Voitto ennen veroja oli 9,8 miljoonaa euroa (14,2 miljoonaa euroa). Voitto verojen jälkeen oli 8,0 miljoonaa euroa (9,7 miljoonaa euroa).



Samankaltaiset tiedostot
Yleisen talouden kasvun viivästyminen on lykännyt siirrettävien rakennusten hankintapäätöksiä niin kuntasektorilla kuin muun teollisuudenkin taholla.

2 (8) Kauppa nostaa Rakentajain Konevuokraamo -konsernin markkinaosuuden yli 30 prosenttiin eli johtavaksi kotimaassa.

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6)

RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2005

VELAT Korolliset velat olivat 23,4 miljoonaa euroa (19,2).

RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2005

Voitto ennen veroja oli 16,3 miljoonaa euroa (13,0). Voitto verojen jälkeen oli 11,9 miljoonaa euroa (9,2).

FINNLINES OYJ

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

Täytetty kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/ /

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE (5)

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Elecster Oyj, Pörssitiedote

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/ /

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (7)

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS , KLO KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

FINNLINES OYJ

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

OSAVUOSIKATSAUS LIIKETOIMINTARYHMÄT

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (6)

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

FINNLINES OYJ

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30

Arvo EUR /2005 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

Konsernin investointien määrä oli katsauskaudella 0,53 milj. euroa (0,07 milj. euroa).

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja Tilinpäätösjulkistus ( )

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Tilinpäätös Tammi joulukuu

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KLO 8:30

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

LASSILA & TIKANOJA OYJ OSAVUOSIKATSAUS

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Tilinpäätöstiedote

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS KLO Elecsterillä vahva vuosineljännes; liikevaihto kasvoi ja tulos parani

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

Transkriptio:

18.02.2004 11:00 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE - liikevaihto 58,7 miljoonaa euroa (61,0 miljoonaa euroa) - tulos ennen satunnaisia eriä 9,8 miljoonaa euroa (14,2 miljoonaa euroa) - tulos/osake 0,56 euroa (0,69 euroa) - osinkoehdotus 0,50 euroa/osake (0,50 euroa/osake) LIIKEVAIHTO Rakentajain Konevuokraamo Oyj:n konsernin liikevaihto laski (61,0 miljoonasta eurosta) 3,8 prosentilla 58,7 miljoonaan euroon. Emoyhtiön liikevaihto laski 5,3 prosentilla ollen 30,7 miljoonaa euroa johtuen kysynnän ja hintatason laskusta kone- ja laitevuokraus- sekä urakointitoiminnoissa. Tytärkonsernin Tilamarkkinat Oy:n liikevaihto laski 10,6 prosentilla 26,3 miljoonaan euroon johtuen vähäisistä teollisuuden investoinneista sekä odotettua pienemmästä kysynnästä kuntien koulu- ja päiväkotihankkeissa. Aiemmin osakkuusyhtiönä ollut Suomen Projektivuokraus Oy tuli kokonaan omistetuksi tytäryhtiöksi 23.10.2003 solmitulla kaupalla. Yhtiön liikevaihto 1.11.-31.12.2003 oli 2,1 miljoonaa euroa, joka sisältyy konsernin liikevaihtoon. TULOS JA KANNATTAVUUS Tulos rahoituserien jälkeen ennen satunnaisia eriä laski 31,1 prosentilla 9,8 miljoonaan euroon (14,2 miljoonasta eurosta). Tulos oli 16,7 prosenttia liikevaihdosta (23,3 prosenttia liikevaihdosta). Voitto ennen veroja oli 9,8 miljoonaa euroa (14,2 miljoonaa euroa). Voitto verojen jälkeen oli 8,0 miljoonaa euroa (9,7 miljoonaa euroa). ORGANISAATIO JA KONSERNIRAKENNE Emoyhtiön toimintaverkoston muodostaa 56 vuokrauspalvelua tarjoavaa toimipistettä, joista omia on 46 ja dealereitä 10. Kiinteistöjen kuivausta, timanttiporausta ja -sahausta sekä työmaapalvelua tarjotaan edellä mainituista omista toimipaikoista maan kattavasti 25:llä paikkakunnalla. Rakentajain Konevuokraamo Oyj:n kokonaan omistamalla Tilamarkkinat Oy:llä on keskushallinnon ja sen yhteydessä olevan toiminnan lisäksi 3 tuotantolaitosta. Konsernin omistukseen hankittiin 23.10.2003 solmitulla kaupalla Suomen Projektivuokraus Oy:n osakekannasta 60 prosenttia aikaisemmin omistetun 40 prosentin lisäksi. Pitkäkestoiseen vuokraukseen suuntautuneella toimintamallillaan Suomen Projektivuokraus Oy vahvistaa konsernin kone- ja laitevuokrauksen liiketoimintaa. Yhtiöllä on 5 vuokrauspalvelua tarjoavaa toimipistettä pääkaupunkiseudulla ja tytäryhtiöiden toimipaikat Pietarissa ja Tallinnassa. 2 (9) INVESTOINNIT JA RAHOITUS Konsernin investoinnit olivat 16,6 miljoonaa euroa (8,1 miljoonaa euroa) eli 28,2 prosenttia (13,2 prosenttia) liikevaihdosta kohdistuen pääasiassa vuokrauskalustoon sisältäen Suomen Projektivuokraus Oy:n osakkeiden oston. Kuluihin kirjatut, vuokrauskaluston ylläpitoon liittyvät hankinnat olivat konsernilla 2,3 miljoonaa euroa (2,0 miljoonaa euroa). Rahoituslaitoslainat lisääntyivät 8,2 miljoonalla eurolla ja olivat vuoden lopussa 21,8 miljoonaa euroa. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Luottamus talouden kääntymisestä kasvuun kuluvan vuoden aikana on vahvistumassa. Talouskasvun odotetaan nopeutuvan maltillisesti vuonna 2004 ja suhdannehuipun ajoittuvan seuraavalle vuodelle. Maa- ja vesirakentamisen sekä korjaus- ja asuinrakentamisen kasvun ansiosta odotetaan rakentamisen kokonaismäärän kääntyvän lievään nousuun, mikä vaikuttaa positiivisesti myös kone- ja laitevuokrauksen kysyntään. Siirtokelpoisten tilojen kysynnän odotetaan elpyvän kuluvana vuonna erityisesti kuntasektorilla huolimatta kuntien edelleen kireästä taloudellisesta tilanteesta. Kohteiden valmistuminen ajoittuu kolmannelle vuosineljännekselle. Kotimaassa seuraavien vuosien aikana toteutettavat suuret teollisuusja rakennusprojektit kasvattavat kysyntää sekä kone- ja laitevuokrauksessa että työmaatilojen vuokrauksessa. Suomen Projektivuokraus Oy vahvistaa konsernin toimintaa näillä sektoreilla. Odotamme konsernin liikevaihtoon lievää nousua vuonna 2004. Kulutason suhteuttaminen vallitsevan tilanteen mukaan jatkuu aiemmin omaksutun käytännön mukaisesti. Pitkän tähtäyksen tavoitteemme pidämme ennallaan. Kasvuennusteemme perustuu yleisen talouskasvun lisäksi vuokrausliiketoiminnan lisääntymiseen pääliiketoimintasektoreillamme sekä mahdollisiin yritysostoihin. Hyvän kannattavuuden säilyttämisen pidämme edelleen kasvua ohjaavana tekijänä. TULOS/OSAKE JA OSINGONJAKOEHDOTUS Tulos/osake oli 0,56 euroa (0,69 euroa). Hallitus esittää 2.4.2004 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan yhtiön ulkopuolisessa omistuksessa oleville osakkeille 0,50 euroa osakkeelle. Ehdotettu osinko koko osakemäärälle yhtiön omassa hallussa olevat omat osakkeet mukaan lukien olisi 75,4 prosenttia (49,9 prosenttia) tuloksesta ennen satunnaisia eriä ja 92,0 prosenttia (72,8 prosenttia) voitosta satunnaisten erien ja verojen jälkeen.

3 (9) OSAKEPÄÄOMAN KOROTTAMINEN optio-oikeuksien perusteella on vuoden 2002 aikana merkitty 106.500 B- sarjan osaketta, joiden merkintähinta oli 2,95 euroa osakkeelta. Hallitus on hyväksynyt osakemerkinnät 7.1.2003, osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 24.1.2003 ja uudet B-sarjan osakkeet tulivat Helsingin Pörssissä kaupankäynnin kohteeksi 27.1.2003. Osakepääoman korotus oli 179.120,01 euroa, jonka jälkeen osakepääoma on 23.827.028,01 euroa; emissiovoittoa kirjautui 135.054,99 euroa. Yhtiökokous 2.4.2003 päätti korottaa yhtiön osakepääomaa rahastoannilla 115.063,41 eurolla eli 23.827.028,01 eurosta 23.942.091,42 euroon uusia osakkeita antamatta korottamalla kunkin yhtiön 14.166.918 osakkeen kirjanpidollista vasta-arvoa epätarkasta noin 1,68 eurosta tasan 1,69 euroon. Rahastoanti toteutettiin siten, että ylikurssirahastosta siirrettiin osakepääomaan korotuksen määrä eli 115.063,41 euroa. Osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 11.4.2003. optio-oikeuksien perusteella on 1.1.-18.9.2003 merkitty 176.100 B- Osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 3.10.2003 ja uudet B- sarjan osakkeet tulivat Helsingin Pörssissä kaupankäynnin kohteeksi 6.10.2003. Osakepääoman korotus oli 297.609,00 euroa, jonka jälkeen osakepääoma on 24.239.700,42 euroa; emissiovoittoa kirjautui 133.836,00 euroa. optio-oikeuksien perusteella on 19.9.-7.11.2003 merkitty 217.500 B- Osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 21.11.2003 ja uudet B-sarjan osakkeet tulivat Helsingin Pörssissä kaupankäynnin kohteeksi 24.11.2003. Osakepääoman korotus oli 367.575,00 euroa, jonka jälkeen osakepääoma on 24.607.275,42 euroa; emissiovoittoa kirjautui 165.300,00 euroa. optio-oikeuksien perusteella on 8.11.-31.12.2003 merkitty 203.100 B- Hallitus hyväksyi osakemerkinnät 7.1.2004 ja osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 19.1.2004. Uudet B-sarjan osakkeet tulivat Helsingin Pörssissä kaupankäynnin kohteeksi 20.1.2004. Osakepääoman korotus oli 343.239,00 euroa, jonka jälkeen osakepääoma on 24.950.514,42 euroa; emissiovoittoa kirjautui 154.356,00 euroa. 4 (9) OMAT OSAKKEET Varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2003 hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla yhtiö ei ole hankkinut omia B-sarjan osakkeita. Varsinaisen yhtiökokouksen 4.4.2002 hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla yhtiö on hankkinut Helsingin Pörssin normaalissa kaupankäynnissä omia B-sarjan osakkeita ajalla 2.9.-15.10.2002 yhteensä 205.211 kappaletta, joista suoritettu vastike on 1.015.655,19 euroa eli keskihinta 4,95 euroa osakkeelta. Varsinaisen yhtiökokouksen 25.4.2001 hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla yhtiö on hankkinut Helsingin Pörssin normaalissa kaupankäynnissä omia B-sarjan osakkeita ajalla 31.8.-4.10.2001 yhteensä 400.800 kappaletta, joista suoritettu vastike on 1.567.051,49 euroa eli keskihinta 3,91 euroa osakkeelta. Hankittuja omia osakkeita on yhteensä 606.011 kappaletta, joista suoritettu vastike on 2.582.706,68 euroa eli keskihinta 4,26 euroa osakkeelta. Osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo on yhteensä 1.024.158,59 euroa, osuus 31.12.2003 osakepääomasta 4,16 % sekä B-sarjan osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä 4,72 % ja kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä 1,28 %. Valtuutusta omien osakkeiden luovutukseen ei ole käytetty. OPTIOLAINA Yhtiökokouksen 14.5.1998 päättämän, henkilöstölle suunnatun 27.751,00 euron optiolainan laina-aika päättyi 5.6.2001. Rahastoanti vuonna 2001 kolminkertaisti merkittävien osakkeiden lukumäärän, joten optiooikeudet oikeuttavat merkitsemään 495.000 B-osaketta 1.5.2000 alkaen ja 495.000 B-osaketta 1.5.2002 alkaen, osakemerkinnän aika päättyy 31.5.2004. Optio-oikeudet ovat kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä. Vuonna 2001 merkittiin 9.300 B-osaketta, vuonna 2002 merkittiin 106.500 B-osaketta ja kertomusvuonna merkittiin 596.700 B- osaketta eli osakkeita on merkitty yhteensä 712.500 kappaletta. Jos yhtiökokous 2.4.2004 hyväksyy hallituksen osingonjakoehdotuksen, osakkeen merkintähinta laskee 2,45 eurosta 1,95 euroon. OPTIO-OIKEUDET Yhtiökokous 4.4.2002 päätti antaa Rakentajain Konevuokraamo -konsernin avainhenkilöille optio-oikeuksia, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä 670.000 B-osaketta siten, että 335.000 B-osaketta on merkittävissä 1.5.2004-31.3.2007 ja 335.000 B-osaketta 1.5.2006-31.3.2007. Jos yhtiökokous 2.4.2004 hyväksyy hallituksen osingonjakoehdotuksen, osakkeen merkintähinta laskee 4,77 eurosta 4,27 euroon. 5 (9) VALTUUTUKSET HALLITUKSELLE Hallituksella ei ole voimassa olevia valtuutuksia osakepääoman korottamiseen, optio-oikeuksien antamiseen eikä vaihtovelkakirjalainan

ottamiseen. Yhtiökokous 2.4.2003 valtuutti hallituksen hankkimaan voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla yhtiön omia B-sarjan osakkeita enintään 708.000 kappaletta eli 5 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Yhtiökokous 2.4.2003 valtuutti hallituksen luovuttamaan kaikki edellä mainitun valtuutuksen nojalla hankitut omat B-sarjan osakkeet vastikkeena yhtiön liiketoimintaan kuuluvaa omaisuutta hankittaessa tai mahdollisissa yrityskaupoissa taikka yhteistyöjärjestelyissä. Kumpikin valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien ja korvaa yhtiökokouksen 4.4.2002 antaman valtuutuksen. Valtuutusta omien osakkeiden luovutukseen ei ole vielä käytetty. IFRS-STANDARDEIHIN SIIRTYMINEN Ensimmäinen IFRS-standardien mukainen tilinpäätös julkaistaan 1.1.2005 alkavalta tilikaudelta. IFRS-standardien käyttöönottoon valmistautuminen ja tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden muutosten selvittäminen on työn alla. Uusien laadintaperiaatteiden vaikutuksista tiedotetaan, kun muutosten vaikutukset voidaan riittävällä varmuudella määrittää. TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN TAULUKKO-OSA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.2003-31.12.2003 (1.000 e) 6 (9) 1-12/03 1-12/02 Muutos % Liikevaihto 58.729 61.036-3,8 Osuus osakkuusyritysten voitosta 775 998-22,4 Liiketoiminnan muut tuotot 326 616-47,0 Liikevoitto 10.100 14.650-31,1 Voitto ennen satunnaisia eriä 9.788 14.197-31,1 Voitto ennen veroja 9.788 14.197-31,1 Tilikauden voitto 8.021 9.731-17,6 KONSERNITASE (1.000 e) 31.12.03 31.12.02 Muutos % VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 416 404 3,0 Konserniliikearvo 11.614 12.670-8,3 Aineelliset hyödykkeet 59.151 44.885 31,8 Sijoitukset Osuudet osakkuusyrityksissä 0 4.703-100,0 Omat osakkeet 2.582 2.582 0,0 Muut sijoitukset 210 209 0,5 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 73.976 65.457 13,0 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus 3.656 2.366 54,5 Saamiset 7.208 4.065 77,3 Rahat ja pankkisaamiset 1.372 634 116,4 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 12.237 7.066 73,2 VASTAAVA YHTEENSÄ 86.213 72.523 18,9 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma 24.607 23.647 4,1 Osakeanti 497 314 58,4 Omien osakkeiden rahasto 2.582 2.582 0,0 Muu oma pääoma 25.111 23.535 6,7 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 52.798 50.080 5,4 VIERAS PÄÄOMA Laskennallinen verovelka 2.867 3.877-26,0 Pitkäaikainen vieras pääoma 12.713 6.815 86,5 Lyhytaikainen vieras pääoma 17.833 11.750 51,8 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 33.415 22.443 48,9 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 86.213 72.523 18,9 7 (9) KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (1.000 e) 1-12/03 1-12/02 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA 13.017 14.708 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -15.025-5.751 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksullinen osakeanti +1.462 +314 Omien osakkeiden ostot 0-1.016 Maksetut osingot -6.780-6.147 Pitkäaikaisten lainojen muutos +5.898-3.587 Lyhytaikaisten lainojen muutos +2.245 +1.512 Pitkäaikaisten saamisten muutos -79 0 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA YHTEENSÄ +2.746-8.924 RAHAVAROJEN MUUTOS +738 +33 RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA 634 601 RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA 1.372 634 VASTUUSITOUMUKSET, 1.000 e 31.12.03 31.12.02 Omasta puolesta Kiinteistökiinnitykset 5.662 5.662 Yrityskiinnitykset 10.957 10.957 Pantit 23.993 14.208 Takaisinostositoumukset 12.741 11.510 Työ- ja takuuaikaiset vastuut 818 491 Leasing-vastuut 58 110 Konsernilla ei ole johdannaissopimuksista aiheutuvia vastuita.

TUNNUSLUKUJA 2003 2002 Liikevaihto, 1.000 e 58.729 61.036 Liikevoitto, 1.000 e 10.100 14.650 % liikevaihdosta 17,2 24,0 Voitto ennen satunnaisia eriä, 1.000 e 9.788 14.197 % liikevaihdosta 16,7 23,3 Voitto ennen veroja, 1.000 e 9.788 14.197 % liikevaihdosta 16,7 23,3 Korolliset nettovelat, 1.000 e 20.457 13.032 Oman pääoman tuotto, % 16,4 21,1 Sijoitetun pääoman tuotto, % 15,6 24,4 Omavaraisuusaste, % 61,3 68,4 Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin, 1.000 e 16.586 8.065 % liikevaihdosta 28,2 13,2 Tilauskanta, 1.000 e 15.000 8.871 Henkilöstön määrä 447 483 Tulos/osake, e 0,57 0,72 Tulos/osake, e laimennettu x) 0,56 0,69 8 (9) Oma pääoma/osake, e 3,60 3,53 Osinko/osake, e 0,50 xx) 0,50 Osinko/tulos, % 87,7 69,4 Efektiivinen osinkotuotto % 8,70 9,42 P/E-luku 10,09 7,38 Osakekannan markkina-arvo, Meur 82,46 74,16 B-sarjan osakkeiden kurssikehitys: Alin kaupankäyntikurssi, e 4,35 4,42 Ylin kaupankäyntikurssi, e 5,90 5,70 Keskikurssi, e 5,02 5,02 A-sarjan osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä, kpl 1.728.000 1.728.000 B-sarjan osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä, kpl 12.832.518 12.332.418 A-sarjan osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa, kpl 1.728.000 1.728.000 B-sarjan osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa, kpl 12.832.518 12.332.418 B-sarjan osakkeiden vaihto, kpl 3.048.642 5.847.263 % lukumäärästä 23,76 47,41 x) Optiotodistusten oikeuttamien osakkeiden laimennusvaikutuksella oikaistuna. xx) Hallituksen esitys. LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN (1.000 e) 1-12/03 1-12/02 muutos % Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus 26.383 25.721 2,6 Timantti- ja kuivausurakointi laitevuokrauksineen 6.428 6.741-4,6 Siirtokelpoisten tilojen myynti ja vuokraus 26.332 29.447-10,6 Keskinäinen liikevaihto -415-874 LIIKEVAIHTO YHTEENSÄ 58.729 61.036-3,8 LIIKEVOITTO TOIMIALOITTAIN (1.000 e) Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus 5.886 6.923-15,0 Timantti- ja kuivausurakointi 892 1.517-41,2 Siirtokelpoisten tilojen myynti ja vuokraus 3.322 6.210-46,5 LIIKEVOITTO YHTEENSÄ 10.100 14.650-31,1 9 (9) Siirtokelpoisten tilojen myynti- ja vuokraustoimialan liikevoittoa pienentää Tilamarkkinat-Yhtiöt Oyj:n osakkeiden hankinnasta aiheutuva konserniliikearvon poisto 1.056.000 euroa. TUNNUSLUKUJA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN 1-3/03 4-6/03 7-9/03 10-12/03 10-12/02 muutos% Liikevaihto, 1.000 e 12.174 12.908 15.450 18.197 12.811 42,0 Liikevoitto, 1.000 e 1.522 2.629 3.983 1.966 2.117-7,1 % liikevaihdosta 12,5 20,4 25,8 10,8 16,5 Voitto ennen satunnaisia eriä, 1.000 e 1.419 2.476 4.012 1.881 2.122-11,4 % liikevaihdosta 11,7 19,2 26,0 10,3 16,6 Tulos/osake, e 0,07 0,13 0,21 0,16 0,11 Tulos/osake, e *) 0,07 0,12 0,21 0,16 0,10 *) Optiotodistusten oikeuttamien osakkeiden laimennusvaikutuksella oikaistuna TALOUDELLISEN TIEDOTTAMISEN AIKATAULU VUONNA 2004

Vuosikertomus viikolla 12/2004 Yhtiökokouskutsu Kauppalehdessä 15.3.2004 Varsinainen yhtiökokous perjantaina 2.4.2004 Kolmen kuukauden osavuosikatsaus perjantaina 7.5.2004 Kuuden kuukauden osavuosikatsaus tiistaina 10.8.2004 Yhdeksän kuukauden osavuosikatsaus keskiviikkona 10.11.2004 Tämän tiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO OYJ Vesa Koivula konsernijohtaja puh. 09-89481, 040-5105710, faksi 09-8948287 JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet