HELSINKI top
2 FREDRIKINKATU ALBERTINKATU SIMONKATU 1 3 MANNERHEIMINTIE LÖNROTINKATU BULEVARDI UUDENMAANKATU ISO ROOBERTINKATU ANNANKATU ALEKSANTERINKATU 10 P. ESPLANADI E. ESPLANADI KORKEAVUORENKATU 4 UNIONINKATU KASARMIKATU VUORIMIEHENKATU 6 9 8 7 EHREMSTRÖMINTIE Kohteet Matkan kokonaispituus n. 5,5 km & Reitti on suunniteltu käveltäväksi yhden päivän aikana Johdanto Suomi on pienen pieni maa itäisessä Euroopassa asuttaen noin 5,3 miljoonaa asukasta mystisiin ja omaperäisiin maisemiin. Suomen tasavalta perustettiin vuonna 1917 itsenäisyyssodan jälkeen, mutta Suomi on tunnustettu toimivan jo monta sataa vuotta ennen itsenäisyyttä eri hallitsijoiden alaisuudessa. Helsinki on pitänyt virkaa Suomen pääkaupunkina vuodesta 1812 ensin Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupunkina ja sittemmin Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 Suomen tasavallan pääkaupunkina. Helsinki majoittaa rajojensa sisälle 630 000 asukasta ja toimii samalla Suomen suurilukuisimpana kaupunkina. Tässä TOP 10 - esitteessä keskitymme Helsinkiin ja sen vetovoimiin urbaaneille pohjoismaisille nuorille. Muistutamme kuitenkin, että Helsinki on mittasuhteessaan suuri kaupunki ja sisältää monia muitakin erilaisia paikkoja. Meidän tekemässä Helsinki TOP 10 esitteestä löydät mielestämme kaikki paikat, joissa tulisi käydä vieraillessaan Helsingissä Suomen pääkaupungissa. TEHTAANKATU HUVILAKATU 5 PUISTOKATU Tervetuloa matkalle Helsinkiin! MERIKATU 1 2 3 4 5 Hotelli Aleksanteri Hietaniemen kauppahalli Bulevardin & Fredrikinkadun Kaupat Korkeavuorenkadun kaupat Ullanlinna 6 7 8 9 10 Venäjän suurlähetystö Olympiaterminaali & Helsingin saaristo Kauppatori Senaatintori Keskustan kaupat 2 3
Hietaniemen kauppahalli Hotelli Aleksanteri TripAdvisorin palvelua käyttämällä, Helsingistä voi löytää n. 130 eri tasoisia hotelleja, joista neljä tähteä on saanut noin kolmekymmentä hotellia. Valitsimme hotelliksemme Radisson Blu -ketjun neljän tähden Radisson Blu Aleksanteri Hotellin. Hotelli Aleksanteri sijaitsee Albertinkadulla, Helsingin Punavuoressa, vain kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Muista ketjun hotelleista poiketen Aleksanteri tarjoaa asiakkailleen normaalien Solo Up ja Solo Queen huoneiden lisäksi erikoishuoneita, joihin kuuluvat mm. burleski-huone, sekä rokkari Remu Aaltosen sisustamaa huone, jonka huonehinnasta lahjoitetaan osa HelsinkiMissiolle syrjäytymisvaarassa olevien lasten hyväksi. Jokaisesta huoneesta on upeat aidot helsinkiläiset näköalat, jotka tarjoavat katutasolla niin erilaista designia, kuin maittavia ruokia tarjoavia ravintoloita ja kahviloita. Hotellin alakerrassa tarjoillaan joka aamu ravitseva aamiainen, jonka jälkeen on hyvä aloittaa päivä ihanassa pääkaupungissa. Hotelli Aleksanterin nimi juontaa 135 vuotiaasta Aleksanterin teatterista, joka sijaitsee aivan hotellin vie-ressä. Suosittu teatteri esittää vuodessa n. 250 esitystä, joista löytyy varmasti jokaiselle katsottavaa! 4 Helsingistä löytyy kaksi yli sata vuotta vanhaa kauppahallia. Kahdesta vanhasta nuorempi Hietalahden kauppahalli on avattu vuonna 1903 ja on vuosien saatossa kokenut niin hyviä, kuin huonojakin päiviä. Kauppahalli on kokeillut erilaisia toimintatapoja aina kirpputorista, luomukauppaan. Halli on ollut suljettuna huonojen olosuhteiden vuoksi, mutta nyt vuonna 2016 kauppahalli voi hyvin ja tarjoaa asiakkailleen sitä mitä siellä olevat yritykset osaavat parhaiten eli ruokaa. Kesällä järjestetään Helsingin ehkä suosituinta kirpputoria, joka kantaa nimeä Hietsun kirppis. Kesäviikon-loppuisin sieltä voikin tehdä mahtavia löytöjä! 5
Bulevardin & Fredrikinkadun liikkeet Korkeavuorenkadun kaupat Fredrikinkadulta löytyy toinen toistaan ihanampia sisustusliikkeitä, kukkakauppoja, ravintoloita, kirja- ja paperikauppoja, joista ehdottomasti maininnan arvoisia ovat Casuarina, Day, Peroba, Pino, Kauniste ja Papershop. Näistä ihanista pienistä liikkeistä voi jokainen löytää pienelläkin summalla kotiinsa palan nykyaikaista suomalaista ja ulkomaista designia. Tuotteita myydään sesongeittain, joten jokaisella kerralla varmasti löytyy jotain uutta ihailtavaa. Fredrikinkatulta läheltä viiskulmaa löytyy myös ihastuttava karkkikauppa Roobertin herkku! Pienehkö kauppa pursuaa värikkäitä herkkuja, jotka saavat karkkihampaan kolottamaan! Nälän yllättäessä lähistöltä löytyy monia viihtyisiä ravintoloita! Hyvä tärppi on esimerkiksi Lönrotinkadulla sijaitseva Naughty Brgr -ravintola, joka nimensä mukaisesti keskittyy hampurilaisiin, tosi hyviin sellaisiin! Jos on sienten ystävä, on tämän paikan kasvisvaihtoehto todellinen hitti! 6 Korkeavuorenkadulta voi löytää monenlaisia kauppoja sekä ravintoloita. Ehdoton suosikkimme on Helsinki Second Hand niminen liike, josta voi löytää paljon antiikkikalusteita sekä monia erilaisia Suomen muotoilun vanhoja helmiä. Myös pirteä sisustusliike Pore, käsin tehtyjä sisustustuotteita myyvä Tikau sekä Vitran liike ovat ehdottomasti käymisen arvoisia! Korkeavuorenkadulla sijaitsee myös Designmuseo, jossa on hyvä piipahtaa kaupoissakiertelyn ohessa! 7
Ullanlinna Arkkitehtuurisesti kaunis Ullanlinna on ollut hyvin suosittu ihmisten keskuudessa. Jo 1700-luvulta linnoitussuunnitelmista lähtöisin nimi Ullanlinna oli alun perin Ulrikasborg, Nykyinen asuntokanta on rakennettu jugendin aikaan sekä siitä seuraavina vuosikymmeninä. Ullanlinnassa näkeekin usein ihmisiä ihastelemassa kauniita taloja. Kaivopuisto on myös olennainen osa Ullanlinnan kaupungin osaa, jossa puistot ovat kaikkien kaupunkilaisten suosiossa. Jos tässä kohden matkaa tekee mieli huikopalaa, niin on suositeltavaa hankkia lähistön leipomoista ja ravintoloista herkullisia leivonnai-sia ja ruokia ja nauttia niitä merellisissä maisemissa. Suosittelemme vierailemaan myös Kaivarin Kanuuna nimisellä kirpputorilla aivan Kaivopuiston laitamilla osoitteessa Merikatu 3, 00140 Helsinki. Täältä voit löytää toisen valtion valtion sisältä. Sillä tämä Tehtaankadun tontti on suurimmilta osin Venäjän suurlähetystön vallassa. Venäjän Suurlähetystön rakennus on historiallisesti merkittävä Suomen sekä Venäjän yheisessä historiassa. Suomen valtio kustantama rakennus on valmistunut 1952 ja sen julkisivu on päällystetty graniitilla ja steatiitilla. Päätykolmiosta voi nähdä entisen Neuvostoliiton vaakunan, joka toimii nykyään historiallisena symbolina. Suurlähetystössä on majoitettu myös 1990-luvulle asti Neuvostoliiton ja Venäjän valtionjohtoa. Alkuperäisen suurlähetystön talon lisäksi tontilla on myös eduston rakennuksia sekä asuintaloja, joista uusin valmistui 2014. Venäjän suurlähetystö 8 9
Olympiaterminaali & Helsingin saaristo Olympiaterminaali (ent. Helsingin Meriasema) on Eteläsatamassa sijaitseva sataman osa josta on säännöllinen matkustajalaivayhteys Tukholmaan. Olympiaterminaali on ihanteellisella sijainnilla kauppatorin ja vanhan kauppahallin läheisyydessä. Terminaali rakennettiin vuonna 1952 Helsingin Olympialaisia varten ja nykyään se toimii Silja Linen Suomen terminaalina. Laivan lähtiessä sata-masta ovat matkustajat paalupaikalla näkemässä Helsingin edustalla sijaitsevat yli 300 saarta, mu-kaan lukien Suomenlinna ja Korkeasaari. Korkeasaari Vuonna 1889 perustettu Korkeasaari on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista ja sieltä löytyy nykypäivänä noin 150 eri eläinlajia - aivan kuin maailma pienoiskoossa! Korkeasaa-resta on kehittynyt ympäristönsuojelutyöstään tunnettu luontokeskus. Yhteistyössä Euroo-pan ja maailman eläintarhaliiton kanssa Korkeasaari tarjoaa turvapaikan esimerkiksi amurinleopardille, joita löytyy luonnosta enään 60-70 yksilöä. Eläintarhaan pääsee ympäri vuoden Mustikkamaan sillan kautta (katso myös Isoisän silta ja kesäisin vesitse Kauppatoril-ta tai Hakaniemestä. Suomen Saaristokuljetus Oy:n sivuilta on helppo tarkistaa vesibussien aikataulut! Korkeasaaren eläimistä valtaosa viihtyy ulkosalla kesät talvet, joten eläintarhassa voi vie-railla minä vuorokaudenaikana tahansa. Suomenlinna Suomenlinna (ent. Sveaborg) on Helsingin edustan saarille vuonna 1748 perustettu merilin-noitus, joka on liitetty UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Suomenlinna on Suomen suosituimpia nähtävyyksiä ja se on yksi Helsingin kaupunginosista asuttaen 800 helsinkiläistä, Suomenlinnaan pääsee helpoiten kauppatorilta vesiteitse. Vaihtoehtoina HSL:n lautta tai hieman hintavampi JT-Linen vesibussi. Suomenlinnasta löytyy monia eri museoita ja opastettuja kävelykierroksia, joiden avulla saa parhaan käsityksen linnoituksesta ja sen historiasta. Kauppatori Kauppatoriltakin löytyy kaikennäköistä nähtävää, se ei siis ole pelkkä vesibussivarikko Helsingin edustalla josta pääsee saaristoristeilyille, eläintarhaan tai Suomenlinnaan. Kauppatori on Helsingin kansainvälisin ja tunnetuin tori, sieltä voi ostaa perinteisten toriherkkujen lisäksi myös monenlaisia käsitöitä ja matkamuistoja. Lisäksi kauppatorilla järjestetään myös jokavuotiset Stadin Silakka-markkinat lokakuun alussa. Silakkamarkkinat on Helsingin vanhin perinnetapahtuma, joka on järjestetty tiettävästi jo vuodesta 1743! Helsingin ensimmäinen kauppahalli, Vanha Kauppahalli, sijaitsee Etelärannalla Olympiaterminaa-lin ja kauppatorin välissä. Vanha Kauppahalli avattiin jo vuonna 1889 ja se on kunnioitettavasti pysynyt alkuperäisessä tarkoituksessaan nykypäivään asti. Kauppahallista löytyy monia erilaisia kahviloita, leipomoita, erikoiselintarvike- sekä käsityöliikkeitä. 10 11
Senaatintori Keskustan liikkeet Erityisesti kauppatorilta erinomaisesti näkyvä, puhtaanvalkoinen Helsingin Tuomiokirkko on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä ja äärimmäisen tuttu näky kaupungin siluetissa. Ei ole siis ihme, jos Tuomiokirkon edestä löytää suuren lauman turisteja ihailemassa kirkkoa ja ottamassa selfieitä sen edessä! Tuomiokirkko onkin kenties koko Suomen kuvatuin ja tunnetuin rakennus. Nykyinen Helsingin hiippakunnan pääkirkko on valmistunut vuonna 1852. Kirkon kryptassa on vaihtuvia näyttelyitä ja konsertteja. Senaatintorin erottaa Kauppatorista torikorttelit, jotka ovat myös täynnä käymisen arvoisia kuppiloita ja pieniä myymälöitä! Torikortteleissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia ympäri vuoden, joten niihin kannattaa myös perehtyä Helsinki-päivää suunnitellessa! Aleksanterinkatu sekä Pohjois-Esplanadi Helsingissä ovat Suomen ehkäpä vilkkaimmat ostoskadut, joiden varrelta voi löytää erilaisia myymälöitä sekä ravintoloita ja kahviloita. Alueella on paljon kauppoja, joita ei taatusti ole missään muualla Suomessa. Suomen maineikkaimpien yritysten, kuten Stockmannin, Iittalan, Marimekkon ja Artekin lippulaivamyymälät löydätkin näiltä kahdelta kadulta. Aleksanterinkadulta löytyy myös suositun kenkägurun Minna Parikan väriä ja hauskuutta pursuava Minna Parikka Universum! Alueella oleskellessa voi hyvin ottaa pienen hengähdyshetken kauniissa Esplanadin puistossa, tai joissain kahvilassa Esplanadin ympäristössä! 12 13
Tekstit: Asser Pulska Minttu Lepänaho Jenni Tuomikanto Kuvat: Asser Pulska Minttu Lepänaho Taitto & kuvitus: Sanni Wessman