1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2015 - helmikuu 2016 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon. Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Juoksutus Riitaojan suuntaan ei ollut näytteenottohetkellä käynnissä. Sivakkojoen asema 18 oli helmikuussa pohjaan asti jäässä, eikä näytettä saatu. Kaivosvesi Kaivoksesta pumpattavassa vedessä esiintyi kiintoainetta ja veden pharvo osoitti emäksisyyttä. Typen yhdisteitä esiintyi aiempaan tapaan vedessä erittäin runsaasti, kokonaistypestä selvästi suurin osa oli räjähdeaineiden käyttöön viittaavassa nitraattimuodossa. Kokonaisfosforin pitoisuus oli rehevän veden tasoa. Sulfaatin pitoisuus oli selvästi koholla, samoin sähkönjohtavuus osoitti voimakasta suolojen vaikutusta. Sulfaatin ja suolojen vaikutus oli keskimääräistä voimakkaampaa. Liukoisten metallien pitoisuudet olivat yleisesti pieniä tai alle määritysrajan. Kaivoksesta pumpattava vesi kuuluu kaivoksen sisäiseen kiertoon. Lietoja (asemat 51 ja 55) Lietojan vesi oli väriluvun ja CODMn-pitoisuuden perusteella voimakkaan humusleimaista, rautapitoista ja veden ph-arvot osoittivat vähintään lievää happamuutta. Sähkönjohtavuusarvot osoittivat vähäistä elektrolyyttien määrää. Kokonaisfosforin pitoisuudet olivat rehevän veden tasoa. Raskasmetallien pitoisuudet jäivät alle määritysrajan tai pieniksi. www.ymparistotutkimus.fi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
2 / 3 Alajoki Alajoen asemalla vesi oli myös lievästi hapanta, voimakkaan humusleimaista, erittäin rautapitoista ja niukkaelektrolyyttistä. Kokonaisfosforin pitoisuus oli rehevän veden tasoa. Raskasmetallien pitoisuudet olivat pieniä tai alle määritysrajan. Selkeytysallas Selkeytysaltaassa veden ph-arvo osoitti lievää emäksisyyttä. Allastus pienensi selvästi mm. kiintoainepitoisuutta kaivosveteen verrattuna, typen yhdisteiden pitoisuudet olivat lähellä kaivoksesta pumpattavaa vettä. Kokonaistypestä selvästi suurin osa oli nitraattimuodossa. Vedessä oli runsaasti suoloja, sulfaatin pitoisuus ja sähkönjohtavuus sekä kokonaisfosforin nousivat kaivoksesta pumpattavaan veteen nähden. Kokonaisfosforin pitoisuus oli kaivosveden tavoin rehevän veden tasoa ja myös selvästi keskimääräistä tasoa pienempi. Metallipitoisuudet olivat yleisesti pieniä tai alle määritysrajan. Syanidin pitoisuus oli alle määritysrajan. Selkeytysaltaan vesi on rikastamon kiertovettä. Purkuoja Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Purkuojan virtaama oli kolmiopadon mukaan vain noin 0,23 l/s. Veden ph-arvo oli lähellä neutraalia vettä ja kokonaisfosforin pitoisuus oli rehevän veden tasoa. Typen yhdisteiden pitoisuudet olivat edelleen hieman koholla, mutta esimerkiksi selkeytysaltaaseen nähden selvästi pienemmät. Kokonaistypestä selvästi suurin osa oli nitraattimuodossa. Sulfaatin pitoisuus oli koholla ja myös keskimääräistä suurempi, samoin kuin sähkönjohtavuusarvo. Metallien pitoisuudet jäivät yleisesti pieniksi tai alle määritysrajan, nikkelin pitoisuus oli kuitenkin selkeytysallasta suurempi ja myös aseman aiempaa tasoa suurempi. Myös arseenin pitoisuus oli aseman keskimääräistä tasoa suurempi. Kiintoaineen, nikkelin ja arseenin pitoisuudet sekä veden ph-arvo olivat ympäristöluvan mukaisia. Riitaoja Riitaojassa veden ph-arvo osoitti happamuutta. Vesi oli humusleimaista ja rautapitoista. Vedestä todettiin hieman kohonnut pitoisuus sulfaattia, sähkönjohtavuus osoitti myös lievää suolojen vaikutusta. Sulfaatin ja typen yhdisteiden pitoisuudet sekä sähkönjohtavuus olivat laskeneet kuitenkin selvästi esimerkiksi purkuojan tasosta. Kokonaisfosforin pitoisuus oli lievästi rehevän veden tasoa. Raskasmetallien pitoisuudet olivat pieniä tai alle määritysrajan. www.ymparistotutkimus.fi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
3 / 3 Sivakkojoki Sivakkojoen aseman 22 vesi oli hapanta, niukkaelektrolyyttistä sekä humus- ja rautapitoista. Kokonaisfosforin pitoisuus oli rehevän veden tasoa. Raskasmetallien ja sulfaatin pitoisuudet olivat pieniä. Kuukausittaisessa seurannassa (8.12.2015 ja 26.1.2016) liukoisten nikkelin, lyijyn ja kadmiumin pitoisuudet olivat pieniä. Hattujärvi Hattujärven asemalla 3 (Korkeasaari) alusveden happitilanne oli välttävä. Matalammalla asemalla 2 (Rutnikkaniemen länsipuoli) alusveden happitilanne oli vielä hyvä ja lämpötilakerrostuneisuus lievempää. Päällysveden kokonaisfosforin perusteella Hattujärvi luokittui lievästi reheväksi. Asemien vesi oli päällysvedessä hapanta ja humusleimaista, happamuus ja humusleimaisuus olivat voimakkaammat lähempänä Sivakkojoen suualuetta sijaitsevalla asemalla 3. Rautaa todettiin asemilta runsaasti. Raskasmetallien pitoisuudet olivat kokonaisuudessaan molemmilla asemilla pieniä tai alle määritysrajan. Talousvesi, toimiston keittiön hana Talousveden veden laatu täytti tutkittujen suureiden osalta STM:n juomavedelle asettamat (STM:n asetus nro 401,17.5.2001) laatuvaatimukset ja -suositukset veden ph-arvoa lukuun ottamatta. SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tuomas Puranen MMM, limnologi www.ymparistotutkimus.fi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 1/4 Endomines Oy Pampalon kaivoksen tarkkailu (5127) Pvm. Hav.paikka Lämpöti Happi Happi% ph Sähkönj. Väriluku Sameus K-aine COD-Cr COD-Mn Kok. N NH4-N NO3N+NO2N NO3-N NO2-N Kok. P Kalsium Ca liuk Kalium Kalium liu Magnesium Mg liuk Natrium Na liuk Sulfaatti Rauta oc mg/l Kyll % ms/m mg/l Pt FNU mg/l mg/l O2 mg/l O2 µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l µg/l 8.12.2015 5127 / Sivakk22 Sivakkojoki 22, joen suu Näytt.ottaja Mutanen Henna; 0,1 26.1.2016 5127 / Sivakk22 Sivakkojoki 22, joen suu Näytt.ottaja Henna Mutanen; 0,1 17.2.2016 5127 / Kaivosve Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) Klo 10:15; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0,1 3,4 8,0 110 7 26 <30 39000 32000 30 130 25 14 51 340 17.2.2016 5127 / Lietoja Lietoja 51 Klo 9:25; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -7,5 C-ast; Pilv. 7 /8; 0,1 0,10 6,0 5,0 190 <1 26 480 68 18 5,1 1,1 1,6 1,7 7,0 1000 17.2.2016 5127 / Lieto Lietoja 55 Klo 11:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -7,5 C-ast; Pilv. 7 /8; 0,1 0,10 6,3 5,3 170 <1 20 510 91 22 5,8 1,1 1,5 1,8 6,4 1300 17.2.2016 5127 / Alajoki Alajoki 9 Klo 12:50; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -7,5 C-ast; Pilv. 7 /8; 0,1 0,10 6,0 3,9 200 2,7 21 640 73 38 3,7 0,78 1,1 1,8 2,5 3200 17.2.2016 5127 / Sallas Selkeytysallas Klo 10:35; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0,1 1,1 7,4 130 23 6,9 <30 37000 31000 45 150 38 16 57 410 1000 17.2.2016 5127 / Purkuoja Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi Klo 11:00; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Virt 0,23 l/s; 0,1 0,20 6,9 96 9 11 <30 2800 2100 36 120 17 18 44 380 2100 16.2.2016 5127 / Riitao23 Riitaoja 23 Klo 13:30; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 6 /8; 0,1 0,10 5,7 20 160 1,5 26 600 28 27 15 6,0 3,0 11 62 2000 16.2.2016 5127 / Sivakk22 Sivakkojoki 22, joen suu Klo 13:05; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 6 /8; 0,1 0,10 5,7 3,9 300 <1 38 560 46 37 3,7 0,93 0,86 2,0 5,4 2300 16.2.2016 5127 / Hattu2 Hattujärvi 2 Rutnikkaniemen länsipuoli Kok.syv. 4,1 m; Näk.syv. 1,2 m; Jää 48 cm; Lumi 3 cm; Klo 12:50; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 8 /8; 1 0,10 13,6 93 6,0 3,5 220 0,69 <1 26 520 41 25 3,7 0,97 0,64 1,9 5,6 1700 3,0 1,6 10,2 73 5,5 2,9 270 1,0 <1 35 550 37 22 3,2 0,55 0,50 1,3 3,3 1600 16.2.2016 5127 / Hattu3 Hattujärvi 3 Korkeasaari Kok.syv. 7,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Jää 46 cm; Lumi 30 cm; Klo 12:30; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 8 /8; 1 0,10 10,6 72 5,2 3,1 330 1,2 <1 42 610 36 26 3,4 0,52 0,58 1,5 3,5 1800 6,0 2,7 6,0 44 5,3 3,1 310 1,6 <1 40 620 41 31 3,4 0,60 0,59 1,5 3,8 1900 17.2.2016 5127 / Toimisto Toimiston keittiö, talousvesi Klo 9:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Hana 15,3 6,4 13 <5 <0,1 <0,5 9 220 49 8,6 0,95 3,8 5,1 3,4
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 2/4 Endomines Oy Pampalon kaivoksen tarkkailu (5127) Pvm. Hav.paikka Rauta liuk Mangaani Sinkki Sinkki liu Kupari Kupari liu Kromi Kromi liuk Nikkeli Ni liuk Kadmium Cd liuk Arseeni Arsee liuk Lyijy Lyijy liuk Hg liuk. Fluoridi Radon Kok.kov. Syanidi Kok.kolitC E. colic Ulkonäkö Haju µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l Bq/l mmol/l µg/l MPN/100 ml MPN/100 ml 8.12.2015 5127 / Sivakk22 Sivakkojoki 22, joen suu Näytt.ottaja Mutanen Henna; 0,1 1,4 0,062 0,57 26.1.2016 5127 / Sivakk22 Sivakkojoki 22, joen suu Näytt.ottaja Henna Mutanen; 0,1 1,3 0,019 0,66 17.2.2016 5127 / Kaivosve Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) Klo 10:15; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0,1 470 1,4 1,3 1,9 7,4 0,021 9,5 <0,05 <0,005 17.2.2016 5127 / Lietoja Lietoja 51 Klo 9:25; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -7,5 C-ast; Pilv. 7 /8; 0,1 1,7 0,56 0,94 1,6 0,017 1,3 0,29 <0,005 17.2.2016 5127 / Lieto Lietoja 55 Klo 11:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -7,5 C-ast; Pilv. 7 /8; 0,1 7,9 0,63 1,0 1,7 0,014 3,9 0,28 <0,005 17.2.2016 5127 / Alajoki Alajoki 9 Klo 12:50; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -7,5 C-ast; Pilv. 7 /8; 0,1 2,7 0,73 1,8 1,9 0,018 2,0 0,31 <0,005 17.2.2016 5127 / Sallas Selkeytysallas Klo 10:35; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; 0,1 5,4 1,6 2,2 11 0,055 8,6 0,47 <0,005 <5 17.2.2016 5127 / Purkuoja Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi Klo 11:00; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Virt 0,23 l/s; 0,1 8,0 1,6 1,3 35 0,19 11 0,29 <0,005 16.2.2016 5127 / Riitao23 Riitaoja 23 Klo 13:30; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 6 /8; 0,1 9,1 0,44 0,92 2,2 0,050 5,2 0,22 <0,005 16.2.2016 5127 / Sivakk22 Sivakkojoki 22, joen suu Klo 13:05; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 6 /8; 0,1 2,7 0,37 0,76 0,85 0,86 0,010 0,013 5,9 0,61 0,54 0,005 16.2.2016 5127 / Hattu2 Hattujärvi 2 Rutnikkaniemen länsipuoli Kok.syv. 4,1 m; Näk.syv. 1,2 m; Jää 48 cm; Lumi 3 cm; Klo 12:50; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 8 /8; 1 2,8 0,51 0,56 0,66 <0,01 9,5 0,47 <0,005 3,0 3,6 0,53 0,61 1,2 <0,01 7,6 0,47 0,006 16.2.2016 5127 / Hattu3 Hattujärvi 3 Korkeasaari Kok.syv. 7,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Jää 46 cm; Lumi 30 cm; Klo 12:30; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Ilm.lt. -5 C-ast; Pilv. 8 /8; 1 4,8 0,61 0,80 0,88 0,018 7,2 0,58 0,009 6,0 4,7 0,60 0,78 0,87 0,014 7,4 0,60 0,007 17.2.2016 5127 / Toimisto Toimiston keittiö, talousvesi Klo 9:40; Näytt.ottaja Ilkka Kinnunen; Hana 15 <0,1 34 <30 0,36 0 0 Kirkas Ei todettu
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 3/4 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ HAVAINTOPAIKAT 5127 / Alajoki = Alajoki 9 (6985242-723790) 5127 / Hattu2 = Hattujärvi 2 Rutnikkaniemen länsipuoli (6988542-712451) 5127 / Hattu3 = Hattujärvi 3 Korkeasaari (6989927-712149) 5127 / Kaivosve = Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) 5127 / Lieto = Lietoja 55 (6989368-717114) 5127 / Lietoja = Lietoja 51 (6990695-715951) 5127 / Purkuoja = Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi 5127 / Riitao23 = Riitaoja 23 (6990791-714917) 5127 / Sallas = Selkeytysallas 5127 / Sivakk22 = Sivakkojoki 22, joen suu (6989968-712874) 5127 / Toimisto = Toimiston keittiö, talousvesi MÄÄRITYKSET Kok.syv. = Kokonaissyvyys (m) Näk.syv. = Näkösyvyys (m) Ilm.lt. = Ilman lämpötila (ast-c) Pilv. = Pilvisyys (0-8) Jää = Jään paksuus (cm) Lumi = Lumen paksuus (cm) Virt = Lämpöti = Lämpötila Happi = SFS-EN 25813 (31.5.1993) Happi% = Kyllästys%, laskennallinen suure ph = SFS 3021 (15.2.1974), muunneltu Sähkönj. = SFS-EN 27888 (1994),korj. 25oC, mittaus huon.lämpöt. Väriluku = SFS-EN ISO 7887, osa 6 (2012) Sameus = SFS-EN ISO 7027 (30.6.2000) K-aine = SFS-EN 872 (2005), suodatin Whatman GF/C COD-Cr = ISO 15705 (2002), fotometrinen menetelmä COD-Mn = SFS 3036 (1981), autom.titraus Kok. N = SFS 5055 (22.8.1988), muunneltu NH4-N = Sisäinen FIA-menetelmä, Lachat 10-107-06-1-F NO3N+NO2N = SFS-EN ISO 13395 (070197), FIA-menetelmä NO3-N = SFS-EN ISO 13395 (070197), FIA-menetelmä NO2-N = SFS-EN ISO 13395 (070197), FIA-menetelmä Kok. P = SFS-EN ISO 15681-1 (2005) Kalsium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Ca liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kalium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Kalium liu = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Magnesium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Mg liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Natrium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Na liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Sulfaatti = SFS-EN ISO 10304-1 (2009), ionikromatograf.menetelmä Rauta = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Rauta liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Mangaani = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Sinkki = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Sinkki liu = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kupari = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Kupari liu = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kromi = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Kromi liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Nikkeli = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Ni liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kadmium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Cd liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Arseeni = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Arsee liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Lyijy = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Lyijy liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Hg liuk. = SFS-EN ISO 17852 (2008), AFS, suodatettu Fluoridi = SFS-EN ISO 10304-1 (2009), ionikromtograf. menetelmä Radon = Radek, STUK:n ohje Kok.kov. = Sis.menet.,autom.titraus (SFS 3003; 1987) Syanidi = EPA 335.3 Kok.kolitC = SFS-EN ISO 9308-2:2014 E. colic = SFS-EN ISO 9308-2:2014 Ulkonäkö =
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 1, sivu 4/4 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ Kirkas = Näytevesi kirkas Haju = Alustava haju Ei todettu = Ei vierasta hajua MUITA MERKINTÖJÄ P = määritys kesken, E = tulos hylätty, < = pienempi kuin,> = suurempi kuin, ~ = noin.