Ulkopuolisen järjestäjän tulee ilmoittaa hallitukselle järjestettävistä kilpailuista kaksi kuukautta ennen kilpailupäivää.

Samankaltaiset tiedostot
13. Arvostelujärjestelmät ja tulokset. 1. Rastimenetelmä 2. 3D-menetelmä 3. Skating-menetelmä (sijoitukset)

Suomi Open 2019 International Competition Tampere

Suur Hollola Ajo. säännöt. Kilpailun järjestää Lahden Hevosystäväinseura ry Lahden raviradalla vuosittain kesä heinäkuun aikana.

MX KERHOJOUKKUEIDEN SM

SÄÄNTÖMUUTOSESITYKSET, voimaan alkaen

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Suomen Tanssiurheiluliitto ry. - Vakio- ja latinalaistanssit kilpailusäännöt

Päivitetty

ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Toimintaohjeita kilpauraansa aloitteleville pareille ja heidän vanhemmilleen

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Alle 17- ja alle 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kilpailusäännöt (hyväksytty hallituksen kokouksessa )

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

Alustavat säännöt

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU

Amateur Tourin järjestää Helsinki International Horse Show/BCM Scanhorse Oy yhteistyössä Team Eurohorsen kanssa.

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

KARPIN VIESTI JA OPTISTART

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan.

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 ( )

JOUKKUEKILPAILUT. Kilpailujen säännöt

Kansainvälisissä kilpailuissa noudatetaan ISU:n ikärajasääntöjä ja

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT

The Horse Show Amateur Tour 2010

Suomen Snautserikerho ry

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

SUOMEN TANSSINOPETTAJAIN LIITTO STOL ry SEURATANSSIJAOKSEN 2. ASTEEN TUTKINTO ELI TANSSINOPETTAJAN DIPLOMITUTKINTO TUTKINTOVAATIMUKSET

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

Sarjakutsu Uppopallo

Aloittavan kilpailijan opas

Uppopallon sarjakutsu

RANKING KIERTUE

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

Vuoden 2013 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa

Uppopallon sarjakutsu

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT

Koulutuskeskus Salpauksen urheilusali, Svinhufvudinkatu 8, LAHTI

Yleisen sarjan C-, B- ja A-luokissa tanssitaan kaksi kierrosta: hidas t/min ja nopea t/min. Molemmilla kierroksilla Jam session.

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015

Sarjakutsu Uppopallo

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala

Vuoden cairn -voimassa asti

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala

KARPIN VIESTI JA OPTISTART

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

2014 Luokkajärjestelmäohje

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

SUOMEN PYÖRÄTUOLITANSSILIITTO PYTLI RY:N KILPAILUSÄÄNNÖSTÖ Tämä on Suomen pyörätuolitanssiliiton (jäljempänä myös liitto tai PYTLI)


SÄÄNNÖT JA OHJEET

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( )

LAHTI Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges mR

SUOMEN PYÖRÄTUOLITANSSILIITTO PYTLI RY - FINSKA RULLSTOLSDANSFÖRBUNDET RUDAF RF KILPAILUSÄÄNNÖSTÖ

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt (päivitetty )

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Koulutuskeskus Salpauksen urheilusali, Svinhufvudinkatu 8, LAHTI. Lattia Lakattu puulattia, muoto suorakaide, koko vähintään 60 m 2.

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014

Vuoden 2014 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

Vuoden Tolleri säännöt

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA

Teatterinäyttämö, musta tanssimatto. Koko sääntöjen mukainen (leveys n. 9 m x syvyys n. 10 m). Lattia kallistuu kohti yleisöä 1,7 cm/m.

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

SUOMEN PYÖRÄTUOLITANSSILIITTO PYTLI RY FINSKA RULLSTOLSDANSFÖRBUNDET RUDAF RF KILPAILUSÄÄNNÖSTÖ

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

Lohja Race

Transkriptio:

Päivitetty 15.5.2015 1. Järjestämisoikeus Kilpailun järjestämisestä vastaa ensisijaisesti tanssiurheilujaos ja sen jälkeen hallitus. Kilpailut voidaan myöntää anomuksesta myös sellaiselle ulkopuoliselle taholle, joka kilpailuja järjestäessään sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä. Hallituksen myöntäessä kilpailujen järjestämisoikeuden liiton ulkopuoliselle järjestäjälle, voidaan periä erillinen kilpailujenjärjestämismaksu, jonka suuruuden päättää hallitus. Ulkopuolisen järjestäjän tulee ilmoittaa hallitukselle järjestettävistä kilpailuista kaksi kuukautta ennen kilpailupäivää. 2. Kilpailijat STOL:n tai sen luvalla muiden järjestämiin kilpailuihin ovat oikeutettuja osallistumaan ainoastaan parit, joilla on voimassa oleva World Dance Council -liiton (WDC) kilpailijalisenssi. Tanssiparin tulee ilmoittautua STOL:n parikortistoon, jonka jälkeen he voivat hakea WDC:n kilpailijalisenssiä. Kilpailijalisenssiä voi hakea myös koejäsen joka on vähintään 16-vuotias. Tanssiparin osapuolten on oltava eri sukupuolta. Suomen mestaruuden voi saada pari, josta vähintään toinen on Suomen kansalainen. Pro/Am Pro/Am-kilpailuihin voi osallistua tanssipari, joista toinen osapuoli (Ammattilainen, Professsional) on Tanssinopettaja, joka on STOL:n jäsen tai henkilö, jota osaamisensa, kokemuksensa ja saavutuksiensa perusteella voidaan pitää Tanssinopettajana tässä lajissa, ja hänen osallistumisensa Tanssinopettajana Pro/Am-kilpailuissa on hallitus erikseen hyväksynyt. Tanssiparin toinen osapuoli, Tanssioppilas (Amatööri, Amateur) on henkilö, joka ei ole julistautunut ammattilaiseksi missään tanssiurheilun lajiliitossa eikä hänen tanssiuransa ole verrattavissa ammattilaisuuteen. Pro/Am-tanssiparin muodostaa kaksi eri sukupuolta olevaa tanssijaa. Kilpailun järjestäjä voi halutessaan antaa osallistumisoikeuden myös samaa sukupuolta oleville tanssipareille. Kaikkien Pro/Am-kilpailuissa kilpailevien Tanssinopettajien ja Tanssioppilaiden on rekisteröidyttävä STOL:n kilpailijarekisteriin. Mikäli Pro/Am-tanssipari kilpailee WDC:n alaisissa kilpailuissa ulkomailla, on tanssinopettajalla oltava voimassaoleva WDC:n kilpailijalisenssi ja Tanssioppilaan oltava STOL:n kilpailijajäsen. 3. Kutsu 1

Kilpailukutsu on lähetettävä pareille / liitoille vähintään neljä viikkoa ennen viimeistä ilmoittautumispäivää. 4. Ilmoittautuminen Ilmoittautumisen on tapahduttava kilpailukutsussa määritetyllä tavalla ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Järjestäjä voi harkintansa mukaan hyväksyä jälki-ilmoittautumisia. Poisjäännistä on esteen ilmaannuttua ilmoitettava välittömästi kilpailun järjestäjälle. Ilmoittamatta poisjääneiltä pareilta on kilpailun järjestäjällä oikeus periä kilpailukutsussa mainittu osallistumismaksu. 5. Aikataulu Aikataulu tulee julkaista ilmoittautuneille pareille / liitoille vähintään kymmenen päivää ennen kilpailupäivää. 6. Kilpailulajit ja -luokat Kilpailu käydään vaihtoehtoisesti viidessä vakiotanssissa, viidessä latinalaistanssissa tai 10-tanssissa. Pro/Am Aloittelijat (Newcomer), vakiotanssit ja latinalaistanssit Pronssiluokka (Bronze), vakiotanssit ja latinalaistanssit Hopealuokka (Silver), vakiotanssit ja latinalaistanssit Kultaluokka (Gold), vakiotanssit ja latinalaistanssit Tähtiluokka (Scholarship), vakiotanssit ja latinalaistanssit Aloittelija-, pronssi-, hopea- ja kultaluokassa voidaan kilpailla 1-5 tanssissa kilpailunjärjestäjän päätöksen mukaan. Tähtiluokassa tanssitaan joko viisi vakiotanssia ja/tai viisi latinalaistanssia. Kilpailunjärjestäjällä on oikeus harkintansa mukaan järjestää: yhden tanssin showtanssikilpailu kilpailuja eri ikäsarjoille (esim. <40-vuotiaat, >40-vuotiaat) erillisiä luokkia sen mukaan onko opettaja mies tai nainen 7. Tanssijärjestys Vakiotanssit: valssi, tango, wienin valssi, foxtrot ja quickstep. Latinalaistanssit: cha cha, samba, rumba, paso doble ja jive. 2

8. Musiikki Kesto: vähintään 1 minuutti 20 sekuntia Tempot: valssi 28 tahtia /min tango 32 foxtrot 28 quickstep 50 wienin valssi 60 cha cha 30 samba 48 rumba 22 paso doble 56 jive 42 9. Kilpailun kulku Kussakin karsinnassa semifinaali mukaan lukien karsitaan enintään puolet pareista. Kilpailunjohtajalla on oikeus päättää, montako paria pääsee jatkoon. Mikäli karsinnoissa on eräjaot, ne on tehtävä mahdollisimman samansuuruisiksi. Kilpailunjohtajalla on oikeus ylittää aloittavien ja jatkoon pääsevien parien lukumäärä yhdellä parilla semifinaalissa ja karsintakierroksilla, jos muuten jouduttaisiin tanssittamaan ylimääräinen karsintakierros tilanteissa 96 48, 48 24, 24 12 ja 12 6. Esittelytansseista on ilmoitettava pareille vähintään 30 min. ennen finaalia tai välittömästi kun finaalissa tanssivat parit ovat selvinneet. Nostot ovat kiellettyjä. Nostoksi luetaan liike, jonka aikana partnerin tukemana tanssijan molemmat jalat ovat ilmassa. Pro/Am Pro/Am-kilpailun finaaliin tulisi osallistua 6 paria. Mikäli kilpailtavaan luokkaan osallistuu 7-9 paria, voidaan se käydä suoraan loppukilpailuna näiden parien kesken. 10. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Kilpailunjohtajana voi toimia henkilö, jolla on voimassa oleva World Dance Council liiton (WDC) tuomarilisenssi. Kilpailunjohtaja valvoo ja hoitaa seuraavia tehtäviä: 3

kilpailut käydään sääntöjen mukaisesti. varmentaa kilpailutulokset allekirjoituksellaan niiden valmistumisen jälkeen. huolehtii että tuomarit saavat tarvittavan informaation ilmoittaa pareille esittelytansseista sekä mahdollisista muutoksista aikataulussa Tuomaristo Kotimaisten tuomareiden tulee olla STOL:n tuomarilistalta. Ulkomaisilla tuomareilla tulee olla voimassa oleva ammattilaistuomarilisenssi. Kaikissa kilpailuissa on oltava pariton määrä tuomareita: SM- ja muissa kilpailuissa vähintään 5 tuomaria. SM-kilpailujen tuomariston hyväksyy hallitus tanssiurheilujaoksen esityksestä Henkilö jolla on World Dance Council liiton (WDC) kilpailijalisenssi, ei voi tuomita ammattilaisten kilpailuja. Pro/Am Kilpailuissa on oltava pariton määrä, mutta vähintään kolme) tuomaria. Kotimaisten tuomareiden tulee olla STOL:n tuomarilistalla. Ulkomaisilla tuomareilla tulee olla voimassa oleva ammattilaistuomarilisenssi. Kilpailujen tuomariston hyväksyy hallitus tanssiurheilujaoksen tai kilpailunjärjestäjän esityksestä Hallituksella on oikeus hyväksyä tuomariksi yhden henkilön, joka eivät täytä em. kriteereitä. Sihteeristö Kilpailussa on oltava vähintään yksi sihteeri, joka hoitaa tuloslaskennan joko käsin tai tuloslaskentaohjelmalla käyttäen skating-systeemiä. Sihteeri ja kilpailunjohtaja vahvistavat tulokset allekirjoituksillaan. Alkuperäiset sihteeripöytäkirjat toimitetaan STOL:n sihteerille. Kilpailun järjestäjän on säilytettävä alkuperäiset tuomarien arvosteluliuskat vähintään kolme kuukautta. 11. Protesti Protestin voi jättää kilpailija tai STOL:n jäsen. Protesti on toimitettava kirjallisena kilpailun johtajalle kilpailupäivänä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä kilpailun pitämisestä STOL:n sihteerille. Protesti käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa ja päätös toimitetaan kirjallisena protestin jättäneelle taholle. STOL:n sihteeri toimittaa hallituksen päätöksen protestista ja sen vastineesta protestin jättäneelle taholle viimeistään viikon kuluttua hallituksen kokouksesta, jossa protestiasia käsiteltiin. 12. Skating-systeemi Tuomarikorttien käyttö 4

Tuomarikortti voi olla myös sähköinen tuomarikortti (älypuhelin, tabletti tai muu vastaava laite), joka on yhteydessä sähköiseen tuloslaskentajärjestelmään. Merkinnät (arvostelut, allekirjoitus tai nimikirjaimet) sähköiseen tuomarikorttiin tehdään kosketusnäytön avulla. 1) Joka erässä täytyy tuomarin merkitä kilpailunjohtajan määräyksen mukainen lukumäärä pareja seuraavalle kierrokselle. Merkinnät tehdään kuulakärkikynällä ja lapuissa on oltava tuomarin allekirjoitus tai nimikirjaimet. Tuomarin muuttaessa arvosteluaan tanssin aikana, hänen on vahvistettava muutokset nimikirjaimillaan. 2) Loppukilpailussa jokaisen tuomarin on asetettava kilpailuparit paremmuusjärjestykseen joka tanssissa. 3) Loppukilpailussa tuomarin on merkittävä parhaaksi katsomansa pari 1:ksi, toiseksi paras 2:ksi, kolmas 3:ksi jne. joka tanssissa. 4) Tuomari ei saa minkään tanssin loppukilpailussa antaa tasatulosta yhdestäkään sijasta. Sijoitusten merkitseminen joka tanssissa 5) Tietyn tanssin voittaja on pari, jonka tuomarien ehdoton enemmistö (majoriteetti) on asettanut ensimmäiseksi, toiseksi tulee pari, jonka ehdoton enemmistö on arvostanut "toiseksi parhaaksi" (l & 2). Muut sijat selviävät saman periaatteen mukaisesti. Jos useammalla parilla on majoriteetti samaan sijaan 6) Jos kahdella tai useammalla parilla on majoriteetti samaan sijaan, pari, jonka majoriteetti on suurin, asetetaan ko. sijalle ja pari, jolla on seuraavaksi suurin majoriteetti, asetetaan seuraavalle sijalle. Jos kahdella tai useammalla parilla on yhtä suuri majoriteetti samaan sijaan 7a) Jos majoriteetit ovat yhtä suuret, silloin kyseisen sijan tuomariäänien yhteenlaskettu summa ratkaisee paremmuuden pienemmän summan eduksi. 7b) Jos sijojen summat ovat yhtä suuret, niin seuraava alempi sijoitus (tai sijoitukset, jos tarpeen) on otettava huomioon ko. parien paremmuutta ratkaistaessa. Jos yhdelläkään parilla ei ole majoriteettia jaettavaan sijaan 8) Jos yhdelläkään parilla ei ole majoriteettia ensimmäiseen sijaan, voittaja on pari, jolla on suurin majoriteetti sijoissa 1 & 2. Jos yhdelläkään parilla ei ole majoriteettia sijoissa 1 & 2, täytyy silloin huomioida sijat 1-3 (tai vielä alemmat). Muut sijoitukset ratkaistaan samalla periaatteella. Loppuyhteenvedon laatiminen 9a) Kun kaikki tanssit on arvosteltu, siirretään joka parin jokainen sija (tulos) erilliseen taulukkoon, voittajalle ykkönen, toiseksi tulleelle kakkonen jne. Sijat lasketaan yhteen, ja pienimmän summan saanut on voittaja. 9b) Jos kahdelle tai useammalle parille tulee sama loppusumma, tasapisteissä olevien parien sijoitukset ratkaistaan säännössä 10. 10a) Jos sääntö 9:n mukaan ensimmäisestä sijasta on tasapisteet, voittaja on pari, joka on voittanut enemmän tansseja. 10b/l) Jos kaksi paria on tasapisteissä toiseen sijaan, pari jolla on enemmän 1 & 2 sijoja, tulee toiseksi. 5

10b/2) Jos 1 & 2 sijoja on yhtä monta, lasketaan nämä sijaluvut yhteen, ja pienemmän summan saanut tulee toiseksi. 10c) Jos useampi kuin kaksi paria jakaa toisen sijan samalla loppusummalla, toiseksi tulee pari, joka on saavuttanut eniten 1 & 2 sijoja. Jos sijoja on yhtä monta, lasketaan nämä sijaluvut yhteen ja pienemmän summan saanut tulee toiseksi. Jos vielä jää tasapelipareja, kolmanneksi tulee pari, jolla on eniten 1-3 sijoja. Jos sijoja on yhtä monta, lasketaan sijaluvut yhteen, ja pienimmän summan saanut tulee kolmanneksi. Jatketaan samalla lailla, kunnes kaikki tasapeliparit ovat saaneet omat sijansa. 10d) Jos jäljellä oleville sijoille tulee tasapelejä, sijoitukset lasketaan samalla periaatteella. 10e) Säännön 10 perusteella tasapisteissä oleviin pareihin täytyy soveltaa sääntöä 11 seuraavissa tapauksissa (vain tasapistepareille): l-sijan tasapisteissä 1. Jos parit ovat voittaneet yhtä monta tanssia (sijaa). 2. Jos parit eivät ole voittaneet yhtään tanssia (1 sijaa). Muiden sijojen tasapisteissä 3. Jos parit ovat saavuttaneet yhtä monta kyseiseen sijaan oikeuttavaa sijalukua, ja sijalukujen summa on yhtä suuri. 4. Jos parit eivät ole saavuttaneet yhtään kyseiseen sijaan oikeuttavaa sijalukua. Jos sääntöjen 9 ja 10 jälkeen vielä esiintyy "tasapelejä" 11Jos sääntöjen 9 ja 10 jälkeen vielä esiintyy "tasapelejä", käytetään tasapisteparien kaikkien tanssien kaikkia tuomarimerkintöjä samoin kuin yksittäisissä tansseissa (säännöt 5-8). Jos tämän jälkeen vielä esiintyy tasatuloksia, niin kilpailujen järjestäjän päätöksen mukaan on suoritettava uusintatanssi(t) tai sija on jaettava parien kesken. 11a Jos tasatulos on ensimmäisestä sijasta, pari, jolla on l-sijojen majoriteetti kaikkien tanssien erillisistä tuomariäänistä, on voittaja. Jos kellään parilla ei ole l-sijan majoriteettia, katso sääntö 8. 11b Jos tasatulos on toisesta sijasta, pari, jolla on 1 & 2 sijojen majoriteetti kaikkien tanssien erillisistä tuomariäänistä, sijoittuu toiseksi. Jos kellään parilla ei ole 1 & 2 sijojen majoriteettia, katso sääntö 8. 11c Jos tasatulos on kolmannesta tai alemmasta sijasta, tulos lasketaan samalla periaatteella. 11d Jos kolme tai useampi pari on tasatuloksessa johonkin (esim. toiseen) sijaan säännön 10 perusteella, sääntöä 11 sovelletaan kaikkiin tasatuloksessa oleviin pareihin, ja paras sijoitetaan ko. sijalle (toiseksi). Jäljelle jääneisiin pareihin sovelletaan nyt sääntöä 10 seuraavan sijan (kolmas) selville saamiseksi. Jos parit nytkin jakavat sijan (kolmas) säännön 10 perusteella, sovelletaan taas sääntöä 11 ko. sijan (kolmas) selville saamiseksi laskemalla kaikkien tanssien kaikista erillisistä tuomariäänistä kyseiseen sijaan (kolmas) oikeuttavat merkinnät (1-3). Tuomarimerkintöjä neljässä tanssissa käsitellään samoin kuin yhdessä tanssissa. (4 tanssia x 5 tuomaria = 20, majoriteetti = 11.) 13. Ranking-lista Ranking-kilpailut 6

Kotimaisia ranking-kilpailuja ovat SM-kilpailu tai hallituksen erikseen nimeämä kotimainen rankingkilpailu, jonka arvo tulee olla parien tiedossa hyvissä ajoin. Ulkomaisia ranking kilpailuja ovat United Kingdom Open Professional Championships, British Open Professional Championships ja International Open Professional Championships. Vain pääkilpailut huomioidaan. Ranking-listaa pidetään vakiotansseissa, latinalaistansseissa ja 10-tanssissa erikseen. Ranking-pisteet Kotimainen ranking-kilpailu: 10,5 pistettä 9 pistettä 7,5 pistettä 6 pistettä 4,5 pistettä 3 pistettä 1,5 pistettä Ulkomainen ranking-kilpailu: 7 pistettä 6 pistettä 5 pistettä 4 pistettä 3 pistettä 2 pistettä 1 piste Pistelasku Pisteet jaetaan parien keskinäisen sijoittumisen perusteella. Jos parit ovat kilpailujen lopputuloksissa samalla sijalla, pisteet lasketaan yhteen parien kesken ja jaetaan parien lukumäärällä. Esimerkki: Kolme suomalaista paria osallistuu ulkomaalaiseen ranking kilpailuun. Yksi pareista pääsee semifinaaliin ja kaksi muuta paria ovat virallisissa lopputuloksissa jaetulla sijalla 18. Semifinaalissa tanssinut pari saa 7 pistettä ja kaksi muuta paria molemmat 5,5 pistettä. Edustuspaikat Tanssiurheilujaos valitsee edustusparit ranking-listan mukaisesti ja esittää parit liiton hallitukselle lähetettäviksi kilpailuihin. Liiton hallitus vahvistaa jaoksen esityksen tai valitsee viimeisen valintakilpailun perusteella edustusparit, sekä ilmoittaa edustusparit kilpailukutsussa mainittuun päivämäärään mennessä kilpailujen järjestäjälle. Edustuspaikkoja ratkaistaessa huomioidaan aina viimeinen kotimainen ranking-kilpailu sekä edustuskilpailun viimeistä ilmoittautumispäivää edeltävä ulkomainen ranking kilpailu. Jos virallisia tuloksia ei ole julkaistu, pisteytys lasketaan parien tanssimien kierrosten perustella. Parien oltua samalla kierroksella, edustuspaikat heidän kohdaltaan päätetään edellisen ulkomaisen ranking kilpailun perusteella. 7

Jos kotimaista ranking kilpailua ei ole tanssittu kuluvana kalenterivuonna, huomioidaan edellinen kotimainen ranking-kilpailu, josta ei saa olla kulunut enempää kuin 18 kuukautta. Tasatilanteessa kotimaisen ranking kilpailun tulosta painotetaan edustusparin valinnassa. Jos parit ovat olleet myös kotimaisessa ranking kilpailussa samalla sijalla, valinnan ratkaisee edeltävä ulkomainen ranking kilpailu. Jos parit ovat edelleenkin tasapisteissä, päättää tanssiurheilujaos edustusparien nimeämisestä. Pareilla on raportointivelvollisuus tanssiurheilujaokselle kaikista tanssimistaan ulkomaalaisista ranking ja edustuskilpailuista. Suomen Mestaruuskilpailut Suomen Mestaruus voidaan jakaa hallituksen nimeämän ulkomaisen kilpailun perusteella vakiotansseissa, latinalaistansseissa, 10-tanssissa sekä Classic Show Dance ja South American Show Dance lajeissa, mikäli jonain vuonna ei Suomen Mestaruuskilpailua järjestetä. 8

14. Kilpailijarekisteri Liiton sihteeri tai hallituksen osoittama henkilö pitää kilpailusääntöjen mukaista kilpailijarekisteriä, johon merkitään kilpailijan mahdollinen ikäsarja, kilpailuluokka ja nousupisteet. Tämän kilpailusäännön alaiset kilpailijat, tulee rekisteröidä STOL:n kilpailijarekisteriin ennen kuin he voivat osallistua tämän kilpailusäännön alaisiin kilpailuihin. Rekisteröinti tehdään liiton sihteerille tai hallituksen osoittamalle henkilölle ja siitä tulee ilmetä kilpailijan nimi, yhteystiedot sekä syntymäaika. Kilpailijarekisterissä ylläpidetään kilpailujen tulosyhteenvetoa. 15. TUOMARISÄÄNNÖT Tuomarilistat Kuuluakseen Suomen Tanssinopettajainliitto STOL ry:n tuomarilistoille jäsenen tulee täyttää seuraavat kriteerit: 1) Tanssiurheiluliiton alaiset alue- ja kansalliset kilpailut Tanssiurheilunopettajan perustutkinto (1.aste) 2) Tanssiurheiluliiton alaiset Grand Prix- kilpailut Tanssiurheilunopettajan perustutkinto (1.aste), Tanssiurheilunopettajan jatkotutkinto (2.aste) / kansainvälisen liiton Licentiate (membership) - tutkinto sekä voimassa oleva World Dance Council -liiton (WDC) tuomarilisenssi. 3) Tanssiurheiluliiton alaiset SM-kilpailut sekä ammattilaisten kilpailut (vakio-, latinalais- ja 10-tanssi) Tanssiurheilunopettajan perustutkinto (1.aste), Tanssiurheilunopettajan jatkotutkinto (2.aste) / kansainvälisen liiton Licentiate (membership) - tutkinto sekä voimassa oleva World Dance Council -liiton (WDC) tuomarilisenssi. Lisäksi hänen tulee täyttää vähintään yksi seuraavista kriteereistä: finaalipaikka tanssiurheiluliiton alaisissa SM-kilpailuissa (vakio- tai latinalaistanssit) sijoitus kolmen parhaan parin joukossa tanssiurheiluliiton alaisissa 10-tanssin SMkilpailuissa kilpaillut Suomen nimeämänä edustajana ammattilaisten EM- tai MM-kilpailuissa (vakio-, latinalais- tai 10-tanssi) toiminut tuomarina vastaavassa kilpailussa aiemmin Henkilö ei saa tuomita lähisukulaistaan tai samassa taloudessa asuvaa henkilöä (lähisukulaisella tarkoitetaan tässä yhteydessä serkkua tai läheisempää). World Dance Council -liiton (WDC) tuomarilisenssi 9

STOL:n jäsen voi hakea WDC:n tuomarilisenssiä STOL:n kautta suoritettuaan WDC:n vaatimat tutkinnot. Tuomarointi Tuomarin velvollisuus on olla paikalla hyvissä ajoin ennen kilpailun alkua sekä taukojen jälkeen. Paikalle tultuaan tuomarin kuuluu ilmoittaa saapumisestaan kilpailunjohtajalle. Tuomari ei saa päivän aikana keskustella kilpailevista pareista muiden tuomarien kanssa. Hän ei myöskään saa keskustella kilpailevien parien kanssa tai antaa heille ohjeita. Tuomarin kuuluu arvostella pareja tasapuolisesti ja pysyä lattialla niin kauan kun musiikki soi. Tuomarin tulee käyttäytyä arvokkaasti sekä hyvien tapojen mukaisesti. 10