Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2014 ELOKUU 1
PUHEENJOHTAJAN PALSTA Odotimme talvea, sitä ei tullut. Nyt olemme odottaneet kesää, tänään (7.7.2014) se taisi tulla, kun on ensimmäinen, toivottavasti ei viimeinen, hellepäivä.kevään aikana on latulaisilla ollut monenmoista toimintaa: patikkaretkiä, pyöräilyä, yhdistyksemme tunnetuksi tekemistä ja monia muita tekemisiä. Erityisesti olen pannut merkille Metsämörritoiminnan liikkeelle lähdön, joka on ollut tosi hyvä. Nyt vetoan kaikkiin jäseniin: lähtekää Metsämörrivetäjiksi ja apulaisiksi. Metsässä lapset saavat virikkeitä ja heistä kasvaa toimivia latulaisia. Taasen olemme saaneet lukea eri tiedotusvälineistä tutkimuksista, jota vääjäämättömästi osoittavat luonnossa liikkumisen tervehdyttävän vaikutuksen. Sitä me latulaiset tarjoamme itsellemme ja kaikille muille. HYVÄÄ KESÄÄ JA SITTEN ALKAVAA SYKSYÄ! LIIKKEELLE KAIKKI! Pj Matti KOKOUSKUTSU Turun Latu Ry sääntömääräinen syyskokous on torstaina 6. marraskuuta 2014 klo 19.00 Latumajalla. Purjetie 8 20360 Turku. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 mukaiset syyskokoukselle kuuluvat asiat. muun muassa päätetään vuoden 2015 toiminnasta ja taloudesta, sekä valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Tervetuloa vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan ja asioihin. Turun Latu Ry:n hallitus 2
Turun Latu ry. Perustettu 1.10.1956 Suomen Ladun jäsenyhdistys Pankkiyhteys: FI71 3636 3010 8252 14 Turun Ladun toimisto: Osoite: Purjetie 8, 20360 Turku Puhelin: 040 515 9913 Latuviesti ISSN 0780-7910 Päätoimittaja: Jaakko Tilli Kustantaja: Turun Latu ry Taittaja: M.Kokko/Aboa Ohjelmistot Ky Painopaikka: Painotalo Painola, Kaarina www-sivut: www.turunlatu.fi Jäsenmaksut vuonna 2014 Perheen 1. jäsen 21,00 Nuorisojäsen (alle 20-v.) 8,00 Opiskelijajäsen (alle 29-v.) 8,00 Toisen yhdistyksen jäsen 12,50 (on 1. jäsen toisessa yhdistyksessä) Perhejäsenmaksu 29,00 (käsittää samassa osoitteessa asuvia) Yhdistyksen hallitus 2014 Puheenjohtaja Matti Viksten... 040 515 9913 Suovantie 58 as. 1 pj@turunlatu.fi Varapuheenjohtaja Markku Jessen-Juhler... 045 633 4157 Knaapintie 5-7 B 11 vpj@turunlatu.fi Sihteeri Sirkku Kaskinen... 040 578 3160 sihteeri@turunlatu.fi Jäsensihteeri Sirkka Kataja... 2485707 jasensihteeri@turunlatu.fi... 040 867 3955 Taloudenhoitaja Erkki Tuominen... 050 337 1139 talous@turunlatu.fi Jäsen Seppo Aarnio... 0400 299 144 seppok.aarnio@gmail.com Jäsen Markku Kaskinen... 050 351 2932 kaskinen.markku@luukku.com Jäsen Marjatta Kärkkäinen... 0400 520 535 Jäsen Simo Rantala... 0400 158 231 simo.rantala@kotiposti.net Jäsen Jaakko Tilli... 0400 672 742 jaakko.tilli@gmail.com Jäsen Marja-Liisa Tuominen... 050 395 2569 maisa.tuominen@gmail.com 3
Toimikuntien vastuuhenkilöt Retkeilytoimikunta Ilpo Vuori... 040 584 2355 retkeily@turunlatu.fi Majatoimikunta Teuvo Kataja... 040 563 1190 Marjatta Kärkkäinen... 0400 520 535 maja@turunlatu.fi Melontatoimikunta Eino Väärä... 0400 836 922 melonta@turunlatu.fi Pyöräilytoimikunta Kauko Seppälä... 040 1750 760 kauko.seppala@gmail.com Kävelytoimikunta Jaakko Tilli... 0400 672 742 kavely@turunlatu.fi Lumikenkäily Retkiluistelu IVV yhdyshenkilö Ilpo Vuori... 040 584 2355 ivv@turunlatu.fi Leikearkiston hoitaja Soili Aho... 044 320 0142 arkisto@turunlatu.fi Tiedotustoimikunta Jaakko Tilli... 0400 672 742 tiedotus@turunlatu.fi Reittitoimikunta Martti Hintukainen... 0400 821 801 reitti@turunlatu.fi Metsämörritoimikunta Sanna Paloposki sanna.paloposki@gmail.com Maanantai-illan kuntosauvailut Liikumme reipasta vauhtia ulkoilureittejä, luonto- ja metsäpolkuja pitkin. Kesto noin 1h30min. Pituus noin 10 km. 04.08 Ruissalo Honkapirtti 11.08 Veho Raisio 18.08 Hirvensalo laskettelurinne parkkipaikka 25.08 Pansio Kisapuisto (urheilukenttä) Laivateollisuudenkadun ja Pansiontien kulma 01.09 Katariinanlaakso bussi 13 kääntöpaikka 08.09 Impivaara jalkapallo/jäähalli parkkipaikka 15.09 Halinen kalaportaat 22.09 Lauste ulkoilumaja 29.09 Veritas-stadion parkkipaikka 06.10 Ruissalo Honkapirtti kuutamokävely klo 19.00 13.10 Katariinanlaakso bussi 13 kääntöpaikka 20.10 Halinen kalaportaat 27.10 Lauste ulkoilumaja 4
03.11 Kurala kylämäki parkkipaikka 10.11 Impivaara jalkapallo/jäähalli parkkipaikka 17.11 Halinen kalaportaat 24.11 Lauste ulkoilumaja 01.12 Isku parkkipaikka Satakunnantie Satakunnantie 162 08.12 Kurala Kylämäki parkkipaikka 15.12 Impivaara jalkapallo/jäähalli HUOM! LÄHDÖT AINA KLO 18.00, paitsi Kuutamokävely klo 19.00 Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742, jaakko.tilli@gmail.com Kesäillan patikka Rymättylän Uutiskuuvan vuorelle Tiistai aamupäivän sauvailut 12.08 09.12.2014 Lähtö klo 10.00 Impivaaran jäähallilta Eskonkatu 1. Kesto noin 1h + alku- ja loppujumpat. Omat sauvat mukaan. Liikutaan kevyen liikenteen väylillä sekä luonto- ja metsäpoluilla. Opastusta aloittelijoille 15 min. ennen lähtöä. Tiedustelut: Ritva Lehto 040 841 3252 5
Kuutamokävely 6.10. klo 19.00 Ruissalo Honkapirtti Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742, jaakko.tilli@gmail.com PYÖRÄILYTOIMIKUNNAN UUTISIA Pyöräilytoimikunnan www-sivut 1. WWW-sivut Pyöräilytoimikunnan uudistetut www-sivut löytyvät osoitteesta www.tulapy.fi Sivut ovat varsin laajat tutustukaa niihin. 2. Pyöräilytoiminnan sähköpostituslista Www-sivujen vasemmassa laidassa olevan valikkolistan alimmaisena on ilmoittautuminen sähköpostituslistalle. Listalle ilmoittautuneet saavat tietoa Turun Ladun pyöräilytapahtumista ja muusta pyöräilyyn liittyvästä. Käy ilmoittautumassa! 3. Vieraskirja Www-sivuilla on myös vieraskirja, johon voit käydä kirjoittamassa kommenttejasi pyöräilyyn liittyvistä asioista. Pyöräilytoimikunnan facebook-sivut Pyöräilytoimikunnan facebook-sivut löytyvät osoitteesta http://www.facebook.com/turunladunpyorailijat Tykkää sivuista! Talkoolaisia tarvitaan Turun Latu on mukana Kaupunginosaviikolla järjestämällä Lasten taitoajotestejä, Pyörähuoltoa, Pyöräretkiä ja pyöräilyyn liittyvää koulutusta. Toiminnan toteuttamiseen tarvitaan talkoolaisia. Seuraavat tapahtumat odottavat toimijoita: Lauantai 23.8. klo 14 16 Lasten taitoajo Halisten koulun kenttä (Frantsin kenttä) Halinen Koroinen kaupunginosaviikko. 6
Keskiviikko 3.9. klo 14-18 Lasten taitoajo Pernon koulun kenttä. Pansio-Perno kaupunginosaviikko. Lauantai 6.9. klo 12 15 Lasten taitoajo Tilhen kenttä Pääskyvuorella. Pääskyvuoren kaupunginosaviikko Ilmoittautumiset Erkki Tuomiselle puh. 040 337 1139 tai sähköpostilla talous@turunlatu.fi Pyöräilyiden ohjaajaksi! Turun Ladun pyöräilytoimikunta etsii uusia pyöräretkien ohjaajia. Ohjaajat saavat koulutusta mm. EA1. Koulutus vaatii luonnollisesti sitoutumisen ohjaajatoimintaan. Ohjaustoiminta aloitetaan lyhyiden retkien (esim. tiistaipyöräilyt) ohjaamisella. Ohjaajalta edellytetään sosiaalisuutta, vastuunkantokykyä ja kykyä ottaa huomioon osallistujien kuntotaso ja toimia sen mukaisesti. Ilmoita kiinnostuksestasi Kauko Seppälälle puh. 040 175 0760, sähköposti: pyoraily@turunlatu.fi Myllyn Pyöräilyyn Oletko osallistumassa Myllyn Pyöräilyyn elokuussa? Tule mukaan Turun Ladun ryhmään. Pääsemme porukalla ehkä hieman halvemmalla. Ota yhteys Kauko Seppälään niin saat lisäselvitystä. Kaukon yhteystiedot puh. 040 175 0760 tai kauko.seppala@gmail.com 7
KULTTUURIPYÖRÄILYT 2014 Kulttuuripyöräilyihin ilmoittaudutaan etukäteen. Ilmoittautumiset Erkki Tuomiselle: erkki.k.tuominen@kolumbus.fi puh. 050 337 1139. Paikanpäällä ohjaaja kerää lippujen hinnan ja pääsymaksut ja maksaa ne keskitetysti. Lauantai 9.8 Tutustuminen Louhisaaren kartanolinnaan Askaisissa Lähtö klo 9.00 Tuomiokirkkoaukiolta Pääsymaksu 5/3,5 e. Pääsymaksu sisältää tutustumisen ja opastuksen. Kahvilassa kahvi ja pulla 4 e. Myös omin eväin voi varustautua. Ilmoittautumiset viimeistään perjantaihin 1.8. mennessä. Louhisaaren www-sivut http://www.nba.fi/fi/museot/louhisaaren_kartanolinna Lauantai 23.8 Tutustuminen Paimion parantolaan (sairaalaan) Lähtö klo 11.00 Tuomiokirkkoaukiolta Pääsymaksu 8 e sisältäen opastuksen Matkalla poiketaan kahvilla. Ilmoittautumiset viimeistään perjantaihin 15.8. mennessä. Lisätietoa parantolasta http://fi.wikipedia.org/wiki/paimion_parantola 8
Pyöräilyt vuonna 2014 Tapahtuman yhteyssä imoitettu kilometrimää on laskettu Tuomiokirkolta-Tuomiokirkolle. Lähtöpaikka on Tuomiokirkko ellei toisin ole ilmoitettu. Vaativuustason arviointiperusteet löytyvät www.tulapy.fi ja Pyöräilyt Pyöräilyt ovat kaikille avoimia pvm klo Kohde Matka Keski- Vaativuus Vetäjä km nopeus taso km/h 2.8. la 9:00 Picnic-retki. Eväät mukaan. Harvaluodon leirintäalue 56 15-18 3 Erkki Tuominen 5.8. ti 18:00 Härmälän rotko, Niemenkulma 50 15-18 3 Tuula Seppälä 9.8. la 9:00 Kulttuuripyöräily Askainen / Louhisaari 80 15-18 3,5 Erkki Tuominen Pääsymaksu kohteessa 3,5 tai 5 e Katso www.tulapy.fi ja kulttuuripyöräilyt ja erillinen ilmoi tus tässä lehdessä 12.8. ti 18:00 Tiistaipyöräily Nautelankoski 40 15-18 2,5 Tommi Postinen 17.8. su 9:00 Kuntolenkki Myllyn pyöräily Jättimylly 135 18-25 5 Myllyn pyöräily Isomylly 80 18-21 4 Myllyn pyöräily Pikkumylly 33 15-18 2,5 19.8. ti 18:00 Tiistaipyöräily Kakskerran kierto 45 15-18 2,5 Hannu Miettinen Satava kyläkauppa 29 0-15 1,5 Tommi Postinen 23.8. la 11.00 Kulttuuripyöräily Paimion sairaala/parantola 60 15-18 3 Erkki Tuominen Pääsymaksu kohteessa 8 e. Opastus klo 14.00 Katso www.tulapy.fi ja kulttuuripyöräilyt ja erillinen ilmoi tus tässä lehdessä 26.8. ti 18:00 Tiistaipyöräily Ruissalo Kuuvannokka 22 15-18 2 Soile Miettinen 30.8. la 9:00 Pitkä lenkki Kustavi Muinaistuli-ilta rannikolla 139 15-18 4 Mervi Heinonen 9
10 2.9. ti 18:00 Tiistaipyöräily Kurala-Ravattula-Räntämäki 30 15-18 2,5 Erkki Tuominen 6.9. la 9:00 Pitkä lenkki Aura-Paattinen-Vahto-Nousiainen-Lemu Eväät mukaan 100 18-21 4 Kauko Seppälä 9.9. ti 18:00 Vääntelänkoski 28 15-18 2,5 Auli Nuotio 13.9. la 9:00 Pitkä lenkki, Länsirannikko Eväät mukaan. Halikko - Sauvo - 125 18-21 5 Rainer Turunen Paimio 60 15-18 3 14.9. su 9:00 Sunnuntaiajelu Sauvoon Ajetaan rauhallisesti. (Kokeilu) 72 15 3 Erkki Tuominen 16.9. ti 18:00 Maaria 29 15-18 2 Erkki Tuominen 20.9. la 9:00 Pitkälenkki, Naantali-Niemenkulma-Ohensaari-Lemu- Nousiainen-Masku 80 18-21 23.9 ti 18:00 Nyyttärit latumajalla 15-18 2 Mervi Heinonen Tiistaipyöräilyt päättyvät Lauantaipyöräilyt jatkuvat 27.9 alkaen. Lähtö Tuomiokirkolta klo 10.00. Toteutuvista lenkeistä kerrotaan sekä www.tulapy.fi sivulla, Facebookissa ja myös Turun Sanomien palstalla. Ilmoittaudu Kilometrikisaan Kilometrikisassa eri joukkueet kisaavat jäsentensä pyörällä polkemien kilometrien määrällä. Kisaan pääsee mukaan menemällä sivulle www.kilometrikisa.fi. Sivuilla tulee ensin rekisteröityä. Tekstikenttiin täytetään omat tiedot ja joukkueen koodi. Turun Ladun pyöräilijöiden koodi on: tulapy1 Rekisteröimisen jälkeen lisää omiin tietoihin paikkakunnaksi Turku. Tällöin kilometrisi kirjautuvat Turun hyväksi Turun ja Tampereen välisessä kilometrikisassa. Jos sinulla on aiemmin ajettuja kilometrejä tiedossasi, voit merkitä ne jälkikäteen. Merkintä tapahtuu kirjautumalla kilometrikisan sivulta omalla tunnuksellasi merkintäkalenteriin. Kirjautuneena pääset katsomaan myös joukkuetoverisi ajamat kilometrit. Lisätietoja Erkki Tuomiselta puh. 050 337 1139 s-posti: erkki.k.tuominen@kolumbus.fi.
Melontatoimikunta tiedottaa Tiistaimelonnat 2014 Alkavat 27.05.2014 SMM:n vajalta klo 18.00 Linnavuoren yömelonta 30.8.2014 Tunnelmallinen iltayön melontaretki valaistuin kanootein järjestetään Muinaistulien yönä Turun Halistenkoskelta Liedon Vanhalinnaan ja takaisin. Kulttuuria ja liikuntaa yhdistävä melontaretki lähtee liikkeelle Aurajoen opastuskeskuksesta Halistenkoskelta klo 19.30 paluu noin klo 24.00. Rantautuminen Vanhalinnaan. jossa mahdollisuus osallistua muinaistulien yön tapahtumaan. Kanootit valaistaan ja koristellaan tunnelmaan sopiviksi. Osallistumismaksu 10, sisältää tapaturmavakuutuksen, mutta ei kalustevuokraa. Kanootteja voi vuokrata muun muassa Aurajoen opastuskeskuksesta 20 /kanootti Tiedustelut: Eino Väärä 0400 836 922, einovara1@gmail.com 11
Metsämörritoimintaan haetaan apuohjaajia Turun Latu on aloittanut Turussa metsämörritoiminnan toukokuussa. Metsämörri on satuhahmo, joka asuu metsässä, osaa puhua eläinten kanssa ja kertoo lapsille metsästä ja luonnosta ja opettaa lapsia kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa. Toiminta jakautuu lasten iän mukaan kahteen ryhmään: noin 2 4-vuotiaat Metsämyttyset vanhempineen ja noin 5 8-vuotiaat Metsämörrit. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa tai kahdessa viikossa. Toimintaan kaivataan mukaan apuohjaajaa/-ohjaajia. Toiminta käynnistyy toukokuussa ja jatkuu syksyyn asti, tosin ainakin heinäkuussa pidetään taukoa. Apuohjaajan pitää luonnollisesti tulla toimeen lasten ja heidän vanhempiensa kanssa ja viihtyä metsässä. Vastineeksi saa iloa ja mukavia hetkiä metsässä lasten kanssa. Apuohjaaja on välttämätön, koska yksi aikuinen ei voi turvallisuussyistä lähteä lapsiryhmän kanssa metsään. Jos olet kiinnostunut toimimaan lasten parissa ota yhteyttä pikaisesti Sanna Paloposkeen puh. 0440 558653 Mikäli lapsesi on kiinnostunut osallistumaan Metsämörritoimintaan, voit kysellä lisätietoja ja ilmoittautua mukaan sähköpostitse metsamorri@turunlatu.fi. 12 Metsämörrin mukana Impivaarassa Pitkän tauon jälkeen Turun Latu aloitti toukokuussa jälleen metsämörritoiminnan. Kevään ja alkukesän aikana metsäluontoon tutustui ohjatuilla metsämörriretkillä parikymmentä alle kouluikäistä lasta vanhempineen. Ryhmät kokoontuivat neljänä keväisenä iltana Impivaaraan Nunnavuorella sijaitsevalle metsäpaikalle Turun Ladun metsämörriohjaajan opastamana. Retkillä kaikki lapset osallistuivat toimintaan oman ikätasonsa mukaan. Pienimmät taapersivat mustikanvarpujen seassa samalla kun ryhmien isoimmat kiipeilivät kallioilla. Kaikki saivat tehdä luuppitutkimuksia, askarrella eläimiä luonnosta löytyneistä materiaaleista, leikkiä ulkoleikkejä, kiipeillä köyden avulla kalliolle ja tietenkin syödä eväitä. Metsämörritoiminnassa lapsille luodaan positiivisia luontokokemuksia ja elämyksiä, joiden kautta metsästä tulee lapselle tuttu ja turvallinen paikka, jossa on mukava ja hyvä olla. Iloisista ja innostuneista ilmeistä päätellen metsämörritoimintaan osallistuneet lapset nauttivatkin suuresti metsässä touhuamisesta. Retkien kohokohdaksi muodostui eläinleikki, jossa punaposkiset lapset loikkivat
kuin jänikset, liitelivät kuin pöllöt, hiipivät kun hiiret ja tallustelivat kuin karhut metsässä. Uudet metsämörriryhmät käynnistyvät taas syksyllä. Tervetuloa mukaan! Sanna Paloposki metsämörriohjaaja Luonnon materiaaleista syntyi lasten käsissä monenlaisia eläinhahmoja. Eväät maistuivat metsässä joka kerta yhtä hyviltä. Kuvissa Ilmari ja Iiris 13
Metsämörri on satuhahmo, joka johdattaa lapset luontoon leikkien, laulujen ja satujen avulla. Metsämörriryhmät käynnistyvät elokuun lopussa Turussa. Ryhmä 1: 2-4 -vuotiaat lapset vanhempineen Ryhmä 2: 5-8 -vuotiaat lapset Ryhmät kokoontuvat koko syksyn ja talven ajan 1-2 kertaa kuukaudessa viikonloppuisin. Kumpaankin ryhmään mahtuu 10 lasta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Toiminta on Turun Ladun jäsenille maksutonta. Varaa paikkasi nopeasti! Ilmoittautumiset ja lisätiedot: metsamorri@turunlatu.fi puh. 0440 558 653/Sanna Paloposki Ilmoittautuessasi ilmoita lapsen nimi, eikä ja vanhemman yhteystiedot. 14
Tapahtumakalenteri ELOKUU 4.8. Kuntosauvakävelyt Honkapirtti 5.8. Majailta Latumajalla 11.8. Kuntosauvakävelyt Veho Raisio 12.8. Tiistain sauvakävelyt 12.8. Majailta Latumajalla 18.8. Kuntosauvakävelyt Hirvensalo laskettelurinne pp 19.8. Tiistain sauvakävelyt 19.8. Majailta Latumajalla 25.8. Kuntosauvakävelyt Pansio Kisapuisto 26.8. Tiistain sauvakävelyt 26.8. Majailta Latumajalla 30.8. Linnavuoren yömelonta SYYSKUU 1.9. Kuntosauvakävelyt Katariinanlaakso 2.9. Tiistain sauvakävelyt 2.9. Majailta Latumajalla 8.9. Kuntosauvakävelyt Impivaara jäähalli 9.9. Tiistain sauvakävelyt 15.9. Kuntosauvakävelyt Halinen kalaportaat 16.9. Tiistain sauvakävelyt 22.9. Kuntosauvakävelyt Lauste ulkoilumaja 23.9. Tiistain sauvakävelyt 29.9. Kuntosauvakävelyt Veritas- Stadion parkkipaikka 30.9. Tiistain sauvakävelyt LOKAKUU 4.10. Syyspatikka Nuuksiossa ja tutustuminen luontokeskus Haltiaan 6.10. Kuutamokävely Honkapirtti klo 19.00 7.10. Tiistain sauvakävelyt 13.10. Kuntosauvakävelyt Katariinanlaakso 14.10. Tiistain sauvakävelyt 18.10. Elä-Majapäivä 20.10. Kuntosauvakävelyt Halinen kalaportaat 21.10. Tiistain sauvakävelyt 27.10. Kuntosauvakävelyt Lauste ulkoilumaja 28.10. Tiistain sauvakävelyt MARRASKUU 3.11. Kuntosauvakävelyt Kurala Kylämäki parkkipaikka 4.11. Tiistain sauvakävelyt 6.11. Turun Ladun syyskokous 10.11. Kuntosauvakävelyt Impivaara jäähalli 11.11. Tiistain sauvakävelyt 11.11. Elä-Majapäivä 17.11. Kuntosauvakävelyt Halinen kalaportaat 18.11. Tiistain sauvakävelyt 24.11. Kuntosauvakävelyt Lauste ulkoilumaja 25.11. Tiistain sauvailut JOULUKUU 1.12. Kuntosauvakävelyt Isku parkkipaikka 2.12. Tiistain sauvailut 28.11- Kaamoshiihto Kiilopäällä 6.12. 8.12. Kuntosauvakävelyt Kurala Kylämäki parkkipaikka 15.12. Kuntosauvakävelyt Impivaara jäähalli 16.12. Elä-Majapäivä 15
Turku-Rastit Latulainen suunnistaja, muista ilmoittaa järjestäjille aikatulostuksesi yhteydessä seurasi olevan Turun Latu ( ilman ry:tä). Tällöin suorituspisteesi kartuttavat Turun Ladun suorituspisteitä suunnistuksen firmasarjassa. Turku-Rastit ovat Turussa ja ympäristökunnissa järjestettävä kuntosuunnistustapahtumien sarja. Suunnistuspäivä on keskiviikko Ratoja on viisi, erittäin helposta 2 km vaativaan, jopa 8 km:n pituiseen rataan. Karttamaksu on 5 euroa. Rastien leimaus Emit kilpailukortilla, joka on vuokrattavissa ilmoittautumisessa tai omalla kilpailukortilla. Tapahtumakalenteri Turku-Rastien omilla sivuilla ja viikottain TS:n tapahtumapalstalla. Mukaan rohkeasti hiomaan suunnistustaitoja ja samalla kuntoilemaan luonnossa. Liity Turun Ladun jäseneksi osoitteessa: https://verkkomaksu.suomenlatu.fi/?y=830 16
Syystalkoot Latumajalla 18.10.2014 alkaen klo 10.00 Majan ja piha-alueen kunnostaminen talvikuntoon. Tarjolla makkarasoppaa, kahvia, myös sauna lämpiää. Omat pyyhkeet mukaan. Tervetuloa myös ne, jotka eivät ole ennen olleet talkoissa. Reittitalkoot Latumajalla 18.10.2014 alkaen klo 08.00 Latureitin kunnostaminen talvikuntoon. Tarjolla makkarasoppaa, kahvia, myös sauna lämpiää. Omat pyyhkeet mukaan. Tervetuloa myös ne, jotka eivät ole ennen olleet talkoissa. 17
Elä-Majapäivä syksy 2014 16.9, 14.10, 11.11 ja 16.12 Mikäkö on ELÄ-MAJA päivä? Se on eläkeläisten majapäivä, elikkä esimerkiksi eläkeläisille ja muuten oloneuvoksena kotona oleville tarkoitettu iltapäiväkahvin merkeissä tapahtuva tapaaminen majalla. Tarkoitus on yhdessäoloa ja keksiä yhdessä hetken toimintaa majalla ja myös majan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa. MARJATTA toivottaa kaikki tervetulleeksi majalle. Elä-Majapäivänä 26.3.2014 rakensimme linnunpönttöjä. 18
KAAMOKSEN AIKAA, VÄRIEN TAIKAA Kaamoshiihtoa Kiilopäällä viikolla 49 28.11 06.12.2014 Oppaina toimivat Marja-Liisa Tuominen ja Ilpo Vuori Kysy peruutuspaikkoja: Marja-Liisa Tuominen, 050 395 2569 maisa.tuominen@gmail.com "Talvivaellus vain uskalikoille vai myös nautiskelijoille" Talvivaellusilta ti 26.8.2014 Toiminnan ja varusteiden esittelyä. Retkikertomuksia valkokankaalla. Talven 2015 vaelluksen kohteen ja ajankohdan päättäminen Kahvitarjoilu Tervetuloa (Erityisesti ensimmäistä talvivaellustaan harkitsevat) Tiedustelut Ilpo Vuori 040 584 2355 Majaillat Latumajalla Ajalla 20.5-2.9.2014 tiistaisin klo 17.30 alkaen. Mukavan yhdessäolon majan ja piha-alueen kunnossapidon, ynnä muun toiminnan merkeissä. 19
Vuokrattavat retkeilyvälineet Tiedustelut ja varaukset iltaisin kello 18.00-20.00 välisenä aikana. Noudot kello 9.30-10.00 Latumajalta ja palautukset kello 14.30 tai seuraavana päivänä klo 09.30 Latumajalle. Välineet on palautettava puhtaina, kuivina ja ehjinä. Tiedustelut ja varaukset Seppo Aarnio 0400-299 144 RINKAT 2 kpl Savotta 1200 1,70 /vrk 3 kpl Savotta 906 1,70 /vrk TELTAT 3 kpl 2,50 /vrk SUKSET 2 paria Karhu Vaellus Erä 210 10 /vkl, 25 /vko kannantaussiteellä 1 pari Karhu Vaellus Bear Claw 225 cm 10 /vkl, 25 /vko kannantaussiteellä 1 pari Madshus Glittertind 190 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Madshus Glittertind 210 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Fischer 200cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä AHKIOT 3 kpl 20 /vkl, 40 /vko RETKILUISTIMET LUMIKENGÄT jäsenet ei-jäsenet jäsenet ei-jäsenet 5 /vkl 5 /vrk, 35 /vko 8 /vrk, 50 /vko 10 (pe-illasta ma-aamuun) 15 (pe-illasta ma-aamuun) MAASTORULLALUISTIMET Skike 5 /vrk, 10 /vkl, 30 /vko Tiedustelut ja varaukset Seppo Aarnio 0400-299 144 AVALON MERIKAJAKKI 30 /vkl, 42 /vko Tiedustelut ja varaukset Eino Väärä 0400 836 922 20
Turun Ladun pyöräilypaita, hinta 34 Katso tarkemmin www.turunlatu.fi pyöräily TURUN LATU RY:N PALVELUKORTTI Haluan liittyä Turun Ladun Jäseneksi Osoitteenmuutos Turun Latu Ry maksaa postimaksun nimi vanha osoite uusi osoite postinumero ja -toimipaikka puhelin syntymäaika sähköpostiosoite jäsenyys muissa latuyhdistyksissä TURUN LATU RY VASTAUSLÄHETYS SOPIMUS 500 6655 20003 TURKU Samalla ilmoitan jäseniksi seuraavat perheenjäsenet nimi synt.aika nimi synt.aika nimi synt.aika Älä maksa etukäteen, odota maksulappua! 21
Latulaisalennus jäsenkortilla normaalihintaisista tuotteista: Sissi Fysio Oy www.sissifysio.fi Hierontahinnat 30min... 20 45min... 30 60min... 35 90min... 45 Hinnat voimassa 31.12.2014 saakka. Hämeenkatu 16 20500 Turku Puhelin 044 2601 608 http://www.sissifysio.fi sissifysio@gmail.com Scandinavian Outdoor -10 % Läntinen Pitkäkatu 13 010 3970 510 Kauppakeskus Mylly 010 3970 530 http://www.scandinavianoutdoor.com Intersport Megastore Länsikeskus, Viilarink. 10, puhelin 02 412 0100 Tarjous- ja seurahinnoin osastolta http://www.intersport.fi Intersport Mylly -10 % Kauppakeskus Mylly, puhelin 02-332 4060 http://www.intersport.fi Partioaitta Oy -10% Hansa/Kultatalo Aurakatu 12 a 20100 Turku puhelin 020 7760 785 harri.valtamo@partioaitta.fi www.partioaitta.fi http://www.facebook.com/partioaitta Recykkeli -15% Polkupyörän huolto. Talviaikaan parempia tarjouksia, sekä polkupyörän noudon ja palauksen. http://www.tsempinkulma.net/huollot. html Myynnissä Turun Ladun gollege, hinta 20 T-paita, hinta 11. Myynti: Jäsensihteeri 02 2485 707 22 Syyspatikka Nuuksion Kansallispuistoon ja tutustuminen luontokeskus Haltiaan 4.10.2014 Lähdemme linja-autoasemalta Brahenkadun puoleiselta tilausbussi pysäkiltä klo 7.30. Takaisin saavumme noin kello 17.30-18.30. Matkan hinta 25 /henkilö sis. kuljetuksen. Sisäänpääsyn luontokeskus Haltiaan jokainen hoitaa itse. Ilmoittautumiset 3.9.2014 mennessä: Marja-Liisa Tuominen 050 395 2569, maisa.tuominen@gmail.com Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742, jaakko.tilli@gmail.com
Tiheään asuttu pääkaupunkiseutu kätkee helmaansa upean luontoaarteen. Tule kokemaan Nuuksion kansallispuisto patikoiden, telttaillen, ratsailla tai pyörän selässä. Nuuksio on oivallinen yhden tai parin päivän retkikohde, sillä se tarjoaa runsaasti merkittyjä reittejä, keittokatoksia ja telttailualueita. Nuuksiossa pääset seikkailemaan rotkoissa, kallioilla, lehdoissa ja korvessa sekä tutustumaan harvinaisiin lajeihin. Eteläisen sijainnin ja rikkonaisen kallioperän takia kansallispuiston luonto on hyvin vaihteleva ja monipuolinen. Nuuksion järviylängön seutu on siksikin kiinnostavaa, että siellä pohjoisimmat tammimetsät vaihtuvat havumetsiksi. Nuuksio on Uudenmaan laajin ja luontoarvoiltaan tärkein yhtenäinen saloalue. 23
Suomen luontokeskus Haltia Haltia on uudenlainen, elämyksellinen luontokeskus, joka kokoaa Suomen luon non helmet saman katon alle. Lapin tuntureilta etelän lehtometsiin ja Itämeren saaristosta erämaa-alueille, Haltia on portti maamme kaikkiin kansallispuistoihin. Haltia tarjoaa myös tasokkaita tapahtuma- ja ravintolapalveluita. Haltian luontokoulu tarjoaa erityisesti yläkouluikäisille innostavia retkiä Nuuksion luontoon 24