TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Yleistä EMCC Finland ry. on vuonna 2008 perustettu kansallinen yhdistys, jonka emojärjestö on kansainvälinen EMCC eli European Mentoring and Coaching Council. Yhdistys on tarkoitettu mentoroinnin ja coachingin tai niiden kehittämisen ja tutkimuksen parissa työskenteleville sekä aihepiiristä kiinnostuneille yksityisille henkilöille ja yhteisöille. Yhdistys pyrkii toiminnallaan edistämään suomalaisten kansallista ja kansainvälistä verkostoitumista, hyvien käytäntöjen tunnistamista, kehittämistä ja levittämistä. 2. Tavoitteet vuodelle 2014 1. Yhdistys toteuttaa hallituksen hyväksymää strategiaansa 2013-2015. 2. Toiminnan kehittäminen varmistetaan riittävillä resursseilla. 3. Yhdistys tuottaa laadukkaita palveluja jäsenilleen ja A (akatemia), B (business) ja C (consulting) kohderyhmille. 4. Yhdistys kehittää mentoroinnin ja coachingin laatua vastaamaan kasvavaan kiinnostukseen ja koveneviin vaatimuksiin. Vuonna 2014 yhdistys keskittyi erityisesti mentoroinnin eteenpäin viemiseen, laadukkaiden mentorointipalvelujen (mm. mentorointiprojektit ja koulutukset) tukemiseen ja vahvistamiseen. 5. Jäsenmäärää kasvatetaan ja tavoitteena vuoden lopussa on 100 yksilöjäsentä ja 10 yhteisöjäsentä. 6. Yhdistyy vahvistaa rooliaan alan toimijana, lisää yhdistyksen tunnettavuutta valtakunnallisesti tunnustettuna ja arvostettuna mentoroinnin edelläkävijänä. 3. Yhdistyksen kokoukset Vuosikokous Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 31.3.2014 Helsingissä, kokouksessa oli läsnä 15 jäsentä. Kokouksen puheenjohtaja toimi Riitta Helekoski ja sihteerinä Ullamaija Kauppinen. Kokouksessa käsiteltiin säännöissä mainitut asiat. Hallitus 2014 Varsinaiset jäsenet: Riitta Helekoski puheenjohtaja Jari Saarenpää varapuheenjohtaja Johanna Järvinen-Taubert Päivi Immonen erovuorossa 2015 Sari Kejonen Varajäsenet: Satu Ahopelto Päivi Hirvasmaa
Antti Korri Risto Koskinen Sirpa Laitinen-Väänänen Hallituksen ulkopuolinen sihteeri Ullamaija Kauppinen. Hallituksen ulkopuolinen asiantuntijajäsen Annikki Järvinen. Rahastonhoitajana toimi Riitta Helekoski ja yhdistyksen kirjanpidon ja toiminnantarkastuksen hoiti Mika Piirto. Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa, joista neljä (4) kokousta Helsingissä, kolme (3) Tampereella ja kolme (3) sähköisinä kokouksina. 4. Jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden alussa 56. Yhdistykseen tuli yhdeksän (9) uutta henkilöjäsentä. Yhdistyksestä erosi yhdeksän (9) jäsentä ja yksi (1) yhteisöjäsen. Vuodenlopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 55. 5. Yhdistyksen toiminta vuonna 2014 5.1 Strategian vaatimien toimenpiteiden priorisointi Tavoitteena oli, että asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi edetään kahdella rintamalla: 1) vahvistetaan ja laajennetaan alueellista toimintaa, periaatteena: Aktiiviset mentoroinnin toimijat puhaltamaan yhteen hiileen. ja 2) lisätään yhdistyksen tunnettavuutta ja roolia alan toimijana ja asiantuntijana. Hallitus priorisoi työkokouksessaan elokuussa toimintasuunnitelman pohjalta kolme fokus aluetta; verkostoituminen, osaaminen & laatu sekä jäsenpalvelut. Kullekin aihealueelle tehtiin konkreettiset suunnitelmat ja nimettiin vastuu henkilöt. Suunnitelmat toteutetaan vuoden 2015 aikaa. 5.2 Taloudellisten resurssien varmistaminen Yhdistys toteutti toimintansa vuonna 2014 jäsenmaksutuloilla. Jäsenmaksumuistutuksia lähetettiin osalle jäsenistä useita kertoja. Lopputulos oli kuitenkin varsin hyvä, sillä vuoden lopussa vain 6 jäsenellä oli jäsenmaksu suorittamatta. Tavoitteena oli, että ryhdytään suunnittelemaan yhteistyö- ja kehityshankkeita, joihin on mahdollista hakea ulkopuolista rahoitusta. Selvitettiin yhdistyksen mahdollisuuksia osallistua jo suunnitteilla oleviin hankkeisiin, mutta vielä yhteistyökuviot eivät onnistuneet.
Tavoitteena oli myös osallistua alan toimijoiden ja yhteistyökumppanien kanssa rakennettaviin yhteisiin tapahtumiin ja sponsorisopimuksiin. Hallitus kuitenkin katsoi, että siinä onnistuaksemme meidän on ensin määriteltävä yhdistykselle selkeä, yhtenäinen toimintastrategia ja prioriteetit. Hallitus päätti keskittyä ensin tähän työhön ja keskittyä tapahtumien ja mahdollisten sponsorisopimusten hankintaan vuonna 2015. 5.3 Tarjottavat palvelut ja niiden kohderyhmät Tavoitteena oli, että yhdistys lähtee tarjottavien palveluiden suunnittelussa valittujen ABC-kohderyhmien tarpeista. Hallituksen työkokouksessa elokuussa päätettiin yhdistyksen tarjoamat palvelut ja tehtiin suunnitelma niiden käynnistämiseksi vuoden 2015 aikana. Palveluportfolion kehittämisen vastuuhenkilöiksi valittiin Riitta Helekoski ja Risto Koskinen. Osaa palveluista on jo tarjottu jäsenistölle. Vuosikokouksen yhteydessä 31.3.2014 järjestettiin Helsingissä jäsentapahtuma MentorointiTreffit. Tilaisuudessa oli 24 osallistujaa. Jäsenistölle tarjottiin lokakuussa Seinäjoella aluetapahtumaa teemana Mentorointi työyhteisöjen kehittämisessä. Tilaisuus jouduttiin valitettavasti perumaan vähäisen ilmoittautumisen vuoksi. Jäsenistölle lähettiin kolme jäsenkirjettä. Nettisivujen kautta jäsenistö sai ajankohtaista tietoa oman yhdistyksen toiminnasta ja pääsi tutustumaan kansainväliseen EMCC-toimintaan. Nettisivujen http://www.emccouncil.org/fi/ päivityksen hoiti sihteeri Ullamaija Kauppinen. 5.4 Mentoroinnin ja coachingin laadun varmistaminen Laadun varmistaminen nostettiin hallituksen työkokouksessa yhdeksi kehittämisteemaksi. EMCC:n syksyn council meetingissä käsiteltiin laatuasioita ja tuli ilmi, että moni asia vaatii vielä tarkempaa selvitystä ennen kun laatustandardeja lähdetään viemään eteenpäin Suomessa. Hallituksen oli tarkoitus syksyn 2014 aikana perehtyä asiaan ja tehdä omat suunnitelmat, mutta ne siirrettiin vuoteen 2015. Vastuuhenkilöksi valittiin varapuheenjohtaja Jari Saarenpää. Hallituksen jäsen Sari Kejonen on toiminut yhdistyksen edustajana ICF (International Coaching Federation) ja SCY (Suomen Coaching yhdistyksen) kanssa perustetussa eettisessä toimikunnassa. 5.5 Toiminta-alueen laajentaminen valtakunnalliseksi ja jäsenmäärän kasvun varmistaminen Sovittiin, että liikkeelle lähdetään neljällä toiminta-alueella: Varsinais-Suomi (Turku), Keski-Suomi (Jyväskylä), Itä-Suomi (Joensuu) ja Pohjois-Suomi (Oulu). Jokaisella alueella tulee toimimaan nimetyt vastuuhenkilöt. Yhdistyksellä ei ollut erityistä jäsenkampanjaa vuonna 2014.
5.6 Tunnettavuuden kasvattaminen ja brändin luominen Yhdistyksen esite tuli jakoon vuoden alussa. Esitettä jaetiin MentorointiTreffeiillä ja vuosikokouksessa sekä kaikissa ulkopuolisten ja jäsenten tapaamisissa. Esite laitettiin nettisivuille ja on siellä ladattavissa pdf-muodossa. Tavoitteeksi asetettiin myös, että vuoden 2015 aktivoidutaan eri tiedotusvälineissä ja somessa. Some-vastaavaksi valittiin Satu Ahopelto. 5.7 Kansainvälistyminen Tavoitteena oli, että toimitaan aktiivisesti emojärjestössä. Puheenjohtaja on pitänyt aktiivisesti yhteyttä emojärjestöön. Hallitus ja EMCC:n Executive Board pitivät yhteisen kokouksen Helsingissä 11.9.2014. Kokouksessa keskusteltiin mm. yhdistyksen tunnettavuuden lisäämisestä, markkinoinnista ja laadun varmennuksesta. EMCC:n neuvoston kokouksiin osallistuivat puheenjohtaja Riitta Helekoski 25.6.2014 ja hallituksen varajäsen Risto Koskinen 19.11.2014, jolloin hän osallistui myös EMCC:n konferenssiin. Puheenjohtaja osallistui EMCC Coaching Award valintatyöryhmään sekä on mukana EMCC mentoring research survey-suunnitteluryhmässä. Varapuheenjohtaja Jari Saarenpää toimii yhteyshenkilönä akreditointia käsittelevässä työryhmässä. Puheenjohtaja kirjoitti lyhyen koosteen yhdistyksen toiminnasta emojärjestön julkaisuun, EMCC Newsletter / Winter 2014. Kansainvälisen EMCC julkaisun (International Journal of Mentoring and Coaching), toimitusneuvostoon (Editorial Board) valittiin hallituksemme asiantuntijajäsen Annikki Järvinen. Kansainvälisistä tapahtumista tiedotettiin yhdistyksen nettisivuilla ja jäsenkirjeissä. 6. Yhdistyksen talous Toimintansa varmistamiseksi yhdistys on kerännyt henkilöjäseniltään jäsenmaksun joka oli 90 euroa ja uudet liittyvät jäsenet ovat maksaneet lisäksi 30 liittymismaksun. Yhteisöjäsenien vastaavat maksut ovat olleet 150 euroa ja 30 euroa. Jäsenmaksuista ja liittymismaksuista osa on maksettu emoyhdistykselle. Vuoden lopussa yhdistyksen taloudellinen tilanne on hyvä.
7. Loppukatsaus Yhdistys on toteuttanut määriteltyä strategiaa ja vuosiksi 2014-2015 määriteltyä toimintasuunnitelmaa. Hallituksen määrittelemien fokusalueiden implementointi alkaa vuoden 2015 aikana. Kertomusvuonna yhdistyksen talous on ollut vakaa ja toteutunut talousarvion mukaisesti. Yhdistyksen toiminta on ollut aktiivista. Yhteistyötä muiden alan toimijoiden kanssa on käynnistetty ja erityisesti yhteinen eettinen toimikunta ICFn ja SCYn kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. Toiminnan ja palvelujen jatkuva kehittäminen kiinnostaviksi ja alueellinen laajeneminen sekä uusien jäsenien rekrytointi asettaa haasteita niin yhdistyksen hallitukselle kuin alueilla jo toimiville jäsenille. Yhdistyksen tunnettavuuden ja some-näkyvyyden lisäämiseksi aloitettu työ jatkuu vuoden 2015 aikana. Yhdistys on pyrkinyt aktiivisella osallistumisella vaikuttamaan emojärjestö EMCC:n kehittämiseen, niin että se palvelee ja tukee entistä paremmin kansallisten yhdistysten toimintaa. Yhdistys on osallistunut aktiivisesti EMCC Councelin sekä useiden työryhmien toimintaan ja onnistunut myös vaikuttamaan sen päätöksiin toivomallaan tavalla. Hallitus 4.2.2015