MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA NÄKÖHTIA RUKOUKSEEN Jumalanpalveluselämän neuvottelupäivien PARAHAT EVÄHÄT kanavatyöskentely 5.2.2014 Seinäjoella Ristinmerkki Sanojen lisäksi viestimme myös teoin ja elein: inhimillinen viestintä on aina sekä sanallista että ei-sanallista. Liturginen elekieli (gestiikka) on symbolikieltä, jolla ilmaistaan messun eri yksityiskohtien sisältöä ja merkitystä. Kristillisessä käsitteistössä symboli kantaa mukanaan sanomaa, jopa itse sitä todellisuutta, jota se kuvaa. Tähän perustuu symbolien voima. Alkukielen sana symballein merkitsee kahden toisistaan erotetun puoliskon yhteen liittämistä. Symboli merkitsee siis kokonaisuutta, jonka toinen osa on muualla. Siksi symboleilla voidaan tavoittaa myös sellaista, mihin sanat eivät riitä. Ne voivat olla aisteillemme merkkejä ja viestejä näkymättömästä todellisuudesta. Symbolit kuuluvat liturgian ja uskon olemukseen. 1 Eleet ja liikkeet ovat äänettömiä viestejä. Yhtäältä ne ovat täydentäviä ilmaisukeinoja. Toisaalta ne ovat ainoita ilmaisukeinoja, koska ei ole mitään kyllin sopivia sanoja ilmaisemaan sitä, mitä tunnetaan. Silloin sielun on saatava puhua ruumiin välityksellä. Ne ovat ilmausta hartaudesta ja samalla ne luovat sitä. 2 Risti on kristittyjen keskeisin merkki. Ristinmerkkiä voidaan pitää liikesymboleista kaikkein ensimmäisenä. Se on yksi vanhimmista symboleista, sillä se mainitaan jo 100-luvulla. Tertullianus sanoi sitä toisen vuosisadan alussa pieneksi merkiksi ja Cyrillus Jerusalemilainen sanoi sitä 300-luvun alussa kristittyjen omaksi tuntomerkiksi. 3 Ristinmerkillä kristitty ilmaisee, että hän panee toivonsa Vapahtajan ristiin ja odottaa suojaa ja lohdutusta häneltä. Se on myös luonnollinen tapa todistaa kristillisestä uskosta. Ristinmerkkejä on erilaisia. Pieni ristinmerkki on peräisin vanhimmilta kristillisiltä ajoilta. Se tehtiin oikean käden peukalolla otsaan, suuhun ja rintaan. Tällä tavalla ilmaistiin ajatus, että ajatukset, sanat ja tunteet oli pyhitetty Herralle ja niiden piti todistaa hänestä. Myös suuri ristinmerkki oli tunnustus Kristukselle kuulumisesta. Se oli jo pitkän aikaa tehty eri tavalla idässä ja lännessä. Ortodoksiset kristityt tekivät sen otsasta rintaan ja sitten oikeasta olkapäästä sydämen kohdalle. Ristin poikkipuu tuli tällä tavalla vinoksi, ja vino poikkipuu ristin alareunassa on ortodoksisen ristimuodon tyypillinen tuntomerkki. Lännessä ristinmerkki tehtiin otsasta rintaan ja sitten vasemmasta olkapäästä oikeaan, minkä jälkeen käsi usein vietiin takaisin ristin leikkauskohtaan. 4 Peukalon, etusormen ja keskisormen sormenpäät voidaan painaa kevyesti toisiansa vasten, nimetön ja pikkusormi kämmentä vasten. Näin tämä sormien asento jo itsessään on vahva 1 Palvelkaa Herraa iloiten 2009, 113. 2 Martling 1989, 107, 112. 3 Martling 1989, 116. 4 Martling 1989, 117.
2 uskontunnustus: kolme yhteenliitettyä sormea merkitsee pyhää kolminaisuutta, kaksi sormea kämmentä vasten Jeesuksen kahta luontoa, jumalallista ja inhimillistä. Kaikki sormet voivat olla myös yhdessä. Tällöin ne muistuttavat Kristuksen viidestä haavasta. 5 Ristinmerkki oli vähällä kadota omasta traditiostamme, kun 1600-luvulta Uppsalan kokouksen jälkeen sitä vastaan välillä suorastaan taisteltiin. Kuitenkin Luther sääti jumalanpalvelusjärjestyksessään ristinmerkin kasteen, avioliittoon vihkimisen ja papiksi vihkimisen lisäksi myös messun asetussanojen ja siunauksen yhteyteen sekä yksityiseen hartauteen. Vähässä katekismuksessa hän kehottaa aloittamaan sekä aamu- että iltarukouksen ristinmerkillä: Noustessasi aamulla vuoteestasi siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu: Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen. Illalla maata mennessäsi siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu: Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen. 6 Nykyiseen Katekismukseemme on palautettu tämä alkuperäinen sanamuoto. 7 Professori Martti Parvio toteaa, että ristinmerkki on kuulunut jokaisen kristityn rukouselämään. Tässä yhteydessä on erityisesti syytä painottaa maailman nopeimman rukouksen, ristinmerkin, symbolista rukoussisältöä, joka olisi opetettava sen käyttäjille: Ajatusten (pään) terävyys ja sisältö, sydämen usko ja lämpö sekä käsivarsien voima, siis koko ihmispersoona suljetaan pyhään ristiin, Kristuksen voimaan ja voittoon. 8 Ensimmäisen kerran ristinmerkki piirrettiin kristityn ylle kasteessa. Kaikki ristinmerkit sen jälkeen ovat sen toistamista ja muistamista. Ristinmerkki on uskon symboli ja Kristus-merkki, ulkoinen merkki sisäiselle luottamukselle. Johannes Krysostomos on sanonut: Sinä et saa tehdä ristinmerkkiä vain sormilla, vaan ennen kaikkea sydämellä täydessä uskossa. 9 Jumalanpalveluksen opas neuvoo ristinmerkistä seuraavaa: 10 Jumalanpalvelusten kirjassa messun alussa olevan trinitaarisen siunauksen yhteyteen on merkitty ristinmerkki. Ristinmerkillä seurakunta ja seurakuntalainen siunataan kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Samalla ristinmerkki on tunnustautumista pyhään kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Ristinmerkki tunnetaan yhtenä vanhimmista liturgisista eleistä jo toiselta vuosisadalta lähtien. Läntisen tradition mukaan ristinmerkki tehdään kädellä kämmenen syrjä seurakuntaan päin niin, että poikkiviiva vedetään kämmenselkä edellä. Merkki tehdään rauhallisesti ja selkeästi sekä riittävän laajana. Ristinmerkki tehdään alkusiunauksessa ja Herran siunauksessa seurakuntaan päin. Lisäksi liturgi voi tehdä ristinmerkin seurakuntaan päin synninpäästön yhteydessä. Ehtoollisrukouksessa liturgi tekee ristinmerkin pateenin ja kalkin yli messun kaavaan merkityissä kohdissa. 5 Cantell 1989, 49-50. 6 Parvio 1989, 135; Martling 1989, 116. 7 Katekismus 2000, 104-105. 8 Parvio 1989, 135. 9 Martling 1989, 118. 10 Palvelkaa Herraa iloiten 2009, 114-115.
3 Itsensä liturgi voi siunata ristinmerkillä polvistuessaan alttarin ääreen, evankeliumin lukemisen alkaessa, vastaanottaessaan ehtoollisen sekä kiittäessään siitä. Seurakuntalainen voi tehdä ristinmerkin alkusiunauksen yhteydessä, vastaanottaessaan synninpäästön, evankeliumin lukemisen alkaessa, vastaanottaessaan sakramentin ja kiittäessään siitä sekä Herran siunauksen yhteydessä. Jumalanpalveluksen alkusiunaus kuvaa hyvin symbolin ja sisällön yhteenkuuluvuutta. Siinä seurakunta suljetaan kolmiyhteisen Jumalan nimen suojaan. Siunauksen sanat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ovat katkelma kastekäskystä (Matt. 28:19). Siunaus muistuttaa näin kasteestamme. Kun liturgi siunausta laulaessaan tai lausuessaan tekee ristinmerkin, hän osoittaa näkyvällä tavalla, että seurakunta aloittaa jumalanpalveluksen Jumalan siunauksen varassa. Samanaikaisesti seurakuntalainen voi siunata itsensä ristinmerkillä ja muistaa omaa kastettaan, jossa hän sai ristinmerkin kasvoihin ja rintaan. Ristinmerkin teko muodostuu siten olennaiseksi osaksi alkusiunauksen syvää sisältöä. 11 Esirukous Teidän ei tule rukoilla messussa, vaan teidän tulee rukoilla messua. Tämä paavi Pius X:n kiteytys kuvaa osuvasti jumalanpalveluksen olemusta. Koko messu on rukousta. Se on sananmukaisesti liturgiaa eli Jumalan kansan työtä. Jumalanpalvelukseen kokoontuva seurakunta on ecclesia orans eli rukoileva kirkko. 12 Vaikka koko jumalanpalvelus on rukousta, siihen sisältyy useita rukouksia. Yhteisellä esirukouksella on messun rukousten joukossa oma erityisasemansa. Se on ensi sijassa seurakunnan yhteinen rukous. Seurakunta hoitaa siinä omaa virkaansa yhteisten asioiden esilläpitäjänä ja kaikkien ihmisten puolestapuhujana. Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta (1 Tim. 2:1). Rukoillessaan seurakunta hoitaa omaa papillista virkaansa (1 Piet. 2:9) viemällä Jumalan eteen yhteiset asiat ja puhumalla hänelle toisten ihmisten puolesta. Siksi esirukouksen tulee ilmentää seurakunnan elämäntilannetta ja nostaa esille todellisia huolen, mutta myös kiitoksen aiheita. 13 Martti Lutherille yhteinen esirukous messussa oli niin tärkeä elementti, että hänen mukaansa on parempi jättää messu pitämättä, jos siitä puuttuu esirukous. Kolmatta käskyä selittäessään Luther sanoo, että kristityn tulee tuoda jumalanpalveluksessa esiin, mitä hän tuntee itseltään puuttuvan tai mitä hänellä on mielestään liikaa. Kaiken sen hän saa vapaasti vuodattaa Jumalan eteen itkien ja ääneen huokaillen ja valittaa sitä niin syvästi kuin vain voi uskolliselle isälleen, joka on valmis auttamaan. Tällaista omasta hädästä nousevaa rukousta paljon parempi ja suurempi on kuitenkin rukous, joka tulee toimittaa kristikunnassa koko joukon puolesta, kaikkien ihmisten hädän puolesta ystävien niin kuin vihamiestenkin ja erityisesti jokaisen yksityisen seurakunnan ja hiippakunnan. Tämä yhteinen rukous on kallisarvoinen ja samalla kaikkein voimakkain; juuri sen vuoksi me yhteen kokoonnummekin. Siitä kirkkokin on saanut nimityksensä rukoushuone 11 Sariola 2001, 237. 12 Parvio 1989, 127; Sariola 2001, 118. 13 Sariola 2001, 148; Palvelkaa Herraa iloiten 2009, 18-19.
4 (Jes. 56:7), sillä meidän tulee siellä yhtenä joukkona yksimielisesti tuoda esille oma ja toisten ihmisten hätä, kantaa se Jumalan eteen ja huutaa avuksi hänen armoaan. 14 Vanhastaan yhteisen esirukouksen tulee sisältää ainakin seuraavat rukousaiheet: 1) rukous kristillisen kirkon ja seurakunnan sekä evankeliumin leviämisen puolesta, 2) rukous esivallan, julkisen vallankäytön ja rauhan puolesta, 3) rukous erilaisissa vaikeuksissa olevien puolesta sekä 4) rukous ajankohtaisten asioiden puolesta. Kirkkokäsikirjan mukaan sen toteutuksessa tulee olla tilaa myös hiljaiselle rukoukselle, jolloin seurakuntalaiset voivat rukoilla heille läheisten ihmisten ja asioiden puolesta. 15 Yhteinen esirukous osoittaa kristillisen uskon universaalista luonnetta. Se on olemukseltaan yhteisöllistä rukousta. 16 Tätä yhteisöllisyyttä ilmentää esimerkiksi se, että seurakunta muistaa jäseniään elämän käännekohdissa. Siksi rukous kastettujen, avioliittoon aikovien ja kuolleiden seurakunnan jäsenten ja heidän läheistensä puolesta on merkittävää. Minulla on etuoikeus tietää, että hiippakuntani jokaisessa seurakunnassa muistetaan joka pyhä minua nimeltä mainiten. Esirukous piispan puolesta rohkaisee ja antaa tukea, jota ilman tätä virkaa olisi vaikea hoitaa. Olen tästä esirukouksesta hyvin kiitollinen. Se auttaa jaksamaan. Yhteisen esirukouksen toteutustapoja on perinteisesti ollut kolme. Ensinnäkin esirukouksesta vastaava voi yksin lukea rukouksen, jolloin seurakunta päättää rukouksen aamenella. Esirukous voi olla myös litaniatyyppinen rukous, jolloin seurakunta liittyy niihin lausumalla tai laulamalla Herra, armahda tai Herra, kuule meitä. Rukouslauseena voidaan käyttää jotain muutakin lausetta tai virren säettä. Tämäntyyppinen rukous on myös litania ja trishagion, joilla on kirkkovuodessa oma perinteinen paikkansa paastonaikana. Diakonisessa rukouksessa esilukija tuo julki seurakunnan rukousaiheet, liturgi kokoaa ne lyhyeksi rukoukseksi ja seurakunta päättää kunkin osuuden aamenella. 17 Rukous on sitä, että puhutaan Jumalalle toisten onnen puolesta. Tämä kirkkoisä Augustinuksen ajatus ilmaisee esirukouksen oikean hengen. Ei ole tärkeää, että toisten elämässä tai yhteiselämässä tapahtuu minun tahtoni, vaan että hänen elämänsä tai yhteinen elämämme ohjautuu hyvän Jumalan hoitoon. Siksi meidän ei tarvitse esirukouksissamme neuvoa Jumalaa, mitä hänen tulisi tehdä. Meidän ei tarvitse pitää rukouksessa esitelmää myöskään toisille ihmisille. Voimme yksinkertaisesti jättää itsemme, lähimmäisemme ja asiamme Jumalan hoitoon. 18 Herran siunaus Jumalanpalvelus alkoi siunauksella. Se myös päättyy siunaukseen. Jumala siunaa arkiseen elämään lähtevän seurakunnan nimensä suojaan. 19 Varhaisin maininta messun lopussa lausutusta siunauksesta on löydettävissä 300-luvulta. Piispa Serapionin sakramentaariossa (n. 350) on rukous, jonka piispa lausuu kohottaen samalla kätensä seurakunnan yli. Vähitellen piispallisen liturgian esikuvaa alettiin seurata muissakin messuissa, ja siunauksesta tuli messun kiinteä osa. Reformaation yhteydessä luterilaiset kirkot omaksuivat 14 Sariola 2001, 148-149. 15 Palvelkaa Herraa iloiten 2009, 19. 16 Cantell 1989, 46; Aaltonen 1996, 122. 17 Sariola 2001, 155. 18 Aaltonen 1996, 123. 19 Sariola 2001, 312.
5 Aaronin siunauksen (4. Moos. 6:22-26) messun loppusiunaukseksi. Siihen liitettiin loppuun lisäys: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. 20 Kunnioitettu opettajani professori Martti Parvio on todennut: Oma käsitykseni on, ja pystyn sen myös perustelemaan, että juuri tässä onkin piispan perustehtävä. Hän on saarnaaja (doctor) ja rukoilija. 21 Piispan tärkein tehtävä on siunata. Siksi ottakaa vastaan siunaus: Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. Seppo Häkkinen * * * Kirjallisuus Aaltonen, Riitta 1996 Pieni kirja rukouksesta. Kirjapaja. Jyväskylä. Cantell, Risto 1989 Menkäämme Herran huoneeseen. Herättäjä-Yhdistys. Jyväskylä. Katekismus 2000 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi. Edita. Vilppula. Kotila, Heikki 1994 Liturgian lähteillä. WSOY. Juva. Martling, Carl Henrik 1989 Puhuva hiljaisuus. Sley-kirjat. Mänttä. Palvelkaa Herraa iloiten 2009 Jumalanpalveluksen opas. Suomen ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9. Jyväskylä. Parvio, Martti 1986 Rukous ja liturginen elämä. Puheenvuoroja jumalanpalveluksesta. Toim. Esko Koskenvesa. Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitos. Käytännöllisen teologian julkaisuja C 8 / 1989. Helsinki. Sariola, Yrjö 2001 Jumalanpalveluksen käsikirja. Kirjapaja. Pieksämäki. 20 Kotila 1994, 224. 21 Parvio 1986, 136.