Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 2017"

Transkriptio

1 / 2 Stora Enso Oyj A 74.6 Varkauden tehdas Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk Joroisten ympäristönsuojelultk Etelä-Savon ely-keskus Haukiveden vesistötarkkailun tulokset keväältä 207 Lähetämme ohessa Haukiveden vesistötarkkailun tulokset toukokuulta 207. Analyysitulokset kokonaisuudessaan sekä kartta havaintoasemien sijainnista on esitetty liitteessä. Pirtinvirran organotina- ja raskasmetallitukokset ovat tulosliitteessä, mutta niiden kuormat lasketaan vasta vuosiyhteenvetoon. Asemilta Huruslahti, Ykspuu, Akonniemi ja Siitinselkä 34 näyte otettiin puolivälistä. Happinäyte on asemilta päällys- ja alusvedestä. Saviluodosta 34 ja Heposelältä 35 näytteet otettiin alus- ja päällysvedestä. Kevään näytteenotossa vesi oli osin keskimääräistä. Kokonaisfosfori ja - typpi olivat asemilla yleisesti matalia, mihin osaltaan saattoi vaikuttaa viimeisen yli puolen vuoden säät: syksy oli kuiva, minkä jälkeen alkoi pakastaa lokakuussa, talvi jatkui lähes normaalina kevääseen, joka oli kylmä, lumet haihtuivat pitkälti tuulisessa ja aurinkoisessa kylmässä kevään säässä. Em. vähensi osaltaan valumaa ja hajakuormituksen määrää keväällä. Näytteet otettiin vasta toukokuun lopussa, 30.5., osaltaan kylmän kevään takia: jäät sulivat myöhässä. Tarkkailuvelvollisten kuormitusvaikutus jäi lieväksi tai ei ollut selvästi havaittavissa. Huruslahdessa syvänne oli sekoittunut ja näyte otettiin vesipatsaan puolivälistä 0 m syvyydestä. Veden happipitoisuus oli erinomainen ja ph neutraali. Vesi oli laadultaan tavanomaista, ravinteiltaan jopa karua. Pirtinvirrassa vedenlaatu oli Huruslahden kaltaista, lähes karua. Voimakanavan vesi oli Pirtinvirran kaltaista niukkaravinteista. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy

2 2 / 2 Varkauden tehtaiden alapuolella Ykspuussa vesimassa oli sekoittunut ja näyte otettiin puolivälistä, 3 m syvyydestä. Veden happitilanne oli erinomainen ja laatu pitkälti Voimakanavan ja Pirtinvirran kaltaista. Varkauden tehtaiden vaikutusta ei ollut analyysituloksissa erotettavissa. Varkauden kaupungin jätevedenpuhdistamon alapuolella Akonniemessä vesipatsas oli sekoittunut ja veden laatu oli tavanomaista parempi. Happitilanne oli kevättäyskierron jälkeen eriomainen myös alusvedessä. Puhdistamon purkuvedet nostivat lievästi veden kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuutta verrattuna Ykspuuhun. Kokonaisfosforipitoisuus oli Ykspuun tasolla. Typpipitoisuudet laskivat alempana Siitinselällä sekä Saviluodossa. Kokonaisfosforipitoisuus oli Saviluodossa yläpuolisia asemia korkeampi. Myös Heposelällä veden laatu oli yläpuolisten selkien kanssa saman laatuista. Kokonaisfosfori oli Saviluotoa matalampi. Happitilanne oli kaikilla paikoilla erinomainen. SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Minna I Kukkonen tutkija, FL Liite Analyysitulokset Kartta Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy

3 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite, sivu /3 Haukiveden yhteistarkkailu (74) Pvm. Hav.paikka Org.tinat Sinkki Tina Kupari Nikkeli Hg mikr Lämpöti Happi Happi% ph Sähkönj. Väriluku K-aine NO3N+NO2N PO4-P COD-Mn Kok. N NH4-N µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l oc mg/l Kyll % ms/m mg/l Pt mg/l µg/l µg/l mg/l O2 µg/l µg/l / VO54 Voimakanava 54 Klo 7:05; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 2 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.;,0 9,4,5 00 7,0 5,2 62 2, / PIRTINVI Pirtinvirta Klo 5:40; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 2 C-ast;,0 kts.liite 5,5 <,0,9,5 <0,02 9,4,4 99 7, 5,2 6 2, 0, / YKSPUU Haukivesi Siitinselkä Ykspuu Kok.syv. 7,9 m; Näk.syv. 2, m; Klo 5:20; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.; 9,3, ,3 7, 5,2 6 2,6 80 < ,9 9,2, / AKONNIEM Haukivesi Siitinselkä Akonniemi Kok.syv. 8,7 m; Näk.syv. 2, m; Klo 4:55; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.; 0,0, ,0 7, 5,2 60 2,7 80 <2 9, ,7 8,9, / 34 Haukivesi Siitinselkä 34 Kok.syv. 5,0 m; Näk.syv. 2, m; Klo 4:25; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.;,, ,5 7, 5,4 6 2,5 80 < ,0 9,5, / 34 Haukivesi Saviluoto 34 Kok.syv. 32,0 m; Näk.syv. 2,4 m; Jää cm; Lumi 270 cm; Klo 3:30; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 4 /8; 0,7,4 00 7,2 5, < ,0 6,6,5 94 7,0 5, <2 9, / 35 Haukivesi Heposelkä 35 Kok.syv. 48, m; Näk.syv. 3, m; Klo 2:25; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. m/s; Tuulsuunt. 80 ast.; 9,6,7 00 7,4 5, , 5,5,7 93 7,0 5, 54 9, / Haukivesi Huruslahti Kok.syv. 26,7 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 6:00; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 2 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.; 0,3, ,0 7,0 5,5 6 2, ,7 8,5 0,9 93

4 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite, sivu 2/3 Haukiveden yhteistarkkailu (74) Pvm. Hav.paikka Kok. P µg/l / VO54 Voimakanava 54 Klo 7:05; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 2 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.;, / PIRTINVI Pirtinvirta Klo 5:40; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 2 C-ast;, / YKSPUU Haukivesi Siitinselkä Ykspuu Kok.syv. 7,9 m; Näk.syv. 2, m; Klo 5:20; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.; 3 6, / AKONNIEM Haukivesi Siitinselkä Akonniemi Kok.syv. 8,7 m; Näk.syv. 2, m; Klo 4:55; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.; 0 2 7, / 34 Haukivesi Siitinselkä 34 Kok.syv. 5,0 m; Näk.syv. 2, m; Klo 4:25; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.; 0 4, / 34 Haukivesi Saviluoto 34 Kok.syv. 32,0 m; Näk.syv. 2,4 m; Jää cm; Lumi 270 cm; Klo 3:30; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 4 /8; 4 3, / 35 Haukivesi Heposelkä 35 Kok.syv. 48, m; Näk.syv. 3, m; Klo 2:25; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 0 C-ast; Pilv. 4 /8; Tuulnop. m/s; Tuulsuunt. 80 ast.; 0 47, / Haukivesi Huruslahti Kok.syv. 26,7 m; Näk.syv. 2,2 m; Klo 6:00; Näytt.ottaja Laulajainen Jukka; Ilm.lt. 2 C-ast; Pilv. 5 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 270 ast.; 0 25,7

5 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite, sivu 3/3 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ HAVAINTOPAIKAT 74 / = Haukivesi Huruslahti 74 / 34 = Haukivesi Siitinselkä / 34 = Haukivesi Saviluoto / 35 = Haukivesi Heposelkä / AKONNIEM = Haukivesi Siitinselkä Akonniemi 74 / PIRTINVI = Pirtinvirta 74 / VO54 = Voimakanava / YKSPUU = Haukivesi Siitinselkä Ykspuu MÄÄRITYKSET Kok.syv. = Kokonaissyvyys (m) Näk.syv. = Näkösyvyys (m) Ilm.lt. = Ilman lämpötila (ast-c) Pilv. = Pilvisyys (0-8) Tuulnop. = Tuulen nopeus (m/s) Tuulsuunt. = Tuulen suunta (ast.) Jää = Jään paksuus (cm) Lumi = Lumen paksuus (cm) Org.tinat = Kts. liite kts.liite = todettu, tulokset liitteessä Sinkki = ICP-MS, SFS-EN ISO ja -2, SFS-EN ISO , mikr Tina = ICP-MS, happohajotus Kupari = ICP-MS, SFS-EN ISO ja -2, SFS-EN ISO , mikr Nikkeli = ICP-MS, SFS-EN ISO ja -2, SFS-EN ISO , mikr Hg mikr = SFS-EN ISO 7852 (2008), SFS-EN ISO , mikr Lämpöti = Lämpötila Happi = SFS-EN 2583 (993) Happi% = Kyllästys%, laskennallinen suure ph = SFS 302 (979), muunneltu Sähkönj. = SFS-EN (994), korj. 25 C, mittaus huoneen lämpöt. Väriluku = SFS-EN ISO 7887, osa 6 (202) K-aine = SFS-EN 872 (2005), suodatin Whatman GF/C NO3N+NO2N = SFS-EN ISO 3395 (997), FIA-analysaattori PO4-P = Sis. FIA-men. LA64, perustuu SFS-EN ISO 568- (2005),suod. COD-Mn = SFS 3036 (98) Kok. N = SFS-EN ISO 2944:200, CFA -menetelmä NH4-N = Sis. CFA-menet, OPA-fluoresenssi, Marine Chemistry 57 (997) Kok. P = SFS-EN ISO (2003), CFA -menetelmä MUITA MERKINTÖJÄ P = määritys kesken, E = tulos hylätty, < = pienempi kuin,> = suurempi kuin, ~ = noin.

6 Eurofins Pvm: / Tutkimustodistus Projekti: /79 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuopion yksikkö Yrittäjäntie KUOPIO Tutkimuksen nimi: SKVSY, 207/2952 Asiakkaan viite: Työ nro 74 Näytteenottopiste: 207/2952 Näytteenottopvm: Näyte saapui: Analysointi aloitettu: Vesitutkimus Määritys 7SL03409 Yksikkö Menetelmä Esikäsittely, mikroaaltohajotus, typpihappo ok RA300 L Tina (Sn) <,0 µg/l RA3000¹ L Organotinat tod. RA4059¹ L Mono-oktyylitina 0,004 µg/l RA4059¹ L ¹ FINAS -akkreditoitu menetelmä. Mittausepävarmuus ilmoitetaan tarvittaessa. Akkreditointi ei koske lausuntoa. Eurofins Environment Testing Finland Oy Anri Aallonen FM, kemisti, Laboratoriot L Analysoitu Lahdessa Jakelu alihankinta@ymparistotutkimus.fi Menetelmien kuvaukset RA4059 Organotinat Organotinayhdisteet (liitteessä) määritettiin kationina derivatisoinnin ja liuotinuuton jälkeen käyttäen GC/HRMS-tekniikkaa (mod. SFS-EN 7353 ja mod. ISO TC 90/SC 3 N 69). Menetelmässä ei vastata toteamisrajan ja määritysrajan välissä olevia tuloksia. Mittausepävarmuus on % yhdisteestä riippuen. Tutkimustodistuksen osittainen julkaiseminen on sallittu vain laboratorion kirjallisella luvalla.testaustulokset koskevat vain tutkittua näytettä Eurofins Environment Testing Finland Oy Niemenkatu 73, 540 Lahti Kilterinkuja 2, 0600 Vantaa Y-tunnus Kotipaikka Lahti

7 Eurofins Environment Testing Finland Oy SL03409 RA4059 ORGANOTINAT * Kaasukromatografinen menetelmä, GC/MS/MS VESI Määritysraja µg/l Monobutyylitina 0,00 Dibutyylitina 0,00 Tributyylitina 0,0002 Tetrabutyylitina 0,00 Monofenyylitina 0,00 Difenyylitina 0,00 Trifenyylitina 0,00 Mono-oktyylitina 0,00 Dioktyylitina 0,00 Trioktyylitina 0,005 Trisykloheksyylitina 0,005 Yhdisteet analysoidaan kationina. * akkreditoitu menetelmä, mukautuva pätevyysalue

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 20.4.2018 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk.

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 10.4.2016 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu 2015 - helmikuu

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 11.12.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017 1 / 9 LAUSUNTO A 3876 27.9.2017 Yara Suomi Oy PL 20 Tiedoksi: 71801 SIILINJÄRVI Pohjois-Savon ELY-keskus Siilinjärven kunta / Ympäristötoimisto Siilinjärven kunta Kolmisopen kyläyhdistys Tekninen osasto

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi-

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia 1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen

Lisätiedot

17VV VV 04010

17VV VV 04010 Eurofins Pvm: 15.9.2017 1/2 Projekti: 1510031322-020/13 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, syyskuu Näytteenottopvm: 6.9.2017 Näyte

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015 1 (3) Uudenkaupungin kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Pankkitie 1 23600 KALANTI Tilausnro 185289 (WTAIVA/Lähtevä), saapunut 13.10.2015, näytteet otettu 13.10.2015 Näytteenottaja: Kati Lorjo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 13.9.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Ympäristövirasto Nallinkatu 2 21200 RAISIO Tilausnro 157803 (WRAISIO/R2), saapunut 15.7.2013, näytteet otettu 15.7.2013 (13:30) Näytteenottaja: SaKo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Tekninen keskus Ympäristönvalvontapalvelut PL 100 21201 RAISIO Tilausnro 156291 (WNAANT/N1), saapunut 4.6.2013, näytteet otettu 4.6.2013 (09:40) Näytteenottaja: VS

Lisätiedot

Tutkimustodistus Projekti: /10

Tutkimustodistus Projekti: /10 1/4 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2018, heinäkuu Asiakkaan viite: PO45696 Näytteenottopvm: 16.7.2018 Näyte saapui: 18.7.2018 Näytteenottaja:

Lisätiedot

Sysmäjärvi - Heposelän alueen yhteistarkkailu elokuu 2019

Sysmäjärvi - Heposelän alueen yhteistarkkailu elokuu 2019 1 / 3 Vulcan Hautalampi LAUSUNTO 3156 Mondo Minerals B.V. Branch Finland Outokummun kaupunki Liperin kunta Viinijärven kalalaitos 1.10.2019 Tiedoksi: GTK Pohjois-Karjalan ELY-keskus Sysmäjärvi - Heposelän

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 14.10.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015 Kaivoksesta

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 31.5.2017 17-3131 #1 1 (3) Karttulan Vesiosuuskunta Kissakuusentie 8 72100 KARTTULA Tilausnro 220428 (4908/Jaks+5v), saapunut 11.5.2017,

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta 2014

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta 2014 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 12.12.2014 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 2.12.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 Kaivoksesta

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 20.9.2017 17-6793 #1 1 (3) Karttulan Vesiosuuskunta Kissakuusentie 8 72100 KARTTULA Tilausnro 226225 (4916/Jaksotta), saapunut 4.9.2017,

Lisätiedot

Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti

Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja ympäristön kehittäminen Anniina Le Tortorec Tuomas Pelkonen 10. huhtikuuta 2019 / 1 Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti Tahkolahti on osa

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu helmikuu 2016

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu helmikuu 2016 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2015 - helmikuu 2016

Lisätiedot

Mittausepävarmuus Verkostovesi ENTEROKOKIT * SFS-EN ISO :2000 pmy/100 < 1

Mittausepävarmuus Verkostovesi ENTEROKOKIT * SFS-EN ISO :2000 pmy/100 < 1 Testausseloste 2013-3904-1 1(2) Vesinäyte 16.10.2013 Maksaja Ulvilan kaupunki Ulvilan kaupunki Vesilaitos Ostolaskujen käsittely PL 77 PL 313 28401 Ulvila 28601 Pori Näytetiedot Näyte Verkostovesi Näyte

Lisätiedot

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 16.9.2013 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

17VV VV 01021

17VV VV 01021 Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 29.5.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 29.5.2015 1 (3) Heinäveden kunta Tekninen lautakunta Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI Tilausnro 188708 (4232/TALVE), saapunut 11.5.2015, näytteet otettu 11.5.2015 Näytteenottaja: Kuuva Kauko NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 15.9.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.8.2016 16-4011 #1 1 (4) Vesi-Mega Oy (posti) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Tilausnro 206203 (10070/UKKOH VO), saapunut 31.5.2016, näytteet

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 10.12.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 28.4.2017 16-2916 #4 1 (3) Kotakylän Vesiosuuskunta Tirkkonen Erkki Piilianlahdentie 15 73600 KAAVI Tilausnro 204620 (4546/Jatkuva),

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 26.-27.9.

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015 TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 178531 (WVEHMAA/P1), saapunut 4.5.2015, näytteet otettu 4.5.2015 (11:00) Näytteenottaja: Terv.tark. Konsta Kulmala NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 18-10090 #1 1 (3) Kiteen Vesikunta info@kiteenvesikunta.fi Kalapolku 11 82500 KITEE Tilausnro 245705 (4743J/VERKOSTO), saapunut 18.12.2018,

Lisätiedot

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 19.7.216 Ympäristönsuojelu, Vihti VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU 7.7.216 Vihdin puolelta Vanjokeen laskevasta kahdesta sivu-uomasta Maijanojasta ja Orhinojasta otettiin

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2016

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2016 TESTAUSSELOSTE 1 (4) Paraisten kaupunki Vesihuoltolaitos Rantatie 28 21600 PARAINEN Tilausnro 190664 (WPAR/V3), saapunut 10.5.2016, näytteet otettu 10.5.2016 (08:30) Näytteenottaja: M. Laaksonen NÄYTTEET

Lisätiedot

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017

Lisätiedot

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Pankkitie 1 23600 KALANTI Tilausnro 201219 (WKUSTAVI/P1), saapunut 9.5.2017, näytteet otettu 9.5.2017 (10:30) Näytteenottaja: Terv.tark.

Lisätiedot

Lähetämme ohessa Haukiveden yhteistarkkailun vuosiyhteenvedon

Lähetämme ohessa Haukiveden yhteistarkkailun vuosiyhteenvedon / Stora Enso Oyj VUOSIYHTEENVETO A 74.6 Varkauden tehdas Tilausnro 450062709 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy 30.3.204 Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan Vesi Oy Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 201221 (WVEHMAA/P1), saapunut 9.5.2017, näytteet otettu 9.5.2017 Näytteenottaja: Terv.tark. Kati Jorjo NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 13.5.2016 16-2916 #2 1 (3) Kotakylän Vesiosuuskunta Tirkkonen Erkki Piilianlahdentie 15 73600 KAAVI Tilausnro 204620 (4546/Jatkuva),

Lisätiedot

Í%SC{ÂÂ!5eCÎ. Korvaa* Kevitsan vesistötarkkailu, PERUS, marraskuu 2018

Í%SC{ÂÂ!5eCÎ. Korvaa* Kevitsan vesistötarkkailu, PERUS, marraskuu 2018 Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-008423-02 Tutkimusnro EUAA56-00006080 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja Timo Putkonen

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 11.3.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.9.2016 16-6969 #1 1 (3) Pieksänkosken vesiosuuskunta Väänänen Pekka Rannanmaantie 64 73360 PAJULAHTI Tilausnro 210662 (4912/Jaksott),

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan keskivaiheilla sijaitsevan Jouhtenanjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (3) Pöljän vesiosuuskunta Törnroos Jani Pohjolanmäentie 50 71800 SIILINJÄRVI Tilausnro 218285 (4358/Käyttö17), saapunut 20.3.2017, näytteet otettu 20.3.2017 Näytteenottaja: Jani Törnroos NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 13.11.2017 17-8046 #1 1 (4) Martonvaaran vesiosuuskunta Tossavainen Jarmo jarmo.tossavainen@luukku.com Tilausnro 228289 (4765J/VERJAKSO),

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Laboratorio, Joensuu TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 7.1.2015 14-9281 #1 1 (2) Liperin kunta Tekninen osasto Riikonen Kari (sposti) Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 12.4.2013. Tilausnro 153993 (WRAISIO/R1), saapunut 25.3.2013, näytteet otettu 25.3.2013 (09:00) Näytteenottaja: JS

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 12.4.2013. Tilausnro 153993 (WRAISIO/R1), saapunut 25.3.2013, näytteet otettu 25.3.2013 (09:00) Näytteenottaja: JS TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Ympäristövirasto Nallinkatu 2 21200 RAISIO Tilausnro 153993 (WRAISIO/R1), saapunut 25.3.2013, näytteet otettu 25.3.2013 (09:00) Näytteenottaja: JS NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013

Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013 Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013 Antti Lindfors ja Ari Laukkanen Luode Consulting Oy 13.6.2013 LUODE CONSULTING OY, SANDFALLINTIE 85, 21600 PARAINEN 2 Johdanto Tässä raportissa käsitellään

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (4) Outokummun kaupunki Vesihuoltopalvelut Laitinen Teemu Hovilankatu 2 83500 OUTOKUMPU Tilausnro 256433 (4031/VALVONTA), saapunut 17.9.2019, näytteet otettu 17.9.2019 (10:00) Näytteenottaja: M. Kinnunen

Lisätiedot

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Ahmoossa sijaitsevan Ahmoolammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017

Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 10.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Lihavan vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 31.5.2016

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 31.5.2016 TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 31.5.2016 16-3220 #1 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 190647 (WVEHMAA/P1), saapunut 10.5.2016, näytteet otettu 10.5.2016 (11:15) Näytteenottaja:

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Ympäristövirasto Nallinkatu 2 21200 RAISIO Tilausnro 146791 (WRAISIO/R2), saapunut 17.7.2012, näytteet otettu 17.7.2012 (09:45) Näytteenottaja: Saarenala Auli NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 26.5.2017 17-3029 #2 1 (3) Varparannan vesiosuuskunta Vatanen Kyösti info@varparannanvesihuolto.com Onkaniementie 3 81120 KATAJARANTA

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 1.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Luoteisosassa sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017

Lisätiedot

Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan länsiosassa sijaitsevan Pienojanlammen vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017

Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017 9.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Iso Heilammen veden laatu Helmi- ja heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Iso Heilammen vesinäytteet otettiin 21.2.2017 ja 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018 Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-002382-01 12.10.2018 Tutkimusnro EUAA56-00002241 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 3.8.2016 16-4925 #2 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Nervanderinkatu 9 23500 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 192720 (WUKI/N10), saapunut 12.7.2016, näytteet otettu

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1192/Snappert), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Ulf Sommardahl

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1192/Snappert), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Ulf Sommardahl Vesilaitosvesi 1.7.2019 19-1650 1 (4) Raaseporin kaupunki / Raaseporin Vesi Hallinto Törnroos, Tom PL 75 10611 RAASEPORI Tilausnro 114087 (1192/Snappert), saapunut 4.6.2019, näytteet otettu 4.6.2019 Näytteenottaja:

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot