1 Debbie Botteicher 24.4.2011 Kirkkaudesta löytyy kaikki Jeesuksen ristinkuolema Me elämme aivan mahdottoman jänniä aikoja ja meidän täytyy todella käyttää tämä aika hyväksemme. Minä uskon, että kun puhun tänään tämän sanoman, niin te ymmärrätte vähän enemmän Jeesuksesta, koska kaikkialla maailmassa vietetään Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen juhlaa. Katsotaan nyt Hebrealaiskirje 2. luku, luemme sieltä jakeet 9,10 ja 11. Hebr. 2:9-11 Mutta Hänet joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme Hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että Hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa. Sillä Hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi. Sillä sekä Hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sen tähden Hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi. Jälleen kerran me näemme tässä tämän ihmeellisen sanan kirkkaus. Ja minut on kutsuttu tuomaan tietoa tästä Herran kirkkaudesta ja Hänen tuntemisestaan, sillä Hän on täynnä tätä kirkkautta ja Hän tuo monia poikia tähän kirkkauteen. Ja me kaikki olemme kyllä puhuneet niistä kärsimyksistä minkä läpi me ollaan käyty, koska Kristuksen ruumiissa on ollut erittäin koetteleva aika. Mutta Hän sanoi, että me olemme kaikki pyhitettyjä. Hän on pyhitetty ja meidät on erotettu pyhiksi Häntä varten. Näin Hän voi kutsua meitä veljiksi. Katsotaan nyt vähän tarkemmin sitä mitä kaikkea Hänen ristinkuolemansa tarkoitti. Katsotaan luku 10. Hebrealaiskirje, ihan tuttuja jakeita. Jakeesta 19-25. Hebr. 10:19-25 Koska meillä siis, veljet on luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn Hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on Hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on suuri pappi, Jumalan huoneen haltija, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoustamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Olen varma että uskovat ovat lukeneet tämän monta kertaa ja kuulleet, mutta jälleen kerran Jumala houkuttelee meitä, että me uskoisimme sen mitä Hän teki, sillä Hänen verensä kertoo kaiken. Kaikki se mitä me olemme ja tarvitsemme, on Hänen kalliin verensä kautta. Ja koska Hän vuodatti verensä Hän antoi meille pääsyn tulla rohkeasti aivan pyhän Jumalan läheisyyteen. Lapsuudesta
2 saakka olemme ehkä kuulleet tätä, mutta me pääsemme vain siihen pisteeseen asti mihin me uskomme, että se avattiin meille että me voimme suoraan rukoilla Jumalalle. Mutta Hänen verensä teki paljon enemmän. Paavali sanoi, että minä haluan teillä olevan rohkeuden tietää, että minä annan teille uuden ja elävän tien ja se on tie jossa on elämä. Meillä on tämä suuri ylimmäinen pappi, Jeesus, joka rukoilee aina meidän puolestamme. Hän siis houkuttelee meitä, Hän sanoo: Tulkaa lähemmäksi. Tule aivan vilpittömällä sydämellä. Odota ja usko, niin että sinä panet kaiken luottamuksen siihen, että sinä uskot. Salainen paikka Jotta sinä voisit tulla siihen Kaikkivaltiaan Jumalan salaiseen paikkaan, jotkut kutsuvat sitä kaikkeinpyhimmäksi. Niin täällä sanotaan, että meidän sydämemme tulee olla vihmottu pahasta omastatunnosta puhtaaksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä että Sana saa puhdistaa sinua. Vaikka Jeesus avasi jo kaiken tien, Jumala on kuitenkin pyhä Jumala eikä Hän kestä katsoa syntiä. Kun Hän näkee meitä, on totta että Hän näkee Jeesuksen, mutta Pyhä Henki haluaa viedä meidät sille paikalle jolloin meillä on se luottamus, ei vain että me tiedämme että tie on auki, vaan että me tiedämme sydämessämme että Hän kuulee minua ja Hän tekee jotakin. Ja Paavali sanoo, että tartu tähän kiinni äläkä ole epäileväinen. Kun Hän sanoo että Hän avasi meille tien ja pääsyn taivaaseen, niin Hän myöskin kutsuu meitä osallistumaan kaikkeen siihen mitä taivaalla on annettavana. Jeesus siis pelasti sinun sielusi ristillä, mutta ei se ole kaikki, on enemmän. Vaan Hän avasi meille mahdollisuuden että me voimme olla rakentamassa Hänen valtavaa, kirkastettua Valtakuntaansa. Hän sanoi opetuslapsille, rukoilkaa näin: Tulkoon Sinun Valtakuntasi eli se Valtakunta joka on olemassa siellä pyhässä paikassa. Tapahtukoon Sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa. Ainoa tapa millä Jumala voi rakentaa Valtakuntaa täällä maan päällä on rakentaa se taivaan mallin mukaan. Jotta me voisimme rakentaa maan päällä, täällä, kirkastettua Valtakuntaa meidän tulee mennä rohkeasti sinne valtaistuimen eteen ja ottaa vastaan sen mistä Jeesus jo maksoi hinnan. Ja Hän sanoi: Tule uskoen! Siinä sanotaan myöskin, että älkää jättäkö omaa seurakunnan kokousta, vaan rohkaiskaa toinen toisianne, kehottakaa toisianne. Olen vuosia puhunut siitä että kaikki se millä sinä rakennat tätä kirkastettua Valtakuntaa, se on siellä esiripun toisella puolella, siis siinä pyhässä paikassa, ja sen Jeesus meille aukaisi. Mutta uskommeko että Hän teki sen? Jos me uskoisimme sen, niin nämä koettelemuksen ajan, minkä läpi olet mennyt, henkilökohtaiset koettelemukset, koetukset avioliitossa, ihmissuhteissa, talousalueella, työalueella, perheen keskellä. Ne eivät olisi sinulle uskon koetusta, jos me todella uskoisimme, että Jeesus on jo maksanut hinnan, että Hän on antanut meille pääsyn Jumalan Valtakuntaan. Meidät oikeasti on erotettu maailmasta niin kuin Jeesus sanoi. Silloin sinun on uskottava mitä Hän sanoi: Minä olen tullut antamaan teille uuden elämän. Olen tullut antamaan elämän ja yltäkylläisyyden. Meidän tulisi kaikkien elää tätä yltäkylläistä elämää jos uskomme, että ristiin liittyi muutakin kuin vain se että me pelastumme kadotuksesta. Jotkut uskovat sen, että me saimme ristin kautta Pyhän Hengen täyteyden ja se onkin Jumalan suunnitelma, mutta yksi suurimmista tarkoituksista, minkä takia Hänen lihansa revittiin, minkä takia Häntä haavoitettiin, että Hän avaisi Jumalan Valtakunnan Valtakunnan lapsille. Me olemme siis tämän Valtakunnan lapsia.
3 Vaikka maailmassa joka puolella on kriisejä, tiedän että on sotia ja sanomia sodista, hurrikaaneja, tornadoja. Jos elät USA:ssa, niin joka viikko jossakin monia ihmisiä kuolee näissä, jonkun kriisitilanteen takia. Mutta maailman tilanne ei ole se mikä kuuluu meille. Meidät on kutsuttu rukoilemaan johtajiemme puolesta, hallituksessa ja vallassa olevien ihmisten puolesta. Mutta jos sinä ole Hänessä, jos sinä olet siirtynyt tälle uudelle elävälle tielle, niin maailman kriisit eivät voi tuhota Jumalan omia. Jumalan valtakunta Puhun nyt niistä jotka vaeltavat Herran kanssa eikä Jumalan Valtakunnassa ole silloin puutetta, ei edes bensa lopu! Vaan kaikki kulta ja hopea, mikä on Jumalan Valtakuntaa varten tarkoitettu on olemassa. Viisaus jokaiseen tilanteeseen tulee sieltä. Siellä on myöskin rakkautta, rauhaa ja iloa. On niin paljon siellä esiripun toisella puolella. Olen sanonut monta kertaa täällä, että olen nähnyt avoimen taivaan kolme kertaa. Jos sinä tietäisit mitä sinulle on käytössä, niin sinä pystyisit elämään voitokasta elämää. Psalmi 135:10. Sinun ei tarvitse kääntyä katsomaan sinne. Minkä takia meidät on kutsuttu vaeltamaan kirkkaudessa? Meidät on kutsuttu rakentamaan Hänen kirkastettua Valtakuntaansa ja kirkastettua seurakuntaa. Eikö sinuakin ala jo kyllästyttää tämä vanhan mallin seurakuntatouhu! Vaan Herra on kutsunut meidät vaeltamaan aivan uutta tietä ja ainoa tapa millä me sen saamme, ja sinä voit sen saada, ellei Herra tule itse rakentamaan sitä huonetta, niin silloin ne jotka sitä rakentavat, niin he rakentavat turhaan. Älä enää yritäkään enää perustaa uutta seurakuntaa ellet ole valmis ottamaan sitä varten suunnitelmaa suoraan taivaasta, niin että Hän päivittäin kertoo sinulle mitä seuraavaksi pitää tehdä, kun sinä olet Hänen edessään. Jumala ei halua enää yhtään kuollutta seurakuntaa, koska Jeesus on tulossa takaisin. Ja kun sinä kuulet enemmän vielä näistä eduista, Hän sanoo, Psalmi 135:10 Kaikki Sinun tekosi ylistävät Sinua, Herra, ja Sinun hurskaasi kiittävät Sinua. Kaikki Sinun hurskaasi eli pyhäsi ylistävät Sinua! Oletko sinä pyhä? Silloin Hän puhuu sinulle. Sitten Hän sanoo, Psalmi 135:11 He puhuvat Sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat Sinun voimastasi. Et voi puhua Hänen Valtakuntansa kirkkaudesta ja puhua Hänen voimastaan ellet ole itse mennyt sinne salaiseen paikkaan, Jumalan pyhään paikkaan. Ellet ole tullut siihen tilaan, jolloin Jeesus sanoo, että tulkaa rohkeasti. Hän haluaa tehdä ihmisten lapsille tiettäväksi Hänen ihmeellisen kuninkuutensa ja kauneutensa. Kuinka sinä muuten voisit sanoa, että Hän loistaa kirkkaammin kuin miljoona aurinkoa jollet sinä ole kohdannut Häntä. Kuinka sinä voit kertoa Hänen väkevästä voimastaan ellet sinä ole kokenut sitä. Ja sitten Hän sanoo, että tämä Valtakunta on iankaikkinen Valtakunta, Sinun Valtakuntasi on iankaikkinen Valtakunta. Ne jotka kuuluvat Jumalan Valtakuntaan, niin heitä ei koskaan tuhota. Uskotko sinä että sinua ei tuhota hurrikaanissa tai maanjäristyksessä tai missään muussa tämän kaltaisessa. Koska Jumalan Valtakunta Hänen omilleen, ja suunnitelma Hänen omilleen, on rakentaa pyhä seurakunta niin, että Hän on se sotajoukkojen Ylipäällikkö, että sinä elät yliluonnollisella tasolla Hänen kanssaan niin, että pystyt näkemään enkeleitä, jotka sotivat sinun puolestasi ja vartioivat sinua, kun sinä marssit maan ylitse ja julistat sitä Jumalan Valtakunnalle.
4 Se on niin lähellä, että me säilymme, ja minä tiedän että me säilymme. On hyvin tärkeää että meille alkaa tulla tällainen Jumalan Valtakunnan ajattelutapa. Eli meidän siis tulee mennä rohkeasti sinne Jumalan Valtaistuimen eteen tietäen että me olemme Jumalan Valtakunnan ihmisiä. Ja meidän tulee keskittää ajatuksemme ja sanamme ja tehdä siitä elämäntapamme ja ottaa se mikä on meille saatavissa. Herra sanoo, että minä olen antanut teille rikkautta ja kunniaa ja niille, jotka rakastavat minua, minä tulen antamaan heille aineellista, ja Hän sanoi, jos te vain uskoisitte. Hän sanoi: Jos sinä uskoisit, sinä näkisit Jumalan kirkkauden! Jeesus maksoi hinnan antaakseen meille täyden vapauden saatanasta ja hänen linnakkeistaan. Voittajia Jumalan Valtakunnan ihmiset, jotka uskovat, niin he pyytävät rohkeasti, heillä on Valtakunnan auktoriteettia ja he saavat suosion Jumalan edessä ja ihmisten edessä. Sinä saat myöskin suosion työpaikallasi ja sinä saat Jumalan edessä suosion. Jumalan Valtakunnan ihmiset ottavat lujasti asemansa. He sanovat sielunviholliselle, että minä otan väkivalloin Jumalan Valtakunnan haltuuni. Minä otan sen mikä oikeasti minulle kuuluu. Jeesus on jo voittanut sen taistelun ja Hän on antanut meille valtakunnan avaimet, Hän voitti ja Sana sanoo: Me olemme enemmän kuin voittajia. Ei enää väärinkäyttöä, ei enää sitä että olemme aivan lamassa ja minun lapseni tulevat takaisin kotiin. Minua ei enää nujerreta, ei enää että minä joudun odottamaan ja odottamaan lupausten täyttymistä. Kun sinä tulet sinne Jumalan Valtaistuimen eteen rohkeasti uskossa, niin sinä kuulet taivaasta äänen, joka sanoo: Se on täytetty! Kun Jeesus meni ristille niin se täytettiin. Kun Hän avasi oven taivallisiin, niin Hän sanoi, että minä en enää tee mitään. Ja kun me menemme Jumalan eteen, Hän panee kädet tällaiseen asentoon, kun yritämme itse ratkaista ongelmamme: Pelasta lapseni, mikä ikinä se ongelmasi on. Jos yrität itse ratkaista sitä, Hän antaa sinun tehdä sen. Sinä menet ympäri ja ympäri ja ympäri, koska Hän sanoi: Se on täytetty! kaikkiin asioihin vastaus on minussa. Tämä kuulostaa liian helpolta. Olen saarnannut tätä viisitoista vuotta ja minä uskon, että nyt siitä aletaan saada ote, sillä sinun täytyy olla ihan tympääntynyt siihen elämäntapaan mikä sinulla on ollut. Sinun täytyy ymmärtää että Jeesus on voittaja ja sinä olet enemmän kuin voittaja, että sinä et estä Jumalan tarkoitusta omaan elämääsi, ettet sinä omaa tietäsi tuki ettet käytä sitä mitä Hän on sinua varten hankkinut ja antanut etkä mene sinne kaikkeinpyhimpään. Kirkkautta ei paljasteta niin, että meille tulisi lisää hommia, vaan Hän on avannut meille tien että meistä tulisi enemmän Hänen kaltaisiaan. Muutama minuutti Hänen läsnäolossaan antaa meille voimaa tehdä enemmän kuin mitä ikinä ihminen voi tehdä. Niille jotka uskovat tämän on olemassa suuri palkka, niille jotka ovat voittajia. Mitä he voittavat? Maailman, lihan ja sielunvihollisen! Katsotaan tätä suurta palkintoa mitä Jumalalla on meitä varten. Ilmestyskirja 2:7. Jos sinä uskallat uskoa että sinä olet enemmän kuin voittaja, niin sinun ei tarvitse enää elää missä olet elänyt, vaan kaikki mikä taivaassa on, on sinua varten. Hopea ja kulta, paras työpaikka maan päällä, avioliitto jota toisetkin kadehtivat, seurakunta missä Jumalan kirkkaus vuotaa, missä lapsesi ylistävät Herraa ja profetoivat ja sinä saat palkkasi jokaisella elämän alueella. Se on mahdollista! Ilm. 2:7 Jolla on korva se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.
5 Jokaiselle voittajalle Jumala on luvannut tämän elämän puun ja tähän elämän puuhun sisältyy parantuminen, että voimme vaeltaa parantumisessa. Iankaikkinen elämä tarkoittaa siis myös kirkkauselämää. Jeesus sanoo, että minä olen tullut antamaan teille iankaikkisen elämän ja se on siis yhtä kuin elää kirkkaudessa. Jeesus ei sanonut, että Hän tuli antamaan teille tässä ajassa elämää, vaan te olette Jumalan Valtakunnan lapsia, minä tulin antamaan teille iankaikkista elämää. Profetallinen sana Mitä tämä iankaikkinen tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä että sinua ei koskaan voida tuhota. Ei ainoastaan niin että sinut on pelastettu helvetistä, vaan että sinun elämäsi on myöskin täällä täyttä ja rikasta, kun kannat Hänen kirkkauttaan ja kauneuttaan. Ilmestyskirja 2:17 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä muu kuin sen saaja. Minä pidän siitä miten Herra sanoo, että joka kuulee, jos teillä on korva joka kuulee. Jos sinä olet voittaja tämä Jumalan Sana on sitä mannaa ja se tulee niin eläväksi. Jos sinä olet voittaja, koko Sanan ilmestys avautuu sinulle. Ja kun joku puhuu elävän sanan, se antaa sinulle toivon, se rohkaisee sinua, koska siinä on Jumalan Sanan elämä. Jos sinä olet voittaja, joka kerta kun sinä luet Jumalan Sanaa, siinä tulee olemaan elämää, se on salattua elämää. Mutta Jumala sanoikin että Hän antaa meille salaisuuksia ja aarteita. Ja jokaisella teistä on uusi nimi joka on kirjoitettu taivaassa ja se nimi on teidän kutsumuksenne mukainen. Se on ikään kuin valkoinen kivi jota kannat kaulassasi. Vain sinä voit tietää mikä se nimi on. Minä tiedän mikä minun uusi nimeni on. Minun uusi nimeni on väkevä soturi, koska Jumala näytti minulle sen. Minä en kysynytkään sitä, mutta minä uskoin mitä Sana sanoi. Kauan aikaa kerroin joillekin tämän asian, että minun mieheni sisar oli kuolemassa ja hän soitti minulle ja sanoi, että Jumala haluaa sanoa sinulle jotakin. Ja hän tuli minun luokseni ja sanoi 555 ja minä sanoin että mitä muuta? Hän sanoi 555! Hän tuli heikommaksi ja heikommaksi ja seuraavana päivänä hän kuoli. Olin siihen aikaan pastorina seurakunnassa ja minulla oli tämä kirjani. Siellä sanotaan, että numero 5 tarkoittaa armoa, mutta se tarkoittaa myöskin väkevä soturi. Silloin tunsin että se puhui sydämelleni, mutta minä pyysin Jumalaa varmistamaan tätä. Jonkin aikaa sen jälkeen eräs nainen antoi minulle sormuksen. Sen päällä oli risti ja siinä oli vähän tällaisia nuolia ympärillä, intiaaninuolia. Minun piti mennä pienentämään se sormus ja se kultaseppä sanoi että tämä on 1800-luvulta. Ja silloin Pyhä Henki puhui minulle, Pyhä Henki puhui, että sen kantaja on ollut väkevä soturi. Jumala järjesti niin että minun sormeeni päätyi tällainen ikivanha sormus. Ja minä tiesin niiden nuolten kautta hengessäni että hän oli ollut väkevä soturi. Nyt se ei ole mukana koska se on korjaamossa. Mutta minä tiedän mikä minun nimeni on taivaassa. Ja miten sen tiedän? Koska minä olen voittanut maailman, paholaisen ja lihan. Sinäkin voit tietää mikä sinun nimesi on. Katsotaan Ilmestyskirja 2:26-28 Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niin kuin
6 saviastiat heidät särjetään niin kuin minäkin sen vallan Isältäni sain ja minä annan hänelle kointähden. Tiedättehän, eräänä päivänä me hallitsemme enkeleiden ja kansakuntien yllä. Ja Hän on antava jokaiselle kansakunnan. Hän on antanut minulle nyt jo kansakunnan ja sinäkin saat kansan. Suomi on minun kansani! Miksi? Koska minä voitin lihan, paholaisen ja maailman. Mitenkä se tapahtui? Sillä tavalla että minä menin rohkeasti sinne Jumalan valtaistuimen eteen. Jumalan antama nimi Kun sinä menet sinne, Hän on niin pyhä, Hän on niin täynnä valkeutta, Hänessä ei ole mitään pimeyttä ja joka kerta kun minä menen Jumalan eteen, tuohon paikaan, niin Jumala muuttaa minua. Hänen valonsa paljastaa minussa jokaisen alueen mikä on pimeää kunnes minusta tulee voittaja. Mutta enhän minä sitä itse tee, Hän itse tekee sen. Kaikki mitä me tarvitsemme on tuossa Jumalan pyhässä paikassa Hänen valtaistuimensa edessä. Katsotaan Ilmestyskirja 3:12-13 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalan temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Ja nämä pylväät seurakunnassa, Vanhassa Testamentissa (1. Aikakirja 7:21) olivat Jaakin ja Booas. Jaakin tarkoittaa tulla vahvistetuksi ja Booas tarkoittaa voima. Ja se tarkoittaa sitä, että minä näen teidät vahvistettuna niin, että te seisotte ja minä näen teidät vahvoina Herrassa, Hänen voimassaan. Ja Jeesuksen uusi nimi tässä on enemmän kuin voittaja. Se mikä minua innostaa kaikkein eniten on Ilmestyskirja 3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa Hänen valtaistuimellaan. Kaikkialla siellä Jumalan valtaistuinsalissa siellä ovat ne Jumalan omat, jotka ovat pelastettu. He sanovat: Herra Jumala, Kaikkivaltias hallitsee! Mutta nämä voittajat, he istuvat Jeesuksen kanssa siellä valtaistuinsalissa Jumalan valtaistuimella. Ja Hän päättää tämän kirjan: Se joka voittaa on perivä kaiken! Uskotko sinä tämän? Jos ajattelet tätä hintaa minkä Jeesus maksoi ja juhlit ylösnousemusjuhlaa, tajuatko itse kuka sinä olet? Sinä kuulut Jumalan Valtakuntaan ja sinut on pantu tänne maan päälle vain yhtä tarkoitusta varten, rakentamaan lopun ajan seurakuntaa, että Jeesus voi tulla takaisin. Ja Jeesuksella ei ole muita kuin Hänen lapsensa, Hänen Valtakuntansa lapset, jotka on pesty Karitsan verellä. Ei Jeesuksella muita ole rakentamaan Hänen kirkastettua seurakuntaansa. Kun minä tulen tähän kaupunkiin minä ikään kuin koen sen. Minä tiedän, että jotakin tulee tässä kaupungissa tapahtumaan. Minä tiedän että Suomessa tulee tapahtumaan jotakin, minä tiedän hengessäni sen. Eikä minua haittaa miten kauan aikaa siihen menee. Minä olen tuonut tätä samaa sanomaa viidelläsadalla eri tavalla, mutta tämä yksinkertaisuus siinä on se, että Jeesus rakastaa meitä.
7 Kaikki se mitä Hän haluaa meidän tekevän on se, että me rakastamme Häntä kaikesta sielustamme, mielestämme ja voimastamme. Jos me näin teemme, niin me tajuamme että olemmekin pyhä kansakunta erikoinen kansa! Meidät on jo asetettu istumaan sinne esiripun toiselle puolelle ja me olemme koko ajan olleet siellä, mutta me olemme kuitenkin olleet tappioissa. Me sanomme monta kertaa, että Suomi on sellainen kansa joka ei pääse voittoon, kun siellä on ollut niin monta sotaa ja niin paljon sitä ja niin paljon tätä. Mutta eihän tämä loppu ole! Ettekä te ole suomalaisia, vaan te olette pyhä kansa, te olette Jumalan Valtakunnan lapsia ja te rakennatte kirkastetun seurakunnan ja te viette myös maailman kansoille valonne. Ja väkevät väkijoukot tulevat Jeesuksen luokse ja Jumalan tuli on oleva teidän yllänne ja te marssitte kaikissa niissä asioissa jotka tulevat taivaasta. Hopea ja kulta on oleva teidän. Te marssitte terveydessä, voimassa eikä ole väliä miten vanha minä olen. Niin kauan kun minussa henki pihisee minä marssin, minä menen vaan eteenpäin ja rakennan Jumalan väkevää Valtakuntaa. Ja minä olen voittaja! Halleluja! Halleluja! Halleluja! Minä uskon ja luotan että tämä on rohkaissut teidän sydämiänne, että te sanotte: Minä otan sen mikä minulle oikeasti kuuluu. Amen!