SEURAKUNTALEHTI. Loka marraskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta



Samankaltaiset tiedostot
Majakka-ilta

Tämän leirivihon omistaa:

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Jakkara ja neljä jalkaa

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Usko. Elämä. Yhteys.

Kouluun lähtevien siunaaminen

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Ristiäiset. Lapsen kaste

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Löydätkö tien. taivaaseen?

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna Ari Puonti

Lähetysnäkymme Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Armolahjat ja luonnonlahjat

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

toimisto gsm gsm

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

SEURAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Me lähdemme Herran huoneeseen

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

Jeremia, kyynelten mies

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Omatoiminen tehtävävihko

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Ehyeksi aikuiseksi osa askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

Leirikirjan omistajan muotokuva:

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA JEESUS PARANTAJAMME

SEURAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta

Viisas kuningas Salomo

Hyvä Sisärengaslainen,

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Apologia-forum

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää.

Jeesus parantaa sokean

SEURAKUNTALEHTI. Joulu tammikuu 2011/12 Tampereen metodistiseurakunta

JEESUS PARANTAA SOKEAN

SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Pietari ja rukouksen voima

Elämä Jumalan lapsena

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

Hyvä Sisärengaslainen,

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Suomi Jeesukselle -rukouspäivät

Transkriptio:

SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta

Selvä homma! Herra vastasi minulle: Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea. Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä. Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan. Kirjoita siis: Tuo kansa on perin juurin röyhkeä ja väärämielinen. Mutta vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena. Hab.2:2 4 Jumala tahtoi Habakukin kirjoittavan näyn selvästi luettavaksi, jotta ihmiset tietäisivät mitä on tulossa ja mitä odottaa. Jumalan antama näky tulisi tapahtumaan ajallaan. Jumala tulisi oikeudenmukaisesti rankaisemaan pahuudesta ja pelastamaan ne, jotka turvaisivat armoon ja pysyisivät uskollisina. Jumala on antanut Raamatun Ilmestyskirjassa meille näyn siitä, kuinka Hän tulee takaisin tuhotakseen pahuuden lopullisesti ja pelastaakseen Poikaansa Jeesukseen uskovat uuteen Taivasten valtakuntaan. Siellä olisivat murheet ja kivut poissa ja tilalla olisivat onni ja ikuinen ilo. Ennen tätä varmasti toteutuvaa näkyä, Jumala on antanut keskellemme seurakunnan ja sille tehtävän maailmassa. Koko maailmanlaajuisen ja paikallisten seurakuntien kautta Hän tahtoo pelastaa ihmisiä synnin tuhoavasta otteesta ja muuttaa heidän elämänsä jo maan päällä. Näin me voisimme olla eläviä todistuskappaleita Jumalan olemassa olosta ja tuoda Pyhän Hengen voiman kautta esimakua maailmalle siitä paremmasta mikä on tuleva. Tuskin Jumala valitsi meitä ihmisiä tähän tehtävään siksi, että olemme niin hyviä. Hän valitsi meidät siksi, että Hän rakastaa meitä ja tahtoo toimia elämämme keskellä armonsa ja totuutensa kautta todistukseksi. Ja vaikka median kautta saamme kuulla vajavaisten uskovien epäonnistumisista, silti juuri median ja internetin kautta evankeliumin sanoma leviää tänä päivänä ihmiskunnassa ennen kokemattomalla vauhdilla. Ympäri maailman koetaan herätyksiä eri kirkkokunnissa, kristillisissä seurakunnissa ja eri alueilla. Ja varmaa on se, että Herran tulo on lähellä! Myös meidän piskuinen, mutta siunattu, Tampereen metodistiseurakunta on olemassa toteuttaakseen Jumalan antamaa tehtävää omassa ympäristössämme ja omalla ainutkertaisella tavalla. Meidän tehtävämme on Jeesuksen antama tehtävä: Olemme olemassa tehdäksemme opetuslapsia Jeesukselle Kristukselle Jumalan suuressa rakkaudessa! Tämä on lause, jonka soisin jokaisen jäsenen ja kirkossa kävijän osaavan ulkoa. Tämä on lause, jonka soisin antavan jokaiselle merkityksen omalle palvelutehtävälleen, oli se sitten antamista, perunoiden kuorimista tai ihmisten kutsumista mukaan kirkkoon. Kun teemme Jeesuksen opetuslapsia, se on paljon enemmän kuin tehdä uskovia. Usko on vasta hyvä alku, jonka jälkeen meistä tehdään sitoutuneita Jeesuksen seuraajia, joiden elämä on muuttunut, vapautunut ja kyllästetty Jumalan rakkaudella. Ilman Jumalan suurta rakkautta kenenkään sydän ei muutu aidosti ja syvältä. Tarvitaan sydänten vallan-

kumous, jonka vain Jeesuksen suuri rakkaus voi saada aikaan. Rakkauden kautta meille syntyy halu elää uskomme todeksi Jumalan kunniaksi ja ihmisten parhaaksi. Seurakuntamme on olemassa ihmistä varten. Näkymme on olla Jumalan välikappaleena ihmisten parhaaksi tehdäksemme heistä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Silloin seurakuntamme jatkuvasti saa kasvaa, toivottaa uusia ihmisiä tervetulleiksi hengelliseen perheeseemme ja sen lämpimään ja rakastavaan ilmapiiriin. Silloin Jumalan vaikutuksesta ihmiset tervehtyvät vapautuvat ja eheytyvät rikkinäisyydestään. Jäsenistämme kasvaa tasapainoisia vastuullisia Jumalan palvelijoita. Voimme yhdessä omilla lahjoillamme palvella monipuolisesti Jumalaa ja nähdä kirkkomme penkkien täyttyvän janoisista ihmisistä, jotka kaipaavat yhä enemmän Jumalan kosketusta ja läsnäoloa elämässään. Silloin myös taloutemme kohenee, olemme itsenäisiä ja saamme entisestään enemmän mahdollisuuksia olla siunaukseksi niin kotikaupungissamme, lähikunnissa, kuin koko maan ääriin saakka lähetystehtävässämme. lähettejä maailmalle evankeliumin työhön auttamaan hädässä eläviä ja viemään Jeesuksen evankeliumia eteenpäin Jumalan suuressa rakkaudessa? Minulla on unelmia koskien seurakuntaamme. Onko sinulla? Tahtoisitko olla toteuttamassa yhteisiä unelmiamme ja Jumalan meille antamaa tärkeää tehtävää? Sinua tarvitaan mukaan! Tervetuloa Metodistikirkkoon! Pastori Jan-Markus Jeromaa Olisipa muuten hienoa saada kirkkosalimme penkit päällystettyä uudelleen ja korjattua? Olisipa hienoa rakentaa parvi kirkon takaosaan, jotta lisää ihmisiä mahtuisi mukaan herätyksen keskellä? Olisipa hienoa kun lapsi- ja varhaisnuorisotyö löytäisi uuden kukoistuksen ja siunauksen. Olisipa muuten hienoa istuttaa uusia seurakuntia lisää. Eikö olisi hienoa, jos meillä toimisi täydellä höyryllä raamattukoulu? Olisipa hienoa lähettää

Loka marraskuun ohjelma Su 2.10. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus, Esko Mäki-Soini. Lähetyslounas syödään OM:n Romanian työn hyväksi. Musiikki Mika Ylipää. Ehtoollinen ja pyhäkoulu lapsille. Tampereen päivän johdosta on naapurin pelastuslaitos paloautoineen avoinna tutustumiskäynnille kirkon menojen päätteeksi. Ma 3.10. klo 17 Naisten ryhmä. Tervetuloa kaikille naisille. Lisätiedot Mervi Vuorinen p. 040 740 0067. Ti 4.10. klo 18 Sanan äärellä (srk.sali). Raamatun sanan äärellä keskustelun, kahvittelun, rukouksen ja laulun merkeissä. Kaikille tervetuloa! Pe 7.10. klo 13 Eläkeläistupa. Tervetuloa keskustelemaan, rukoilemaan ja kokemaan yhteyttä. Lisätiedot Simo Turunen p. 044 585 9962. Su 9.10. klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa: Miksi olemme olemassa? Musiikki Sini ja kumpp. Pyhäkoulu lapsille ja kahvitarjoilu. Hengen virta ylistys- ja rukousilta iltakirkon jälkeen n. klo 18.45. Mahdollisuus jäädä viipymään Herran edessä rukouksessa ja ylistyksessä. Ma 10.10 klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja käsitöiden merkeissä. Lisätiedot Anne p. 040 569 3078. Ti 11.10. klo 19 Rukouskokous. Tervetuloa rukoilemaan yhdessä rukousaiheiden puolesta. Pe 14.10. klo 18 Liekki-ilta. Sini Lahnajärvi. Musiikki Matti Koponen. Alkukahvit, jonka jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Su 16.10. klo 17 Iltakirkko, Juha Kotisaari vierailee. Pyhäkoulu lapsille ja kahvitarjoilu. Ehtoollinen. Ma 17.10. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Ti 18.10. klo 18 Sanan äärellä (srk.sali). Pe 21.10. klo 13 Eläkeläistupa Su 23.10. klo 17 Perhekirkko vauvasta vaariin. Näytelmäryhmän esitys ja lasten Jippii-kuoro. Lastenvaatteiden/tavaroiden vaihtokirppis. Hyvää purtavaa. Tervetuloa kaikille! Ma 24.10. klo 17 Seurakuntaneuvoston kokous. Ti 25.10. klo 19 Rukouskokous. Ke 26.10. klo 18 Seurakunnan yhteinen syyskonferenssi. Tervetuloa katsomaan tulevaan vuoteen ja tekemään suunnitelmia. Mukana piirikunnanjohtaja Pasi Runonen. Pe 28.10. klo 18 Liekki-ilta. Sarah Tiainen ja ylistysryhmä Turusta. Alkukahvit, jonka jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Su 30.10. klo 17 Iltakirkko, Sami Lind. Musiikki Erkko Lahnajärvi. Kirkkokahvit. Ma 31.10. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Ti 1.11. klo 18 Sanan äärellä. Pe 4.11. klo 13 Eläkeläistupa Su 6.11. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus, Jori Brander. Dynamiittia saarnasarja jatkuu. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Musiikki Franz Lindström. Ehtoollinen, ja pyhäkoulu lapsille. Lähetyslounas Venäjän 4

lapsivankien hyväksi. Ma 7.11. klo 17 Naistenryhmä. Tervetuloa kaikille naisille. Lisätiedot Mervi Vuorinen p. 040 740 0067. Ti 8.11. klo 19 Rukouskokous. Tervetuloa rukoilemaan yhdessä rukousaiheiden puolesta. Pe 11.11. klo 18 Liekki-ilta. Evankelista Markku Koski vierailee. Musiikki Mika ja Franz. Alkukahvit, jonka jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Su 13.11. klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa: Hengen vai lihan vallassa? Musiikki Liisa ja Sini. Pyhäkoulu lapsille. Kahvitarjoilu. Hengen virta ylistys- ja rukousilta iltakirkon jälkeen n. klo 18.45. Mahdollisuus jäädä viipymään Herran edessä rukouksessa ja ylistyksessä. Ma 14.11. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja käsitöiden parissa. Ti 15.11. klo 18 Sanan äärellä. Ke 16.11. klo 17 Musiikkityön palaveri. Tervetuloa mukaan kaikki soittamisesta tai laulamisesta kiinnostuneet! Pe 18.11. klo 13 Eläkeläistupa. Tervetuloa keskustelemaan, rukoilemaan ja kokemaan yhteyttä. Lisätiedot Simo Turunen p. p.0445859962. La 19.11. klo 10-15 Naistenpäivä. Elämään Jumalan sisäistä BLING-BLINGIÄ. Mukana mm. Elina Lind, Mervi Vuorinen ja Tarja Jääskeläinen. Musiikki Up to Heavens Pirkkalasta. Mahdollisuus mm. rukouspalveluun, kampaamopalveluihin ja pikaiseen niska- tai hartiahierontaan. Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot 10.11. mennessä Elina Lindille p. 050 563 5282, telluellu@yahoo.com. Su 20.11. klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa: Henki johtaa seurakuntaa. Musiikki Mika Ylipää. Ehtoollinen ja pyhäkoulu. Kahvitarjoilu. Ma 21.11. klo 17 Seurakuntaneuvoston kokous Ti 22.11. klo 19 Rukouskokous Pe 25.11. klo 18 Liekki-ilta. Ülo Niinemägi Virosta vierailee. Musiikki ja ylistys Samuli Leivo. Alkukahvit, jonka jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. La 26.11. klo 18 Liekkilauantai. Ülo Niinemägi Virosta ja mukana mm. Ritu Ylipahkala. Musiikki ja ylistys Samuli Leivo. Alkukahvit, jonka jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta. Su 27.11. klo 17 Iltakirkko, Liisa Nenonen: Vapauden merkit. Musiikki Happy End. Kahvitarjoilu. Ma 28.11. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho Ti 29.11. klo 18 Sanan äärellä pe 2.12. klo 13 Eläkeläistupa Su 4.12. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus, Piispa Christian Alstedt (UMC) Tanskasta vierailee. Musiikissa Perttu Mathlin ym. Lähetyslounas UMC:n lähetystyölle. Pyhäkoulu lapsille. 5

Yksi ruumis pidä siitä huolta Herra antoi sinulle yhden ruumiin maanpäällistä elämääsi varten, joten pidä siitä hyvää huolta. Syö terveellisesti ja kohtuullisesti, harrasta liikuntaa säännöllisesti, mutta maltillisesti ja anna ruumiillesi myös lepoa ja palautumisaikaa. Tee kaikkesi nukkuaksesi hyvin. Mutta ruumiisi olkoon kuitenkin vain työkalu, kuin kulkuneuvo, josta pidät hyvää huolta matkatessasi kohti Taivasten valtakuntaa, ajatukset aina kiinnitettynä maallisen sijasta taivaallisiin. Olen miltei koko elämäni, reilut 30 vuotta kamppailut sen kanssa, etten ole osannut syödä, liikkua ja levätä sopivasti. Painoni on sahannut ylös ja alas, liikuntani on ollut joko liiallista tai sitä ei ole harrastettu ollenkaan. Leponi on ollut joko täyttä saamattomuutta tai loppuun palamisen elkeitä. Tänä päivänä olen normaalipainoinen, liikun tasapainoisesti ja lepään kun on tarve. Herra on tehnyt minussa työtään, mutta tie tasapainoon on ollut pitkä ja tuskallinen. Kysymyksiin, miten minun tulisi elää, että söisin oikein, liikkuisin oikein ja että työ ja lepo olisivat oikeassa suhteessa, niihin olen päättänyt etsiä vastauksia Raamatusta. Mikä on Jumalan tahto suhteessa ravitsemukseen, liikuntaan ja lepoon? Jeesuksen elämä on mielestäni hyvä esimerkki, jota seurata. Myös Jeesus tuli koetelluksi näiden samojen kysymysten edessä. Paholainen kiusasi Jeesusta erämaassa kun hän oli jo todella väsynyt ja nälkäinen. Paholaisen asettamista houkutuksista huolimatta Jeesus ei langennut ruoan tai kunnian tähden, sillä hän tiesi, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, ja ettei Jumala jaa kunniaansa. Meillä ei saa olla epäjumalia eikä mikään elämässämme saa mennä Jumalan edelle, ei vatsanja ruumiinpalvonta tai ura ja suosio. Jeesus oli täydellinen ja voitti kiusaukset täydellisesti. Me emme pysty ikinä samaan, mutta voimme silti seurata Jeesuksen jalanjälkiä siinä, miten Jeesus eli ihmisenä maan päällä. Tarkastelkaamme sitä, miten Jeesus ravitsi itseään ja muita, liikkui, teki työtä ja lepäsi. Sillä kun tarkoitus palveli Jumalaa, hän muutti veden viiniksi ja ruokki 5 tuhatta ihmistä ruoan enenemisihmeellä. Kun hän kutsui syntisiä parannuksen tekoon, hän aterioi notkuvissa juhlapöydissä ja söi mitä 6

syntinen mies hänelle tarjosi. Tärkeimpänä Jeesus piti kuitenkin Hengen ravintoa. Jeesus liikkui, sillä hän kulki jalan pitkiä matkoja kaupungista toiseen ja teki varmasti tarvittaessa matkan varrella myös ruumiillista työtä, mutta hän osasi myös nukkua, jopa myrskyn keskellä ja vetäytyä aika ajoin yksinäisyyteen lepäämään ja rukoilemaan. Kuitenkin hän paransi myös sapattina, koska se oli tärkeää. Muta mitä Jeesus ei tehnyt? Jeesus ei tosiaan varmasti karttanut liikuntaa ja fyysistä työtä, vaan oli todennäköisesti puusepän poikana tehnyt paljon fyysistä työtä ja oli varmasti hyvässä kunnossa liikkuen niin paljon jalkaisin. Uskon, ettei hän kuitenkaan nostanut kiviä kasvattaakseen lihasta. Hän ei myöskään kieltäytynyt vieraan tarjoamista herkuista pitääkseen linjansa kunnossa ja ollakseen näin parempi kuin muut. Jeesus ei varmaan silti ahminut itseään liian täyteen juhlissa tai tehdessään ruokaihmeen, söi vain sen verran, että voi kiittää Herraa siitä, että tuli kylläiseksi. Jeesus ei varmaan juonut kahta lasia viiniä enempää ja puhunut loppuillasta sekavia ei. En myöskään usko, että Jeesus olisi ollut vaarassa polttaa itseään loppuun saarnaamisella ja parantamistyöllä ahnehtien tulosta Jumalalle ja mainetta itselleen. Hän eteni rauhallisesti ja tavoitteellisesti tehtävässään pitäen lepotaukoja, nukkuen yöt ja kunnioittaen sapattia. Jeesuksen elämässä oli tasapaino ja asioiden tärkeysjärjestys kunnossa. Hänen elämäänsä ohjasi selkeä yhteys Isään koko ajan. Hän eli Jumalalle, eli täyttä elämää kiitäen kaikesta elämän antajaa. Hänellä ei mikään mennyt Jumalan edelle. Miten minun tulisi syödä, liikkua ja levätä, jotta tekisin Jumalan tahdon? Jeesuksen esimerkin lisäksi siinä on hyvä käyttää myös tervettä maalaisjärkeä. Jumala loi meille järjen ja Hän haluaa meille terveyden ja tasapainon, joten sitä tavoitelkaamme ja pyytäkäämme. Herra on antanut meille lahjaksi tämän ruumiin, vaalikaamme sitä ja pitäkäämme siitä hyvää huolta. Elämä on lyhyt, joten eläkäämme Herralle lyhyt elämämme tässä ruumiissa niin hyvin kuin kykenemme. Kun elämme terveellisesti ja olemme hyvässä peruskunnossa, niin jaksamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja voimme olla muille avuksi. Ei yritetä kalastaa kunniaa tai olla superihmisiä, jotka eivät väsy, vaan levätään ja nukutaan säännöllisesti ja hyvällä omallatunnolla. Jumalallista viisautta on kohtuus kaikessa. Milloin on kyse liiasta syömisestä, liiasta pidättäytymisestä, liiasta liikunnasta tai liiasta työnteosta tai laiskottelusta. Kaikki se vie meitä kauemmas Herrasta, ottaa meistä valtaa ja suuntaa kulkumme harhateille taivastieltä. Meidän ei siis tule tehdä myöskään liian suurta kysymystä näistä asioista, vaan ennen kaikkea meidän tulee pitää tiukasti ajatuksemme suunnattuna taivaallisiin ja katseemme kiinnitettynä päämäärässämme ja Jeesuksessa Kristuksessa. Liisa Nenonen 7

Naistenpäivä Elämään Jumalan sisäistä bling-blingiä Lauantaina 19.11.2011 Tampereen Metodistikirkko, Lapintie 4 Ohjelma: klo 10 11.30 ylistys, rukous ja opetus. klo 11.30 12.30 lounas ja yhdessäoloa klo 12.30 14 ylistys, rukous ja opetus. klo 14 => kahvit, yhdessäoloa, vapaata ohjelmaa ja muuta mukavaa. Mukana päivässä puhujina ovat Mervi Vuorinen, Tarja Jääskeläinen ja Elina Lind. Musiikissa ja ylistyksessä ovat mukana Pirkkalan kotiseurakunnasta Up to Heavens -yhtye. Päivän aikana on mahdollisuus rukouspalveluun. Nina tulee tekemään päivän päätteeksi pikakampauksia 5 euron hintaan ja pieniä hiuspidennyksiä. Mahdollisuus myös pieniin hiusten siistimisleikkauksiin tai otsatukan leikkaukseen 2 5 euron hintaan. Kampauksia varten on otettava itse mukaan pinnit/pampulat/somisteet. Ilmoittautumisen yhteydessä on kerrottava halukkuutensa hiuspidennyksiin ja väri tumma vai vaalea. Mukana päivässä kotigastronomi myymässä kahveja, teetä ja mausteita. Muistathan ottaa käteistä rahaa mukaan. Päivän päätteeksi mahdollisuus pika niska- ja hartiahierontaan pientä maksua vastaan. Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot 10.11. mennessä Elina Lindille p. 050 563 5282 tai telluellu@yahoo.com EI lastenhoitoa. Mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy. Jes 40:31 Tampereen metodistiseurakunnan seurakuntalehti Toimitus: Jan-Markus Jeromaa, p. 040 730 4506. Taitto: Veli Loponen. Tampereen metodistiseurakunta Lapintie 4, 33100 Tampere Pastorit: Jan-Markus Jeromaa ja Jori Brander E-mail: tampere@metodistikirkko.fi Kotisivu: www. metodistikirkko.fi/tampere Pankki: Nordea 209418-39514, viitteet: srk. maksu 1300, lahjoitus 2600, kirjamyynti 3900, Pirkkala-työ 6800. 8

7.8.2011 seurakuntaan liittyivät (vas.) Mikael Niemi, Veli-Matti Markkinen ja Hanna Laihosalo Pirkkala Suupantorin kampanjassa 4.8.2011 maistui Kimmo Holman ja Samuli Leivon tekemä hernekeitto (kuva etusivulla). Lapset viihyivät pomppulinnassa. 9

Anne Jeromaa kertoo, että kerho on toiminut nyt noin vuoden verran. Ryhmän syntyyn vaikutti kysely, jossa seurakuntalaisilta kyseltiin toiveista, millaista toimintaa kaivataan. Muutama kertoi toivovansa käsitöitä tai askartelua. Näin sitten kerho perustettiin. Kerhossa on jokaisella kerralla yleensä jokin ohjattu juttu, mutta aina siellä saa tehdä myös ihan omia juttuja, mitä haluaa. Kerhossa on tehty mm. paperimassatöitä, rautalanka väkerryksiä, pieniä betonitöitä, koruja ja huovutusta, Anne kertoo. Kerho sopii kaikenikäisille. Mukana on ollutkin lapsia ja vanhuksia ja kaikkia siltä väliltä. Mukana on muutamia vakikävijöitä ja toiset käyvät silloin tällöin ja välillä tulee myös uusia mukaan. Anne toivookin että uudet tulisivat rohkeasti tutustumaan. Kannattaa tulla, ei tarvii olla osaaja osallistuakseen. Pääasia on se, että on vain halua kokeilla ja olla mukana. Kerhoon voi lahjoittaa myös kaikkia tarvikkeita, joita voi hyödyntää käsitöissä ja askartelussa, kuten vanhoja astioita, kankaita, nappeja ja helmiä ym. Annika oli kerhossa syyskuun alussa ensimmäistä kertaa. Mä olen monta kertaa halunnut lähteä tutustumaan, mutta nyt sitten päätin tulla. Tää tuntuu mukavalta, Annika sanoo iloisena. Hän oli yllättynyt mukavasta ilmapiiristä. Yleensä kerhossa on pieni hartaus ja jos jollakin on jotakin jaettavaa yhteiseksi rakennukseksi, sen voi tuoda esiin. Kerhon ajatuksena on tehdä käsitöitä tai askarteluja seurakunnan työn hyväksi tai vaikkapa itselleenkin, jos antaa rahan tarvikkeista. Samalla voi kokea leppoisaa yhteyttä toinen toistensa seurassa. Tiedot askartelu- ja käsityökerhon kokoontumista löydät ohjelmasta (s.4-5). 10

Muuta toimintaa Rukousrinki Rukoilee päivittäin seurakunnan rukousaiheiden puolesta. Ilmoittaudu rukoilijaksi tai anna aiheesi Liisalle: lisanenonen (at) gmail. com, p. 044 281 9558. Naistenryhmä Kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 17. Ryhmästä voit tiedustella Mervi Vuoriselta p. 040 740 0067. Käsityö- ja askartelukerho Maanantaisin klo 17. Tule kokemaan yhteyttä käsitöiden parissa. Lisätiedot Anne J. p. 040 569 3078. Nuorten aikuisten raamattupiiri Kokoontuu parin viikon välein kirkolla. Lisätiedot Matti Sälli p. 040 843 9762 Eläkeläistupa joka toinen perjantai klo 13 Metodistikirkolla. Kahvittelua, sanaa, rukousta ja laulua. Lisätiedot Simo p. 044 585 9962 Uskon ABC Keskiviikkoisin klo 18 Metodistikirkolla. 12 kerran kokonaisuus kristillisen uskon perusteista. Ilmoittautuminen p. 040 730 4506. Raamattusolu Parin viikon välein keskustassa. Lisätiedot Kimmo Holma p.046 590 8613 Jäsenyysiltoja järjestetään tarpeen mukaan kaikille seurakunnan jäsenyydestä kiinnostuneille. Ilmoittaudu Jan pastori p. 040 730 4506. Jippii-kuoro Jippii kuoro etsii lapsia yli seurakuntarajojen mukaan laulamaan. Lisätietoja Maija Itälä p. 040 717 8178 Palvelu kaipaa palvelijoita: Ylistystanssiryhmä (Elisa B. p. 046 810 8158), evankeliointitiimi (Sini p. 044 991 7646), musiikkityö (Elina L. p. 050 563 5282), tarjoilupalvelu (Ulla p. 040 542 4504 ja Mette p. 050 322 0439), lapsityö (Jan p. 040 730 4506), mediatyö (Jan), sekä tervetulotiimi (Reino p. 050 443 3023). Jos kiinnostaa oppia ja kokeilla, ota rohkeasti yhteyttä! Pirkkalan kotiseurakunnan ohjelman löydät nettisivuilta: www.pirkkalankotiseurakunta. fi Ohjelmassa on joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas sunnuntai Yhtä matkaa -ilta klo 17, Avoimien sydänten ilta kerran kuussa, sekä pienryhmiä. 11

Älä pelkää! Pelkäämme elämän loppumista, mutta usein myös itse elämistä. Nuori isä ja äiti odottava uutta perheenjäsentä. Odottaminen ei ole kuitenkaan aina iloista valmistautumista synnytykseen. Valmistautumista varjostaa pelko. Onko lapsi terve? Miten äidin käyneekään? Lääkärit antavat toiveita uuden syntymän onnistumisesta, mutta sanovat samalla rehellisesti,että epäonnistuminenkin on mahdollista.kaikki riskit pelottavat. Kotoaan maailmalle lähtevä nuori valmistautuu siirtymään uudelle paikkakunnalle. Valmistautuu uudenlaiseen elämäntilanteesen. Häntä pelottaa, sillä moni asia on hyvin epävarma. Mistä löytyy asunto? Miten sopeutuu uuteen yhteisöön turvallisen perhe-elämän jälkeen. Miten selviytyy jokapäiväisistä haasteista? Millaisia ovatkaan opiskelukaverit? Löytyykö heistä yhtään ystävää? Miten selviytyy opiskelukustannuksista? Hyvin monet kysymykset risteilevät nuoren mielessä. Tulevaisuus pelottaa. Ikäihminen on sairastunut vaikeasti. Puoliso haluaa kaikista potilaan vastusteluista huolimatta hoitaa pitkäaikaista elämänkumppaniaan kotona. Sairas on täysin täysin toisen ihmisen avun varassa. Häntä ei niinkään enää pelota oma kohtalonsa. Enemmänkin hän ajattelee läheistensä ja rakkaimpansa jaksamista. Hän ei haluasi olla vaivaksi läheisilleen. Ovathan laitospaikatkin olemassa.tosin häntä vieras ympäristö pelottaa ja kotona on turvallista. Oman puolison jaksaminen pelottaa. Lähestyvä kuolema pelottaa. Me pelkäämme elämää. Me pelkäämme kuolemaa. Pelkäämme elämän loppumista, mutta samanaikaisesti pelkäämme usein myös itse elämistä. Me emme osaa tarttua tähän päivään, nykyhetkeemme. Monet pelkomme eivät ole useinkaan yhttodellisia,kuin nuorenparin, opiskelemaan lähtevän tai vanhan pariskunnan pelot. Saatamme usein pelätä turhaankin omien kasvojemme menetystä aivan mitättömimmistäkin syistä. Saatamme pelätä myöskin oman uskomme heikkoutta. Luulemme,että Jumala on niin pikkutarkka, että Hän vaatii meiltä täydellisyyttä ihmisinä ja lähimmäisinä. Me emme halua epäonnistua ihmissuhteissa,emmekä Jumala suhteessakaan. Pahin pelko,mihin ihminen voi vaipua on epätoivo. Siihen ei meidän kuitenkaan tarvitse vaipua. Kristus on kärsinyt ja kuollut meidän syntiemme tähden.hän on sovittanut meidät Jumalan kanssa. Hengellisessä laulussa epätoivon muuttuminen toivoksi ja pelon muuttuminen levoksi Kristuksessa ilmaistaan näin: Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei Jeesus siellä ois. Ketään Hän ei luotansa sulje, ei yhtäkään karkoita pois. Me saamme pelätä, mutta meidän ei tarvitse jäädä epätoivoon. Kristus astuu pelkojemme keskelle ja sanoo: Älkää pelätkö, minä se olen! Vanhan testamentin johtolause vakuuttaa Jumalan turvaa turvattomille ihmisille: Älä pelkää. Minä olen sinut nimeltä kutsunut,sinä olet minun, sanoo Herra Jesaja 43:1 Reino Peräsarka 12

Uudet nettisivut Seurakunnan nettisivut uudistuivat. Sivut löytyvät tutusta osoitteesta www.metodistikirkko.fi/tampere tai www.tampereenmetodistisrk.fi. Sivuja ovat olleet suunnittelemassa ja työstämässä mm. Anu Tanneraho, Jori Brander ja Sami Ravantti. Sählyä Ajokilla Nekalassa Kuokkamaantie 2. Launtaisin klo 15-16.30. (Mutta ei la 22.10 sählyä). Mukaan tarvitaan oma maila ja sisäpelikengät. Kaikille tervetuloa! Talous Seurakuntamme toimii vapaaehtoisin lahjoituksin. Nyt syksyn tarve on suuri ja kaikki lahjoitukset ovat hyvin tärkeitä! Lähde sinäkin mukaan kannattamaan seurakuntaa ja sen työtä varoillasi. Saat lahjaksi hyvän mielen! Viitteet: srk maksu 1300, lahjoitus 2600, kirjamyynti 3900. Saajan tilinumero Saaja Maksaja Nordea 209418-39514 Tampereen metodistiseurakunta Tilisiirto 10 euroa/kk 20/euroa/kk 50 euroa/kk 100 euroa/kk euroa/kk (jokin sopiva summa) Allekirjoitus Viitenumero Tililtä Eräpäivä Euro 13

Kimmo ja evankeliumin palo Kun tulin uskoon niin evankeliumin julistaminen oli minulle niin kova juttu, että tunsin palavaa halua mennä huutamaan keskelle Hämeenkatua, että Jeesus Kristus on Herra! Oli suuri tarve päästä kertomaan ihmisille Jeesuksesta. Kankaanpäästä kotoisin oleva Kimmo Holma uskoi lapsena aina Jumalan olevan hänen kanssaan, vaikkei kotona mitenkään rohkaistukaan uskonasioissa. Nuorena Kimmo alkoi kuitenkin kuunnella saatananpalvontamusiikkia ja kielsi Jumalan. Jumalan kieltämisestä 15-vuotiaana alkoi se kurjuus ja alamäki. Jumala jätti minut yksin. Siitä alkoi runsas päihteidenkäyttö, missä vauhti vain kiihtyi ja meni koko ajan pahemmaksi. Ei silloin ollut mitään rauhaa missään tekemisissä, eikä mistään meinannut tulla mitään, muistelee Kimmo. Väliin mahtui hyviäkin vuosia, joiden aikana Kimmo opiskeli laskentamerkonomiksi ja urheiluhierojaksi. Kimmolle syntyi noiden vuosien aikana myös tytär, mutta ero tyttären äidin kanssa antoi jälleen vauhtia alamäkeen. Kaikkiaan nuo kurjuuden vuodet kaukana Jumalasta kestivät 25 vuotta. Kimmo teki kuusi vuotta sitten uskonratkaisun rukoillessaan erään uskovan ystävän kanssa. Aivan vilpittömin sydämin rukoilin sitä, mutta tein silloin kuitenkin vain ratkaisun, enkä lähtenyt seuraamaan Herraa. En muuttanut elämääni ja tapojani mitenkään, vaan käytin päihteitä edelleen, eikä minulla ollut seurakuntayhteyttä. Oikeastaan siitä seuraavat kolme vuotta uskonratkaisun jälkeen olivat kaikkein pahimpia sekoilun vuosia. Herra ei kuitenkaan jättänyt Kimmoa yksin enää, vaan johdatti lopulta ihmeellisesti luokseen. Kimmo meni 2,5 vuotta sitten Vipusen katkaisuasemalle ja siitä alkoi nopea tahti johdatuksessa kohti toipumista, uskoa ja Jumalaa. Hyviä asioita alkoi nopeasti tapahtua. Kimmo sai pitää asuntonsa ja sai jatkohoitopaikan kristillisestä avohoitopaikasta Ankkurista. Ankkurissa ollessani minulle selvisi totuus itsestäni kaikessa raadol- 14

lisuudessaan. Oli opettavaista nähdä itsensä totuuden valossa, mutta se oli turvallinen paikka kohdata itseään, ja silloin Herra alkoi eheyttää minua. Avohoidon päätyttyä Kimmo sai nimettömän lahjoituksen myötä mahdollisuuden yhden vuoden opintoihin Tampereen helluntaiseurakunnan raamattukoulussa. Kimmo päätti ottaa lahjan vastaan, koska hänellä ei ollut muitakaan suunnitelmia. Raamattukoulun aloitus ei ollut kuitenkaan helppo. Olihan se vähän shokki kun menin sinne ensimmäisen kerran aamuylistykseen, mutta sitten Jumalan sana alkoi hiljalleen vaikuttaa minussa, kun sitä joka päivä kuuli. Jumalan sana on voimallinen muuttamaan kenet vaan, jos itse niin haluaa. Ensimmäinen vuosi raamattukoulussa oli Kimmolle todella rankka, koska hän yritti ymmärtää kaiken Raamatusta. Hän kertoo, että suurimpia uskonoivalluksia tuona aikana oli se, että ei tarvitse ymmärtää kaikkea uskoakseen. Voi vain uskoa Raamatun sanan totena. Vuosi oli vaikea Kimmolle myös elämänmuutoksen kannalta, kun synnintuntoon tuleminen herätti tarvetta tehdä parannusta. Kimmo jatkoi raamattukoulua vielä toisen vuoden, jolloin hän sai kokea kasvavansa palvelussa ja Herraan luottamisessa. Vaikka Kimmo kävi raamattukoulua helluntaiseurakunnassa ja kokee siksi helluntaiseurakunnan hengelliseksi kodikseen, niin hän kuuluu Metodistiseurakuntaan ja kokee sen sydämessään kotiseurakunnakseen. Kotiseurakunnan tie Kimmon sydämeen vei mukin avulla. Olin aikaisemmin Metodisteilla käydessäni täyttänyt Tervetuloa-kortin ja yksi päivä Jan-Markus soitti ovikelloa ja toi minulle metodistimukin. Ajattelin silloin heti, että nyt löytyi kotiseurakunta, naurahtaa Kimmo. Kun Kimmo tuli uskoon, hän halusi evankelioida ihmisiä ja tekikin paljon muun muassa katuevankeliointia. Jos en vähään aikaan saanut kertoa kenellekään Jeesuksesta niin tuntui, että tukahdun! Kimmo palaa evankeliumille edelleen, mutta hänen näkyynsä evankelioinnista on alkanut muuttua kokonaisvaltaisemmaksi ja siihen on alkanut liittyä myös opetuslapseuttaminen ja vierellä kulkeminen. Pyydän Herralta rakkautta niitä ihmisiä kohtaan, joille kerron Jeesuksesta, jotta jaksaisin välittää heistä, auttaa ja tukea heitä. Kimmo tekee evankeliumin työtä tänä päivänä työpaikassaan Vapaakirkolla soppatykillä ja Metodistiseurakunnan evankeliointitiimissä. Kimmolla on myös unelmana saada olla mukana perustamassa ja rakentamassa uusia Metodistiseurakuntia Suomeen tulevaisuudessa. Hän nauttii myös opettamisesta ja harkitsee pastoriksi opiskelemista, mikäli koulutusta tulee Tampereelle. Lukijoita Kimmo haluaa rohkaista luottamaan kaikki asiansa Jumalalle sen sijaan, että vähäisin voimin yrittäisimme itse kantaa liian suuria taakkoja. Luotetaan Herraan ja nähdään hänet isona sen sijaan, että näkisimme hänet jonain pienenä, joka ei pysty auttamaan meitä. Meidän Herramme on iso, joten nähdään Hänet isona! Haastattelun pohjalta kirjoittanut: Liisa Nenonen 15

MISSIO Seurakuntamme tärkein tehtävä on tehdä opetuslapsia Jeesukselle Kristukselle Jumalan suuressa rakkaudessa. Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. 1.Piet.2:4 5 1. Tulkaa Tehtävämme on etsiä eksyneitä ihmisiä, kutsua heitä Jeesuksen Kristuksen yhteyteen ja vastaanottaa heidät seurakunnan jäsenyyteen. 2. Rakentukaa Tehtävämme on opettaa ja kouluttaa uskovia opetuslapseuteen, sekä tarjota heille rakastavaa, hoitavaa ja armollista yhteyttä, jotta he voisivat kasvaa täydellisyyteen rakkaudessa. 3. Toimittaaksenne tehtävämme on palvella Jumalaa ja lähimmäisiä rakkaudessa yhteisen näkymme/visiomme toteuttamiseksi, sekä olla perustamassa uusia seurakuntia ja lähettää työntekijöitä lähetystyöhön.