ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tavaramerkkilain ja rikoslain 49 luvun 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tavaramerkkilakia ja rikoslakia. Tavaramerkkilain muutoksilla selkeytettäisiin ja ajanmukaistettaisiin lain 1 lukua, ja tehtäisiin 1 luvun päivittämisestä muualle lakiin johtuvat muutokset. Uusi 1 luku sisältäisi muun muassa lain soveltamisalan, tavaramerkin määritelmän, erottamiskyvyn määritelmän sekä erilliset säännökset suojan sisällöstä ja rajoituksista. Lisäksi ehdotetaan, että hakemuksen sillensä jättäminen muutettaisiin hakemuksen raukeamiseksi ja mahdollistettaisiin rauenneen tavaramerkkihakemuksen uudelleenkäsittely sekä täsmennettäisiin säännöksiä kansainvälisen tavaramerkkihakemuksen johdosta tehtävien väitteiden käsittelystä. Muutoksilla selkeytettäisiin olemassa olevia säännöksiä ja rekisteriviranomaisen menettelyitä kyseisissä asioissa. Rikoslakiin tehtäisiin tavaramerkkilain muutoksista johtuva käsitetarkennus. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan päivänä kuuta 2014.

2 SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ... 1 SISÄLLYS... 2 YLEISPERUSTELUT... 4 1 NYKYTILA... 4 1.1 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö... 4 Kansainväliset sopimukset... 4 EU:n lainsäädäntö... 4 Pohjoismainen oikeuskehitys... 5 1.2 Kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö... 6 1.3 Nykytilan arviointi... 7 2 ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET... 9 2.1 Tavoitteet... 9 2.2 Toteuttamisvaihtoehdot... 9 2.3 Keskeiset ehdotukset... 9 3 ESITYKSEN VAIKUTUKSET... 10 3.1 Yritysvaikutukset... 10 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan... 10 3.3 Taloudelliset vaikutukset... 10 4 ASIAN VALMISTELU... 10 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT... 12 1 LAKIEHDOTUSTEN PERUSTELUT... 12 1.1 Tavaramerkkilaki... 12 1.2 Rikoslaki... 16 2 VOIMAANTULO JA SIIRTYMÄSÄÄNNÖS... 16

3 LAKIEHDOTUKSET... 17 tavaramerkkilain muuttamisesta... 17 rikoslain muuttamisesta... 25 LIITTEET... 26 RINNAKKAISTEKSTI... 26 Tavaramerkkilaki... 26 LIITTEET... 40 RINNAKKAISTEKSTI... 40 Rikoslaki... 40 LIITTEET... 41 ASETUSLUONNOS... 41 tavaramerkkiasetuksen muuttamisesta... 41

4 YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö Kansainväliset sopimukset Vuonna 1883 solmittu Pariisin yleissopimus (SopS 14/1953) sääntelee teollisoikeuksien suojan vähimmäissisältöä ja ulkomaalaisten asemaa oikeuksien hakijoina. Sopimusta on tarkistettu viimeksi Tukholmassa 1967. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1921. Suomea sitoo myös Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen (SopS 5/1995) liite 1C Sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPSsopimus). Sopimus sisältää muun muassa säännöksiä tavaramerkkien vähimmäissuojasta ja oikeuksien täytäntöönpanosta. Madridin pöytäkirja (Protocol Relating to the Madrid Agreement) allekirjoitettiin vuonna 1989, ja Suomi liittyi siihen vuonna 1996 (SopS 12/1996). Madridin pöytäkirjan luomassa järjestelmässä kansainvälisellä hakemuksella voidaan saada suojaa useammassa nimetyssä maassa. Hakemus kuitenkin edellyttää voimassa olevaa kansallista tai alueellista tavaramerkkiä tai sellaista koskevaa hakemusta. Tavaramerkkilakien harmonisointiin tähtäävät myös vuoden 1994 Trademark Law Treaty ja sitä seurannut vuoden 2006 Singapore Treaty on the Law of Trademarks (Singaporen sopimus). Suomi on allekirjoittanut molemmat sopimukset, mutta ei ole ratifioinut niitä. EU:n lainsäädäntö Ensimmäinen neuvoston direktiivi 89/104/ETY jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (tavaramerkkidirektiivi) annettiin 21 päivänä joulukuuta 1988, ja sen säännökset saatettiin osaksi Suomen oikeutta lailla 39/1993. Tavaramerkkidirektiivistä on sittemmin annettu uusi versio, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/95/EY, annettu 22 päivänä lokakuuta 2008, jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä. Direktiivin sisältö ei kuitenkaan muuttunut. Tavaramerkkidirektiivin tarkoituksena on jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentäminen, ja samojen edellytysten asettaminen rekisteröidyn tavaramerkin saamiselle ja säilyttämiselle kaikissa jäsenvaltioissa. Tavoitteena on, että lainsäädäntöerot eivät rajoittaisi tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta tai vääristäisi kilpailua sisämarkkinoilla. Direktiivi sisältää sekä pakottavia että tahdonvaltaisia säännöksiä. Direktiivin 2 artiklan mukaan tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti, erityisesti sanoin, henkilönnimet mukaan lukien, kuvioin, kirjaimin, numeroin taikka tavaroiden tai niiden päällyksen muodon avulla, jos sellaisella merkillä voidaan erottaa yrityksen tavarat tai palvelut muiden yritysten tavaroista tai palveluista. Euroopan unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että tavaramerkin on täytettävä kolme edellytystä. Sen on ensinnäkin muodostettava merkki. Toiseksi, tämä merkki on voitava esittää graafisesti. Kolmanneksi, merkillä on voitava erottaa yrityksen tavarat tai palvelut muiden yritysten tavaroista tai palveluista (C-321/03 Dyson, tuomio 25.1.2007, Kok. 2007, s. I-712, 28 kohta). Euroopan unionin tuomioistuin on myös todennut, että vaikkei 2 artiklassa mainita eräitä epätyypillisiä merkkejä, joita ei sellaisinaan voida näköaistein havaita, siinä ei kuitenkaan nimenomaisesti suljeta niitä pois. Luettelo ei siis ole tyhjentävä. (C-273/00, Sieckmann, tuomio 12.12.2002, Kok. 2002, s. I 11737, 43 ja 44 kohta). Direktiivin 3 artikla sisältää tavaramerkin rekisteröinnin esteet ja mitättömyysperusteet. Rekisteröintiesteisiin kuuluu esimerkiksi se,

5 että tavaramerkki koostuu yksinomaan sellaisista merkeistä tai merkinnöistä, jotka voivat elinkeinotoiminnassa osoittaa tavaroiden tai palveluiden lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa tai palveluiden suoritusajankohtaa taikka muita tavaroiden ja palveluiden ominaisuuksia. Tällaiset merkit voivat kuitenkin tulla erottamiskykyisiksi ja siten rekisteröintikelpoisiksi käyttönsä johdosta. Tavaramerkkiä ei myöskään saa rekisteröidä, mikäli se koostuu yksinomaan tavaran luonteenomaisesta muodosta, teknisen tuloksen saavuttamiseksi välttämättömästä tavaran muodosta tai tavaran arvoon olennaisesti vaikuttavasta muodosta. Tällainen merkki ei voi koskaan saavuttaa erottamiskykyä käyttönsä johdosta ja siten tulla rekisteröimiskelpoiseksi (C-299/99 Philips, tuomio18.6.2002, Kok. 2002, s. I-5490, 75 kohta). Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklassa säädetään tavaramerkkiin kuuluvista oikeuksista. Suoja voidaan käsittää kolmitasoiseksi. Ensinnäkin tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa merkkiä, joka on sama kuin tavaramerkki ja samoja tavaroita tai palveluja varten kuin ne tavarat tai palvelut, joita varten tavaramerkki on rekisteröity (nk. double identity). Toiseksi kielto-oikeus koskee merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, joka sisältää myös vaaran merkin ja tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä. Sekaannusvaara on olemassa, jos yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä tai mahdollisesti taloudellisessa etuyhteydessä olevista yrityksistä (C-39/97 Canon, tuomio 29.9.1998, Kok. 1998, s. I- 5525, 29 kohta). Kolmanneksi suojan tasoksi voidaan katsoa laajalti tunnetuille merkeille annettava suoja. Jäsenvaltio voi direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan säätää, että haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin laajalti tunnettu tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten laajalti tunnettu tavaramerkki on rekisteröity. Tämä kuitenkin edellyttää, että merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle. Tavaramerkkidirektiivin 6 artiklassa säädetään tavaramerkkioikeuteen kohdistuvista rajoituksista, eli tilanteista, joissa kieltooikeutta ei yksinoikeudesta huolimatta voi käyttää. Tavaramerkin antama oikeus muodostuukin yksinoikeuden sisällön ja yksinoikeuden rajoitusten yhteisvaikutuksena. Tavaramerkin haltija ei saa kieltää toista käyttämästä elinkeinotoiminnassa omaa nimeään tai osoitettaan, tavaroiden tai palvelujen lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa tai palvelujen suoritusajankohtaa taikka muita tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia osoittavia merkintöjä, eikä tavaramerkkiä, milloin sen käyttäminen on tarpeen tavaran tai palvelun, erityisesti lisätarvikkeiden tai varaosien, käyttötarkoituksen osoittamiseksi. Käytön on kuitenkin noudatettava hyvää liiketapaa, jotta säännös tulee sovellettavaksi. Euroopan unionin tuomioistuin on vahvistanut, että oikeus käyttää omaa nimeä ei rajoitu luonnollisten henkilöiden nimiin, vaan se tarkoittaa myös toiminimeä (C-245/02 Anheuser-Busch, tuomio 16.11.2004, Kok. 2004, s. I-11018). Lisäksi direktiivi sisältää säännöksiä mm. oikeuksien sammumisesta, käyttöluvasta, tavaramerkin käyttämisestä, käyttämättä jättämisen seuraamuksista sekä muista menettämisperusteista. Euroopan komissio on 27.3.2013. antanut ehdotukset KOM (2013) 162 lopullinen ja KOM (2013) 161 lopullinen tavaramerkkidirektiivin ja tavaramerkkiasetuksen uudistamiseksi. Ehdotusten käsittely on edelleen käynnissä. Pohjoismainen oikeuskehitys Tanska toteutti ensimmäisenä Pohjoismaana tavaramerkkilakinsa kokonaisuudistuksen.

6 Uusi laki (Varemærkeloven, LBK nr 109 24/01/2012) tuli voimaan 1.1.1992. Uudistuksessa Tanskan tavaramerkkilaki saatettiin vastaamaan tavaramerkkidirektiivin vaatimuksia. Lakia on sittemmin muutettu uudestaan. Menettelyllisesti merkittävä muutos on se, että Tanskan rekisteriviranomainen ei enää viran puolesta hylkää tavaramerkkihakemuksia suostumuksenvaraisten esteiden johdosta. Tämä muutos tuli voimaan vuonna 1999. Norjan uusi tavaramerkkilaki (Lov om beskyttelse av varemerker, LOV 2010-03-26 nr 08) tuli voimaan 1.7.2010. Uudistuksella pyrittiin ajanmukaistamaan ja selkeyttämään lain systematiikkaa, mutta suuria sisällöllisiä muutoksia ei tehty. Lisäksi tavoitteena oli täyttää Singaporen sopimuksen vaatimukset, jotta sopimukseen voitaisiin tämän jälkeen liittyä. Ruotsissa toteutettiin tavaramerkkilain kokonaisuudistus vuonna 2011. Uusi laki (Varumärkeslagen, 2010:1877) tuli voimaan 1.7.2011, ja siinä yhdistettiin aiempi tavaramerkkilaki (1960:644) ja yhteismerkkilaki (1960:645). Kokonaisuudistuksen yhteydessä saatettiin voimaan myös Singaporen sopimus. Pohjoismaissa on tehty samanlaisia havaintoja lakien muutostarpeista. Lakeja on pyritty selkeyttämään ja ajanmukaistamaan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiseksi. Ruotsin, Norjan ja Tanskan suojaa koskevat pykälät on kirjoitettu tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan mukaisesti niin, että tavaramerkeille annetaan eritasoista suojaa. Kun merkit ja tavarat ovat samoja, sekaannusvaaraa ei edellytetä. Ruotsin, Norjan ja Tanskan tavaramerkkilaeissa on myös 5 artiklan 2 kohtaa vastaava säännös laajalti tunnettujen merkkien suojasta. Vastaavasti yksinoikeuden rajoituksia koskevat säännökset on kaikissa vertailluissa laeissa yhdenmukaistettu tavaramerkkidirektiivin 6 artiklan kanssa. Ruotsissa ja Norjassa säännökseen sisällytettiin maininta siitä, ettei rekisteröinti kata merkin erottamiskyvyttömiä tai sellaisenaan rekisteröimiskelvottomia osia. Pohjoismaisia tavaramerkkilakeja koskevissa uudistuksissa on arvioitu myös rekisteriviranomaisen roolia. Tanskassa tavaramerkkilain uudistuksen yhteydessä muutettiin viranomaisen estetutkimusta niin, ettei rekisteriviranomainen enää huomioi suostumuksenvaraisia rekisteröintiesteitä viran puolesta. Ruotsissa ja Norjassa estetutkimus on kuitenkin säilytetty. 1.2 Kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö Tavaramerkkejä säännellään tavaramerkkilaissa (7/1964) ja tavaramerkkiasetuksessa (296/1964). Voimassa oleva tavaramerkkilaki tuli voimaan 1.6.1964. Lakiin on tehty useita osittaisuudistuksia, jotka ovat pääosin olleet seurausta Suomen liittymisestä kansainvälisiin sopimuksiin. Tavaramerkkilain 1 luku sisältää yleisiä määräyksiä tavaramerkkioikeudesta, esimerkiksi tavaramerkin luonteesta, vakiintumisesta, yksinoikeudesta ja sekoitettavuudesta. Lain 1 ja 2 :ssä säädetään siitä, minkälainen merkki voi olla tavaramerkkinä, ja miten yksinoikeus tavaramerkkiin saadaan. Yksinoikeus tavaramerkkiin voidaan saada rekisteröinnillä tai vakiinnuttamalla tavaramerkki. Tavaramerkinhaltijan oikeusasema muodostuu yksinoikeuden sisällön ja yksinoikeuden rajoitusten yhteisvaikutuksena. Tavaramerkkioikeuden keskiössä on kielto-oikeus, josta säädetään tavaramerkkilain 4 :ssä. Elinkeinotoiminnassa kukaan muu kuin merkin haltija ei saa käyttää tavaroidensa tunnuksena siihen sekoitettavissa olevaa merkkiä. Pykälä sisältää mm. esimerkkiluettelon kielto-oikeuden piiriin kuuluvista tilanteista, mukaan lukien kauttakuljetus. Lain 6 sisältää säännöksen siitä, että sekoitettavuus edellyttää samoja tai samankaltaisia tavaralajeja, poikkeuksena laajalti tunnetuille merkeille annettava suoja. Laajalti tunnetun merkin suoja ei edellytä tavaralajien samankaltaisuutta. Suomen tavaramerkkilakiin ei sisälly nimenomaista säännöstä yksinoikeuden rajoituksista. Lain 1 luku sisältää kuitenkin eräitä itse tavaramerkkiä koskevia rajoituksia. Esimerkiksi 3 :ssä säädetään nimien ja toiminimien käyttämisestä tunnusmerkkinä, ja

7 rajoitetaan oikeutta ottaa toisen nimi tai toiminimi tavaramerkkiin. Toisaalta 5 :ssä säädetään siitä, minkälaisia merkinosia yksinoikeus ei koske. Korkein oikeus totesi ratkaisussaan KKO 2005:143, ettei tavaramerkkilain 3 :n 1 momentti vastaa tarkoitukseltaan eikä sisällöltään tavaramerkkidirektiivin 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan rajoitussäännöstä, ja ratkaisi asian suoraan direktiivin nojalla. Tavaramerkkilain 3 :n 1 momentin mukaan jokainen saa elinkeinotoiminnassa käyttää sukunimeään, osoitettaan tai toiminimeään tavaroittensa tunnusmerkkinä, jollei sen käyttö ole omiaan aiheuttamaan sekaannusvaaraa toisen jo suojattuun tavaramerkkiin. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko yrityksellä oikeus käyttää toisen yrityksen Suomessa rekisteröidyn tavaramerkin (Budweiser, Bud) kanssa sekoitettavissa olevaa toiminimeään (Budweiser Budvar) tavaroittensa tunnuksena. Ratkaisun mukaan toiminimen käyttö voidaan kieltää vain, jos toinen käyttää sitä hyvän liiketavan vastaisesti. Näin ollen 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan sääntö oikeudesta käyttää omaa nimeään voi toimia kieltooikeuden esteenä. Tavaramerkkilain 1 luvussa säädetään lisäksi aikaisemman oikeuden etusijasta, tavaramerkin menettämisestä passiivisuuden perusteella ja oikeuksien sammumisesta Euroopan talousalueella. Lain 2 luvun 19 :n mukaan kun hakemus tavaramerkin rekisteröimiseksi on puutteellinen tai rekisteriviranomainen katsoo, ettei hakemusta muusta syystä voida hyväksyä, hakija velvoitetaan välipäätöksessä antamaan lausuma tai tekemään oikaisu. Mikäli hakija ei määräajassa anna lausumaansa tai tee oikaisua, hakemus jätetään sillensä. Kansainvälisten rekisteröintien väitekäsittelyä koskevat Madridin pöytäkirjan 5 artikla sekä tavaramerkkilain 56 c ja 56 d. Jos rekisteröintiä vastaan tehdään Suomessa väite, se on annettava tiedoksi tekemällä alustava kieltäytymisilmoitus WIPOon. Rekisteriviranomainen ei väitekieltäytymisellä kuitenkaan ota kantaa itse väitteeseen. Kansainvälisen rekisteröinnin haltijalla on mahdollisuus vastata kieltäytymiseen, mutta koska suuri osa väitteistä on aiheettomia, merkinhaltijat eivät yleensä reagoi väitekieltäytymiseen. Asia ratkaistaan vastauksesta riippumatta. Kun väite hyväksytään tai hylätään, PRH antaa päätöksen tiedoksi kansainvälisen rekisteröinnin haltijalle ja väitteentekijälle valitusosoituksineen. 1.3 Nykytilan arviointi Tavaramerkkilain uudistustarpeita on selvitetty vuonna 2011 julkaistussa selvityksessä tavaramerkkilain muutostarpeista (Katja Weckström, TEM julkaisuja 10/2011) sekä tavaramerkkilainsäädännön uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportissa Muistio tavaramerkkilain uudistamisesta (TEM julkaisuja 38/2012). Edellä esitetystä sekä sidosryhmiltä saadusta palautteesta voidaan arvioida, että tavaramerkkilaki ei kaikilta osin vastaa tavaramerkkidirektiiviä ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Tavaramerkkilain on toisaalta katsottu olevan mm. lukuisten osittaisuudistusten seurauksena ja oikeuskäytännön kehityksen johdosta myös laajemman kokonaisuudistuksen tarpeessa. Kiireellisimmät esiin nostetut muutostarpeet koskevat erityisesti lain 1 lukua, joka sisältää yleisiä määräyksiä tavaramerkkioikeudesta. Mainittu 1 luku ei täysin vastaa nykyisiä lain selkeydelle ja ymmärrettävyydelle asetettavia vaatimuksia. Koska EU:n tavaramerkkilainsäädäntöä koskeva uudistustyö on parhaillaan käynnissä, ei kokonaisuudistuksen käynnistämien vaikuta tarkoituksenmukaiselta tässä vaiheessa. Sen sijaan tavaramerkkilain 1 luvun osalta havaitut kiireelliset muutostarpet olisi aiheen toteuttaa jo ennen mahdollista lain kokonaisuudistusta. Samalla olisi tarkoituksenmukaista selkeyttää myös luvun rakennetta. Tavaramerkkilaissa ei ole nimenomaista tavaramerkin määritelmää. Se, että yksinoikeus voidaan saavuttaa sekä rekisteröimällä että vakiinnuttamalla, olisi myös tärkeää tuo-

8 da nykyistä selkeämmin esiin. Vaikka lain 1 ja 2 :n säännökset ovat sisällöllisesti ajantasaisia, niiden viestiä tulisi selkeyttää järjestelmän ymmärrettävyyden lisäämiseksi. Tavaramerkin määritelmään liittyen olisi tarpeen myös selkeyttää laissa käytettyä terminologiaa, Laissa puhuttaisiin yleisesti tavaramerkeistä ja tarpeen vaatiessa puhuttaisiin tarkennetusti vakiinnutetuista tai rekisteröidyistä tavaramerkeistä. Voimassa olevassa laissa käytetään lisäksi termejä tunnusmerkki tai tavaran tunnusmerkki, mutta näistä luovuttaisiin tarpeettomina. Käytännössä näitä termejä ei käytetä, ja pelkistä tavaramerkeistä puhuminen selkeyttää lain terminologiaa. Ilmaisun tunnusmerkki käyttäminen saattaa myös osittain aiheuttaa tulkinnanvaraisuutta suhteessa muihin kuin tavaramerkkilain mukaisiin tunnusmerkkeihin, esimerkiksi toiminimilain mukaisiin tunnuksiin tai verkkotunnuksiin (domain -nimiin). Uudistuksen toteuttamisen yhteydessä olisi asianmukaista muuttaa myös rikoslain 49 luvun 2 :n sanamuotoa vastaamaan tavaramerkkilaissa käytettävää terminologiaa. Tavaramerkin antamaa suojaa koskevat 4 ja 6 eivät sanamuodoltaan täysin vastaa tavaramerkkidirektiiviä. Tavaramerkkidirektiivissä tunnustetaan tavaramerkinhaltijalle eri tilanteissa erilainen ja eritasoinen suoja. Merkkien ja tavaroiden ollessa identtiset (nk. double identity), suoja on ehdoton. Tavaramerkkilaista kuitenkin puuttuu direktiiviä vastaava säännös siitä, ettei näyttöä sekaannusvaarasta edellytetä, kun merkit ja tavaralajit ovat samoja. Tällainen säännös on sisällytetty muiden Pohjoismaiden tavaramerkkilakeihin. Sekaannusvaaran sääntely tavaramerkkilaissa ei täysin vastaa vallitsevaa oikeustilaa. Tavaramerkkilaissa on käytetty termiä sekoitettavuus, kun tavaramerkkidirektiivissä käytetään termiä sekaannusvaara. Vaikka tavaramerkkilaissa käytettyä käsitettä on oikeuskäytännössä tulkittu direktiivin mukaisesti, tulisi selkeyden vuoksi mieluummin käyttää direktiivin mukaista termiä. Laajalti tunnetun merkin haltija voi tavaramerkkilain 6 :n 2 momentin mukaan vedota merkkien sekoitettavuuteen tavaralajien erilaisuudesta huolimatta. Merkkien sekaannusvaara ei kuitenkaan ole tavaramerkkidirektiivin mukaan laajalti tunnetuille merkeille annettavan suojan edellytys. Suomen tavaramerkkilakiin ei sisälly nimenomaisia rajoitussäännöksiä. Laki sisältää kaksi säännöstä merkin osista, jotka eivät kuulu yksinoikeuden piiriin, mutta kyse ei ole tavaramerkkidirektiivin 6 artiklan mukaisista rajoituksista, vaan siitä, ettei yksinoikeus yhdisty kaikkiin merkin sisältämiin elementteihin. Tämän seurauksena korkein oikeus on direktiivin 6 artiklan mukaisia rajoituksia koskevissa ratkaisuissaan (KKO 2005:143 ja KKO 2006:17) joutunut soveltamaan suoraan EU-oikeutta. Vastaavasti tavaramerkkilain 4 :n 2 momentissa säädetään oikeudesta viitata toisen tavaramerkkiin. Siinä missä direktiivi antaa tarvikkeet ja varaosat vain esimerkkeinä käyttötarkoituksen osoittamisesta, kansallinen säännös soveltuu yksinomaan varaosiin, lisätarvikkeisiin tai muuhun sellaiseen mikä soveltuu toisen tavaraan. Lisäksi kansallisesta säännöksestä puuttuu direktiivin vaatimus hyvästä liiketavasta. Asiaa koskevassa ratkaisussaan (KKO 2006:17) korkein oikeus sovelsi suoraan EU-oikeutta ja ohitti 4 :n 2 momentin. Yleisesti tavaramerkkilain 1 luku kaipaa selkeyttämistä. Vaikka useassa kohdin säännös on asiallisesti sovellettavissa oikein, lain rakenteen ja sanamuotojen tulisi paremmin vastata tavaramerkkidirektiiviä. Vallitsevan oikeustilan tulisi myös olla selkeämmin luettavissa itse laista, ilman taustatietoja tavaramerkkioikeuden kehityksestä. Osa voimassa olevista erottamiskykyä koskevista säännöksistä on tavaramerkkilain 2 luvussa. Tavaramerkkilain 13 säätää siitä, minkälainen merkki on rekisteröintimenettelyssä katsottava erottamiskykyiseksi. Säännös eroaa direktiivistä kolmella tapaa. Ensinnäkin, pykälä käsittelee tavaran lajia, laatua ym. osoittavia merkkejä erottamiskyvyttöminä, kun taas tavaramerkkidirektiivin ja yhteisön tavaramerkkiasetuksen säännöksissä puhutaan erikseen merkeistä, joilta puuttuu erottamiskyky ja erikseen merkeistä, jotka muodostuvat tavaran lajia, laatua ym. osoittavista merkinnöistä. Toiseksi, tavaramerkkilain 13 :ssä viitataan erottamiskykyyn muo-

9 don suojaamista koskevien rajoitusten osalta. Tavaramerkkidirektiivissä myös muodon suojaamista koskevat rajoitukset ovat erillään erottamiskykyä koskevista säännöksistä. Kolmanneksi, vaikka 13 :ssä säädetään, ettei kuvaileva merkki ole erottamiskykyinen, tavaramerkkilaki ei sisällä tavaramerkkidirektiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohtaa vastaavaa säännöstä, jonka mukaan kuvailevien merkintöjen käyttöä ei saa kieltää, mikäli se tapahtuu hyvää liiketapaa noudattaen. Voimassa olevan tavaramerkkilain 19 :ssä säädetään hakemuksen sillensä jättämisestä. Koska sillensä jääminen johtuu hakijan omasta passiivisuudesta, on hallinnon tehokkuuden kannalta epätarkoituksenmukaista, että asiasta tehdään aina erillinen hallintopäätös. Suomi on allekirjoittanut WIPO:n puitteissa neuvotellun Singaporen sopimuksen, joka sisältää lähinnä teknisluonteisia määräyksiä rekisteröintimenettelystä. Suomi ei ole vielä ratifioinut sopimusta. Sopimuksen 14 artiklan mukaan tavaramerkin hakijalla pitäisi olla mahdollisuus saada hakemuksensa uudelleen käsittelyyn siinäkin tapauksessa, että asia jää sillensä hakijan oman laiminlyönnin seurauksena, jos hakija ei vastaa viranomaisen välipäätökseen määräajassa. Voimassa oleva tavaramerkkilaki ei sisällä tällaista mahdollisuutta. Tällainen säännös olisi omiaan selkeyttämään rekisteröintimenettelyä ja ehkäisemään tarpeettomia oikeudenmenetyksiä. Kansainvälisten rekisteröintien käsittelyyn sovelletaan Madridin pöytäkirjaa. Kansainväliseen rekisteröintiin tehtävästä väitteestä ja sen perusteella tehtävästä alustavasta kieltäytymisestä säädetään tavaramerkkilain 56 d :ssä. Pykälän sanamuoto on aiheuttanut tulkintaongelmia tilanteessa, jossa kansainvälisen rekisteröinnin haltija ei ole vastannut väitteen johdosta lähetettyyn alustavaan kieltäytymiseen. Nykyiset 56 d 1 ja 2 momentti eivät tarkoita väitteen johdosta tehtävää päätöstä vaan alustavaa kieltäytymistä, jossa virasto ei vielä ole ottanut mitään kantaa väiteasiaan. Pykälä vaatii selkeyttämistä. 2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 2.1 Tavoitteet Tällä esityksellä toteutetaan osaltaan kansallista aineettomia oikeuksia koskevaa strategiaa, josta annettiin valtioneuvoston periaatepäätös 26.3.2009, ja jota on päivitetty valtioneuvoston periaatepäätöksellä aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta 17.4.2014. Strategian toimenpiteisiin kuuluu kansallisen tavaramerkkilain uudistaminen. Tavoitteena on ajanmukaistaa tavaramerkkilakia keskeisiltä osin ja tehdä tärkeimmät muutokset lain saattamiseksi ajan tasalle EUlainsäädännön ja oikeuskäytännön kanssa. Myös pohjoismainen oikeuskehitys tukee muutosten tekemistä. Yleisesti tavoitteena on tehdä tavaramerkkilaista ymmärrettävämpi ja luettavampi, jotta vallitsevan oikeustilan ymmärtäminen ei edellytä laajaa taustatietoa tavaramerkkioikeuden kehityksestä ja oikeuskäytännöstä. Lain 1 luvun uudistaminen on erityisen tärkeää tämän tavoitteen saavuttamiseksi, sillä se sisältää järjestelmän perusperiaatteet. 2.2 Toteuttamisvaihtoehdot Kansallisen tavaramerkkilainsäädännön on vastattava sekä tavaramerkkidirektiiviä että Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintaa siitä. Esitettyjen puutteiden korjaaminen ja tavaramerkkilain ajanmukaistaminen edellyttävät lain uudistamista. Muutosten toteuttamisvaihtoehtoina on harkittu osittaisuudistusta ja kokonaisuudistusta. Koska direktiiviä ollaan parhaillaan uudistamassa, ja uusi direktiivi tulee joka tapauksessa edellyttämään muutoksia tavaramerkkilakiin, kokonaisuudistusta ei kuitenkaan ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi. Esityksessä on tämän vuoksi päädytty osittaisuudistukseen. Esityksellä tehtäisiin kiireisimmät muutokset ennen mahdollista laajempaa uudistusta. 2.3 Keskeiset ehdotukset Tavaramerkkilain ajantasaistaminen toteutettaisiin pääasiassa uudistamalla lain 1 luku. Nykyisen 1 luvun pykälät korvattaisiin uusilla pykälillä, jotka kokonaisuutena ovat selke-

10 ämmät ja vastaavat paremmin tavaramerkkidirektiiviä ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Uudistus ei 1 luvun osalta varsinaisesti muuttaisi vallitsevaa oikeustilaa, sillä tavaramerkkilain osoittautuessa puutteelliseksi on tähänkin asti sovellettu suoraan tavaramerkkidirektiiviä ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Vallitseva oikeustila tulisi kuitenkin muutosten myötä selkeämmin luettavaksi lain tekstistä. Lain 1 lukuun tehtävät muutokset aiheuttaisivat heijastusvaikutuksia myös muualle lakiin. Erityisesti tavaramerkin määritelmää koskevan terminologian uudelleenmäärittelystä aiheutuisi tarve päivittää säännösten sanamuotoa myös muilta kuin lain 1 lukua koskevin osin. Terminologian muuttaminen johtaa tarpeeseen muuttaa sanamuotoa vastaavasti myös rikoslain teollisoikeusrikosta koskevassa pykälässä ja tavaramerkkiasetuksessa. Esityksellä muutettaisiin hakemuksen sillensä jättäminen hakemuksen raukeamiseksi sekä mahdollistettaisiin rauenneen tavaramerkkihakemuksen uudelleen käsittely, mikä selkeyttäisi viranomaismenettelyä ja auttaisi välttämään tarpeettomia oikeudenmenetyksiä. Säännös mahdollistaisi myös Singaporen sopimukseen liittymisen tulevaisuudessa. 3 Esityksen vaikutukset 3.1 Yritysvaikutukset Esitys koskee pääasiallisesti lakiteknistä osittaisuudistusta. Koska kyse on lain selkeyttämisestä ja ajanmukaistamisesta EUoikeutta paremmin vastaavaksi, esitykseen ei liity muutoksia yritysten oikeusasemaan tavaramerkin haltijoina. Käytännössä tuomioistuimet ovat jo soveltaneet muutoksia vastaavia oikeussääntöjä EU-oikeuden perusteella. Yksittäisiä rekisteröintimenettelyyn liittyviä pykäliä muutettaessa yrityksiä koskeva menettely viranomaisessa muuttuisi rajallisesti. Muutokset koskisivat kahta yksittäistä vaihetta ja johtaisivat yritysten kannalta selkeämpään menettelyyn. Yritysten ei itsensä tarvitsisi muuttaa käytäntöjään tai varautua muutoksiin, vaan muutokset tapahtuvat automaattisesti viranomaisen menettelyssä. Hakemuksen sillensä jättämisen muuttaminen raukeamiseksi merkitsee sitä, että hakija ei enää saisi päätöstä passiivisuutensa johdosta, vaan raukeaminen tapahtuu suoraan lain nojalla. Yhdessä uudelleenkäsittelymahdollisuuden kanssa menettelyn katsotaan kuitenkin riittävästi takaavan hakijan oikeusturvan ja lisäävän joustavuutta. Lisäksi on huomattava, että raukeaminen perustuisi aina hakijan omaan passiivisuuteen ja raukeamisen uhasta ilmoitettaisiin välipäätöksessä. Rekisteröintimenettelyn muutosten vaikutusten on siis katsottava olevan vähäisiä ja yrityksille edullisia. Kokonaisuutena esitetyillä lainmuutoksilla ei arvioida olevan merkittäviä yritysvaikutuksia. 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Mikäli rekisteröintimenettelyn viranomaisessa liittyvät 19 ja 56 d muutetaan esitetysti, muutokset vaikuttavat suoraan viranomaismenettelyyn. Kyse on yksittäisten käsittelyvaiheiden selkeyttämisestä, eikä muutosten kokonaisuudessaan arvioida lisäävään työmäärää, kustannuksia tai resurssien tarvetta. Sillensä jättämisen muuttaminen raukeamiseksi jopa keventää viranomaismenettelyä. Tavaramerkkilain 1 lukuun tehtävät muutokset vaikuttavat viranomaistoimintaan välillisesti, sillä Patentti- ja rekisterihallitus soveltaa toiminnassaan aineellista tavaramerkkioikeutta. Koska kyse on pääasiallisesti lain selkeyttämisestä ja ajanmukaistamisesta EUoikeutta paremmin vastaavaksi, viranomaisessa tarpeelliset toimenpiteet arvioidaan kuitenkin hyvin vähäisiksi. 3.3 Taloudelliset vaikutukset Esityksellä ei muuteta tavaramerkkejä koskevia säännöksiä tai viranomaismenettelyä tavalla, joka vaikuttaisi tosiasiallisesti yritysten tai viranomaisten kustannuksiin. Muutoksilla ei arvioida olevan myöskään valtiontaloudellisia vaikutuksia. 4 Asian valmistelu

11 Keväällä 2010 työ- ja elinkeinoministeriö tilasi IPR University Centeriltä selvityksen tavaramerkkilain senhetkisestä tilasta. Selvitys tavaramerkkilain muutostarpeista julkaistiin työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusarjassa numerolla 10/2011. Selvityksessä suositettiin tunnusmerkkilainsäädännön kokonaisuudistusta. Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 28 päivänä maaliskuuta 2011 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää tarvittavat säännösmuutokset kansallisen tavaramerkkilain (7/1964) uudistamiseksi. Työnsä tueksi työryhmä toteutti kyselyn tavaramerkkijärjestelmän toimivuudesta. Kyselyn toteutti Elinkeinoelämän keskusliitto EK tammi- maaliskuussa 2012. Työryhmä teetti myös vertailun Pohjoismaiden tavaramerkkilaeista. Vertailun toteutti IPR University Center. Työryhmä luovutti yksimielisen muistion tavaramerkkilain uudistamisesta työ- ja elinkeinoministeriölle 26 päivänä syyskuuta 2012, ja muistio julkaistiin työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusarjassa numerolla 38/2012. Työryhmä suositti tavaramerkkilain osittaisuudistusta kiireellisimpien epäkohtien korjaamiseksi. Lausuntopyyntö tavaramerkkilain uudistamista koskevasta muistiosta lähetettiin 14 päivänä joulukuuta 2012 yhteensä 16 eri viranomaiselle, tuomioistuimelle, järjestölle ja yhdistykselle. Lausunnon toimittivat Patenttija rekisterihallitus, oikeusministeriö, IPR University Center, Helsingin käräjäoikeus, Mainostajien Liitto, Keskuskauppakamari, Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ry, Suomen AIPPI ry, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys r.y. ja Elinkeinoelämän Keskusliitto EK. Annetuissa lausunnoissa tavaramerkkilain 1 lukuun ehdotettuja muutoksia pidettiin pääasiassa kannatettavina, minkä lisäksi useat lausunnonantajat pitivät myös lain kokonaisuudistusta tärkeänä. Luonnos hallituksen esitykseksi lähetettiin lausuntokierrokselle xx päivänä syyskuuta 2014 [ ]

12 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 Lakiehdotusten perustelut 1.1 Tavaramerkkilaki 1. Lakiin lisättäisiin uusi säännös soveltamisalasta. Säännöksen tarkoituksena on selkeyttää lain sisältöä ja tarkoitusta. Lakia sovelletaan kansallisiin tavaramerkkeihin. Laki sisältää myös säännöksiä yhteisön tavaramerkistä ja tavaramerkkien kansainvälisestä rekisteröinnistä. Laissa puhuttaisiin yleisesti tavaramerkeistä ja tarpeen vaatiessa puhuttaisiin tarkennetusti vakiinnutetuista tai rekisteröidyistä tavaramerkeistä. Voimassa olevassa laissa käytetään lisäksi termejä tunnusmerkki tai tavaran tunnusmerkki, mutta näistä luovuttaisiin tarpeettomina. Käytännössä näitä termejä ei käytetä, ja pelkistä tavaramerkeistä puhuminen selkeyttää lain terminologiaa. Muutos ei vaikuttaisi vallitsevaan oikeustilaan. Soveltamisala tulisi nyt luettavaksi suoraan lain tekstistä. Samalla säännös selkeyttäisi muiden kuin kansallisten tavaramerkkien luonnetta ja oikeusperustaa. Pykälässä säädettäisiin myös voimassa olevan 1 :n tavoin siitä, että se, mitä säädetään tavaroista, koskee myös palveluita. Muilta osin pykälä on uusi. 2. Pykälä sisältäisi tavaramerkin määritelmän ja määräykset siitä, minkälainen merkki voi toimia tavaramerkkinä. Lisäksi pykälä sisältäisi esimerkkilistan tällaisista merkeistä. Lista ei olisi tyhjentävä, vaan tavaramerkkinä voi toimia muukin merkki, kunhan se muuten täyttää tavaramerkille pykälässä asetetut edellytykset. Kuten 4 :n 3 momentista ilmenisi, pykälä koskisi vain rekisteröitäviä tavaramerkkejä. Säännös vastaa pääosin voimassa olevan lain 1 :n 2 momenttia. 3. Pykälä sisältäisi erottamiskyvyn määritelmän. Voimassa olevassa laissa erottamiskykyä ei ole erikseen määritelty, vaan 13 on sisältänyt sekä vaatimuksen erottamiskyvystä että tavaran muotoa koskevan rajoituksen. Nyt lisättävä määritelmä selkeyttäisi 1 lukua ja tekisi erottamiskyvystä ymmärrettävämmän ja helpommin sovellettavan käsitteen. Pykälän sisältö vastaa olennaisilta osin 13 :ä, kuitenkin niin, että tavaran muotoa koskeva rajoitus jäisi pois. Muotoa koskeva rajoitus ei liity erottamiskykyyn, ja se sisältyisi muutettuna uuteen 5 :n. Kuvailevaa merkkiä ei ole katsottava erottamiskykyiseksi, mutta merkki voi olla erottamiskyvytön myös muusta syystä. Merkki voi tulla erottamiskykyiseksi käytön kautta. 4. Pykälässä säädettäisiin siitä, että tunnusmerkkiin voi saada yksinoikeuden sekä merkitsemällä merkin tavaramerkkirekisteriin, että vakiinnuttamalla merkin. Lisäksi säädettäisiin tarkemmin merkin vakiinnuttamisesta. Pykälässä kävisi aiempaa selkeämmin ilmi, että yksinoikeus voidaan saada kahta erillistä reittiä, ja että vakiinnuttamalla voidaan saada yksinoikeus myös merkkiin, joka ei ole 2 :n edellytysten mukainen. Vakiintumisesta on erotettava se, että merkki voi myös käytön kautta tulla erottamiskykyiseksi ja siten täyttää 2 :n edellytykset. Pykälän säännökset sisältyvät keskeisiltä osin voimassa olevan lain 1 ja 2 :n. 5. Pykälässä säädettäisiin siitä, että yksinoikeutta ei voi saada merkkiin, joka muodostuu yksinomaan tavaran luonteenomaisesta muodosta, teknisen tuloksen saavuttamiseksi välttämättömästä tavaran muodosta tai tavaran arvoon olennaisesti vaikuttavasta muodosta. Merkkiin, joka ei tämä pykälän mukaan kuuluisi yksinoikeuden piiriin, ei myöskään voisi saada yksinoikeutta vakiinnuttamalla. Pykälän sisältö on verrattavissa voimassa olevan lain 13 :n säännökseen tavaran muotoa koskevasta rajoituksesta. Uudessa 5 :ssä säännös erotettaisiin kuitenkin selkeästi erottamiskyvystä, sillä kyse ei ole erottamiskyvyn puutteesta, vaan siitä, ettei tavaran tietynlainen muoto voi saada suojaa. Merkki ei voi myöskään käytön kautta tulla rekisteröintikelpoiseksi. Tavaran muotoa koskeva rajoitus olisi pykälässä selkeästi erillään muista tunnusmerkeille asetettavista vaatimuksista. 6. Pykälässä säädettäisiin rekisteröinnillä tai vakiinnuttamalla saadun yksinoikeuden

13 sisällöstä. Pykälä vastaisi nykyistä paremmin tavaramerkkidirektiivin 5 artiklaa sekä sisällöltään että rakenteeltaan. Pykälän 1 momentti sisältäisi direktiiviä vastaavasti kaksi suojan tasoa. Tunnusmerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa tavaroittensa tunnuksena merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin samoja tai samankaltaisia tavaroita varten suojattu tunnusmerkki, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, joka sisältää myös vaaran mielleyhtymästä. Vaara mielleyhtymästä ei ole vaihtoehto sekaannusvaaran käsitteelle, vaan sillä on tarkoitus täsmentää jälkimmäisen käsitteen ulottuvuutta. Säännöstä ei siis voida soveltaa tilanteessa, jossa yleisön keskuudessa ei ole sekaannusvaaraa (C-251/95 Sabel, tuomio 11.11.1997, Kok. 1997, I-6297, 18 kohta). Silloin, kun sekä merkit että tavara- tai palvelulajit ovat samoja, sekaannusvaaraa ei edellytetä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin laajalti tunnetuille merkeille annettavasta suojasta. Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohta sisältää tyhjentävän listan edellytyksistä tällaiselle suojalle. Säännös muutettaisiin vastaaman direktiivin sisältöä. Tavaramerkinhaltijan olisi näytettävä, että tunnusmerkki on laajalti tunnettu tässä maassa, että loukkaajalla ei ole käyttöön hänen suostumustaan, ja että merkin aiheeton käyttö merkitsee tunnusmerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka on niille haitaksi. Sekaannusvaara ei ole laajalti tunnetuille merkeille annettavan suojan edellytys. Euroopan unionin tuomioistuin on vahvistanut riittäväksi, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun tunnusmerkin välillä aiheuttaa sen, että kohdeyleisö yhdistää merkin ja tavaramerkin toisiinsa. (C-487/07 L'Oréal, tuomio 18.6.2009, Kok. 2009, s. I- 5185, 36 kohta) Pykälän 3 momentti sisältäisi esimerkkilistan toiminnasta, joka katsotaan merkin käyttämiseksi elinkeinotoiminnassa. Luettelo vastaisi olennaisilta osin voimassa olevan lain 4 :n 1 momenttia. Lisäksi pykälässä ja muualla laissa käytettäisiin johdonmukaisesti käsitettä sekaannusvaara käsitteen sekoitettavuus sijasta. Käsitteen vaihtaminen ei muuttaisi oikeustilaa, vaan yhdenmukaistaisi käsitteistön direktiivin kanssa. 7. Lakiin lisättäisiin säännös yksinoikeuden rajoituksista tavaramerkkidirektiivin 6 artiklaa vastaavasti. Tunnusmerkin haltijalla ei olisi oikeutta kieltää toimintaa, joka kuuluu rajoitusten piiriin ja tapahtuu hyvän liiketavan mukaisesti. Hyvällä liiketavalla tarkoitetaan lähinnä velvollisuutta toimia lojaalisti tunnusmerkin haltijan perusteluihin intresseihin nähden. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa sallittaisiin oman nimen, toiminimen, aputoiminimen, toissijaisen tunnuksen ja osoitteen käyttäminen elinkeinotoiminnassa. Tavaramerkkidirektiivin 6 artiklassa mainitaan oman nimen tai osoitteen käyttö, mutta oikeuskäytännössä on katsottu, ettei säännös rajoitu luonnollisten henkilöiden nimiin vaan sillä tarkoitetaan myös toiminimiä. 8. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 10 a :ä. Pykälään tehtäisiin muutamia selventäviä sanamuodon muutoksia. 9. Pykälässä säädettäisiin aikaisemman tunnusmerkkioikeuden etusijasta kollisiotilanteessa. Pykälä vastaisi sisällöltään pääasiallisesti voimassa olevan lain 7 :ä. Pykälässä viitattaisiin selkeyden vuoksi uuden 6 :n säännöksiin oikeuden sisällöstä. Pykälässä ei enää viitattaisi tunnusmerkkien sekoitettavuuteen, jota ei vaadita identtisiltä merkeiltä, kun tavarat tai palvelut ovat samoja, eikä laajalti tunnetuilta merkeiltä. Uudessa pykälässä tulisi selkeämmin ilmi, ettei kaikissa kollisiotapauksissa edellytetä sekoitettavuutta. Uusi sanamuoto vastaisi paremmin vallitsevaa oikeustilaa ja tavaramerkkidirektiiviä. 10. Pykälä vastaisi sisällöltään pääasiallisesti voimassa olevan lain 8 :ää. Säännökseen lisättäisiin maininta siitä, että myöhemmän rekisteröinnin antama oikeus voi passiivisuuden johdosta kattaa vain ne tavaraluettelosta ilmenevät tavarat, joille tavaramerkkiä on käytetty. Tämä olisi perusteltua, koska passiivisuuden johdosta yksinoikeutta ei tulisi olla suhteessa sellaisiin tavaroihin, joihin

14 kohdistuva yksinoikeus voitaisiin menettää 26 :n 2 ja 3 momentin perusteella. 10a. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 9 pykälää. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että laajalti tunnettujen merkkien kohdalla kohtuullisena aikana pidetään viittä vuotta. Nimenomainen säännös kohtuullisen ajan pituudesta varmistaisi laajalti tunnetuille merkeille tarvittavan suojan tason ja edesauttaisi oikeusvarmuutta. 11. Pykälässä säädettäisiin selvyyden vuoksi, ettei myöhempi oikeus 10 ja 10 a :ssä tarkoitetuissa tilanteissa syrjäytä aiempaa oikeutta. Aiemman oikeuden käyttöä ei voi kieltää vaan oikeudet ovat 10 ja 10 a :n edellytysten täyttyessä rinnakkaisia. Pykälän 2 momentti sisältäisi voimassa olevan lain 10 :n 1 momenttia pääosin vastaavan säännöksen mahdollisista käyttörajoituksista. Selvyyden vuoksi lisättäisiin myös maininta siitä, että merkin käyttöä voidaan rajata myös koskemaan tiettyjä tavaroita tai tiettyä aluetta. 11 a. Pykälän 1 ja 2 momentit vastaisivat sisällöltään voimassa olevan lain 11 :ä. Säännöksen sanamuotoa päivitettäisiin paikoin. Lisäksi pykälän 3 momenttiin otettaisiin uusi säännös siitä, että ilmoittamisvelvollisuus voidaan täyttää käyttämällä - symbolia. Symboli on kansainvälisesti käytetty tunnus, jolla ilmoitetaan kohteen olevan rekisteröity tavaramerkki. Merkin käytöllä ei Suomessa ole oikeusvaikutusta, vaan käytöllä on informatiivinen luonne. Symboli on kuitenkin käytännöllinen tapa varmistaa ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen. 13. Pykälässä säädettäisiin, ettei tavaramerkki ole rekisteröimiskelpoinen, mikäli se ei ole 3 :n mukaisesti erottamiskykyinen tai mikäli siihen ei 5 :n nojalla voi saada yksinoikeutta. Säännös vastaisi tarkoitukseltaan ja pääasialliselta sisällöltään voimassa olevan lain 13 :ä. Erottamiskyvyn vaatimus ja tavaran muotoa koskeva rajoitus toteutettaisiin viittauksilla uusiin 1 luvun pykäliin, kun voimassa olevassa 13 :ssä nämä säännökset ovat olleet auki kirjoitettuna. Lisäksi uudessa 5 :ssä oleva tavaran muotoa koskeva rajoitus on erotettu erottamiskyvystä ja tämä muutos heijastuu myös 13 :n. 14. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 14 :ä. Pykälään tehtäisiin uudesta 1 luvusta johtuvat muutokset, ja lisäksi sen rakennetta paikoin selkeytettäisiin. Pykälän 1 momentin johdantolausetta muutettaisiin niin, että merkki, johon kohdistuu este, ei täytä rekisteröinnin edellytyksiä. Voimassa olevan lain mukaan tällaista merkkiä ei saa rekisteröidä. Patentti- ja rekisterihallitus ei kuitenkaan voi saada kaikkia esteitä tietoonsa viran puolesta, joten sanamuotoa on tarpeen selventää. Pykälän 1 momentin 4 ja 6 kohdissa on tarpeen korvata viittaus voimassa olevan lain 3 3 momenttiin sanallisella määreellä. Voimassa olevan lain 3 3 momentin mukaan tavaramerkkiin ei saa ottaa toisen aputoiminimeä tai toissijaista tunnusta, paitsi milloin näiltä puuttuu erottamiskyky tai kysymys on eri toimialoista tai tavaralajeista. Uusissa 4 ja 6 kohdissa viitattaisiin aputoiminimiin ja toissijaisiin tunnuksiin, jotka ovat sekä erottamiskykyisiä että koskevat samoja toimialoja tai tavaralajeja. Viittauksen korvaaminen ei muuta säännösten sisältöä. Lisäksi 1 momentin 6 kohdasta poistettaisiin säännökset toisen tavaramerkistä ja tunnusmerkistä. Nämä sisältyisivät uuteen 7 kohtaan. Uusi 1 momentin 7 kohta viittaisi suojan sisältöä koskevaan pykälään ja säätäisi, ettei merkkiä saa rekisteröidä, jos aiemman tunnusmerkin haltijalla olisi uuden 6 :n mukaan oikeus kieltää merkin käyttö. Aiempien oikeuksien kohdalla ei viitattaisi sekoitettavuuteen, jota kaikissa kollisiotilanteissa ei edellytetä. Näin säännös vastaisi paremmin uuden 1 luvun säännöksiä suojan sisällöstä ja tavaramerkeille annettavaa eritasoista suojaa. Pykälän 1 momentin 8, 9 ja 10 kohdat vastaisivat asiallisesti voimassa olevan lain 14 :n 1 momentin 7, 10 ja 11 kohtia. 9 kohdassa tarkennettaisiin selvyyden vuoksi, että rekisteröinnin este voi johtua sekä kansallisesta että unionitason suojatusta lajikenimestä. Pykälän 10 kohdassa korvattaisiin viittaus maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetun neuvoston asetukseen (EY) N:o 510/2006 viittauksella sen korvanneeseen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden

15 laatujärjestelmistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1151/2012. Pykälän 2 momentissa tarkennettaisiin 7 kohdan säännöstä määrittelemällä, mihin oikeuksiin käsitteellä aiempi tavaramerkki viitataan. Pykälän 2 momentti sisällyttäisi 1 momentin 7 kohtaan sen 6 kohdasta poistettujen kansallisten tavaramerkkioikeuksien lisäksi kansainväliset tavaramerkit sekä yhteisön tavaramerkit, joista aiemmin on säädetty omissa kohdissaan. Muutos tekisi pykälästä helpommin luettavan Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan 14 :n 2 momenttia. Ainoana muutoksena olisi 1 momentin numeroinnista johtuva muutos viittaukseen. Pykälässä viitattaisiin sekoitettavuuden sijasta johdonmukaisesti sekaannusvaaraan. Tämä aiheuttaisi sanamuodon muutoksia useissa kohdissa, mutta ei muuttaisi vallitsevaa oikeustilaa. 19. Pykälässä säädetään menettelystä tilanteessa, jossa hakija ei noudata mitä hakemuksen tekemisestä on määrätty tai rekisteriviranomainen havaitsee, ettei hakemusta muusta syystä voida hyväksyä. Muutoksilla tarkennettaisiin ja kevennettäisiin hallinnollista menettelyä, selkeytettäisiin pykälän rakennetta ja luotaisiin mahdollisuus hakemuksen uudelleenkäsittelylle. Pykälän 1 momentissa selvennettäisiin menettelyä säätämällä, että toimintakehotus annetaan hakijalle välipäätöksessä. Oikaisun sijasta puhuttaisiin puutteellisuuden korjaamisesta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että hakemus raukeaa, mikäli hakija ei toimi määräajassa. Raukeaminen tapahtuisi lain nojalla automaattisesti, jos vastausta ei toimiteta määräajassa. Lisäksi säädettäisiin siitä, että tästä seuraamuksesta on ilmoitettava välipäätöksessä. Raukeaminen tapahtuisi vain tilanteissa, joissa rekisteriviranomainen on ilmoittanut hakijalle hakemuksessa olevasta puutteesta, ja hakija ei ole kehotuksesta huolimatta poistanut puutetta asetetussa määräajassa. Raukeamisen aiheuttaisi siis aina hakijan oma passiivisuus, jolloin on epätarkoituksenmukaista tehdä erikseen kirjallinen hallintopäätös. Samankaltainen raukeamissäännös on muun muassa verkkotunnuslain 7 :n 2 momentissa, kaupparekisterilain 21 :n 1 momentissa ja yhdistyslain 49 :n 2 momentissa. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ottaa hakemus uudelleen käsiteltäväksi kahden kuukauden kuluessa raukeamisesta, edellytysten täyttyessä. Näin hakija ei kärsi suurta menetystä mahdollisen inhimillisen virheen tai viivästyksen johdosta. Kahden kuukauden määräaika varmistaa tasapainon tavaramerkinhakijan oikeusturvan ja kolmansien tahojen intressien välillä. Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan 19 :n 2 momenttia. 56 d. Pykälässä säädetään menettelystä, joka koskee kansainvälistä rekisteröintiä vastaan tehtyä väitettä. Säännöstä selvennettäisiin vastaamaan paremmin menettelyä rekisteriviranomaisessa. Säännöksestä kävisi selkeämmin ilmi, että ilmoitus ei vielä tarkoita viranomaisen päätöstä asiasta, ja ettei viranomainen vielä ole ottanut kantaa väitteen sisältöön. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin väiteilmoituksesta kansainväliselle toimistolle sekä siitä, että rekisteriviranomaisen on tutkittava väite siitä riippumatta, antaako rekisteröinnin haltija ilmoituksen johdosta lausumaa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rekisteriviranomaisen väitteen johdosta tekemästä päätöksestä sekä väitteen hylkäämisestä. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rekisteriviranomaisen päätöstä seuraavasta menettelystä. Voimassa olevan 56 d :n 2 momentin sisältämät säännökset määräajoista sisältyvät Madridin pöytäkirjaan. 25, 26 ja 61 :t. Lain 1 lukua koskevien muutosten johdosta tehtäisiin 25, 26 ja 61 :n yksittäisiä viittauksiin tai sanamuotoihin kohdistuvia muutoksia. Nämä muutokset eivät muuttaisi vallitsevaa oikeustilaa. 18, 26, 30, 36-39, 41, 43, 46 ja 48 a :t. Pykäliin tehtäisiin 1 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvatut käsitteistöä selkeyttävä muutokset, joilla viittaukset tunnusmerkkeihin korvattaisiin viittauksella tavaramerkkiin. Muutos selkeyttäisi lain tekstiä, mutta ei vaikuttaisi vallitsevaan oikeustilaan.

16 51 a. Pykälässä oleva lakiviittaus päivitettäisiin uuden patentti- ja rekisterihallituksesta annetun lain (578/2013) johdosta. 1.2 Rikoslaki 49 luku. Eräiden aineettomien oikeuksien loukkaamisesta 2. Teollisoikeusrikos. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa muutettaisiin käsitteistöä niin, että tavaran tunnusmerkin sijasta puhuttaisiin tavaramerkistä. Muutos olisi yhdenmukainen tavaramerkkilakiin tehtävien muutosten kanssa ja selkeyttäisi säännöksen sanamuotoa. Selvennys ei muuttaisi vallitsevaa oikeustilaa. 2 Voimaantulo ja siirtymäsäännös Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan päivänä kuuta 2014. Lain 19 :ä sovellettaisiin vain päätöksiin, jotka tehdään lain tultua voimaan. Päätöksiin, jotka rekisteriviranomainen on tehnyt ennen tämän lain voimaantuloa, sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa ollutta 19 :ä.

17 Lakiehdotukset Laki tavaramerkkilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tavaramerkkilain (7/1964) 1 luku, 13, 14, 19, 25, 26, 27, 56 d sekä 61, sellaisina kuin niistä ovat, 13 laissa 56/2000, 14 osaksi laeissa 552/1970, 996/1983, 1715/1995, 56/2000, 1220/2004 ja 1016/2010, 19 osaksi laissa 56/2000, 26 laeissa 39/1993 ja 1715/1995, 30 laissa 996/1983, 38 laissa 680/2006, 39 osaksi laissa 716/1995, 43 ja 51 a laissa 107/2013, 48 a laeissa 680/2006 ja 107/2013 sekä 56 d laissa 1715/1995, seuraavasti: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tässä laissa säädetään yksinoikeuden saamisesta tavaramerkkiin käytettäväksi tavaroita ja palveluita varten elinkeinotoiminnassa sekä yksinoikeuden sisällöstä. Tässä laissa on myös säännöksiä yhteisön tavaramerkistä ja tavaramerkkien kansainvälisestä rekisteröinnistä. Yhteisön tavaramerkillä tarkoitetaan yhteisön tavaramerkistä 26. päivänä helmikuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 mukaisia tavaramerkkejä. Tavaramerkkien kansainvälisellä rekisteröinnillä tarkoitetaan, mitä lain 10 luvun 53 :ssä säädetään. Mitä tässä laissa säädetään tavaroista, on vastaavasti voimassa palveluista. 2 Tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa elinkeinotoiminnassa käytettävä erottamiskykyinen merkki, joka voidaan esittää graafisesti. Tavaramerkkinä voi olla erityisesti sana mukaan lukien henkilönnimi, kuvio, kirjaimet, numerot taikka tavaran muoto, ulkoasu tai pakkaus. 3 Tavaramerkin katsotaan olevan erottamiskykyinen, jos elinkeinotoiminnassa sen avulla voidaan erottaa tavarat tai palvelut toisen tavaroista tai palveluista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai -aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty. 4 Yksinoikeus tavaramerkkiin voidaan saada rekisteröimällä se tavaramerkkirekisteriin. Yksinoikeus tavaramerkkiin voidaan saada ilman rekisteröintiäkin, kun merkki on vakiinnutettu. Vakiinnuttamisella voidaan saada yksinoikeus myös muuhun kuin 2 :ssä tarkoitettuun elinkeinotoiminnassa käytettävään merkkiin. Tavaramerkki katsotaan vakiintuneeksi, jos se tässä maassa on asianomaisissa elinkeinotai kuluttajapiireissä yleisesti tunnettu haltijan tavaroiden erityisenä merkkinä. 5 Yksinoikeutta ei voi saada sellaiseen merkkiin, joka muodostuu yksinomaan tavaran luonteenomaisesta muodosta, teknisen tulok-

18 sen saavuttamiseksi välttämättömästä tavaran muodosta tai tavaran arvoon olennaisesti vaikuttavasta muodosta. 6 Lain 4 :n mukainen yksinoikeus tavaramerkkiin sisältää sen, että merkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa tavaroittensa tunnuksena 1) merkkiä, joka on sama kuin samoja tavaroita varten suojattu tavaramerkki; tai 2) merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin samoja tai samankaltaisia tavaroita varten suojattu tavaramerkki, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, joka sisältää myös vaaran merkin ja tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä. Jos tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä maassa ja sen aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi sen erottamiskyvylle tai maineelle, tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tämä tavaramerkki, vaikka tavarat, joita varten merkki on, eivät ole samoja tai samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on suojattu. Käyttämiseksi elinkeinotoiminnassa katsotaan muun muassa: 1) merkin paneminen tavaroihin tai niiden päällyksiin; tai 2) tavaroiden tarjoaminen tai liikkeelle laskeminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten merkkiä käyttäen; tai 3) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen taikka maahantuonti edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi; tai 4) merkin käyttäminen liikeasiakirjoissa tai mainonnassa. Edellä 3 momentissa tarkoitetuksi merkin käyttämiseksi elinkeinotoiminnassa katsotaan myös suullinen käyttäminen. 7 Yksinoikeus tavaramerkkiin ei estä toista käyttämästä elinkeinotoiminnassa hyvän liiketavan mukaisesti: 1) omaa nimeään, toiminimeään, aputoiminimeään, toissijaista tunnustaan tai osoitettaan; 2) tavaroiden lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa taikka muita tavaroiden ominaisuuksia osoittavia merkintöjä; 3) tavaramerkkiä, milloin sen käyttäminen on tarpeen tavaran, erityisesti lisätarvikkeiden tai varaosien, käyttötarkoituksen osoittamiseksi. 8 Tavaramerkin haltija ei saa kieltää tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille Euroopan talousalueella tätä tavaramerkkiä käyttäen. Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos haltijalla on perusteltua aihetta vastustaa tavaroiden laskemista uudelleen liikkeelle, erityisesti milloin tavaroihin on tehty muutoksia tai niitä on huononnettu sen jälkeen, kun ne on laskettu liikkeelle 9 Jos useat vaativat yksinoikeutta tavaramerkkeihin, jotka ovat 6 :ssä tarkoitetulla tavalla samoja tai samankaltaisia, etusija on sillä, joka voi vedota aikaisempaan oikeusperusteeseen, ellei muuta johdu siitä, mitä 10 tai 10 a :ssä säädetään. 10 Yksinoikeus rekisteröityyn tavaramerkkiin säilyy aikaisemman tavaramerkin rinnalla, jos rekisteröintiä on haettu vilpittömässä mielessä ja aikaisemman tavaramerkin haltija on yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan rekisteröintipäivän jälkeen sallinut tässä maassa myöhemmän tavaramerkin käytön tästä tietoisena. Jos myöhempää tavaramerkkiä on

19 käytetty ainoastaan osassa niistä tavaroista, joita varten se on rekisteröity, yksinoikeus voi käsittää vain nämä tavarat. 10a Yksinoikeus vakiintuneeseen tavaramerkkiin säilyy aikaisemman tavaramerkin rinnalla, jos aikaisemman tavaramerkin haltija ei ole kohtuullisessa ajassa ryhtynyt toimenpiteisiin myöhemmän tavaramerkin käytön estämiseksi. Jos aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä maassa, kohtuullisena aikana pidetään viittä vuotta siitä, kun aikaisemman tavaramerkin haltija sai tietää myöhemmän tavaramerkin käytöstä. 11 Myöhemmän tavaramerkin haltija ei saa 10 ja 10 a :ssä tarkoitetuissa tapauksissa kieltää aikaisemman tavaramerkin käyttämistä, vaikka aikaisempaan tavaramerkkiin ei voida enää vedota myöhempää tavaramerkkiä vastaan. Jos 10 tai 10 a :ssä tarkoitetuissa tapauksissa havaitaan kohtuulliseksi, voidaan määrätä, että toista tavaramerkkiä tai kumpaakin niistä saadaan käyttää vain tietyllä tavalla, kuten tietyin tavoin muodosteltuna, lisäämällä siihen paikannimi tai haltijan nimi taikka rajata sen käyttö koskemaan tiettyjä tavaroita tai tiettyä aluetta. 11 a Sanakirjan, käsikirjan, oppikirjan tai muun vastaavan tietosisältöisen painotuotteen tekijä, päätoimittaja, julkaisija ja kustantaja ovat velvolliset rekisteröidyn tavaramerkin haltijan pyynnöstä huolehtimaan siitä, ettei tavaramerkkiä toisinneta julkaisussa ilmoittamatta, että tavaramerkki on rekisteröity. Mitä edellä säädetään, sovelletaan myös julkaisun levittämiseen tietoverkon välityksellä tai muulla sähköisellä tavalla. Joka laiminlyö noudattaa, mitä 1 momentissa säädetään, on velvollinen myötävaikuttamaan siihen, että oikaisu julkaistaan sillä tavoin ja siinä laajuudessa kuin on kohtuullista, sekä kustantamaan tällaisen oikaisun. Tavaramerkin rekisteröintiä koskeva 1 momentissa tarkoitettu ilmoittamisvelvollisuus voidaan katsoa aina täytetyksi silloin, kun tavaramerkin yhteyteen merkitään tunnus. 13 Merkki, joka ei ole 3 :n mukaisesti erottamiskykyinen tai johon ei 5 :n nojalla voi saada yksinoikeutta, ei täytä rekisteröinnin edellytyksiä. 14 Tavaramerkki ei täytä rekisteröinnin edellytyksiä: 1) jos merkki on lain, yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastainen; 2) jos se on omiaan johtamaan yleisöä harhaan; 3) jos siihen ilman asianomaista lupaa on otettu valtion vaakuna, lippu tai muu tunnuskuva, rekisteröitävän merkin käyttökohteena olevia tai niiden kaltaisia tavaroita koskeva virallinen tarkastus- tai takuumerkki taikka tarkastus- tai takuuleima, suomalainen kunnallisvaakuna taikka kansainvälisen, valtioiden keskeisen järjestön lippu, vaakuna tai muu tunnuskuva, nimitys tai nimen lyhennys taikka myös kuvio, nimitys tai nimen lyhennys, jos se on sanotunlaiseen tunnuskuvaan, merkkiin, leimaan, nimitykseen tai nimen lyhennykseen sekoitettavissa; 4) jos se muodostuu jostakin tai sisältää jotakin, mikä on omiaan aiheuttamaan käsityksen, että kysymys on toisen suojatusta toiminimestä taikka sellaisesta toisen aputoiminimestä tai toissijaisesta tunnuksesta, joka on erottamiskykyinen ja koskee samoja tai samankaltaisia toimialoja tai tavaralajeja, taikka toisen nimestä tai muotokuvasta, jollei nimi tai muotokuva ilmeisesti tarkoita jotakuta kauan sitten kuollutta; 5) jos se muodostuu jostakin tai sisältää jotakin, mikä on omiaan aiheuttamaan käsityksen, että kysymys on toisen suojatun kirjallisen tai taiteellisen teoksen nimestä, milloin

20 tämä on erikoislaatuinen, tai joka loukkaa toisen tekijänoikeutta sellaiseen teokseen tai toisen oikeutta valokuvaan tai suojattuun malliin; 6) jos se aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran toisen elinkeinonharjoittajan nimeen tai suojattuun toiminimeen taikka sellaiseen aputoiminimen tai toissijaiseen tunnukseen, joka on erottamiskykyinen ja koskee samoja tai samankaltaisia toimialoja tai tavaralajeja; tai 7) jos aiemman tavaramerkin haltijalla olisi 6 :n nojalla oikeus kieltää merkin käyttäminen tavaroiden tunnuksena elinkeinotoiminnassa; 8) jos se aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran merkkiin, jota toinen käyttää hakemusta tehtäessä, ja hakija tehdessään hakemuksen tiesi käytöstä eikä ole käyttänyt omaa merkkiään ennen kuin toista merkkiä ryhdyttiin käyttämään; tai 9) jos se aiheuttaa sekaannusvaaran Suomessa tai Euroopan unionissa suojatun kasvilajikkeen lajikenimeen; taikka 10) jos rekisteröinnille on maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laatujärjestelmistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1151/2012 14 artiklassa, maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) muuttamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 491/2009 118 l artiklassa tai tislattujen alkoholijuomien määritelmistä, kuvauksesta, esittelystä, merkinnöistä ja maantieteellisten merkintöjen suojaamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1576/89 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 110/2008 23 artiklassa tarkoitettu este. Edellä kohdassa 7 aiemmalla tavaramerkillä tarkoitetaan: 1) kansallista tavaramerkkiä, joka on rekisteröity aiemman hakemuksen perusteella; 2) Suomessa tai Euroopan yhteisössä voimassa olevaa kansainvälisen rekisteröinnin suojaamaa tavaramerkkiä, jolla tämän rekisteröinnin perusteella on aikaisempi oikeus Suomessa tai Euroopan yhteisössä; 3) lain 57 :ssä tarkoitettua yhteisön tavaramerkkiä, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella, tai jolla on 57 :ssä mainitun neuvoston asetuksen 34 tai 35 artiklan mukainen aiemmuus Suomesta; 4) tavaramerkkiä, joka on vakiinnutettu silloin, kun rekisteröintiä haetaan. Niissä tapauksissa, joita tarkoitetaan 1 momentin 4-8 kohdissa, voidaan rekisteröinti toimittaa, jos se, jonka oikeudesta on kysymys, suostuu siihen, eikä 1 momentista muutoin johdu estettä rekisteröinnille. 18 Jos tavaramerkkiä, jota hakija on ensimmäisen kerran käyttänyt kansainvälisessä näyttelyssä esiteltyä tavaraa varten, haetaan rekisteröitäväksi kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona tavara ensiksi pantiin näytteille, on hakemus muihin hakemuksiin tai muiden tavaramerkkien käyttöön verraten katsottava tehdyksi mainittuna päivänä. 19 Jollei hakija noudata, mitä hakemuksen tekemisestä on määrätty, tai jos rekisteriviranomainen havaitsee, ettei hakemusta muusta syystä voida hyväksyä, hakijaa on välipäätöksessä kehotettava antamaan lausumansa tai korjaamaan puutteellisuus määräajan kuluessa. Jollei hakija välipäätöksessä määrätyn ajan kuluessa anna lausumaansa tai ryhdy toimenpiteisiin puutteellisuuden korjaamiseksi, hakemus raukeaa. Välipäätöksessä on ilmoitettava tästä seuraamuksesta. Rauennut hakemus on otettava uudelleen käsiteltäväksi, jos hakija kahden kuukauden kuluessa välipäätöksessä määrätyn ajan päättymisestä sitä pyytää sekä antaa lausumansa tai ryhtyy toimenpiteisiin puutteellisuuden korjaamiseksi ja samassa ajassa suorittaa vahvistetun maksun hakemuksen ottamisesta uudelleen käsiteltäväksi. Milloin rekisteriviranomainen katsoo, ettei hakemus ole hyväksyttävissä lausuman antamisen jälkeenkään, hakemus on hylättävä siltä osin kuin on olemassa este sen hyväk-