IISALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 02 IISALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3323 12 3341 03 3341 06 KONOLANMÄKI VALKEISKYLÄ KAUPPILANMÄKI 3323 11 3341 02 3341 05 RUNNI IISALMI SOINLAHTI IISALMI Peltosalmi 3323 10 3341 01 3341 04 RUOTAANMÄKI HUOTARI PELTOSALMI Espoo 2002

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

IISALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (JOUKO SAARELAINEN)...2 YLEISTÄ...2 KIVENNÄISMAAT (JOUKO SAARELAINEN)...3 KALLIOALUEET...3 MOREENIKERROSTUMAT...3 KARKEARAKEISET KERROSTUMAT...3 HIENORAKEISET KERROSTUMAT...4 RANTAKERROSTUMAT...5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (JUKKA LEINO)...6 TURVEKERROSTUMAT...6 POHJAVESI (JOUKO SAARELAINEN)...6 POHJAVEDEN ESIINTYMINEN JA LAATU...6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA...6 KIRJALLISUUTTA...7 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi

2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 540 6,7 Mr Hiekkamoreeni 60 0,7 HMr Hienoainesmoreeni 3 351 41,8 HHt/HMr 5 0,1 Hs/HMr 5 0,1 Sa/HMr 29 0,4 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 35 0,4 HMrM Moreenimuodostuma (drumliini), hienoainesmoreenia 185 2,3 Sr Sora 3 Hk Hiekka 108 1,3 Ht Hieta 463 5,8 Ct/Ht 29 0,4 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hiekkavaltainen 107 1,3 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hietavaltainen 45 0,6 HHt Hieno hieta 425 5,3 Ct/HHt 20 0,2 Hs Hiesu 247 3,1 Sa 949 11,8 Ht/Sa 22 0,3 HHt/Sa 126 1,6 Hs/Sa 354 4,4 Lj/Sa 35 0,4 Ct/Sa 90 1,1 LjHs Liejuhiesu 25 0,3 LjSa Liejusavi 57 0,7 Ct/LjSa 50 0,6 Lj Lieju 27 0,3 Ct/Lj 4 Ct Saraturve 316 3,9 St Rahkaturve 6 0,1 Tä Täytemaa 6 0,1 O Kartoittamaton 288 3,6 Maa-aluetta 8 012 100,0 Vettä 1 988 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin suuntauksen, joka karttakuvassa näkyy noin 320-340 suuntauksena. Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 320-330.

3 Mannerjäätikkö suli noin 9 500 vuotta sitten. Aluetta peitti aluksi Itämeren muinainen Yoldiamerivaihe. Ainoastaan Iimäen laki ulottui saarena noin 30 m Yoldiameren pinnan yläpuolelle. Iimäen laki on nykyisin yli 200 m mpy. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui. Yoldiameri vaihtui makeavetiseksi Ancylusjärveksi ja edelleen maan kohottua lisää veden alta Saimaan vesistö kuroutui itsenäiseksi järveksi. Nk. Suursaimaan vaikutuspiiriin kuuluivat alueet, jotka nykyisin ovat tason 112,5 m mpy. alapuolella. Suursaimaa laski aluksi Pohjanlahteen ja vaihe päättyi, kun vesistö sai uusia lasku-uomia kaakkoisosaan ja lopulta syntyi Vuoksi n. 5 000 vuotta sitten. Vedenpinta laski ja kartta-alueen vesistöt saivat nykyisen muotonsa. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Kallioalueita, joihin kuuluvat kalliopaljastumat ja alle metrin paksuisen moreenin peittämät kalliot, on 6,7 % maa-alasta. Kallioalueet sijaitsevat pääasiassa koillisosassa Partalan alueella sekä eteläisessä keskiosassa Tanelinkankaan ja Räihänmäen alueilla. Kartta-alueen kallioperä on lähes kauttaaltaan arkeeisiin kivilajeihin kuuluvaa raitaista migmatiittia tai granitoidia. Itäosassa Pikku-Iin itäpuolella on arkeeisia kiviä leikkaavana diabaasijuonia. Aivan kartta-alueen länsiosassa kallioperä koostuu kuitenkin kiilleliuskeesta ja arkosiitista. Moreenikerrostumat Moreeni on pääasiassa mannerjäätikön alla kerrostunutta pohjamoreenia. Kartta-alueella sen osuus on noin 43 % maa-alasta. Pohjamoreeni noudattelee kallioperän muotoja vaihtelevan paksuisena, yleensä alle 5 metrisenä kerroksena. Pohjamoreeni on kauttaaltaan hienoainesmoreenia (savipitoisuus yli 5 %). Hienoainesmoreenin hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) vaihtelee välillä 34,8-62,7 % ja on keskimäärin 53,8 %. Savipitoisuus (Ø < 0,002 mm) vaihtelee välillä 4,3 % - 14,4 % ja on keskimäärin 11,1 %. Kuvassa 1 on esitetty alueelle muutamien tyypillisten maalajien rakeisuuskäyriä. Kartta-alueen länsi- ja luoteisosan pinnanmuodoille antavat omaperäisen leiman jyrkkäpiirteiset ja paikoin tasalakiset moreenimuodostumamäet. Moreenimuodostumien osuus koko kartta-alueella on 2,7 % maa-alasta. Suurin osa niistä sijaitsee kartta-alueen länsi- ja luoteisosassa Joutsenjoen ja Sopenkylän alueilla, mutta muutamia muodostumia on myös itäosassa Kiuruvedelle lähtevän tien varressa. Sopenkylän ja Joutsenjoen alueen muodostumamäet näkyvät karttakuvassa pyöreänmuotoisina kuvioina ja ne ovat poikkeuksellisen jyrkkärinteisiä ja korkeita (5-35 m). Osa muodostumista on tasalakisia. Suurin, Sopenkylän Mäkiaho, on halkaisijaltaan noin 0,5 km ja korkeudeltaan lähes 40 m. Maantieleikkausten, koekuoppien ja seismisten luotausten perusteella mäet ovat kokonaan moreenia. Moreeni on ainekseltaan vähäkivistä ja vähälohkareista hienoainesmoreenia. Ainoastaan muutamat itäosan kummut ovat hiekkamoreeniaineksisia. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen läpi, sen itäosassa, kulkee lähes pohjois-etelä suuntainen harju. Se jatkuu alueen sekä pohjois- että eteläpuolella. Harju kulkee Partalan kautta Lapinniemelle ja josta edelleen Mansikkaniemen kautta katkonaisena kaupungin keskustan itäpuolelle. Harju on loivapiirteinen ja saanut tasoittuneen muotonsa jääkauden jälkeisten vesistövaiheiden aikana. Ainekseltaan harju on hiekka- ja hietavaltainen. Pitkittäisharjun lisäksi alueella on useita erillisiä pieniä hiekka- ja hietamuodostumia. Tällaisia ovat esim. Huotarin Haapaniemen harju, Kuosmansaari, Ruhankangas, Tuohimäki ja Lippolanharju. GTK:n maa-ainesarkiston mukaan

4 Kuva 1. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuuskäyristä. on karttalehden harjujen arvioitu kokonaismassamäärä 8,45 milj.m 3, josta hiekkavaltaista on 8,32 milj.m 3 ja soravaltaista 0,13 milj.m 3. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia kerrostumia, hienoja hietoja, hiesuja, savia ja liejusavia on alavimmilla alueilla Poroveden ja Iijärvien rantamailla. Koko maa-alasta saven osuus on 11,8 %. Monin paikoin savi on liejusavien tai alle metrin paksuisten hiesukerrostumien peitossa. Yli metrin paksuisia hiesualueita on 3,1 % ja hienohieta-alueita 5,3 % maa-alasta. Kun mannerjäätikkö suli, aluetta peitti aluksi kymmenien metrien syvyinen muinainen Yoldiameri. Merenpohjalle moreenin päälle kerrostui pohjanmuotoja myötäilevä vuosikerrallisen hiesun ja saven kerros. Mitä kauemmaksi jäätikkö vetäytyi luoteeseen sitä ohuemmiksi ja savisemmiksi kerrostuvat vuosilustot muuttuivat siten, että aivan kerrostuman yläosassa vuosilustoja tuskin enää havaitsee. Heti lustokerrostuman päällä on noin 10 cm paksu punaharmaan lihavan saven kerros. Tällöin mannerjäätikön reuna on ollut jo Suomenselän luoteispuolella ja punaharmaan saven väri on peräisin Muhoksen muodostuman punasävyisestä savikivestä. Merivaiheen aikana sedimenttiä kerrostui noin 0,8-0,9 m. Heti mannerjäätikön sulamisen jälkeen maa kohosi voimakkaasti ja veden syvyys pieneni. Alkoi vaihe, jonka aikana aaltoliike ja virtaukset kuluttivat nykyisiltä yläviltä alueilta sinne aiemmin kerrostuneita savi- ja hiesukerrostumia. Aines kerrostui uudelleen alueen alaviin osiin ja järvialtaisiin vanhempien sedimenttien päälle. Tätä kerrostumaa on noin 0,5-0,6 m. Suursaimaan vaikutuspiirissä olleille alueille on kerrostunut (nk. postglasiaalisia eli jääkauden jälkeen kerrostuneita) hieman humuspitoisia savia ja liejusavia. Tällaisia kerrostumia on Joutsenjoella ja Tismiön, Keskimmäisen ja Ylemmäisen ympäristössä. Oheisessa kuvassa 2 on esitetty häiriintymätön kerrostumanäyte, joka on kairattu Poroveden pohjasta. Siinä on kuvattuna koko kerrossarja moreenista nuorimpaan järviliejuun.

5 Rantakerrostumat Alueen läpi kulkevasta harjusta ja moreenirinteiltä huuhtoutui muinaisten Itämeri- ja Suursaimaavaiheiden aikana hiekkaa ja hietaa. Aines kerrostui rantakerrostumiksi matalaan veteen. Näitä kerrostumia on joka puolella karttalehteä. Paksuudeltaan nämä kerrostumat ovat kuitenkin vaatimattomia, etenkin moreenialueilla. Monin paikoin kerrostumia on jo käytetty hyödyksi. Rantakerrostumien osuus on kuitenkin 7,1 % maa-alasta. Syvyys m Kuva 2. Yleiskuva Poroveden pohjan sedimenteistä. 1. Liejuhiesua, 2. Hiesua, 3. Savea, 4. Moreenia.

6 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Leino) Turvekerrostumat Kartta-alueen maa-alasta on turvekerrostumien peitossa 6,5 %. Niitä esiintyy eniten alueen luoteisosassa. Kooltaan alueen suot ovat pieniä ja mineraalimaiden pirstomia ja lahdekkeisia. Kaikkien tutkittujen soiden pohjalta löytyy enemmän tai vähemmän laaja-alainen liejukerros, joten pienen järven tai lammen umpeenkasvu on ollut yleinen soiden syntytapa. Turvekerroksen paksuuskasvun myötä soistuminen levisi ympäristön mineraalimaalle. Alueen korkokuva on kuitenkin niin jyrkkäpiirteinen, ettei laajoja yhtenäisiä soita ole voinut syntyä. Länsiosassa sijaitsevat Honkasuo ja Muurainsuo ovat syntyneet sen jälkeen kun Suursaimaa vetäytyi alueelta. Muut tutkitut suot ovat syntyneet aikaisemmin. Lähes koko kehityksensä ajan suokasvillisuus on saanut ympäristöstä ravinteisia valuvesiä. Kasvillisuus on ollut vaateliasta ja siitä kerrostui saravaltaista turvetta. Pykäläsuota lukuun ottamatta tutkitut suot ovat matalia. Turvekerroksen paksuus on vain noin metri ja yli kahden metrin paksuisia turvekerroksia on vähän. Turpeen maatuneisuus vaihtelee. Honkasuon ja Hanhisuon kerrostumat ovat kohtalaisen hyvin maatuneita (Taulukko 2). Alueen suot on ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet ja turvekankaat. Avosoita ei alueella ole. Metsänkasvatus on alueen soiden tärkein käyttömuoto. Sen lisäksi soita on raivattu viljelykseen. Alueen länsi- ja pohjoisosassa on runsaasti turvepohjaisia peltoja. Koska suot ovat pieniä ja niiden turvekerros ohut, ne eivät sovellu laajamittaiseen polttoturvetuotantoon. Pienja kotitarvetuotantoon on mahdollisuuksia varsinkin joidenkin suopeltojen kohdalla. Kasvuturvetuotantoon soveltuvia soita ei alueella ole. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen ja laatu Karttalehtialueen merkittävin pohjaveden muodostumis- ja varastoitumisalue on alueen itäosan läpi Iisalmen kaupungin keskustan, Mansikkaniemen ja Partalan kautta kulkeva harju. Keskimääräinen pohjaveden muodostuminen tällä harjualueella on noin 1500 m 3 /vrk. Mansikkaniemen jatkeena olevalla harjusaarella onkin pohjavedenottamo. Myös muilla alueen pienillä hiekka- ja hietamuodostumilla on merkitystä pohjavesivarastoina. Niiden merkitys on kuitenkin suurempi hiekanottopaikkoina kuin pohjavesiesiintyminä. Kartta-alueen moreenikerrostumat ovat tiiviytensä ja suuren hienoainespitoisuutensa takia huonosti vettä johtavia. Näin ollen olosuhteet niissä runsaan ja hyvälaatuisen pohjaveden muodostumiselle ovat huonot. Muutamin paikoin moreenialueilla on kuitenkin kohtalaisen hyviä lähteitä. Tähän on syynä jyrkkä topografia ja sen aiheuttama voimistunut pohjaveden liike. Yksittäisten talouksien käyttöön pohjavettä on saatavissa riittävästi koko alueella. GTK on tutkinut alueelta kolme pohjavesinäytettä. Kaksi näytteistä on samasta lähteestä eri ajankohtina Ylemmäiseltä ja yksi näyte on kaivosta Sopenkylän alueelta. Laboratoriotutkimuksen perusteella veden laatu näissä näytteissä ei täysin täytä hyvälle käyttövedelle asetettuja vaatimuksia. Esim. lähdenäytteen vesi on hapanta ja rautapitoista ja kaivoveden kemiallinen hapenkulutus (KMnO 4 -luku) on suuri. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA - Iimäki ja muinaisrannat sen rinteillä.

7 - Kumpumoreenimuodostumat Iimäen länsipuolella, esimerkiksi Mäkiaho ja sen rinteessä Ancylusranta sekä muinainen maanvyörymä. KIRJALLISUUTTA Suomen Kartasto, vihko 123-126, Geologia. Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura 1990. Haavisto, M. (toim.) (1983). Maaperäkartan käyttöopas. 1:20 000, 1:50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. Kukkonen, E. ja Sahala, L. (1988). Iisalmen kartta-alueen maaperä, lehti 3341 Iisalmi 1:100 000. Geologian tutkimuskeskus. Paavola, J. (1990). Suomen geologinen kartta. Kallioperäkartta, lehti 3341 Iisalmi 1:100 000. Geologian tutkimuskeskus.

MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14

Taulukko 2. Numerotietoja GTK:n karttalehden 3341 02 alueelta tutkimista soista. Suon nimi Suokairauspisteet ha Pintaala Keskimäär. maatuneisuus H Keskimääräinen paksuus m pintaosa koko suo Tutkittu suoalue Yli 2 m:n syvyinen alue Turvemäärä milj. suo-m 3 pintaosa koko suo Syvin piste m Turvelajisuhteet % S-valtaiset C-valtaiset Pintaala ha Keskimääräinen paksuus m pintaosa koko suo Turvemäärä milj. suo-m 3 pintaosa koko suo HONKASUO 401-402 12 5.9 0.5 1.2 0.06 0.14 2.0 61 39 1 0.2 2.0 0.00 0.02 MUURAINSUO 403-404 20 5.3 0.3 1.0 0.05 0.20 2.1 57 43 2 0.2 2.1 0.00 0.04 SUURISUO 405-407 35 4.8 0.1 1.0 0.04 0.36 2.7 20 80 4 0.1 2.6 0.00 0.10 HANHISUO 408-410 33 6.1 0.1 0.8 0.03 0.25 1.2 11 89 1 0.3 2.1 0.00 0.02 PYKÄLÄSUO 411 41 4.8 0.0 1.5 0.01 0.60 4.0 4 96 10 0.1 2.9 0.01 0.29 Yhteensä/keskimäärin 141 5.2 0.1 1.1 0.19 1.55 2.4 21 79 18 0.1 2.6 0.01 0.47 9