Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja.

Samankaltaiset tiedostot
Kaustisen kunta Rakennusjärjestys

SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

NAANTALIN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS alkaen Kaupunginvaltuusto /19

RAKENNUSJÄRJESTYS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KUNNANHALLITUS

SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

REISJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET

TOHOLAMMIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

JUANKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4

PELLON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Valtuuston hyväksymä

PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Ulvilassa lisäksi voimassa paikallisena ohjeistona ja määräyksenä entisen Kullaan alueella. Päätösvallan siirtämisestä määrätään johtosäännössä.

1-9 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan.

HAUSJÄRVEN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

SIMON KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ SIMON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Hangon kaupungin RAKENNUSJÄRJESTYS

Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys alkaen. (Alajärvi, Soini, Vimpeli)

KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KAUHAVAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

KORPPOON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4

KRUUNUPYYN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PAIMION KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS

2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PUNKALAITUMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on valvontalautakunta. Sen alaisena toimii rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu.

LUUMÄEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty KV Voimaantulo

ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Äetsän kunnan rakennusjärjestys

PARIKKALAN KUNTA Harjukuja 6, Parikkala puh , fax RAKENNUSJÄRJESTYS

1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET

KUHMOISTEN KUNTA Rakennusjärjestys

PYHTÄÄN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

KUSTAVIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1 Soveltamisala 3 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3

UUDENKAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Urjalan kunnan rakennusjärjestys

SAMMATIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS,

INARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

MERIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Ehdotus Liite nro 4 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2

Karvian kunta RAKENNUSJÄRJESTYS

LIEDON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

RAKENNUSJÄRJESTYS HUMPPILAN KUNTA 2002

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

RAKENNUSJÄRJESTYS. 1 Lite kv SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA

Mynämäen kunta. Rakennusjärjestys. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo:

Kurikan kaupungin rakennusjärjestys

SEINÄJOEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO. 1 Soveltamisala. 2 Rakennusvalvontaviranomainen. 3 Talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus

Ikaalisten kaupunki. Rakennusjärjestys

R A K E N N U S J Ä R J E S T Y S

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt , muutos KV

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt , muutos KV

SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

SALON KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

HAUKIPUTAAN KUNTA HP RAKENNUSJÄRJESTYS

MUONION KUNTA SÄÄNTÖ 1 (15) Kunnanvaltuusto RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty

Rakennusjärjestys 1. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on ympäristölautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja ja muu palveluhenkilöstö.

Kangasniemen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS

Kv liite nro 2 / , 9 RAKENNUSJÄRJESTYS KORPILAHDEN KUNTA

POSION KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA RAKENNUSJÄRJESTYS

RISTIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2. LUPAJÄRJESTELMÄT. 1 Soveltamisala

VÖYRIN KUNTA. Rakennusjärjestys

Mäntyharjun kunnan rakennusjärjestys

MIEHIKKÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

HIRVENSALMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

SOMERON KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT

MASKUN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA

Liite 17 valtuuston pidetyn kokouksen pöytäkirjan 72 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA

luonnos Mynämäen kunta

AKAAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

LAUKAAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Viittaus: MRL 113, 117 ja 118 ja MRA 51, Muinaismuistolaki 295/1963

Rautalammin kunnan. rakennusjärjestys. Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX Voimaantulo XX.XX.2016.

KIHNIÖ N KUNNAN RAKENNUSJA RJESTYS

SAVONLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

Närpiön kaupungin rakennusjärjestys

UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS

UTSJOEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

KOLARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto

PETÄJÄVEDEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Kunnanvaltuusto hyväksynyt UURAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

4. RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA RAKENNUSPAIKKA RAKENTAMISEN MÄÄRÄ...11

AKAAN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS

Hartolan kunta RAKENNUSJÄRJESTYS HARTOLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

Transkriptio:

RANUAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi on Ranuan kunnassa noudatettava tämän rakennusjärjestyksen määräyksiä, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa ei ole asiasta toisin määrätty (MRL 14 4 mom.). 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja. Päätösvallan siirtämisestä määrätään hallintosäännössä. 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS Luvan/ilmoituksen tarve Lupamenettelyn asemesta jo olevaan asuntoon kuuluvan pienehkön, pohjanalaltaan enintään 30 m 2 :n tai maatalouden harjoittamisen kannalta tarpeellisen enintään 100 m 2 suuruisen, muun talousrakennuksen kuin saunarakennuksen rakentamiseen kaava-alueen ulkopuolella sovelletaan ilmoitusmenettelyä. Kaavalla tarkoitetaan asemakaava, ranta-asemakaava ja rantaosayleiskaavaalueita. 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS Maankäyttö- ja rakennuslain 126 :n ja asetuksen 62 ja 63 :n nojalla määrätään toimenpideluvan hakemisesta tai ilmoitusmenettelyn soveltamisesta kunnan osa-alueilla seuraavasti: Osa-aluejako: 1. Kaava-alueet 2. Muut alueet TOIMENPIDELUPA HAETTAVA X ILMOITUS TEHTÄVÄ O Toimenpide: Kunnan osa-alue 1 2 1) Rakennelma ( rakentaminen) - Katos pohjapinta-ala 15 100 m 2 X O pohjapinta-ala yli 100 m 2 X X - vaja pohjapinta-ala 10 15 m 2 X O - kioski X X - käymälä X O - esiintymislava X X - lantavarasto tai varastosiilo X X 2) Yleisörakennelma (perustaminen ja rakentaminen) - urheilupaikka X X - kokoontumispaikka X X - asuntovaunualue tai vastaava X X - katsomo X X - yleisöteltta tai vastaava X X

3) Liikuteltava laite - asuntovaunun tai laivan tai vastaavan pitäminen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen retkeilyyn tai veneilyyn X X 4) Erillislaite (rakentaminen) - masto korkeus yli 10 metriä X X - piippu korkeus yli 15 metriä X O - varastointisäiliö maanpäällinen osa yli 20 m 3 X O - hiihtohissi X X - muistomerkki X O - suurehko antenni X O - tuulivoimala X X - suurehko valaisinpylväs tai vastaava O 5) Vesirajalaite (rakentaminen) - suurehko laituri, väh. viisi venepaikkaa tai pituus yli 15 m X X - muu vesirajaa muuttava tai siihen olennaisesti vaikuttava rakennelma, kanava, aallonmurtaja tai vastaava X X 6) Säilytys- tai varastointialue (järjestäminen) - muusta alueesta erotettu suurehko varastointi- tai pysäköintialue taikka tällaiseen alueeseen verrattava alue X O 7) Julkisivutoimenpide - rakennuksen julkisivun muuttaminen X X - kattomuodon, katteen tai sen värityksen muuttaminen X O - ulkoverhouksen rakennusaineen tai värityksen muuttaminen X O - katukuvaan vaikuttavan markiisin asettaminen O - - ikkunajaon muuttaminen O O 8) Mainostoimenpide - muun kuin luonnonsuojelulaissa säädetyn rakennelman, tekstin tai kuvan asettaminen ulkosalle mainos- tai muussa kaupallisessa tarkoituksessa O O 9) Aitaaminen (rakentaminen) - rakennettuun ympäristöön liittyvä erottava kiinteä aita tai kadun reunusmuuri O 10) Kaupunkikuvajärjestely - muut kaupunki- tai ympäristökuvaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti vaikuttavat järjestelyt ja muutokset O 11) Asuinhuoneiston yhdistäminen tai jakaminen X X 1-10 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan. Sellaiset pihamaan rakenteet ja laitteet, jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on kuitenkin rakennettava säädösten ja määräysten mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön, eikä niistä saa aiheutua naapurille kohtuutonta haittaa. Ilmoitukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimenpiteen laajuudesta ja laadusta. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee ilmoituksen sijasta edellyttää rakennus- tai toimenpideluvan hakemista, jos se yleisen edun tai naapurien oikeusturvan kannalta on tarpeen (MRL 129 2 mom.). Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen (MRL 129 2 mom.).

Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden kuluessa. 3. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN 3.1 SIJOITTUMINEN Etäisyydet Rakennuksen etäisyyden rakennuspaikan rajasta, ellei kaavasta muuta johdu, tulee kaava-alueella olla puolet rajanpuoleisesta korkeudesta kuitenkin vähintään neljä (4) metriä. Kaavalla tarkoitetaan asema-, ranta-asema- ja rantaosayleiskaavoja. 3.2 RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA MAISEMAAN Maisema ja luonnonympäristö Rakennusten sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Maisemallisesti merkittävillä peltoalueilla rakentaminen tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien pihapiirien ja metsäsaarekkeiden tuntumaan. Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä, luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä kuten siirtolohkareita, kauniita yksittäispuita, jne. Rakennettaessa avoimeen maastoon tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Rakennuspaikka tulee tarvittaessa sopivin istutuksin liittää ympäröivään maisemaan. Rakennustyön yhteydessä vaurioitunut tai muuten ympäristöä rumentava osa pihamaasta on istutuksin ja alueen käyttöön liittyvin järjestelyin saatettava kokonaisuuteen sopivaan asuun. Oleva rakennuskanta Rakennettaessa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus. 3.2 YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA Ympäristön hoito Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa (MRL 167 1 mom.). Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen, kompostointi- tai jätesäiliöiden tai katosten ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita. Töhryt rakennuksen julkisivuista tulee poistaa niin pian kuin teknisesti on mahdollista. Ympäristön valvonta Kunnan tekninen lautakunta suorittaa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua ympäristön hoidon valvontaa mm. pitämällä tarvittaessa katselmuksia päättäminään ajankohtina. Katselmuksen ajankohdista ja alueista on ilmoitettava kiinteistönomistajille ja haltijoille lautakunnan päättämällä tavalla.

3.3 AITAAMINEN Aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöön. Katua tai muuta yleistä aluetta vastassa oleva kiinteä aita on tehtävä kokonaan tontin tai rakennuspaikan puolelle. Aita on tehtävä niin, ettei siitä aiheudu haittaa liikenteelle. Aidan, joka ei ole naapuritontin tai rakennuspaikan rajalla tekee ja pitää kunnossa tontin tai rakennuspaikan haltija. Tonttien tai rakennuspaikkojen välisen aidan tekemiseen ja kunnossapitämiseen ovat kummankin tontin tai rakennuspaikan haltijat velvolliset osallistumaan puoleksi kumpikin, jollei velvollisuuden muunlaiseen jakamiseen ole erityistä syytä. Mikäli asiasta ei sovita, siitä päättää rakennusvalvontaviranomainen. Tontille tai rakennuspaikalle rakennettava aita, ellei sitä sijoiteta rajalle, tulee sijoittaa siten, että se on piha-alueiden järjestelyjen kannalta tarkoituksenmukainen ja huollettavissa. 3.5 PIHA-ALUE / PIHAMAA Rakennuspaikan kuivanapito Rakennuspaikka tulee salaojittaa riittävään syvyyteen. Sade- ja sulamisvesien haitaton johtaminen on järjestettävä. Pinta- ja kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin. Pihamaan korkeusasema Pihamaan korkeusaseman tulee sopeutua ympäristön korkeusasemiin. Uudis- ja lisärakentamisen yhteydessä pihamaa tulee suunnitella ja toteuttaa niin, ettei rakentamisella lisätä pinta- ja sadevesien valumista tontin rajan yli naapurin puolelle. Liikennejärjestelyt Liittymässä katuun tai tiehen sekä rakennuspaikan sisäisissä järjestelyissä on otettava huomioon liikenneturvallisuus. Maanalaiset johdot ja rakenteet Rakennuspaikalla ja sen läheisyydessä käytössä olevat maanalaiset johdot ja rakenteet on suunnittelun yhteydessä selvitettävä. 3.6 OSOITEMERKINTÄ Milloin rakennus ei ulotu katuun, muuhun liikenneväylään tai tontin sisäiseen liikennealueeseen taikka sen välittömään läheisyyteen, osoitenumero tai sen osoittava ohjaus on sijoitettava kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän. Kulmatalon osoitenumerointi on kiinnitettävä kummankin kadun tai liikenneväylän puolelle. Osoitenumeroinnin on oltava toteutettuna viimeistään rakennuksen käyttöönottotarkastuksessa. 4. RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA 4.1 RAKENNUSPAIKKA

Sen lisäksi, mitä rakennuspaikalle asetettavista vähimmäisvaatimuksista on säädetty maankäyttöja rakennuslain 116 :ssä, tulee kahden kilometrin sisällä Ranuan kirkonkylän asemakaava-alueen rajasta tontin pinta-alan olla vähintään 5000 m 2. Uudestaan rakentaminen, peruskorjaus ja vähäinen lisärakentaminen saadaan suorittaa sen estämättä mitä edellä tässä pykälässä on määrätty, jos rakennuspaikka pysyy samana. Vesistön rannalla olevan rakennuspaikan vesistöön tai vesijättöön rajoittuvan rantaviivan tulee olla vähintään 50 metriä. Rakennettaessa saareen tulee pinta-alan olla vähintään 7000 m 2. Saaren muodon tulee olla sellainen, että etäisyysvaatimukset rantaviivasta täyttyvät. Tämän pykälän määräyksiä ei sovelleta alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten. 4.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ Rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksi (2) asuinhuoneistoa käsittävän asuinrakennuksen. Rakennus saa olla enintään kaksikerroksinen. Rakennuspaikalle saa lisäksi rakentaa sen käyttötarkoitukseen liittyviä talousrakennuksia. Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on rakennusten tai asuntojen lukumäärästä määrätty, rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa maatalouskäytössä olevan maatilan talouskeskuksen yhteyteen siihen sopeutuvia maatilamatkailua palvelevia rakennuksia. Rakentaminen kellariin tai ullakolle Asemakaava-alueen ulkopuolella voidaan sallia rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle tai ullakon tasolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja sen käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista. 5. RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLA 5.1. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA Rakennuksen etäisyyden rantaviivasta ja sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Muun kuin saunarakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee kuitenkin, mikäli edellä olevasta vaatimuksesta ei muuta johdu, olla vähintään 20 metriä ja asunnon alimman lattiatason vähintään yksi (1) metri ylävesirajaa korkeammalla. Saunarakennuksen, jonka pohjapinta-ala on enintään 15 m 2, saa rakentaa edellä mainittua metrimäärää lähemmäksi rantaviivaa. Sen etäisyyden edellä mainitulla tavalla laskettavasta rantaviivasta tulee olla kuitenkin vähintään 15 metriä. 6. VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN JA POHJAVESIALUEILLA RAKENTAMINEN Talousveden riittävyys Asuinrakennusta varten tulee olla riittävästi laadultaan soveltuvaa talousvettä. Jätevesien käsittely Mikäli jätevesiä ei voida johtaa yleiseen ja valvottuun viemärilaitokseen, on ne käsiteltävä rakennuspaikalla maaperäkäsittelyllä olosuhteet huomioiden viranomaisten vaatimusten mukaisesti.

Tärkeillä pohjavesialueilla jätevedet on johdettava käsiteltäväksi pohjavesialueen ulkopuolella. Vaihtoehtoisesti jätevedet voidaan käsitellä rakennuspaikalla käyttäen korkeatasoista kemiallisbiologista puhdistusta. Rakennettaessa ranta-alueelle tulee jätevedet johtaa umpisäiliöön, mikäli olosuhteet maaperäkäsittelylle ovat epäedulliset. Erityismääräyksiä tärkeille pohjavesialueille Tärkeillä pohjavesialueilla öljy- ja polttoainesäiliöt sekä muut vaarallisten aineiden säiliöt ja varastot tulee sijoittaa maan päälle ja varustaa suoja-altaalla. Tärkeillä pohjavesialueilla piha- ja paikoitusalueiden pintavedet ja salaojavedet on johdettava vyöhykkeen ulkopuolelle. Tätä varten tulee olla soveltuvat laitteistot ja mahdollisesti tarvittavat luvat. 7. HYVÄ RAKENTAMISTAPA Rakennuksen korjaamisessa on otettava huomioon kunkin rakennuksen ominaispiirteet, eikä korjaaminen saa ilman erityisiä perusteita johtaa tyylillisesti alkuperäisestä rakennuksesta poikkeavaan lopputulokseen. 8. RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT Maisemallisesti arvokkaat puut ja merkittävät luonnontilaiset tontinosat tulee suojata työmaaaikana huolellisesti. Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tai rakennustyötä valvottaessa rakentajaa laatimaan tarvittavan suojaussuunnitelman. 9. JÄTEHUOLTO Asumisesta tai tilapäisestä oleskelusta syntyvien jätteiden käsittelyssä on noudatettava kunnan voimassaolevia jätehuoltomääräyksiä. 10. MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN, POIKKEAMINEN 10.1 MÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN 10.2 VOIMAANTULO Tekninen lautakunta voi poiketa tämän rakennusjärjestyksen määräyksestä, jollei se merkitse määräyksen tavoitteen olennaista syrjäyttämistä. Kun poiketaan rakennuspaikan vähimmäiskokoa, rakentamisen määrää tai etäisyyksiä koskevista määräyksistä rannoilla, lupa voidaan myöntää, mikäli rakentaminen ei vaikeuta kaavoitusta. Ennen asian ratkaisemista on hankittava kunnanhallituksen tai, jos lausunnon antaminen on annettu muun viranomaisen tehtäväksi, tämän lausunto. Tämä rakennusjärjestys tulee voimaan tammikuun 1. päivänä 2002. Tällä rakennusjärjestyksellä kumotaan Ranuan kunnan maaliskuun 5. päivänä 1992 hyväksytty rakennusjärjestys. Hyväksytty: kunnanvaltuusto 14.11.2001 72