Seurakuntalehti 106. vuosikerta Nro 43 19.12.2013 9.1.2014. On lapsi syntynyt meille. Sivut 14 15. Elsi Salovaara



Samankaltaiset tiedostot
JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Kouluun lähtevien siunaaminen

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Usko. Elämä. Yhteys.

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Toimintaa toukokuussa 2019

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Löydätkö tien. taivaaseen?

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

Tämän leirivihon omistaa:

Adventin- ja joulunaika

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

Omatoiminen tehtävävihko

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

su klo adventtisunnuntain messu. ma klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Yhdistyksen toiminnan esittely

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Kolehtisuunnitelma

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Adventin- ja joulunaika

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Me lähdemme Herran huoneeseen

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

lapset - nuoret perheet

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

toimisto gsm gsm

Lucia-päivä

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Riistaveden alueseurakunta

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Ristiäiset. Lapsen kaste

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

ADVENTTI JA JOULU 2015

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Siunattua joulun aikaa!

Kenelle tätä tehdään?

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Matkakertomus Busiasta

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

9.1. Mikä sinulla on?

Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Transkriptio:

Seurakuntalehti 106. vuosikerta Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 On lapsi syntynyt meille Elsi Salovaara Sivut 14 15

2 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Sydämen valon odottamisen aika Arkistojen kätköistä Adventti muistuttaa joulun Herran tulemisesta. Meitä kutsutaan odottamaan. Juhla-ajan ytimessä asuu kaipaus. Etsimme muistoja. Kaipaamme ehkä ihmistä, joka on tänä vuonna joukostamme poissa. Kaipaamme päivää, jolloin työn kiire, oman lähimmäisemme kipu tai elämän suorittaminen olisivat poissa. Kaipaamme valoa, joka valaisisi polkuamme. Aikamme suosii nopeita päätöksiä ja voittoja. Kuka vielä kirjoittaisi kirjeitä kaunokirjoituksella, kun tekstiviestillä, sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa voi ottaa yhteyttä hetkessä toiseen ihmiseen? Yhteiskunnassa jaksamme keskustella asioista muutaman päivän, korkeintaan viikkoja, kun jokin toinen uutisaihe jo täyttää palstat ja kanssapuheet. Vaikeisiinkin asioihin on otettava heti kantaa tietokoneen äärellä tai älypuhelimessa. Asia on silloin omalta kannaltamme hoidettu päiväjärjestyksestä. Kaipauksesta emme kuitenkaan pääse, sillä se tunkeutuu mieleemme syvältä: levottomuutena, irrallaan olon tunteena ja joskus uuvuttavana voimana. Joulunajan virren runoilija onkin pukenut odottamisen ja kaipuun rukoukseksi: Oi milloin kuivaat kyyneleet ja vaivastamme lopun teet. Oi joudu Herra Jeesus! Virsi 11:1, Dora Rappard Aatonaattona 1982 ilmestyneen lehden kannessa oli piispa Olavi Rimpiläisen joulutervehdys hiippakunnan väelle. Hänen viestinsä ydin oli se, ettei evankeliumi tunne väliinputoajia, vaan ilosanoman pitää olla kaikkien ulottuvilla. Lehdessä haastateltiin muun muassa nuorisosihteeri Reima Mustosta, joka aikoi pukkeilla Pohjan Veikkojen nimissä aattona. Oulun seurakunnille vuosiksi 1983 1987 valmistunutta toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltiin myös laajasti. Tuolloin tilaajaseurakuntia oli 27, ja lehti jaettiin esimerkiksi Pellossa ja Utsjoella. Jouluviikon 1994 kansikuvassa nähdään Lucianeito Henrika Jansson, joka on kuvattu Oulun Diakonissalaitoksen kirkossa. Heti kolmossivulla päästiin mukaan Hintan marttojen pitämälle jouluruokakurssille. Lehdessä raportoitiin seikkaperäisesti Oulun yhteisen kirkkovaltuuston kokouksesta, jossa muun muassa valittiin äänestyksen jälkeen nuorisotyönjohtajaksi pastori Matti Pikkarainen. Löytyipä sivuilta myös Erkki Kiisken tekemä jouluristikko. Kristilliseen uskoon liittyvät aina odotus ja kaipaus. Jumala näytti Abrahamille tähtitaivaan ja lupasi siunauksensa. Silti kului vuosikymmeniä ennen kuin lupaukset täyttyivät. Messiaan syntymään valmistauduttiin tuhansia vuosia. Tähän odotukseen ja kaipaukseen liittyi usein se kipu, josta Rappardkin virressään puhuu. Psalmintekijä kirjoittaa samasta asiasta: Niin kuin peura janoissansa etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Ps. 42:2 Kristittynä eläminen merkitsee odottamiseen ja kaipaukseen sitoutumista. Tällainen elämä ei kuitenkaan ole tarkoituksetonta. Odottaminen merkitsee myös valmistautumista siihen, mitä syvimmiltään kaipaamme: joulun seimenlapsen taivaallista kosketusta, rakkautta, joka tulee osaksemme lahjana. Siksi lainaamani virren sävy muuttuu toisessa säkeistössä: Jo täällä seurakunnassa kanssamme aina kuljet. Suot voimaa armon sanasta ja siunaukseen suljet. Joulun Herra syntyy valoksemme. Siksi meidän ei pidä hätäillä ja huolehtia, vaan pukea kaipauksemme rukoukseksi. Se on myös sen sanoittamista, mitä odotamme. Rukoukseen puetut sanat tekevät armon salaisuudet konkreettisiksi. Rukous ei ole vain passiivista puhetta. Se myös ajaa meitä toimimaan jo nyt niin, että Betlehemin valo heijastuisi myös lähimmäisiin, yhteiskuntaan ja omaan sisimpäämme. Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee! 12 vuotta sitten, jouluviikolla 2001 lehden kantta koristi lehden nykyisen taittajan Mari Lähteenmaan talvinen piirros. Toimittajakunta oli jalkautunut juttukeikoille Kiimingin Huttukylän kaikille avoimiin pikkujouluihin, Meriläisen leipomoon tutkimaan joululimpun tekoa ja Oulunsalon seurakuntaan seuraamaan vanhusten joulujuhlan järjestelyjä. Vastarannan Kiiski Vuoden 2010 viimeisen numeron kannessa nähtiin Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi. Saara Tuomelan maalaus valittiin heti tammikuussa myös vuoden parhaaksi kansikuvaksi Rauhan Tervehdyksen ensimmäisessä kansikuvaäänestyksessä. Lehdestä saattoi lukea muun muassa Puolivälinkankaalla pidetystä metallimessusta, viranomaisten toisistaan erottamista venäläisistä siskoksista ja Narnia-tarinoiden kristillisestä taustasta. Olipa mukana joulusatukin. Profeetan sanassa asuu sydämen pyyntö: Tule joulun vieras. Tule, Herra Jeesus! Seimenlapsen siunaamaa joulujuhlaa toivottaen, Oulussa adventin alla a.d. 2013 SAMUEL SALMI Oulun hiippakunnan piispa

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 3 Seurakunnille luodaan uusi yhteinen verkkopalvelu Jatkossa koko kirkko löytyy omien seurakuntasivujen lisäksi myös yhden osoitteen takaa, sanoo Oulun seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Sakari Korpi. Kirkolla tulee olemaan sivusto, joka antaa seurakuntalaisille eväitä hengelliseen elämään, jatkaa seurakuntien verkkohankkeen johtoryhmän puheenjohtajana toimiva Korpi. Uudistuksessa seurakuntien verkkosivustot sulautuvat yhteiseen verkkopalveluun. Siihen sulautuu seurakuntien lisäksi myös esimerkiksi Evl.fi-sivusto tietyn siirtymäajan jälkeen. Verkkopalveluun liittyminen on seurakunnille vapaaehtoista ja ilmaista. Ne saavat itse päättää liittymisestään omassa aikataulussaan. Seurakuntien tiedot ovat jatkossakin verkossa omilla sivuillaan. Seurakunta tai seurakuntayhtymä myös päivittää itse tietonsa. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tila-, henkilö- ja tapahtumatiedot. Valtakunnallinen rinki tuottaa kaikille seurakunnille yhteistä hengellistä sisältöä. Vielä ei ole kuitenkaan lopullisesti päätetty, ketkä ringin muodostavat. Yksikään seurakunta tai seurakuntayhtymä ei yksin kykene tekemään omille sivuilleen tällaista palvelua seurakuntalaisille, Korpi toteaa. Oulun seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Sakari Korpi ja tiedottaja Rebekka Naatus luottavat verkkoon. Yksikään seurakunta tai seurakuntayhtymä ei yksin kykene tekemään omille sivuilleen tällaista palvelua seurakuntalaisille. Sakari Korpi Verkkopalvelu säästää kustannuksia Kirkon resurssit vähenevät. Siksi kannattaa tehdä yhteistyötä aina kun se on mahdollista, toteaa hankkeen pilottikoordinaattori, Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja Rebekka Naatus. Naatuksen mukaan verkkopalvelut kehittyvät niin nopeasti, että yksittäisten seurakuntien on vaikea pysyä mukana. Niiden rahkeet verkkoviestinnässä eivät enää riitä. Sakari Korpi huomauttaa, että verkkohankkeen avulla saavutetaan miljoonasäästöt. Laskelmien mukaan yksi yhteinen verkkopalvelu maksaa seurakuntalaista kohden 35 senttiä vuodessa. Nykyisestä hajautetusta systeemistä koituu seurakuntalaista kohti noin euron kustannus. Kun erotuksen kertoo neljällä miljoonalla eli kirkon jäsenten määrällä, syntyy iso summa. Osa säästyneistä rahoista on järkevä käyttää viestinnän tehostamiseen, koska viestinnälle on yhä enemmän tarvetta, Korpi huomauttaa. Säästöä syntyy Korven mukaan esimerkiksi siitä, että seurakuntien ei tarvitse enää hankkia itse omia verkkojärjestelmiä eikä kilpailuttaa niiden tarjoajia. Myös työaikaa säästyy. Säästöä alkaa muodostua, kun neljäsosa seurakunnista ottaa palvelun käyttöön. Säästöä kertyy sitä enemmän, mitä useampi seurakunta on mukana verkkopalvelussa. Säästö koituu luopumisesta ulkopuolisista palveluntarjoajista. Lisäksi tulevat kirkon sisäiset säästöt kuten työaika. Verkkopalveluun pääsee monenlaisilta päätelaitteilta: sen käyttö on helppoa niin tietokoneella, tableteilla kuin puhelimillakin. Käyttäjän ei tarvitse valita erityistä päätelaitesovellusta, vaan sivusto skaalautuu automaattisesti eri laitteisiin. Seurakunnat saavat opastusta Sakari Korven mukaan seurakunnat voivat ottaa verkon käyttöön vuosien 2014 2017 aikana. Seurakunnat eivät saa kylmiltään pelkkää ohjelmaa vaan myös opastuksen sen käyttöön. Mukaan haluavat seurakunnat ryhmitellään Korven mukaan riippuen siitä, miten paljon ja minkälaista opastusta ne tarvitsevat. Käyttöönotto vaiheistetaan seurakuntien valmius huomioon ottaen. Oma ilme säilyy Seurakunnat voivat vaikuttaa sivustojensa ilmeeseen ja siihen,mitä etusivulla on. Verkkopalvelu ei tule olemaan joka sivustolla samanlainen, vaan valintoja voidaan tehdä aidosti seurakunnissa, Korpi lupaa. Naatus lisää, että seurakunnat saavat ottaa käyttöön haluamiaan tunnuksia ja värejä oman graafisen ohjeensa tai perinteittensä mukaisesti. Perusilme verkkopalvelussa on samanlainen, mutta sitä voidaan soveltaa seurakunnissa. Seurakunnat ja seurakuntayhtymät voivat valita, kuinka paljon he itse muokkaavat sivustoaan tai ottavat valmiina. Kirkolla on esimerkiksi graafinen ilme, mutta jos seurakunnassa tai seurakuntayhtymässä on oma graafinen ilme tai ohje, sen voi ottaa käyttöön. Seurakunnat voivat keskittyä verkkosivujensa sisältöön ja toiminnallisuuteen, kun paikallisia henkilöresursseja ei tarvita tekniseen suunnitteluun, ratkaisuihin ja kilpailutukseen. Sisältö syntyy käyttäjien kokemuksista Naatuksen mukaan sisältöjä luodaan käyttäjälähtöisesti. Ihmisiltä kysytään, miten he käyttävät sivustoja ja millä tavoin he hakevat tietoa. Olemme tehneet myös laajoja hakusanatutkimuksia, eli tutkineet miten ihmiset hakevat tietoa seurakunnan asioista, mitä sanoja he käyttävät. Suurin osa käyttäjistä tulee sivuille Googlen kautta. Pyrimme luomaan sivustojen kielen sellaiseksi, että se vastaa sitä mitä ihmiset käyttävät. Verkkopalvelut jäävät löytämättä, jos käytämme ihmisille vieraita käsitteitä. Naatuksen mukaan suunnittelussa myös haetaan kohderyhmiä, joille puhutaan ryhmille sopivilla sanoilla. Olemme esimerkiksi päätyneet suosimaan palvelussa sanaa ristiäiset sanan kastetoimitus sijaan. Seurakuntalaiset käyttävät hakusanaa ristiäiset moninkertaisesti useammin kuin sanaa kastetoimitus. Samantyyppisiä yhteisiä verkkoratkaisuja on tekeillä muuallakin yhteiskunnassa. Kirkko on kehityksessä eturintamassa, Sakari Korpi sanoo. Pilottiseurakunnat vaihtuvat 2014 Elsi Salovaara Pekka Helin Seurakuntien verkkopalveluhanke aloitettiin vuonna 2008. Vuonna 2011 Oulun ja Espoon seurakuntayhtymät tilasivat esiselvityksen seurakuntien verkkoviestinnän kehittämisestä Kotimaa-yhtiöiltä. Vuonna 2012 Lahden seurakuntayhtymä ja Seinäjoen seurakunta tulivat mukaan hankkeeseen. Selvitysvaihe valmistui vuonna 2012. Toteutus alkoi saman vuoden marraskuussa, kun kirkolliskokous teki päätöksen hankerahoituksesta. Hankkeen talous- ja koordinointivastuu keskitettiin Kirkon tiedotuskeskukseen. Palvelun tekniseksi toimittajaksi on valittu Ambientia Oy. Vuoden 2013 syksyllä Oulun seurakuntayhtymä ja Keravan seurakunta ovat toimineet hankkeen pilottina. Vuonna 2014 pilottiseurakunnat vaihtuvat. Verkkopalvelu ei ole koskaan valmis, vaan sitä kehitetään jatkuvasti ajan tarpeita vastaavaksi.

4 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Kirkko on kuulolla joulunakin Juhla-ajat ja lomat lisäävät toisinaan muun muassa ihmissuhdeongelmia. Kirkko tarjoaa luottamuksellista keskusteluapua joulunakin. Seurakuntien ylläpitämä Palveleva puhelin päivystää, samoin Palvelevan puhelimen rinnakkaispalvelu Palveleva netti toimii keskeytyksettä osoitteessa verkkoauttaminen.fi. Palvelujen päivystäjät ovat kirkon työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia. Kaikkia päivystäjiä sitoo vaitiolovelvollisuus. Palveleva puhelin päivystää joka päivä, arkena ja pyhäpäivinä kello 18 01. Viikonloppuisin päivystys jatkuu kello 03:een saakka. Suomenkielisen Palvelevan puhelimen numero on 01019 0071. Soitto Palvelevaan puhelimeen maksaa tavallisen lanka- tai matkapuhelun verran. Palvelevan netin suojatussa palvelussa on mahdollisuus keskustella omasta elämäntilanteesta tai muutoin mieltä askarruttavista asioista. Facebookissa Kirkko Suomessa Chat päivystää arkisin kello 12 16 ja 18 20. Chatin keskustelut ovat kahdenkeskisiä, ja käyttäjä näkyy työntekijälle anonyyminä. Kolme vuotta toiminut Kirkko kuulolla -palsta päättyy suomi24-ympäristössä vuodenvaihteessa. Kirkon työntekijät siirtyvät keskustelemaan 1.1.2014 alkaen kuunteleva_kirkko-profiililla kaikilla Suomi24:n palstoilla. Postia Joulun lapsi Vuoden pimeys sisällänsä pitää kaiken saannoksen, otteessaan itsellänsä kunnes voittaa kaamoksen. Joulun lahja, lämmön tuoja hetkeks' kaiken katkaisee, Joulun tähti Betlehemin meille tietä valaisee. Tulee luokse tallin seimen tullessansa kertoo sen, juhlaan suureen, luokses vieden tarinata vapauden. Syntynyt on lapsi meille ihmisille syntisten, pelastusta kertoo heille olkivuotees' tyytyen. toimitus@rauhantervehdys.fi Rauhan Tervehdys, PL 102, 90101 Oulu Elsi Salovaara Katja Kiiskinen Lahja Hän kaikkein suurin rikkoo rajat kansojen, niin myös yli kielimuurin kertoo seimen lapsi sen. Aimo Mäki Joulukasvot Sinä kuljet läpi pimeän kaupungin ja sytytät kynttilöitä ja pieni tallilyhty Pokkitörmällä heläyttää Tuiran sillat ja Franzenin puiston kirkkaiksi kuin päivä Israel ja Katriina Rantala sekä pieni Lauri-poika ihastelivat jouluisia leipomuksia Oulun merimieskirkon joulukahveilla 11. joulukuuta. Merimieskirkon tiloihin Oritkarin satamaan piparkakkutalon ja muut oli loihtinut vapaaehtoistyöntekijä Leila Holviala (oikealla). Johtava satamakuraattori Sanni Sirviö (keskellä) kertoi, että merimiehille viedään tänäkin vuonna laivoille joululahjaksi villasukkia. Rauhan Tervehdys toivottaa lukijoilleen siunattua joulun aikaa sekä kaikkea hyvää vuodelle 2014! torinrantaan ripustat enkelikellon tuulessa se pyörii vinhasti, niin että toripolliisin nuttu tärisee ja valo kiirii Kiikeliin ja Raattiin asti Ainolanpuiston saat valoisaksi kolmella tuikulla, yksi patosillalle, toinen Tuomenkukan portaille ja kolmas Rauhalan kuistille lumipallolyhdyt sytyttävät Plaanaojan jäiseen hohtoon Palautetta www.rauhantervehdys.fi/ palaute valosi herättää tuomiokirkon urut tuttuun jouluvirteen ja sen humina kantautuu kaupungin jokaiseen kotiin Sinä kuljet läpi pimeän kaupungin ja kasvosi valaisevat sen toivolla kohottavat alaspainuneet katseet joulun ihmeeseen E. KELA Julkaisija: Rauhan Tervehdys ry. ISSN 0356-2840 Perustettu 1907 Kustantaja: Levikki noin 98 000 kpl, 14 seurakuntaa: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Siikalatva, Tuira ja Tyrnävä sekä Oulu (Haukipudas, Karjasilta, Kiiminki, Oulujoki, Oulun tuomiokirkkoseurakunta, Oulunsalo ja Tuira) Ilmestyminen Lehti ilmestyy 43 kertaa vuodessa torstaisin, kesällä joka toinen viikko. Jakelu Itella Oyj:n jakamana osoitteettomana ilmaisjakeluna tilaajaseurakuntien alueella Vt. päätoimittaja Minna Kolistaja, p. 040 5297 558 Toimitussihteeri Elsi Salovaara, p. 044 5626 447 Toimittajat Pekka Helin, p. 044 5626 451 Katja Kiiskinen, p. 044 5626 449 Riitta Hirvonen (työloma 28.2.2014 asti) Ulkoasu Mari Lähteenmaa Sähköpostit etunimi.sukunimi@rauhantervehdys.fi Osoite PL 102, 90101 Oulu, Kasarmintie 15 (1. krs) Puhelin (08) 5626 400 / 044 5626 450 Verkkojulkaisu ja näköislehti www.rauhantervehdys.fi Facebook www.facebook.com/rauhantervehdys Tilaaminen ja osoitteenmuutokset Kotimaa Oy tilauspalvelut p. 020 7542 333, tilauspalvelut@kotimaa.fi Tilaushinnat Seurakunnille 10,35 + alv 10% / kotitalous, yksityistilaukset: 1 vuosi 32, 6 kk 22, 3 kk 15 + alv 10 % Jakeluhuomautukset Jos et ole saanut lehteä, tai se on tullut myöhässä, ota yhteyttä: jakelupalaute@kotimaa.fi. Jos et halua ilmaisjakeluja, ilmoita nimesi ja osoitteesi p. 0200 71000 tai www.posti.fi/palaute. Ilmoitustilan myynti Kotimaa Oy / Pirjo Teva 020 754 2284, 040 680 4057, pirjo.teva@kotimaa.fi. Huom. ilmoitustila varattava 8 pv ennen lehden ilmestymistä. Ilmoitusten valmistus ja vastaanotto Kotimaa Oy / Lisbeth Sarkkinen p. 020 7542 273, faksi 020 7542 343 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi (otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä) Rauhan Tervehdys on Julkisen sanan neuvoston jäsen. RT:ssä 41: sivuilla 12 13 pienet Sini ja Enna ponin rattailla. Paras kuva koskaan Rauhan Tervehdyksessä verrattuna muun muassa jäyhiin kirkonmiehiin ja -naisiin. Jos tuo kuva ei tuo edes hymy suupieliin ja tee hyvälle tuulelle on itsessä jotain vialla. Minua tosikkoa naurattaa myönteisesti. Kuva on oikea hyvän mielen tuoja ja siihen pitää palata tuon tuostakin. Laura Närhen konsertti Pyhän Luukkaan kappelissa 7.12. sai paljon ihmisiä liikkeelle. Monia ihmetytti, että ovet lukittiin yli puoli tuntia ennen konsertin alkua. Missä on hyvä tahto ja seurakuntalaisten palvelu? Seurakuntasaliin olisi varmasti saanut siinä ajassa järjestettyä kuuntelumahdollisuuden kaiuttimien kautta. Pöyristyttävintä oli, kun taksilla konserttiin tulleet noin 80-vuotias rouva ja tämän saattaja käännytettiin. Heidän annettiin tilata taksi sisätiloissa, minkä jälkeen heidät tylysti ohjattiin ulos. Lämsänjärven seurakuntakeskus on pieni ja vanha talo, jossa lauletaan joka vuosi kauneimpia joululauluja. Ihmismäärä on sielläkin ollut joka kerta huomattavasti enemmän kuin turvallisuusmääräykset sallivat, mutta koskaan ketään ei ole ajettu pois tahi ovia lukittu. Toimitus vinkkaa: Laura Närhen Kappelive-konsertista kirjoitettiin viime viikon RT:ssä sivulla 3. Kommenttina Aikuisten pyhäkoulu -sarjassa (RT 12.12.) ilmestyneeseen juttuun Jeesuksen opetus avioerosta on ankaraa : Jos mies tai vaimo hylkää puolisonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, hän tekee aviorikoksen. Ei Jeesus ole ankara eroavia kohtaan, vaan tuomitsee vasta sitten, kun ihminen avioituu uudelleen. Jos eroaa ollakseen vapaa etsimään uutta onnea, tekee synnin, mutta jos eroaa pysyäkseen hengissä ja terveenä, ei Jeesus ihmistä tuomitse, kirjoittaa nimimerkki 12 vuotta sitten eronnut yksinhuoltaja. Yle uutisoi että piispa Samuel Salmi toivoo eläkkeelle jääneiden antavan panostaan myös seurakunnan vapaaehtoistyöhön. Samuel Salmi ei halua luopua seurakunnan vajaakäytöllä olevista rakennuksista ja haluaa seurakuntatyötä tehtävän palkatta. Salmi siis mieluummin säästää työntekijöistä kuin tyhjillään seisovista ja energia tuhlaavista kirkoista.

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 5 Palvelupisteet poikkeavasti auki muuton vuoksi Asiakaspalvelussa on tilapäisiä muutoksia kun osa Oulun seurakuntayhtymän toiminnoista muuttaa tammikuun alussa. Isokatu 17:ssä sijaitsevaan seurakuntataloon muuttavat tällä hetkellä pääosin väliaikaisissa tiloissa toimivat Tuomiokirkkoseurakunta, päivystävät papit, seurakuntatyön erityispalvelut, yhtymän johto, kiinteistöpalvelut, hallinto- ja talouspalvelut, henkilöstöpalvelut, viestintäpalvelut, Rauhan Tervehdys -lehden toimitus, sekä keskusrekisterin asiakaspalvelupiste ja avioliiton esteiden tutkinta. Isokatu 9:ään jäävät muu keskusrekisterin väki, tietohallintopalvelut ja studiotilat. Hautauspalvelut toimii edelleen Intiöntie 6:ssa. Muutto Isokatu 17:ään alkaa perjantaina 3. tammikuuta kello 12. Kiinteistöjohtaja Jaana Valjuksen mukaan muuttavat yksiköt sulkevat asiakaspalvelupisteensä kello 12. Keskusrekisterin puhelinasiakaspalvelu muodostaa poikkeuksen, sillä se palvelee kello 9 16. Muuttokiireiden takia seurakuntalaisia pyydetään asioimaan päivystävien pappien kanssa mahdollisuuksien mukaan ennen perjantaita. Muuttavien yksiköiden asiakaspalvelupisteet aloittavat toimintansa normaalisti loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta. Britanniassa on pilattu lasten joulu. Chippenhamilainen kirkkoherra Simon Tatton-Brown kertoi Charterin alakoulun oppilaille, että joulupukin hahmo perustuu legendaan Pyhästä Nikolauksesta. Lapset saivat näin tietää, että joulupukkia ei ole olemassa. Jotkut vanhemmista uhkasivat, että heidän jälkikasvussa ei osallistu joulukonserttiin kirkossa. Vanhemmat sanoivat, etteivät hekään mene jumalanpalvelukseen väittämään, että Jeesus on mielikuvitushahmo. Tatton-Brownilla lipsahdus tapahtui, kun hän kertoi joulutervehdyksessään lapsille monien uskovan, että joulupukin hahmo perustuu neljännellä vuosisadalla lahjoja antaneeseen pyhimykseen. Osa seurakuntayhtymän toiminnoista muuttaa 3. 6. tammikuuta Isokatu 17:een. Kaikkein pienimmät lapsista eivät olleet mukana, kun Tatton- Brown kertoi pukin alkuperästä. Muut lapset saapuivat koteihinsa uskonsa joulupukkiin menettäneinä. Usko joulupukkiin ja hammaskeijuun koetuksella Kirkkoherra Tatton-Brown on pyytänyt koululta ja vanhemmilta anteeksi. Osa vanhemmista ei ole kuitenkaan anteeksiantavalla mielellä. Yhdeksänvuotiaan Levin äidin Linzi Merritin mukaan vanhemmat lapset kärsivät eniten kirkkoherran paljastuksesta, koska heidän vanhempansa eivät pysty enää vakuuttamaan jälkikasvuaan pukin olemassaolosta. Vähän pienemmille voi sen sijaan uskotella, että pukki on sittenkin Diakoniatyössä päivystetään normaalisti Vaikka Tuomiokirkkoseurakunnan virasto menee kiinni kello 12, tuomiorovasti Matti Pikkarainen lupaa, että esimerkiksi seurakunnan diakoniatyössä seurakuntalaisia kohdataan muuttopäivänä kuten ennenkin. Seurakuntatyön erityispalvelujen toiminnassa on jonkin verran muutoksia. Kasvatustyön erityispalvelut muuttaa Isokatu 17:een 3. kerroksen tiloihin, kertoo tiimiesimies, oppilaitostyön ja kansainvälisen työn diakoni Salla Tuominen. Loppiaisviikolla puramme muuttolaatikoita, mutta työntekijöitä voi jo tavoitella. Kenelläkään ei ole päivystyksiä sovittuna, joten toimimme aikaisempien käytäntöjen mukaan. Kannattaa ottaa ensin yhteyttä puhelimitse. Sielunhoidon erityispalvelut toimivat muuton aikana kuten ennenkin. Katkoksia toimintaan ei tule, sillä vain pieni osa henkilökunnasta muuttaa. Tilanne diakonisissa erityispalveluissa on sama: muutto ei vaikuta asiakaskaspalveluun. Maata kiertelemässä Kirkkoherra pilasi lasten joulun Elsi Salovaara Perheneuvonta on kiinni loppiaiseen saakka Perheneuvonnan asiakaspalvelupiste Veteraaninkatu 9:ssä menee kiinni perjantaina kello 12. Perheneuvontapalvelun työalaan kuuluva perheasioiden neuvottelukeskus on suljettuna muuton vuoksi jouluaatosta loppiaiseen saakka. Toiminta jatkuu jälleen 7. tammikuuta. Tauko johtuu johtavan perheneuvojan Seppo Viljamaan mukaan muun muassa siitä, että joululoman aikana asiakkaat eivät ole innokkaita käymään neuvottelukeskuksessa. Lisäksi keskuksessa joudutaan muuton vuoksi hävittämään lähes kaikki paperimateriaali, joten työtä riittää yllin kyllin. Viljamaan mukaan uusia asiakkaita otetaan vastaan 23. joulukuuta saakka. Rauhan Tervehdyksen toimitus muuttaa myös 3. tammikuuta. Toimitus on kuitenkin tavoitettavissa puhelimitse koko päivän. PEKKA HELIN todellinen henkilö. Monet lapset tulivat itkien kotiin, sillä heidän joulunsa oli pilattu. Hän ei ole vain pilannut joulupukin hohtoa, sillä monet lapset kyselevät, onko hammaskeijuakaan olemassa. Yhdeksänvuotiaan Kaceyn äiti Kerry Butler purki tuntojaan näin: Vanhemmat lapset ovat olleet kiikun kaakun uskoako joulupukkiin vai ei, ja nyt kirkkoherra kenties tönäisi heidän rajan yli. Koululle lähettämässään anteeksipyyntökirjeessä Tatton- Brown kertoi, että hän ymmärtää vanhempia, jotka tahtovat lastensa nauttivat joulun tarinoista, joihin kuuluu myös joulupukki. Tatton-Brown halusi kertoa lahjoja antaneesta Pyhästä Nikolauksesta ja näin selittää lapsille miksi joulupukki tuo perinteessämme lahjoja. Samalla hän tuli paljastaneeksi liian paljon. Minulla ei ollut aikomusta luhistaa lasten joulupukkiuskoa, kirkkoherra vakuuttaa. Pyhä Nikolaus eli erään legendan mukaan nykyisen Turkin alueella neljännellä vuosisadalla ja pelasti ihmeiden avulla merimiehiä ja lapsia. Toinen legenda kertoo, että ilkeä teurastaja houkutteli nälänhädän aikana kolme pientä lasta taloonsa ja tappoi heidät. Teurastaja säilöi lapset tynnyriin myydäkseen heidät. Pyhä Nikolaus kuitenkin vieraili seudulla auttamassa nälkäisiä ja herätti lapset eloon rukoilemalla. Pekka Helin Lähde: Guardian Ulkomaanapu evakuoi työntekijänsä Kirkon Ulkomaanapu on evakuoinut kaksi työntekijäänsä Keski-Afrikan tasavallasta. Molemmat työntekijät palasivat Suomeen viikonloppuna. Keski-Afrikan kriisi kärjistyi runsas viikko sitten väkivaltaisiksi taisteluiksi Banguissa. Pitkittynyt akuutti kriisi ei enää mahdollistanut turvallista työskentelyä maassa. Levottomuudet maassa puhkesivat viime maaliskuussa. Kaupunkilaiset ovat paenneet väkivaltaisuuksia kouluihin, kirkkoihin, moskeijoihin ja lentokentälle. Ihmiset ovat väsyneitä tarpeettoman kärsimyksen määrään. Paikallinen väestö on alistettu tapahtumille, joihin he eivät voi vaikuttaa, kertoo humanitaarisen työn tiiminjohtaja Elina Hakkarainen. Kansainvälisten järjestöjen mukaan kyseessä on pahin humanitaarinen kriisi tällä hetkellä. Banguin 700 000 asukkaasta joka seitsemäs on joutunut pakenemaan kodistaan. Karhun kansasta uskonnollinen yhdyskunta Opetusministeriön yhteydessä toimiva asiantuntijalautakunta suosittaa suomenuskoa harjoittavalle Karhun kansalle uskonnollisen yhdyskunnan asemaa. Asian vahvistaa Kotimaa24:lle lautakunnan puheenjohtaja, hallintoneuvos Pirkko Ignatius. Hän kertoo, että lautakunnan puoltava lausunto on yksimielinen. Uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröitymisestä päättää Patentti- ja rekisterihallitus. Asiantuntijalautakunta antaa lausunnon vain uskonnonvapauslain 7 pykälän täyttymisestä. Patentti- ja rekisterihallituksessa katsotaan muita asioita esimerkiksi yhdistyslain kannalta, Ignatius sanoo. Karhun kansan jäsen Tuula Muukka arvio, että suomenuskoisia olisi Suomessa noin 100 200. Suomenuskoisten yhdistys on nimeltään Taivaannaula. Sen nettisivuilla suomenusko määritellä kotoperäiseksi luonnonuskoiseksi perinteeksi. Siihen kuuluu muun muassa haltijausko. Kalevala ja sen jumaluudet ovat tärkeitä.

6 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Halutaan vuokrata Kempeleestä 1-2 h + s. Tupakoimaton, pian eläkkeelle jäävä mummeli etsii 1.2. alk. Yst. vast. puh. 050-414 4638. Laulu kantaa yli eam slääkärit Palveluja tarjotaan Tauno Seppänen 044 521 1960 Mauno Leppäharju 040 750 2023 Remontit, asennukset, huonekalujen kasaus, taulun ja lampun laitto, pihatyöt, kuljetus ja muutot ym. työt sisällä ja ulkona www.aviomiespalvelu.fi Hammaslaboratorio Hyvä Hammas Oy Puree Paremmin. Ollilantie 1, Kempele Erikoishammasteknikko Erja Nurkkala Ajanvaraus p. 0400 651 140 Myös laitos- ja kotikäynnit Siivouksesta Hoivaan Kaikkiin elämäsi vaiheisiin siivouksesta hoivaan Puhelin: 0800 966 46 Internet: www.sellina.fi HYVÄN HYMYN TEKIJÄ hammassampo ErikoishammastEknikot Esko Tornberg Sampo Heikkilä Isokatu 32 B Oulu, puh. 375 128 Yhdistykset OULUN RAUHANYHDISTYS RY Professorintie 7, 90220 Oulu www.oulunrauhanyhdistys.fi SEUROJA sunnuntaisin klo 17 (tulkataan viittoen), keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 19. CHRISTIAN SERVICES Sunday at 5 p.m., Wednesday and Saturday at 7 p.m. Translation into English on Saturdays and Sundays. Tervetuloa! Seurat kuultavissa netistä: www.oulunrauhanyhdistys.fi SUNNUNTAIN OPETUSSEURAT 22.12. klo 15 Vanha pappila, Asemakatu 6, juhlahuoneisto Su 22.12., Su 29.12. Ei seuroja. Su 5.1. klo 17 Seurat. Tervetuloa! Toivotamme kaikille rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Rukoushuone Koulukatu 41, Oulu Seurat su 5.1.2014 klo 14. Eeva Pouke, Jonne Pirkola. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen siunaamaa joulua sinulle! Tervetuloa! Oulun seudun Uusheräys Kansanlähetys JOULUN SANOMA TULEE ARJEN KESKELLE Mika Pouke, Tapio ja Säde Pokka sekä Juhani Seppänen Järj. Suomen Raamattuopisto, Oulun tuomiokirkkosrk ja AO Timoteuksen jumalanpalvelusyhteisö Luterilainen messu joka sunnuntai klo 10.30 Tuulimyllynkatu 18. Kirkkokahvit, pyhäkoulu. Tervetuloa! Kuuntele saarna: www.lhpk.fi/oulu ilmoitusaineistot osoitteeseen: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Oululaisen Pyhän Tuomaan lapsi- ja nuorisokuoron laulajat, kuoronjohtaja sekä kuorotoimintaa tukevan kannatusyhdistyksen äidit ja isät puhkuvat intoa: tuoreessa muistissa on onnistunut kuoromatka Ruotsiin ja uuden ystävyyskuoron kanssa on jo sovittu vastavierailu kevääksi. Yhteistyö naapurimaan laulajien kanssa juontaa juurensa Pyhän Tuomaan kuoron johtajan omaan kuoroharrastukseen: yhteistyökuoron löysi Anu Arvola- Greus, joka kulkee Ruotsissa Erik Westbergs Vokalensemblen harjoituksissa jo seitsemättä vuotta. Olen kuoroharrastuksen kautta tutustunut sikäläisiin ihmisiin. Ewa Edströmin kanssa juttelimme kerran lapsikuoroasioista ja totesimme, että meillä molemmilla on lapsikuoro. Kun itselläni oli jo pitkään ollut mielessä etsiä yhteistyökuoro, ryhdyimme sähköpostikirjenvaihtoon, Arvola-Greus kertaa. Pienimmätkin lauloivat ruotsiksi Edströmin ja Arvola-Greusin kuorot harjoittelivat ohjelmistoa tahoillaan: Pyhän Tuomaan lapsi- ja nuorisokuoro Oulussa ja Infjärdens Mellanstadiekör Piteåssa, 50 kilometriä Luulajasta etelään. Yhteinen kuoroviikonloppu toteutui isänpäiväviikonloppuna Piteåssa. Sinne 20 oululaista 7 18-vuotiasta kuorolaista, kymmenen huoltajaa ja kuoronjohtaja hurauttivat vajaassa viidessä tunnissa. Vieraana oli kiva olla, kun kaikki oli hyvin järjestettyä, Arvola-Greus sanoo. Kaikkia vähän jännitti, miten lapset ja nuoret pääsevät tutustumisen alkuun, mutta kaikki Tutuissa ympyröissä harjoittelu voi joskus tuntua ruisleivältä. Nyt kahden maan yhteistyö, uudet laulut ja uudet laulajat toivat harjoitteluun valtavan latauksen, minkä mukana olleet aikuisetkin huomasivat. Anu Arvola-Greus sujui mainiosti. Harjoituksissa yhteisenä työkielenä oli englanti ja kuororeissulla pienimmätkin oululaislaulajat esittivät muutamia lauluja ruotsiksi. Samoin ruotsalaiset olivat opetelleet joitakin kappaleita suomeksi. Paikallinen kuoro oli harjoitellut muun muassa Pekka Simojoen Pyhiinvaeltajan laulun. Ruotsalaisten ohjelmistossa oli tosi kivoja lauluja, joista sain nuotit mukaani. Kappaleisiin saadaan suomenkieliset käännökset, Arvola-Greus kertoo. Kuorot pitivät yhden konsertin ja avustivat messussa. Vastavierailu luvassa keväällä Esiintymiset ovat aina kohokohtia, mutta tällä kertaa esiintymisiin valmistautuminenkin oli ehkä tavanomaista hohdokkaampaa. Tutuissa ympyröissä harjoittelu voi joskus tuntua ruisleivältä. Nyt kahden maan yhteistyö, uudet laulut ja uudet laulajat toivat harjoitteluun valtavan latauksen, minkä mukana olleet aikuisetkin huomasivat. Mukavan viikonlopun aikana kävi selväksi, että yhteistyö- Muut seurakunnat Su 22.12. klo 11 Jumalanpalvelus, Ritva Himanka, Hannu Orava, Lassi Makkonen ja Jukka Ulkuniemi. Ke 25.12. klo 11 Joulukirkko, Hannu ja Pirjo Orava, Ahti Kurki. Su 29.12. klo 11 Jumalanpalvelus, Eero Pokela, Pasi Markkanen, Tapio Askeli. Ma 30.12. klo 18 Sykarin kaivolla-ilta naisille. Ke 1.1.2014. klo 16 Ystävän paikka, Ritva Himanka ja vankilatiimi. Tarjoilua. Pe 3.1. klo 19.30 Lift Up New Year s Celebration. Su 5.1. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, Hannu Orava, Yrjö Kemppainen, Anne ja Pirkko Junnila. Ke 8.1. klo 19 Jumalan kohtaamisen ilta, Pasi Markkanen, Tapio Askeli. Pe 10.1. su 12.1. Israel-viikonloppu, Tuija Valtanen ICEJ:stä. Päivärukous ti, ke ja to klo 11-12. www.uskotv.fi TERVETULOA! Rauhallista Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta 2014! Uusikatu 78 OULU www.ohsrk.fi MUHOKSEN HELLUNTAISEURAKUNTA Veturitie 1, 91500 MUHOS Su 22.12.klo 11.00 JUMALANPALVELUS Su 29.12.klo 11.00 JUMALANPALVELUS TERVETULOA! Helluntaiseurakunta toivottaa RAUHALLISTA JA HERRAMME SIUNAAMAA JOULUNAIKAA! www.muhoksenhelluntaiseurakunta.fi Sanomalehtitehdas Botnia Print kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa jokaiselle Jouluiloa! Su 22.12. Jumalanpalvelus klo 11.00. To 26.12. Jouluhartaus klo 14.00. Su 29.12. Jumalanpalvelus klo 11.00. Ti 31.12. Uudenvuoden juhla klo17.00. Su 5.1.2014 Rukouspäivä 9.00-15.00. TERVETULOA TILAISUUKSIIN! To 19.12. klo 19 Rukousilta, Tofic ja Daisy, Pekka Tuominen. Su 22.12. klo 11 Joululaulukirkko, Henri Tuhkala, Risto Wotschke, musiikki: Seppo Kolehmainen & Co, lähetyslippaiden palautus. Ke 25.12. klo 11 Joulukirkko, Risto Wotschke, Juha Hynninen Vaasasta. Su 29.12. klo 11 Aamukirkko (ei pyhäkoulua/ Saints Clubia), Pekka Tuominen, Taisto Liljan kirjan julkistaminen, Martti Väyrynen. To 2.1. klo 19 Rukousilta. Tervetuloa! Ilmoittaja, ota yhteyttä. Ilmoitusmarkkinointi Sari Havia 020 754 2284, 040 680 4057 sari.havia@kotimaa.fi www.botniaprint.fi Jakeluhäiriöt: jakelupalaute@kotimaa.fi 020 754 2267

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 7 kielirajojen Katja Findlay Sinappia Yhtäkkiä se oli jokaisessa kodissa. Radiomankka. Elettiin 1970-luvun alkua ja pukki toi perheisiin kautta koko Suomenmaan viihde-elektroniikan huippusaavutuksen: toosan, jolla radiosta voitiin nauhoittaa musaa pelkällä napinpainalluksella. Se oli uskomatonta, vallankumous, jonka merkitystä nykypolvet eivät välttämättä käsitä. Keikausta täydensi c-kasetti. Se oli kompakti ja pieni, toisin kuin aiemmat kelanauhat. Äänenlaatu oli tuhnu, mutta kyllä se meille kelpasi. Sinä jouluna lapset ja nuoret vierailivat toistensa kodeissa ihailemassa laitteita. Meillä oli Hitachi ja Räisäsillä Aiwa. Joulunpäivien kiihkossa odotimme, milloin radiosta tuli hyvä biisi ja painoimme jännittyneinä nauhoitusnamikoita. Ei se kaksista ollut, mutta emme ymmärtäneet sitä silloin. Pyhän Tuomaan lapsi- ja nuorisokuoro ja Infjärdens Mellanstadiekör avustivat messussa Piteån kirkossa. 5 x JOULUtä Oulu Piteå halutaan jatkaa. Vastavierailun ajankohta lyötiinkin jo lukkoon: ruotsalaisvieraita on odotettavissa toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna 2. 4. toukokuuta. Kirkko, majoitus- sekä harjoitustilat on jo varattu. Tapaamisen kaava on sama kuin Piteåssa: saapuminen perjantaina, harjoitukset ja konsertti Pyhän Tuomaan kirkossa lauantaina, avustaminen messussa sunnuntaina. Uusia laulajia otetaan alkuvuodesta Ruotsin-reissulla syntyi myös aivan uusi kuoro: Päädyimme perustamaan vanhempien kuoron. Yksiäkään Uutuus! Öjebyn kirkon pihalla. Alakärpän perheen juhla-albumi Perheen Joulun sävel soi joulukonsertti 23.12. klo 20.00 Pyhän Andreaan kirkko Oulu Liput: Musiikki-Kullas Oulu ja Stockmann Oulu Äänitteet: Limingantullin Prisma ja Musiikki-Kullas Oulu www.alakarppa.com Oulun Ensi- ja turvakoti ry kiittää asiakkaitaan, vapaaehtoisia, hienoja yhteistyökumppaneitaan ja lahjoittajiaan kuluneesta vuodesta. Puhelinpäivystys 0400 581 606 vastaa aina. Toivotamme kaikille Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! harjoituksia ei vielä ole pidetty ja kuoro on nimeä vailla. Mutta konsertti on jo sovittu helmikuun 1. päiväksi Tuiran kirkkoon. Pyhän Tuomaan lapsi- ja nuorisokuoroon otetaan uusia laulajia seuraavaksi vuoden 2014 alussa. Laulamisesta kiinnostuneille lisätietoja antaa Anu Arvola- Greus. MINNA KOLISTAJA www.suurellasydamella.fi Uusimmat vapaaehtoistyöpaikat: Kirkkokaveri Muuttolaatikoiden purkaja Haluaisitko haukata raitista ilmaa päivisin? Haussa oiva ohjaaja viriiliin eläkeläisten kerhoon Intiön perhekerhoon kahvinkeittäjiä/avustajia Avustaja seurakuntakerholaiselle Haukiputaalla Emäntien ja isäntien paikkoja Puttaan Tuvalla Nuorisotyön vapaaehtoisia Haukiputaalle Kahvikokki Heinäpäähän Tapahtuma-avustaja Ylikiiminkiin Lisää tehtäviä osoitteessa www.suurellasydamella.fi ->Oulu Eräänä lapsuuteni jouluaattona meille tuli kaksi joulupukkia. Ensimmäisen silmät tuijottivat kattoon. Syyksi hän sanoi, että silmät jäätyivät pakkasessa. Tämä pukki ei tuonut edes lahjoja, vaan jätti lapsukaiset ihmettelemään tyhjin käsin. Pian ensimmäisen lähdettyä tuli toinen joulupukki, joka katsoi ystävällisesti suoraan pieneen lahjansaajaan pakettia antaessaan. Epäilen ensimmäisen olleen valepukki... Ala-asteella tulin joka päivä koulusta kotiin ennen vanhempiani. Joulukuun pimeät ja yksinäiset iltapäivät taisivat olla vähän tylsiä kunnes löysin joululahjakätkön kustavilaissohvan kannen alta. Monena päivänä tunnustelin minulle osoitettuja paketteja, ravistelin ja kuuntelin. Ne, joissa arvasin olevan karkkia, availin pikkuhiljaa ja söin suihini. Laitoin karkkipaperit takaisin ja teippasin paketit uudelleen kiinni. Jouluna harmitti. Pienikin lapsi osaa pitkät pätkät joululauluja. Ne opitaan korvakuulolta. Lapsuudessani oli lähisukulaisilla maatila, navetassa lehmiä ja sukunimenä Heinilä. Heinilän härkien kaukalon sellaisilla sanoilla hoilasimme aina tuttua joululaulua aika pienenä, sisareni ja minä. Vasta vähän isompina lapsina hoksasimme, että eivät sanat ihan noin menekään. Emme antaneet sen haitata. Joskus oli kiva laulaa edelleen Heinilän häristä. Taisin olla 14-vuotias, kun totesin, että toisen ilo on tosiaan suurin lahja. Olin kuullut, ettemme saisi sinä vuonna pukkia meille. Arvasin, että sisarukseni pettyisivät siitä. Niinpä ryhdyimme äidin kanssa tontuiksi. Kun perheen pienimmät olivat saunan lauteilla, kiikutimme lahjat kuusen alle. Todisteeksi pukin vierailusta jätimme pöydälle puoliksi syödyn joulutortun ja lapun, jossa pukki pahoitteli kiirettään. Posket punaisina saunasta kirmanneet sisarukset eivät jääneet pukkia kaipaamaan. Taisivatpa helpottua päästessään laulamasta karvanutulle. Mutta vielä yli 20 vuotta myöhemminkin he muistavat sen puoliksi syödyn joulutortun. Se teki taiasta totta.

8 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Terveys ja Hyvinvointi LAB.NÄYTTEIDEN OTTAMINEN KOTONA! Myös ilman lähetettä. OULUN HOITOPALVELU OY Raija Singh p. 0400-899 140 PARTURI-KAMPAAMO Marja Huhtakangas Kuivastie 21 as. 43, Tuira puh. 045 134 7171 Kotikäynnit lähialueille. Caritas Lääkärit / Kapellimestarinkatu 2, 90140 OULU (Caritas-keskus) / 050 520 23 83 Lääkäri kotiisi Miksi lähteä sairaana lääkäriin, kun lääkärin voi saada myös kotiin? Kotilääkärimme tekevät kotikäyntejä Oulun seudulla ma-pe klo 8-18. Hoidamme kaikenikäisiä potilaita. www.caritaslaakarit.fi Oulun palvelusäätiö Palveluja ikäihmisille Palvelemme ma-pe klo 8-18 Joulu lähestyy Palvelemme Jouluaattona 24.12 klo 10-16 Joulupäivänä 25.12 klo 10-16 Tapaninpäivänä 26.12 klo 10-21 Uudenvuoden aattona 31.12 klo 8.30-21 Uudenvuodenpäivänä 1.1 klo 10-21 Isokatu 45, 90100 Oulu Puh: 08-3113112, fax: 08-3116001 oulun.keskus.apteekki@apteekit.net www.oulunkeskusapteekki.fi KESKUSTAN PALVELUKESKUS Nummikatu 24, p. 050 348 5977 TUIRAN PALVELUKESKUS Kangastie 1, p. 050 400 9983 HÖYHTYÄN PALVELUKESKUS Hanhitie 15, p. 050 401 8129 SARA WACKLIN-KOTI Koulukatu 4, p. 050 406 0653 RANTA-KASTELLIN PALVELUKESKUS Rantakastellintie 6, p. 044-703 5198 Oulun palvelusäätiö Yhteystiedot: Sammonkatu 14, Oulu puh. 08 5561 591 Tervetuloa tilavaan KAIJONHARJUN APTEEKKIIN HELPPO TULLA! tilaa pysäköidä ja mukava asioida Palvelemme: ma pe 9:00 19:00 la 9:00 16:00 www.kaijonharjunapteekki.fi Alina-palvelut saatavilla Oulun seudulla! TILAA: Puh. 044 455 6320 leena.korva @alinahoivatiimi.fi LUOTETTAVAA KOTIHOITOPALVELUA VUODESTA 1993 Välittävä hyvän olon lahjakortti Medifysistä Meillä jokaisella on hyvä syy olla kunnossa. Fysioterapiakeskus www.medifys.fi Rehapolis, Kiviharjunlenkki 4, p. 020 7424 400 Terveys ja Hyvinvointi -palveluhakemisto ilmestyy kerran kuukaudessa. Seuraavan kerran se ilmestyy 30.1.2014 Ilmoitusmarkkinointi Sari Havia 020 754 2284, 040 680 4057 sari.havia@kotimaa.fi KAI ILKKA hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset Saaristonkatu 27, Oulu P. 08 311 4444 Magneettikuvaukset Oulussa viikonloppuisin! Kasarmintie 21:ssa. Tervetuloa! Varaa aika kuvaukseen numerosta 0440 521 534. Läheteasioissa Oulussa teitä auttaa Sisätautien erikoislääkäri Pertti Kuusela Vastaanotto: Stockmann 4. krs, varaa aika p. 08-333 339 Magneettikuvaukseen tarvitset erikoislääkärin lähetteen. Perustutkimus 355 6 omavastuu (mm. aivojen/pään tutkimus, lannerangan tutkimus). Kuhmon Lääkäripalvelu Puh. (08) 652 1533 kuhmonlaakaripalvelu.fi PALVELUA KOTIINNE Moniammatillista yhteistyötä Oulussa vuodesta 1998 Kotiin tarjottavia palveluitamme ovat kotisairaanhoito hoiva ja huolenpito omaishoidonlomitus siivous ja kodinhoito lastenhoito jalkojenhoito Vastaanotto ajanvarauksella seksuaaliterapeutti erikoissairaanhoitaja, psykiatria Palvelemme aamusta iltaan kaikkina viikonpäivinä puh. 040 823 7390

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 9 Joulun tärkeimmät paikat: seimi ja sydän Kirkkovuoden pyhäpäivät kertovat siitä, kuka Jumala on, ja mitä hyvää hän meille lahjoittaa. Joulun kaksi tärkeintä paikkaa ovat seimi ja sydän. Seimi on Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen ensimmäinen paikka. Seimi mainitaan Luukkaan jouluevankeliumissa kolme kertaa. Ensin seimi kertoo, miten arkisiin ja alhaisiin oloihin Jumalan Poika tuli. Maria kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sitten enkeli paljastaa paimenille Jumalan Pojan olinpaikan: Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Lopulta seimi on paikka, josta Jumalan Poika voidaan löytää. He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Miksi seimi on tärkeä? Ensinnäkin seimi kertoo, että Jumalaa pitää etsiä alhaalta, ei yl- häältä, ei sieltä, missä on valtaa ja mahtia. Hallitsijoiden hallitsija syntyy halpaan ja halveksittuun asemaan. Vapahtaja näyttäytyy vähäisyydessä. Toiseksi seimi on kuva siitä, että Kristuksella on tässä maailmassa paikka, josta hänet voidaan löytää. Jumalan Poika ei ole vain aate, idea tai arvomaailma, vaan hän on persoona, joka on henkilökohtaisesti läsnä ihmisen maailmassa. Seimi oli hänen ensimmäinen kotinsa. Martti Luther sanoo, että meille seimi on kirkko, josta löydämme Kristuksen. Jos seimi oli Kristuksen ensimmäinen koti, niin hänen toinen asuntonsa on ihmisen sydän. Sydän mainitaan evankeliumissa yhden kerran, mutta tärkeällä paikalla, kertomuksen lopussa. Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Maria oli paitsi Jumalan Pojan synnyttäjä myös hänen ensimmäinen kuulijansa. Maria teki sen, mikä on jokaisen joulun sanoman kuulijan tehtävä: painoi mieleensä ja mietiskeli. Oli tapahtunut paljon sellaista, kaikkea, mitä hän ei varmaankaan vielä ymmärtänyt. Meidän joulumme syntyy siitä, että katselemme seimen lasta ja Kirkkohallitus / Anniina Mikama kätkemme hänet sydämeemme. Seimessä ja sydämessä on joulun salaisuus ja ilo. Eero Huovinen emerituspiispa Kirkko lähelläsi radiossa ja verkossa Radio Dei 106,9 MHz, kaapeliverkossa 94,1 MHz, www.radiodei.fi Su 22.12. klo 8.45. Radiopyhäkoulussa lastenohjaaja Outi Metsikkö Oulun tuomiokirkkoseurakunnasta kertoo Jeesus-lapsen syntymän odotuksesta. Klo 10 sanajumalanpalvelus Haukiputaan kirkosta. Klo 11.15 Armonpulla-ohjelmassa Karjasillan seurakunnan kanttori Riitta Piippo kertoo omia kokemuksiaan -tilaisuuksista. MB. Klo 11.45 Kurkistus kirkkoon -ohjelmassa on aiheena Oulun tuomiokirkossa ja Virtuaalikirkossa esitettävä J.S.Bachin Jouluoratorio. Haastateltavana on kanttori Henna-Mari Sivula. MP. Joulupäivänä 25.12. Klo 8.45. Joulupäivän Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Petra Kalapudas Karjasillan seurakunnasta. Aluelähetys klo 9.55 12: Klo 10 messu Oulun tuomiokirkosta. Klo 11.15 Armonpulla-ohjelma. Miten alas laskeutuva armo joulun ydinsanomassa koskettaa? Haastateltavana on kanttori Riitta Piippo Karjasillan seurakunnasta. MB. Klo 11.45 Oulun hiippakunnan piispan Samuel Salmen jouluhartaus. Su 29.12. klo 8.45. Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Mari Jääskeläinen Karjasillan seurakunnasta. Aiheena on uusi vuosi. Aluelähetys klo 9.55 12: Klo 10 sanajumalanpalvelus Oulunsalon kirkosta. Klo 11.15 Armonpullassa kuullaan kanttori Riitta Piipon pohdintaa Jumalan lähestymisestä. "Rukous voi olla hyvinkin lyhyt huokaus, kunhan se on omakohtainen." MB Klo 11.45 Kurkistus kirkkoon. Kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander ja Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja Ilpo Kähkönen valottavat kirkon taloustilannetta. MP. Toivon päivä ma pe klo 14 17. Pe 20.12. klo 14.40 Päivän valinnassa on aiheena Oulun tuomiokirkossa ja Virtuaalikirkossa esitettävä J.S.Bachin Jouluoratorio. Haastateltavana on kanttori Henna-Mari Sivula. MP. Ma 23.12. klo 21.35 Elämänkoulu. Kuinka voi antaa anteeksi surmateon, jonka kautta oma äiti menehtyi? Oululainen opettaja ja Oulun helluntaiseurakunnan vanhemmistoveli Mikko Saukkonen palaa takaisin vuoden 1992 tapahtumiin. MB. Ohjelmatiedot ja jutut kuultavissa myös verkossa: www.oulunseurakunnat.fi/radio Radio Pooki 88,0 MHz, kaapeliverkossa 89,5 MHz, www.radiopooki.fi Su 22.12. klo 9.45 Radiopyhäkoulussa lastenohjaaja Outi Metsikkö kertoo Jeesus-lapsen syntymän odotuksesta. Klo 10 joululaulumessu Kempeleen kirkosta. Joulupäivänä 25.12. klo 9.45 Joulupäivän Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Petra Kalapudas Karjasillan seurakunnasta. Klo 10 messu Oulun tuomiokirkosta. Su 29.12. klo 9.45 Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Mari Jääskeläinen Karjasillan seurakunnasta. Aiheena on uusi vuosi. Klo 10 jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta. Uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 9.45 Radiopyhäkoulun pitää lastenohjaaja Mari Jääskeläinen Karjasillan seurakunnasta. Aiheena on uusi vuosi. Uusinta sunnuntailta. Klo 10 jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta. Su 5.1. klo 9.45 Radiopyhäkoulun pitää lapsityönohjaaja Kirsi Merenheimio-Mäenpää. Aiheena on Herran huoneessa. Klo 10 jumalanpalvelus Raahen kirkosta. Loppiaisena 6.1. klo 9.45 Radiopyhäkoulun pitää lähetyssihteeri Tarja Oja-Viirret Tuiran seura- www.oulunseurakunnat.fi/radio Radio Dein toimittajat: MB = Marja Blomster, MP = Mervi Päivärinta, MS = Mikko Salmi kunnasta. Klo 10 jumalanpalvelus Kempeleen kirkosta. www.virtuaalikirkko.fi Lähetykset tallennetaan Virtuaalikirkon videoarkistoon. Oulun hiippakunnan piispan Samuel Salmen jouluhartaus julkaistaan Virtuaalikirkossa tuomaanpäivänä 21.12. ja se on nähtävillä koko joulun ajan. Oulun tuomiokirkko: Su 22.12. Klo 10 sanajumalanpalvelus. Klo 17. Klo 20 J.S. Bachin Jouluoratorio. Joulupäivä 25.12. klo 7 sanajumalanpalvelus. Su 29.12. klo 10 messu. Su 5.1. klo 10 messu. Pyhän Tuomaan kirkko: Loppiaisena 6.1. klo 10 messu, ja Tuiran kirkkoherran Niilo Pesosen virkaanasettaminen. Radio YLE 1, 90,4 MHz, www.yle.fi/radio1 Su 22.12. klo 10 Punkaharjun kappeliseurakunnan jumalanpalvelus Punkaharjun kirkosta. Jouluaattona 24.12. klo 15 perhehartaus Viikin kirkosta Helsingistä. Klo 18 Kristuksen syntymäjuhlan suuri ehtoopalvelus Pyhän Kolminaisuuden katedraalista Oulusta. Joulupäivänä 25.12. klo 7 Jouluaamun jumalanpalvelus Puotilan kappelista Helsingistä. Klo 8 Kristuksen syntymäjuhlan liturgia Pyhän Kolminaisuuden katedraalista Oulusta. Klo 18 Tampereen tuomiokirkosta. Tapaninpäivänä 26.12. klo 10 jumalanpalvelus Martinkirkosta Turusta. Su 29.12. klo 10 Vanajan seurakunnan jumalanpalvelus Hämeenlinnan kirkosta. Uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 10 jumalanpalvelus Kiimingin kirkosta. Su 5.1. klo 10 jumalanpalvelus Oulunkylän kirkosta Helsingistä. Loppiaisena 6.1. klo 10 Tuomasmessu Aleksanterin kirkosta Tampereelta. Aamuhartaus ma la klo 6.15, toinen lähetys klo 7.50. Iltahartaus ma pe klo 18.50, lauantaisin klo 18. YLE TV 1 Joulupäivänä 25.12. klo 10 jouluaamun jumalanpalvelus Sipoon kirkosta. Loppiaisena 6.1. klo 10 jumalanpalvelus Nastolan kirkosta. www.jouluradio.fi, 91,6 MHz Palautteet ohjelmista radiostudio.oulu@evl.fi, p. 044 316 1563 (ma pe), Oulun seurakuntayhtymä, Radiostudio, PL 122, 90101 OULU

10 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Malawilaiset toivovat jouluksi sadetta Maapallokuva: www.sxc.hu / Edu Wagtelenberg Lähetyspostia Suomeen Liki 15 vuotta Tansaniassa lähetystyössä toimineet Riitta ja Olavi Heino ovat nykyisin Malawin evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa. Heinojen kahden vuoden työkausi Malawin pääkaupungissa Lilongwessa alkoi tammikuussa tänä vuonna. Emme ole olleet vielä täällä siis vielä yhtäkään joulua, mutta lukemattomia kertoja Tansaniassa. Heinot tietävät kokemuksesta, että joulu päiväntasaajan eteläisissä Afrikan maissa sattuu keskelle lämpimintä kesää. Niin Tansaniassa kuin Malawissa joulun aikaa toivotaan vietettävän sateitten alla. Sateiden tulo on toivon merkki. Ihmiset ahkeroivat pelloillaan valmistaen niitä uuteen satokauteen ja kylväen siemenet uutta satoa varten. Tansanialainen Josef ja Maria harjoittelevat joulunäytelmää. Joulupuuna on ollut ollut sypressi, banaanilehtiä tai muuta paikallista. Joulun aika on myös kesälomien aikaa. Kouluissa on pitkät joululomat ja monet matkaavat jouluksi kotiseuduilleen. Varsinkin valtion ja kuntien työntekijät, opettajat, sairaanhoitajat ja poliisit, on määrätty töihinsä eri puolille maata. Pitkä joululoma käytetään kotiseudulle matkustamiseen, Heinot kertovat. Banaaninlehdetkin kelpaavat joulupuuksi Malawilaisille joulu ei ole ollenkaan samanlainen suuri perhejuhla kuin Suomessa. Mutta kirkossakäyntijuhla se on niin kuin oikeastaan kaikki muutkin sunnuntait. Kirkot ovat väkeä pullollaan. Ihmiset pukeutuvat tavallista vieläkin kauniim- Heinojen jouluherkkuja Afrikan-vuosilta. Heinot toimivat 1986 2006 Suomen Lähetysseuran lähettäminä Tansaniassa. piin ja jos mahdollista niin uusiin vaatteisiin. Lahjojen jakamisen perinnettä ei juuri ole. Yhdessä syöminen on tietenkin joulunakin tärkeää. Malawilaisiin jouluruokiin Heinoilla ei vielä ole tuntumaa, mutta Tansaniassa jouluruokana on ollut monenlaista, katkaravuista perinteisiin tansanialaisiin maissi- ja keittobanaaniruokiin. Joulupuuna on ollut ollut sypressi, banaanilehtiä tai muuta paikallista. Monesti Heinojen joulun aikaan on kuulunut myös ehtoolliskirkon johtaminen tapaninpäivänä. Joulua Heinot viettävät tällä kertaa Karibialla. Kukaan neljästä lapsesta tai seitsemästä lastenlapsesta ei vietä joulua Suomessa, vaan Intiassa ja Uudessa-Seelannissa. Suomen jouluun ei meilläkään ole kaipuuta, sanovat muun muassa Karjasillan, Oulujoen, Tuiran ja Tuomiokirkkoseurakunnan lähetteinä toimivat Riitta ja Olavi Heino. Thaimaassa joulu näkyy lähinnä kauppakeskuksissa Pia Marttila ja joulukoristelua bangkokilaiseen tapaan. Täällä ei joulua pahemmin vietetä. Buddhalaisessa maassa joulu se näkyy katukuvassa lähinnä kulutukseen liittyvinä ilmiöinä: ostoskeskukset koristellaan suurin muovisin joulukuurin ja niin edelleen, raportoi Pia Marttila Bangkokista, Thaimaasta. Marttila on työskennellyt siellä marraskuusta 2012 alkaen; lähettäviä seurakuntia ovat muun muassa Karjasilta, Kiiminki ja Tyrnävä. Joulutunnelmaan on kieltämättä haasteellista virittäytyä kun asteita on yli 30, ympärillä palmuja ja ihmisillä joulun yli töitä kuin minä tahansa tavallisena arkipäivänä. Jouluperinteisiin kuuluu Lähetysseuran lähettien kanssa pidettävä joulupiknik puistossa reilu viikko ennen joulua. Luultavasti ikävöin tänäkin jouluna kovasti kotiin Ouluun. Kaipaan äidin tekemiä herkkuja, pimeitä lumisia maisemia ja perheen sekä kavereiden näkemistä. Toivottavasti ensi vuonna pääsen jouluksi Suomeen! KOKOSI MINNA KOLISTAJA

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 11 Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio LAKIASIAIN TOIMISTO JORMA HERTTUAINEN varatuomari, ekonomi Kauppurienkatu 23, OULU Puh. 312 5640, 040 508 1675 testamentit, perun kirjoitukset, perinnönjaot ym. kaikki riita-asiat. -Muutot ja kuljetukset -Pakkaustarvikkeet -Muuttolaatikot -Varastointi P. 08-530 1165 SÄLPÄTIE 8, 90630 OULU www.haverinen.fi Hautauspalveluita Näillä osoitteilla löydät hautausmaille Oululaista osaamista vuodesta 1945 Kiviliike Heikkinen Oy www.kiviliikeheikkinen.fi yritys@kiviliikeheikkinen.fi Intiöntie 7, 90130 Oulu, p. (08) 311 3706 Posantie 10, 90620 Oulu, p. (08) 530 3720 Uudet kivet Entisöinnit Asennukset Nimien kaiverrukset Haluaisitko viedä joulunpyhinä kynttilän haudalle, mutta hautausmaan sijainnista ei oikein ole käsitystä? Rauhan Tervehdys kokosi tilaajaseurakuntien hautausmaiden osoitteet yhdeksi listaksi. Oulu Intiön hautausmaa: Kajaanintie 1, 3, 5 / Intiöntie 6 (vievät eri puolille hautausmaata). Oulujoen hautausmaa: Oulujoentie 69. Haukiputaan uusi hautausmaa: Mirjantie 6. Kirkon vieressä on vanha hautausmaa, uusi hautausmaa on noin kilometrin päässä kirkosta. Liikenneympyrästä jatketaan Ukonkaivokselle päin. Jäälin hautausmaa: Haipuskyläntien varressa, noin 2,5 kilometriä Jäälin kappelilta pohjoiseen. Kiimingin hautausmaa: Kiimingin kirkon lähellä. Kirkon osoite on Kirkonniementie 8. Oulunsalon hautausmaa: Oulunsalon kirkon vieressä. Kirkon osoite on Jääsköntie 8. Ylikiimingin kirkkotarhat I ja II: Ylikiimingin kirkon vieressä. Kirkon osoite on Palokoskentie. Kiviharjun hautausmaa: noin seitsemän kilometriä Ylikiimingin kirkonkylältä Pudasjärvelle päin. Lähellä Niemikyläntien ja Hetekyläntien risteystä, Niemikyläntien varressa. Ylivuoton hautausmaa: noin 30 kilometrin päässä Ylikiimingin kirkolta Puolangalle päin. Puolangantie 2586. Lähellä Iso-Vuotunki-nimistä järveä. Yli-Iin kirkonkylän hautausmaa: Karjalantien ja Leuvantien risteyksessä. Yli-Iin Jakkukylän hautausmaa: Noin 20 km Yli- Iin kirkonkylältä Iin suuntaan Iinjoen eteläpuolta ajettaessa. Maalismaantietä noin 15 km, summittainen osoite Maalismaantie 1535. Yli-Iin Tannilan hautausmaa: Noin 16 km Yli-Iin kirkonkylältä Tannilaan päin. Pudasjärven tien risteyksestä vasemmalle, Matkakankaantietä noin 1 km. Hailuoto Hailuodon kirkon vieressä. Kirkon osoite on Luovontie 52. Kempele Piriläntie 190. Kempeleen vanhan kirkon vieressä ja uudemman Pyhän Kolminaisuuden kirkon lähellä. Liminka Rantakylän hautausmaa, Ylipääntie 18. Lumijoki Ukuranperäntien ja Rantaharjuntien välissä. Pari korttelia Lumijoen kirkolta kaakkoon. Muhos Kirkkosaaressa eli Muhossaaressa, Kirkkosaarentien varressa. Siikalatva Rantsilan hautausmaa: Rantsilan kirkon vieressä. Kirkon osoite on Rantsilanraitti 10. Kestilän hautausmaa: Kestilän kirkon vieressä. Kirkon osoite on Kestilänraitti 3. Pyhännän hautausmaa: Pyhännän kirkon vieressä. Kirkon osoite on Kirkkotie 14. Pulkkilan vanha hautausmaa: Pakkalantie 2. Pulkkilan uusi hautausmaa: Täperäntie 102. Piippolan hautausmaa: Iisalmentie 1527, noin 3,8 km Piippolan Shellin risteyksestä Pyhännälle päin, tien vasemmalla puolella Iisameen päin ajettaessa. Tyrnävä Tyrnävän uusi hautausmaa: Muhostie 10, lähellä seurakuntataloa. Tyrnävän vanha hautausmaa: Vanhatien varressa, Vanhatien ja Koulutien risteyksen lähellä. Temmeksen kirkkotarha: Temmeksen kirkon vieressä. Kirkon osoite on Temmeksen kirkkotie 1. Hautausmaiden osoitteet Kartta, johon on merkitty hautausmaiden paikat, löytyy osoitteesta: http://tinyurl.com/hautausmaat HAUTAUSPALVELU Rauhallista Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta Kukkakauppa LIMINKA MUHOS Tupoksentie 12 Valtatie 11 08 384 477 08 374 800 TYRNÄVÄ Joonaantie 4 08 545 1957 Neuvonta ja päivystys 08 545 1957 (24h) Isokatu 11, OULU Tuomiokirkon vieressä puh. 311 3354 Päivystys 24 h. puh. 0400 385 354 Asiakaspysäköinti sisäpihalla www.hautaustoimisto.info PERINTEENÄ PALVELU - ELÄMÄNKAAREN VIIMEISELLE MATKALLE Tuira, OULU Valtatie 59 08 554 6005 www.dapu.fi KIRKOLLINEN HAUTAUSTOIMISTO Yksilöllistä ja luotettavaa hautausalan palvelua vuodesta 1913 Juho Ala-Aho 1874-1954 Asemakatu 4 Puh: 08 311 2203 (24 h) www.ala-aho.fi Ilmoitusmarkkinointi toivottaa asiakkailleen Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014.

12 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 1. Moos. 21: 1-7 Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut. Pojalleen, jonka Saara oli synnyttänyt, Abraham antoi nimeksi Iisak. Kahdeksantena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympärileikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi. Saara sanoi: Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani. Ja Saara sanoi vielä: Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: 'Saara imettää poikia'? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään. Hepr. 6: 13-19 Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. Hän lupasi: Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä, ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli luvattu. Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki vastaväitteet. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu. Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Matt. 1: 18-24 Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä. Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Sanan aika Sunnuntai 22.12.2013 Psalmi: Ps. 130: 5-8 1. lukukappale: 1. Moos. 21:1-7 2. lukukappale: Hepr. 6:13-19 Evankeliumi: Matt. 1:18-24 (1. vuosikerta) Hiljaisuus laskeutuu, annan rauhan tulla Parkkipaikoilla on ruuhkaa, kaupoissa on pitkät jonot, musiikki soi kovaa, ihmiset vaikuttavat väsyneiltä ja jostain kuuluu lapsen itkua. Joulu on tulossa. Ei sinäkään jouluna ollut rauhallista ja idyllistä. Maria ja Joosef tekivät matkaa peloissaan ja hämmentyneinä. Esikoistaan odottava pariskunta koetti parhaansa mukaan selvitä uudessa, ihmeellisessä tilanteessa. Lapsen syntymän ollessa lähellä eletään jännittyneissä tunnelmissa. Lapsen syntymä on aina ainutlaatuinen hetki, vaikka syntymän olosuhteet olisivat kuinka karut. Rauha laskeutuu sillä hetkellä, kun äiti saa lapsen rinnoilleen tai syliinsä. Sillä hetkellä äänetkin katoavat. On harvoja hetkiä, jolloin olen itse kokenut äänten häviävän, kuin sumenevan. Lapsen syntymän hetki on yksi niistä. Synnytyshuoneen valot, kätilön ja puolison äänet ovat kadonneet. Olen kuullut ja nähnyt vain vastasyntyneen. Niin kovin olen sitä hetkeä odottanut ja vasta silloin, lapsi sylissäni, olen voinut uskoa sen olevan totta. Viikko sitten saimme täällä Oulussa ihmetellä sateenkaarta talvisessa maisemassa. Sateenkaaren pää näytti liikkuvan, mutta kun ajoin kohti kaupunkia, niin sen pää näytti olevan juuri tuomiokirkon kohdalla. Sateenkaaren päässä kerrotaan olevan aarteen. Näyttikö sateenkaari meille nyt tietä jouluun? On aika rauhoittua ja hidastaa tahtia, kuunnella hiljaa joulun tuloa. Sytyttää kynttilä. Nostetaan katseemme tähteen, joka vie meidät Betlehemin seimen luo. Siellä, seimen äärellä saamme kuulla joulun ilosanoman: Meille on syntynyt Vapahtaja! Joulun ilo on totta! Jumala on meidän kanssamme! Virpi Sillanpää-Posio Oulun seurakuntien oppilaitospastori

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 13 Jouluaatto 24.12.2013 Psalmi: Ps. 36: 6-10 1. lukukappale: Jes. 11:1-5 tai Miika 5: 1-4 tai Jer. 23: 5-6 2. lukukappale: Ap. t. 13:16-26 Evankeliumi: Luuk. 2:1-14 Jouluaamu 25.12.2013 Psalmi: Ps. 98: 1-4 1. lukukappale: Jes. 9:1-6 2. lukukappale: Hepr. 1:1-6 tai Room. 1:2-4 Evankeliumi: Luuk. 2:1-20 Joulupäivä 25.12.2013 Psalmi: Ps. 100 1. lukukappale: Jes. 52:7-10 2. lukukappale: 1. Joh. 1:1-4 tai 1. Joh. 4:9-16 Evankeliumi: Joh. 1:1-14 Tapaninpäivä 26.12.2013 Psalmi: Ps. 119: 41-48 1. lukukappale: 2. Aik. 24:18-21 2. lukukappale: Ap.t. 6:8,11-15, 7:51-60 (1. vuosikerta) Evankeliumi: Luuk. 12:8-12 Perjantai 27.12.2013 Psalmi: Ps. 92:13-16 1. lukukappale: Sananl. 8:1, 22-30 2. lukukappale: 1. Joh. 2:28-3: 3 Evankeliumi: Joh. 21:19-24 tai: Joh. 1: 1 14. Lauantai 28.12.2013 Psalmi: Ps. 124: 2-3, 6-8 1. lukukappale: 2. Moos. 1:22-2:10 2. lukukappale: 1. Piet. 4:12-16 Evankeliumi: Matt. 2: 13-21 Sunnuntai 29.12.2013 Psalmi: Ps. 71: 14 19 1. lukukappale: Jes. 25:1, 4 5 tai Jes. 49:13 16 2. lukukappale: Gal. 4:3 7 tai Kol. 2:6 10 Evankeliumi: Luuk. 2:33 40 Keskiviikko 1.1.2014 Psalmi: Ps. 8: 2-10 1. lukukappale: Jes. 43:1-3 2. lukukappale: 1. Joh. 5:1-5 Evankeliumi: Joh. 14:12-14 Sunnuntai 5.1.2014 Psalmi: Ps. 84: 2-5, 11-12 1. lukukappale: 1. Sam. 3:1-10 2. lukukappale: Room. 12:1-5 Evankeliumi: Joh. 10:22-30 Loppiainen 6.1.2014 Psalmi: Ps. 72: 1-3, 8-12 1. lukukappale: Jes. 49:5-7 2. lukukappale: Kol. 1:24-27 Evankeliumi: Matt. 2:1-12 (1. vuosikerta) Kirkkohallitus / Anniina Mikama Luuk. 2: 1-20 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti. He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

14 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Kultaa ja perinteitä korteissa Alkuperäisissä Raamatun tek Irmeli Pääkkönen esittelee k selkeästi naispuolinen. Pyhä perhe ja Itämaan tietäjät esiintyvät sadoissa oululaisen Irmeli Pääkkösen keräämissä joulukorteissa. Harrastuksen pariin hänet innostivat kuitenkin tiernapojat. Irmeli Pääkkösen pöydällä on seitsemän korttipinkkaa. Kortit on järjestelty opettajalle tyypillisen järjestelmälliseen tapaan aihealueittain. Ovelle kolkuttavia tiernapoikia esittävässä kortissa toivotetaan Glad Jul. Se on osoitettu Mummulle ja Tätille. Osoitteena lukee pelkästään Täällä. Yksi hyvän joulun toivottajista on Irmeli Pääkkösen äiti. Äiti oli syntynyt 1904, joten tämä on suunnilleen sata vuotta vanha, hän laskeskelee. Varsinaiseksi keräilijäksi Pääkkönen ei tunnustaudu. Se kuulostaa liian pätevältä. Pistän vain talteen, kun näen jotain nättiä. Äidiltä jäi iso läjä joulukortteja. Mystinen kyttyräselkä Suuressa osassa Pääkköselle kertyneistä korteista on kuvattu Jeesus-lasta tallissa ihastelevat Maria ja Joosef ja kolme Itämaan tietäjää. Lisäksi on ruotsalaisia tähtipoikia, Lucia-neitoa, kynttilöitä ja lumisia maisemia. Tiernapojat minut innostivat alkuun. Niihin on hautautunut niin paljon perinnettä, ne ovat todella kiehtovia, Pääkkönen toteaa ottaen käteensä pinon kortteja ja esitellen ihmetyksen aiheita. Hän haluaisi tietää, mikä on joissakin korteissa tiernapoikien matkassa kulkevan kiinalaishahmon tarina. Toisinaan laulavia lapsia taas seuraa kyttyräselkäinen ja turkkiin pukeutunut hahmo. Mikäs nuuttipukki se on? Jospa joku kirjoittaisi tiernaperinteestä kunnon tutkimuksen! Perittyä, saatua, ostettua ja löydettyä Joulukortteja Pääkköselle alkoi kerääntyä kymmenkunta vuotta sitten. Sitä ennen hän keräsi partioaiheisia kortteja. Nuo kokoelmansa hän lahjoitti sittemmin Pohjois- Pohjanmaan partioperinneyhdistykselle. Kortit kiinnostivat sitäkin ennen. Suomen kielen lehtorina toimiessani käytin paljon Kalevalaaiheisia kortteja kurssiaineistojen tukena. Itse saatuja joulukortteja on tallella monelta vuodelta ja niitä on tullut myös lahjaksi ystäviltä, jotka tietävät harrastuksesta. Kortteja on tullut ostettua ulkomailtakin. Yksi sellainen on Hampurin Pyhän Mikaelin kirkosta ostettu valokuvakortti kirkossa esillä olleesta seimestä ja jättiläismäisestä joulukuusesta. Kirkko olikin valtavan korkea, Pääkkönen muistelee. Yksi korteista on löytötavaraa. Olimme Virossa reissussa pian sen itsenäistymisen jälkeen. Kävimme siellä kirkossa ja löysin tämän kortin virsikirjan välistä, Pääkkönen kertoo. Koska alkuperäisestä omistajasta ei ollut tietoa, seurakunnan pappikin oli sitä mieltä, että löytäjä saa pitää. Mustavalkoinen kortti esittää

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 15 Kuvat: Elsi Salovaara Sanmorin perheen seimi on rakennettu keskelle olohuonetta. Kuvassa Mariachiara, Francesco, Anna, Pierpaolo ja Cristina Sanmori. Sylissä perheen pienin, Giacomo. Lapsista kaksi, Davide ja Letizia, olivat jutuntekohetkellä harrastusten parissa. Seimi kertoo odotuksesta Idyllinen maalaismaisema melkein kätkee suojaisessa luolassa olevan Pyhän perheen. Oulussa asuva italialaislähtöinen Sanmorin perhe kokoontuu seimen ääreen joka ilta. steissä ei käy ilmi Itämaan tietäjien sukupuoli. orttia, jossa vihreään pukeutunut tietäjä onkin Pyhää perhettä ja Itämaan tietäjiä. Tämä on tällainen etiopialaistyylinen kortti, todella hieno. Vaikka mustavalkoinen tyyli ihastuttaa, eniten Pääkkösen silmiä viehättävät värikkäät kortit ja kultaukset. Kun olin lapsi, ei kirjoissa ja lehdissä ollut paljoakaan värikuvia. Siksi kai huomaan vielä nykyäänkin leikkaavani lehdistä niitä talteen. Ne ovat niin ihania. ELSI SALOVAARA Olohuoneen hyllyn päälle koottu seimiasetelma on oikeastaan pienoismalli vuoristokylästä. Näin adventin aikaan koko perhe Pierpaolo ja Cristina Sanmori, kuusi lasta ja isoäiti kokoontuu iltaisin rukoilemaan sen luokse. Seimi ja jokapäiväinen rukoilu ovat osa perheeni perintöä, ei vain katolisen kirkkomme perinne. Kun olin lapsi, omat isovanhempanikin rukoilivat kanssamme, Pierpaolo Sanmori kertoo. Lapset oppivat silmillään Joulua edeltävien yhdeksän päivän, novenan, ajan rukoillaan tavallista hartaammin. Seimen luo sytytetään kynttilöitä, yksi per ilta. Aattoon mennessä niitä palaa yhdeksän. Cristina ja Pierpaolo toteavat, että lapset oppivat silmillä. Joka perhe on kotikirkko, jaamme lapsille uskoa silmien kautta. Katolisen perinteen mukaan he jakavat lahjat vasta loppiaisena Itämaan tietäjien tapaan. Lahjoja ei anneta aattona, koska ne eivät ole tärkeitä, vaan Kylämaisemasta löytyy purokin. Pieni lammas on juuri ylittämässä siltaa. juhlan aihe on Jeesuksen syntymä, he perustelevat. Lapset saavat sijoittaa lukuisat ihmis- ja eläinhahmot pienoismalliin. Perheen nuorimmainen syntyi kevättalvella. Seimen pitää olla nyt korkeammalla, koska muuten vauva tiputtaa kaiken alas, Cristina Sanmori naurahtaa. Jeesus-lapsi lisätään seimeen vasta jouluna. Toistaiseksi luolassa odottavat Maria ja Joosef yhdessä eläinten kanssa. Pimeys on vaikeaa. Silloin on aikaa rakennella. Pierpaolo Sanmori Kotiseutu elää seimessä Sanmorin perhe muutti Suomeen 4,5 vuotta sitten. Pierpaolo rakensi seimiä kotimaassakin, mutta uudessa ympäristössä se muuttui tärkeämmäksi. Pimeys on vaikeaa. Silloin on aikaa rakennella. Lisään joka vuosi seimeen mukaan jotain uutta. Pierpaolo kertoo, että hänen isänsä rakensi seimipienoismallinsa kotiseudun, Pohjois-Italian vuoristoisten muotojen mukaan. Minä olen jatkanut perinnettä. Hänen mukaan seimiasetelmissa kaikenlaiset ympäristöt ovat hyväksyttäviä. Tärkeintä on Pyhän perheen vastaanotto. Sanmorit toivovat, että seimet yleistyisivät myös Suomessa. Nykyisin kun on hankala löytää edes tarpeita sen tekemiseen. Maisema, talot ja sillat on tehty muotoilumassasta. Seimirakennelma koostuu kolmesta osasta. Niiden järjestys vaihtuu joka vuosi, joten myös luola, jossa Joosef ja Maria ovat Jeesus-lapsen kanssa, vaihtaa paikkaa. Luola on silti keskipiste, johon myös katse luontaisesti etsiytyy. Osa hahmoista on tuotu Napolista ja ne ovat käsintehtyjä. Keraamisten hahmojen lisäksi löytyy muovisia hahmoja. Setäni teki nämä kaksi hahmoa meille, koska te menette sinne pohjoiseen, Pierpaolo kertoo ja näyttää lumipukuihin sonnustautuneita hahmoja. Toisella on jalassa lumikengät. Pierpaolon mukaan seimen rakentaminen on loppumaton projekti. Tämä ei ole harrastus, vaan paljon enemmän. Seimi muistuttaa meille, että Kristus on tulossa. Syntymä oli hänen ensimmäinen tulemisensa. Rukoilemalla saamme hänet tulemaan toisen kerran. Nyt elämme eräänlaista keskiaikaa odottaen Häntä. ELSI SALOVAARA

16 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Mikko Alatalo laulattaa joululauluja Karjasillan kirkossa Katja Kiiskinen Karjasillan kirkossa lauletaan joululauluja lauantaina 21. joulukuuta Mikko Alatalon johdolla. Kello 18 alkavassa tilaisuuden ohjelmistossa on perinteisiä kappaleita, kuten Maa on niin kaunis ja Sylvian joululaulu. Alatalon sävellyksistä kuullaan ainakin Suojelusenkeli ja Hyasinttien aika. Laulettavat kappaleet ovat myös minulle merkityksellisiä, ja ne muistuttavat meitä siitä, mitkä asiat ovat pohjimmiltaan tärkeitä. Konsertissa haluan virittää kuulijat ja laulajat joulun tunnelmaan. Se on myös itselleni henkistä valmistautumista joulunpyhiin työsyksyn jälkeen, Alatalo sanoo. Laulumonisteen hinta aikuisille on 10 euroa, lapset pääsevät maksutta. Osa tuotosta ohjataan Karjasillan seurakunnan diakoniatyöhön köyhien perheiden auttamiseksi. Jurvelinin lauluoppilaat konsertoivat Tuomiokirkossa Esko Jurvelinin lauluoppilaat ry:n järjestämä perinteinen joulukonsertti kuullaan Oulun tuomiokirkossa lauantaina 21. joulukuuta kello 19. Konsertissa esiintyvät Esko Jurvelin, Juha Hakulinen, Seppo Heikkilä, Sirpa Heikkilä, Joni Jarkko, Marjut Korpi, Aarno Taskila, Jari Taskila, Ville Telkki, Jorma Pulkkinen, Lassi Hentilä, Lasse Mäkelä ja Arto Vikström. Antti Heikkilä säestää laulajia uruilla. Riina Raninen, Sofia Syrjä ja Lydia Karhunen olivat urakoineet edellisenä iltana myyntipöydälleen runsaasti leivonnaisia. Myyjäisistä löytyy joulumieli ja -lahjoja Alakärpän perheeltä yhdestoista musiikillinen joulutervehdys Viimevuotisen Toivo Kuula -laulukilpailun voittaja, baritoni Juhani Alakärppä järjestää musiikkiperheensä kanssa perinteiseksi muodostuneen Joulun sävel soi -joulukonsertin Pyhän Andreaan kirkkossa maanantaina 23.12. kello 20. Musiikillinen joulutervehdys oululaisille on jo yhdestoista. Konsertissa kuullaan tunnelmallisia joululauluja Juho Alakärpän säestyksellä. Lippuja saa tuntia ennen konsertin alkua ovelta sekä Stockmannilta ja Musiikki-Kullakselta. Kaukovainion kappelissa järjestettävät joulumyyjäiset ovat muodostuneet jo perinteeksi. Viime lauantaina pidetyissä myyjäisissä tarjolla oli niin leivonnaisia, leipiä, laatikoita, arpoja kuin käsitöitäkin. Aluksi seurakunnan kappalainen Satu Saarinen piti yhdessä lastensa kanssa suunnitellun alkuhartauden, ja julisti myyjäiset virallisesti avatuiksi. Villasukat ja -lapaset sekä muut tuotteet tekivät kauppansa. Riisipuurolounaskin maistui monelle. Myyjäisissä oli mukana myös Karjasillan seurakunnan lähetysnuoria, jotka olivat itse omin kätösin tehneet kaikki myyntipöytänsä tuotteet. Kyllä siinä aikaa vierähti. Eilen illalla viidestä puoli kymmeneen leivoimme täällä kappelilla, kertoo Sofia Syrjä. Pöydässä on leipomusten lisäksi myynnissä joulukortteja ja erilaisia koristeita. Nuorten lähetysryhmä kerää rahaa Afrikkaan suuntautuvaa matkaansa varten. Kesällä 2015 olisi tarkoitus lähteä reissuun. Meitä on kaikkiaan noin kymmenen hengen ryhmä, sanoo Lydia Karhunen. Kaukovainion kappelin joulumyyjäisissä lähetysnuorten myyntipöytää pitämässä on Syrjän ja Karhusen lisäksi Riina Raninen. KATJA KIISKINEN Tyrnävällä varattiin 500 000 euroa seurakuntatalon perusparannukseen Yksinlaulajat konsertoivat hyväntekeväisyydelle Limingassa Aapon joulukonsertti kajahtaa ilmoille sunnuntaina 22. joulukuuta kello 20 Limingan kirkossa. Konsertin järjestävät Limingan seudun yksinlaulajat ry ja Limingan seurakunta. Esiintymässä ovat sopraano Lydia Okkonen, mezzosopraano Paula Kinnunen, baritonit Jorma Kärnä, Henrik Ahola ja Jouni Okkonen sekä bassobaritonit Markku Ahola ja Juha Hakulinen. Urkurina on Mika Kotkaranta ja pianistina Hanna Korri. Jouluisia yksinlauluja ja duettoja tunnelmallisessa kirkossa esittää lisäksi nuorisokuoro Celeste. Konsertin tuotto ohjataan vähävaraisten joulurahaksi Limingan seurakunnan diakoniatyön kautta. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 7 euroa. Tyrnävän seurakuntatalon vanhan puolen perusparannushanke tulee ajankohtaiseksi vuonna 2014. Hanke koskee vuosina 1975, 1984 ja 1991 rakennettuja osia. Syksyn kuntokartoituksissa kävi ilmi, että vesikatto joudutaan uusimaan. Lisäksi perustuksia ja ulkoseinien alaosia on korjattava. Piha-alueiden maanpintoja joudutaan alentamaan, koska sulamis- ja sadevedet aiheuttavat jatkuvaa kuormitusta perustusja ulkoseinärakenteille. Perusparannuksen yhteydessä saatetaan LVI- ja sähkötekniikka nykyisten vaatimusten tasolle. Seurakunnan investointiohjelmassa varataan 500 000 euron määräraha perusparannushankkeelle. Hankkeen todelliset kustannukset tarkentuvat suunnittelun edetessä. Osa kustannuksista joudutaan rahoittamaan lainalla. Tyrnävän seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi joulukuun kokouksessaan vuoden 2013 lisätalousarvion, vuoden 2014 talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2014 2016. Ensi vuosi on juhlavuosi: helmikuussa tulee kuluneeksi 125 Pentti Korkiakoski vuotta siitä, kun Tyrnävä on erotettu itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi Limingasta. Juhlavuoteen liittyen on jo käynnistetty tarinakirjahanke. Talousarvio ensi vuodelle on 56 400 euroa alijäämäinen, koska verotulot kasvavat kustannusten nousua hitaammin.

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 17 Uusi kirkkoherra kutsuu kahville loppiaisena Tuiran seurakunnan tuleva kirkkoherra Niilo Pesonen toivoo, että ihmiset ottaisivat häneen aktiivisesti yhteyttä niin erilaisissa tapahtumissa, lenkkipolulla kuin Facebookissa. Niilo Pesonen asetetaan virkaansa loppiaisena 6. tammikuuta kello 10 Pyhän Tuomaan kirkossa Puolivälinkankaalla piispa Samuel Salmen johdolla toimitettavassa piispanmessussa. Messun jälkeen nautitaan juhlakahvit seurakuntasalissa. Pesonen toivoo paikalle messuun ja kahvitilaisuuteen mahdollisimman paljon seurakuntalaisia. Ne, jotka eivät paikalle pääse, voivat seurata messua suorana lähetyksenä Virtuaalikirkosta. Vuoden alusta uudessa työssään aloittava Pesonen valittiin kirkkoherraksi viime toukokuussa pidetyissä vaaleissa. Ennen Pesosta kirkkoherrana toimi liki 25 vuotta Hannu Ojalehto. Viimeiset seitsemän vuotta Pesonen on työskennellyt Oulun tuomiokapitulissa hiippakuntadekaanina. Työyhteisössä vietettiin viikko sitten läksiäisiä Pesosen näköisesti. Minut tultiin herättämään aamulla kotoa, ja siitä sitten suunnattiin lenkille ja aamusaunaan. Päivän aikana pääsin soittamaan ensimmäistä kertaa urkujakin. Päivään liittyi myös yhteisiä muisteluja. Se oli kiva hetki. Kirkkoherra ei ole kaukainen Kaupunkiseurakunnissa, joissa kirkkoherrat eivät asu pappiloissa, joiden ovet ovat kuvainnollisesti avoinna yötä päivää seurakuntalaisille, kirkkoherrat voivat tuntua kaukaisilta henkilöiltä. Moni ei tunne oman seurakuntansa kirkkoherraa edes nimeltä, saati kasvoilta. Toivoisin, että mielikuvat kaukaisuudesta vähentyisivät. Kaukaisuus on kuitenkin enemmänkin mielikuva kuin tosiasia. Tuiran seurakunta on Pesoselle tuttu seurakunta, sillä ennen hiippakuntadekaaniksi siirtymistään hän työskenteli seurakunnassa pastorina vuosikymmenen ajan. Pesosen mukaan kaikki seurakunnan työntekijät haluavat olla läsnä niin ilon kuin surun hetkillä. Apua voi antaa monella tapaa; keskustellen, rukouksin ja taloudellisen avun muodossa. Sinne, missä seurakuntalaiset ovat Työyhteisön johtajana Pesonen toivoo, että jokaista seurakunnan Lauri Kujala Kuva on otettu huhtikuun viimeisenä sunnuntaina Tuiran kirkossa. Niilo Pesonen antoi tuolloin vaalisaarnansa ja hän myös kätteli kirkon ovella messuun osallistujat. työntekijää pitäisi voida vetää hihasta milloin vain ja missä vain. Voisimme palata vanhaan siinä, että olisimme tavoitettavissa mahdollisimman hyvin. Ympäri vuorokauden ei tarvitse kuitenkaan päivystää, vaan kyse on enemmänkin asenteesta ja pyrkimyksestä. Pesonen toivoo, että ihmiset löytäisivät kirkkoon, mutta tärkeintä on tavoittaa ihmiset siellä missä he ovat arjessa. Tuore kirkkoherra aikoo olla aktiivisesti läsnä paitsi kasvokkain tapahtuvissa kohtaamisissa, myös sosiaalisessa mediassa omien Facebook-sivujensa kautta. Solsiaalinen media on seurakunnan työssä entistä tärkeämpi työväline, Pesonen toteaa. Pesonen on lehden ilmestyessä jäämässä viettämään lomapäiviä ennen vuoden alussa alkavaa kirkkoherran pestiä. Jouluna vietän aikaa perheen kanssa, hiihtelen ja urheilen ja istun kirkonpenkissä. Saa tulla jututtamaan, hän kannustaa. ELSI SALOVAARA Virkaanasettaminen ja tehtävään siunaaminen ma 6.1.2014 kello 10 Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3, Oulu) Messun toimittaa piispa Samuel Salmi, Niilo Pesonen saarnaa. Avustajina toimivat lääninrovasti Juhani Lavanko ja Tuiran entinen kirkkoherra Hannu Ojalehto. Messun aikana järjestetään pyhäkoulu lapsille. Messu lähetetään suorana virtuaalikirkossa. 2 0. J O U LU KU U TA 2 0 1 2 HINTA: 3,70 107. VUOSIKERTA 0043595 12 52 lukemisen iloa joka torstai. SIRPA PÄIVINENAnna lahjaksi Kotimaa-lehti on lahja, jonka voi avata usein. Juurevaa hengellisyyttä Kotimaa on kirkon jäsenen pää-äänenkannattaja arjessa ja juhlassa. Tilaa Kotimaa 6 kk JOULUN LEMPEÄT SANAT 43 (Norm. 66 ) Emerituspiispa Eero Huovinen iloitsee myös niistä ihmisistä, jotka tulevat kirkkoon kerran vuodessa, jouluna. Sivuilla 16 18 PUHEENAIHEET Tänä vuonna kirkko on kohissut lestadiolaisuudesta ja lähetysmäärärahoista. SIVULLA 6 HYVIÄ UUTISIA Yksi maailman suurista onnistumisista on lapsikuolleisuuden puolittuminen. SIVULLA 10 RAKAS KIRKKO Kotimaan lukijat lähettivät 50 syytä rakastaa kirkkoa. SIVULLA 14 Kiinnostavia ilmiöitä Seurakunnissa tapahtuu koko ajan. Kotimaa kertoo taustat ja seuraukset. Koskettavia haastatteluja Jokainen ihminen on Jumalan luoma ihme. Lue lisää Kotimaasta. Nauti lehdestä, jossa on sisältöä ja luottamusta tulevaisuuteen tilaa itsellesi tai ystävällesi Kotimaa. Kyllä kiitos! Tilaan Kotimaan 6 kk vain 43 Norm. hinta 6 kk 66 Itselleni LEHDEN MAKSAJA Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka LEHDEN SAAJA Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka KOTIMAA MAKSAA POSTI- MAKSUN Lahjaksi Tilaus on määräaikainen, ja se maksetaan yhdessä erässä. Puhelinnumero (myös suunta) Allekirjoitus Voit tehdä tilauksen myös: puhelimitse 020 754 2333 sähköpostilla tilauspalvelut@kotimaa.fi www.kotimaa.fi/tarjous Kotimaa Oy Vastauslähetys Tunnus 5001582 00003 HELSINKI Tarjous on voimassa 31.12.2013 saakka ja koskee vain uusia tilauksia. Tarjous koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia, ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. Alle 18-vuotiaalla täytyy olla lupa lehden tilaamiseen. Osoitteita ja puhelinnumeroita voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. 1.1.2013 lähtien vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanoma- tai aikakauslehtien verokanta on 10 % ja Digilehden 24 %. Tarjoustunnus joulu13

18 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Menot Oulun seurakunnissa 19.12.2013 9.1.2014 Leikkaa talteen! Studio Ilpo Okkonen / Juho Alatalo Kirkolliset toimitukset Avioliittoon vihkimisestä, kastamisesta, hautaan siunaamisesta ja muista kirkollisista toimituksista sopiminen arkisin klo 9 16 päivystävän papin kanssa: Isokatu 9, 1. kerros, 90100 Oulu p. (08) 3161 410, pappi.oulu@evl.fi tai oman seurakunnan kirkkoherranvirastossa. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Keskusrekisteri, Isokatu 9, p. (08) 3161 303 avoinna ma pe klo 9 16. Tilavaraukset Muut kuin kirkollisiin toimituksiin liittyvät tilavaraukset kirkkoherranvirastoista ma pe klo 9 16. Palveleva puhelin p. 01019 0071 su to klo 18 01 ja pe, la klo 18 03, puhelun hinta pvm/mpm. Lankapuhelimesta soitettaessa puhelu maksaa paikallispuhelumaksun verran. Matkapuhelinta käytettäessä laskutusperusteena ovat oman operaattorin puheluhinnat. Huom! Kaikki operaattorit eivät sisällytä paikallispuheluita puhepaketteihinsa. Seurakuntatyön erityispalvelut Diakoniset erityispalvelut Taka-Lyötyn katu 4, 2. kerros avoinna ma pe klo 9 16 p. (08) 3161 321. Lapsi- ja perhetyön diakoni Kari Rekilä, p. 050 5211 065 Vs. kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijä Anne Kellokumpu, p. 040 5156 935 Päihde- ja kriminaalityön diakoniatyöntekijä Tellervo Kianto, p. 040 7564 022 Kuulovammaistyön diakoniatyöntekijä Anne-Mari Kyllönen, p. 040 5912 657 Erityisnuorisotyöntekijä Outi Leinonen, p. 040 5747 118 Näkövammaistyön diakoniatyöntekijä Paula Mustonen, p. 050 4305 178 Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Liisa Rahkola, p. 040 5912 653 Erityisnuorisotyöntekijä Anja Saukkomaa, p. 040 5747 119 Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja Leila Virén, p. 040 5025 010 Vanhustyön pastori Markku Palosaari, p. 044 3161 420, yhteydenotot puhelimitse tai sähköpostilla markku.palosaari@evl.fi Kasvatustyön erityispalvelut Kv. työn pastori Árpád Kovács, p. 040 5242 778 Oppilaitospastori Katariina Pitkänen, p. 050 3868 677 Yliopistopastori Ari Savuoja, p. 040 5245 919 Oppilaitospastori Jenni Siljander, p. 044 3161 450 Oppilaitospastori Virpi Sillanpää-Posio, p. 044 3161 581 Oppilaitostyön ja kansainvälisen työn diakoni Salla Tuominen, p. 040 5747 132 Kirkkomuusikko Taina Voutilainen, p. 044 3161 729 Nuorisomuusikko Esa Rättyä, p. 040 5747 125 Soittokunnan vt. toiminnanohjaaja Riitta Ojala, p. 040 8414 680 Partio Veikko Pehkonen, p. 040 5747 116 Perheasiain neuvottelukeskus Veteraanikatu 9 D, 90130 Oulu ma pe klo 9 12, ke myös klo 13 16, p. 044 3161 557 Mediatoimitus Rauhan Asema Toimituspäällikkö Mikko Salmi, p. 044 3161 429 Mediatoimittaja Mervi Päivärinta, p. 044 3161 563 Sairaalasielunhoito Johtava sairaalapastori Hannele Lusikka p. 040 5797 806 Kehitysvammaistyö Kehitysvammaistyön pastori Elina Hyvönen, p. 040 5797 805 Kehitysvammaistyön pastori Hanna Fähnrich, p. 050 4334 104 Kaikki yhteystiedot www.oulunseurakunnat.fi Ioulukirkkojen suosio säilyy Joulunaikana 24. 26.12. vietetään kirkkovuoden suosituimpia pyhiä. Ajankohta on myös säilyttänyt paikkansa vuoden suosituimpina kirkossakäyntipäivinä. Kristittyjen joulunvietto huipentuu jouluyön messuun, jota vietetään Jeesuksen syntymäyönä. Elämän polku Kastetut: Tuomiokirkko: Venla Matilda Stenius. Haukipudas: Lassi Eemeli Lehtonen, Topi Johannes Kinnunen, Alessia Helmi Fiona Kosamo, Taavi Aleksis Toljamo, Siiri Iida Matleena Holappa, Toivo Joonatan Tiri, Juho Jooa Henrik Yliniemi, Henri Daniel Tiri, Emmi Hannele Seppälä, Mimosa Anastasia Labigne, Iina Riitta Amanda Metso. Karjasilta: Aleksi Sebastian Ahola, Estelle Eva Lotta Hätälä, Justus Eeli Teronpoika Kallunki, Ronja Anniina Kantola, Iina Alisa Anastasia Kezonen, Jenny Raakel Kinnunen, Leo Santeri Kivinen, Mio Elis Hugo Känsälä, Milla Matilda Matkaselkä, Aada Emilia Puroila, Luka Mikael Kristian Rahkala, Arvo Niila Juhani Repo, Alma Ursula Rytkönen, Tuomas Matti Ola- vi Savolainen, Elli Sofia Tokola, Iida Linnea Loviisa Tuikkala, Fiia Aleksandra Virpi. Kiiminki: Mette Vanamo Pitkänen, Onni Elmeri Mikanpoika Märsy, Manta Aino Sofia Porkola, Mira Josefiina Luukkonen. Oulujoki: Helmi Emilia Huotari, Adelia Helvi Maria Närhi, Aada Sofia Pohjola, Viljami Oiva Sakari Poussu, Iiro Mikko Olavi Remes, Iida Emilia Roivainen, Aleksi Olli-Vihtori Timlin. Oulunsalo: Aatos Uolevi Linnala, Max Onni Patrick Penttilä, Noel Elia Luokkanen, Kiira Johanna Kullas. Tuira: Emil Tiitus Johannes Annunen, Ellen Iida Adele Antikainen, Jaakko Vili Ilmari Heinilä, Iiro Osmo Ilmari Hokkanen, Pietari Olavi Iso- Möttönen, Jaako Juho Matias Kivioja, Elias Aapo Juhani Kulju, Joona-Pekka Kumpula, Niilo Henrikki Montonen, Iloista Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja armorikasta vuotta 2014 Oulun ev.lut. seurakunnat ja seurakuntayhtymä lahjoittavat joulutervehdysrahat Kirkon Ulkomaanavun joulukeräykseen, jolla autetaan aliravittuja lapsia saamaan riittävästi ruokaa ja perheitä hoitamaan lasten sairauksia! Lauri Johannes Mäenpää, Aake Samuli Pakanen, Seela Sofia Sangi, Viivi Lotta Syrjälä, Jesse Väinö Mikael Taipale, Luka Petteri Torvinen, Anton Toivo Tapio Virta. Vihityt Haukipudas: Tapio Matias Mattila ja Soila Maarit Pajula. Karjasilta: Markku Johannes Jokela ja Riitta Annikki Erkkilä, Teemu Aslak Luokkanen ja Anna-Maija Klasila, Topias Viljami Kalliokoski ja Sofia Adalmiina Kajula, Tommi Heikki Saarikoski ja Else Mari Hannele Kortelainen. Oulunsalo: Mika Antero Linnala ja Leena Kaarina Junes. Tuira: Toni-Tapio Antero Väänänen ja Anna Katri Pauliina Yrjänäinen, Arto Antero Lamberg ja Jaana Maarit Lamberg. Joulun sanoma puhuttelee, koska siinä Jumala tulee lähelle, läsnä ja vierellä olevaksi. Sanoma koskettaa, sillä se kertoo, että juuri Sinä olet tullut kuulluksi. Jouluyön messussa moni kokee saavansa erityisen kosketuksen Vapahtajan syntymäjuhlaan. Saamme yhtyä ensimmäisen jouluyön enkelten lauluun, Karjasillan kirkkoherra Juhani Lavanko sanoo. Viime vuonna kaikissa nykyisten Oulun ev.lut. seurakuntien jouluaaton, joulupäivän ja tapaninpäivän jumalanpalveluksissa kävi kaikkiaan liki 11 400 ihmistä. Selvästi suosituimpia olivat jouluaaton jumalanpalvelukset, jolloin kirkkoon löysi tiensä lähes 9 300 ihmistä ja näistä reilu kolmannes jouluyön messuihin. Myös tänä jouluna Oulun seurakunnat toivottavat kaikki tervetulleiksi lukuisiin joulunajan tilaisuuksiin. Kaikki tapahtumat ovat osoitteessa oulunseurakunnat.fi/joulu. Kuolleet Tuomiokirkko: Jenny Katariina Jounio 102, Ellen Inkeri Komulainen 89, Eila Maija-Liisa Lohva 82, Elsa Emilia Turpeinen 91, Elma Maria Väyrynen 80. Haukipudas: Mailis Marjatta Pietilä 79. Karjasilta: Ahti Erkki Lämsä 82, Aino Maria Virkki 96. Kiiminki: Asko Olavi Elsilä 62. Oulujoki: Lauri Valdemar Riikola 79, Antti Alfred Tokola 87. Tuira: Tarja Hannele Hakasalmi 57, Marjatta Kepanen 85, Hilda Katariina Mikkonen 88, Aino Anni Moilanen 73.

Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 19 Oulun tuomiokirkkoseurakunta Kirkkoherranvirasto ma pe klo 9 16 p. (08) 3161 401 Linnankatu 7 (4. krs), 90100 Oulu ouluntuomiokirkkoseurakunta@evl.fi Kirkko ja toimipaikat Tuomiokirkko Kirkkokatu Heinätorin seurakuntatalo Aleksanterinkatu 71 Intiön seurakuntakoti Intiönpolku 2 Vanha pappila Asemakatu 6 Jumalanpalvelukset Sanajumalanpalvelus su 22.12. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja avustaa Hanna-Maija Ollanketo. Kanttorina Henna-Mari Sivula, Oulun Laulu. Kolehti naisten taloudellisten olojen parantamiseen Mekong-alueella. Lähetys myös www.virtuaalikirkko.fi. Julgudstjänst ti 24.12. klo 15, Oulun tuomiokirkko. Liturgi och predikan Matti Pikkarainen och kantor Elias Niemelä. Jouluhartaus ti 24.12. klo 15, Intiön siunauskappeli. Toimittaa Hanna-Maija Ollanketo ja kanttorina Péter Marosvári. Jouluhartaus ti 24.12. klo 16.15, Vanha kappeli. Toimittaa Hanna-Maija Ollanketo ja kanttorina Péter Marosvári. Jouluaaton vesper ti 24.12. klo 17, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja kanttorina Elias Niemelä. Jouluyön messu ti 24.12. klo 23, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Ari-Pekka Metso ja avustaa Jyrki Vaaramo. Kanttorina Henna-Mari Sivula. Kolehti diakoniseen avustustyöhön. Sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 7, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jouko Lankinen ja avustaa Hanna-Maija Ollanketo. Kanttorina Péter Marosvári, Tuomiokirkkokuoro. Kolehti tuomiokirkkoseurakunnan lähetyskohteisiin. Lähetys myös www. virtuaalikirkko.fi. Messu ke 25.12. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jouko Lankinen ja avustaa Hanna-Maija Ollanketo. Kanttorina Péter Marosvári. Kolehti tuomiokirkkoseurakunnan lähetyskohteisiin. Lähetys Radio Pooki ja Radio Dei. Sanajumalanpalvelus to 26.12. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Anna-Mari Heikkinen ja avustaa Ari- Pekka Metso. Kanttorina Elias Niemelä. Kolehti Partaharjusäätiölle leirikylän ja leiritoiminnan ylläpitämiseen. Messu su 29.12. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Hanna-Maija Ollanketo ja avustaa Anna-Mari Heikkinen. Kanttorina Elias Niemelä. Kolehti Gambiassa toteutettavaan vajaakuntoisten nuorten koulutus- ja kyläprojektiin. Lähetys myös www.virtuaalikirkko.fi. Messu su 29.12. klo 14, Intiön seurakuntakoti. Toimittaa Hanna-Maija Ollanketo ja kanttorina Elias Niemelä. Uudenvuodenaaton hartaus ti 31.12. klo 19, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Ari- Pekka Metso. Kolehti Helsingin Raamattukoululle. Sanajumalanpalvelus ke 1.1. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jyrki Vaaramo ja avustaa Matti Pikkarainen, kanttorina Elias Niemelä. Messu su 5.1. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Matti Pikkarainen ja avustaa Anna-Mari Heikkinen, kanttorina Henna-Mari Sivula. Lähetys myös www.virtuaalikirkko.fi. Messu su 5.1. klo 14, Heinätorin seurakuntatalo. Toimittaa Matti Pikkarainen ja kanttorina Henna-Mari Sivula. Sanajumalanpalvelus ma 6.1. klo 10, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Ari-Pekka Metso ja avustaa Hanna- Maija Ollanketo. Kanttorina Henna-Mari Sivula ja urkurina Elias Niemelä. Kolehti Kiinan kirkon teologisen koulutuksen tukemiseen. Hartauselämä Keskiviikkoseurat ke 8.1. klo 18, Vanha pappila. Markku Niku. Hiljaisuuden rukoushetki ke 8.1. klo 19, Oulun tuomiokirkon krypta. Tilaisuuden järjestää Oulun NNKY ja Sinapinsiemen ry. Raamattupiiri to 19.12. klo 15, Intiön seurakuntakoti. Aamupiiri la 21.12. klo 10, Vanha pappila. Juha Tervaskanto. Lähetyspiiri to 9.1 klo 14, Vanha pappila. Keskustelusarjan Onko järkeä uskoa? avaus 12.1. klo 17, Keskustan seurakuntatalo, iso seurakuntasali. Aiheena Kaste nimenantojuhla vai jotakin muuta? Tuomiorovasti Matti Pikkarainen. Kahvitarjoilu. Musiikki ja kulttuuri J. S. Bachin Jouluoratorio BWV 248 pe 20.12. klo 20 ja su 22.12. klo 20, Oulun tuomiokirkko. J. S. Bachin Jouluoratorio BWV 248 perjantaina 20.12. ja sunnuntaina 22.12. klo 20 Oulun tuomiokirkossa. Teoksesta esitetään kantaatit IV VI. Kuorot: Katedraalikuoro, Cantio Laudis ja Oamk:n kamarikuoro. Solistit: Gabriella Jani sopraano, Annastiina Tahkola altto, Péter Marosvári tenori ja Aarne Pelkonen baritoni. Orkesterina Oulunsalo Ensemble, Sinikka Ala-Leppilampi. Teoksen johtaa Olli Heikkilä. Käsiohjelma 10. Vapaa pääsy. Jälkimmäinen esitys näkyy myös netissä, www.virtuaalikirkko.fi. Perheiden joulukuvaelma tiistaina 24.12. klo 13 Oulun tuomiokirkossa. Hiljenny hetkeksi yhdessä koko perheen kanssa jouluevankeliumin äärelle. Näe ja kuule, mitä tapahtui jouluyönä, kun Jeesus syntyi maailmaan. Kesto n. 30 min. su 22.12. klo 15, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Ari-Pekka Metso ja kanttorina Henna- Mari Sivula. su 22.12. klo 17, Oulun tuomiokirkko. Toimittaa Jouko Lankinen ja kanttorina Henna- Mari Sivula. Lähetys myös www.virtuaalikirkko.fi. Lapset ja lapsiperheet Perheiden joulukuvaelma ti 24.12. klo 13, Oulun tuomiokirkko. Ks. ilmoitus. Muut menot Matalan kynnyksen raamis to 19.12. klo 18, Jössensali. Matalan kynnyksen raamis kokoontuu klo 18 osoitteessa asemakatu 6, tervetuloa lukemaan ja ihmettelemään Raamattua yhdessä! Lisätietoja: Jouko Lankinen, p. 044 3161 577. Sunnuntain opetusseurat su 22.12. klo 15, Vanha pappila. Miten Jeesus voi olla meille joululahjana tänään? sunnuntaina 5.1. klo 12 Pyhän Andreaan kirkossa. Toimittaa Kimmo Kieksi. Kolehti, nimikkokohde; Radiolähetystyölle Intiassa, Medialähetystyö Sanansaattajat ry:n kautta. Joulukirkko sunnuntaina 22.12. klo 13 Oulun Kaupunginsairaalan tuloaulassa. Lehtori Riitta Kentala, sairaalapastori Juha Kyllönen, kirkkomuusikko Taina Voutilainen, nuorten lauluryhmä. Barokkikonsertti sunnuntaina 5.1. klo 15 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Barokkiorkesteri Barocco Boreale solistina oopperalaulaja Virpi Räisänen. Ohjelma 10. Orkesterissa soittaa pohjoisesta Suomesta kotoisin olevia huippusoittajia ja tämä on uuden orkesterin avajaiskonsertti. Ohjelmassa Bachin, Händelin ja Vivaldin orkesteriteoksia ja aarioita. Oulun ev.-lut. seurakunnat ovat Facebookissa. Käy tykkäämässä. Zonta-kerho Oulu II:n perinteinen Sinisen Hetken konsertti Joulun jäähyväiset maanantaina 6.1.klo 15 Vanhassa Pappilassa, Asemakatu 6. Oulun konservatorion oopperastudio. Pianistina Markus Vaara. Ohjelma 12 sisältää kahvitarjoilun. Tuotto lahjoitetaan seurakuntien erityisnuorisotyölle. Kaapelitaajuudet 91,6 MHz (Telia Sonera), 101,9 MHz (DNA) Yliopiston ekumeeninen jouluhartaus torstaina 19.12. klo 15 16 Pyhän Luukkaan kappelissa. Toimittavat kirkkoherra Tapio Kortesluoma, kirkkoherra Marko Patronen ja yliopistopastori Ari Savuoja, avustavat kirkkomuusikko Taina Voutilainen ja kanttori Reijo Kinnunen. Joulutorttuglögit, -teet ja -kahvit. Kaikki ovat tervetulleita, erityisesti opiskelijat ja henkilökunta! Vihkihetki pe 27.12. klo 17 19 Oulun tuomiokirkossa. Meillä on ilo kutsua teidät omiin häihinne Oulun tuomiokirkkoon. Mukaan tarvitsette vain toisenne ja esteettömyystodistuksen. Muusta huolehtii Oulun tuomiokirkkoseurakunta. Todistajiakaan ette tarvitse, mutta halutessanne voitte kutsua juhlaan omat läheisenne. Vihkimisen jälkeen tarjolla on hääkakkua ja kahvit tuomiokirkon kryptassa. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

20 Nro 43 19.12.2013 9.1.2014 Menot Oulun seurakunnissa 19.12.2013 9.1.2014 Haukiputaan seurakunta Kirkkoherranvirasto ma pe klo 9 16 Ma 23.12. sekä ti 31.12. klo 9 14. p. (08) 5471 185 fax. (08) 5475 203 Kirkkotie 10 90830 Haukipudas haukiputaan.seurakunta@evl.fi Kirkko ja toimipaikat Haukiputaan kirkko Kirkkotie 10 Seurakuntakeskus, Vakkurila, Wirkkula, Puttaan Tupa ja Vieraskamari Kirkkotie 10 Martinniemen seurakuntakoti Repolantie 2 Kellon seurakuntakoti Kylätie 8 Jumalanpalvelukset Kauneimmat Joululaulut -sanajumalanpalvelus su 22.12. klo 10 kirkossa. Toimittaa Sami Puolitaival, saarna Arto Nevala, kanttoreina Hannu Niemelä ja Laura Räihä. Jumalanpalvelus radioidaan Radio Dein kautta, 106,9 MHz. Heti jumalanpalveluksen jälkeen pidetään kirkossa Kauneimmat Joululaulut -tuokio. Jouluaaton perhekirkko 24.12. klo 14 kirkossa. Toimittaa Sami Puolitaival, kanttorina Laura Räihä, seurakunnan lapsikuoro. Jouluaaton hartaus 24.12. klo 16 kirkossa. Toimittaa Jari Flink, kanttorina Laura Räihä, Haukiputaan Mieskuoro. Jouluyön sanajumalanpalvelus 24.12. klo 23 kirkossa. Toimittaa Jaakko Kaltakari, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. Jouluaamun sanajumalanpalvelus 25.12. klo 7 kirkossa. Toimittaa Arto Nevala, kanttorina Laura Räihä, laulu Johanna Kropsu. Tapaninpäivän messu 26.12. klo 10 kirkossa. Toimittaa Jaakko Kaltakari, saarna Martti Heinonen, kanttorina Hannu Niemelä. Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus 26.12. klo 18 Kellon srk-kodilla. Toimittaa Jari Flink, kanttorina Hannu Niemelä. Messu su 29.12. klo 10 kirkossa. Toimittaa Leena Brockman, saarna Sami Puolitaival, kanttorina Laura Räihä. Messu uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Martti Heinonen, saarna Jaakko Kaltakari, kanttorina Laura Räihä. Messu su 5.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Leena Brockman, saarna Jari Flink, kanttorina Hannu Niemelä. Messu loppiaisena 6.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Jari Flink, saarna Martti Heinonen, kanttorina Hannu Niemelä. Hartauselämä Rukouspiiri syyskauden viimeinen kokoontuminen to 19.12 klo 18 Puttaan Tuvalla. Raamattupiiri ke 8.1. klo 18 Puttaan Tuvalla. Musiikki ja kulttuuri -tuokio pe 20.12. klo 8 Seon kahviossa. -sanajumalanpalvelus su 22.12. klo 10, kirkossa. Jari Flink, Arto Nevala, Hannu Joulun ajan tilaisuuksissa suositellaan käytettäväksi myös kirkon länsipuolella olevaa parkkipaikkaa sekä kunnanviraston parkkipaikkaa. Seurakuntalaisia pyydetään ottamaan omat virsikirjat mukaan joulunajan jumalanpalveluksiin. Niemelä, Laura Räihä. Heti jumalanpalveluksen jälkeen pidetään Kauneimmat Joululaulut -tuokio. kirkossa su 22.12. klo 17, Viihdepiikkarit, johtaa Jaana Raivio, Jari Flink, Hannu Niemelä. Haukiputaan Mieskuoron perinteinen joulukonsertti la 21.12. klo 18 kirkossa. Johtaa Mihkel Koldits. Ohjelma 10. Lapset ja lapsiperheet Päivä- ja perhekerhojen kevätkausi alkaa viikolla 2. Nuoret aikuiset ja opiskelijat Nuorten aikuisten ilta to 19.12. klo 18 Vakkurilassa. Tervetuloa nauttimaan syyskauden viimeisen nuorten aikuisten illan jouluisesta tunnelmasta! Lisätiedot: Elisa Manninen, p. 050 5133 225 tai elisa.manninen@evl.fi. Lähetys Virsikaraoke yhteislauluna -tilaisuus loppiaisena 6.1. klo 17 srk-keskuksessa. Juontaa Rauno Kinnunen. Tilaisuuden lopuksi glögi- ja piparitarjoilu Nepalin vammaisten ja dalitien työn hyväksi. Muut menot Joulupolku. Tule eläytymään ja hiljentymään joulusanoman äärelle. Joulupolun voi kulkea omana aikana ja omaan tahtiin. Joulupolku on avoinna to 19.12. iltaan Haukiputaan seurakunta toivottaa siunattua joulua ja onnellista uutta vuotta kaikkiin koteihin! saakka. Joulupolku on rakennettu jokivarteen Vakkurilan taakse. Lähtöpiste Vakkurilan vieressä olevan parkkipaikan oikea kulma. Kirkkoherranvirasto avoinna ma 23.12. sekä ti 31.12. klo 9 14. Haukiputaan kirkon 250- vuotisjuhlakirjoja saatavana kirkkoherranvirastosta aukioloaikoina 15 /kpl. Kirkkovuotta seuraten -hiljaisuuden ilta ti 7.1. klo 18 Puttaan Tuvan Vieraskamarissa. Hiljaisuuden ilta antaa tilaa hiljentymiselle ja rauhoittumiselle arkisen elämän keskellä, Jumalan läsnäoloa kuunnellen. Lähtökohtana ovat kirkkovuoden raamatuntekstit. Illan aiheena "Sinun valosi luo". Iltojen vetäjinä diakonissat Laila Juntti ja Johanna Kerola. Ei ennak- koilmoittautumista. Lisätietoja Lailalta, p. 040 8668 319. Puttaan Tuvan väki kiittää kuluneesta syyskaudesta. Tammikuusta alkaen avoimet ovet perjantaisin klo 12 14, ensimmäisen kerran pe 10.1. Lukupiiri ma 13.1. klo 18 Puttaan Tuvassa. Kirjana Riikka Ala-Harjan Maihinnousu. Piiri kokoontuu kerran kuukaudessa. Ry:n toimintaa: Haukipudas: tapaninpäiväseurat to 26.12. ry:llä, seurat su 29.12. klo 14 Kultasimpussa ja klo 17 srk-keskuksessa, seurat su 5.1. klo 17 ry:llä, loppiaisseurat su 6.1. klo 13 ry:llä. Kello: uudenvuodenpäiväseurat ke 1.1. klo 17 ry:llä. Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron Joulumusiikkia kynttilän valossa torstaina 19.12. klo 20 seurakuntakeskuksessa. Johtaa Hannu Niemelä. Yksinlaulu Maija Lauri, urut Lauri-Kalle Kallunki. Raamatunluku Jaakko Kaltakari. Liput 5 tuntia ennen konserttia ovelta. Kiimingin seurakunta Kirkkoherranvirasto ma pe klo 9 16 p. 040 5844 406 Kirkonniementie 6 90900 Kiiminki kiiminki.seurakunta@ evl.fi Kirkko ja toimipaikat Kirkko ja seurakuntakeskus Kirkonniementie 6 Leirikeskus Suvela Pasontie 40 Jäälin kappeli Rivitie 9 Vanha koulu Kirkonniementie 6 Kirkkopirtti Kirkonniementie 6 Jumalanpalvelukset Lämmin kiitos kaikille yhteistyötahoille, vapaaehtoisille ja lahjoituksia antaneille yrityksille saamastamme tuesta vuonna 2013. Siunausta joulun aikaanne! Messu su 22.12. klo 10 kirkossa. Toimittaa Seija Helomaa, avustaa Jussi Saviharju, kanttorina Sari Wallin. Sanajumalanpalvelus su 22.12. klo 13 Jäälin kappelissa. Toimittaa Seija Helomaa, kanttorina Sari Wallin. Jouluaaton hartaus ti 24.12. klo 13 Jaarankartanossa. Toimittaa Miia Seppänen. Jouluaaton hartaus ti 24.12. klo 15 Jäälin kappelissa. Toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Sari Wallin. Karen Jurvelin, viulu. Jouluaaton perhehartaus ti 24.12. klo 16 kirkossa. Toimittaa Juha Tahkokorpi, avustaa Anne Schönberg, kanttorina Jarkko Metsänheimo Kamarikuoron kvartetti laulaa. Jouluyön messu ti 24.12. klo 23 kirkossa. Toimittaa Seija Helomaa, avustaa Erja Haho, kanttorina Sari Wallin. Kirkkokuoro. Jouluaamun jumalanpalvelus ke 25.12. klo 7 kirkossa. Toimittaa Ulla Mitrunen- Nyyssönen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Ulla ja Jarkko Metsänheimon yksinlauluja ja duettoja. Jouluaamun jumalanpalvelus ke 25.12. klo 9 Jäälin kappelissa. Toimittaa Ulla Mitrunen-Nyyssönen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Messu to 26.12. klo 18 kirkossa. Toimittaa Pauli Niemelä, saarnaa Pekka Kainua, kanttorina Sari Wallin. Messu su 29.12. klo 10 kirkossa. Toimittaa Miia Seppänen, avustaa Ulla Mitrunen- Nyyssönen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Messu su 29.12. klo 13 Jäälin kappelissa. Toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Sari Wallin. Messu ke 1.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Pauli Niemelä, avustaa Juha Tahkokorpi ja Erja Haho, urkurina Risto Ainali, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Musiikissa avustavat Kamarikuoro ja Lotta-Maria Heiskanen, viulu. Kuunneltavissa Radio Yle 1. Messu su 5.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Ulla Mitrunen- Nyyssönen, avustaa Juha Tahkokorpi, kanttorina Sari Wallin. Messu ma 6.1. klo 10 kirkossa. Toimittaa Juha Tahkokorpi, saarnaa Väinö Simojoki, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Poikakuoro Pohjantähdet, johtaa Ulla Metsänheimo. Diakonia Diakoniatyön taloudellisissa asioissa diakonian vastaanotolle ajanvaraus vain maanantaisin klo 9 11 puhelimitse tai sähköpostilla. Ajanvarausnumero on 040 7008 151. Seuraava ajanvaraus on ma 13.1.2014. Musiikki ja kulttuuri Kuorojen joulukonsertti to 19.12. klo 19 seurakuntakeskuksessa. Poikakuoro Pohjantähdet, tyttökuoro Satakielet ja projektikamarikuoro. Johtajina Jarkko ja Ulla Metsänheimo. su 22.12. klo 17 ja klo 19 kirkossa. Klo 17 yksinlaulua Milja Mustonen ja klo 19 tilaisuudessa mukana Duurisiskot Ulla Metsänheimon johdolla. Barokkikonsertti su 5.1. klo 15 seurakuntakeskuksessa, solistina Virpi Räisänen. Ks. ilmoitus s. 19. Kiimingin yksinlaulajien jouluinen konsertti ma 6.1. klo 15 seurakuntakeskuksessa. Ks. ilmo. Lapset ja perheet Päiväkerhot ja lastenparkki ovat joululomalla. Perhekerhot, perhekahvilat ja esikkoryhmä ovat joululomalla. Muut menot Joulu on jo ovella -konsertti tänään torstaina 19.12. klo 19 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Poikakuoro Pohjantähdet, tyttökuoro Satakielet ja Kamarikuoro laulavat Ulla ja Jarkko Metsänheimon johdolla. Ohjelma 5. Myös JouluCd:tä ja tyttökuoron arpoja myynnissä, lopuksi mahdollisuus kahvitteluun hintaan 3 kahvi+kahvileipä, järjestää poikakuoron vanhemmat. Rauhanyhdistys: Su 22.12. klo 17 seurat ry:llä, Ilkka Alakärppä. Su 29.12. klo 17 seu- Kiiminkiläisten yksinlaulajien joulukonsertti maanantaina 6.1. klo 15 seurakuntakeskuksessa. Solisteina mm. Jari Leskelä, Raisa Karjalainen, Paulus Kälkäjä, Tuomo Nikkola, Jarkko Metsänheimo, Jukka Nevalainen, Marjut Uusitalo ja Risto Ainali. rat ry:llä, Tapio Kukko. Su 5.1. klo 12 päiväseurat ja perheruokailu ry:llä.