Kesä 2015. Tampereen Eteläinen seurakunta



Samankaltaiset tiedostot
Pääsiäinen ja kevät 2015

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p

DIAKONIATYÖ. Tampereen Eteläisessä seurakunnassa KEVÄT 2019

Syksy Tampereen Eteläinen seurakunta

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tampereen Eteläinen seurakunta

Tampereen Eteläisessä seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret - perheet

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

lapset - nuoret perheet

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Riistaveden alueseurakunta

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

lapset - nuoret perheet

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

Toimintaa toukokuussa 2019

lapset - nuoret perheet

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Sururyhmät syksyllä 2019


JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

lapset - nuoret perheet

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

lapset - nuoret perheet

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

L A M M I N S E U R A K U N TA KESÄ

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

-Heinolassa 50 vuotta-

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko klo

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika Tamperelain siltalehti.fi

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto. Aittoniemi Pirjo Savolainen Otto 46 käsittelyn alussa

Marko Aalto Petri Peltoniemi

Eteläisen alueen esiopetus

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

SEURAKUNTA KESÄ 2017

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu MESSU su klo 10

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

MUUTOKSEN VUOSI 2015 HALLINNOSSA JA SEURAKUNTATYÖSSÄ

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Esityslista. Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma, Näsilinnankatu 26

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Muskarikahvila ja Avoimet kesäpäivät kaikenikäisille Kaarinan kirkolla ma 1., 8., 15., 22. ja klo 9-12

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, Helsinki.

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

Messu su 3.6. klo 13. Kaavin kirkko. Marjaana Mäkinen ja Pauliina Vuorinen. 2. Sunnuntai helluntaista, Katoavat ja katoamattomat aarteet.

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty Sivu 1/5

Aika Tiistai klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat:

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto Sivu 8

Transkriptio:

Kesä 2015 Tampereen Eteläinen seurakunta

Hervannan lähikirkkoaluee Messut: 7.6. 2. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Antero Eskolin, Jukka Lehto, Riikka Heikkinen, tulkataan englanniksi 13.6. Kaupunkirippikoulun konfirmaatio Hervannan kirkko klo 13, Ilmo Käki, Riikka Heikkinen 14.6. 3. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Hannu Vuorinen, Soile Rantavuori-Kähärä, Riikka Heikkinen 20.6. Juhannuspäivä, koko Eteläisen seurakunnan yhteinen messu Hervannan kirkko klo 11, Kaija Karvala, Soile Rantavuori-Kähärä, Ismo Kunnas, Riikka Heikkinen 27.6. Päiväkummun rippileirin konfirmaatio Hervannan kirkko klo 13, Jukka Lehto, Riikka Heikkinen 28.6. 5. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Hannu Vuorinen, Jukka Lehto, Riikka Heikkinen 4.7. Torpan rippikoulun konfirmaatio Hervannan kirkko klo 13, Soile Rantavuori-Kähärä, Riikka Heikkinen 5.7. Apostolien päivä Hervannan kirkko klo 11, Jukka Lehto, Hannu Vuorinen, Riikka Heikkinen, tulkataan englanniksi 12.7. 7. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Hannu Vuorinen, Jukka Lehto, Jussi Kauranen 19.7. Kirkastussunnuntai Hervannan kirkko klo 11, Ilmo Käki, Hannu Vuorinen, Martti Syrjäniemi 26.7. 9. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Kaija Karvala, Ilmo Käki, Martti Syrjäniemi 2.8. 10. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Ilmo Käki, Soile Rantavuori-Kähärä, Martti Syrjäniemi, tulkataan englanniksi 8.8. Ilkon rippikoulun konfirmaatio Hervannan kirkko klo 13, Kaija Karvala, Martti Syrjäniemi 9.8. 11. sunnuntai helluntaista Hervannan kirkko klo 11, Soile Rantavuori-Kähärä, Ilmo Käki, Riikka Heikkinen 10.8. Kouluun lähtevien lasten siunaaminen Hervannan kirkko klo 18, Kaija Karvala, Riikka Heikkinen Hervannan kirkko avoinna kesäkaud

n tapahtumia 1.6.-9.8.2015 Juhannus Eteläisen seurakunnan yhteinen keskikesän messu ja kesätapahtuma 20.6. 2015 klo 11 Hervannan kirkossa. Messussa mukana Jussi Mäkinen, Soile Rantavuori- Kähärä ja Ismo Kunnas, kanttorina Riikka Heikkinen. Messun jälkeen kirkkokahvit ja kesäistä musiikkia. Viinikan ja Härmälän kirkoilta kuljetukset. Tarkemmat aikataulut ja reittitiedot tulevat nettisivuille. Ilmoittautuminen kuljetukseen 12.6.2015 mennessä seurakuntasihteerille p. 040 804 8158 tai anu.myllarinen@evl.fi. Pelipuisto: Pelipuiston seurakuntakoti on avoinna kesäkuussa klo 9.00 15.00 ja suljettu 29.6. 2.8. Pelipuiston seurakuntakodin kahvila on kesälomalla 25.6. 9.8., kahvila avautuu taas maanantaina 10.8. klo 9.00. Diakoniavastaanotot kesällä: Kesäkuussa Hervannan kirkolla maanantaisin ja tiistaisin klo 10 12. Heinäkuussa Hervannan kirkolla tiistaisin klo 10 12. Diakonian vastaanotto Pelipuiston seurakuntakodilla suljettu kesä-heinäkuun. Pihakirkot: Hervannan kirkon sisäpihalla 17.6. klo 18, Hannu Vuorinen 15.7. klo 18, Jukka Lehto 19.8. klo 18, Ilmo Käki Kesälähetyspiirit: 2.6.klo 18 Jussilalla, Tohtorinkatu 28, mukana Tiina Latva-Rasku 7.7 klo 18 Ilmarilla, Parkanonkatu 23 C 14, mukana Asko ja Pirjo Alajoki 4.8. klo 18 Karilla, Orivedenkatu 23 C 49, mukana Leena Kaartinen Leivänjako siirtyy Hervannan kirkolle 22.6. 3.8. väliseksi ajaksi. Jako arkipäivisin klo 10.00 alkaen niin kauan kuin jaettavaa riittää. Kantapöytä Hervannan kirkolla suljettu 22.6.-9.8. Diakonian kesäleiri: Hervannan diakonialeiri Ilkossa 26.-28.8. 2015. Hakulomakkeita kirkolta. Tiedustelut Katri Ikonen p. 050 345 0655. Lähetys- ja raamattuluennot ovat kesätauolla 14.6.- 2.8. välisen ajan. Aamurukoussolu 1.6.-31.8. lauantaisin klo 11-12 Hervannan kirkon kappelissa ella ma, ti, to, pe klo 9-13, ke 9-20

Härmälän lähikirkkoalueen tapahtumia 1.6.-9.8.2015 Messut: 7.6. 2. sunnuntai helluntaista Härmälän kirkko klo 10, Päivi Repo, Markku Ylipää 14.6. 3. sunnuntai helluntaista, Marttisen rippileirin konfirmaatio Härmälän kirkko klo 10, Juhani Räsänen, Satu Saarela-Majanen, Markku Ylipää 21.6. 4. sunnuntai helluntaista Härmälän kirkko klo 10, Satu Saarela-Majanen, Riikka Heikkinen 28.6. 5. sunnuntai helluntaista, Päiväkummun rippileirin konfirmaatio Härmälän kirkko klo 10, Hannu Ruuskanen, Juhani Räsänen, Markku Ylipää 5.7. Apostolien päivä, Runomessu Härmälän kirkko klo 10 messu toteutetaan monilta osin runoina, toteuttajina seurakuntalaisiamme, pappina Satu Saarela-Majanen ja monipuolisesta musiikista huilun kera vastaa Paula Siren. Runoja tulkiaan myös eri tavoin kuvan muodossa. Härmälän Martat kahvittavat messun jälkeen ja kahvit tarjoillaan ulkona 12.7. 7. sunnuntai helluntaista, radiojumalanpalvelus Härmälän kirkko klo 10, Juhani Räsänen, Antero Eskolin, Martti Syrjäniemi Sampolan laulajien lauluryhmä 19.7. Kirkastussunnuntai Härmälän kirkko klo 10, Antero Eskolin, Jussi Kauranen 26.7. 9. sunnuntai helluntaista Härmälän kirkko klo 10, Juhani Räsänen, Petra Perttula Lue lis www.tampereen www.tampereen www.facebook www.tampereen www.faceboo ww 2.8. 10. sunnuntai helluntaista Härmälän kirkko klo 10, Antero Eskolin, Markku Ylipää Lyhtyjen 9.8. 11. sunnuntai helluntaista Härmälän kirkko klo 10 Satu Saarela-Majanen, Markku Ylipää 10.8. Kouluun lähtevien lasten siunaaminen Härmälän kirkko klo 18, Päivi Repo, Markku Ylipää Diakoniavastaanotot kesällä: Kesä- ja heinäkuussa Härmälän kirkolla tiistaisin klo 11 13. Diakonian kesäleiripäivä maanantaina 29.6.2015 Ilkossa. Hinta 25, tiedustelut Taina Nuorto p. 050 364 6192 ja Seija Huttunen p. 050 559 3414 25.8.2015 klo 19 Lyhty Härmälän kirkon pihama ja klo 20 iltaehtoollinen Iltapalaa tarjolla, tule tun lyhtyjen valaisemaan ilta Satu Saarela-Majanen ja Härmälän kirkko avoinna kesäkaudella tilaisuuksien aikana, ke ja to suljettu

Eteläinen seurakunta Lähde seurakuntamatkalle kauniiseen Pietariin 20. - 23.8.2015. Kohteina mm. Verikirkko, Kazanin tuomiokirkko, Pyhän Marian kirkko, Kesäpalatsi ja Pietari- Paavalin linnoitus. Alustava hinta-arvio 270 e / henkilö sisältäen viisumin, matkan, majoituksen ja aamupalan. Majoittuminen Kelton koulutuskeskuksessa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Matka - Niinimäki p. 02 486 5880 tai sähköpostitse kaisa.plomp@evl.fi tai 050 430 4473. ää seurakunnat.fi/hervanta seurakunnat.fi/harmala.com/harmalantapuli seurakunnat.fi/viinikka k.com/viinikankirkko w.etsikko.fi Kesäkerhot: ma-pe 2.-28.6.2015 klo 10-13 (ei juhannusaattona 19.6.) Yli 7-vuotiaille tytöille ja pojille. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Kerho on maksuton. Omat eväät mukaan. Pelipuiston seurakuntakodilla (Teekkarinkatu 17), Hallilan seurakuntakodilla (Männikönkatu 2), Multisillan seurakuntakodilla (Multisillankatu 2) Päiväkerhot ja avoimet päiväkerhot jatkuvat juhannukseen. Kerhokauden viimeiset kerhokerrat ovat torstaina 18.6. Päiväkerhot aloittavat toimintansa elokuussa viikolla 33. Ensimmäiset kerhot kokoontuvat tiistaina 11.8.2015 Lisätietoa: www.tampereenseurakunnat.fi/toimintaa/lapset/kerhot/paivakerho Koululaisten iltapäiväkodit aloittavat tutustumisiltapäivällä 12.8.15. Lisätietoa: www.tampereenseurakunnat.fi/toimintaa/koululaiset_(7-14_-vuotiaat)/iltapaivakoti ilta jen ilta alla kirkossa. nelmalliseen an. Avoimet päiväkerhot aloittavat viikon 34 alusta. Lisätietoa: www.tampereenseurakunnat.fi/toimintaa/lapset/kerhot/avoin_paivakerho Käy tutustumassa! Lasten katedraali ja Lasten tiekirkkokesä 2015 Finlaysonin kirkko, (Puuvillatehtaankatu 2) Lasten katedraali 14.5. - 31.8. 2015 klo 10-18. Markku Ylipää Finlaysonin kirkossa raamatunkerronta-alttareita, kerronnallisia kirkkovartteja, elävää musiikkia, mahdollisuus hiljentymiselle. Lauantai-iltapäivät klo 13 eteenpäin kirkko on varattu kirkollisille toimituksille.

Viinikan lähikirkkoalueen Messut: 7.6. 2. sunnuntai helluntaista, Tiekirkon ja Hiljaisuuden polun avaus, kirkkokahvit ulkona Viinikan kirkko klo 10, Jussi Mäkinen, Ismo Kunnas, Veikko Myllyluoma 14.6. 3. sunnuntai helluntaista Rajalan rippileirin konfirmaatio Viinikan kirkko klo 10, Maarit Kuusisto, Veikko Myllyluoma Ilkon rippileirin konfirmaatio Viinikan kirkko klo 13, Kaija Karvala, Veikko Myllyluoma 21.6. 4. sunnuntai helluntaista Viinikan kirkko klo 10, Ismo Kunnas, Hannu Ruuskanen, Veikko Myllyluoma 28.6. 5. sunnuntai helluntaista, Ilkon rippileirin konfirmaatio Viinikan kirkko klo 10, Ismo Kunnas, Veikko Myllyluoma 5.7. Apostolien päivä Viinikan kirkko klo 10, Ismo Kunnas, Veikko Myllyuoma Viinikan kirkko klo 18, Kvällsmusik med nattvard Likt helga hymners toner Antero Eskolin, Maiju Härynen orgel, Paula Sirén flöjt, orgel 12.7. 7. sunnuntai helluntaista Viinikan kirkko klo 10, Ismo Kunnas, Veikko Myllyluoma Viinikan kirkko klo 18, Kvällsmusik med nattvard Sommarkvällens idyll Antero Eskolin, Marjukka Manner altfiol, Paula Sirén orgel 19.7. Kirkastussunnuntai Viinikan kirkko klo 10, Maarit Kuusisto, Helga Anttikoski Viinikan kirkko klo 18, Kvällsmusik med nattvard Som orgelton, som psalmens tröst Eimer Wasström, Hanna-Maarit Kohtamäki orgel 26.7. 9. sunnuntai helluntaista Viinikan kirkko klo 10, Maarit Kuusisto, Helga Anttikoski Viinikan kirkko klo 18, Kvällsmusik med nattvard Sin lycka och sin sommarro Antero Eskolin, Heli Seppälä oboe, Paula Sirén orgel 2.8. 10. sunnuntai helluntaista Viinikan kirkko klo 10, Jussi Mäkinen, Hannu Ruuskanen, Helga Anttikoski 9.8. 11. sunnuntai helluntaista, Viinikan omakotiyhdistyksen 100-vuotis juhlamessu Viinikan kirkko klo 10, Jussi Mäkinen, Hannu Ruuskanen, Martti Syrjäniemi 10.8. Kouluun lähtevien lasten siunaaminen Viinikan kirkko klo 18, Hannu Ruuskanen, Martti Syrjäniemi Viinikan kirkko avoinna kesäkau

tapahtumia 1.6.-9.8.2015 Tiekirkko: Viinikan kirkko avoinna 8.6.-14.8.2015 ma-pe klo 11-18 (19.6. suljettu), paikalla opas. Tiekirkkokahvila palvelee seurakuntasalissa. Myynnissä Veisun pajan tuotteita lähetystyön hyväksi, mm. kodintekstiileitä, t-paitoja, puutöitä, silkkihuiveja ja kortteja. Tiekirkon musiikkituokio: Viinikan kirkossa keskiviikkoisin klo 12. Musiikkituokion kesto n. 20 minuuttia. 10.6. Riikka Heikkinen 17.6. Riikka Heikkinen 24.6. Markku Ylipää 1.7. Veikko Myllyluoma 8.7. Veikko Myllyluoma 15.7. Martti Syrjäniemi 22.7. Martti Syrjäniemi 29.7. Markku Ylipää Hiljaisuuden polku: Hiljaisuuden polku vie Viinikan kirkolta Viinikan puistoon, jossa on hiljaisuuden ajatuksiin johdattavia tauluja. Viinikan Tiekirkon aukioloaikoina saat kirkolta opaslehtisen, jonka avulla voit kokea muitakin Viinikan puistoja uusin silmin. Pihakirkot: 19.6. klo 13 Taatalan palvelukeskus, Jussi Mäkinen 20.6. klo 18 Nekalan siirtolapuutarha, Ismo Kunnas 24.6. klo 18 Kaonpäänkatu 9, Hannu Ruuskanen 8.7. klo 18 Sulkavuorenkatu 2, Ismo Kunnas 22.7. klo 18 Nekalantie 12, Maarit Kuusisto 30.7. klo 18 Muotialantie 23, Hannu Ruuskanen 5.8. klo 18 Kuokkamaantie 43, Hannu Ruuskanen 23.8. klo 14 Nekalan siirtolapuutarha, Maarit Kuusisto Kesäjazzia uruilla 20.8. Viinikan kirkko klo 14 Sommarjazz på orgel Paula Sirén, urut Kaisu Hynninen, saksofoni Diakoniavastaanotot kesällä: Kesä- elokuussa Viinikan kirkolla torstaisin klo 14 15. Nekalan Pysäkit 5.6. ja 12.6. klo 11-13 Nekalan seurakuntatalolla Aamurukoussolu 1.6.-31.8.2015 maanantaisin klo 7-8:30 Koivistonkylän seurakuntakodilla della ma- pe klo 11-18, opas

kirkkoherra Jussi Mäkinen p. 050 554 2461 johtava kappalainen Antero Eskolin p. 050 511 8985 johtava diakoniatyöntekijä Päivi Salminen paivi.k.salminen@evl.fi, p. 050 591 6557 johtava kanttori Martti Syrjäniemi p. 050 570 2254 seurakuntapastori Daniel Hukari (nuoret) p. 050 574 4929 seurakuntapastori Maarit Kuusisto (varhaiskasvatus, perhetyö) p. 050 520 9014 seurakuntapastori Hannu Ruuskanen (Viinikan lähikirkkopastori) p. 040 804 8444 Kanttorit: johtava nuorisotyönohjaaja Kimmo Salonen kanttori Riikka Heikkinen p. 050 357 8489 p. 050 599 7347 lapsityönohjaaja Minna Kaihlanen p. 050 533 9677 ylivahtimestari Elina Virtanen p. 040 804 8426 seurakunta-assistentti Outi Toivonen p. 040 804 8159 seurakuntasihteeri Anu Myllärinen p. 040 804 8158 Papit: kappalainen Jukka Lehto (Hervannan lähikirkkopastori) p. 040 804 8440 kappalainen Kaija Karvala (nuoret) p. 040 533 8542 kappalainen Soile Rantavuori-Kähärä soile.rantavuori-kahara@evl.fi, p. 050 577 1551 seurakuntapastori Ilmo Käki p. 050 343 1774 seurakuntapastori Hannu Vuorinen (missio ja kansainvälinen työ) p. 050 408 1805 kappalainen Juhani Räsänen p. 040 504 3818 seurakuntapastori Markku Mustajärvi p. 040 804 8402 seurakuntapastori Päivi Repo (Härmälän lähikirkkopastori) p. 050 338 2022 seurakuntapastori Satu Saarela-Majanen satu.saarela-majanen@evl.fi, p. 050 306 8557 kappalainen Ismo Kunnas (diakonia) p. 050 379 1866 Työntekijöiden sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi kanttori Markku Ylipää p. 050 599 7018 kanttori Veikko Myllyluoma p. 050 406 4372 Diakoniatyöntekijät: Hervanta: diakoniatyöntekijä Jaana Alasentie p. 050 564 4884 diakoniatyöntekijä Katri Ikonen p 050 345 0655 diakoniatyöntekijä Kaisa Plomp p. 050 430 4473 diakoniatyöntekijä Virpi Savela-Saarinen p. 050 561 0604 toiminnanohjaaja Antti Vanhala (Pelipuisto) p. 050 366 1677 Härmälä: diakoniatyöntekijä Taina Nuorto p. 050 364 6192 vs. diakoniatyöntekijä Marjo Perkiö p. 050 560 6096 diakonian vanhustyöntekijä Seija Huttunen p. 050 559 3414 Viinikka: diakoniatyöntekijä Anne Järvinen anne.m.jarvinen@evl.fi, p. 040 804 8480 vs. diakoniatyöntekijä Sanna Tiainen p. 040 804 8484 diakoniatyöntekijä Päivi Vuorinen p. 040 804 8483 diakonian vanhustyöntekijä Riitta Kivistö riitta.a.kivisto@evl.fi, p. 040 804 8482 Nuorisotyönohjaajat: nuorisotyönohjaaja Annuska Laurén anna-lisa.lauren@evl.fi, p. 050 525 6181 nuorisotyönohjaaja Maria Pusa p. 050 550 4145 nuorisotyönohjaaja Anne-Katriina Niemi anne-katriina.niemi@evl.fi, p. 050 308 3263 nuorisotyönohjaa Jaakko Pulkkinen p. 050 574 4927 nuorisotyönohjaaja Jussi Kaapo Kosonen kaapok@gmail.com, p. 050 303 3478 nuorisotyönohjaaja Päivi Ranta p. 050 313 8640 nuorisotyönohjaaja Essi Vuorenmaa p. 040 804 8293 partiotyöntekijä Maikku Blom maikku.blom@evl.fi, p. 050 327 6358 Lähetyssihteeri: lähetyssihteeri Tiina Sarkapalo p. 050 306 2344 Seurakuntatyöntekijä: seurakuntatyöntekijä Matti Etelänsaari p. 040 804 8499 Toimitilat: Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7 p. 050 599 7335 Pelipuiston seurakuntakoti, Teekkarinkatu 17, p. 040 804 8425 Vuoreksen seurakuntakoti, Vuoreksen puistokatu 87, p. 050 599 7335 Härmälän kirkko Talvitie 26, p. 050 408 7759 Peltolammin seurakuntakeskus Tilkonmäenkatu 4, p. 050 408 8273 Multisillan seurakuntakoti Multisillankatu 2, p. 050 408 7759 Viinikan kirkko Kaartotie 1, p. 050 371 7449 Nekalan seurakuntatalo Kuoppamäentie 23, p. 050 364 2970 Koivistonkylän seurakuntakoti Koivistontie 46, p. 050 436 5226 Hallilan seurakuntakoti Männikönkatu 2, p. 050 436 5226 Seurakuntien talo: Näsilinnankatu 26 p. 03 219 0111 Katutason asiakaspalvelu: avoinna ma-pe klo 9-15 (virkatodistukset, avioliittoasiat, toimitusten ja tilojen varaukset) Virkatodistus tilaukset puhelimitse: p. 03 219 0700 Toimitusten ja tilojen varaukset puhelimitse: p. 03 219 0705 Pappi tavattavissa ma-pe 16-18 Aleksanterin kirkossa