Kevään SM-kisat aloitettiin penkkipunnerruksen merkeissä Pietarsaaressa ja samassa kaupungissa on myös vuoden vikat SM-kisat loppusyksystä, jolloin siellä ordanataan joukkue SM-kisat voimanostossa ja penkkipunnerruksessa. Vuoden avauskisassa punnertelivat VAU:n (Vammaisurheilu ja liikunta ry. )nostajat ja SVNL:n nuoret ja veteraanit. Kisapaikka oli 2.1.2010 avattu tilava 1500 neliömetrin monipuolinen ja laadukas JeppisGymin kuntoilukeidas, todellinen kuntoilun tavaratalo. Mestan monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia käy päivittäin vildesti noin 300 henkilöä käyttämässä. Salin korttiasiakasmäärä on noin 2 000 eli aika mittava luku kaupungin jengiin (19 660 as.) nähden. Kahdessa kerroksessa olevat salin harjoittelutilat sijaitsevat entisessä Strengbergin tupakkatehtaan saneeratussa talossa, jossa JeppisGym oli ensimmäinen vuokralainen. Röökkitehdas oli aikoinaan maailman 2. vanhin alan tehdas, totesi kisat avannut Pietarsaaren kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson. Tupakkatehtaan pyöreä klokutornihan on ollut tunnettu Pietarsaaren kaupungin maamerkkinä jo pitkät ajat. Kisathan oli siinä mielessä historialliset, kun ne oli ensimmäiset SMtason kilpailut uusilla vuoden alusta käyttöön tulleilla sarjapainoilla. Tästä johtuen oli odotettavissa runsaasti uusia SE-nostoja. Olihan nuorille ja veteraaneille laaditut ennätysstandardit aika matalat, joten uusia ennätyskirjauksia tulikin monta. Tein hieman tilastoa viime vuonna tästä kisasta ja niin tänä vuonnakin. VAU:n nostajat eivät ole messissä tilastoissa. Kisoissa lyftattiin 644 nostoa, viime vuonna niitä oli 687. Tarkka hylkyprosentti oli nyt 40,52% ja viime vuonna se oli 43,52%, joten pientä nousua onnistuneiden nostojen iloa oli nähtävissä näissä kisoissa. Kuitenkin valitettavasti moni skabaaja lähti kohti himaa Pietarsaaresta ilman sitä onnistumisen iloa näistä mittelöistä. Luotettavien huoltajien rooli, niin voimanostossa ja penkkipunnerruksessa, on ehdottaman tärkeä kilpailijalle. Vuosien mittaan on duunissani tullut tavakseni tsiikata selkäni taakse ja fiffata, että jos on pelimies huoltajana niin nyt pitäisi slabari handussa stondaa jonkun sijoituksista skabaavan nostajan huoltajan selkäni takana. Usein näin onkin, mutta toki on tilanteita jolloin päästetään sijoituksen kohentamistilaisuus ohi, kun ei fiffata taktikoinnin antamia senssejä. Kannattaa tosiaan huolellisesti sisäistää sääntöjen antamat mahdollisuudet. Kisan aikana on huoltajan, miksei nostajankin, otettava huomioon pahimpien kilpakumppaneiden arpanumerot, kroppapainot ja jopa hyvä seurata miltä niiden nostot näyttää eli oliko kevyen vai painavan näköisiä nostoja jne. Näissäkin kisoissa oli taktikointia, mutta valitettavasti muutama muutosmahdollisuus jätettiin käyttämättä. Olipa tapaus
palkinnonjaossa, että hopealla kuuluttamani lyftaaja olikin luulossa olevansa mestari. Pöytäkirja kertoi karua kieltä, että voittaja oli samalla kilomäärällä, mutta kevyempi kuin tämä nyt hopeaan tyydyttävä kaveri, jolla olisi ollut suuremmalla arpanumerolla tilaisuus pistää 2,5 kiloa lisää viimeiseen lavakäyntiinsä vielä voittajan noston jälkeen ja vaikka siinä epäonnistuen, silti saanut hopeamitalin kaulalleen. Näitä vastaavia tapauksia on ennenkin ollut. Eräs lajimme kokenut pelimies Jari Tähtinen voisi pitää alkaville huoltajille kurssin aiheesta: Taktikointi kisoissa. Näitä kisoja voitiin tsiikata netin välityksellä vaasalaisseuran VIS:n jäsenen Marcus Björkin antaessa sen toteuttamiseen jelppiään yli seurarajojen hienoa. Lähetetyn kuvan laatu sai kiitosta katsojilta. Itse en kuvan hyvyyttä nähnyt, mutta jos katsojat eivät sitä moittineet, niin täytyy uskoa sen olleen katsottavan arvoista. Tosiaan samassa tilassa marraskuussa nostetaan joukkue SM-skabat ja näiden kisojen antamalla kokemuksella voi jo todeta tilojen ja olosuhteiden sopivan vuoden viimeiseen mestaruuskisaan. Tätä toteamustani vielä vahvistaa nyt taas kaikissa tehtävissään onnistunut Pietarsaaren Voimailijoiden tehokas talkoobändi. Joten Pietarsaareen on meno taas silloin, hotellihuone tuli jo bookatuksi. ------------------------------------------------------------------------------------------ Helmikuun viimeisenä viikonloppuna olikin tuttu yhdistelmä: Salon Ollikkalan skole ja SM-kisat. Voidaanpa siihen lisätä vielä tämän vuoden avoimet SM-kisat avannut kansanedustaja Jouko Laxell (kok). Keväällä eduskunnan jättänyt Laxell on tuttu näky useissa salolaisissa urheilutapahtumissa, niin hän oli nytkin tiivisti seuraamassa näitä liiton 40-vuotisjuhlakisoja. Kisasali on sisustettu monin eri tavoin siellä olleissa kisoissa, mutta nyt juhlakisaa varten tehty sisustus oli aivan uusi versio, joka skulasi. Lavan ja valmistautumistilan väliseen seinään oli ripustettu bulit, mestareiden kuvin varustetut banderollit, jotka näkyivät saliin päin ja tulivat näkymään TV-lähetyksessä monesti. Ylen Urheiluruudussahan tuli kisoista yllättävän mielenkiintoinen pätkä ja etenkin, kun lajiamme ei liiemmin ole näkynyt Ylen kanavilla. Urheilullisesti kisojen taso nousi juhlakisojen arvoisesti korkeaksi, vaikka monen nostajan kohtaloksi tuli ennenaikainen suihkuun meno jo jalkakyykyssä epäonnistumisien vuoksi. Dumarilinjaa arvosteltiin ajoittain liian tiukaksi ja jopa ala-arvoiseksi. No, tuomareista taitaa olla yhtä monta mielipidettä kuin on nostajiakin tai jopa enemmänkin. Saipa eräs tuomari jopa nimellään varustetun epäluottamuslauseen salolaislehdessä erään
kisassa epäonnistuneen järjestävän seuran nostajan toimesta. Mielestäni näiden kisojen prisarilinja ei poikennut aikaisemmista arvokisoista lainkaan. Ymmärrän tavallaan epäonnistuneiden nostajien tuskan, mutta en muista, että jotakin lajimme tuomaria näin on nimellä arvosteltu. Mielestäni aivan turhaan. Vaikka tämäkin on yleistä monissa lajeissa, etenkin palloilussa. Ensimmäisen kisapäivän ehdottomat sankarit olivat ÅKK:n Ove Lehto ja Kenneth Sandvik. Lehto otti kultaisen mitskun SM-kisoista kaulalleen jo 15. kerran peräkkäin, vaikka uhkana oli epäonnistuminen aloituslajissa, mutta siitä sitten kokemuksella kolmannella kyykyllä slibari jatkoon. Penkkipunnerruksen hän klaarasi puhtaalla sarjalla parhaan ollessa 282,5. - Penkillä en ole pystynyt tätä parempaan tulokseen kahteen vuoteen. Sain kuitenkin koottua itseni siihen vaikean alun jälkeen. kertoili Ove nostojen jälkeen. Miesten parhaat pisteet ja kisojen ainoa yli donan saldon ylittäjä oli maailman stydein postimies Kenneth Kentta Sandvik. Sarjan 120+ kiloa takaisku oli, kun ranking kakkonen Tuomas Korkia-aho ei saanut kyykkyihinsä tuomareita miellyttävää syvyyttä ja kisa jäi kesken jo alkulajiin. Mielestäni Tuomaksen kyykkyjen syvyys, etenkin viimeisen, oli hiinä ja hiinä. Tuusniemen Jari Simson Martikainen nosti myös hyvää kisaa, vaikka penkissä jäikin ne ratkaisevat kilot mestarille. Tiukin mitalikiista käytiin sarjassa 83 kiloa, jossa loppujärjestys oli Liimatainen, Henriksson ja Tuononen. Tasatulokseen päätyivät Liimatainen ja Henriksson, mutta hankolainen merimies oli painoltaan raskaampi ja näin hänestä hopeamies. Vaikka Tuononen taisteli sitkeästi, jäi hän femman heistä, ottaen himmeimmän laatan. Liimatainen tuli kirjoittajan kunniapalkinnon saajaksi. Miesten monessa sarjassa oli kulta tiukassa ja sijoitukset jäivät viimeisten maastanostojen varaan, myös nostajien kehopainot tulivat ratkaisevaan rooliin joissakin sijoituksissa. Kisat skrivattiin historian lehdille juhlakisojen lisäksi, siitä että ne olivat ensimmäiset avoimet SMkisat uusilla sarjapainoilla. Joiden myötä myös sarjojen määrä väheni kahdeksaan sarjaan entisen kymmenen sijaan. Raija Jurkko oli timmissä kondiksessa, ottaen omansa eli 16. Suomen mestaruuden ja kaupan päälle tuli kisojen naisten pistehain titteli. On ne mahtavia Suomen mestaruuksien määriä Jurkolla 16 ja Lehdolla 15, lajista riippumatta. Nyt jäi Raijalta maaginen 600 pistettä runsaan kymmenen pisteen päähän. Ylitys olisi vaatinut 7,5 kiloa lisäystä yhteistulokseen,
joten näin lähellä jopa uransa parhaan kisan nostanut lääketieteen tohtori oli. Nyt hän kisasi sarjassa 47 kiloa ja sivusi parhaitaan tuloksiaan kauttaaikojen jalkakyykyssä ja yhteistuloksessa, joiden parhaat on tehty aikoinaan gamlaan sarjaan 52 kiloa. Nyt tulossarja oli 182,5-95-160-437,5, josta hänelle kaikkien aikojen naisten ennätys pisteissä, 589,75 pistettä. Olen aina ihmetellyt mistä Raija aikaa löytää harjoitteluun? Ensinäkin duunimatka pääkaupunkiseudulle Raaseporin Snappertunasta vie oman aikansa päivittäin. Työtehtäviin kuluu myös aikaa, päivätyön lisäksi, ajoittain lekurin päivystystehtäviä sekä iso kotitila vaatii myös pysyäkseen kunnossa oman osansa hänen ajastaan. Eikä näin timmiin kuntoon pääsemiseen, mitä tämä kisa osoitti, aivan muutaman minuutin treeneillä ylletä. Mahtavaa ajankäytön maksimointia. Eräs mainittava tieto löytyy myös Raijan menestyslistasta, jota moni ei tiedä, että hän on uransa aikana kohentanut voimanoston eri lajien ME-tulosta peräti 56 kertaa. Nämä olivat hänen viimeiset kisat, joissa Raija edusti Salon Voimailijoita, siirtyen tulevan vuoden alusta tammisaarelaisseuran KKEkenin jäsenistöön. Yleisön suosikiksi sisukkailla nostoillaan nousi myös mahtavaa kisakuntoa osoittanut Mervi Rantamäki. Seitsemäs mestaruus oli mahtavaa raudan kesyttämistä Merviltä. Ennen nostoja Mervin öögat on täynnä eldistä, että siinä melkein stonga sulaa. Sarjassa 57 kiloa nostaen hän teki kunnioitettavat lukemat 200-112,5-190-502,5 ja se antoi pisteitä 583,50. Siinä maastanosto sivusi hänen kaikkien aikojen parasta ja summaan tuli 2,5 kilon lisäys. Ei ole kaukana 600 pisteen rikkoutuminen häneltäkään. Nyt siitä puuttui 16,5 pistettä eli noin 12,5 kilon lisä saldoon olisi tehnyt Mervistä sen rajan ensimmäisen ylittäjän suomalaisnaisista. Nyt jännätään kuka sen kuussatasen pointseissa ekana saavuttaa Raija vai Mervi? Tapanilan Erää ensikertaa edustanut Johanna Kankus otti toisen SM-kullan sarjassa 72 kiloa, tehden joka lajiin omat rekat ja yhteistuloskin koheni 7 kilolla. Joten hänkin voi olla tosi tyytyväinen päiväänsä. Raija, Mervi ja Johanna siis naisten kolme parasta pisteissä. Ensimmäisen kisapäivän iltana oli SVNL:n 40-vuotisjuhla perinteitä uhkuvassa Wiurilan kartanossa Salon kaupungin läheisyydessä Halikon puolella. Kartanon ulkorakennuksien kauneus ei oikein tullut edukseen siinä illan pimeydessä. Juhlatila oli kartanon entinen hevostalli, jonka upea ulkonäky, kuin kaikkien kartanon talousrakennuksienkin, on 1800-luvun alkupuolella vaikuttaneen silloin valtion toisena arkkitehtinä toimineen C.L. Engelin suunnittelema. Saman herran kuuluisin suunnitelma on Stadin Tuomiokirkko ja sitä ympäröivät rakennukset. Juhlassa oli läsnä
noin 70 henkeä, joista tuli bongattua monia lajimme mestareita sekä henkilöitä, jotka ovat olleet mukana lajissamme pitkään. Tosin monia kutsuttuja ei paikalle tullut, mutta ilahduttavan moni kuitenkin. Juhlijoiden määrää rajoitti juhlan ajankohta sekä aika paljon bungannut illalliskortti (37 ). Toivottavasti liiton 50-vuotisjuhlat saadaan järjestettyä sellaiseen ajankohtaan, joka sopii useimmille ja niistä tehdään enemmän rahvaanomaiset, kuin nämä juhlat. Ennen juhlaillallista oli muutamia puheita ja tervehdyksiä, joista etenkin kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) tuomasta valtiovallan tervehdyksessä oli paljon asiaa. Kanerva esitti pitkän tervehdyksensä ilman papereita ja sen sisällössä oli mm. huoli nykynuorison liikunnan vähäisyydestä. Lajimme kansainväliset menestykset saivat häneltä kunnioitusta useaan kertaan. Hän toivoi, mutta ei antanut toivoa, että lajimme olisi joskus olympialaji. Lajimme saaminen olympiaperheeseen on paljon meidän omasta aktiivisuudestamme kiinni, Ile totesi. Tämä siksi, että lajimme tulisi tunnetuksi ja samalla voimanoston menestys tulisi Suomen urheilukansan nautittavaksi. Sillä maallamme ei ole nykyään monia lajeja, joissa kansainvälinen menestys kautta-aikojen on ollut niin mahtava kuin voimanostolla ja sen serkulla penkkipunnerruksella. Sitä vaan ei urheilua seuraava Suomen kansa tiedosta, kertoili monessa urheilun toimissa mukana oleva Kanerva. Illan ohjelmaan kuului myös tunnustuksien ja kunniamerkkien jakaminen. Arvokkaimmat tunnustukset saivat liiton kunniapuheenjohtajaarvon saaneet Heikki Salonen ja Kalevi Sorsa. Kirjoittajakin sai ensimmäisen ansiomerkkinsä liittomme puoltamana. Näiden jälkeen olikin vuoro illallisen ja sen alkaessa alkoi aikamoinen puheensorina, kun tutut pitkien aikojen jälkeen pääsivät vaihtamaan kuulumisiaan. Siihen en paljon ehtinyt osallistumaan, vaikka mieli teki, kun oli riennettävä koisaamaan, olihan yön jälkeen edessä tiukka juhlakisojen toinen päivä. Seuraavana lauantaiaamuna oli suuntana Pornainen ja siellä nuorten voimanoston SM-kisat. Itse olin huolimaton kisojen alkamisajan suhteen. Olin edellisenä iltana seuraamassa Asikaisen nyrkkeilyiltaa, jonka johdosta sieltä palasin kotosalle liki puolen yön maissa. Ennen nukkumaan menoa vilkaisin Voimanostaja-lehdestä näiden kisojen alkamisajan ja herätyskello sen mukaan soimaan. Saavuttuani kisapaikalle paikalliseen koulutuskeskukseen, tosin hyvissä ajoin alkuperäiseen kisojen alkamisaikaan nähden, yllätyksekseni kisan alkua olikin aikaistettu tunnilla. No, ei hätää, sillä aikaa oli rauhassa valmistautua kisojen avaukseen. Vielä on mainittava että, kisapaikalle tuloa helpotti hyvin opastetauluin varustetut risteykset. Suomen lippu takanaan kevättalven
sinitaivas kertoi, että nyt olin tullut kisapaikan pitskuun, jossa keltaisin liivein varustetut ystävälliset järkkärit ohjasivat pysäköintipaikalla autolleni oman mestan. Kisojen avauksen suoritti Pornaisten kunnanhallituksen puheenjohtaja, silloinen kansanedustaja Risto Kuisma (sd). Hän lyhyesti, ennen kuin avasi kisat, kertoi maaseutumaisen kunnan pääkaupungin kupeessa liikuntamahdollisuuksien kirjosta. Kilpailuiden johtaja Kaj Mattila tervehdyksessään toivotti kaikille hyvää kisapäivää. Tämän jälkeen oli yhteislauluna sjungattu Maamme-laulun vuoro alkavan SM-kisan kunniaksi, tämähän on yleistynyt tapa muiden lajien avauksissa. Näitäkin skaboja pääsi myös netin kautta seuraamaan livenä. Parhaimmillaan kisoja sitä kautta seurasi liki 200 katsojaa, joiden kanssa tuli vaihdettua ajoittain chat-palstalla kuulumisia minkä kuulutustehtäviltäni ehdin. Nuorten nostajien lukumäärä ei vielä antanut paljon toiveita, että lajimme suosio nuorten piirissä olisi kasvussa. Nyt nostajia oli mukana 57, kun viime vuonna niitä oli 51, joten 6 nostajan lisäys ehkä antaa kuitenkin pientä toivoa elpymisestä. Nuorten osanottajamäärissä on ollut huikeitakin lukuja, kun vuonna 1993 oli peräti 182 nostajaa, mutta sitten lasku alkoi seuraavana vuonna 152 nostajaa ja sen myötä lasku on ollut vuosittaista. Tämänkin vuoden nostajista kahdeksalla oli nämä viimeiset voimanoston nuorten SM-kisat, sillä ikä on este jatkaa nuorten ikäluokissa. Ilahduttavaa todettavaa on, että näissäkin kisoissa hyvin menestyneet nuoret olisivat olleet avoimissa SM-kisoissa tänä vuonna hyvillä sijoituksilla, jopa mitaleilla. Näin kynnys siirtymisestä nuorista avoimin kisoihin on matala ja toivottavasti mahdollisimman moni tämän matalan esteen ylittää ja jatkaa näin kisauraansa aikuisten kanssa. Kuten odotettua oli, uuden sarjajaon vuoksi, tultiin jälleen tekemään uusia SE-tuloksia runsaasti. Uusia SE-tuloskirjauksia tehtiinkin peräti 36 kappaletta, 14 eri nostajan toimesta. Nostajista 7 nostajaa saivat ennenaikaisen suihkukomennuksen epäonnistuneiden suorituksien johdosta. Jos sanotaan, että telepatiaa (kaukotaju, nyky suomen sivistyssanakirja) on olemassa, niin ainakin omalta osaltani tuli todettua sen olevan totta. Aamulla ennen lähtöäni Pornaisiin nappasin mukaani yhden sarjan mitaleita, joita on jäänyt yli kisoista vuosien mittaan. Jotenkin tuli tunne, että näissä kisoissa niitä saatetaan tarvita. Mistä tämä tunne? Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ovat laukussani olleet tässä tarkoituksessa. Alkuryhmien aikana sovittiin, että palkintojenjako on välittömästi niiden nostojen jälkeen ja sen tiedon kuulutin. Ennen palkintojen jakoa alkoi
mitalien etsiminen kisapaikalta. Liiton varapuheenjohtaja Seppo Sohlman sai tiedon mitskujen olevan matkalla Jyväskylästä kisapaikalle, ehtimättä saapua kuitenkaan tähän ensimmäiseen palkintojendilkkaukseen. Koska muutamia mitalisteja oli pitkän matkaa takaa ja he halusivat lähteä kotimatkalle välittömästi palkitsemisen jälkeen, sovittiin ottaa käyttöön varamitalini. Palkittujen kaulaan ripustettiin mitalit, kuten normaalistit ja otettiin valokuvat. Sitten mitalit pois ja kiertoon seuraaville palkituille hetkeksi lainaan. Osa mitalisteista jäi odottamaan kisan kahteen jälkimmäiseen palkintojenjakoon tulleita mitskuja. Muutamalle palkitulle mitalit luvattiin toimittaa postitse toivottavasti kaikki ovat jo saaneet omansa. Kiitos kaikille myötämielisestä suhtautumisesta tähän erikoistilanteeseen. Kisapäivä oli mittavan pitkä, lähes 12 tuntia kahdella paussilla. Jos nostajien määrä vielä nousee, joka toivottavaa, niin joutuu liiton hallitus puntaroimaan mitä tehdä, ettei näiden kisojen kesto olisi näin pitkä. Jako kahteen kisapäivään? Kisat toteutettiin kolmen eri seuran yhteistyöllä, kun Helsingin Poliisi-Voimailijat, Pornainen Heavy Team ja Laukkosken Taimi löivät järjestelykykynsä yhteen onnistuneiden kisojen eteen. Nämä kisat, kuten Salon SM-kisat, olivat oiva osoitus, että seurojen yhteenliittymällä kisojen järjestelyt onnistuu, vaikka seurat eivät samalta paikkakunnalta olisikaan. Näitäkin nostajaisia pystyttiin seuraamaan siis livenä netin kautta. Parhaimmillaan tätä mahdollisuutta käytti hyväkseen noin 200 samanaikaista katsojaa. Muistakaa kisojen järjestämistä ajattelevat seurat, että tämä nettiyhteyden järjestämisen puute ei saa olla este on, kisajärjestelysuunnitelmillenne, vaikka ne ovat yleistyneet. Pääasia kisoissa on, että olosuhteet ja puitteet ovat liiton ohjeiden mukaiset. Ne kun ovat kunnossa ja jos vielä on paukkuja järjestää jotain muuta oheisohjelmaa, niin siitä vaan. Peruskisat ovat aina number one. Näistä onnistuneista kisoista jäi mukava maku.