Valtion eläketurva Palveluksessa olleet henkilöt 2006 Valtiokonttori Aktuaaritoimi Helsinki 2008 ISSN 1795-7451
Kuvailulehti Julkaisija ja julkaisuaika Valtiokonttori / Aktuaaritoimi, huhtikuu 2008 Tekijä Harri Turunen, Heidi Markkanen ja Ari Huttunen Julkaisun nimi Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 Asiasanat henkilöstö, palvelus, työsuhde, palveluksen pituus, palkka, eläke, valtion eläkelaki (VEL), VEL-työura Julkaisun tunnistetiedot ISSN 1795-7451 Kieli Suomi Sivuja 122 Julkaisupaikka Lisätietoja Muutokset tilastointiperusteissa Valtiokonttorin kotisivut www.valtiokonttori.fi Tilastoihin liittyvät kysymykset ja toivomukset pyydetään osoittamaan joko sähköpostitse aktuaari@valtiokonttori.fi tai puhelimitse (09) 7725 9617. Vuoden lopussa palveluksessa oleviin on otettu mukaan myös ne henkilöt, joiden palvelussuhde on katkennut vuoden vaihteessa, mutta joiden palvelussuhde oli voimassa vuoden viimeisenä päivänä. Aikaisemmin edellytettiin, että palvelussuhde jatkui katkeamatta vuoden vaihteen yli. Vastaava muutos on tehty vuoden aikana palveluksen päättäneiden määrittelyyn. Tilastointiperiaatteen muutoksesta on ollut seurauksena se, että vuoden lopussa palveluksessa olleiden henkilöiden lukumäärä nousi noin 20 000 henkilöllä verrattuna siihen tilanteeseen, että määrittely olisi pidetty ennallaan. Vastaavasti vuoden aikana palveluksensa päättäneiden lukumäärä pieneni. Tässä julkaisussa esitettyihin taulukoihin aikaisemmilta vuosilta on tehty tarkistus uuden määrittelytavan vuoksi, joten nyt esitettävät luvut poikkeavat aikaisemmissa vuosijulkaisuissa esitetyistä luvuista. Näin ollen tämän julkaisun tilastot eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien julkaisuissa esitettyjen tilastojen kanssa. Vuoden lopussa valtion eläketurvan piiriin kuuluvat henkilöt Palveluksessa olleet 2004 2005 2006 Lkm Lkm Lkm Valtion palvelus 136 955 138 206 138 195 Kunnan palvelus 41 398 40 213 38 124 VAL, VALTAVA-laitoksien yms. palvelus 6 405 6 231 5 941 Yhteensä 184 758 184 650 182 260 Johtokuntien jäsenet yms., konsultit 9 518 10 199 9 757 Kansanedustajat, valtioneuvoston jäsenet ja europarlamentaarikot 222 258 213 Vapaakirjalla olleet henkilöt Palvelus päättynyt tilastovuoden aikana 63 125 47 141 41 980 Palvelus päättynyt ennen tilastovuotta 538 472 547 897 544 796 Yhteensä 601 597 595 038 586 776 Eläkkeellä olleet Omaeläkkeellä (pl. osa-aikaeläkkeet) 229 286 238 852 247 790 Perhe-eläkkeen saajat 53 581 53 342 53 120 Yhteensä 282 867 292 194 300 910 Kaikki valtion eläketurvan piirin kuuluvat henkilöt 31.12. 1 078 962 1 082 339 1 079 916 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 5
Esittely Tilastojulkaisun tarkoituksena on yleiskuvan luominen valtion eläketurvan piirissä olevista henkilöistä vuodelta 2006. Tilastoinnin lähteenä on käytetty Valtiokonttorin palvelusrekisteriä. Valtion eläketurvan piiriin kuuluvat valtion palveluksessa olevat virkamiehet ja työntekijät. Valtion henkilöstön lisäksi eläketurvan piiriin kuuluu joitakin henkilöryhmiä, jotka eivät ole valtion palveluksessa. Tällaisia ovat mm. kunnan peruskoulun ja lukion opettajat sekä eräiden yksityisten valtionapulaitosten (VAL) ja VALTAVA- laitosten työntekijät, kun syntymävuosi on aikaisempi kuin 1970 tai kun VEL-työura on jatkunut yhtäjaksoisesti vuodesta 1998. Noin 192 200 henkilöllä oli palveluksia voimassa valtion eläkejärjestelmän piirissä vuoden 2006 lopussa. Vuoden aikana oli 45 300 henkilöä päättänyt palveluksensa. Eläkkeelle siirtyneiden ja kuolleiden lisäksi tähän joukkoon kuului 42 000 vapaakirjalle siirtynyttä henkilöä. Kaiken kaikkiaan valtion eläkejärjestelmässä vapaakirjalla olevien ja aktiivien muodostamaan piiriin kuului - kansanedustajat, valtioneuvoston jäsenet ja lautakuntien yms. jäsenet sekä konsultit mukaan lukien - vuoden 2006 lopussa noin 779 000 henkilöä. Voimassa olevassa aktiivipalveluksessa 31.12.2006 olleista 182 300 henkilöstä noin 75,8 % oli töissä valtion palveluksessa, noin 20,9 % kunnan peruskouluissa tai lukioissa ja noin 3,3 % VAL- ja VALTAVA -laitoksissa. Henkilöitä valtion palveluksessa oli 138 200, kunnan palveluksessa 38 100 ja VAL- ja VALTAVA laitoksissa 5 900. Ammatillisen eläkeiän valinneita henkilöitä vuoden 2006 lopussa oli 20 000. Näistä suurin osa, 13 870 henkilöä, oli kunnan palveluksessa. Valtion palveluksessa oli 5 750 henkilöä ja VAL- ja VALTAVA laitosten palveluksessa 400 henkilöä. Kunnan palveluksessa olevilla alempi ammatillinen eläkeikä oli yleisimmin 60 vuotta, valtiolla sekä VAL- ja VALTAVA -laitoksissa 58 vuotta. Valtion eläketurvan piiriin kuuluvista omaeläkkeensaajista ja perhe-eläkkeen edunjättäjistä ja saajista on julkaistu oma erillinen tilastojulkaisu Valtion eläkkeet Statens Pensioner. 6 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
Beskrivning Utgivare och utgivningstid Statskontoret / Aktuarietjänst, april 2008 Författare Harri Turunen, Heidi Markkanen ja Ari Huttunen Publikationens namn Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 Sakord Identifikation av publikationen Publiceringsplats Tilläggsinformation Ändringar i de statistiska grunderna personal, anställning, arbetsförhållande, anställningens längd, lön, pension, lag om statspension (StPL), StPL-karriär ISSN 1795-7451 Språk Finska Sidor 122 Statskontorets webbplats www.valtiokonttori.fi Frågor och kommentarer angående tabellerna riktas till e-post aktuaari@ valtiokonttori.fi. eller 09-7725 9617 I antalet personer anställda vid årets slut har också inkluderats de personer, vars anställningsförhållande har avbrutits vid årsskiftet men vars anställningsförhållande var i kraft på årets sista dag. Tidigare förutsattes att anställningsförhållandet skulle fortsätta utan avbrott över årsskiftet. Motsvarande ändring har gjorts i definitionen av de personer vars anställning upphört under året. Ändringen av den statistiska principen har lett till att antalet personer med anställning vid slutet av året ökade med ca 20 000 personer jämfört med den tidigare definitionen. På motsvarande sätt minskade antalet personer vars anställning upphörde under året. Tabellerna från tidigare år i denna publikation har justerats på grund av den nya definitionen, och således avviker de nu presenterade siffrorna från siffrorna i tidigare årspublikationer. Därför är statistiken i denna publikation inte jämförbar med statistiken i publikationer från tidigare år. Personer som omfattades av statens pensionsskydd i slutet av året I tjänsten 2004 2005 2006 Antal Antal Antal Statlig tjänst 136 955 138 206 138 195 Kommunal tjänst 41 398 40 213 38 124 Tjänst vid VAL, VALTAVA-anstalter e.d. 6 405 6 231 5 941 Sammanlagt 184 758 184 650 182 260 Direktionsmedlemmar o.d., konsulter 9 518 10 199 9 757 Riksdagsledamöter, statsrådsmedlemmar och europaparlamentariker Personer med fribrev 222 258 213 Anställningen upphört under statistikåret 63 125 47 141 41 980 Anställningen upphört före statistikåret 538 472 547 897 544 796 Sammanlagt 601 597 595 038 586 776 Pensionerade Egenpensioner ( utomdeltispensionerade) 229 286 238 852 247 790 Familjepensioner 53 581 53 342 53 120 Sammanlagt 282 867 292 194 300 910 Samtliga personer som omfattades av statens pensionsskydd den 31.12. 1 078 962 1 082 339 1 079 916 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 7
Presentation Avsikten med statistikpublikationen är att skapa en allmän bild av de anställningsförhållanden och personer som omfattades av statens pensionsskydd år 2006. Statskontorets register över anställningsförhållanden har använts som källa för statistiken. De ämbetsmän och arbetstagare som är anställda av staten omfattas av Statens pensionsskydd. Utöver de statsanställda omfattas även vissa andra persongrupper, som inte har en statlig tjänst, av pensionsskyddet. Till dessa hör bl.a. lärarna vid kommunala grundskolor och gymnasier samt de anställda vid vissa privata, statsstödda anstalter (VAL) och VALTAVA-anstalter, om de är födda före 1970 eller om StPL-anställningen har fortsatt oavbrutet sedan år 1998. I slutet av år 2006 hade cirka ca 192 200 personer giltiga anställningar inom ramen för statens pensionssystem. Under året hade anställningen upphört för 45 300 personer. Till denna grupp hör utöver de som gått i pension eller dött 42 000 personer med fribrev. Sammanlagt omfattades totalt cirka 779 000 personer av statens pensionssystem år 2006, antingen genom fribrev eller såsom aktiva. Denna siffra inkluderade riksdagsmän, statsrådsmedlemmar, ledamöter i nämnder osv. samt konsulter. Av de 182 300 personer som var i aktiv tjänst 31.12.2006 arbetade cirka 75,8 % i statens tjänst, cirka 20,9 % i de kommunala grundskolorna och gymnasierna och cirka 3,3 % vid VAL- och VALTAVA-anstalter. Det fanns 138 200 statsanställda, 38 100 kommunalt anställda och 5 900 anställda vid VAL- och VALTAVA-anstalter. Antalet personer som valt en yrkesanknuten pensionsålder var 20 000 i slutet av år 2006. Av dem var majoriteten, 13 870 personer, kommunalt anställda. Antalet statsanställda var 5 750, och 400 personer var anställda vid VAL- och VALTAVA-anstalter. Den lägre yrkesanknutna pensionsåldern var i allmänhet 60 år för kommunalt anställda och 58 år för personer anställda av staten samt VAL- och VALTAVA-institutioner. Statistik över egenpensionstagare samt familjepensionernas förmånslåtare och tagare som omfattas av statens pensionsskydd publiceras i statistikpublikation Valtion eläkkeet Statens pensioner. 8 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
Sisällysluettelo 14.4.2008 JOHDANTO 11 KÄYTETYT KÄSITTEET 17 KUVIOT 21 OSA I Valtion eläketurvan piirissä oleva henkilöstö 1 Vuoden 2006 aikana valtion eläketurvan piiriin kuuluvat henkilöt palveluksen voimassaolon mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 31 2 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olleet palvelukset työnantajasektorin ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 32 3 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olleet palvelukset, keskimääräinen kuukausipalkka, henkilöiden ikä ja VEL-työuran kesto sekä vuoden aikana päättyneiden palveluksien lukumäärä hallinnonaloittain 35 4 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olleiden palveluksien lukumäärä eläkeiän ja henkilöiden iän mukaan 1-vuotisikäryhmittäin 37 5 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olleet palvelukset ja henkilöt VEL-työuran keston ja henkilön iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 40 6 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olevassa palveluksessa olleiden henkilöiden keskimääräinen kuukausipalkka VEL-työuran keston mukaan 5- vuotisikäryhmittäin 43 7 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä olleet henkilöt työnantajasektorin ja vuoden aikana voimassaolleiden palveluksien lukumäärän mukaan 44 8 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä olleet henkilöt työnantajasektoreittain ammatin mukaan 45 9 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä olleet henkilöt keskimääräisen kuukausipalkan suuruuden ja työnantajasektorin mukaan 46 10 Valtion eläketurvan piirissä vuonna 2006 olleet henkilöt, joiden kaikki palvelukset ovat päättyneet vuoden aikana, keskimääräisen kuukausipalkan suuruuden ja työnantajasektorin mukaan 47 11 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä olleet henkilöt, keskimääräinen kuukausipalkka ja VEL-työuran kesto 1-vuotisikäryhmittäin 48 12 Valtion eläketurvan piirissä vuonna 2006 olleet henkilöt, joiden kaikki palvelukset ovat päättyneet vuoden aikana, 1-vuotisikäryhmittäin 51 13 Vuonna 2006 ensimmäisen kerran valtion eläketurvan piiriin tulleet henkilöt työnantajasektorin mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 54 14 Valtion eläketurvan aktiivipiiristä poistuneet henkilöt vuonna 2006 työnantajasektorin mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 55 15 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä olleet henkilöt työnantajasektoreittain eläkeiän täyttämisvuoden mukaan 56 16 Valtion eläketurvan piirissä ammatillisen eläkeiän valinneet henkilöt palveluksen voimassaolon ja työnantajasektorin mukaan eläkeikäryhmittäin vuonna 2006 59 17 Valtion eläketurvan piirissä ammatillisen eläkeiän valinneet henkilöt vuoden 2006 lopussa voimassa olleissa palveluksissa työnantajasektorin ja eläkeiän mukaan 1- vuotisikäryhmittäin 60 18 31.12.2006 valtion eläkejärjestelmän piirissä palveluksessa olleet henkilöt, jotka olivat samanaikaisesti VEL-omaeläkkeellä 63 OSA II Valtion henkilöstö 19 Valtion palvelukset vuonna 2006 voimassaolon ja henkilöiden iän mukaan 5- vuotisikäryhmittäin 67 20 31.12.2006 voimassa olevien valtion palveluksien lukumäärä eläkeiän ja henkilöiden iän mukaan 1-vuotisikäryhmittäin 68 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 9
21 31.12.2006 voimassa olevat valtion palvelukset ja henkilöt VEL-työuran keston ja henkilön iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 71 22 31.12.2006 voimassa olevassa valtion palveluksessa olleiden henkilöiden keskimääräinen kuukausipalkka VEL-työuran keston mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 74 23 Vuonna 2006 valtion palveluksessa olleet henkilöt, joiden kaikki palvelukset ovat päättyneet vuoden aikana, VEL-työuran keston mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 75 24 Valtion palveluksessa 31.12.2006 olleet henkilöt ja keskimääräinen kuukausipalkka 1- vuotisikäryhmittäin 76 25 Vuonna 2006 valtion palveluksessa olleet henkilöt, joiden kaikki palvelukset ovat päättyneet vuoden aikana, 1-vuotisikäryhmittäin 79 26 Tilivirastojen ja liikelaitosten palkkasummat ja henkilöstö vuonna 2006 82 OSA III Kunnan henkilöstö valtion eläketurvan piirissä 27 31.12.2006 voimassa olevien kunnan palveluksien lukumäärä valtion eläketurvan piirissä eläkeiän ja henkilöiden iän mukaan 1-vuotisikäryhmittäin 87 28 31.12.2006 voimassa olevat kunnan palvelukset ja henkilöt valtion eläketurvan piirissä VELtyöuran keston ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 90 29 31.12.2006 voimassa olevassa kunnan palveluksessa valtion eläketurvan piirissä olleiden henkilöiden keskimääräinen kuukausipalkka VEL-työuran keston ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 93 30 31.12.2006 kunnan palveluksessa olleet, valtion eläketurvan piiriin kuuluneet henkilöt, keskimääräinen kuukausipalkka ja VEL-työuran kesto 1-vuotisikäryhmittäin 94 31 Vuonna 2006 kunnan palveluksessa olleet, valtion eläketurvan piiriin kuuluneet henkilöt, joiden kaikki palvelukset ovat päättyneet vuoden aikana, 1-vuotisikäryhmittäin 97 OSA IV VAL- ja VALTAVA-laitoksien ym. henkilöstö valtion eläketurvan piirissä 32 31.12.2006 voimassa olevien VAL- ja VALTAVA-laitoksien ym. palveluksien lukumäärä valtion eläketurvan piirissä eläkeiän ja henkilöiden iän mukaan 1-vuotisikäryhmittäin 103 33 31.12.2006 voimassa olevat VAL- ja VALTAVA-laitoksien ym. palvelukset ja henkilöt valtion eläketurvan piirissä VEL-työuran keston ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 105 34 31.12.2006 voimassa olevassa VAL- ja VALTAVA-laitoksien ym. palveluksessa valtion eläketurvan piirissä olleiden henkilöiden keskimääräinen kuukausipalkka VEL-työuran keston ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 109 35 31.12.2006 VAL- ja VALTAVA-laitoksien ym. palveluksessa olleet, valtion eläketurvan piiriin kuuluneet henkilöt, keskimääräinen kuukausipalkka ja VEL-työuran kesto 1- vuotisikäryhmittäin 110 36 Vuonna 2006 VAL- ja VALTAVA-laitoksien ym. palveluksessa olleet, valtion eläketurvan piiriin kuuluneet henkilöt, joiden kaikki palvelukset ovat päättyneet vuoden aikana, 1- vuotisikäryhmittäin 113 LIITE: Vapaakirjalla olleet henkilöt 31.12.2006 Palvelus päättynyt ennen vuotta 2006 Lautakuntien yms. jäsenet ja konsultit Liitetaulukko 1 Liitetaulukko 2 Liitetaulukko 3 Liitetaulukko 4 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä vapaakirjalla olleet henkilöt työnantajasektorin mukaan 5-vuotisikäryhmittäin, palvelus päättynyt ennen vuotta 2006 119 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä vapaakirjalla olleet henkilöt VEL-työuran keston mukaan 5-vuotisikäryhmittäin ja keskimääräinen kuukausipalkka vuoden 2006 TEL-indeksitasossa, palvelus päättynyt ennen vuotta 2006 120 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä vapaakirjalla olleet henkilöt VEL-työuran alkamis- ja päättymisvuoden mukaan, palvelus päättynyt ennen vuotta 2006 121 Vuoden 2006 aikana valtion eläketurvan piirissä lautakuntien yms. jäseninä ja konsultteina toimineet henkilöt palveluksen voimassaolon mukaan 122 10 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
JOHDANTO 2006 Tämän tilastojulkaisun tarkoitus on luoda yleiskuva valtion eläketurvan piirissä olevista henkilöistä ja heidän palveluksistaan vuodelta 2006. Lähteenä on käytetty Valtiokonttorin palvelusrekisteriä (PSR). Valtion eläketurvan piiriin kuuluvat valtion palveluksessa olevat virkamiehet ja työntekijät. Valtion henkilöstön lisäksi eläketurvan piiriin kuuluu joitakin henkilöryhmiä, jotka eivät ole valtion palveluksessa. Tällaisia henkilöryhmiä ovat mm. kunnan peruskoulun ja lukion opettajat sekä eräiden yksityisten valtionapulaitosten (VAL) ja VALTAVA-laitosten henkilökuntaa, kun syntymävuosi on aikaisempi kuin 1970 tai kun palvelus on jatkunut yhdenjaksoisesti vuodesta 1998. Julkaisussa on tilastoitu kaikki ne palvelukset, joista on syntynyt vuoden 2006 aikana valtion eläkelain (VEL) mukaista eläkeoikeutta. Vuoden 2004 lopussa kaikille valtion eläkelain piiriin kuuluville henkilöille on muodostunut vapaakirjat, joissa heidän eläketurvansa lasketaan ko. ajankohtaan. Vuodesta 2005 alkaen kaikki palvelukset pituudesta huolimatta kerryttävät eläketurvaa. Noin 192 200 henkilöllä oli palveluksia voimassa valtion eläkejärjestelmän piirissä vuoden 2006 lopussa. Kun ulkopuolelle jätetään erilaisten lautakuntien ja johtokuntien jäsenet ja konsultit samoin kuin kansanedustajat ja valtioneuvoston jäsenet, saadaan 182 300 henkilön joukko, jonka voidaan katsoa edustavan valtion eläketurvan aktiivihenkilöiden piiriä. Lisäksi oli vuoden 2006 aikana ollut palveluksessa 42 000 sellaista henkilöä, jotka olivat siirtyneet vapaakirjalle vuoden 2006 aikana. Vapaakirjalla oli näiden lisäksi vuoden 2006 lopussa 544 800 sellaista henkilöä, joiden palvelus valtion eläketurvan piirissä oli päättynyt ennen vuoden 2006 alkua, mutta jotka eivät olleet eläkkeellä. Vuoden 2006 lopussa valtion eläkelain mukaisella työuraan perustuvalla omaeläkkeellä oli 247 800 henkilöä ja perhe-eläkkeen saajia oli 53 100 henkilöä. Kaiken kaikkiaan valtion eläkejärjestelmässä aktiivien, vapaakirjalla olevien ja eläkkeensaajien muodostamaan piiriin kuului kansanedustajat, valtioneuvoston jäsenet ja lautakuntien yms. jäsenet sekä konsultit mukaan lukien vuonna 2006 noin 1 079 900 henkilöä. Valtion eläkelain piirissä eläkettä kartuttaneiden henkilöiden lukumäärä pienentyi jonkin verran vuoden 2006 aikana. Vuoden 2005 lopussa aktiivihenkilöiden määrä oli ollut 184 700 henkilöä, joten aktiivien lukumäärä väheni vuoden 2006 aikana yhteensä 2 400. Vähennys kohdistui melkein yksinomaan kunnan tai yksityisen laitoksen palveluksessa oleviin, kunnan osalta vähennys oli 2000 ja yksityisten laitosten osalta 300 henkilöä. Valtiolla aktiivihenkilöiden määrä pysyi lähes ennallaan. Tilastorajaukset Tilastointiperiaatteisiin on tehty huomattava muutos. Vuoden lopussa palveluksessa oleviin on otettu mukaan myös ne henkilöt, joiden palvelussuhde on katkennut vuoden vaihteessa, mutta joiden palvelussuhde oli voimassa vuoden viimeisenä päivänä. Aikaisemmin edellytettiin, että palvelussuhde jatkui katkeamatta vuoden vaihteen yli. Vastaava muutos on tehty vuoden aikana palveluksen päättäneiden määrittelyyn. Tilastointiperiaatteen muutoksesta on ollut seurauksena se, että vuoden lopussa palveluksessa olleiden henkilöiden lukumäärä nousi noin 20 000 henkilöllä verrattuna siihen tilanteeseen, että määrittely olisi pidetty ennallaan. Vastaavasti vuoden aikana palveluksensa päättäneiden lukumäärä pieneni. Tässä julkaisussa esitettyihin taulukoihin aikaisemmilta vuosilta on tehty tarkistus uuden määrittelytavan vuoksi, joten nyt esitettävät luvut poikkeavat aikaisemmissa vuosijulkaisuissa esitetyistä luvuista. Henkilöt, joilla oli valtion eläkelain piirissä vain lautakuntien ja johtokuntien jäsenyyksiä tai konsulttisuhde, eivät sisälly taulukko-osassa esitettyihin tilastoihin. Henkilöitä, joilla tällainen jäsenyys oli voimassa vuoden 2006 viimeisenä päivänä, mutta jotka eivät olleet normaalityössä valtion eläketurvan piirissä, oli 9 800. Liitetaulukossa 4 on tietoja henkilöistä, joilla oli jäsenyyksiä tai konsulttisuhde valtion eläketurvan piirissä vuoden 2006 aikana. Tilasto-osan taulukkoihin ei ole luettu myöskään kansanedustajia, joita on 200 ja joiden palkkasumman on maksettujen palkansaajan eläkemaksujen (PVEL) perusteella laskettu vuonna 2006 olleen 13,4 miljoonaa euroa. Tilastoissa ei ole myöskään valtioneuvoston jäseniä, joiden palkkasumma PVEL:n mukaan on 2,0 miljoonaa euroa, eikä europarlamentaarikkoja, joiden palkkasumma PVEL:n mukaan oli 1,0 miljoonaa euroa. Alle 18-vuotiaat henkilöt on rajattu tilastojen ulkopuolelle. Nämä ryhmät on suljettu tästä eteenpäin tarkastelun ulkopuolelle. Eläkkeellä olevista on olemassa erillinen tilastojulkaisu Valtion eläkkeet - Statens pensioner. Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 11
Vuoden lopussa valtion eläkelain piiriin kuuluneet henkilöt Palveluksessa olleet 2002 2003 2004 2005 2006 Lkm Lkm Lkm Lkm Lkm Valtion palvelus 135 506 136 961 136 955 138 206 138 195 Kunnan palvelus 43 955 42 843 41 398 40 213 38 124 VAL, VALTAVA-laitoksien yms. palvelus 6 949 6 748 6 405 6 231 5 941 Yhteensä 186 410 186 552 184 758 184 650 182 260 Johtokuntien jäsenet yms., konsultit 10 049 9 429 9 518 10 199 9 757 Kansanedustajat, valtioneuvoston jäsenet ja 228 216 222 258 213 europarlamentaarikot Vapaakirjalla olleet henkilöt Palvelus päättynyt tilastovuoden aikana 63 342 56 857 63 125 47 141 41 980 Palvelus päättynyt ennen tilastovuotta 540 472 536 930 538 472 547 897 544 796 Yhteensä 603 814 593 787 601 597 595 038 586 776 Eläkkeellä olleet Omaeläkkeellä (pl. osa-aikaeläkkeet) 217 084 221 789 229 286 238 852 247 790 Perhe-eläkkeen saajat 54 291 53 489 53 581 53 342 53 120 Yhteensä 271 375 275 278 282 867 292 194 300 910 Kaikki valtion eläketurvan piirin kuuluvat henkilöt 31.12. 1 071 876 1 065 262 1 078 962 1 082 339 1 079 916 Palvelussuhteessa 31.12.2006 olleista 182 300 henkilöistä oli 138 200 (75,8 %) töissä valtion palveluksessa, 38 100 (20,9 %) kunnan peruskouluissa tai lukioissa ja 5 900 (3,3 %) VAL- ja VALTAVA-laitoksissa ym. Edellä kuvattu, vuoden vaihteen palveluksessa oloa koskevan määrittelyn muutos on muuttanut myös henkilöiden jakaumaa eri työnantajasektorien välillä siten, että valtion palveluksessa olevien osuus on suurentunut ja kunnan ja yksityisen sektorin osuus on pienentynyt verrattuna tilanteeseen, että määrittely olisi pidetty ennallaan. Kunnan palveluksessa olleista 32 670 oli peruskoulun opettajia ja 5 454 lukion opettajia. Mikäli jollakin henkilöllä oli palvelussuhteita voimassa 31.12.2006 useammalta sektorilta, hänet on luettu mukaan vain kerran, siihen sektoriin, jonka palveluksessa hänellä oli suurin vuosipalkka. Vuoden lopussa voimassa olevassa palveluksessa olleiden henkilöiden keskimääräinen kuukausipalkka ja ikä työnantajasektorin mukaan 2002 2003 2004 2005 2006 Palkka / kk Ikä Palkka / kk Ikä Palkka / kk Ikä Palkka / kk Ikä Palkka / kk Ikä Valtion palvelus 2 302 42v 11kk 2 385 43v 1kk 2 486 43v 3kk 2 582 43v 8kk 2 668 43v 9kk Kunnan palvelus 2 530 46v 2kk 2 682 46v 9kk 2 816 47v 3kk 2 932 48v 0kk 3 044 48v 5kk VAL, VALTAVA-laitoksien yms. palvelus 2 208 48v 0kk 2 343 48v 10kk 2 449 49v 6kk 2 524 50v 3kk 2 626 50v 9kk Yhteensä 2 352 43v 10kk 2 452 44v 2kk 2 559 44v 4kk 2 656 44v 10kk 2 746 45v 0kk Vuoden 2006 lopussa valtion eläkelain piiriin kuuluvassa palveluksessa olleista oli noin 20 000 ammatillisen eläkeiän valinnutta henkilöä. Määrä on pienentynyt edellisvuodesta 2 500 henkilöllä. Suurin osa, 13 870 henkilöä, oli kunnan palveluksessa. Valtion palveluksessa oli 5 750 henkilöä, ja VAL- ja VALTAVA-laitosten palveluksessa 400 henkilöä. Kunnan palveluksessa olevilla alempi ammatillinen eläkeikä oli yleisimmin 60 vuotta, valtiolla sekä VAL- ja VALTAVAlaitoksissa 58 vuotta. Alemman eläkeiän valinneista on taulukkoja tämän julkaisun I osassa. Vuonna 2006 ensimmäisen kerran valtion eläkelain piiriin tuli noin 11 600 henkilöä, joista 6 760 henkilön palvelus päättyi saman vuoden aikana ja 4 850 oli palveluksessa vielä 31.12.2006. Seuraavassa kuviossa on esitetty vuoden 2006 lopussa voimassa olevassa palveluksessa olleiden henkilöiden osalta vuosittain niiden henkilöiden lukumäärä, jotka saavuttavat eläkeiän tulevina vuosina. Kuviossa on esitetty erikseen valtion, kunnan ja muiden (VAL- ja VALTAVA-laitokset yms.) palveluksessa olleet. Kunnan palveluksessa olevien kohdalla huomio kiinnittyy siihen, että 2020-luvun loppuvuosina eläkkeelle siirtyvien määrät alkavat taas suureta aikaisempien vuosina tapahtuneen trendinomaisen alenemisen jälkeen. Ilmiö kuvastaa nykyisen henkilökunnan ikärakennetta. Kunnan palveluksessa olevien VEL-henkilöiden lukumäärät 1-vuotisikäryhmittäin tarkasteltuna hypähtävät ylöspäin vuonna 1962 syntyneiden kohdalla. Ilmiö näkyy sitten eläkkeellesiirtymislukuvuissa vuoden 2025 jälkeisinä vuosina. Kuvion luvut on esitetty tilastotaulukkossa 15. 12 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
Julkaisun taulukko-osio sisältää neljä lukua. Ensimmäisessä luvussa on esitetty koko valtion eläkejärjestelmää koskevat taulut, toisessa luvussa on valtion aktiivipiiriä koskevat taulut, kolmannessa luvussa on kuntasektorin valtion eläkejärjestelmän aktiivipiiriä koskevat taulut ja neljännessä luvussa on yksityisen sektorin valtion eläkejärjestelmän aktiivipiiriä koskevat taulut. Liitteissä 1-3 on esitetty tietoja VEL-palveluksensa päättäneistä, valtion eläkejärjestelmästä vapaakirjan saaneista henkilöistä ja liitteessä 4 tietoja lautakuntien jäseninä ja konsultteina VEL-eläkeoikeutta kartuttaneista henkilöistä. Vuoden 2006 lopussa voimassa olevassa palveluksessa olleiden henkilöiden eläköityminen työnantajasektorin ja eläkeiän täyttämisvuoden mukaan Lkm 4 500 4 000 3 500 3 000 Valtio Kunnan peruskoulujen ja lukioiden opettajat Val- ja Valtava-laitokset yms. 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2008 2012 2016 2020 2024 2028 2032 2036 2040 2044 2048 2052 2056 Vuosi, jona eläkeikä täyttyy Valtion palveluksessa vuoden 2006 lopussa olleesta 138 195 henkilöstä oli miehiä 71 392 (51,7 %) ja naisia 66 803 (48,3 %). Palveluksien lukumäärä vuoden 2006 lopussa on esitetty hallinnonaloittain seuraavassa kuviossa. Palveluksien lukumäärä hallinnonaloittain vuoden 2006 lopussa - Valtion palvelus OPETUSMINISTERIÖ SISÄASIAINMINISTERIÖ PUOLUSTUSMINISTERIÖ 19 005 19 546 40 479 VALTIOVARAINMINISTERIÖ OIKEUSMINISTERIÖ LIIKENNEMINISTERIÖ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ TYÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ ULKOASIAINMINISTERIÖ EDUSKUNTA VALTIONEUVOSTO TASAV. PRES. KANSLIA 12 079 10 431 8 986 7 780 7 656 4 796 4 690 3 163 2 246 981 515 116 0 5000 10000 15000 20000 25000 30000 35000 40000 45000 Lkm Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 13
Valtion eläkerahastolle tilitetyt ennakkoeläkemaksut ja niiden perusteella arvioidut palkkasummat olivat vuonna 2006 seuraavat: Työnantajan Palkansaajan Arvioitu eläkemaksu eläkemaksu palkkasumma milj. euroa milj. euroa milj. euroa Valtion virastot ja laitokset 818,5 198,0 4 313,6 Valtion liikelaitokset 47,4 11,7 253,1 VAL-laitokset 30,6 7,7 161,9 VALTAVA-laitokset 0,2 0,0 0,2 Kunnat (peruskoulun ja lukion opettajat) 301,2 67,6 1 450,9 Muut (mm. pohjoismaiset instituutit) 9,0 2,3 48,9 Yhteensä 1 206,9 287,3 6 228,5 VEL-palkkasumman jakauma vuoden 2006 palkansaajan eläkemaksujen perusteella VAL- ja VALTAVAlaitokset ym. 3,4 % Valtion liikelaitokset 4,1 % Kunnat (peruskoulun ja lukion opettajat) 23,3 % Valtion virastot ja laitokset 69,3 % 14 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
Seuraavassa ikäpyramidissa on esitetty vuoden 2006 lopussa palveluksessa olevien henkilöiden lukumäärät valtion palveluksessa olevien osalta ja erikseen kunnan, VAL- ja VALTAVA-laitoksen tai muussa palveluksessa olevien osalta. Vertailuna on esitetty sama kuvio vuodelta 1997. Molempien vuosien tiedot esitetään uuden määritelmän mukaisena. Mukaan on otettu henkilöt, joilla palvelus oli voimassa vuoden viimeisenä päivänä riippumatta siitä, jatkuiko palvelus seuraavana päivänä vai ei. Tämä määrittely poikkeaa aikaisemmista julkaisuista, joissa edellytettiin palveluksen jatkumista vuodenvaihteen yli. Valtion eläketurvan piiriissä vuosien 1997 ja 2006 lopussa olleet henkilöt työnantajasektorin mukaan VALTION HENKILÖSTÖ Vuosi 2006 ka 43 v 3 kk Vuosi 1997 ka 41 v 8 kk 65 63 61 60 59 57 55 54 53 51 49 48 47 45 43 42 41 39 37 36 35 33 31 30 29 27 25 24 23 21 19 18 17 15 KUNTIEN, VAL- JA VALTAVA- LAITOSTEN VEL- HENKILÖSTÖ Vuosi 2006 ka 48 v 3 kk Vuosi 1997 ka 42 v 10 kk 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 0 1 000 2 000 31.12.2006 voimassa olleilta palveluksilta ei edellytetä palveluksen voimassaoloa 31.12.2006 jälkeen vähintään seuraavaan päivään. Osa-aikaeläkkeellä olevat henkilöt luetaan palveluksessa oleviksi. Vastaavat määrittelyt pätevät vuonna 1997. Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 15
Seuraavassa ikäpyramidissa on esitetty vuoden 2006 lopussa palveluksessa olevien henkilöt sukupuolen mukaan. Valtion eläketurvan piiriissä vuoden 2006 lopussa olleet henkilöt sukupuolen mukaan Ikä k.a. 43v 6kk Ikä k.a. 45v 4kk 31.12.2006 voimassa olleilta palveluksilta ei edellytetä palveluksen voimassaoloa 31.12.2006 jälkeen vähintään seuraavaan päivään. Osa-aikaeläkkeellä olevat henkilöt luetaan palveluksessa oleviksi. 16 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
KÄYTETYT KÄSITTEET AKTIIVIPIIRISTÄ POISTUNEET Henkilö on luettu valtion eläkejärjestelmän aktiivipiiristä vuonna 2006 poistuneeksi, mikäli hänellä oli ollut vuoden 2005 aikana yksikin palvelus ja hänen kaikki palveluksensa olivat päättyneet vuonna 2005 eikä hänellä ole ollut yhtään palvelusta vuonna 2006. AMMATILLINEN ELÄKEIKÄ Eräillä valtion eläkelain piirillä kuuluvilla ammattiryhmillä on oikeus ns. erityiseen ammatilliseen eläkeikään (55, 58 tai 60 vuotta). Erityiseen eläkeikään oikeuttavat ammattinimikkeet on lueteltu 1.7.1989 kumotuissa valtion eläkeasetuksen 5. :ssä, peruskoululain 72. :ssä ja peruskouluasetuksen 125. :ssä. Edellytyksenä vanhuuseläkkeen saamiseen erityisessä eläkeiässä on, että henkilö oli valtion eläkejärjestelmän piirissä erityisen eläkeiän tehtävässä 1.7.1989, VEL-työura jatkuu yhdenjaksoisena eläkeikään ja että henkilö täyttää erityisen eläkeiän loppukarenssiehdot. Lisäksi edellytetään, että erityisen eläkeiän tehtävässä oleva henkilö on 30.6.1999 mennessä ilmoittanut erityisen eläkeiän valinnastaan Valtiokonttorille, joka on rekisteröinyt valinnan. Näitä henkilöitä nimitetään tässä julkaisussa alemman eläkeiän valinneiksi. Eläkeikä on ammattinimikettä vastaava vanhan eläkeikäjärjestelmän mukainen erityinen eläkeikä. AMMATTILUOKITUS Valtiokonttorin palvelussuhderekisterissä olevat ammattikoodit on tässä julkaisussa ryhmitelty Tilastokeskuksen Ammattiluokitus 2001 mukaisesti. ELÄKEIKÄ Kuten muissakin lakisääteisissä työeläkejärjestelmissä, myös valtion eläkejärjestelmässä tuli vuoden 2005 alusta voimaan oikeus jäädä vanhuuseläkkeelle 63 ja 68 vuoden iän täyttämisen välisenä aikana. Johtuen siitä, että valtion eläke karttui aikoinaan paremmin ja vanhuuseläkeiät olivat alhaisemmat kuin yksityisellä sektorilla, sovelletaan vielä siirtymäsäännöksiä. Näiden mukaan ennen vuotta 1960 syntynyt henkilö, joka haluaa käyttää oikeuttaan jäädä 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen alemmassa kuin ns. henkilökohtaisessa eläkeiässään eläkkeelle, menettää oikeutensa lisäkarttumaan ajalta ennen 1.1.1995 ja lisäksi tältä ajalta karttunut eläke ns. normeerataan jakamalla se muuntokertoimella 1,106. Tämän julkaisun tilastoissa eläkeikänä on käytetty henkilön henkilökohtaista eläkeikää, ammatillista eläkeikää tai eroamisikää. Sotilaseläkkeeseen oikeutetut henkilöt on ryhmitelty omaksi ryhmäkseen. ENSIMMÄISEN KERRAN VALTION ELÄKETURVAN PIIRIIN TULLEET Henkilö tulee ensimmäistä kertaa valtion eläkelain piiriin sinä vuonna, jolloin hänen ensimmäinen palveluksensa on alkanut. EROAMISIKÄ Joissakin tehtävissä on säädetty vanhuuseläkeikää alemmasta pakollisesta eroamisiästä, jolloin eroamisiän saavuttaminen riittää vanhuuseläkkeen saamiseen. Näissä tapauksissa eläkeikänä on pidetty eroamisikää. HENKILÖIDEN JA PALVELUKSIEN LUKUMÄÄRÄT Tilastoissa, joissa esitetään vuoden 2006 aikana palveluksessa olleiden henkilöiden lukumääriä, sama henkilö voi esiintyä vain kerran. Mikäli samalla henkilöllä on useampia palveluksia, henkilö on luettu julkaisun kolmesta työnantajasektorista, (valtio, kunta ja VAL- ja VALTAVA-laitokset ym.) sille työnantajasektorille tai hallinnonalalle, missä palvelus oli voimassa vuoden lopussa, tai missä viimeinen palvelus oli voimassa, jos henkilön kaikki palvelukset olivat päättyneet vuoden aikana. Useista ehdon täyttävistä valitaan se, missä vuosiansiot ovat olleet suurimmat. Sen sijaan palveluksia koskevissa tilastoissa sama henkilö voi esiintyä useampaan kertaan, jolloin saman henkilön eri palvelukset voivat esiintyä eri sektoreilla ja hallinnonaloilla. HENKILÖKOHTAINEN ELÄKEIKÄ Sellaisilla vanhoilla edunsaajilla, joilla VEL-työura on alkanut ennen 1.1.1993 ja jatkuu yhdenjaksoisena tilastovuoden lopussa, henkilökohtainen eläkeikä on porrastetusti 63-65 vuotta. Mitä pitempi ura ajalta ennen 1993 on, sitä alhaisempi on henkilökohtainen eläkeikä. Uusilla edunsaajilla, joilla palvelus on alkanut ensimmäisen kerran tai VEL-työuran katkeamisen jälkeen 1.1.1993 tai myöhemmin, yleinen eläkeikä on 65 vuotta. Vanhan edunsaajan henkilökohtainen eläkeikä määräytyy sen mukaan, kuinka pitkään VEL-palvelusta oli karttunut 31.12.1994 mennessä. Henkilökohtainen eläkeikä on 63 vuotta, jos VEL-palvelusta oli karttunut vähintään 30 vuotta 31.12.1994. Siitä eläkeikä nousee 4 kuukauden portaissa aina vähenevää 5 palvelusvuotta kohden seuraavasti: Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 17
63 vuotta 4 kuukautta, kun palvelusta 31.12.1994 oli vähintään 25 vuotta; 63 vuotta 8 kuukautta, kun palvelusta 31.12.1994 oli vähintään 20 vuotta; 64 vuotta 0 kuukautta, kun palvelusta 31.12.1994 oli vähintään 15 vuotta; 64 vuotta 4 kuukautta, kun palvelusta 31.12.1994 oli vähintään 10 vuotta; 64 vuotta 8 kuukautta, kun palvelusta 31.12.1994 oli vähintään 5 vuotta; 65 vuotta 0 kuukautta, kun palvelusta 31.12.1994 oli vähemmän kuin 5 vuotta tai kun vanha edunsaaja on syntynyt vuonna 1960 tai myöhemmin; IKÄ Henkilön ikä on tilastovuosi miinus syntymävuosi. KESKEYTYSSÄÄNNÖT Valtion eläkelain keskeytyssäännöt ovat ajan kuluessa muuttuneet, ja niitä sovellettaessa on huomioitava milloin keskeytys on esiintynyt. 31.12.1995 tai aikaisemmin alkaneisiin keskeytyksiin sovelletaan eri sääntöjä kuin myöhemmin alkaneisiin keskeytyksiin. Vuodesta 2005 lukien on VEL-palvelus jatkunut keskeytymättä aina, kun VEL-vuosiansiot ovat vähintään 6000 euroa (palkkakerroin 1). KUNNAN HENKILÖSTÖ Henkilöt, jotka työskentelevät kunnallisella sektorilla palveluksissa ja jotka kuuluvat valtion eläkejärjestelmän piiriin. Pääasiassa tämä joukko koostuu peruskoulun ja lukion opetushenkilöstöstä, jotka ovat syntyneet ennen vuotta 1970. Kunnan peruskoulun ja lukion opettajat, joiden syntymävuosi on 1970 tai myöhempi ja joiden palvelus on alkanut vuoden 1998 jälkeen, kuuluvat kunnallisen eläkelain piiriin. LAKKAUTUSPALKKA Valtion palveluksessa oleviin on laskettu mukaan valtion lakkautuspalkalla olevat. Lakkautuspalkka perustuu lakiin viran- tai toimenhaltijan oikeudesta lakkautuspalkkaan, kun virka lakkautetaan. Lakkautuspalkalle asetettu virkamies pysyy virkasuhteessa valtioon. Aika, jolta on maksettu lakkautuspalkkaa, luetaan eläkeajaksi. Lakkautuspalkkalaki on kumottu 1.1.1988, mutta sitä sovellettiin 31.12.1992 saakka. Lakkautuspalkat maksaa Valtiokonttori. PALKKASUMMAT Organisaatioiden palkkasummat on laskettu valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien henkilöiden palkoista suoritettujen VEL-eläkemaksujen perusteella. Henkilöiden keskimääräiset kuukausipalkat sen sijaan on laskettu Valtiokonttorin palvelusrekisteristä (PSR). Mikäli samalla henkilöllä on useampi palvelus, henkilön kuukausipalkka otetaan palveluksesta, jonka katsotaan olevan henkilön pääpalvelus. Pääsääntöisesti henkilön pääpalvelukseksi otetaan palvelus, joka on voimassa tilastovuoden lopussa ja vuosipalkka on suurin tai jos kaikki palvelukset ovat tilastovuoden aikana päättyneet, otetaan palvelus jonka vuosipalkka suurin. PALVELUS Yhden henkilön virka- tai työsuhde valtion eläkejärjestelmän piirissä. Palveluksen kesto on ilmoitettu vuosina. Yhdellä henkilöllä saattaa olla voimassa samanaikaisesti useita palveluksia, joten samassa tilastossa esitettyjen palveluksien lukumäärä on suurempi kuin henkilöiden lukumäärä. PALVELUS PÄÄTTYNYT VUONNA 2006 Palvelus, jonka päättymispäiväksi on merkitty 1.1.-30.12.2006. Jos palvelus on päättynyt 31.12.2006, on se luettu vuoden lopussa voimassa olleeksi. Tämä sääntö on muutettu aikaisemmista julkaisuista, joissa tilastovuoden aikana päättyneiksi palveluksiksi luettiin myös 31.12. päättyneet palvelukset. SOTILASELÄKEOIKEUS Pääsääntönä on, että sotilasvirassa palvelleella on oikeus vanhuuseläkkeeseen aikaisintaan 55 vuoden iässä, upseerit ja erikoisupseerit palveltuaan 20 (lentäjät) tai 23-30 vuotta ja muut sotilaat palveltuaan 30 vuotta. Sotilailla eläkkeen vuosittainen karttuminen on VEL:n yleisiä ehtoja parempi, ja eläke lasketaan ns. päivätekniikalla. Vanhoilla edunsaajilla, upseerin ja erikoisupseerin tehtävissä, ei vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksenä kuitenkaan ole 55 vuoden iän täyttäminen. Upseerit, erikoisupseerit ja muut sotilaat on tilastoissa yhdistetty yhdeksi sotilaseläkeoikeutettujen ryhmäksi. UUSI EDUNSAAJA 1.1.1993 tai myöhemmin valtion eläkejärjestelmän piirissä palveluksen aloittanut henkilö tai henkilö, jonka palvelus ei ole jatkunut yhdenjaksoisena 31.12.1992 lukien. 18 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
VAL- JA VALTAVA LAITOKSIEN YM. HENKILÖSTÖ Ne henkilöt, joilla on oikeus tietyin edellytyksin valtion eläkelain mukaiseen eläkkeeseen yksityisen valtionapua saavan laitoksen palveluksessa. Tällaisia laitoksia ovat mm. yksityiset peruskoulut ja lukiot sekä laitokset, joiden toiminta perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavusta (VALTAVA). VALTION ELÄKETURVAN PIIRISSÄ OLEVA HENKILÖSTÖ Valtion eläketurvan piiriin kuuluvat valtion palveluksessa olevat virkamiehet ja työntekijät. Valtion henkilöstön lisäksi valtion eläketurvan piiriin kuuluu joitakin henkilöryhmiä, jotka eivät ole valtion palveluksessa. Tällaisia henkilöryhmiä ovat mm. kunnan peruskoulun ja lukion opettajat sekä eräiden yksityisten valtionapulaitosten (VAL) ja VALTAVAlaitosten henkilökuntaa, kun syntymävuosi on aikaisempi kuin 1970 tai kun palvelus on jatkunut yhdenjaksoisesti vuodesta 1998. VANHA EDUNSAAJA Henkilö, jonka palvelus on jatkunut yhdenjaksoisesti valtion eläkejärjestelmän piirissä 31.12. 1992 lukien. VAPAAKIRJALLA OLEVAT HENKILÖT Henkilöt, joiden palvelus valtion eläketurvan piirissä on päättynyt eivätkä henkilöt olleet eläkkeellä. Henkilö on luettu mukaan vain kerran, vaikka samalla henkilöllä olisi useita palveluksia. Hänet on sisällytetty sille sektorille ja hallinnonalalle, missä palkka on ollut suurin. Palkka on korotettu aktiivi-ikäisten TEL-indeksillä. Palkka on esitetty euroina. VEL, VaEL Valtion eläkelain lyhenne. Vuoden 2006 loppuun asti käytetään lyhennettä VEL ja 1.1.2007 lähtien lyhennettä VaEL. Valtion eläkelaki uudistettiin vuonna 2007 lailla 1295/2006. Uudistuksessa ei puututtu eläketurvan sisältöön. Lain rakenne muutettiin yhdistämällä valtion eläkelain (280/1966) ja valtion perhe-eläkelain (774/1968) säädökset. Koska tilastovuonna 2006 oli vielä voimassa vanha eläkelaki (280/1966), käytetään tässä julkaisussa valtion eläkelaista lyhennettä VEL. VEL-TYÖURA Yhden henkilön yhteenlasketut palvelukset valtion eläkejärjestelmän piirissä. Palveluksissa VEL-työuran kesto on henkilön kaikkien PSR:ssä olevien palveluksien yhteenlaskettu pituus vuoden 2006 loppuun mennessä. Rinnakkaisissa palveluksissa aika on laskettu yhteen kertaan. VEL-työuran kestosta on vähennetty eläkeaikaan vaikuttavat keskeytykset. VEL-työuran kesto on ilmoitettu vuosina. 31.12.2006 VOIMASSA OLLUT PALVELUS Palvelus, joka on ollut jatkuva 31.12.2006 tai joka on ollut voimassa vuonna 2006 ja jonka päättymispäivä on 31.12.2006. Tietosuojan vuoksi alle viiden henkilön ryhmien palkkatietoja ei esitetä. Tällaiset tiedot on merkitty *:llä. Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 19
Kuviot
Kuvio 1 Henkilöt, joilla on ollut vuoden 2006 aikana palvelusta valtion eläketurvan piirissä, palveluksen voimassaolon mukaan Palvelus päättynyt tilastovuoden aikana 29,7 % Palveluksessa 31.12. 70,3 % Kuvio 2 Valtion eläketurvan piiriin kuuluvat henkilöt palveluksen mukaan vuonna 2006 (poislukien eläkkeellesiirtyneet) Palveluksessa 31.12. 22,7 % Palvelus päättynyt tilastovuoden aikana 9,6 % Vapaakirjalla, palvelus päättynyt ennen vuotta 2006 67,7 % Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 23
Kuvio 3 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olevassa palveluksessa olleet henkilöt työnantajasektorin mukaan 5-vuotisikäryhmittäin Kaikki Yli 60 55-59 50-54 45-49 40-44 Valtio Kunnan palvelus VAL,VALTAVA ym. 35-39 30-34 25-29 Alle 25 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kuvio 4 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olevassa palveluksessa olleet henkilöt iän mukaan työnantajasektoreittain Kaikki VEL-palvelus Valtio Alle 35 35-44 45-54 Yli 55 Kunnan palvelus VAL,VALTAVA ym. 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 24 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
Kuvio 5 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olevassa palveluksessa olleet henkilöt sukupuolen mukaan ammateittain Kaikki 84 038 98 222 0 Sotilaat 10 174 371 1 Johtajat ja ylimmät virkamiehet 5 108 3 337 2 Erityisasiantuntijat (sis. opettajat) 36 343 54 364 3 Asiantuntijat 15 922 19 016 Miehet 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntek. 3 250 14 639 Naiset 5 Palvelu-, myynti- ja hoitotyöntek. 7 018 3 506 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntek. 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 871 2 155 1 515 185 192 216 9 Muut työntekijät 1 655 2 339 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuvio 6 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olevassa palveluksessa olleet henkilöt työnantajasektorin mukaan ammateittain Kaikki 0 Sotilaat 1 Johtajat ja ylimmät virkamiehet 2 Erityisasiantuntijat (sis. opettajat) 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntek. 5 Palvelu-, myynti- ja hoitotyöntek. 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät Valtio Kunnan palvelus VAL, VALTAVA ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntek. 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 25
Kuvio 7 Vuonna 2006 ensimmäisen kerran valtion eläketurvan piiriin tulleet henkilöt palveluksen voimassaolon mukaan 5-vuotisikäryhmittäin henkilöä 7 000 6 000 Voimassa 31.12.2006 5 000 Päättynyt vuonna 2006 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Alle 20 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60 - Ikäryhmä Kuvio 8 Vuonna 2006 valtion eläketurvan aktiivipiiristä poistuneet henkilöt työnantajasektorin mukaan Palvelus voimassa vuonna 2005, mutta ei päivääkään vuonna 2006 Valtion palvelus 92,8 % Kunnan palvelus 5,9 % VAL- ja VALTAVAlaitokset ym. 1,3 % 26 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
Kuvio 9 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olevassa palveluksessa olleiden henkilöiden keskimääräinen kuukausipalkka 5-vuotisikäryhmittäin euroa/kk 3 500 3 000 Miehet Naiset 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Alle 20 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60 - Ikäryhmä Kuvio 10 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä olleet voimassa olevat palvelukset ja henkilöt iän mukaan 5-vuotisryhmittäin lkm 35 000 30 000 Palvelukset Henkilöt 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Alle 20 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60 - Ikäryhmä Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 27
Kuvio 11 Valtion palveluksien lukumäärä henkilöiden iän mukaan vuosina 2000-2006 Palvelus voimassa 31.12. Palvelusten lkm 1999 2000 25000 2001 2002 2003 20000 2004 2005 2006 15000 10000 5000 0 Alle 20 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 Yli 60 Ikäryhmä Kuvio 12 Vuoden lopussa valtion eläketurvan piirissä olleet voimassa olevat palvelukset ja henkilöt työnantajasektorin mukaan Palvelus voimassa 31.12. lkm 200 000 Valtion palvelus/ palvelukset 150 000 Valtion palvelus/ henkilöt 100 000 Kunnan palvelus/ palvelukset Kunnan palvelus/ henkilöt 50 000 VAL, VALTAVA ym./ palvelukset VAL, VALTAVA ym./ henkilöt 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 28 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
Osa I Valtion eläketurvan piirissä oleva henkilöstö
1 Vuoden 2006 aikana valtion eläketurvan piiriin kuuluvat henkilöt palveluksen voimassaolon mukaan 5-vuotisikäryhmittäin Henkilön ikä 18-65 vuotta Eläkkeellä olevissa ei mukana perhe-eläkkeen edunjättäjiä Ikä 31.12.2006 vuosia Molemmat sukupuolet Palvelus voimassa vuonna 2006 Ei palvelusta vuonna 2006 Yhteensä Palveluksessa 31.12.2006 Ei palvelusta 31.12.2006 Eläkkeellä 31.12. Ei eläkkeellä 31.12. Kuollut tilastovuonna Eläkkeellä 31.12. Ei eläkkeellä 31.12. Kuollut tilastovuonna Alle 20 129 666 1 796 20-24 4 718 7 281 2 7 457 1 19 459 25-29 15 067 7 640 7 17 39 352 20 62 103 30-34 16 136 2 4 445 8 94 58 817 29 79 531 35-39 22 984 4 4 605 4 554 65 468 71 93 690 40-44 28 971 13 5 080 15 1 672 74 701 114 110 566 45-49 28 298 75 4 375 24 3 356 80 822 265 117 215 50-54 28 538 160 3 700 43 7 696 84 326 492 124 955 55-59 25 624 489 2 944 66 15 093 83 037 762 128 015 60-65 11 795 2 473 1 244 51 37 165 44 766 833 98 327 Kaikki 182 260 3 216 41 980 221 65 647 538 746 2 587 834 657 % 21,8 % 0,4 % 5,0 % 0,0 % 7,9 % 64,5 % 0,3 % 100,0 % Miehet Alle 20 56 351 407 20-24 2 957 3 222 1 3 890 1 10 071 25-29 8 503 3 416 5 12 18 218 12 30 166 30-34 8 699 1 2 069 8 43 28 366 16 39 202 35-39 10 400 3 1 852 3 294 33 790 53 46 395 40-44 12 820 9 1 804 9 828 38 384 84 53 938 45-49 12 661 67 1 613 15 1 756 41 236 193 57 541 50-54 12 022 141 1 498 23 4 431 43 848 338 62 301 55-59 10 760 353 1 346 40 8 718 43 168 587 64 972 60-65 5 160 974 689 31 19 170 25 382 632 52 038 Kaikki 84 038 1 548 17 860 135 35 252 276 282 1 916 417 031 % 20,2 % 0,4 % 4,3 % 0,0 % 8,5 % 66,2 % 0,5 % 100,0 % Naiset Alle 20 73 315 1 389 20-24 1 761 4 059 1 3 567 9 388 25-29 6 564 4 224 2 5 21 134 8 31 937 30-34 7 437 1 2 376 51 30 451 13 40 329 35-39 12 584 1 2 753 1 260 31 678 18 47 295 40-44 16 151 4 3 276 6 844 36 317 30 56 628 45-49 15 637 8 2 762 9 1 600 39 586 72 59 674 50-54 16 516 19 2 202 20 3 265 40 478 154 62 654 55-59 14 864 136 1 598 26 6 375 39 869 175 63 043 60-65 6 635 1 499 555 20 17 995 19 384 201 46 289 Kaikki 98 222 1 668 24 120 86 30 395 262 464 671 417 626 % 23,5 % 0,4 % 5,8 % 0,0 % 7,3 % 62,8 % 0,2 % 100,0 % Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 31
2 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olleet palvelukset työnantajasektorin ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 2.1 Molemmat sukupuolet Ikä 31.12.2006 vuosia Palvelus voimassa 31.12.2006 Palvelukset Keskikesto Valtion palvelus Kunnan palvelus VAL, VALTAVA ym. yhteensä vuosia Alle 20 127-2 129 0,6 20-24 4 733 1 17 4 751 1,3 25-29 15 221 18 38 15 277 3,2 30-34 16 175 270 84 16 529 5,8 35-39 17 343 6 048 484 23 875 9,7 40-44 20 515 8 692 958 30 165 13,4 45-49 20 785 7 471 1 145 29 401 17,8 50-54 20 278 8 004 1 284 29 566 22,1 50 4 330 1 573 244 6 147 20,4 51 4 124 1 641 277 6 042 21,4 52 3 963 1 641 273 5 877 22,3 53 3 985 1 624 233 5 842 22,9 54 3 876 1 525 257 5 658 23,8 55-59 17 820 7 237 1 294 26 351 26,5 55 3 767 1 391 271 5 429 24,7 56 3 645 1 391 262 5 298 25,5 57 3 608 1 427 248 5 283 26,9 58 3 451 1 504 253 5 208 27,4 59 3 349 1 524 260 5 133 28,4 60-9 472 1 839 807 12 118 29,2 60 2 905 749 221 3 875 28,5 61 2 482 457 201 3 140 29,4 62 1 856 289 154 2 299 30,7 63 1 255 208 140 1 603 30,6 64 493 69 37 599 27,6 65 308 44 35 387 27,6 66-173 23 19 215 23,8 Kaikki 142 469 39 580 6 113 188 162 16,0 32 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006
2 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olleet palvelukset työnantajasektorin ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 2.2 Miehet Ikä 31.12.2006 vuosia Palvelus voimassa 31.12.2006 Palvelukset Keskikesto Valtion palvelus Kunnan palvelus VAL, VALTAVA ym. yhteensä vuosia Alle 20 56 - - 56 0,6 20-24 2 976 1 5 2 982 1,4 25-29 8 637 3 13 8 653 3,4 30-34 8 855 75 30 8 960 6,3 35-39 9 134 1 621 117 10 872 10,4 40-44 10 639 2 508 257 13 404 14,6 45-49 10 675 2 207 325 13 207 19,4 50-54 9 699 2 419 364 12 482 23,2 50 2 157 477 70 2 704 21,6 51 1 928 489 90 2 507 22,3 52 1 831 476 66 2 373 23,3 53 1 883 477 70 2 430 24,0 54 1 900 500 68 2 468 24,9 55-59 8 565 2 185 352 11 102 27,4 55 1 792 401 70 2 263 25,7 56 1 797 392 81 2 270 26,4 57 1 769 455 71 2 295 27,8 58 1 597 477 55 2 129 28,1 59 1 610 460 75 2 145 28,9 60-4 591 509 244 5 344 29,9 60 1 373 202 67 1 642 29,1 61 1 187 128 66 1 381 30,1 62 884 72 35 991 31,7 63 598 58 42 698 31,2 64 249 24 10 283 27,9 65 188 20 15 223 28,3 66-112 5 9 126 23,4 Kaikki 73 827 11 528 1 707 87 062 16,2 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006 33
2 31.12.2006 valtion eläketurvan piirissä voimassa olleet palvelukset työnantajasektorin ja henkilöiden iän mukaan 5-vuotisikäryhmittäin 2.3 Naiset Ikä 31.12.2006 vuosia Palvelus voimassa 31.12.2006 Palvelukset Keskikesto Valtion palvelus Kunnan palvelus VAL, VALTAVA ym. yhteensä vuosia Alle 20 71-2 73 0,7 20-24 1 757-12 1 769 1,2 25-29 6 584 15 25 6 624 2,8 30-34 7 320 195 54 7 569 5,3 35-39 8 209 4 427 367 13 003 9,1 40-44 9 876 6 184 701 16 761 12,3 45-49 10 110 5 264 820 16 194 16,4 50-54 10 579 5 585 920 17 084 21,4 50 2 173 1 096 174 3 443 19,4 51 2 196 1 152 187 3 535 20,7 52 2 132 1 165 207 3 504 21,7 53 2 102 1 147 163 3 412 22,2 54 1 976 1 025 189 3 190 23,0 55-59 9 255 5 052 942 15 249 25,9 55 1 975 990 201 3 166 23,9 56 1 848 999 181 3 028 24,7 57 1 839 972 177 2 988 26,2 58 1 854 1 027 198 3 079 26,8 59 1 739 1 064 185 2 988 28,0 60-4 881 1 330 563 6 774 28,7 60 1 532 547 154 2 233 28,0 61 1 295 329 135 1 759 28,7 62 972 217 119 1 308 29,9 63 657 150 98 905 30,1 64 244 45 27 316 27,3 65 120 24 20 164 26,7 66-61 18 10 89 24,3 Kaikki 68 642 28 052 4 406 101 100 15,9 34 Valtion eläketurva - Palveluksessa olleet henkilöt 2006