Liturgiassa seurakunnan lausumien osuuksien suhteen tulee noudattaa yhtenäistä linjaa näiden ohjeiden mukaisesti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liturgiassa seurakunnan lausumien osuuksien suhteen tulee noudattaa yhtenäistä linjaa näiden ohjeiden mukaisesti."

Transkriptio

1 Päivitetty 1/ (8) LITURGI SIUNAUSTA TEHTÄVÄÄSI, KIITOS ETTÄ OTIT SEN VASTAAN! Messun valmistelu Messu valmistelaan 2-4 viikkoa ennen messua pidettävässä suunnittelukokouksessa. Kokouksen kutsuu kokoon messun kokoaja/juontaja ja siihen kutsutaan liturgi, saarnaaja, messun musiikinjohtaja ja esirukousjohtaja. Kokouksessa tutustutaan kirkkovuoden kyseisen sunnuntain teemaan, sovitaan messussa luettavat tekstit sekä sovitaan messun toimittamisen päälinjat ja käydään yksityiskohtaisesti läpi messun kulku ja työnjako sekä keskustellaan musiikkitoivomuksista ja sovitaan käytettävistä laulukirjoista. Voitte yhdessä miettiä miten teema yhdistää teitä eri rooleissa ja tehtävissä ja sopia, kuka tuo minkäkin puolen teemasta esille, jotta ei tule turhaa toistoa ja päällekäin puhumista. Päävastuu laulujen valinnasta on musiikinjohtajalla, mutta paras messu syntyy, kun kaikki ovat saaneet omalta osaltaan vaikuttaa lauluvalintoihin. Niihin vaikuttavat messun teema (kirkkovuoden teema tai muu aihe), bändin kokoonpano, mahdollinen musiikkivieras sekä messun rakentajien oma musiikkimaku. Messun ajoituksessa otetaan huomioon messuun mahdollisesti tulevat ylimääräiset ohjelmanumerot. Sovi musiikinjohtajan kanssa yksityiskohtaisesti messun liturgiasta: mitä vuorolauluja käytetään, tuleeko psalmi, kunnia, epikleesihymni, otetaanko ylistyslaulu loppuun ja tuleeko Herran siunaus laulettuna vai lausuttuna. Liturgiassa seurakunnan lausumien osuuksien suhteen tulee noudattaa yhtenäistä linjaa näiden ohjeiden mukaisesti. Messua ja omaa osuuttasi valmistellessasi on hyvä muistaa, että kun messu on melko pitkä ja se radioidaan (ja videoidaan), on syytä pyrkiä kaikessa sujuvuuteen ja pyrkiä välttämään pitkiä taukoja. Messussa saattaa olla tulkkaus englanniksi. Myös liturgi lähettää silloin oman osuutensa tekstit tulkille mielellään muutamaa päivää ennen messua. Mikäli tulkki on, messun kokoaja ilmoittaa tulkin sähköpostiosoitteen. Iloa ja Pyhän Hengen läsnäoloa messun valmisteluun ja sen toteutukseen! Tuomasmessun kulku ja sävelmäsarjat löytyvät tästä linkistä: Neuvoa ja opastusta voit kysyä tuomaspappi Pirjo Kantalalta, pirjo.kantala(at)tuomasmessu.fi tai Ennen messua puh Olet tervetullut avoimeen messukokoukseen, messua edeltävänä torstaina. Aamumessu kirkon kuorissa klo 7. Messupäivänä Tule kirkolle klo 17 mennessä ja ilmoittaudu messun kokoajalle. Saat alban ja kasukan sakastista. Kaikille yhteinen alkupalaveri Café Agricolassa klo 17.30, palaveri päättyy rukoukseen, jonka sinä lopetat. Osallistut messun toimittajien kanssa prosessioon, kuljet prosession viimeisenä yhdessä saarnaajan kanssa, kantaen kalkkia ja pateenia. Messun jälkeen kättelet messuvieraat kirkkosalin pääovella yhdessä saarnaajan kanssa.

2 2 (8) Seuraavassa messun kulku pähkinänkuoressa liturgin näkökulmasta katsottuna. JOHDANTO Alkumusiikki Messun kokoajan alkujuonto Alkulaulu ja prosessio Prosessiosta ehtoollisavustajat siirtyvät kuoriin ja jäävät sinne seisomaan, jollei muuta ole sovittu. Avustajat voivat myös niin sovittaessa jäädä liturgin kanssa alttarin eteen ja polvistua synnintunnustukseen liturgin kanssa. Muussa tapauksessa liturgi jää eteen. Alkusiunaus Messussa käytetään normaalisti Petri Laaksosen tai Veikko Rauhaniemen sävelmäsarjaa (sävelmäsarjat löytyvät messulaulukirjojen takaosasta). Messun säilyttämiseksi mahdollisimman lyhyenä, suositellaan vain lausuttua alkusiunausta, ei vuorolaulua. L: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. S: Aamen. YHTEINEN RIPPI TAI RESITOITU PSALMI Kuoro, esilaulaja tai liturgi voi resitoida psalmin, jos synnintunnustus siirretään ehtoollisrukouksen alkuun. Johdatus synnintunnustukseen Liturgi johdattaa seurakunnan synnintunnustukseen lyhyillä ja persoonallisilla kehotussanoilla. Synnintunnustuksen ajaksi liturgi polvistuu polvistumistyynylle alttariin päin ja ehtoollisavustajat tyynyille tuoliensa eteen. Liturgi ottaa mikrofonin käteensä ja lausuu valitsemansa synnintunnustuksen. Messulaulukirjan takana vaihtoehtoja A, B ja C. Synnintunnustajia ei useimmiten käytetä. Synnintunnustuksen voi myös rakentaa itse valitsemansa rukouksen tai laulun ympärille. Tästä on hyvä sopia ennakkoon musiikinjohtajan kanssa. Synnintunnustus A L+S: Tunnustan Jumalalle ja teille kaikille, että olen paljon syntiä tehnyt ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. [Messukansa osaa ulkoa yllä olevan synnintunnustuksen. Jos käytetään muita messulaulukirjassa lueteltuja sanamuotoja, mainitaan sivu, jolta synnintunnustus löytyy]. Synnintunnustuksen jälkeen hetken hiljaisuus ja tavallisesti Kyrie.( Avustajien lausumat tunnustukset, molempien jälkeen hetken hiljaisuus ja Kyrie. Liturgi johdattaa mahdolliseen katumushiljaisuuteen.) Synninpäästö

3 3 (8) Jumala on kuullut rukouksemme. Siksi Kristuksen ja hänen kirkkonsa palvelijana sanon sinulle, joka tunnustat Jumalalle syntisi: Jumala antaa kaikki sinun syntisi anteeksi armosta, Kristuksen tähden, eikä niitä muista. Sinulle, joka tuot Jumalalle ahdistuksesi ja turvattomuutesi, huolesi, häpeäsi ja haavasi sinulle kuuluu Jumalan lupaus: Kristuksen tähden Hän näkee sinut, Hän kuulee sinua, Hän tuntee sinut. Kristuksen tähden sinulla on rauha. Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Liturgin lausuman synninpäästön jälkeen seurakunta lausuu S: Aamen. Ehtoollisavustajat nousevat ja menevät istumaan paikoilleen. Kunnia (joko liturgi tai esilaulaja laulaa) [Liturgi ja esilaulajat ohjaavat seurakuntaa lausumaan aamenet. Tästä voidaan erikseen sopia esilaulajien kanssa.] Liturgi tai esilaulaja laulaa: Kunnia Jumalalle korkeuksissa. Kiitoslaulu S: Ja maassa rauha ihmisille, joita hän rakastaa. ESIRUKOUS Esirukousjohtaja johdattaa seurakunnan rukoukseen kertomalla mahdollisimman lyhyesti, mitä jakson aikana tapahtuu. Ei luetteloa kaikesta mitä voi tehdä, vaan mainiten lähinnä siunauksen ja keskustelumahdollisuuden eri puolilla kirkkoa. Rukousjakson aikana lauletaan. Liturgi ja ehtoollisavustajat nousevat heti ensimmäisten sävelten soidessa ja osa jää kuoriin keskustelemaan ja rukoilemaan, osa menee kirkon takaosaan ja sivulle eteen keskustelemaan ja rukoilemaan. Rukousjakson aikana on syytä välttää pitkiä sielunhoidollisia keskusteluja ja tarvittaessa tarjota mahdollisuus keskusteluun messun jälkeen. Öljyllä voitelu suoritetaan pyydettäessä, mutta sitä voi myös tarjota sopivassa tilanteessa. Myös kirkon etu- ja takaosassa tarjotaan öljyllä voitelua. Öljyllä voitelu tapahtuu voitelemalla keraamisessa astiassa olevalla oliiviöljyllä sitä pyytävän otsaan sormella ristinmerkki ja lausumalla: Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi nyt ja aina. Aamen. Jakson lopussa rukousalttaripalvelijat keräävät kirjoitetut esirukoukset ja valitsevat niistä muutaman rukoiltavaksi ääneen. Esirukousjohtaja päättää rukousjakson kokoavaan rukoukseen, jossa on hyvä rukoilla myös yleisten asioiden puolesta. Päivän virsi tai laulu Vanhan / Uuden testamentin lukukappale Evankeliumi E: Kuuntelemme Vanhan / Uuden testamentin lukukappaletta, joka on kirjasta (tekstin lukeminen) Tämä on Jumalan sana. S: Kiitos Jumalalle. E: Tämän päivän evankeliumi on --- evankeliumista S: Halleluja E: Evankeliumin lukeminen

4 4 (8) SAARNA Tämä on pyhä evankeliumi. S: Kiitos sinulle, Kristus. Halleluja Saarnan pituus enintään 12 minuuttia, kesällä enintään 8 minuuttia. Uskontunnustus Saarnaaja (tai liturgi) kehottaa seurakuntaa nousten lausumaan yhteisen uskontunnustuksen. Hän aloittaa uskontunnustuksen mikrofoniin ja kääntyy sitten itse alttariin päin lausumaan sitä. Messukansa osaa uskontunnustuksen ulkoa. Radioinnin kannalta on tärkeää, että annettaan seurakunnan äänen kuulua. EHTOOLLINEN Ehtoollisen ja kolehtiaiheen esittely Messun kokooja Kolehtilaulu Kolehtilaulun aikana liturgi (ja avustajat) valmistelee ehtoollisaineet (viini on jo kaadettu kalkkeihin). Kolehtirukous (Offertorium) Kolehdin kerääjät kokoontuvat kolehtikorit kädessä alttarin eteen, jossa liturgi siunaa kolehdin, esimerkiksi: L: Jumala, me kiitämme sinua kaikesta siitä hyvästä, jota olet meille antanut ja kiittäen tuomme omastamme sinulle takaisin. Siunaa tämä uhrilahja TAI Rukoilkaamme. Pyhä Jumala Iloiten ja kiittäen annamme Sinulle takaisin, mitä Sinä ensin olet antanut meille itsemme, aikamme ja omaisuutemme, Sinun armahtavan rakkautesi merkit. Ota nämä kaikki vastaan Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden, joka on uhrannut itsensä meidän puolestamme. Siunaa (kolehdin kohde). Kiitetty olet Sinä, kaiken Luoja, koska Sinun hyvyydestäsi olemme saaneet leivän ja viinin, maan hedelmän ja ihmisten työn hedelmän. Kannamme ne Sinun eteesi, että niistä tulisi meille elämän leipä ja hengellinen juoma. Aamen. Liturgi voi myös itse muotoilla kolehtirukouksen, samoin kuin muitakin eukaristisen rukouksen osia. Seurakunnan liturgiassa lausumat osuudet on kuitenkin otettava huomioon. S: Kiitetty olkoon Jumala iankaikkisesti. [Liturgin on syytä aloittaa selvästi seurakunnan vuorosanoiksi merkitty lause.] Ehtoollisvuorolaulu Sävelmä ja intonaatio sovitaan musiikinjohtajan kanssa ennen messun alkua. Prefaatiorukous Käytetään esimerkiksi käsikirjan antamia, kirkkovuoden ajankohtaan liittyviä rukouksia. Jos erillinen anamneesi- eli muistorukous jätetään pois, prefaatio voidaan myös laatia sitä silmällä pitäen toisin. Esimerkiksi Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen,

5 5 (8) Luoja, kaiken elämän antaja. Sinua me kiitämme ja ylistämme Jeesuksen Kristuksen kautta. Me ylistämme sinua Pojastasi Jeesuksesta. Hän elämän leipä, toivomme, on kaiken alkulähde. Siksi kaiken elävän, ennen eläneiden, tulevaisuudessa syntyvien kanssa tahdomme kiittäen laulaa: (Ruotsin kirkon käsikirja) TAI Rakastava Jumala, hyvyydessäsi olet antanut meille jaettavaksemme tämän leivän ja viinin, jonka maa on antanut ja ihminen tehnyt. Me tunnemme läsnäolosi kun jaamme tämän leivän ja viinin. Me ylistämme sinua näin laulaen: Pyhä hymni Ehtoollisrukous (Rukous ja asetussanat) Ehtoollisrukouksen alussa luetaan epikleesirukous, johon voi liittyä epikleesihymni. Hymnin tulisi olla sisällöltään Pyhää Henkeä kutsuva. Epikleesihymniä käytettäessä tulisi liturgian muiden osien kohdalla ottaa huomioon siihen kuluva aika. Epikleesirukouksen voi myös lukea asetussanojen jälkeen. Esim. Epikleesirukous Me kiitämme sinua, taivaan ja maan Herra, joka avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää. Sinä annat meille päivittäisen leivän, terveyden ja voiman. Peltojen viljasta ja vuorenrinteiden rypäleistä sinä valmistat meille leivän ja viinin. Sinä katat meille pöydän. Pyhitä Hengelläsi meidät ja nämä lahjat, taivaallinen leipä ja siunauksen malja: Kristuksen ruumis ja veri. (Ruotsin kirkon käsikirja) TAI Kuule meitä, Kristus, ja lähetä Pyhä Henkesi meidän ja tämän leivän ja viinin päälle. Tulkoon näistä sinun ruumiisi meille, täynnä elämää, joka parantaa ja uudistaa meidät ja tekee meistä kokonaisia. Ja kun tämä leipä, jota syömme ja tämä viini, jota juomme tulevat meihin, me tulemme osaksi Sinua. Olemme yhtä Kristuksessa ja toinen toisissamme ja annamme nämä lahjat ja niiden kautta itsemme yhdeksi, pyhäksi ja eläväksi uhriksi. Aamen.

6 6 (8) (Vaikutteita saatu näihin rukouksiin Iona Communityn jumalanpalveluksista). Asetussanojen lukemisen yhteydessä liturgi voi kohottaa vuorollaan pateenin ja lausua Tämä on Kristuksen ruumis ja kalkin ja lausua Tämä on Kristuksen veri. Asetussanojen jälkeen liturgi ottaa vielä käteensä sekä kalkin että pateenin ja lausuu: L: Suuri on uskon salaisuus S: Me julistamme sinun kuolemaasi Herra, ja juhlimme sinun ylösnousemustasi siihen saakka, kun kunniassa tulet. Asetussanoja seuraa anamneesirukous, jonka voi lukea myös joku (maallikko)avustaja albapukuisten joukosta. Isä meidän -rukous voidaan laulaa ambrosiaanisella sävelellä (Virsikirja xxx). Rukoukseen voi johtaa myös joku avustajista. Esim. Anamneesirukous Jeesus Kristus, me muistamme yön, jolloin sinut hylättiin. Me muistamme ristinkärsimyksesi ja ylösnousemuksesi. Me näimme tyhjän haudan ja kohtasimme sinut elävänä. Me muistamme taivaaseenastumisesi. Olimme sinun siunaavien käsiesi alla. Kaikki on läsnä, tässä ja nyt. Tässä sinä olet luvannut kohdata meidät. Odottaessamme, että saamme nähdä sinut kasvoista kasvoihin me rukoilemme: (Ruotsin kirkon käsikirja) Isä meidän Herran rauha Laulaen. Sävelmä sovitaan ennen messua muusikoiden kanssa. Rauhan toivottaminen Liturgi tai hänen valitsemansa avustaja kehottaa seurakuntaa tervehtimään toisiaan rauhan merkillä. Rukous- ja ehtoollisavustajan tervehtivät myös toisiaan ja valmistautuvat samalla ottamaan ehtoollisenjakoastiat ja täyttöastiansa alttarilta. Jumalan Karitsa Sävelmä: Petri Laaksonen. Laulun aikana ehtoollisenjakajat ottavat ehtoollisenjakoastiat ja täyttöastiansa alttarilta ja lähtevät jakopaikoilleen. Kirkon takaosassa (ja jakopaikalla 9) jakavat parit lähtevät liikkeelle yhtenäisenä prosessiona heti ensimmäisten sävelten soidessa. Edessä jakavat ehtoollisparit siirtyvät samoin paikoilleen. Paikalla 4 (edessä) ja 5 (takana) jaetaan alkoholiton ehtoollinen sekä pyydettäessä gluteiiniton leipä. Alkoholittoman ehtoollisen jakovälineet ovat alttaripöydän päissä äärimmäisinä ja täyttökannut sekä kalkit on merkitty kuminauhalla. Muutama gluteeniton leipä on valmiina erillisillä pateeneilla. Tultuaan paikoilleen ehtoollisenjakajat asettuvat seisomaan kasvot alttariin päin kääntyneinä laulun loppuun saakka. Ehtoolliskutsu Liturgi lausuu keskusalttarin takaa ehtoolliskutsun haluamillansa sanoilla, esimerkiksi: L: Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä. S: Herra, en ole sen arvoinen, että tulet luokseni. Lausu vain sana, niin minä paranen.

7 7 (8) Ehtoollisen jakaminen Jakosanat: Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu. Ehtoollisaineet pyritään käyttämään loppuun, tämä otetaan huomioon astioita täytettäessä. Täyttämisen yhteydessä jakoparina oleva pappi siunaa leivät. Viiniä lisätään kalkissa olevan viinin päälle. Jakoparit jakavat lopuksi ehtoollisen toisilleen. Kun kaikki ovat saaneet ehtoollisen, liturgi ja ehtoollisavustajat palaavat takaisin kuoriin alttarin luokse. Päätössanat Liturgi lausuu pateeni ja kalkki käsissään esimerkiksi: Kiitosrukous L: Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri kätkevät meidät iankaikkiseen elämään. Voi käyttää myös jotain muuta käsikirjan mukaista tai vapaata ilmaisua. Mukana voi olla lyhyt Raamatun jae. Liturgi peittelee omat ehtoollisastiansa. Liturgi lausuu lyhyen kiitosrukouksen. Esim. Kiitosrukous ehtoollisesta Jeesus, kiitos, että tulet luoksemme leivässä ja viinissä. Kiitos, että olet kanssamme joka päivä. Opeta meitä auttamaan muita ja pitämään huolta toisistamme. (Ruotsin kirkon käsikirja) [Ylistyslaulu] S: Aamen. Liturgi ja avustajat jäävät kirkon kuoriosaan, palauttavat ehtoollisastiat alttarille ja jäävät seisoen vastaanottaman siunausta sekä sytyttämään tuohuksia. PÄÄTÖS Loppujuonto Messun kokoaja (liturgi ja messun kokoaja sopivat etukäteen, onko juonto ennen vai jälkeen siunauksen) Siunaus Käytetään joko lausuttua tai laulettua Herran siunausta. Lähettäminen S: Aamen Liturgi lausuu vapaasti tai esimerkiksi L: Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa. Rukouksessa, työssä ja levossa, ilossa ja murheessa on Kristus

8 8 (8) Päätöslaulu tai virsi teidän kanssanne. Kaikki alussa prosessioon osallistuneet järjestäytyvät kulkueeksi, liturgi ja saarnaaja viimeisinä. He myös kättelevät kirkosta poistuvat kirkkosalin pääovella. Yksi avustajaa menee kättelemään seurakuntalaisia kummallekin kirkkosalin sivuovelle ja yksi kummankin parvelta tulevan portaikon alapäähän. Kaikkien albapukuisten toivotaan varaavan hieman aikaa messun päätyttyä kirkon penkkiin mahdollisesti jääviä rukous- ja sielunhoitoapua kaipaavia varten. SIUNAUSTA TEHTÄVÄÄSI, KIITOS ETTÄ OTIT SEN VASTAAN!

Liturgiassa seurakunnan lausumien osuuksien suhteen tulee noudattaa yhtenäistä linjaa näiden ohjeiden mukaisesti.

Liturgiassa seurakunnan lausumien osuuksien suhteen tulee noudattaa yhtenäistä linjaa näiden ohjeiden mukaisesti. Päivitetty 10/2013 1 (6) LITURGI SIUNAUSTA TEHTÄVÄÄSI, KIITOS ETTÄ OTIT SEN VASTAAN! Messun valmistelu Messu valmistelaan 2-4 viikkoa ennen messua pidettävässä suunnittelukokouksessa. Messua on valmistelemassa

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Messu Viitasaaren kirkossa

Messu Viitasaaren kirkossa Messu Viitasaaren kirkossa 1 Pappilantie 6 44500 Viitasaari Puh. 014 333 4900 Tästä vihkosesta voit seurata jumalanpalveluksen kulkua. Keskellä näkyvät eri osien sisällöt, marginaalissa kerrotaan, mitä

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Alkusiunaus lausuen tai laulaen sekä johdantosanat psalmiin tai musiikkiesitykseen (liittyy päivän teemaan)

Alkusiunaus lausuen tai laulaen sekä johdantosanat psalmiin tai musiikkiesitykseen (liittyy päivän teemaan) TUOMASMESSUN LITURGIA Liturgiaa on uudistettu työryhmässä, joss olivat mukana muun muassa Jörgen Eriksson, Meri-Anna Hintsala, Tapio Koivu, Mikko Malkavaara, Miikka Ruokanen, Riitta Silvennoinen, Olli

Lisätiedot

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messu Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messun sisältö on osuvasti kuvattu Martti Lutherin saarnassa:... rakas Herramme itse puhuu meille Pyhän Sanansa kautta ja me vastaamme Hänelle rukoillen

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Pääsiäisyön messu (A)

Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messua vietetään myöhään pääsiäislauantaina. Seurakunta kokoontuu hämärään ja hiljaiseen kirkkoon. Alttarikynttilät ovat vielä sytyttämättä. Seurakuntalaisille voidaan

Lisätiedot

HARTOLAN SEURAKUNTA Kuorisääntö, hyväksytty kirkkoneuvostossa 29.11.2007

HARTOLAN SEURAKUNTA Kuorisääntö, hyväksytty kirkkoneuvostossa 29.11.2007 HARTOLAN SEURAKUNTA Kuorisääntö, hyväksytty kirkkoneuvostossa 29.11.2007 1. Yleistä 2. Kellojen soitto 3. Kynttilät ja kukat 4. Jumalanpalvelukset 5. Muuta 1. Yleistä Hartolan kirkon kuorisäännössä määrätään

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Messun kokoaja kutsuu parikseen esirukousjohtajan. He yhdessä kutsuvat liturgin ja voivat halutessaan ehdottaa saarnaajaa tuomaspapille.

Messun kokoaja kutsuu parikseen esirukousjohtajan. He yhdessä kutsuvat liturgin ja voivat halutessaan ehdottaa saarnaajaa tuomaspapille. 1.2 NÄIN MESSU SYNTYY Tuomaspappi tai hänen nimeämänsä vastuuhenkilö kutsuu messun kokoajan (juontaja) tehtäväänsä. Messun kokoaja on messun päävastuuhenkilö, jonka tehtävänä on omassa messussaan myötävaikuttaa

Lisätiedot

Tuhkakeskiviikon messu

Tuhkakeskiviikon messu Tuhkakeskiviikon messu Tuhkakeskiviikon jumalanpalvelus voidaan viettää myös sanajumalanpalveluksena. Tällöin voidaan jättää tuhkakeskiviikon messun kohta 5 (Herra, armahda) pois. Ehtoollisosa jätetään

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen. Käsiohjelma. Loimaan seurakunta

Jumalanpalveluksen. Käsiohjelma. Loimaan seurakunta Jumalanpalveluksen Käsiohjelma Loimaan seurakunta Tästä ohjelmassa on Loimaan seurakunnassa toteuttavan normaalin messun ja sanajumalanpalveluksen kulku. Käytössä 3. sävelmäsarja Sanajumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus

Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Pitkäperjantaina seurakunta murehtii Herransa kuolemaa, mutta samalla jumalanpalvelukseen heijastuu myös sovituksen ilo. Ristin äärellä olemista leimaa jo ylösnousemuksen

Lisätiedot

Jouluaaton sanajumalanpalvelus

Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus vietetään iltapäivällä. Mikäli jouluaatto on sunnuntai, voi jouluaaton sanajumalanpalvelus olla myös seurakunnan pääjumalanpalvelus. I Johdanto

Lisätiedot

TUOMASMESSUN LITURGIA Liturgin osuudet lihavoitu

TUOMASMESSUN LITURGIA Liturgin osuudet lihavoitu TUOMASMESSUN LITURGIA Liturgin osuudet lihavoitu Alkujuonto Alkulaulu tai -virsi, prosessio Alkusiunaus lausuen tai laulaen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Voi olla myös vuorotervehdys, varsinkin

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Johannesmessu 31.5.2015 XVlI

Johannesmessu 31.5.2015 XVlI Johannesmessu 31.5.2015 XVlI Lyhyet tervetulosanat juontaja. Toimijoiden esittely 1. Valittu tunnuslaulu Laulun aikana messun toimittajat saapuvat kulkueessa alttarille. Seurakunta nousee seisomaan. Risti

Lisätiedot

OHJEITA TUOMASMESSUN KOKOAJALLE Päivitetty 16.2.2015 Siunausta tehtävääsi, kiitos että otit sen vastaan!

OHJEITA TUOMASMESSUN KOKOAJALLE Päivitetty 16.2.2015 Siunausta tehtävääsi, kiitos että otit sen vastaan! 1 TUOMASYHTEISÖ RY. Tehtaankatu 23 B, 00150 Helsinki, toimisto@tuomasmessu.fi, www.tuomasmessu.fi OHJEITA TUOMASMESSUN KOKOAJALLE Päivitetty 16.2.2015 Siunausta tehtävääsi, kiitos että otit sen vastaan!

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

Johannesmessu XVlI

Johannesmessu XVlI Johannesmessu 31.5.2015 XVlI Lyhyet tervetulosanat juontaja. Toimijoiden esittely 1. Valittu tunnuslaulu Laulun aikana messun toimittajat saapuvat kulkueessa alttarille. Seurakunta nousee seisomaan. Risti

Lisätiedot

Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle

Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen. (Ps. 122: 1) Jumalanpalvelusten kirja sisältää seurakunnassa tarvittavat keskeiset jumalanpalveluskaavat.

Lisätiedot

D. Koulua aloitettaessa

D. Koulua aloitettaessa D. Koulua aloitettaessa Kouluun lähtevien siunaaminen voidaan toimittaa keväällä tai syksyllä juuri ennen koulun alkamista. iunaamisen toimittaa pappi tai muu seurakunnan työntekijä. Kouluun lähtevien

Lisätiedot

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen.

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. anajumalanpalvelus anajumalanpalveluksen kaavaa voidaan käyttää sekä sunnuntain tai muun pyhäpäivän pääjumalanpalveluksena että arkipäivän tai erityistilanteiden jumalanpalveluksena (esim. nuorten jumalanpalvelukset,

Lisätiedot

Kuokkalan alueseurakunta LIITE Kuorisääntö

Kuokkalan alueseurakunta LIITE Kuorisääntö Kuokkalan alueseurakunta LIITE Kuorisääntö Kuokkalan jumalanpalveluselämässä noudatetaan Kirkkolain, Kirkkojärjestyksen, Kirkkokäsikirjan ja Jumalanpalveluksen oppaan säädöksiä ja ohjeita. Soveltavilta

Lisätiedot

OHJEITA TUOMASMESSUN KOKOAJALLE/JUONTAJALLE

OHJEITA TUOMASMESSUN KOKOAJALLE/JUONTAJALLE OHJEITA TUOMASMESSUN KOKOAJALLE/JUONTAJALLE Tuomaspappi kutsuu messun kokoajan tehtäväänsä ja sopii hänen kanssaan/ilmoittaa hänelle, kuka messussa saarnaa ja kuka toimii liturgina. Samalla sovitaan, onko

Lisätiedot

KIRKON VIHKIMINEN 168

KIRKON VIHKIMINEN 168 KIRKON VIHKIMINEN 168 Uusi kirkko vihitään tai korjattu kirkko otetaan käyttöön sunnuntaina tai muuna pyhäpäivänä vietettävällä messulla (KJ 14:2). Piispa toimittaa kirkon vihkimisen. Osanottajat tulevat

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja I. Jumalanpalvelusten kirja

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja I. Jumalanpalvelusten kirja uomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja I Jumalanpalvelusten kirja Hyväksytty kirkolliskokouksessa 12. tammikuuta 2000 2 isällys Jumalanpalvelusten kirjan käyttäjälle... 7 1. Jumalanpalvelukset

Lisätiedot

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän... Tulkaa kumartukaamme... ja psalmi 103

Lisätiedot

Ehtoollisrukouksia, ehdotuksia Tuomasmessun liturgiaan. Kiitosrukouksia

Ehtoollisrukouksia, ehdotuksia Tuomasmessun liturgiaan. Kiitosrukouksia Ehtoollisrukouksia, ehdotuksia Tuomasmessun liturgiaan Kiitosrukouksia 1. Herra, sinun omastasi me sinulle annamme. Ota vastaan meidät ja meidän lahjamme. Kiitos hyvyydestäsi, jolla avaat sydämemme. rk:

Lisätiedot

Ensimmäinen sävelmäsarja

Ensimmäinen sävelmäsarja Ensimmäinen sävelmäsarja 318 I Johdanto 1. Alkuvirsi Virren sijasta voidaan käyttää psalmia, kuorolaulua tai soitinmusiikkia. Psalmissa on suositeltavaa käyttää kertosäkeistä toteutustapaa (ks. päivän

Lisätiedot

MIKKELINPÄIVÄN SUKUPOLVIMESSU 30.9.2012

MIKKELINPÄIVÄN SUKUPOLVIMESSU 30.9.2012 MIKKELINPÄIVÄN SUKUPOLVIMESSU 30.9.2012 Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille. 1.Moos. 28:10 17 Mikkelinpäivän perhemessuun kutsutaan tänä vuonna lasten ja perheiden lisäksi

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

YKSITYINEN EHTOOLLINEN

YKSITYINEN EHTOOLLINEN 3. YKSITYINEN EHTOOLLINEN Tätä kaavaa käytetään vietettäessä yksityistä ehtoollista esimerkiksi sairaan luona. Myös muille läsnäoleville annetaan ehtoollinen, jos he sitä haluavat. Ehtoollisvälineet asetetaan

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä. JUURIMESSU L = liturgi S = seurakunta Messun vuoropuheluosat lausutaan, ei lauleta. Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

I Johdanto, Alkumusiikki, improvisaatio virteen 327, ristikulkue.

I Johdanto, Alkumusiikki, improvisaatio virteen 327, ristikulkue. IITE VI Piispanmessu Tyrnävän kirkossa 15.4.2012 toimittaa piispa amuel almi aarnaa kirkkoherra Timo iikanen avustajat: kappalainen Outi Pohjanen Anita Junttila, tekstinlukija, kynttilänkantaja Maarit

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus

Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Sunnuntain, Herran päivän, jumalanpalveluksena se on viikoittainen pääsiäisjuhla. Messun toteutustavoissa

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Valmistautuminen. Jumalanpalveluksen rakenne. I Johdanto

Valmistautuminen. Jumalanpalveluksen rakenne. I Johdanto Jumalanpalveluksen rakenne Ennen jumalanpalvelusta Käytännön valmistelut, rukous I Johdanto II Sanaosa III Ehtoollinen IV Päätös Valmistautuminen Käytännöllistä ja hengellistä Huolellisesti ja rukoillen

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

PAPIKSI VIHKIMINEN 10

PAPIKSI VIHKIMINEN 10 PAPIKI VIHKIMINEN 10 Papiksi vihkimisen toimittaa hiippakunnan piispa yleensä tuomiokirkossa. Jos piispanvirka on avoinna tai piispa on sairauden vuoksi estynyt, vihkimisen voi toimittaa muu piispa. (KJ

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Hätäkasteen vahvistaminen

Hätäkasteen vahvistaminen Hätäkasteen vahvistaminen Tätä kaavaa käytetään lapsen hätäkastetta vahvistettaessa. Siinä noudatetaan kasteesta annettuja ohjeita. Aikuisen hätäkastetta vahvistettaessa käytetään nuoren ja aikuisen kasteen

Lisätiedot

L = liturgi S = seurakunta (tässä versiossa yksi esimerkki siitä, miten kaksi liturgia voivat jakaa tehtäviä tehtävät voi jakaa toisinkin)

L = liturgi S = seurakunta (tässä versiossa yksi esimerkki siitä, miten kaksi liturgia voivat jakaa tehtäviä tehtävät voi jakaa toisinkin) Juurimessu messun kaava saa elää kunkin yhteisön tilanteen, yhteiskunnan muutosten ja vuodenajan mukaan suositeltavaa on että liturgeina palvelee kaksi henkilöä, nainen ja mies tekstit voi valita vapaasti

Lisätiedot

Toinen sävelmäsarja 333

Toinen sävelmäsarja 333 333 I Johdanto 1. Alkuvirsi Virren sijasta voidaan käyttää psalmia, kuorolaulua tai soitinmusiikkia. Psalmissa on suositeltavaa käyttää kertosäkeistä toteutustapaa (ks. päivän psalmi, kohta 5). Alkumusiikin

Lisätiedot

Kolmas sävelmäsarja 347

Kolmas sävelmäsarja 347 Kolmas sävelmäsarja 347 348 I Johdanto 1. Alkuvirsi Virren sijasta voidaan käyttää psalmia, kuorolaulua tai soitinmusiikkia. Psalmissa on suositeltavaa käyttää kertosäkeistä toteutustapaa (ks. päivän psalmi,

Lisätiedot

Pieni vihkonen. Messun saloihin. Laukaan seurakunta

Pieni vihkonen. Messun saloihin. Laukaan seurakunta Pieni vihkonen Messun saloihin Laukaan seurakunta Jumalanpalveluksen kulku on muotoutunut noin kahdentuhannen vuoden kuluessa ja sen juuret ovat Vanhan testamentin ajassa. Kristillinen messu sai alkunsa

Lisätiedot

PÄÄMESSU KÄSIKIRJAEHDOTUS 2012

PÄÄMESSU KÄSIKIRJAEHDOTUS 2012 PÄÄMESSU KÄSIKIRJAEHDOTUS 2012 KOKOONTUMINEN - Kellojensoitto - Virsi - Johdantosanat - Anteeksipyyntö, anteeksianto tai armonvakuutus, (Nämä voidaan liittää myös kirkon esirukouksen yhteyteen.) -Kiitosrukous

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus

Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. unnuntain, Herran päivän, jumalanpalveluksena se on viikoittainen pääsiäisjuhla. Messun toteutustavoissa

Lisätiedot

Morsiusmessu. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. Aa - men, aa - men, aa - men. ol - koon tei - dän kans - san - ne.

Morsiusmessu. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. Aa - men, aa - men, aa - men. ol - koon tei - dän kans - san - ne. Morsiusmessu Ohjeet avioliittoon vihkimisestä ja siihen valmistautumisesta ovat avioliittoon vihkimisen kaavan alussa. Vihittävät saapuvat johdantomusiikin aikana alttarin eteen, polvistuvat ja siirtyvät

Lisätiedot

Rukous päivän päättyessä eli kompletorio

Rukous päivän päättyessä eli kompletorio Rukous päivän päättyessä eli kompletorio (Completorium) Rukoushetken edellä voi olla Valon rukous (s. 91). Tällöin palvelus jatkuu raamatunluvulla (kohta 5). 1. Johdanto Johdannon edellä voi olla virsi,

Lisätiedot

OHJEITA TUOMASMESSUN ESIRUKOUSJOHTAJALLE Päivitetty 16.2.2015 Siunausta tehtävääsi, kiitos että otit sen vastaan!

OHJEITA TUOMASMESSUN ESIRUKOUSJOHTAJALLE Päivitetty 16.2.2015 Siunausta tehtävääsi, kiitos että otit sen vastaan! 1 TUOMASYHTEISÖ RY. Tehtaankatu 23 B, 00150 Helsinki, toimisto@tuomasmessu.fi, www.tuomasmessu.fi OHJEITA TUOMASMESSUN ESIRUKOUSJOHTAJALLE Päivitetty 16.2.2015 Siunausta tehtävääsi, kiitos että otit sen

Lisätiedot

OHJEITA ESIRUKOUSJOHTAJALLE

OHJEITA ESIRUKOUSJOHTAJALLE OHJEITA ESIRUKOUSJOHTAJALLE Tuomasmessun kokoaja kutsuu esirukousjohtajan työparikseen messun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Esirukousjohtaja aloittaa messun esirukousosion johdantosanoilla ja päättää

Lisätiedot

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä 1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön

Lisätiedot

JOKA KESKIVIIKKO KELLO 19 TOTEUTTAJINA VAPAAEHTOISIA NUORIA SANAT TULEE TÄHÄN RUUDULLE, MYÖS PUNAISESTA NUORTEN VEISUKIRJASTA VOI LAULAA

JOKA KESKIVIIKKO KELLO 19 TOTEUTTAJINA VAPAAEHTOISIA NUORIA SANAT TULEE TÄHÄN RUUDULLE, MYÖS PUNAISESTA NUORTEN VEISUKIRJASTA VOI LAULAA LINNAINMAAN MESSU JOKA KESKIVIIKKO KELLO 19 TOTEUTTAJINA VAPAAEHTOISIA NUORIA SANAT TULEE TÄHÄN RUUDULLE, MYÖS PUNAISESTA NUORTEN VEISUKIRJASTA VOI LAULAA ALKULAULU VIRRET OVAT KIRKON YHTEISIÄ RUKOUKSIA.

Lisätiedot

Viidensadan keljarukoussääntö

Viidensadan keljarukoussääntö Viidensadan keljarukoussääntö www.ortodoksi.net Optinan luostarin Viidensadan keljarukoussääntö Rukoussäännön nimi tulee siitä, että se on kehitetty Optinan luostarissa ja siihen kuuluu muiden tekstien

Lisätiedot

Ohje konfirmaation toimittajille

Ohje konfirmaation toimittajille 2016 Ohje konfirmaation toimittajille Espoon tuomiokirkkoseurakunta Sisältö 1. Konfirmaation suunnittelu 2. Mistä täytyy huolehtia ennen konfirmaatiota 3. Ohjeita konfirmaatioharjoituksiin 4. Ohjeita konfirmaatioon

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

3 esijuhlan tai juhlan stikiiraa 5 pyhän stikiiraa Kunnia pyhän doksastikon Nyt esijuhlan tai juhlan doksastikon

3 esijuhlan tai juhlan stikiiraa 5 pyhän stikiiraa Kunnia pyhän doksastikon Nyt esijuhlan tai juhlan doksastikon Päivitetty 10.9.2014 JUHLAN PALVELUKSET ESI- JA JÄLKIJUHLAN AIKANA Kun esi- tai jälkijuhlaan osuu polyeleotason juhla tai toimitetaan vigilia temppelin pyhälle tai suurelle pyhälle. EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. 15 vuotta täyttänyt, joka on kastettu oikein, otetaan kirkon jäseneksi siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen tunnustaa kirkon uskon (KJ 1:3). Jos henkilö on käynyt rippikoulun, ei jäseneksi ottaminen

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

P/E Meidän auttajamme on Her - ra,

P/E Meidän auttajamme on Her - ra, Rukoushetken rakenne noudattaa pienen rukoushetken kaavaa. Rakennetta voidaan käyttää soveltaen. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Rukoushetken laulettavaksi merkityt

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla

TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla Päivitetty 21.9.2014 TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla Vigiliaa ennen toimitetaan pieni (vähäinen) ehtoopalvelus. Mikäli temppelin pyhälle ei ole omia pienen ehtoopalveluksen

Lisätiedot

Perhemessu. Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen.

Perhemessu. Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. Perhemessu Perhemessu on seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus, jossa otetaan huomioon erityisesti lapsiperheet. itä voidaan viettää sunnuntain tai muun pyhäpäivän pääjumalanpalveluksena. Messun valmistelussa

Lisätiedot

Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas

Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9 Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas 3. uudistettu painos Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta 2009 Jumalanpalveluksen

Lisätiedot

PIENI JOHDATUS MESSUN SISÄLTÖÖN

PIENI JOHDATUS MESSUN SISÄLTÖÖN PIENI JOHDATUS MESSUN SISÄLTÖÖN Sisällysluettelo Jumalan kansan juhla pieni johdatus messun sisältöön... 1 1 Yleistä messusta... 1 2 Ristikulkue... 2 3 Alkusiunaus ja vuorotervehdys... 2 4 Rippi eli synnintunnustus

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Hyvä Ystävä!

SISÄLLYSLUETTELO. Hyvä Ystävä! SISÄLLYSLUETTELO Lue tämä ensin 1 Kokooja/juontaja ja messutiimi. 2 Messusta tiedottaminen 3 Messukokoukset.. 3 Tuomasnet 4 Käsiohjelma. 4 Kolehtiperiaatteet 4 Liturgi. 5 Synnintunnustajat 6 Ehtoollisavustajat

Lisätiedot

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Hyvä Ystävä!

Sisällysluettelo. Hyvä Ystävä! Sisällysluettelo LUE TÄMÄ ENSIN.1 KOKOOJA / JUONTAJA JA MESSUTIIMI... 2 KOKOOJA / JUONTAJA... 2 MESSUSTA VIESTIMINEN... 3 MESSUKOKOUKSET... 3 TUOMASNET... 4 KÄSIOHJELMA... 4 KOLEHTIPERIAATTEET... 4 LITURGI...

Lisätiedot

MESSU MIKKELINPÄIVÄNÄ

MESSU MIKKELINPÄIVÄNÄ MESSU MIKKELINPÄIVÄNÄ YLEISTÄ Mikkelinpäivänä suosittelemme vietettäväksi perhemessua. Ehtoollisen vietto korostaa Pyhän läsnäoloa; olemme lähellä sitä Lähdettä, jota enkelitkin ylistävät, ja saamme itsekin

Lisätiedot

Kirkollisten toimitusten kirja

Kirkollisten toimitusten kirja uomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja III Kirkollisten toimitusten kirja Vihkimiset, virkaan asettamiset ja tehtävään siunaamiset Hyväksytty kirkolliskokouksessa 8. marraskuuta 2003 2 IÄY

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Konfirmaatiomessu B. Johdanto. *1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen.

Konfirmaatiomessu B. Johdanto. *1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. Konfirmaatiomessu B Konfirmaatioon voivat osallistua ne kirkon jäsenet, jotka oikeutetaan siihen rippikoulun perusteella. Konfirmaatiossa tunnustaudutaan kirkon uskoon ja saadaan oikeus käydä itsenäisesti

Lisätiedot

Viikkomessu. Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. 3. Johdantosanat. 4. Yhteinen rippi

Viikkomessu. Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. 3. Johdantosanat. 4. Yhteinen rippi Viikkomessu Viikkomessu sisältää messun eli ehtoollisjumalanpalveluksen keskeiset osat. Sen rakenteessa on väljyyttä, joka antaa tilaa hiljaisuudelle, mietiskelylle ja vapaamuotoiselle rukoukselle. Seurakuntalaisille

Lisätiedot

Hyvä Ystävä! [1] Tuomasmessun käsikirja lokakuu 2016

Hyvä Ystävä! [1] Tuomasmessun käsikirja lokakuu 2016 Sisällysluettelo LUE TÄMÄ ENSIN.1 KOKOOJA / JUONTAJA JA MESSUTIIMI... 2 KOKOOJA / JUONTAJA... 2 MESSUSTA VIESTIMINEN... 3 MESSUKOKOUKSET... 3 TUOMASNET... 4 KÄSIOHJELMA... 4 KOLEHTIPERIAATTEET... 4 LITURGI...

Lisätiedot