TURUN YLIOPISTO Geologian laitos HAAKI, JENNI: Maa-ainesluvat ja -lausunnot sekä lupakohteiden geologinen sijoittuminen Alastaron ja Mellilän kunnissa 1990-2003. Pro gradu tutkielma, 70 s., 32 liites. Maaperägeologia Toukokuu, 2003 Tutkielman tarkoituksena oli selvittää onko maa-aineslausunnoilla, vahvistetulla harjuseutukaavalla ja uudistetulla maa-aineslailla vaikutusta maa-aineslupien myöntämiseen Alastaron ja Mellilän kunnissa, sekä miten maa-aineslupakohteet sijoittuvat suhteessa geologiseen muodostumaan. Lisäksi selvitettiin jälkihoidon toteutuminen lupakohteilla. Varsinais-Suomen liiton, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen sekä Alastaron ja Mellilän omista maa-aineslupa ja -lausuntorekistereistä koottiin tietokanta joka oli tutkielman pohjana. Maa-aineslupahakemuksesta annetaan maa-aineslausunnot joiden jälkeen kunnanhallitus voi vaatia lisäselvityksiä, evätä tai myöntää hakemuksen mukaisen maaainesluvan. Tutkielman tuloksena on, että Alastaron ja Mellilän kunnissa on vuoden 1997 maa-aineslain uudistuksen jälkeen otettu paremmin huomioon Varsinais-Suomen liiton ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen antamissa lausunnoissa olleet asiat. Myös harjuseutukaavan käyttöönotolla on ollut vaikutusta luvanmyöntämiseen. Jälkihoidolliset seikat on määritelty lupaehdoissa, joiden toteutumista valvoo kunta. Maisemointia tehdään lupaehtojen mukaan mutta oli myös monia kohteita joilla ei tapahdu vaiheistettua ottoa ja maisemointi jää luvan umpeutumisen jälkeiseen aikaan tai sitä ei toteuteta ollenkaan. Alastarolla maa-ainesluvat sijoittuvat Virttaankankaalle ja Mellilässä Melliläharjulle. Nämä harjualueet kuuluvat harjujaksoon, joka alkaa III Salpausselältä ja jatkuu aina Pohjanlahden rannikolle asti. Tämä harjujakso muodostaa Varsinais-Suomen tärkeimmän pohjavesialueen sekä sora- ja hiekkavarannon. Virttaankankaalla maaainesluvat sijoittuvat sekä harjun ytimeen että rantakerrostumiin. Mellilänharjulta on vähemmän tutkimusta joten lupakohteiden sijoittuminen perustuu enemmän geomorfologiaan kuin geologiseen (syväluotaus- tai sedimentologiseen) aineistoon. Tarkempaa geologista tutkimusta tarvitaankin Mellilänharjulta. Mellilässä maaaineslupakohteet sijoittuvat harjuytimeen ja harjulaajentumiin. Maa-ainesten ottaminen keskittyy tulevaisuudessa enemmän kalliokiviainekseen kuin sora- ja hiekkavaroihin. Alastarolla ja Mellilässä uusia maa-aineslupia myönnetään vain vanhojen kuoppien maisemointiin ja kunnostukseen.
1 JOHDANTO...1 2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA...2 2.1. Maa-ainesluvat...4 2.2. Maa-aineslausunnot...10 2.3. Lupakohteiden kaavoitus ja maisemalliset tekijät...11 2.3.1. Maisemalliset tekijät...11 2.3.2. Kaavoitus...12 2.4. Natura 2000 verkosto...13 2.5. Jälkihoito...14 3 TUTKIMUSALUE...18 3.1. Lupa-alueiden geologia...18 3.1.1. Yleistä...18 3.1.2. Kallioperä ja harjuaineksen litologia...18 3.1.3. Morfologia...19 3.1.4. Maaperä...20 3.1.5. Hydrogeologia...28 4 TULOKSET...31 4.1. Maa-aineslupakohteiden geologinen sijoittuminen harjujaksolle...31 4.2. Maa-ainesluvat ja niiden voimassaolo...37 4.3. Maa-aineslupien aines, ottomäärät ja suojakerrospaksuudet...44 4.4. Lupakohteiden maastohavainnot ja jälkihoito...45 4.5. Maa-ainesluvat ja kaavoitus...52 4.6. Maa-aineslausunnot...55 5 TULOSTEN TARKASTELU...55 5.1. Lupakohteiden sijoittumisesta geologian kannalta...55 5.2. Maa-ainesluvat...55 5.2.1. Lupakohteiden ongelmia...56 5.2.2. Lupaehtojen vaikutus jälkihoitoon...57 5.4. Harjuseutukaavan vaikutus luvan myöntämiseen...58 5.5. Maa-aineslausuntojen vaikutus luvan myöntämiseen...60 5.6. Maa-aineslupa-asiakirjojen tarkastelu...62 6 JOHTOPÄÄTÖKSET...63 7 KIITOKSET...64 8 LÄHDELUETTELO...65
1 1 JOHDANTO Tämä tutkielma on tehty Alastaron ja Mellilän kuntien maa-ainestenottoon liittyvistä viranomaispäätöksistä ja maa-ainestenottoalueiden geologisesta sijoittumisesta. Varsinais- Suomen liitto ja Lounais-Suomen ympäristökeskus pitävät yllä rekisteriä alueensa kuntien maa-ainesluvista ja -lausunnoista. Sekä Varsinais-Suomen liitto että Lounais-Suomen ympäristökeskus toimivat asiantuntijaorganisaatioina eli antavat pyydettäessä lausunnon alueen sopivuudesta maa-ainestenottoon. Näiden instanssien taholta esitettiin mahdollisuus tehdä pro gradu -tutkielma Alastaron ja Mellilän kuntien maa-aineslupatilanteesta. Varsinais-Suomen liitosta työtä on valvonut maakuntainsinööri Juhani Harittu ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta ylitarkastaja Sanna-Liisa Suojasto. Pro gradun ohjaajana on toiminut professori Matti Räsänen Turun yliopiston maaperägeologian osastolta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maa-aineslausuntojen ja Varsinais-Suomen harjuseutukaavan vaikutusta maa-aineslupaa myönnettäessä. Tavoitteena oli myös pohtia lupakohteiden sijoittumista harjun geologian kannalta. Lisäksi lupatilannetta tarkastellaan lupakohteiden jälkihoidon ja maa-aineslain uudistumisen näkökulmasta. Tutkielma selvittää vain kahden kunnan tilanteen, mikä on aika suppea otos lausuntojen vaikutuksesta luvan myöntämiseen ja asetettuihin lupaehtoihin. Luvan myöntämispaineet kasvavat jatkuvasti, koska Varsinais-Suomen soravarat alkavat ehtyä ja tarve kiviaineksesta on suuri. Tärkeää olisi sora- ja hiekkavarojen kaivuutoiminnan sopeuttaminen harjualueen muihin käyttötavoitteisiin. Alastaron ja Mellilän kuntien alueella maa-ainesluvat sijoittuvat pääosin poikkeuksellisen suurikokoiseen harjumuodostumaan, joka kuuluu luode-kaakko - suuntaiseen III Salpausselältä alkavaan harjujaksoon. Harju kulkee Someron, Kosken ja Mellilän kautta Oripäähän ja sieltä edelleen Alastaron Virttaankankaan kautta Säkylään ja aina Pohjanlahden rannikolle asti. Tämä yli 200 km pitkä harjumuodostuma, jonka keskeisimmän osan muodostaa Säkylänharjun-Virttaankankaan harjualue, on Varsinais-Suomen oloissa ainutlaatuinen harjuluontokokonaisuus, josta Virttaankankaan ydinalue on luokiteltu myös valtakunnallista merkitystä omaavaksi. Harjujakso on koko Lounais-Suomen merkittävin pohjavesimuodostuma sekä sora- ja hiekkaesiintymä. Kuvassa 1 on
esitetty harjujakso ja tutkimuskunnat Alastaro ja Mellilä sekä näiden sijainti Suomes-sa. Tarkempi hydrogeologinen kuvaus on esitetty myöhemmin poikkileikkauksissa A ja B. 2 Tutkielma koostuu kirjallisesta selvityksestä, kaikki lupakohteet käsittävästä tietokannasta ja kartoista joihin on päivitetty Alastaron ja Mellilän maaaineslupatilanne Arc Gis -ohjelmalla. Maastokäynnit on tehty syksyllä 2002, jolloin on saatu tietoa kohteiden jälkihoidon tilasta. Tutkielman tarkoituksena oli myös pohtia tulevaisuuden näkymiä ja trendejä esimerkiksi maa-aineksenoton ohjaamisen kannalta. 2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA Maa-aineslaki (MAL 555/1981) ja maa-ainesasetus (MAA) tulivat voimaan 1982, jonka jälkeen maa-ainestenotto tuli luvanvaraiseksi. Maa-aineslakia on muutettu sen voimaantulon jälkeen monta kertaa. Tärkeimmät muutokset tehtiin 1997 jolloin: - lisättiin lakiin uusi 1a, joka määrittelee lain tavoitteeksi maa-ainesten ottamisen kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. - lisättiin uusi 4a, joka säätelee ainesten ottamisen ohjausta ja valvontaa. - muutettiin 20 niin, että alueelliset ympäristökeskukset saivat valitusoikeuden. - lisättiin uusi 23a, jonka mukaan ainesten ottajan on ilmoitettava alueelliselle ympäristökeskukselle vuosittaiset ottomäärät. Tekstissä on lakipykälän jälkeen suluissa mahdollinen muutospäivämäärä. Ajantasainen maa-aineslaki ja asetus ovat liitteissä 1 ja 2.
3 A B Alastaro Alastaro!! Mellilä Loimaan kunta Oripää Loimaa Pöytyä Harjujakso Poikkileikkaus Tie Mellilä 0 2,5 5 10 km Koski Kuva 1. Virttaankangas - Mellilänharju ja tutkimuskohteena olevat kunnat Alastaro ja Mellilä. Poikkileikkauksia A ja B tarkastellaan myöhemmin.
4 2.1. Maa-ainesluvat Tämä tutkielma käsittelee vain Alastaron ja Mellilän soraa ja hiekkaa koskevia maaaineslupia sekä lausuntoja (liitteet 5 ja 6 sekä liitteet 9 ja 10). Muita maa-aineksia (savi, multa, kallio) koskevia lupia ja niistä annettuja lausuntoja ei käsitellä tässä tutkielmassa. Aineisto on rajattu maa-aineslupiin ja näistä annettuihin lausuntoihin, jotka ovat olleet voimassa 1990- ja 2000-luvulla. Mukana ovat myös 1990- ja 2000-luvulla annetut kielteiset lupapäätökset ja näistä annetut lausunnot. Maa-ainesluvan myöntää kunnanhallitus. Lupaa ei tarvita, jos aineksia otetaan omaa kotitarvekäyttöä varten rakentamiseen ja kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Lupaa haettaessa on ainesten ottamisesta, alueen siistimisestä/jälkihoidosta ja alueen myöhemmästä käyttämisestä esitettävä suunnitelma, joka hyväksytään luvan myöntämisen yhteydessä. Soran ja hiekan ottamissuunnitelmat voidaan pohjaveden suojelutarpeen mukaan jakaa erittäin vaativiin, vaativiin ja perustason suunnitelmiin. Asianmukaisesti tehty ottamissuunnitelma sisältää kaikki tarpeelliset rajoitukset ja velvoitteet. Tällöin hakijalle voidaan myöntää maa-aineslupa ottamissuunnitelman mukaisesti. Jos ottamissuunnitelma on puutteellinen tai siinä olevia asioita ei voida kaikilta osin hyväksyä, ottamissuunnitelmaa voidaan pyytää täydentämään tai muuttamaan. Lupaviranomaisen on liitettävä lupapäätökseen tarpeelliset lupamääräykset, joiden tarkoituksena on suojella arvokkaita luonnonarvoja ja varmistaa ettei lakia rikota. Lupamääräykset ovat usein keskeinen osa lupapäätöstä ja ne koskevat: ottamisalueen rajauksia, kaivausten ja leikkausten syvyyttä ja muotoa sekä ottamistoiminnan etenemissuuntaa. suojatoimenpiteitä, alueen siistimistä ottamisen aikana ja sen jälkeen. jälkihoitoa kuten puuston ja muun kasvillisuuden säilyttämistä, uusimista ja reunojen luiskausta. (Alapassi ym. 2001). Lupamääräyksistä osa on pakollisia (MAL 11.2 ) ja osa tilanteesta riippuen harkinnanvaraisia (MAL 11.3 ). Muitakin kuin pykälässä lueteltuja lupamääräyksiä voidaan antaa, jos ne ovat tarpeellisia. Lupaviranomainen saa tietoa kohteen maisema- ja luontoarvoista ympäristöhallinnon suojelualueita ja -ohjelmia sekä suojeltavia luontotyyppejä ja lajeja koskevista tietorekistereistä ja julkaisuista (Alapassi ym. 2001). Maa-aineslain
5 mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ja alueellinen ympäristökeskus ohjaa ja valvoo tämän lain mukaista toimintaa alueellaan. Kunnan tehtävänä on ohjata ja valvoa maa-ainesten ottamista kunnassa (MAL 4a, 23.5.1997/463). (Oikeusministeriö 2002, Vähähyyppä 2002 ). MAL 1a (23.5.1997/463): "Tämän lain tavoitteena on ainestenotto ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla" (Oikeusministeriö 2002). Maa-ainestenottamisen rajoitukset on määritelty maa-aineslaissa (3 26.5.2000/495). MAL 3.1 :n mukaan ottaminen ei saa aiheuttaa: 1) kauniin maisemakuvan turmeltumista; 2)luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista; 3) huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa; tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. MAL 3.4 :n mukaan: 1) ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi. 2) maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti. 3)toiminnasta ei aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Maa-aineslain 10 :n (26.5.2000/495) mukaan lupa ainesten ottamiseen myönne-tään määräajaksi, kuitenkin enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Erityisistä syistä lupa voidaan myöntää enintään viideksitoista vuodeksi, jos se hankkeen laajuuteen, esi-tetyn
suunnitelman laatuun ja muihin ainesten ottamisessa huomioon otettaviin seikkoi-hin nähden katsotaan sopivaksi. Erityisenä syynä voidaan pitää myös sitä, että ottami-nen kohdistuu voimassa olevassa maakuntakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaa-vassa maa-ainestenottamiseen varatulle alueelle. Jos lupa on myönnetty kymmentä vuotta lyhyemmäksi ajaksi ja lupa-ajan päättyessä osa myönnetyn luvan maa-aineksista on vielä ottamatta, lupa-aikaa voidaan jatkaa niin että kokonaisajaksi tulee enintään kymmenen vuotta. Jatkolupaa myönnettäessä lupamääräyksiä voidaan muuttaa tai antaa uusia lupamääräyksiä. (Oikeusministeriö 2002). 6 Lupaviranomainen voi vaatia hakijalta muutakin selvitystä, jos se asian käsittelyä varten on tarpeellista (MAA 2 ). Lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Maa-aineslain 13 :n mukainen ilmoitus naapurien kuulemiseksi pitää toimittaa kaikkien ottamisalueen kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen omistajille. Maa-aineslupahakemuksesta pitää kuuluttaa kunnan ilmoitustaululla, jos hakemuksessa tarkoitetulla hankkeella on huomattavaa vaikutusta laajalla alueella tai lukuisten henkilöiden oloihin. Hankkeesta voi ilmoittaa paikallisessa lehdessä. Lupaharkinnassa otetaan huomioon määräaikana tehdyt huomautukset ja muistutukset. Muutoksenhakumuoto on kunnallisvalitus, jolloin päätös voidaan vain pysyttää tai kumota. Maa-aineslain uudistuksessa 23.5.1997 poistettiin alistamis- ja vahvistamismenettely ja alueellisille ympäristökeskuksille annettiin oikeus valittaa luvasta. Lupa-asioiden ensimmäinen muutoksenhakuaste on hallinto-oikeus, jonka päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Vaikka maa-ainestenottoa ohjataan pääsääntöisesti maa-aineslain ja -asetuksen mukaan, viranomaisilla on välillä tarvetta käyttää myös muita lakeja ja asetuksia. Näitä ovat: maankäyttö- ja rakennuslaki, vesilaki, ympäristönsuojelulaki, laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, luonnonsuojelulaki, muinaismuistolaki, työturvallisuuslaki sekä lait yleisistä että yksityisistä teistä. (Oikeusministeriö 2002, Vihervuori 1989, Vähähyyppä 2002). Maa-ainestenottamisalueen ympärille pitää jättää suoja-alue. Tämän suoja-alueen leveys vaihtelee riippuen ympäristön herkkyydestä ja ottamisen laajuudesta ja laadusta. Tarvitavat suojaetäisyydet viereisille kohteille määritellään ottamissuunnitelmassa tai lupa-
7 ehdoissa. Vakiintunut käytäntö ja tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että kuvan 2 mukaiset suojaetäisyydet ovat osoittautuneet tarkoituksenmukaisiksi. (Alapassi ym. 2001). Kuva 2. Ottamisalueen (sora ja hiekka) ympärille tarvittavat suojaetäisyydet. (Alapassi ym. 2001 mukaan) Maa-ainesluvassa hakijalle voidaan määrätä annettavaksi vakuus, jonka suuruus on lupakohtainen. Yleensä vakuuden määrä on vaihdellut rajoissa 1600-6700 euroa/ha. Vakuus on annettava ennen toimenpiteiden aloittamista alueella. Hyväksyttävä vakuus voi olla esimerkiksi pankki- tai vakuutuslaitoksen antama omavelkainen takaus tai kunnan nimiin tehty pankkitalletus. (Alapassi ym. 2001). Maa-aineslain säädös vakuudesta perustuu siihen, että ottosuunnitelmassa tai lupapäätöksessä on melkein aina määräyksiä jälkihoidosta kuten alueen siistimisestä, reunojen luiskauksesta, istutuksista ja muusta maisemanhoidosta ottamistoiminnan päättymisen jälkeen. Ottamisalueen jälkihoito pitää varmistaa vakuuden avulla koska omistajanvaihdokset, konkurssit ym. voivat vaarantaa lupamääräysten toteutumisen. Vakuus voi enimmillään olla lupamääräyksissä määrättyjen toimenpiteiden arvo. Jos vakuudet eivät ole riittävät jälkihoidon loppuun viemiseen, olisi harkittava uuden ns. maisemointiluvan myöntämistä. (Oikeusministeriö 2002, Vähähyyppä 2002). Lupapäätökseen vaikuttavat alueen pohjavesiolot. Vesilaissa on pohjaveden muuttamiskielto, joka tarkoittaa sitä, että ilman ympäristölupaviranomaisen lupaa ei saa ryhtyä
toimenpiteisiin, jotka voivat muuttaa pohjavesiolosuhteita (liite 3). Ympäristösuojelulaissa on pohjaveden pilaamiskielto (liite 4), joka on ehdoton, joten sen vastaisten seurausten aiheuttamiseen ei saa myöntää lupaa (Alapassi 2001). Pohjavesialueluokkia ovat: vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue (I), vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (II) ja muu pohjavesialue (III), joista kaksi ensimmäistä on otettu mukaan lupaedellytysten harkintaan. Maa-ainestenottamisessa on noudatettava maa-aineslain ohella myös vesilain säännöksiä tai sen nojalla annettuja määräyksiä (Vähähyyppä 2002). Myönnetty maa-aineslupakaan ei siis poista velvollisuutta noudattaa vesilain kieltosäännöksiä. Maa-aineslupa-asioissa huomioon otetaan myös lupakohteen sijainti suhteessa vedenottamoon. Pohjavedenottamon alueella, lähisuojavyöhykkeellä, kaukosuojavyöhykkeellä ja suojavyöhykkeen ulkopuolisella alueella on rajoituksia ja määräyksiä maa-aineksenotolle. Määräykset koskevat suojakerrospaksuuksia, öljytuotteiden käsittelyä ja -varastointia sekä uusien teiden rakentamista. (Britschgi ja Gustafsson 1996, Vähähyyppä 2002). 8 Tutkittujen vedenottamoiden tai arvioitujen vedenottovyöhykkeiden ympärille voidaan määritellä ohjeelliset lähisuojavyöhykkeet. Lähisuojavyöhykkeellä pohjavesi virtaa suhteellisen nopeasti vedenottamolle. Lähisuojavyöhykkeiden määrittämisen perusteena on mm. maa-ainestenotto, joka tulisi kieltää luonnontilaisina säilyneillä alueilla. Aikaisemman oton haittavaikutukset tulisi poistaa mahdollisimman tehokkaasti asianmukaisin jälkihoitotoimenpitein. (Britschgi ja Gustafsson 1996). Suojakerroksen paksuus tulee olla vähintään 6 metriä jo avatuilla ja kunnostettavilla lähisuojavyöhykkeen ottamisalueilla. Vaadittava suojakerrospaksuus ilmoitetaan metreinä ylimmästä luonnollisesta pohjavedenpinnasta. (Kallio 2002, Rautavuoma ym. 1994). Maa-ainestenottosuunnitelmassa tulee olla esitetty ylin luonnollinen pohjavedenpinta, josta suojakerroksen paksuus mitataan (Hatva ym. 1993). Kaukosuojavyöhyke käsittää jo olemassa olevaan ja suunniteltavaan vedenottamoon tai arvioituun vedenottovyöhykkeeseen liittyvän pohjavesialueen osan jolta pohjavettä kulkeutuu vedenottamolle. (Hatva ym. 1993). Kaukosuojavyöhykkeillä jälkihoitamattomien maa-ainestenottopaikkojen yhteispinta-ala ei saisi olla yli 10-20 % kaukosuojavyöhykkeen pinta-alasta. Suojakerroksen paksuus tulee kaukosuojavyöhykkeellä olla vähintään 4 metriä. Tehtyjen tutkimusten perusteella aikaisemmin suositeltu 1-2 metrin
9 suojakerros pohjavedenpinnan yläpuolella ei ole riittävä. Lisäksi maa-ainestenottaminen tulisi kieltää kaukosuojavyöhykkeellä pohjavedenpinnan alapuolelta lukuun ottamatta vanhan ottoalueen jälkihoitoon liittyvää ottoa. (Alapassi ym. 2001, Kallio 2002, Rautavuoma ym. 1994). Suojavyöhykkeiden ulkopuolisilla pohjavesialueen osilla sekä I ja II luokan pohjavesialueilla, joille ei ole määritelty vedenottopaikkoja suojavyöhykkeineen, ei jälkihoitamattomien maa-ainestenottoalueiden yhteispinta-ala saisi olla yli 20-30% kokonaispintaalasta. Suojakerrospaksuus tulee näillä alueilla olla vähintään 3-4 m. Jos luonnontilaisen pohjavedenpinnan yläpuolella olevan maa-aineskerroksen paksuus on noin 5 m, ottoa ei tulisi sallia. (Alapassi ym. 2001, Hatva ym. 1993). Vedenhankintaan soveltumattomilla tai vedenhankinnan ulkopuolelle jätetyillä pohjavesialueilla suojakerrospaksuus voi olla 1-2 m. (Alapassi ym. 2001). Pohjaveden virtausaikaan perustuvasta lähi- ja kaukosuojavyöhykejaosta ollaan nykyisin yhä enenemässä määrin siirtymässä vedenottamon vaikutusalueen ja muun pohjavesialueen tarkasteluun. (Britschgi ja Gustafsson 1996, Kallio 2002, Vähähyyppä 2002). Varsinais-Suomen harjuseutukaavan pohjaveteen liittyvät seutukaavamerkinnät ja - määräykset eivät ole suoraan verrattavissa edelliseen vyöhykejakoon, mutta ne ovat toisiaan tukevia koska määräykset ovat hyvin samansuuntaisia. (Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1992). Harjuseutukaavamerkinnät ovat liitteessä 7. Tutkielmassa esiintyvät termit jatkolupa ja maisemointilupa. Jatkolupa voidaan myöntää, kun aiemman luvan mahdollistamaa ottomäärää ei ole ehditty ottaa. Jatkolupa myönnetään joko samoilla lupaehdoilla samalle ottomäärälle kuin edellinen maaaineslupa tai lupamääräyksiä voidaan muuttaa tai antaa uusia lupamääräyksiä riippuen siitä ovatko lupakohteen olosuhteet muuttuneet. Maisemointilupa myönnetään, jotta vanha ottoalue tulisi maisemoitua. Myöntämällä lisäottoa kohteelle mahdollistetaan alueen maisemointi ainestenottajalle kannattavalla tavalla. (Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Varsinais-Suomen liitto).
10 2.2. Maa-aineslausunnot Kunnan lupaviranomainen pyytää tarvittaessa maa-aineslausunnon. Lupahakemuksesta on pyydettävä alueellisen ympäristökeskuksen (Varsinais-Suomen alueella Lounais- Suomen ympäristökeskus) lausunto siitä, milloin 1) alueella on valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä luonnonsuojelun kannalta; 2) alueella on merkitystä vesien suojelun kannalta; tai 3) ainesten ottaminen vaikuttaa välittömästi toisen kunnan alueeseen. (MAL 7.2 23.5.1997/463) Lainkohtaa (MAL 7.2 ) perustellaan sillä, että alistamismenettelystä luopumisen jälkeen lausuntomenettely varmistaa ympäristökeskusten riittävän tiedonsaannin lupahakemuksista laajempaa merkitystä omaaville alueille (Vähähyyppä 2002). Lausuntojen kautta maa-aineslain soveltamiseen tulee mukaan tosiasiallista tietoa ja kannanottoja ja lupamenettelyä voidaan koordinoida suhteessa muuhun lainsäädäntöön. Lausuntomenettely on siten maa-aineslain soveltamista koskeva ennakkovalvonnallinen keino. (Alapassi ym. 2001). Jos alueella on huomattavaa merkitystä seutukaavoituksen kannalta (arvokas harjualue, suojelu- ja virkistysalue, maa- ja metsätalousvaltaiset alueet, joilla on ulkoilun ohjaamistarvetta tai ympäristöarvoja sekä kulttuurimaisemat ja kulttuurihistorialliset kohteet), asiasta on pyydettävä seutukaavoitusta hoitavan kuntayhtymän lausunto (maakunnanliitto; Varsinais-Suomen liitto) ja tarvittaessa lausunto myös muilta viranomaisilta (naapurikunta, museovirasto, tiepiiri, terveydensuojeluvirasto, lääninhallituksen ympäristösuojelutoimisto, ympäristöministeriö). (Satakunnan seutukaavaliitto 1990, Ympäristöministeriö 1994, MAL, Vähähyyppä 2002). Lausunnonantaja kiinnittää huomiota hakemuksessa olleisiin epäkohtiin ja puutteisiin. Lausunnonantaja puoltaa tai ei puolla hakemuksen mukaista maa-ainestenottoa alueella tai pyytää hakijaa täydentämään tai muuttamaan hakemusta. Puoltavissa maaaineslausunnoissa puolletaan ottosuunnitelman mukaista ottoa ja esitetään mahdolliset lupamääräykset ja muutokset ottosuunnitelmaan. Kielteiset lausunnot vastustavat
11 ottosuunnitelman mukaista ottoa. Korjatusta hakemuksesta on yleensä pyydettävä uusi lausunto, mikäli lausunnonantaja ehdottaa hakemusta muutettavaksi. Lausunnossa otetaan huomioon kyseisen kohteen aikaisemmat luvat ja annetut lausunnot. Tilanteesta riippuen lausunnonantaja käy paikan päällä katsomassa kohdetta ennen lausunnon antamista. Lausunnossa määritellään ehdot joiden mukaan ottaminen on mahdollista. Ehdot pitäisi kirjata myös lupaan. (Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Varsinais- Suomen liitto). 2.3. Lupakohteiden kaavoitus ja maisemalliset tekijät 2.3.1. Maisemalliset tekijät Käsite harjumaisema koostuu erilaisista geologisista pienpiirteistä ja isommista sora- ja hiekkamuodostumista kuten reuna-, sauma- tai harjumuodostumista. Näiden lisäksi harjumaiseman rakenne ja kokonaisuus riippuvat alueen biologisista tekijöistä. Valtakunnallisen harjututkimuksen (Kontturi ja Lyytikäinen 1987) mukaan Alastaron kunnassa on yksi valtakunnallisesti merkittävä harjualue ja kuusi paikallisesti arvokasta harjualuetta ja Mellilän kunnassa on neljä paikallisesti arvokasta harjualuetta. Alastaron ja Mellilän alueella harjujakson maisemallista ja maisemaekologista asemaa korostaa se, että harjujakso muodostaa lähes yhtenäisen vedenjakajaselänteen Kokemäenjoen vesistöön kuuluvan Loimijoen valuma-alueen ja etelään ja lounaaseen laskevien Paimionjoen ja Aurajoen sekä luoteeseen, Kokemäenjokeen laskevan Köyliönjoen valuma-alueiden välille (Lyytikäinen 1992). Mellilän Haarukankaan alue on maisemallisesti melko hyvin erottuva harjujakson osa. Selänne on kapea ja selkeästi kohomuotoinen. Huovintien alueella harjujakso on melko vähän ympäristöstään erottuva, katkeileva, erilaisista laajentumista ja kummuista koostuva maisemaltaan melko muuttunut harjualue, joka vaatii kunnostusta. (Lyytikäinen 1992). Alastaron ja Mellilän kunnat ovat olleet mukana Loimaan seudun harjuympäristön kunnostushanke projektissa. Vuonna 1996 valmistuneessa raportissa (Solin) on kartoitettu alueiden maisemallinen nykytila ja annettu ohjeita ja suuntaviivoja tulevalle jälkihoidolle. Raportin kuvaus Alastaron Virttaan alueesta: "luonnonhistoriallisia ja
kulttuurikohteita, valtatien läheisyys lisännee maisemointitarpeita, vanhan tien varrella pienimuotoisia maisemointikohteita". Mellilän kunnan puolella Huovintien alueen kuvaus: "Maisemoituminen osittain alkanut, alueella virkistyksellistä - kulttuurihistoriallista vetovoimaa, Huovintien varrella maisemavauriot näkyvät hyvin" (Solin 1996). Näitä ohjeita on hyödynnetty kun alueen maa-aineslupakohteille on tehty tarkempia maisemointisuunnitelmia jotka on esitetty Forsmanin (2002) raportissa Loimaan seudun harjuympäristön kunnostushanke projekti 1997-2001. Forsmanin raportin yksi johtopäätös oli, että alueen maanomistusolot vaikuttavat ratkaisevasti hankkeiden toteuttamisaikatauluihin. 12 2.3.2. Kaavoitus Alueella, jolla on voimassa asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on katsottava ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki- tai maisemakuvaa (MAL 3 5.2.1999/134). Maanottoa ohjaa Alastaron ja Mellilän alueella Varsinais-Suomen harjuseutukaava. Harjuseutukaava Köyliön Kuninkaanlähteeltä Koski TL:n Hevonlinnankukkulalle ulottuvalle harjujaksolle ympäristöministeriö vahvisti 18.10.1993 Varsinais-Suomen harjuseutukaavan. Tätä aikaisemmin, noin vuodesta 1992 on harjuseutukaavan ehdotus ollut alustavassa käytössä esimerkiksi Varsinais-Suomen liitossa lausuntojen antamisen perusteena. Tämän harjuseutukaavan tarkoituksena on kehittää ja tarkistaa harjujakson alueen maankäyttöä. Alueenkäytön pääpiirteet ovat aikaisemmissa, vahvistetuissa Varsinais-Suomen seutukaavoissa (vaiheseutukaava 1, seutukaava 2, taajamaseutukaava sekä täydennysseutukaava). Tarve tarkistaa aikaisempia seutukaavoja tuli ajankohtaiseksi, jotta pohjavesiä pystyttäisiin suojelemaan riittävästi alueella, jolla on vilkasta maa-ainestenottoa. Samoihin aikoihin myös käsitykset pohjaveden suojelemiseksi tarvittavista toimenpiteistä kuten suojakerrospaksuuksista tiukentuivat huomattavasti aikaisemmasta käytännöstä. (Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1992 ).
13 Harjuseutukaavan tarkoituksena on yhteensovittaa erilaisia maankäyttötarpeita. Harjualueella kilpailevia maankäyttömuotoja ovat maa-ainestenotto, pohjaveden suojelu sekä pohjavesien käyttö yhdyskuntien raakavetenä. Lisäksi alueelle kohdistuu rakennushankkeita ja luonnollisesti myös virkistyskäyttöä. Harjuseutukaava tulee olla ohjeena, kun harkitaan ottamistoiminnan seurauksia. Päätöksenteon pohjana ovat myös vahvistetut yleiskaavat ja maakuntakaavat ja valtakunnalliset suojeluohjelmat kuten harjujensuojeluohjelma. (Varsinais-suomen seutukaavaliitto 1992). Tulevaisuudessa seutukaavat korvataan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisilla maakuntakaavoilla. Harjuseutukaavan tavoitteita ovat : 1. Harjualueen valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaiden maisemakokonaisuuksien turvaaminen. 2. Harjualueen geologista, biologista ja kulttuurihistoriallista suojeluarvoa omaavien alueiden säilyttäminen. 3. Harjualueen virkistyskäyttömahdollisuuksien kehittäminen ja parantaminen. 4. Turun seudun vedenhankinnan osaksi suunnitellun tekopohjavesihankkeen toimintaedellytysten turvaaminen ja tarvittavien aluevarausten osoittaminen. 5. Maa-ainestenottamiseen soveltuvien alueiden ja niiden jälkikäytön selvittäminen niin, että edellä esitetyt harjun muut käyttötavoitteet voidaan turvata. 6. Maa-ainestenoton tai muun toiminnan vaurioittamien alueiden jälkihoitoon ja -käyttöön liittyvien suositusten esittäminen. (Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1992). 2.4. Natura 2000 verkosto Alastarolla on kolme maa-aineslupakohdetta, jotka kuuluvat valtioneuvoston 20.8.1998 hyväksymään Suomen Natura 2000 -verkostoon kuuluvalle Säkylänharjun (FI0200059) alueelle, jonka suojelu on tarkoitus toteuttaa maa-aineslailla. Suojelu toteutetaan luonnonsuojelulain 68 :n mukaan, jos hanke tai ottamissuunnitelma todennäköisesti merkityksellisesti heikentää Natura-alueen luonnonarvoja, jolloin vaikutukset on asianmukaisella tavalla arvioitava. Natura-alueen rajaus on huomioitu sekä lausunnoissa
että lupia myönnettäessä. Mellilässä Natura 2000 -verkostoon kuuluvia aluerajauksia ei ole lupakohteiden alueella. Natura-alueen rajaukset, jotka osuvat lupakohteiden alueelle tai niiden välittömään läheisyyteen, (Kankaanjärvi) on esitetty liitteessä 8. (Lounais- Suomen ympäristökeskus ja Varsinais-Suomen liitto). 14 2.5. Jälkihoito Jälkihoidolla tarkoitetaan soranoton aikana tai sen loputtua tehtäviä toimia, joilla vähennetään maa-aineksenoton haitallisia vaikutuksia pohjaveteen ja parannetaan maisemakuvaa. (Suomen ympäristökeskus 2003). Maa-aineksenottoalueet tulee jälkihoitaa hyvänlaatuisen pohjaveden turvaamiseksi. Maa-ainestenoton yhteydessä maannos poistetaan. Tämä vähentää haihtumista, lisää sade- ja sulamisvesistä muodostuvan pohjaveden määrää eli nostaa pohjaveden pinnan korkeutta, lisää pohjaveden laadun ja pinnan korkeuden vaihteluja ja pohjaveden happamoitumis- ja pilaantumisriskiä, koska maannoksen poisto edistää lika-aineiden kulkeutumista vajo- ja pohjaveteen. (Hatva ym. 1993). Monien haitallisten aineiden kuten hiilidioksidin, nitraatin, sulfaatin ja kloridin pitoisuudet pohjavedessä ovat korkeampia ja niiden vaihtelu suurempaa paljaan maanpinnan alapuolella kuin luonnontilaisilla alueilla, joilla pohjavesi on yleensä tasalaatuista (Hatva ym. 1993). Myös pohjaveden sähkönjohtavuus ja kovuus kasvavat mutta toisaalta lisääntynyt hapen määrä vähentää raudan ja mangaanin esiintymistä. Ilmasta sekä kuiva- että märkälaskeumana tulevat raskasmetallit pääsevät helpommin pohjaveteen kun orgaaninen maannos on poistettu. Lisäksi happamoituminen lisää pohjaveden metallipitoisuuksia, koska happamoitumisen edetessä monien raskasmetallien sekä esimerkiksi alumiinin liukoisuus kasvaa. Kalsiumkloridin käyttö pölynsidontaan saattaa myös nopeuttaa happamoitumista maa-ainestenottoalueilla. Kuoppien pohjat ovat erittäin karuja kasvupaikkoja ja kesäisin ne kuivuvat nopeasti ja ovat auringonpaisteella ympäristöään jopa 20 ºC lämpimämpiä. Myös kuoppien lämpötilan vuorokausivaihtelut ovat ympäristöä suurempia. (Hatva ym. 1993, Säkylän kunta 2002).
15 Maannoksen humus on kasveille tärkeä ravinnon lähde ja siinä olevat mikrobit ja maaeläimet pidättävät ja käyttävät haitallisia aineita ja täten vähentävät aineiden joutumista pohjaveteen. Vaikka maannos on muodostunut tuhansien vuosien kuluessa, sen silminnähtävä osa on tavallisesti vain muutamia kymmeniä senttimetrejä paksu; harjualueilla usein hyvinkin ohut. Kemiallinen maannos voi kuitenkin olla parin metrin syvyinen. (Kohonen ja Liski 1997). Luonnollinen pintakerros muodostuu maa-ainestenottoalueille hitaasti, jolloin uuden maannoksen muodostumista voidaan nopeuttaa levittämällä pohjalle ja luiskiin pintarakennemateriaalia kuten pintamaata, humusta, maatunutta tai kohtalaisen maatunutta turvetta, mattoina tai laikkuina siirrettyä kangasmetsän pintakerrosta, maatunutta puun kuorta tai multaa (Alapassi ym. 2001, Rintala 1997). Pintamateriaalina tulisi käyttää ensisijaisesti alkuperäisiä pintamaita. Pintamaiden varastointiaika tulisi olla korkeintaan 2-3 vuotta, sillä pintakerroksen orgaaninen aines hajoaa nopeasti varastoitaessa. Jos käytetään alueen ulkopuolisia maamassoja, on varmistettava, että maa-aines on puhdasta. Rintalan (1997) mukaan maaainestenottoalueiden jälkihoitoon soveltui parhaiten maatuneen turpeen ja hiekan seos sekä pintamaan ja hiekan seos. Näiden vaikutukset vajoveden laatuun jäljittelivät luonnontilaisen maannoksen vaikutusta. Pintamateriaali luo uuden pohjavettä suojelevan biologisesti aktiivisen kasvualustan, vähentää pohjaveden likaantumisherkkyyttä, estää ja hidastaa happamoitumista, vähentää eroosiota, pidentää vajoveden viipymää, pienentää pohjaveden laatuvaihteluita ja pohjavedenpinnan korkeusvaihteluita sekä nopeuttaa uuden maannoksen kehittymistä. (Alapassi ym. 2001). Suojaverhoilu siis parantaa aluskasvillisuuden ja puuston kasvuolosuhteita. Havupuut soveltuvat yleensä hyvin maa-ainestenottoalueiden puustoksi. Suositeltavaa on käyttää havupuiden seassa lehtipuita, koska lehtipuut muodostavat humusta havupuita nopeammin sekä estävät happamoitumista. (Rintala 1997, Kohonen ja Liski 1997, Hatva ym. 1993).
Jälkihoitotoimenpiteitä ovat: 1. alueen siistiminen kaivuun jäljiltä, 2. alueen reunojen luiskaus ja muotoilu sekä suojaverhoilu pintarakennemateriaalilla, 3. aluskasvillisuuden kylvöt sekä puiden istutukset ja 4. alueen epätarkoituksenmukaisen käytön estäminen. (Suomen ympäristökeskus 2003). 16 Alueen siistiminen tulee tehdä ottamisen aikana tai viimeistään heti ottamistoiminnan päätyttyä. Tämä parantaa ottamisalueen yleistä arvostusta sillä hoidetulle alueelle ei tuoda esimerkiksi jätteitä niin helposti kuin hoitamattomalle alueelle. Reunojen muotoilu parantaa alueen maisemakuvaa, pohjaveden muodostumisolosuhteita, kasvillisuuden kasvuolosuhteita, kulkukelpoisuutta ja turvallisuutta (Alapassi ym. 2001). Reunojen muotoilu käsittää jyrkkien reunojen luiskauksen (1:3 tai loivemmiksi) ja rinteiden ylä- ja alaosien pyöristyksen. Jos rinteiden loiventaminen ei ole mahdollista (lähinnä vanhoilla maa-aineksenottoalueilla), voidaan käyttää stabiloivia rakenteita, joita ovat mm. rinteiden sortumista estävät verkot, matot ja ritilät. Pohjalle jätettävät kumpareet lisäävät pinnan muotojen vaihtelua ja elävöittävät maisemaa. Raskaat työkoneet ja painavat maamassat ovat usein tiivistäneet maaperän, minkä seurauksena maa läpäisee huonosti vettä ja vähentää muodostuvan pohjaveden määrää. Kasvillisuuden juurtuminen tällaisille tiiviille alueille on myös hitaampaa kuin muualla. Maan möyhiminen ja pehmentäminen parantavat tiivistyneillä alueilla pohjaveden muodostumista ja kasvillisuuden kasvuolosuhteita. (Alapassi ym. 2001). Maaainestenottoalueiden väärinkäyttö tulee estää esimerkiksi katkaisemalla kulkuväylät massiivisilla maavalleilla, siirtolohkareilla tai maakaivannolla. Kuvassa 3 on esitetty Alapassi ym. (2001) mukaan jälkihoidon huomioon ottaminen ottamistoiminnan aikana ja jälkihoidon toteutumisen eteneminen.
17 Toimenpiteet ennen ottamistoiminnan aloittamista Ottamissuunnitelma - tiedot ottamisalueen ympäristöolosuhteista jälkihoidosta jälkikäytöstä Ottamislupahakemus - liitteenä ottamissuunnitelma Ottamislupa - määrätään: mm. velvoitteet jälkihoidosta ja -käytöstä, vakuudet, merkinnät maastoon Alueen suojaaminen - säilytetään kasvillisuus ja pintamateriaali ottamissuunnitelman mukaisesti - minimoidaan soranoton haittavaikutukset ympäristöön Toimenpiteet ottamistoiminnan aikana Toimenpiteet ottamisen päätyttyä Vaiheittainen jälkihoito yli 3-4 hehtaarin soranottamisalueilla Lupaehtojen valvonta - valvontaviranomainen tekee tarkastuskäynnit vuosittain ja tarvittaessa Ottamisalueen siistiminen alueelta poistetaan: - soranoton oheistoiminnot - ylijäämämaat Ottamisalueen muotoilu - loivennetaan rinteet vähintään 1:3 - vältetään kaavamaisia ratkaisuja - tarvittaessa täyttö puhtaalla karkearakeisella maalla Ottamisalueen suojaverhoilu - pohjamaan möyhennys - suodatinkerros - pintamateriaali/kasvukerros Kasvillisuuden palauttaminen - aluskasvillisuus - puusto - kalkitseminen ja lannoitus joissakin tapauksissa Pohjaveden laadun ja korkeuden seuranta Soveltumattoman käytön estäminen - puomit - maavallit - lohkareet Loppukatselmus - tarkistetaan jälkihoitotoimet ottamisen päätyttyä Jälkikäyttö ensisijaisesti metsätalous ja virkistyskäyttö Kuva 3. Jälkihoidon huomioon ottaminen ottamistoiminnassa (Alapassi ym. 2001).
18 3 TUTKIMUSALUE 3.1. Lupa-alueiden geologia 3.1.1. Yleistä Lupakohteista sora- ja hiekkaluvat paria poikkeusta lukuun ottamatta sijaitsevat Mellilässä Mellilänharjulla ja Alastarolla Virttaankankaalla. Mellilänharjun syntyhistoriaa on kirjallisuudessa käsitelty melko yleispiirteisesti eikä harjukerrostumien systemaattista kuvausta ja siihen pohjautuvaa harjurakenteen ja kerrostumishistorian tulkintaa ole olemassa koko Mellilänharjun alueelta. Mäkisen (2001) Oripään - Mellilän harjualueen sedimentologiset perusselvitykset -raportissa on tutkittu Oripäänharjulta Mellilän Ridanmäkeen asti ulottuvan harjun rakenne. Aiempia tutkimuksia alueelta ei ole tehty. Ridanmäestä Parranvahalle kulkevasta harjunosasta ei ole sedimentologista tutkimusta. Virttaankankaasta on tehty enemmän tutkimusta johtuen jo 1970-luvulla käynnistyneestä Turun Seudun Vesi Oy:n tekopohjavesihankkeesta (Alastaron kunta ja Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1989). Säkylänharju-Virttaankangas -aluetta hyvin kuvaavan lauseen on kiteyttänyt Martti Salmi (Maa ja Vesi Oy 1972): Yleispiirteenä voidaan harjujakson todeta jakautuvan mannerjäätikön rytmillisen perääntymisen vaikutuksesta syntyneisiin osakokonaisuuksiin, joiden toisistaan erottaminen ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa mahdollista muotojen moninaisuuden ja päällekkäisrakenteiden vuoksi. (Mäkinen 2001a, Mäkinen 2002). 3.1.2. Kallioperä ja harjuaineksen litologia Alastaron ja Mellilän kuntien läpi kulkevan harjujakson glasifluviaaliset kerrostumat lepäävät prekambrisen svekofennian kilven päällä joka koostuu syvä- ja metamorfisista kivistä. Alastaron ja Mellilän kuntien alueilla on kvartsi- ja granodioriittia, joissa esiintyy paikoitellen graniittiutumista, mikrokliinirikkaita juonia, amfiboliittia ja gneissejä, tuffiitteja ja sarvivälkegneissejä sekä gabroa ja dioriittia. (Huhma 1957, Salli 1953). Virttaankankaan alla kallioperässä kulkee suuri pohjois-etelä -suuntainen murroslinja, joka on 200-300 m leveä ja 50 m syvä. Murroslinja on todennäköisesti
19 lisännyt soran ja kivien määrää harjukerrostumissa. Virttaankankaan-Mellilänharjun kivilaji- koostumuksessa on luonteenomaista punertava hiekka ja hiekkakiven klastit, jotka ovat kulkeutuneet 10-20 km leveältä Satakunnan jotunihiekkakivialueelta joka sijaitsee noin 20 km luoteeseen päin Virttaankankaalta. (Kaitanen ja Ström 1978, Mäkinen ja Räsänen 2002). Myös harjukerrostumista löytyneet (Mäkinen 2001a) kvartsibreksiakivet, joiden pääkivenä on hiekkakivi, vahvistavat hiekkakiviklastien olemassaoloa. Harjuaineksen hienon lajitteen runsas määrä johtuu helposti kuluvan ja hauraan kiviaineksen jauhautumisesta jäätikköjokiolosuhteissa. (Kukkonen ym. 1993). Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) gravimetrisen aineiston perusteella harju Mellilän alueella seuraa ainakin osittain kallioperän murroslaaksoa. Mellilässä kallio nousee paikoin lähelle maanpintaa ja on paljastuneena Turku-Loimaa -tien eteläpuolella sijaitsevan sorakuopan pohjalla. (Mäkinen 2001a, Kukkonen ym. 1993). 3.1.3. Morfologia Virttaankankaan tasanne on 100-115 m mpy ja selänteen korkeimmat harjanteet ovat noin 130 m mpy. Tasanne on 5 km pitkä, 2-4 km leveä ja nousee 20-35 m ympäröivästä hienojakoisempien sedimenttien muodostumasta. Pohjavesitutkimusten mukaan sedimenttien paksuus peruskallion päällä on yleisesti 10-40 m mutta kerrostumien paksuus voi nousta jopa 70-85 m (Mäkinen ja Räsänen 2002). Alueen keskellä on muodostuman ainoa vesialue, Kankaanjärvi, joka sijaitsee Virttaankankaalla harvoin nähtävissä olevassa suppakuopassa. Suppa on syntynyt suuren hautautuneen jäälohkareen sulaessa hitaasti paikoilleen. Säkylänharjun pääselänteen synnyn loppuvaiheessa jäälohkareen päälle kerrostuneet hienojakoiset kerrokset ovat romahtaneet kuopan pohjalle ja pidättävät orsivettä. Supan sijaintiin on vaikuttanut Kankaanjärven kautta kulkeva syvä kallioperän murroslinja, joka heikentää harjun näkyvyyttä. Piilossa kulkeva harju ei ole morfologisesti ns. normaali pitkittäis-harju, jolla on suhteellisen yhtenäinen selännemuoto ja sisäinen kerrosrakenne, vaan muistuttaa paremminkin harjukompleksia, jossa voidaan erottaa eri kehitysvaiheita ja eri harjutyypeille ominaisia rakenteita. Harju kulkee jäätikön perääntymissuunnassa kaakosta luoteeseen. (Mäkinen 2002)
20 Oripäästä Mellilään kulkeva harjujakso voidaan jakaa morfologisesti kahteen erilaiseen osaan: Oripää-Mellilä harjujaksoon, joka päättyy Ridanmäen alueeseen ja eroaa pohjoispuolella olevasta laajasta Oripäänkankaasta, ja tämän eteläpuoliseen Mellilän- Hevonlinnan pääosin kapeaan harjujakson osaan. Oripää-Mellilä -jakso koostuu leveästä harjuselänteestä ja siihen liittyvistä harjulaajentumista. Tällä alueella harjujakso kohoaa noin 20-25 m ympäristöään korkeammalle ja sen korkeimmat kohdat ovat 100-107 m mpy. Mellilänharjua luonnehtivat osa-alueet, joita erottavat harjukumpareista muodostuvat jaksot ja näihin liittyvät "harjukatkokset", jotka esiintyvät poikittaisten murroslinjojen yhteydessä. Nämä morfologian pääpiirteet heijastuvat myös pohjaveden päävirtaussuuntien jakautumisessa. Harjun pinnanmuotojen tulkintaa vaikeuttaa erityisesti se, että harju on aallokon ja muiden rantaprosessien voimakkaasti kuluttama ja muokkaama. (Mäkinen 2001a). 3.1.4. Maaperä Maaperäkartassa (kuva 4) on esitetty maa-aineslupakohteiden sijoittuminen Alastaron kunnassa aluejaon (alue 1 - alue 4) avulla. Alastaron Virttaankankaan maaperän rakenteesta ja geologisesta synnystä on esitetty useita toisistaan poikkeavia käsityksiä. Glückertin (1971) mukaan Virttaankankaan noin 10 km 2 laaja hiekkatasanne on kerrostunut vedenalaisena suistona kiinteän mannerjäätikön reunalla sijainneeseen railoon. Aartolahden (1972) mukaan Virttaankangas ei olekaan alkuperäinen delta vaan jäätikön alkuun kuluttama ja tasaama muodostuma. Vastaavasti Glückertin ja Aartolahden käsitykset harjun pienmuodoista poikkeavat selvästi toisistaan. Kun ne Glückertin mukaan ovat pääosin dyynejä eli lentohiekkamuodostumia, joiden lähtökohtana on rantavoimien lajittelema alkuperäinen harjuaines, niin Aartolahden mukaan kyseessä ovat pelkästään rantamuodostumat. (Varsinais-Suomen liitto 1989). Punkarin (1979), Lyytikäisen (1992) ja Kujansuun ym. (1995) mukaan harjumuodostuman tulkitaan syntyneen mannerjäätikön sulamisvaiheessa kahden eri nopeudella virranneen osajääkielekevirran välisenä saumaharjumuodostumana.
22 Saumaharju kerrostui jääkielekkeiden väliseen suureen railoon tai jäätikkölahteen, mihin jään alla tunnelissa virrannut jäätikköjoki kuljetti runsaasti sulamisvesiä. Saumaluonteesta johtuen jää oli alueella ohuempaa, suurten railojen ja suppien kehittyminen yleistä ja sulamisvesien sekä aineksen kertyminen runsaampaa (Mäkinen 2002). Saumarailokerrostuminen on kuvassa 5, josta näkee myös kerrostuvan aineksen laadun. Kuva 5. Harjun kerrostumismalli Mäkisen (2001b) mukaan. Harju koostuu tunnelin päähän ja sen suulle railoon kerrostuneista harjuytimen paksunnoksista ja harjulaajentumista. Huomaa, että kesä-, talvi- ja kevätosien aines muuttuu hienommaksi kohti laajentuman reunoja (Mäkinen 2001b). Uusimman tutkimuksen (Mäkinen ja Räsänen 2002) mukaan Virttaankankaalla on laajoja rantakerrostumia, jotka muodostavat Kankaanjärven lähiympäristön ja sen pohjois-itäpuolisen alueen ylimmän, 5-20 m paksun osan. Aluetta ei näin ollen voida pitää jään reunan eteen syntyneenä laajana deltakerrostumana, kuten tähän asti on
23 oletettu. (Mäkinen ja Räsänen 2002). Kuvassa 6 on esitetty Virttaankankaan synnyn päävaiheita kuvaava kerrostumismalli. Kuvan numerot 1-4 ovat suluissa sivun 24 luokittelussa. Kuva 6. Virttaankankaan synnyn päävaiheita kuvaava kerrostumismalli (Mäkinen ja Räsänen 2002). Mallin mittasuhteet eivät vastaa todellisuutta. Mäkisen ja Räsäsen (2002) mukaan muodostumakompleksin synty voidaan jakaa kolmeen pääkerrostumisvaiheeseen, jotka ovat: 1) Varsinainen harjuosa ja siihen liittyvä Löytäneen - Kankaanrannan sivuharju (1 ja 2) 2) Säkylänharjun Virttaankankaan laaja saumamuodostuma (3) 3) Kankaanjärven lähiympäristön ja sen pohjois-itäpuolinen laaja rantakerrostuma (4)
24 Varsinainen harjuosa ja siihen liittyvä Löytäneen - Kankaanrannan sivuharju Harjun synty ja kehitys on tapahtunut kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa useiden jäätikön sulamiskausien aikana jäätikköjokitunneliin kerrostui karkeaa glasifluviaalista ainesta sisältävä harjuydin, joka on arviolta noin 20-30 m paksu ja noin 150-200 m leveä. Toisessa vaiheessa ytimen päälle kerrostui jään reunalla peräkkäisistä ja osin päällekkäin menevistä deltamaisista harjulaajentumista koostuva, noin 500-600 m leveä sora- ja hiekkavaltainen vyöhyke, jonka reunoilla aines muuttuu hienommaksi. Harju kulkee Virttaankankaan muodostuman lounaisreunaa seuraten syvää kallioperän murroslinjaa, joka kääntyy etelään ja jatkuu Virttaa-Oripää -harjuna. (Mäkinen 2002, Mäkinen ja Räsänen 2002) Säkylänharjun - Virttaankankaan laaja saumamuodostuma Kerrostumarakenteiden, harjuaineksen ja pinnanmuotojen perusteella Virttaanharjun kerrostumisessa on tapahtunut merkittävä muutos nykyisen Säkylänharjun pääselänteen kohdalla, jonka koillisreunalla on pohjaveden pinnan yläpuolelle (> 90 m mpy) kohoava kallioharjanne. Selänteen alaosassa on hienoa, syvempään veteen kerrostunutta silttistä hiekkaa noin 80-90 m tasolle asti. Saumarailokerrostumien alkupäässä on karkeampaa harjuainesta sekä suuria suppia ja häiriörakenteita. Kankaanjärven ympäristössä ja siitä pohjoiseen ja itään rantakerrostumien alla olevat paksut hienojakoiset kerrostumat ovat pääosin kerrostuneet pääselänteen muodostumisen aikana saumarailon edustalla olleeseen mereen, jo aiemmin syntyneen harjun pohjois- ja itäreunalle. Hienojakoiset kerrostumat koostuvat sekä meren pohjalla virranneiden jäätikön sulamisvesien kerrostamasta aineksesta, että myöhäisemmässä vaiheessa rauhallisemmissa oloissa pohjaan laskeutuneesta kaikkein hienojakoisimmasta aineksesta. (Mäkinen 2002, Mäkinen ja Räsänen 2002) Kankaanjärven lähiympäristön ja sen pohjois-itäpuolinen laaja rantakerrostuma Viimeisessä vaiheessa harjun lakiosat kuluivat Itämeren muinaisten rantavaiheiden aikana ja kulunut harjuaines kerrostui uudelleen rantakerrostumina suureksi osaksi
25 harjun pohjoispuolelle Kankaanjärven alueelle ja siitä sekä pohjoiseen että itään. Ohuimmillaan rantakerrostumat ovat noin 5-10 m paksuja lähellä Kankaanjärveä ja paksuimmillaan noin 15-20 m Kankaanjärven pohjoispuolella olevan maaaineksenottoalueen kohdalla. Rantakerrostumille on tyypillistä ylöspäin karkeneva kerrossarja, jossa ylimpänä on noin 2-3 m paksuinen, lähes vaakakerroksellinen runsaskivinen sorakerros. Virttaankankaan pohjoisreunan tutkimuksissa paljastui myös muinainen rantatörmä, joka on myöhemmin syntyneiden rantavallien peitossa. Kankaanjärven lähiympäristössä ja sen pohjois- ja itäpuolella havaittu orsivesikerros noudattelee rantakerrostumien alla olevaa, varsinaisen harjuosan kerrostumiin jyrkästi rajautuvaa hienojakoista välikerrosta, joka viettää tulkinnan mukaan pohjoiseen ja itään aina harjua ympäröivälle saviselle peltoalueelle asti. (Mäkinen 2002, Mäkinen ja Räsänen 2002). Mellilän kunnan alueella olevat lupakohteet sijoittuvat kaikki harjujaksoon, joka kulkee Koskelta Mellilän läpi kohti Alastaroa ja Säkylää. Yleisesti ottaen Oripään-Mellilän harjujakson tulkitaan syntyneen kahden osajääkielekevirran välisenä saumamuodostumana. Tulkinta perustuu harjujakson sijaintiin, morfologiaan ja suureen kokoon, sivuharjujen esiintymiseen, sekä osin myös jään virtaussuuntahavaintoihin. Deglasiaatiovaiheen aikana jään reuna päättyi yleisesti 50-100 m syvään veteen, mikä merkitsee sitä, että jäätikkötunnelit olivat täynnä vettä läpi vuoden ja jäävuorien lohkeilu etenkin sulamiskaudella yleistä. (Mäkinen 2001a). Geologian tutkimuskeskuksen geofysikaalisten tutkimusten perustella Huovintien- Hevonlinnankukkulan alueella ei olisi syvälle ulottuvia juuriosia. Tulkinta osoittaa harjun koostuvan karkearakeisesta ydinosasta, jota peittävät hienolajitteiset kerrostumat. (Elo S. ym. 1992). Maaperäkartassa (kuva 7) on esitetty maa-aineslupakohteiden sijoittuminen Mellilän kunnassa aluejaon (alue 5 - alue 7) avulla. Aiemmat näkemykset harjun syntyhistoriasta sopivat yhteen Mäkisen (2001) yksityiskohtaisemman tulkinnan kanssa, jonka mukaan Oripää-Mellilä -harjujakson (Ridanmäkeen asti) tulkitaan sedimentologian perusteella rakentuvan kaikkiaan 26:sta perättäisestä ja osittain päällekkäin menevästä ns. harjukeilasta, jotka ovat varsinaisten deltojen esiasteita. Keilat ovat kerrostuneet jään reunalla olleeseen veteen jäätikönalaisen sulamisvesitunnelin kuljettamasta aineksesta. On erittäin todennäköistä,
26 että nämä harjukeilat ovat syntyneet vuotuisen syklin mukaisesti. Keiloja yhdistää vaihtelevan paksuinen, karkea ja kivinen, pääosin tunneliin kerrostunut ydin, jonka pohjan korkeustaso noudattelee kallioperän tason vaihtelua (Mäkinen 2001a). Alimpana ytimessä saattaa olla säilyneenä huonosti lajittuneita sorakerrostumia. Kun harjuydin ylittää kalliokohouman, ytimessä esiintyy lyhyitä katkoksia tai se on heikosti kehittynyt. Harjuun nähden kallioperän poikittaisten ruhjeiden kohdalla saattaa puolestaan esiintyä karkean aineksen paksunnoksia ja kielekkeitä. Mäkisen (2001) keskeinen uusi tulkinta on, että varsinkin harjujakson itäpuolella olevat laajentumat ja kaarimaiset "polvekkeet" koostuvat yleisesti jopa noin 10-20 m paksuista soravaltaisista rantakerrostumista, joiden alla esiintyy hienojakoisempia harjukeilojen kerrostumia. Tyypillistä rantakerrostumille on ylöspäin karkeneva kerrossarja ja usein harjukeilojen foreset-rakenteita muistuttava viistokerroksellinen rakenne. Harjukeilojen morfologiaan ja kerrostumien suuntautuneisuuteen vaikuttavat aiemmin syntyneiden kerrostumien sijainti, kallioperän tason vaihtelu, railokehitys ja veden syvyysvaihtelun aiheuttamat erot jäävuorien lohkeilussa sekä rantaprosessien aiheuttama voimakas eroosio (Mäkinen 2001a). Myös jäätikön sulamisvesituotannon ja aineskuljetuksen muutokset vaikuttavat harjumorfologian vaihteluun. Näiden muutosten arviointia vaikeuttaa rantaprosessien aiheuttama eroosio. (Kujansuu ym. 1995, Mäkinen 2001a).
28 3.1.5. Hydrogeologia Virttaankankaan alue Alastaron ja Säkylän kunnissa on yksi merkittävimmistä pohjavesimuodostumista Lounais-Suomessa. Koska Virttaankankaan muodostumakompleksi koostuu eri kehitysvaiheiden rakenteeltaan vaihtelevista kerrostumista, eivät vettä johtavat ja vettä läpäisevät kerrokset ole yhtenäisiä ja tasalaatuisia. Toisaalta muodostumassa ei pohjaveden päävirtaussuunnissa ole viitteitä merkittävistä virtausesteistä, joten osa-alueiden välillä voidaan olettaa olevan osittainen yhteys. Harjun ydinosa koostuu hyvin vettä johtavista karkeista glasifluviaalisista kerroksista ja lieveosissa on paikoin hienolajitteisia kerroksia. Vettä parhaiten johtavat kerrostumat sijoittuvat noin 500-600 m leveälle harjujakson karkealle vyöhykkeelle, sivuharjujen ydinosaan sekä laajemmalle levinneen saumamuodostuman sora- ja hiekkakerrosten alueelle. Sen sijaan harjulaajentumien reunaosissa ja karkean vyöhykkeen reunalla pohjavedenpinta kohtaa yhtenäisempiä hienoja, vettä heikosti läpäiseviä kerroksia. (Mäkinen 2002). Kolmiulotteisen hydrogeologisen mallin (Artimo 2002) mukaan Virttaankankaalla on kuusi hydrogeologista yksikköä: lähes vettäläpäisemätön peruskallio, moreeniyksikkö, karkea glasifluviaalinen harjuyksikkö, hienompirakeinen glasifluviaalinen/glasilakustrinen yksikkö, siltti- ja saviyksikkö sekä rantahiekkayksikkö. Jako eri yksiköihin tehtiin aiemmista tutkimuksista saatujen tulosten sekä sedimentologisen kerrostumismallin perusteella. Kuvissa 8 ja 9 on läpileikkaus kahdesta eri harjualueen kohdasta. (Näiden läpileikkauksien sijainti on esitetty kuvassa 1.) Kuvista näkee harjun rakenteen ja eri hydrogeologisten yksikköjen sijoittumisen. Pohjavedenpinta vaihtelee Virttaankankaalla loivapiirteisesti. Pohjaveden päävirtaussuunta on kaakosta luoteeseen, mutta virtausta tapahtuu myös etelään, kohti Virttaan kylää. Kaakkoisosassa purkautumista tapahtuu pieninä lähteinä ja suotautumalla suoalueille. (Turun vesi- ja ympäristöpiiri ym. 1992, Artimo 2002).
29 Kuva 8. Poikkileikkauskuva (A kuvassa 1) Virttaankankaalta, josta näkee harjun rakenteen. Leikkauksen pituus on 6 km. Bedrock = lähes vettäläpäisemätön peruskallio, till = moreeniyksikkö, gf-co = karkea glasifluviaalinen harjuyksikkö, gf-fi = hienompirakeinen glasifluviaalinen/glasilakustrinen yksikkö, si-cl = siltti- ja saviyksikkö ja li-sand = rantahiekka-yksikkö (Artimo 2002).
30 Kuva 9. Poikkileikkauskuva (B kuvassa 1) Palokankaalta, josta näkee harjun rakenteen. Leikkauksen pituus on 6 km. Bedrock = lähes vettäläpäisemätön peruskallio, till = moreeniyksikkö, gf-co = karkea glasifluviaalinen harjuyksikkö, gf-fi = hienompirakeinen glasifluviaalinen/glasilakustrinen yksikkö, si-cl = siltti- ja saviyksikkö ja li-sand = rantahiekka-yksikkö (Artimo 2002). Mellilässä harju kulkee kapeana selänteenä, jonka suuntaan on vaikuttanut kallioperän ruhjevyöhyke, joka kääntyy Mellilän kunnan puolella itään. Mellilänharjun aines on pääosin hienoa ja karkeita, vettä hyvin johtavia kerrostumia on vähän. Vettä hyvin johtava harjuydin kulkee vaihtelevan paksuisena lähellä harjualueen länsireunaa Sammakkolammen itäpuolelle ja Palon vedenottamolle asti, jonka alueelta purkautumista tapahtuu ympäröiville suoalueille. (Mäkinen 2001a). Pohjaveden purkautumista tapahtuu myös Mustajärven ja Linturahkan tienoilta. Loimaantien eteläpuolella harjuydin on heikommin kehittynyt, koska kallio nousee osittain pohjaveden pinnan yläpuolelle. Ydinosan kohdalla, riippuen kallioperän tasosta, suhteellisesti heikompi vedenjohtokyky on siellä, missä pohjaveden pinta osuu hiekkaisiin kerrostumiin. Heikoimmat vedenjohtavuudet esiintyvät hienojakoisissa
31 kerrostumissa, jotka viettävät harjun reunoja kohden. Huovintien alueen pohjoisosassa on hyvin vettä johtavaa soraa ja etelään mentäessä harjuaines muuttuu hienommaksi. Huovintien seutuvilla ei ole selvää pohjaveden purkautumispaikkaa, vaan pohjavedet purkautuvat reunoille tihkumalla. Pohjaveden päävirtaussuunta on etelästä pohjoiseen. (Turun vesi- ja ympäristöpiiri ym. 1992, Mäkinen 2001a). 4 TULOKSET 4.1. Maa-aineslupakohteiden geologinen sijoittuminen harjujaksolle Maa-aineslupakohteiden geologisen sijoittumisen tarkasteluun on otettu mukaan vain myönnetyt eli voimassaolevat ja ei-voimassaolevat maa-ainesluvat. Kielteiset lupapäätökset sekä hylätyt luvat eivät ole mukana. Kuvissa 10 ja 12 käytetty aluejako perustuu lupakohteiden sijoittumiseen niin geologisesti kuin alueellisestikin. Alastaro Kuvassa 10 on esitetty Alastaron maa-aineslupakohteet ja aluejako. Luvat sijoittuvat Virttaankankaalle (Alue 1.), Palokankaalle/Virkamäenkankaalle (Alue 2.), Rekirikonahteelle (Alue 3.) ja Eskeliin (Alue 4.). Luvat sijoittuvat pääosin Virttaankankaan laajalle tasangolle, joskin lupia on myös harjun kapeammassa osassa ja varsinaisen harjun ulkopuolella.
32 ALUE 1. Kankaanjärvi Virttaankangas Palokangas Virkamäenkangas ALUE 2. Aluejako Kielteinen/hylätty lupapäätös Myönnetty maa-aineslupa, ei voimassa Maa-aineslupa voimassa Harjujakso Tie Alastaron kunnan raja ALUE 3. 0 0,5 1 2 km ALUE 4. Kuva 10. Alastaron maa-aineslupakohteet ja aluejako (1-4).
33 Alue 1. Virttaankangas Alue 1. sijaitsee laajassa harjujakson osassa Säkylän kunnan rajalta kohti Virttaan kylää. Harju, jonka ydin kulkee pitkin kallioperän murroslinjaa, sisältää karkeaa glasifluviaalista ja hienompaa glasifluviaalista/glasilakustrista ainesta. Mäkisen ja Räsäsen (2002) tutkimuksessa alueella on tehty kairauksia, joilla on tavoitettu peruskallio, jonka päällä on 2-9 m paksu lohkare- tai diamiktonikerros. Tämän kerroksen päällä on hiekkaa ja hiekkaista soraa, jonka raekoostumus hienonee ylöspäin. Tälle harjuytimen alueelle sijoittuu maa-aineslupakohteet Taimisto, Ojapelto, Rekomaa, Myllyjoki, Kotipuisto, Keto-Heikkilä ja Kahila. Kuvasta 11 (Ojapelto) näkee, että aines on kivistä hiekkaa. Rekomaan tilan vieressä on Kiviahteen tila, jonka maaaineslupa oli mennyt umpeen ennen kuin kaivuuta oli aloitettu. Lisäranta-tilan maaainestenottoalue sijaitsee rantakerrostumien alueella, jolla havaittu orsivesikerros noudattelee rantakerrostumien alla olevaa, varsinaisen harjuosan kerrostumiin jyrkästi rajautuvaa hienojakoista välikerrosta. Alue edustaa tärkeää pohjavesialuetta. (Mäkinen 2002, Mäkinen ja Räsänen 2002). Kuva 11. Kivistä hiekkaa maa-aineslupakohde Ojapellon sorakuopassa. Alastaro.
34 Alue 2. Palokangas-Virkamäenkangas Virttaankankaan tasangon kaakkoisosan matalampiin ja hienojakoisempiin reunaosiin, Palokankaalle ja Virkamäenkankaalle sijoittuvat maa-ainesluvat tiloille Lisälohko, Leppälä I, Korpela, Kangaste ja Tervarahka ym. Alue käsittää tasanteen, joka on 95-106 m mpy. Palokankaan alue on melko tasaista kangasmaastoa, jota luonnehtivat lukuisat 2-5 m korkeat rantavallit ja dyynit sekä näiden yhdistelmät. Pienmuodot ovat syntyneet noin 6000 vuotta sitten Itämeren Ancylus - Litorinavaiheiden rantavyöhykkeen sijaitessa alueella. Virkamäenkankaalla on soistunut, loivamuotoinen harjukuoppa, useita sulamisvesiuomia sekä rantavalleja ja rantavallien ja dyynien yhdistelmiä. (Kontturi, Lyytikäinen 1987). Mäkisen ja Räsäsen (2002) mukaan alueen kerrostumat ovat syntyneet rantavyöhykkeessä muodostaen rantakerrostumia ja -valleja. Lisäksi alue kuuluu tärkeään pohjavesialueeseen. Alue 3. Rekirikonahde Rekirikonahteen alueella maa-aineslupakohteet ovat sijoittuneet Virttaankankaan jatkeeseen, joka kulkee kohti Oripäänkangasta seuraten kallioperän murroslinjaa. Kylä- Heikkilän sekä Rekirikon ym. ottoalueet sijaitsevat noin 200 m leveässä ja 10-15 m ympäristöstään kohoavassa selänteessä. Alue on tärkeää pohjavesialuetta. Lähialueella selänteen harjanne on lohkarepeitteinen ja selänteen rinteillä on useita rantavalleja. (Lyytikäinen 1992) Alue 4. Eskeli Maa-aineslupakohde Eskeli sijaitsee pienessä sivuharjussa erillään varsinaisesta harjujaksosta. Sivuharju kulkee samansuuntaisena kuin varsinainen harjujakso, kaakosta luoteeseen.
35 Mellilä Kuvassa 12 on Mellilän maa-aineslupakohteet ja aluejako (5-7). Maa-aineslupakohteet sijoittuvat pitkin kapeahkoa Mellilänharjua: Pikkujärvenkankaalle (Alue 5.), Huovintien - Piimätien risteykseen (Alue 6.) ja Haarukangas - Parranvahalle (Alue 7.). Maisemallisesti ja geologisesti arvokas Haarukankaan alue on säilynyt maaainestenotolta. Mellilänharjun alueelta on aineistoa, josta ei ole tehty tulkintaa, joten vaikka varsinaiset harjukerrostumat ja niiden jälkeen muodostuneet rantakerrostumat ovat erotettavissa, eri kerrostumien välistä rajaamista ei voida tehdä (Mäkinen suullinen tiedonanto 25.3.2003). Alue 5. Pikkujärvenkangas Pikkujärvenkangas on osa Oripää-Mellilän -harjujaksoa joka päättyy Ridanmäen alueeseen. Loimaantien molemmin puolin maa-ainesluvat sijoittuvat morfologisesti melko yhtenäiseen, noin 2 km pitkään ja 1 km leveään harjulaajentumaan. Harjun kivinen ydin kulkee alueen länsireunalla. Morfologian ja rakennehavaintojen perusteella alue on jaettavissa todennäköisesti neljään osin päällekkäin menevään, perättäiseen harjukeilaan sekä laajoihin rantakerrostuma-alueisiin. Harjukeilat ovat kerrostuneet jäätikönalaisen sulamisvesitunnelin kuljettamasta aineksesta jään reunalla olleeseen veteen. Alueella on hienojakoisten kerrostumien päällä karkeita rantakerrostumia, joihin liittyy orsivesiä. (Mäkinen 2001a). Jo umpeutuneita lupia ovat Santala ym., Yli- Kyröläinen, Sorala, Letkunharju ym., Letku ja Lehtosora ym. ja voimassa olevia lupia ovat Huovila I, Järvenmäki ym., Linnalansora, Metsola ja Tokkeenmäki ym. Alue kuuluu tärkeään pohjavesialueeseen.
37 Alue 6. Huovintien - Piimätien risteys VR:n vanhan rata-alueen läheisyyteen on tiloille Juhola ym. myönnetty maisemointiin tähtäävä maa-aineslupa, jonka tavoitteena on luoda alueelle monikäyttöinen ja laaja virkistysalue. Tällä kohteella oli vanhoja sorakuoppia, joiden alueella oli kaivettu pohjavedenpinnan alapuolelle. Viereisiä tiloja ovat Kotiranta ja Hiekkala sekä vähän etäämpänä Mattila. Alue 7. Haarukangas- Parranvaha Haarukankaan alue rajoittuu molemmista päistään maa-ainestenottoalueisiin, Sorakaukaiseen ym. ja Peltolaan. Alue käsittää noin 1500 m pitkän, 200-300 m leveän loivasti kaareilevan ja loivamuotoisen 5-10 m korkean pääselänteen sekä 1000 m pitkän, 150-250 m leveän ja noin 10 m korkean kaarevan sivuharjun. Muodostuman pinnalla on louhikkoa ja siirtolohkareita. Rinteillä on rantavalleja ja selänteen sivuilla on kolme lampea jotka ovat ilmeisesti harjukuopissa. Parranvahanharju käsittää noin 800 m pitkän, tasaantuneen, loivamuotoisen, 200-250 m leveän ja 5-10 m ympäristöstään kohoavan selänteen, jonka pinnalla on paikoin louhikkoa ja siirtolohkareita. Lieveosissa on rantavalleja. Muodostuman lakikorkeus on 92-95 m mpy. Alueella sijaitsee paljon maa-aineslupakohteita, joita ovat: Vähämetsä, Peltola, Iso-Soina, Iso-Soinan määräalat (kaksi lupaa), Sorala, Mäkilä ja Uotila. (Kontturi ja Lyytikäinen 1987). 4.2. Maa-ainesluvat ja niiden voimassaolo Kuvassa 13 on esitetty Alastaron ja Mellilän kuntien myönteisten ja kielteisten lupapäätösten määrä ja hylätyt luvat. Luvan hylkäämiseen johtaneita valituksia on ollut Alastarolla kahdella kohteella. Molemmissa kunnissa valituksia on tehty esimerkiksi naapureiden ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen taholta. Yhteensä myönnetyistä luvista on tehty 10 valitusta ja kielteisistä lupapäätöksistä on valitettu kahdessa tapauksessa. Virttaankankaalla lupapäätöksiin vaikuttava tekijä on Turun Seudun Vesi
38 Oy:n tekopohjavesihanke, jonka imeytysalueet sijaitsevat maa-aineslupakohteiden Myllyjoki, Keto-Heikkilä, Taimisto, Ojapelto, Rekomaa ja Lisäranta lähellä. Luvat kunnissa 40 Määrä 30 20 10 Myönteinen Kielteinen Hylätty 0 Mellilä Kunnat Alastaro Kuva 13. Maa-aineslupien määrä tutkimuskunnissa. Maa-aineslupakohteiden sijainti ja lupanumerot, voimassaolevat luvat sekä tilojen nimet on esitetty lähemmässä tarkastelussa kuvissa 14, 15, 16, 17 ja 18 (alueet 1-4 ja 5-7). Lupanumeroinnilla on esitetty kuinka monta lupaa ko. tilalla on. Lupanumerointi on Varsinais-Suomen liiton luparekisteristä. Kuvissa K tarkoittaa kielteistä lupaa ja H myönnettyä lupaa, joka on valituksen jälkeen hylätty. Luvat on esitetty kartalla niin kuin ne on esitetty lupapäätöksissä, eli lupakohteen rajat noudattavat useissa tapauksissa tilan rajoja. Tämä antaa karttatarkastelussa vääristyneen vaikutelman maanottoalueiden koosta (esimerkiksi Lisäranta). MA on tilasta erotettu määräala, jolle on myönnetty oma maa-aineslupa. Nimen perässä oleva ym. tarkoittaa muita samaan lupaan kuuluvia tiloja (liitteet 9 ja 10) Molemmissa kunnissa suuri osa maa-aineslupahakemuksista on vanhan ottoalueen laajennus/maisemointihankkeita tai jatkolupahakemuksia. Uusille luonnontilaisille alueille on haettu kohtalaisen vähän lupia, mikä selittyy sillä, että molemmissa kunnissa on harjualueelle kohdistunut vilkasta maa-ainestenottoa jo 1950-luvulta alkaen.
39 Alue 1. 18, 45/04 KETO-HEIKKILÄ 37 KAHILA 16, 19H, 38, 46/05 TAIMISTO 22, 44/04 OJARANTA 6, 29, 51K LISÄRANTA 26 KOTIPUISTO 24, 43/04 REKOMAA 27 KIVIAHDE 25, 54/07 MYLLYJOKI 0 0,25 0,5 1 km Alue 2. 47, 52/06 KORPELA 50H METSÄMARKKULA 15,39, 53K LISÄLOHKO 5 KANGASTE 14, 49K LEPPÄLÄ I 41/03 TERVARAHKA YM 21 TERVARAHKA YM 0 0,25 0,5 1 km Kielteinen/hylätty lupapäätös Myönnetty maa-aineslupa, ei voimassa Maa-aineslupa voimassa Tie Alastaron kunnan raja Kuva 14. Alastaron maa-aineslupakohteet alueilla 1. ja 2. Maa-aineslupakohteisiin viittaavat lupanumerot ja tilan nimi. K = kielteinen lupapäätös ja H = hylätty lupa. Lupanumero/vuosiluku = ko. luvan voimassaolon päättymisvuosi.
40 Alue 3. 1, 48 REKIRIKKO YM 17 KYLÄ-HEIKKILÄ 0 0,1 0,2 km Alue 4. 31 ESKELI 0 0,1 0,2 km Myönnetty maa-aineslupa, ei voimassa Tie Alastaron kunnan raja Kuva 15. Alastaron maa-aineslupakohteet alueilla 3. ja 4. Maa-aineslupakohteisiin viittaavat lupanumerot ja tilan nimi.
43 Alue 7. 11 SORAKAUKAINEN YM 22K JOKIMAA 20K NUMMENSYRJÄ Haarukangas 38/07 VÄHÄMETSÄ 15 PELTOLA 30/10 ISO-SOINA MA 6, 23, 29, 35/04 MÄKILÄ 13, 19 ISO-SOINA 19 ISO-SOINA MA Kielteinen lupapäätös Myönnetty maa-aineslupa, ei voimassa Maa-aineslupa voimassa Harjujakso Tie 14 SORALA 21 UOTILA Mellilän kunnan raja 0 0,125 0,25 0,5 km Kuva 18. Mellilän maa-aineslupakohteet alueella 7. Maa-aineslupakohteisiin viittaavat lupanumerot ja tilan nimi. K = kielteinen lupapäätös. MA = määrä-ala tilasta. Lupanumero/vuosiluku = ko. luvan voimassaolon päättymisvuosi.
4.3. Maa-aineslupien aines, ottomäärät ja suojakerrospaksuudet 44 Maa-ainesluvissa otettava aines määritellään hiekaksi, soraksi tai molemmiksi. Molemmissa kunnissa otettava aines vaihtelee raekoostumukseltaan hienosta hiekasta karkeaan soraan. Suurin osa sekä Alastarolla (68%) että Mellilässä (74%) myönnetyistä maa-ainesluvista on yli 50 000 m 3 lupia. Maa-aineslupien yhteenlasketuissa ottomäärissä on paljon "ilmaa", koska samoille kohteille on haettu jatkolupia, kun aiemman luvan mahdollistamaa ottomäärää ei ole ehditty ottaa. Todelliset ottomäärät tulee maaainesluvan haltijan ilmoittaa vuosittain kunnan lupaviranomaiselle (MAL 23a ), liite 11. Taulukossa 1 on esitetty tutkimuskuntien maa-aineslupien mukaiset ottomäärät kiintokuutiometreinä. Alastaron kunnan rakennustarkastaja Ojansuun mukaan (suullinen tiedonanto 10.1.2003) lupien mahdollistamasta ottomääristä vain 30-40 % on otettu. Taulukko 1. Maa-aineslupien mukaiset ottomäärät tutkimuskunnissa. MAA-AINESLUPIEN MUKAISET OTTOMÄÄRÄT VOIMASSAOLEVAT LUVAT (31.3.2003 MENNESSÄ MYÖNNETYT LUVAT) EI-VOIMASSAOLEVAT JA VOIMASSAOLEVAT LUVAT (EI JATKOLUPIA) ALASTARO MELLILÄ 1 123 000 m 3 2 845 200 m 3 4 845 000 m 3 4 996 470 m 3 Suojakerrospaksuus vaihtelee Alastaron kunnassa 1,6-25 m välillä. Mellilän kunnan puolella suojakerrospaksuudet ovat 1,5-4 m. Liitteessä 12 on esitetty suojakerrospaksuuksien vaihtelu ajan funktiona tutkimuskunnissa.
45 4.4. Lupakohteiden maastohavainnot ja jälkihoito Maastohavaintoja pystyi tekemään ei-voimassaolevista lupakohteista ja joistakin voimassaolevista kohteista. Suurimmasta osasta voimassa olevista lupakohteista ei pystynyt toteamaan muuta kuin että ottotoiminta on käynnissä (kuva 19). Kuva 19. Maa-aineslupakohde Juhola ym. Mellilässä. Tällä lupakohteella on ympäristölupaviraston lupa pohjavedenpinnanalaiseen maa-ainestenottoon. Maastohavaintojen tilakohtainen tarkastelu oli vaikeaa, koska ottoalueet ovat laajoja ja tilojen rajoja ei pysty näköhavainnoilla tarkalleen selvittämään. Tulos maastokäynneistä oli, että vaiheittaista maisemointia tehdään vähän ja alueiden jälkihoito jää monesti luvan umpeutumiseen jälkeiseen aikaan. Kunnolla maisemoitujen (kuva 20) kohteiden lisäksi oli kuoppia, joiden lupaehtojen mukainen maisemointi oli tehty vain osittain. Lisäksi kuopat näkyivät paikoitellen hyvin tielle ja/tai tien ja kuopan väliin jäävälle kaistaleelle ei oltu jätetty yhtään puustoa näköesteeksi (kuva 21).
46 Kuva 20. Kunnolla maisemoitu maa-ainestenottoalue. Hiekkala, Mellilä. Kuva 21. Maa-aineslupakohde jonka alueelta puusto kaadettu ja pinta-maat kuorittu. Tien ja ottoalueen väliin ei ole jätetty suojavyöhykettä eikä puustoa. Kohteen maa-ainesluvasta on valitettu. Vähämetsä, Mellilä Vanhoilla kuopilla alue saattoi olla luontaisesti hyvin metsittynyttä (kuva 22), mutta kuitenkin kuoppien pohjalla saattoi olla tynnyreitä ym. romuja (kuva 23).
47 Kuva 22. Vanha maa-ainestenottoalue, jota ei ole maisemoitu. Mattila, Mellilä. Kuva 23. Osittain maisemoitu maa-aineslupakohde Sorakaukainen (Mellilä), jonka alueella on autoromuja ym.
48 Pohjavesilammikoita on yhteensä viidellä lupakohteella, joista yhdellä kohteella vesilammikot ovat orsivesilampia. Kuvassa 24 näkyy alueen keskellä pohjavesilampi. Sorakuoppia käytetään yleisesti varastoalueena; haltijan toiselta kuopalta esimerkiksi tuodaan aineksia varastoon ei-voimassaolevan kuopan pohjalle. Samoin seulonta- ja murskaustoimintaa harjoitetaan jo maisemoitujen kuoppien alueella (kuvat 25 ja 26). Lisäksi monilla kuopilla oli tuoreita ja vanhoja jälkiä vilkkaasta autolla, moottoripyörällä tai mopolla ajamisesta. Kuva 24. Maisemoitu lupakohde Yli-Kyröläinen, Mellilä. Pohjavesilampi näkyy alueen keskellä. Kuvasta näkee myös sen, että tilojen rajoja on vaikea erottaa. Kuva 25. Maisemoitu lupakohde, jonka alueella varastoidaan maa-aineksia. Kahila, Alastaro.
49 Kuva 26. Maisemoitujen lupakohteiden alueella varastoidaan muutakin kuin maa-aineksia. Turve/multasäkkejä ja puutavaraa välivarastossa maa-aineslupakohde Uotilan alueella. Mellilä. Kuvissa 27 ja 28 on esitetty molempien kuntien jälkihoidon tilanne. Vihreällä värillä on esitetty lupakohteet, joiden maisemointi ja jälkihoito on toteutunut ottosuunnitelman mukaan ja alue on hoidettu hyvin kuntoon. Sinisellä värillä on esitetty kohteet, joiden maa-aineslupa on vielä voimassa, joten maa-ainestenotto ja maisemointi on käynnissä. Punaisella värillä on esitetty lupakohteet, joiden kohdalla maisemointi ei ole toteutunut eli alue on jäänyt jälkihoitamatta. Oranssilla värillä on esitetty kohteet, joiden alueella on tehty joitain maisemointitoimenpiteitä, mutta aluetta ei ole hoidettu kokonaan kuntoon. Keltaisella värillä on esitetty alueet, joilla ei ole tapahtunut ottamistoimintaa, eli kyseessä on joko alue jolta, ei luvan voimassaolon aikana ole kaivettu ollenkaan ja alueella kasvaa metsää, tai lupa on voimassa mutta ottamistoimintaa ei ole vielä aloitettu.
50 Alue 1. Alue 2. 0 0,25 0,5 1 km 0 0,25 0,5 1 km <all other values> JÄLKIHOITO Maisemointi toteutunut suunnitelman mukaan Maisemointi käynnissä Maisemointi ei ole toteutunut Maisemointi toteutunut osittain Ottamistoimintaa ei ole tapahtunut Kuva 27. Alastaron maa-aineslupakohteiden jälkihoito. Alue 3. Alue 4. 0 0,1 0,2 km 0 0,1 0,2 km
51 Alue 5. 0 0,25 0,5 km Alue 6. 0 0,25 0,5 km Alue 7. JÄLKIHOITO Maisemointi toteutunut suunitelman mukaan Maisemointi käynnissä Maisemointi ei ole toteutunut Maisemointi toteutunut osittain Ottamistoimintaa ei ole tapahtunut 0 0,25 0,5 km Kuva 28. Mellilän maa-aineslupakohteiden jälkihoito.
52 4.5. Maa-ainesluvat ja kaavoitus Alastaron lupakohteista kaikki yhtä lukuun ottamatta kuuluvat harjuseutukaavan alueelle. Mellilässä kaikki lupakohteet kuuluvat harjuseutukaavan alueelle. Kuvissa 29 ja 30 on esitetty harjuseutukaava lupakohteiden alueella. Arvokas harjualue (ah) on määritelty harjuseutukaavassa seuraavasti: osa-alue, jolla on kaunis maisemakuva, luonnon merkittäviä kauneusarvoja tai erikoisia luonnonesiintymiä. Alueella on maaaineslain 3 :n tarkoittamia rajoituksia maa-ainestenotolle. Pohjavettä koskevat aluevaraukset on määritelty harjuseutukaavassa seuraavasti 1) suojeltava pohjavesialue (pv): osa-aluerajaus osoittaa alueen, joka käsittää yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeän pohjavesialueen. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon harjualueen luonnonarvot. 2) pohjavedenottamon suoja-alue (pv/s): osa-aluerajaus osoittaa pohjavedenottamon suoja-alueen jonka alueella ei tulisi suorittaa maaainestenottoa 4 m lähemmäksi ylintä pohjavedenpintaa ilman vesiviranomaisen hyväksyntää. 3) vedenottamon lähialue (ET/pv): alueen käytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon sen käyttö pohjaveden ottamiseen. Alueella ei sallita maa-ainestenottoa. 4) osa-aluerajaus, joka osoittaa tekopohjaveden muodostumisalueen (et 1) (Alastaro). Alueen käytön suunnittelussa on otettava huomioon sen käyttötarkoitus tekopohjaveden muodostamista varten. Kuvissa 29 ja 30 alueet jotka ovat kunnostusta ja maisemointia vaativia alueita (km) pitävät sisällään kaikki eri aluetyypit (VR/km, M/km, MY/km) jotka tarvitsevat maa-ainestenotosta vaurioituneiden osien kunnostusta ja maisemointia. Nämä ja muut harjuseutukaavan aluevaraukset ovat liitteessä 7.
53 Kielteinen/hylätty lupapäätös Myönnetty maa-aineslupa Arvokas harjualue Tekopohjaveden muodostumisalue Kunnostusta/maisemointia vaativa alue Vedenottamon lähialue Pohjavedenottamon suoja-alue Suojeltava pohjavesialue Tie Alastaron kunnan raja 0 0,5 1 2 km Kuva 29. Varsinais-Suomen harjuseutukaavan aluevaraukset Alastaron maa-aineslupakohteiden alueella.
54 0 0,5 1 2 km Kielteinen lupapäätös Myönnetty maa-aineslupa Arvokas harjualue Kunnostusta/maisemointia vaativa alue Vedenottamon lähialue Pohjavedenottamon suoja-alue Suojeltava pohjavesialue Tie Mellilän kunnan raja Kuva 30. Varsinais-Suomen harjuseutukaavan aluevaraukset Mellilän maa-aineslupakohteiden alueella.
55 4.6. Maa-aineslausunnot Kaikista Alastarolla ja Mellilässä 1990- ja 2000-luvulla haetuista maa-ainesluvista ei ole annettu lausuntoa tai sitä ei ole lupapapereissa. Tutkielmassa mukana olleet lausunnot ja niiden määrä kunnittain on esitetty taulukossa 2. Taulukko 2. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen (LOS) ja Varsinais-Suomen liiton (V-S LIITTO) lausunnot Alastaron ja Mellilän kuntien maa-aineshakemuksista. LAUSUNTO ALASTARO MELLILÄ LOS V-S LIITTO LOS V-S LIITTO PUOLTAA 16 6 10 8 EI PUOLLA 9 12 6 3 ESITETÄÄN MUUTETTAVAKSI 1 8 3 7 EI OLE 11 7 18 19 5 TULOSTEN TARKASTELU 5.1. Lupakohteiden sijoittumisesta geologian kannalta Alastarolla ja Mellilässä maa-ainestenotto on sijoittunut pääosin harjumuodostuman ydinosiin. Harjun lieveosissa, erilaisissa harjulaajentumissa on muutamia lupakohteita. Alastarolla on lisäksi yksi lupakohde pienessä sivuharjussa. Uuden tutkimuksen (Mäkinen ja Räsänen 2002) mukaan Alastaron Virttaakankaalla on enemmän rantakerrostumia kuin aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu. Maa-aineslupakohteita sijaitsee myös näissä rantakerrostumissa (liite 13). Rantakerrostumia on myös Mellilänharjulla mutta niiden tarkemmasta sijainnista ei ole tutkimusta.
56 5.2. Maa-ainesluvat Molemmissa kunnissa voimassaolevien lupien mukainen soran ja hiekan otto on keskittynyt maa-ainesoton ammattilaisille. Mellilän rakennustarkastaja Laurikkalan (suullinen tiedonanto 10.1.2003) mukaan isot maa-aineksenottoyritykset hoitavat alueet hyvin kuntoon. Maisemointilupien lisääntynyt myöntäminen on seurausta siitä, että pohjavedensuojeluun on alettu kiinnittää enemmän huomiota, sillä pohjavedensuojelun kannalta on parempi myöntää jonkin verran lisäottoa kuin jättää alue jälkihoitamatta. Myös uudistettu maa-aineslaki ja harjuseutukaavan laatiminen ovat vaikuttaneet siihen, että vanhoille hoitamattomille alueille on myönnetty maa-aineslupia maisemoinnin mahdollistamiseksi. Kuitenkin tilanne on aina aluekohtainen, sillä jälkihoidollisistakaan syistä ei ole järkevää hakata kunnon puustoa ja rikkoa aluskasvillisuutta, jotta voidaan tuoda pohjalle jostain muualta tuotua humusta ja istuttaa uutta taimikkoa. Alueen tarkastus ottamistoiminnan päätyttyä on tärkeää, koska vuosiksi pohjalle jääneet romut voivat vaarantaa pohjavettä ja aiheuttaa haittaa luonnolle. Alastarolla rakennustarkastaja Ojansuun (suullinen tiedonanto 10.1.2003) mukaan ainakin kahdelle kohteelle tullaan lähivuosina hakemaan uutta maisemointilupaa. Vaikka maa-aineslaki ja -asetus antavat puitteet maa-ainestenoton ohjaukseen, luvan myöntämispolitiikka poikkeaa kunnasta toiseen. Alastaron ja Mellilänkin välillä on eroavaisuuksia luvan myöntämiskäytännössä. Alastarolla maa-aineslupa-asioihin on vaikuttanut Virttaankankaalla käynnissä oleva Turun Seudun Vesi Oy:n tekopohjavesihanke. Kunnanhallitusten päätöksiin vaikuttavaa aiempi lupakäytäntö, koska kunnassa tulee olla tasavertaisuutta lupahakijoiden kesken. Myös kunnanhallituksen väestörakenne, koko ja tietysti lupahakemuksen kunnanhallitukselle esittelevä taho (tekninen lautakunta, rakennustarkastaja ym.) vaikuttavat siihen, kuinka tiukkaa lupapolitiikkaa kunnassa harjoitetaan. 5.2.1. Lupakohteiden ongelmia 1. Maa-ainestenoton vaikutukset saattavat jatkua alueella vaikka lupa on mennyt umpeen. Tämä johtuu sorakuoppien käytöstä varasto-, seulonta- ja
57 murskaustoiminta-alueena, mikä lisää ympäristöhaittoja ja liikenteen aiheuttamia riskejä alueen luonnolle ja pohjavedelle. Kuoppien käyttö varastoalueena ei ole laitonta ja käytännön kannalta tämä on yleensä ainoa mahdollinen tapa saada ainestenotto pyörimään kysynnän vaatimalla tavalla. Kuitenkin umpeutuneen luvan jälkihoito lykkääntyy ja vaikeutuu, koska maapohja on raskaiden koneiden tiivistämää. Tiivispohjaisen alueen jälkihoito edellyttää yleensä pintamaan rikkomista ja möyhentämistä (Alapassi ym. 2001). 2. Maa-ainestenoton aikana vaiheistettua ottoa ja jälkihoitoa ei tapahdu eikä pohjavesi/orsivesilampia hoideta kuntoon. Nämä lisäävät pohjaveteen kohdistuvia riskejä. 3. Tynnyrit, polttoainetankit ja koneet tulisi säilyttää lupaehtojen mukaan ottamisalueen ulkopuolella ja/tai asianmukaisesti varastoituina/sijoitettuina. 4. Ottamistoiminnan aikaiset luiskat ovat jyrkkiä ja ne joudutaan loiventamaan ainestenoton päätyttyä vaikka luontainen metsittyminen on jo paikoin alkanut. Jos luiskausta ei metsittyneille rinteille tehdä, kuopan reunat jäävät liian jyrkiksi mahdolliselle virkistyskäytölle sekä puustolle, jolloin eroosio kasvaa. 5. Kuopat näkyvät usein hyvin tieltä, vaikka tien vastaisten suojavyöhykkeiden tulisi olla riittävät. Vaikka suojavyöhyke olisi tarpeeksi leveä, niin paikoitellen sillä ei kasva tarpeeksi puustoa, jotta se toimisi tarvittavana maisemansuojaelementtinä. 6. Ajoneuvoilla ajaminen kuopilla aiheuttaa haittaa luonnolle ja pohjavedelle, koska luontainen metsittyminen kärsii, eroosio lisääntyy ja ajoneuvoista tulee päästöjä maaperään ja ilmaan. Asiaton moottoriajoneuvolla ajaminen tulisi estää katkaisemalla kulkuyhteydet. 7. Jälkihoidon loppuun saattaminen saattaa viivästyä jopa monilla vuosilla, koska alueelle myönnetään jatkolupia. Tämä lisää pohjaveteen kohdistuvia riskejä. 5.2.2. Lupaehtojen vaikutus jälkihoitoon Lupaehtojen toteutumista on vaikea kontrolloida ja valvoa. Pääsääntöisesti lupaehtoja noudatetaan ja määräykset otetaan vakavasti. Kuntien rakennustarkastajat käyvät lupakohteilla tarkistamassa silloin tällöin tilanteen ja ainakin luvan umpeuduttua, kun maisemoinnin pitäisi olla suoritettu. Lupaehdoilla on jälkihoidon kannalta
58 ennaltaehkäisevä vaikutus eli lupamääräykset ehkäisevät mahdollisilta häiriöiltä ja vahingoilta. Tällaisia ovat öljysäiliöiden vuodot, pohjavedenpinnan noususta johtuva suojakerroksen oheneminen ja liian kapeiden suojavyöhykkeiden aiheuttamat haitalliset vaikutukset naapureihin tai tiestöön. Näkyvimmät ja konkreettisimmat vaikutukset lupamääräyksillä on kuitenkin alueen maisemointiin, josta luvassa on tarkat määräykset (lupamääräyksiä on liitteessä 5). Lupaehtojen noudattaminen on ainestenottajalle taloudellisista syistä tärkeää, koska alueen hoitamatta jättäminen merkitsee annetun vakuuden menetystä. Vakuus pysyy kunnan hallussa niin kauan kunnes ainestenottaja jälkihoitaa alueen lupaehtojen mukaisesti. Jos näin ei tapahdu, kunta antaa ulkopuoliselle urakoitsijalle tehtäväksi maisemoida alueen ja kustannukset maksetaan annetusta vakuudesta. Usein käytännössä käy niin, että luvan umpeuduttua rakennustarkastaja huomauttaa ainestenottajaa velvollisuuksistaan ja jos tämäkään ei tehoa, pankki ottaa yhteyttä vakuudenantajaan, jolloin maisemointitoimet yleensä vasta aloitetaan. (Laurikkala suullinen tiedonanto 10.1 2003) Maa-ainestenoton negatiivisiin vaikutuksiin voidaan myös lukea erilaiset lieveilmiöt, joita esiintyy usein hoitamattomilla ja vanhoilla ottoalueilla. Vanhoilla kuopilla ajetaan maastoajoa autoilla tms. ja aluetta voidaan käyttää ampumaharjoittelualueena. Maastokäynneillä en havainnut merkkejä ampumaharjoittelusta, vaikka tätäkin harjoitetaan myös maa-ainestenottoalueilla, jolloin lyijyä joutuu maaperään ja pohjaveteen. Nämä lieveilmiöt pahentavat alueen kuntoa ja tuhoavat luonnollista kasvillisuutta sekä lisäävät eroosiota. Lupaehtojen mukainen jälkihoito on enemmän kuin vain reunojen luiskausta ja puuston istutusta, sillä maisemointi vähentää em. lieveilmiöitä, kun alue ei enää "houkuttele" samalla tavoin kuin jälkihoitamaton alue. 5.4. Harjuseutukaavan vaikutus luvan myöntämiseen Kaavoituksen vaikutus maa-ainestenoton ohjaukseen lisääntyi sen jälkeen, kun ehdotusta harjuseutukaavaksi ja vahvistettua harjuseutukaavaa (18.10.1993) alettiin soveltaa. Kuvasta 26 näkee harjuseutukaavan vaikutuksen maa-aineslupiin (luvissa mukana niin myönteiset kuin kielteisetkin lupapäätökset).
59 Harjuseutukaavan vaikutus luvan myöntämiseen 100 % maa-ainesluvista 80 60 40 20 0 Alastaro Mellilä kaava on vaikuttanut kaava ei ole vaikuttanut Tutkimuskunnat Kuva 31. Harjuseutukaavan vaikutus luvan myöntämiseen tutkimuskunnissa. Suojakerrospaksuuksien jakautuminen kolmeen eri luokkaan tutkimuskunnissa on esitetty kuvassa 32. Erot suojakerrospaksuuksissa johtuvat pääosin harjukerrostumien paksuudesta, joka on Alastarolla suurempi kuin Mellilän puolella. Erot saattavat johtua myös erilaisesta luvan myöntämiskäytännöstä. Alastaron kunnassa ei ole havaittavissa muutosta suojakerrospaksuuksissa, koska ennen harjuseutukaavan tiukentuneita suojakerrosmääräyksiä suojakerrospaksuudet olivat samaa luokkaa kuin tiukemmat määräykset, joita nykyään edellytetään (keskiarvot olivat ennen harjuseutukaavamuutosta 6,7 m ja sen jälkeen 6,6 m). Mellilän kunnan lupapäätöksissä on havaittavissa muutos vuoden 1993 jälkeen, kun harjuseutukaavaa alettiin toteuttaa. Ennen vuotta 1993 suojakerrospaksuuksien keskiarvo oli 2,3 m ja sen jälkeen 3,4 m. Suojakerrospaksuudet 100 % maa-ainesluvista 80 60 40 20 0 0-3 m 3,1-5 m 5,1 m < ALASTARO MELLILÄ Suojakerrospaksuus metreinä Kuva 32. Alastaron ja Mellilän maa-aineslupien mukaiset suojakerrospaksuudet luokiteltuna kolmeen ryhmään ja näiden määrä (%) myönnetyissä maa-ainesluvissa.
60 5.5. Maa-aineslausuntojen vaikutus luvan myöntämiseen Lausunnon vaikutus luvan myöntämiseen on muuttunut maa-aineslain uudistuksen (23.5.1997) jälkeen. Tässä uudistuksessa poistettiin alistamis- ja vahvistamismenettely ja alueellisille ympäristökeskuksille annettiin oikeus valittaa luvasta. Valitusoikeus on parantanut lausunnon vaikutusmahdollisuuksia. Kunnat haluavat välttää pitkälliset ja kalliit valitusprosessit, joten alueellisten ympäristökeskusten lausunnossa olevat seikat otetaan huomioon, kun hakemuksen mukaista lupaa harkitaan. Rakennustarkastaja Ojansuun (suullinen tiedonanto 10.1 2003) mukaan Alastarolla otetaan kaikki lausunnossa olevat asiat mukaan lupaehtoihin tai hakemusta on täydennettävä tai muutettava. Nykyään molemmat organisaatiot (Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Varsinais-Suomen liitto) lausuvat kaava-asioista, maisemallisista seikoista, luonnonsuojeluasioista ja pohjavesiasioista. Ennen jako vesiasioihin (Lounais-Suomen ympäristökeskus eli entinen vesi- ja ympäristöpiiri) ja kaava/maisema-asioihin (Varsinais-Suomen liitto eli entinen Varsinais-Suomen seutukaavaliitto) oli selvempi. Kuvissa 33 ja 34 on esitetty Varsinais-Suomen liiton ja kuvissa 30 ja 31 Lounais- Suomen ympäristökeskuksen lausuntojen vaikutus ennen ja jälkeen vuoden 1997 lakiuudistuksen. V-S liiton lausuntojen vaikutus Alastarolla 100 % maa-ainesluvista 80 60 40 20 0 ennen 1997 jälkeen 1997 lausunto on vaikuttanut lausunto ei ole vaikuttanut Lakiuudistus 1997 Kuva 33. Varsinais-Suomen liiton (V-S liitto) lausuntojen vaikutus Alastarolla ennen ja jälkeen lakiuudistuksen 1997. (Maa-ainesluvissa (%) mukana niin myönteiset kuin kielteisetkin lupapäätökset.)
61 V-S liiton lausuntojen vaikutus Mellilässä % maa-ainesluvista 100 80 60 40 20 0 ennen 1997 jälkeen 1997 Lakiuudistus 1997 lausunto on vaikuttanut lausunto ei ole vaikuttanut Kuva 34. Varsinais-Suomen liiton (V-S liitto) lausuntojen vaikutus Mellilässä ennen ja jälkeen lakiuudistuksen 1997. (Maa-ainesluvissa (%) mukana niin myönteiset kuin kielteisetkin lupapäätökset.) LOS:n lausuntojen vaikutus Alastarolla % maa-ainesluvista 100 80 60 40 20 0 ennen 1997 jälkeen 1997 Lakiuudistus 1997 lausunto on vaikuttanut lausunto ei ole vaikuttanut Kuva 35. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen (LOS) lausuntojen vaikutus Alastarolla ennen ja jälkeen lakiuudistuksen 1997. (Maa-ainesluvissa (%) mukana niin myönteiset kuin kielteisetkin lupapäätökset.)
62 LOS:n lausuntojen vaikutus Mellilässä 100 % maa-ainesluvista 80 60 40 20 0 ennen 1997 jälkeen 1997 lausunto on vaikuttanut lausunto ei ole vaikuttanut Lakiuudistus 1997 Kuva 36. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen (LOS) lausuntojen vaikutus Mellilässä ennen ja jälkeen lakiuudistuksen 1997. (Maa-ainesluvissa (%) mukana niin myönteiset kuin kielteisetkin lupapäätökset.) 5.6. Maa-aineslupa-asiakirjojen tarkastelu Kaikkia maa-aineslupia ja -lausuntoja ei ollut Varsinais-Suomen liiton ja Lounais- Suomen ympäristökeskuksen luparekistereissä. Osa puuttuvista luvista on jatkolupia, joita varten kunnanhallituksen ei tarvitse pyytää maa-aineslausuntoa (elleivät haettavana olevan kohteen olosuhteet ole aiemman luvan aikaisista olosuhteista muuttuneet; MAL 10 ). Nämä jatkoluvat jäävät näin vähemmälle huomiolle ja usein puuttuvat luparekistereistä. Puuttuneet lupatiedot on tätä tutkielmaa varten saatu kuntien omasta luparekisteristä. Lupatietojen puuttuminen asiantuntijaorganisaatioilta (Lounais- Suomen ympäristökeskus ja Varsinais-Suomen liitto) on selvä puute, sillä mm. valtakunnallinen Maa-ainestenotto -tietojärjestelmä (MOTTO) saa tietonsa alueellisilta ympäristökeskuksilta. Rintalan (1997) mukaan kattava maa-ainestenoton seurantajärjestelmä vaatii jatkokehittämistä, varsinkin kotitarveoton ja muiden (tielinjaukset, rakentaminen ym.) erillisten suunnitelmien perusteella otettavien maaainestenottotietojen liittäminen MOTTO:ään. Tulosten tarkasteluun on osaltaan vaikuttanut maa-aineslausuntojen puuttuminen. Tämä voi johtua siitä, ettei lausuntoa ole alunperinkään haettu tai annettu tai sitten lausunto on pyydetty ja saatu mutta sitä ei ole lupapapereissa. Lisäksi oli kohteita, joista Lounais-
63 Suomen ympäristökeskus ja Varsinais- Suomen liitto olivat lausuneet aivan eri tavoin. Kun toinen oli puoltanut ja toinen tiukasti vastustanut ottoa, niin tällöin kunnanhallitus oli päättänyt tapauskohtaisesti kumman lausunnolle antaa enemmän painoarvoa. Tietysti myös muutkin mahdolliset lausunnot, huomautukset ja aiempi lupakäytäntö vaikuttavat lupapäätökseen. 6 JOHTOPÄÄTÖKSET Maa-ainestenottoon tarvitaan maa-aineslupa, jonka myöntää kunnanhallitus. Kunnanhallitus huomioi päätöksessään, ettei hakemus ole maa-aineslain, vesilain tai rakennuslain vastainen sekä ottaa huomioon asiantuntijaorganisaatioiden (Varsinais- Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus) lausunnot. Maa-aineslausunnoilla on ollut maa-aineslain osittaisuudistuksen (23.5.1997) sekä harjuseutukaavan (18.10.1993) voimaantulon jälkeen enemmän vaikutusta luvanmyöntämiseen ja annettuihin lupaehtoihin kuin ennen näitä uudistuksia. Maa-ainestenoton ohjaus on siten tehostunut 1990 -luvun loppupuolella, vaikkakin erot kuntien välillä voivat olla suuria. Eniten on vaikuttanut se, että lakiuudistuksen (1997) jälkeen alueelliset ympäristökeskukset ovat saaneet valittaa kunnanhallituksen myöntämästä luvasta. Lausunnoilla on ollut vaikutusta lupaehtoihin esimerkiksi siinä tapauksessa kun suojakerrospaksuus on muutettu lausunnon mukaiseksi ja luvan voimassaoloaika on lyhennetty kymmenestä viiteen vuoteen. Maa-ainesluvat sijoittuvat harjujakson ytimeen ja harjulaajentumiin, mutta myös matalammille rantakerrostumien alueille on sijoittunut maa-aineslupakohteita. Geologisesta perustutkimuksesta on hyötyä, kun suunnitellaan maa-ainestenottoa ja sen ohjausta. Esimerkiksi kolmiulotteista hydrogeologista mallia voidaan käyttää hyväksi, kun tehdään maa-ainestenottosuunnitelmia. Näin voidaan heti suunnata otto mahdollisimman kannattavalle alueelle eikä turhaan kaiveta paikasta, josta tulee esim. vettä pidättävä savikerros esiin. Vaikka geologista perustutkimusta on jo tehty paljon Virttaankankaalla ja jonkin verran Mellilänharjulla, perustutkimusta tulisi tehdä vielä paljon: kolmiulotteisista muodostumista puhuttaessa tulisi olla selvillä kaikki ulottuvuudet, joista voidaan tehdä eri kerrostumien rajauksia. Lupien mennessä umpeen
64 paikat josta sedimentologista aineistoa kerätään, vähenevät koko ajan, joten perus- ja jatkotutkimuksen suorittamisella alkaa olla kiire. Maa-ainestenoton ohjauksen ja valvonnan tehostaminen on tärkeää, koska pohjaveden suojelu on yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta kannattava sijoitus tulevaisuuteen. Pohjaveden suojelun kannalta tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten jälkihoito on suoritettu. Myös lupakohteen lupamääräysten noudattamista tulisi valvoa tehokkaammin (mm. vaiheistettu otto, suojavyöhykkeiden leveydet, pohjavesilampien hoito). Tulevaisuuden trendeistä selkeästi on nähtävissä se, että uusia lupia luonnontilaisille alueille ei enää juuri tulla myöntämään vaan ottaminen toteutetaan erilaisten vanhojen ottoalueiden maisemointihankkeina. Niin kuntatasolla kuin valtakunnallisestikin paineet harjualueille kasvavat, koska soravarat vähenevät ja luvanmyöntämiskriteerit ovat tiukentuneet. Tämä lisää kallioihin suuntautuvia ottohankkeita, joiden määrä on ollutkin kasvussa viime vuosien ajan. 7 KIITOKSET Kiitokset haluan lausua Varsinais-Suomen liitolle ja siellä erityisesti maakuntainsinööri Juhani Haritulle, Maisa Uusitalolle, Irja Haloselle, Leena Karlströmille sekä Heikki Saarennolle. Suurimmat kiitokset myös Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja sieltä ylitarkastaja Sanna-Liisa Suojastolle ja ylitarkastaja Maria Mäkiselle. Työn ohjaamisesta kiitän maaperägeologian professoria Matti Räsästä. Yhteistyöstä kiitän Alastaron rakennustarkastaja Tapani Ojansuuta ja Mellilän rakennustarkastaja Ritva Laurikkalaa. Lisäksi erityiskiitokset antamistaan neuvoista ja kommenteista haluan lausua FM Joni Mäkiselle, FM Sami Saraperälle ja FM Aki Artimolle ja Arc Gis - ohjelman kanssa minua neuvoneille Albert Driesprongille, FM Sonja Kiviselle ja FM Ulla Helmiselle. Maastopäivästä kiitän fil.yo Katriina Keskitaloa. Kielentarkistuksesta iso kiitos siskolleni FM Hanna Marttilalle. Ja maininnan ansaitsee myös mieheni Willehard sekä Leon-poikani joka on antanut leikeillään kunnon vastapainoa gradutyölle.
65 8 LÄHDELUETTELO Aartolahti, T. 1972. On the beach ridges in the area of the Virttaankangas-Säkylänharju esker, SW-Finland. Fennia 117. Helsinki. 31 s. Alapassi, M., Rintala, J. ja Sipilä, P. 2001. Maa-ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito. Ympäristöopas 85. Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto. Oy Edita Ab. Helsinki. 102 s. Alastaron kunta ja Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1989. Virttaankankaan harjuselvitys. 30 s, 7 liites. Artimo, A. 2002. Virttaankankaan kolmiulotteinen hydrogeologinen malli. Teoksessa: Kääriä, J. (toim.): Turun seudun tekopohjavesihanketta koskeva tutkimusseminaari. Turun Seudun Vesi Oy:n julkaisu 1/2002, s. 21-22. Artimo, A. 2001. Virttaankankaan kolmiulotteinen hydrogeologinen malli, versio 1., 5.9.2001. Turun yliopisto (digitaalinen tallenne). Forsman, M. 2002. Loimaan seudun harjuympäristön kunnostushanke projekti 1997-2001. Loppuraportti. Varsinais-Suomen liitto. 41 s. Ekroos, A. ja Toivio-Kaasinen, M. (toim.) 1992. Ympäristö ja laki. Ympäristölainsäädännön opas. Lakimiesliiton kustannus. Tampere. 229 s. Elo, S., Kurimo, M., Mattson, A., Niemelä, J. ja Salmi, M. 1992. Kosken TL - Köyliön välisen harjujakson geologiset selvitykset. 5 s., 6 liites. Teoksessa: Varsinais-Suomen seutukaavaliitto (toim.): Kosken TL - Köyliön harjualueen perusselvitykset. Glückert, G. 1971. Stranddünenwälle am Längsozug Virttankangas-Säkylänharju in SW-Finnland. Bull. Geol. Soc. Finl. 43 (1), 7-18.
66 Geologian Tutkimuskeskus 1992. Virttaankankaan - Oripäänkankaan - Sulajoen harjujakson geofysikaaliset ja geologiset tutkimukset 1992. 20 s., 8 liites. Haavisto-Hyvärinen, M. 1986. Suomen Geologinen kartta. Maaperäkartta. 1: 100 000. Lehti 2022, Marttila. Geologian Tutkimuskeskus. Hatva, T., Hyyppä, J., Ikäheimo, J. ja Sandborg, M. 1993. Soranoton vaikutus pohjaveteen. Raportti VI: Pohjevesi ja soranotto. Ympäristöministeriö. Kaavoitus- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti I/1993. Kajoprint Oy, Helsinki. 58 s. Huhma, A. 1957. Suomen Geologinen kartta. Kallioperäkartta 1: 100 000. Lehti 2022, Marttila. Geologian Tutkimuskeskus. Kaitanen, V. ja Ström, O. 1978. Shape development of sandstone cobbles associated with the Säkylä-Mellilä esker, southwest Finland. Fennia 155, s. 23-67. Kallio, H. 2002. Tammelan Syrjäharjun ja Pätinkiharjun pohjavedenottamoiden suojelusuunnitelma. Pro gradu -tutkielma. Geologian laitos, Maaperägeologian osasto, Turun Yliopisto. Turku. 82 s., 34 liites. Kohonen, T. ja Liski, U-M. 1997. Järilänvuoren soranoton ohjeisto ja toimenpidesuositukset. Lounais-Suomen ympäristökeskus. 42 s., 37 liites. Kontturi, O. ja Lyytikäinen, A. 1987. Varsinais-Suomen harjuluonto. Valtakunnallinen harjututkimus, raportti 36. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto. 159 s. Kujansuu, R., Kurkinen, I. ja Niemelä, J. 1995. Glaciofluvial deposits in Finland. s. 65-77. Teoksessa: J. Ehlers., S. Kozarski and P. L. Gibbard (toim): Glacial deposits in North-East Europe. A. A. Balkema, Rotterdam. Hollanti.
67 Kukkonen, M. 1977. Suomen geologinen kartta. Maaperäkartta 1:100 000. Loimaa, lehti 2111. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Kukkonen, M., Sten C.-G. ja Herola, E. 1993. Loimaan kartta-alueen maaperä. Suomen geologinen kartta 1:100 000, maaperäkarttojen selitykset, lehti 2111 Loimaa. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. 49 s. Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Varsinais-Suomen liitto. Maa-ainesluvat (lupahakemukset, ottamissuunnitelmat ja lupapäätökset) ja maa-aineslausunnot. Lyytikäinen, A. 1992. Kosken TL - Köyliön välisen harjualueen maisemaekologinen perusselvitys. 22 s., 60 liites. Teoksessa: Varsinais-Suomen seutukaavaliitto (toim.): Kosken TL - Köyliön harjualueen perusselvitykset. Maa- ja Vesi Oy (1972). Harjujakson Säkylä-Oripää-Mellilä pohjavesivarojen inventointi ja alustavat tekopohjavesitutkimukset. Maanmittaushallitus. Peruskartta., lehti 2111 Loimaa ja lehti 2022 Marttila. Perus CD, no. 9. Maantieteen laitos, Turun yliopisto. Mäkinen, J. 2001a. Oripää-Mellilä harjujakson sedimentologinen perusselvitys -raportti, Oripään EU-harjukunnostusprojekti. 20 s. Mäkinen, J. 2001b. Säkylänharju-Virttaankankaan harjumuodostuman rakenne ja kehitysvaiheet. Asiantuntijalausunto. Julkaisematon raportti. 21 s., 25 liites. Mäkinen, J. 2002. Säkylän-Virttaankankaan rakenteesta. Teoksessa: Kääriä, J. (toim.): Turun seudun tekopohjavesihanketta koskeva tutkimusseminaari. Turun Seudun Vesi Oy:n julkaisu 1/2002, s. 14-20.
68 Mäkinen, J. ja Räsänen, M. 2002. Early-Holocene Regressive Spit-Platform and Nearshore Deposition on a Glaciofluvial Ridge during the Yoldia Sea and the Ancylus Lake Phases of the Baltic Basin, SW Finland. Hyväksytty, Sedimentary Geology. 50 s., 33 liites. Oikeusministeriö 2002. Suomen lainsäädäntö, 13.11.2002. <www.finlex.fi> Punkari, M. 1979. Skandinavian jäätikön deglasiaatiovaiheen kielekevirrat Etelä- Suomessa. Geologi 31:2, s. 22-27. Rautavuoma, M., Alapassi, M. ja Hatva, T. 1994. Maa-ainesten ottaminen. Ohjeita maaainesten ottamisen suunnittelua ja jälkihoitoa varten. Ympäristöministeriö. Alueidenkäytön osasto. Opas I/1994.Helsinki. 74 s. Rintala, J. 1997. Soranottoalueiden jälkihoito -pintarakennemateriaalit suojaverhouksessa. Suomen ympäristö 54. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. Oy Edita Ab. Helsinki. 119 s. Rintala, J. 2002. Maa-ainesten ottomäärät ja ottamislupatilanne 2001, - maa-aineslain mukaiset ottoalueet. Suomen ympäristö 592, 61 s. 3.12.2002 <www.ymparisto.fi/palvelut/julkaisu/elektro/sy592/sy592> Päivitetty 25.11.2002, Liisa Lamminpää/hallintopalvelut/SYKE. Salli, I. 1953. Suomen Geologinen kartta. Kallioperäkartta 1:100 000. Lehti 2111, Loimaa. Geologian Tutkimuskeskus. Satakunnan Seutukaavaliitto 1990. Maa-ainesten ottamisopas. Sarja A:175. Pori. 47 s. Solin, T. 1996. Loimaan seudun harjuympäristön kunnostus ja maisemoinnin yleissuunnitelma. Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Varsinais-suomen liitto. 42 s.
Suomen ympäristökeskus 2002. 69 Pohjaveden suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen, POSKI-projekti. 3.12.2002 <www.vyh.fi/tutkimus/ymphoito/pohjavesi/poski.html> Päivitetty 12.11.2001, Tuulikki Suokko / SYKE Suomen ympäristökeskus 2003. Soranottoalueiden jälkihoito. 6.2.2003 <http://www.vyh.fi/ympsuo/vesi/pohjav/sorhoito.htm > Päivitetty 3.2.2003, Tuulikki Suokko / SYKE Säkylän kunta 2002. Maa-ainestenotto. 10.1.2003 <http://www.sakyla.fi/tekninen/ymparistonsuojelu/maisema/maat.htm> Päivitetty 18.12.2002, Tekninen osasto. Turun vesi- ja ympäristöpiiri, Satakuntaliitto ja Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1992. Pohjaveden suojelu ja maa-ainestenotto Kosken TL-Köyliön välisellä harjualueella. 25 s., 30 liites. Teoksessa: Varsinais-Suomen seutukaavaliitto (toim.): Kosken TL - Köyliön harjualueen perusselvitykset. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1992 a. Varsinais-Suomen harjuseutukaava. 41 s. Vihervuori Pekka 1989. Maa-ainestenottaminen ja suojelu. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki. Vähähyyppä, J. 2002. Lupamenettely rakennus-, maa-aines- ja ympäristöasioissa. Karisto Oy. Hämeenlinna. 158 s.
LIITE 1/1 Maa-aineslaki 24.7.1981/555 (suluissa muutospäivämäärä) 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen pois kuljetettavaksi taikka paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi, jollei 2 :stä muuta johdu. Ainesten ottamisessa on tämän lain lisäksi noudatettava, mitä muualla laissa säädetään. Lupa-asiaa ratkaistaessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa (1096/1996) ja sen nojalla säädetään. (20.12.1996/1098) 1 a (23.5.1997/463) Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on ainesten otto ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla. 2 (4.2.2000/98) Poikkeukset soveltamisalaan Tämä laki ei koske: 1) kaivoslakiin (503/1965) perustuvaa ainesten ottamista; 2) rakentamisen yhteydessä irrotettujen ainesten ottamista ja hyväksikäyttöä, kun toimenpide perustuu viranomaisen antamaan lupaan tai hyväksymään suunnitelmaan; 3) sellaista ainesten ottamista vesialueella, johon vesilain (264/1961) mukaan vaaditaan ympäristölupaviraston lupa. 3 (23.5.1997/463) Ainesten ottamisen rajoitukset Tässä laissa tarkoitettuja aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu: 1) kauniin maisemakuvan turmeltumista; 2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista; 3) huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa; tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa.
LIITE 1/2 Alueella, jolla on voimassa asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, katsottava, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. (5.2.1999/134) Maa-aineksia ei saa ilman erityistä syytä ottaa meren tai vesistön rantavyöhykkeellä, ellei aluetta ole asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa osoitettu tätä tarkoitusta varten. (26.5.2000/495) Ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi ja että maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti eikä toiminnasta aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. 4 Luvanvaraisuus Tässä laissa tarkoitettuun ainesten ottamiseen on saatava lupa. Lupa ei ole tarpeen, jos aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen. Käytön tulee liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon. (23.5.1997/463) Ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä tällöinkin siten kuin 3 :n 4 momentissa säädetään. Ottamisessa on lisäksi noudatettava 3 :n 1 ja 2 momentin vaatimuksia, jos kysymyksessä on ottaminen kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 2 :n 2 kohdassa tarkoitetulla yhteisalueella. (26.5.2000/495) 4 a (23.5.1997/463) Ottamisen ohjaus ja valvonta Tämän lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle. Alueellinen ympäristökeskus ohjaa ja valvoo tämän lain mukaista toimintaa alueellaan. Kunnan tehtävänä on ohjata ja valvoa maa-ainesten ottamista kunnassa. Kunnan valvontaviranomaisesta säädetään 14 :ssä.
5 Ottamissuunnitelma LIITE 1/3 Lupaa haettaessa on ainesten ottamisesta ja ympäristön hoitamisesta sekä, mikäli mahdollista, alueen myöhemmästä käyttämisestä esitettävä ottamissuunnitelma. Tämä ei kuitenkaan ole tarpeen, jos hanke laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan on vähäinen. Suunnitelmaa laadittaessa on tarvittavassa laajuudessa selvitettävä vallitsevat luonnonolosuhteet, ainesten määrä ja laatu sekä hankkeen vaikutukset ympäristöön ja luonnonolosuhteisiin. (23.5.1997/463) Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa (468/94) tarkoitettua hanketta koskevaan lupahakemukseen on liitettävä ympäristövaikutusten arviointiselostus. Siltä osin kuin selostukseen sisältyy tämän lain säännösten soveltamiseksi tarpeelliset tiedot ympäristövaikutuksista, ei samaa selvitystä vaadita uudestaan. (10.6.1994/473) 6 Luvan myöntämisen edellytykset Lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus. Alueella, jolla on voimassa toimenpiderajoitus yleiskaavan tai asemakaavan laatimista tai muuttamista varten, lupa voidaan myöntää, jollei ottaminen tuota huomattavaa haittaa kaavan laatimiselle tai muuttamiselle, turmele kaupunki- tai maisemakuvaa eikä muutenkaan ole ristiriidassa 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. (5.2.1999/134) Jos hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia, päätöksestä on käytävä ilmi, miten mainitun lain mukainen arviointi on otettu huomioon. (10.6.1994/473) 7 (23.5.1997/463) Lupaviranomainen ja lausunnot Luvan ainesten ottamiseen myöntää kunnan määräämä viranomainen, jäljempänä lupaviranomainen. Toimivallan siirtämisessä noudatetaan soveltuvin osin, mitä kuntalaissa (365/1995) säädetään.
LIITE 1/4 Ennen luvan myöntämistä lupaviranomaisen on pyydettävä alueellisen ympäristökeskuksen lausunto, milloin: 1) alueella on valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä luonnonsuojelun kannalta; 2) alueella on merkitystä vesien suojelun kannalta; tai 3) ainesten ottaminen vaikuttaa välittömästi toisen kunnan alueeseen. Muista lausunnoista säädetään asetuksella. 8 Kunnan ja valtion lunastusvelvollisuus Jos lupa ainesten ottamiseen on lainvoimaisesti evätty eikä maanomistaja voi käyttää maataan maa- ja metsätalouteen, rakentamiseen tai muuhun vastaavaan kohtuullista hyötyä tuottavaan tarkoitukseen, on kunta tai, jos alueella on luonnonsuojelun kannalta valtakunnallista merkitystä, valtio velvollinen omistajan niin vaatiessa lunastamaan alueen. Lunastamisessa noudatetaan kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettua lakia (603/77). Menettelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä mainitun lain 97 :ssä on säädetty. 9 Ottajan korvausvelvollisuus Jos ainesten ottaminen alentaa viereisen tai lähistöllä sijaitsevan kiinteistön arvoa tai aiheuttaa muuta sellaista vahinkoa tai haittaa kiinteistön käyttämiselle, mitä ei ole pidettävä vähäisenä, on kiinteistön omistajalla ja haltijalla oikeus saada ainesten ottajalta täysi korvaus haitasta, joka ainesten ottamisesta hänelle aiheutuu. Korvausta on vaadittava viiden vuoden kuluessa vahingon tai haitan aiheutumisesta. Jollei korvauksesta sovita, kysymys oikeudesta korvaukseen ratkaistaan ja korvaus määrätään kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettua lakia soveltuvin osin noudattaen toimituksessa, jota haetaan asianomaiselta maanmittaus[konttorilta]. Mitä 1 momentissa on säädetty, koskee myös sellaisen vahingon ja haitan korvaamista, joka aiheutuu ainesten ottamisesta ilman lupaa tai muutoin vastoin tämän lain säännöksiä.
LIITE 1/5 10 (26.5.2000/495) Luvan voimassaolo Lupa ainesten ottamiseen myönnetään määräajaksi, kuitenkin enintään kymmeneksi vuodeksi. Erityisistä syistä lupa voidaan myöntää pitemmäksi ajaksi, kuitenkin enintään viideksitoista vuodeksi, jos se hankkeen laajuuteen, esitetyn suunnitelman laatuun ja muihin ainesten ottamisessa huomioon otettaviin seikkoihin nähden katsotaan sopivaksi. Erityisenä syynä voidaan pitää myös sitä, että ottaminen kohdistuu maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisessa, voimassa olevassa maakuntakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa maa-ainesten ottamiseen varatulle alueelle. Jos lupa on myönnetty kymmentä vuotta lyhyemmäksi ajaksi ja lupa-ajan päättyessä osa myönnetyn luvan maa-aineksista on vielä ottamatta, voidaan lupa-aikaa jatkaa niin, että kokonaisajaksi tulee enintään kymmenen vuotta. Määräaikaa jatkettaessa voidaan lupamääräyksiä muuttaa tai antaa uusia lupamääräyksiä. Lupaa ei kuitenkaan saa jatkaa, jos alueelle on tullut voimaan maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava taikka saman lain 38 tai 53 :ssä tarkoitettu toimenpiderajoitus. Lupa-aikaa voidaan jatkaa ilman 7 :ssä sekä maa-ainesasetuksessa säädettyjä lausuntoja. 11 Lupamääräykset Ainesten ottamista koskevaan lupaan on liitettävä määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi, jolleivät sanotut seikat käy ilmi ottamissuunnitelmasta. (9.12.1983/928) Lupamääräykset on annettava: 1) ottamisalueen rajauksesta, kaivausten ja leikkausten syvyydestä ja muodosta sekä ottamistoiminnan etenemissuunnista; 2) alueen suojaamisesta ja siistimisestä ottamisen aikana ja sen jälkeen; sekä 3) puuston ja muun kasvillisuuden säilyttämisestä, uusimisesta ja uusista istutuksista ottamisen aikana ja sen jälkeen. Lupamääräyksiä voidaan lisäksi antaa:
LIITE 1/6 1) ottamiseen liittyvistä laitteista ja liikenteen järjestämisestä erityisesti pohjaveden suojelemiseksi; 2) ajasta, jonka kuluessa tämän pykälän nojalla määrätyt toimenpiteet on suoritettava; sekä 3) muista hankkeesta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä. (9.12.1983/928) Määräykset eivät saa aiheuttaa luvan saajalle sellaista vahinkoa ja haittaa, jota on pidettävä hankkeen laajuuteen ja hänen saamaansa hyötyyn nähden kohtuuttomana. 12 (23.5.1997/463) Vakuuden antaminen Lupaviranomainen voi määrätä, että ennen ainesten ottamista hakijan on annettava hyväksyttävä vakuus 11 :n nojalla määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta. Lupaviranomainen voi tarvittaessa hyväksyä muutoksen annettuun vakuuteen. Lupaviranomainen voi myös erityisestä syystä määrätä lisävakuuden asettamisesta, mikäli vakuuden ei voida katsoa olevan riittävä 1 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden suorittamiseksi. 13 (26.5.2000/495) Kuuleminen Maa-aineslupaa koskevan hakemuksen johdosta on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla 30 päivän ajan. Tämän ohella on varattava ottamisalueen sisältävään kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen ja muiden alueiden omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi, paitsi milloin se on ilmeisen tarpeetonta. Jos hakemuksessa tarkoitetulla hankkeella voi olla huomattavaa vaikutusta laajalla alueella tai lukuisten henkilöiden oloihin, hakemuksesta on lisäksi ilmoitettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kuulemisessa on soveltuvin osin noudatettava mitä maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 86 :ssä säädetään. Kuulemisesta ja ilmoituksista aiheutuneet kulut kuuluvat luvan hakijan maksettaviksi. 13 a (23.5.1997/463) Luvan velvoitteista vapauttaminen
LIITE 1/7 Jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan aikaisempi haltija vastaa kuitenkin kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Lupaviranomainen voi määrätä, että luvan uusi haltija asettaa ennen ainesten ottamista 12 :ssä tarkoitetun vakuuden. Tällaiseen päätökseen ei sovelleta, mitä 13 :ssä säädetään kuulemisesta ja 7 :ssä sekä maa-ainesasetuksessa säädetään lausuntojen hankkimisesta. 14 (23.5.1997/463) Valvontaviranomainen ja teettämisuhka Tämän lain noudattamista valvoo kunnan määräämä viranomainen, jäljempänä valvontaviranomainen. Toimivallan siirtämisessä noudatetaan soveltuvin osin, mitä kuntalaissa säädetään. Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin tämän lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka muutoin laiminlyödään niiden mukaisten velvollisuuksien täyttäminen, valvontaviranomaisen on velvoitettava asianomainen noudattamaan säännöksiä, poistamaan tai muuttamaan tehdyn työn vaikutukset taikka palauttamaan vallinnut olotila ja täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai sillä uhalla, että tekemättä jätetty suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella. Jos virhe on vähäinen, voidaan toimenpiteisiin olla ryhtymättä. Teettämistoimenpiteet voidaan suorittaa, vaikka ottamisalue ei olisi rikkojan tai laiminlyöjän omistuksessa tai hallinnassa. Tässä pykälässä tarkoitetun asian käsittelyssä noudatetaan muutoin uhkasakkolakia (1113/1990). 15 (23.5.1997/463) Ottamisen keskeyttäminen Jos ainesten ottamiseen ryhdytään vastoin tämän lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä taikka laiminlyödään niiden noudattaminen, valvontaviranomainen tai sen määräämä viranhaltija voi keskeyttää ottamisen sopivaksi katsottavalla tavalla. Alueellinen ympäristökeskus voi 1 momentissa mainituin edellytyksin myös keskeyttää ottamisen silloin, kun ottaminen kohdistuu alueelle, jolla on luonnonsuojelun kannalta
LIITE 1/8 valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä tai alueelle, jolla on merkitystä tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen suojelun kannalta. Poliisiviranomainen on velvollinen antamaan tässä pykälässä mainituissa tapauksissa virka-apua. 16 Lupamääräysten muuttaminen ja luvan peruuttaminen Lupaviranomainen voi muuttaa tämän lain nojalla antamiaan lupamääräyksiä tai peruuttaa luvan, milloin: 1) lupamääräyksiä on jatkuvasti tai muutoin törkeästi rikottu; 2) ainesten ottaminen on ennalta arvaamattomalla tavalla vaikuttanut haitallisesti ympäristöön, asutukseen tai luonnonolosuhteisiin; tai 3) lupahakemuksessa on annettu vääriä tai virheellisiä tietoja tai selvityksiä. 16 a (23.5.1997/463) Luvan haltijan konkurssi Jos luvan haltija on asetettu konkurssiin eikä lupaa kuuden kuukauden kuluessa konkurssin alkamisesta ole 13 a :n mukaisesti siirretty toiselle tai konkurssipesä ole ilmoittanut jatkavansa luvan tarkoittamaa toimintaa, lupaan perustuva oikeus maaainesten ottamiseen raukeaa ja lupaan liittyvät velvoitteet on täytettävä jo otetun maaainesmäärän osalta. Mikäli konkurssipesä jatkaa ottamistoimintaa, jatkamisesta tehdään ilmoitus lupaviranomaiselle noudattaen soveltuvin osin mitä 13 a :ssä säädetään. 17 Rangaistussäännös Rangaistus vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tehdystä ympäristön turmelemisesta säädetään rikoslain 48 luvun 1 4 :ssä. (21.4.1995/705) Joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudesta ryhtyy ilman tämän lain mukaan vaadittavaa lupaa tai luvan vastaisesti ottamaan aineksia, laiminlyö luvassa määrätyt velvollisuutensa tai muutoin ottaa aineksia vastoin tämän lain säännöksiä, on tuomittava maa-ainesrikkomuksesta sakkoon. (21.4.1995/705)
3 momentti on kumottu L:lla 26.10.2001/893. LIITE 1/9 18 Ilmoitus syytteen nostamiseksi Valvontaviranomaisen on 17 :ssä tarkoitetun teon tai laiminlyönnin todettuaan ilmoitettava asiasta syyttäjäviranomaiselle syytteen nostamista varten. (23.5.1997/463) Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus saadaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan viranomaisen toimenpiteitä. 19 Päätöksen julkipano Lupaviranomaisen päätös tässä laissa tarkoitetussa lupa-asiassa annetaan julkipanon jälkeen. Päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon silloin, kun se on annettu. (23.5.1997/463) Luvan myöntämisestä on viipymättä ilmoitettava niille, jotka asian käsittelyn yhteydessä ovat sitä pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Ainesten ottamista koskevasta luvasta on viivytyksettä ilmoitettava alueelliselle ympäristökeskukselle. (23.5.1997/463) 20 (23.5.1997/463) Muutoksenhaku Tämän lain nojalla annetusta lupaviranomaisen päätöksestä, joka koskee ottamislupaa, haetaan muutosta valittamalla [lääninoikeuteen]. Valitusoikeus on myös alueellisella ympäristökeskuksella. Muutoin muutoksenhaussa noudatetaan, mitä kuntalaissa säädetään. Muista tämän lain nojalla tehdyistä päätöksistä haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusviranomainen voi tehdä lupapäätökseen vähäisiä muutoksia asiaa palauttamatta. 21 (23.5.1997/463) Lainvoimaa vailla olevan päätöksen noudattaminen Ainesten ottaminen voidaan aloittaa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi.
LIITE 1/10 Lupaviranomainen voi kuitenkin ainesten ottamista koskevassa päätöksessä tai luvan saajan pyynnöstä myöhemminkin antaa luvan ainesten ottamiseen ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman, jos luvan saaja asettaa hyväksyttävän vakuuden niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Valvontaviranomaisen 14 :n nojalla tekemässä päätöksessä voidaan määrätä, että sitä on noudatettava ennen kuin se on saanut lainvoiman. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. 22 Suojelualueiden käyttötarkoituksen muuttaminen Tämän lain nojalla kunnan tai valtion omistukseen suojelutarkoituksessa lunastettujen alueiden käyttötarkoitusta ei saa muuttaa ilman pakottavaa syytä. 23 Valvontamaksu ja valtion avustus Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta sekä ottamistoiminnan valvonnasta aiheutuvien kustannusten perimisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 145 :ssä säädetään rakennustyön valvonnasta kunnalle suoritettavasta maksusta. (26.5.2000/495) Kunnalle voidaan valtion tulo- ja menoarvion rajoissa myöntää avustusta tämän lain 8 :n nojalla tapahtuvasta maa-alueiden lunastamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin ja 26 :n mukaisiin korvauksiin. 23 a (23.5.1997/463) Ilmoittamisvelvollisuus Maa-ainesluvan haltijan tulee vuosittain ilmoittaa lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu. Lupaviranomaisen on vuosittain ilmoitettava alueelliselle ympäristökeskukselle 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten perusteella otetun aineksen määrä ja laatu. Tämän lain 4 :n 2 momentin mukaisesta kotitarveotosta tulee ottajan ilmoittaa valvontaviranomaiselle ottamispaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus silloin, kun ottamisalueesta on otettu tai on tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia. (26.5.2000/495)
LIITE 1/11 24 Asetuksenantovaltuus Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanemisesta ja soveltamisesta annetaan asetuksella. 24 a 24 a on kumottu L:lla 23.5.1997/463. 25 Voimaantulosäännös Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1982. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. 26 Siirtymäsäännös Tämän lain mukaan luvanvaraisen, jo aloitetun ainesten ottamisen jatkamiseen on haettava lupa vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Kunnanhallitus voi erityisestä syystä pidentää tätä määräaikaa enintään vuodella. Jollei lupaa ennen 4 päivää heinäkuuta 1980 aloitetun ainesten ottamisen jatkamiseen myönnetä, on maanomistajalla tai käyttöoikeuden haltijalla oikeus saada kunnalta tai, mikäli alueella on luonnonsuojelun kannalta valtakunnallista merkitystä, valtiolta korvaus vahingosta, joka hänelle luvan epäämisestä aiheutuu. Laki on sama, jos ainesten ottaminen luvan epäämisen johdosta estyy alueella, joka ennen tätä ajankohtaa on hankittu nimenomaisesti ainesten ottamistarkoituksessa, ja on ryhdytty erityisiä kustannuksia aiheuttaviin toimenpiteisiin ainesten ottamisen aloittamiseksi eikä aluetta enää voi käyttää kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla. Vahingonkorvausvelvollisuutta määrättäessä on noudatettava, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa on säädetty. Korvausvelvollisuutta ja korvauksen määrää arvioitaessa on otettava huomioon 11 :ssä mainittujen määräysten vaikutus sekä onko hakijalla mahdollisuus saada lupa ainesten ottamiseen toisesta paikasta.
Maa-ainesasetus 5.2.1982/91 (suluissa uudistus) LIITE 2/1 Sisäasiainministerin toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään 24 päivänä heinäkuuta 1981 annetun maa-aineslain (555/81) 24 :n nojalla: 1 Maa-aineslain 2 :n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna lupana tai suunnitelmana pidetään: 1) rakennuslupaa; 2) yleisistä teistä annetussa laissa (243/54) tarkoitettua tiesuunnitelmaa; 3) yksityisistä teistä annetussa laissa (358/62) tarkoitetussa tietoimituksessa annettua päätöstä; 4) kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (603/77) tarkoitettua lunastuslupaa; 5) [ilmailulaissa (595/64)] tarkoitettua lupaa yleisen tai yksityisen lentopaikan rakentamiseen ja pitoon; 6) vesilaissa (264/61) tarkoitettua lupaa vesistöön rakentamiseen; sekä 7) muuta näihin verrattavaa lupaa tai suunnitelmaa. 2 Lupaa ainesten ottamiseen on haettava kirjallisesti. Hakemuksessa on mainittava tarpeelliset tiedot hakijasta, alueen maanomistuksesta ja toimenpiteestä, johon aiotaan ryhtyä, sekä muut hakemuksen käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot. Hakemukseen on liitettävä: 1) selvitys hakijan hallintaoikeudesta ottamispaikkaan taikka maan omistajan antama kirjallinen suostumus luvan hakemiseen; 2) kartta, josta ilmenee ottamisalueen sijainti ja rajat; sekä 3) ottamissuunnitelma, jos se maa-aineslain 5 :n mukaan on tarpeen, neljänä kappaleena. Lupaviranomainen voi vaatia hakijalta muutakin selvitystä, jos se asian käsittelyä varten on tarpeellista. 4 momentti on kumottu A:lla 13.12.1991/1447.
LIITE 2/2 3 Ottamissuunnitelmaan kuuluu ottamisalueen kartta, tarvittavat leikkauspiirrokset ja muu suunnitelman havainnollistamiseksi tarpeellinen aineisto sekä selostus. Ottamissuunnitelmassa on osoitettava maa-aineslain 11 :n 2 momentissa ja tarvittaessa myös sanotun pykälän 3 momentissa tarkoitetut seikat. Ottamissuunnitelman laatimisesta ja sisällöstä [sisäasiainministeriö] antaa tarkempia ohjeita. 4 Jos ainesten ottaminen saattaa aiheuttaa toisessa kunnassa maa-aineslain 3 :ssä tarkoitettuja seurauksia tai jos sitä muusta syystä on pidettävä tarpeellisena, on asiasta pyydettävä tuon kunnan lausunto. 5 (23.5.1997/465) Jos ainesten ottamiseen tarvitaan vesioikeuden lupa tai vesiasiaa koskeva hakemus on vesioikeudessa vireillä, maa-aineslain mukaisen hakemuksen käsittely voidaan lykätä, kunnes vesiasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos alueella, jota lupahakemus koskee, on huomattavaa merkitystä seutukaavoituksen kannalta, on asiasta pyydettävä seutukaavoitusta hoitavan kuntayhtymän lausunto ja tarvittaessa lausunto myös muilta viranomaisilta. 6 Jollei lausuntoa ole annettu kahden kuukauden kuluessa pyynnön lähettämisestä, asia voidaan ratkaista ilman kyseistä lausuntoa. 7 (23.5.1997/465) Ottamissuunnitelmaan on tehtävä merkintä luvan myöntämisestä. 8 Maa-aineslain 19 :n 1 momentin mukaan julkipanon jälkeen annettavista päätöksistä on pantava ilmoitus päätöksen tehneen viranomaisen ilmoitustaululle. 9 9 on kumottu A:lla 23.5.1997/465.
LIITE 2/3 10 Ennen kuin maa-ainesten ottamiseen ryhdytään, on ainesten ottajan merkittävä luvan mukainen ottamisalue maastoon ja tarvittaessa asetettava valvonnan suorittamiseksi välttämättömät laitteet. Kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt tai luvan voimassaoloaika on kulunut umpeen, on alueella toimitettava loppukatselmus valvontaviranomaisen määräämällä tavalla, jollei luvassa ole toisin määrätty. Maa-ainesluvan haltijan on pyydettävä tässä pykälässä tarkoitettua loppukatselmusta. (23.5.1997/465) 10a (23.5.1997/465) Maa-ainesluvan haltijan tulee tehdä maa-aineslain 23 a :ssä tarkoitettu ilmoitus vuosittain tammikuun 31 päivään mennessä. Lupaviranomaisen on toimitettava alueelliselle ympäristökeskukselle ilmoitus vuosittain huhtikuun 30 päivään mennessä. 11 Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä helmikuuta 1982.
Vesilaki 19.5.1961/264 (suluissa uudistus); otteet 15, 15a, 18 ja 21 LIITE 3/1 15 (4.2.2000/88) Jollei jäljempänä olevista säännöksistä tai niiden nojalla annetusta luvasta muuta johdu, vesistöstä ei saa johtaa vettä tai ryhtyä vesistössä tai maalla muuhun toimenpiteeseen siten, että siitä tai sen seurauksena voi aiheutua sellainen vesistön aseman, syvyyden, vedenkorkeuden, vedenjuoksun tai muu vesiympäristön muutos, joka 1) aiheuttaa vahinkoa tai haittaa toisen vesialueelle, kalastukselle, maalle, rakennukselle tai muulle omaisuudelle; 2) aiheuttaa tulvan vaaraa, yleistä vedenvähyyttä tai vesiluonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista; 3) melkoisesti vähentää luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä, kulttuuriarvoja tai vesistön käyttökelpoisuutta vedenhankintaan tahi sen soveltuvuutta virkistyskäyttöön; 4) huonontaa vesistön puhdistautumiskykyä tai muuttaa valtaväylää tai vaikeuttaa yleisen kulku- tai uittoväylän käyttämistä; 5) aiheuttaa vaaraa terveydelle; taikka 6) muulla edellä mainittuun verrattavalla tavalla loukkaa yleistä etua (vesistön muuttamiskielto). Mitä 1 momentissa säädetään toimenpiteestä, koskee soveltuvin osin myös rakennelman tai laitteen käyttämistä. Edellä 1 momentissa tarkoitettu kielto koskee myös toimenpidettä, josta voi johtua siinä mainitun seurauksen aiheuttava vesistön veden tai pohjan laadun muutos, jollei kysymys ole ympäristönsuojelulain (86/2000) 3 :n 1 momentin 1 kohdassa tai tämän luvun 19 :ssä tarkoitetulla tavalla aiheutuvasta pilaantumisesta. Edellä 1 momentissa mainittu kielto ei kuitenkaan tarkoita toimenpidettä, josta voi aiheutua vahinkoa tai haittaa ainoastaan yksityiselle, jos hän on toimenpiteeseen suostunut. 15a (20.12.1996/1105) Toimenpide, joka vaarantaa enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven taikka muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven säilymisen luonnontilaisena, on kielletty riippumatta siitä, aiheutuisiko siitä edellä 15 :ssä tarkoitettu seuraus.
LIITE 3/2 Ympäristölupavirasto voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen 1 momentin kiellosta, jos momentissa tarkoitettujen vesistöjen suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu. Jos 1 momentissa tarkoitettu seuraus aiheutuisi hankkeesta, johon on haettu tämän lain mukaista lupaa, lupa-asian yhteydessä on viran puolesta tutkittava kysymys poikkeuksen myöntämisestä. Poikkeuksesta on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä ympäristölupaviraston luvasta säädetään. (4.2.2000/88) 18 (4.2.2000/88) Ilman ympäristölupaviraston lupaa ei saa käyttää pohjavettä tai ryhtyä pohjaveden ottamista tarkoittavaan toimeen siten, että siitä pohjaveden laadun tai määrän muuttumisen vuoksi voi aiheutua jonkin pohjavettä ottavan laitoksen vedensaannin vaikeutuminen, tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesiesiintymän antoisuuden olennainen vähentyminen tai sen hyväksikäyttämismahdollisuuden muu huonontuminen taikka toisen kiinteistöllä talousveden saannin vaikeutuminen (pohjaveden muuttamiskielto). Kielto koskee myös maa-ainesten ottamista ja muuta toimenpidettä, jos siitä ilmeisesti voi aiheutua edellä mainittu seuraus. Jos pohjaveden ottamisesta tai muusta 1 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä voi aiheutua vesistössä tämän luvun 15 :ssä tarkoitettu seuraus, on toimenpide tältä osin katsottava sellaiseksi vesistön muuttamiseksi, josta sanotussa pykälässä säädetään. Jos toimenpide aiheuttaisi tämän luvun 15 a tai 17 a :ssä tarkoitetun seurauksen, on lisäksi voimassa, mitä sanotuissa pykälissä säädetään. Mitä 1 momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske pohjaveden ottamista vähäisessä määrin talousvedeksi eikä myöskään sitä varten tarvittavan kaivon tekemistä. Päästöistä aiheutuvan pohjaveden pilaantumisen ehkäisemisestä säädetään ympäristönsuojelulaissa. Vesien pilaantumisen ehkäisemisestä on muutoin voimassa, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään. 21 (4.2.2000/88) Jos hanke sisältää sekä tämän lain että ympäristönsuojelulain nojalla luvanvaraisia toimenpiteitä, käsitellään lupa-asiat yhdessä siten kuin 16 luvun 2 :ssä ja ympäristönsuojelulain 39 :ssä säädetään.
LIITE 4 Ympäristönsuojelulaki 4.2.2000/86 (suluissa uudistus); otteet 5, 7 ja 8 5 Yleiset velvollisuudet Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus). Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on lisäksi noudatettava jätelain (1072/1993) 4 ja 6 :ssä säädettyjä yleisiä velvollisuuksia. 7 Maaperän pilaamiskielto Maahan ei saa jättää tai päästää jätettä eikä muutakaan ainetta siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus (maaperän pilaamiskielto). 8 Pohjaveden pilaamiskielto Ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että 1) tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua; 2) toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää; tai 3) toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto). Edellä 1 momentissa tarkoitettuna toimenpiteenä pidetään myös asetuksella erikseen säädettyä toimenpidettä tai asetuksella kiellettyä ympäristölle ja terveydelle vaarallisten aineiden päästämistä pohjaveteen. Asetus voi koskea vain sellaisia toimenpiteitä, joita tarkoitetaan asianomaisessa Euroopan yhteisön direktiivissä.
L O U N A I S - S U O M E N LIITE 6/1a Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... S Y D V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Turku/Åbo 11.12.1998 Nro/Nr 0297Y0562-17 Viite/Hänvisning Lausuntopyyntö 20.11.1998 Asia/Ärende Matti ja Sylvi Kivirannan hakemus (päivätty 16.11.1998) maaainesten ottamiseen Virttaan kylän tilalta Rekonmaa RN:o 5:40, Alastaro Alastaron kunta Rakennustarkastaja Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Lounais-Suomen ympäristökeskus esittää asiakohdassa mainitusta hakemuksesta lausuntonaan seuraavaa: Lupaa haetaan hiekan ja soran ottamiseen. Ottamisalueen pinta-ala on 6,45 ha. Otettavan aineksen määrä on 270 000 m 3 ja lupaa haetaan viideksi vuodeksi. Ottamisalue sijaitsee yhdyskunnan vedenhankinnalle tärkeällä Säkylänharju - Virttaankangas pohjavesialueella (Pohjavesialueluokka I). Säkylänharjun- Virttaankankaan pohjavesialueella on käynnissä pohjavesitutkimukset tekopohjaveden muodostamista ja tekopohjavesilaitoksen käyttöönottamista varten. Turun Seudun Vesi Oy:n vedenottopaikat ovat noin 1,2 km ja 2,5 km päässä ottamisalueesta. Noin kolmen kilometrin päässä ovat Taimi Tapion vedenottamot. Suunnitelman mukaan pohjavedenpinnan korkeus on alueella keskimäärin tasolla +89. Soranotto on tarkoitus ulottaa tasolle + 94, jolloin pohjaveden päälle jää noin viiden metrin vahvuinen kerros maa-ainesta. Varsinais-Suomen harjuseutukaavassa ottamisaluetta koskevat seuraavat aluevaraukset: ah 2 Virttaankankaan-Palokankaan-Virkamäenkankaan- Hosihaudanlähteen arvokkaan harjualueen rajaus. MY 205 Virttaankangas-Palokangas-Virkamäenkangas-Hosihaudan alue. Maa- ja metsätalousalue, jolla on luonto- ja maisema-arvoja. M 210 Säkyläntien länsipuoli Virttaankankaalla. Maa- ja metsätalousalue. et 1 870 Tekopohjavesilaitosalueen rajaus. Alueen käytön suunnittelussa on otettava huomioon sen käyttötarkoitus tekopohjavedenmuodostamista varten. pv/s 461 Tekopohjavesilaitoksen suoja-alueen rajaus. pv 463 Harjualueen pohjavedenmuodostumisalueen rajaus. Postiosoite: PL 47, 20801 TURKU Käyntiosoite: Itsenäisyydenaukio 2 Puhelin: vaihde 02-266 1777 Telekopio: 02-266 1635 (8. krs) 02-266 1730 (9. krs) Postadress: PB 47, 20801 ÅBO Besöksadress: Självständighetsplan 2 Telefon: växel 02-266 1777 Telefax: 02-266 1635 (8 vån.) 02-266 1730 (9 vån.)
LIITE 6/1b Seutukaavamerkinnöillä ah 2 ja MY 205 merkityillä alueilla ottamista ei uloteta enää kauemmaksi kuin aiemman luvan voimassaolon aikana syntyneen kuopan reunojen loivennus edellyttää. Luonnontilaiselle alueelle kohdistuva ottaminen ulottuu pääosin alueelle, jota koskevat seutukaavamerkinnät M 210, et 1 870, pv/s 461 ja pv 463. Ottamisalue yhdistetään luoteispuolella olevaan soranottoalueeseen, jolla on voimassa oleva maa-aineslupa. Jälkihoitosuunnitelman mukaan ottamisalueen lopullinen luiskakaltevuus on 1 : 3. Luiskien pintaan levitetään alueelta kuorittua pintamaata. Alueelle aiotaan istuttaa männyntaimia tarpeen mukaan. Soranoton jälkeen alue jää metsätalouskäyttöön. Viimeaikaisten perusteellisten tutkimusten perusteella on todettu, että pintamaan poisto laajalla alueella useiden vuosien ajaksi saattaa aiheuttaa haittaa alueen pohjaveden käyttökelpoisuudelle. Tämän vuoksi on tärkeää, että maisemointi ja pohjavettä suojaavan aluskasvillisuuden ja maannoskerroksen muodostumisen nopeuttamiseen tähtäävä jälkihoito suoritetaan mahdollisimman nopeasti. Lounais-Suomen ympäristökeskus katsoo, että maa-ainesten ottaminen hakemuksen tarkoittamalta alueelta ei aiheuta maa-aineslain tai vesilain tarkoittamaa haittaa. Lupaharkinnan yhteydessä tulee huomioida seuraavaa: - Ottamissuunta tulee määritellä hakemuksessa tai lupamääräyksissä. - Pohjaveden pinnan taso ottamisalueella on mitattava kolmen kuukauden välein (helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa). Tarkkailun avulla on varmistuttava siitä, että ylimmän pohjaveden pinnan päälle jää riittävä suojakerros maa-ainesta. - Ottamisalueella ei saa säilyttää öljytuotteita eikä huoltaa tai tankata koneita tai laitteita. Koneiden ja laitteiden säilytyspaikat on suojattava asianmukaisesti. - Pintamaata tulee poistaa mahdollisimman vähän kerrallaan työn edistymisen mukaan ja ainoastaan siltä alueelta, jolle lupa on myönnetty. -Pohjavettä suojaavan humuskerroksen muodostumisen nopeuttamiseksi tulee jälkihoidettavalle alueelle muodostaa kasvualusta. Pohjatasolle ja luiskiin levitetään noin 15 cm vahvuinen kerros hiekkaa. Hiekkakerroksen päälle levitetään noin 5 cm vahvuinen kerros humusta, joka sekoitetaan hiekkakerroksen pintaosaan. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää alueelta kuorittua pintamaata tai muualta tuotua tarkoitukseen sopivaa humusta. Hiekka voidaan ottaa saman kaivuualueen reunalta tai tarvittaessa tuoda muualta. Hiekkaisella maalla humus sekoitetaan suoraan pohjamaan pintaosaan. Kasvualustalle kylvetään alueelle luonteenomaisia kasveja tai nurmikkoa. Puustoksi tulee istuttaa sekametsää. - Ottamisalueen maisemointi ja jälkihoito tulee suorittaa vaiheittain ottamisen etenemisen mukaan. Koko ottamisalue tulee olla jälkihoidettu lupakauden aikana. Tulosryhmän vastaava Vanhempi insinööri Heikki Elomaa Ylitarkastaja Sanna-Liisa Suojasto LIITTEET asiakirjat TIEDOKSI Varsinais-Suomen liitto Postiosoite: PL 47, 20801 TURKU Käyntiosoite: Itsenäisyydenaukio 2 Puhelin: vaihde 02-266 1777 Telekopio: 02-266 1635 (8. krs) 02-266 1730 (9. krs) Postadress: PB 47, 20801 ÅBO Besöksadress: Självständighetsplan 2 Telefon: växel 02-266 1777 Telefax: 02-266 1635 (8 vån.) 02-266 1730 (9 vån.)
Alastaron maa-ainesluvat. Voimassaolevat luvat ovat tummennettuina. LUPANO: Varsinais-Suomen liiton luparekisterin lupanumero. RNO: tilan rekisterinumero. LUVANMYPV: luvanmyöntämispäivä. LUPANO HAKIJA TILA RNO LUVANMYPV VOIMASSA OTTOMÄÄRÄ 5 RAIKKONEN SALAOJAPUTKI KANGASTE 23.5.1983 23.5.1990 14000 6 SYRJÄNEN TYYNE JA OLAVI LISÄRANTA 6:42 11.10.1983 11.10.1991 200000 16 NIEMINEN OLAVI TAIMISTO 5:42 6.1.1987 6.1.1992 1100000 1 TVL REKIRIKKO 1:84 20.2.1984 20.2.1993 50000 47 KUOSA ARVO KORPELA 2:80 1.1.1989 1.1.1994 30000 14 KEIKO HEIMO JA KALEVI LEPPÄLÄ I 7:58 17.7.1984 17.7.1994 142000 15 HUITTISTEN KTK-OSUUSKUNTA LISÄLOHKO 2:59 20.5.1985 20.5.1995 80000 24 KIVIRANTA MATTI JA SYLVI REKONMAA 5:40 6.8.1990 6.8.1995 150000 25 LAAKSONEN PEKKA MYLLYJOKI 4:23 6.8.1990 6.8.1995 90000 26 UUSITALO SYLVI JA VEIKKO KOTIPUISTO 4:24 6.8.1990 6.8.1995 50000 27 ALASTARON KUNTA KIVIAHDE 5:108 6.8.1990 6.8.1995 250000 17 HAKOSEN SORA KY KYLÄ-HEIKKILÄ 1:94 9.2.1987 9.2.1997 200000 29 TURUN KULJETUS JA VARASTOINTI LISÄRANTA 6:42 10.3.1992 10.3.1997 550000 18 NÄKKI RISTO KETOHEIKKILÄ 1:87 21.7.1987 21.7.1997 190000 31 SALMI SEPPO ESKELI 4:2 22.3.1993 22.3.1998 36000 21 RAIKKONEN KY TERVARAHKA 3:41 21.6.1988 21.6.1998 16000 RAIKKONEN 3:54 22 SALONEN AULIS JA HELLÄ OJAPELTO 5:41 8.8.1989 8.8.1999 320000 37 KUOSA ARVO JA REIJO KAHILA 4:21 13.2.1995 13.2.2000 30000 38 LÄÄNIN KULJETUS OY TAIMISTO 5:42 11.4.1995 11.4.2000 134000 39 KUORMA-AUTOJEN TILAUSKESKUS LISÄLOHKO 2:59 19.6.1995 19.6.2000 40000 48 TVL REKIRIKKO 1:84 1.1.1993 1.1.2003 50000 41 RAIKKONEN OY/J TERVARAHKA 3:41A 15.4.1998 15.4.2003 24000 RAIKKONEN 3:54 43 KIVIRANTA MATTI JA SYLVI REKOMAA 5:40 29.3.1999 28.4.2004 270000 45 PIETILÄ EINO KETO-HEIKKILÄ 1:118 16.8.1999 16.8.2004 49000 44 PEIPPONEN PAULI OY OJAPELTO 5:187 17.8.1999 18.8.2004 200000 46 NIEMINEN OLAVI TAIMISTO 5:156 27.3.2000 27.3.2005 400000 52 KUOSA ARVO KORPELA 2:80 9.10.01 9.10.06 30000 54 LAAKSONEN PEKKA MYLLYJOKI 4:23 2002 2007 150000 19 NIEMINEN OLAVI TAIMISTO 5:42 30.5.1988 HYLÄTTY 170000 49 KEIKO HEIMO JA KALEVI LEPPÄLÄ I 7:58 1.1.1997 KIELTEINEN 130000 50 MARKKU AALTONEN METSÄMARKKULA 2:44 5.10.1998 HYLÄTTY 75000 51 ASANTI ANTTI LISÄRANTA 6:42 1.1.2000 KIELTEINEN 440000 53 HUITTISTEN KTK-OSUUSKUNTA LISÄLOHKO 2:59 14.1.2002 KIELTEINEN 78000 LIITE 9
LIITE 10/1 Mellilän maa-ainesluvat. Voimassaolevat luvat ovat tummennettuina. LUPANO: Varsinais-Suomen liiton luparekisterin lupanumero. RNO: tilan rekisterinumero. LUVANMYPV: luvanmyöntämispäivä. LUPANO HAKIJA TILA RNO LUVANMYPV VOIMASSA OTTOMÄÄRÄ 8 KREULA HEIKKI MATTILA 2:30 8.5.1984 8.5.1991 28000 12 HELTTULA RISTO KOTIRANTA 4:81 20.6.1989 20.6.1991 2670 4 TURUN KULJETUS JA VARASTOINTI HIEKKALA 4:74 16.9.1986 16.9.1992 371000 6 HAAPALA OLAVI MÄKILÄ 1:56 21.2.1984 21.2.1994 60000 7 MELLILÄN JALOSTUSSORA LEHTOSORA 1:79 6.3.1984 6.3.1994 140000 SORALA II 1:81 LETKUNHARJU 1:77 SORAHIKKA 2:68 2 TVL LINNALAN SORA 5:96 29.12.1986 29.12.1994 110000 9 VANHATALON SORA YLI-KYRÖLÄINEN 29.10.1985 29.10.1995 315000 10 OY LOHJA AB SORALA 4:55 31.12.1985 31.12.1995 40000 11 TVL SORAKAUKAINEN 2:54 30.5.1991 30.5.1996 47000 SANTALA 3:27 RAITALA 3:49 KYLÄ-KURPPA 5:58 SORA-SULLO 1:88 5 NURMEN SORA SANTALA YM 5:110 3.6.1986 3.6.1996 46500 KANKAANSUO 5:101 3.6.1996 17 LÄÄNINKULJETUS OY JUHOLA 4:49 30.11.1993 30.11.1998 192800 TURUN JUHOLA 4:61 SORAMAA 4:62 21 LÄÄNINKULJETUS OY UOTILA 2:51 7.12.1988 31.12.1998 205900 23 HAAPALA OLAVI MÄKILÄ 1:56 15.2.1994 15.2.1999 60000 19 SUOMINEN HANNU ISO-SOINA MA 1:80 27.9.1994 27.9.1999 50000 28 KREULA TIMO LETKUNHARJU 1:77 3.4.1997 4.3.2001 30000 LEHTOSORA 1:79 SORALA II 1:81 SORAHIKKA 2:68 25 LOHJA RUDUS OY SORALA 4:55 1.10.1996 1.10.2001 58000 33 KREULA TIMO LETKUNHARJU 1:77 8.5.2001 31.12.2001 30000
LIITE 10/2 LEHTOSORA 1:79 SORALA II 1:81 SORAHIKKA 2:68 LUPANO HAKIJA TILA RNO LUVANMYPV VOIMASSA OTTOMÄÄRÄ 15 LÄÄNINKULJETUS OY PELTOLA 5:12 9.6.1992 9.6.2002 158900 14 LÄÄNINKULJETUS OY SORALA 2:58 30.10.1992 30.10.2002 6000 29 HAAPALA OLAVI MÄKILÄ 1:56 2.2.1999 1.12.2002 60000 13 LÄÄNIN KULJETUS OY ISO-SOINA 1:68 1.12.1992 1.12.2002 293000 16 KREULA TIMO LETKU 9:5 12.1.1993 12.1.2003 3000 18 VELJEKSET SALONEN OY TOKKEENMÄKI 2:65 26.4.1994 26.4.2004 349000 SORAKANGAS 2:63 PELTOKANGAS 1:83 SORA-LEHTOLA 1:90 LETKUNHARJU III 2:56 LETKUNHARJU IV 2:58 VALTTI 2:62 TEIKARI 1:93 24 SORALIIKE SUOVANEN KOTIRANTA 4:81 7.5.1996 7.5.2004 68000 35 HAAPALA OLAVI MÄKILÄ 1:56 1.12.2002 1.12.2004 60000 15 LÄÄNINKULJETUS OY PELTOLA 5:12 10.3.2003 10.3.2005 158900 34 VELJEKSET SALONEN OY LINNANLAN SORA 5:198 9.1.2001 9.1.2006 110000 32 NURMI ISMO HUOVILA I 5:118 7.8.2001 7.8.2006 32200 26 LÄÄNINKULJETUS OY JÄRVENMÄKI 3:22 1.10.1996 1.10.2006 316000 SANTAHARJU 4:67 KIVILÄNHARJU 4:72 SORAKOOPELI 4:66 31 VELJEKSET SALONEN OY METSOLA 1:59 6.11.2001 6.11.2006 210000 37 NURMI ISMO LINNALAN SORA 5:199 5.11.2002 5.11.2007 70000 38 MÄKI AIMO VÄHÄMETSÄ 5:86 5.11.2002 5.11.2007 60000 30 LÄÄNINKULJETUS OY ISO-SOINA MA 1:80 20.6.2000 20.6.2010 70000 36 LOHJA RUDUS OY JUHOLA 4:49 5.2.2002 5.2.2012 1500000 TURUN JUHOLA 4:61
SORAMAA 4:62 PELTO-KURPPA 5:99 HELVILÄ 4:48 MELLILÄN RATA 1:1 14 LINTULA AIMO NUMMENSYRJÄ 1:67 28.9.1993 KIELTEINEN 70000 20 LANKINEN ESA JOKIMAA 1:76 28.9.1993 KIELTEINEN 150000 22 LOHJA RUDUS OY HELVILÄ 4:48 1.10.1996 KIELTEINEN 110000 27 RINTALA TEUVO ELORANTA 4:80 KIELTEINEN LIITE 10/3
LIITE 12 Alastaron ja Mellilän lupakohteiden suojakerrospaksuudet. LUVANMYPV: maa-ainesluvan myöntämispäivä. SK: maa-ainesluvassa pohjavedenpinnan päälle jätettävä suojakerros metreinä. YM: tarkoittaa samaan lupaan kuuluvia muita tiloja. PV: maa-ainesluvassa sallittu pohjavedenpinnanalainen maa-ainestenotto. TILA LUVANMYPV SK TILA LUVANMYPV SK ALASTARO MELLILÄ KANGASTE 23.5.1983 MÄKILÄ 21.2.1984 LISÄRANTA 11.10.1983 LEHTOSORA YM 6.3.1984 1,8 REKIRIKKO 20.2.1984 MATTILA 8.5.1984 LEPPÄLÄ I 17.7.1984 YLI-KYRÖLÄINEN 29.10.1985 LISÄLOHKO 20.5.1985 3,7 SORALA 31.12.1985 2 TAIMISTO 6.1.1987 5 SANTALA YM 3.6.1986 1,5 KYLÄ- 9.2.1987 HIEKKALA 16.9.1986 HEIKKILÄ KETOHEIKKILÄ 21.7.1987 24 LINNALAN SORA 29.12.1986 TERVARAHKA 21.6.1988 1,59 UOTILA 7.12.1988 1,5 KORPELA 1.1.1989 KOTIRANTA 20.6.1989 OJAPELTO 8.8.1989 4,5 SORAKAUKAINEN 30.5.1991 YM REKONMAA 6.8.1990 5 PELTOLA 9.6.1992 3,5 MYLLYJOKI 6.8.1990 SORALA 30.10.1992 3 KOTIPUISTO 6.8.1990 3 ISO-SOINA 1.12.1992 3 KIVIAHDE 6.8.1990 5 LETKU 12.1.1993 2 LISÄRANTA 10.3.1992 13 JUHOLA YM 30.11.1993 3 REKIRIKKO 1.1.1993 2 MÄKILÄ 15.2.1994 ESKELI 22.3.1993 PV TOKKEENMÄKI YM 26.4.1994 4 KAHILA 13.2.1995 2,4 ISO-SOINA HS 27.9.1994 3 TAIMISTO 11.4.1995 5,4 KOTIRANTA 7.5.1996 3 LISÄLOHKO 19.6.1995 6,5 SORALA 1.10.1996 3 TERVARAHKA 15.4.1998 3 JÄRVENMÄKI YM 1.10.1996 3 REKOMAA 29.3.1999 5 LETKUNHARJU YM 3.4.1997 PV KETO- 16.8.1999 25 MÄKILÄ 2.2.1999 HEIKKILÄ OJAPELTO 17.8.1999 5 ISO-SOINA RK 20.6.2000 3 TAIMISTO 27.3.2000 5,4 LINNANLAN SORA 9.1.2001 4 KORPELA 10.9.2001 4 LETKUNHARJU YM 8.5.2001 PV MYLLYJOKI 1.1.2002 4 HUOVILA I 7.8.2001 4 METSOLA 6.11.2001 4 JUHOLA YM 5.2.2002 PV LINNALAN SORA 5.11.2002 VÄHÄMETSÄ 5.11.2002 3 MÄKILÄ 1.12.2002 PELTOLA 10.3.2003 3,5
98 110 560, 561 556 0 200 400 m Moottorirata 100 Kallio lähellä pintaa, 90-95 m? 93 58 105 L9 Kallio, 100-105 m LIITE 13 57 262 99 261 100 95 Geologiset rakenteet Joni Mäkinen 10.6. 2001 627 629 628 L1 150 151 158 152 5 L2 L10 Myllylähde T7 153 140 253 = kairauspiste, orsivesiputki sinisellä = suppa, piilosupparakenne Porsaanharju T6 130 T4 120 260 253? L3 = arvioitu harjuytimen yläpuolinen karkea paksunnos = tulkittu eri kerrostumisvaiheiden rajapinta? = viistokerroksellisuutta harjussa, tulkittu rakenne = viistokerroksellisuutta rantakerrostumissa = rakennehavaintoja sorakuopista = sivuharjun ydinosan kulku = vedenjakaja?? 10 = syöttöharju saumarailokerrostumille 9 L11 = tiiviin, hienojakoisen välikerroksen raja 95 = hienojakoisen välikerroksen yläpinta metriä m.p.y. = silttisen välikerroksen raja (kerros epäyhtenäinen) L5 = poikki- ja pituusleikkaukset (ks. Liitteet 3-13) 12 110 257 255 256 252 250 6 254 T5 105 95 Kallio lähellä pintaa??? 130 105? L4 (118) 352? 251? 98 115 110 L5 Kallio, 93 m 120 11 1 358 4 13 360 (114) 103 (122) 466 (128) Virttaankangas (115) 353 350 357 351 361 2 356 Suoalueet 359+(355) 95 462 458 98 455 103 (111) 98 464 14 107 10 (107) Kankaanjärvi 454 (105) 467 558, 102? 559 15 1(97) 465? 461 453? 456 463 Kallio lähellä pintaa? 2? Harjunkylä 96 459 L8 L6 452 7 450 550 L11 Kallio lähellä pintaa, 86-88 m? 95?? 557? 551 25 553 115 26 L7 552?? 100 9 103 554