1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia helmikuulta 2014. Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon. Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Juoksutus Riitaojan suuntaan ei ollut näytteenottohetkellä käynnissä. Kaivosvesi Kaivoksesta pumpattava vesi oli kiintoainepitoista ja veden ph-arvo osoitti selvää emäksisyyttä. Typen yhdisteitä esiintyi aiempaan tapaan vedessä erittäin runsaasti, kokonaistypestä selvästi suurin osa oli räjähdeaineiden käyttöön viittaavassa nitraattimuodossa. Kokonaisfosforin pitoisuus oli rehevän veden tasoa. Sulfaatin pitoisuus oli koholla, samoin sähkönjohtavuus osoitti suolojen vaikutusta. Liukoisten metallien pitoisuudet olivat pieniä tai alle määritysrajan. Kaivoksesta pumpattava vesi kuuluu kaivoksen sisäiseen kiertoon. Lietoja Lietojan vesi oli väriluvun ja CODMn-pitoisuuden perusteella humusleimaista ja veden ph-arvo osoitti lievää happamuutta. Sähkönjohtavuusarvo osoitti melko vähäistä elektrolyyttien määrää. Kokonaisfosforin pitoisuus oli lievästi rehevän veden tasoa. Raskasmetallien pitoisuudet jäivät alle määritysrajan tai pieniksi. www.ymparistotutkimus.fi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
2 / 3 Selkeytysallas Selkeytysaltaassa veden ph-arvo osoitti selvää emäksisyyttä. Allastus pienensi selvästi mm. kiintoainepitoisuutta kaivosveteen verrattuna, muutokset typen yhdisteiden pitoisuuksissa olivat vähäisempiä. Vedessä oli runsaasti suoloja, sulfaatin pitoisuus ja sähkönjohtavuus sekä varsinkin kokonaisfosforin nousivat kaivoksesta pumpattavaan veteen nähden. Kokonaisfosforin pitoisuus oli selvästi ylirehevän veden tasoa. Metallipitoisuudet olivat yleisesti pieniä tai alle määritysrajan. Selkeytysaltaan vesi on rikastamon kiertovettä. Purkuoja Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Purkuojan virtaama oli kolmiopadon mukaan noin 1,5 l/s, osa vedestä virtaa mittapadon alta. Veden ph-arvo oli lähellä neutraalia vettä ja kokonaisfosforin pitoisuus oli lievästi rehevän veden tasoa. Typen yhdisteiden pitoisuudet olivat selvästi pienemmät esimerkiksi selkeytysaltaaseen nähden, kokonaistypestä selvästi suurin osa nitraattimuodossa. Sulfaatin pitoisuus oli koholla, samoin kuin sähkönjohtavuusarvo. Kiintoaineen pitoisuus oli pieni. Metallien pitoisuudet jäivät yleisesti pieniksi tai alle määritysrajan. Kiintoaineen ja nikkelin pitoisuudet sekä veden ph-arvo olivat ympäristöluvan mukaisia. Riitaoja Riitaojassa veden ph-arvo osoitti lievää happamuutta ja vesi oli vain lievästi humusleimaista. Rautaa oli vedessä erittäin runsaasti. Vedestä todettiin kohonnut pitoisuus sulfaattia, sähkönjohtavuus osoitti myös suolojen vaikutusta. Sulfaatin pitoisuus, sekä selvemmin typen yhdisteiden pitoisuudet olivat kuitenkin laskeneet esimerkiksi juoksutuksen aikaisesta tasosta. Kokonaisfosforin pitoisuus oli erittäin rehevän veden tasoa. Raskasmetallien pitoisuudet olivat yleisesti alle määritysrajan tai pieniä, arseenia todettiin kuitenkin muita havaintoasemia enemmän (18 µg/l). Arseenin pitoisuus selittynee valuma-alueen luontaisilla ominaisuuksilla, näytepisteen läheisyydessä sijaitsee mm. arseenikiisuesiintymä. Sivakkojoki www.ymparistotutkimus.fi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
3 / 3 Sivakkojoen aseman 18 vesi oli erittäin hapanta, niukkaelektrolyyttistä sekä humus- ja rautapitoista. Kokonaisfosforin pitoisuus oli lievästi rehevän veden tasoa. Sivakkojoen alemman aseman 22 veden laatu oli kokonaisuudessaan hyvin samankaltainen aseman 18 kanssa, sulfaatin ja raudan pitoisuudet sekä sähkönjohtavuusarvo nousivat hieman asemaan 18 nähden. Sivakkojoen molempien asemien raskasmetallien pitoisuudet olivat alle määritysrajan tai pieniä. Hattujärvi Hattujärven asemalla 1 alusveden happitilanne oli vielä tyydyttävä, matalammalla asemalla 2 alusveden happitilanne oli hyvä. Aseman 1 alusvedessä oli havaittavissa mm. typen yhdisteiden, sulfaatin ja sähkönjohtavuuden nousua, joka viittaa tammikuussa päättyneen juoksutuksen vaikutukseen. Alusvedessä kokonaistypestä suurin osa oli nitraattimuodossa. Päällysveden kokonaisfosforin perusteella Hattujärvi luokittui lievästi reheväksi. Asemien vesi oli päällysvedessä hapanta ja humusleimaista, happamuus ja humusleimaisuus oli selvästi voimakkaampi lähempänä Sivakkojoen suualuetta sijaitsevalla asemalla 1. Rautaa todettiin asemilta runsaasti. Raskasmetallien pitoisuudet olivat molemmilla asemilla pieniä tai alle määritysrajan. Talousvesi Talousvesikaivossa veden laatu täytti tutkittujen suureiden osalta STM:n juomavedelle asettamat (STM:n asetus nro 401,17.5.2001) laatuvaatimukset ja -suositukset sameutta ja ph-arvoa lukuun ottamatta. Pohjavesiputkien pinnan korkeudet putken päähän olivat seuraavat: PVP 1 PVP 2 PVP 3 PVP 4 2,99 m 4,40 m 1,90 m 1,60 m SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tuomas Puranen MMM, limnologi www.ymparistotutkimus.fi Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy
Liite 1, sivu 1/4 Endomines Oy Pampalon kaivoksen tarkkailu (5127) Pvm. Hav.paikka Lämpöti Happi Happi% ph Sähkönj. Väriluku Sameus K-aine COD-Cr COD-Mn Kok. N NH4-N NO3N+NO2N NO3-N NO2-N Kok. P Sulfaatti Kalium Kalium liu Kalsium Ca liuk Natrium Na liuk Magnesium Mg liuk Rauta oc mg/l Kyll % ms/m mg/l Pt FNU mg/l mg/l O2 mg/l O2 µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l µg/l 18.2.2014 5127 / Kaivosve Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 12:35; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 0,1 4,5 8,7 74 8 31 <30 32000 27000 31 200 21 90 32 12 18.2.2014 5127 / Lietoja Lietoja 51 Kok.syv. 0,20 m; Näk.syv. >0,2 m; Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 14:10; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt 20 l/s; 0,1 0,10 6,6 5,1 140 1,0 18 590 250 15 6,5 1,3 5,3 2,0 1,3 740 18.2.2014 5127 / Sallas Selkeytysallas Jää 30 cm; Lumi 20 cm; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 0,6 0,10 8,7 86 9 7,0 <30 28000 24000 250 250 62 71 58 4,6 100 18.2.2014 5127 / Purkuoja Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi Kok.syv. 0,10 m; Näk.syv. >0,1 m; Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 13:30; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 0,05 0,10 7,2 48 8 2,1 <30 1600 1300 26 150 9,8 56 19 10 600 18.2.2014 5127 / Riitao23 Riitaoja 23 Jää 10 cm; Lumi 30 cm; Klo 12:10; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt 13 l/s; 0,1 2,0 6,7 33 71 3,2 5,4 790 370 59 81 7,2 30 17 7,3 4300 18.2.2014 5127 / Sivakkoj Sivakkojoki 18 (mts) Klo 11:40; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt ~110 l/s; 0,1 0,10 5,1 2,4 270 <1 33 470 47 28 2,1 0,47 2,1 1,3 0,53 1400 18.2.2014 5127 / Sivakk10 Sivakkojoki 22, joen suu Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 11:00; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt ~120 l/s; 0,05 0,10 5,9 4,8 250 <1 31 440 79 33 8,1 1,4 4,4 2,7 0,95 1900 18.2.2014 5127 / Hattu1 Hattujärvi 3 Korkeasaari Kok.syv. 7,3 m; Näk.syv. 0,9 m; Jää 30 cm; Lumi 26 cm; Klo 10:20; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 1 0,30 9,2 63 5,1 2,8 260 1,0 36 700 130 18 3,4 0,59 3,0 1,2 0,40 1100 6,3 3,1 6,3 47 5,3 6,8 240 1,4 32 1300 760 25 14 2,8 5,5 3,5 0,76 1500 18.2.2014 5127 / Hattu2 Hattujärvi 2 Rutikkaniemen länipuoli Kok.syv. 4,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Jää 32 cm; Lumi 24 cm; Klo 10:40; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 1 0,40 12,9 89 6,1 3,1 180 0,73 22 470 100 21 4,2 1,1 3,2 1,7 0,61 1400 3,0 1,5 10,6 75 5,9 3,1 190 0,76 24 490 120 23 4,4 1,1 3,3 1,7 0,60 1400 18.2.2014 5127 / Porakai1 Talousvesi Klo 13:36; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Hana 7,0 6,4 32 <5 1,2 <1 <5 2700 350 3,7 26 15 11 320 Akkreditoitu testauslaboratorio T47
Liite 1, sivu 2/4 Endomines Oy Pampalon kaivoksen tarkkailu (5127) Pvm. Hav.paikka Rauta liuk Mangaani Sinkki Sinkki liu Kupari Kupari liu Kromi Kromi liuk Nikkeli Ni liuk Lyijy Lyijy liuk Kadmium Cd liuk Arseeni Arsee liuk Elohopea Fluoridi Radon Kok.kolitC E. colic Kok.kov. Haju Ulkonäkö µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l Bq/l MPN/100 ml MPN/100 ml mmol/l 18.2.2014 5127 / Kaivosve Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 12:35; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 0,1 15 <1 1,1 2,5 7,9 <0,05 <0,05 10 <0,005 18.2.2014 5127 / Lietoja Lietoja 51 Kok.syv. 0,20 m; Näk.syv. >0,2 m; Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 14:10; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt 20 l/s; 0,1 1,6 0,50 0,73 1,4 0,25 <0,05 1,2 <0,005 18.2.2014 5127 / Sallas Selkeytysallas Jää 30 cm; Lumi 20 cm; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 0,6 2,4 1,7 1,7 2,0 0,55 0,063 11 <0,005 18.2.2014 5127 / Purkuoja Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi Kok.syv. 0,10 m; Näk.syv. >0,1 m; Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 13:30; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 0,05 3,7 0,63 0,15 9,7 0,055 0,062 3,7 <0,005 18.2.2014 5127 / Riitao23 Riitaoja 23 Jää 10 cm; Lumi 30 cm; Klo 12:10; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt 13 l/s; 0,1 2,4 0,28 0,43 5,0 0,060 <0,05 18 <0,005 18.2.2014 5127 / Sivakkoj Sivakkojoki 18 (mts) Klo 11:40; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt ~110 l/s; 0,1 2,1 0,35 0,64 0,68 0,64 <0,05 5,7 0,007 18.2.2014 5127 / Sivakk10 Sivakkojoki 22, joen suu Jää 0 cm; Lumi 0 cm; Klo 11:00; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Virt ~120 l/s; 0,05 2,3 0,36 0,67 0,84 0,54 <0,05 5,8 0,006 18.2.2014 5127 / Hattu1 Hattujärvi 3 Korkeasaari Kok.syv. 7,3 m; Näk.syv. 0,9 m; Jää 30 cm; Lumi 26 cm; Klo 10:20; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 1 7,6 0,97 0,59 0,72 0,45 <0,05 4,4 0,009 6,3 4,7 0,47 0,53 0,76 0,48 <0,05 5,2 0,007 18.2.2014 5127 / Hattu2 Hattujärvi 2 Rutikkaniemen länipuoli Kok.syv. 4,0 m; Näk.syv. 1,2 m; Jää 32 cm; Lumi 24 cm; Klo 10:40; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; 1 3,0 0,45 0,44 0,58 0,46 <0,05 7,7 0,005 3,0 2,9 0,44 0,44 0,57 0,42 <0,05 7,5 0,005 18.2.2014 5127 / Porakai1 Talousvesi Klo 13:36; Näytt.ottaja Kinnunen Ilkka; Ilm.lt. 1 C-ast; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. 180 ast.; Hana 29 0,36 170 72 0 0 1,1 Ei todettu Kirkas Akkreditoitu testauslaboratorio T47
Liite 1, sivu 3/4 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ HAVAINTOPAIKAT 5127 / Hattu1 = Hattujärvi 3 Korkeasaari (E) 5127 / Hattu2 = Hattujärvi 2 Rutikkaniemen länipuoli (E) 5127 / Kaivosve = Kaivoksesta pumpattava vesi (selkeytysallas 3) (E) 5127 / Lietoja = Lietoja 51 (E) 5127 / Porakai1 = Talousvesi (E) 5127 / Purkuoja = Suoto-ojista kosteikkoon purkautuva vesi (E) 5127 / Riitao23 = Riitaoja 23 (E) 5127 / Sallas = Selkeytysallas (E) 5127 / Sivakk10 = Sivakkojoki 22, joen suu (E) 5127 / Sivakkoj = Sivakkojoki 18 (mts) (E) MÄÄRITYKSET Kok.syv. = Kokonaissyvyys (m) Näk.syv. = Näkösyvyys (m) Ilm.lt. = Ilman lämpötila (ast-c) Pilv. = Pilvisyys (0-8) Tuulnop. = Tuulen nopeus (m/s) Tuulsuunt. = Tuulen suunta (ast.) Jää = Jään paksuus (cm) Lumi = Lumen paksuus (cm) Virt = Lämpöti = Lämpötila Happi = SFS-EN 25813 (31.5.1993) Happi% = Kyllästys%, laskennallinen suure ph = SFS 3021 (15.2.1974), muunneltu Sähkönj. = SFS-EN 27888 (1994),korj. 25oC, mittaus huon.lämpöt. Väriluku = SFS-EN ISO 7887, osa 6 (2012) Sameus = SFS-EN ISO 7027 (30.6.2000) K-aine = SFS-EN 872 (2005), suodatin Whatman GF/C COD-Cr = ISO 15705 (2002), fotometrinen menetelmä COD-Mn = SFS 3036 (1981), autom.titraus Kok. N = SFS 5055 (22.8.1988), muunneltu NH4-N = Sisäinen FIA-menetelmä, Lachat 10-107-06-1-F NO3N+NO2N = SFS-EN ISO 13395 (070197), FIA-menetelmä NO3-N = SFS-EN ISO 13395 (070197), FIA-menetelmä NO2-N = SFS-EN ISO 13395 (070197), FIA-menetelmä Kok. P = Sisäinen FIA-menet. (peruste kumottu SFS EN 1189, 25.8.1997) Sulfaatti = SFS-EN ISO 10304-1 (2009), ionikromatograf.menetelmä Kalium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Kalium liu = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kalsium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Ca liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Natrium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Na liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Magnesium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Mg liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Rauta = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Rauta liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod Mangaani = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Sinkki = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Sinkki liu = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kupari = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Kupari liu = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kromi = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Kromi liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Nikkeli = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Ni liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Lyijy = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Lyijy liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Kadmium = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Cd liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Arseeni = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005) Arsee liuk = ICP-MS, SFS-EN ISO 17294-1 (2006) ja 17294-2(2005), suod. Elohopea = SFS-EN ISO 17852; 2008 Fluoridi = SFS-EN ISO 10304-1 (2009), ionikromtograf. menetelmä Radon = STUK:n ohje Akkreditoitu Kok.kolitC = testauslaboratorio Sisäinen MPN-menetelmä, T47 Colilert Quanti-Tray
Liite 1, sivu 4/4 MERKINTÖJEN SELITYKSIÄ E. colic = Sisäinen MPN-menetelmä, Colilert Quanti-Tray Kok.kov. = Sis.menet.,autom.titraus (SFS 3003; 1987) Haju = Alustava haju Ei todettu = Ei vierasta hajua Ulkonäkö = Kirkas = Näytevesi kirkas MUITA MERKINTÖJÄ P = määritys kesken, E = tulos hylätty, < = pienempi kuin,> = suurempi kuin, ~ = noin. Akkreditoitu testauslaboratorio T47