Maasta tullut maaksi tuleva. Alajärven hautausmaiden historiaa

Maasta tullut maaksi tuleva Alajärven hautausmaiden historiaa

Heikki Koskela Lukijalle Tämä tutkimus on tehty Alajärven seurakunnan kahdesta hautausmaasta, niiden synnystä ja toiminnasta seurakunnan historian aikana. Vanhemman hautausmaan osalta kaikkia tietoja ei ole voitu varmistaa kaikilta osin puutteellisten lähdetietojen takia. Tiedot ennen vuotta 1800 olen voinut monilta osin kuitenkin koota alkuperäislähteistä ja aiemmin tehdyistä tutkimuksista. Lisäksi seurakunnan yleisen kehityksen pohjalta on voitu päätellä kehityksen kulusta melko luotettavasti. Vuoden 1800 jälkeiset tapahtumat on voitu kuitenkin sitoa olemassa oleviin tietolähteisiin, joita olen saanut tutkia vapaasti Alajärven seurakunnan arkistossa. En pidä tutkimusta tieteellisenä työnä ja olen sen vuoksi jättänyt lähdeviitteet pois tekstin sisältä. Muutamia selvennyksiä olen kuitenkin sisällyttänyt viitteinä tekstiin. Käyttämäni tiedot kuitenkin perustuvat kaikissa tapauksissa aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, kirjoituksiin ja asiakirjoihin, joista on luettelo lopussa. Erityisesti Alajärven uutta hautausmaata koskevat tiedot perustuvat seurakunnan hallussa oleviin asiakirjoihin. Uuden hautausmaan eli Hirsikankaan kehitystä on voitu seurata tarkasti. Varsinaisen hautausmaiden historian selvityksen lisäksi olen ottanut mukaan erilaisia hautaamiseen liittyviä tarinoita, joista osa liittyy tiettyihin henkilöihin. Koska kertomusten ja tarinain osalta ei ole varmuutta niiden todellisesta lähteestä, on ne sijoitettu erilleen rikastuttamaan tekstien sisältöä. Erityinen kiitos hyvästä yhteistyöstä kuuluu seurakunnan kirkkoherra Hannu Kujalalle sekä kansliahenkilökunnalle, jotka ovat auttaneet tehtävän toteuttamisessa. Samoin kiitokset Antti Franssilalle, joka päättäväisesti vuosien varrella muistutti asian tarpeellisuudesta. Kiitos Alajärven ensimmäisen kirkkoherra Jonatan Johanssonin jälkipolvelle, joka on antanut minulle kirjallisen luvan käyttää Johanssonin loistavia päiväkirjoja aikansa tapojen kuvaamiseen. Osa valokuvista on valokuvaaja ja kotiseutumies Pekka Viitaniemen ottamia. Hän omistaa myös vanhoja ja harvinaisia negatiiveja. Näistä negatiiveista on valittu valokuvia, jotka edustavat vanhempaa hautauskulttuuria 2

Alajärvellä. Valokuvat on tarkoitettu täydentämään tekstien sisältöä. Kiitokset hänelle ovat paikallaan. Alajärvellä armon vuonna 2012. I. Kristillinen hautauskulttuuri Euroopassa 1. Alkuseurakunnan aika Kristillisellä hautauskulttuurilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sitä ajanjaksoa, jona aikana kirkko sai organisoituneen muodon ja alkoi toimia sittemmin erilaisina kirkkokuntina. Lähtökohta kristillisen kirkon muodostumiselle löytyy Raamatusta, jossa apostoli Paavali mainitsee parissa kirjeessään: Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen ja Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. Kristillinen alkukirkko syntyi juutalaisuuden keskelle mutta eriytyi omaksi kirkoksi eroon juutalaisuudesta. Kristityt muodostivat alkuseurakuntia. Tässä yhteydessä ei käsitellä alkuseurakunnan jälkeen tapahtuneita kristilliseen kirkkoon liittyviä tarkempia hajaantumisen syitä tai opillisia eroja. Mainitaan vain, että kirkko alkoi hajaantua viimeisen yhteisen kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 787. Silloin alkoi eriytyä kaksi erillistä kirkkokuntaa ortodoksit (kreikkalaiskatoliset) ja katoliset (roomalaiskatoliset). Molemmat alkoivat kehittyä omaan suuntaansa. Lopullinen ero tapahtui vuonna 1054. Eroon oli monia syitä, mutta yksi johtui uskontunnustuksen sanamuodosta. Kirkko otti alun perin tavakseen haudata vainajat maahan tai kallioon louhittuihin tiloihin (vertaa Jeesuksen hautaus kalliohautaan). Hyvin varhaisessa vaiheessa alkuseurakunnat alkoivat varata seurakunnan omiin tarpeisiin alueita, joihin voitiin haudata seurakunnan jäsenet. Kirkkoisä Tertullianus (155-230) kertoo alkuseurakuntien hänen aikanaan omistaneen kirkkojen läheisyydessä maa-alueita, joita alettiin käyttää hauta-alueina. Ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla alettiin kaivaa Rooman kaupungin ulkopuolelle 1 pehmeään vulkaaniseen tuffikiveen käytäviä ja hautakammioita hautaamista varten. Tällaisia katakombi-järjestelmiä on myöhemmin löydetty muualtakin mutta 1 Kaupungin sisällä ei sallittu pitää hautausmaata, koska pelättiin tautien leviävän tiheään asutulla alueella. 3

Rooman ulkopuolella olevat tunnetaan parhaiten. Rooman lain mukaan kuolleita ei saanut haudata kaupungin muurien sisäpuolelle. Käytävien seiniin koverrettiin syvennyksiä, joihin vainajat asetettiin käärinliinaan puettuna ja aukko muurattiin umpeen. On mahdollista, että haudattujen nimiä on ollut näkyvillä mutta hyvin harvoista haudoista on löydetty nimiä. Katakombeihin oli louhittu myös laajempia tiloja, joita on käytetty kristittyjen kokoontumispaikkoina. Uusin tutkimus kuitenkin väittää, että katakombeissa olevissa suuremmissa tiloissa ei pidetty jumalanpalveluksia vaikka aiemmat tutkimukset niin kertovatkin. Pian Rooman katakombien merkitys hautauspaikkoina väheni. Se tapahtui 400-luvulla ja ne unohdettiin yli tuhanneksi vuodeksi. Ajoittain ne kuitenkin joutuivat barbaarisen hävityksen ja ryöstelyn kohteeksi (mm. gootit ja langobardit 500-700-luvuilla). Vasta 1800-luvulla niitä alettiin tutkia tarkemmin ja nykyisin ainakin Rooman lähellä sijaitseviin katakombeihin tehdään opastettuja 2 käyntejä turisteille. Kristillisten kirkkojen piirissä hautaustavat alkoivat muuttua jo keskiajalta alkaen. Muutokset koskivat sekä hautaustapoja että seurakuntalaisten sosiaalisia suhteita hautapaikkaa valittaessa sekä muistokivien laittamisessa Yhteiskunnallinen asema on aina näytellyt suurta roolia hautapaikan ja hautamuistomerkin valinnassa. Hautamuistomerkin osalta asiaan perehdytään tuonnempana lisää. 2. Hautaustavat muuttuvat Hautaustavat muuttuivat kirkon piirissä suuntaan, joka nykyihmisen näkökulmasta katsoen olisi tuomittu epädemokraattiseksi mutta tuolloin tapa oli luonnollinen ja hautauskulttuuriin kuuluva. Alkoi näet jakso, jona aikana vainajat haudattiin eri tavalla ja eri paikkoihin yhteiskunnallisen asemansa perusteella. Syntyi selvä ero ylhäisten ja alhaisten eli kirkollisten henkilöiden ja korkeassa asemassa olevien henkilöiden sekä rahvaan välille hautaamistavassa. Yhteiskunnallinen asema määritteli minne vainaja haudattiin. Tämä käy ilmi myös Alajärven vanhalla hautausmaalla. 2 Katakombien rakenne on hyvin monimutkainen ja käytäviä on runsaasti ja monessa kerroksessa. On arvioitu niiden kokonaispituudeksi noin 900 km. Käytävien sivuseiniin on kaiverrettu päällekkäin 4-5 hautaa, jotka on joko muurattu tai kivilevyllä peitetty ja päälle on kuvattu joko nimi tai kristillinen symboli. Osa rakenteista on 2000 vuoden aikana jo sortunut ja yksittäinen kulkija voi eksyä katakombien käytäviin. On suositeltavaa kuitenkin käydä katsomassa Rooman matkan aikana opastetuilla käynneillä katakombeissa. 4

Kirkkojen yhteyteen rakennettiin hautakammioita ja hautaholveja, joihin haudattiin merkittävässä asemassa olleita henkilöitä tai vain syntyperänsä vuoksi. Merkittävässä asemassa olivat kirkon palvelijat, jotka olivat piispoja, kirkkoherroja tai muutoin kirkollisissa tehtävissä olleita henkilöitä. Erityisesti on mainittava Turun tuomiokirkko, jonka sisätiloihin on haudattu erään tutkimuksen mukaan tuhansia henkilöitä. Tämä on ollut mahdollista sen vuoksi, että alettiin haudata myös kirkon lattian alle. Tapa levisi myös muihin vanhoihin kirkkoihin. Petäjäveden vanhassa kirkossa 3 on tehty järjestely, jonka avulla kirkon raskaat penkit oli kiinnitetty lattiaan hakasilla, jotta penkit voitaisiin siirtää vaivattomasti sivulle hautauksen ajaksi. Tietolähteet eivät kuitenkaan anna varmuutta siitä, että tapaa olisi käytetty Petäjävedellä. Toinen mainitsemisen arvoinen kirkko lattian alle hautaamisen vuoksi on Keminmaan vanha kirkko. Siellä on tehty tarkka tutkimus lattian alle haudatuista. Erikoisuutena voidaan pitää hautaustapaa. Lattian ja maan väli oli niin suuri, että ruumisarkut sijoitettiin suoraan maan päälle hautaamatta niitä maan alle. Huomattavaa on myös, että haudatuista suuri osa on lapsia. Tunnetuin lattian alle haudatuista on kuitenkin Kemin kirkkoherra Nikolaus Rungius 4, jonka muumioitunut ruumis on nähtävillä alttarin vasemmalla puolella lattian alla. Hän kuoli 1629. Hänen kerrotaan sanoneen: Jos minun sanani eivät ole tosia, niin ruumiini mätänee, mutta jos ne ovat tosia, niin se ei mätäne. Edellä on mainittu muutama esimerkki lattian alle hautaamisesta. Tätä kuitenkin tapahtui monissa muissakin kirkoissa. Mutta tapa kiellettiin virallisesti vuonna 1822 koska hautaustapa saattoi aiheuttaa epämiellyttävää hajua kirkkoon ja pelättiin myös sen aiheuttavan tauteja. Jo enne vuotta 1822 monissa kirkoissa oli luovuttu kirkon lattian alle hautaamisesta. On hyvin mahdollista, että joissakin kirkoissa on haudattu lattian alle eikä asiaa ole sittemmin tutkittu. Asia saattaa siis olla tuntematon. Alajärven kirkon lattian alle ei ole haudattu ketään, joten sen enempi käsittely on tarpeeton. 3 Unescon maailmanperintökohde. 4 Nicolaus Mathiae Rungius syntyi Loimaalla noin 1560 ja kuoli 1629 Kemissä. Hän oli aluksi Uudenkaarlepyyn kappalaisena ja muutti sitten Kemin kirkkopitäjän kappalaiseksi ja Helena-vaimonsa isän kirkkoherra Simon Ruuthin jälkeen kirkkoherraksi. 5

3. Hautapaikka ja sosiaalinen asema Edellä jo viitattiin hautaustapojen yhteydessä siihen, että henkilön sosiaalinen asema yhteiskunnassa vaikutti selvästi siihen mihin hänet kuoleman jälkeen haudattiin. C. J. Gardberg (1926-2010) mainitsee kirjassaan Maan poveen : Hautaaminen muuttui sosiaaliseksi toiminnaksi, jossa eloon jääneet osoittivat kaipaustaan ja pappi puhui kuolemasta ja ylösnousemisesta. Vähitellen kävi tärkeäksi ylistää vainajaa, hänen syntyperäänsä ja yhteiskunnallista asemaansa. Hautapaikka valittiin kirkosta nimenomaan sen merkityksen perusteella, joka vainajalla oli ollut yhteiskunnassa kuollessaan. Tapa on ikivanha. Se juontaa alkunsa tuhansien vuosien taakse ja sitä tavataan kaikissa kulttuureissa. Tyypillinen ja yleisin esimerkki ovat Egyptin faraoiden haudat. Heidän jumalallinen asemansa edellytti aivan erityistä tapaa haudata. Syntyi ajanjakso, jolloin faraoita varten rakennettiin valtavia rakennelmia eli pyramideja. Tapaa tuskin asetettiin tuona aikana kyseenalaiseksi koska häntä pidettiin jumalallisena olentona. Myös muita korkeita valtion virkamiehiä haudattiin pyramideihin tai hieman vaatimattomimpiin rakennelmiin. Kristinuskon vakiintuessa Euroopassa hautapaikan valintaan vaikutti samat lainalaisuudet kuin muinaisessa Egyptissä. Tapa oli kytköksissä edelleen sekä yhteiskunnalliseen asemaan että varallisuuteen. Esimerkiksi hautapaikan varaaminen kirkon lattian alta oli huomattavasti kalliimpi kuin normaali hautaus. Tämä tarjosi mahdollisuuden myös kirkolle ansaita kalliita hautapaikkoja myymällä niitä varakkaille ihmisille. Tällainen hautaaminen oli luonnollisesti kirkolle edullista 5. Köyhät jouduttiin joka tapauksessa hautaamaan jopa ilman maksua mutta usein heitä varten oli varattu syrjäisempi alue hautausmaan sisällä. Vaikka kirkkoon hautaaminen aikanaan loppui, voitiin kuitenkin hautapaikka valita hautausmaalta läheltä kirkkoa. Myös tällä tavalla haluttiin korostaa haudattavan asemaa yhteiskunnassa. 5 Turun tuomiokirkossa alettiin periä 1500-luvun lopulla maksua tietyistä hautapaikasta kirkossa. Leposija kirkossa maksoi 8-10 taaleria ja kirkkotarhassa 1-2 taaleria. Tuomiokapitulin jäsenet saivat ilmaisen hautapaikan tietyin edellytyksin. Saarnaajat saivat ilmaisen hautapaikan kirkkotarhaan mutta eivät heidän lapsensa tai vaimonsa. Tuomiokirkon muurarit ja kirvesmiehet saivat maksuttoman hautapaikan kirkkotarhassa. 6

Monet kirkon palvelijat kuten papit - saivat hautapaikkansa kirkon läheisyydestä. Tämä ilmiö on nähtävissä myös Alajärven vanhalla hautausmaalla ei kuitenkaan kovin korostuneesti. Sosiaalinen asema voidaan osoittaa paitsi hautapaikalla myös hautamuistomerkillä. Monilla hautausmailla on nähtävissä erinomaisen komeita monumentteja. Ne ovat antamassa vaihtelua monilla hautausmailla kuten Alajärven vanhalla hautausmaalla. Hautamuistomerkkeihin voidaan laittaa myös ammattia koskeva tieto. Sen tarkoituksena on osoittaa vainajan asema yhteiskunnassa hänen elämänsä aikana. Alajärven vanhalla ja uudella hautausmaalla ammatin merkitseminen hautakiveen on vähäistä. Vanhalla hautausmaalla se on kuitenkin yleisempää luultavasti siksi, että hautaukset ovat huomattavasti vanhempia. Seuraavia ammatteja tai arvonimiä on merkitty: Vanha hautausmaa: maanvilj./talollinen 81 emäntä 61 talonvanhus 9 opettaja 7 neuvos 6, kauppias 6 kirkkoherra/rovasti 4 lukkari/kanttori 4 metsänhoitaja 4 herastuomari 3 kruununtorppari 2 räätäli 2 postinhoitaja haudankaivaja pankinjohtaja lääkintävääpeli poliisin tytär kirkonisäntä metsänvartija kirkkoherran tytär kapteeni liikemies sairaanhoitaja apteekkari saarnaaja puuseppä poliisikonstaapeli jääkärivääpeli. Uusi hautausmaa: maanviljelijä 16 emäntä 14 opettaja 4 seppä 2 kirkkoherra 1 diakonissa 1 talon tytär 1 suutari 1 puuseppä 1 kunnanjohtaja 1 kauppias 1korpraali 1 herastuomari 1 maatalousteknikko 1 pastori 1 postikontt. hoitaja 1 7

Merkityistä ammateista noin 2/3 edustaa maanviljelijöitä ja emäntiä. Merkintöjä oli vähemmän kuin 5 prosenttia koko hautakivien määrästä. Joukkohautaamisen kehitys kulki omia linjojaan ja poikkesi normaalista hautauskulttuurista merkittävästi. Joukkohaudat liittyvät usein ajallisiin katastrofeihin (sodat ja erilaiset vainot). Vainajat olivat tuntemattomia ja haudattiin myös tuntemattomina. Tuoreessa muistissa on vielä juutalaisten joukkotuhoamiset kuin myös myöhemmin tapahtuneet kansanmurhat. Mutta rauhan ajan vallitessakin on syntynyt tilanteita, jolloin on jouduttu tekemään joukkohautausta. Kysymyksessä on silloin äkillinen suuri katastrofi (suuret maanjäristykset ja nälänhätä). Suomikin on joutunut nälänhädän kouriin viimeksi 1860-luvulla. Alajärvellä katovuodet 1866-1868 merkitsivät jyrkkää kuolleisuuden nousua. Pahimpaan aikaan kuolleisuus nousi jopa 12 prosenttiin koko väestöstä. Esimerkiksi vuoden 1868 keväällä kolmen päivän aikana haudattiin yhteensä 84 ihmistä. Kuolinsyynä oli ensisijaisesti lavantauti, joka löysi otollisen maaperän nälän heikentämistä ihmisistä. Yksi erityispiirre näkyy varsinkin vanhalla hautausmaalla, jossa tietyille alueille on haudattu samaan sukunimeä käyttäneitä henkilöitä. Tuntematta vainajain sukuja voidaan perustella samalla sukunimellä haudattujen olleen myös samaa sukuhaaraa. Mielestäni hautaustapa on hyvin sovelias silloin kun hautausmaalla on riittävästi tílaa tällaisille hautaustavoille. 4. Möksyn Kirkkohiekan kesähaudat Muutamat tutkijat ovat selvittäneet Möksyssä olevia mahdollisia kesähautapaikkoja. Linkkilään menevän tien varressa oikealla puolella on kiviaidan takana kolme selvästi näkyvää kuoppaa, joita tutkijat pitävät tilapäisinä hautapaikkoina. Ainakin Aulis Oja on päätynyt tulokseen, että Järviseudun alueella olisi jopa yhdeksän tilapäistä hautapaikkaa, joista tunnetuimmat ovat Evijärven Ruumissaari ja Möksyn hautapaikat. Kesähautoja ei tietääkseni ole tarkemmin tutkittu. Olisi hyvin suotavaa, että esimerkiksi Museovirasto suorittaisi tarkan tutkimuksen sekä Ruumissaaren että Kirkkohiekan hautapaikoista. 8

Silmämääräisesti haudat ovat kesähautaukseen sopivia. Alustavan pienen rääpimisen seurauksena käteeni sattui yhdestä haudasta puuhiilen palasia. Syytä niiden olemassaoloon en kykene päättelemään. 5. Vainajan tuhkaaminen Hautaamismuotona vainajan tuhkaaminen tai polttaminen on sekin ikivanha tapa. Sitä on käytetty maahan hautaamisen rinnalla koko tunnetun historiallisen ajan. Tavat ovat vaihdelleet uskonnoista ja kulttuuritavoista riippuen. Muutamat uskontokunnat vieroksuvat polttohautausta. Aluksi myöskään kristillinen järjestäytynyt kirkko ei hyväksynyt vainajan polttamista. Mutta vähitellen se alkoi saavuttaa suosiota eri kirkkokuntien piirissä. Protestanttiset kirkot alkoivat 1800 luvulla suorittaa polttohautausta krematorioiden kehittymisen myötä. Mutta esimerkiksi juutalaisuus ei hyväksy vieläkään polttohautausta. Heidän kokemansa holokausti-aika 6 viime sotien aikana ei ole omiaan sitä sallimaankaan nykyaikana. Myöskään islaminuskoiset eivät salli polttohautausta. Protestanttisissa maissa tuhkaus on saanut yhä voimistuvan sijan. Suomessa esimerkiksi tuhkataan vainajista jo 40 prosenttia. Suuremmissa kaupungeissa se on selvästi yleisempää kuin esimerkiksi maaseutupitäjissä. Tuhkauksen suorittaa aina Lääninhallituksen luvan saanut julkisyhteisö (seurakunnat tai muut rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat, valtio, kunta tai kuntayhtymä ja säätiöt). Nämä saavat luvan ylläpitää krematorioita. Laki edellyttää, että krematoriota ei saa ylläpitää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Muutoinkin lupaehdot ovat tiukat. Itse tuhkausprosessi kestää vainajan siunaamisen jälkeen (joka tapahtuu normaaliin tapaan kirkossa) vain noin tunnin verran ja jäljelle jää noin 5-6 kg palamattomia aineksia, jotka luovutetaan vain omaisille. Luovutuksen saajan tulee selvittää krematorion ylläpitäjälle miten tuhka myöhemmin käsitellään. Krematorion ylläpitäjän on pidettävä tuhkatusta vainajasta rekisteriä, josta käy ilmi vainajan nimi, syntymäaika, kuolinaika ja tuhkaamisajankohta. Vuonna 2004 voimaantullut laki tuhkan sirottelemisesta maahan tarvitaan maanomistajan tai haltijan suostumus ellei 6 Holokausti-ajaksi kutsutaan Saksan Kansallissosialistien suorittamaa kansanmurhaa 1930-luvun lopussa ja 1940.luvun alussa. Kansanmurhan kohteena oli pääasiassa juutalainen väestön osa koko Euroopassa. 9

tuhkaa sijoiteta seurakunnan omistamalle hautausmaalle. Tuhka voidaan sirotella myös vesistöön. Maahan siroteltua tuhka ei saa erikseen merkitä tai pystyttää muistomerkkiä. Jos näin halutaan tehdä, on tuhkan sirottamista varten perustettava yksityinen hauta. Tuhkaa ei saa myöskään jakaa useaan eri paikkaan. Alajärven vanhalle hautausmaalle on perustettu tuhkansirottelu-alue. Parin vuoden suunnittelun jälkeen keväällä 2010 kirkkoneuvosto teki päätöksen asiasta ja hankki alueelle muistokiven, johon voidaan kiinnittää muistolaatta. Sirottelupaikka jää ajan myötä tuntemattomaksi mutta laatta kertoo vainajan tiedot. Tuhkansirottelualueella on kivipaasi, johon voidaan kiinnittää laatta, jossa on tuhkatun vainajan syntymä- ja kuolinaika. ( Heikki Koskela) Alue on rajattu ja sen keskelle on pystytetty kivipaasi, johon voidaan kiinnittää alueelle haudatun vainajan nimi muistoksi. Hautaus tapahtuu siten, että maahan tehdään pieni kuoppa, johon tuhka asetetaan ja peitetään maalla. Mutta hautapaikan tilaa ei erikseen merkitä vaan alue pidetään ruohokenttänä. Suomessa on krematorioita seuraavilla paikkakunnilla: 10

1.Espoo, Kappelin hautausmaa (1964). Kunnostus vuonna 2006: vanha tuhkausuuni vaihdettiin uuteen ja uudempi tuhkausuuni uudenaikaistettiin. 2. Helsinki, Hietaniemen krematorio (1926) ja Malmi (1966). Siunauskappelin pohjoispäädyssä maanpäällisessä rakennuksessa toimii uusi krematorio (2007). 3. Hyvinkää, Rauhannummen hautausmaa (1974). 4. Hämeenlinna, Vuorentaan hautausmaa (1971). 5. Imatra, Tainionkosken hautausmaa (2003). 6. Joensuu, Joensuun ev. lut. hautausmaa (1989). 7.Jyväskylä, Seppälänkankaan hautausmaa (1995). Uusi uuni vuonna 2011. 8. Kajaani, Paltaniemen hautausmaa (1995). 9. Karjaa, Puhän Olavin hautausmaa (1964). 10. Kotka, Parikan hautausmaa (1973). 11. Kuopio, Iso hautausmaa (1984). 12. Lahti, Levon hautausmaa (1969). Uusi kotimaassa tehty uuni otettu käyttöön vuonna 2001. 13. Oulu, Oulun hautausmaa (Intiö 1973, uuni uusittu 2008). 14. Pori, Käppärän hautausmaa (1988). Porin uusi uuni valmistui 2006 siunauskappelin taakse välisiipeen. Vanha uuni valmistui vuonna 1988 siunauskappelin itäpäätyyn kellariin. Toimii varauunina. 15. Seinäjoki, Törnävän hautausmaa (1979). 16. Tampere, Kalevankangas (1967). Krematorio on kunnostettu vuonna 1991. 11

17. Tampere, Lamminpää (1989). 18. Turku, Turun hautausmaa (1967). 19. Vaasa, Uusi hautausmaa (1973). Uusi uuni vuonna 2010. 20. Vantaa, Honkanummi (1991). Uusi uuni rakennettiin vuonna 2002 sekä vanha vuonna 1991 valmistunut uuni uudistettiin. 21. Rauma Monnan hautausmaa (2008). 22. Kokkola, Marian hautausmaa (2012). Krematorio rakennetaan Maria kappelin yhteyteen. Rovaniemelle ja Porvooseen on suunnitteilla krematoriot lähivuosina. 12

II. Vanhan hautausmaan kehitys 1. Kirkkomaa Kirkkomaalla tarkoitetaan kirkon ympärillä olevaa aluetta, joka on varattu pääasiassa hautaamista varten. Edellä mainittiin, että jo alkuseurakunnan tarpeita varten varattiin perustetun kirkon ympärille aluetta, jota voitiin käyttää mm. hautaamiseen. Maan alle hautaaminen alkoi pian yleistyä ja muodostui yhtenäisiä hautausmaita. Haudat merkittiin eri tavoin. Oli syntymässä hautauskulttuuri, joka on jatkunut nykypäiviin saakka. Eurooppalainen hautausmaakulttuuri poikkeaa jossain määrin muitten uskontokuntien hautauskulttuurista. On mahdollista, että luonnon tarjoamat edellytykset muodostaa samalla kaunis puistomainen alue vaikutti siihen, että hautausmaat Euroopassa ja varsinkin Pohjoismaissa ovat samalla hyvin miellyttäviä puistomaisia alueita. Alueita usein ympäröivä kiviaita tai muuri erottaa hautausmaat omaksi alueeksi, jonka sisällä kasvaa lehtitai havupuita. Ne tekevät kävijään levollisen vaikutuksen. Alajärven rukoushuonekunta syntyi 1751. Mukana oli vielä silloin Alajärvi, Soini ja Lehtimäki. Näistä pitäjistä syntyi Lappajärven kappeliin kuuluva rukoushuonekunta. Pian Alajärvestä tuli kappeliseurakunta ja heti alettiin rakentaa omaa kappelia eli kirkkoa. Kirkko valmistui pienten vaikeuksien jälkeen 1753. Sitä kutsuttiin Loviisa Ulrikan kirkoksi. Kirkko sijaitsi pääosin Lillpynttärin mailla samoin kuin pappila, joka valmistui hieman myöhemmin kuin kirkko. Oli siis olemassa kappelikirkko, johonka kuului vielä Soini ja Lehtimäki. Kirkon ympärille muodostui hautausmaakin 1700- luvun puolella. Tältä ajalta ei ole kirjallisia lähteitä olemassa. Tiedetään vain, että kirkon ympärillä oleva maa-alue hautausmaana kävi nopeasti liian ahtaaksi, kun tultiin 1800-luvun puolelle. Niinpä Lappajärven kirkkoherran apulainen Erik Ulrik 13

Castrén 7 (1806-1880) 1837 otti yhteyttä esimieheensä kirkkoherra Jakob Fellmaniin (1795-1875) ja ilmoitti, ettei Alajärven kappelissa voida suorittaa hautauksia muutoin kuin kaivamalla vielä maatumattomia ruumiita ylös, jotta voitaisiin haudata uusia tilalle Syntyi kuitenkin keskustelua siitä pitäisikö hankkia kokonaan uusi hautausmaa. Silloin otettiin ensimmäisen kerran esille Hirsikankaan alue. Laajennus tehtiin kuitenkin kirkon ympärillä olevalle hautausmaalle. Hirsikankaan vuoro tulisi vasta 80 vuotta myöhemmin. Pienikokoinen hautausmaa aiheutti jatkuvaan vaivaa ja huolta. Seuraavan kerran aluetta laajennettiin jo vuonna 1857 noin tynnyrinalan 8 verran. Alue saatiin tilusvaihdon kautta mutta joutui maksamaan välirahaa neljä hopearuplaa. Vuonna 1869 tehtiin päätös hautausmaan kunnostamiseksi. Kokous vaati talollisia tulemaan kahdella hevosella ja miehellä jokaisesta vaivaisruodusta ja yksi jokaisesta torpasta sekä itsellisperheestä nostamaan kiviä ja auttamaan hautausmaan korjaustyössä. Jos talollinen ei määräaikana ollut kirkon luona (ennen kello 9.00 aamulla) hevosensa kanssa, häntä ei enää otettu vastaan ja joutui sen jälkeen maksamaan rahalla osuutensa. Jos torppari tai itsellinen jäi tulematta, heiltä otettiin maksu ryöstöllä. Vuonna 1875 annettiin kivien vedättäminen pois hautausmaalta huutokaupalla toimitettavaksi. Tehtävä tuli talollinen Wilhelmi Paavolalle. Hyvälaatuiset kiviaitaan sopivat kivet jätettiin hautausmaalle. Jatkuvat kirkkomaan korjaustyöt olivat välttämättömiä monesta syystä. Yksi syy oli hautausmaan pienuus, joka aiheutti jatkuvaa huolta. Ylimääräistä vaivaa syntyi myös siitä, että hautausmaan aita oli joissakin paikoin niin matala, että lampaat ja muut eläimet pääsivät aidan yli. Se oli vallan sopimatonta, että kirkon- ja hautausmaata käytetään karjan laitumeksi. Sen vuoksi kirkkoraati päätti korjauttaa aidan ja antoi työn kirkkoväärtille tehtäväksi. Seurakunnan pastori lupasi antaa rippikoululasten istuttaa syksyllä hautausmaalle kasveja (ehkä puita). Edelleen kirkkoraati päätti hautausmaan laajemmastakin korjauksesta. Otettiin esille kokonaan uuden hautausmaan perustaminen. Ajatus ei saanut ilmeisesti kannatusta tuolloin vaikka hautausmaa oli lähes täynnä hautoja. Päädyttiin ajamaan 7 Castrénin tullessa Lappajärven kirkkoherran apulaiseksi 1830 siellä oli kirkkoherrana hänen isänsä Erik Castrén, joka muutti Alatornioon 1831. 8 Tynnyrinala on 0,49 ha. 14

multaa Hirsikankaan mäestä henkiluvun jälkeen 2 kuormaa jokaiselta hengeltä. Asiaa hoiti entinen kirkkoväärti Matti Paavola 2 markan päiväpalkalla. 2. Hautausmaata laajennetaan. Alajärven kappeliin rakennettiin uusi kirkko vuonna 1836. Sitä kutsuttiin Gabrielin kirkoksi. Kappeli itsenäistyi omaksi seurakunnaksi 1859 mutta jäi vielä ilman omaa kirkkoherra aina vuoteen 1877 asti. Silloin virkaan astui Jonatan Johansson (1842-1904). Hänen aikanaan aloitettiin tarmokas uuden hautausmaan etsintä tai vanhan hautausmaan laajennus. Kirkkoraati kokoontui 23.9.1888 pohtimaan asiaa. Raati ei voinut tehdä päätöstä asiassa mutta se teki ehdotuksen kirkonkokoukselle pohdittuaan kahta mahdollisuutta. Piirilääkäri Axel Hjalmar Ilmoni (1835-1914) oli käynyt tarkastamassa käytössä olevaa hautausmaata. Hän ilmoitti, ettei hautausmaata saisi sellaisena enää käyttää, koska ennen haudatut ruumiit eivät vielä ole ehtineet mädätä. Hänen mukaansa hautausmaata voisi vielä käyttää jos sitä laajennettaisiin itään ja kaakkoon päin. Ensimmäisenä mahdollisuutena Ilmoni esitti Hirsikankaan aluetta. Hänen mukaansa alue olisi kelvollinen hautausmaaksi. Ilmoni oli Kuortaneen piirin piirilääkäri vuosina 1885-1895. Kirkkoraati pohti asiaa. Hirsikangas ei oikein miellyttänyt raatia, koska se oli kaukana kirkosta ja jumalanpalvelus venyisi sekä syntyisi terveydellisiä haittoja varsinkin kesällä ja ruton vallitessa. Toisena mahdollisuutena oli vanhan hautausmaan laajennus. Haittoina todettiin olevan vähäinen laajentumistila ja kalliiksi käyvä lunastus sekä maan ajo. Rahat voitaisiin lainata viinikassasta. Jälkimmäinen esitys vietiin kirkonkokouksen puitavaksi. Kirkonkokous pui asiaa 13.10.1888 ja päätyi uuden hautausmaan perustamiseen Hirsikankaalle. Mutta valitusajan kuluessa teki seppä Iisakki Iisakinpoika Luoma-aho (1842-1903) valituksen tuomiokapituliin. Siellä kirkonkokouksen päätös kumottiin valituksen johdosta ja asia palautettiin uudelleen kirkonkokouksen käsittelyyn. Kirkkoherra Jonatan Johansson kuulutti kirkonkokouksen koolle 2.3.1889. Kokouksen tärkein asia oli hautausmaa-asia. 15

Asiasta keskusteltiin vilkkaasti. Kumpikin ehdotus sai puolestapuhujia. Hirsikangasta pidettiin parempana mm sen vuoksi, että se oli kaukana asutuksesta ja oli sen vuoksi terveydellisesti edullinen. Vanhaa hautausmaata kannattavat olivat sitä mieltä, että lisäalueen käyttöönotto vanhalla hautausmaalla ei olisi terveydelle haitallista koska maa on kalteva järveen päin ja vesi (pohjavesi?) juoksisi sinne eikä suinkaan ylempänä mäellä oleviin kaivoihin. Myös kirkollisesti ja jumalanpalveluksellisesti (mm. ruumiiden siunaus) vanha hautausmaa olisi edullinen. Asia tuli ratkaista äänestyksellä. Vanhan hautausmaan laajennus sai puolelleen 604 ääntä ja Hirsikangas 55 ääntä. Aluetta laajennettaisiin enintään 2,5 tynnyrinalaa (1,225 ha). Insinööri Svante Petterssonin tehtäväksi jäi tehdä kartta erotettavasta maa-alasta. Rahoitus tapahtuisi viinikassan rahoilla ja velka viinikassaan maksetaan asetusten mukaan kootuilla rahoilla. Päätettiin myös hautausmaan aidasta seuraavasti: Hautausmaa-aita tehdään hyvistä kivistä. Kivet ajetaan manttaalin jälkeen, päivätyöt suoritetaan ruokakunnittain. Maanpinnan nostamiseksi tuli ajaa maata jos sitä tarvitaan. Talokas Tuomas Paavola (1834-1892), jolta peltoa tuli ostaa, lupasi myydä sitä hintaan 20 markka kapanalaa kohti. Tästäkin kokouksesta kirjattiin vastalause. Sen esittivät talolliset Juha Keltikangas (1840-1892) 9, Antti Sikkilä, Jaakko Sikkilä, Juha Kustaa Sikkilä ja Jaakko Väärämäki (1828-1903) sekä vuokraaja Juha Kuusiniemi (1822-). Vastalauseessa kiinnitettiin huomiota vanhan hautausmaan laajennuksen kalleuteen. Maanlunastus olisi Hirsikankaalla ollut vain 4 markkaa kapanalalta. 3. Keisarillinen Senaatti myöntää laajennusluvan Kirkonkokouksessa 23.9.1889 todettiin Senaatin myöntäneen laajennusluvan. Tarvittiin vain rahat maa-alan ostamiseksi Tuomo Paavolalta. Hinta oli myös sovittu. Sovittu maa-ala tulisi maksamaan 1500 mk. Laajennusta varten ei ollut budjetoitua rahaa. Se täytyi saada joltain muulta momentilta. Niinpä tehtiin päätös lainata viinikassan rahoja 1000 mk ja ylöskannon avulla 9 Tämä Juha Keltikangas on sama kuin Juha Taavetinpoika Levijoki, joka oli talollinen Kurejoen Keltikankaalla. Myöhemmin esiintyvä Johan Henrik Keltikangas oli eri sukua. 16

palauttaa rahat viinikassaan. Toimenpide rahan lainaamisesta ei ollut laiton. Mutta vielä oli löydettävä 500 mk. Tuomas Paavola suostui maksun siirtoon. Seurakunta jäi siis velkaa Paavolalle kyseisen summan. Rahan kokoaminen tapahtuisi seuraavan talven ensimmäisen ylöskannon jälkeen. Koska seurakunta jäi velaksi Tuomo Paavolalle, se joutui maksamaan hänelle puolen vuoden ajalta korkoa 15 mk ja korvausta viljan sotkemisesta 5 mk kiviaitaa tehtäessä. Työn johtamien annettiin talokas Matti Niemitalolle ja palkaksi sovittiin 1 mk 50 p päivää kohti (vuonna 2008 tuntipalkka olisi ollut 7 mk 35 p tai 1,2 euroa). Työ aloitettiin heti ja aluksi tuli kaivaa kiviaidan perusta valmiiksi. Hautausmaa oli saatava mahdollisimman kivettömäksi ja nostetut kivet sijoitettiin kiviaidan perustukseen. Päivätöitä tekivät vain miehet. Vaimojen tehtävä oli vain ottaa osaa maksuihin. Suuret kivet räjäytetään ruudin avulla. Seuraavana vuonna kirkonkokous päätti korjata 50 syltä vanhaa kiviaitaa, joka oli päässyt ränsistymään. Kiviä tuli ajaa 38 ristikyynärää manttaalia kohti ja multaa 3 ristikyynärää 10 jokaista ripillä käyvää kohti. Vanha aita hajotetaan ja perustuksen annetaan kuivaa. Niemitalon tuli kirjata ylös kaikki tuodut kivet ja mullan. Kivien tuli olla hyvälaatuisia ja sopivia aidan valmistukseen. Seurakunta osti 1942 Kaarlo ja Kerttu Räntilältä Fräntilätilasta N:o 5:115 0,03272 manttaalin suuruisen maakappaleen kirkkotilaksi (hautausmaata varten) ja hinnaksi sovittiin 3000 markkaa. Edelleen seurakunta laajensi hautausmaata seuraavan kerran 1978 jolloin ostoesitys koski määräalaa tiloista Mikonmaa 5:431 ja määräalaa Laitila 5:514. Yhteinen pinta-ala oli 10.000 neliömetriä. Hautausmaata koskevat uudistukset jatkuivat seuraavana vuonna. Silloin tehtiin hautausmaaohjesääntöihin muutamia tarkennuksia: 1. A-haudat (ainaishaudat) säilytetään edelleen hautausmaan uudemmassa osassa sekä laajennusalueella. 2. Hautapaikkaoikeus luovutetaan määräämättömäksi ajaksi lunastettuihin sukuhautoihin eli A-hautoihin siksi ajaksi, jona hautapaikka on rauhoitettuna hautausmaan osana. 10 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus selittää ristikyynärän tarkoittavan pinta-alamittaa. Mitta ei oikein selitä kivien tai mullan määrää tilavuutena. 17

Hautapaikkaoikeus luovutetaan B-hautojen osalta enintään 50 vuodeksi 11. 3. Sukuhaudan kolmannesta rinnakkaisesta hautapaikasta voidaan kantaa korotettu maksu. Edellä luetellut muutokset alistettiin Lapuan hiippakunnan tuomikapitulin vahvistettaviksi. Mutta jo seuraavana vuonna 1980 korotettiin sukuhautojen hautainhoitomaksuja 55 mk:lla ja peruskunnostuksesta tuli maksaa kertakorvauksena 25 mk. Viimeinen hautausmaan laajennus tehtiin vuonna 1993 jolloin hautausmaata laajennettiin 85 aaria. Laajennuksen avulla saatiin hautapaikkoja lisää 1500. Oli tehty päätös jo vuonna 1948, että kaikkein vanhimmalle hauta-alueelle voidaan myydä sukuhautoja sinne missä ei ole hautamerkkejä eikä muuta estettä hautaamiselle. Muu osa vanhimmasta alueesta oli jo aikaisemmin valtuuston päätöksellä rauhoitettu. Viimeisen laajennuksen etusivulle rakennettiin kiviaitaa näön vuoksi. Muu osa rajasta on suojattu pensasistutuksella. Koko laajennus tehtiin seurakunnan omana työnä. Silloisen talouspäällikön Keijo Rintamäen (1950-) mukaan lisälaajennuksia ei ole vanhalle hautausmaalle enää mahdollista tehdä. Vanhalle hautausmaalle on haudattu keskimäärin 60 vainajaa vuosittain. Viimeiselle laajennetulle alueelle on myös sijoitettu edellä mainittu tuhkansirottelualue. Hirsikankaalla on kuitenkin vielä noin puolet kokonaiskapasiteetista käyttämättä. 4. Sankarihauta-alue Sodissa kaatuneitten hauta-alue muodostaa hautausmaalla selvän poikkeuksen yleiseen hautaustapaan. Hauta-alue on sijoitettu sakastin puoleiselle osalle hautausmaata. Kirkon ja hauta-alueen välissä on vain käytävä. Alueen takana on muistopatsas Vapaussodassa kaatuneitten muistolle. Se on kuution muotoinen harmaagraniittinen kivi, jonka sivuille on merkitty sodan aikana kaatuneitten nimet. Sankarihautaan on haudattu kahdeksan Vapaussodassa kaatunutta: Helki Korkea-aho (s. 1896), Vilho Korkia-aho (s.1900), Alfons Lagus (s. 1896), Eeli Mäkelä (s. 1889), Filus Purola (s. 1894), Aleksi Sivula (s. 1899), Eemeli Turpela (s. 1895) ja Eeli Virtanen (s. 1901). Vaasassa 11 A-hauta = ainainen, B-hauta = 50 vuotta, C-hauta = 25 vuotta. Luokitus on poistettu. Annettu ainaishautaoikeus on pysyvä. Muutoin hautapaikkaoikeus on 50 vuotta.. 18

toiminut valtiojohto antoi kansalaissodan kestäessä keväällä 1918 ohjeet sodassa kaatuneitten hautaamiseksi sotilaallisin menoin ja edellytti myös yhteisen muistomerkin pystyttämistä vuonna 1918 kaatuneitten muistoksi. Loput kaksitoista on haudattu hautausmaahan tai ovat kadonneet sodan aikana. Uudella hautausmaalla on pääsisäänkäynnin kohdalta lähtevän käytävän päässä kaksi hautariviä, joihin on haudattu vapaussodassa olleita mutta sodan jälkeen kuolleita veteraaneja. Kaikkiin hautakiviin on kiinnitetty vapaussodan muistoristi. Vapaussodassa 1918 kaatuneitten muistomerkki vanhalla hautausmaalla.( Heikki Koskela). Vuonna 1939 toukokuussa kirkkovaltuusto hyväksyi tehdyn aloitteen pohjalta alueen yhteiseksi hauta-alueeksi sodassa kaatuneille. Hautapaikka tuli olemaan ilmainen. Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneet on kaikki haudattu tälle alueelle ja kaikille on laitettu makaava kivilaatta, johon on kaiverrettu kaatuneen sotilaan nimi. Vuonna 1942 todettiin määräraha liian pieneksi (2000 mk) sankarihautojen kaivamiseen. Syynä oli osittain ankara talvi, joka esti tehokkaan kaivamisen. Tämän takia hautojen hoitoon varattiin 12 000 markan määräraha. Jatkosodan lopulla (2.7.1944) kirkkovaltuusto teki päätöksen laajentaa hauta-aluetta etelään päin täydellä leveydellä isoon koivuun saakka, johon oikaistaan käytävä sekä sakaristoon tuleva 19

käytävä siirretään lähemmäs kirkkoa. Talvi- ja Jatkosodassa kaatuneita on haudattu 151. Alue on hyvin siisti ja koruton. Seurakunnan hoitamilla haudoilla on kesäisin kukkaistutus. Pääportista kirkkopihaan tultaessa voidaan suoraan kävellä sankarihautojen alueelle. Hautaalueen eteen on pystytetty massiivinen tasasakarainen akateemikko Alvar Aallon (1898-1976) suunnittelema hautaristi, joka seisoo harmaalla graniittijalustalla. Jalustaan on kaiverrettu kaikkien sankarivainajain nimet. Sankaripatsastoimikunta tilasi muistomerkin suunnittelun Alvar Aallolta vuonna 1955. Työn suoritti tarjousten perusteella kivityöliike Kivi ja Marmori. Raaka-aineena tuli käyttää Uudenkaupungin harmaagraniittia. Tarjouksia Kivi ja Marmorin lisäksi tekivät Suomen Graniitti, Suomen Kiviteollisuus Oy ja Osakeyhtiö Granit. Valittu kiviveistämö teki halvimman tarjouksen noin 2.000.000 mk. Asiaa hoiti sankaripatsastoimikunnan puolesta sen puheenjohtaja herastuomari Kalle Laitila (1888-1959). Tarkoitusta varten oli toimikunnan toimesta perustettu rahasto. Sankaripatsaan paljastusjuhla oli 21.10.1956. Hämmennystä on herättänyt sankaripatsaan ristissä oleva jatkosodan päättymistä osoittava vuosiluku 1944. Sota kuitenkin päättyi vasta 1945 huhtikuussa, kun saksalaiset poistuivat Kilpisjärven kautta Norjan puolelle. Aseleposopimuksen mukaan Suomen puolustusvoimien tuli ajaa saksalaiset sotilaat pois maasta ja tässä kahakassa kaatui suomalaisia. Asia selittynee jollain historiallisella näkemyksellä. Patsaan valmistumisen jälkeen akateemikko Alvar Aalto ilmoitti lahjoittavansa rakkaudesta kotiseutuaan kohtaan suunnittelutyönsä kokonaisuudessaan seurakunnalle lukuun ottamatta arkkitehti Heikki Tarkan matka- ja puhelinlaskuja sekä valokopiolaskuja. Vuonna 1961 sankarihautojen muistolaattoja täydennettiin kuudella laatalla, jotka tilattiin Porin Kiveltä. Osa jatkosodan veteraaneista kuoli myöhemmin sodan loputtua rintamalla saamiinsa sotavammoihin. Heidät on haudattu sankarihautaalueelle. Sotaveteraanien johtokunta esitti 21.4.1981 päivätyssä kirjeessään kirkkovaltuustolle, että kirkon jäseninä olevat sotaveteraanit saisivat ilmaisen 12 hautapaikan. Kirkkovaltuusto 12 Perustuu hautaustoimilakiin. 20

myönsi tämän oikeuden rintamasotilastunnuksen omaaville ja kirkkoon kuuluville sotaveteraaneille. Alajärven reserviläisjärjestöt ovat järjestäneet sankarihaudoilla tapahtuneisiin tilaisuuksiin kunniavartion. V 5 Vuosien 1939-1940 ja 1941-1945 sodissa kaatuneitten muistomerkki vanhalla hautausmaalla. Taustalla sankarihautaalue. (Heikki Koskela). 5. Alajärven sankarihauta-alueelle haudatut Vapaussodassa kaatuneet (osa haudattu sankarihauta-alueelle): stm Grönholm Frans Oskar stm Hirsikangas Kalle Juho työm Joensuu Martti stm Jung Karl Erik työm Kankaanpää Aleksanteri stm Korkea-aho Helki stm Korkea-aho Wilho stm Lagus Alfons suutari Lehtonen Oskari stm Mäkelä Eeli 18.08.1900 23.05.1918 Viipuri 04.12.1886 03.04.1918 Tampere 06.12.1896 xx.05.1918 Viipuri 20.09.1896 16.01.1918 Saksa 18.04.1888 11.07.1918 Tammisaari 26.06.1896 14.03.1918 Ruovesi 08.08.1900 14.03.1918 Ruovesi 07.07.1896 25.03.1918 Ruovesi 16.05.1878 xx.xx.1918 Alajärvi 23.12.1889 14.03.1918 Kontulahti 21

stm Nelimarkka Nikolai alik Pitkänen Edvard stm Purola Filus stm Sivula Aleksander työm Sivula Matti Storhök Wille 07.07.1901 04.05.1919 Aunus 19.03.1892 26.11.1928 Alajärvi 28.02.1804 02.05.1918 Viipuri 21.08.1899 14.02.1918 Ruovesi 11.06.1890 02.12.1918 Alajärvi 30.07.1896 29.11.1918 Alajärvi? Turpela Eemeli 01.08.1889 25.08.1918 Vaasa ryhmäpääll Turpela Emil 07.05.1895 03.04.1918 Tampere mäkitupal Turpela Jaakko 17.11.1876 18.10.1918 Tampere stm Virtanen Eeli 01.10.1901 14.03.1918 Ruovesi Talvisodassa kaatuneet (kaikki haudattu sankarihauta-alueelle): stm Hakomäki Kalle (s. Lapua) stm Harju Niilo pion Hautamäki Eeli rajavart Höykinpuro Arvo stm Järvenpää Arvo pion Keski-Levijoki Eeli stm Kuhalampi Sulo pion Lassila Eino jääk Leppäaho Lauri korpr Mustamäki Einari (s. Juupajoki) tykkim Männikkö Juho Oskari korpr Ojala Aarne pion Peltola Niilo pion Penninkangas Kalervo korpr Penttilä Frans alik Pynttäri Urho alik Saloranta Arvo korpr Saukko Johan korpr Sorvari Toivo rakuuna Syrjälä Eino 25.07.1919 04.03.1940 Kuhmo 01.08.1902 22.02.1940 Kämärä 22.01.1918 25.02.1940 Vuoksela 03.12.1911 07.02.1940 Luelahti 28.12.1913 06.02.1940 Ilomantsi 28.06.1910 25.01.1940 Sakkola 27.12.1907 11.02.1940 Metsäpirtti 17.11.1917 25.02.1940 Kannas 03.02.1918 01.03.1940 Laatokka 28.11.1909 25.12.1939 Ägläjärvi 26.11.1899 18.02.1940 Sotasairaala 28.02.1917 05.01.1940 Kämärä 20.06.1916 13.02.1940 Summa 09.12.1917 04.03.1940 Laatokka 23.04.1897 12.03.1940 Kollaa 17.11.1909 09.12.1939 Taipaleenjoki 25.03.1916 17.02.1940 Vuoksela 27.09.1910 10.03.1940 Kuhmo 26.01.1908 17.02.1940 Sotasairaala 25.02.1912 18.10.1939 Matkalla sotaan Jatkosodassa kaatuneet (kaikki haudattu sankarihauta-alueelle): stm Aho Uuno stm Ahopelto Viljo alik Andstén Matti pion Antila Reino stm Anttila Aarne alik Autio Aarne stm Autio Eino alik Halla-aho Lahja stm Hannula Väinö 29.10.1909 11.04.1944 Sotasairaala 18.05.1918 05.07.1944 Sotasairaala 07.08.1914 09.08.1941 Kalaton 11.12.1910 11.07.1941 Närsäkkälä 02.05.1912 13.07.1941 Sotasairaala 11.03.1914 28.07.1943 Metsäpirtti 29.03.1919 29.06.1944 Tali 09.05.1916 17.06.1944 Kannas 25.04.1920 04.07.1944 Salmi 22

stm Hannulapakka Viljo stm Harju Armas alik Harju Valte korpr Hautakangas Eetu stm Hautakangas Reino korpr Hautala Eino stm Hautamäki Erkki stm Hiipakka Aarne stm Hintsa Allan kers Hirsimäki Toivo stm Hongisto Paavo alik Hongisto Tauno luutn Honkala Juho korpr Hunnakko Olavi alik Hyytiäinen Seeti korpr Höykinpuro Eeli stm Isoniemi Arvo stm Jaakkola Veikko stm Joensuu Eeli pion Jokiaho Väinö stm Kangastie Kalle stm Kankaanpää Lahja pion Kantola Veikko korpr Kantonen Oskari pion Karhula Reino stm Katajamäki Vaito (s. Soini) alik Ketola Tauno stm Ketonen Vilho pion Kivelä Niilo stm Kivimäki Paavo stm Koivisto Jaakko pion Koivula Matti stm Koivusaari Väinö pion Koppelomäki Heikki stm Korkea-aho Erkki kers Korkea-aho Kalle alik Korkea-aho Osvald pion Korkea-aho Vilho stm Korkia-aho Vilho pion Korpela Tauno jääk Koskela Nestoi stm Koskela Toivo stm Koskinen Lahja stm Kotanen Kalle luutn Kotkaniemi Viljo pion Kujanpää Toivo stm Kyrönlahti Väinö stm Lahtinen Nikolai pion Laitila Mikko pion Lampi Arvo stm Lampinen Anselm korpr Lassila Eemeli pion Lassila Paavo stm Lassila Viljo stm Latvala Eeli stm Laukkola Esa 22.09.1922 17.06.1942 Sotasairaala 16.08.1915 16.06.1944 Rautu 27.02.1908 08.07.1944 Äyräpää 01.12.1913 15.10.1941 Sotasairaala 26.04.1912 19.07.1941 Ahvenlampi 13.11.1918 08.12.1943 Sotasairaala 02.06.1925 05.11.1944 Sotasairaala 11.02.1916 11.06.1944 Sotasairaala 07.04.1914 01.11.1941 Sotasairaala 23.02.1921 25.02.1944 Rukajärvi 16.12.1920 30.07.1944 Tolvajärvi 23.01.1919 11.08.1941 Lahdenpohja 17.10.1908 02.10.1941 Laatokka 14.09.1923 10.12.1943 Selki 18.02.1918 28.07.1941 Ruskeala 02.02.1909 12.07.1944 Sotasairaala 16.06.1924 03.01.1944 Sotasairaala 13.09.1924 20.08.1944 Sotasairaala 19.03.1923 15.12.1943 Lampijärvi 27.12.1919 06.10.1955 Sairaala 16.03.1917 07.04.1942 Sotasairaala 18.10.1921 12.04.1943 Kuuttilahti 10.09.1907 14.07.1941 Niinisyrjä 29.09.1910 30.04.1944 Sotasairaala 23.04.1912 24.07.1941 Kaalamo 18.09.1912 260.6.1965 Sairaala 07.08.1921 11.10.1942 Sotasairaala 26.05.1909 12.08.1941 Latvasyrjä 14.02.1923 02.07.1944 Sotasairaala 16.03.1921 19.07.1942 Rukajärvi 23.10.1916 17.09.1941 Kaskana 19.08.1921 12.01.1942 Poventsa 16.03.1921 15.06.1944 Vammelsuu 13.01.1925 13.07.1944 Kuuttivaara 21.11.1920 18.01.1944 Poventsa 28.04.1917 25.08.1941 Sotasairaala 11.01.1918 28.08.1945 Sotasairaala 16.12.1909 07.07.1941 Vehnävaara 13.06.1919 21.12.1941 Poventsa 13.03.1912 20.07.1941 Sotasairaala 04.08.1913 03.11.1944 Kaunispää 01.10.1911 12.06.1944 Rautu 29.08.1914 30.07.1941 Sotasairaala 20.04.1904 30.11.1941 Sotasairaala 10.07.1913 29.09.1956 Sairaala 13.09.1909 08.08.1941 Latvasyrjä 19.07.1912 30.11.1945 Sotasairaala 29.07.1902 28.09.1943 Sotasairaala 27.05.1925 14.07.1944 Kuuttivaara 31.07.1925 04.07.1945 Suomussalmi 15.04.1918 22.04.1942 Sotasairaala 26.11.1916 21.05.1942 Metsäpirtti 09.07.1925 17.01.1945 Kilpisjärvi 05.12.1910 16.10.1941 Sotasairaala 21.04.1901 03.09.1941 Aunus 28.06.1919 01.07.1944 Manssila 23

korpr Lehtonen Erkki pion Liikala Toivo stm Luoma-aho Juha stm Luoma-aho Matti stm Luoma-aho Toivo alik Luoma-aho Veikko kers Luomala Väinö stm Mansikka-aho Matti alik Mariapori Arvo stm Marjanen Eero (s. Kortesjärvi) stm Mattila Nikolai jääk Mikkola Martti (s. Veteli) stm Myllyaho Toivo stm Myllyaho Valde alik Myllykangas Alpo korpr Mäkelä Lauri pion Mäkelä Sauli pion Mäkelä Yrjö alik Mäki Eino vänr Männistö Yrjö pion Nelimarkka Jaakko pion Niemi Eedi alik Niemi Sauli kers Niemitalo Oskari pion Nygård Veikko stm Ohramaa Toivo stm Ojajärvi Toivo pion Ojajärvi Väinö pion Ojajärvi Väinö stm Ojala Onni alik Orava Niilo stm Paalijärvi Arvo stm Peltokangas Antti korpr Peltokangas Toivo stm Peltola Erkki korpr Peltola Onni stm Peltomäki Ilmari stm Peltomäki Lauri korpr Peltoniemi Aimo kapt Peltoniemi Lauri alik Penttilä Olavi stm Perkiönmäki Lauri stm Perkka Eino Emil stm Perkka Paavo stm Perälä Juho stm Piilikangas Nikolai stm Pitkänen Matti alik Pitkänen Toivo jääk Puoliväli August (s. Soini) korpr Rajavaara Matti stm Rampa Kalervo (s. Pyhäjärvi/Vl) vänr Rantatupa Viljo stm Raunavaara Konsta (s. Impilahti) korpr Rintala Lauri stm Rullbacka Urho 03.04.1907 16.11.1949 Sotasairaala 09.05.1910 12.07.1941 Kitee 26.12.1924 16.06.1944 Lampijärvi 03.11.1910 25.09.1942 Läskelä 12.01.1917 10.06.1944 Rajajoki 28.08.1918 06.08.1941 Sotasairaala 03.10.1920 20.04.1943 Räisälä 13.12.1901 17.09.1941 Kannas 10.01.1916 26.07.1941 Sotasairaala 20.01.1920 20.07.1942 Lampijärvi 31.07.1911 09.06.1944 Valkjärvi 09.11.1921 13.07.1941 Uuksu 15.08.1905 10.10.1941 Sotasairaala 14.09.1912 14.05.1944 Sotasairaala 10.10.1920 22.05.1943 Lempaala 03.06.1909 14.03.1942 Sotasairaala 28.05.1921 29.01.1942 Voljärvi 24.12.1921 14.03.1942 Sotasairaala 22.03.1915 28.02.1942 Metsäpirtti 28.10.1914 03.12.1942 Sotasairaala 28.11.1911 13.07.1941 Välivaara 22.07.1914 28.06.1944 Tali 18.11.1920 01.10.1942 Sotasairaala 13.05.1920 13.07.1944 Kuuttivaara 30.11.1921 08.09.1941 Sotasairaala 20.11.1914 01.11.1941 Kiestinki 21.10.1922 28.01.1943 Sotasairaala 27.04.1916 11.07.1941 Kenttäsairaala 13.05.1921 30.05.1943 Krivi 13.02.1923 20.06.1944 Viipuri 25.02.1915 13.07.1941 Niinisyrjä 04.07.1921 04.05.1958 Sairaala 04.05.1907 16.06.1944 Rautu 24.08.1916 08.08.1941 Latvasyrjä 17.03.1924 16.08.1944 Ontrosenvaara 08.01.1909 16.06.1944 Rautu 02.08.1923 28.07.1944 Sotasairaala 08.01.1925 01.08.1944 Ilajanjärvi 19.09.1925 28.07.1945 Näkkälänjoki 11.01.1912 31.07.1941 Iijärvi 12.04.1915 29.06.1944 Tali 11.02.1921 05.11.1943 Syväri 06.12.1917 09.10.1941 Itäkarjala 06.04.1919 05.01.1042 Suurlahti 13.03.1924 13.09.1943 Sotasairaala 30.11.1900 29.10.1941 Sotasairaala 19.01.1922 13.09.1943 Kannas 12.07.1917 01.08.1941 Kiestinki 29.04.1906 12.07.1944 Vuosalmi 10.02.1921 06.08.1941 Smela 09.08.1921 02.09.1941 Mainila 22.02.1921 22.10.1942 Syväri 27.11.1911 20.01.1945 Kotonaan 05.06.1914 09.10.1942 Metsäpirtti 07.01.1923 08.06.1943 Ontajoki 24

stm Saarela Matti stm Saarikoski Eino pion Salmi Antti (s. Sääksmäki) jääk Saukko Lenni stm Saukko Niilo korpr Saukko Vilho alik Seppä Mauno pion Seppälä Ville alik Siirilä Antti stm Sikkilä Erkki korpr Sirkiä Kauko (s. Pyhäjärvi Vl) stm Takala Olavi stm Timmerbacka Lauri kers Turpela Viljo alik Uusimäki Paavo (s. Lappajärvi) stm Vainionpää Väinö stm Vehkamäki Ilmari stm Vieruaho Sulo korpr Viitasaai Terho stm Virtanen Matti (s. Soini) opp Välimäki Aarne stm Välimäki Onni (s. Lapua) stm Välimäki Toivo stm Yli-Höri Aarne alik Ylinen Lauri stm Yli-Sikkilä Oiva 13.08.1897 26.10.1940 Alajärvi 29.09.1910 30.07.1941 Kaalamo 18.02.1909 10.07.1941 Niinisyrjä 31.07.1921 06.01.1042 Poventsa 14.03.1912 31.07.1941 Kitee 26.02.1918 19.11.1942 Metsäpirtti 15.02.1910 07.08.1941 Kiteenjoki 30.04.1925 25.06.1944 Imatra 30.04.1921 09.11.1942 Sotasairaala 28.02.1902 27.07.1941 Kaalamo 10.02.1920 28.11.1941 Suurlahti 25.09.1924 28.06.1944 Kannas 01.12.1925 19.01.1945 Sotasairaala 03.09.1912 10.06.1944 Sotasairaala 25.06.1920 16.04.1944 Sotasairaala 18.03.1922 19.11.1943 Kannas 24.02.1905 05.09.1943 Valkjärvi 02.03.1920 25.05.1944 Aunus 29.07.1913 07.09.1941 Hiitola 12.10.1910 06.05.1943 Sotasairaala 03.03.1920 14.06.1944 Kuuterselkä 08.10.1924 28.06.1944 Kannas 13.03.1914 20.03.1943 Sotasaitaala 31.12.1912 12.01.1943 Liiken.onnett. 03.05.1919 29.06.1944 Suurmäki 14.11.1922 14.11.1941 Jääski Sodan aikana kaatuneet haudattiin poikkeuksetta sankarihauta-alueelle. Vain sodassa kadonneet jäivät hautaamatta. Aluksi haudat merkittiin valkoisella puuristillä, johon oli kirjoitettu pelkästään vainajan nimi. Sodan päätyttyä voitiin laittaa sopivammat muistomerkit. Ne tehtiin punaisesta graniitista. Laatat ovat makaavassa asennossa ja jokaiseen laattaan on kaiverrettu sankarivainajan sotilasarvo, nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä kuolinpaikka. Seurakunta hoitaa hautoja huolella ja jokaisen hautalaatan edessä on kesäisin kukkia. Itse hauta-alue on ruohopeitteinen, jolla alueella on kapeat käytävät. 25

Kuvan ristit olivat aluksi kaikilla haudoilla puusta (Pekka Viitaniemi) R i R i n t a Rintama- ja kotirintamanaisten muistoksi on pystytetty tämä muistopatsas lähelle kirkkoa. (Heikki Koskela). 6. Muualle haudatut Kaikki oman seurakunnan jäsenet eivät ole saaneet hautasijaansa kotipitäjässään. On suuri joukko henkilöitä, joiden hautapaikkaa ei tiedetä tai se sijaitsee kokonaan vieraalla maalla. Pääportista vasemmalla vanhalla hautausmaalla on Karjalaan jääneille omistettu 26

muistokivi. (Heikki Koskela). Viime sotien aikana rintamilla kaatui sotilaita, joista suurin osa saatiin haudata kotipitäjän hautausmaahan. Tämä tapa haudata sankarivainaja kotiseurakunnan hautausmaahan oli Suomen armeijalle koko sodan ajan hyvin tärkeä asia. Tilaston 13 mukaan katosi suomalaisia sotilaita 1939-1945 runsaat 10 000, joista on vuoteen 2012 mennessä löydetty 1125 ja heistä tunnistettu vain 308. Löytyneet ja tunnistetut kaatuneet on tuotu kotiseurakuntansa sankarihautaan. Kadonneet kaatuneet on siunattu kentälle jääneinä. Heidän hautapaikkansa on jäänyt tuntemattomaksi. Toinen hyvin suuri joukko seurakuntalaisia koko Suomessa on haudattu vieraalle maalle. Tämä joukko muodostui siirtolaisista, jotka pääasiassa muuttivat Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Siirtolaisuus oli voimakasta 1900-luvun alussa mutta oli alkanut jo 1800-luvun puolivälin jälkeen. Vaasan läänin osalta voimakkain siirtolaisuus ajoittuu vuosien 1899-1913 väliin. Tuona aikana silloisen Vaasan läänin alueelta muutti Amerikkaan 105 318 suomalaista. Tähän ajanjaksoon sisältyy myös voimakkain siirtolaisuusaalto Alajärveltäkin. Syyt muuttoon ovat olleet sekä taloudellisia että poliittisia. Monet lähtivät siirtolaisiksi koska olivat saaneet kuulla kuinka hyvin Amerikassa voi pärjätä. Jo edellä muuttanut naapurin poika tai tyttö kirjoitti Amerikasta maana, joka tarjosi hyvän toimeentulon. Näin varmasti olikin. Toinen muuttoon vaikuttava tekijä oli välttää armeijaan joutuminen tsaarin vallan aikana. Monet nuoret miehet lähtivät joko laillisesti tai lakia kiertämällä pois Suomesta. Väärennetty passi saatettiin ostaa helposti pimeiltä markkinoilta 14. Oikean passin omistaja saattoi Lontooseen 13 Helsingin Sanomain artikkeli 6.6.2012. 14 Hangossa oli aktivistien salainen putiikki, josta sai ostaa passin halvalla. 27