Autocall 365 Global Uudenlainen tuote, jossa mahdollisuus päivittäiseen ennenaikaiseen erääntymiseen ensimmäisen vuoden jälkeen. Autocall - Sijoitus ilman pääomasuojaa Viimeinen merkintäpäivä: 23. joulukuuta 2014 Viimeinen maksupäivä: 7. tammikuuta 2015 Päivittäinen Autocall tarkastelu (ensimmäisen vuoden jälkeen) Yleisölle suunnattu liikkeeseenlasku, jossa jälleenmyyjänä SIP Nordic Fondkommission AB. Liikkeeseenlaskija on BNP Paribas Arbitrage Issuance B.V. ja takaaja on BNP Paribas. Liikkeeseenlaskukurssi nimellisarvosta Pääomasuoja Vähimmäissijoitus Ei EUR 5 000 nimellisesti (5 sertifikaattia) Merkintäpalkkio 2% nimellisarvosta Laina-aika 5 vuotta Ehdollinen kuponki Alustavasti 27% (vähintään 22%) nimellisarvosta Ennenaikaisen erääntymisen taso Heikoiten kehittyneen Kohdeetuuden Kuponkitaso lähtöarvon perusteella Riskitaso 60% Kohde-etuudet Hang Seng China Enterprises Index, Ibex 35 Index, MSCI Taiwan, Russell 2000 Index ISIN FI4000115563 Tämä markkinointiesite tulee lukea yhdessä Lopullisten Ehtojen sekä voimassa olevan Ohjelmaesitteen ehtojen kanssa. Sijoittajia kehotetaan erityisesti tutustumaan Ohjelmaesitteen osaan Risk factors. Kaikki sijoittajalle maksettavat suoritukset ovat riippuvaisia liikkeeseenlaskijan sekä takaajan kyvystä täyttää velvoitteensa oikeaaikaisesti eivätkä ota huomioon mahdollisia verovaikutuksia tai muita sijoitukseen liittyviä kuluja ja palkkioita. Autocall
Despite setbacks, an uneven global recovery continues. IMF World Economic Outlook update, lokakuu 2014 TIETOA SIP NORDIC FONDKOMMISSION AB:STA SIP Nordic on sijoituspalveluyritys, joka toimii jälleenmyyjänä strukturoitujen sijoitustuotteiden liikkeeseenlaskuissa Suomessa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa. SIP Nordic Oy on SIP Nordic Fondkommission AB:n sidonnaisasiamies Suomessa. SIP Nordic won the Europe Structured Products Award for Best in Product Performance Finland. Only products that matured between 1 st July 2012 and 30 th September 2013 have been retained.
TUOTETIEDOT Tuotteen pääpiirteet Autocall 365 Global on sertifikaatti, jonka liikkeeseenlaskija on BNP Paribas Arbitrage Issuance B.V. ja takaaja on BNP Paribas S.A. Tuotteen jälleenmyyjä on SIP Nordic Fondkommission AB. Kohde-etuuksina neljä yksittäistä laajaa Indeksiä, jotka edustavat Yhdysvaltojen, Kiinan, Taiwanin ja Espanjan osakemarkkinoita ( Indeksit ); Mahdollisuus ennenaikaiseen erääntymiseen ja kuponkiin, joka on alustavasti 27% (1) nimellisarvosta mikäli kaikki Indeksit päätyvät vähintään tasolle lähtöarvostaan ( Ennenaikaisen erääntymisen taso ja Kuponkitaso ) minä tahansa Säännöllisenä kaupankäyntipäivänä sijoituksen viimeisen neljän vuoden aikana; Sijoitettu pääoma maksetaan takaisin eräpäivänä kokonaisuudessaan (2), mikäli ennenaikaista erääntymistä ei ole tapahtunut ja edellyttäen ettei yksikään Indekseistä ole Loppuarvon määrityspäivänä laskenut enempää kuin 40% lähtöarvostaan; Riski sijoitetun pääoman menettämisestä kokonaan tai osittain, mikäli vähintään yksi Indekseistä laskee Loppuarvon määrityspäivänä alle 60% tason lähtöarvoonsa verrattuna ( Riskitaso ), tällöin sijoittaja saa eräpäivänä nimellispääoman (2) vähennettynä heikoimmin kehittyneen Indeksin lopullisella prosentuaalisella kehityksellä. Kenelle sijoitus sopii? Sijoitus saattaa sopia sijoittajalle, joka uskoo Indeksien nousevan lähivuosien aikana ja jonka tavoitteena on saada alustavasti 27%:n (1) kuponki. Kannattaa huomata, että tuottopotentiaali on rajattu mahdolliseen kuponkiin. Miksi sijoittaa? Sijoitus tarjoaa mahdollisuuden korkeaan ehdolliseen kuponkiin ja ennenaikaiseen erääntymiseen, mikäli kaikki indeksit päättyvät vähintään tasolle lähtöarvostaan minä tahansa Säännöllisenä kaupankäyntipäivänä sijoituksen viimeisen neljän vuoden aikana. Mikäli tuote ei ole erääntynyt ennenaikaisesti ja heikoin Indeksi on Loppuarvon määrityspäivänä vähintään Riskitasolla saa sijoittaja sijoittamansa nimellisarvon takaisin. Heikoimman Indeksin pitää siis laskea enemmän kun 40% lähtöarvostaan ennen kun sijoittaja menettää pääomaa. Sijoituksen hyödyt Mikäli Indeksit ovat vähintään lähtöarvollaan heti ensimmäisen vuoden jälkeen tarjoaa tuote varsin korkean kokonaistuoton. Kannattaa huomata että tuote tarjoaa mahdollisuuden ennenaikaiseen erääntymiseen, mikäli kaikki indeksit päättyvät vähintään tasolle lähtöarvostaan minä tahansa Säännöllisenä kaupankäyntipäivänä sijoituksen viimeisen neljän vuoden aikana. Mikäli sijoitus ei eräänny ennenaikaisesti, sijoitettu pääoma (2) vähennettynä merkintäpalkkiolla maksetaan sijoittajalle varsinaisena takaisinmaksupäivänä edellyttäen, ettei yksikään Indekseistä ole Loppuarvon määrityspäivänä laskenut enemmän kuin 40% lähtöarvostaan. Mikäli heikoin Kohde-etuus on laskenut enemmän kuin 40% Loppuarvon määrityspäivänä, sijoittaja menettää pääomansa osittain tai kokonaan. TIETOA BNP PARIBAS KONSERNISTA BNP Paribas Arbitrage Issuance B.V. ja BNP Paribas S.A. ovat osa BNP Paribas konsernia. BNP Paribas (www.bnpparibas.com) toimii 74 maassa ja sillä on lähes 184 000 työntekijää, joista yli 140 000 Euroopassa. Pankki luokitellaan korkealle kolmessa ydintoiminnassaan: Retail Banking, Investment Solutions ja Corporate & Investment Banking. Konsernilla on neljä kotimarkkinaa Euroopassa (Belgia, Ranska, Italia ja Luxemburg). BNP Paribas Personal Finance on kuluttajalainojen johtava toimija. BNP Paribas markkinoi myös pankkiliiketoimintaansa yksityishenkilöille Etelä- ja Itä-Euroopassa sekä Turkissa, ja pankilla on laaja verkosto Yhdysvaltojen länsiosassa. BNP Paribas:lla on johtava asema Euroopassa, vahva läsnäolo Amerikassa ja vakaa sekä nopeasti kasvava Corporate & Investment Banking ja Investment Solutions liiketoiminta Aasiassa BNP Paribas on myös saanut tunnustuksia toimialan lehdissä maailmanlaajuisesti, muun muassa strukturoitujen sijoitustuotteiden sektorilta. (1) Lopullinen kuponki vahvistetaan noin 13.tammikuuta 2015 ja se voi olla matalampi kuin 27%, minimissään 22% nimellisarvosta. (2) Tuotteeseen liittyy liikkeeseenlaskija- ja takaajariski (ks. sivu 9). 3
NÄIN SIJOITUS TOIMII Mahdollisuus ennenaikaiseen erääntymiseen ja kuponkiin minä tahansa Säännöllisenä kaupankäyntipäivänä sijoituksen viimeisen neljän vuoden aikana Säännöllisellä kaupankäyntipäivällä tarkoitetaan päivää, jona kunkin Indeksin taso julkistetaan ja jona kunkin Indeksin pörssi on avoinna kaupankäyntiä varten sen kulloisina säännöllisinä kaupankäyntiaikoina. Jokaisena Säännöllisenä kaupankäyntipäivänä tarkasteluajanjakson aikana (noin 15. tammikuuta 2016 alkaen aina Loppuarvon määrityspäivään asti), neljän Indeksin virallinen päätöstaso rekisteröidään: Mikäli kaikki Indeksit päätyvät vähintään Ennenaikaisen erääntymisen tasolle ja Kuponkitasolle ( kunkin Indeksin virallisesta päätösarvosta Lähtöarvon määrityspäivänä), Autocall 365 Global erääntyy ja sijoittajalle maksetaan nimellispääomasta (1) sekä kuponki, joka on alustavasti 27% nimellisarvosta (2) ; Muissa tapauksissa, mikäli vähintään yksi Indeksi päätyy Ennenaikaisen erääntymisen ja Kuponkitason alle, Autocall 365 Global jatkuu ja sijoittaja ei saa tuottoa. Ehdollinen nimellispääoman takaisinmaksu eräpäivänä Loppuarvon määrityspäivänä, mikäli Autocall 365 Global sertifikaatti ei ole erääntynyt ennenaikaisesti: Mikäli kaikki Indeksit päätyvät vähintään Ennenaikaisen erääntymisen tasolle ja Kuponkitasolle sijoittajalle maksetaan nimellispääomasta (1) sekä kuponki, joka on alustavasti 27% nimellisarvosta (2) ; Mikäli vähintään yksi Indeksi päätyy Ennenaikaisen erääntymisen ja Kuponkitason alle, mutta kaikki Indeksit päätyvät vähintään Riskitasolleen (60% kunkin Indeksin virallisesta päätösarvosta Lähtöarvon määrityspäivänä), sijoittajalle maksetaan eräpäivänä nimellispääomasta (1) ; Mikäli vähintään yksi Indeksi päätyy Riskitason alle, saa sijoittaja eräpäivänä nimellispääoman (1) vähennettynä heikoimmin kehittyneen Indeksin lopullisella prosentuaalisella kehityksellä täten menettäen osan sijoitetusta pääomasta tai koko sijoitetun pääoman. KOHDE-ETUUTENA OLEVAT OSAKEMARKKINAT China (Hang Seng China Enterprises Index) Hang Seng China Enterprises Indeksi on markkinaarvopainotettu indeksi, joka koostuu Hong Kong Stock Exchange pörssiin listatuista H-osakkeista. IMF odottaa maan BKT:n kasvun olevan 7,4% vuonna 2014 ja 7,1% vuonna 2015. Taiwan (MSCI Taiwan Index) MSCI Taiwan Indeksi on free-float korjattu markkinaarvopainotettu indeksi, joka seuraa Taiwan Stock Exchange:llä ja GreTai Securities Market:lla listattujen taiwanilaisten osakkeiden kehitystä. IMF odottaa maan BKT:n kasvun olevan 3,5% vuonna 2014 ja 3,8% vuonna 2015. USA (Russell 2000 Index) Russell 2000 indeksi koostuu 2000:sta pienimmästä yhtiöstä Russell 3000 indeksissä, edustaen n. 8% Russell 3000 indeksin koko markkina-arvosta. IMF odottaa Yhdysvaltojen BKT:n kasvun olevan 2,2% vuonna 2014 ja 3,1% vuonna 2015 Espanja (IBEX 35 Index) IBEX 35 Indeksi on Espanjan pörssin virallinen indeksi. Indeksi koostuu Espanjan pörssin 35 likvideimmästä yhtiöstä. IMF odottaa maan BKT:n kasvun olevan 1,3% vuonna 2014 ja 1,7% vuonna 2015. Despite setbacks, an uneven global recovery continues IMF World Economic Outlook update, lokakuu 2014 (1)Tuotteeseen liittyy liikkeeseenlaskija- ja takaajariski (ks. sivu 9). (2) Lopullinen kuponki vahvistetaan noin 13. tammikuuta 2015 ja se voi olla matalampi kuin 27%, minimissään 22% nimellisarvosta. 4 Lähteet: www.stoxx.com, eu.spindices.com, en.indices.cc. Bloomberg, IMF World Economic Outlook lokakuu 2014
KOHDE-ETUUTENA OLEVAT OSAKEMARKKINAT Viiden vuoden historiallinen kehitys 250% 200% 150% 50% 0% loka 09 loka 10 loka 11 loka 12 loka 13 loka 14 Hang Seng China Entreprises Index IBEX 35 Index MSCI TAIWAN Index Russell 2000 Index Lähteet: Bloomberg., BNP Paribas. Historiallinen kehitys 2009/10/31-2014/10/31. Historiallinen kehitys ei ole osoitus tulevasta kehityksestä. IBEX 35 Index 120% 80% 60% 40% loka 09 loka 10 loka 11 loka 12 loka 13 loka 14 IBEX Index MSCI Taiwan Index 140% 130% 120% 110% 90% 80% 70% loka 09 loka 10 loka 11 loka 12 loka 13 loka 14 MSCI TAIWAN Index Hang Seng China Enterprises Index 120% 80% 60% 40% loka 09 loka 10 loka 11 loka 12 loka 13 loka 14 Hang Seng China Entreprises Index Russell 2000 Index 240% 220% 200% 180% 160% 140% 120% 80% loka 09 loka 10 loka 11 loka 12 loka 13 loka 14 Russell 2000 Index Esitetty riskitaso perustuu markkinoilla 2014/10/31 vallinneeseen tasoon. Kohde-etuuden todellinen riskitaso määritellään 60% tasolle Kohde-etuuden päätösarvosta Lähtöarvon määrityspäivänä (noin 16. tammikuuta 2015 ) Lähteet: Bloomberg, BNP Paribas. Historiallinen kehitys 2009/10/31-2014/10/31. Historiallinen kehitys ei ole osoitus tulevasta kehityksestä 5
TAKAISINMAKSUESIMERKIT Esimerkit on tarkoitettu ainoastaan kuvaamaan tuotteen toimintaa Takaisinmaksuesimerkit eivät ole osoituksia sijoituksen mahdollisesta tulevasta tuotosta Selitys Heikoimman Indeksin kehitys Heikoimman Indeksin päätöstaso Tuotot on laskettu sijoitetulle pääomalle mukaan lukien merkintäpalkkio (102%) Erittäin suotuisa takaisinmaksuesimerkki Täsmälleen yksi vuosi Lähtöarvon määrityspäivän jälkeen, kaikki Indeksit päätyvät vähintään Ennenaikaisen erääntymisen tasolle ja Kuponkitasolle. Autocall 365 Global erääntyy ja alustava 27%:n (1) kuponki maksetaan. Sijoittaja saa: nimellisarvosta (2) + 27% (1) = 127% nimellisarvosta Sijoittajan saama vuotuinen tuotto on 24,51% Ennenaikaisen erääntymisen taso & Kuponkitaso 60% Taso 135% 27% Tarkasteluajan jakso Riskitaso Ennenaikainen erääntyminen ensimmäisen vuoden jälkeen ja alustavasti 27%:n kuponki (1) maksetaan 1 2 3 4 5 Vuotta Suotuisa takaisinmaksuesimerkki Indeksien ensimmäisen vuoden aikana noteerattuja päätöstasoja ei rekisteröidä koska ne ovat tarkasteluajanjakson ulkopuolella. Neljännen vuoden aikana, 1-792 päivää Lähtöarvon määrityspäivän jälkeen, kaikki Indeksit päätyvät Ennenaikaisen erääntymisen tason ja Kuponkitason ylläpuolelle. Sijoittaja saa: nimellisarvosta (2) + 27% = 127% nimellisarvosta Sijoittajan saama vuotuinen tuotto on 4,57% 60% Taso Ennenaikainen erääntyminen viimeisenä vuonna ja alustavasti 27%:n kuponki (1) maksetaan 27% 102% Epäsuotuisa takaisinmaksuesimerkki Tarkasteluajanjakson aikana vähintään yksi Indeksi on aina päätynyt Ennenaikaisen erääntymisen tason ja Kuponkitason alle. Loppuarvon määrityspäivänä vähintään yksi Indeksi päätyy Ennenaikaisen erääntymisen tason ja Kuponkitason alle mutta kaikki Indeksit päätyvät yli Riskitason. Sijoittaja saa: nimellisarvosta (2) Sijoittajan saama vuotuinen tuotto on-0,40% Erittäin epäsuotuisa takaisinmaksuesimerkki Tarkasteluajanjakson aikana vähintään yksi Indeksi on aina päätynyt Ennenaikaisen erääntymisen tason ja Kuponkitason alle. Loppuarvon määrityspäivänä vähintään yksi Indeksi päätyy alle Riskitason. Loppuarvon määrityspäivänä heikoiten kehittynyt Indeksi on laskenut 45%, eli päätyy tasolle 55% lähtöarvostaan. Sijoittaja saa: 55% nimellisarvosta (2) Sijoittajan saama vuotuinen tuotto on-11,61% 60% 60% Taso Taso 1 2 3 4 5 Vuotta Sijoittaja saa nimellisarvosta (2) eräpäivänä. 70% 1 2 3 4 5 Vuotta Takaisinmaksu eräpäivänä 55% nimellisarvosta. 55% 55% 1 2 3 4 5 Vuotta (1) Lopullinen kuponki vahvistetaan noin 13. tammikuuta 2015 ja se voi olla matalampi kuin 27%, minimissään 22% nimellisarvosta. (2) Tuotteeseen liittyy liikkeeseenlaskija- ja takaajariski (ks. sivu 9). 6
LASKENTAESIMERKKI Esimerkki Nimellismäärä (EUR 10 000) + Merkintäpalkkio (EUR 200) 1 EUR 10 200 2 EUR 10 200 Ennenaikainen erääntyminen Kyllä, päivänä 365 (tasan vuoden Lähtöarvon määrityspäivän jälkeen) Kyllä, päivänä 1 052 (3. vuoden aikana ) Hiekoiten kehittyneen Indeksin päätöstaso erääntymisen yhteydessä Riskitaso alitettu Loppuarvon määrityspäivänä Takaisinmaksumäärä (1) Vuotuinen tuotto Ei merkitystä EUR 12 700 24,51% 105% Ei merkitystä EUR 12 700 7,90% 3 EUR 10 200 ei 103% Ei EUR 12 700 4,57% 4 EUR 10 200 ei 70% Ei EUR 10 000-0,40% 5 EUR 10 200 ei 55% Kyllä EUR 5 500-11,61% 6 EUR 10 200 ei 45% Kyllä EUR 4 500-15,10% Taulukko kuvaa esimerkkitilanteita EUR 10 200 suuruisen sijoituksen tuotosta. Vuotuinen tuotto on laskettu ottaen huomioon takaisinmaksumäärä, sijoituksen laina-aikana maksetut kupongit sekä 2% merkintäpalkkio. Laskentaesimerkeissä sekä takaisinmaksuesimerkeissä esitetyt luvut ovat esimerkinomaisia ja tarkoitettu ainoastaan kuvaamaan tuotteen toimintaa. Ne eivät ole osoituksia mahdollisesta tulevasta kehityksestä eivätkä ole millään tavalla lupaus tuotteen mahdollisesta tuotosta. Takaisinmaksuesimerkeissä sekä laskentaesimerkeissä käytetty 27%:n kuponki on alustava. Kupongin lopullinen taso vahvistetaan noin 13. tammikuuta 2015 ja se voi olla matalampi kuin takaisinmaksuesimerkeissä ja laskentaesimerkeissä käytetty taso, kuitenkin vähintään 22% nimellisarvosta. Lopullinen kuponki löytyy Kupongin määrityspäivän jälkeen osoitteesta www.sipnordic.fi/lopullisetehdot. TUOTTEEN VUOTUISEN TUOTON MUUTOS ENNENAIKAISEN ERÄÄNTYMISEN YHTEYDESSÄ On mahdollista laskea vuotuinen tuotto jokaiselle mahdolliselle erääntymispäivälle alustavaa 27%:n kuponkia käyttäen (huomioiden 2%:n merkintäpalkkio). Alla oleva kuva havainnollistaa miten sijoittajan saama vuotuinen tuotto muuttuu riippuen siitä milloin tuote erääntyy, olettaen, että heikoiten kehittynyt Indeksi päätyy yli Kuponkitason. 30% 25% 20% Päivittäinen Autocall tarkastelu sijoituksen neljän viimeisen vuoden aikana 15% 10% 5% 0% Jan-2015 0 Jan-2016 1 Jan-2017 2 Jan-2018 3 Jan-2019 4 5 Jan-202 Vuotta Lähde: BNP Paribas per 29/10/2014. Tuottoesimerkki ei ole osoitus sijoituksen mahdollisesta tuotosta. (1)Tuotteeseen liittyy liikkeeseenlaskija- ja takaajariski (ks. sivu 9). 7
HYÖTYJÄ HAITTOJA Mahdollisuus ennenaikaiseen erääntymiseen minä tahansa Säännöllisenä kaupankäyntipäivänä sijoituksen neljän viimeisen vuoden aikana, mikäli kaikki Indeksit päätyvät vähintään Ennenaikaisen erääntymisen tasolle tai Kuponkitasolle. Mahdollisuus saada alustavasti 27%:n kuponki (1) ennenaikaisen erääntymisen yhteydessä tai eräpäivänä, mikäli kaikki Indeksit päätyvät vähintään Ennenaikaisen erääntymisen tasolle ja Kuponkitasolle. Sijoittaja saa nimellispääomasta (2) eräpäivänä edellyttäen että kaikki Indeksit ovat Loppuarvon määrityspäivänä Riskitasolla tai sen yläpuolella. Sijoittaja voi jäädä ilman tuottoa mikäli vähintään yksi Indekseistä päätyy kunakin Säännöllisenä kaupankäyntipäivänä Ennenaikaisen erääntymisen tason ja Kuponkitason alle. Sijoittajalla on riski sijoitetun pääoman menettämisestä osittain tai kokonaan, mikäli vähintään yksi Indekseistä laskee Loppuarvon määrityspäivänä alle Riskitason. Sijoittajalla on riski sijoitetun pääoman menettämisestä osittain tai kokonaan, mikäli liikkeeseenlaskija BNP Arbitrage Issuance B.V. ja takaaja BNP Paribas S.A. ajautuvat konkurssiin tai eivät pysty suoriutumaan velvoitteistaan (1) Lopullinen kuponki vahvistetaan noin 13. tammikuuta 2015 ja se voi olla matalampi kuin 27%, minimissään 22% nimellisarvosta. (2) Tuotteeseen liittyy liikkeeseenlaskija- ja takaajariski (ks. sivu 9). 8
RISKIT JA TÄRKEÄTÄ TIETOA Alla on yhteenveto tietyistä riskeistä, jotka liittyvät sijoitukseen strukturoituihin tuotteisiin. Sijoittajan tulee tutustua liikkeeseenlaskijan ohjelmaesitteeseen, joka sisältää tietoa soveltuvista riskitekijöistä. Sijoitus strukturoituihin tuotteisiin sopii vain sellaisille sijoittajille, joilla on tarvittava kokemus ja tieto arvioida itse kyseisen sijoituksen riskit. Sijoitus on sovelias ainoastaan sellaisille sijoittajille, joiden sijoituspäämäärä on yhteensopiva kyseisen tuotteen riskialttiuden, sijoitusajan ja muiden ominaisuuksien kanssa, ja joilla on riittävät resurssit kantaa sijoituksen mahdollisesti aiheuttamat tappiot. SIP Nordic, Liikkeeseenlaskija tai Takaaja eivät anna minkäänlaisia sijoitusneuvoja tai -suosituksia tässä markkinointiesitteessä. Sijoitusta harkitsevan tulee ennen sijoituksen tekemistä keskustella omien ammattimaisten neuvonantajiensa kanssa sikäli kun pitää sitä tarpeellisena ja harkita tarkkaan kyseistä sijoitusta oman tilanteensa valossa. Sijoittajan tulee ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustua soveltuviin Lopullisiin Ehtoihin ja Ohjelmaesitteeseen, jotka ovat saatavissa osoitteesta www.sipnordic.fi sekä ottamalla yhteyttä SIP Nordic Fondkommission AB/SIP Nordic Oy:n puhelinnumeroon +46 (0)8 566 126 00/ +358 (0)10 271 0170. Liikkeeseenlaskija ja Takaaja Liikkeeseenlaskija- ja takaajariski Kaikki sijoitukseen liittyvät suoritukset ovat riippuvaisia Liikkeeseenlaskijan ja Takaajan kyvystä suorittaa maksusitoumuksensa oikea-aikaisesti. Liikkeeseenlaskija- ja takaajariskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että Liikkeeseenlaskija ja Takaaja tulevat maksukyvyttömiksi, eivätkä pysty vastaamaan sitoumuksistaan. Sijoittaja voi tällöin menettää sijoittamansa pääoman ja sijoituksen tuoton kokonaan tai osittain riippumatta kohde-etuuden kehityksestä. Alustavat ehdot Alustavat ehdot eivät välttämättä vastaa tuotteen lopullisia ehtoja. Lopulliset ehdot tulevat määräytymään noin 13. tammikuuta 2015, ja ne voivat luotto-, osake- ja valuuttamarkkinoilla vallitsevista markkinaolosuhteista riippuen olla huonompia tai parempia kuin alustavat ehdot. Kuponkia ei vahvisteta alle 22%:n tason. Tarjous perutaan, jos kuponki jää alle tämän tason. Tarjouksen toteuttaminen on riippuvainen myös siitä, että sovellettavassa lainsäädännössä, viranomaispäätöksissä tai niiden tulkinnassa ei tapahdu sellaisia muutoksia, jotka Liikkeeseenlaskijan näkemyksen mukaan tekevät tuotteen tarjoamisen mahdottomaksi tai vaikeuttavat sitä merkittävästi. SIP Nordic Fondkommission AB tai Liikkeeseenlaskija voivat myös lyhentää merkintäaikaa, rajoittaa tarjouksen kokoa tai perua tarjouksen kokonaan, mikäli SIP Nordic Fondkommission AB tai Liikkeeseenlaskija katsovat, että markkinaolosuhteet vaikeuttavat tarjouksen menestyksellistä toteuttamista. Sijoittajia pyydetään huomioimaan, että tuotteen tarjous perutaan, mikäli ehdollinen kuponki alittaa minimitason, eli 22% nimellisarvosta. Lopulliset ehdot, mukaan lukien kuponkitaso, ovat saatavilla osoitteesta www.sipnordic.fi Tuotteesta luopuminen ennen eräpäivää ja jälkimarkkinariski Mikäli sijoittaja päättää myydä sijoituksensa ennen sen eräpäivää, toteutuu tämä hintaan, joka heijastaa vallitsevia markkinaolosuhteita ja saattaa olla matalampi tai korkeampi kuin sijoitettu määrä. Riski menettää osa sijoitetusta pääomasta on sitä korkeampi mitä lähempänä liikkeeseenlaskupäivää sijoittaja luopuu tuotteesta. Yleisen korkotason noustessa saattaa tuotteen hinta jälkimarkkinoilla laskea. Jälkimarkkinat eivät välttämättä ole likvidejä markkinahäiriötilanteissa. SIP Nordic Fondkommission pyrkii tarjoamaan ostohintaa tuotteelle normaaleissa markkinaolosuhteissa, muttei takaa jälkimarkkinoita. Liikkeeseenlaskija voi tietyissä olosuhteissa lunastaa sijoituksen ennenaikaisesti, ja ennenaikainen lunastusmäärä saattaa olla korkeampi tai matalampi kuin sijoitettu pääoma. Markkinariski Historiallisia tuottoja (todellisia tai simuloituja) ei voi pitää osoituksina sijoitustuotteen tulevasta kehityksestä tai tuotosta. Ei ole mitään takeita siitä, että sijoituksen arvo tulee nousemaan. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä sijoittaja välttämättä saa takaisin sijoittamaansa pääomaa. Tuotteen kehitys riippuu kohde-etuuden/indeksin kehityksestä ja sen tuotosta. Kohde-etuuden/indeksin kehitys on riippuvainen monista tekijöistä ja kehitykseen liittyy moninaisia riskejä, kuten osakekurssiriski, luottoriski, korkoriski, raaka-aineiden hintoihin liittyvät riskit, valuuttakurssiriski kehittyvien markkinoiden riskit ja/tai poliittiset riskit. Sijoitus strukturoituihin tuotteisiin ei kuitenkaan vastaa suoraa sijoitusta niiden kohde-etuuksiin. Verot Sijoittajan tulee keskustella veroasiantuntijansa kanssa niistä verovaikutuksista, jotka liittyvät sijoitukseen. Verokanta ja verotukseen liittyvät lait ja määräykset saattavat muuttua sijoituksen aikana, ja ne voivat vaikuttaa haitallisesti sijoittajaan. Lainarahoituksen erityisriskit Lainarahoitetun sijoituksen riskituottoprofiili on erilainen kuin eilainarahoitetun sijoituksen. Lainarahoituksen käyttö voi aiheuttaa suuria tappioita, sillä sijoittajan on maksettava rahoitusmenot myös silloin kun sijoitus ei kehity toivotulla tai odotetulla tavalla. Rahoitusmenojen maksamiseksi sijoittaja ei saa luottaa mihinkään sijoituksen tuottoodotukseen. Vain sellaiset hyvin kokeneet sijoittajat, jotka ymmärtävät kaikki lainarahoitettujen strukturoitujen sijoitustuotteiden ominaisuudet, voivat harkita lainarahoituksen käyttämistä sijoituksen tekemiseen. 9
Kannustimet ja palkkiot SIP Nordic Fondkommission saa palkkioita liikkeeseenlaskijoilta ja myös maksaa palkkioita ulkopuolisille sijoituspalvelun tarjoajille. SIP Nordic Fondkommissionin näkemyksen mukaan nämä ovat ns. sallittuja palkkioita kolmansille osapuolille. Tällaisen sallitun kolmannen osapuolen palkkion tulee olla luonteeltaan sellainen, että se parantaa tuotteen laatua, esimerkiksi mahdollistamalla sellaisten tuotteiden ja ehtojen, jotka eivät normaalisti olisi sijoittajan saatavissa, tarjoamisen sijoittajalle. SIP Nordic ei kuitenkaan saa antaa palkkioiden estää sitä huomioimasta asiakkaan etua. Palkkiot muodostavat tuotteen strukturointikustannuksen. SIP Nordic Fondkommissionin saama palkkio SIP Nordic Fondkommission tarjoaa eri liikkeeseenlaskijoiden liikkeeseenlaskemia tuotteita. Liikkeeseenlaskija maksaa SIP Nordic Fondkommissionille palkkiota tuotteiden myynnistä. Strukturointikustannus lasketaan prosenttiosuutena nimellisarvosta. Strukturointikustannus voi olla erisuuruinen Liikkeeseenlaskijan tarjoamissa eri tuotteissa. Liikkeeseenlaskija maksaa SIP Nordic Fondkommissionille palkkion, joka on enintään 1,2% vuodessa tuotteen nimellismäärästä sen laina-ajalta. Laskelma perustuu oletukseen, että sijoittaja pitää sijoituksensa varsinaiseen eräpäivään saakka. Lopullinen strukturointikustannus vahvistuu noin kaksi viikkoa ennen liikkeeseenlaskupäivää ja se riippuu tuotteen muodostavien rahoitusosatekijöiden markkinaolosuhteista. Strukturointikustannus on kertakorvaus ja se sisältyy tuotteen hintaan. SIP Nordic Fondkommissionin kokonaispalkkio kustakin tuotteesta muodostuu merkintäpalkkiosta ja järjestelypalkkiosta. SIP Nordic Fondkommission saa lisäksi ei-rahallisia kannustimia BNP Paribas:lta tuotekoulutuksen, markkinointimateriaalin, tiettyjen tietoteknisten ja hallinnollisten tukitoimien sekä tuoteseurannan muodossa. SIP Nordic Fondkommissionin maksama palkkio SIP Nordic Fondkommissionin tarjoamat tuotteet voivat olla toisen osapuolen välittämiä (kuten sijoituspalvelun tarjoajan). Myös tämä sijoitustuote saattaa olla tällaisen toisen osapuolen välittämä. SIP Nordic Fondkommission maksaa tällaisesta tuotteen välittämisestä normaalisti korvauksen sijoituspalvelun tarjoajalle. Korvaus sisältyy tuotteen hintaan ja se lasketaan kertakorvauksena siitä nimellismäärästä, jonka sijoituspalvelun tarjoaja on välittänyt. Korvauksen suuruus vaihtelee ja riippuu monista tekijöistä. SIP Nordic Fondkommissionin arvio sijoituspalvelun tarjoajille maksettavista korvauksista perustuu palkkiotasoon, joka on enintään 0,5% vuodessa tuotteen nimellismäärästä sen laina-ajalta. Laskelma perustuu oletukseen, että sijoittaja pitää sijoituksensa varsinaiseen eräpäivään saakka. SIP Nordic Fondkommission antaa lisäksi ei-rahallisia kannustimia sijoituspalvelun tarjoajille tuotekoulutuksen, markkinointimateriaalin, tiettyjen tietoteknisten ja hallinnollisten tukitoimien sekä tuoteseurannan muodossa. SIP Nordic Fondkommission on velvollinen antamaan tietoa palkkiosta liikkeeseenlaskijoilta sekä palkkioista muille osapuolille. Ota ystävällisesti yhteyttä SIP Nordic Fondkommissioniin, mikäli haluat ylläolevan lisäksi lisää tietoa palkkioista. Esimerkki, joka perustuu EUR 100 000 sijoitukseen: Merkintäpalkkio: 2% nimellismäärästä = EUR 2 000 (maksettava sijoitetun nimellisarvon lisäksi) Enimmäiskorvaus SIP Nordic Fondkommissionille: 5 x 1,2% nimellisarvosta = EUR 6 000 (sisältyy sijoitettuun määrään) Yhteensä: EUR 8 000 Tärkeää tietoa BNP Paribas ja SIP Nordic ovat laatineet tämän markkinointiesitteen ainoastaan markkinointitarkoituksessa. Markkinointiesite ei anna täydellisiä tietoja sijoituksesta ja sijoitusta harkitsevan tulee pitää markkinointiesitettä ainoastaan alustavana yhteenvetona Lopullisista Ehdoista sekä Ohjelmaesitteestä. BNP Paribas tai SIP Nordic eivät vastaa mistään tämän Markkinointiesitteen mahdollisista painovirheistä, ja markkinointiesitteeseen voidaan tehdä muutoksia ilman etukäteisvaroitusta. Sijoittajan ja tämän ammattimaisen neuvonantajan tulee ennen sijoituspäätöksen tekemistä olla täysin tietoisia mahdollisista riskeistä ja hyödyistä, jotka liittyvät sijoitustuotteeseen sekä sijoitustuotteeseen liittyvistä mahdollisista muista liiketoimista. Näin ollen sijoittajan tulee ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustua tarkasti Ohjelmaesitteeseen sekä Lopullisiin Ehtoihin, jotka ovat saatavilla osoitteesta www.sipnordic.fi. Sijoitustuote lasketaan liikkeeseen liikkeeseenlaskupäivänä voimassa olevan Obligaatiot, sertifikaatit ja warrantit - liikkeeseenlaskuohjelman ( Liikkeeseenlaskuohjelma") alla yhdessä lopullisten ehtojen tai liikkeeseenlaskun liitteen kanssa. Kopio Liikkeeseenlaskuohjelmaan liittyvästä ohjelmaesitteestä siihen liittyvine päivityksineen Base Prospectus dated 5 June 2014 under the Issuer s Note, Warrant and Certificate Programme and any Supplements thereto ( Ohjelmaesite"), joka sisältää sijoitustuotteen ehdot ja jota täydentävät Lopulliset ehdot tai liikkeeseenlaskun liite, on myös pyynnöstä saatavilla SIP Nordic Fondkommission AB:lta/SIP Nordic OY:ltä. Tämän markkinointiesitteen tiedot ja mielipiteet/näkemykset perustuvat luotettavina pidettäviin lähteisiin, mutta BNP Paribas ja SIP Nordic eivät anna nimenomaisia tai epäsuoria takeita siitä, että tiedot ovat oikeita tai täydellisiä. Muilla rahoituslaitoksilla tai henkilöillä voi olla toisenlaisia mielipiteitä/näkemyksiä tai ne voivat vetää toisenlaisia johtopäätöksiä tässä markkinointiesitteessä esitetyistä tosiasioista tai ideoista. Kaikki esimerkit, olettamukset ja alustavat tiedot on sisällytetty tähän markkinointiesitteeseen havainnollistamistarkoituksessa. BNP Paribas ja SIP Nordic eivät voi antaa minkäänlaisia takeita siitä, että jokin positiivinen kehitys tai laskelma tulee toteutumaan tai että jokin mahdollinen positiivinen tuotto tullaan saavuttamaan. 10
Tärkeää tietoa jatkuu Kaikki tässä markkinointiesitteessä esitetyt mahdolliset kehitykset tai laskelmat ovat esimerkinomaisia, eivätkä ne ole BNP Paribasin tai SIP Nordicin tarjous tehdä sijoitus esitetyin ehdoin, tai osoitus siitä, että olisi mahdollista tehdä sijoitus esitetyin ehdoin. BNP Paribas ja SIP Nordic eivät tarjoa tämän markkinointiesitteen vastaanottajille sijoitus-, vero-, oikeudellista- tai muun tyyppistä neuvontaa. Tietyt tässä markkinointiesitteessä kuvatut strategiat tai mahdolliset liiketoimet sisältävät johdannaisten käyttöä. Johdannaiset ovat luonteeltaan monimutkaisia ja sisältävät merkittäviä riskejä, mukaan lukien riski siitä, että koko sijoitettu pääoma menetetään. Sijoittajan tulee ymmärtää ja hyväksyä, etteivät BNP Paribas ja SIP Nordic ole sellaisessa asemassa, että ne pystyisivät arvioimaan, mikäli tässä markkinointiesitteessä kuvatut tuotteet tai strategiat ovat sijoittajan sijoitustarpeisiin, olosuhteisiin tai vaatimuksiin sopivia. Index disclaimer - The Autocall 365 Global Certificate (the Certificates ) are not sponsored, endorsed, sold, or promoted by any sponsor of any index (an "Index Sponsor") to which the return on the Certificates is linked (an "Index", including any successor index) and no Index Sponsor makes any representation whatsoever, whether express or implied, either as to the results to be obtained from the use of an Index and/or the levels at which an Index stands at any particular time on any particular date or otherwise. No Index or Index Sponsor shall be liable (whether in negligence or otherwise) to any person for any error in an Index and an Index Sponsor is under no obligation to advise any person of any error therein. No Index Sponsor is making any representation whatsoever, whether express or implied, as to the advisability of purchasing or assuming any risk in connection with the Certificates. Neither the Issuer nor the Guarantor of the Certificates shall have any liability for any act or failure to act by an Index Sponsor in connection with the calculation, adjustment or maintenance of an Index. Except as disclosed prior to the Issue Date, neither the Issuer, the Guarantor nor their affiliates has any affiliation with or control over an Index or Index Sponsor or any control over the computation, composition or dissemination of an Index. Although the Calculation Agent will obtain information concerning an Index from publicly available sources it believes reliable, it will not independently verify this information. Accordingly, no representation, warranty or undertaking (express or implied) is made and no responsibility is accepted by the Issuer, the Guarantor, their affiliates or the Calculation Agent as to the accuracy, completeness and timeliness of information concerning an Index. Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistyksen riskiluokitus: keskimääräinen riski. Strukturoidut sijoitustuotteet, joissa nimellispääoman palautus riippuu markkinoiden kehityksestä kuten esim. viiteyhtiöiden osakkeiden markkina-arvon kehityksestä tai viiteyhtiöiden luottovastuutapahtumien lukumäärästä sekä liikkeeseenlaskijan ja takaajan takaisinmaksukyvystä. Mahdollinen nimellispääoman palautus ei kata ylikurssia eikä sijoittajan maksamia palkkioita ja kuluja. Liikkeeseenlaskijan ja takaajan takaisinmaksukykyyn liittyvä riski on kuvattu tässä markkinointiesitteessä. Riskiluokitus ei poista sijoittajan velvollisuutta perehtyä huolellisesti tähän markkinointiesitteeseen, tuotekohtaisiin ehtoihin ja mahdolliseen ohjelmaesitteeseen ja niissä mainittuihin riskeihin. 11
ALUSTAVAT EHDOT JA AIKATAULU Liikkeeseenlaskija BNP Paribas Arbitrage Issuance B.V Takaaja BNP Paribas S.A. (A+ / A1 / A+, 31. lokakuuta 2014) ISIN FI4000115563 Viimeinen merkintäpäivä 23. joulukuuta 2014 Viimeinen maksupäivä 7. tammikuuta 2015 Kupongin määrityspäivä 13. tammikuuta 2015 Liikkeeseenlaskupäivä 28. tammikuuta 2015 Lähtöarvon määrityspäivä 16. tammikuuta 2015 Loppuarvon määrityspäivä 16. tammikuuta 2020 Eräpäivä/takaisinmaksupäivä 30. tammikuuta 2020 Hang Seng China Enterprises Index (Bloomberg code: HSCEI Index), Ibex 35 Index Kohde-etuudet (Bloomberg code: Ibex Index), Russel 2000 Index (Bloomberg code: RTY Index), MSCI Taiwan (Bloomberg code: TAMSCI Index) Säännöllinen kaupankäyntipäivä Päivä, jona kunkin Kohde-etuuden taso julkistetaan ja jona kunkin Kohde-etuuden pörssi on avoinna kaupankäyntiä varten sen kulloisina säännöllisinä kaupankäyntiaikoina. Valuutta EUR (Quanto) Vähimmäismerkintämäärä EUR 5 000 Nimellisarvo (N) EUR 1 000 per Sertifikaatti Merkintäkurssi Nimellisarvosta Merkintäpalkkio 2% Nimellisarvosta Ennenaikaisen erääntymisen tarkastelu päivät Tarkasteluajanjakson jokainen Säännöllinen kaupankäyntipäivä Tarkasteluajanjakso Ajanjakso alkaa ja sisältää ensimmäisen Ennenaikaisen erääntymisen tarkastelupäivän ja päättyy Loppuarvon määrityspäivää edeltävänä päivänä Ensimmäisen Ennenaikaisen erääntymisen tarkastelupäivä 15. tammikuuta 2016 Ehdollinen kuponki Alustavasti 27% (vähintään 22%) nimellisarvosta Ennenaikaisen erääntymisen taso Heikoiten kehittyneen Kohde-etuuden Kuponkitaso lähtöarvon perusteella Riskitaso 60% Clearing Euroclear Finland Listaus Nordic Derivatives Exchange Ohjelmaesite Base Prospectus under the Issuer s Note, Warrant and Certificate Programme päivätty 5. kesäkuuta 2014 ja siihen liittyvät päivitykset (Supplements) Tämän tuotteen tarjoaa Suomessa: SIP Nordic Fondkommission AB. Mikäli haluatte lisätietoja tai teillä on kysymyksiä koskien markkinointia tai myyntiä, ottakaa ystävällisesti yhteyttä: SIP Nordic Fondkommission AB, Kungsgatan 27, 111 56 Tukholma, Ruotsi SIP Nordic Oy, Suomi, puh: 010 271 0170 Autocall