Heidi Majuri Ystäväkirje 2 / 2013 P.O.Box 4, Hossana, Ethiopia, East-Africa heidi.majuri@felm.org Rakkaat ystävät Terveisiä Hosainan kuurojen koululta Etiopiasta. Täällä maa on jälleen vihreää ja vehreää, kun pikkusateet vasta alkoivat pari kuukautta sitten, mutta sateet näyttävät vain jatkuvan. Täällä kaikki on hyvin. Tyttöjen asuntolarakennukseen on saatu jo katto, mutta muuten se on vielä pahasti kesken. En usko, että saamme vielä syksyllä lisättyä tyttöjen määrää, mutta sitten myöhemmin... Tässä kirjeessä kerron ystävästäni Mulu Chekolista, jonka opin tuntemaan jo kielikouluaikanani Addis Abebassa kymmenen vuotta sitten. Olen hyvin onnellinen, että olen saanut tutustua häneen ja saanut hänestä hyvän ystävän, jonka kanssa olemme voineet jakaa asioita. Hän saa kertoa oman tarinansa ja käytän tässä Mulun haastattelusta suoria lainauksia. Olen lyhentänyt tarinoita hyvin paljon. Toivottavsti saatte edes jonkinlaisen käsityksen ystävästäni ja hänen työstään. Kun otin Jeesuksen vastaan (1991), Jumala muutti koko elämäni. Menetin kaiken, paitsi Jeesuksen, joten se ei ollut helppoa. Mieheni halusi eron minusta ja heitti minut pois kotoani. Jouduin jättämään lapseni, mieheni, kotini ja työni, mutta Jumalalla oli varattuna minulle toisenlainen elämä. Hän opetti minua nälän, kärsimyksen, kodittomuuden, yksinäisyyden ja rahattomuuden kautta uudenlaista elämää. Jumala on hyvä opettaja, nyt sen tiedän. Minulla oli paljon Miksi-kysymyksiä Jumalalle. Sukuni ajatteli, että olen vaihtanut uskontoa (ortodoksi), mutta minä vain otin Jeesuksen elämääni. Kun myöhemmin Addis Abeban kaduilla näin kerjäläisiä, Jumala muutti ajatuksiani. Ennen en ollut edes huomannut kerjäläisiä, enkä ajatellut heidän kärsimyksiään. Jumala todellakin avasi silmäni näkemään ihmiset ympärilläni. Rukoilin, että Jumala lähettäisi joitakin rikkaita auttamaan heitä, mutta Hänellä oli toisenlainen suunnitelma eikä Jumala siis vastannut rukouksiini. Hän on viisas opettaja! Hän halusi minun auttavan heitä, mutta eihän minulla ollut mitään. Jumala sanoi: Anna rakkautta! Niin Jumala antoi minun harjoitella Hänen rakkauttaan kauttani. Hän halusi opettaa ja testata minua. Jumala sanoi minulle, Auta ja pese tuo vanha kerjäläismies, jonka näet. Hän oli likainen ja haiseva. Olin shokissa. Se oli vaikea tehtävä, hän haisi ja hän oli mies. Etiopialaisessa kulttuurissa se on mahdotonta. Kaikki ohikulkijat näkisivät minun pesevän hänet ja tietäisivät, että en ole vanhan miehen sukulainen. Mies oli hyvin otettu siitä, miten palvelin häntä. Hän ei ollut vuosien aikana kokenut ystävällisyyttä kenenkään taholta. Samalla Jumala antoi minulle lahjan, joka on jatkunut tähän asti. Kun pesin häntä, en haistanut mitään. En edelleenkään pystyisi omassa voimassani pesemään ihmisiä, jos menettäisi hajuaistiani palvelutyön ajaksi.
Myöhemmin Jumala halusi minun syövän kerjäläisten kanssa kadulla! Ennen kuin olin kohdannut Jeesuksen, en halunnut kohdata tai koskettaa kerjäläisiä. Olin hyvin ylpeä. Tapasin erään naisen viiden lapsensa kanssa kadulla kerjäämässä. Kiinnitin huomiota yhteen lapsista, Etaferawiin, joka oli noin kymmenvuotias. Hän vain istui hiljaa, eikä kerjännyt sisarustensa lailla. Äitinsä kertoi, että Etaferaw ei näe, kuule, eikä puhu. Hän on tyhmä. Jumala halusi tälle pienelle tytölle paremman elämän. Kysyin äidiltä, voisinko ottaa tytön ja huolehtia hänestä. Äiti antoi ilomielin tytön pois, olipahan yksi suu vähemmän ruokittavana, kun ei tyttö pystynyt itse edes kerjäämään. Otin hänet mukaani sisareni taloon, jossa asuin. Hän on asunut luonani viimeiset kymmenen vuotta. Nyt hän käy vammaisille tarkoitettua koulua. Eteferaw näkee, kuulee, puhuu ja auttaa taloustyöissä. Hän on myös kova rukoilemaan. Välillä hän vierailee äitinsä luona. Myöhemmin Jumala vastasi rukouksiini ja sain omat lapseni takaisin luokseni. (Mulun mies tuli myöhemmin pyytämään hänta ja lapsia takaisin. Lapset sanoivat, että otatko myös nämä kerjäläiset luoksesi? Mies ei siihen suostunut ja lapset sanoivat, että emme mekään sitten tule. Nyt lapset jakavat Mulun näyn. Nuorin lapsista opiskee yliopistossa insinööriksi). Sitten kuulin radiosta HIV/AIDS-ohjelman, jossa ulkomaalainen nainen, Kerttu Nygren kertoi työstään HIV-positiivisten naisten parissa. Myöhemmin tapasin Kertun ja HIV-positiiviset naiset. Opin paljon rakkaudesta ja sen jakamisesta. Ajattelin, että jos Jumala lähettää jonkun ulkomailta auttamaan etiopialaisia, niin minunkin pitää auttaa omia kansalaisiani. Silloin lupauduin täysin tekemään Hänen tahtonsa, mitä tahansa Jumala haluaisi minun tekevän. Aloitin työni naapureistani. Se ei ollut helppoa, kun ei ollut rahaa, vain rakkautta ja luottamus Jumalaan. Sisareni piti minua hulluna. Kuinka voit auttaa muita, kun itse kärsit ja sinulla ei ole mitään itselläsi ja lapsillasi. (Mulu asuu edelleen sisarensa talossa). Minulla itselläni ei ole mitään, mutta minulla on Jumala ja Jumala on rikas!! Hän tietää kuka on avun tarpeessa, minä en. Etiopiassa on paljon rutiköyhiä, joilla ei ole mitään. Jumala lähettää minut aina oikeaan aikaan rikkinäisten sydänten/ihmisten luokse, joista kukaan ei välitä. En minäkään välittänyt aiemmin. Aina uudelleen ja uudelleen ihmettelen Jumalan hyvyyttä ja rakkautta näitä avuttomia ihmisiä kohtaan, joista kukaan ei välitä. Alussa tein työtä yksin, mutta tämän työn kautta olen saanut paljon ystäviä, jotka jakavat kanssani saman näyn. Antaessaan saa! Ystäväni antavat mitä heillä on, joku opettaa lapsia, joku antaa vaatteita tai rahaa lääkkeisiin, savitalon rakentamiseen, koulumaksuihin, vuokriin jne. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme pystyneet auttamaan yli 200 ihmistä. Tällä hetkellä autamme noin sataa naista ja lasta. Huomisesta en tiedä, mutta Jumala on ollut uskollinen kaikki nämä vuodet. Deresan koti Mulun peltimökissä, 2005 Deresa nyt Mulu, katulasten kanssa, Hanna oikealla, 2002
Kolme vuotta sitten tapasin Deresan, joka asui kadulla. Hän oli liikuntakyvytön ja hän sairasti tuberkuloosia. Kysyin, että voisinko auttaa häntä. Tapasin hänet päivittäin. Pesin hänet, annoin ruokaa ja juttelin hänelle. Hän ei pystynyt itse menemään edes vessaan ja rotat söivät hänen mädäntyneitä varpaitaan. Puolen vuoden kuluttua Deresa hyväksyi minut äidikseen, joten toin hänet kotiini ja jatkoin hänestä huolehtimista. Hän asui takapihallani pienessä peltihökkelissä kaksi vuotta. Hän sai lääkityksen. Nyt hän kävelee ja käy töissä. Hän rakastaa Jumalaa ja on hyvin onnellinen. Deresa kirjoittaa runoja ja ylistyslauluja. Hanna on yksi katulapsistani. Hän on kotoisin pohjois-etiopiasta. Hanna tuli Addis Abebaan, kun hänen vanhempansa erosivat, eikä kumpikaan halunnut häntä. Hanna eli kadulla kuusi vuotta. Saimme vuokrattua pienen huoneen Hannalle ja etiopialainen ystäväni antoi hänelle töitä. Näin hän pystyi elättämään itsensä. Hän rakastui ja tuli raskaaksi. Työskennellessään Hanna putosi kuudennesta kerroksesta noin 25 metriä. Jumala varjeli hänet ja vain reisiluu murtui. Vauva syntyi terveenä. Frihiwot on viisivuotias ihana pikkutyttö. Hanna on nyt onnellisesti naimisissa hyvän miehen kanssa. Mulu, Hanna ja Frihiwot Meseret kotonaan tyttärensä kanssa, Meseretin tie ulos köyhyydestä;opiskelutodistus Meseret pääsi lukiosta seitsemän vuotta sitten. Hänen isänsä oli kuollut ja äidillä oli paljon lapsia. Meseret oli sisarusparven vanhin. Hän pääsi apulaiseksi erääseen perheeseen. Perheen isä kuitenkin raiskasi tytön, hän jäi raskaaksi ja sai potkut työstään. Hänen ainut vaihtoehtonsa raskaanaolleessaan oli mennä erään miehen kanssa naimisiin, joka lupasi elättää hänet ja lapsen. Mutta mies oli alkoholisti ja hakkasi Meseretiä jatkuvasti. Hän sai myös toisen lapsen. Lopulta Mereret jätti miehensä. Me löysimme hänet, rohkaisimme, keskustelimme ja autoimme monin tavoin. Myöhemmin saimme hänet opiskelemaan Food Preparation -koulutukseen. (jonkinlainen kokkikurssi). Hän valmistui, sai todistuksen ja nyt hän käy töissä ja pystyy auttamaan perhettään. Toinen Meseret menetti kotinsa sadekauden tulvassa kolme vuotta sitten. Talo tuhoutui maan tasalle. (kuvassa Meseret lapsineen tuhoutuneen talonsa edessä). Kaikki viisi lasta juoksivat korkeammalle paikalle ja pelastuivat tulvan alta. Menetettyään kotinsa he asuivat kaksi vuotta milloin missäkin. He asuivat myös kanahäkissä, jossa kanat nokkivat heitä öisin. He kärsivät paljon. Meseretin mies jätti heidät ja lähti omille teilleen. Meseret on HIV-positiivinen. Kuulin Meseretistä naapuriltani. Tapasin heidät ja Jumala halusi taas testata minua. Heillä oli maatilkku, jossa he säilyttivät tavaroitaan pressun alla kaksi vuotta. Heillä ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta rakentaa kotia uudelleen. Menin Meseretin kanssa
kaupunginosamme toimistoon (Addis ketama, kebele 06/07), jossa olin vuosien varrella usein vieraillut monien ihmisten ja heidän ongelmiensa kanssa. Minulla oli kädessä 70 birriä (3,5 ) ja paljon uskoa. Maksoin 50 birriä uuden talon rakennusluvasta samana päivänä! Rukoiltuamme ystävieni kanssa viikon, eräs ystäväni Englannista soitti ja kertoi, että hän halusi lähettää meille rahaa. Olin jälleen ihmeissäsi Jumalan aikataulusta ja uskollisuudesta. Rakensimme neljässä kuukaudessasavitalon, jossa on kunnon kivijalka. Meseret lapsineen asuu nyt omassa talossa. Lapset käyvät koulua ja ovat iloisia. Meseret siivoaa aamuisin katuja ja voi elättää lapsensa. Nyt Meseret tekee yhdessä meidän kanssa tätä työtä, mm. käyden vierailulla sairaiden luona. Monia Deresan, Hannan, Mereretin kaltaisia olen tavannut vuosien varrella. Jumala on ollut uskollinen. Olen nähnyt kuinka heidän elämänsa on muuttunut rakkauden vaikutuksesta. Heidän ongelmansa on minun ongelmani. Minun visioni on tavoittaa ihmisiä rakkauden kautta. Olen saanut myös monia uusia ystäviä. Rakkaus voittaa aina. Rakkauden kieli on kansainvälinen. Se on Jumalan oma kieli. Jesus sanoi meille: Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä; Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. (Joh. 15: 11-12) Uuden talon takapihalla vapaaehtoisten kanssa. Etupihalla, oik. Meseretin talo! Hiwot, Mulu&naisten käsityöt Noin vuosi sitten Mulu aloitti ystävänsä Hiwotin kanssa naisten auttamisprojektin. Hän kertoi minulle, että hän on tavannut niin köyhiä naisia, että hän ei edes sellaisia tiennyt Addis Abebassa olevan! Ajattelin, että jos Mulu sanoo noin, niin ne täytyy olla todella rutiköyhiä. Ja niin he ovatkin. Olin Mulun kanssa vierailemassa heidän luonaan ja heidän tapaamisessaan, joita he järjestävät Hiwotin kodissa parin viikon välein opastaen heitä elämässä eteenpäin. Aina on myös pieni raamattupiiri ja kahviseremonia! Se on näiden naisten ainoa oma aika. Aluksi Mulun ystävät antoivat naisille ruoka-, vuokrarahaa ym. Pikkuhiljaa he opettivat heille käsitöitä, joita myydään. Jokainen tekee, mitä osaa, osa kehrää, osa kutoo, tekee koritöitä, virkkaa liinoja ym. Monet naiset ovat hyväksikäytettyjä tai miehet ovat alkoholisteja, eivätkä tuo perheelle rahaa. (Etiopiassa on myös hyviäkin miehiä, jotka huolehtivat perheistään, vaikka tässä kirjeessä ei heistä kerrotakaan. Mutta heidän perheensä ei apua tarvitsekaan). Talot, joissa naiset parheineen asuvat, ovat väliaikaisia peltihökkeleitä, joista maanomistajat keräävät vuokrat. Kodeissa ei ole sähköä, ei vettä, ei vessaa. Nyt he suunnittelevat pankkitilin avaamista jokaiselle naiselle. Naiset perheineen asuvat Kore-nimisessä kaupunginosassa Addis Abebassa ja he kutsuvat itseään Kore-sisarten yhdistykseksi. He myös pystyvät jakamaan murheitaan, kannustamaan ja auttamaan toisiaan. Yksi heistä on Lomi. Hänellä on kaksi lasta, vaikka on vasta reilu kaksikymppinen. Molemmilla lapsilla on eri isä. Hän ei ole naimisissa. Lomi asuu tässä pienessä peltihökkelissä lastensa ja isöäitinsä kanssa. Isoäiti hoitaa lapsia Lomin työskennellessä siivoojana. Palkkaa hän saa noin 10 /kk. Kyllä meinasi itku päästä, kun näin, missä isoäiti joutuu nukkumaan, kippurassa maalattialla, viltin päällä! Hän ei pysty edes suoristamaan itseään yön aikana. Kukaan ei huolehdi vanhan naisen tarpeista. Hänen pitää vielä vanhoilla päivillään hoitaa lapsenlapsiaan. Lomi saa lisätuloja tässä
naisten projektissa noin 20 /kk, kun hän kehrää puuvillaa, josta joku kutoo kankaita. Vuokra peltihökkelistä on 15 /kk. Lomi, lapset, isoäiti jamulu kotinsa sisä- ja ulkopuolella. Tadelech on naimisissa ja heillä on kaksi lasta. Mies on töissä vartijana, mutta hän juo kaikki rahansa, eikä elätä perhettään. Tadelech on ahkera työntekijä ja aina, kun hänet näkee, iloinen! Joka kerta hänet tavatessani, ihmettelen hänen iloisuuttaan, kuinka joku tuossa tilassa pystyy olemaan noin onnellinen ja iloinen. Meillä olisi Tadelechista paljon opittavaa. Hän pesee rikkaampien naapureidensa vaatteita, lypsää lehmiä ym., josta hän saa noin 17 /kk. Nyt naisten projektissa hän on alkanut tekemään muoviliuskoista koreja, joista hän saa lisätuloja noin 17 /kk. Toinen lapsista on sairas ja hän tarvitsee jatkuvaa lääkitystä. Eräs kristitty mies antaa hänen asua ilmaiseksi tässä kodissa. Tadelech ja Mulu ovat hyvin iloisisa, koska mies voisi saada tästä päällekaatuvasta hökkelistä noin 20 /kk vuokraa!! Tadelech lastensa ja Mulun kanssa kotinsa edustalla ja sisäpuolella. Viimeisenä kerron Yesoulikistä. Hän on kotoisin pohjois-etiopiasta. Yesoulik on leski viiden lapsen kanssa. Mulu ja Hiwot tapasivat hänet kadulla asumasta lastensa kanssa. He löysivät pikkukodin ja maksoivat vuokran 10 /kk. Heillä ei ollut mitään, joten heille annettiin vaatteita huopia ja joitakin keittiötarvikkeita, siis kaikki oleellinen. Nyt hän tekee erilaisia käsitöitä, joista hän saa noin 30 /kk. Yesoulikillä on paljon uusia ideoita. Tällä hetkellä hän pystyy itse maksamaan vuokransa ja lapset ovat päässeet kouluun, ilman koulumaksuja. Nyt lasten ei enää tarvitse kerjätä, vaan voivat opiskella.
Kore sisters yhdistyksen iloiset naiset toukokuussa 2013 Hiwotin kotona. Hiwot alarivissä toinen oik., Mulu takarivissä kolmas oik. Osa naisista puuttuu kuvasta. Näihin kertomuksiin ja Mulun raamatunpaikkaan on hyvä lopettaa. Kertomuksia ja kuvia olisi paljon lisää, mutta kaikki eivät tähän mahdu. Siitä tulisi jo kirja. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun saakka. (Ensi kerralla palaan taas lyhyempiin kirjeisiin ) Olen itse vuosien saatossa nähnyt niin monen elämän muuttuvan paremmaksi. Kun ihminen pääsee pois kadulta ja saa koulutuksen, hän voi itse auttaa itseään ja saa itsetuntonsa takaisin. Olen itse tavannut Etefarawn, Deresan, Hannan, Meseretin, Kore siskokset ja monet muut, kuuroja lapsia unohtamatta. Todellakin meille kaikille on varattuna oma tehtävämme. Voitte lukea Sari Lehtelän kirjoittaman artikkelin Kuurojen asema Etiopiassa paranee Afrikan sarvi-julkaisusta. Siinä on kattavaa tietoa kuurojen koulusta. Asioista, joista olen kirjoittanut viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta joista uudemmat lukijat eivät ole perillä. Sen voi lukea osoitteesta; http://afrikansarvi.fi/issue5/component/content/article/141 Siunattua kesää kaikille, Toivottavasti näen teistä monia Helsingissä Lähetysjuhlilla 7-9.6. Iloa, valoa ja enkeleitä! Rakkaudella, Heidi Majuri