YSTÄVÄKIRJE 1/76 Kitajima 26.1.1976 Jorma ja Lea Pihkala Kowake 5-2, Ejiri Kitajima-cho Tokushima-ken 771-02 Japan Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät! "Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi'." Joh. 4:26 Jeesus on vastaus Yllä oleva lause on Johanneksen evankeliumin 4 luvun kuuluisasta keskustelusta Jeesuksen ja samarialaisen naisen välillä. Juuri nämä sanat merkitsivät naiselle pelastusta. Ne kuultuaan hän oli uusi ihminen. Hän lähti heti viemään viestiä Jeesuksesta kaupungin asukkaille, joiden silmiä välttääkseen hän oli yksin keskipäivän helteessä mennyt kaivolle vettä noutamaan. Hänen avioliittoasiansa olivat täysin pielessä. Viisi miestä hänellä oli ollut ja nyt hän eli nuoruudessa. Hän oli syvästi onneton, janoinen ja "synnin erämaassa" karrelle palanut, rääkkääntynyt nainen. Hänen ihmissuhteensa olivat poikki. Hän oli halveksittu "yleinen nainen". Mutta yllä olevat Jeesuksen sanat kuultuaan hän juoksi kaupunkiin ja huuteli ihmisille: "Tulkaa katsomaan miestä, joka on kertonut minulle kaikki, mitä olen tehnyt. Hänen täytyy olla Kristus." Kuka tahansa synnin syövereissä haavoitettu ei lähde julistamaan ihmisille omia pahoja tekojaan, ellei niin kuin tämä nainen ole saanut anteeksi niitä Jeesukselta, ellei ole saanut elävää vettä Jeesukselta. Pelastus on sitä, että saamme henkilökohtaisesti kohdata Jeesuksen, joka puhuu juuri meille armon ja anteeksiantamuksen sanoja. Jeesus tiesi alusta lähtien kaikki naisen asiat, niin kuin hän tietää kaikki meidänkin kipeimmät asiamme - nekin, jotka olemme onnistuneet kaikkein läheisimmiltämmekin ehkä salaamaan. Kuitenkaan Jeesus ei aloittanut keskustelua tuomitsemalla naista. Päinvastoin Hän aloitti keskustelun tekemällä naiselle tarjouksen: "Jos pyydät, niin minä annan sinulle elävää iankaikkisen elämän antavaa vettä, joka tyydyttää sydämesi janon." Jeesuksella oli siis vain armon ajatukset tätä naista kohtaan. Jeesus joutui tarttumaan naisen syntiin, hänen elämänsä kipeimpään kohtaan, mutta Hän teki sen ei lyödäkseen, vaan voidakseen parantaa ja pelastaa tämän naisen. Naiselle hänen synneistään puhuminen oli kuitenkin kovin tuskallista ja siksi hän yritti paeta. Ensin hän yritti paeta valheeseen tai puolitotuuteen, mutta kun koko totuus paljastui, hän yritti kääntää keskustelun vähemmän tulenaroille alueille eli uskonnollisiin kiistakysymyksiin. Mutta kun tänäkin pakotie oli tukittu, hänen viimeinen yrityksensä oli siirtää omien ongelmiensa käsittelyn tuonnemmaksi: "Kun Messias tulee, niin sitten ongelmat ratkeavat", ei vielä, myöhemmin.
Vihdoin Jeesuksen sanat: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi" sulkivat viimeisenkin pakotien. Nainen oli täysin riisuttu ja murrettu. Mutta näihin sanoihin sisältyikin valtava armonviesti. Hänhän tiesi, että Messias oli oleva Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra, Iankaikkinen Valtias, Jumalan Poika, mutta nyt hän, synneissään rääkkääntynyt, olikin kasvotusten tämän Kristuksen, Kuninkaan kanssa, Kuninkaan, joka tunsi hänet läpikotaisin, hänen syntinsäkin. Mutta mitä tämä Kuningas hänelle puhui: Hän tarjosi hänelle uutta elämää eikä vain tarjonnut vaan tuntemisensa kautta antoi uuden elämän, iankaikkisuuteen riittävän elävän veden. Nainen huomasi yllätyksekseen olevansakin tekemisessä Vapahtajan kanssa kasvotusten armollisen Vapahtajan kanssa. Ja tämä kohtaaminen Jeesuksen kanssa muutti naisen. än sai syntinsä anteeksi. Meidänkin uskonelämämme salaisuus on toistuvasti saada kuulla Jeesuksen rakkaudessaan puhuvan juuri meille ja meidän asioistamme. Usko on sitä, että Jeesuksen puheen perusteella uskallamme luottaa Häneen, joka on luottamuksen arvoinen. Uskon lujuus on sitä, että opimme paremmin tuntemaan Jeesusta ja näemme, että Hänen lupauksensa on luotettava jokaisessa elämän tilanteessa ja jokaisessa elämän osassa. Käykäämme toistamiseen Raamatun sanan kautta kuuntelemaan Jeesuksen ääntä, joka sanoo: "Sellaisenasi, juuri niin syntisenä kuin olet, saat tulla luokseni. MINÄ parannan sinut, MINÄ annan sinulle anteeksi." Uskon edellytys on kuitenkin siinä, että menetämme luottamuksemme omaan itseemme ja omiin mahdollisuuksiimme auttaa itseämme. Menetämme luottamuksemme myös omaan hengellisyyteemme tai omaan uskoomme. Vain se, joka on umpikujaan ajettu, jolla ei ole enää pakoteitä, voi kuulla Herran armollisen sanan, jossa on elämä ja iankaikkisuus. Mutta tällainen ihminen saa kokea ihmeen: Minä, tällainen, saan puhua VAPAHTAJAN kanssa. Siinä on pelastus ja siinä on pyhityksen salaisuus. Meidän elämämme on Kristus. Pidempi postitusväli Tällä kertaa kiertokirjeemme ei ole myöhässä syystä, että olemme päätyneet 1½ kk:n kirjoitusväleihin sekä postitusteknisistä syistä siellä Suomen päässä, että myös täällä päässä vallitsevan työpaineen vuoksi. Toivon mukaan esirukouksenne eivät harvene, vaikka kiertokirjeiden tiheys hiukan harveneekin. Aivan parina viime viikkoina olen syvimmin tähän mennessä kokenut esirukoustuen tarpeen sieltä päästä. Katkeria kokemuksia Tämä uusi vuosi on nimittäin alkanut varsin katkerin kokemuksin, mitä tulee evankelioimistyöhön täällä Kitajimassa. Olemme saaneet nähdä, kuinka tämän maaliman vetovoima on voimakas vasta ratkaisunsa tehneisiin. Ensin joulujuhlassa 21.12. Yasue-san, josta aiemmin kirjoitimme, tuli kertomaan, että hän osin vanhempiensa painostuksesta ja osin omasta vapaasta tahdostaan on päätynyt siihen, että hän lopettaa kirkossa käynnin ja keskittyy koulunkäyntiin ja myös tutustumaan buddhalaisuuteen (Hänen vanhempansa ovat muodollisesti buddhalai-
sia). Akiko-san, hänen luokkatoverinsa päätti kuitenkin jatkaa, mutta parin viikon kuluttua hänkin lopetti. Syyn kyllä ymmärrän: Hän on erittäin ujo 13-vuotias tyttö, jolle on vaikea tulla tilaisuuksiin, joissa ei ole yhtään hänen ikätovereitaan. Sydämemme itkee. Eikä tässä vielä kaikki. Meillä puolitoista kuukautta apulaisena ollut Chisato-san, joka myös teki ratkaisunsa syksyllä, ei tämän vuoden puolella ole käynyt kirkossa. (Pari kertaa meillä kyllä käymässä.) Syy: Hän on aloittanut seurustelun ei-kristityn pojan kanssa, joka ei halua hänen menevän kirkkoon. Hän sanoo, että kyllä hän haluaisi mennä kirkkoon, mutta... Maailma vetää häntä jälleen puoleensa. Ilman kestävää ja lujaa rukoustaistelua yksikään uskoon tulleista ei tiellä täällä pysy. Katkerat kokemuksemme eivät vielä pääty tähänkään. Muutama päivä sitten sain kirjeen kahdelta 10-vuotiaalta tytöltä. Molemmat ovat käyneet innokkaasti pyhäkoulussa, ovatpa omista pienistä viikkorahoistaan säästäneet itselleen Raamatutkin. Kirjeen sisältö oli seuraavanlainen: "Olemme todella vaikeassa tilanteessa. Selittäkää, mitä meidän pitäisi tehdä. Isä ja äiti sanovat, että emme saa mennä enää kirkkoon. Mutta koska haluamme mennä kirkkoon, anoimme lupaa, mutta vastaus oli vain: 'Ei käy!' Meidän unelmamme on, että isoksi tultuamme tekisimme lähetystyötä ulkomailla ja sitäkin varten haluaisimme oppia paljon uusia hengellisiä lauluja ja uutta Jumalasta. Mitä meidän oikein pitäisi tehdä? Olemme esittäneet anomuksemme myös Jeesukselle. Me emme todellakaan tiedä, mitä tehdä. Mitä olisi tehtävä, että he ymmärtäisivät Jumalan rakkauden. Opettakaa meitä. Jos vain vanhempamme kerran saisivat sen kokea, mutta miten sen osaisimme heille osoittaa. Vaikka emme ole mitään pahaa tehneet, niin silti emme saa tulla kirkkoon. Lähettäkää vastaus, olkaa hyvä..." Menimme tietysti vanhempien luo keskustelemaan asiasta, mutta mikään ei auttanut. Vanhempien asenne pysyi muuttumattomana. Ja jälleen sydämemme itkee. Tarvitsemme kipeästi esirukoustanne. Rukousaiheita Edelleen haluaisimme esirukouksiinne laskea I-sanit. Heillä on ollut jatkuvaa sairautta, joka on paljossa estänyt heitä osallistumasta jumalanpalveluksiin, vaikka halua olisi ollutkin. Ilon aiheena on ollut N-san, joka on monista vaikeuksistaan huolimatta päässyt kokemaan vapautta Herrassa. Hän on lähdössä 2 viikon raamattukurssille Kobeen helmikuun lopulla. Kenji-san, pyhäkoulun opettajamme, on ollut paljon kanssamme ovityössä. Hän on saanut kutsun kokotoimiseen evankelioimistyöhön ja pastoriksi. Viime päivien vaikeudet ovat kuitenkin asettaneet hänen kutsumuksensa kovalle koetukselle. Hän tarvitsee muistamistamme samoin kuin hänen kotiväkensä, joka ei vielä Herraa tunne. "Vanhat uskovat" O-sanit, N-san, T-san, K-san, B-san ja tietysti myös Shigeru tarvitsevat jatkuvaa tukeamme. Kaikilla heillä on omat vaikeutensa, kenen vaimo ei
ole uskossa, kenen mies ja kenen lapset ovat vieraita Herran tielle, kellä taas on horjuva terveys taakkana (erityisesti muistakaa Shigerun terveyttä), kullakin on oma taakkansa. Kaiken lisäksi jokaista kiusaavat omat helmasyntinsä. Kun tätä seurakuntaa ajattelee, ei voi todeta muuta kuin, että Herra on tullut syntisiä armahtamaan ja pelastamaan. Avoimia sydämiä Mitä tulee etsiviin ynnä muihin kontakteihimme, niin Herra on kutsunut paria englannin ryhmiin osallistuvaa miestä heidän omaisiensa kuoleman kautta. Toinen heistä on lääkärien englannin ryhmään osallistuva lääkäri. Tämä ryhmä on monella tavalla avannut silmiäni täällä Japanissa. Keskustelut ovat olleet erittäin avoimia ja rehellisiä. Esimerkiksi kun pari kolme viikkoa sitten oli puhe ihmissuhteista, lääkärit poikkeuksetta kaikki sanoivat, että heidän suhteensa jompaankumpaan vanhemmistaan ovat joko täysin poikki tai he avoimesti myönsivät vihaavansa vanhempiaan. Täällä Japanissa ihmissuhteet ovat yleensä ottaen kiinteämmät kuin länsimaissa, mikä sinänsä on myönteinen asia. Toisaalta kuitenkin näissä läheisissä ja pysyvissä ihmissuhteissa voi synnin valta tulla selvemmin näkyviin. Naistenpiiri on koonnut säännöllisesti 3-4 rouvaa lähistöstämme. Eräät, pari varsinkin, heistä ovat osoittaneet ainakin tiettyä mielenkiintoa itse evankeliumiakin kohtaan. Joulujuhla Kiitoksenkaan aiheita ei ole puuttunut. Joulujuhla, jota emme mitenkään erityisemmin mainostaneet, kokosi noin 80 hengen osanottajajoukon. Mukana oli useita ensikertalaisia. Paikka oli tälläkin kertaa kauppalan talo. Ohjelma, joka sisälsi joulunäytelmän, diaesityksen, musiikkia ja aterian, päättyi kynttilöiden valossa pidettyyn jumalanpalvelukseen. Siinä julisti sanaa Itoo-pastori. Tämä joulujuhla oli samalla Valkamien perheen tulojuhla Japaniin. Joulumme kohokohdaksi muodostui ehkä jouluaamun suomalainen jumalanpalvelus: Mukana oli 7 aikuista ja 10 lasta eli Valkamien, Vänskien ja meidän perheemme sekä Shigeru. Jouluaaton ohjelmaan kuului lasten laulukuoron kanssa kiertäminen eri puolilla Kitajimaa laulamassa maailman Vapahtajasta. Perhejouluumme sen jälkeen osallistuivat myös Shigeru ja Kim-niminen korealainen kristitty opiskelijatyttö. - Vuoden alussa Valkamat ja Vänskät aloittivat "Shigerun koulun" eli kielikoulun hänen alaisuudessaan. Shigeru on osoittautunut kykeneväksi opettajaksi. Iloitsemme hänen työpanoksestaan. Tontti kirkkoa varten Eilen saimme Suomesta sähkeen, joka täytti sydämemme kiitosmielellä. Se kertoi, että Suomen Kansanlähetyksen hallitus on antanut luvan meidän ostaa täältä Kitajimasta tontin kirkkoa varten ja että sitä varten on myönnetty lisävaroja Japanin työlle tänä vuonna. Tonttikauppa saataneen solmituksi lähiaikoina ja saamme alkaa
rukoilla, että Herra täyttäisi armossaan myös tarpeemme kirkon ja työkeskuksen rakentamisen suhteen. Tontista ja työkeskussuunnitelmista lisää myöhemmin. Itse olen tässä kysymyksessä vain ihmetellen joutunut toteamaan, että Herra voi antaa enemmän kuin, mitä edes osaamme uneksia. Eihän tämän vuoden alkuperäiseen talousarvioon oltu merkitty penniäkään tonttia varten (tonttimaa on täällä keskimäärin noin 100 kertaa kalliimpaa kuin Suomessa). Työsuunnitelmia Tärkeiksi esirukousaiheiksi haluan jättää seuraavat työsuunnitelmat: 1. Evankelioimiskokouksia koululaisille 28.-29.2. pääpuhuja P. Finnseth 2. Evankelioimiskokouksia 23.-25.4 Pääpuhuja radioevankelista Masaki 3. Yritys saada käyntiin evankelioimistyö Shikoku Joshidai -nimisessä yliopistossa. Pohjois-Savon kriisi Perheen asioista jatkaa vielä hiukan Liea, mutta sitä ennen vielä jotain tapahtumista siellä Suomen päässä nimittäin Pohjois-Savossa. Seija Huttusen siirtyminen toisiin työyhteyksiin on todellinen menetys ja kipeä asia meille. Niin monella tavalla hän on myötävaikuttanut myös meidän työhömme täällä Japanissa puhumattakaan lähtöä edeltäneestä läheisestä yhteistyöstä hänen kanssaan. Olemme siitä kaikesta kiitolliset hänelle, vaikka emme kykenekään ymmärtämään hänen ratkaisuaan ja siihen johtaneita syitä. Täällä Japanissa joudumme olosuhteiden pakosta osallistumaan yhteistyöhön varsin avarallakin tunnustuksellisella liikkuma-alueella, enkä näe mitään syytä sille, että uskovien pitäisi ehdoin tahdoin rakentaa korkeita raja-aitoja toistensa välille. Tarvitsemme valtakuntakristillistä näkemystä. Toisaalta oman seurakuntamme ja oman työmme ollessa kyseessä emme voi, eikä omatuntomme salli, muuta kuin yhdenlaista opetusta pelastuksen peruskysymyksissä, joihin kastekysymys ja oppi Pyhästä Hengestä eittämättä kuuluvat. Herra siunatkoon Seijaa uusissa työyhteyksissä. Me taas omasta puolestamme haluamme pysyä uskollisina sille, minkä varmaksi olemme Jumalan sanasta oppineet, yhdessä teidän kanssanne. Jorma Lasten sairautta ja kiitosmieltä Kirjoitan tätä keittiön pöydän ääressä, kuten hyvin sopiikin vaimoihmiselle. Lapset nukkuvat. On ilta ja päivän tehtävät ovat tältä päivältä päättyneet. Jokaiseen päivään sisältyy sitä samaa arkista aherrusta niin kuin meillä kaikilla. Arki kaikkine toimineen ei aina ilahduta ja jopa saattaa tuntua merkityksettömältä ja tympeältä. Aina samat työt. Pestyään lattiat ja siivottuaan paikat saa kohta huomata, että on yhtä siivotonta ja likaista kuin aikaisemminkin. Ei näy tuloksia. Tämä on varmasti tuttua monelle tämän kirjeen lukijalle. Entä mistä sitten löytää ilon ja voiman työlleen. Mikä on tänään saanut minut iloiseksi? Se, että tänään olen terve ja voin käyttää käsiäni ja jalkojani tehdessäni työtä. Pikku Tomion iloiset kiljahtelut ja hyvä ruokahalu panivat äidin sydämen kiittämään. Lapset ovat sairastaneet nyt viimeiset 4 viikkoa vesirokkoa. On ollut
silmät turvoksissa ja vesikellukoita jopa suussa puhumattakaan vartalosta. On itkua ja raapimista ja kiukuttelua, kun eivät ole päässeet ulos leikkimään. Tänään olivat sitten vihdoin Sinikka ja Helena ulkona. Oli kuin olisi päästänyt vasikat talven jälkeen laitumelle, niin oli ilo ylimmillään. Vauvatkin sairastivat rokon ja kuumettakin oli. Nyt ovat kaikki suunnilleen terveitä ja osaan taas minäkin antaa näille terveille päiville suuremman arvon kuin ennen. Lohdutuksen Antaja Iloinen asia oli myös kun jäi töiden välillä aikaa lukea Raamattua pari lukua. Eikä tuona pienenä hetkenä kukaan häirinnyt. Tämän tiistaipäivän iloisiin asioihin kuuluu myös erään nuoren rouvan käynti. Hänellä ei ole enää miestä eikä lapsiakaan. Hän piteli vauvoja sylissä ja sanoi jurosti pää painuneena, ettei ollut koskaan ennen pitänyt vauvaa sylissä. No, sitä hommaa saa meillä kyllä tehdä, ken haluaa ja niin rouva istuikin lapsi sylissä puoli päivää, kunnes isommat lapset pyysivät häntä lukemaan heille kirjoja. Tämä rouva on löytänyt elämänsä suureen murheeseen ja pettymykseen todellisen rakastavan ystävän, Jeesuksen. Hän on vasta-alkaja Jeesus-tiellä ja tarvitsee tukemme ja opetustamme. Kun tämä rouva istuskeli täällä vauva sylissään, sain työni joutuisammin tehdyksi. Niin ehdin sitten vielä leipoa naapurin pojalle 1-vuotis syntymäpäivä rinkelinkin. Edelleen pieni ilon aihe: Kun saavuin pyörällä postista, pysähdyin kirkon kulmalle ja sain vedettyä pienestä maatilkustamme jäisestä mullasta pari juuresta (daikon, japanilainen pitkä juures). Ai, miten hyvältä maistuivat oman maan tuotteet. Emme raaskineet niitä keittää, vaan söimme ne lasten kanssa tuoreeltaan. Kukkakaupassa näin uusia tummansinisiä ja keltaisia orvokkeja pienissä ruukuissa. Ujona katselivat nuo pienet kukat tätä merkillistä maailmaa ja olemassaolollaan toivat muille julki Jumalan kätten töitä. Lahjatoivomus Hanna täyttää ensi viikolla eli 1.2. 6 vuotta. Hänen lahjatoivomuksensa ovat melko oudot, mutta lapsen silmin hyvin hyödyllisiä. Hän haluaisi japaninkielisen aikuisten virsikirjan, sekä laastaria yhden pakkauksen ja syntymäpäivä kakun, mieluiten suklaakakun. Hanna osaa kirjoittaa ja lukea hiragana- ja katakana -merkkejä (mutta ei tavallisia eurooppalaisia kirjaimia). Se ei ole mitenkään tavatonta, vaan kaikki muutkin hänen ikäisensä osaavat. Huhtikuun alussa hän aloitta kansakoulun ensimmäisen luokan. Hän on koulussa ainoa ulkomaalainen ja toivoo hartaasti, että Jumala olisi tehnyt hänet tummaksi japanilaiseksi, eikä hiekanväriseksi suomalaiseksi. Sinikka ja Helena ovat 4½ vuotiaita ja ovat edelleen kotona minun "apunani". He rakastavat näitä uusia vauvakaksosia ja nyt riittää heille molemmille oma "nimikkovauva". Siksi kait saimme toistamiseen kaksoset. Tomio ja Asako ovat 7 kuukautisia ja painoa on kummallakin 7.7 kg. Ovat mielestäni normaalisti kehittyneet. Sellaisia iloisia ja itkeviä vekkuleita. Ryömien ja kontaten liikkuvat lattialla ja panevat kaiken suuhun, mikä nyt yleensä suuhun mahtuu.
Tähän päätänkin tämän keittiöpuheenvuoroni, sillä talon pikkumies on nostanut suuriäänisen melun, kun maitopullo ei ole vielä suussa ja kohta pikkusisar Asako säestää vienolla äänellä veljensä perässä. Siis Jes. 58:10: "Jos annat omastasi nälkäiselle ja ravitset puutetta kärsivän, niin sinun pimeyteesi koittaa valo, ja sinun öinen pimeäsi on oleva kuin keskipäivä." Lea, Hanna, Sinikka, Helena, Tomio ja Asako PS. Sydämelliset kiitokset moninaisesta joulupostista ja kaikesta muistamisesta. Isän käteen! Pihkalat