Lestadiolaisen uusheräyksen lähetystyön 100-vuotisjuhla, Kittilän kirkko 16.9.2007 Matt. 6:25-34 "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: Mitä me nyt syömme? tai Mitä me juomme? tai Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Kristuksessa rakas uusheräyksen juhlaväki, Kittilän seurakunta sekä ystävät läheltä ja kaukaa, armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Erikoisella tavalla kääntyvät katseeni muistojen silmin maisemaan kaukana täältä Kittilän luonnon kauniista maastosta. En näet voi olla yhdistämättä muistojeni paikkaa ja näitä seutuja sen jälkeen, kun olen lukenut teille katkelman päivän evankeliumista. Katseet kääntyvät kohti luontoa ja sen jykevää saarnaa. Muistojeni maisemassa asetun Gennesaretin järven rannalle. Päivä on aurinkoinen ja hoitavan lämmin. Kesä ja aurinko sekä ystävien seura. Siinä kolme asiaa, jotka nuorena pappina sain tuntea täydesti Vapahtajan jalanjälkiä muistellen. Läsnä oli kenties joku myös teistä, jotka muodostatte päivän juhlakansan, lestadiolaisen uusheräyksen piiristä. Näen kasvot muistojeni sillalta.
Ja joka kerta, kun tapaamme, palautuu mieleen se kaunis maisema Gennesaretin rannalta, jossa vietettiin pyhää juhlaa. Saimme viettää palveluksen Jumalan avoimen taivaan alla, mutta sanan kautta Kristuksen rakkaassa syleilyssä. 2 Gennesaret ja Jumalan luonto. Se päivä ja kohtaamiset olivat kuin kappale luomisen aamusta. Sellaiseksi sen teki yhteisesti kedon vihreä ruoho, kukkaismeri sen keskellä, lintujen laulu ja aavistus siitä, että kenties juuri täällä Kristus itse on astellut kerran sillä tiellä, jolla hän on etsinyt meitä yhteyteensä. Ja kedon kukkasten loisto yhdessä sakramentin kanssa toivat kouriintuntuvan todelliseksi sen, mistä evankelista Matteus juuri tänäänkin muistuttaa: Katsokaa kedon kukkasia, katsokaa taivaan lintuja! Ei sieltä kantaudu kehräämisen ääni, ei aittojen ovien pauke. Vain Taivaallisen Isän hyvä huolenpito on kauneuden ja tasapainon voima ja lähde. Se, joka on saanut Jumalan läsnäolon vapauttavan tunnon sydämeensä, siellä syttyy myös luottamus elämään sen vaikeuksien ja esteitten lävitse. Pyhä huolettomuus, josta kedon kukat ja taivaan linnut kertovat, ovat kuva luottamuksesta siihen Luojaan, joka salaisesti ja todellisesti läsnä olevana antaa ihmiselle rauhan ja sydämen levon silloinkin, kun - ristiriitaiseltakin kuulostaen - on ahdistus ja vaiva. Näin ajatuksen sillat tuovat meidät juhlan keskelle tänne Kittilään. Koolla on täälläkin juhlakansa. Olemme lestadiolaisen uusheräyksen syntysijoilla Pohjolassa, missä hengelliset isät Hanhivaara ja Auno esimerkkeinä ovat toimineet ja niin monet muut heidän kanssaan. Tänään saamme muistaa herätysliikkeen 100-vuotista lähetystyötä, sitä, joka maan ääriin asti lähti soihdun tavoin liikkeelle sieltä, missä oli koettu sydämen lepo ja rauha Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Täältä ryhtyi kumpuamaan se virta, joka lestadiolaisen herätysliikkeen alkulähteille oli syvästi juurtuneena, mutta sittemmin valtauomassa jäätyneenä odottaen uutta kevättä ja auringon lämpöä. Lestadiolaisen uusheräyksen kirkkohistoriallinen tehtävä on ollutkin Kristuksen evankeliumin sisältämän rakkauden osoittaminen kaukaiselle lähimmäiselle juuri lestadiolaisen herätysliikkeen keskellä. Ei vain oma piiri, vaan koko maailma on Jumalan ja se Gennesaret, joka on läsnä sydämessä, kun armo koskettaa, on todellisuutta horisonttien takana. Sinne tehtävämme kristittyinä ulottuu. Tässä evankeliumin virrassa myös itse saamme uudistua ja elää joka päivä.
Kittilän luonnonkaunis maisema, sen ruska-aika ja erilaisina hohtavat värit muistuttavat, että Gennesaret on kaikkialla. Täällä elämän usein karujen kiveliöitten keskellä, rakkaisten maisemien kovuudessa erottuvat kirkkaat purot muistuttaen Jumalan armon puhdistavasta virrasta. Täällä kohtaa hangella perhosen, joka on kuoriutunut kotelostaan kevään ensimmäisten auringonsäteitten lämmössä. Se levittää siipensä ja lentää taivaan sineyttä kohti. Sen päivä ei ole pitkä, mutta sanoma yliaikainen: Katsokaa Jumalan suuruutta ja ihmettä! Maan alla pimeydessä tapahtuu paljon, siellä kypsyy uusi elämä toukasta perhoseksi. Tapahtuu silmiltä salattu muodonmuutos: Maan toukka saa siivet ja se voi lentää! Katsokaa siis kedon kukkia ja taivaan lintuja, katsokaa luontoon, sanoo tänäänkin Matteus ja näin tuo sanassaan keskellemme Kristuksen Kittilän sydänten Gennesaretiin, jossa on läsnä hän, joka antaa väsyneelle voimansa ja uudistusta kaipaavalle lohtua, tietä pimeydestä kohti valoa. 3 Niin kuin opetuslapset kerran lähtivät vuorelta kaikkeen maailmaan, niin täältäkin kerran lähdettiin samoja askeleita seuraamaan. Taival on ollut maamme lähetyksessä pitkä. Se on ollut myös esimerkillinen koko kirkkomme lähetystä ajatellen. Olihan Suomen Lähetysseuran alkutaipaleen toiminnasta suuri osa juuri niitä, joiden hengellinen koti oli Pohjoisesta maasta. Monien, usein tuskallistenkin vaiheiden ja vaikeuksien kautta kulkenut lähetyksen tuli on kantanut hedelmänsä. Katseiden kohdistuessa tänään Kiinaan saamme kiitollisena nähdä evankeliumin todellisen voiman ja sen leviämisen riemun. Maamme oman maallistuvan kehityksen keskellä Kiinan ja Aasian kristillinen kasvu on suloinen viesti siitä, että Gennesaret on kaikkialla. Voisimmeko tänään unohtaa sitä pioneerityötä, minkä mm. lähetit Helmi Sakari ja E.A. Auno juuri Kittilästä tekivät aikoinaan? Olin etuoikeutettu vasta valmistuneena pappina saadessani asua Helmi Sakarin naapurissa hänen elämänsä ehtoon tunteina. Muistan lämpimän vanhuksen hauraan hahmon, jonka olemus viestitti kaikkineen vakaumuksellisuudesta ja sitoutuneisuudesta Kristuksen työnäkyyn aina kuolemaan asti. Kommunistien vainojen alta kotimaahan palannut Helmi-täti ei koskaan heittänyt pois uskallustaan ja luottamustaan. Tänään marttyyrien veri todistaa Herramme voimasta myös vallankumouksen jälkeen. Ennen kuolemaansa Helmi-täti ojensi minulle Raamatun. Se oli kiinankielinen, kulunut käytössä ja yksityisenä kirjana muistutti koko maailmaan kantautuneesta tehtävästä. Muistan Helmi-tädin eleen. Ojensin hänelle takaisin tuon
pyhän kirjan: Tärkein oli tapahtunut: Oli olemassa tehtävä kaikkeen maailmaan. Sen sai vanhus hauraan olemuksensa lävitse sanotuksi. Se lienee ollut viimeinen tapaamisemme. Taivaan sineä kohti oli syntynyt Jumalan perhonen, joka levitti siipensä. 4 Tehtävä jatkuu. Vielä on päivä. Tulee aika, sanoo Jeesus, jolloin ei enää voi työtä tehdä. Tässä on kutsumuksemme merkillinen ja salattu voima: Me saamme tehdä työtä, mutta tiedämme, yön saapuvan. Kuitenkin on olemassa se päivä, joka ei tunne auringonlaskua. Ja siksi, kun sydämessä asuu tämä toivo, on tehtävämme olla liikkeellä. Katselkaa kedon kukkia! Näin taas etsin, tällä kertaa aivan kotipihaltani tuoreen kesäkokemuksen, joka vieläkään ei ole pakkasen murtama. Kodin pihapiiri on peitettynä tasaiseen asvalttiin. Sen keskellä on pienen pieni halkeama, joka koko pituudeltaan muodostui taakse jääneenä suvena orvokkinauhaksi. Eriväriset ja pienen pienet kukkaset nousivat maan tasalle, kuin tyhjään erämaahan. Näkymänä tuo kukkaisrivi oli käsittämätön. Niinpä pihaan tullut biologi muistutti meitä siitä, että siemenet olivat kenties olleet vuosia raskaan painon alla maan sisällä, kunnes halkeama ja vesi sai ne elämään. Maan alta murtautui uusi elämä, mahdottomaankin maastoon. Katselkaa kedon kukkia! Eikö juuri tässä ole se saarna, jonka tämän päivän Gennesaret voisi tarjota. Painon alla elävä ihminen on kuitenkin saanut sydämeensä Jumalan valtakunnan siemenen. Se on kylvetty häneen, aavistuksena siitä maailmasta, joka on ja on kerran tuleva koko kirkkaudessaan. Kun Jumalan Sana saa hoitaa ihmistä, kun sanan valo ja Jumalan rakkaus lämmittää, on mahdollista, että omat painot ja synnin kuormat murtuvat. Syntyy pyhän ja rakastavan Jumalan mentävä aukko sydämeen ja sieluun. Ja siellä, siellä syvällä, kenties vuosien ahjon jälkeen armon ikävää sairastava sielu saa tuntea Jumalan suloisuuden lääkettä. Se merkitsee kutsua valoon ja elämään. Kaikki synnit saa uskoa anteeksi Vapahtajan nimessä ja veressä ja niin syntyvät ilo, rauha ja vapaus. Tämän juhlan näyttämönä tänään ovat Lapin ruskan värit, Aakenuksen ääriviivat, Levin läheisyys ja Jumalan taivas. Gennesaret on täällä. Se merkitsee, että Kristus on meidän erilaisuutemme ja samalla yhteytemme keskellä. Hän kokoaa ja lähettää edelleen. Kaiken ytimessä on se vapautuksen sanoma, joka antaa voiman elää tässä ja nyt, mutta anteeksiantamuksesta eläminen on myös jatkuva kutsu rakastaa toinen toistamme niin, että yhdessä voimme vahvistaa toivoamme, jonka palkka on suuri. Tästä palkasta,
anteeksiantamuksen merkityksestä ja toivostamme puhui vastaansanomattoman lämpimästi se muoniolainen isä, joka uusheräyksen piirissä kasvaneelle pojalleen kirjoitti viimeisen viestinsä. Kirje on heräyksen alkutaipaleelta, mutta sen sanoma on tuore kuin meille ojennettu ikikesän lehvä. Näillä sanoilla vuosikymmenten takaa tahdon välittää teille siunaavat ajatukseni. Matka jatkuu. 5 Rakas poikani Aleksanteri. Armo ja rauha olkoon kanssasi Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Lisääntyköön tämä armo sinulle jatkuvasti. Kirjoitan sinulle muutamia sanoja nyt, kun vielä olen elossa. Päättelen kirjeestäsi, että olet turvallisesti saapunut siihen kaukaiseen maahan, joka on myös minun sydämeni ilo. Sinun kirjeesi saapui syyskuun 15:ntenä. Kiitän sinua siitä paljon. Iloitsen suuresti siitä, että olet edelleen uskon tiellä ja vaikka voi olla, että en koskaan enää saa nähdä sinun kasvojasi, saamme syleillä toisiamme kerran ylösnousemuksen päivänä Siionin vuorella, missä ilomme tulee olemaan täydellinen. Niin, rakas poikani, koska olemme niin kaukana toisistamme etkä sinä koskaan enää saa kuulla ääntäni, minä kehotan sinua kynäni välityksellä pitämään kiinni uskostasi, kunnes saat palkan. Pidä myös huolta uskovien yhteydestä ja seurasta välttääksesi maailmallisuuden ja pitäydy Kristuksen antamaan rauhaan. Kun tunnet tarvitsevasi anteeksiantamuksen sanaa, puhu jollekin uskovalle veljelle ja vastaanota hänen julistamansa anteeksianto, ikään kuin se tulisi Jumalalta. Minä myös, vaikka olen heikko veljesi, annan sinulle kaikki sinun syntisi anteeksi Karitsan siunatussa veressä, joka on vuotanut meidän syntiemme tähden. Muista, vaikka oletkin nuori, että vaelluksemme ei ole pitkä ja että palkka on suuri. Rukoile myös puolestani, että jalkani eivät horjuisi näillä viimeisillä askelilla, koska matkani kohta päättyy ja minä saan pian kuulla kotimaani tornikellojen soivan. Väsynyt matkalainen saa siellä levon ja kruunun ja siellä, rakas poikani, saamme yhdessä laulaa: Aamen, Hallelujaa. (Karl Onkka 6.6.1881).