YLE RADIO 1:N VAKIO-OHJELMIA KESÄLLÄ 2014



Samankaltaiset tiedostot
Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.


Mikä on Elävä arkisto?

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

Palkkiot maksetaan ohjelman todellisen pituuden mukaan kultakin alkavalta minuutilta. ½ tuntiin asti 147,94-246,60 211,35-352,24

Lataa Kosmoksen siruja - Esko Valtaoja. Lataa

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

Uudistunut kulttuuriaineistolaki Mikä Suomessa säilyy?

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Tervetuloa selkoryhmään!

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

JESSE- uistelu

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Seuraottelun tulokset

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

Asiat pykälät sivut Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä

welc me to X Cultural Kitchen X

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai klo Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Preesens, imperfekti ja perfekti

Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen yrittäjäkoulu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina suljetaan klo torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

h st v Studio Kulmapöytä

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Ylen kielipalvelut. Liikenne- ja viestintävaliokunta Johtaja Ismo Silvo, Yle Julkaisut

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Turun Seudun Wanhat Toverit

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU RISSALA. Korjatut tulokset HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

KESKUSTELUA DIAKONIAPAJAN KOKOONPANOSTA SUURELLA SYDÄMELLÄ VAPAAEHTOISTYÖN MUUTOKSET

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

SUOKI TOIMINTA PASSI

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

RADIOSTAR.FI. Suomalainen nettiradio MEDIAKORTTI

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3 3/ JUMALANPALVELUS- JA MUSIIKKITYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Ottaisin mieluummin ponin

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä Vapaa-ajan muutokset Keskeisiä tuloksia

KULTAKIVI XXVII ( ) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Transkriptio:

28.5.2014 YLE RADIO 1:N VAKIO-OHJELMIA KESÄLLÄ 2014 A Aamusoitto Aamun virkistävä musiikkihetki klassisten sävelten parissa. Maanantaista lauantaihin klo 6.25-7.45 (sisältää klo 6.56 Päivän mietelauseen ja Yle Uutiset klo 7.00) Aikamme suomalaista musiikkia Keskiviikkoisin 1.7. 3.8.2014 klo 22.05-23.05 Ajankohtainen Ykkönen Ajankohtainen 45-minuuttinen esittää kysymyksiä ja vaatii ymmärrettäviä vastauksia. Kokemusta ja ennakkoluulottomuutta Heikki Peltosen johdolla. Torstaisin ja lauantaisin klo 12.15-13.00 (Kesätauolla 1.7. 3.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Eduskunnan naisia) Ajassa soi Uutta musiikkia. Konsertteja ja säveltäjäesittelyjä. Keskiviikkoisin klo 22.05-23.05 (Kesätauolla 2.7. 27.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Aikamme suomalaista musiikkia) Aristoteleen kantapää Hiuksiahalkova pilkunviilausohjelma menee ali siitä, missä fraasi on lennokkain. Toimittajana Pasi Heikura. Keskiviikkoisin klo 17.20-17.45, uusinta lauantaina klo 8.35 Arvassalo ry Yhteiskunta voi huonosti - eikä hyvin mene maapallollakaan. Tästä ovat kaikki yhtä mieltä, vain hoitokeinoista vallitsee erimielisyys. Toimittaja Jukka Arvassalo haluaa parantaa maailmaa ja kiertää samaan jaloon päämäärään pyrkivien monenkirjavien ihmisyhteisöjen puheilla. Miten nykyistä parempaan elämään päästään ja miten hyvät tarkoitukset toteutetaan? Arvassalo ry keskittyy arvioimaan kunkin yhteisön päätavoitetta laajemmissa yhteiskunnallisissa yhteyksissään. Ja maailma paranee! Torstaisin klo 18.00-18.15 ja uusintana seuraavana maanantaina klo 22.50. (Kesätauolla 5.6. 28.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Otteita suomalaisten elämästä)

Avaruusromua Elektronista musiikkia, kokeellista musiikkia, ambientia, avantgardea, konemusiikkia, minimalismia, nykymusiikkia, impressionismia, luokittelemattomia ääniä, sumeaa logiikkaa, äänimaisemia, aikaa, tilaa ja avaruutta. Avaruusromussa tutkitaan elektronisen ja kokeellisen musiikin maailmankaikkeuden syntyä ja kehitystä, matkataan avantgarden maisemissa ja leijaillaan ambientin äärillä. Toimittajana Jukka Mikkola. Sunnuntaisin klo 22.05-23.05 B Brysselin kone Suomalaiset virkamiehet, poliitikot, lobbarit ja muut asianosaiset kulkevat säännöllisesti Brysselissä ajamassa eturyhmiensä asioita ja seuraamassa miten heille tärkeiden asioiden tilanne kehittyy. Brysselin koneessa kysytään mitä asioita yritetään ajaa ja millä keinoin. Kuinka tehokkaasti ja miten Brysselin kone jyskyttää? Kenelle on tulossa säästöä kenelle taas rahanmenoa? Toimittajana Maija Elonheimo. Keskiviikkoisin klo 10.05-10.50, uusinta torstaina klo 21.15 E Eduskunnan naisia Säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlallisuuksiin liittyvä haastattelusarja. Hannu Lehtilän haastateltavina Elisabeth Rehn, Arja Alho, Kati Peltola, Leea Hiltunen, Marjatta Väänänen, Elsi-Hetemäki-Olander, Ulla Anttila, Marita Mäkinen. Haastattelut on tehty yleisön edessä Eduskunnan Kansalaisinfossa keväällä 2014. Torstaisin ja lauantaisin 1.7. 26.7.2014 klo 12.15-13.00 Eeva Luotosen kirjahistoria Löytöretkiä 1950-luvun kirjallisuuteen. Toimittaja Eeva Luotonen paneutuu kesäelokuussa kymmenessä ohjelmassa 1950-luvun kirjallisuuteen. Lukulistalla ovat 1950-luvun merkkiteokset kuten Pasternakin Tohtori Zivago, Niko Kazantzakisin Viimeinen kiusaus ja Heinrich Böllin Ei sanonut sanaakaan. Perjantaisin 6.6. - 8.8.2014 klo 17.20-18.00, uusinta sunnuntaina klo 8.05 Elokuvamusiikin mestareita Ohjelmasarja piirtää 15 muotokuvaa elokuvamusiikin historiaan olennaisella tavalla vaikuttaneista säveltäjistä. Näiden tyylinluojien tarinoiden kautta avautuu kiehtova kulttuurihistoria, jota ovat muokanneet paitsi elokuvan ja musiikin muutosvoimat myös poliittisen historian mullistukset. Toimittajina Pekka Laine, Jukka Mikkola, Jake Nyman, Kalevi Pollari ja Tellervo Virtanen. Ohjelmasarjan tuottaja on Pekka Laine. Ohjelmasarja on vuodelta 2009. Torstaisin 22.5. 28.8.2014 klo 17.20-18.00, uusinta seuraavan viikon tiistaina klo 21.15

Eve Mantun kuriton kokous Eve Mantun kurittoman kokuksen esityslistalle otetaan kummallisia ja kohtuuttomia asioita, jotka naurattavat ja itkettävät. Vapaaehtoistyö vie päivärahan? Sairaalat täyttyvät vääristä ihmisistä? Vanhemmille kirjoitetaan pöhköjä tietokirjoja? Tämä liukuestesukkien ja hygieniahaalareiden maa tarvitsee rakastavaa ravistelua. Tule mukaan edes näihin anti-talkoisiin! Kokous on aina taatusti laiton ja päätösvallaton. Lauantaisin klo 10.00 10.45 (Kesätauolla 7.6. 30.8.2014 ja silloin tällä lähetyspaikalla Historian ääniä) F Faunin iltapäivä Musiikkiohjelma, jonka ohjelmisto ulottuu kevyestä klassisesta operetti-, musikaalija elokuvamusiikin helmiin. Perjantaisin kuullaan Sävel on vapaa - puhelintoivekonserttiin tulleita kuuntelijoiden musiikkitoiveita. Maanantaista lauantaihin klo 16.15-16.57, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16.05 16.57 Filmiryhmä Elokuvaohjelma. Faktoja ja historiaa, asiaa ja asiattomuutta, intoilua ja ylitulkintoja. Toimittajina Jukka Kuosmanen, Jukka Mikkola, J.P. Pulkkinen ja Anna Tulusto. Torstaisin klo 17.20-18.00, uusinta seuraavan viikon tiistaina klo 21.15 (Kesätauolla 22.5. 28.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Elokuvamusiikin mestareita) H Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma Perinnepohjaista popmusiikkia, Nigerian afrobeatia, Kolumbian cumbiaa, malilaista koran soittoa tai intialaista bhangraa voi sanoa maailmanmusiikiksi. Termi 'World music' on äänitetuottajien luoma toimiva markkinointitermi: sen elastisen sateenvarjon alle voi mahduttaa sadat popmusiikkityylit koko maailmankylästä. Brittiläinen froots-lehti määrittelee maailmanmusiikin maanläheisesti: "Se on paikallista musiikkia sieltä jostakin". Toimittaja Harri Tuomisen kiinnostus maailmanmusiikkiin juontaa yli 40 vuoden taakse. Tuominen on myös jäsenenä EBU:n (Euroopan Yleisradioliitto) World Music Charts Europe -paneelissa. Siinä puolen sataa radiotoimittajaa kokoaa kuukausittain maanosamme soitetuimmat uudet maailmanmusiikkilevyt. Listaa seurataan tässä ohjelmassa. Tiistaisin klo 20.30-21.15 Hartaita säveliä Maanantaista lauantaihin klo 6.05-6.15, klo 7.45-7.50. Maanantaista perjantaihin myös klo 18.30-18.50. Maanantaisin Hengellisen musiikin toivekonsertti.

Hartaudet ja jumalanpalvelukset Aamuhartaudet arkisin klo 6.15-6.25, uusinta klo 7.50. Iltahartaus klo 18.50. Jumalanpalvelukset sunnuntaisin klo 10.00 sekä klo 11.00/18.00. Hengellisen musiikin toivekonsertti Maanantai-illan hartaina sävelinä kuullaan kuuntelijoiden toivomaa hengellistä musiikkia. Musiikkitoiveita voi lähettää osoitteella: Hartaita säveliä, PL 6, 00024 Yleisradio tai sähköpostiosoite: hartaita.savelia@yle.fi Maanantaisin klo 18.30-18.50 Hienostelua Miten mukavaa herrasmiehen elämä voikaan olla! Musiikkitoimittaja Janne Koskinen kuljeskelee kaupungilla ja löytää itselleen milloin mitäkin inspiroivaa: taitavan kengäntekijän, hyvän kalvosimien suunnittelijan ja kirsikkapuisia tyylihuonekaluja. Päivänautintoihin kuuluu myös korkeatasoinen klassinen musiikki. Kannattaa tutustua myös Herrasmiehen päiväkirjaan: http://hienostelua.blogspot.fi/ Torstaisin 22.5. 28.8.2014 klo 11.00 11.45, uusinta maanantaisin klo 21.00 Historian ääniä Yleisradion radioarkistosta avautuu rikas ja elävä kuva maamme historiaan. Vanhat haastattelut ja reportaasit kertovat paljon ihmisten arjesta ja yhteiskunnan muutoksista. Historian ääniä -sarjassa Radioarkiston aarteita kuunnellaan yhdessä meidän aikamme tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Millainen maailman vanhoista radio-ohjelmista avautuu? Näemmekö nyt kauemmaksi kuin äitimme ja isämme näkivät? Kuinka paljon arvomme ja asenteemme ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet? Toimittaja Elina Saksala kuuntelee vanhoja nauhoja ja keskustelee niistä mielenkiintoisten vieraidensa kanssa. Ohjelmat on aiemmin lähetetty vuosina 2012 ja 2013. Lauantaisin 7.6. 30.8.2014 klo 10.00 10.45 Historiasarjoja Lähi- ja kaukohistoriaa eri näkökulmista. Maanantaisin klo 12.15-13.00, uusinta sunnuntaina klo 17.15 Horisontti Uskontojen ja kirkkojen ajankohtaisia kuulumisia eri puolilta maailmaa sekä uskon ja elämänkatsomuksen pohdintaa. Joka toinen sunnuntai klo 11.00-12.00 tai klo 18.00 J Jazzklubi Kolmituntisen Jazzklubin ensimmäinen tunti tarjoaa mm. uutuuslevyjä, jazzkentän tuoreita kuulumisia sekä vinkkejä tärkeistä keikoista. Jo ovella eli ohjelman alussa esitellään illan menu, klubi-isäntänä vuorottelevat Markus Partanen ja Harri Tuominen. Jazzklubin illan keikka alkaa noin klo 20, juontajana on Veli-Pekka Heinonen. Luvassa on jazzin maailmantähtiä ja kiinnostavia uusia tuttavuuksia Ylen festivaalinauhoituksilta sekä EBU:n jazzkonserttivaihdosta. Jazzklubin kolmas setti klo 21-22 virittyy yhteen teemaan, aiheina esimerkiksi muusikoiden henkilökuvat,

jazzin eri tyylisuunnat ja merkittävät levy-yhtiöt. Myös Ylen oma jazztuotanto soi jatkossa tällä tunnilla. Jazzklubin kolmannen setin vetäjinä kuullaan tuttuja toimittajia, Jan-Erik Holmbergia, Eero Koskea, DJ Bunuelia ja Markku Saloa, mutta silloin tällöin myös "vierailevia solisteja" eli muista kuin jazzohjelmista tuttuja radioääniä. Sunnuntaisin klo 19.03-22.00 Julkinen sana Puhetta kotimaisesta ja ulkomaisesta mediasta, viestinnästä ja tietoyhteiskunnasta. Keskiviikkoisin klo 12.15-13.00, uusinta seuraavana maanantaina klo 22.05 K Kalle Haatanen Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Torstaisin klo 10.05-11.00, uusinta sunnuntaina 7.03 7.58 Kaiken maailman musiikkia Perinteistä ja uutta kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia. Mukana myös ajankohtaisia levyjulkaisuja, Ylen arkistojen aarteita, tuoreita live-ja studiotaltiointeja Suomesta ja Euroopasta (EBU), haastatteluja ja kuuntelijoiden toivemusiikkia. Ohjelmaa toimittavat Sirkka Halonen, Amanda Kauranen ja Mika Kauhanen. Tiistaisin klo 19.03-20.30 Kantapöytä Kantapöytä katetaan Helsingin Musiikkitalossa kaksi kertaa viikossa. Keskiviikkoiltapäivisin tavataan kahvipöydän äärellä musiikkielämän vaikuttajia tähdistä intohimoisiin faneihin, ajankohtaisista taiteilijoista pulttimuusikoihin yllätysnimiä unohtamatta. Kahvittelun lomassa virittäydytään viikon huipentavaan musiikkitapahtumaan. Perjantaisin Kantapöydässä kohtaavat taiteilijatemperamentit. Kahvia kaatavat toimittajat Helena Hannikainen, Janne Koskinen, Inari Nuutero ja Timo Asikainen. Suora lähetys kuullaan Yle Radio 1:ssä, ja kuvan kanssa se näkyy internetissä. Keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 14.00-15.00 (Kesätauolla 4.6. 20.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla keskiviikkoisin Kimasen kvartetot ja perjantaisin Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä) Kimasen kvartetot Kimasen kvartetot Länsimaisen musiikkikulttuurin keskeisimpiä saavutuksia ovat jousikvartetot. Kahden viulun, alttoviulun ja sellon muodostamalle kokoonpanolle on 1700-luvun puolivälistä lähtien luotu satoja lajityypin hienoimpiin kuuluvia teoksia. Jousikvartettoa pidetäänkin sinfoniaan ja oopperaan vertautuvana taidemusiikin kuninkuuslajina. Sellotaiteilija Seppo Kimanen tutustuttaa 12-osaisessa ohjelmasarjassaan kuuntelijat tähän aarteistoon. Vuosikymmeniä kvartettomusiikin parissa työskennellyt kamarimuusikko avaa teosten asemaa, syntyhistoriaa ja musiikillista luonnetta sekä luonnehtii niiden säveltäjien suhdetta sävellystyypin traditioon. Keskiviikkoisin 4.6. - 20.8.2014 klo 14.00-15.00

Kirjakerhon Viikon kirja Kiinnostavat kirjailijat, ajankohtaiset kirjat. Tekijät itse, omalla äänellään kertovat teoksistaan. Toimittajina vuorottelevat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen. Tiistaisin klo 17.20-18.00. Kiveen hakatut Yle Urheilun tuottamassa suositussa sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tänä kesänä: Albin Stenroos, Mika Ahola, Lea Hilokoski, Mirja Lehtonen-Kierros, Helga Ristolainen, Maggie Kalka, Make Uosikkinen, Soini Nikkinen, Helmer Kvist, Arto Javanainen ja Eero Kolehmainen. Tiistaisin 3.6. 26.8.2014 klo 10.05 10.35, uusinta lauantaina klo 11.00 Klassikkoparatiisi Eva Tigerstedt esittelee klassisen musiikin suuria teoksia. Ohjelmassa myös kuullaan esitelty teos. Tiistaisin klo 11.00 11.57 (Kesätauolla 3.6. 22.7.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Utelias äänimatkailija) Klassista kahteen Tunti klassista musiikkia. Yhteislähetys nettiradio Yle Klassisen kanssa. Maanantaista perjantaihin klo 13.00-14.00 Konsertti-illat Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä. Lisäksi vaihtelevia ja monipuolisia konsertteja Euroopan yleisradioliiton (EBU) jäsenyhtiöiden tuottamasta materiaalista. Kamarimusiikkia, lied-iltoja, orkesterikonsertteja, resitaaleja, uutta ja vanhaa musiikkia. Maanantaisin klo 20.00, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 19.03 Kultakuume Mistä puhutaan ja kohutaan kulttuurimaailmassa? Kultakuume kertoo tärkeät ja merkitykselliset kulttuurin tapahtumat ja ilmiöt. Maanantaista perjantaihin klo 15.05-15.55. Kurkistus päivän Kultakuumeeseen arkisin klo 10.03-10.05. Kuorojen heinäkuu Kuoromusiikkia. Torstaisin 10.7. - 31.7.2014 klo 14.00-15.00 Kuuluttajan vieras Yle Radio 1:n kuuluttamoon saapuu joka viikko vieras kuuluttajan haastateltavaksi. Haastateltavat ovat yleläisiä tai Ylelle ohjelmia tai muuta työtä tekeviä. Ohjelmassa keskustellaan vieraan työstä ja työhön liittyvistä ajankohtaisista asioista. Keskiviikkoisin klo 10.50-11.00, uusinnat torstaina klo 22.55 ja lauantaina klo 14.50 Kuunnelma Sunnuntaisin klo 15.00, uusinta maanantaina klo 19.03 Huvikuunnelma lauantaisin klo 15.00, uusinta tiistaina klo 22.05

L Lauantain toivotut levyt Kuuntelijoiden suosikkilevyt ovat soineet radiossa syksystä 1935 lähtien. Toiveita voi lähettää osoitteella: Lauantain toivotut levyt, PL 14, 00024 Yleisradio. Sähköposti: lauantain.toivotut@yle.fi ja tiedot soitetuista levyistä osoitteessa yleradio1.fi/lauantaintoivotut Lauantaisin klo 18.10-19.00 Luenta Radioteatteri on kotimaisten kirjaklassikoiden äärellä. Sarjassa luentana kuullut kirjat löytyvät kokonaisina kuunneltavaksi/ ladattavaksi Yle Areenasta. Maanantaista perjantaihin klo 18.20-18.30 M Maailmanpolitiikan arkipäivää Perjantaisin klo 21.35-22.00, uusinta lauantaina klo 17.15 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä Minna Lindgrenin uusi ohjelmasarja on omaperäinen faktan, musiikin ja huumorin yhdistelmä. Sen aiheet vaihtelevat Beethovenin pianokonsertoista yhden aariaan oopperoihin. Keskiviikkoisin 4.6. 20.8.2014 klo 11.00-11.57, uusinta perjantaina klo 14.00 Mikä maksaa? Juho-Pekka Rantalan vetämässä keskusteluohjelmassa etsitään vastauksia tavallista kansalaista askarruttaviin talouden kysymyksiin. Ohjelman vieraina on talouselämän vaikuttajia ja asiantuntijoita. Perjantaisin klo 10.05-11.00, uusinta lauantaisin klo 22.05 M-studio Ylen oma musiikkituotanto esittelyssä, uutta satoa ja arkistojen aarteita. Torstaisin klo 14.00-15.00 (10.7. 31.7.2014 tällä lähetyspaikalla Kuorojen heinäkuu) Muistojen bulevardi Muistojen bulevardilla soivat nostalgiaa kaihtamatta rakastetut ikivihreät ja klassikot. Äänilevykonsertin kokoavat toimittajat Pasi Hiihtola (maanantaisin ja torstaisin), Tuuli Saksala (tiistaisin) ja Jake Nyman (keskiviikkoisin ja perjantaisin). Lauantaisin kuullaan Muistojen bulevardeja vuosien varrelta.. Maanantaista lauantaihin klo 9.05-9.58 Musiikin voima Ohjelmasarjassa tavataan ihmisiä, joiden elämässä musiikilla on ollut erityisen voimakas merkitys. Lähes jokaisessa ohjelmassa myös musisoidaan. Oman tarinansa musiikin ehtymättömästä voimasta kertovat kesän aikana mm. Robert de

Godzinsky, Hanna-Riikka Siitonen ja Eira Mollberg.Toimittajana on Timo Asikainen ja äänisuunnittelusta vastaa Pentti Männikkö. Perjantaisin 6.6. 22.8.2014 klo 11.00-11.58, uusinta sunnuntaina klo 13.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta Vanhan mantereen musiikkiaarteita renessanssista romantiikkaan. Sunnuntaisin klo 9.05-9.53 Musiikkikamari Klassista musiikkia äänilevyiltä. Tiistaisin 3.6. 26.8.2014 klo 10.35-11.00, uusinta lauantaina klo 11.30 N Nuntii Latini Laajan kansainvälisen levikin saavuttanut latinankielinen viikkokatsaus on ollut radioohjelmistossa v. 1989 syyskuusta lähtien. Toimittajina ovat Tuomo Pekkanen, Virpi Seppälä-Pekkanen ja Reijo Pitkäranta. Lukijoina ja kirjeenvaihtajina ovat Laura Nissinen ja Suvi Randen. Perjantaisin klo 18.15-18.20 (Kesätauolla 20.6. 25.7.2014) Näistä levyistä en luovu Musiikin harrastajat kertovat musiikillisia muistoja ja tarinoita sekä soittavat mielilevyjään. Maanantaisin klo 14.00 14.55, uusinta sunnuntaina klo 14.00 O Otteita suomalaisten elämästä Toimittajana Riikka Rahi. Torstaisin 5.6. 28.8.2014 klo 18.00-18.15 ja uusintana seuraavana maanantaina klo 22.50. P Puheenvuoroja Eurooppalaisia, Amerikkalaisia ja Kolmannen maailman puheenvuoroja vuoroviikoin. Ennen suomeksi julkaisemattomia kirjoja ja tekstejä. Tuottaja Juha Kulmanen. Lauantaisin klo 17.40-17.55, uusinnat maanantaina klo 18.00 (jos ei tule kuunnelman esittelyä) ja keskiviikkona klo 21.45 Päivän mietelause Ajatuksia päivään. Maanantaista lauantaihin klo 6.56-7.00 ja klo 11.57.

R Radio 1 vastaa Yle Radio 1:n kanavajohto kommentoi kuuntelijapalautetta. Lauantaisin klo 10.55 11.00, uusinta klo 23.00 Radioateljee esittää Featureohjelmia eli akustisia elementtejä luovasti käyttäviä ohjelmia. Tuottaja Harri Huhtamäki. Perjantaisin klo 22.05-23.05. Kuukauden ensimmäisenä perjantaina Radioateljeen lähetyspaikalla kuullaan Ääniversumi. Radioteatteri Sunnuntaisin klo 15.00, uusinta maanantaina klo 19.03 Huvikuunnelma lauantaisin klo 15.00, uusinta tiistaina klo 22.05 Riston Valinta Erikoistarjouksia parhaan musiikin ystäville. Toimittajana Risto Nordell. Perjantaisin klo 11.00-11.58, uusinta sunnuntaina klo 13.00 (Kesätauolla 6.6. 22.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Musiikin voima) Roman Schatzin Maamme-kirja Keskusteluohjelma, jossa suomalaisuutta, sen kehitystä ja tulevaisuutta pohditaan paitsi suomalaisesta myös eurooppalaisesta ja globaalista näkökulmasta. Veteraanimaahanmuuttaja ja kaksoiskansalainen Roman Schatz tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti, provosoivan ennakkoluulottomasti ja ennen kaikkea kevyellä, saksalaisen humoristisella otteella. Keskustelukumppaneina on eri alojen yliasiantuntijoita ja muita kiinnostavia ihmisiä. Maanantaisin klo 10.05-11.00, uusinta sunnuntaina klo 12.05 (heinäkuussa uusintalähetyksen ajalla sunnuntaisin henkilökuvasarja Tienviittoja) Romano miritš - romanihelmiä Ajankohtaista asiaa romaneista. Sisältää romaninkieliset uutiset. Toimittajana Tuovi Putkonen. Tiistaisin klo 18.00 18.15, uusinta sunnuntaina klo 8.45 (jos ei tule kuunnelman esittelyä) S Sari Helin Tiistaiaamuisin tavataan Sari Helin. Hän on ollut toimittajana ja juontajana Ylen television ajankohtaisohjelmissa, kirjoittanut kolme kirjaa sekä kolumneja eri lehtiin. Monet tuntevat hänet myös Huono äiti -blogista. Sari Helinin toimittama viikoittaisohjelma ottaa napakasti kiinni ajassa olevista ilmiöistä ja toivottaa ihmiset puhumaan kohteliaasti keskenään - vaikka olisivatkin eri mieltä! Tiistaisin klo 10.05-11.00, uusinta lauantaina klo 11.00 (Kesätauolla 3.6. 26.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Kiveen hakatut ja Musiikkikamari)

Sävel on vapaa - (09) 144 800 Suosittu konserttimusiikin puhelintoivekonsertti. Kesällä 2014: lauantaisin 28.6. ja 16.8. klo 19.03 22.00. T Tiedekesä Kesän aikana tulossa mm. ohjelmia naistutkijoista (heinäkuussa) sekä uusia ja uusintana aiemmilta vuosilta lähetettäviä Tiedekahvila-sarjan ohjelmia. Tiistaisin ja perjantaisin 1.7. 8.8.2014 klo 12.15-13.00 Tiedeykkönen Tiedeykkönen pureutuu ajankohtaisiin tapahtumiin ja etsii niille selityksiä ja ratkaisuja tieteen näkökulmasta. Tiistaisin ja perjantaisin klo 12.15-13.00 (Kesätauolla 1.7. 8.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Tiedekesä) Todellisia tarinoita Ihmiselämän pieniä ja isoja asioita käsitteleviä radiodokumentteja. Torstaisin klo 22.05-23.05, uusinta lauantaina klo 14.00 Turun tuomiokirkonkello lyö 12 Ensimmäisen kerran kellot soivat radiossa 19.6.1944. Maanantaista lauantaihin klo 12.00 Tämän runon haluaisin kuulla Runo matkatoverina - kuuntelijoiden toiverunoja. Radioklassikko perinteen ja uuden äärellä. Toimittajana Tarleena Sammalkorpi. Toiveita voi lähettää ennakkoon osoitteella Tämän runon haluaisin kuulla, PL 58, 00024 Yleisradio tai sähköpostilla toive.runot@yle.fi. Kesällä 2014: lauantaina 7.6. ja 5.7. 19.03-21.00. U Utelias äänimatkailija Musiikin, tieteen ja taiteen risteyksessä Eva Tigerstedt. Tiistaisin 3.6. 22.7.2014 klo 11.00 11.57 Uudet levyt Toimittajat Kare Eskola ja Risto Nordell esittelevät ja arvioivat klassisen musiikin tuoreita levytyksiä ja niissä soivaa musiikkia. Keskiviikkoisin klo 11.00 11.57 (Kesätauolla 4.6. 20.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä)

V Vaeltava kisälli Harharetkiä musiikin historiaan. Toimittajana Lotta Emanuelsson. Lauantaisin 7.6. 23.8.2014 klo 13.00 13.57, uusinta maanantaina klo 11.00 Valkoista valoa Johanna Korhonen pureutuu yhteiskunnallisiin aiheisiin puheen, puhelaulun ja musiikin voimalla. Torstaisin klo 11.00 11.57 (Kesätauolla 22.5. 28.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Hienostelua) Välilevyjä Profiilien ja soittolistojen väliin pudonneita aarteita. Toimittajana Kare Eskola. Lauantaisin klo 13.00 13.57, uusinta maanantaina klo 11.00 (Kesätauolla 7.6. 23.8.2014, ja silloin tällä lähetyspaikalla Vaeltava kisälli) Y Ykkösaamu Radio 1:n arkiaamujen suora ajankohtaislähetys. Tuotanto Yle Uutiset / Radion ajankohtaisohjelmat. Tuottaja Anne Achté. Maanantaista perjantaihin klo 8.15-9.00 YLE news Uutisia englanniksi. Päivittäin klo 15.55 Yle Uutiset Maanantaista lauantaihin: klo 6.00, 7.00, 8.00, 9.00, 10.00 (ei la), 12.00, 15.00 (ei la), 16.00, 17.00, 19.00 ja 22.00 Sunnuntaisin: klo 7.00, 8.00, 9.00, 12.00, 16.00, 17.00, 19.00 ja 22.00 Yöklassinen Joka yö Radio 1:ssä soi tauotta klassinen musiikki. Perjantaisin Yöklassinen alkaa oopperalla. Yhteilähetys Yle Klassinen nettiradion kanssa. Maanantaista lauantaihin klo 23.10-06.00, sunnuntaiaamuisin klo 7.00 asti. Yle Klassinen Klassista musiikkia tauotta lähettävä digitaalinen radio televisiossa ja internetissä yle.fi/klassinen/radio. Ohjelmatietoja myös Ylen Teksti-TV:ssä sivulla 339. Tuottaja Jari Rantschukoff.

Ä Ääniversumi Akustista taidetta ja radiofoniaa. Venytystä uteliaille korville. Kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 22.05-23.05 (Ohjelmanmuutokset mahdollisia) Yle Radio 1:n taajuudet ja lisää ohjelmatietoja internetissä: yle.fi/radio1 Ohjelmien aikana pääsääntöisesti arkisin klo 9 17 on Yle Radio 1:n lähetysikkuna internetissä auki kuuntelijoiden kommenteille ja keskustelulle. Useimmat ohjelmat ovat lähetyksen jälkeen kuunneltavissa Yle Areenassa 30 vrk tai toistaiseksi.