Seuran tarkoituksena ei ole voiton taikka muun taloudellisen ansion hankkiminen.



Samankaltaiset tiedostot
Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä. Voimassa asti.

MUKWAN JYVÄSKYLÄ RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Yhdistyksen nimi on Tikkakubi Ratikka (RATIKKA) ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki Oulun läänissä.

TOIMINTASÄÄNNÖT. kokouksessa Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

OULUN LUISTELUKERHO RY:n TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

TOIMINTASÄÄNNÖT. Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi johtokunta hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.

4. edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta, ympäristöä ja kestävää kehitystä.

TOIMINTASÄÄNNÖT. Espoo Squash Rackets Club ry. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Tappara ry säännöt (rekisterinumero ) Yhdistys on perustettu marraskuun 24. päivänä 1955 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

4 Seuran jäsenyys Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä ja määräyksiä, joiden jäsenenä se on.

SÄÄNNÖT. 4. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Helsinki Outsiders ry:n säännöt

FC ULVILA RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1(7)

1.1 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Kannattajajäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla

SÄÄNNÖT. HANGON GOLF ry, HANGÖ GOLF rf. Seuran nimi. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. Yhdistyksen nimi on. Hangon Golf ry, Hangö Golf rf

TOIMINTASÄÄNNÖT. Savonlinnan Tanssiseura SaTsa ry. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

Yhdistys on perustettu huhtikuun 26 päivänä vuonna 1990 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Seuran nimi Tuusulan Uimaseura ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi on Tuusulan Uimaseura ry.

4 Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

harjoitus- ja valmennustoimintaa

Säännöt. Syyskokouksessa vahvistetut uudet säännöt:

EURAJOEN VEIKOT RY:N SÄÄNNÖT

TOIMINTASÄÄNNÖT. Mäenpään Kartanon Ratsastajat ry. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistys on perustettu tammikuun 30. päivänä 1995 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

SAMBO-2000 ry SÄÄNNÖT

4 Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Jigotai ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

Josba Juniorit ry. TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi on Josba Juniorit ry.

Yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki Länsi-Suomen läänissä.

Hyväksytty johtokunnan kokouksessa 7/2014 (sähköpostikokous ).

Työväen Mailapojat ry Toimintasäännöt 2007 Sivu 1/7. Suomen Liikunta ja Urheilu ry Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä. Voimassa asti.

II SEURAN TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT JA TARKOITUKSEN TOTEUTTAMINEN

4 Seuran jäsenyys Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

4. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Kuparikiekko jr ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

EKS ESPOON KIEKKOSEURA RY Maantienpelto Espoo

TIIRIN GOLF RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

Rovaniemen Urheiluautoilijat ry:n SÄÄNNÖT

Yhdistys on perustettu huhtikuun 3. päivänä 1996 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Puijon Hiihtoseura ry / Puijo Ski Club

1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli 2 Seuran tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen

Pelicans 2000 Hollola ry. Säännöt xx.xx Yhdistyksen nimi on Pelicans 2000 Hollola ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hollolan kunta.

5 Seuran jäsenet Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä, arvoja ja päätöksiä.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki Etelä-Suomen läänissä.

Yhdistys on perustettu Helmikuun kahdeksantena päivänä vuonna 2014 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Savonlinnan Shikata ry Säännöt

RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT

JOENSUUN UIMASEURA RY

TOIMINTASÄÄNNÖT. Klaukkalan NMKY ry Maaliskuu Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Yhdistys on perustettu joulukuun 29.päivänä vuonna 1994 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Yhdistyksen säännöt Tervarit Juniorit ry

Johtokunta käsitellyt torstaina Kevätkokous hyväksynyt keskiviikkona PRH

Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoen kaupunki Länsi-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu marraskuun 30. päivänä 1992

Seura edistää urheiluharrastusta mm järjestämällä kilpailu-, koulutus- ja muuta tennikseen ja urheiluun liittyvää toimintaa.

4 Seuran jäsenyys muissa yhdistyksissä

Helsinki City Golf ry TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

-liikuntatoimintaa eri ikäryhmille, molemmille sukupuolille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille

3. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Yhdistys on perustettu heinäkuun 10. päivänä vuonna 1989 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän Maalaiskunta Länsi-Suomen läänissä.

4. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

4. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

4 Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (9) Salibandyseura Vantaa ry (SB Vantaa) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt

vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä

Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki Länsi-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu elokuun 11 päivänä vuonna 2012 ja siitä käytetään näissä

Ratsastusseura Majoranin toimintasäännöt (hyväksytty kevätkokouksessa )

4 Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Säännöt, Ostoskori

Yhdistys on perustettu joulukuun 8. päivänä vuonna 1958 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

1 Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Jää-Ahmat ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki Uudenmaan läänissä.

SEURAN SÄÄNNÖT. Yhdistys on perustettu syyskuun 16. päivänä vuonna 1938 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Seuran kielet ovat suomi ja ruotsi, joista suomi on pöytäkirjakieli. Seuran toiminta-alue on Espoon kaupunki ympäristöineen.

Jyväskylän yliopiston jenkkifutis ry. Säännöt

SEURAN SÄÄNNÖT 1 (7) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

TOIMINTASÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

Yhdistys on perustettu 20. toukokuuta vuonna 1914, ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

AC NOKIA RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

CAVALIER RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

KIILAT HOCKEY Ry SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Ratsastusseura Hakkapeliitat -71 ja sen kotipaikka on Varkauden kaupunki Kuopion läänissä ja toiminta-alueena Varkaus ja Joroinen.

ALATORNION PIRKAT ry 1(9) Yhdistyksen kotipaikka on Tornion kaupunki Lapin läänissä.

Alavuden Ratsastajat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT

SUOMUSSALMEN URHEILUAMPUJAT ry SÄÄNNÖT

FC Kontu ry:n säännöt

Suomen Varsijousiampujat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Joensuun Pujottelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Joensuun kaupunki Itä-Suomen läänissä. Toiminta-alue on koko maa.

TOIMINTASÄÄNNÖT. Hämeenlinnan Ampumaseura ry. Perustamisaika Hämeenlinna ja sen ympäristö

Vantaan kilpatanssijat ry.

KENTTÄURHEILIJAT-58 ry :n TOIMINTASÄÄNNÖT

Edustus STPS - Savonlinnan Seudun Palloseura ry

HIISI-GOLF RY TOIMINTASÄÄNNÖT

Transkriptio:

ESPOO BASKET TEAM RY SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, kieli ja perustamisaika 2 Seuran tarkoitus Yhdistyksen nimi on Espoo Basket Team ry. Yhdistyksen kotipaikka ja toiminta-alue on Espoon kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seuran kieli on suomi. Seura aloitti toimintansa 1.5.1993. Seuran tarkoituksena on lisätä yleistä hyvinvointia kannustamalla liikunnalliseen, terveeseen elämäntapaan, edesauttaa siihen liittyvää kansalaistoimintaa ja erityisesti tarkoituksena on tarjota mahdollisuus koripallon harrastamiseen eri rooleissa, niin terveysliikunta-, harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutasoilla. Seuran tarkoituksena ei ole voiton taikka muun taloudellisen ansion hankkiminen. 3 Tarkoituksen toteuttaminen Mainittua tarkoitusta seura toteuttaa: 1. järjestämällä jäsenilleen urheilu- ja muita liikunnallisia harjoituksia, koulutustilaisuuksia ja kilpailuja, liikunnan ja henkisten harrastusten alaan kuuluvia näytöksiä, juhlia, kerhotilaisuuksia sekä suullisten ja kirjallisten esitysten avulla valistaa heitä seuran tarkoitukseen liittyvissä kysymyksissä; 2. kiinnittämällä ehdotusten, anomusten ynnä muiden aloitteiden kautta toiminta-alueensa viranomaisten asiainomaisten elinten huomiota sekä omatoimisesti pyrkien liikuntatoiminnan kehittämiseen ja sille tarpeellisten harjoituspaikkojen ja välineiden hankkimiseen sekä muiden edellytysten luomiseen; 3. harjoittamalla julkaisutoimintaa; 4. edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä. Toiminnan tukemiseksi seura voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä hankkia varoja aatteellisen toimintansa tukemiseksi järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus-, kirjapaino- ja monistustoimintaa sekä ravintola-, kioski- ja kahvilatoimintaa sekä välittäen jäsenilleen urheiluvälineitä ja urheiluasusteita. 4 Seura jäsenenä 5 Seuran jäsenet Seura noudattaa Suomen Koripalloliiton sääntöjä ja määräyksiä. Seuran varsinaisiksi jäseniksi voidaan ottaa henkilöitä ja yhteisöjä, jotka sitoutuvat noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä. Jäseniksi hyväksymisestä päättää hallitus. Hallituksen päätöksellä jäsen voidaan hyväksyä ainaisjäseneksi 9 :ssä mainituilla edellytyksillä. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan yhdistyksen kokouksen päätöksellä kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.

6 Seurasta eroaminen Kannattajajäseniksi voi seuran hallitus hyväksyä henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka tukevat seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattaja jäsenmaksun. Kannattajajäsenellä ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa. Jäsen, joka haluaa erota seurasta, tehköön siitä kirjallisen ilmoituksen seuran hallitukselle tai puheenjohtajalle tai ilmoittakoon siitä seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty. Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan toimintavuoden loppuun asti. 7 Jäsenen eronneeksi katsominen Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi seurasta, jos jäsen on jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta. 8 Jäsenen erottaminen ja muut kurinpitotoimet Hallitus voi erottaa seurasta jäsenen, jos hän: laiminlyö jäsenmaksunsa suorittamisen toimii seuran sääntöjen vastaisesti rikkoo lakeja tai esiintyy urheiluhengen vastaisesti toimii seuran tai Suomen Koripalloliiton tarkoitusperien vastaisesti Seuran jäsen sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa WADA:n ja Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä ja Kansainvälisen lajiliiton antidopingsäännöstöjä sekä Kansainvälisen Olympiakomitean antidopingsäännöstöjä. Dopingrikkomukset ja seuran jäsenelle niistä määrättävät seuraamukset on määrätty edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä. Dopingrikkomuksia ovat: Kielletty aine tai näyttö kielletyn menetelmän käytöstä urheilijan elimistöstä otetussa näytteessä Kielletyn aineen tai menetelmän käyttö tai käytön yritys Kieltäytyminen dopingtestistä Dopingvalvonnan välttely ja ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti Dopingtestin manipulointi Dopingaineiden hallussapito Dopingaineiden ja menetelmien levittäminen Dopingin edistäminen Dopingrikkomuksesta voidaan määrätä seuraamuksena: Kilpailutuloksen mitätöinti Urheilutapahtuman tulosten hylkääminen Urheilun toimintakielto Kirjallinen varoitus Seuran jäsen voi joutua korvaamaan dopingrikkomuksella aiheuttamansa vahingon seuralle ja kansalliselle lajiliitolle sekä kansainväliselle lajiliitolle. Urheilun eettisten periaatteiden vastaista toimintaa on: 1. Urheilulle vieraiden aineiden käyttö Huumeiden ja dopingaineiden käyttö tai käytön edistäminen Julkinen häiritsevä esiintyminen alkoholin vaikutuksen alaisena Tupakan ja tupakkatuotteiden käytön yhdistäminen urheilutilanteisiin

9 Jäsenmaksu 2. Epäasiallinen käyttäytyminen kilpailu- ja harjoitustilanteessa Väkivalta, törkeä kielenkäyttö ja epäasiallinen arvostelu, tuomarin harhautus ja muu sääntökikkailu 3. Urheiluhuijaus Kilpailutilan tai -välineiden manipulointi Tuloksista etukäteen sopiminen 4. Vedonlyönti Vedonlyönti omasta kilpailusta 5. Lahjonta Tuomareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien tai toimitsijoiden lahjominen tai sen yritys tuloksen manipuloimiseksi 6. Sukupuolinen häirintä Urheilun eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta on seuraamuksena lajiliiton määräämä rangaistus sen mukaan kuin liiton säännöissä tai kilpailusäännöissä määrätään, kuitenkin enintään kahden vuoden toimintakielto. Hallitus päättää myös muista kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jolloin noudatetaan asianomaisen lajin kansallisen liiton sääntöjä ja määräyksiä. Kansallinen lajiliitto, tai sen asemesta, tai sen lisäksi Kansainvälinen lajiliitto voi päättää seuran jäsenelle dopingrikkomuksesta määrättävästä seuraamuksesta ja muista kurinpitotoimista edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä, säännöissä ja sääntöjä alemmanasteisissa määräyksissä vahvistetulla tavalla. Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä. Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja. Jäseniltä kannettavien jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää seuran kevätkokous vuosittain. Jäsenmaksu on määrättävä vuosittain kiinteänä summana. Hallituksella on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta tai nimetä jäsen ainaisjäseneksi: jos, hän on suorittanut kertakaikkisena suorituksena 10 vuoden jäsenmaksut; tai tehnyt seuralle huomattavia palveluksia; tai muiden urheilullisten taikka taloudellisten syiden takia. Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuudesta. 10 Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään huhtitoukokuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää hallitus. Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen kokouksiin on julkaistava vähintään yhtä viikkoa ennen kokousta Espoon Basket Teamin ylläpitämillä www-sivuilla. Asioista, joita seuran jäsenet haluavat varsinaisessa tai ylimääräisessä kokouksessa käsiteltäviksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viisi päivää ennen kokousta.

11 Kevät- ja syyskokous Kevät kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja sihteeri kaksi pöytäkirjantarkastajaa ääntenlaskijat 3. Todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys 6. Vahvistetaan jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus seuraavalle toiminta kaudelle 7. Vahvistetaan hallituksen seuraavaa toimintakautta varten laatima toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä yleissuunnitelma seuraavien vuosien toimintaa varten 8. Valitaan täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta hallituksen puheenjohtaja seuraavalle toimintakaudelle 9. Vahvistetaan hallituksen jäsenten lukumäärä ja valitaan tämän päätöksen mukaisesti täysiikäisten jäsenten joukosta hallituksen jäsenet seuraavalle toimintakaudelle 10. Valitaan yksi tilintarkastaja ja varatilintarkastaja tarkastamaan seuran tilejä ja hallintoa seuraavalle toimintakaudelle 11. Käsitellään hallituksen esittämät tai jäsenten 10 :n mukaisesti vireille panemat asiat 12. Kokouksen päättäminen Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja sihteeri kaksi pöytäkirjantarkastajaa ääntenlaskijat 3. Todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys 6. Esitetään vahvistettavaksi hallituksen laatima toimintakertomus ja tilinpäätös 7. Esitetään tilintarkastajien lausunto 8. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille 9. vastuuvelvollisille 10. Käsitellään hallituksen esittämät tai jäsenten 10 :n mukaisesti vireille panemat muut asiat 11. Kokouksen päättäminen 12 Seuran ylimääräinen kokous 13 Pöytäkirja Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, seuran kokous niin päättää tai kun, vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on tehnyt siitä hallitukselle kirjallisen esityksen ilmoittaen käsiteltäviksi halutut asiat. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava ne asiat, jotka ovat antaneet aihetta kokouksen koollekutsumiseen. Kutsu ylimääräiseen kokoukseen tapahtuu samalla tavalla kuin varsinaiseen kokoukseen. Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenet ovat edellä mainituin tavoin siitä tehneet esityksen. Seuran ja sen hallituksen kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat ovat kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen pöytäkirjantarkastajien tarkastettava. Hallituksen pöytäkirjat tarkastetaan heti tai seuraavassa

14 Äänestys 15 Seuran hallinto kokouksessa. Kaikista kokouksien pöytäkirjoista tulee toimittaa jäljennökset seuran puheenjohtajalle. Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä. Jokaisella kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella, viisitoista vuotta täyttäneellä jäsenellä, kannattaja jäseniä lukuun ottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää. Seuran toimintaa ja taloutta johtaa sekä seuraa edustaa seuran kokouksen valitsema hallitus. Hallitukseen kuuluu yhdeksi toimintakaudeksi valittu puheenjohtaja ja 4-8 jäsentä. Hallitus valitsee jäsentensä keskuudesta varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä taloudenhoitajan. Sihteeri ja taloudenhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajansa kutsusta tai jos puolet hallituksen jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla. Hallituksen tehtävänä on erityisesti: 1. Panna täytäntöön seuran kokousten päätökset 2. Johtaa ja valvoa seuran toimintaa sekä tehdä aloitteita seuran toiminnan kehittämiseksi 3. Pitää jäsenluetteloa 4. Vastata seuran taloudesta 5. Laatia ja esittää vuosikokoukselle sen vahvistettavaksi seuran vuosikertomus ja tilinpäätös 6. Laatia ja esittää seurankokoukselle sen hyväksyttäväksi seuraavan toimintakauden toimintasuunnitelma sekä yleissuunnitelma seuraavien kausien toimintaa varten 7. Kutsua koolle seuran kokous sekä valmistella varsinaiselle kokoukselle ja ylimääräiselle kokoukselle esitettävät asiat 8. Toimittaa tarpeelliset tiedot seuran jäsenille 9. Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista 10. Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan 11. Luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kuukausi ennen syyskokousta 12. Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä 13. Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii 14. Nimetä tarpeellisiksi katsomansa valiokunnat valmistelemaan ja hoitamaan edellä mainittuja tehtäviä

16 Tilivuosi Seuran toimintakausi ja tilivuosi on toukokuun 1. päivästä huhtikuun 30. päivään. 17 Nimenkirjoittajat 18 Sääntöjen muuttaminen 19 Seuran purkaminen Seuran nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yksin. Seuran hallitus voi myöntää nimenkirjoitusoikeuden myös muulle nimeämälleen täysi-ikäiselle henkilölle. Näiden sääntöjen muuttaminen edellyttää, että seuran kokouksessa vähintään 2/3 annetuista äänistä kannattaa sääntöjen muuttamista. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta. Seuran purkamista koskeva päätös on tehtävä 3/4 ääntenenemmistöllä kahdessa perättäisessä vähintään kuukauden väliajoin pidettävissä seuran kokouksissa. Kokouskutsussa on mainittava erikseen seuran purkamisesta. Jos seura purkautuu, varat käytetään koripalloharrastuksen edistämiseen seuran kokouksen päätöksen mukaisesti. Hallituksen on ilmoitettava yhdistyksen purkamisesta yhdistysrekisteriin.