10.3.2011 OM 1/69/2011 Rikosprosessien jouduttaminen jatkotyöryhmän muistio 1. Johdanto Eduskunta on hyväksynyt lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää hallituksen laativan kokonaissuunnitelman esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäyntien joutuisuuden parantamiseksi (K 1/2009 vp, PeVM 1/2010 vp ja EK 5/2010 vp). Oikeusministeriö- ja sisäasiainministeriö asettivat 18.6.2010 työryhmän laatimaan kokonaissuunnitelman oikeusprosessien joutuisuuden parantamiseksi. Työryhmän mietintö valmistui joulukuussa 2010 (Oikeusprosessin pitkittymisen estäminen, oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 87/2010). Oikeusministeriö asetti 12.1.2011 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella edelleen eduskunnan lausumassa tarkoitettu kokonaissuunnitelmaa edellä mainitun mietinnön 87/2010 perusteella. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut kansliapäällikkö Tiina Astola oikeusministeriöstä sekä jäseninä osastopäällikkö Jarmo Littunen oikeusministeriöstä, osastopäällikkö Kauko Aaltomaa sisäasiainministeriöstä, hovioikeudenlaamanni Tuomas Nurmi Helsingin hovioikeudesta, asianajaja Aarno Arvela Suomen Asianajajaliitosta ja lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio oikeusministeriöstä. Rautio on toiminut myös työryhmän sihteerinä. 2. Kokonaissuunnitelma Käsitellessään hallituksen toimenpidekertomusta K 1/2009 vp perustuslakivaliokunta pyysi oikeusministeriöltä selvityksen oikeudenkäyntien viivästymisestä ja siihen liittyvistä seikoista. Oikeusministeriön 14.10.2009 päivätyssä selvityksessä (OM 77/02/2009) käytiin läpi useita jo toteutuneita ja vireillä olevia lainsäädäntötoimia ja muita kehittämistoimenpiteitä. Tässä yhteydessä ei ole perusteltua käydä läpi niitä hankkeita, jotka on mainittu oikeusministeriön selvityksessä. Mainitun selvityksen jälkeen on myös aloitettu joitain joutuisuuden parantamiseen tähtääviä hankkeita. Edellä mainitussa työryhmämietinnössä 87/2010 on tehty selkoa tällaisista hankkeista, ja osa niistä on otettu mietinnössä ehdotetun 19 toimenpiteen joukkoon. Työryhmä on päätynyt ottamaan omaan esitykseensä vain edellä mainitun työryhmämietinnön ehdotuksista vain tärkeimmiksi katsomansa rikosasioita koskevat osat ja kehitellyt niitä edelleen pitäen silmällä erityisesti talousrikosasioita. Rajaus vastaa työryhmän käsityksen mukaan eduskunnan lausumassa ja perustuslakivaliokunnan mietinnössä 1/2010 vp esitettyä. Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Eteläesplanadi 10 PL 25 (09) 160 03 (09) 1606 7730 oikeusministerio@om.fi HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO
2(8) 2.1. Lainuudistukset 2.1.1. Esitutkinnan rajaaminen ja syytteestä sopiminen Esitutkinta on lain mukaan toimitettava, jos on syytä epäillä, että rikos on tehty. Tästä voidaan poiketa vain laissa erikseen säädetyissä tapauksissa. Työryhmä toteaa, että nykyinen lainsäädäntö esitutkinnan toimittamisvelvollisuudesta ja mahdollisuudesta jättää esitutkinta toimittamatta tai rajoittaa sitä on etenkin talousrikosasioissa joissain tapauksissa tarpeettoman joustamaton. Suurissa rikoskokonaisuuksissa saatetaan joutua tutkimaan rikoksia, jotka ovat liitännäisiä ja vähäisiä ns. päärikoksiin nähden. Yhtenäistä rangaistusta koskevien säännösten vuoksi tällaisilla vähäisemmillä rikoksilla ei ole välttämättä mainittavaa vaikutusta rikoskokonaisuuden perusteella tuomittavaan kokonaisrangaistukseen. Voimassa olevan lain mukaan oman rikoksen selvittämisen edistäminen esimerkiksi tunnustamalla voidaan ottaa huomioon rikoslain 6 luvun nojalla lieventävänä tekijänä tuomioistuimen mitatessa rangaistusta. Sitä vastoin tunnustaminen ei ole peruste jättää esitutkinta toimittamatta tai syyte nostamatta. Työryhmän käsityksen mukaan tunnustamisella tulisi voida olla merkitystä myös rikosprosessin aikaisemmassa vaiheessa. Jos henkilö tunnustaisi rikoskokonaisuudesta merkittävän rikoksen tai osan rikoksista ja jos tästä seuraisi tutkinnan tehostuminen ja nopeutuminen, tunnustamisen perusteella voitaisiin esimerkiksi rajata lievempiä rikoksia esitutkinnan ulkopuolelle. Koska edellä kuvatulla tavalla tällä ei välttämättä olisi yhtenäisrangaistustilanteessa merkityksellistä rangaistuksen lieventävää vaikutusta, voitaisiin tunnustamisen kannustimeksi lakiin kirjata syyttäjälle oikeus antaa lupaus siitä, että hän tulee tuomioistuimessa esittämään rangaistuksen mittaamista tavanomaista lievemmäksi. Tuomioistuin ei toisaalta olisi tähän sidottu, mutta syyttäjän kannanotolla olisi käytännössä huomattava merkitys. Työryhmä katsoo, että edellä kuvatun tyyppinen menettely olisi sovitettavissa suhteellisen jouhevasti lainsäädäntöön. Erityisenä etuna olisi se, että resurssisäästöt syntyisivät varhaisessa vaiheessa. Menettely hyödyttäisi paitsi esitutkintaviranomaisia myös syyttäjiä ja tuomioistuimia pienentäessään viimeksi mainittujen käsiteltäväksi tulevaa juttumäärää. Koska nimenomaan talousrikosasioissa tapahtuu viipymistä, mainitun kaltainen järjestelmä olisi omiaan nopeuttamaan niiden käsittelemistä. Esitutkintaa ei kuitenkaan tulisi rajata, jos painava yhteiskunnallinen intressi vaatii rikoksen selvittämistä tai jos yksityiselle henkilölle on tärkeää saada rikosasia tutkituksi ja saatetuksi tuomioistuimen käsiteltäväksi. Esitutkinnan rajaamiseen olisi suhtauduttava pidättyvästi esimerkiksi silloin, kun rajaaminen ilmeisesti vaarantaisi luottamuksen viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen ja luotettavuuteen tai kun kysymyksessä on henkilövahinkoja aiheuttanut rikos. Asetetaan työryhmä selvittämään mahdollisuudet esitutkinnan rajaamisoikeuden laajentamiseen ja syytteestä sopimiseen. Vastuu: oikeusministeriö (sisäasiainministeriö) Aikataulu: työryhmä asetetaan 2011 Merkitys: kohtalainen
3(8) 2.1.2. Lievien verorikosten käsitteleminen hallinnollisessa menettelyssä Lievissä verorikosasioissa on nykyään kaksi rinnakkaista seuraamusjärjestelmää: rikosprosessi, jossa tuomitaan rikosoikeudellinen rangaistus ja mahdollinen vahingonkorvaus, ja hallinnollinen menettely, jossa seuraamukseksi määrätään veronkorotus. Rinnakkaisista järjestelmistä voi seurata epäyhdenmukaista käytäntöä esimerkiksi siitä, mitkä asiat tietyllä paikkakunnalla ohjautuvat hallinnolliseen menettelyyn. Koska korkeimman oikeuden käytännön mukaan sekä veronkorotuksen että rangaistuksen määrääminen samasta teosta loukkaa ne bis in idem kieltoa (ei kahdesti samassa asiassa) silloin, kun ensimmäisessä menettelyssä annettu ratkaisu on tullut lopulliseksi ennen toisen menettelyn alkamista, järjestelmät edellyttävät viranomaisten toimia, jotta asia käsiteltäisiin vain jommassakummassa menettelyssä. Rikosprosessia koskevassa lainsäädännössä annetaan suhteellisen hyvät keinot ottaa huomioon ne bis in idem -kielto, mutta asianlaita ei ole samoin verolainsäädännössä. Yhdenvertaisuuden varmistamiseen ja ne bis in idem kieltoon liittyvät näkökohdat puoltaisivat nykyistä selkeämpää sääntelyä siitä, mihin menettelyyn lievä verorikos ohjautuu käsiteltäväksi. Tätä silmällä pitäen voidaan todeta, että hallinnollinen menettely on selvästi kevyempi kuin rikosprosessi. Veronkorotusta voidaan muuna kuin rikosoikeudellisena rangaistuksena pitää vähemmän leimaavana seuraamuksena verorikkomukseen syyllistyneen kannalta. Siksi on perusteltua lähteä siitä, että lievät verorikosasiat pyrittäisiin käsittelemään hallinnollisessa menettelyssä. Tästä voisi olla joissain tapauksissa perusteltua poiketa. Lähinnä tämä voisi tulla kysymykseen, kun lievä rikos on osa suurempaa rikoskokonaisuutta tai kun kysymys on esimerkiksi uusimisena ilmenevästä selvästä piittaamattomuudesta lain kielloista ja käskyistä. Veronkorotuksista säädetään eri verolaeissa. Veronkorotuksiin liittyy myös merkittäviä fiskaalisia intressejä. Siksi päävastuu lainuudistuksista kuuluisi valtiovarainministeriölle. Lainsäädäntöuudistuksilla voidaan katsoa oleva kohtalainen merkitys oikeusprosessien nopeuttamiselle, joka ilmenisi ennen muuta välillisenä säästönä rikosoikeudenhoidosta huolehtiville tulevan juttumäärän vähentymisen muodossa. Valmistellaan säännökset lievien verorikosasioiden käsittelemisestä pääsääntöisesti vain hallinnollisessa menettelyssä. Vastuu: valtiovarainministeriö (oikeusministeriö) Aikataulu: valmistelu aloitetaan 2011 Merkitys: kohtalainen 2.2. Määrärahatarpeet 2.2.1. Henkilöresurssit Oikeudenhoito yleensä ja rikosoikeudenhoito erityisesti on yksi valtion keskeisimmistä ja tärkeimmistä tehtävistä. Oikeudenhoito on luonteeltaan sellaista, että sitä voidaan uskoa muille kuin viranomaisille hyvin rajoitetusti. Kysymys on perustuslain 21 :ssä turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sekä muiden perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta sekä Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista. Oikeudenhoidolle osoitettujen resurssien on oltava paitsi riittävät, myös vakaat siten, ettei rahoitustasossa tapahdu vuosittaista heilahtelua. Tärkeätä on turvata resurssit niin, että rikosprosessiketjun eri
4(8) viranomaisvaiheisiin (poliisi, syyttäjä, tuomioistuin) ja oikeusapuun osoitetut resurssit ovat asianmukaisessa suhteessa toisiinsa, jottei synny pullonkauloja. Muun muassa tätä tarkoitusta varten oikeusministeriön, sisäasiainministeriön ja keskusvirastojen kesken on tarpeen pitää säännöllisiä tapaamisia, joissa koordinoidaan rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten tavoitteita ja tarkkaillaan eri määrärahojen suhteita toisiinsa rikosprosessiketjun eri lenkeissä. Esimerkkinä lisäresurssien merkityksestä rikosprosessiketjussa voidaan tarkastella sitä, millä panostuksella esitutkinnassa avoimena olevien talousrikosten määrä saataisiin laskemaan niin, että lähennyttäisiin reaaliaikaista tutkintaa. Tämä varaston purkaminen ei ole nykyresurssein realistinen tavoite, koska viranomaisten sisäisillä järjestelyillä ja muilla resurssien uudelleen suuntaamisilla mainittavia tehokkuusetuja ei ilmeisestikään ole enää saavutettavissa. Toisaalta koska esimerkissä kysymys on juttusuman purkamisesta, ei lisäresurssitarvetta tarvitse pitää pysyvänä. Etenkään oikeusavun lisätarve ei varaston purkamisen jälkeen enää aktualisoidu. Talousrikostutkinnan vaikuttavuutta voidaan lisätä tehostamalla tutkintaa ja lyhentämällä sen kestoa. Tutkintatoimet voitaisiin näin kohdistaa tuoreisiin, jopa meneillään oleviin rikoksiin, jolloin rikosvahinkojen rajoittaminen ja rikoshyödyn pois ottaminen olisi nykyistä tehokkaampaa. Tällaiseen tilanteeseen päästään siinä tapauksessa, että poliisilla avoimena olevien talousrikosjuttujen määrä voidaan laskea noin 1 000:een, kun niitä nyt on hieman yli 2 000. Tavoitteen saavuttaminen viidessä vuodessa edellyttäisi, että juttuja saataisiin vuosittain valmiiksi 200 nykyistä enemmän. Nykyisin niitä valmistuu noin 1 500 vuodessa. Päätettyjen juttujen määrän lisääminen 200:lla edellyttää tutkintaan 40 virkaa lisää. Rahoitustarve olisi 2 600 000 euroa vuosittain. Tutkinnan nopeutumisen lisäksi reaaliaikainen tutkinta tuottaa enemmän takaisin saatua rikoshyötyä asianomistajille ja valtiolle. Tutkintapanostuksen kasvattaminen lisäisi myös syyttäjien ja tuomioistuinten työtä. Lisäyksen suuruus riippuu olennaisesti siitä, kuinka suuri osa poliisille tulleista jutuista lopulta päätyy syyttäjälle. Vuosina 2009 2010 osuus oli noin 2/3, jolloin 200 uudesta jutusta syyttäjälle päätyisi vuosittain noin 130. Talousrikoksiin erikoistuneet syyttäjät pystyvät käsittelemään noin yhdeksän juttua vuodessa. Talousrikoksia tutkivien poliisien määrän lisäämisestä seuraava juttumäärän kasvu voitaisiin siten käsitellä syyttäjälaitoksessa, jos talousrikossyyttäjien määrää lisättäisiin 14:lla. Vuotuiset lisäkustannukset tästä olisivat noin 1 100 000 euroa. Syyttäjä nostaa syytteen vain osassa poliisilta syyttäjälle siirtyneistä jutuista. Viime aikoina osuus on ollut noin 3/4. Tämä merkitsisi, että 130:stä syyttäjälle tulleesta jutusta noin 100 jutussa nostettaisiin syyte käräjäoikeudessa. Talousrikosjutuissa haetaan lähes säännönmukaisesti muutosta hovioikeudessa. Näin ollen poliisin tutkintapanoksen kasvattaminen lisäisi tuomioistuinten työtä sekä käräjä- että hovioikeuksissa. Talousrikoksia tutkivien poliisien määrän lisäämisestä seuraava juttumäärän kasvu voitaisiin käsitellä tuomioistuimissa, jos tuomarien määrää lisättäisiin käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa yhteensä 12 tuomarilla. Vuotuiset lisäkustannukset tästä olisivat noin 1 000 000 euroa. Valtaosassa talousrikosasioista vastaajalla on puolustaja kaikissa rikosprosessiketjun osissa. Tutkintapanostuksen lisäämisestä seuraa siten myös oikeusapukustannuksen kasvu. Lisäkustannusten määrää on erittäin vaikea arvioida, koska kustannukset vaihtelevat suuresti juttukohtaisesti. Suurimmillaan oikeusavusta korvattavat erät voivat olla yksittäisissä asioissa satojatuhansia euroja ja kokonaismenot miljoonaluokkaa. Turvataan poliisille, syyttäjälaitokselle ja tuomioistuinlaitokselle riittävät henkilöstöresurssit erityisesti vaativien rikosasioiden käsittelyyn. Vastuu: oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, valtiovarainministeriö
5(8) Aikataulu: jatkuva, varaston purkaminen kestäisi kuitenkin viisi vuotta Merkitys: suuri 2.2.2. Tietohallintouudistukset Sisäasiainministeriön toimialalla on parhaillaan käynnissä poliisiasiain tietojärjestelmän kokonaisuudistus (VITJA). Uutta järjestelmää tulisivat käyttämään poliisi ja muut esitutkintaviranomaiset sekä oikeusministeriön hallinnonalalta syyttäjät ja Rikosseuraamuslaitos. Arvioiden mukaan uusi järjestelmä olisi käytettävissä vuonna 2013 tai 2014. Poliisitoimen vastuulla oleva VITJA-tietojärjestelmähanke toteuttaa rikosketjuajattelun mukaisen ratkaisun kaikille esitutkintaviranomaisille sekä syyttäjälaitokselle. Hankkeen kustannukseksi on esitutkintaviranomaisten osalta arvioitu 25 miljoonaa euroa, josta kattamatta on 6 miljoonaa euroa. Työryhmä pitää erittäin tärkeänä, että paitsi viranomaisen sisäinen myös ennen kaikkea viranomaisten välinen asiakirjaliikenne, arkistointi, seuranta ja muut toimet voidaan mahdollisimman laajalti toteuttaa tietojärjestelmiä käyttäen. Tärkeää on edellä mainitun hankkeen lisäksi toteuttaa myös tuomioistuinten käytettävissä olevien järjestelmien uudistus siten, että järjestelmät ovat tarpeellisilta osiltaan yhteensopivat muiden viranomaisten järjestelmien kanssa. Tietohallintojärjestelmien kehittäminen ja aineistopankkien perustaminen tukevat sitä tärkeää tavoitetta, että asiakirjat ovat paitsi viranomaisketjun eri toimijoiden (esitutkintaviranomaiset, syyttäjät, tuomioistuimet eri asteissa, täytäntöönpanoviranomaiset) myös asianosaisten ja heidän avustajiensa käytettävissä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi poliisin tulisi antaa syyttäjän ja epäillyn avustajan käyttöön mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sellainen esitutkinta-aineisto, jonka paljastaminen ei vaaranna esitutkintaa. Näin saataisiin loppulausuntomenettelyyn ja syyteharkintaan kuluva aika merkittävästi lyhentymään. Vastaavasti tietoa voitaisiin toimittaa ennakolta tuomioistuimelle, jotta se voisi alustavasti aikatauluttaa asian. Oikeusministeriön vastuulla olevien tietojärjestelmähankkeiden arvioidaan vaativan rahoitusta noin 21 miljoonaa euroa vuosina 2012 2015. Kokonaisrahoitustarve on siis 27 miljoonaa euroa. Toteutetaan poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten tietohallintouudistukset ja turvataan niiden edellyttämät resurssit. Huolehditaan, että rikosprosessiin liittyvä aineisto on avustajien saatavilla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Vastuu: sisäasiainministeriö, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, Poliisihallitus Aikataulu: 2011 2015 Merkitys: suuri 2.3.1. Viranomaisten välinen yhteistyö ja ohjausjärjestelmät Niistä prosessien nopeuttamistoimista, jotka eivät vaadi uutta lainsäädäntöä tai lisärahoitusta, rikosprosessin eri toimijoiden välinen yhteistyö on keskeisessä asemassa. Tähän suunnitelmaan otetut yhteistyön edistämistoimet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: tulosohjaukseen liittyvät toimet, koulutus ja juttujen käsittelyn hallintaa koskevat toimet.
6(8) 2.3.1.1. Tulosohjaus Kun rikosketjun toimijoita on kahden ministeriön hallinnonalalla, ministeriöiden on syytä koordinoida rikosasioiden käsittelyä koskevia tulostavoitteitaan. Oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön kansliapäälliköiden johdolla säännöllisesti järjestettävissä virkamiestapaamisissa kosketellaan muun ohella erilaisia rikosasioiden käsittelemiseen liittyviä ongelmia. Tulostavoitteiden yhteen sovittaminen ja prosessiketjun sujuvuuden edistäminen sopivat hyvin tapaamisten asialistalle. Tulosohjauksen tärkeä väline ovat tulosmittarit. Pitkään kestävien asioiden määrän vähentäminen on jo nyt tulostavoitteena poliisilla, syyttäjillä ja tuomioistuimilla. Tuomioistuinten tulosmittareissa näkyy se, kuinka hyvin asian aiempien käsittelyvaiheiden kesto on otettu huomioon. Sen sijaan syyttäjälaitoksessa ei vielä ole tällaista tulosmittaria. Tulosohjattavilla virastoilla tulee olla myös välineet tulosten seurantaan. Yksittäisten asioiden käsittelyä ja käsittelyn kokonaiskestoa eri viranomaisvaiheissa voidaankin nykyisin jo kattavasti seurata. Tietojärjestelmät tuottavat myös johtamisessa tarvittavan informaation käsittelyn kestosta. Sen sijaan nykyisessä asianhallintajärjestelmässä ei ole toimintoa, joka automaattisesti hälyttäisi, kun hyväksyttävä kokonaiskesto on vaarassa ylittyä. Viivästymisten syiden kirjaamisen ensisijaisena tavoitteena on, että kirjaaminen itsessään edistää huomion kiinnittämistä viivästymiin ja muistuttaa tarpeesta reagoida niihin. Toissijaisesti kirjaaminen helpottaa viivästymisten jälkikäteistä selvittämistä. Tulosohjauksella voidaan myös edistää kohdassa 2.3.2. kuvatun nopeutetun rikosprosessin käyttämistä. 2.3.1.2. Koulutus Poliisilla, syyttäjillä, tuomareilla ja asianajajilla on vakiintuneet jatkokoulutusjärjestelmät. Erityisesti prosessin sujuvoittamista käsittelevässä koulutuksessa on tärkeää, että samoihin tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan osallistuu prosessin eri toimijoiden edustajia. Valtakunnansyyttäjänvirasto ja Suomen Asianajajaliitto suosittelevat helmikuussa 2011 antamassaan julkilausumassa sitä, että syyttäjät ja asianajajat voisivat osallistua toistensa koulutustilaisuuksiin. 2.3.1.3. Juttujen käsittely Poliisilla on pääkaupunkiseudulla talousrikosten esikäsittely-yksikkö, jonka tehtävänä on arvioida talousrikosasioiden laatua ja ohjata ne sellaisiin yksiköihin, joilla on valmiudet ne tutkia. Toimintaa ollaan parhaillaan laajentamassa valtakunnalliseksi. Syyttäjälaitos suunnittelee vastaavaa koko maan kattavaa koordinointitoimintoa. Syyttäjien esikäsittelyjärjestelmän yhtenä tehtävänä on mahdollistaa käsittelyn riittävä keskittäminen laajoissa talousrikosasioissa, mutta myös tarvittaessa niiden hajauttaminen. Tulosohjaus -Jatketaan prosessin sujuvuuskysymysten käsittelemistä oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön virkamiesjohdon säännöllisissä tapaamisissa -Laaditaan syyttäjälaitokselle esitutkinnan keston huomioon ottamista koskeva tulosmittari -Liitetään uuteen rikosasioiden asiankäsittelyjärjestelmään asian keston ilmaiseva hälytys -Kirjataan viivästymisen syyt kattavasti prosessin kaikissa vaiheissa -Edistetään vähäisempien rikosasioiden käsittelemistä nopeutetussa menettelyssä
7(8) Koulutus -Sisällytetään poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten ja oikeudenkäyntiavustajien koulutukseen systemaattisesti prosessin sujuvuutta koskeva osa Juttujen käsittely -Laajennetaan talousrikosten esikäsittelyjärjestelmä poliisilla valtakunnalliseksi ja otetaan vastaava käyttöön syyttäjälaitoksessa. Vastuu: oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Poliisihallitus Aikataulu: jatkuva Merkitys: kohtalainen 2.3.2. Nopeutettu rikosprosessi Joissain suurissa yleisötapahtumissa on sovellettu ns. yhden kosketuksen periaatetta, jonka mukaan rikos on käsitelty erityisen joutuisasti niin, että heti rikoksen ilmitulon jälkeen on aloitettu esitutkinta, jonka päätyttyä tai osittain sen kanssa limittäin on toimitettu syyteharkinta sekä käsitelty asia tuomioistuimessa. Tavanomaista rikosoikeudenkäyntiä keveämpiä menettelyitä ovat rangaistusmääräysmenettely, jossa syyttäjän päätöksellä voidaan määrätä sakko ja menettämisseuraamus rikoksesta, josta enimmäisrangaistukseksi on säädetty kuusi kuukautta vankeutta. Rikesakkomenettelyssä valvontaa suorittava virkamies voi määrätä rikesakon niiden rikoksien johdosta, joiden seuraamukseksi rikesakko on erikseen säädetty. Käräjäoikeuden kirjallisessa menettelyssä voidaan tuomita enintään yhdeksän kuukautta vankeutta rikoksesta, josta säädetty enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Edellytyksenä on lisäksi, että vastaaja on tunnustanut teon ja luopunut suullisesta oikeudenkäynnistä. Lisäksi rikosasia voidaan käsitellä käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä vastaajan poissa ollessa, jos hänet on haastettu istuntoon ratkaisun uhalla eikä hänen läsnäolonsa ole tarpeen asian selvittämiseksi. Rangaistukseksi voidaan tuomita enintään kuusi kuukautta vankeutta. Vaikka mainituissa menettelyissä voidaan käsitellä paljon asioita, on kuitenkin joukko asioita, jotka syystä tai toisesta on käsiteltävä suullisessa oikeudenkäynnissä vastaajan läsnä ollessa. Kysymys voi olla esimerkiksi kiistetystä rikoksesta, joka on näytön vastaanottamisen vuoksi tarpeen käsitellä oikeudenkäynnissä. Yhden kosketuksen periaate on erityisen hyödyllinen niissä tapauksissa, joissa rikoksesta epäilty on maassa tilapäisesti tai joissa muuten henkilön tavoittaminen myöhemmin tulee ilmeisesti olemaan vaikeaa. Ongelmaksi useimmiten nousee se, ettei henkilöä saada haastetuksi tuomioistuimeen vastaamaan syytteeseen, tai että joudutaan käyttämään viranomaisresursseja henkilön etsimiseen tai kansainvälisen oikeusavun pyytämiseen. Yhden kosketuksen periaatteen käyttäminen ei edellytä lainsäädäntömuutoksia, vaan viranomaisten eli poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen yhteistoiminta riittää. Olennaista on myös huolehtia vastaajan oikeusavusta, tulkkaamisesta ja muista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista. Työryhmä katsoo, että yhden kosketuksen periaatteen laajempaa hyödyntämistä jatkossa edistäisi analyysi, jossa kartoitettaisiin muun muassa menettelyn käyttöalaa ja edellytyksiä sekä suositeltavia käytännön toimintatapoja.
8(8) Laaditaan analyysi vähäisempien rikosasioiden käsittelystä nopeutetussa menettelyssä (ns. yhden kosketuksen periaate). Vastuu: oikeusministeriö, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Poliisihallitus Aikataulu: aloitetaan 2011 Merkitys: pieni