Jämsä Laitinen Pekka 44280 Sumiainen Aaltonen Lea 42100 Jämsä Laitinen Seppo 44800 Pihtipudas Hakanen Martti 42100 Jämsä Linja-aho Antero 44160 Äänekoski Haromo Hannu 42300 Jämsänkoski Lähteenmäki-Vähälä Reetta 43100 Saarijärvi Heinonen Sakari 41350 Laukaa as. Nieminen Heli 41240 Laukaa Hietala Tapani 41210 Jokihaara Nieminen Juha 41240 Laukaa Hietanen Timo 42300 Jämsänkoski Onkila Veikko 41230 Uurainen Järvi Kari 41340 Laukaa Paananen Juha-Matti 43300 Kannonkoski Kananen Markku 44800 Pihtipudas Pasanen Jere 44740 Keitelepohja Karppinen Sami 41930 Kuohu Rautiainen Ismo 41180 Vehniä Keurulainen Sirpa 41340 Laukaa Ryynänen Vili 44760 Keihärinkoski Kiisi Timo 44790 Kotvala Saarinen Martti 41800 Korpilahti Kinnunen Arto 43900 Kinnula Salonen Toivo 42300 Jämsänkoski Kinnunen Matti 43960 Saarensalmi Savela Juhani 41370 Kuusa Kinnunen Veli-Matti 40270 Palokka Savijärvi Topi Jyväskylä Kivilahti Henry 44150 Äänekoski Sepponen Hannu 43800 Kivijärvi Kokkinen Arto 42720 Keuruu Soininen Mauno 44283 Sumiainen Koskinen Terho 42220 Kaipola Suomela Tapio 44500 Viitasaari Kuitunen Mikko 43100 Saarijärvi Tuomainen Kimmo 40520 Jyväskylä Kujala Jukka 43100 Saarijärvi Tyyskä Juha 44800 Pihtipudas Kähkönen Vili-Veikko Jämsä Varvikko Satu 43100 Saarijärvi Laakso Petri 42300 Jämsänkoski Vehniäinen Juho 44200 Suolahti Lahtinen Petri 42100 Jämsä Vähälä Pekka 43100 Saarijärvi 32

YLITUOMARIT Nimi Paikkakunta Puhelinnumero K Arppe Kaarlo 42800 Haapamäki 0400-430 939 Hautakangas Keijo 44880 Muurasjärvi 040-568 8270 Hietala Tapani 41210 Jokihaara 040-558 6527 Hintikka Kauko 40530 Jyväskylä 040-523 1776 Hintta Erkki 42100 Jämsä 040-586 2232 K- Holopainen Eino 44500 Viitasaari 0400-241 111 Hämäläinen Jari 44500 Viitasaari 040-845 6168 Lampinen Veikko 40630 Jyväskylä 0400-546 138 Launonen Pentti 40270 Palokka 040-508 5514 Lindqvist Antti 41340 Laukaa 040-5521488 X- Lehmussaari Aila 19610 Murakka 0400-601 247 Lehmussaari Matti 19610 Murakka 0400-643 497 Leinonen Heikki 40340 Jyväskylä 0400-162 928 K Leinonen Tarmo 41340 Laukaa 0400-648 464 Paananen Antti 43300 Kannonkoski 0400-242 494 K Pellinen Janne 41500 Hankasalmi as 050-3215325 Perälä Pentti 42220 Kaipola 040-764 5936 Peura Martti 44100 Äänekoski 0400-331 232 Pousi Taisto 42100 Jämsä Saarinen Markku 40420 Jyskä 040-592 2661 Sekki Juha 43560 Vahanka 040-501 1592 Suoranta Seppo 35600 Halli 040-869 3232 Toivola Katri 41350 Laukaa as. 050-444 9121 Toivola Matti 41340 Laukaa 0400-627 276 K =KEAJ YT, = AJOK YT, X = ulkomuototuomari Toimitsija- ja tuomaritietojen muutokset sähköpostilla janimaaranen@gmail.com Palkintotuomariluettelo nähtävissä yhdistyksen nettisivuilla: http://www.keski-suomenajokoirayhdistys.org TARKASTA TIETOSI JA ILMOITA MUUTOKSISTA! 33

UUDET HALLITUKSEN JÄSENET ESITTÄYTYVÄT Jani Määränen Olen Jani Määränen, ajokoirayhdistyksen hallituksen uusi jäsen. Asun Uuraisilla ja ikää on kertynyt 33 vuotta. Olen pitkän linjan ajokoiraharrastaja jo toisessa sukupolvessa. Isälläni on ollut ajokoiria 1960-luvulta saakka ja jäniksenmetsästysvietin olen saanut verenperintönä. Olen kasvanut syntymästäni asti ajokoirien parissa. Perustin Talvitien kennelin Uuraisille vuonna 2012, kun aikaa harrastukselle rupesi löytymään enemmän. Metsästyskausi kuluu pitkälti Juha-Matti Paananen Olen Juha-Matti Paananen, Ajokoirayhdistyksen hallituksen uusi jäsen. Ikää tulee tänä vuonna 29 vuotta. Asun Kannonkoskella, Kämärin kylällä. Olen todella pienestä pojasta asti ollut ajokoirien kanssa tekemisissä, ensimmäiset ajot olen kuunnellut isäni omistamalta KVA Kiihkovuoren Jallulta, siitä kait se kipinä sitten jäniksenmetsästyksen parissa ja voisin sanoa metsästämisen olevan minulle elämäntapa. Ensimmäisen kokonaan oman koirani hankin vasta 2009 Jänövaaran kennelistä. Siihen asti minulla on ollut yhteisiä koiria isäni kanssa. Toisen koirani hankin kesällä 2013 Meripojan kennelistä Torniosta. Kevään 2014 Jänövaaran Sirun ensimmäisestä pentueesta jätin nimiini Talvitien Viiman, jonka koti on isäni luona. Koska olen saanut ajokoiraharrastamiselta paljon, haluan tukea nuorten ajokoiraharrastusta ja pyrin lahjoittamaan jokaisesta pentueesta yhden pennun uudelle, alle 25-vuotiaalle ajokoiraharrastajalle. www.talvitienkennel.com lähti. Täysin omissa nimissäni minulla on ollut kaksi koiraa, Kiihkovuoren Minni ja KVA Kiihkovuoren Jesse. Minni jouduttiin lopettamaan suolistosolmun takia ja Jesse on jo yhdeksän vuotias eläkeläinen kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi. Tällä hetkellä omistan myös puolet yhdestä 5-v ajokoira uroksesta, joka toivottavasti nähdään ensi syksynä viivalla, ja uusi narttupentukin on tulossa. Ajokokeitten tuomarikortti on ollut vuodesta 2001, sen jälkeen on joka kausi tullut oltua useampaan kertaan tuomarina. Koetoimitsija kortti on ollut vuodesta 2007. Hirvituomari kortti löytyy myös. Lämmintä kesää kaikille ja pitkiä ajoja tulevalle kaudelle. 34

Satu Varvikko Hei, olen Satu Varvikko, 37-vuotias ajokoiraharrastaja Saarijärveltä. Olen ajokoirayhdistyksen hallituksen uusi jäsen. Minuun iski metsästyskärpänen jo ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä. Metsästysharrastuksestani saan kiittää omaa isääni, joka on aina ollut innokas metsämies. Lapsuudessani meillä oli monenlaisia metsästyskoiria ja pääsin isän matkassa tutustumaan monenlaisiin metsästysmuotoihin. Lintu-, supi-, kettu- ja jäniksenmetsästys tuli tutuksi ja lähes joka viikonloppu lähdettiin metsälle. Vuonna -86 otimme ensimmäisen Jali -nimisen ajokoiran. Teini-vuosien kynnyksellä metsästysharrastukseni loppui ja tuli useiden vuosien tauko. Vuonna 2005 rakensimme mieheni Jukan kanssa talon maalle Pajumäelle Jukan kotikulmille. Aloin mielessäni toivoa ajokoiranpennun ottamista. Jukkakin lämpeni ajatukselle pikkuhiljaa ja 2008 otimme Ähtäristä narttu pennun, Emman. Oli mahtavaa päästä pennun kanssa metsään ja kouluttaa sitä ajolle. Emmaa käytettiin aluksi vain metsästykseen ja sille saatiin paljon jäniksiä. Ajot alkoivat kulkea hyvin ja alkoi tehdä mieli lähteä kokeisiin. Koetoiminta oli meille vierasta, mutta pitkään kokeeseen lähdettiin. Ensimmäinen koe sujui hienosti, josta tuloksena 85 pisteen ykkönen. Koetoiminta alkoi kiinnostaa ja palkintotuomarin kortit hommattiin 2011. Emmalla on käyty kokeissa maltillisesti vain muutamia kertoja koekausilla. Ikimuistoisen hetken sain kokea Emman kanssa 2.11.2013. Emma voitti naistenkilvan ja tuli samalla käyttövalioksi. Toisen ajokoiramme haimme Kuivaksen Marjalta 2010. Se on uros Kahvanahon Syksynsävel, lempinimeltään Pösö. Pösöstä tuli käyttövalio sisuajoissa 2014 seitsemällä koekäynnillä. Kolmas koiramme on vajaa vuoden ikäinen Plottinajokoira uros Allu. Allun kanssa olisi tarkoitus päästä supijahtiin ja miksei myös isompienkin petojen jahtiin, jos koiran kyvyt siihen riittävät. Minulle koiran kanssa metsässä oleminen on laatuaikaa ja myös omaa aikaa kiireellisen arjen keskellä. Kokeissa on mukava kulkea, koska siellä tapaa samanhenkisiä ystäviä ja aina tutustuu uusiin ihmisiin. 35

Timo Mertanen Olen Timo Mertanen, Keski-Suomen ajokoirayhdistyksen hallituksen uusi jäsen. Olen 29 vuotias ja asun Saarijärven Lannevedellä yhdessä avopuolisoni kanssa. Ajavia koiria on tällä hetkellä Kiihkovuoren Pinja ja vuoden ikäinen Puskajussin Piitu. Lisäksi löytyy puolison Lapinporokoirat, joiden kanssa hän harrastaa tokoa ja agilityä. Synnyinkotini on Kannonkoskella, jossa kipinä puraisi kovaa jo lähes polvenkorkuisena isän mukana metsällä ja kalassa kulkiessa. Ajokoe- ja tuomaritoimintaan lähdin mukaan reilu 10 vuotta sitten, kun isäni vei silloisen koiran Hepolammin Alkun ensimmäisiin ajokokeisiin. Sen jälkeen kokeissa on tullut käytyä jonkin verran niin omilla koirilla, kuin tuomarina. Kokeissa näkee erilaisia koiria, kuin myös koiran ohjaajia. Silti edelleen mieluisinta ovat onnistuneet jahtitilanteet pelaavan koiran kanssa, vaikka itse riistalaukaukset ovat vähentyneet harrastuksen ensi vuosista. Näyttelyissä on käyty tähän asti harvakseltaan, lähinnä haettu koiralle pakollinen tulos. Toki jos nuoremmassa ajokkaassa on aineksia, niin saattaa näyttely käynnitkin jatkossa lisääntyä. Toivottavasti saamme hallituksen uudella kokoonpanolla jotain positiivista aikaan Ajokoiranyhdistyksen hyväksi, että kaikilla on mukava jatkaa tätä harrastusta. Timo ja luppakorvat 36

POHJOIS-SAVON AJOKOIRAYHDISTYKSEN KALAKUKKOAJOT 2014. Perjantaina 7. marraskuuta kääntyi nokka Kannonkoskea kohti hakemaan Paanasen Juha-Mattia kyytiin. Meillä oli tarkoitus selvitä iltapäiväksi Siilinjärvelle kokeen avajaisiin. Lauantain ensimmäisessä erässä koirani Kotikallion Nitan tulokset olivat: haku 16min ajo 95min. Toisessa erässä haku 41 min, ajo 106 min, haku 10, haukku 9, ajot.7. Päivän tulokseksi tuli 85,38 pistettä. Välituloksia ei lasketa, mutta tässä vaiheessa oltiin kolmantena. Ai niin, nähtiin puppe kolmesti. Pohjois-Savon yhdistys järjestei juhla illallisen ja olivat panneet pöyän korreeks. Syötiin hyvin ja otettiin pari pilsua, jonka jälkeen kupeelle. Seuraavan kilpailupäivän sunnuntain tulokset olivat seuraavat: 1. erä: haku 86 min, ajo 115 min. 2. erä: haku 152 min, ajo 69 min, haku 6,5, haukku 9, ajot. 7.5, hlö -1.5 eli kokonaisuudessaan 75.17 pistettä. Puppe nähtiin neljästi. Kaikki kokeen tulokset olivat paljaan maan tuloksia, vaikka kotopuolessa oli lähtiessä maa valkoinen. Kotia tuomisina tuli kokeen viides sija, kokeen parhaan haukun kiertopalkinto ja eniten jäniksiä ylös veivanneen torvi. (Lauantain 2. erään tarvittiin 3 pupua). Kiitokset Pohjois-Savon yhdistykselle mahdollisuudesta osallistua! Suosittelen kaikille, sillä pitivät paremmin kuin kotona. Lopuksi vielä kiitokset Juha-matille. Hyvää kevättä/kesää kaikille. syksyä ootellessa! Jari Varis OIkarin tilan vanha päärakennus. 37

KURSSIT 2015 kurssit Ylituomareiden jatkokoulutus. Uurainen, Oikari 18.7.2015 klo 14 alkaen. Kurssin joht. Erkki Savolainen, tied. Katri Toivola 050 4449121. Koetoimitsija 2. AJOK/BEAJ/KEAJ 15.08.2015 UURAINEN, Oikari klo 14 Järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry Joht. Janne Pellinen Ilm. Janne Pellinen Kovalanmäentie 267, 41500 Hankasalmi as, 050-321 5325 HUOM! Kurssi on myös vanhoille toimitsijoille, opetellaan sähköisten koepöytäkirjojen käyttö. Palkintotuomarikurssit AJOK/BEAJ 24.07.2015 UURAINEN Järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry Joht. Janne Pellinen Ilm. Janne Pellinen, Kovalanmäentie 267, 41500 Hankasalmi as, 050-321 5325 24.07.2015 KANNONKOSKI Järj. Saarijärven seudun kennelkerho Ry Joht. Keijo Hautakangas Os.maksu 5 Ilm. viim. 22.07.21015 Antti Paananen 0400-242949,antti.paananen1@gmail.com Huom! Kurssi vanhoille ja uusille. 07.08.2015 JÄMSÄ (Pirttiaho) klo 18.00 Järj. Jämsän seudun Ajokoirayhdistys Ry Joht. Janne Pellinen Ilm. Janne Pelllinen 050-321 5325 08.08.2015 PIHTIPUDAS Järj. Pihtiputaan kennelkerho ry, Joht. Keijo Hautakangas, Ilm. Juha Tyyskä 0400-777 036 16.08 JYVÄSKYLÄ, Käpälämäki Järj. Ala-Keiteleen kennelkerho Joht. Keijo Hautakangas Ilm. Martti Peura 0400-331232 28.08.2015 KANNONKOSKI Järj. Vuoskosken Paukku Ry Joht. Keijo Hautakangas Os.maksu 5 Ilm. viim 28.8.2015 Antti Paananen 0400 242 494 Huom! Vanhoille ja uusille 28.08.2015 UURAINEN Järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry Joht. Janne Pellinen Ilm. Janne Pellinen, Kovalanmäentie 267, 41500 Hankasalmi as, 050-321 5325 KEAJ/ILVES 02.09.2015 JÄMSÄ (Pirttiaho) klo 18.00 Järj. Jämsän seudun Ajokoirayhdistys ry Joht. Tarmo Leinonen Ilm. Jouko Aaltonen, Jokisuuntie 248, 42100 Jämsä 040-524 1392 Huom! Kaikille ilmainen 09.10.2015 UURAINEN klo 18.00 Järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry Joht. Tarmo Leinonen Ilm.viim. 21.10.2014 Tarmo Leinonen 0400-648 464 38

JÄNIKSENAJOKOKEET 2015-2016 AJOK (2 viikon koe) 05-18.09.2015 Jyväskylä Ilmoittautuminen 31.8.2015 mennessä Osanottomaksu 30,00, Tilille FI19 8000 2104 6548 18 DABAFIHH Antti Lindqvist puh. 0405521488 KESKI-SUOMEN BEAGLE RY TAPANI HIETALA AJOK (2 viikon koe) 06-19.09.2015 Pihtipudas Ilmoittautuminen 20.08-01.09.2015. Osanottomaksu 25,00 MARKKU KANANEN RIIHIMÄENTIE 4 44800 PIHTIPUDAS puh. 044 459 6891 markku.kananen@pihtipudas.fi PIHTIPUTAAN KENNELKERHO RY KEIJO MIELONEN AJOK (2 viikon koe) 13-26.09.2015 Jyväskylä Ilmoittautuminen 8.9.2015 mennessä. Osanottomaksu 30,00 MARTTI SAARINEN AHVENUKSENTIE 240 41800 KORPILAHTI puh. 040 526 0680 ETELÄ-KORPILAHDEN SÄKÄ RY MARKKU SAARINEN AJOK (2 viikon koe) 13-26.09.2015 Kivijärvi Ilmoittautuminen 8.9.2015 mennessä. Osanottomaksu 25,00 HANNU SEPPONEN HAANKALLIONTIE 22 43800 KIVIJÄRVI puh. 0400-513 972 SAARIJÄRVEN SEUDUN KENNELKERHO RY JUHA SEKKI AJOK (2 viikon koe) 14-27.09.2015 Äänekoski Ilmoittautuminen 9.9.2015 mennessä. Osanottomaksu 25,00 HARRI LAINE puh. 050 401 4215 HIETAMAN HAUKKU RY MARTTI PEURA AJOK (AJOK) 19.09.2015 Jämsä Ilmoittautuminen 07-14.09.2015 Osanottomaksu 40,00 JOUKO AALTONEN JOKISUUNTIE 248 42100 JÄMSÄ puh. 040 524 1392 JÄMSÄN SEUDUN AJOKOIRAYHDISTYS RY SEPPO NIEMINEN 39