SOTKANNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAA- PERÄ

MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 10 SOTKANNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAA- PERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

SOTKANNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) 3 Yleistä 3 KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) 4 Kallioalueet 4 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 6 Hienorakeiset kerrostumat 6 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) 7 Turvekerrostumat 7 Liejukerrostumat 8 POHJAVESI (Aimo Kejonen) 8 Pohjaveden esiintyminen 8 Pohjaveden laatu 9 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 9 KIRJALLISUUTTA 9 Geologian tutkimuskeskus

3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 203 5.0 Mr Hiekkamoreeni 2 887 71.0 Hk/Mr 17 0.4 Ht/Mr 11 0.3 Hs/Mr 1 Sa/Mr 45 1.1 Ct/Mr 2 St/Mr 2 HMr Hienoainesmoreeni 297 7.3 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 6 0.1 Lo Lohkareet 1 Ki Kivet 3 0.1 SrM Sora 8 0.2 Hk Hiekka 37 0.9 Ht Karkea hieta 47 1.2 Ct/Ht 1 HHt Hieno hieta 14 0.3 Ht/HHt 12 0.3 Hs Hiesu 4 0.1 Ct/Hs 5 0.1 Sa Savi 295 7.3 Ht/Sa 16 0.4 HHt/Sa 17 0.4 Lj/Sa 1 Ct/Sa 7 0.2 LjHs Liejuhiesu 5 0.1 LjSa Liejusavi 16 0.4 Ct/LjSa 24 0.6 Lj Lieju 29 0.7 Ct/Lj 1 Ct Saraturve 49 1.2 St Rahkaturve 2 Tä Täytemaa 1 Maa-aluetta 4 066 100 Vettä 5 934 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Kartta-alue on Järvi-Suomessa, Pohjois-Savon maakunnassa, noin 20 km Kuopion kaupungin keskustasta etelään. Sen pohjois- ja keskiosat kuuluvat Kuopion kaupunkiin ja eteläosa Leppävirran kuntaan. Kartta-alueen ylin kohta on Ritisenmäki (n. 158 m mpy) ja alin Sot-

4 kanselkä (81,8 m mpy). Näiden ylimmän ja alimman kohdan välinen korkeusero on noin 66 m. Se on samalla suurin paikallinen korkeusero. Paikalliset korkeuserot ovat yleensä paljon pienempiä, keskimäärin 5-30 m. Kallaveden kanssa samalla tasossa oleva Sotkanselkä peittää suuren osan kartta-alueesta. Mannerjäätikön kallioon kuluttamien uurteiden ja sen kerrostamien pitkien moreeniselänteiden eli drumliinien suunnan mukaan jäätikön pääasiallinen tulosuunta oli 290 o - 310 o. Tämän virtauksen aikana mannerjäätikön reuna oli Salpausselillä. Hieman nuorempia ovat uurteet, joiden suunta on 270 o -280 o. Karttaalueen pohjoispuolelta on tavattu merkkejä edellisiä vanhemmasta mannerjäätikön virtauksesta, joka tuli suunnasta 350 o -5 o. Sen ikä lienee yli 120 000 vuotta. Kun mannerjäätikkö suli noin 11 500 vuotta sitten, suuri osa alueesta jäi nykyistä paljon laajemman Itämeren silloisen muinaisvaiheen, Yoldiameren, peittoon. Maankohoaminen on nostanut Yoldiameren rannan tasolle 140 m mpy. Karttaalue oli tuolloin saaristoa. Nopean maankohoamisen takia uutta maata kohosi merestä. Kallavesi itsenäistyi Itämerestä noin tuhat vuotta mannerjäätikön sulamisen jälkeen. Itämeren altaassa oli tuolloin makeavetinen Kuva 1.Sotkanniemen kartta-alueen korkokuva. Ohut valkoinen viiva kuvaa korkeusmallissa Yoldiameren tasoa (140 mpy) ja valkoinen katkoviiva Suur-Saimaan tasoa (95-98 m). Ancylusjärvi. Saimaan vedet laskivat tuolloin läpi kartta-alueen pohjoiseen. Saimaan vesistön ensimmäinen laskujoki oli kartta-alueen pohjoispuolella Pielavedellä, jossa maankohoaminen on suurempaa kuin etelämpänä. Tämä sai maankuoren järvineen kallistumaan etelään. Kallistuminen aiheutti järvissä vedenpinnan nousun eli transgression. Se saavutti huippunsa 6000-6500 vuotta sitten, jolloin Kallavesi oli osa Lappeenrannasta Mikkeliin, Joensuuhun ja Kiuruvedelle ulottunutta suurjärveä, Suur-Saimaata. Sen muinaisia rantatörmiä on Puutosmäen rinteillä, Humaljoen suulla ja Luusniemellä 95-98 m:n korkeudella mpy. Kun uusi laskujoki, Vuoksi, puhkesi noin 5700 vuotta sitten, laski Suur-Saimaan pinta äkillisesti pari metriä. Kallaveden laskusuunta muuttui pohjoisesta etelään. Muut Suur-Saimaan laskujoet kuivuivat samalla. Vuoksen puhkeamisen jälkeisenä aikana ovat Kallaveden pinnan hidas lasku ja soistuminen muuttaneet eniten maalajien jakautumaa. Ihmisestä tuli huomattava geologinen tekijä 1500-1600-luvuilla, jolloin peltoviljely vakiintui. Rantakerrostumia on tietöiden takia kaivettu 1970-luvulta lähtien. KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) Kallioalueet Avokallioita ja alle metrin paksuisen moreenin verhoamia kalliomaita on suhteellisen vähän (taulukko 1). Kalliopaljastumia on eniten Kallaveden saarilla ja Hyvärilänniemellä. Kallioperä koostuu kahdesta hyvin eri-ikäisestä osasta. Humalalahdelta pohjoiseen ja Sotkanniemestä ja Pihlaisenkylästä länteen oleva alue ja osa Kallaveden saarista ja Puutossalmea reunustavat niemet ovat vanhoja graniittigneissejä ja migmatiitteja. Niiden ikä on yli 2500 miljoonaa vuotta. Näitä alueita ympäröivät nuoremmat karjalaiset kivilajit: graniitti,

5 dioriitti, dolomiitti, kiilleliuske, kiille- ja sarvivälkegneissi. Niiden ikä on noin 1900-2100 miljoonaa vuotta. Kivilajien vaihtelu ei vaikuta alueen korkokuvaan. Korkeimmat mäet Pihlaisenkylässä ja Heinäaholla ovat graniittia tai graniittigneissiä. Kallioperän rikkonaiset murrosvyöhykkeet vaikuttavat kivilajia enemmän korkokuvaan. Ne näkyvät kartalla suorina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa on peltoja, soita ja vesistöjä. Esimerkkinä murroslaaksoista mainittakoon Pöksänjoen - Iso-Pihlaisen - Laukaanjoen laakso. Kalliomaat ovat rakennusmaina kohtalaisia. Ne ovat erittäin kantavia ja routimattomia, mutta vaikeasti kaivettavia. Kunnallistekniikan rakentaminen kallioalueille vaatii louhintatöitä. Viistot kalliopinnat saattavat vaikeuttaa perustamista ja haitata rakennusten sijoittelua Ritisenmäen ja parin muun korkeamman mäen rinteillä. Moreenikerrostumat Moreeni on jäätikön irrottamaa ja sekoittamaa maa-ainesta, jota jäätikkö kuljetti mukanaan. Allaan ja pohjaosassaan kuljettamansa moreenin jäätikkö kerrosti tiukkana pohjamoreenina ja sisällään ja pinnallaan kuljettamansa moreenin löyhänä pinta- eli ablaatiomoreenina. Moreeni on alueen yleisin maalaji (taulukko 1). Sitä on runsaasti kaikkialla. Suurin osa moreenista on kerrostunut pohjamoreenina, joka 1-6 m:ä paksuna kerroksena verhoaa maaperää. Raekoostumukseltaan moreeni on vaihtelevan kivistä ja lohkareista hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on 2-5 %. Normaali- tai vähäkivistä ja -lohkareista hienoainesmoreenia, jonka savespitoisuus on 6-8 %, on laajalla alueella Salokylässä ja Liastensaaressa. Lisäksi sitä on paikoin pieninä alueina tai välikerroksina hiekkamoreenissa. Ne on kartoituksessa liitetty hiekkamoreeniin. Hietasalossa ja sen ympäristön saarilla moreeni on poikkeuksellisen lohkareista. Moreenin pintaosan huuhtoutuminen, pakkasrapautuminen ja routiminen ovat siellä synnyttäneet lähes yhtenäisiä louhikkokerroksia moreenin pinnalle. Hietasalossa tätä louhikkoisuutta esitetään laatikkokuvauksella. Kuvassa 2 Kuva 2. Esimerkkejä kartta-alueen maalajien raekoostumuksista. Ä on esimerkkejä alueen maalajien raekoostumuksista. Kartta-alue on maailman laajimman, Keiteleelle, Pieksämäelle ja Mikkeliin ulottuvan drumliinikentän itäreunalla. Useimpien kalliomäkien kaakkoispuolella on paksuja moreenikerrostumia ja Vehkasaarella ja Humalajoella on pieniä drumliineja, mannerjäätikön liikesuunnan suuntaisia moreeniselänteitä. Suurimmat niistä on merkitty kartalle suuntautuneen moreenin erikoismerkillä. Drumliinit ovat pieniä, noin 5 m:ä korkeita, 20-100 m:ä leveitä ja 200-500 m:ä pitkiä. Hietasalossa ja sitä ympäröivässä saaristossa on hajanaisia, jäätikön sisällä ja pinnalla kulkeutuneesta pinta- eli ablaatiomoreenista muodostuneita moreenikumpujen kenttiä. Ne on kartoitettu tavalliseksi moreeniksi, sillä niiden korkeus on vain 1-3 m. Kartta-alueen moreenimaat ovat rakennuspohjana kohtalaisia. Ne ovat kantavia, mutta routivia. Moreenin kaivettavuus riippuu sen kivisyydestä, lohkareisuudesta ja pakkautuneisuudesta. Etenkin Hietasalossa ja sen ympäristön saarilla runsas pintalohkareisuus huonontaa kaivettavuutta.

6 Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla tunneleissa virranneissa jäätikköjoissa sulamisvesien irrottama aines peseytyi ja lajittui soraa ja hiekkaa oleviksi harjuiksi. Kartta-alueen ainoa jäätikköjokikerrostuma on Puutossalmen itäpuolella Puutosmäen kupeella. Siellä on paksujen rantakerrostumien peittämä ekstramarginaalinen eli mannerjäätikön reunan edustalle kasaantunut hiekkamuodostuma. Koska sitä ei ole kyetty rajaamaan ja paksu rantakerrostuma peittää sitä, se on kartoitettu rantakerrostumaksi. Jäätikköjoen kerrostama aines on hiekkaa. Sen päälle kerrostuneessa 2-5 m paksussa rantakerrostumassa on myös soravaltaisia osia. Suurin osa jääkauden jälkeen syntyneistä sora-, hiekka- ja hietakerrostumista on rantakerrostumia. Rantakerrostumista suurimmat ovat Puutosmäkeä ympäröivä paksu rantakerrostuma ja laajat, mutta vain 1-2 metriä paksut rantakerrostumat Pihlaisenkylässä ja Heinäaholla. Kerrostumien eri osien raekoostumus vaihtelee sorasta hietaan. Karkein aines on yleensä lähellä kerrostuman pintaa ja ylinnä rinteessä. Muinaisrantoja on useissa paikoissa. Ylintä rantaa edustaa Ritisenmäellä oleva huuhtoutumisraja (140-142 m mpy.). Ritisenmäki on ns. kalottivuori, jonka korkein laki oli saarena. Tätä nuorempia ovat Puutosmäen rinteillä olevat rantatörmät, joita on noin 117 m:n, 110 m:n, 97 m:n ja 90 m:n tasoilla mpy. Savikummun rinteellä Pihlaisenkylässä on rantatörmiä 110-1- 12 m:n korkeudella mpy. Humalalahden luoteispuolella on kaksi päällekkäistä rantatörmää 97-98 ja 90 m:n korkeudella mpy. Salokylän Luusniemessä on rantatörmä 91-92 m:n korkeudella mpy. Yli 100 m:n korkeudella olevat rannat ovat Yoldiameren ja Acylusjärven eli Itämeren muinaisvaiheiden rantoja, 97-98 m:n rannat Suur-Saimaan rantoja ja sen alapuolella olevat rannat muinaisen Kallaveden rantoja. Suurimpien purojen varsilla on pieniä tulvakerrostumia. Ne ovat yleensä liian pieniä ja ohuita karttaan merkittäviksi tai ne on liitetty rantakerrostumiin. Humalajoen ja Pöksänjoen suilla on pienet deltat, jotka ovat hietavälikerroksia sisältävää savea ja liejua. Karkearakeiset kerrostumat ovat parasta mahdollista rakennusmaata. Ne ovat kantavia, routimattomia ja helposti kaivettavia. Ranta- ja jokikerrostumille rakennettaessa on huomioitava, että kantavalta vaikuttavan pinnan alla voi olla huonosti kantavia hienorakeisia tai eloperäisiä kerrostumia. Hienorakeiset kerrostumat Jäätikköjokien sulamisvesien kuljettama hienoin aines kerrostui mannerjäätikön edessä syvään veteen savi- ja hiesukerrostumiksi. Keväällä ja kesällä kerrostunut aines oli hiesuista ja talvella kerrostunut savista. Näin syntyi vuosikerrallinen eli lustorakenne. Mitä kauemmaksi mannerjäätikkö peräytyi sitä ohutlustoisemmaksi ja lopulta tasalaatuiseksi savi muuttui. Maankohoamisen myötä veden syvyys pieneni. Savi- ja hiesukerrostumat alkoivat kulua aaltoliikkeen vaikutuksesta. Veteen liettynyt aines kerrostui uudelleen syvemmille vesialueille täyttäen ja tasoittaen syvänteitä. Hienorakeisista kerrostumista savi on yleisintä (taulukko 1). Hienorakeisten kerrostumien alueet ovat hajallaan Kallaveden lahtien pohjukoissa ja Kallaveteen laskevien purojen varsilla. Suurin osa hienorakeisista kerrostumista on vielä nykyään Kallaveden pohjalla. Savet ovat kahta toisistaan poikkeavaa tyyppiä. Savikkojen pohjaosat, usein savialtaan reunat ja savikot, jotka sijaitsevat yli 100 metrin korkeustasolla ovat jääkauden loppuvaiheessa kerrostunutta lustosavea. Toinen savityyppi on rakenteeton, usein huomattavan humuspitoinen järvisavi. Lustosavet ovat yleensä laihoja, niiden savespitoisuus on 30-50 %. Lustosaven yläosassa on usein 10-20 cm paksu kerros punertavaa savea, jonka savespitoisuus on 50-80 %. Muinaisten Saimaan ja Kallaveden pohjaan kerrostuneiden savien ja hiesujen raekoostumus ja humuspitoisuus vaihtelevat voimakkaasti eri paikoissa. Savespitoisuus on 15-70 %. Niiden humuspitoisuus on usein niin suuri, että ne on kartoitettu liejusaveksi tai -hiesuksi.

7 Hiesua ja hienoa hietaa on pieninä ja ohuina kerrostumina savikkojen pinnalla, alla ja reunoilla. Osa niistä on lustorakenteisia jääkauden lopun kerrostumia ja osa rakenteettomia jääkauden jälkeisen ajan kerrostumia. Savea tavataan noin 110 m:n korkeudelle ja hiesua ja hienoa hietaa noin 130 m:n korkeudelle asti. Hienorakeisten kerrostumien paksuus on tavallisesti 1-4 m. Suurimmat todetut paksuudet ovat 5-7 m. Pihlaisenkylässä ja siitä pohjoiseen olevissa hienorakeisissa kerrostumissa on yleisesti moreenia 5-10 cm paksuna välikerroksena. Tämä välikerros on yleensä 0,6-1,5 metrin syvyydellä. Sen molemmin puolin on kerrallista savea tai hiesua. Välikerros saattaa olla merkki mannerjäätikön paikallisesta etenemisestä, jäävuorista irronnutta vajomoreenia tai se voi olla kartta-alueen länsipuolella olleen jääjärven purkauksen synnyttämä. Kuvassa 3 on esitetty karttaalueen pohjoispuolelta, Kallavedeltä otettu pohjanäyte, joka kertoo, millaista ainesta ja kuinka nopeasti sitä kulloinkin kerrostui. Mannerjäätikön sulamisen jälkeen kerrostui Yoldiameren ja Ancylusjärven pohjaan lustorakenteista savea ja hiesua. Se muuttuu järven itsenäistyttyä rakenteettomaksi järvisaveksi, sitten saviliejuksi ja lopuksi liejuksi. Liejua kerrostuu alueella vielä nykyäänkin. Jääkauden lopulla kerrostumisnopeus oli paljon suurempi kuin nykyään. Kartta-alueen hienorakeiset kerrostumat ovat rakennuspohjana melko Kuva 3. Kerrossarjakuvaus Kallaveden pohjasta otetusta mäntäkairanäytteestä. huonoja. Ne ovat huonosti kantavia, painumille alttiita, helposti häiriintyviä ja routivia, mutta yleensä helposti kaivettavia. Pitkään kuivalla maalla olleen hienorakeisen kerrostuman pinnalle syntyy aineksen kuivuessa ja hapettuessa kantavampi kerros, jota kutsutaan kuivakuoreksi. Jos kuivakuori on tarpeeksi paksu, sen varaan voidaan rakentaa keveitä taloja. Kuivakuoren paksuus vaihtelee kuitenkin eri osissa kartta-aluetta. Ennen rakentamista hienorakeisille kerrostumille on selvitettävä kovan pohjan syvyys ja kuivakuoren paksuus. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvet-

8 ta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 % ja tuhkapitoisuus pieni. Kartta-alueella turvelajeista yleisin on ravinteikas saraturve (Ct), jota on 42 hehtaaria eli runsas prosentti maa-alasta. Vähäravinteista rahkaturvetta (St) on vain 2 ha eli noin 0,1 % maa-alasta. Saraturvetta tavataan lisäksi alle metrin paksuisina, muita maalajeja peittävinä kerroksina. Eloperäiset kerrostumat ovat laaksojen pohjilla ja Kallaveden lahtien pohjukoilla. Suurin osa soista on syntynyt Vuoksen purkauksen jälkeen paljastuneelle vanhalle järvenpohjalle. Ne ovat siis vähemmän kuin 5700 vuotta vanhoja. Suot ovat alkuaan olleet erityyppisiä korpia ja luhtanevoja. Nykyään käytännössä kaikki suot on ojitettu ja osa lannoitettu metsänkasvun parantamiseksi. Ne eivät enää ole luonnontilaisia, vaan vaihtelevan tyyppisiä ojikkoja tai turvekankaita. Osa soista on raivattu pelloksi ja metsitetty uudelleen viime vuosina. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut kartta-alueelta yhden suon, kartta-alueen lounaiskulmassa olevan Vaskokorven, joka sijaitsee pääosin kartta-alueen länsipuolella. Vaskokorven alueella turve on yleensä alle metrin paksuista. Suo ei kelpaa turvetuotantoon. Eloperäiset kerrostumat ovat erittäin huonoa rakennusmaata. Ne ovat huonosti kantavia, häiriintymisherkkiä, voimakkaasti ja nopeasti kokoonpuristuvia, mutta helposti kaivettavia, eikä turve yleensä ole kovin routivaa. Turvemaille rakennettaessa on pohjatutkimusten oltava poikkeuksellisen tarkkoja. Lisäksi on jo alun perin varauduttava kalliisiin perustamisratkaisuihin. Liejukerrostumat Lieju on meren ja järvien sekä usein soiden pohjalla tavattava maalaji, joka on syntynyt pohjalle kerrostuneista pieneliöiden ja kasvien jäänteistä sekä humussaostumista. Useimmiten lieju on väriltään ruskean vihreää. Aluksi se tummenee ilman vaikutuksesta. mutta vaalenee kuivuessaan. Liejusta saattaa löytyä vesikasvien siemeniä ja pähkylöitä, mutta muuten se on tasalaatuista ja rakenteetonta. Veden pohjaan kerrostunutta liejua (Lj) on 29 ha eli vajaa prosentti maa-alasta. Sitä on pieninä alueina Kallaveden lahtien maatumassa olevissa perukoissa, muutamien umpeen kasvamassa olevien järvien rannoilla ja soissa turvekerrostuman alapuolella. Liejua tavataan lisäksi alle metrin paksuisina, muita maalajeja peittävinä kerroksina. Järvien pohjille kerrostuu nykyään liejua. POHJAVESI (Aimo Kejonen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Suomessa yhdyskuntien vedenhankintaan soveliaat pohjavesiesiintymät ovat yleensä harjuissa ja muissa jäätikköjokikerrostumissa. Koska näitä kerrostumia on kartta-alueelta erittäin vähän, ei siellä ole helposti löydettävissä laajempaan käyttöön sopivia pohjavesiesiintymiä. Kallioperässä pohjavesi virtaa ja varastoituu kallion runsaasti rakoilleisiin osiin, joita sanotaan murroslinjoiksi. Niitä on kivilajien rajoilla ja kallioperää leikkaavina vyöhykkeinä. Runsaasti rakoillut kallio on ajan myötä kulunut ehjää kalliota syvemmälle. Maastossa ja kartalla murroslinjat näkyvät kalliomäkien välisinä suoraviivaisina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa suot, lammet, purot ja hienorakeiset kerrostumat sijaitsevat.

9 Vesialueilla murroslinjat näkyvät järvien syvänteinä ja syvälle maan sisään pistävinä lahtina. Tasaisilla tai paksun irtomaapeitteen verhoamilla alueilla voidaan maankuoren sähköisiä ja magneettisia ominaisuuksia esittäviä karttoja käyttää murroslinjojen paikantamiseen. Mikäli aiotaan ryhtyä suuremmassa määrin hankkimaan pohjavettä kalliosta, joudutaan suorittamaan perusteellinen selvitys kalliopohjavesivaroista ja niiden laadusta. Pohjamoreenialueilla on moreenin pintaosa yleensä hiekkamoreenia, joka kykenee kohtalaisesti muodostamaan pohjavettä. Hietasalossa ja sitä ympäröivillä saarilla pinnan lohkareisuus lisää sadeveden imeytymistä maahan. Moreenikerrokset ovat kuitenkin verraten ohuita, jolloin muodostuva vesimäärä on pieni. Tätä kuvastaa se, että mäkien alarinteillä olevien lähteiden vedenantoisuus vaihtelee suuresti vuodenajan ja sateisuuden mukaan. Syvemmällä esiintyvä hienoainesmoreeni vähentää pohjaveden muodostumista ainakin paikoitellen. Moreenialueilta on yleensä saatavissa vettä vain yksittäistalouksien tarpeisiin. Moreenimuodostumissa maakerros on paksu ja moreenissa on usein pohjaveden muodostumista edistäviä hiekkaisia ja hietaisia välikerroksia ja linssejä. Moreenimuodostumat voivat siten muodostaa ja varastoida runsaampia pohjavesimääriä kuin pohjamoreenialueet. Moreenimuodostumat ovat kuitenkin pinta-alaltaan pieniä. Tällöin niillä ei ole suurta merkitystä pohjaveden muodostajina. Kartta-alueella on useita verraten laajoja rantakerrostumia, jotka ovat hietaa tai hiekkaa. Ne voivat harjujen tapaan muodostaa runsaasti pohjavettä. Koska kerrostumat ovat ohuita, ne eivät kykene varastoimaan suuria vesimääriä. Yksittäistalouksien vesihuollossa niillä kuitenkin on paikallista merkitystä. Hienorakeiset kerrostumat ovat niin tiiviitä, ettei niissä juuri muodostu pohjavettä. Hienorakeisilla kerrostumilla olevat kaivot ja lähteet saavat vetensä hienorakeisten kerrostumien alla olevista vettä johtavista kerrostumista. Pohjaveden laatu Geologisen tutkimuskeskuksen kartta-alueelta ottamat pohjavesinäytteet ovat vähäisin poikkeuksin hyvää talousvettä. Ne täyttävät yleensä Lääkintöhallituksen hyvältä talousvedeltä edellyttämät vaatimukset. Tarkempia tietoja Geologian tutkimuskeskuksen alueelta ottamien pohjavesinäytteiden kemiallisesta laadusta on saatavissa Geologisen tutkimuskeskuksen pohjavesiarkistosta. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Puutosmäen rinteellä on suuri joukko päällekkäisiä muinaisrantoja. Ne ovat enimmäkseen hiekkamaahan kuluneita räntätörmiä, joita pallekivikot paikoitellen terästävät. Rantoja on 90 m:n, 97 m:n, 110 m:n ja 117 m:n korkeudellä mpy. Huomattavin ranta on 97 m:n korkeudella oleva Suur-Saimaan ranta. Sen rantatasanteelle on rakennettu lukuisia omakotitaloja. Hietasalon saarella on joukko eri tavoin syntyneitä louhikkoja kuten jäiden työntämiä lohkarepalteita, huuhtoutumislouhikkoja ja roudan synnyttämiä lohkarepainanteita. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s.

10 Koivisto, Marjatta (päätoim.) 2004. Jääkaudet. WSOY. 233 s. ISBN 951-0-29101-3. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Lukkarinen, Heikki 2002. Suomen geologinen kartta 1:100 000. Kallioperäkartta. Lehti 3242 Kuopio. Geologian tutkimuskeskus. Lukkarinen, Heikki 2008. Suomen geologinen kartta 1:100 000. Kallioperäkarttojen selitykset. Lehdet 3331 ja 3242. Siilinjärven ja Kuopion kallioperä. Geologian tutkimuskeskus. 228 s. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s.

MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2005 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2005 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gsf.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 12 Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 13 Länsi-Suomen yksikkö PL 97 (Vaasantie 6) 67101 KOKKOLA Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 5209 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 11 Fax. 020 550 14 www.gtk.fi