Pohjolan Italian lannistumaton anarkia

Pohjolan Italian lannistumaton anarkia os Suomessa on tuttua jumalattoman kova tinki, islantilaisten pyhä sana on viime tinka. Islannissa kaikki tehdään ajallaan tai ei ollenkaan, mikä usein aiheuttaa sen, että mikään ei toimi. Islanti on Pohjolan Italia, kuten Islannissa opiskellut ystäväni valaisi minulle asiaa. Hän oli odotellut opettajaansa viikoittaiselle vastaanotolle keskimäärin 45 minuuttia, jos tämä nyt aina ylipäätään tuli edes paikalle, ja autovuokraamon auto tuli perille 50 minuuttia sovitusta ajasta myöhässä. Mielenkiintoista huomata, että islantilaiset ovat nykyään Finnairin omistajia. Hitaudesta huolimatta islantilaiset kirjoittavat ja julkaisevat kirjoja asukasmäärään suhteutettuna paljon. Hitaudesta kielii kuitenkin se, että islantilaiset pitäytyvät usein tiukasti kansanperinteessä. Tästä esimerkkinä mainittakoon Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon viime vuonna saanut Sjón Skugga-Baldur. Tässä Kirjon numerossa keskitytään islantilaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin laajalla perspektiivillä. Maria Loikkanen seikkailee islantilaisen kirjallisuuden historiallisilla jäljillä, Mikko Väisänen kertoo erään salaperäisen paronin yrityksestä valloittaa Islanti, ja Tapio Koivukari ja Martin Enckell ovat kääntäneet islantilaista nykyrunoutta. Näistä Islannin sateen, tuulen, tulen ja jään maisemista lähtee liikkeelle myös Vilja-Tuulia Huotarisen kirjallinen keskustelu Anni Sumarin kanssa. 2 J Ihmisillä on aina tarve kommentoida, filosofoida, selittää kaikkea. Ihminen kävelee, puhuu, tapaa ihmisiä. Matka tarjoaa hyvän maaperän erilaisille seikkailuille ja painaville keskusteluille. Kun miettii islantilaista kirjallisuutta, huomaa, että pienten kielialueiden kirjat ovat pieniä ja ujoja, kuitenkin lannistumattomalla tavalla anarkistisia kapinallisia. Yleisemmällä tasolla käsittää, että kirjan haaste on saanut vastakaiuksi totuuksia: kirjoittamattomat säännöt pitävät huolen siitä, että kirjallisuus mielikuvituksen vapaana lentona ja puhtaana assosiaationa ei riitä. Kirjan matka ja merkityksenanto alkavat kirjailijan tajunnasta, mutta miten kirja päätyy lukijan tajuntaan ja minne sieltä: kierrätykseen vai roskakoriin? Eikö viimekädessä ole sattumaa, mikä kirja kohtaa minkäkin lukijan? Käännöskirjallisuuden laajeneva valikoima ja ulospäin sosiaalinen sukupolvi kohtaavat sattumanvaraisesti silloin tällöin. Joukko, joka ei lue lainkaan, on kasvanut. Ja edelleen: lukevat ihmiset lukevat paljon. Kirjallisuus ylipäätään alkaa olla eliittilaji. Kuitenkin samalla esine nimeltä kirja on nopeaa reittiä pitkin kiertoon kelpaava käyttöesine: vintagea, mutta paljon myös silkkaa roskaa. Kirjallisuus ei ole pyrkinyt koskaan olemaan vain todellisuuden heijastumaa. Muun muassa avantgarde on yrittänyt hajottaa kenttää ja asettaa maailman rekisteröintilaitteen toiseen kontekstiin. Todellisuus on tietoa, tieto valtaa. Mihin tarvitaan tutkimusta, jos tiede pönkittää vain omaa olemustaan? Kirjallisuudentutkimus on tärkeää vain tieteen käyttäytymisen kannalta. Kirjan merkitys yksityisenä vaikuttimena on tutkimuksen kannalta miltei marginaalinen. Kirjaa ei tutkita siksi, että kirja tai ihminen kehittyisi, vaan jotta tiede kehittyisi. Kritisoidaanko kirjoja siksi, että kritiikki kehittyisi? Pia Hyttinen

Kirjo 1 / 2006 P u h e l i m e t 050-592 4878 (Jussi Rusko) 040-841 8362 (Pia Hyttinen) 050-370 71 70 (J. K. Ihalainen) Tilaukset 4 nroa vuodessa 16 euroa tilille 114630-1034880 Päätoimittaja Pia Hyttinen Julkaisija: Kirjallisuus- ja kulttuuriseura Kirjo Toimitussihteeri J. K. Ihalainen Graafinen avustaja: L. Dammert Painopaikka: Siuronkosken Paino Posti: PL 17, 37101 Nokia Sähkö: kirjo@nic.fi ISSN 1457-4985 Seuraava numero toukokuussa 2006. Teemana SADUT JA TULKINTA. Päätoimittaja Jussi Rusko Toimitukselle toimitettava materiaali on oltava perillä 10.5. mennessä. Irtonumeromyynti Akateemisissa kautta maan. Kansi: Lauri Dammert: Islantilainen keidas 1 / 2006 Pääkirjoitus..... 2 Juha Siro: Islanti-Suomi 9-2..... 4 Maria Loikkanen: Islannin kirjallisuudesta..... 5 Ingibjörg Haraldsdóttir..... 9 Bragi Ólafsson............. 10 Sindri Freysson............ 12 Larus Björnsson........... 15 Andri Snær Magnason...... 19 Elisabet Jökulsdóttir........ 20 Runoilijoista............... 24 Mikko Väisänen: Tarina Hvítárvellirin paronista.... 26 Marja Käyhkö: Islannin moderni shamaani..... 28 Vilja-Tuulia Huotarinen: Tuli ja jää - Anni Sumari... 30 Minna Takkunen: Ovet..... 36 Armi Janhunen: Vedenpaisumuksen jäljillä.... 42 Jussi Rusko: Suhteellisuudentaju hukassa.... 46 Arvostelut: Arnaldur Indridason: Räme. Arnaldur Indridason: Haudanhiljaista. (Irene Easton)..... 34 Amélie Nothomb: Antikrista. (Kati Ala-Ilomäki)..... 37 Itärajan vartijat 3. Itärajan vartijat 4. (Maria Loikkanen)..... 38 Eeva-Kaarina Aronen: Maria Renforsin totuus. (Jarmo Kettunen)..... 39 Eira Stenberg: Oven takana. (Erkki Kiviniemi)..... 40 Pauli Heikkilä & Hannu Paronen: Vuodentulot (J. K. Ihalainen)..... 41 Martin Scorsese: No Direction Home. (Maria Loikkanen)..... 44 Ajattelen koko ajan rahaa (J. K. Ihalainen)..... 45 3

Islanti - Suomi 9-2 4 Lauri Dammert: Voitto Vastaanottokykyni asteikko on varmasti vinksahtanut väärään asentoon. Pääni on kuin vanha radio, josta ei tahdo löytyä oikeaa asemaa. Luin juuri Bo Carpelanin Finlandia-palkitun romaanin Kesän varjot. En pitänyt kirjasta. Nykyään heitän sellaiset iloisesti kesken, kyllä maailmassa luettavaa piisaa. Taisin kahlata Carpelanin kirjan vain hänen edellisen Finlandiansa vuoksi. Muistan miten otettu olin kaksitoista vuotta sitten lukiessani Alkutuuli -romaania. Ei kirja helpolla päästänyt, mutta kielen maaginen kauneus mykisti. Uudessa romaanissa mikään ei ole muuttunut. Mutta kuten sanoin, vastaanotin päässäni on hukannut aseman ja kuulen outoja ääniä. Ne sanovat, että Carpelan käyttää kahdentoista vuoden takaiset maneerinsa yhä uudelleen. Katot leijuvat taloista ja kirjoittaja sinkoutuu kaivon pohjalta kohti avaruuden ikuisuutta. Ja kun hän kirjoittaa: Sen tähden, joka sädehtii rauhaansa minuun, se maistuu Hertta-sarjan kliseeltä. Ikiaikainen talo-metafora ei jätä rauhaan. Alkutuulen takatekstissä sanotaan: Danielin mielessä tuulee usein, tuulee suuressa labyrinttimaisessa talossa, johon niin monet muistot liittyvät. Ja uuden kirjan liepeessä kerrotaan: Olen pyrkinyt kuin pianonvirittäjä kuuntelemaan talon sisäisiä ääniä ja välittämään ne niin selvästi kuin mahdollista... No, toistuuhan dekkaristinkin kirjassa aina murha. Yritän siis saada vastaanottimeni kohdalleen, sillä onhan Carpelanin kirja läpäissyt esiraadin lukijat ja itse Paavo Lipposen seulan. Avaan kirjan kuitenkin uudelleen satunnaiselta sivulta ja lasken kysymysmerkit. Niitä on kahdeksan! Ja kolme huutomerkkiä! Teen uuden kokeen: löydän yhdeltä sivulta kuusi kysymysmerkkiä ja neljä huutomerkkiä! Piruako minua tällaiset pikkuseikat ärsyttävät? Ehkä en voi sietää, että koko kirjan mitan minulle osoitellaan millainen lause kulloinkin on kyseessä? Minusta Carpelan on loistava runoilija! Ehkä hän on sitä proosaakin kirjoittaessaan? Silti minusta tuntuu, että hänen runoissaan on sentään eläviä ihmisiä! Kun taas Kesän varjoissa kulkee keskenään samanoloista kaunokieltä puhuvia haamuja! Saattaa silti olla vain kuvittelua? Kuten sanoin, vastaanottimeni on epämääräisessä asennossa ja sieltä kuuluu outoa kohinaa! Lukiessa on erilaisia kausia. Ehkä minua ei juuri nyt tavoita kirjoittamisen tapa, jolla sliipataan tekstistä särmät pois. Sellainen, jossa ei käytetä dialogiviivoja. Eikä sen paremmin lainausmerkkejä, jolla erotetaan tekstistä repliikit. Ja jossa kuvailu on tapahtumia tärkeämpää. Carpelanin kirja teki silti vaikutuksen koska jokin tekstissä ei jättänyt rauhaan. Sitten kävi näin: Löytöliiterin tiskiltä sai neljä kirjaa kymmenellä eurolla. Pinoni päällimmäiseksi jäi islantilaisen Gudbergur Bergssonin romaani Joutsen. Kirja on julkaistu 1991 ja Tapio Koivukarin suomennos 2001. Liepeessä kerrotaan, että romaani sai Islannin kansallisen kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdokkaana Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Luin kirjan ja havaitsin, että Bergssonin kerronnan tapa ja lauseen rakenne on lähellä Carpelanin tyyliä. Ei dialogiviivoja eikä lainausmerkkejä. Mutta siinä missä Carpelan maalailee tyhjää maisemaa, Bergsson tavoittaa enemmän ihmisten luonteen psykologisia ulottuvuuksia. Joutsen on kielellisesti helmeksi hiottu romaani, mutta sen kerronnallinen imu kykenee viemään mukanaan. Sitten otsikon kauhistuttavaan yksinkertaistamiseen. Se tästä enää puuttuu, että kirjoille aletaan jakaa tähtiä, kuten elokuva-arvosteluissa tehdään. Ne, jotka kuittaavat juttuni huumorilla, saattavat olla lähinnä totuutta. Perustellaan nyt kuitenkin lyhyesti kahden kirjan pistetilanne. Bergssonille liki kympin pisteet kirjan takakanteen kiteytetyin sanoin: Bergsson sukeltaa tytön sielunmaiseman kerrostumiin sellaisella herkkyydellä, ettei sitä aivan heti unohda. Tapahtumapaikan merkitys häviää ja tilalle asettuvat ikuiset kysymykset kasvusta ja ihmisyydestä. Pisteen Joutsenelta verottaa teatraalinen loppu. Carpelan saa kaksi pistettään suomalaiselle nykyromaanille harvinaisesta maagisesta realismista. Ukkosilman kuvaus on komea. Ja luku Komerot, jossa esineet heräävät henkiin ja elämään, on ylittämättömän upea. Näin kävi sattuman kauppaa syntyneessä kirjallisessa maaottelussa. Tuomarin päätöksestä voi valittaa. Juha Siro

Teemana jään ja tulen maa Islanti on saari. Lähimpinä Islantia ovat Grönlanti, ( 290 km), Skotlanti (800 km) ja Norja (970 km). Pinta-ala on 103 000 km 2, maasta on viljeltyä 1 %, laitumena 20 %, laavaa 11 %, jäätikköä 12 % ja loput autiomaata. Islannin pääkaupungissa Reykjavíkissa on yli 112 000 asukasta. Pääkaupunki ja sen lähikaupungit Mosfellsbær, Kópavogur, Garðarbær, Seltjarnarnes ja Hafnarfjörður muodostavat noin 170 000 asukkaan taajaman. Maan väkiluku on noin 300 000 asukasta. Vatnajökull, Vatnajäätikkö (pinta-ala 8 300 km 2 ), on Euroopan suurin jäätikkö. Suurin koski on Dettifoss Pohjois-Islannissa. Sen läpi virtaa 200 000 litraa vettä sekunnissa. Islanti asutettiin 870-luvulla. Presidentin virka-asunnon nimi on Bessastaðir. Islantilainen etunimi on virallinen nimi. Sukunimi ilmoittaa isän nimen eli kenen isän tytär tai poika on kyseessä. Islannin tärkein tulonlähde on kalastus. Silti 60 % saa elantonsa palveluammateissa. Turismi kasvaa koko ajan, ja se onkin toiseksi tärkein elinkeino. Islantilaisia nykyrunoilijoita Ingibjörg Haraldsdóttir..... 9 Bragi Ólafsson............. 10 Sindri Freysson............ 12 Lárus Már Björnsson........... 15 Andri Snær Magnason...... 19 Elisabet Jökulsdóttir........ 20 Runoilijoista............... 24 Suomentaneet ja valikoineet Tapio Koivukari ja Martin Enckell Islantilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin jäljillä Maria Loikkanen Kirjallisuudella on pitkät perinteet jään ja tuulen saarella, islantilaisten kirjoitettu historia ulottuu maan asuttamisen aikoihin asti. Menneisyyden kaikuja on nähtävissä vielä nykypäivänkin kirjallisuudessa ja kulttuurissa. Islantilaiseen kirjallisuuteen liittyvät mielikuvat saagoista ja Nobel-kirjailija Halldór Laxnessista. Mielikuvien takaa paljastuu pienen kansan kirjallinen kenttä, joka on säilynyt elinvoimaisena lahjakkaiden kirjailijoiden ja runsaan kirjatuotannon voimalla. Vuonna 2005 asiasta oli todisteena Sigurjón Birgir Sigurðsson paremmin Sjónina tunnettu kulttuurialan moniottelija, jonka teos Skugga-Baldur (suom. Like 2005) palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Sjónin lisäksi Arnaldur Indriðasonin nimi on kohottanut eritoten islantilaisen dekkarin profiilia. Arnaldurin kirjoittama Räme sai parhaan Pohjoismaisen rikosromaanin palkinnon vuonna 2002, ja vuonna 2003 vuorossa oli islantilaista yhteiskuntaa kuvaava dekkari Haudanhiljaista. Teemoiltaan Arnaldurin tuotanto istuu nasevasti ns. pohjoismaiseen dekkariperinteeseen, jolle tyypilliseen tapaan hänen teostensa kantavia teemoja ovat koti ja yhteiskunta, joiden suhteita Arnaldur käsittelee ja peilaa toisiinsa rikosteemojen kautta. Arnaldur Indriðasonin ja Sjónin yhteydessä tulee luontevasti esille myös se, kuinka Islannissa ei ole samanlaista sukunimille pohjautuvaa järjestelmää kuin Pohjoismaissa tai muualla maailmassa. Islantilainen kulttuuri rakentuu pääasiassa vanhalle klaanijärjestelmälle, jossa ihmiset olivat toistensa poikia ja tyttäriä islantilaisten ns. sukunimet ovat tyyppiä -son tai - 5

dottir ja liitteen eteen tuleva nimi on yleensä lapsen isän nimi. Joskus nimi saattaa olla myös äidin nimi, mutta se ei ole kovin yleistä. Tästä johtuen islantilaiset puhuttelevat toisiaan pääasiassa etunimillä, ja esimerkiksi islantilainen puhelinluettelo rakentuu etunimiperiaatteelle. Nimistä on luontevaa siirtyä islannin kieleen. Islantilaisen kulttuurin ja etenkin kirjallisuuden juuria etsiessään törmää väistämättä islannin kieleen ja sen historiaan, tätä kautta myös islantilaisen yhteiskunnan syntyyn: kieli on viikinkien puhumaa muinaisnorjaa, joka on säilynyt muiden kielten vaikutteista lähes puhtaana näihin päiviin saakka. Islannin ja norjan kielet eriytyivät niiden vuosisatojen aikana, joina norjalaiset viikingit asettuivat Islantiin ja alkoivat rakentaa Norjan kuninkaan alaisuudesta vapaata yhteiskuntaa. Norjassa puhuttu kieli kehittyi vähitellen nykypäivän muotoihinsa, mutta islannin kieli välittää osaltaan historiaa tuhannen vuoden takaa. Islantilaiset ovatkin tarkkoja kielensä puhtaudesta kansa on pieni, noin 280 000 asukasta, ja kielen säilyvyys on taattava. Toki kapinointia kieliasetuksia vastaan esiintyy aina silloin tällöin. Kielen ja maan asuttamisen kautta islantilaiseen kulttuuriin ja etenkin kirjallisuudenhistoriaan liittyy olennaisesti niin kutsuttu islantilaisten kirja eli Islendingabók, joka vie lukijan aikamatkalle Harald Kaunotukan keskiaikaiseen Norjaan, noin vuoteen 870. Kirja kuvailee Islannin ensimmäisiä asukkaita norjalaisia viikinkejä ja heidän asettumistaan jäiselle saarelle, kuten viikingit Islantia tuolloin nimittivät. Islendingabókin katsotaan perustuvan osittain faktaan ja osittain fiktioon varmaksi tiedetään, että kirja on kirjoitettu 1100-luvulla. Toinen tärkeä Islannin asuttamisesta kertova kirja on Landnámabók. Teos sisältää muun muassa yksityiskohtaisia nimiluetteloita Islantia asuttaneista viikingeistä ja seuduista, joille he asettuivat. Islendingabók ja Landnámabók kertovat omaa tarinaansa myös islantilaisten varhain syntyneestä ja kehittyneestä demokratiasta: kun 60 vuotta kestänyt maan asuttaminen (v. 870 930) päättyi, islantilaiset perustivat parlamentin, jolla oli lainsäädäntö- ja tuomiovalta. Kun muualla Euroopassa valta keskittyi kuninkaiden ympärille, Islannissa perustettiin yleiskäräjät, Alþingi. Se oli koko maan kattava hallintojärjestelmä. Paikallishallinnosta huolehtivat ns. goðit eli paikalliset päälliköt, jotka kolmen ryhminä pitivät kevätkäräjät. Kevätkäräjiltä asiat vietiin eteenpäin Alþingille, joka kokoontui erityisellä kokoontumispaikalla Thingvellirissä. Kielen ja hallinnon yhteydessä on syytä huomioida myös se, että Islanti on ollut vuosisatoja Tanskan hallinnon alla, ja tästä johtuen tanska on Islannissa toinen kotimainen kieli. Vuonna 1918 Islanti sai itsemääräämisoikeuden omissa asioissaan, mutta valtion päämiehenä toimi edelleen Tanskan kuningas vuoteen 1944. Hän määräsi ulkopolitiikasta, maanpuolustuksesta ja korkeimmasta tuomiovallasta. Lopulta 17. kesäkuuta 1944 maa julistautui itsenäiseksi Thingvellirillä eli vanhalla käräjäkentällä. Islannin ja Tanskan suhteet ovat edelleen tiiviit, ja esimerkiksi monet islantilaiset nuoret lähtevät Tanskaan suorittamaan sellaisia opintoja, joita Islannissa ei välttämättä ole mahdollista suorittaa. Runo-Edda ja Snorra Edda Norjalaisten uudisasukkaiden ja heidän uskomustensa kautta Islannin varhainen kirjallisuus kietoutuu tiiviisti mytologiaan. Mytologiat kertovat pääasiassa aasoista (Aesir) muinaisista Pohjolan jumalista Odinista, Thorista, Freyrista, Freyjasta, Friggista, Lokista ja muista viikinkien ajatusmaailmaa hallinneista jumalista. Mytologiat tulevat esille niin kutsutuissa Eddoissa, joita pidetään tärkeimpinä lähteinä Pohjolan muinaisten jumalten maailmaan. Runo-Edda, jota myös vanhemmaksi Eddaksi, tai jopa Saemundur-viisaan Eddaksi kutsutaan, koostuu mytologisista ja herooisista runoista. Osa mytologisista runoista kertoo aasoista ja maailman luomisesta, osa tarjoaa Odinin ohjeita ja neuvoja jokapäiväiseen elämään. Herooiset runot puolestaan tuovat islantilaisen mytologian skandinaavisen ja mannereurooppalaisen taruston yhteyteen runoissa kuvatut sankarilliset hahmot ovat tunnistettavissa muun muassa Kreikan ja Saksan tarustoissa. Runo-Eddan tärkein lähde on Codex Regius -niminen käsikirjoitus. Runo-Eddan runoja on ollut luettavissa suomen kielellä vuodesta 1982, jolloin ilmestyi Aale Tynnin käännöksistä koottu Eddan Jumalrunot -niminen teos. Snorri Sturlusonin Edda, jota myös Snorra Eddaksi, proosa-eddaksi tai jopa nuoremmaksi Eddaksi kutsutaan, tarjoaa katsauksen aasojen historiaan sekä aasojen ja ihmisten välisen kanssakäymisen historiaan. Teos tasoittaa tietä myös vanhojen, islantilaiselle kulttuurille ominaisten skald-runojen metaforien täyttämään maailmaan teemojensa vuoksi sitä on kutsuttu myös runouden ja mytologian oppikirjaksi. Ulkomaalaisen silmissä ja korvissa Eddat sekoittuvat helposti toisiinsa. Varsinkin se, että teoksista puhutaan suomen kielessä monilla eri nimillä, saattaa vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista. Selvää on kuitenkin se, että Eddat eivät muodosta yhtenäisiä eepoksia Homeroksen eeposten tai Lönnrotin Kalevalan tavoin. Etenkin Runo-Edda on joukko runoja, jossa keskeisenä aiheena on jumalten ja jättiläisten maailmojen vastakkaisuus sekä heidän keskinäiset kilpailunsa ja taistelunsa. 6

Saagat Eddojen lisäksi Islannin historiasta ja etenkin historiallisesta kirjallisuudesta mieleen jäävät yleensä saagat. Se, mitä saagoilla oikeastaan tarkoitetaan tai mitä ne pitävät sisällään, jää usein monille täysin hämäräksi. Saagat ovat proosamuotoisia, voimallisia keskiajan hämärään sijoittuvia, islantilaisten kohtaloita kuvaavia tarinoita, joista suurta osaa voidaan kutsua historiallisiksi romaaneiksi. Karkeasti ottaen saagat voidaan jakaa kolmeen osaan: kuninkaiden saagoihin, perhesaagoihin (tai islantilaisten saagoihin) sekä herooisiin tai legendoista kertoviin saagoihin. Yksityiskohtaisempaakin jaottelua esiintyy. Saagojen kulta-aika ajoittuu 1100 1300-luvuille, jolloin suurin osa niistä kirjoitettiin. Paljon keskustelua on herättänyt saagojen kautta välittyvä historia ja se, että tiedoista ei ole päästy varmuuteen. Kuninkaiden saagat sisältävät kuvauksia eri maiden hallitsijoista ja pidemmistä historiallisista ajanjaksoista: niissä kuvataan Norjan kuninkaita ja aatelistoa sekä Tanskan, Färsaarten ja Orkneyn saarten aatelistoa ja historiaa. On esitetty tulkintoja muun muassa siitä, että kuninkaiden saagat on kirjoitettu pääasiassa kahdelle yleisölle: islantilaiselle ja norjalaiselle. Lisäksi tämä saagaryhmittymä pitää sisällään joitakin aikaisimmista proosamuotoon kirjoitetuista saagoista. Eräs kuuluisimmista kuninkaiden saagoista on Snorri Sturlusonin kirjoittama Heimskringla, josta on säilynyt yksi alkuperäiskappale. Perhesaagat on moderni termi joukolle saagoja, jotka kuvaavat islantilaisten maanviljelijäheimopäälliköiden elämää Islannin asuttamisen ajoista (v. 870 930) noin 1000-luvulle asti. Pääasiassa saagojen päänäyttämönä toimii Islanti, mutta monien perhesaagojen tarina alkaa Norjasta ennen Islannin asuttamisen aikaa. Monet saagoista myös kuvailevat islantilaisten matkoja ulkomaille sekä esimerkiksi kosketusta aateliston ja kuninkaiden elämään Skandinaviassa tai Brittein saarilla. Perhesaagoille on myös tyypillistä se, että niissä kuvataan päähenkilöhahmon suhdetta yhteisöön tai yhteiskuntaan jonkinlaisen konfliktin kautta: monesti saagojen päähenkilöt kokevat esimerkiksi lainsuojattoman kohtalon. Legendoista kertoville saagoille tai myyttisherooisille saagoille, on tyypillistä epämääräinen tapahtumapaikka ja -aika, sankarillinen teema sekä erikoiset tapahtumat, joita monesti leimaa jokin yliluonnollinen. Yliluonnollisista tapahtumista huolimatta on esitetty, että legendoista kertovilla saagoilla on jonkin verran historiallista ja maantieteellistä todellisuuspohjaa. Toisaalta jotkin legendaariset saagat kuvaavat jumalia, tai jopa pakanallisia uskonnollisia riittejä. Kuuluisin legendasta kertova saaga lienee Völsunga-saaga. Arvokkaat käsikirjoitukset Islantilaiseen kirjallisuushistoriaan liittyy myös paljon kysymysmerkkejä etenkin muinaisiin teksteihin liittyen. Niin Eddat, saagat kuin muutkin historialliset tekstit on alun perin kirjoitettu käsikirjoituksiin, joista monet ovat tuhoutuneet historian kulussa. Islantilaisen kirjallisuudenhistorian eräs kuuluisimmista sankareista onkin Kööpenhaminan yliopistossa työskennellyt Árni Magnússon -niminen oppinut (1633 1730), joka tunnetaan eritoten siitä, että hän pelasti lukuisia käsikirjoituksia tuholta. Àrnin työstä huolimatta paljon tietoa on kuitenkin kadonnut: käsikirjoituksia kuljetettiin Tanskan hallinnon alla Islannista muun muassa Kööpenhaminan yliopistoon ja tietoa tuhoutui muun muassa merillä uponneiden laivojen mukana sekä Kööpenhaminan yliopiston palossa. Nykyään Reykjavikissa, Islannin yliopiston alueella sijaitsee Árni Magnússon -museo, jossa korvaamattoman arvokkaita käsikirjoituksia säilytetään. Arvokkaat käsikirjoitukset ovat vahva osa nyky-islantia, ja niitä on käännetty runsaasti myös muille kielille. Islannin historiallisesta kirjallisuudesta kiinnostuneelle lukijalle mukava tieto on se, että kirjailija-kääntäjä Antti Tuuri on viime vuosien aikana ottanut urakakseen suomentaa islantilaisia saagoja. Tähän mennessä on ilmestynyt ns. suursaagat kuten Egillin saaga ja Poltetun Njállin saaga sekä Kalju-Grimrin-pojan saaga ja Grettir väkevän saaga. Huhtikuussa 2006 Otavalta ilmestyy Tuurin kääntämä neljän lyhytsaagan kokoelma, joka pitää sisällään muun muassa Tappaja-Glúmrin saagan. Olennaista näissä uusissa käännöksissä on se, että ne on käännetty suoraan islannista suomeksi. Aikaisemmin islantilaisia saagoja on suomennettu norjan tai ruotsin kielen kautta, ja tämä toisen kielen kautta kääntäminen luonnollisesti vaikuttaa käännösten tasoon. 7

Hafnarfjordur 1772 Siteet menneeseen näkyvät myös nykykirjallisuudessa Saagat ovat synnyttäneet legendoja, jotka elävät vielä tämänkin päivän Islannissa. Esimerkiksi Reykjavíkissa voi katujen nimiä seuraamalla tutustua niin saagojen kuin muidenkin islantilaisten tarustojen henkilöhahmoihin. Siteet menneeseen ovat vahvat myös kirjallisella areenalla esimerkiksi Sjónin palkittu teos Skugga-Baldur liittyy vanhaan islantilaiseen, Skugga-Baldurista kertovaan taruun ja toimii hyvänä esimerkkinä siitä, etteivät islantilaiset nykykirjailijat ole unohtaneet vanhoja legendoja. Kuitenkin islantilaisen nykykirjallisuuden suuntaukset ovat moninaiset: joukossa kirjoja, joissa on niin realistisia, fantastisia kuin surrealistisiakin teemoja. Islantilaisten nykykirjailijoiden joukko on kirjava mutta vahva. Vaikka kansakunta on pieni, maassa julkaistaan suhteessa väkilukuun hämmästyttävän paljon islantilaista kirjallisuutta. Suomessa islantilaisen kirjallisuuden, etenkin nykykirjallisuuden, profiili on pitkään ollut matala, mutta viime vuosina asiassa on tapahtunut muutos. Etenkin Like on ryhtynyt julkaisemaan islantilaisten nykykirjailijoiden teoksia. Suomennettujen teosten joukosta löytyy esimerkiksi Vigdis Grimsdòttirin, Einar Kàrasonin ja Einar Màr Gudmundssonin tuotantoa. Värikkääseen joukkoon tuovat oman lisänsä myös Kristin Òmarsdòttir (Olipa kerran tarinoita, Like 1994), Thòrarinn Eldjàrn (Sininen torni, Like 1999), Mikael Torfason (Maailman tyhmin isä, Like 2002), Gudbergur Bergsson (Joutsen, Like 2001) ja Hallgrimur Helgason (101 Reykjavik, Otava 2000). Suomalaisia lukijoita ajatellen on vielä lukuisia kirjailijoita, joiden kirjoja ei ole saatavilla suomeksi. Islantilaisen kirjallisuuden saatavuus suomen kielellä on kuitenkin selvästi parantunut. Esimerkiksi Islannin Suomen suurlähetystön sivuilta löytyy luettelo suomennetuista teoksista (http:/ /www.islanti.fi). Kulttuurin moniottelijat Islantilainen kirjailija on usein kulttuurialan moniosaaja, kuten Sjón (s.1962). Sjón julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa 15 vuoden iässä. Kirjailijan uransa ohella Sjón on tullut tunnetuksi taidenäyttelyistään ja lyriikoistaan mies on sanoittanut muun muassa Björkin kuuluisan Isobel-laulun. Tällä hetkellä Sjón asuu ja työskentelee Lontoossa Sinun silmäsi näkivät minut -romaanin (Like 2004) jatko-osan parissa. Sjónin tavoin myös Mikael Torfason (s. 1974) on kulttuurialan moniosaaja. Kolme kirjaa julkaissut Torfason tunnetaan Islannissa myös novellistina, elokuvakäsikirjoittajana ja elokuvaohjaajana (Made in Iceland 2001). Päätyönään Torfason toimittaa Reykjavikin seudulla ilmestyvää DV-sanomalehteä. Islanti tunnetaan myös vahvoista naisistaan, joiden joukkoon persoonallinen Vigdis Grimsdòttir (s. 1953) lukeutuu. Nykyään Islannin tunnetuimpiin kirjailijoihin lukeutuva Vigdis toimi pitkään äidinkielen opettajana. Vigdis ryhtyi 1990-luvun alussa vapaaksi kirjailijaksi ja on julkaissut runoutta, novelleja, lastenkirjoja ja romaaneja. Vigdisiltä on ilmestynyt viisi romaania, jotka on käännetty suomeksi (Like). 8

Ingibjörg Haraldsdóttir Kyyhkyseni Islannin tunturinainen Näin unta naisesta näin unta tunturista näin unta, että tunturi oli nainen Kävelin unessa tunturin suuntaan etsin suojaa sen juurelta Mutta tunturi levitti valkeaa helmaansa Voisinpa vain tanssia kanssasi torilla kyyhkyseni tanssia kanssasi päivän pitkän unelmieni pieni lapsi voisinpa vain lohduttaa sinua ajaa pelon matkoihinsa antaa sinulle elämän joka heräsi muinoin hohtavin sanoin voisinpa vain koskettaa sinua riehakkain sanoin parantavin runoin voisinpa vain antaa sinulle parantavat runot ja kylmä oli viima sen juurella Peilinainen Maa En kerro sinulle mitään tästä maasta en laula laulua kotomaan ylistykseksi luolista, koskista, kuumista lähteistä lehmistä ja lampaista ihmisten kamppailusta ponnistelusta julmissa säissä. En mutta seiso vieressäni pimeässä. Hengitä syvään ja tunne, miten se virtaa sano sitten: Tänne minä kuulun Nainen peilissä kääntyilee kääntää minulle selkänsä levittelee lapojaan lekuttelee niitä hitaasti kohoaa ilmaan lentää ylös ja oikealle ulos kuvasta hyvin hitaasti viimeinen mitä näen on vasemman jalan kenkä Suom. Tapio Koivukari Lauri Dammert: Vuoret 9

Bragi Ólafsson Upeat laivat Tanssiveisu Nyt kun mummoni on lakannut ottamasta lääkkeitään ja astuu piiritanssia olohuoneen lattialla vanhoin hiljaisin askelin kuviteltujen ihmisten kanssa, minulle valkenee, että selvänäköisyys on aina seurannut meidän sukua, ja seuraa edelleenkin, niin kauan kuin kuvitellut ihmiset tanssivat mummoni kanssa olohuoneessa. Kesäkuukausina kun loistoristeilijät uppoavat ulkosatamaan yksi toisensa jälkeen kaupunkilaisten vaativan ihastelun keskellä kysymys laivaliikenteen tarkemmasta valvonnasta tulee ajankohtaisemmaksi eikä ainoastaan ajankohtaisemmaksi vaan esille nousee myös kuin kysymys siitä miksi nämä upeat laivat nämä toivon ja voiton kelluvat kekkerit uppoavat aina yömyöhään aina siihen aikaan, jolloin ihastelumme on ylimmillään Anjoviksia Lauri Dammert: Myrsky Menen ravintolaan ja sanon: Tarjoilija, en pidä anjoviksista. En voi millään muotoa tilata anjoviksia. Meillä ei ole anjoviksia, sanoo tarjoilija. Ja hän jatkaa: Muistan Teidät, herra. Ennen kuin tulin tänne töihin, näin Teidän ruokailevan täällä. Istuin tuossa pöydässä ja seurasin Teitä. Koska musiikki soi niin hiljaa sinä iltana, kuulin mitä sanoitte tilatessanne ruokaa ja sitten uudelleen, kun se tuotiin pöytään. En nyt toista tilaustanne sinä kyseisenä iltana vaikka se onkin vielä muistissani mutta kun se tuotiin Teille, Te lausuitte: Pitääkö minun toistaa moneen kertaan, etten halua anjoviksia! Ne ovat vastenmielisintä ravintoa, mitä voin kuvitella. Ja koska olin kanssanne täysin samaa mieltä enkä voinut olla ihailematta rehellisyyttänne, tarkkailin Teitä, kunnes poistuitte paikalta. Ja nyt Te olette uudestaan herättänyt uteliaisuuteni ja ihastukseni kieltäytymällä itsepäisesti jostain, jota Te ette ollenkaan halua. Suom. Tapio Koivukari 10

Esperantistien maailmankonferenssista Bragi Ólafsson Älä pelästy, vaikka lähetänkin sinulle nämä rivit Esperantoliiton kahdennestatoista konferenssista. Täällä kaikki on kukassaan, luonto kirjaimellisesti kihisee riemusta, ja minä yllätin itseni omituisella tavalla avajaisten jälkeisenä aamuna; rusensin pienen kärpäsen etusormen ja peukalon väliin ja päähäni vain pälkähti, että työntäisin raadon suuhuni. Kuvittelet varmaan, että täällä vallitsee sotatila, kukaan ei ole samaa mieltä mistään, ja että paperin tulva saleissa lienee senlaatuinen, että jos lasken silmälasit päästäni ne ovat oitis uuden adjektiivien taivutusta koskevan direktiivin peitossa. Siinä olet tosiaan oikeassa, mutta sieltä minä en lähetäkään sinulle näitä rivejä. Tuo juttu luonnosta ja sen kihinästä on tietysti läpikotaisin keksitty; olen niin sanoakseni viereisessä talossa sinun naapurissasi, tiedäthän: loppujen lopuksi me molemmat kuolemme, ja meitä erottaa ainoastaan kirjapaino taloni länsipuolella, leikkikenttä, Klapparastígur, keskikaupunki sinällään, Seltjarnarnesille vievä tie ja Atlantti. Atlantin valtameri vaarallisine virtoineen ja omantunnonpistoksineen nielaistuaan niin monta tervettä ja lahjakasta nuorta miestä kuten minut. Nyt en ole varma, kantautuuko tämä tervehdys korviisi siinä elämän vaiheessa jonka valitsen, mutta kun se kantautuu postiluukustasi sisälle tiedän sen vääntyvän kapeassa aukossa pane se keittiön pöydälle ja silitä sen rypyt. Niin kuin merimies silittää purjeensa valittuaan itselleen määräsataman. Matkalaisia Miten oudosti te hahmotattekaan ympäristönne, sanoo virolainen matkailija, jolle olen runsaan neljännestunnin ajan yrittänyt kuvata matkaa Ingólfsstraetilta Nönnugatalle. Vaikken koskaan osaisikaan kulkea tätä mutkikasta tietä, hän sanoo, olette tehnyt parhaanne ollaksenne minulle avuksi, siitä ei ole epäilystäkään. Tapaamisemme sujuu mitä ystävällisimmissä merkeissä. Kerron hänelle käyneeni hänen kotimaassaan muutama vuosi sitten ja hän palkitsee avuliaisuuteni ja rupattelutuokiomme kuvailemalla minulle lyhyimmän tien Tallinnan raatihuoneentorilta lauttasatamaan Suomenlahden rantaan. * * Tekstissä Kirjálabotn, so. Karjalanperä. Suom. Tapio Koivukari 1

Sindri Freysson Landspítali Islands Tässä tungoksessa Poliklinikalla tippuu veri päivittäin vahatulle lattialle Tanssissa voin unohtaa itseni Hoitaja joka liukastuu on nimeltään Hilda hävittää nämä arvottomat hetket ja hän on nähnyt enemmän kuin kykenee unohtamaan Eivätkö kaikki olekin ystäviä tässä tungoksessa ilman muistia, kieltä, menneisyyttä Teholla murtunut kallo hirmuisen kaukana kivisestä maasta kiedottuna maksamattomien velkojen siniseen Pimeässä paikassa keskellä kaupunkia seppeleeseen me emme ole olemassa, me tanssimme Muistot leijuvat ylös hiuksenhienosta murtumasta Me olemme heiluvia jalkoja ja käsiä eivätkä palaa koskaan sulkeutuvia silmiä, kun musiikki Ne vievät mennessään haalistuneen poliisikuvan moukaroi korvia hymyttömistä keskiyön vieraista Olemme heiluvia päitä Olemme yksi silmänräpäys Leikkaussalissa Ovimiesten viimeinen muistikuva pannaan veitsi laatikkoon ennen kuin he nukahtavat kirotaan desinfioidussa valossa toisten humalasta krapulaisina Ruumiinavauksessa Voin unohtaa itseni tanssissa riittää kaikille tekemistä juopuneena liikkeestä, kosketuksesta etäisyydestä lähimpään Meistä ei lankea varjoa värisevälle lattialle, me olemme olemassa Aurinkovoide krematoriossa ainoastaan omistajien ajatuksissa ja näiden paikkojen omistajat On tunnettu juttu vaihtuvat jatkuvasti että ruumiit uunissa nousevat istumaan kuin turistit aurinkorannalla tähyillessään lapsiaan jotka leikkivät vesirajassa aivan äsken, alasti ja palaneina Tunnettu juttu kaukaisella rannalla ja ruumiit istuvat selkä suorana ja katsovat eteensä matkallaan tuhkaksi aivan kohta, alasti ja palaneina Kuumuus nuolee ihoa luuhun asti Eikä kuudentoista suojakertoimesta ole hyötyä Suom. Tapio Koivukari 12

Lauri Dammert: Sprengisandur Sindri Freysson Kuolinsanomia ja hautajaisia Siamilaiset kaksoset jotka eivät koskaan tutustu Kyllä me nyt juttuun tulemme lähdemme tähän kärsivällisinä ja koska me muistamme menneet päivät Voimme kävellä näillä kulmilla katsella taloja joita olisimme halunneet kerran kauan sitten Voimme turista lapsista jotka lähtivät kiittämättä eivätkä kutsumatta palaa Voimme nukahtaa television ääreen, se hävittää kaiken ja varsinkin hiljaisuuden Voimme olla ajattelematta seksiä joka käveli tiehensä ennen vuosituhannen vaihdetta ellei jo aiemmin Tai tappaa toisemme ruohonleikkurilla ja lihanuijalla ja päästä taivaaseen yhden hengen valkoisessa arkussa. En tiedä, kuka olen enkä halua sitä tietää Tahdon löytää itseni ennen iltaa, ennen vuodenvaihdetta, ennen kuolemaa Ja unohtaa heti uudelleen Etsiä uudestaan seuraavana päivänä tervehtiä peilikuvaa epäröiden katsella kummastellen täriseviä käsiä En tahdo tietää, kuka olen tuttuja on jo liikaakin Koskaan ei pidä tuntea itseään kuin sekunnin murto-osan joka kiitää ohi kuin sairasauto vanhat kasvosi kyydissään En tiedä, kuka olen ja muistelen etten olisi tiennytkään En tahdo tuntea itseäni passikuva on välttämätön vain päästäkseni pois Suom. Tapio Koivukari 13

Sindri Freysson Ammattiyhdistyksen ituja Melkoisesti Bachia Nyrkkiperintä on ammattina aliarvostettu Kaikkea muuta kuin helppoa löytää ihmisiä jotka haluavat pysyä piilossa karttaa meidän hyväilyjämme ja kieltäytyvät miljoona kertaa maksamasta Ei koskaan helppoa selittää asioita kuuroille korville ja kuolleille silmille Kovin tuskallista ruokkia luunmurtumien ja hampaiden harvenemisen pelkoa Kauheaa herättää lapset heidät jotka eivät tunne mitään velkoja Pitkästyttää toistaa samaa asiaa ja viimeisillä kerroilla isäntäväki katsoo meitä toisinaan kuin mormoneita joilla on puukko Eivätkä he koskaan käännä toista poskeaan Hän nosti puhelimen latauksesta kello kuusi perjantaina näppäili koodin Puhelin soitti Bachin alkusäveliä - hyytävän, jäätävän, viiltävän kylmää samalla kun hänen ystävänsä soittelivat toisista puhelimista, matkalta, baarista, porukasta viimeisen mahdollisen jatkopaikan ulkopuolelta (Valo kolmannessa kerroksessa, summerissa ei nimeä talossa punainen katto, punainen) Hän nosti puhelimen latauksesta näppäili lyhyen koodin ja astui yöhön Kun äänimerkki se ei ole Bachia muistuttaa häntä akusta seitsemänkymmentä kaksi tuntia myöhemmin hän saapuu kotiin Näiden kahden sähköisen hetken välillä puhelin täyteen ladattuna, puhelin lopussa ainoastaan uskomaton, loputon vauhti Ja melkoisesti Bachia Suom. Tapio Koivukari Lauri Dammert: Islantilaista heinää 14

Lárus Már Björnsson Nyt lasten sydämet ovat kirkkoja Jäätiköiden rakkaus Lapsi jonka ei koskaan kuulunut syntyä, tulla hedelmöitetyksi, sikiöksi, on nyt löytänyt itselleen kodin. Hän vaeltaa pyhissä holveissa kirkossa joka avautuu paljon myöhemmin aikuiselle lapselle. Nyt lapsi tietää että ihmisen tahto on voimaton tunturien järkkymättömyyden, lintujen lennon edessä. Nyt lapsen sydän on kirkko; lailla äitikellon se soi toisille lapsisydämille joitten ei olisi kuulunut syntyä, tulla hedelmöitetyiksi, sikiöiksi. Lapset jotka selvisivät ovat kädettömiä; he vuolevat norsunluunvalkoisia puujumalia siivekkäällä veitsellä, vain tahtonsa voimalla. Nyt lasten sydämet ovat kirkkoja. Suom. Martin Enckell Ja jäätikön juurella sinä synnyit. Synnyit niin valtavan todellisena ettei mikään valokuva pystynyt sinua tallentamaan mustana valkoiselle. Sanatkaan eivät pysty sinua kuvaamaan vuolaissa sinisissä väreissäni. Ja tämä vartiotuli joka estää minua sulkemasta silmäni: Rakkauteni oli turmantuli joka syttyi toisen jäätikön juurella, kaukana sinun jäätiköstäsi. Ja sitten ne kohtasivat, sinun synnyinjäätikkösi ja minun rakkauden jäätikköni. Valon nopeudella ne syöksyivät yli maan, humaltuneina kevään villistä valosta. Rakastelimme laavan sammaleenvihreällä iholla, poltimme maan paljailla jaloillamme, nauroimme maidonvalkeassa kasteessa. Ja jäätiköt saavuttivat meidät, kantoivat meidät merelle, lämmittivät meitä jäisessä sylissään. Ruokimme himoamme kertomuksilla jäätiköiden alkukantaisesta rakkaudesta. Suom. Martin Enckell 15

Lárus Már Björnsson Matkustan yksin Kuolevia joutsenia Yöllinen koiran haukku halkaisee kahtia sinun valokuvasi pienellä keikkuvalla pöydällä Kuolevia joutsenia sukeltaa muistikuviini toisesta ajasta. Todellisuuksia on lukemattomia ja kirjanpito on hukassa. Muistatko? Kuolevia joutsenia? Verisiä siipiä? Väriseviä jalkoja? Kirjaamatta jäänyt todellisuus tuskassa eletty, laulamatta jäänyt laulu vain aavistettu ja me koemme tämän uudestaan kolmiossa täynnä valkoista pimeyttä: Runoilkaamme esiin uusia joutsenia - Joutsenlaulu! Sen suikaleilla sidon haavani. Matkustan yksin Panen kaiken luottamukseni paloportaisiin ja virstanpylväisiin Paloportaisiin jotta pääsen ulos elämästäni virstanpylväisiin jotta pääsen takaisin tielle Matkustan yksin vereni ja veresi suloisessa kohinassa Alati sininen kuu sanoo armahtakaa vähän: Vaikeaa on vain vanheta perille asti Hiljaisuus ajautuu rantaan vereni yli veresi Suom. Tapio Koivukari 16

Lárus Már Björnsson Reykholt Pienessä kirkossa jossa sukupolvi toisensa jälkeen on kyyhöttänyt kovilla puupenkeillä pahoja tekojaan katumassa surujaan itkemässä pyytämässä laupiaalta Jumalalta voimaa selvitä tästäkin päivästä seison eräänä talvi-iltana tyhjässä kuorissa omistaen ruumiin jolle en voi löytää sijaa Neuvottomuudessani istutan sen kovalle puupenkille pienessä, tyhjässä kirkossa Jätän sen sinne ja kävellessäni ulos se näyttää painavan päänsä tekevän ristinmerkkiä kauan hukattujen kasvojen yli Silmänräpäykseksi pieni kirkko valaistuu aivan kuin herätettynä eloon ja tämä kasvoton pää saa ilmeen; silmät liikkuvat, huulet hymyilevät korvat kuuntelevat hiljaisuutta ja minä pysähdyn hetkeksi pienen kirkon kynnykselle: Hymyilen itsekseni Ennen kuin astun ulos pimeään Södergranin seurassa Ja lehdossa, joka kerran oli vihreä kerran punainen päättyi matkamme keltalehtiseen hotelliin Menimme takaovesta sisään Soitit minulle oudolla soittimella kappaleen teoksesta Näin puhui Zarathustra Joimme sylkeä sormustimista jotka olivat Kannakselta sukuisin Nukuimme tovin taivaansinisten avaimenreikien tuolla puolen. Kosketusten maailmasta nousimme urheina ja vahvoina Aamulla livahdimme pääovesta viattomina, mitään aavistamatta Ja lehdosta joka kerran oli vihreä, kerran punainen katsoimme olkamme yli näimme tuberkuloosiparantolan valojen syttyvän: Salahankkeiden silmät Petosten silmät Avoimina ammottavat silmät, armottomat Suom. Tapio Koivukari 17

Alaston illallinen Skorpionikahvilassa Lárus Már Björnsson Ja minä rakastin sinua pehmeimmillä käsilläni jotka kätkivät auringonlaskun julmuuden Kodittomilla sormenpäillä jotka oli annettu minulle ukkosenjumalten happomatkoilla Rakastin sinua mullan, puiden ja kalojen kanssa ja ilman niitä lapion, kirveen ja ongen kanssa ja ilman Mutta kun tie maailmaan sulkeutuu ja vasta ripille päässyt kuu purjehtii sisään polvistuu syvyyden alttarille ja sinä istut kuten ennenkin moniäänisyyden kahvilassa siemailet jääteetä, näykit hapanimelää kalmaria koskematta mihinkään edes silmilläsi en rakasta enää. Pakenen, en pakene. Katson taakseni, miten Tulena otan hattuni ja poistun ovelle. Ja kuten huonekasvia kaislatodellisuudessa ne pitävät minua vangittuna kahleet joihin synnyin: Tämän ruumiin lämpö. On minun toinen kotini. Suom. Tapio Koivukari 18 Delvaux: Metsän herääminen (1939)

Andri Snær Magnason Lentokonebensiini Lentokonebensiini, se on paras haju, kun astuu ulkomaisella lentoasemalla ulos ja tuntee, miten lentokonebensiinin haju sekoittuu linja-autojen dieselinkatkuun kuumassa ilmassa ja samalla harmittelee sitä, että on lähtenyt matkaan pitkät housut jalassa ja vähän pelottaa tulla ryöstetyksi, mutta tietää silti, että edessä on kaksi hauskaa viikkoa. Lentokonebensiini, se on seikkailun haju, ja kun saman hajun tuntee Reykjavikin lentokentällä, mahasta alkaa kutkuttaa, alkaa kaduttaa että on lentänyt pitkät housut jalassa ja kuvittelee, että seuraavista kahdesta viikosta tulee aivan loistavat. Viesti tiellä liikkujille En tiedä, miksi pysäytin auton ja nostin maasta kissan, joka makasi asfaltissa punaisessa lammikossa, sillä minä en ajanut sen yli, mutta kun seisoin siinä keskellä katua kissa sylissäni ja mietin, mitä tehdä, sillä veri tahrisi verhoilun, tunsin, miten se oli vielä ihmeen pehmeä ja lämmin, mutta kun näin kovuuden ohi ajavien ihmisten silmissä, tiesin, kuka oli syyllinen ja ymmärsin, että se yksin on viaton, joka jatkaa matkaansa täyttä vauhtia. Varasuunnitelma Jos maailma jostain syystä romahtaisi, aioin aina paeta pohjoisrannikolle Melrakkasléttalle ja elää autiotilaa ympäröivän maan antimista kuten esi-isäni olivat tehneet tuhannen vuotta, mutta sitten minulle valkeni, ettei työkalupakissani ollut kuin IKEA:n huonekalujen mukana tulleet seitsemän kuusiokoloavainta ja jos edes pääsisin pohjoiseen, seisoisin siellä kuusiokoloavaimineni pulikoivien hylkeiden, kirkuvien lokkien ja kasvavan ruohon keskellä ja karjuisin hylkeelle, lokille ja ruoholle, purisin hampaani kiinni ajopuuhun ja kuolisin hitaasti. Suom. Tapio Koivukari 19

Elisabet Jökulsdóttir Olen lähdössä. Olen lähdössä enkä tule koskaan takaisin. Niin ajattelen. Ja tuntuu, että näiden tunteiden alla on varmaan pohjaton kuilu. Tai näiden ajatusten. Minä varmaan suistun ja katoan ja löydyn. En koskaan enää. Suistun kuiluun ja tunnen, että olen putous. Olen putous, joka syöksyy alas. Ja on hyvä olla putous, tekemättä muuta kuin syöksyä. Niin minä syöksyn ja syöksyn ja syöksyn alas. Olen iso putous ja tämä on minun kuiluni. Joka on syöksynyt iät ja ajat ja ajat. Syöksyn edelleen. Lähden ja katoan. En tule koskaan takaisin. Ella Stínan taikakirjasta: Ùr galdrabók Ellu Stínu Tyttö jolla oli hylje II Jos runoni olisivat minua varten Mitäs jos sitten hymyilisin Panisin hatun päähän ja tanssisin tulen ääressä koko sateen ajan Kevät joka ne uneksi Norsunluunvalkeita punaisia ruusuja ja tyttö poimii kukkia eduskuntatalon puistossa hattupäiselle pojalle joka rakasti häntä koko yön Olipa kerran pieni tyttö, jolla oli hylje. Hän asui mökissä meren rannalla yksinään, sillä hänen isänsä ja äitinsä olivat kadonneet sodassa. Pieni tyttö lakkasi puhumasta ja rupesi uneksimaan. Kun hän tapasi hylkeen, hän ei tiennyt, tapahtuiko se oikeasti vai leikisti. Hylkeestä tuli pienen tytön ystävä. Sitten tyttö kuoli ja hylje itki ja veti tytön merenpohjaan ja hautasi hänet sinne. Suom. Tapio Koivukari Lauri Dammert: Gullfoss 20

Tyttö joka eli kalansydämillä Elisabet Jökulsdóttir Pieni tyttö, jonka tunsin, eli pelkillä kalansydämillä. Hänellä oli akvaariossa kultakaloja ja hän oli päivisin yksin kotona kaloineen. Hänen isänsä ja äitinsä ostivat hänelle aina uusia ja uusia kaloja, sillä kun he tulivat iltaisin töistä kotiin, tyttö sanoi, että tämä kala oli kuollut tänään ja kolme eilen. Kun he kysyivät tytöltä, mitä hän oli tehnyt kuolleille kaloille, hän kertoi haudanneensa ne kuoppaan puutarhassa tai heittäneensä ne roskiin. Niinpä he ostivat aina uusia kaloja, sillä tyttö oli niin paljon kotona. Mutta kerran, kun hänen äitinsä vaihtoi mullat kaikista kukista, hän löysi kalan ruumiin joka ainoasta kukkaruukusta. Tiukkojen kuulustelujen jälkeen selvisi, että tyttö oli tappanut kalat leikkaamalla niistä sydämet ja sitten hän oli syönyt yhden kalansydämen päivässä. Ja kun he kysyivät häneltä, minkä ihmeen takia hän söi kalansydämiä, hän ei tiennyt, minkä ihmeen takia hän söi kalansydämiä. Niinpä he lähettivät hänet mielisairaalaan vain siksi, ettei hän tiennyt syytä. Uroteko Kaupungin sohvat Olipa kerran tyttö, joka halkaisi päänsä hartioihin asti ja toinen puolikas leijui avaruuteen ja ajelehtii siellä, mutta toinen puolikas kaivautui maahan ja matelee siellä ympäriinsä. Olipa kerran tyttö, joka oli nukkunut kaupungin useimmilla sohvilla, koska hän ei yhtään hallinnut sitä, mitä hänen päässään tapahtui. Hunajapurkki Suom. Tapio Koivukari Mies, joka jätti naisystävänsä yhtäkkiä, ei vienyt hunajapurkkiaan mukanaan. Nainen ei tiennyt, tapahtuiko se vahingossa vai tahallaan. Nainen itki suureen ääneen, kun mies lähti. Lopulta hän huomasi, että taivas hänen yllään oli noussut tuntuvasti. Kun nainen oli syönyt vuoden aikana hunajapurkin tyhjäksi, mies tuli takaisin ja pyysi polvillaan naista menemään kanssaan naimisiin. 21

Elisabet Jökullsdóttir Rakkausruno Jemenistä 10 Oi, jumala, olen valtameri, ja silmäsi valvovat minua, luon laineita. 12 Kadun niin paljon Etten rakastellut kanssani. Olisin muuttunut linnuksi, ja lentänyt sydämeesi. 17 Ei, anna olla. Anna vain olla. Minä ja sinä. Ei se niin ollut. Se oli rakkautta. 18 Olit minulle lahja, Jota en uskaltanut avata, aloitin ajatella: Mitähän se voi olla? 20 Avasit tuon oven, tein kaikkeni sulkeakseni sen, kun olet ajatuksissani, ovet avautuvat. 21 Vaikka olet kaukana olet mielessäni. Ja mieleni on kaukana. 22 Vuoristossa Ajattelen sinua, uudelleen ja uudelleen. 23 Ja aina kun ajattelen sinua runoilen. Tai ehkä rakastelen sanassa parissa. Oi, sanat. 24 Vaella vuorten yli, lue ajatukseni. Ajattelen vielä tekeväni polun sinulle. 28 Punaiselta Mereltä syliisi, täynnä valtamerta. 29 Punaiselta mereltä silmiisi, kelluen. 30 Olet niin kaukana. Kyyneleeni kertovat minulle. 2

35 Maailma on täynnä rakkautta, olen luultavasti hullu, näin on. 41 Hyvä on, sulan, alan itkeä, se on valtamereni loppu. 37 Kun kuulin äänesi, ääneni sanoi: Sula. Niinpä se tapahtui hyvin nopeasti. 42 Totisesti rakastan sinua, en voi lopettaa. Ulkona on pimeää. 38 Tule luokseni, Älä lähde. Jää. En ymmärrä tätä, tule, lähde ja jää vaativat toisiaan. 39 Kaikki alkoi jäähyväissuudelmalla. 40 Kuinka voin elää näin, näin herkkänä, kerro minulle. 47 En tiennyt että runoilu oli rakastelua, vain pari sanaa taivaista ja maani alkaa laulaa. 48 Nämä runot syntyvät jos en ajattele, kun käytän aistejani, aaltojen lailla ymmärrän vasta myöhemmin. Suom. Martin Enckell Lauri Dammert: Kumpare 23

Runoilijat Ingibjörg Haraldsdóttir on runoilija ja kääntäjä. Hän on syntynyt Reykjavíkissa 1943 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1962. Hän opiskeli Moskovan valtiollisessa elokuvainstituutissa v. 1963-69 ja valmistui sieltä elokuvaohjaajaksi. Opiskeluaikana solmittu avioliitto vei hänet Havannaan, Kuubaan vuosiksi 1970-75. Siellä hän työskenteli Teatro Estudion apulaisohjaajana. Palattuaan Islantiin hän on toiminut elokuvaarvostelijana ja toimittajana, toimittanut mm. Mál og Menning- kustantamon julkaisemaa kirjallista aikakauskirjaa. Hän oli Islannin kirjailijaliiton puheenjohtajana 1994-2000. Kääntäjänä Ingibjörg on ollut varsin tuottelias ja kääntänyt enimmäkseen venäjästä ja espanjasta. Hän on islannintanut Dostojevskia (7 romaania) ja Bulgakovia (3 romaania), Tšehovin näytelmiä ja Ahmatovan ja Tsvetajavan runoutta, samaten Pablo Nerudaa ja Nicolás Guillénia. Ruotsista hän on kääntänyt Tomas Tranströmerin kokoelman Sorgegondolen. Hän on julkaissut kuusi runokokoelmaa. Ingibjörg on runoilijana erittäin viimeistelty ja kristallisuuteen asti hiottu. Samat ominaisuudet tulevat näkyviin myös hänen käännöksissään. Hän on ollut kahdesti Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon Islannin-ehdokkaana, hänelle on myönnetty Bödvar Gudmundssonin runopalkinto 2000, Islannin kirjallisuuspalkinto 2003 ja Islannin kääntäjäpalkinto 2005. Andri Snær Magnason on kirjoittanut romaaneja ja novelleja runoutta ja näytelmäkappaleita lapsille ja aikuisille. Hän on ottanut myös kantaa yhteisiin asioihin, kuten Reykjavíkin keskustan kehittämiseen tai Islannin asumattomien ylänkömaiden suojeluun. Hän syntyi v. 1973 Bastiljin vuosipäivänä eli 14. heinäkuuta lääkäreiden ja sairaanhoitajien kansoittamaan sukuun. Hänen omat lääketieteen opintonsa katkesivat kuitenkin alkutentteihin ja hän aloitti islannin kielen opinnot yliopistossa. 1995 hän julkaisi esikoiskokoelmansa Ljóðasmygl og skáldarán, seuraavana vuonna ilmestyi novellikokoelma sekä valintamyymälälle omistettu kokoelma Bónusljóð. Andrin lastenkirja Sagan af bláa hnettinum, Tarina sinisestä planeetasta sai ensimmäisenä lastenkirjana Islannin kirjallisuuspalkinnon 1999, se on ilmestynyt nyt kahdessatoista maassa ja sen näytelmäversiota on esitetty mm. Kanadassa, Saksassa ja Islannissa. Hänen romaaninsa Love Star (2002) on ironisen synkkä tulevaisuudenkuvitelma, jossa kuitenkin pilkahtaa toivo. Sindri Freysson parkaisi ensimmäisen kerran Reykjavíkissä 1970, ryhtyi kirjoittamaan jo nuoruusvuosinaan ja hänet luetaan islantilaisen kirjallisuuden X-sukupolveen, joka on sikäläinen nimitys pullamössösukupolvelle, sillä pullamössö on Islannissa tuntematon suure eli X. Hän ei itse haluaisi tulla määritellyksi minkään tällaisen seikan kautta. Opintojensa jälkeen hän työskenteli useita vuosia toimittajana, mutta on ollut päätoiminen kirjailija vuodesta 2000 alkaen. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa ilmestyi 1992, Fljótið sofandi konur, - kirjan nimen voi ymmärtää joko Kellukaa, nukkuvat naiset tai Virta nukkuvia naisia. Hänen toinen runokokoelmansa Harði kjarninn eli Kova ydin 1999 oli Islannin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Hän on julkaissut myös lastenkirjan, novellikokoelman sekä kaksi romaania. Ensimmäinen romaani Augun eli Silmät sai Halldór Laxness- kirjallisuuspalkinnon vuonna 1998, vuonna 2004 ilmestynyt Flottinn eli Pako käsittelee mm. Islannin osuutta toisessa maailmansodassa uudessa valossa. Sindrin teoksia on käännetty mm. ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi ja kreikaksi. 24 Kuvissa eräs islantilainen runoilijatar, Vigdís Grimsdóttir, joka ei ole nyt mukana.

Bragi -Olafsson on syntynyt vuonna 1962. Hän on opiskellut espanjaa sekä Islannin yliopistossa että paikan päällä Granadassa. Hänellä on ura myös musiikin parissa, hän toimi mm. Sykurmolar- eli kansainvälisemmin Sugarcubes-yhtyeen basistina. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa Dragsugur ilmestyi vuonna 1986, sen jälkeen hän on kirjoittanut runoja, novellikokoelman, näytelmiä ja romaaneja, joista kaksi on ollut ehdolla Islannin kansallisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kirjailijana hän on nykyaikaisen todellisuuden tarkka havainnoija ja salamielinen humoristi - tosin täytyy muistaa, että tosikkoja on Islannissa niin vähän, että niiden rauhoittamista on harkittu. Bragi on jatkanut työtään musiikin alalla, hän on yksi musiikkikustantamo Smekkleysan perustajista ja omistajista. Smekkleysa, suomeksi Huono maku, julkaisee tekstejä ja musiikkia ja järjestää erilaisia tapahtumia. Elísabet Jökullsdóttir syntyi 1958 Reykjavikissa. Kasvuvuosina hän asui myös jonkin aikaa Seltjarnesissä ja vietti vuoden Kreikassa. Hän on ollut laivoilla töissä ja työskennellyt kalatehtailla ja rakennuksilla ja kauppa-apulaisena, ollut mallina Reykjavikin taidekoulussa ja emäntänä maalaistalossa. Hän on myös ollut lehtitoimittaja, tehnyt radio-ohjelmia, toiminut ohjaajan assistenttina Islannin kansallisnäyttämöllä sekä luennoinut kouluissa mikrokertomusten kirjoittamisesta jne. Hän on julkaissut mm. runokokoelmat Dans í lokudu herbergi (1989), ja Angelpeace, sekä erinäisiä proosateoksia, mm. Rúm eru hættuleg (1991), Galdrabók Ellu Stínu (1993). Lárus Már Björnsson syntyi 1952 Reykjavikissa. Hän on opiskellut mm. yhteiskuntatieteitä ja toiminut opettajana ja sosiaalityöntekijänä. Kahdeksantoistavuotiaana hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Nóvember, jossa monet eksistentialistiset kysymykset hahmottuvat lähes surrealistisessa muodossa. 1994 ilmestyi kokoelma Vatnaliljur handa Narkissos joka käsitteli erilaisia sosiaalipsykologisia aiheita, mm. narsisismiä, hyödyntäen kreikkalaisen mytologian ohella myös vanhaa islantilaista tarustoa. Väkivaltaista nykymaailmaa kuvaava nuorisoromaani K/K jonka viitteet pitkälti löytyvät tietokonepeleistä ja hardcoremusiikista ilmestyi 1995. Islanniksi hän on kääntänyt mm. suomenruotsalaista ja suomalaista lyriikkaa. Hän on sydämellinen, maaninen, epäluotettava mutta puuskittain tehokas. 25