Erätär 3/2013
Oot sä ilmaseks töissä täällä? Ei, kyllä mä oon tästä maksanut! Sain viime kesänä kokea jälleen jotain ihan uutta partiomaailmassa. Pestauduin piirileiri Ilvekselle leirikahvila Cafe Juurakon Huldaan staraksi. Ennen leiriä panikoin vähän esimerkiksi sellaisia pikkujuttuja, kuten kuinka monta leiriläistä voi yhdellä epäonnistuneella kinuskikakulla sairastuttaa, paljonko kassasta voi vahingossa hukata rahaa tai kuinka kauan palokunnalla kestää saapua paikalle sammuttamaan korvapuustien uuniin unohduksen vuoksi syttynyttä suurleiripaloa. Toki ihan kaikki ei mennyt Huldassa(kaan) kuten etukäteen oli excelöity, mutta sehän nyt ei yllättänyt ketään, joka on joskus ollut partioleirillä. Haikeassa loppupalaverissa leipurimestari kertoi leirinjohdon olleen alkuun tosi skeptisiä sen suhteen, että leiriolosuhteissa todella leivottaisiin korvapuusteja tai varsinkaan täytettäisiin leivoksia tai kakkuja. He olivat kuulemma ehdottaneet raakapakasteviinereiden ja -karjalanpiirakoiden lämmittämistä. Hah! Mutta niin vaan ahtauduimme muutaman neliön leipomokonttiin joka ikinen utuinen leiriaamu ja kahvila tarjosi joka päivä erilaisia leiriherkkuja näkkäriin ja nakkipataan tympääntyneille. Ilves2013 oli Erätyttöjen ensimmäinen Hämeen piirileiri. Kaikki ikäkaudet pääsivät nauttimaan lippukunnan yhdessä olon lisäksi omasta ohjelmastaan. Parhaimpiaan suurleirit tarjoavat mielestäni kuitenkin nuorille samoajille, jotka pääsevät ottamaan ilon irti upeista ohjelmalaaksoista mutta myös kantamaan vastuuta omissa leiripesteissään. Kurkkaa sivuilta neljä ja viisi pieniä paloja nuorten Ilveksestä! Mini 2
Perheemme kuopus syntyi 31.5. ja sai kasteessa nimen Kasperi Henrik Onnelliset vanhemmat Hanni ja Karri sekä isoveli Eemeli 18.5.2013 syntynyt Nyyti-neitimme sai 27.7. kasteessa nimen Usva Aino Olivia Päivi & Janne 11.8.2013 perheeseemme syntynyt "Papukakkonen" (3660g, 51,5cm) sai nimekseen 5.10. ONNI JUHANI TASKINEN Ida-sisko, Iina "Ikzu" Mäki-Ullakko ja Miikka Taskinen 3
MAANANTAI 29.7.: Aamupalan jälkeen oli Mäster Tseffi, mutta me oltiin Äksönlaaksossa töissä. Mäster Tseffissä piti tehdä perunamuusia, pinaattilettuja ja kookospalloja. Ilves 2013 25.7.-2.8. Evolla TIISTAI 30.7.: Päiväohjelma sisälsi Juokse tai Vuole- ja Sepeli-kisat. Meiät Magut oli julmasti hajotettu (iha hyvä vaa, oltais lievästi sanottuna revitty toistemme kurkut auki) kahteen ryhmään, jossa toisessa oli Tiina, Julia, Lotta, Jaakko ja Pakki ja toisessa Firo, Emppu, Lassi ja Tatu. Meiän osalta kisa meni niin hyvin, että tultiin viimeisenä savuun tunti muiden jälkeen. :D Ei siis kiirehditty turhaan. :) KESKIVIIKKO 31.7.: Kun muut meni Mäk Kaivertajaan, me kaksi suunnattiin taas Äksöniin töihin yläköysiradalle Kliffhängeriin. Lounaasta päivälliseen meidän savu oli Äksönissä ja saatiin liittyä niiden seuraan sen jälkeen kun oltiin autettu ne köysiradalle. 4
Sitten alkoi armoton telttojen purkaminen ja muu pakkaus. Kun rinkat oli kaikki koossa niin alettiin jo hyvästelemään ja ottamaan kuvia. Käytiin vielä kahvilassa ja hakemassa viimeiset pehmikset. Ihan viimeiseksi vedettiin halikierros ja osa pojista tuli odottamaan bussia meidän kanssa. Bussissa vielä pari nimetöntä pillitti poikien perään. Leiri oli siis ihan MAHTAVA, saatiin olla mukavien ihmisten seurassa ja tää ei kyllä jääny viimeseks kerraks kun ollaan tän porukan kanssa leirillä! Lainaukset samoajaryhmä Mangustien blogista (Ilves-postauksen takana Emppu ja Firo) http://rietmangustit.blogspot.fi. Savun yhteyskuva: Hannu Strömberg, muut kuvat tyttöjen omia. 5
POMOPALSTA -Tiedätkö oikeasti, ketkä lippukuntaamme johtavat?- Esittelyssä Elina Ellu Soikkeli. Ikäsi? Partioikäsi? Ikä 35 vuotta, partioikä 28 vuotta. Mitä teet lpk:ssa? Toimin Erätyttöjen toiminnantarkastajana. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan osallistua leireille ja retkille. Lisäksi toimin Hämeen Partiopiirissä Riihimäen alueen alueohjaajana jonka tehtävänä on tukea alueen lippukuntien johtoa ja toimia linkkinä lippukunnan ja partiopiirin välillä. Entä siviilissä? Työskentelen Securitas Oy:n talousosastolla ja iltaisin minut pitää kiireisenä kolme poikaa ja aviomies. Eka partioleirisi/retkesi? - Ensimmäinen retki suuntautui Malvalle sudarina vuonna 1985 jos en väärin muista. Seuraavana kesänä oli sitten varmaan ensimmäinen partioleiri. 6
Vuoden paras partiotapahtuma? - Piirileiri Ilves. Mitä teet mieluiten leirillä? - Parasta leirillä on hetki iltanuotiolla kun voi vain tuijottaa hiipuvaa hiillosta, laulaa partiolauluja ja jutella kavereitten kanssa. Lempipartioruokasi? - Loimulohi ja letut. Mitä ilman et lähtisi leirille? - Makuualusta ja makuupussi ovat aina ensimmäiset mukaan pakattavat tavarat. Lisäksi viime vuosina mukaan on aina lähtenyt paketti kosteuspyyhkeitä. Kauhein leirikokemuksesi? - Aika kultaa muistot, vaikka kuinka pohdin en keksinyt kovinkaan kauheita asioita menneiltä leireiltä. Ikävin muisto on kuitenkin ehkä noin 10-15 vuoden takaa kun nilkastani venähtivät nivelsiteet Malvan kuistilta alas hypätessäni. Mahtavin partiomuistosi? - Lähes kolmenkymmenen vuoden partiotaipaleen aikana on mahtavia partiomuistoja kertynyt iso säkillinen. Vaikka leirit ovatkin mielestäni parasta partiosta on mahtavin muisto Malvalta elokuulta 2009. Tuolloin vihittiin käyttöön uusi hieno sauna joka oli valmistunut lähes täysin talkootyöllä. Tunnelma oli todella hieno kun partiolaiset usean sukupolven ajalta olivat juhlistamassa omasta metsästä kaadetuista käsin veistetyistä hirsistä pystytettyä saunaa. Kenet haluaisit seuraavaksi Pomopalstan tenttiin? -Reetun puheenjohtajan, vanhan erätytön, Maijan. Mini 7
Lippukunnassa tapahtuu: 1.-3.11. Syysretki Kalattomalle koko lpk su 3.11. Erätyttöjen sääntömääräinen syyskokous klo 15 johtajat pe 6.12.. Soihtukulkue koko lpk la 14.12. Joulumyyjäiset seurakuntakodilla koko lpk 8