KARPIN VIESTI JA OPTISTART
|
|
|
- Annika Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1. Säännöt MARJANIEMENPURJEHTIJAT KARPIN VIESTI JA OPTISTART PURJEHDUSOHJEET Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä SPV:n Haastaja-sarjaan liittyvin muutoksin, luokkasääntöjä ja kilpailuohjeita. Säännön 41.e mukaista apua voi antaa lautakunnan nimeämä taho. Sääntöjen joukkuepurjehdusta koskeva liite D ei ole voimassa. 2. Joukkue Joukkue koostuu kolmesta optimistipurjehtijasta. Joukkueella on oltava nimi. 3. Muutokset purjehdusohjeisiin Mahdolliset muutokset purjehdusohjeisiin ilmoitetaan kipparikokouksessa ja asetetaan sen jälkeen nähtäväksi viralliselle ilmoitustaululle. 4. Kilpailuaikataulu Lauantaina purjehditaan viestilähtö ja sunnuntaina yksilöpurjehdukset fleet- lähtöinä. Fleet-lähdöissä ovat mukana myös pelkästään Optistart-kilpailuun osallistuvat purjehtijat. Optistart tulokset lasketaan myös Karpin Viestissä kilpaileville. Lauantai :00 Kilpailutoimisto avataan 11:00 Kipparikokous 11:55 Kaksi viestikilpailua n. 14:00 Tauko n. 14:45 Kaksi viestikilpailua Sunnuntai :00 Kilpailutoimisto avataan 11:00 Kipparikokous n. 12:05 Zoom8-luokan lähdön jälkeen Kaksi fleet-kilpailua
2 n. 14:00 Tauko n. 14:45 Kaksi fleet-kilpailua Palkintojen jako heti tulosten selvittyä. 5. Optimistijollaluokan luokkalippu on oranssi lippu Optimisti-logolla. 6. Kilpailualue on MP:n sataman ulkopuolella oleva vesialue. 7. Yksilökilpailun ja viestikilpailun erityisohjeet Lauantaina purjehdittavaan viestipurjehdukseen liittyvät erityisohjeet on kuvattu liitteessä B ja sunnuntaina purjehdittavan yksilökilpailun (fleet lähdöt) erityisohjeet ovat liitteessä A. 8. Lähtö Lähdöt tapahtuvat Purjehduksen kilpailusääntöjen kohdan 26 mukaisesti: Varoitusviesti 5 min Luokan lippu (oranssi) nostetaan ja annetaan kuuluva äänimerkki Valmiusviesti 4 min lippu P (sinivalkoinen) nostetaan ja annetaan kuuluva äänimerkki Yksi minuutti ennen lähtöä valmiuslippu lasketaan ja annetaan yksi äänimerkki. Lähdössä lasketaan luokan lippu (oranssi) ja annetaan kuuluva äänimerkki 9. Lähtölinja Linjan oikea pää on oranssi lippu kilpailulautakunnan aluksella ja linjan vasen pää on keltainen poiju. 10. Rajoitinpoiju Tuomarialuksen linjanpuolella mahdollisesti olevan rajoitinpoijun ja aluksen välistä ei saa purjehtia. 11. Maalilinja Lähtölinja on myös maalilinja. 12. Vaihtoehtoinen rangaistus Sääntöä 44.1 muutetaan siten, että 720 asteen käännös korvataan 360 asteen käännöksellä. 13. Protestit ja hyvityspyynnöt Protestit pitää ilmoittaa tuomarialukselle heti purjehditun lähdön jälkeen, ennen seuraavaa lähtöä sekä toimittaa kilpailutoimistoon protestien määräaikaan mennessä. Protestien määräaika on 30 minuuttia siitä kun
3 viimeinen vene on tullut maaliin päivän viimeisessä purjehduksessa. Tiedotukset protesteista pannaan ilmoitustaululle välittömästi protestien määräajan päätyttyä. Protestilomakkeita on saatavissa kilpailukansliasta. Saman joukkueen toinen jäsen on jäävi todistajana joukkuetta koskevassa protestissa. 14. Toimitsijaveneet Toimitsijaveneet on merkitty RC-lapuilla ja lähtö/maalialus vain Marjaniemen purjehtijoiden lipulla, jonka alaosassa on punainen raita. 15. Ilmoitukset kilpailijoille Kilpailun ilmoitustaulu on MP:n talolla. Lippuviestit maissa nostetaan rannan lipputankoon. 16. Pistelaskenta Yksilökilpailussa käytetään liitteen A mukaista sijalukujärjestelmää. Lähdössä kilpailija saa pisteitä sijoituksensa mukaan, sijoituksiin lasketaan mukaan myös vain Optistart-kilpailuun osallistuvat. Joukkueen sijoitus lähdössä saadaan laskemalla yhteen joukkueen purjehtijoiden pisteet. Lähdön voittaa pienimmän pistemäärän saanut joukkue. Tämän jälkeen joukkueelle annetaan lähtökohtainen pistemäärä sen sijoituksen mukaan. Viestikilpailussa joukkueen pistemäärä on sen sijoituksen mukainen. Jokaisesta joukkueen korjaamattomasta sääntörikkomuksesta pistemäärä kasvaa kolmella (3). Karpin Viestin voittaja on se joukkue, jonka eri osapurjehduksista (yksilö- ja viestikilpailuissa) saatujen pisteiden summa on pienin. Tasapisteissä ratkaisee parempi sijoitus viestissä. Jos paremmuus ei edelleenkään ratkea, voittaa se joukkue, jolla on parempi sijoitus viimeisessä viestilähdössä. 17. Palkinnot Karpin Viestissä kilpaillaan kiertopalkinnosta. Optistartissa kaikki purjehtijat palkitaan.
4 Liite A. YKSILÖPURJEHDUKSEN (fleet lähdöt) ERITYISOHJEET 1. Yleistä Fleet-lähdöt purjehditaan sunnuntaina. Samoissa lähdöissä myös Optistart-kilpailu. 2. Rata Rata on kuvion mukainen. Ratamerkit ovat keltaisia poijuja. Merkit jätetään vasemmalle. Kiertojärjestys on: lähtö maali. 3. Radan lyhentäminen Rataa ei lyhennetä, mutta tarvittaessa lähdön viimeiset osanottajat voidaan ottaa maaliin toisen vastatuuliosuuden jälkeen seuraavan lähdön nopeuttamiseksi. 4. Enimmäisajat Ellei yksikään vene ole tullut maaliin enimmäisajan umpeutuessa, purjehdus mitätöidään. Enimmäisaika on 60 minuuttia, mutta olosuhteiden muuttuessa voi kilpailulautakunta harkintansa mukaan keskeyttää lähdön ennen enimmäisajan täyttymistä.
5 Liite B. VIESTIKILPAILUN ERITYISOHJEET 1. Lähtöjärjestys Joukkueen purjehtijoiden lähtöjärjestys on ilmoitettava kilpailukansliaan ennen viestikilpailua edeltävää kipparikokousta. 2. Rata Rata on kuvion mukainen. Ratamerkit ovat keltaisia poijuja. Kiertojärjestys on: lähtö maali. Merkit 1 ja 2 jätetään vasemmalle ja merkki 3 oikealle. 3. Lähtö Joukkueiden ensimmäiset purjehtijat lähetetään Purjehduksen kilpailusääntöjen kohdassa 26 kuvatun menetelmän mukaisesti. 4. Vaihto Joukkueen ensimmäisen purjehtijan kierrettyä radan ja saavuttua maaliin lähtee joukkueen seuraava purjehtija kiertämään rataa. Vastaavasti joukkueen toisena lähtevä purjehtija lähettää joukkueen kolmannen purjehtijan matkaan ylitettyään maalilinjan. Vaihdon on tapahduttava niin, että mikään lähtevän veneen osa ei ylitä lähtölinjaa ennen kuin saapuva vene on ylittänyt kokonaan maalilinjan. Vaihtohetki pyritään ilmoittamaan äänimerkillä. Kilpailija valmistautuu lähtöön, kun edellinen purjehtija ohittaa rajoitinpoijun (3), s.o.
6 kilpailusäännöt astuvat voimaan. Muut kuin kilpailevat tai lähtöön valmistautuvat veneet pysyttelevät lähtölinjan takana tai etäällä rata-alueesta. 5. Yksittäinen takaisinkutsu Takaisinkutsu ilmoitetaan lipulla X ja mikäli mahdollista, enintään minuutin mittaisella äänimerkillä. 6. Enimmäisajat Ellei yksikään joukkue ole tullut maaliin enimmäisajan umpeutuessa, purjehdus mitätöidään. Enimmäisaika on 60 minuuttia ja olosuhteiden muuttuessa voi kilpailulautakunta harkintansa mukaan keskeyttää lähdön ennen enimmäisajan täyttymistä. Rataa ei lyhennetä, mutta tarvittaessa lähdön viimeiset osanottajat voidaan ottaa maaliin viimeisen suoritetun rataosuuden jälkeen seuraavan lähdön nopeuttamiseksi.
KARPIN VIESTI JA OPTISTART
1. Säännöt MARJANIEMENPURJEHTIJAT www.marjaniemen-purjehtijat.fi KARPIN VIESTI JA OPTISTART PURJEHDUSOHJEET Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä SPV:n haastajasarjaan
ESPOON PURSISEURA Optimistijollaluokan kadettikilpailu PURJEHDUSOHJEET
ESPOON PURSISEURA Optimistijollaluokan kadettikilpailu 27. 28.8.2016 PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöt 2013 2016 määriteltyjä sääntöjä ja kilpailevien luokkien
VP Race PURJEHDUSOHJEET. 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS).
VP Race 2017 PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.2 Optimistijollaluokan luokkasäännöt ovat voimassa. 1.3 PKS liite G on
Purjehdusohjeet Hamina, Race Board SM
Purjehdusohjeet Hamina, Race Board SM 26.08.-27.08.2017 1. Säännöt: 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen Kilpailusäännöissä 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä, 1.2 liitettä B ja kunkin luokan luokkasääntöjä.
EMK Espoon Merenkävijät ry Optimistijollien kadettikilpailu PURJEHDUSOHJEET
EMK Espoon Merenkävijät ry Optimistijollien kadettikilpailu 5.-6.5.2018 PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöt 2017-2020 (PKS) määriteltyjä sääntöjä ja Optimistijollaluokan
HSS Tiistaikilpailu 2018 KILPAILUOHJE
HSS Tiistaikilpailu 2018 KILPAILUOHJE KILPAILU JÄRJESTETÄÄN 8.5, 15.5, 22.5, 29.5, 12.6, 19.6, 7.8, 14.8, 21.8, 28.8, 4.9 ja 11.9 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2017-2020
PURJEHDUSOHJEET. X-99 kauden päätöskilpailu
PURJEHDUSOHJEET X-99 kauden päätöskilpailu 17.9.2016 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 2 TIEDOTUKSET KILPAILIJOILLE 2.1 Tiedotukset kilpailijoille
Purjehdusohjeet versio 2;
Optimisti ranking, Optimisti kadetti kilpailu 20-21.09.2014 Järjestäjä: Nyländska Jaktklubben, Koivusaari, Helsinki Purjehdusohjeet versio 2; 19.09.2014 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
PURJEHDUSOHJEET Karvalakkiregatta
PURJEHDUSOHJEET Karvalakkiregatta Lohjalla 1-2.10 2011 Kilpailukeskus osoitteessa Nuottatie 2, Lohja 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusääntöjä, sekä kilpailevien luokkien luokkasääntöjä.
SSS Sommar Regatta. Purjehdusohjeet Järjestäjä: Svartbäcks Segelsällskap r.f., Kärrby, Borgå
SSS Sommar Regatta 18-19.06.2016 Järjestäjä: Svartbäcks Segelsällskap r.f., Kärrby, Borgå Purjehdusohjeet 1. Säännöt 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä säänöja. 1.2
GULF OF FINLAND PURJEHDUSOHJEET
GULF OF FINLAND 2015 12-13.9.2015 ESPOON MERENKÄVIJÄT & MERENKÄVIJÄT PURJEHDUSOHJEET First 31.7 & X-99 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan kansainvälisiä kilpapurjehdussääntöjä. 1.2 Kielten ristiriitatapauksessa
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET
Keskiviikkokilpailu 2015 20.5., 27.5., 3.6., 10.6., 12.8., 19.8., 26.8., 2.9.2015 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
Lohja Race 1-2.8.2015
Lohja Race 1-2.8.2015 PURJEHDUSOHJEET Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä
2 TIEDOTUKSET KILPAILIJOILLE Tiedotukset kilpailijoille pannaan viralliselle ilmoitustaululle, joka sijaitsee kilpailutoimiston seinällä.
Kadettisarjan osakilpailu 20.-21.5.2017 Marjaniemen purjehtijat Helsinki, Suomi PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkän kansalliset
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET KESKIVIIKKOKISAT, KEVYTVENEET JA PURJELAUDAT 8.5 / 15.5 / 22.5 / 29.5 / 12.6. / 19.6. / 7.8. / 14.8. / 21.8. / 28.8. / 4.9 / 11.9 1 Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
PURJEHDUSOHJEET LAHTI Lahden Purjehdusseura ry.
PURJEHDUSOHJEET LAHTI 19.-21.5.2017 Lahden Purjehdusseura ry. Nämä purjehdusohjeet perustuvat Word Sailing Purjehduksen kilpailusäännöt 2017-2020 (PKS) Liite L mukaiseen kappalenumerointiin ja jotkut kappalenumerot
OPTIMISTI RANKING PURJEHDUSOHJEET LOHJA 10-11.9.2011
OPTIMISTI RANKING PURJEHDUSOHJEET LOHJA 10-11.9.2011 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Kansainväliset luokkasäännöt ovat voimassa ellei niitä
Purjelautailun Formula- ja Raceboard-luokkien Ranking kilpailu Yyteri 29.-31.7.2011
Purjehdusohjeet Purjelautailun Formula- ja Raceboard-luokkien Ranking kilpailu Yyteri 29.-31.7.2011 1. Säännöt: 1.1 Kilpailussa noudatetaan purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä, ISAF 2009-2012,
F-18 Season ending Helsinki Finnish Sail Racing Organisation PURJEHDUSOHJEET
F-18 Season ending 3.-4.10.2015 Helsinki Finnish Sail Racing Organisation PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Kielten ristiriitatapauksessa
PEKANPÄIVÄPURJEHDUS KEVYTVENEILLE 2.7.2016 Raahessa
Raahen Purjehdusseura ry Sivu 1 / 5 PEKANPÄIVÄPURJEHDUS KEVYTVENEILLE 2.7.2016 Raahessa Purjehdusohje 1 KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT 1.1 Purjehduksen kilpailusäännöt 2013-2016 ja purjehdusohje 2 TIEDOTUKSET
Gulf of Finland Race
Gulf of Finland Race 9. 10.9.2017 Espoon Merenkävijät (EMK) ja Merenkävijät (M) Purjehdusohjeet ORC 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä PKS määriteltyjä sääntöjä, näitä purjehdusohjeita
GULF OF FINLAND RACE PURJEHDUSOHJEET
GULF OF FINLAND RACE 2018 25. - 26.8.2018 ESPOON MERENKÄVIJÄT & MERENKÄVIJÄT PURJEHDUSOHJEET ORC, First 31.7 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2017-2020 määriteltyjä
Porkkala Race Kantvikin Purjehtijat Kirkkonummi
Porkkala Race 5-6.9. 2015 Kantvikin Purjehtijat Kirkkonummi PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen Kilpailusääntöjä 2013 2015 (PKS) sekä niiden kansallisia lisäyksiä ja poikkeuksia,
OPTIMIST Ranking ESF Esbo Segelförening rf. Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET
OPTIMIST Ranking ESF 3-4.9 2016 Esbo Segelförening rf Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Kansainvälinen
GULF OF FINLAND PURJEHDUSOHJEET
GULF OF FINLAND 2017 9-10.9.2017 ESPOON MERENKÄVIJÄT & MERENKÄVIJÄT PURJEHDUSOHJEET First 31.7 & FE-83 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan kansainvälisiä kilpapurjehdussääntöjä (PKS). 1.2 Kielten ristiriitatapauksessa
1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.
Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät
OPTIMIST SM ESF 7. - 10. 8. 2014. Esbo Segelförening rf. Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET
OPTIMIST SM ESF 7. - 10. 8. 2014 Esbo Segelförening rf Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Kilpailussa
Purjehdusohjeet 2015 Osakilpailu nro 1 Wasa Segelförening r.f.
1 Purjehdusohjeet 2015 Osakilpailu nro 1 Wasa Segelförening r.f. 1 Yleistä 1.1 Liigan järjestää Suomen Purjehdus ja Veneily ry. yhdessä purjehdusseurojen kanssa. Osakilpailun nro 1 järjestää Wasa Segelförening
POHJANLAHDEN REGATTA PURJEHDUSOHJE 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäänöissä
POHJANLAHDEN REGATTA 22.- 24.7.2016 PURJEHDUSOHJE 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäänöissä 2013-16 määriteltyjä sääntöjä sekä tätä purjehdusohjetta. 2.
Nebula Formula 18 Suomenmestaruuskilpailut Suomalainen Pursiseura ry ( SPS )
Nebula Formula 18 Suomenmestaruuskilpailut 28. 30.8.2015 Suomalainen Pursiseura ry ( SPS ) Purjehdusohje 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissa (PKS) määriteltyjä sääntöjä
Gulf of Finland Race. Purjehdusohjeet ORC Merenkävijät (M) ja Espoon Merenkävijät (EMK) 1. SÄÄNNÖT 2. TIEDOTUKSET KILPAILIJOILLE
Gulf of Finland Race 10.-11.9.2016 Merenkävijät (M) ja Espoon Merenkävijät (EMK) Purjehdusohjeet ORC 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä sekä
Optimistijollien SM-kilpailut elokuuta 2017 Optimistijollien Kadettikilpailu elokuuta 2017
Optimistijollien SM-kilpailut 18.-20. elokuuta 2017 Optimistijollien Kadettikilpailu 19.-20. elokuuta 2017 Järjestäjä: Espoon Pursiseura ry, Nuottaniemi, Espoo Tukikohta: Nuottaniemi, Espoo PURJEHDUSOHJEET
Gulf of Finland Race 2015
Gulf of Finland Race 2015 Purjehdusohje ORC1+ORC2 Osallistuvat veneet: ORC1-luokka omana luokkanaan ja ORC2-luokka johon on lisätty kilpailuun ilmoittautuneet ORC3-luokan veneet. 1. JÄRJESTÄVÄT SEURAT
OPTIMISTIJOLLLIEN RANKING- JA KADETTIKILPAILU JÄRJESTÄJÄ NYLÄNDSKA JAKTKLUBBEN NJK, KOIVUSAARI HELSINKI PURJEHDUSOHJEET
OPTIMISTIJOLLLIEN RANKING- JA KADETTIKILPAILU 16-17.9.2017 JÄRJESTÄJÄ NYLÄNDSKA JAKTKLUBBEN NJK, KOIVUSAARI HELSINKI PURJEHDUSOHJEET 1. SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
Formula 18 Ranking 21.5., 28.5., Suomalainen Pursiseura ry ( SPS )
Formula 18 Ranking 21.5., 28.5., 4.6.2015 Suomalainen Pursiseura ry ( SPS ) Purjehdusohje 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusa a nno issa ma a riteltyja sa a nto ja. 1.2. Kielten
Kihti Two-Star 2015 purjehdusohjeet. Tapahtuma: Kihti Two-Star -kilpailu 23.5. köliveneille, joissa on 2 hengen miehistö.
Kihti Two-Star 2015 purjehdusohjeet 24.2.2015 Tapahtuma: Kihti Two-Star -kilpailu 23.5. köliveneille, joissa on 2 hengen miehistö. Tapahtuma on avoin kaikille SPL:n jäsenseurojen purjehtijoille Järjestäjä:
TURUN PURSISEURA ry TURUN HOPEA KILPAPURJEHDUKSEN PURJEHDUSOHJEET. Järjestäjä Turun Pursiseura ry (TPS), Ruissalon puistotie 316, Turku
TURUN PURSISEURA ry TURUN HOPEA KILPAPURJEHDUKSEN PURJEHDUSOHJEET 20.5.2013 Tapahtuma: Turun Hopea Kilpapurjehdus Tapahtuma on avoin kaikille SPV:n jäsenseurojen purjehtijoille Järjestäjä Turun Pursiseura
Ratakilpapurjehduksen perusteet
Teoriakoulutus ikkilä Ratakilpapurjehduksen perusteet 1 Kilpailuun osallistuminen Ilmoittautuminen, kipparikokous Kilpailuihin ilmoittaudutaan joko ennakkoon tai paikan päällä. Ilmoittautuminen tehdään
Imatran Purjehdusseura ry. PURJEHDUSOHJEET 1. (10)
Imatran Purjehdusseura ry. PURJEHDUSOHJEET 1. (10) 43. IMATRAN IMMEN PURJEHDUS 9.6.2018 PURJEHDUSOHJEET 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan ISAF:n Purjehduksen Kilpailusääntöjä Suomen Purjehdus ja Veneilyn
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.3 Luokkien luokkasäännöt ovat voimassa kussakin luokassa.
HSS DOWN TOWN RACE 2015 12.-14.6.2015 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Liuskasaari yhteistyössä Suomalainen Pursiseura ry Helsinki, Sirpalesaari PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan
TWILIGHT SUMMER SAILING SERIES 2015 KESKIVIIKKOKILPAILU KÖLIVENEILLE KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET (PÄIVITETTY 18.5.
WWW.TWILIGHTRACING.FI TWILIGHT SUMMER SAILING SERIES 2015 KESKIVIIKKOKILPAILU KÖLIVENEILLE KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET (PÄIVITETTY 18.5.2015) Kilpailun järjestäjä Helsingfors Segelklubb ry. (HSK)
EESTILUODON MALJA, LYS 14 mpk ITÄSYNDIKAATIN RANKING
EESTILUODON MALJA, LYS 14 mpk ITÄSYNDIKAATIN RANKING Lauantain ensimmäinen lähtö klo 11.00. PURJEHDUSOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan ISAF:n voimassa olevia kansainvälisiä kilpapurjehdussääntöjä
PURJEHDUSOHJEET. First 36.7 OD Regatta 12.-13.9.2015
FINAL VERSION 9.9.2015 PURJEHDUSOHJEET First 36.7 OD Regatta 12.-13.9.2015 Järjestäjä First 36.7 Finland ry 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä sekä
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Europe -luokan karsintakilpailu 3/2018 ja Zoom8 ranking 2/2018 Tapahtuma: Europe Class Finlandin karsintakilpailu sekä Zoom8 rankingkilpailu. Tapahtuma on avoin kaikille Europe ja Zoom8 luokan
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Optimistijollien karsintakilpailu 2/2017 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 2/2017. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat osallistua kaikki Suomen Optimistijollaliitolta
1. SÄÄNNÖT OPTIMIST aikeestaan. luvalla
1 PURJEHDUSOHJEET OPTIMISTI RANKING KILPAILU 5/2015 OPTIMIST KADETTI KILPAILU 12 13.9. 2015 1. SÄÄNNÖT 1.1. Kilpailussa sovelletaan ISAF:n voimassaolevia Purjehduks en kilpailusääntöjä 1.2. Mitkään kansallisen
PURJEHDUSOHJEET. Tapahtuma: Airisto regatta 2017
Tapahtuma: Airisto regatta 2017 505 Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 505 luokkamestaruuskilpailut Laser Standard Suomen mestaruuskilpailut Laser Radial ranking Star luokan 10th District mestaruuskilpailut
KILPAILUN JÄRJESTÄJÄN OHJEET
KILPAILUN JÄRJESTÄJÄN OHJEET Tiistaikilpailut 6.5 30.9.2003 Syyspurjehduksen jälkeen siirrytään sunnuntaipurjehduksiin 12.-26.10.2003 Tiistaikilpailut alkavat klo 18.30 Sunnuntaikilpailut alkavat klo 11.00
KIHTI TWO-STAR 2016 PURJEHDUSOHJEET
KIHTI TWO-STAR 2016 PURJEHDUSOHJEET Tapahtuma: Kihti Two-Star -kilpailu 28.5. 2016 köliveneille, joissa on 2 hengen miehistö. Tapahtuma on avoin kaikille LYS-säännön täyttäville veneille ja SPL:n jäsenseurojen
Lauantailenkki 07.06.2014
Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät
Lohja Race
Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja (kilpailukeskus: Aurlahti, rantakenttä) E-jolla JunioriSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking
PURJEHDUSOHJEET. First 36.7 & X-35 OD Regatta 30.-31.8.2014
FINAL VERSION 27.8.2014 PURJEHDUSOHJEET First 36.7 & X-35 OD Regatta 30.-31.8.2014 Järjestäjä Luokkaliitot X-35 ja First 36.7 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä
Purjehduskilpailun kulku eli mitä ihmettä ne kaikki liput tarkoittavat
Purjehduskilpailun kulku eli mitä ihmettä ne kaikki liput tarkoittavat Yleisiä huomioita Lue aina huolella purjehdusohjeet (aka. Orderit, Sailing Instructions), ei ainoastaan kipparin/jonkun muun vastuulla
KILPAILUKUTSU. Sääntö G3 on voimassa niiden lainaveneiden osalta, joille kilpailulautakunta on erikseen myöntänyt luvan.
KILPAILUKUTSU Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2013 Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS) Aika: 11. 12. toukokuuta 2013 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016
KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 1/2016. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat
PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT. 2 Tiedotukset kilpailijoille. 3 Muutokset purjehdusohjeisiin. 4 Maissa annettavat viestit. Alandia Suursaari Race 2015
PURJEHDUSOHJEET ALANDIA SUURSAARI RACE 5-7.6.2015 Espoon Merenkävijät ry (EMK) Espoon Pursiseura ry (EPS) Esbo Segelförening ry (ESF) Kivenlahden Venekerho ry (KLV) 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
