Puutarhan suosikit 2015 Valmiina puutarhan kukoistuskauteen anna valikoiman vakuuttaa. VIKING kuuluu STIHL-konserniin.
VIKING laatua Itävallasta Vuonna 1926 Saksan Stuttgartissa perustettu STIHL-konserni kehittää, valmistaa ja myy moottorikäyttöisiä laitteita metsätalouden, maisemanhoidon ja rakennusalan tarpeisiin. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Waiblingenissa Saksassa, ja konserni työllistää yli 12 000 työntekijää ympäri maailman. Tuotteita myyvät asiantuntevat myynti- ja huoltoliikkeet yli 160 maassa. STIHL-konserniin kuuluva VIKING on vahva tuotemerkki puutarha-alalla. STIHL-konserni on maailmanlaajuisesti tunnettu laadusta, luotettavuudesta ja innovatiivisuudesta. Nämä periaatteet ohjaavat myös VIKINGin toimintaa. Sen tuotteet sekä suunnitellaan että valmistetaan Kufsteinin toimipisteessä Itävallassa. Tunnuslauseensa Iloa nurmikosta mukaisesti VIKING kehittää ja valmistaa teknisesti edistyksellisiä laitteita, jotka tekevät nurmikonhoidosta tehokasta ja miellyttävää ja saavat nurmikkosi kukoistamaan. Valikoimaa täydentävät puutarhasilppurit, jyrsimet ja pystyleikkurit. Lähimmän ammattiliikkeen löydät osoitteesta www.stihl.fi
330,00 259,00 MB 2 R Iloa nurmikosta Allesilppuavat: MB 2 R -mallit. Kompakti ja kestävä allesilppuava ruohonleikkuri jossa aisan QuickFix-pikakiristimet MB 2 RC:ssä ja MB 2 RT:ssä voimakas Kohler-moottori MB 2 RT:ssä etupyöräveto Nurmikon käyttöön palautuu arvokkaita ravinteita ja kosteutta MB 2 RC 46 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n) MB 2 R B&S Serie 450 E OHV 200/200 mm 28 85 mm 330,- MB 2 RC Kohler XT675 OHV SC 200/200 mm 28 85 mm 420,- MB 2 RT Kohler XT675 OHV SC 200/200 mm 28 85 mm 560,- B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys Ketterät ja monipuoliset: MB 3 R -mallit. 690,00 599,00 MB 3 RT Allesilppuavat ruohonleikkurit joissa ketterä kolmipyörärakenne ja patentoitu kääntyvä etupyörä MB 3 RT:ssä pyöräveto Pehmustettu kahva ja aisan QuickFix-pikakiristin MB 3 RC 48 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n) MB 3 RC B&S Serie 675 RS 200/200 mm 25 80 mm 619,00 MB 3 RT B&S Serie 675 RS 200/200 mm 25 80 mm 689,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Iloa nurmikosta Erinomaisiin leikkuutuloksiin: MB 4 R -mallit. Ensiluokkainen, laadukkaasti varusteltu allesilppuava ruohonleikkuri valurungolla Tärinänvaimentimet ja helppokäynnisteinen moottori MB 4 RT:ssä etupyöräveto Saanut pohjoismaisen Joutsenmerkin MB 4 R 660,00 595,00 NEU VALURUNKO NORDIC ECOLABEL 53 cm 340012 Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n) MB 4 R Kohler XT675 OHV SC 200/200 mm 30 70 mm 660,00 MB 4 RT Kohler XT675 OHV SC 200/200 mm 30 70 mm 795,00 OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys Hyvää jälkeä helposti: 2-sarjan sähkö- ja bensiinileikkurit. Saatavana kaksi leikkuuleveyttä MB 248 T:ssä mukava takapyöräveto ja 55 litran ruohonkeruusäiliö ME 235:ssä sähkömoottori, 30 litran ruohonkeruusäiliö ja paino vain 13 kg Leikkuukorkeuden keskussäätö MB 248 T 460,00 379,00 ME 235 UUTUUS 33/46 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n) MB 248 B&S Serie 450 E OHV 180/200 mm 25 75 mm 330,00 MB 248 T B&S Serie 450 E OHV 180/200 mm 25 75 mm 460,00 ME 235 sähkö 1 200 W 140/170 mm 25 65 mm 179,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit
Innovatiivinen akkuruohonleikkuri: 3-sarja. Johdoton leikkuu tehokkaan litiumioniakun avulla Ketterä ja kevyt pienille ja keskisuurille nurmikoille Voimakas EC-moottori MA 339 37 cm Malli Akkutyyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n)** MA 339 litiumioni 36 V 150/180 mm 30 70 mm 445,00 * Käytettävän akkutyypin mukaan ** Hinta ilman akkua ja laturia Käytössä mukavaa tekniikkaa: 4-sarjan bensiinileikkurit. 540,00 MB 448 T 449,00 7-tasoinen leikkuukorkeuden keskussäätö Luja ja kevyt polymeerirunko Tärinänvaimentimet ja takapyöräveto Patentoitu 55 litran ruohonkeruusäiliö jossa täyttömäärän osoitin Sis. allesilppuavan leikkuusarjan sis. allesilppuavan leikkuusarjan MB 448 TX 46 cm Malli Akku/moottorityyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n) MB 448 TX B&S Serie 500 E OHV 180/200 mm 25 75 mm 490,00 MB 448 T B&S Serie 575 EX OHV RS 180/200 mm 25 75 mm 540,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Iloa nurmikosta Mukavaa nurmenleikkuuta: 5-sarja. Portaaton Vario-voimansiirto Kolmelle korkeudelle säädettävä työntöaisa, 7-tasoinen leikkuukorkeuden säätö ja 60 litran ruohonkeruusäiliö MB 545 VE:ssä sähkökäynnistys, MB 545 VM sis. allesilppuavan leikkuusarjan MB 545 VM 750,00 659,00 Mukava avainkäyttöinen sähkökäynnistys (MB 545 VE): Avainta käännetään kuin autoa käynnistettäessä. 43 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n) MB 545 VM B&S Serie 675 RS 180/200 mm 25 80 mm 750,00 MB 545 VE B&S Serie 675 RS 180/200 mm 25 80 mm 899,00 B&S = Briggs&Stratton, RS = ReadyStart kevytkäynnistys Omaa luokkaansa: 6-sarja. Voimakas bensiinimoottori, Vario-voimansiirto ja allesilppuava toiminto Luja ja pitkäikäinen alumiinirunko jossa vaihdettavat suojalistat Ergonominen käyttöpaneeli, kätevä leikkuukorkeuden keskussäätö NEU VALURUNKO 910,00 779,00 MB 650 VM 48 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Leikkuukorkeus Suositushinta (sis. ALV:n) MB 650 VM B&S Serie 750 DOV RS 200/230 mm 30 85 mm 910,00 B&S = Briggs&Stratton, DOV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Hyvinvointia nurmikolle: bensiinimoottorinen pystyleikkuri. LB 540 719,00 Helppokäynnisteinen bensiinimoottori Poistaa sammalta ja ruohotukkoja ja auttaa maata imemään vettä ja ravinteita Pystyleikkurivarustus jossa seitsemän kaksoisterää, teräkytkentä työntöaisassa Työsyvyys säädettävissä kääntökahvalla kuuteen tasoon Ruohonkeruusäiliö saatavana valinnaisena lisävarusteena Malli Moottorityyppi Työleveys Työsyvyysalue Suositushinta (sis. ALV:n) LB 540 Kohler XT675 OHV SC 38 cm 25 mm, 6 tasoon säädettävä 719,00 OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys
i niin kuin ihanteellinen nurmikonhoito imow robottiruohonleikkuri hoitaa nurmikon puolestasi Helppo ohjelmointi Kannessa törmäystunnistimet Leikkuukorkeuden säätö 15 tasolle, 20 60 mm Irrotettava ohjauspaneeli jossa suuri LCD-näyttö Ergonominen kantokahva Tasaisesti pyörivät, pintakuvioidut pyörät Litiumioniakku MI 632 2 190,00 1 990,00 Lisävarusteet Nimike 30 cm Malli Akkukapasiteetti Suurin mahdollinen nurmikkoala Suositushinta (sis. ALV:n) ARS 028 ARB 150 ARB 500 Puhdistussarja: lautanen ja lyhyt terä Rajauslanka, 150 m Rajauslanka, 500 m MI 632 130 Wh noin 3 000 m² 2 190,00 MI 632 P 194 Wh noin 4 000 m² 2 590,00 AFN 051 AIP 600 Kiinnitysnaulat, pakkaus 50 kpl iprotect-suoja latausasemalle
Lukuisia etuja yhdessä laitteessa. Anna ominaisuuksien vakuuttaa sinut. Dynaaminen leikkuuohjelma imow noudattaa itsenäisesti sille asetettua leikkuuohjelmaa. Jos se joutuu keskeyttämään leikkuukerran esimerkiksi sateen vuoksi, se määrittää itse, suorittaako se menetetyn leikkuuajan määritetyn ajanjakson sisällä. Sateen jatkuessa sadetunnistin voidaan kytkeä pois päältä tai imow pysyy seuraavaan leikkuujaksoon asti latausasemassa. imow hoitaa esim. 1 000 m²:n nurmikkoalan täydellisesti, vaikka viikoittainen toiminta-aika on vain 19 tuntia. Latausasema (sisältyy toimitukseen) Latausasema on imowin koti. Latausasema sijoitetaan keskeiseen ja suojaisaan kohtaan puutarhassa, ja imow palaa siihen latautumaan ja odottamaan seuraavaa toiminta-aikaa. Naapuruussuhteiden säilyttäjä imowin leikkuualuetta rajaa rajauslanka, joka lähettää häiriötöntä signaalia. Tämän ansiosta signaali ei sekoitu muihin, esimerkiksi naapurin robottiruohonleikkurin, signaaleihin. Hiljaisesti työskentelevä imow säästää niin korvia kuin hermojakin. Varkaussuoja imowissa on erilaisia tunnistimia: Jos laitetta yritetään nostaa, se pysähtyy. Varkaudelta suojaamiseksi imowissa voi ottaa käyttöön asetuksen, että sitä voi käyttää vain henkilökohtaisella PIN-koodilla. Älykäs latausjärjestelmä Mitä suurempi alue imowilla on vielä leikattavana, sitä nopeammin se latautuu. Kun työ on tehty, se latautuu hitaammin ja taloudellisemmin. Tämä pidentää akun käyttöikää ja on hyväksi niin ympäristölle kuin kukkarolle. Lisävaruste: iprotect-aurinkosuoja Aurinkoisimmilla seuduilla aurinkosuoja on hyödyllinen, sillä se suojaa imowia suoralta auringonvalolta ja pidentää sen käyttöikää. Dynaaminen nopeus imow erottaa automaattisesti eri alueiden ruohikon tiheyden, ja pitkässä ja tiheässä ruohikossa se mukauttaa ajonopeuden automaattisesti sopivaksi. Asennus ammattiliikkeessä Halutessasi VIKINGin ammattiliike asentaa imowin asianmukaisesti ja laatii tarpeidesi mukaisen leikkuuohjelman. Luja allesilppuava leikkuuterä, joka on kaksoishiottu, muuttaa pyörimissuuntaa automaattisesti jokaisen terän pysäytyksen jälkeen, joten se kuluu tasaisesti ja pysyy pitkään terävänä. Valoisan LCD-näytön voi irrottaa laitteesta, joten käyttäjän ei tarvitse kumartua.
Väylä vapaa leikkuulle: T4-sarja. Aikaa säästävä sivulleheittävä leikkuu Nopea suunnanvaihto käsivivulla Monipuolisesti säädettävä kuljettajan istuin Allesilppuava toiminto lisävarusteena Uusi urheilullinen muotoilu MT 4097 SX 3 300,00 2 590,00 95 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Varustus Suositushinta (sis. ALV:n) MT 4097 SX B&S Serie 3130 OHV 15 x 6,00-6/15 x 6,00-6 hydrostaattiveto 3 300,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit Ihanteelliset toiminnot: T5-sarja. 250 litran ruohonkeruusäiliö, tyhjennys kuljettajan istuimella istuen Kaksiteräinen leikkuupöytä jossa ohjainjärjestelmä tarkkaa leikkuujälkeä varten Sähkömagneettinen teräkytkin ja hydrostaattiveto 4 250,00 3 690,00 MT 5097 95 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Varustus Suositushinta (sis. ALV:n) MT 5097 B&S Serie 3130 OHV 15 x 6,00-6/18 x 8,50-8 hydrostaattiveto 4 250,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit
Huipputehoa koko leveydeltä: T6-sarja. 5 990,00 MT 6127 ZL Suuritehoiset ajoleikkurit joissa voimakkaat moottorit 350 litran ruohonkeruusäiliö, tyhjennys istuimella istuen Nopea suunnanvaihto käsivivulla Sähkömagneettinen teräkytkin ja hydrostaattiveto LCD-näyttö vakiovarusteena MT 6127 ZL:ssä vakionopeussäädin 110/125 cm Malli Moottorityyppi Renkaat etu/taka Varustus Suositushinta (sis. ALV:n) MT 6112 C B&S Serie 4175 OHV 15 x 6.00-6/18 x 8.50-8 hydrostaattiveto 4 990,00 MT 6127 ZL B&S Serie 8230 OHV (2-syl.) 16 x 7.50-8/20 x 10.00-8 hydrostaattiveto 5 990,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit
Tehoa silppuamiseen. Haketta rasittumatta: säiliölliset silppurit. Silppusäiliö (60 litraa) Automaattisesti sisäänvetävä leikkuuvalssi GE 140 L taittuu kokonaan silppusäiliöön ja vie näin varastoitaessa pienemmän tilan Hiljainen oksamurskain GE 140 L UUTUUS 460,00 399,00 Malli Moottorityyppi Työkierrosluku Oksien enimmäispaksuus Ø Suositushinta (sis. ALV:n) GE 140 L sähkö 2 500 W 40 1/min noin 40 mm 460,00 Kaikki sopivaksi silpuksi: sähkömoottorilla ja höyläterällä varustetut silppurit. GE 103:ssa kaksi täyttöaukkoa: puuainekselle ja pehmeälle materiaalille GE 150:ssä apilanmuotoinen syöttöaukko haaroittuneelle oksa-ainekselle GE 250 S:ssä vaihtovirtamoottori, GE 260 S:ssä 3-vaihevirtamoottori; vahvojen oksien käsittelyyn 579,00 GE 260 S GE 103 Malli Moottorityyppi Työkierrosluku Oksien enimmäispaksuus Ø Suositushinta (sis. ALV:n) GE 103 sähkö 1 800 W 2 800 1/min noin 30 mm 320,00 GE 150 sähkö 2 500 W 2 800 1/min noin 35 mm 460,00 GE 250 S sähkö 2 500 W 2 800 1/min noin 35 mm 539,00 GE 260 S sähkö 2 900 W 2 780 1/min noin 40 mm 579,00
Pehmeän ja kovan monitaiturit: yhdistelmäsilppurit. 769,00 GE 375 Alumiinikammio: turvallinen ja tukeva. Lisää turvallisuutta paksujen ja kovien oksien käsittelyyn Korkea suoritusteho, jolla suuret määrät ainesta pilkkoutuu nopeasti Kuljetuskahva Malli Moottorityyppi Työkierrosluku Oksien enimmäispaksuus Ø Suositushinta (sis. ALV:n) GE 355 sähkö 2 500 W 2 750 1/min noin 35 mm 709,00 GE 375 sähkö 3 000 W 2 810 1/min noin 40 mm 769,00 Tuplatehoa silppuamiseen: sähkökäyttöiset monitoimisilppurit. 1 519,00 GE 450 Erittäin suuri, roiskesuojallinen syöttötorven yläosa Patentoitu syöttötorvi oksaainekselle 3-vaihevirtamoottori Multi-Cut 450 -leikkuujärjestelmä jossa innovatiivinen kaksoiskammio Turvakytkin yhdistetty suoraan kiinnitysruuviin Malli Moottorityyppi Työkierrosluku Oksien enimmäispaksuus Ø Suositushinta (sis. ALV:n) GE 450 sähkö 3 800 W 2 800 1/min noin 55 mm 1 519,00
Tehoa työskentelyyn. Ihanteellinen verkkovirrattomille tonteille: tehokkaat bensiinikäyttöiset silppurit. Tehokkaat moottorit varustettuna OHV-tekniikalla GB 370 S:ssä viisto syöttötorvi ja kaksi kääntöterää, sopii hyvin puuainekselle GB 460 C:ssä kaksi erillistä täyttöaukkoa: oksille ja pehmeälle materiaalille GB 460 C 2 490,00 2 290,00 GB 370 S Malli Moottorityyppi Työkierrosluku Oksien enimmäispaksuus Ø Suositushinta (sis. ALV:n) GB 370 S B&S Serie 850 PRO OHV RS 3 000 1/min noin 45 mm 1 230,00 GB 460 C B&S Serie 3115 OHV 2 800 1/min noin 75 mm 2 490,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
930,00 HB 585:een sopivat lisävarusteet: Nimike 799,00 HB 585 Erittäin voimakkaat jyrsimet. HB 445 R:ssä ahtaisiin kohtiin sopiva kapea rakenne, HB 585 suurille pinta-aloille Mukava työskentely eteenpäinajo- ja peruutusvaihteella (ei HB 445:ssä) Jaettava jyrsintäteräsarja, työntöaisa korkeudeltaan säädettävä ja kokoontaitettava, saatavana laaja lisävarustevalikoima HB 445 R AHK 701 AHK 702 AMR 031 vakoaura (säädettävä) vakoaura (säädettävä) rautapyörät Malli Moottorityyppi Työleveys Voimansiirto Paino Suositushinta (sis. ALV:n) HB 445 B&S Serie 450 E OHV 45 cm 1 E 40 kg 730,00 HB 445 R B&S Serie 450 E OHV 45 cm 1 E / 1 P 41 kg 780,00 HB 585 Kohler XT675 OHV SC 85 cm 1 E / 1 P 46 kg 930,00 B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys, E = eteenpäinajovaihde, P = peruutusvaihde
ANDREAS STIHL OY Koivupuistontie 10 B 01510 Vantaa Puhelin: 09 75 969 300 Sähköposti: info@stihl.fi www.stihl.fi Iloa nurmikosta VIKINGin ammattiliikkeesi VIKING kuuluu STIHL-konserniin. Pidätämme oikeuden laitteiden tekniikkaa ja varustelua koskeviin muutoksiin. Annettujen tietojen tai kuvien pohjalta ei voi esittää mitään vaateita. Tuotenumero 0481 165 0615 2015 VIKING GmbH, A-6336 Langkampfen/Kufstein, Itävalta