irkonseutu Ylistyskuoro on yhteinen harrastus Sivu 7 Kankurin Ilo on naisten talo Sivu 5 Raamatun arvot pitävät yllä elämää Sivu 5



Samankaltaiset tiedostot
Tapanilan kirkko. Kevät 2015

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Taikinan kylän asukkaat

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

lapset - nuoret perheet

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Kouluun lähtevien siunaaminen

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Tämän leirivihon omistaa:

Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

toimisto gsm gsm

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

-Heinolassa 50 vuotta-

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

lapset - nuoret perheet

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

lapset - nuoret perheet

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

Riistaveden alueseurakunta

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8)

Seuraottelun tulokset

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Toimintaa toukokuussa 2019

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

lapset - nuoret perheet

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

lapset - nuoret - perheet

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Löydätkö tien. taivaaseen?

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

Puutiojärvi

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Testi Testi Testi

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina Ohessa kaikkien lajien tulokset.

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

LNM Sarjahiihdot 2014

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Virtain Soutu T U L O K S E T Virtain Urheilijat :29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

Transkriptio:

K irkonseutu Seurakuntalehti jokaiseen kotiin 17.9.2008 18/2008 Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Lahden, Nastolan ja Padasjoen seurakunnat Kankurin Ilo on naisten talo Sivu 5 Raamatun arvot pitävät yllä elämää Sivu 5 Mää oon sun ilo Keskiaukeama 27.9. - 5.10. Perheiden viikko Nastolassa Annamari ja Jari Parikka sekä Jalmari Heinolan kirkon portailla menossa Sirpaleet-kuoron harjoituksiin. Ylistyskuoro on yhteinen harrastus Sivu 7

Pyhänseutu 19. sunnuntai helluntaista 21.9. Rakkauden kaksoiskäsky Rakkauden kaksoiskäsky kiteyttää lain sisällön. Se, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään, täyttää lain vaatimuksen. Jumalan rakkaus synnyttää meissä rakkautta. Rakkaus toteuttaa Jumalan koko lain. Liturginen väri vihreä. Rukous Pyhä, vanhurskas Jumala. Sinä veit palvelijasi Abrahamin öisen taivaan alle ihmettelemään tähtien ääretöntä määrää. Se oli merkki hänen jälkeläistensä paljoudesta. Kiitos siitä, että lupauksesi kantaa yli kaikkien aikojen. Auta meitäkin uskomaan niin kuin Abraham uskoi ja elämään lapsinasi sanaasi luottaen. Anna meidän heijastaa valoasi tässä ajassa ja maailmassa. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 20. sunnuntai helluntaista 28.9. Usko ja epäusko Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita. Liturginen väri vihreä. Pääkirjoitus Tahdon asia Suomen metsäteollisuus kamppailee suuren rakennemuutoksen ja nopeiden suhdannevaihtelujen kourissa. Alan työntekijät perheineen kokevat sen epävarmuutena ja elämäntilanteiden muutoksina, jotka monien kohdalla, varsinkin aluksi, ovat kielteisiä. Viimeviikkoisten synkkien uutisten kertomisen aikana Suomen kirkon piispat olivat sattumalta juuri koolla Kuopiossa ja ottivat heti kantaa tilanteeseen. Kirkon johto ei tietenkään arvioi teollisuuden teknisiä ja taloudellisia ratkaisuja sinänsä, mutta se katsoo asiaa tässäkin tapauksessa ihmisten näkökulmasta ja tilanteeseen sopeutumisen kannalta. Piispat ja muut kirkon tahot ovat ottaneet kantaa siihen, miten ihmisiä kohdellaan. Tämä on ollut kirkon toimintatapa oikeastaan 1990-luvun lamavuosista lähtien. Pari vuotta sitten asia tuli voimakkaasti esiin Kiina-ilmiön kohdalla. Piispa Wille Riekkiselle sulkemiset herättivät kysymyksen, mikä on yritysten yhteiskuntavastuu, mikä on kohtuullisuus ja kohtuullinen voitto? Kun piispat ottavat kantaa ylätasolla, ovat seurakuntien työntekijät puolestaan liikkuneet katutasolla. He ovat olleet ihmisten tukena paikkakunnilla ja työpaikoilla, joissa on irtisanottu paljon työntekijöitä. Papit ja diakonit ovat toimineet yhteistyössä yritysten ja niiden työntekijöiden kanssa. Lainat Uskomme ei ole perinneliike, joka korjaa rappeutuvat tilat entiselleen. Sen tulisi olla liike, joka kulkee ihmisten rinnalla samaa tahtia uusien asutusalueitten kanssa. Jos kirkko tahtoo elää keskellä kylää, sen on muutettava mukana, kun kyläkin muuttaa. Päätoimittaja Hannu Nyman Sana-lehdessä On hämmästyttävää, miksi nykyään ajatellaan, että lasta on suojattava uskolta. Aikaisemmin uskon katsottiin suojelevan lasta. - - Kirkko ja kristinusko ovat perinteisesti olleet rakentamassa yhteiskuntaa, jonka peruspohjana on sellainen etiikka ja moraali, jonka turvin olemme ylipäätään hengissä. Fil.maist. Eliisa Pihlaja-Vihelä Helsingin Sanomissa Ehkä tahdoton sopeutuminen ei olekaan ainoa mahdollisuus. On välttämätöntä puhua myös rakenteista. Asiat eivät vain tapahdu, vaan niitä tehdään. Varsinkin näin kunnallisvaalien alla on hyvä tiedostaa tekojen merkitys ja mahdollisuudet, vaikka tekeminen ei ole nykymaailman monimutkaisuuden keskellä helppo laji. On otettava niin monta puolta huomioon, että niitä on vaikea tiivistää esimerkiksi vaalimainokseen. Umpikujia on loppujen lopuksi aika vähän. Sellaiselta näyttävä voikin osoittautua uudeksi mahdollisuudeksi. Markku Jalava Hyväpaimen Rakkauden kaksoiskäsky Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimastasi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siihen tiivistyvät kaikki kymmenen käskyä. Se on annettu meille elämänohjeeksi, jotta sitä noudattaisimme. Vaan kuinka sitä noudattaa, kun se on niin vaikeaa? Kuinka vaikea onkaan rakastaa Jumalaa, kun elämän ristiaallokot lyövät jatkuvasti vasten kasvoja. On vaikeata rakastaa, kun tuntuu, että rukoukset, jotka vain vaivoin saa soperretuksi sanoiksi, hukkuvan syksyisiin tuuliin. Sydämessä vain syvä hätä: Kuuleeko kukaan? Miten sitä voisi Jumalaa rakasta, kun elämän melskeissä on kadottanut koko Jumalan. Miten sitä voisi Jumalaa rakastaa ja hänen käskyjänsä noudattaa, leimattaisi vielä vanhanaikaiseksi ja höperöksi. Ja kuitenkin: Kenen luo me menisimme? Hänellä on elämän sanat. Kuinka vaikea onkaan rakastaa lähimmäistä, joka tulee pyytämään apua juuri silloin, kun on varannut aikaa itselleen. Tai lähimmäistä, jonka elämäntavat koko ajan kiusaavat. Kuinka vaikea onkaan rakastaa, kun ei ole koskaan itsekkään saanut rakkautta, vain tylyjä, kipeitä sanoja. Miten sitä edes uskaltaisi toista lähestyä, kun niin monesti on tullut torjutuksi. Kuinka sitä osaisi rakastaa? Kuinka sitä rakastaisi itseään, kun ei ole edes sen arvoinen, että joku kävisi joskus katsomassa, viivähtäisi hetken ja täyttäisi muuten niin tyhjän kodin, tulisi ystäväksi. Kuinka sitä voisi itseään rakastaa, kun koko ajan rivien välistä saa lukea kuinka huono on. Miten sitä osaisi ketään auttaa? Osaisipa rakastaa edes itseään. Minun tulisi rakastaa sinua Jumalani ja vapahtajani yli kaiken, mutta olen rakastanut itseäni enemmän kuin sinua. Sinä olet antanut minulle lähimmäisen, että rakastaisin häntä niin kuin itseäni. Olen kuitenkin ollut itsekäs ja käteni on ollut hidas auttamaan Jumala, rakasta sinä minut ehyeksi, että minä sinun rakkaudellasi rakastaisin. Sirpa Kaukinen Kappalainen Heinolan seurakunta

Kirkonkirjat Iltapäiväkuoro on paitsi laulamista myös sosiaalista kanssakäymistä. Iltapäiväkuoro on viikon suola Kuorolaulu tuo sisältöä elämään Kuorossa laulaminen on eläkeläisille paitsi laulamisen iloa, myös sosiaalista kanssakäymistä ja elämän sisältöä. Monelle viikoittain kuoroharjoitus on henkireikä elämässä. Musiikin maisteri Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen selvitti pro gradu työssään Lahden seurakuntayhtymän Iltapäiväkuoron historiaa ja toimintaa. Kuoron 28 vuoden mittainen historia osoittaa, että kuoron perustamisella oli aikoinaan sosiaalinen tilaus. Jo 1979 seurakunta halusi huomioida vanhukset, vaikka ikäryhmä tuolloin oli nykyistä huomattavasti pienempi, toteaa Marjamäki-Rantanen. Iltapäiväkuoron ensimmäisiin harjoituksiin tuli 60 laulajaa Lahden eri seurakunnista. Kuoron johtajana toimi kanttori Jukka Kuninkaanniemi. Perustamisesta lähtien ohjelmisto on pysynyt moniäänisenä, vaikka naislaulajat ovat Iltapäiväkuorossa enemmistönä kuten yleensäkin suomalaisissa sekakuoroissa. Viime vuosina kuorossa on ollut parisenkymmentä laulajaa, joista pisimpään ovat laulaneet Sope Ryhänen, Veikko Lahtinen, Tapio Hyttinen, Anja Härmä, Ritva Hulkkonen, Taina Leppänen, Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen on luotsannut seurakuntien Iltapäiväkuoroa 10 vuotta. Silja Mäkelä ja Irma Saukkola. Nuorimmat kuorolaiset ovat kuusikymppisiä ja vanhimmat yli 80 vuotta. Sope Ryhänen on laulanut Iltapäiväkuorossa neljännesvuosisadan eli melkein kuoron perustamisesta lähtien. Tenoriksi minut kuoroon pyydettiin, mutta bassoa olen laulanut, kun bassoista on aina puute, hän nauraa. Taina Leppänen on tullut Iltapäiväkuoron harjoituksiin 16 vuoden ajan. En monta kertaa ole ollut harjoituksista pois. Täällä tapaa toisia ihmisiä ja harjoittelu on mielekästä, kun meillä on runsaasti esiintymisiä. Viikon suola Arvostan sitä, että vanhukset jaksavat säännöllisesti käydä joka viikko harjoituksissa. He ovat kertoneet odottavansa keskiviikkoa, jolloin harjoittelemme. Laulupäivä on viikon suola, jolla jaksaa taas eteenpäin. Kuoron ilmapiiri on ihana: olemme ystäviä ja teemme työtä rakkaudesta musiikkiin ja laulamiseen. Olen oppinut kuorolaisilta paljon esimerkiksi Lahden historiaa ja vanhoja sanontoja. Marjamäki-Rantanen on luotsannut Iltapäiväkuoroa 10 vuotta. Kuoro on minulle rakas, hän sanoo. Kuoronjohtaja kannustaa iäkkäämpiäkin harrastamaan laulua. Ikä ei ole este oppimiselle, vaan oma asenne. Myös äänenhuolto ja äänenkäyttö ovat opittavissa varttuneellakin iällä. Pidämme pieniä hengähdystaukoja harjoituksissa laulun lomassa, jotta voimat kaikilla riittävät. Iltapäiväkuoron laaja ohjelmisto koostuu lähinnä hengellisestä musiikista. Ohjelmiston valinta on Marjamäki-Rantasen mukaan haastavaa. Ohjelmisto ei saa olla liian helppoa, mutta ei toisaalta liian vaativakaan. Vierailuesiintymiset ovat tärkeä osa kuorotoimintaa, ja koko joukko lähtee mielellään esiintymään. Iltapäiväkuoro esiintyi viime vuonna Lahden kirkoissa jumalanpalveluksissa ja vanhainkodeissa hartaustilaisuuksissa sekä joulukonsertissa Mukkulan kirkossa tapaninpäivänä. Asikkala Kastettu: Emilia Aleksandra Josefiina Lehikoinen, Jerina Sera Jadessa Ikonen ja Niko Matti Juhani Rajaviita. Hautaan siunattu: Maila Helena Maukola 84 v ja Martti Johannes Rahikka 72 v. Heinola Kastettu: Viivi Anneli Virtanen, Siru Amalia Hassinen. Hautaan siunattu: Sirkka Maria Haverinen 95 v, Hilja Lyydia Kortelainen 94 v, Sylvi Ester Salminen 91 v, Väinö Armas Pohjola 90 v, Reino Toivo Jokinen 85 v, Senni Cecilia Lök 84 v, Teuvo Aimo Laukkanen 82 v, Annikki Hanjoki 80 v, Eero Kuokka 80 v, Eino Mauno Juhani Vilén 62 v, Tommi Henrik Parkkinen 37 v. Hollola Kastettu: Meri Johanna Ahonen, Roope Onni Hermanni Liikonen, Peppi Erika Vilhelmiina Nyman, Iisa- Maria Aleksandra Puonti, Ella Olivia Rantanen, Ida Maria Raunio, Milo Petteri Ahonen, Elli Tuuli Aulikki Hannonen, Ida Ilona Koponen, Tuure Jalmari Nevala, Iivari Reko Oliver Paasonen, Veeti Vilhelm Rosenberg. Avioliittoon vihitty: Sampo Tapio Alaharju ja Jaana Annukka Sarkkinen, Janne Kari Kristian Väihkönen ja Tea Marja Sipilä, Mika Petteri Lehtolainen ja Taija Tiina Huotilainen. Hautaan siunattu: Merja Irene Karjalainen 51 v. Nastola Kastettu: Nenna Isa Emilia Leskinen, Emma Josefiina Tuomenoja, Ville Petteri Halme, Patrik Sakari Savikko, Nelli-Emilia Ilona Hartikainen, Miko Johannes Ahveninen, Iida Katriina Rahkonen, Aapo Ilmari Varjonen. Avioliittoon vihitty: Mikko Esajas Pekonen ja Elina Marjaana Koskela, Kimmo Juha Pasanen ja Tanja Susanna Lauronen, Pauli Juhani Lindström ja Leena Mirjami Vaittinen, Jarkko Juha Tapani Valonen ja Pia Sanna- Mari Harklin. Hautaan siunattu: Yrjö Lauri Vappula 80 v. Padasjoki Kastettu: Tino Valtteri Heikkilä, Vilma Maria Uotila. Avioliittoon vihitty: Petri Tapani Salonen ja Lea Alina Ilkkala. Hautaan siunattu: Eino Mauno Juhani Vilén 62 v. Keski-Lahti Kastettu: Venla Sofia Tiitto, Ukko Pauli Verneri Ojala, Iida Sofia Partanen, Aku Veikka Erkkilä, Sisu Matias Suntiainen, Pyry Pekka Tapio Niemeläinen, Eeli Einari Lehtola, Anni Karoliina Östman, Adetoun Henrietta Maria Williams. Avioliittoon vihitty: Pekka Matias Kainu ja Jaana Maarit Sippala, Jari-Matti Lehtisuo ja Leena Kaarina Lehikoinen, Tom-Ilkka Ilari Mikkola ja Inka Maaria Kuusinen, Miika Sakari Hovi ja Iida Vilhelmiina Simolin. Hautaan siunattu: Sylvia Annikki Tikka 85 v, Olavi Aulis Kuivalainen 78 v, Lauri Johannes Järvinen 77 v, Kaarina Kolunen 95 v, Rauha Siviä Oksala 93 v, Ilmi Unelma Pekkola 88 v, Erkki Aulis Ojala 69 v, Eeva- Eveliina Ala-Seppälä 81 v, Aira Unelma Kyyhkynen 79 v. Laune Kastettu: Ada-Valentina Helena Andelin, Eevert Hermanni Laxell, Jemina Venla Katriina Pietarinen, Jiri- Patrik Tapio Sinkkonen, Miro Veeti Tapani Soikkeli, Vili Elias Jämsen, Timo-Timofej Burtovoi, Lukas Olavi Joninpoika Oksanen, Lenni Sakari Liuksiala, Elina Marianne Luukkanen. Avioliittoon vihitty: Oili Ilona Orlimo ja Tomi Eerik Merenlahti, Sari Johanna Riutto ja Tuomo Jaakko Sippus. Hautaan siunattu: Ahti Antero Viholainen 63 v, Eero Veli Tapani Tyyskä 59 v, Maria Virtanen 92 v, Jouko Juhani Ritvanen 58 v, Oskar Kuukkanen 96 v, Vieno Annikki Illukka 62 v Joutjärvi Kastettu: Perttu Mikael Komulainen, Kasper Juhani Leppinen, Aaro Viljami Tervo, Aada Eevi Maria Räty, Nico Arthur Nieminen, Marilla Sara Sofia Kärki, Iina-Julia Eveliina Motturi. Avioliittoon vihitty: Hemmi Jalmari Borg ja Päivi Helena Rahhali, Mikko Mauno Johannes Heikkinen ja Leeni Maria Morko, Markku Juhani Mustonen ja Emma Annika Tuomela. Hautaan siunattu: Saimi Eliina Räsänen 83 v, Pirjo Anita Tuominen 50 v, Olli Pentti Laaksonen 78 v. Salpausselkä Kastettu: Oona Anni Juulia Hakanen, Taiga Jade Aleksandra Tommola, Julia Aleksandra Semeri, Miira Melian Sundqvist, Luka Sakari Vilander, Helmi Lumia Virtainlahti, Olivia Milla Juulia Granlund, Emilia Nathalie Karoliina Korpela, Lotta Alina Rutanen, Taimi Anna Elisabeth Turunen. Avioliittoon vihitty: Mika Tapani Sulkinoja ja Essi Kristiina Artima, Jukka Pekka Eerola ja Tiina Hannele Kinnari, Mika Ilari Känkänen ja Tiina Susanna Usvaala. Hautaan siunattu: Ole Hemming Forsblom 91 v, Osmo Tapio Timonen 64 v, Yrjö Mäntysalo 89 v, Ida Maria Ossi 87 v, Suoma Onerva Oksanen 83 v, Eila Anita Kuittinen 78 v, Tytti Johanna Ahola 17 v. Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

KOVA KYSYNTÄ Rantahuviloista & mummonmökeistä sekä maatilan pihapiireistä. Sopivasta kauppa heti. Luott. tarj. Tuomontupa Oy Vihdintie 4, 00350 Helsinki p. (09) 241 8498, (09) 241 9084 www.tuomontupa.fi Vesijärvenkatu 14 15110 LAHTI puh. (03) 756 2290 gsm 0500 499 049 ANTIIKKI- JA TYYLIKALUSTEIDEN VERHOILUT JA KORJAUKSET Vanhusten päivätoiminta Hyvinvointikeskus Wanha Herra Laaksokatu 17, Lahti Torstaisin klo 9-15. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Kotipalvelut Eija Bouras Ky p. 044-572 3079 Hyväntekeväisyysyhdistys Lahden Manna-Yhdistys ry hakee TOIMINNANJOHTAJAA 1.12.08 alkaen tai sopimuksen mukaan. Budjettimme on 1,1 milj. ja työsopimussuhteessa olevia työntekijöitä on n. 20, lisäksi vapaaehtoiset. Tarkempia tietoja: toiminnanjohtaja Ahti Kollani, p. 040 7271 103 tai www.lahdenmanna.tk, sähköposti: lahdenmanna@phnet.fi ILMAINEN NEUVO OY:n Oikeudellinen puhelinpalvelu 0600 30 6060 Puhelun hinta 2,95 min + pvm/mpm www.ilmainenneuvo. Onko Sinulla ja läheisilläsi asioita, joista haluaisitte keskustella ammattiavun turvin? Apunanne yksityiset verkostopsykoterapeutit Kaisu Naapila puh. 050 58 104 58 ja Eeva Liisa Oksman puh. 050 303 1594. Vastaanotto Lahden keskustassa. Toiveremontti Hyvin suunniteltu & valmiiksi tehty! (03) 877 0500 Laatukatu 13, Lahti Ilmainen remonttiarvio kotonasi Keittiöt, saunat, kylpyhuoneet, huoneistoremontit Avaimet käteen -kotiremontit luotettavasti www.rustholli.fi Tervemenoa kotiseurakuntasi messuun 21.9.2008 Merisunnuntai www.merimieskirkko.fi Hyvinvointia jonka huomaa. Hellää ja yksilöllistä PlusTerveys-huolenpitoa viihtyisällä perhevastaanotolla Huolenpitoosi sitoutuneet hammaslääkärit ja lääkärit ympäri Suomen. Anna-Leena Rissanen Hammaslääkäri (konsultoiva) Jukka Rissanen Hammaslääkäri Rautatienkatu 14 B 8, Lahti Ajanvaraus puh. 877 860 SILMÄLÄÄKÄRI: OLLI KANTOLUOTO LAHTI Rautatienkatu 13 p. 03-734 4436 ma-pe 9-17, la 10-15 HEINOLA Kaivokatu 14 p. 03-715 6337 ma-pe 9-17, la 9-13 ALEKSANTERINKATU 16, 15140 LAHTI P. 03-589 8388 ARK. 10-18, LA 10-15. WWW.BLINKOPTIIKKA.FI www.fida.info TARVITSETKO HAMMASPROTEESIPALVELUA? Erikoishammasteknikko Jukka Lindqvist palvelee nyt osoitteessa: Mariankatu 16 A 1, Lahti (Torin ja Ristinkirkon puolivälissä). Puhelin 03-781 7975 Katso myös sivut: www.dentalminerva.fi Hautauspalvelu J. Ilmavalta Hämeenkatu 34 03-782 3972 Laadukkaat ja yksilölliset HAUTAKIVET Edullisesti suoraan valmistajalta Myös kaiverrukset ja kunnostukset Orimattilan Kivi Oy Vesijärvenkatu 10, Lahti, (03) 752 2815 Tehdas Vaakatie 3, Orimattila, (03) 777 2597 www.orimattilankivi. Keräysluvat: OKU 1858A ja 510A, voimassa 1.1.2007 31.12.2008. TASAUS.FI TASAN KÄY ONNEN LAHJAT KAMBODZHALAINEN SANONTA V. 2020 Sinä voit lahjallasi antaa Kambodzhan lapsille tulevaisuuden. Lukuja kirjostustaito avaavat lapsille mahdollisuuden haaveilla samoista ammateista kuin suomalaislapset; heistä voi tulla lääkäreitä, opettajia tai insinöörejä. Mutta ensin heidän täytyy päästä kouluun. Tee lasten unelmasta totta osallistu Tasaukseen! Soita 0600 01010 (9,93 + pvm) Tule Tasaajaksi: www.tasaus.fi Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

Kolumni Raamattu, haitallinen kirja? Viime aikoina käydyssä keskustelussa jotkut ovat leimanneet Raamatun edustamat arvot jopa haitallisiksi. Miksi Raamattu on edelleen kristittyjen pyhä kirja ja miksi sitä tulee lukea? Lyyli Taipale pistää soppaa Riitta Särkiön lautaselle, vuoroaan odottelee Merja Salonen-Kovasiipi. Naistentalossa paukkuvat puut Räsymatto on jälleen arvossaan Kankurin Ilo Lahdessa Mustamäenkadulla on naistentalo, jossa kädentaidot, ahkeruus, luovuus ja sosiaalisuus kukoistavat. Yli 400 neliön tiloissa paukkuvat 33 kangaspuut, mutta puolen päivän aikaan kankurit kokoontuvat keittiön pöydän ääreen ja vaihtavat kuulumisia. Osuuskuntapohjainen Kankurin Ilo syntyi kymmenen vuotta sitten, kun Lahden kaupunki lopetti kotitalousneuvonnan myötä Launeen ja keskustan kudonta-asemat. Mustamäenkadun tilat ovat hyvät ja toimivat. Lähivuosina talo menee purkuun, ja se on meille iso harmi, pahoittelee Kankurin Ilon vastaava Merja Salonen-Kovasiipi. Kankurin Ilosta voi kuka tahansa kutomisesta kiinnostunut varata kangaspuut käyttöönsä muutaman euron päivämaksulla ja loimen hinnalla. Osuuskunnan rinnalle on perustettu Kankurin Apu ry, joka on yleishyödyllinen käsityöyhdistys. Tuki järjestää myyjäisiä, arpajaisia sekä kurssitoimintaa ja tukee tuotoilla Kankurin Iloa. Apuun kuuluu 270 jäsentä. Kankurin käsi on antelias Eniten kudotaan mattoja, joiden lointa on aina usean levyisenä kangaspuissa. Levein mattoloimi on 180-senttinen. Ken pitää vanhan ajan tunnelmasta, valitsee mattoonsa taalainmaansidoksen. Poppana, kaitaliinat, laudeliinat ja huovat ovat vakioloimia puissa. Uutta ovat trikooloimeen trikookuteesta kudotut napakat matot keinutuoliin, korituoliin ja penkin päälle. Hamppuloimeen pellavalla kudotut selänpesimet ovat olleet suosittuja kesätuliaisia. Perinteinen omista kuteista tehty räsymatto on taas kova sana. Oma räsykude ei ole enää häpeä, vaan se on kunnia-asia. Räsymattoa arvostetaan jälleen, iloitsee Salonen-Kovasiipi. Kaija Vainion puissa valmistuu kaunis laudeliina pellavakuteesta puuvillaloimeen. Kankurikärpänen puri Vainiota jo liki 30 vuotta sitten. Kankurin Ilossa hän pyörähtää kerran pari viikossa. Ei tästä taudista parane. Aina pitää päästä uusiin puihin. Kutominen on kivaa ja ihmiset mukavia. Kutoessa käden jäljen näkee nopeasti ja saa luovasti toteuttaa ideoitaan. Kankurikärpänen puri Kaija Vainiota jo liki 30 vuotta sitten. Kankurin käsi on yleensä antelias: kudonnaiset annetaan lahjoiksi. Vainiokin arvelee, että laudeliina päätyy muille kuin omille lauteille. Tiistai on soppapäivä Kankurin Ilossa käy uutteria naisia. Tänne tullaan kutomaan, talkoisiin ja tapaamaan tuttuja. Meillä on hyvä yhteisö, kehuu Salonen-Kovasiipi. Toiminta perustuu paljolti talkootyöhön. Lahjoituksena saadaan lakanoita, verhoja ja hyviä vanhoja kuteita. Siistit siskot pyörittävät talkoolaisina siivouspuolta. Tiistaisin omat työt jätetään sivuun ja leikataan kuteita ja kudotaan myyjäisiin, myymälään ja arpajaisiin. Kun teemme paljon talkoilla, kudontamaksut eivät nouse korkeiksi. Tiistaitalkoisiin keitetään koko porukalle vapaaehtoisvoimin myös sosiaalinen soppa. Keittoateria maksaa 1,50 e. Sopasta kertyneillä tuloilla on viimeksi hankittu uusi tietokone. Elokuun puolivälissä kauhan varressa on Lyyli Taipale, jonka kymmenen litran kesäkeitto teki kauppansa. Kesäkeitolle ja syksyn toimintakautta avaamaan oli kutsuttu myös seurakuntapastori Riitta Särkiö. Särkiö puhui kuten kankureiden parissa sopiikin loimesta, jonka Jumala on ihmisen elämäksi luonut. Tähän loimeen kutoutuu iloisia ja synkkiä kuteita, ohuita raitoja ja paksuja rantuja. Joskus tulee virheitä ja joutuu purkamaankin, mutta sama Jumalan loimi kulkee läpi elämän. Raamatun arvomaailma nousee luomisen pohjalta. Jumala on antanut itsestään elämän elottomaan aineeseen. Luonnon monimutkaiset prosessit ja lainalaisuudet kuvaavat luomisen täydellisyyttä ja Jumalan rakkautta. Siksi kaikella luodulla on itseisarvonsa riippumatta siitä, kuinka ihminen voi sitä hyödyntää. Luotuun maailmaan liittyy sen kyky uudistua ja säilyttää elämä vaihtelevana ja rikkaana eliösukupolvelta toiselle. Samoin siihen liittyy ilo, kiitollisuus, keskinäinen huolenpito ja Jumalan lahjojen oikeudenmukainen jakaminen. Syntiinlankeemuksen seurauksena maailma on eri tavoin säröillä ja puutteellinen. Lisäksi pahan valta ja ihmisen itsekkyys murentavat pohjaa hyvältä elämältä. Raamatun sanoma kutsuu parannukseen, mielenmuutokseen. Ihminen on tarkoitettu vuoropuheluun ja yhteyteen Jumalan ja muiden ihmisten kanssa sekä huolehtimaan luomakunnasta. Raamatun käskyt antavat etusijan Jumalan viisaudelle, jota ihmisen ylpeys haastaa. Kymmenen käskyä on elämän käyttöohje. Käskyjen noudattaminen suojelee väkivallalta, avioliiton hajoamiselta, omaisuuden ryöstöltä, maineen tahraamiselta ja kadehtimiselta. Käskyt kehottavat vanhempien kunnioittamiseen ja viikkolepoon kiireen keskeyttämiseksi. Siksi käskyt on otettu länsimaiden lainsäädännön perustaksi. Emme välttämättä huomaa kristillisten arvojen kannattelevaa merkitystä, ennen kuin vierailemme alueilla, mistä ne puuttuvat. Myös länsimaissa kristilliset arvot ovat rapautuneet samalla kun pinnalliset arvot ovat korostuneet. Ihminen on alentanut luonnon ja toiset ihmiset omien pyrkimystensä avolouhokseksi ja kaatopaikaksi vastoin Raamatun arvomaailmaa. Jatkuvan kasvun vaatimus kiristää kilpailua, vie työpaikkoja, pakottaa kulutuksen kasvuun ja lisääntyviin päästöihin Vapaasta alkoholipolitiikasta on seurannut alkoholin väärinkäytön nouseminen suurimmaksi työikäisten miesten ja naisten kuolinsyyksi. Samanaikainen perhearvojen vapautuminen, sukusiteiden höltyminen ja koventuneet työelämän paineet ovat hajottaneet perheitä, lisänneet yksinhuoltajuutta ja kodin ulkopuolisia huostaanottoja. Esimerkiksi valtiosihteeri Raimo Sailas kyseenalaistaa talouden jatkuvan kasvun oikeutuksen ja vaatii elintasosta tinkimistä, jotta selviämme ilmastonmuutoksesta (ESS 15.8.). Raamatun arvot pitävät edelleen yllä elämää. Sen tärkein sanoma on kuitenkin uuden alun mahdollisuudessa, armahduksessa Jeesuksen sovitustyön tähden. Sana synnyttää uskon Jumalaan. Siksi Raamattua on tärkeä lukea edelleen. Pekka Särkiö Keski-Lahden kirkkoherra Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

Tuomasmessu starttaa syksyyn Syksyn ensimmäinen tuomasmessu Lahdessa on Ristinkirkossa 28.9. kello 18. Tänä vuonna messu on ollut noin kerran kuussa, mutta ensi vuonna tahti tihenee: messu järjestetään joka kolmas viikko. Tuomasmessu on iltamessu, joka tarjoaa apostoli Tuomaan lailla vaihtoehtoisen tavan kysyä ja etsiä yhteyttä Jumalaan. Tuomasmessu koostuu rukousjaksosta, sanaosasta ja ehtoollisesta. Musiikki on messussa keskeisessä roolissa. Tuomasmessua on toteuttamassa myös vapaaehtoisia mm. esirukoilijoina ja sivualttarien rakentajina. Jos haluat tulla mukaan tuomastiimeihin, lisätietoja löydät seurakuntayhtymän nettisivuilta www.lahdenseurakuntayhtyma.fi linkistä jumalanpalveluselämä tai tuomaspastori Kaija Jyrkältä, p. 044 7191 521, kaija.jyrkka@evl.fi Hollolan saarnatuolin symboleista väitöskirja Taideteollisessa korkeakoulussa hyväksyttiin viime keväänä Helena Frankberg-Lakkalan väitöskirja Suomalaisten 1600-luvun saarnatuolien kuvaohjelma ja symbolit. Esimerkkeinä Hollolan, Vesilahden sekä Messukylän vanhan kirkon saarnatuolit. Tamperelainen Frankberg-Lakkala kertoo kartoittaneensa jo gradu-vaiheessa saarnatuoleja ja ihastuneensa tuolloin Hollolan saarnatuolin hyvään kuntoon. Vuonna 1651 valmistuneen saarnatuolin on valmistanut turkulainen puuseppä Nils Bengtson. Saarnatuoli on sommitteluineen ja väreineen ehjä taiteellinen kokonaisuus ja se sai alkuperäiset värinsä takaisin 1934-35 suoritetussa restauroinnissa. Monin kristillistä symboliikkaa sisältävin kuvin ja veistoksin koristeltu Hollolan saarnatuoli on figuurisaarnatuoli ja tyyliltään barokkia. Luterilaisella ajalla katseen tuli kiinnittyä katolisen ajan maalausten sijaan saarnatuoliin, kertoo Frankberg-Lakkala, joka luennoi saarnatuolin kuvista ja rakenteesta Hollolan kirkossa sunnuntaina 28. syyskuuta jumalanpalveluksen jälkeen Rakkaus on tapetilla Keski-Lahdessa Rakkaus - riemu ja riesa -luentosarja käynnistyy Ristinkirkon kahviossa, Kirkkokatu 4, torstaina 25. syyskuuta kello 18. Kahvitarjoilu alkaa jo puolta tuntia aiemmin. Luentosarja kutsuu pohtimaan, millaisia vastauksia Raamatusta löytyy rakkauden salaisuuteen. Ensimmäisen osan teemana on Rakkauden nälkä nykyajan vääristyneet rakkauskäsitykset. Mukana ovat toiminnanjohtaja Timo Junkkaala ja kirkkoherra Pekka Särkiö. Luentosarja jatkuu 23. lokakuuta teemalla Rakkaus on kuollut elämän virtaan mistä apu, kun on pettynyt, jolloin mukana on perheasiaintuntija Kirsti Ijäs. Kolmas osuus on 20. marraskuuta, jolloin teemana on On vaikeata rakastaa vaan oppivani soisin. Aihetta käsitellään rovasti Pekka Eskelisen johdolla. Luentosarjan järjestävät Keski-Lahden seurakunta, Suomen Raamattuopisto ja Kirkkopalvelujen Opintokeskus. Tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Raamattuopiston julistustyölle. Iltoihin on vapaa pääsy. Pojan rippikoulu sai äidinkin kurssille Pojan Heinäsaaressa kesällä 2007 käymästä rippikoulusta keskusteltiin sen verran, että rippikoulu ja sen aiheet nousivat kotonakin esille. Professori Tapio Puolimatka pitää 20. syyskuuta kello 14.15 17. Aikuiskoulutuskeskuksessa Lahdessa Kirkkokatu 16 kaksi luentoa: Modernin mielikuvamaailman lumous ja Kristinuskon vaikutus modernin Marketta Koskinen piti alfakurssista ja ilmoittautui ryhmän vetäjäksi uudelle kurssille. Pastori Raimo Luukkanen kehottaa tulemaan edes yhdeksi kerraksi. Luentosarjassa käsitellään tieteen ja uskon suhdetta Tieteen historian tutkimus osoittaa Tapio Puolimatkan mukaan, että kristinuskolla oli ratkaiseva merkitys modernin tieteen vallankumouksessa 1500 1700 -luvuilla tieteen kehitykseen. Luento kuuluu Projekti: Miehen järjestämään Studia Generalia-luentosarjaan. Puolimatkalta on ilmestynyt hiljattain aiheesta kirja Usko, tiede ja evoluutio. Hän toimii kasvatustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa. Kulttuuriamme hallitsevan mielikuvamaailman mukaan tieteen tutkimustulokset ovat murentaneet uskon siihen, että olisi olemassa kaikkitietävä ja kaikkivaltias Luoja. Projekti:Mies jatkuu Studia Generalia Apologia, luento ja keskustelu Aikuiskoulutuskeskuksen auditoriossa keskiviikkona 8.10. kello 19. Professori TkT Matti Leisola. Raamattuluennot Efesolaiskirjeestä ja eri teemoista Launeen kirkolla keskiviikkoisin kello 18, alkaen 17.9. Miesten rukouspiiri Launeen kirkolla keskiviikkoisin kello 20, alkaen 17.9 Kalastusjotos Asikkalassa miehille 4.10. kello 9 18. Lähtö Heinäsaaressa oli kuulemma rento meininki ja siitä jäi pojalle hyvä muisto. Rukoushelmiä hän piti ranteessa leirin jälkeenkin, kertoo äiti Marketta Koskinen Kärpäsenmäeltä Lahdesta. Kun sitten seurakunnasta tuli kutsu alfakurssille, heräsi Marketalle ajatus lähteä itse mukaan. Hän kävi kurssin syksyllä 2007 ja on tyytyväinen päätökseensä. Se oli rauhoittava kokemus. Vapautunut ilmapiiri ja hyvät keskustelut erityisesti tuntuivat hyviltä ja tokihan siellä päivitettiin vanhoja tietojakin, erittelee Marketta kokemustaan. Kokemukset olivat sen verran hyviä, että hän jatkoi kurssin jälkeen raamattupiirissä ja ilmoittautui uudelle alfakurssille ryhmänvetäjäksi. Aikaisemmasta satunnaisesta kirkossakävijästä on tullut siinä ahkerampi. Kotonani kyllä suhtauduttiin uskonasioihin myönteisesti, mutta elämän arki vei minut kauemmaksi. Hän kutsuu alfaa kertausharjoitukseksi, jossa oman rippikoulun asioita käytiin läpi aikuisen elämänkokemuksen läpi. Se vahvisti uudelleen omaa jumalasuhdettani, hän tunnustaa. Salpausselän kirkossa alkaa alfakurssi 25. syyskuuta kello 18.30. Tulkaa katsomaan. Jos tuntuu, että se ei olekaan hyvä juttu, niin voi jäädä pois, kutsuu kurssin vetäjä Salpausselän seurakunnassa aikuistyöstä vastaava kappalainen Raimo Luukkanen. Alfa on kymmenen viikon mittainen kurssi, jolla pohditaan elämän tarkoitusta ja kristinuskon peruskysymyksiä avoimessa ilmapiirissä luentojen ja keskustelun kautta. Lyhyen alustuksen jälkeen jatketaan keskustelua ryhmissä. Markku Jalava Jumalaan uskoo tämän kertomuksen mukaan enää vain sellainen ihminen, joka ei uskalla kohdata tosiasioita vaan turvautuu lohduttaviin mielikuviin. Tämä mielikuva on Puolimatkan mielestä harhaanjohtava. Itse asiassa moderni tiede ei johda kokonaisvaltaiseen materialismiin. Materialismin voima ei perustu älyllisiin perusteluihin, vaan tunneperäisiin mielikuviin älyllisestä rohkeudesta ja itsenäisyydestä. Koulutuskeskus Salpaus Asikkalan toimipiste, Laurellintie 55. Ilmoittautumiset Jaakko Vehmakselle 040 702 5430 tai jaakko.vehmas@phnet.fi Isän Matkassa, Hollolan Miestapahtuma lauantaina 11.10. kello 14-18 Salpakankaan kirkossa (Tiilijärventie 5 A) Ohjelmat: http://www.miestapahtuma.fi/pro.html ja lokakuusta lähtien www.projektimies.fi Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

Sirpaleiden musiikki lähtee sydämestä Sirpaleet harjoittelevat Heinolan kirkossa. on ihana porukka, hyvin persoonallisia, eriikäisiä ja erilaisia ihmisiä, mutta yhdessä on Tämä ollut antoisaa touhuta. Anteeksianto on pelannut ja huumori kukkinut, kuvaa Annamari Parikka Sirpaleet-kuoroa. Parikka on luotsannut Sirpaleita alusta alkaen eli kymmenen vuotta. Kuoro vastaa Heinolassa rukousja ylistysiltojen musiikista. Sirpaleiden 10 toimintavuotta juhlistetaan rukous- ja ylistysillassa Heinolan kirkossa 28.9. kello 18. Ylistys Jumalalle Kuoron päätarkoitus on saada kuulijakunta ylistämään Jumalaa, ei niinkään tavoitella korkeatasoisia taide-elämyksiä. Tärkeintä on, että musiikki lähtee sydämistämme. Ylistysmusiikkia on monenlaista. Sirpaleiden ohjelmistoon eivät kuulu mahtipontiset ja hurmokselliset laulut, vaan kuoro laulaa Hollolan seurakunnan kirkkoneuvosto asetti syyskuun alussa työryhmän pohtimaan nykyisen, vuonna 1975 valmistuneen seurakuntakeskuksen kohtaloa. Uusi seurakuntakeskus valmistuu kuntakeskukseen keväällä 2010, ja rakennusmestari toivosta ja lohdutuksesta armahdetuille syntisille. Annamari Parikka muutti Heinolaan 11 vuotta sitten ja kaipasi ylistysryhmään laulajaksi. Lauluryhmää ei ollut, mutta rukousiltoja suunniteltiin jo. Halukkaita laulajiakin oli tiedossa, vain musiikki ja kuoronjohtaja puuttuivat. Suostuin kokeilemaan ja sillä tiellä olen yhä. Nyt olen ollut lähes vuoden äitiysvapaalla toisen lapsen syntymän jälkeen, ja Leo Niemelä on hoitanut kuoroa. En koe itseäni kuoronjohtajana, perinteisessä mielessä. Toki harjoitutan ja ohjaan ryhmän sekä valkkaan ja tarvittaessa sovitan laulut porukalle, mutta sitten istahdan pianon taakse, ja he hoitavat laulupuolen. Parikoiden yhteinen harrastus 30 laulajan joukossa on niin työikäisiä kuin ikinuoriakin. Harjoitukset ovat kerran viikossa ja ylistys- ja Työryhmä pohtii seurakuntakeskuksen kohtaloa Heikki Koljosen mukaan jatkotoimenpiteiden valmistelu nykyisen seurakuntakeskuksen osalta tulee käynnistää hyvissä ajoin. Työryhmän jäseniksi kirkkoneuvosto nimesi kirkkoherra Antti Lahtisen, rakennusmestari Heikki rukousillat kerran kuussa Heinolan kirkossa. Sirpaleen väki on uskollista kuorolleen. Edelleen on mukana ihmisiä, jotka tulivat jo ensitapaamiseen. Annamarin lisäksi pitkäaikaisiin laulajiin kuuluu myös hänen miehensä Jari. Itse asiassa juuri kuorossa Parikat tapasivat. Vihkipappimme Ahti Peltonenkin kehotti puheessaan meitä harrastamaan yhdessä, ja kuoro on yhteinen harrastuksemme, sanoo Jari Parikka. Kuoroharjoituksiin Team Parikasta osallistuu myös 4- vuotias Jalmari, jonka leikkiautot päristävät kirkon takaosassa. Kymmenkuinen Johannes saa toistaiseksi olla hoitotädin hoivissa. Laulaminen Sirpaleissa lataa hengellistä akkua. Kuorossa saa kokea, miten Jumala hoitaa samalla kun palvelemme häntä omilla lahjoillamme, pohtii Jari Parikka. Laura Visapää Koljosen, talouspäällikkö Heikki Seppäsen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Ahti Kydön sekä kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Kotiahon. Safari-kerhon ensimmäinen kokoontuminen selvitti, miten Jeesus kutsui kalastajat Simon Pietarin ja Andreaksen opetuslapsikseen. Safari kutsuu seikkailulle Asikkalassa Maijan Kammarissa viime viikolla aloittanut Safarikerho kutsuu eka- ja toisluokkalaisia tutustumaan maailmaan, seurakunnan lähetteihin ja lähetyskohteisiin. Kun Maijan Kammarissa kokoontuvat lähetysmummotkin, voi rakkaus lähetystyöhön siirtyä sukupolvelta toiselle. Kyllä tänne vanhemmatkin lapset saavat tulla, vaikka lähinnä olemme ajatelleet kadun toisella puolella sijaitsevan Anianpellon ala-astelaisia, sanoo Asikkalan lähetyssihteeri Raili Mäkitalo, joka vetää safaria vuoroviikoin varhaisnuorisotyöntekijä Minna Ruinin kanssa. Kerho kokoontuu perjantaisin kello 12.15-13.15. Jokainen kerhokerta sisältää pienen hartauden, jonka teemaa jatketaan laulamalla, leikkimällä ja askartelemalla. Syksyn mittaan lapset keräävät omat piirustus- ja askartelukansiot. Safari-kerho on kansainvälisyyskasvatusta, ja samalla oman seurakunnan lähetystyö tulee tutuksi. Yleisöryntäys Vapaudenkadun avajaisiin Lahden seurakuntayhtymän peruskorjatun toimitalon avajaiset kiinnostivat yleisöä, sillä Vapaudenkadulla torin vieressä olevan toimitalon ala-aula täyttyi ääriään myöten yleisöstä keskiviikkona 3. syyskuuta. Kirkkoherra Pekka Särkiö siunasi avustajien kanssa uudet tilat palvelemaan seurakuntalaisia ja seurakuntayhtymän työntekijöitä. Toimitalon ala-aulaan saapui väkeä tupaten täyteen. Tilojen siunaamisen jälkeen juotiin hyvät kahvit ja halukkailla oli mahdollisuus vielä kiertää seurakuntayhtymän tiloissa ja tutustua niissä tapahtuvaan toimintaan. Asiakaspalvelu on keskitetty ala-aulaan, jossa voidaan järjestää myös monenlaisia tilaisuuksia. Aulassa on keskusrekisterin palvelupisteet, joissa voi hoitaa jäsenasioita, sopia kasteista, vihkimisistä ja hautaan siunaamisesta. Samoin hautojen hoitoon liittyvät asiat hoituvat samassa paikassa. Ala-aulan tiloissa voi tavata päivystävän papin ja siellä on missiokaupan uusi myymälä. Infosta saa tietoa muualla olevista palveluista ja seurakuntien toiminnasta. Toiseen kerrokseen on sijoittunut Päijät-Hämeen keskusrekisteri ja siellä on kirkkoherrojen sekä pappien työtilat. Kolmannessa kerroksessa toimivat seurakuntayhtymän perheasiainneuvottelukeskus, sairaalasielun- Toimitalon ala-aula täyttyi ääriään myöten. hoidon toimisto sekä viestintätoimisto. Rakennuksen kaksi ylintä kerrosta on vuokrattu ulkopuolisille. Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008 7

Nastolan perheiden viikko alkaa ulkoilulla Yhdessäoloa, mukavaa tekemistä, ja hiljaisiakin hetkiä mahtuu ensi viikolla käynnistyvään Perheiden viikkoon. Liikkumisen iloa tarjoaa mm. toimintapäivä Pajulahdessa ja hiljentyä voi vaikkapa Mikkelinpäivänä Enkelikirkossa. - Toiveemme on, että teemaviikko innostaisi lapsiperheitä touhuamaan yhdessä. Siis lapset ja vanhemmat yhdessä, eikä niin, että kaikilla perheenjäsenillä on vain omat harrastuksensa, seurakunnan lapsityönohjaaja Anita Laukkanen tuumaa. Uimahallista Enkelikirkkoon Nastolan Perheiden viikko käynnistyy lauantaina 27.9. Pajulahdessa lapsiperheiden toimintapäivällä. - Pajulahdessa on luvassa esimerkiksi perhekisailu ja polku sekä terveyden temppurata, Pajulahden liikuntapalvelupäällikkö Nina Tohkanen kertoo. Hän jatkaa, että koko perheen liikunnan lomassa aikuisille on suunnattu terveyden temppurata, joka tarjoaa tietoja ja vinkkejä omien elintapojen kohentamiseen. Temppuradalla ei siis temppuilla, vaan sen rasteilla voi tutustua vaikkapa siihen, millainen voisi olla lapsen terveellinen eväspaketti. Uimahallipäivänä 4.10. lapsiperheet pääsevät ilmaiseksi pulikoimaan uimahalliin ja seuraavana päivänä sunnuntaina 5.10. väki kutsutaan Mikkelinpäivän Enkelikirkkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkonmäellä on vielä tarjolla Tampereen hiippakunnassa vietetään perheiden viikkoa syys-lokakuun vaihteessa otsikolla Mää oon sun ilo. Teema nostaa esille sen ilon, mitä lapsi eri ikävaiheissaan elämän rosoisuudesta huolimat- Pajulahden liikuntapalvelupäällikkö Nina Tohka-nen lupaa, että Perheiden viikon toimintapäivänä kiipeilytelineellekin löytyy uudenlaista käyttöä. tapulimakkarat ja -mehut. Nimensä nämä ovat saaneet siitä, että kirkonmäellä juotuja kirkkokahveja on kutsuttu tapulikahveiksi. Nyt kun tarjolla on makkarat ja mehut, niin nimikin on vaihtunut. Oman kodin ilta Perheiden viikkoon kuuluu myös oman kodin ilta, jolloin aikuisia Mää oon sun ilo Nukketeatteri Valkovilla esittää Paratiisin Launeella. ta tuottaa. Viikon aikana monissa seurakunnissa on teemaan liittyviä tilaisuuksia ja tapahtumia. Launeella tämän viikon aloittaa tapahtumarikas sunnuntai 28.9. Koko perheelle on tarjolla tekemistä ja toimintaa Launeen kirkolla. Päivä alkaa mukulamessulla kello 10. Launeen lapsikuoro ja bändi vastaavat musiikista kanttori Pia Ylitalo- Maunulan johdolla. Mukulamessussa lauletaan paljon, rukousosassa kierrellään eri puolille kirkkoa rakennetuilla alttareilla. Alttarille voi tulla siunattavaksi. kannustetaan viettämään lastensa kanssa yhteistä aikaa kotona. Pidä vaikka lettukestit, käperry lasten kanssa sohvalle lukemaan satuja tai pelaa lautapelejä. Siis unohda kiire ja suorittaminen. Yhteinen aika on laatuaikaa, eikä sitä ole koskaan liikaa. Markku Lehtinen Hyvä yhteinen päivä vaatii kunnon muonituksen. Launeen lähetystyö valmistaa keittoruokailun ja kahvit. Ulkona partiolaiset vastaavat makkaran ja lettujen paistosta. Samalla voi tutustua partiolaisten toimintaan. Päivän ohjelmassa on myös eriikäisille sopivaa askartelua, lähetysnäyttely ja kirppis. Kirkkoseikkailussa tutustutaan kirkkoon ja sen salaisuuksiin. Iltapäivällä pidetään kirkkosalissa lauluhetkiä. Perheiden päivään saapuu vieraaksi 30. juhlavuottaan viettävä nukketeatteri Valkovilla, joka esittää näytelmän Paratiisi Laune-salissa kello 12 ja 13.30. Paratiisi on luomisen iloa ja Jumalan rakkautta sykkivä näytelmä. Perheiden viikko jatkuu Launeen kirkolla enkeli-näyttelyllä. Mikkelinpäivänä 5.10. kirkossa vietetään 27.9. - 5.10. Perheiden viikko Nastolassa 27.9. - 5.10. Perheiden viikko Nastolassa perhemessua, jonne kutsutaan erityisesti isovanhempia lastenlastensa perheiden kanssa. Samalla juhlistetaan pyhäkoulun 120-vuotispäivää. Riitta Särkiö Liipolan marta Liipolan Martat ry viettää 30-vuotisjuhlaansa 21.9. Liipolan seurakuntakeskuksessa. Juhla alkaa jumalanpalveluksella kello 10. Messussa saarnaa kirkkoherra Heikki Pelkonen ja tekstinlukija on martta Anja Savolainen. Messussa avustaa Lahti-kuoro. Messun jälkeen on 30-vuotisjuhla seurakuntasalissa. Liipolan Marttojen perustajajäsenet olivat Astrid Pellikka, Sinikka Sintonen, Marja-Leena Lampén, Eira Nurmi, Ritva Sollo, Aino Maria Helasvirta, Tuulikki Renvall, Veera Salminen, Aune Lehtovirta ja Sointu Tikka. Hollolan seurakunta luovutti Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden seurakuntaan jäävän osuuden Kankaan koulun kerhotoiminnalle. 1 132 euron symbolisen šekin kerhotoiminnalle luovutti diakonissa Pia Rantatupa. Rantatuvan mukaan lahjoituksella seurakunta haluaa Yhteisvastuukeräyksen teeman mukaisesti edistää Kankaan koulun oppilaiden osallisuuden tunnetta, omien vahvuuksien löytämistä ja yhdessäolosta riemuitsemista. Erityisen hienona hän piti sitä, että koulun oppilaat osallistuivat viime keväänä itse keräyslippaiden kanssa keräykseen. Lipaskeräyksen osuus koko tuotosta oli tänä vuonna ennätykselliset 4 092 euroa. Hollolalaiset ja hämeenkoskelaiset antoivat tänä vuonna keräykselle kaiken kaikkiaan 16637 euroa. Keräystuotosta valtaosa ohjataan Kirkon Ulkomaan avun kautta Liberian jälleen rakentamiseen. Astrid Pellikka marttapuvussa Kerrostalomartat Kun yhdistys 1970-luvulla perustettiin kerrostaloalueelle, martoiksi miellettiin yleensä maatalojen ja omakotitalojen emännät. Marttoja ei kuitenkaan asumismuoto rajoita. Kerrostalomartat ovat vuosien varrella muodostuneet yhdeksi isoksi perheeksi, jonka kokoontumiset joka toinen keskiviikko Liipolan seurakuntakeskuksessa ovat odotettu tapahtuma Meitä marttoja yhdistää huolenpito kodista ja perheestä, mutta myös kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin, sanoo Astrid Pellikka, Liipolan Marttojen pitkäaikainen puheenjohtaja. Lucinda Hagman perusti Martta-järjestön vuonna 1899 järjestö jossa naiselle annettiin sivistäjän li perheessä. Tämä näkyy yhä lii toiminta-ajatuksessa, sillä martto kulmakivet ovat: ruoka ja ravitsem kodin talous- ja kuluttaja-asiat, puutarha ja ympäristö sekä järje Yhteisvastuulla tuke Tuki herätti kerhotoiminnan eloon Syyskuun alussa alkaneelle kerh on suuri tarve, sillä hanketta k dinoineen erityisluokanopet Susanna Kulosen mukaan o laille on vaikea löytää vapaa-a tekemistä. Kahteen kerhoryhm osallistuukin puolet koulun 45 8 Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

t juhlivat alueellisesta marttatoiminnasta. Liipolalaiset martat kuuluvat Itä-Hämeen Marttoihin, jonka alueella toimii yhteensä 76 yhdistystä, joissa on 2000 jäsentä. Aktiivinen yhdistys Liipolan marttailloissa käsitellään vuoden mittaan ruokateemoja, välillä on kirjallisuusilta ja konsertti- tai teatterireissu, opintomatka. Martat ovat myös pitäneet kokkikerhoja Asukastuvalla. Seurakunnan kanssa martoilla on paljon yhteistyötä: aluetyöryhmä on toiminut jo seitsemän vuotta, ja vuosittaisesta lähetyslounaasta sekä monista kirkkokahveista on kiittäminen marttoja. Liipolan yhdistys on reilulla 10 jäsenellään pieni marttayhdistys, mutta pienuudestaan huolimatta aktiivinen. Ja aktiivinen on yhdistyksen puheenjohtajakin. Otan yöstä aikaa, vastaa Astrid Pellikka, 77, kun utelias ihmettelee, miten aika riittää kaikkeen. Kiitollinen saa olla, kun Luoja on antanut terveyttä. Astrid Pellikan sydämellä on kaksi asiaa: martat ja sydänyhdistys. Vilkaisu Pellikan allakkaan tosin näyttää, että suureen sydämen mahtuu muutakin, esimerkiksi Liipolan Lähiöseuran luontotyöryhmä, Lahti-kuoro ja oman talon hallituksen asiat. Laura Visapää Perheneuvoja Intiimi läheisyys on kahden minän kohtaamista Eteläafrikkalaisella ystävälläni on kaksi noin 20-vuotiasta tytärtä. Ystäväni pohdiskeli kerran eräässä puheessaan isyyttään. Hän puhui hyvin lämpimästi tyttäristään ja kertoi, miten hän oli pyrkinyt kasvatuksessaan tukemaan tyttäriään sellaisina kuin he olivat. Vuosien karttuessa tyttärien erityiset lahjat ja luonteenpiirteet tulivat esiin, mutta isä pysyi edelleen avoimena kaikelle sille, mitä tyttäristä saattaisi tulla. Kuulosti siltä, että tuon isän rakkaus ikään kuin houkutteli tyttäristä heidän minuutensa esiin. an. ksi, rooton jen us, kotistö- ja kansainvälinen toiminta. Valtakunnallisessa keskusjärjestössä Marttaliitto ry:ssä on 45 000 jäsentä. Jokainen martta kuuluu jäsenenä marttayhdistykseen, joita on koko maassa noin 1 300. Yhdistykset kuuluvat piireihin, jotka vastaavat a Kankaan koululle Liipolan martat laavulla vuonna 2000., vas. Astrid Pellikka, Helvi Salonen, Aira Fröberg, Eija Viita, Sirkku Juuti, Hilkka Virtanen ja Anja Partanen. Diakonissa Pia Rantatuvan (vas.) luovuttaman šekin vastaanottivat rehtori Ritva- Liisa Tanhuanpää, erityisluokanopettaja Mia Majaranta, liikunnanohjaaja Auli Kasakkamäki- Heikkinen, koulunkäyntiavustaja Susse Vuorinen, kehitysvammaohjaaja Pirkko Launiemi sekä Optiimin ohjaaja Kati Kainulainen. olle oortaja ppijan ään oppilaasta. Kerhotoiminnassa koulun puolesta vakituisesti mukana oleva koulunkäyntiavustaja Susse Vuorinen kertoo, että Kankaan koululla ei ollut edellisenä vuonna tarjota iltapäivätoimintaa oppilaille. Kun Yhteisvastuukeräyksen seurakuntaan jäävä osuus ilmoitettiin annettavan koululle, keksittiin herätellä eloon kerhotoiminta. Koulu myös haki ja sai valtiolta toiminnan varmistavan lisärahoituksen. Kerhotoiminnan saama taloudellinen tuki menee Kulosen mukaan henkilökunnan palkkoihin, materiaaleihin, välipaloihin sekä kuljetuksiin. Lisäksi varoista menee suuri osa oppimiskeskus Optiimille, jolta kerhopalvelu ostetaan. Kerhon vetäjät tulevat Lahden ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan laitoksen Oppimiskeskus Optiimista, mutta suunnittelussa ja toteutuksessa ovat olleet mukana myös kunnan liikunnanohjaaja ja kehitysvammaohjaaja sekä seurakunta. Kerho on pilottiluonteensa vuoksi oppilaille ilmainen. Hyvinvointiyhteiskunnan valopilkku Perusopetukseen kuuluvassa Kankaan koulussa annetaan luokkamuotoista erityisopetusta. Kaikki koulun oppilaat on siirretty tai otettu erityisopetuksen piiriin. Koulu on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan positiivinen ilmentymä, missä ammattitaitoista henkilökuntaa on paljon oppilasmäärään nähden. Opettajakuntaan kuuluu 11 henkilöä, jonka lisäksi koulussa toimii 14 koulunkäyntiavustajaa, kaksi psykiatrian sairaanhoitajaa sekä koulunkäyntiä tukeva sosionomi. Seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä tekee säännöllisesti yhteistyötä koulun kanssa. Juhana Säde Nyt tytöt ovat tulleet naimaikään ja isälle nousi huoli, kun eräs äiti yritti järjestellä pojastaan sulhasta toiselle näistä tyttäristä. Pian ensi tapaamisen jälkeen nuorukainen ryhtyi muokkaamaan tyttöystäväänsä mieleisekseen. Isän huoli kasvoi ja hän sanoi sulhasehdokkaalle: Et ole sopiva tyttärelleni, koska olet sokea niille mahdollisuuksille, joita tyttäressäni on. Et rakasta tytärtäni sellaisena kuin hän on. Narsistinen kulttuurimme suosii muokkaamista sekä oman kehon että toisen ihmisen. Narsistisessa parisuhteessa puolison erillisyys on jotain aivan sietämätöntä. Narsistille toiset ihmiset ovat häntä varten ja hänen käytettävissään; suhteessa on yksi subjekti ja yksi objekti. Narsistin maailma on mustavalkoinen: ihmiset hän jakaa ystäviin ja vihollisiin - puolison kahtia, mustaan ja valkoiseen. Puolisossaan narsisti palkitsee ja palvoo kaikkea sitä, mikä suostuu, antaa, joustaa ja ihailee häntä. Pahaa, torjuttavaa, muokattavaa tai tuhottavaa on kaikki se, mikä edustaa puolison omaa tahtoa. Kaija Maria ja Lari Junkkari kirjoittavat: Mitä narsistisempi kulttuuri, sitä vaikeampaa on kestävän parisuhteen ja tasapainoisen seksuaalisuuden luominen. Narsismiin liittyy kyvyttömyys vastavuoroiseen, molemminpuoliseen suhteeseen, koska toinen ihminen on oman mielihyvän tai muun mahdollisen hyödyn kohde. Intiimi, aidosti läheinen parisuhde edellyttää kuitenkin kahden minän kohtaamista. Mitä narsistisempi ihminen, sitä vähemmän hän pystyy tuntemaan empatiaa, myötätuntoa, toista ihmistä kohtaan. (Läsnä ja lähellä, seksuaalinen viisaus parisuhteessa, Kaija Maria ja Lari Junkkari, Otava 2006, s.22) Meistä suomalaisista eteläafrikkalaisen isän puuttuminen tyttärensä asioihin saattaa tuntua vieraalta, mutta tuo isä oli oivaltanut jotain oleellista rakkauden olemuksesta. Rakkaus on herkkä näkemään mahdollisuuksia. Rakkaus on kiinnostunut toisesta sellaisena kuin hän on. Rakkaus luo tilan toiselle olla oma itsensä. Timo Poikolainen perheneuvoja Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008 9

Seurakuntien tilaisuudet ajalla 18.9.-1.10. Asikkala su 21.9. klo 10 messu Vääksyssä seurakuntakeskuksessa. Keijo Vikman saarnaa, Erkki Suhonen, Paavo Haapiainen. Kirkkokahvien jälkeen lähetystilaisuus kansanlähetyksen työstä, Esko Ojala ja Raili Mäkitalo. su 28.9. klo 10 messu Vääksyssä seurakuntakeskuksessa, Heikki Heinola, Erkki Suhonen, Paavo Haapiainen, kirkkokahvien yhteydessä seurakuntamestari Matti Löppösen muistaminen hänen jäädessään eläkkeelle. Muistamislista kirkkoherranvirastossa to 25.9. asti. Virasto ja toimistot ke 24.9. on seurakunnan työntekijöiden virkistyspäivä, joten virasto ja toimistot ovat kiinni. Puolenpäivän leipämarkkinat pe 19.9. klo 12 Maijan kammari. SLS:n tasauspäivän ja diakoniatyön hyväksi. Sanan ja rukouksen ilta su 21.9. klo 18 Vääksyn srk-keskus. Heikki Heinola ja ylistyskuoro. Esirukouspalvelua. Rauhanyhdistyksen seurat su 21.9. klo 17 Vääksyn srk-keskus alasali. Esa Kähkönen. Syksyisen sadon tapahtuma pe 26.9. klo 18 Mustjärven Riuttala. Pientä ohjelmaa, myyjäiset, arpajaiset sekä tarjoilua. Aikuisten hengellinen leiripäivä la 27.9. klo 9-19 Kinismaja. Lahjaksi olette saaneet aiheen äärellä Seppo Hämäläinen, Heikki Heinola ja Tuula Hämäläinen. Leirimaksu 6. Ilm. kirkkoherranvirastoon 876 6200 tai heikki.heinola@evl.fi (ruokavalioasiat!) viim. ti 23.9. Iltamusiikkia Kalkkisissa su 28.9. klo 18 Kalkkisten kirkko. Päijät-Hämeen kanttorien konsertti, iltatee. Kirkkovaltuuston kokous ma 29.9. klo 18 Vesivehmaan rukoushuone. Kappalainen Hannele Tuomisto viettää 60-vuotispäiväänsä la 20.9. klo 12-18 kotonaan Rysäkuja 2. Häntä voi muistaa kirkkoherranvirastossa onnittelulistan kautta pe 19.9. klo 10 mennessä. Naisille Martat ja Mariat ilta naisille ke 24.9. klo 18.30 Kivirinteentien seurakuntakoti, Kivirinteentie 27 D. Yht.henk. Päivi Heinola p. 040 094 9291; Anneli Pekkala p. 040 833 7924. Seuraavat illat 22.10. ja 19.11. Päivä naisille la 4.10. klo 10-15 Vääksyn srk-keskus. Voimanlähteitä arjessa etsimässä mm. Eliina Heinonen, Kansan Raamattuseurasta. Ohjelmassa Raamattutunti, Lauluista Kaunein yhteislauluhetki ylistyskuoron johdolla ym. Ilm. p. 040 833 7924. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Raamatturyhmä ma 29.9. klo 18 Maijan kammari. Luetaan Jesajan kirjaa ja paneudutaan sen sanomaan joka toinen ma. Tied. Paavo Lounela p. 787 5957 ja Aili Muranen p. 766 2711. Yhteiskristillinen ylistysilta ma 22.9. klo 18 Maijan kammari, Tuula Hämäläinen. Matkamiehet to 25.9. klo 18 Vääksyn srk-keskuksen alakerran lähetystiloissa. Kahvit, kohtaamista, rukousta. Mahdollisuus saunomiseen. Yhteiskristillinen naistenilta ti 30.9. klo 18 Maijan kammari. Kirjallisuuspiiri ti 30.9. klo 15 Maijan kammari. Perheille ja lapsille Vanhempainilta ti 30.9. klo 18.30 srk-keskus päiväkerholasten vanhemmille, hoitajille ja kasvatusasioista kiinnostuneille. Mää oon sun ilo, erityisopettaja Miia Hakala. Pyhäkoulu joka toinen ti alk. 23.9. klo 9.30-11 Kivirinteentie 27 kerhohuone lapsille ja aikuisille. Pyhäkoulu ke 1.10. klo 18.30 Urajärvi, Halmeella Urajärvenraitti 107 lapsille ja aikuisille. Äiti- lapsipiirit tiistaisin klo 9.30-11 srk-keskuksen alakerrassa. Parittomilla viikoilla vetäjänä Anne Mielonen ja parillisilla Elina Vartiainen.Keskiviikkoisin parillisilla viikoilla klo 9.30 11 srk-keskuksen alakerrassa, vetäjänä Päivi Kantola Avoin perhekerho perjantaisin klo 9.30 Kivirinteentien kerhohuoneessa (27. D). Avoin päiväkerho keskiviikkoisin klo10-11.30 Vesivehmaan rukoushuoneella, tervetuloa uudet ja entiset kerholaiset. kyselyt: Hannele 044-7766203 Maijan kammari Lähetyksen työpiiri ma klo 12-15. Lenkkiporukka ti klo 12. Diakoniaruokailu ti klo 13-14. Lähetyspiiri ke klo 12.30-14. Lähimmäisen kammari to klo 12-15: 18.9. Runoja, Seija Lindberg, 25.9. Yhteislaulua. Maijan puoti auki pe klo 11-12. Safarikerho 1 2 luokkalaisille pe klo 12.15-13.15. www.asikkalanseurakunta.fi Heinola su 21.9. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Jouko Lehtonen. Pia Särkelä. Klo 11.30 kirkkokahvila srk-keskus. su 21.9. klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkossa. Sirpa Kaukinen. su 28.9. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Simo-Pekka Ran- tala. Sirpa Kaukinen. Ville-Paavali Hyvönen. Kappalainen Sirpa Kaukisen virkaanasettaminen, toimittaa lääninrovasti Simo-Pekka Rantala. Kirkkokahvit srk-keskuksessa. su 28.9. klo 10 messu Heinolan pitäjänkirkossa. Ahti Peltonen. Saarnaa nimikkolähetti Antti Vanhanen. Kirkkokahvit sekä Marketta ja Antti Vanhasen tulojuhla Kirkonkylän srktalossa. Pyhäkoulu su 21.9. klo 10 srk-keskus. Lähetysilta su 21.9. klo 18 srk-keskus. Kari Valkama. Rauno Korjala. Jorma Peltonen. Lauluryhmä. Papin Pysäkki su 28.9. klo 14-15.30 Lahtisentie Kausa. Jouko Lehtonen. Ylistyskuoron 10-vuotiskiitosjuhla su 28.9. klo 18 Heinolan kirkko. Ylistyskuoro Sirpaleet. Säännöllisesti toistuvat tilaisuudet Lähetyssoppi avoinna joka ke klo 13-16 srk-keskus. Ke 24.9. klo 13-17.30 syyssatoa ja leivonnaisia. Diakonia Tiistairuokailu joka ti klo 12 srk-keskus. Hinta 4,5. Työttömien ja vähävaraisten ruokailu joka ke klo 12 Vierumäen srk-talo. Hinta 1. Kämmenruokailu to 18.9. ja 2.10. klo 12 srk-keskus. Mielenterveyskuntoutujien hengellinen piiri joka pe klo 10 Vanha pappila. Kanervalapiiri ma 22.9. klo 13 Kanervalan palvelukeskus. Pappilan rengit to 25.9. klo 18.30 Kirkonkylän srk-talo. Myllykylän diakoniapiiri ti 30.9. klo 13 Pirkko Mattilalla Karjalantie 77. Onali-Vaippilan piiri ke 1.10. klo 13 Nihtilässä Pähkinäntie 31. Raamattupiirit Raamattuilta joka ma klo 18 srk-keskus. Avoin raamattupiiri ma 22.9. klo 18 Kirkonkylän pappila. Naisten raamattupiiri ti 23.9. klo 18 srk-keskus. Raamattupiiri joka ke klo 12 Vanha pappila. Raamattupiiri ma 29.9. klo 18.30 Tommolankatu 19. Epistolapiiri ma 29.9. klo 18.30 Kirkonkylän pappila. Beta-ryhmä ti 30.9. klo 18 srkkeskus. Lähetyspiirit Afrikkapiiri to 18.9. klo 18 Kangasaholla Anjalankatu 1 ja 2.10. klo 18 Aikasalolla Kirkkorinne 4 A. Jyrängön piiri ma 22.9. klo 13 Lammaskallionkatu 1. Paason piiri ti 23.9. klo 12 Nenosella, Kiviojantie 41. Tommolan piiri ti 23.9. klo 13 Vanha pappila. Japanin-Kenian piiri to 25.9. klo 14 Vanha pappila. Lähetystyöpiiri ma 29.9. klo 13 srk-keskus. Botswanapiirin ja Afrikkapiirin vierailu Vanha -Tuusjärven Palvelukodissa ti 30.9. klo 14. Lähtö srk-keskuksesta klo 13.30. www.heinolanseurakunta.fi www.heinolannuoret.net Hollola su 21.9. klo 10 Hollolan kirkossa. Eero Pitkäranta, Erkki Lehtonen, Sinikka Pitkänen. su 21.9. klo 10 Salpakankaan kirkossa. Piltti Lännenpää, Pertti Repo, Veikko Saari. su 21.9. klo 18 Salpakankaan kirkossa. Satu Kivi, Vesa Koskimaa, nuorten bändi ja kuoro. su 21.9. klo 18 Vesikansan kirkossa. Eero Pitkäranta, Maarit Peltomaa. su 28.9. klo 10 Hollolan kirkossa. Antti Lahtinen, Eero Pitkäranta, Sinikka Pitkänen. Jumalanpalveluksen jälkeen Helena Frankberg-Lakkala kertoo kirkon saarnatuoliin liittyvästä väitöstutkimuksestaan. Veikko Lakkalan runoesitys. su 28.9. klo 10 Salpakankaan kirkossa. Erkki Lehtonen, Sulo Kautto Rauhanyhdistyksestä, Vesa Koskimaa. Seurakuntakeskuksen toimintaa Tiilijärventie 5 A, p. (03) 524 6600 Päivystävä pappi ma-pe klo 10-13 ja lisäksi to klo 15-17, p. (03) 524 6611. Mahdollisuus rippiin ja sieluhoitoon. Seurakuntaillat kirkkosalissa klo 18: su 21.9. iltakirkko. Satu Kivi, Vesa Koskimaa, bändi ja kuoro. Mukana nuoria. Su 28.9. herättäjien virsiseurat. Miesten saunaillat keskiviikkoina 19.11., 17.12. klo 18 takkahuoneessa. Lisäksi 29.10. ja 12.11. saunaillat klo 18 Parinpellon rantasaunalla miestapahtuman jälkilöylyinä. Sauna, makkaranpaistoa ja keskustelua. Pyyhkeet mukaan. Lähetyspiiri keskiviikkoisin klo 12. Hengellinen laulupiiri joka toinen torstai klo 14 kanttori Sinikka Pitkäsen johdolla (25.9.). Piirissä lauletaan yksiäänisesti laulamisen ilosta. Piirillä ei ole esiintymisiä, joten mitään sitoutumisvaatimuksia ei ole. Ylistys- ja rukousilta ma 29.9. klo 18 kirkkosalissa. Maarit Peltomaa, Eila Virtanen. Kirkkokuoro torstaisin klo 18. Seuroja ja piirejä su 28.9. klo 12 Rauhanyhdistyksen kirkkopyhän seurat Salpakankaan kirkossa. ti 30.9. klo 18-19.30 avoin raamattupiiri Hedelmätarhan srkkodissa, Hedelmätarhantie 9 (2. krs., raput ulkokautta) Lisätietoa Kaija Karvinen p. 050 597 4987. ti 30.9. klo 11 laulupiiri Vesikansan srk-kodilla, Paimelantie 51. Laulamme laulamisen ilosta. Kanttori Maarit Peltomaa. Päihdetyön saunailta ke 1.10. klo 16 Parinpellon leirikeskuksessa. Lähtö srk-keskuksen pihasta klo 15.30 kimppakyydein. Paluu n. klo 19. Yhdessäoloa, keskustelua, sauna ja pientä iltapalaa. Päiväkerhot Vapaita päiväkerhopaikkoja 3-6- vuotiaille voi tiedustella päiväkerhotoimistosta. Kerhot kokoontuvat kuntakeskuksessa ja kylillä 1-2 kertaa viikossa klo 9-12 tai 13-16. Lisätietoja srk-keskuksen päiväkerhotoimistosta ma klo 9-10 ja to klo 15-17 tai puhelimitse puh. 524 6649. www.hollolanseurakunta.fi Hämeenkoski su 21.9. klo 10 sanajumalanpalvelus Hämeenkosken kirkossa, Hanna-Leena Penttilä, Maarit Peltomaa. su 28.9. klo 10 Hämeenkosken kirkossa, Pentti Pohto, Veikko Saari, Simo Taipalus, klarinetti. Ystävänkulma to 18.9. klo 12 papin piirissä herkutellaan ruispuurolla, mukana Anne Takala Lahdesta. to 25.9. klo 12 papin piirissä vieraana Minna Heikkilä. Musiikki su 21.9. klo 18 konsertti kirkossa, Pekka Ahonen klarinetti, Lauri Voipio sello ja Tuomas Turriago piano. ke 24.9. klo 18.30 Rakkaus on lahja Jumalan Leo Louhivaaran konsertti kirkossa. Kuorot to 18.9. klo 17 nuorten musiikkiryhmä Ystävänkulmassa, mukaan voi tulla oman soittimen kanssa tai laulamaan. ke 24.9. klo 10 Ikäiset kuoro Ystävänkulmassa. to 25.9. klo 18 kirkkokuoro Tuvalla. to 25.9. klo 19.30 mieskuoro Tuvalla. Tervetuloa uudet ja entiset laulajat. Muuta toimintaa pe 19.9. klo 19 raamattuluento seurakuntatuvalla Toijalantie 11, rovasti Pekka Eskelinen luennoi Matteuksen evankeliumista, Jeesus syntyy, Matt. 1. ke 24.9. klo 12 Huljalan diakoniapiirin ompeluseura Leena ja Matti Kähärillä, Tampereentie 870. pe 26.9. klo 19 raamattuluento seurakuntatuvalla Toijalantie 11, rovasti Pekka Eskelinen luennoi Matteuksen evankeliumista, Tähti, tietäjät, Matt. 2. to 2.10. klo 14 vanhainkotihartaus, kahvitusvuorossa Etu- Porvola. www.hollolanseurakunta.fi/ hameenkoski 10 Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Nastola su 21.9.klo 10 messu Nastolan kirkossa. Pirkko-Liisa Evans, Kai Mäkelä ja Sannamaria Salli su 28.9. klo 10 messu Nastolan kirkossa. Matti Piispanen, Anita Pohjola ja Markus Tikkanen su 28.9. klo 18 Tuomasmessu Nastolan kirkossa. Anne-Maria Rämö, Jaana Sahamies Tapahtumia: su 28.9. Nallepartio Luomaniemessä klo 13-15 ti 30.9. Avoin raamattupiiri Bedan pirtillä klo 18 joka keskiviikko Miesten saunailta Luomaniemessä klo 17.30 joka perjantai Aamurukous kirkossa klo 7-8 joka sunnuntai Avoin rukouspiiri klo 19 vanhassa Missiokaupassa, Pekkalantie 20 Diakonia ti 23.9. Eläkeläisten palvelupäivä Luomaniemessä klo 11.30-13.30, vanhan ajan säilöntätavat, lounas: lihapullat. Palvelupäivään järjestetään linja-autokuljetus Rakokivestä Luomaniemeen klo 11 ja päivän jälkeen takaisin. Matkan hinta 2 / suunta. Taksikyydit kyliltä toimivat kuten aikaisemminkin Sanan ja rukouksen ilta to 18.9. kirkossa klo 18.30, Matti Piispanen: kaste ja Katekismus Perhekerhot Kerhot kokoontuvat klo 9.30-11.15, kerhopäivien ohjelmassa: alkuhartaus, kahvi (1 /perhe), tietoa ja tarinoita. Aikuiset ja lapset toimivat yhdessä ja erikseen tarpeen mukaan, lastenhoito järjestetty Kirkonkylän perhekerho joka tiistai ja torstai Luomaniemessä, Luomanimentie 1. 18.9. Pirkko Rosti, Martat: lasten ravitsemus 23.9. ja 25.9. Anita Laukkanen: Määoonsun ilo, 30.9. Eila Rusila: neuvolapalvelut Villähteen perhekerho joka tiistai ja torstai Suppalan seurakuntakodissa, Suppalantie 6. 18.9. Tiina Nieminen: ajankohtaista neuvolasta, 23.9. ja 25.9. Sara Himanen: laululeikit, 30.9. Ulla Lehikoinen: päivähoitoasiat Pyhäntaan perhekerhojoka toinen maanantai Kivijärven koululla, Vehkamäentie 24, 29.9. Anita Laukkanen: Määoonsun ilo Nuoret joka keskiviikko Raamis Alirannassa klo 19 joka perjantai oloilta Alirannassa klo 19 joka lauantai nuortenilta Alirannassa klo 19 http://nastola.seurakunta.net Padasjoki su 21.9. klo 10 messu kirkossa, Luomakunnan sunnuntai, Sadonkorjuun kiitospyhä, Metsäs- täjien kirkkopyhä, Jarmo Happonen, Tommi Autio. Kirkkokahvit maastossa. su 28.9. klo 10 messu kirkossa, Tapio Mattila, Tommi Autio. Kirkkoherranvaali su 21.9. klo 11.30-18 Kirkkoherranvaali kirkossa. Käsityöpiiri ti 23.9. klo 17.30-19.30 Kelton vanhainkodin hyväksi Pappilassa. Miestenilta ti 23.9. klo 18 Särsjärvi. Virkistyspäivä ke 24.9. klo 10-12.30 eläkeläisten virkistyspäivä srk.koti. Ruoka 5. Lähimmäistupa to 25.9. klo 10 Diakonissa tavattavissa Lähimmäistuvalla. Lähetysilta 28.9. klo 14 Auttoisilla Helvi Jaakkolalla. Kirkon Ulkomaanapu. Raamatun äärellä ma 29.9. klo 18.30 Kaukelassa Ismo Mäkisellä ja kirkonkylässä srk.kodilla ti 30.9. klo 18.30 Rantasella Valkamantie 18 ke 1.10. klo 18.30 Lindilla Kellosalmentie 22 A Pyhäkoulu torstaisin klo 18 rukoushuone su 28.9. klo 10 srk.koti www.evl.fi/srk/padasjoki Toimintaa Lahdessa Kuulovammaistyö to 2.10. klo 15-16.30 viittomakielinen lähetyspiiri Palvelukeskus. su 12.10. klo 10 Kuulorajoitteisten ja eläkeläisten kirkkopyhä Joutjärven kirkko. Kirjoitustulkkaus ja viittomatulkkaus. Mukana Lauletaan viittoen kuoro, johtaa Raija Lihr-Viikinniemi. Tule veisaamaan tuttuja Siionin Virsiä ja opettelemaan uusia! su 21.9. klo 16 Vapaudenk. 6, ala-aula. Liisa Pesonen, Mauno Nivala. Keski-Lahti su 21.9. klo 10 messu Ristinkirkossa Elina Lehdeskoski, Hannu Lehdeskoski, Olavi Anttila, Aurora Ikävalko. su 21.9. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Juha Pessi, Johanna Huovinen. su 21.9. klo 12 messu Metsäpellon srk-kodissa Juha Pessi, Johanna Huovinen. su 28.9. klo 10 messu Ristinkirkossa Hannu Nyman, Anna- Mari Kopo, Pauli Pietiläinen, Hannu-Heikki Hakulinen, Bachkuoro, Johanna Kallio. su 28.9. klo 10 perhekirkko Mukkulan kirkossa Leena Hokka, Johanna Huovinen. su 28.9. klo 18 Tuomasmessu Ristinkirkossa Timo Poikolainen, Hannu Lehdeskoski, Pia Ylitalo-Maunula, Kumina-ryhmä, teejatkot. Viikkomessu keskiviikkoisin klo 11.15 Ristinkirkko. 24.9. Kirsi Oksanen, Hannu Lehdeskoski, Aurora Ikävalko. 31.9. Anna-Mari Kopo, Leena Hokka, Aurora Ikävalko. Raamattu- ja rukouspiiri joka ma klo 18 Mukkulan kirkko. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Mukkulan lähetyspiiri joka toinen ti klo 14 Mukkulan kirkko: 30.9. Ulla ja Tapani Malinen; 14.10. lähetysviikko. Metsäpellon lähetyspiiri joka toinen to klo 12 Metsäpellon srkkoti: 18.9. Jukka Immeli; 2.10. Miika Hämäläinen. Raamattu- ja rukouspiiri joka ma klo 18 Mukkulan kirkko Poikkea peremmälle lähetyspiiri to klo 13 Kirkkok. 5:n juhlasali: to 18.9. klo 13 Terttu Hellman, Israelin lähetit Ulla ja Tapani Malinen; 2.10. Miika Hämäläinen. Sanan äärellä joka ma klo 13.30 Ristinkirkon kappeli. Tied. Maria Helin puh. 050 380 3970. Lähetyksen ideapiiri Välkky ke 8.10. klo 12-14 Missiokauppa, Vapaudenk. 6. Keski-Lahden Missiokaupan myyjät Koulutuspäivä ti 30.9. klo 13.30-17 Ristinkirkon kahvio. Keski-Lahden kahvitusvuoro Laune su 21.9. klo 10 messu Launeen kirkossa Ulla Kotinurmi, Leena Kukkonen, Elias Asikainen. su 21.9. klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Heikki Pelkonen, Tea Lankinen, Lahti-kuoro, Liipolan Marttojen 30- vuotisjuhla. su 28.9. klo 10 mukulamessu Launeen kirkossa, Perheiden päivä, Riitta Särkiö, Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula. su 28.9. klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Minna Rikkinen, Tea Lankinen. su 28.9. klo 11 messu Renkomäen seurakuntakodssa Leena Kukkonen, Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. Perheiden päivä su 28.9. klo 10-15 Launeen kirkko. Mukulamessu kirkossa klo 10. Riitta Särkiö, Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula, Launeen lapsikuoro ja bändi. Keittoruokailu ja kahvila Lähdesalissa 11-15 lähetyksen hyväksi. Makkaran ja lettujen paistoa partiolaisten johdolla. Nukketeatteri Valkovillan esitys Paratiisi klo 12 ja 13.30. Kirkkoseikkailu klo 12.30 ja 13.30. Lauluhetki kirkkosalissa klo 13 ja 14. Lähetysnäyttely ja monenlaista askartelua. Vaate- ja lelukirppis lähetyksen hyväksi. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Raamattu- ja rukouspiiri joka toinen ma klo 18-19.30 Launeen kirkko, Hennala-sali, alk. 8.9. (parittomat viikot). Anneli Matikainen p. (03) 782 5305. Miestenpiiri joka toinen ma klo 18-20 Launeen kirkko, Laune-sali (parilliset viikot): 15.9. Heikki Pelkonen, 29.9. Jorma Matikainen / Salpausselän piiri (paikka Riihelä), 13.10. Leena Kukkonen, 27.10. Hannu Takala / Äyräpää, 10.11. Aimo Horppila, 24.11. Lauri Kirves / Sysmän miestenpiiri. Heikki Laine p. 0400 949 697, Jorma Matikainen puh. 050 4909 775, Martti Mäkiprosi (kahvitus) p. 040 770 8438. Nuorten aikuisten raamattupiiri (NAP) joka toinen ma klo 18 Launeen kirkko, Laune-sali (paritt. viikot), 8.9.-1.12. Pertti Nieminen p. 0400 350 124. Naistenryhmä joka toinen ti klo 13 Launeen kirkko, Hennalasali (paritt. viikot) 9.9.-18.11. Ryhmä on tarkoitettu 55+ ikäisille naisille keskusteluryhmäksi ja keskinäisen jakamisen paikaksi. Elisa Linkola p. 044 719 1447, Tarja Joensuu p. 044 719 1429. Kriisi- ja eheytymisryhmä joka ti klo 18-21 Launeen kirkko, Kittelä-sali, 2.9.-16.12. Maarit Härkönen p. 044 082 6500, Terttu Partanen p. 03 753 1113. Kirjan aukaisemme piiri ti klo 18-20, Liipolan srk-keskus, kerhohuone seuraavasti: 16.9., 14.10. ja 18.11. Eila Jokinen p. 050 445 6398. Raamattu- ja rukouspiiri joka toinen ti klo 18.30 Kivikatu 6 B 27 (parill. viikot) 16.9.-9.12. Eila ja Aatos Kunnas p. 03 752 3263. Postia Taiwaniin piiri joka kuukauden viimeinen ti klo 18-19.30 Launeen kirkko, 26.8. 25.11. Teija Kuuppo p. 044 719 1413. Lähetyksen ideapiiri kerran kuussa keskiviikkoisin klo 13-15 Launeen kirkko, seuraavasti: 17.9., 15.10., 12.11. klo 13-15. Teija Kuuppo p. 044 719 1413. Naiset lähteellä piiri joka toinen ke klo 14.40-16 (paritt. viikot) 10.9.-17.12., Liipolan srkkeskus. Tarja Vilkman p. 044 719 1451, Teija Kuuppo p. 044 719 1413. Raamattu- ja rukouspiiri joka toinen ke klo 18.30 Renkomäen srk-koti alk. 17.9. (parill.viikot), Päivi Lahti p. 050 412 2210, Soili Pihlaja p. 044 270 0029. Naistenilta Eevan tyttäret ke klo 18-20 Launeen kirkko, kirkkosali seuraavasti: 17.9. Antiikin nainen kotiarestia kaiken ikää?, 8.10. Uuden testamentin nainen heikompi astia?, 29.10. Keskiajan nainen hyveen symboli ja pelastuksen väline?, 19.11. Uuden ajan nainen tasaarvoinen kahvinkeittäjä? Alustus Leena Kukkonen. Raamattuopetusta Launeella joka ke klo 18 Launeen kirkon Lähde-sali, 17.9.-3.12. Vuoroviikoin Pertti Nieminen ja Heikki Pelkonen. Launeen Lähteellä ilta ke 24.9. klo 18 Launeen kirkko. Seppo Juntunen, Maarit Rajamäki viulu. Nikkilän miestenpiiri joka toinen to klo 18.30 Nikkilän srkkoti 18.9.-11.12. (parill.viikot). Tapio Nieminen p. 046 850 3121. Raamattupiiri joka toinen to klo 18 Patoseudun srk-koti (parill.viikot) 4.9.-11.12., Ahti Raimi p. 03 735 2741, Riitta Särkiö p. 044 719 1493. Perjantain aamurukoushetki joka pe klo 8-9 Launeen kirkko, 5.9.-19.12. Anneli Kuusinen p. 03 752 2735. Raamattu- ja lähetyspiiri joka pe klo 14-15.30, Liipolan srkkeskus 19.9.-12.12. Anja Karvanen p. 03 735 2426. Virsilauluilta su 5.10. klo 16 Launeen kirkko. Pienryhmistä vastaava pappi: Esa Kekki p. 044 719 1431. Naisten jumppa joka ma klo 18 huom. aika Liipolan srk-keskus. Joutjärvi Messu su 21.9. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Diakoniatyön kirkkopyhä Hannes Wallin, Seppo Hämäläinen, Riina Haapaniemi. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit. su 28.9. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Risto Jukko, Seppo Hämäläinen, Riina Haapaniemi. Pyhäkoulu. Messun jälk. Anna-Mari ja Risto Jukon tulojuhla, lähetyslounas, lähetystilaisuus, mukana Jukot, Seppo Hämäläinen, Susanne Valkama. Lähetyksen ideapiiri ti 30.9. klo 12 Joutjärven kirkon tarjoilusali. Saksankielinen jumalanpalvelus ti 30.9. klo 18 Joutjärven kirkko, Katja Röker, Olavi Anttila, kirkkokahvi. Lasten hengelliset laulut su 28.9. klo 16 Ahtialan srk-keskus. Naisten lentopalloa ti klo 16.30-17.55 Joutjärven kirkon voimistelusali. to klo 18-19.25 Joutjärven kirkon voimistelusali. Naisten voimistelua ti klo 18 ja klo 19 Joutjärven kirkon voimstelusali. Tule katsomaan. Lisätietoja saat paikan päällä. Ohjaajana Leena Kulovuori. Salpausselkä su 21.9. klo 10 messu Salpausselän kirkossa Pirkko Masih, Johnny Sabbah, Johanna Suomala. su 21.9. klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Risto Kaakinen, Johanna Suomala. su 28.9. klo 10 messu Salpaus- Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008 11

selän kirkossa Johnny Sabbah, Päivi Airas, Johanna Torikka. su 28.9. klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Pentti Keisanen, Johanna Torikka. Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon joka la klo 16-18 Salpausselän kirkko 20.9. Päivi Airas 27.9. Pentti Keisanen. Parisuhteen hoitoviikot ke klo 18-19.30 Jalkarannan srk-koti. Alustus Maritta ja Juhani Viitanen. 29.10. Näkökulmia parisuhteeseen 5.11. Parisuhteen pikahuolto 12.11. Muutoksen pelko ja muutoksen tarve Kahvia ja teetä 17.30 alk., maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Tied. Sabbah puh. 044 719 1523, Kuikka puh. 044 719 1253 ja Heikkurinen puh. 044 719 1242. Salpausselän kirkko Kesän aikana 70 ja 75 vuotta täyttäneiden syntymäpäiväjuhla ke 24.9. klo 18. Ystävällisesti pyydämme tarjoilua varten ilmoittautumaan 18.9. mennessä seurakuntatoimistoon, puh. 03 891 244. Diakonian käsityöpiiri joka toinen to klo 13-15, edelleen parittomilla viikoilla. Käsitöitä, yhdessäoloa, päiväkahvit, hartaus. Tied. Marja-Liisa Sipi 044 719 1495, Päivi Airas puh. 044 719 1417. Sapattiateria 19.9. klo 18, Sapatti-illan isäntinä ovat Israelin lähetit Tapani ja Ulla Malinen. Pienpiirien syyskauden aloitus la 20.9. klo 10-21, Siikaniemi. Innostu Jumalan läheisyydestä Hengen uudistuksen päivä la 4.10. klo 10 16. klo 18.30 Iltamessu. Herran kukkarossa -ryhmä joka toinen ma klo 13, edell. parillisilla viikoilla. Ma 29.9. Pirkko Masih. Yhdessäoloa, ohjelmaa vierailijoita, päiväkahvit lähetyksen hyväksi. Lähetyksen käsityöpiiri joka toinen ke klo 14, seur. 24.9., edell. parittomilla viikoilla. Käsitöitä myyjäisiin ja Missiokauppaan, päiväkahvit, lauluja, hartaus, tutustumista lähetyskohteisiin kuvin, sanoin ja lähettien vierailuilla. Juurru Sanaan, raamattu- ja keskustelupiiri joka toinen ti klo 14, seur. 30.9., edell. parillisilla viikoilla. Luetaan Uutta Testamenttia. Kysymyksiä ja löytöjä Raamatusta joka toinen ma klo 18, seur. 22.9., edell. parittomilla viikoilla. Vaihdetaan mielipiteitä ja etsitään yhdessä vastauksia Raamatusta. Kulmakivi Alfan jatkoryhmä joka toinen ma klo 18 parillisilla viikoilla. Miesten raamattupiiri joka toinen ma klo 18, seur. 22.9., edell. parittomilla viikoilla. Jalkarannan seurakuntakoti Naisten lenkkipiiri to 2.10., 6.11. ja 4.12. Lähtö srk-kodilta klo 18.30, sauna klo 19.30 ja iltahartaus n. klo 20. Voit tulla myös vain saunaan tai iltahartauteen. Miesten lenkki-saunapiiri joka ke. Lähtö srk-kodilta klo 18, sauna n. klo 18.45. Voit tulla myös vain saunaan. Oloneuvosten iltapäivä joka toinen ke klo 14 parillisilla viikoilla, seur. 17.9. Vierailijoita, alustuksia, keskustelua, yhteislaulua, hartaus, kahvit lähetystyölle. Kauneimmat Hengelliset Laulut -yhteislaulutilaisuudet to 25.9., 9.10., 23.10. ja 6.11. klo 18-19, Marjaana Turunen. Johtolanka joka toinen ti klo 19 alkaen 23.9. Raamattuluentojen pohjalta keskustelua. edell. parittomilla viikoilla. English Bible Study joka toinen ma klo 19 parillisilla viikoilla, seur. 29.9. Jalkarannan seurakuntakodin Peräkammari Tilkkutäkki joka toinen ti parittomilla viikoilla, klo 14, seur. 23.9. Käsitöitä, askartelua ja päiväkahvit. Askarrella voi itselle, lähetysmyyjäisiin ja Missiokauppaan. Evästä elämään Raamatusta joka toinen ma klo 14 parittomilla viikoilla, alkaen 22.9. Päiväraamattupiirissä käsitellään Raamattu 100 minuutissa kirjan pohjalta Raamatun tekstejä. Naisten raamattupiiri joka toinen ma klo 19 parittomilla viikoilla, alkaen 22.9. Syksyllä aloitetaan Roomalaiskirjeellä. Riihelän seurakuntakoti Riihelän naisten raamattupiiri ti klo 18, seur. 30.9., edell. joka kolmas tiistai, 21.10., 11.11. ja 2.12. Miesten avoin raamattupiiri joka toinen ma klo 18.30, seur. 29.9. Harjunalustan seurakuntakoti Kutomo ja työtupa Kuukausikokoukset tiistaisin, kerran kuukaudessa klo 10, seur. 30.9. Yhteiset kudontapäivät tiistaisin, mutta kudontavuoroilla voi käydä myös omaan tahtiin. Kodeissa Iltalähetyspiiri joka toinen ke klo 19, 17.9. Hutkalla, 1.10. Vainionpäällä Aleksi 2 B 43. Tutustutaan lähetyskohteisiin kuvin, sanoin ja lähettien vierailuilla. Läntinen kappeli Kynttiläkirkko su 28.9., 12.10. ja 26.10. klo 15. Kynttiläkirkko kutsuu hautausmaalla kävijöitä Raamatuntekstien ääreen, rukoukseen ja hiljentymiseen. www. lahdenseurakuntayhtyma.fi Kirkolliset järjestöt Esikoislestadiolaiset Seurat su 21.9. ja su 28.9. Lahdessa Tapparakatu 20 klo 13 ja 18, Heinolassa Rajakatu 5 klo 14 sekä Padasjoella Kellosalmentie 21 klo 14. Tervetuloa kuulemaan elävää Jumalan Sanaa! Evankeliumiyhdistyk- sen Lutherin kirkko Vuorikatu 37: Messu su 21.9. klo 12 Esko Haapalainen, Olavi Anttila, kirkkokahvit. Messu su 28.9. klo 12 Inkeriläisten kirkkopyhä Esko Haapalainen, Olavi Anttila, kirkkokahvit. Viikkotoiminta: Naisten raamattupiiri joka toinen ma klo 18 (pariton viikko), Inkeri Ojala. Raamattupiiri joka toinen ti klo 13, Kalevi Tanskanen (parillinen viikko). Lähetyspiiri joka toinen ti klo 13 (pariton viikko). NA-raamattupiiri joka ke klo 18 huom. päivä. Mauri Tastulan konsertti su 28.9. klo 18 Joutjärven kirkossa. Päijät-Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys LÄHETYSKOTI Saimaank. 5 B, LAHTI Ke 17.9. ja 1.10. klo 18-19.30 Alfasta eteenpäin, kurssi Isä meidän -rukouksesta Alfa-kurssin käyneille, tarjoilu nyyttikestein. Ti 23.9. klo 18-19.30 Alussa oli sana, luento Johanneksen evankeliumista, Pekka Eskelinen. Ma 29.9. klo 13 päiväpiiri; klo 18 miesten poppoo. Joka ma klo 18 nuorten aikuisten avoin raamattupiiri. ASIKKALA Su 21.9. klo 10 lähetyspyhä: jp, saarnaa Keijo Vikman, kahvi, lähetysvartti Venäjän-työstä, Esko Ojala, Keijo Vikman. HEINOLA Su 21.9. klo 18 lähetysilta srk-keskuksessa, Kari Valkama, Rauno Korjala, Jorma Peltonen, lauluryhmä. Joka ma klo 18 raamattuilta srk-keskuksen rippikoululuokassa. JOUTJÄRVI Su 21.9. klo 16 Kohtaamispaikka kirkossa. KESKI-LAHTI Su 28.9. klo 16 Tullaan tutuiksi Mukkulan kirkolla, keskustellaan aiheesta Mikä piristäisi masentunutta?, Helena Ylönen, Anne Takala, mus. Johanna Huovinen. Lahden Seudun Rauhanyhdistys Porvoojoentie 1, Lahti www.lahdenrauhanyhdistys.fi Seuroja Rauhanyhdistyksellä: ke 17.9. klo 18.30, la 20.9. klo 18.30, su 21.9. klo 13.30, ke 24.9. klo 18.30 ja su 28.9. klo 16. Tilaisuuksia seurakuntakeskuksissa ja kirkoissa: su 21.9. klo 17 seurat Vääksyn seurakuntakeskuksessa, puhujana Esa Kähkönen, ja su 28.9 klo 10 jumalanpalvelus, Sulo Kautto, sekä klo 12 seurat Salpakankaan seurakuntakeskuksessa, puhujina Sulo Kautto ja Esa Kähkönen. Tervetuloa! Kansan Raamattuseura Sanan äärellä to 18.9. klo 18.30 Ystäväkoti, Kirkkok. 3 D, Heikki Pelkonen, edell. joka toinen to. Naisten raamattupiiri ti 23.9. klo 17 Ystäväkoti, Kirkkok. 3 D 68. Helsingin raamattukoulu Psalmit läpi Raamatun -luento ma 22.9. klo 18.30-20 Ristinkirkon auditoriossa Hyvä elämä on Herran laissa, Marja Heimala-Pelkonen Kaikki, mitä tarvitset. ISÄN MATKASSA miestapahtuma Hollolassa lauantaina 11.10.2008 klo 14-18 Salpakankaan kirkossa (Tiilijärventie 5 A) Ohjelmassa: Klo 14.00 alkaen puhujina mm. kirkkoherra Antti Lahtinen, isätyöntekijä Timo Tikka, Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen piirijohtaja Keijo Vikman. Seurakuntalaisen puheenvuoron pitää kaavoitusinsinööri Markus Hytönen ja juontajana toimii ketjujohtaja Heikki Rosendahl. Klo 16.00 keittolounas ja yhdessäoloa. Lounaan jälkeen ehtoolliskirkossa saarnan pitää kenttärovasti Jukka Lehto. Mukana myös Hollolan-Kärkölän puhallinorkesteri. Ohjelmassa on lisäksi yhteislaulua ja musiikkiesityksiä (mm. Isän ääni kuoro ja nuorten bändi). Paikalla on esittelemässä toimintaansa Gospel Riders. Ohjelma: 18.9. Jeesus, yhteisönsä kriitikko (pastori Hannu Lehdeskoski) 25.9. Rakasta, kärsi ja unhoita. Ilta psalmien äärellä (pastori Kaija Jyrkkä) 2.10. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Usko ja urheilu (pastori Jukka Immeli) 9.10. Nainen vaietkoon seurakunnassa? Paavali ja naiset (pastori Terttu Hellman) 16.10. Raamattu Jumalan sanaa ihmisille vai ihmisten sanaa Jumalasta? (pastori Miika Hämäläinen) Studia Gener alia Apologialuentosarja Lahden Aikuiskoulutuskeskuksen Auditoriossa Kirkkokatu 16:ssa Modernien mielikuvien lumous 20. 9. 2008 klo 14.00 Prof. KT,VTT Tapio Puolimatka Kristinuskon merkitys tieteen kehitykselle 20. 9. 2008 klo 15.30 Prof. KT,VTT Tapio Puolimatka Onko tiede haudannut Jumalan? 8. 10. 2008 klo 19.00 Prof. TkT Matti Leisola Älykkään suunnitelman idea 5. 11. 2008 klo 19.00 Prof. TkT Matti Leisola Pitäisikö Raamattu päivittää v. 2. 0. 0. 8? 19. 11. 2008 klo 19.00 Dos. TT Timo Eskola Luentosarja käsittää viisi luentoa modernin tieteellisen ajattelun, maailmankuvien ja Raamatun ilmoituksen välisestä suhteesta. Tervetuloa Tilaisuudet ovat kaikille avoimia Tervetuloa! Hollolan seurakunta Keski-Lahden seurakunnan Raamattu-illat syksyllä 2008 Sukelluksia Raamattuun Mitä: Missä: Milloin: Kenelle: Ketkä: Sukellus Raamatun kiehtoviin syvyyksiin milloin mistäkin kulmasta ja vaihtelevalla tyylillä. Opetusta, keskustelua, henkilökohtaista pohdintaa. Tiukasti kiinni sekä tässä ajassa että iäisyydessä. Illan pitäjä valitsee aiheen, lähestymistyylin ja toteuttamistavan. Maksimikesto keskusteluineen 1 tunti. Vapaudenkatu 6:n ala-aulassa. Torstaisin klo 18 syyskuun alusta marraskuun puoleen väliin. Kenelle vain. Poimi itseäsi kiinnostavat teemat tai kerää koko sarja. Keski-Lahden seurakunnan työntekijät. 23.10. Turhuuksien turhuus. Ilta pessimisteille Saarnaajan seurassa. (pastori Leena Hokka) 30.10. Musiikki Raamatussa (kanttori Pauli Pietiläinen) 6.11. Kaukana kotoa. Pakolaiset ja maahanmuuttajat Raamatussa (pastori Anna-Mari Kopo) 13.11. Raamattu uusiksi! Raamatuntuunausilta (nuorisotyöntekijä Merja Forstedt) 20.11. Missä olet ihminen? Missä on veljesi? Raamatun etiikkaa (pastori Miika Hynninen) Tapio Puolimatka Matti Leisola Timo Eskola Järjestää Projekti: Mies Asikkalan seurakunta 12 Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

Syyskuun Tuomasmessu Perheiden sunnuntai Ristinkirkossa 28.9. klo 18. Timo Poikolainen puhe, Hannu Lehdeskoski liturgia, Pia Ylitalo-Maunula ja Kumina-ryhmä. Teejatkot. Lähetyslounaat Keskiviikkoisin viikkomessun jälkeen Ristinkirkon kahviossa klo 11.50-13. Hinta 5 e sis. lounas ja kahvi. Ristiltä rauhaa Tervetuloa Ristinkirkkoon Mikkelinpäivä 5.10. klo 10 perhemessu Jukka Immeli, Miika Hämäläinen, Pauli Pietiläinen, Aurora Ikävalko. Uskonpuhdistuksen muistopäivä 12.10. klo 10 messu, eläkeläisten kirkkopyhä Pekka Särkiö, Juha Pessi, Pauli Pietiläinen, Aurora Ikävalko. su 19.10. klo 10 messu Terttu Hellman. su 19.10. klo 18 Tuomas-messu. su 26.10. klo 10 messu, Suomen sairaanhoitajien kirkkopyhä Johanna Rantanen, Pekka Särkiö. Launeen Lähteellä ilta Krito = kristillinen toipumisryhmä ke 24.9. klo 18 Launeen kirkossa, Tapparak. 22. Miksi herätys viipyy? Seppo Juntunen, Maarit Rajamäki viulu. Ti 18.11. klo 18 alkaen Salpakankaalla. Tutustumistapaaminen ti 28.10. Ilm. ja tied. diakonissa Eila Virtanen p. 040 762 6874 Järj. Launeen seurakunta Lähetyksen kahvikonsertti Suomen Lähetysseuran Safari-kuoron konsertti Ristinkirkossa su 12.10. klo 15. Vapaa pääsy. Kolehti lähetyksen hyväksi. Syksy soi kiitostasi Su 21.9. klo 15 Ristinkirkossa. Marjut Liimatainen ja nuoret muusikot. Hinta 5 e sis. myös kahvitarjoilun. Lähetyskonsertti Joutjärven kirkossa Su 28.9. klo 18 Baritoni Mauri Tastula laulaa tuttuja Siionin kanteleen lauluja Olavi Anttilan säestämänä. Laulamme myös yhdessä, puheenvuoron käyttävät Matti Vanhanen ja Markku Niemelä. Konsertin kolehti käytetään Keniassa aids-orpojen kummityöhön. Tule mukaan kuuntelemaan, laulamaan ja tukemaan lähetystyötä! Järjestävät Joutjärven seurakunta ja Evankeliumiyhdistyksen Lahden Lutherin kirkko Mikä piristäisi masentunutta? Tullaan tutuiksi sunnuntaina 28.9. klo 16 Mukkulan kirkossa. Alustus ja keskustelua. Musiikista vastaa Johanna Huovinen. Mukana Helena Ylönen ja Anne Takala. Kahvitarjoilu Tervetuloa! Järj. Keski-Lahden srk./ Mukkulan aluetyö, Kansanlähetys Hiljaisuuden rukoushetket Ristinkirkon kryptassa (käynti sankarihautojen puoleisesta sivuovesta) Kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 17 seuraavasti: 28.9., 26.10., 30.11. Raamatun tekstejä, lauluja ja rukousta hiljaisuuden hengessä. Tervetuloa saamaan voimia arkeen! Nuorten aikuisten 2h + k -illat Raamikset keskiviikkoisin klo 18 Kirkkokatu 7:ssä. Tule mukavaan porukkaan! Seuraa tapahtumia nettisivuilta: w w w.kaksihuonet tajakeit tio.fi Järj. Keski-Lahden seurakunta Hyvä muutos työelämässä su 21.9. klo 10 messu Ristinkirkossa saarna Elina Lehdeskoski liturgia Hannu Lehdeskoski musiikki Aurora Ikävalko ja Olavi Anttila. Kirkkokahveilla messun jälkeen keskustelunaiheena Millainen on hyvä muutos työn maailmassa? Katso myös www.lahdenseurakuntayhtyma.fi Tukea ja apua -valikosta kohta Työelämässä Työelämän muutoksissa. Raamattuluentosarja Johanneksen evankeliumista Tule laulamaan kuoroon Nastolan seurakunnan kuorot Lasten lauluporukka Harjoitukset seurakuntatalossa keskiviikkoisin klo 16 Porukkaan ei ole pääsykoetta, vaan mukaan mahtuvat kaikki laulamisesta ja musisoinnista innostuneet 1.- 6.-luokkalaiset tytöt ja pojat. Opettelemme laulamiseen ja musiikkiin liittyviä perusasioita. Esiinnymme pääasiassa erilaisissa lasten messuissa ja muissakin tilaisuuksissa. Ohjelmaan kuuluu myös laululeirit ja retket. Nuorten lauluryhmä Harjoitukset Luomaniemessä torstaisin klo 18, seuraavaksi 25.9. Nuorten lauluryhmä on tarkoitettu laulamisesta ja oman äänensä kehittämisestä kiinnostuneille 13-19 -vuotiaille. Ryhmä on uusi, eli nyt olisi helppo tilaisuus tulla mukaan! Koelaulua ei ole, tarvitset vain halun laulaa ja vieläpä kehittyä siinä. Ryhmä laulaa mm. nuorten messuissa. Rovasti Pekka Eskelinen jatkaa suosittuja raamattuluentojaan syyskaudella 2008 joka toinen tiistai klo 18 19.30 Lähetyskodilla, Saimaankatu 5 B:ssä Lahdessa 23.9. Alussa oli sana, Joh. 1 7.10. Häät Kaanassa, Joh. 2 (21.10. syysloma, ei luentoa) 4.11. Uudestisyntymisen ihme, Joh. 3 18.11. Jeesus Samariassa, Joh. 4 Aloita syksy laulaen, tule kuoroon Mukkulan kirkolle. Nykyisten kuorolaisten lisäksi uudet laulajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kuorotoimintaan. Lapsikuoro on tarkoitettu kouluikäisille tytöille ja pojille ja sen harjoitusajat ovat keskiviikkoisin Mukkulan kirkolla: B-ryhmä (alle 10-vuotiaat) klo 15.30-16.15 A-ryhmä (yli 10-vuotiaat) klo 16.15-17.15 Kirkkokuoro harjoittelee Mukkulan kirkolla torstaisin klo 17-18.30. Lisätietoja saa vs kanttori Johanna Huoviselta puh. 044 719 1490. Kirkkokuoro Harjoitukset kirkossa keskiviikkoisin klo 17 Kirkkokuoro laulaa jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Ohjelmistoon kuuluu sekä perinteistä että uudempaa kirkkomusiikkia. Kamarikuoro Harjoitukset kirkossa maanantaisin klo 18 Lisätietoja kuoroista: Netistä: http://nastola.seurakunta.net sekä kanttorit Sannamaria Salli puh. 050 412 7063 ja Markus Tikkanen puh 050 412 7020 Eevan tyttäret Päijät-Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys Kurssi kristinuskon perusasioista torstaisin klo 18.30 20.20 Salpausselän kirkossa, alkaen 25.9. Avoin jokaiselle, joka haluaa tietää, mistä kristinuskosta on kysymys. Luentoja, keskustelua, hauskaa yhdessäoloyhteisen iltapalan ääressä. Fanaattisuus ei kuulu Alfaan. Avoimuus on Alfan perusarvoja. Alfassa saa kysyä ja asettaa kyseenalaiseksi. Kokoontumiset kirkolla yhdeksän kertaa. Ilmoittautumien seurakuntatoimistoon, puh. 891 244. Naistenillat ke klo 18-20 Launeen kirkon kirkkosalissa. 17.9. Antiikin nainen kotiarestia kaiken ikää? 8.10. Uuden testamentin nainen heikompi astia? 29.10. Keskiajan nainen hyveen symboli ja pelastuksen väline? 19.11. Uuden ajan nainen tasa-arvoinen kahvinkeittäjä? Illoissa keskustellaan naiseudesta ja naisen asemasta alustusten pohjalta, jotka pitää pastori Leena Kukkonen. Illan päätteeksi on hartaus. Jokainen ilta on itsenäinen kokonaisuus. Tervetuloa kaikenikäiset naiset! Järj. Launeen srk/aikuistyö Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008 13

Persoonallinen putiikki kuntakeskuksessa! Missiokaupasta löytyvät yksilölliset lahjatuotteet juhlahetkiin ja muistamiseen: laadukkaat käsityöt kirjat, kortit, enkelit, herkut runsas ja vaihtuva tuotevalikoima. Kaupan tuotto lahjoitetaan lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun työn tukemiseksi. Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun kauppa Missiokauppa on muuttanut! Uusi osoitteemme on Vapaudenkatu 6 katutaso. Avoinna ma-to klo 10-17, pe klo 10-14. Osoite Kauppakuja 6 (postin vieressä) Meiltä: kauniit kotimaiset käsityöt; villasukat ja lapaset aikuisille ja lapsille, vauvan neulesetit, käsinpainetut tyynyliinat, esiliinat ja paljon muuta uutuutena käsintehdyt nuket ja nukenvaatteet viitat, neuleet ja kaulaliinat alpakka-villaa Perusta lahjatavarat ja soittimet eri maista Herran Siunaus-riipukset, ristit, enkelit kortit, adressit En Gedi -ihonhoitotuoteet Israelista Reilun kaupan kahvit, teet, suklaat Hollolassa Oletko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä! Otamme jatkuvasti uusia myyjiä kauppaamme. Tule käymään tai soita puh. 891 221/Tuula Nykänen, niin kerromme lisää. Vapaudenkatu 6 Avoinna ma-pe klo 10-17 la suljettu puh. 03 891 221 Varhaisnuorten kerhot Maanantaisin Liikuntakerho klo 17.00-18.00 Kirkonkylän koululla 3-6-luokkalaisille Pelejä ja liikunnan riemua ilman kilpailua! Ohjaajana Sanni Muksuklubi klo 17.30-19.00 Erstan koululla ala-asteikäisille Tekemistä ja toimintaa laidasta laitaan. Ohjaajina jatkaa Tiina Törmä ja Hanna Leppänen. Puuhakerho klo 16.30-17.30 srk-talon Ankkurissa 4-6-luokkalaisille Askarrellaan, leikitään, pelataan yhdessä Sara Kunnarin ja Terhi Pasasen kanssa Tiistaisin Tyttökerho klo 17.00-18.00 ala-asteikäisille Villähteen srk-kodilla Askartelua, leikkejä, pelejä. Ohjaajina Johanna ja Pauliina Rauste Keskiviikkoisin Puuhapaja klo 17.00-18.30 srk-talon Ankkurissa 1-3-luokkalaisille Askarrellaan, pelaillaan, leikitään ja puuhaillaan muuta kivaa yhdessä Jonna Huovilan ja Essi Märkjärven kanssa. Oloilta klo 17.00-18.30 Alirannassa 5-7-luokkalaisille Vapaata oleskelua, pelailua, yhteistä tekemistä, hartautta, Mukana Sanni, Heli tai Petu Torstaisin Kuvaamataitokerho klo 16.00-17.30 Rakokiven srk-kodilla1-4-luokkalaisille Piirretään, muotoillaan, askarrellaan jne. Ohjaajina Satu Rantala ja Eveliina Syrjänen K.L.U.B.I. klo 17.30-18.30 Rakokiven srk-kodilla 3-6-luokkalaisille Lennokasta toimintaa laidasta laitaan, ohjaksissa Elina Perkiö ja Vilma Järvisalo Askartelukerho klo 17.15-18.15 Erstan koululla ala-asteikäisille Askartelua erilaisista materiaaleista. Ohjaajana Teija Rusila Kerhoihin ei ole ennakkoilmoittautumista, vaan ovet ovat avoinna juuri sinua varten! Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kerholaiset!! Kerhojen kokoontumispaikat Seurakuntatalon Ankkuri, uusi kerhohuone Immiläntie 2, käynti Kiertotien puolelta diakoniatyön ovesta Rakokiven seurakuntakoti, sisäänkäynti Nastasopin viereisestä ovesta Villähteen seurakuntakoti, Suppala Suppalantie 6 Aliranta, Kiertotie 1, seurakuntatalon vieressä oleva valkoinen talo Nastolan seurakunta Lahden seurakuntayhtymän asiakaspalvelu Vapaudenkatu 6:ssa (mm. hautausasiat, hautojen hoito, toimitusvaraukset, virkatodistukset, esteidentutkinnat) on suljettu torstaina 25.9.2008 työntekijöiden koulutuspäivän vuoksi. Pahoittelemme jo etukäteen tästä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Puhelun hinta pvm/mpm Perheiden retkihetki Kutsumme koko perheen ulkoilemaan, paistamaan makkaraa ja viettämään yhteistä retkihetkeä Luomaniemeen rantasaunalle klo 17.30-19.30 kerran kuukaudessa: ke 24. syyskuuta ke 15. lokakuuta ke 19. marraskuuta Tarjoilun hinta 2 /perhe Lisätietoja: puh 050 412 7057 Nastolan seurakunta Paikkoja avoinna vapaaehtoistyössä! Marian Kammarilla alkaa lokakuussa uusi vapaaehtoistyönkurssi. Koulutamme toimintaamme uusia emäntiä, isäntiä, avustajia erilaisiin tehtäviin mm. ulkoilu-avustajiksi sekä ystäviä. Tule tutustumaan toimintaamme ja kuulemaan, miten pääset mukaan iloiseen joukkoomme. INFO aina perjantaisin klo 13, kokoushuone Martta, sisäänkäynti Marian Kammarin kahvilan kautta, Mariankatu 16, sisäpiha. Lisätietoja antaa Mervi Rossi, Marian Kammarin toiminnanohjaaja, puh. 891 284 tai 044 719 1284 Lahden seurakuntayhtymä. Kansanmusiikkimessu Lutherin kirkossa sunnuntaina 12.10. klo 11. Messussa lauletaan Siionin kannelta, jota säestää Rita Ilolan johtama Orpiään Kööri ja Tämmärit. He soittavat ja laulavat myös keskipohjalaista hengellistä kansamusiikkia. Kanttorina Hannu Ilola. Liturgia ja saarna Markku Niemelä. Tervetuloa lutherin kirkon messuun! Perheretki Ideaparkiin ja Nokian Edeniin la 27.9. klo 9 n. 20.30. Bussikuljetus Lempäälän Ideaparkiin, jossa omatoimista tutustumista ja ruokailuaikaa, muotitapahtuma ja muotinäytöksiä. Kylpylässä allasosastoaikaa kolme tuntia. Lähtö klo 9 Ahtialan srk-keskus ja n. klo 9.05 Joutjärven kirkko. Paluu klo 20.30 mennessä. Mukaan uima-asu, pyyhe ja rahaa ruokailuun tai evästä. Retkimaksu aik. 27 e, lapset 4 14 v. 15 e, 1 3 v. 4 e, sis. kuljetukset ja kylpylän, ei ruokailua. Alle 12-v. voi lähteä vain täysi-ikäisen seurassa. Sitova ilm. ja tied. 19.9. menn. puh. 044 719 1353 Sirpa-Liisa Saaristo. Joutjärven srk/varhaisnuorisotyö Sinä, joka haluat tulla mukaan vapaaehtoistyöhön! Tule mukaan Missiokauppaan myyjäksi tai tekemään käsitöitä Koulutuspäivä uusille ja jo mukana oleville ti 30.9.08 klo 13.30-17, Kirkkokatu 5, juhlasali. Mukana Marianne Jansson Akasiasäätiöstä, Missiokaupan hoitaja ja lähetyssihteerit. Ilm. 23.9. mennessä Missiokauppa, puh. 891 221. Perheiden viikonloppu 21. 23.11.2008 Siikaniemen kurssikeskuksessa. Vaihtelua arkeen, virkistystä, kansainvälisyyttä. Viikonloppu maksaa aikuisilta 32 e ja lapsilta 17 e (4-11 v.), alle 4 v. ilm. Ilmoittautumiset 31.10. mennessä Lilja Stènholm puh. 044 719 1252, 03 891 252 Lisätietoja myös Teija Kuuppo, puh. 044 719 1413 tai Ulla Kotinurmi, puh. 044 719 1441. Järj. Launeen seurakunta Syyskauden 2008 seurakuntien yhteiset retket varhaisnuorille ja perheille SYKSYN RETKET Taikuri Oz musikaali Tampereella 8.11. Koko perheen seikkailumusikaali ihastuttava Taikuri Oz on viisas ja koskettava kertomus ystävyydestä, rohkeudesta ja itseensä luottamisen voimasta. Esitys on fantasiasatu parhaimmillaan ja valloittaa niin pienet kuin isotkin katsojat. Alle 12-vuotias voi lähteä retkelle vain täysi-ikäisen seurassa. Lähtö klo 9 Hämeenkatu 1, Kasvatustyön keskus ja paluu samaan paikkaan n. klo 16.30. Retken hinta 22 e. Ilm.30.9. menn. puh. 891 277. Parisuhteen hoitoviikot Maritta ja Juhani Viitanen Hollolasta alustavat keskustelua keskiviikkoisin klo 18-19.30 Jalkarannan seurakuntakodilla, Sarvikatu 9. 29.10. Näkökulmia parisuhteeseen 5.11. Parisuhteen pikahuolto 12.11. Muutoksen pelko ja muutoksen tarve Kahvia ja teetä 17.30 alkaen, voi tulla ihan itsekseenkin. Viikot ovat maksuttomia, ei ennakkoilmoittautumista. Tiedustelut Johnny Sabbah puh. 044 719 1523, Pirjo Kuikka puh. 044 719 1253 ja Raija Heikkurinen puh. 044 719 1242. Järj. Salpausselän lapsi-ja perhetyö ja aikuistyö Järj. Missiokauppa, Lahden seurakuntayhtymä 14 Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008

KKirkonseutu Innostu Jumalan läheisyydestä Hengen uudistuksen päivä la 4.10. klo 10 16 Salpausselän kirkossa. klo 10 Johdatus päivän teemaan, pastori Raimo Luukkanen, kanttori Johanna Torikka ja Kirkonkuorolaisia klo 10.30 Innostu Jumalan työtoveruudesta, talousneuvos Reijo Telaranta klo 11.30 lounas klo 12.30 Innostu ylistämään, kanttori Riina Matikainen klo 13.30 Innostu rukouksesta, Riihimäen seurakunnan vastuunkantaja Risto Jokinen klo 14.30 kahvit klo 15 Innostu omasta tehtävästäsi seurakunnassa, pastori Pirkko Masih klo 16 18 rippi ja sielunhoito klo 18.30 messu Ruoka ja kahvi 5 e. Salpausselän seurakunta Hengen Uudistus kirkossamme ry Rakkaus riemu ja riesa Luennot syyskaudella 2008 torstaina klo 18 Ristinkirkon kahviossa, Kirkkokatu 4. Mistä rakkaus alkaa, se on salaisuus, ikivanha varmaan ja meille nyt uus. Jo aikojen alkuun se syntynyt on ja aina on arvaamaton, kertoo Sauvo Puhtilan sanoitus. Tässä laulussa jäädään siihen, että rakkaus on ihmeellinen salaisuus ja sellaisena täysin arvaamaton. Syksyn luentosarja kutsuu pohtimaan, minkälaisia vastauksia Raamatusta löytyy rakkauden salaisuuteen. Voiko arvaamaton muuttua ennakoitavaksi, kun rakkautta ja rakastamisen vaikeutta käsitellään Jeesuksen opetuksen pohjalta? 25.9. Rakkauden nälkä nykyajan vääristyneet rakkauskäsitykset, toiminnanjohtaja Timo Junkkaala, kirkkoherra Pekka Särkiö 23.10. Rakkaus on kuollut elämän virtaan mistä apu, kun on pettynyt, perheasiantuntija Kirsti Ijäs 20.11. On vaikeata rakastaa vaan oppivani soisin, rovasti Pekka Eskelinen Tilaisuuksissa kerätään kolehti Raamattuopiston julistustyölle. Järj. Keski-Lahden seurakunta, Suomen Raamattuopisto, Kirkkopalvelujen opintokeskus 27.9. - 5.10. Perheiden viikko Nastolassa Keski-Lahti Su 28.9. klo 10 perhemessu Mukkulan kirkossa. Su 28.9. klo 18 Tuomasmessu Ristinkirkossa. Ma 29.9. klo 18 Perheiden lauluilta Vapaudenkatu 6, ala-aula. Mikkelinpäivä 5.10. klo 10 perhemessu Ristinkirkossa. Mikkelinpäivä 5.10. klo 16 vauvakirkko Mukkulan kirkossa. Laune Su 28.9. klo 10-15 Perheiden päivä Launeen kirkolla. Mukulamessu kirkossa klo 10. Mukana Riitta Särkiö, Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula, Launeen lapsikuoro ja bändi. Keittoruokailu ja kahvila Lähdesalissa 11-15 lähetyksen hyväksi. Makkaran ja lettujen paistoa partiolaisten johdolla. Nukketeatteri Valkovillan esitys Paratiisi klo 12 ja 13.30. Kirkkoseikkailu klo 12.30 ja 13.30. Lauluhetki kirkkosalissa klo 13 ja 14. Lähetysnäyttely klo 10 perhemessu Hollolan keskiaikaisessa kirkossa klo 11-14 koko perheen tapahtuma Parinpellon leirikeskuksessa. nukketeatteri Tuikku liikuntaseikkailua ulkona ja sisällä askartelua, musiikkihetkiä letunpaistoa kodalla lounas tarjolla klo 11-13 ruokalassa. Hinta 3. Parinpellon tapahtumaan ilm. 26.9. mennessä www.hollolanseurakunta.fi tai kirkkoherranvirastoon klo 9-15 p. 524 6644. Perheiden v i i k o l l a t a p a h t u u ja monenlaista askartelua. Vaate- ja lelukirppis lähetyksen hyväksi. Joutjärvi Su 28.9. klo 16 lasten kauneimmat hengelliset laulut Ahtialan srk-keskuksessa, kanttori Riina Haapaniemi, lastenohjaajat. Mikkelinpäivä 5.10. klo 10 perhemessu Joutjärven kirkossa, lapsityön papit Ilmo Leinonen ja Tuukka Hämäläinen, Riina Haapaniemi, lastenohjaajat. Salpausselkä Perheiden viikon perhemessu Mikkelinpäivä 5.10. klo 10 Salpausselän kirkolla, mukana kerholaisia kirkolta ja Riihelästä, lapsille ongintaa messun jälkeen. Mikkelinpäivä 5.10. Jalkarannan srk-kodilla perhepäivä: klo 13-15 toimintarastit, klo 15 mukulamessu. Järjestää perhetyön tiimi. PERHEIDEN PÄIVÄ SU 5.10. HOLLOLASSA klo 16 Lauletaan viittoen kuoron hengellisten laulujen konsertti Salpakankaan kirkossa. Raija Lihr-Viikinniemi, Lauletaan viittoen kuoron johto ja laulu Satu Lång, laulu ja Tähtiset lapsikuoron johto Sini Suutari, urut ja piano Pia Rantatupa, juonto ja iltahartaus kirjoitustulkaus klo 18 Lasten enkelikirkko Vesikansan kirkossa, Paimelantie 51. Perinteinen Mannerheimin lastensuojeluliiton Hollolan paikallisosaston ja seurakunnan yhteinen mikkelinpäi- Iskä, äiskä, netti ja minä Hiippakunnalliseen perheiden viikkoon liittyvä luento lasten ja nuorten vanhemmille ja kasvattajille Ristinkirkon auditoriossa tiistaina 30.9. klo 18.00. Vanhaa sananlaskua mukaillen: Netti on hyvä renki mutta huono isäntä. Miten vanhempien pitäisi toimia lasten ja nuorten netinkäytön suhteen? Miten perhe voisi yhdessä hyödyntää nettiä? MM. näihin kysymyksiin antaa vastauksia nuorten tietoja tukipalvelu Helppimesta ry:n toiminnanjohtaja Marjatta Laine. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lahden Seurakuntayhtymä Kasvatustyön keskus vän Lasten enkelikirkko. Enkelikulkuetta varten lasten on hyvä olla paikalla jo klo 17.40. Vanhempi voi tuoda lapsen alttarille, jossa lapsi saa siunauksen. Nukketeatteri Tuikun esitys. Kolehti kerätään MLL:n paikallisyhdistykselle..... Maaoonsun ilo Perheiden viikko 27.9.-5.10. Nastolassa Lapsiperheet, nyt on tiedossa mukavaa tekemistä koko porukalle Lapsiperheiden toimintapäivä Pajulahdessa la 27.9. Pue päälle sään mukaiset ulkoiluvarusteet, luvassa mm. Klo 10 Yhteinen alkulämmittely rannassa alanurmella Klo 10.15 Perhekisailu, perhepolku, Terveyden temppurata, Inbody -mittaus (10 /hlö) klo 12.30-14 Ruokailu Buffetlounas Hinta: 10 /hlö, lapset alle 6 v. ilmaiseksi Tuomasmessu Nastolan kirkossa su 28.9. klo 18 Oman kodin ilta ti 30.9. Vietä yhteistä aikaa oman perheesi kanssa. Pidä vaikka lettukestit, käperry lasten kanssa sohvalle lukemaan satuja tai pelaa lautapelejä. Pelejä voit lainata ma 29.9. klo 15-17 seuraavista toimipisteistä: Villähteellä, Suppalan seurakuntakoti, Suppalantie 6 Kirkolla, Aliranta, Kiertotie 1 (omakotitalo seurakuntatalon vieressä) Rakokivessä, Missiokauppa, Rakokiventie 10 Sanan ja rukouksen ilta kirkossa to 2.10. klo 18.30 Määoonsun ilo Lapsiperheiden uimahallipäivä la. 4.10. klo 10-15 Pakkaa pyyhkeet ja simmarit kassiin ja tule ilmaiseksi polskuttelemaan uimahalliin. (Aika on varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella.) Ruuhkan välttämiseksi suosittelemme seuraavaa aluejakoa: Nastolan itäosan asukkaat klo 10-12.30 Nastolan länsiosan asukkaat klo 12.30-15 Enkelikirkko kirkossa su 5.10. klo 17 Messun jälkeen kirkonmäellä tarjotaan tapulimakkarat ja mehut Pekka Simojoen konsertti kirkossa su 12.10. klo 14 Konsertti lapsille ja lapsenmielisille Nastolan seurakunta asikkalanseurakunta.fi heinolanseurakunta.fi hollolanseurakunta.fi lahdenseurakuntayhtyma.fi nastolan.seurakunta.net evl.fi/srk/padasjoki/ Seurakuntalehti jokaiseen kotiin Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Lahdessa, Nastolassa ja Padasjoella 6. vuosikerta ISSN 1459-2363 Äänite 1237-9697 Kustantaja puh. 020 754 2000 Julkaisija: Asikkalan seurakunta Heinolan seurakunta Hollolan seurakunta Lahden seurakuntayhtymä Nastolan seurakunta Padasjoen seurakunta Päätoimittaja Markku Jalava puh. (03) 891 250 gsm 044 719 1250 markku.jalava@evl.fi Toimitussihteeri Laura Visapää puh. (03) 891 293 gsm 044 719 1293 laura.visapaa@evl.fi Toimituksen postiosoite: Vapaudenkatu 6, PL 84, 15111 Lahti Toimituksen sähköposti: kirkonseutu@evl.fi Seurakuntien ilmoitusten vastaanotto ja jakelumuistutukset puh. (03) 891 304 fax (03) 783 0891 taina.kautonen@evl.fi Seuraava lehti ilmestyy 1.10. Ilmoitusaineistot toimitettava 22.9. klo 13 mennessä Ilmoitusmyynti: Vappu Kuusiniemi puh. (014) 619 824 gsm 040 486 6726 fax (014) 616 035 vappu.kuusiniemi@kotimaa.fi Ilmoitusaineistot: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Taitto: Painosmäärä 88 940 kpl Painopaikka SanomaPrint, Varkaus Jakelu: Lahden Jakelut Oy, puh. 872 130 Itella Oyj Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008 15

Arja Etola Merkkipäivät 60 vuotta täyttää 20.9. kappalainen Hannele Tuomisto. Juhlat 12-18 Rysäkuja 2, Vääksy. Jakelu kangerrellut Lookin kylän lapset kerääntyvät illalla työpäivän jälkeen opettelemaan lukemista ja kirjoittamista omalla äidinkielellään, tampualla. TASAUS TASAUS TASAUS Tule mukaan tukemaan Kambodzhan lukutaitoprojekteja! Vuoden 2008 Tasaus-kampanjalla autetaan Kambodzhan etnisiä vähemmistöjä lukemaan ja kirjoittamaan. Tasaus-kampanjan teema on "Tasan käy onnen lahjat - kambodzhalainen sanonta vuonna 2020". Kun onnea jakaa, se ei suinkaan vähene vaan kasvaa - antamalla muille saa moninkertaisesti takaisin. Tämä on Tasauksen ihme. Valo jakaantuu maailmassa tasan kaksi kertaa vuodessa (kevät- ja syyspäiväntasaus), mutta elämisen edellytykset eivät koskaan. Siksi tarvitaan hyvinvoinnin tasaamista. Köyhä maa Kaakkois-Aasiassa Mekong-joen laaksossa sijaitseva Kambodzha on yksi maailman köyhimmistä maista. Maan historian synkin jakso oli Punaisten khmerien hirmuhallinto 1970-luvun loppupuolella. Sen aikana lähes kaksi miljoonaa ihmistä kuoli nälkään, tauteihin ja vainoihin. Poliittiset olot ovat nykyään vakiintuneet ja huomiota on voitu kohdistaa myös köyhyyden vastaiseen taisteluun ja maan olojen kehittämiseen. Suomen Lähetysseura toimii Kambodzhassa International Cooperation Cambodia -järjestön (ICC, Kambodzhan kansainvälinen yhteistoimintajärjestö) työyhteydessä. ICC on viiden kristillisen kehitysjärjestön yhteenliittymä. Lähetysseura saa Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroja Ratanakirin läänissä Koillis-Kambodzhassa vähemmistökansallisuuksien parissa tehtävää kirjallisuus- ja lukutaitotyötä varten, johon SLS:n osuus kootaan tasaus-keräyksellä. Ratanakirin lääni on yksi Kambodzhan vähiten kehittyneistä alueista. Valtaosa läänin noin sadastatuhannesta asukkaasta kuuluu eri vähemmistökansallisuuksiin. Useimmat eivät osaa valtaväestön kieltä, khmeriä, jota käytetään myös kouluissa. He eivät osaa lukea tai kirjoittaa myöskään omaa kieltään. Miehistä alle 20 prosenttia ja naisista 2 prosenttia on lukutaitoisia. Kielitaidon ja koulutuksen puuttuessa sekä syrjäisen sijainnin vuoksi kanssakäyminen valtaväestön kanssa on vähäistä. Jokaisella on vastuu Lähetysseuran Tasaus-kampanja osoittaa enimmäkseen hyvissä oloissa eläville suomalaisille tutummaksi todellisuutta, jossa maailman köyhät elävät ja herättää huomaamaan, että jokaisen tulee kantaa vastuunsa heikompiosaisista. Kristityille jokainen päivä on tasauspäivä saamiemme Jumalan lahjojen jakamista. Evankeliumin tulisi näkyä koko elämäntavassa. Siinä miten suhtaudumme toisiin ihmisiin, tavaraan ja omaisuuteen. Tehtävänämme ei ole rakentaa vain omaa ympäristöämme vaan auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet paljon vähemmän. Vaikka omastaan antaisi kuinka vähän, sekin on parempi kuin ei mitään. Laulussa puhutaan ihmisten välisen epäoikeudenmukaisuuden syystä: Kirkoissa me rukoilemme; Poista nälänhätä. Itsellemme mitään emme ostamatta jätä Kohennamme kotiamme, rakennamme uutta, unohtaen kulkevamme kohti ikuisuutta. (Maailman hätä, Anna-Mari Kaskinen ja Pekka Simojoki). Osallistu Tasaukseen: www.tasaus.fi Nastolan Missiokaupassa on 20.9. kello 10-13 Tasaus-tapahtuma. Renkomäen seurakuntakodilla lauantaina 20.9. kello 10 13 on Tasaus esillä. Arja Etola Heinolassa siunataan 1918 sodan vainajia Heinolassa järjestetään muistotapahtuma ja joukkohautojen siunaaminen vuoden 1918 sodan muistomerkeillä Vierumäellä sekä Lusin Kiialankankaalla. Tilaisuudet pidetään sunnuntaina 21. syyskuuta kello 12 Vierumäellä ja kello 13 Lusissa. Tilaisuuksien jälkeen kello 14 on yhteinen kahvitarjoilu Kirkonkylän seurakuntatalossa. Puheen pitää Vierumäellä Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mauno Kuusela ja Lusissa Hämeen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Antti Holopainen. Siunaamisen toimittaa kirkkoherra Simo-Pekka Rantala. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Erityisesti kutsutaan vuoden 1918 sodassa kaatuneiden omaisia ja sukulaisia. Paikalla on opasteet tieltä numero 140. Varhaisnuorten leirit Luomaniemessä 3.-4.-luokkalaisten leiri: 10.-12.10. 1.-2.-luokkalaisten leiri: 20.-21.10. 4.-7.-luokkalaisten poikaleiri: 28.-30.11. 5.-7.-luokkalaisten tyttöleiri: 21.-23.11. Leireistä tulee leirikirje, josta selviää mm. alkamis- ja päättymisajat sekä mukaan tarvittavat varusteet. Leirimaksu 18 maksetaan leirillä. Partion leirit Luomaniemessä Sudenpentuleirit: Lahden seurakuntayhtymän yhteisessä kasvatustyössä on haettavana lastenohjaajan toimen äitiyslomansijaisuus ajalle 6.10.2008 31.5.2009 sekä lastenohjaajan toimi Kelpoisuusehtona on piispainkokouksen hyväksymä lapsi -ja perhetyön tutkinto. Palkkauksen vaativuusryhmä on 401. Lastenohjaajan tehtäviin kuuluvat mm. päiväkerho, iltapäivätoiminta sekä perhekerhotyö. Tehtäviin liittyy neljän kuukauden koeaika. Valittujen tulee esittää hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Kasvatustyön johtajalle osoitetut hakemukset tulee toimittaa 24.9.2008 klo 14.00 mennessä osoitteeseen Lahden seurakuntayhtymä, Kasvatustyön keskus, PL 84, 15111 Lahti. Kuoreen merkintä lastenohjaaja. Lisätietoja antavat vs. lapsityönohjaaja Liisa Länsmans, puh. 044 719 1321 sekä vs. kasvatustyön johtaja Petri Määttä, puh. 044 719 1255. 26.-28.9. - 7-8-vuotiaat 31.10.-2.11. - 9-10-vuotiaat Kirkonseudun jakelu on eräillä alueilla kangerrellut viime viikkoina ja pahoittelemme siitä lukijoille aiheutuneita häiriöitä. Ongelmia on yritetty ratkota ja toivomme, että lehti tulee suunnitelmien mukaisesti. Toivomme lukijoiden ilmoittavan mahdollisista häiriöistä lehdessä viimeistä edellisellä sivulla mainittuihin puhelinnumeroihin. Toimitus Vartioikäisten leiri: 12.-14.12. Partion leirit alkavat Luomaniemessä perjantaina klo 19 ja päättyvät sunnuntaina klo 11. Leirille saavutaan omin kyydein. Pakkaa leirireppuun makuupussi, aluslakana, tyynyliina TAI pussilakana, aluslakana, tyynyliina, peseytymisvälineet, säänmukaiset ulkoiluvarusteet, taskulamppu, kioskirahaa, partiohuivi ja reilusti leirimieltä! Huom. Emme suosittele kännyköiden ottamista leirille. Leirimaksu 18 euroa maksetaan leirillä. Varaa mukaan mieluiten tasaraha! Ilmoittautumiset: Leireille ilmoittaudutaan joko seurakunnan internet-sivuilla http://nastola.seurakunta.net olevilla lomakkeilla tai viimeistään 19.9. puhelimitse: Varhaisnuorten leirit Sanni Vainikka puh. 050-412 7056 Partion leirit Heli Peltola puh. 050-412 7051 Vapaita paikkoja voi kysellä ilmoittautumisajan jälkeen. Lisätietoa Sannilta ja Heliltä sekä Petri Ijäs (poikaleiri) puh. 050-412 7050 Nastolan seurakunta 16 Kirkonseutu n:o 18/17.9.2008