Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4 03/12

Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4 03/12

Sisällys 3 Toimittajalta 4 Kirkkoherralta 5 Ajankohtaista 6 SEURAKUNNAN TALOUDESTA 7 SEURAKUNTA 185 VUOTTA 10 SERGEJEFFIN TEE 12 ESIPAIMENELTA Marttyyrit ja luostarikilvoittelijat 13 LITURGI PÅ NYTIDSVENSKA 14 СТРАНИЦЫ НА РУССКОМ ЯЗЫКЕ 16 MENNEITÄ VUOSIKYMMENIÄ MUISTELLEN Timo ja tarja Lehmuskoski 19 liturgia ruotsiksi 20 JUHLAVUODEN PRAASNIEKAT 22 ruotsin suomalainen seurakunta 24 MUNKKI SErAFIMIN MIETTEITÄ Kreikkalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu 25 LAPSET JA NUORET 27 KULTTUURI/KIRJAT 29 KALENTERI 34 MINNE MENNÄ 36 diakonia tiedottaa 37 MIELIPITEITÄ 38 PERHEUUTISIA 39 meikäläisiä Jefim Brodkin Seurakunnan osoitteet ja puhelinnumerot sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ort.fi asiakaspalvelu Liisankatu 29, 00170 Helsinki Avoinna ma pe 9 14 puh. 0207 220 600, faksi 0207 220 618 asiakaspalvelu.helsinki@ort.fi Kirkkoherra Markku Salminen, puh. 0207 220 603 Kirkkoherran sihteeri Anne Lehto, puh. 0207 220 605 Päivystävä pappi puh. (09) 5845 9635, arkisin 9 14 paivystaja.helsinki@ort.fi Kiinteistöpäällikkö Jorma Rouhiainen puh. 0207 220 615 Isännöitsijän sijainen Henri Luostarinen, puh. 0207 220 616 Tiedottaja Vlada Wahlstén, puh. 0207 220 620 kasvatustoimen väliaikainen esimies Ylidiakoni Juha Lampinen puh. 0207 220 647 Taloustoimisto puh. 0207 220 610, 0207 220 611, faksi 0207 220 618 kasvatustoimi Unioninkatu 39 A 1, 00170 Helsinki puh. 0207 220 631, faksi 0207 220 618 kasvatustoimi.helsinki@ort.fi Leirikeskus Kaunisniemi Kaunisniementie 18, 12600 Läyliäinen puh. 0207 620 503 Diakoniatyö Unioninkatu 39 (sisäpiha) puh. 09) 5845 9633 diakonia.helsinki@ort.fi Auttava puhelin Puhelinpäivystys ti, pe, la klo 18 22 puh. (09) 5845 9642 Seurakuntakirjasto Liisankatu 29 A, 2. krs, puh. 0207 220 642 Avoinna ma - ti klo 10 15, ke klo 15 19, to klo 15 19 Seurakuntasali Unioninkatu 39 (sisäpiha), puh. 0207 220 629 Hautausmaa Lapinlahdentie 2, 00180 Helsinki vahtimestari puh. 0207 620502 kansainvälinen yhteisö St. Isaac of Nineveh, Unioninkatu 39 A, 10. krs puh. 0207 220 644 Ortodoksiviesti Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki puh. 0207 220 619 ortodoksiviesti@ort.fi www.ortodoksiviesti.fi

TOIMITTAJALTA Ortodoksi 03/12 viesti Historia opettaa? Uudenmaan ortodoksilehti Lehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Perustettu: 1950 Julkaisija: Helsingin ortodoksinen seurakunta Vastaava toimittaja: Tiina Makkonen Toimitus: Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki puh. 0207 220 619 Sähköposti: ortodoksiviesti@ort.fi Lehden ulkoasu: Leena Toivola Lehden taitto: Tiina Makkonen Viestintätoimikunta: Marja Istala-Kumpunen, Heikki Huttunen, Heidi Kusmin-Bergenstad, Tertti Lappalainen, Urpo Uotila, Markku Salminen, Vlada Wahlstén ja Tiina Makkonen Tilaushinta: 32 e / vuosi. Lehti on seurakunnan jäsenille ilmainen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (seurakuntalaisten ei tarvitse ilmoittaa osoitteenmuutoksia): p. 0207 220 600. Painopaikka: Kirjapaino PunaMusta Tampere Tilaamatta lähetettyjä kuvia ja kirjoituksia ei säilytetä eikä palauteta. Seuraava lehti ilmestyy 15.6. Lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa viimeistään 25.5. www.ortodoksiviesti.fi www.helsinginortodoksinenseurakunta.fi ISSN 0788-9194 Kannen kuva: KATARINA KOSKIVAARA Kuvassa Pyhän Kolminaisuuden kirkon suuri kello. Se on tehty tsaari Nikolai II:n kruunajaisiin vuonna 1896. Tiedetään, että vuonna 1827, Helsingin ortodoksisen seurakunnan ensimmäisenä vuonna syntyi seurakuntaan kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Yksi mies kuoli. Lisäystä tuona vuonna oli siis neljä henkeä. Tuon vuoden väestön kokonaismäärää ei tarkkaan tiedetä. Tilastot alkavat vasta vuodesta 1929. Tuolloin seurakuntaan kuului 634 henkeä, joista vain neljännes asui pysyvästi Suomessa. Elettiin Venäjän vallan aikaa. Vain osa seurakunnan venäläisistä ortodokseista pysyi jatkuvasti Suomen puolella. Joka tapauksessa, siitä se alkoi. 185 vuotta on kulunut, ja viime vuoden tilastojen mukaan seurakunnan väestömäärä lähentelee 20 tuhatta. Suuren viikon lauantaina otettiin taas noin sata uutta jäsentä seurakuntaan. Seurakunta on vahvasti hengissä. Historiikkien selaaminen paljastaa, että seurakunta on elänyt värikkäitä vaiheita. Itse luin erityisen kiinnostuneena - huvittuneenakin - seurakunnan ongelmista viime vuosisadan sotien välisenä aikana. Silloisen kirkkoherran ja neuvoston ristiriidat repivät seurakuntaa. Välit kärjistyivät kesällä 1921. Heinäkuun 27. päivänä kokouksessa neuvoston jäsen esitti paljastuksen kirkkoherra Vasiljevin sopimattomasta käytöksestä. Kirkkoherra oli nähty kahvilassa naisen seurassa. Taloudenpitoon liittyneet erimielisyydet saivat uusia kierroksia. Pian seurakunnan kokouksissa vallitsi lähes täydellinen sekasorto. Asiat menivät jopa niin pitkälle, että seurakunnankokouksesta tehtiin kaksi pöytäkirjaa, sihteeri teki omansa ja kirkkoherra omansa. Vireillä oli oikeusjuttuja, valituksia jne. Vuonna 1922 seurakunnan budjettikokous kesti kolme iltaa. Noiden iltojen aikana tarjol- la oli monenlaista draamaa. Kolmantena iltana paikalle ilmestyi jopa kaksi miestä, jotka väittivät olevansa rikospoliisista. Taloudellinen tilanne oli vaikea. Seurakunnan rahat eivät tahtoneet riittää työntekijöiden palkkoihin. Niihin tarvittiin kaikkine lisineen valtioneuvoston vahvistaman palkkaussäännön mukaan vuosittain 72 800 markkaa. Tämän lisäksi oli kiinteistö-, hallinto- yms. menoja. Ongelmien vuoksi esim. vuonna 1924 veroäyri piti nostaa kerralla viidestäkymmenestä pennistä 1,10 markkaan. Vaikeasta ajasta kuitenkin selvittiin. Asiat alkoivat vähin erin korjaantua, kun seurakunta sai uuden kirkkoherran vuonna 1926. V. 1935 piispantarkastuksessa todettiin, että seurakunta oli velaton. Veroäyrin hinta voitiin laskea 70 penniin. Nykyinenkin aika päätyy aikanaan historiankirjoihin. Toivottavasti jää kerrottavaksi mahdollisimman paljon hyviä asioita. Monia armorikkaita vuosia 185-vuotiaalle Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle! Tiina Makkonen 3

kirkkoherralta Armoa armon päälle Pääsiäisyönä luettavassa evankeliumijaksossa sanotaan: Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. (Joh 1:16 17) Ylösnousemuksen riemu värittää koko kirkkovuotta. Pääsiäiskaudesta siirrytään taivaaseen nousemisen kautta helluntain armoon. Ja tänä vuonna Jumalan armosta saamme Pyhän Kolminaisuuden kirkon praasniekan myötä aloittaa seurakuntamme 185-vuotisjuhlat. Voimme olla kiitollisia kaikille niille sukupolville, jotka ovat vaalineet kirkon perinnettä ja välittäneet ortodoksista uskoa sukupolvesta toiseen. Seurakunta viettää juhlaa erityisesti Kolminaisuuden kirkon juhlan myötä, mutta koska seurakunta on kasvanut perustamisestaan lähtien paljon, on syytä ulottaa juhla kaikkiin toimintakeskuksiin. Osallistumalla missä tahansa seurakunnan alueella toimintaan, olette todistamassa meille annetun perinteen voimasta ja elävyydestä. Kirkko ja sen paikallisena ilmentymänä seurakunta, on elävä yhteisö, jonka tulee tuntea historiansa, mutta myös nähdä tämä hetki. Ja jokaisen tulee myös erityisesti toimia siten, että seurakunnan toiminta voi jatkua aina Kristuksen toiseen tulemiseen asti. Paljosta hyvästä kiitollisena voimme viettää monikulttuurisen seurakuntamme 185-vuotisjuhlaa. Kauniina merkkinä siitä on helluntaina Uspenskissa käyttöön otettava uusi liturgian ruotsinnos. Mutta samalla meidän on muistettava, että kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta osallistua palveluksiin tai muuhun toimintaan. Helsingin kaupungin alueella voi valita monesta kirkosta. Miten on seurakunnan muiden alueiden tilanne? Entä jos syystä tai toisesta ei pääse kirkkoon ilman apua? Olen itse saanut tilapäisesti tuntea sitä avuttomuutta, kun ei yksinkertaisesti pääse mukaan. Tämä kokemus on yhä selvemmin antanut minulle miettimisen aihetta sen suhteen, mihin seurakunnan voimavaroja suunnataan. Juhlivan seurakunnan tulee olla ennen kaikkea julistava, palveleva sekä etsivä seurakunta. Riemumielin juhlavuotta viettäessämme meidän on muistettava, että meiltä tullaan myös joskus kysymään, miten kohtelimme heikoimpiamme. Markku Salminen ОТ НАСТОЯТЕЛЯ Милость на милости В евангельском тексте, читаемом в пасхальную ночь, говорится: «И от полноты Его все мы приняли и благодать на благодать, ибо закон дан чрез Моисея; благодать же и истина произошли чрез Иисуса Христа». (Ин. 1:16, 17) Торжество воскресения окрашивает весь церковный год. От пасхального времени мы переходим через вознесение Господне к милости Пятидесятницы, дня Святой Троицы. И в этом году, по милости Божией, с престольного праздника Свято-Троицкой церкви мы сможем начать празднование 185-летия нашего прихода. Будем благодарны всем, кто из поколения в поколение хранил и передавал церковные традиции. Приход особо отмечает престольный праздник Свято- Троицкого храма, так как начинался и рос с его зарождения, и празднование это должно стать общим для всех приходских центров. Своим участием в приходской жизни, мы свидетельствуем о силе и жизненности дарованной нам традиции. Церковь и её поместный приход живая община, Перевод Влада Валстен и нужно знать и помнить свою историю. Каждый прихожанин должен содействовать тому, чтобы приходская жизнь продолжалась до второго пришествия Христа. Благодарные за всякое благо, мы отмечаем 185-летие многонационального прихода. Прекрасное тому свидетельство новый шведский перевод Литургии. Вместе с тем следует помнить, что невозможно всем одинаково участвовать в службах и приходской жизни. В Хельсинки проще, здесь много храмов. А как в других регионах прихода? Что если, по той или иной причине, до церкви не добраться без посторонней помощи? Временно я на себе испытал, что значит такая беспомощность. Такой опыт заставил задуматься над тем, как лучше использовать приходские средства и возможности. Приход, празднующий должен, прежде всего, благовествовать, оказывать милосердие и устремляться к горнему. С радостью празднуя юбилей, будем помнить, что однажды придется дать ответ, как мы поступали с теми, кто слабее нас. Маркку Салминен 4

ajankohtaista Kuva Tiina Makkonen Lukijat ikonin mukana Tukholmassa teksti Vlada Wahlstén Suomen ortodoksisen kirkon yksi merkittävimmistä hengellisistä aarteista, Kozelshtshanin Jumalansynnyttäjän ikoni, vieraili Tukholmassa Ruotsin suomalaisen seurakunnan luona Neitsyt Marian ilmestysjuhlan aikaan 24. 26.3. Pyhän Nikolaoksen kirkossa ikoni otettiin vastaan ruusuin ja troparia ruotsiksi veisaten. Ikonia kävi lauantain rukouspalveluksen, vigilian sekä sunnuntain liturgian aikana kunnioittamassa satoja ihmisiä. Ortodoksiviesti järjesti lukijamatkan vierailun yhteyteen. Matkalle lähti reilu tusina seurakuntalaista. Kozelshtshanin Jumalansynnyttäjän ikonin vierailun aikana seurakunnan salissa avattiin Marian ikonien näyttely. Ruotsin suomalainen seurakunta oli otettu ihmeitätekevän ikonin vierailusta, ja seurakuntalaiset kokivat sen suurena kunniana. Seurakunnan kanttori Jukka Aminoff oli positiivisesti yllättynyt suuresta kävijämäärästä. Väkeä kävi hyvin paljon, kokonaisuudessaan jopa enemmän kuin pääsiäisenä. Aminoffin mukaan ihmeitätekevä ikoni on vieras ilmiö ruotsalaisessa kulttuurissa. Ihmiset saattoivat kysyä kuullessaan ikonin vierailusta, millä tavoin se on ihmeitätekevä ja mitä ihmeitä oikein tapahtuu. Kozelshtshanin Jumalanäidin ikonin vierailusta Tukholmassa uutisoi Ruotsin kristillinen media, Ruotsin luterilaisen kirkon lehti Kyrkans tidning ja katolinen lehti Katolisk magasin. Seurakunta etsii säästöjä Seurakunta pyrkii täyttämään tälle vuodelle asetetut säästötavoitteet kohdistamalla säästöt pääosin muuhun kuin henkilöstöön. Neuvosto esitti maaliskuussa, että saastötavoitteet tulisi kattaa muun muassa henkilökunnan lomautuksin. Valtuusto ei hyväksynyt ehdotusta, vaan palautti asian takaisin neuvoston käsiteltäväksi. Valtuusto käsittelee neuvoston uutta esitystä vajaan 270 000 euron säästöistä kokouksessaan 31.5. Itä- ja Keski-Uudenmaa sai kokopäiväisen papin Pastori Jonas Bergenstad on aloittanut kokopäiväisenä pappina Itä-ja Keski-Uudenmaan alueella. Sijaisuus jatkuu 31.7.2014 saakka. Isä Jonas on hoitanut tehtävää sivutoimisena vuoden alusta alkaen. Hän on toiminut samalla metropoliitta Ambrosiuksen teologisena sihteerinä ja vastannut hiippakunnan tiedotuksesta. Teologisen sihteerin työtä hoitaa vuoden loppuun saakka pastori Mikko Leistola. Isä Jonas vihittiin papiksi viime vuonna, ja hän on toimittanut jumalanpalveluksia muun työnsä ohella. 5

SEURAKUNNAN TALOUDESTA: Kiinteistöt Jatkoa edellisestä numerosta Seurakuntamme on varakas. Meillä on huomattava määrä kiinteää omaisuutta: yli 10 kirkkoa, 3 asuin-/liikekiinteistöä Helsingin keskustassa ja leirialue Läyliäisissä. Tämän omaisuusmassan hoitaminen on hyvin kallista. Keskustan kirkot kuuluvat Helsingin vanhimpiin rakennuksiin. Kaikki niiden korjaukset joudutaan suunnittelemaan yhteistyössä museoviraston kanssa, ja korjausten toteuttaminen on kallista. Uspenskin katedraalissa odottaa sisäkaton korjaustyö, jota on jo siirretty useammilla vuosilla. Sen kustannukseksi on arvioitu noin 650 000. Ikonostaasin restaurointi on toinen suuri työ, suuruusluokka puoli miljoonaa. Siihen onneksi on luvassa hieman ulkopuolista rahoitusta, mutta meidän pitäisi pystyä hoitamaan oma osuutemme, jotta ulkopuolinen osuus saataisiin. Nämä molemmat korjaukset olisi tietysti hienoa saada tehdyksi ennen vuonna 2018 pidettäviä katedraalin 150-vuotisjuhlia. Katedraaliin on suunniteltu myös hissiä kirkkoon pääsyn helpottamiseksi. Sekin on hyvin hankalasti toteutettava ja kallis projekti, jos löydetään museovirastoa tyydyttävä ratkaisu. Kolminaisuuden kirkko täyttää 185 vuotta ja vaatii jatkuvia korjauksia. Julkisivun rappaus on seuraavana listalla, samoin sähkökeskuksen uusiminen, yhteensä noin 150 000. Myös uudemmat kirkot tarvitsevat vuosittain ylläpitoa, jotta ne eivät pääsisi huonoon kuntoon. Suurimpia taloudellisia toimia vaativat kuitenkin Helsingin keskustan kerrostalot. Kuten aikaisemmin mainittiin, Mannerheimintien liiketalo on seurakunnalle tuottava sijoitus. Siitä saadaan tuloja noin miljoona euroa vuodessa. Valitettavasti nämä suuret talot vaativat peruskorjauksen noin 30-40 vuoden välein. Mannerheimintien talo korjattiin vuonna 2002. Korjausta varten nostettiin veroprosentti puolitoistakertaiseksi vuonna 1998, ja muiden kiinteistöjen korjaukset lähes lopetettiin rahan keräämiseksi Mannerheimintien korjaukseen. Viiden säästövuoden aikana veronkorotuksesta saatiin kuitenkin vain noin puolet (2 M) säästöön tähän tarkoitukseen. Lainaa tarvittiin vielä 5 miljoonaa. Tänä vuonna jouduttiin pyytämään lyhennyksestä vapautus kokonaan. Lainan maksu venyy nyt vuoteen 2018 asti. Talon korjauksesta tuli 20 vuoden ponnistus. Unioninkadun talo peruskorjattiin vv. 1991-92. Korjaus maksoi nykyrahassa lähes 6 milj. 20 vuoden tulos on noin 3 milj. tappiolla, eli tähän mennessä on saatu korjaukseen käytetyistä rahoista vasta noin puolet takaisin. Taloa on jouduttu peruskorjauksen jälkeenkin korjaamaan huomattavilla summilla ja lähivuosina on odottamassa noin puolen miljoonan korjaukset, suurimpina katto- ja julkisivuremontti. Tämän talon kohdalla pitää kuitenkin ottaa huomioon, että seurakunnalla on omassa käytössään huomattava määrä tiloja, joista ei makseta vuokraa. Jos seurakunta maksaisi tiloistaan vuokraa, niin tässä vaiheessa, 20 vuotta peruskorjauksen jälkeen, tulos olisi suunnilleen nolla. Näiden suurien kiinteistöjen peruskorjauksista selviäminen alkaa olla seurakunnalle taloudellinen haaste, vaikka toinen niistä sitten tuottaakin. Valitettavasti tulot menevät seurakunnan päivittäisiin kuluihin, eikä minkäänlaista korjausrahastoa ole pystytty kartuttamaan. Isommat korjaukset pitää jatkossakin hoitaa lainarahalla. Läyliäisten leirialue on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua. Alueesta luopumistakin on ehdotettu. 90-luvun lopulla seurakunta osti entisen leirialueen vierestä toisen kiinteistön, Johanneksenrannan. Silloin kuviteltiin, että sinne voitaisiin rakentaa toinen leirialue, jotta voitaisiin pitää kahta leiriä yhtä aikaa. Rahaa tällaiseen ei ole koskaan löytynyt. 2005 rakennettiin uusi ruokala, jonka kapasiteetti on kaksinkertainen alueen majoituskapasiteettiin verrattuna. Majoitusrakennus vaatisi täydellisen peruskorjauksen, kustannusarvio on noin 350 000. Terveysviranomaiset ovat rajoittaneet yöpyjien määrää rakennuksessa, ja paloviranomaiset ovat osittain kieltäneet majoituksen muissa vanhoissa rakennuksissa. Pelkkä alueen ja rakennusten ylläpito maksaa 250 000 /v. ja rahaa korjauksiin ei ole löytynyt. Leirialueen tulevaisuudesta on menossa erillinen selvitystyö. Muutaman vuoden kuluttua Lapinlahden hautausmaa alkaa täyttyä. Uusi alue on ollut varattuna Vuosaaresta, mutta se on melko pieni, vain 1 ha. Silti sen saaminen käyttökuntoon edellyttää ainakin puolen miljoonan investointeja. Kun edellä mainittuihin lisätään vielä vireillä olevat Nummelan ja Lohjan tsasouna/kirkkohankkeet sekä Itä-Helsingin toimintakeskuksen rakennuksen mahdollinen purkaminen ja uuden tilan hankkiminen, seurakunnalla on melkoiset haasteet löytää riittävästi rahaa kaikkiin kiinteistöihin. Kiinteistöjen korjauksiin ja investointeihin on yritetty käyttää noin 0,7 1 milj./v, mutta nykyisin tämä ei enää onnistu. Viime vuonna jätettiin budjetoituja korjauksia/investointeja tekemättä yli 300 000 :n arvosta ja tältä vuodelta on taas siirretty samanlainen summa tuleville vuosille. SEPPO KETOLA 6

Venäjän tsaari Nikolai II vieraili Uspenskin katedraalissa kevättalvella 1915. Leo Merras kastoi pojanpoikansa kotikirkossa vuonna 1971 (ylh.) Poika sai nimekseen Teo. Tämän vuoden alussa samainen Teo kastoi seurakunnan pastorina pikkuisen sophia andreoun seurakunnan jäseneksi (vas.) 185 v. helsingin ortodoksinen seurakunta Seurakunnanvaltuuston ensimmäinen vaali pidettiin helmikuussa 1954. Läyliäisten leirikeskus v. 1964. Juomiskilpailussa ottelevat rovasti A. Kasanko ja agronomi Y. Tchernych. 7

Pienestä suureksi Ortodoksinen kirkko levisi Suomeen jo toisen vuosituhannen alkupuolella. Ortodoksinen väestö asui pääasiassa Laatokan Karjalassa ja Karjalan kannaksella. Kun Suomen sodan seurauksena koko Suomi liitettiin autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan, alkoi myös ortodoksisen kirkon elämässä uusi vaihe. Vähemmistön uskonnosta tuli maan hallitsijan uskonto. Sodan seurauksena Suomeen tuli pysyvästi venäläistä sotaväkeä ja sen mukana venäläisiä kauppiaita, käsityöläisiä ja virkamiehiä. Näin paikkakunnille, joissa ei aiemmin ollut ortodokseja, syntyi paikallinen ortodoksinen väestö. Tältä pohjalta ovat saaneet alkunsa Etelä-Suomen ortodoksiset kaupunkiseurakunnat. Heti sodan jälkeen Helsinkiin sijoitettiin venäläistä sotaväkeä. Kun Helsingistä tehtiin maan uusi pääkaupunki, venäläisten virkamiesten ja kauppiaiden määrä kasvoi huomattavasti. Sielunhoito ja jumalanpalvelukset hoidettiin aluksi sotilaspapiston toimesta, mutta melko pian syntyi tarve perustaa siviiliseurakunta. Väestömäärä oli kuitenkin pieni, alle 300 henkeä. Siksi ensimmäisestä kirkkosuunnitelmasta täytyi luopua, ja arkkitehti Carl Lugvig Engel piirsi nykyisen Kolminaisuuden kirkon suunnitelman. Kirkko valmistui ja vihittiin käyttöön 1827. Tästä tapahtumasta sai Helsingin ortodoksinen seurakunta alkunsa. Kirkkoon saatiin kalusto lakkautetun Taavetin linnoituksen kirkosta ja seurakuntalaisten lahjoituksina. Kaikkien Helsingissä 1800-luvulla rakennettujen kirkkojen kohdalla on mielenkiintoinen yksityiskohta. Tontit, joille kirkot on rakennettu, ovat Helsingin kaupungin omistuksessa. Kaupungin raati luovutti kyseiset tontit seurakuntien hallintaan ikuisiksi ajoiksi, mutta omistusoikeus säilyi kaupungilla. uusi kirkko kalliolle Aluksi seurakunnassa oli vain yksi pappi, mutta 1850-luvulla keisari määräsi, että ottaen huomioon Pyhän Kolminaisuuden kirkon aseman Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupungin kirkkona siellä pitää olla diakoni. Seurakunnan väkiluvun kasvaessa Pyhän Kolminaisuuden kirkko kävi ahtaaksi, ja alettiin suunnitella suurempaa kirkkoa. Kirkon paikka löytyi Katajanokan kallioilta, paikalta, johon oli suunniteltu keisarillista palatsia. Uspenskin katedraali valmistui vuonna 1868. Aluksi siellä toimitettiin jumalanpalveluksia vain sunnuntaisin, mutta kun seurakuntaan saatiin toinen pappi, molemmissa kirkoissa voitiin toimittaa säännölliset jumalanpalvelukset. Yksi mielenkiintoinen episodi tapahtui katedraalin valmistuttua. Osa kalliosta, jolla kirkko seisoo, lohkesi, ja koko kirkon pelättiin sortuvan ja valuvan alas mereen. Asiasta kirjoitettiin Pietariin keisarille ja pyydettiin apua. Keisarilta tuli lyhyt vastauskirje: Ei saa toistua. Tällä keisarillisella käskykirjeellä kalliot ovat pysyneet paikoillaan. suuria muutoksia Suomen ortodoksisten seurakuntien asemassa tapahtui muutos, kun 1890-luvulla Suomen seurakunnista muodostet- 8

Viipurin arkkipiispa Kirill (nykyinen Moskovan ja koko Venäjän patriarkka) kävi 1970-luvulla usein Suomessa. Tässä hän on viettämässä iltaa (punainen paperi kädessä) Läyliäisten leirikeskuksen saunatuvassa. Piispa Aleksanteri vieraili Järvenpäässä 22.10.1967 Unioninkatu 39:ssä sijaitsevan rakennuksen peruskivi laskettiin vuonna 1939. Sitä oli juhlimassa suuri joukko päivällisvieraita. tiin oma hiippakunta. Sitä ennen ne olivat olleet osa laajaa Pietarin hiippakuntaa. Nyt saatiin oma piispa, joka myös asui Suomessa. Maamme itsenäistyminen toi myös muutoksia seurakuntaan. Vähemmistökirkkona ortodoksinen kirkko sai kansankirkon aseman. Kirkon ja seurakuntien hallinto järjestettiin suomalaisen lainsäädännön pohjalta. Kirkon ja seurakuntien virkakieleksi tuli suomi. Tämän toteutuminen tosin vei aikaa papiston heikon suomenkielentaidon takia. Sotien välillä seurakunnan taloudellinen tila heikkeni, ja harkittiin jopa Kolminaisuuden kirkon myyntiä Suomen pankille. Henkilö, joka sai neuvoston päät kääntymään, sanoi: Juudas myi Jeesuksen 30 hopearahasta, mutta te aiotte myydä koko pyhän Kolminaisuuden, Näin myyntiaikeista luovuttiin. Seuraava suuri muutos seurakunnassa oli Karjalan luovutuksen takia muualle Suomeen paenneet evakot. Evakkojen muutto Karjalasta muualle Suomeen oli ainutlaatuinen tapahtuma maailman historiassa. Kun valtioiden rajat sotien seurauksena muuttuvat, väestö jää yleensä asuinsijoilleen. Nyt sataprosenttisesti Karjalan alue tyhjeni suomalaisista. Tämän seurauksena myös Helsingin seurakunta oli uuden haasteen edessä. Lähes yksinomaan venäjänkielinen seurakunta muuttui kaksikieliseksi. Samalla seurakunnan väkiluku lähes kaksinkertaistui. Myös suomenkielisten jumalanpalvelusten määrä lisääntyi. AKTIIVINEN ALUE LAAJENEE Suomenkieliset jumalanpalvelukset toimitettiin vuoteen 1990 saakka pääsääntöisesti pyhän Kolminaisuuden kirkossa ja kirkkoslaavinkieliset Uspenskin katedraalissa. Sodan seurauksena myös hiippakunnan piispan istuin siirtyi Viipurista Helsinkiin. 1960-luvulla valmistuneen Mannerheimintien liiketalon tuotto antoi seurakunnalle mahdollisuudet toiminnan laajentamiseen. Näin päästiin Kruununhaka-keskeisyydestä kohti koko seurakunnan alueella olevien palvelemista. Ensimmäinen askel oli Lohjan työkeskuksen ja Länsi-Uudenmaan alueen papiston toimien perustaminen. Järvenpäässä oli vanhassa puutalossa tsasouna. Sen tilalle rakennettiin nykyinen kirkko. Porvooseen rakennettiin seuraava kirkko ja sen jälkeen Tikkurilaan ja Tapiolaan. Mellunmäen toimintakeskus Itä-Helsingissä on seurakunnan uusin toimipiste. Oman erityisen kunniamaininnan tarvitsevat klaukkalalaiset. He keräsivät talkoilla rahaa ja rakensivat Klaukkalaan oman kirkon, jonka he lahjoittivat seurakunnalle. Samanlaista talkoohenkeä on ollut myös Lohjalla. He rakensivat Metsolan hautausmaalle tsasounan. 185 vuoden aikana pieni Helsingin pyhän Kolminaisuuden seurakunta on kasvanut maamme suurimmaksi seurakunnaksi, jossa on tänä päivänä lähes 20 000 jäsentä. Maahanmuuton ja pakolaisuuden myötä seurakunta on myös hyvin kansainvälinen. Jäsenistössä on edustettuna yli 40 eri kansallisuutta. Myös jumalanpalveluksia toimitetaan säännöllisesti useilla eri kielillä. Pyhän Kolminaisuuden kirkon lisäksi seurakunnan alueella on 12 muuta kirkkoa tai tsasounaa. w TEKSTI HERMAN MERRAS KUVAT seura kunnan ARKISTO JA HERMAN MERRAS Kirjoittaja on toiminut 30 vuotta Pyhän Kolminaisuuden kirkon isännöistijänä. Hänestä kerrotaan lisää venäjänkielisillä sivuilla. 9

teksti ja kuvat mari vainio Teevaaka on ollut Sergejeffillä käytössä vuodesta 1854. Talon omat teet punnitaan edelleen samalla vaa alla. Sergejeffillä tuoksuu tee. Varasto on täynnä maailmalta tulleita erilaisia teelaatuja. Ensimmäiseksi silmiin osuu tuttu paketti - Valamon tee. Sergejeffin teetalon historia on osa Suomen ortodoksisen kirkon historiaa. Tom Serko ja Petra Lepistö-Serko Teestä tukea elämään Kyllä vain, Valamon tee on tunnetuin teelaatumme ja olemme toimittaneet sitä luostarille jo yli viidenkymmenen vuoden ajan, ensin Laatokalle ja nyt Heinävedelle, kertoo yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Petra Lepistö - Serko, joka yhdessä miehensä Tom Serkon kanssa edustaa jo vii- dettä omistajasukupolvea. Rajan taakse kantaakin Sergejeffin historia. Suvun päämies, kauppaneuvos Feodor Ivanovitsh Sergejeff syntyi Jaroslavlissa vaatimattomissa oloissa, mutta tuli jo 1800-luvulla tunnetuksi todellisena kauppamiehenä ja hyväntekijänä. Nuorena Viipuriin puotipojaksi siirtynyt Feodor Sergejeff menestyi hyvin. Porvarioikeudet hän sai vuonna 1872 ja isäntänsä siirtomaakaupan, jossa tee oli yksi pääartikkeleista, hän osti jo seuraavana vuonna. Pian hän laajensi kauppaliikkeensä tukkukaupaksi ja perusti tupakkatehtaan, myöhemmin myös olut- 10

Sergejeffin perheelle omistettu ikoni Uspenskin katedraalissa. panimon, jonka nimeksi tuli F. Sergejeffin Oluttehdas Oy. Vuosisadan lopussa se oli Suomen neljänneksi suurin. - Olemme ylpeitä yrityksemme taustasta, joka on kantanut näin pitkälle, sanoo Lepistö-Serko. - Kauppalehden tietojen mukaan olemme kymmenenneksi vanhin yhä vielä toimiva saman suvun hallussa oleva suomalaisyritys. Sergejeff omisti lisäksi saippuatehtaan. Hän oli myös Kaukasus-öljy-yhtiön perustajajäsen ja huomattava osakas. Hackamanien kanssa hänellä oli oma pankki, joka sittemmin sulautui Kansallis-Osake-Pankkiin. Sergejeffillä oli huomattavia kiinteistöjä Viipurissa ja oman varustamon höyrylaivat seilasivat Lappeenrannan, Imatran ja Viipurin väliä ja aluksista kaksi suurinta kävi jopa Messinassa hakemassa kauppahuoneelle hedelmiä. Suurimmillaan yritys oli 1910, jolloin pelkästään tupakkatehtaassa oli 700 työntekijää. Aktiivista elämää Monipuolisen liiketoiminnan ohessa Sergejeff otti aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen elämään mm. kaupunginvaltuutettuna. Hän toimi pitkään myös Viipurin kreikkalaiskatolisen tuomiokirkon isännöitsijänä ja oli juuri nyt juhlavuottaan viettävän Pyhäin Sergein ja Hermanin Veljeskunnan jäsen lähes sen perustamisesta lähtien. Vähän ennen kuolemaansa hänet valittiin veljeskunnan kunniajäseneksi. - Sukumme muissa haaroissa on edelleen paljon ortodokseja, mutta oma perheeni on luterilainen, kertoo Tom Serkon isä Paul Serko. - Isäni oli alkujaan ortodoksi, äitini luterilainen. Heidän mennessään naimisiin 1930- luvun alkupuolella, halusi äitini vain yhdet häät ja siten isäni luopui ortodoksisuudesta. - Isäni olisi samalla halunnut vaihtaa myös nimemme, mutta isoisäni ei antanut siihen lupaa. Niinpä siskoni syntyi vielä Sergejeffinä, mutta minä muutama vuosi myöhemmin Serkona. - Serko oli teefirman telex-osoite, ja siitä sana napattiin perheen uudeksi nimeksi, muistelee Paul Serko. Runsas käsi Feodor Sergejeff tunnettiin myös runsaskätisenä lahjoittajana. Koska hänellä itsellään ei ollut mahdollisuuksia käydä koulua, vaan hän oli joutunut hankkimaan kaiken tietonsa omin päin, halusi hän tukea erityisesti koulujen perustamista. Hän huolehti siitä, että kotikylä Tsernitsyn sai koulun, samoin Kannaksen koulut saivat häneltä tukea. Sergejeffin varoilla tuettiin erityisesti kouluruokailua. Viipurin venäläinen lyseo ja kansakoulu toimivat Suomen itsenäisyyden alkuvuosina pääosin kauppiaan lahjoitusten varassa. Hän lahjoitti myös puolen miljoonan suuruisen pohjarahaston korkeakoulun perustamiseen. Talvisodan jälkeen Sergejeffin omaisuudesta siirtyi pojan kautta testamenttilahjoituksella suuri osa Helsingin suomalaiselle kauppakorkeakoululle. Sama vastuullisuus jatkuu yrityksessä myös tänä päivänä. - On rauhoittavaa tietää toimivansa oikein, paremman maailman hyväksi, sanoo Petra Lepistö-Serko. Feodor Sergejeff tuki runsailla lahjoituksilla myös Kalevala-seuraa, Viipurin sivistyslaitoksia ja rahoitti urheilijoiden matkoja olympialaisiin. Suomen itsenäistyttyä Sergejeffin lahjoituksista hyötyivät tasapuolisesti niin suojeluskunta kuin työväenyhdistyskin. Omaa Kirkkoaan hän muisti mm. rakennuttamalla Ristimäen ortodoksisen siunauskappelin. Kauppias avusti usein myös yksityisiä ihmisiä, josta hauskana esimerkkinä oluttehtaan portille lauantaiaamulla ilmestyneille pyytäjille annettu markka. Suuri perhe Sergejeffin suurperheeseen kuului jo Feodorin aikoihin monia henkilöitä. Koti oli avoin kaikille. Paul Serko kertoo perheen olevan myös hänelle erityisen rakas. Sen vuoksi hän on suunnitellut suvulle myös oman vaakunan. Luterilaisuudesta huolimatta, perhe kokoontuu joka vuosi helmikuun toisena lauantaina Paulin isoisän isän, Feodor Sergejeffin panihidaan. Suvulla on Uspenskin katedraalissa myös oma ikoninsa, joka osaltaan kantaa perheen ortodoksista traditiota myös tuleville sukupolville. Sergejeffillä ei koskaan tulla unohtamaan kunniakasta, kauas kantanutta suvun historiaa. 11

Esipaimenelta Marttyyrit ja luostarikilvoittelijat Luostarielämän juuret ovat paljolti marttyyrikirkon ajassa. Sen minkä marttyyrit uhrasivat verellään, munkit ja nunnat uhrasivat kilvoittelullaan. Kun valtiokirkko muotoutui 300-luvulla, monet oppineetkin miehet ja naiset vetäytyivät luostarielämään. Siten he elämällään muistuttivat, ettei meillä täällä ole pysyväistä kaupunkia. Luostarikilvoittelijat olivat huutomerkki laitostuvalle valtiokirkolle. Marttyyreista ja luostarikilvoittelijoista ei ole väärin puhua samalla kertaa. Marttyyrit ovat aivan erityisesti Jumalan todistajia, munkit ja nunnat ovat heidän seuraajiaan. Marttyyrit kastettiin verellä, munkit ja nunnat askeettisella ponnistelulla. Askeesi ei ole vain hyveellisen elämän systeemi tai hyveellisen elämän filosofia. Kun se kehittyy mystiseksi ja eläväksi, siitä tulee rakkauden kautta aktiivista osallistumista Jumalan elämään Pyhässä Hengessä. Yksikään luostarikilvoittelija ei voi täysin elää itsekseen, vaikka kilvoitukseen kuuluukin eläminen siveellisessä puhtaudessa ja riippumattomuudessa. Kun munkki tai nunna on Jumalan rakkauden läpitunkema, hän myös rakastaa toisia ihmisiä, niin ystäviään kuin vihollisiaan, ja kaikkia luotuja olentoja. Iisak Syyrialainen on sanonut: Palaessaan rakkaudesta koko luomakuntaa kohtaan, ihmisiä, eläimiä, paholaisia, kaikkia eläviä olentoja kohtaan, munkki täyttyy siinä määrin armeliaisuudella, että hän rukoilee vieläpä luontokappaleidenkin puolesta. Omistautuminen luostarikilvoitteluun on kaikkina aikoina, ei vähiten omana aikanamme, merkinnyt asettumista alttiiksi myös aivan konkreettiselle marttyyriudelle. Sitoutuminen kirkon opetukseen ja ristin todistukseen voi johtaa marttyyriuteen myös maailmassa, ihmisten keskellä elettäessä. Vahva todistus tästä on Venäjän kirkon historia kommunismin kaudella. Vuonna 1927 Venäjällä oli 29 584 toimivaa kirkkoa, vuonna 1940 näitä oli alle 500. Miljoonat kristityt, papit ja luostareiden asukkaat menehtyivät Stalinin vainoissa. On arvioitu, että vuosien 1917 ja 1935 välisenä aikana lähes 100 000 pappia kohtasi ennenaikaisen kuoleman. Vainon kohteeksi joutuneitten munkkien ja nunnien määrää tuskin osaamme arvioida. Emme ulkopuolisina voi edes kuvitella sitä inhimillistä kärsimystä ja kidutusta, jota kristiveljiemme ja -sisariemme elämään tuolloin liittyi. Niinpä olemme omassa lähihistoriassamme joutuneet todistamaan lukuisia rajuja ja julmia marttyyrikohtaloita. Mutta olemme myös saaneet todistuksia tämän kärsimyksen ja kilvoittelun siunauksellisuudesta. Marttyyrius on keskittymistä olen- naisimpaan. Äärimmilleen ahdistettuna ihmisen on pakkokin oppia varjelemaan sydäntään. Ja paradoksaalisesti, vankilan rajattu tila monesti merkitsee suurinta mahdollista sisäistä vapautta. Kun kaikki on riistetty, otettu pois, jäljelle jää oleellisin. Marttyyrilta kaikki on mennyttä, paitsi sielun pelastus. Sitä kukaan ei voi ottaa pois. Kärsimys, jonka voisi ajatella tuottavan vain katkeruutta, muuntuu ristin totuuden todistajassa, marttyyrissa, kirkastavaksi, puhdistavaksi tapahtumaksi. Marttyyrin todistus ei ole argumentointia tai oikeassa olemista, vaan osallisuutta ristiin, ylösnousemukseen ja uuteen luomakuntaan. Marttyyrien todistuksella on näin myös vahva yhdistävä viesti eri kirkoissa. Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams on todennut, että jos haluamme nähdä myötäelämisen, lähimmäisten auttamisen ja palvelemisen hengen heräävän uudelleen yhteiskunnassamme, on meidän ymmärrettävä, missä inhimillisen kauneuden ja arvokkuuden juuret pohjimmiltaan ovat. Ne ovat siinä marttyyrien todistuksessa, joka kertoo meille jotakin ainutkertaista inhimillisestä arvokkuudesta. Samalla marttyyrin todistus muistuttaa myös siitä, että ihmiset on luotu iloitsemaan. Iloitessamme luonnon kauneudesta ja maan antimista, kuten myös kun olemme iloisia luovuudesta ja inhimillisen kulttuurin saavutuksista, iloitsemme pohjimmiltamme Jumalan lahjoista. Ilomme on siis Jumalan ylistystä. Marttyyrien ja luostarikilvoittelijoiden uskontodistus kantaa. Se avaa jokaiselle, myös meille kristityille tänään, uuden, laajemman näköalan tarkastella maailmaa. Kristinuskon voitto on aina ollut erityisellä tavalla luopumisessa, kärsimyksessä ja uhrissa. Näin on myös omana aikanamme. Tie ylösnousemukseen kulkee yhä ristin kautta. Suuren viikon jumalanpalveluksissa tämä ristin totuus ja siunaus eletään vaikuttavasti todeksi. Pääsiäisen riemun lähtökohdan muodostaa edeltävä suuren paaston kilvoittelu. Siihen kuuluu oleellisena osana ankaraakin itsetutkistelua. Se ei aina ole helppoa. Mutta surumielisyydessään tämä itsetutkistelu synnyttää sisäämme sitä Kristuksen valoa, joka pääsiäisyön riemussa niin konkreettisella tavalla voittaa pimeyden. Tämän kirkastuneen pimeyden kohtaamiseen saamme paljon tukea marttyyrien ja luostarikilvoittelijoiden elämäkerroista ja opetuksista. Kristittynä omalla kohdallamme emme koskaan saa ulkoistaa luostariin kilvoittelua ja vapaaehtoista luopumista elämän paljosta tarpeettomasta puuhasta ja tavarasta. Mutta luostariväki antaa erinomaisen esimerkin omalle hengelliselle tiellemme. Valoisaa pääsiäisaikaa ja kevättä. 12

Pingstliturgin förrättas enligt den nya svenska översättningen på Den Heliga Treenighetens dag den 27 maj kl 10 i Uspenskijkatedralen. Gudstjänsten förrättas under metropolit Ambrosius ledning. I den deltar också den rumänska ortodoxa kyrkans biskop Macarie från Stockholm samt präster från både Finland och Sverige. Gudtjänsten visas i Yle Fem samma eftermiddag, samt förkortat i Sveriges tv på hösten. Liturgi på nutidssvenska på Pingsten Enligt den ortodoxa kyrkans tradition har alla rätt att tillbe Gud på sitt eget språk. Snart kan man göra det på en vacker idiomatisk nutidssvenska, som samtidigt är trogen den östkyrkliga liturgiska traditionen. På pingsten tas en ny översättning av Johannes Chrysostomos liturgi i bruk vid en televiserad gudstjänst i Uspenskijkatedralen, frukten av ett ambitiöst flerårigt projekt. Foto Vlada Wahlstén Chrysostomosliturgin skrevs på grekiska. De första svenska utgåvorna utkom i medlet av 1800-talet, men det är oklart om de någonsin använts i gudstjänstlivet. Mer inflytelserika har Tito Colliander och Christofer Klassons översättningar varit, utgivna 1958 i Helsing fors respektive 1973 i Stockholm. Men båda dras med innehållsliga brister och deras språkdräkt är ohjälpligt föråldrade. Behovet av en ny svensk översättning har varit uppenbart. Planeringen inleddes 2009 med metropoliten av Helsingfors Ambrosius välsignelse. Avsikten var från första början att arbetet skulle utföras av finlands svenska och rikssvenska krafter gemensamt, även om arbetet administrerats från Finland. Projektet har fått betydande finansiellt stöd av Föreningen Konstsamfundet, Svenska Kulturfonden samt Stiftelsen Tre Smeder. Gränsöverskridande arbete Projektet har letts av fader Mikael Sundkvist, teologie doktor, präst vid ortodoxa kyrkan i Vanda med också en bakgrund som kyrkoherde i Finska ortodoxa församlingen i Stockholm. Redaktionskommittén har haft två medlemmar från Finland fader Mikael själv och fader Sergius Colliander och två från Sverige, Michael Hjälm och Paul Nordgren. Också i de olika bredare referens grupperna och bland de otaliga sakkunniga som bidragit finns experter från båda sidor av Bottenviken. Hur har det samarbetet löpt? - Bra! En utmaning har varit att vi från Finland haft ett tydligt uppdrag och mandat av metropoliten: sök en så bra svenska som möjligt, säger fader Mikael. - De från Sverige har satt större vikt vid det förväntade mottagandet, vilket påverkat en del val. I Sverige finns grupper som bett på svenska på ett visst sätt i tiotals år och vant sig vid det. Andra svenskar inom olika nationella ortodoxa kyrkor kan känna sig främmande för uttryck som inte påminner om det vana slaviska, serbiska eller grekiska. - Vi ställdes ofta inför frågan hur lösgöra sig från de äldre översättningarna, där rytmen, satskonstruktionen och Översättningsprojektets ledare fader Mikael Sundkvist förrättar liturgi för huvudstadsregionens svenska ortodoxa skolelever på Klara Torsdagen uttrycken ofta kan vara konstig. Utmaningen var att finna uttryck på fungerande nusvenska där grekiskan inte lyser igenom, men som samtidigt är troget den ortodoxa andan, förklarar fader Mikael. En unik prestation Nyöversättningen godkändes för bruk tills vidare av kyrkans biskopsmöte den 27 mars. Ambrosius är nöjd. - Översättningen är en unik prestation av två orsaker. För första gången någonsin har liturgin översatts till svenska av Nordens främsta experter. Samtidigt är detta Finlands ortodoxa kyrkas bidrag till hela Skandinavien, säger han. Max Arhippainen (ordförande för Ekdosis rf, som har haft hand om projektstyrningen och administrationen i Finland) 13

Страницы на русском языке Текст и фото Николай Тарунтаев Приходу 185 В этом году Хельсинкскому православному приходу исполняется 185 лет. Став столицей Финляндии, Гельсингфорс не имел ни одного православного храма, где смогли бы собраться все православные прихожане. Имелись церкви полковые, госпитальные, но они были слишком малы для того количества верующих, которых к тому времени насчитывалось уже более 200 человек, что составляло 3% населения столицы. Свой храм стал необходим, и его решили построить в незастроенном тогда центре города, где возвышалось только здание Сената. Собранные на его постройку 10 тыс. рублей прихожане передали генерал-губернатору города А.А.Закревскому, который выделил из казны ещё 40 тыс. рублей. 5 августа 1824 года Синод одобрил проект архитектора К-Г. Энгеля, а 28 апреля 1825 года А.А. Закревский положил закладной камень в фундамент будущего ампирного храма. Строительство велось под руководством военного инженера генерал-майора Штрейтерфельдта. Подряд на постройку принял на себя коммерции советник Егор Ушаков, который и стал потом первым церковным старостой. В постройке храма принимали участие все верующие. С острова Уттер был «Однажды храм навестила делегация из Голландии во главе с её послом и премьер-министрами. Увидев храмовые иконы и их возраст, они заявили, что подобные ценности в их стране хранятся только в музеях!» привезён вырубленный гранит для облицовки фундамента, а кирпич на его постройку доставил с собственного кирпичного завода сам Е.Ушаков. И вот, 14 августа 1827 года состоялось его торжественное освящение. При стечении большого количества прихожан, построенных в шеренгу войск и местных жителей, его совершил епископ Ревельский, викарий СПб, Никанор. Ранее таких торжеств финны не видели в течение всей своей жизни. О нём вспоминали потом много лет. В 1831 году церковь впервые посетил российский император. Экипаж Николая I остановился у ворот храма, а на паперти его встретил настоятель о. А.Малозёмов в полном облачении, святой водой и крестом в руках. Государь приложился к кресту и был окроплён святой водой. А в 1876 году состоялось одно из самых знаменательных событий в истории храма, когда его посетил Император Александр II вместе со своим сыном, цесаревичем Александром (будущим Императором Александром III), и 8- летним внуком Николаем (будущим Императором Николаем II). С годами приход разрастался. В 1868 году был освящён Успенский собор, который стал главным собором прихода. В октябре 1913 года было построено и освящено здание, где разместились 14

30 ЛЕТ СТАРОСТОЙ В день входа Господня в Иерусалим, первого апреля с.г., прихожане Свято-Троицкой церкви пели «Многая лета» Герману Меррасу. Ровно 30 лет назад он стал старостой этого храма. Герман вырос в церкви. Его отец, Лев, был настоятелем в Лаппеенранта. Герман там еще привык к службам на церковно-славянском языке, и когда в 90-х годах церковно-славянские службы перешли из Успенского кафедрального собора в Свято-Троицкую церковь, это понравилось ему. «Приход пришёл за мной», шутит Герман. Спрашиваю, что за время добровольного его служения особенно запомнилось? - Самые дорогие воспоминания - все относятся к большим церковным и престольным праздникам, - говорит Герман. - Надолго запомнится Благовещенье, 25 марта сего года, когда греки, сербы и русские служили вместе. Свято-Троицкая церковь особенная и уникальная во всём православном мире она интернациональная! В этом году исполнится 40 лет с того дня, как Герман стал учительствовать в школе, и продолжает трудиться в Киркконумми. Пожелаем ему многая и благая лета! Текст Влада Валстен Фото Паси Пейпонен Крестный ход в Свято-Троицкой церкви в конце 80-х годов. Слева в чёрном костюме Герман Меррас. детский дом, дом престарелых и церковь во имя мучениц Веры, Софии, Надежды и Любви. Ильинская церковь на православном кладбище была построена в 1958 году. С 1827 года по настоящее время в приходе работали 14 настоятелей, но о судьбе двоих из них хотелось бы сказать отдельно. С 1935 по 1944 годы настоятелем прихода был протоиерей Симеон Окулов. Но годы его служения совпали с тяжёлым временем войны. В феврале 1944 года, после длительной ночной бомбардировки, которую он переждал в бомбоубежище Кафедрального собора, о Симеон вернулся в свою квартиру в приходской дом с тем, чтобы пойти в Св.-Троицкую церковь на венчание. Но на Унионской улице (Unioninkatu) сердце настоятеля не выдержало, и он упал замертво. Ему было всего 53 года. С 1914 по 1917 гг. настоятелем прихода был протоиерей Александр Хотовицкий (причислен к лику святых в 1994 г.). По его инициативе был создан Приходской листок, который выпускается и сейчас. В Св.- Троицкой церкви и Успенском соборе в 1916 году была установлена Голгофа. В тяжёлые годы Великой войны осуществлялась опека прихожанами над ранеными воинами, которые находились на излечении в гельсингфорских госпиталях. Он стал последним настоятелем Хельсинкского православного прихода времён Российской империи. На день своего 185-летия Хельсинкский православный приход насчитывает почти 20 тысяч прихожан. Настоятель Маркку Салминен, 24 священника и 10 дьяконов ведут в нём свои службы, а 12 регентов управляют церковными хорами. Хочу пожелать нашим прихожанам успешно отметить юбилей нашего прихода и успешно отпраздновать 200-летие Хельсинки, как столицы Финляндии. 15

Isä Timo kertoo, että seurakuntaan liittyy hänen osaltaan neljä vaihetta: Ensimmäinen vaihe oli Tarjan kanssa tutustuminen ortodoksisuuteen ja seurakuntaan ja siihen liittyminen. Toinen vaihe oli 10 vuoden ajanjakso metropoliitta Johanneksen sihteerinä. Seurakunnan pappina työskentely ja samalla uusi näkökulma suhteessa seurakuntaan oli kolmas vaihe, ja nyt eläkkeellä ollessa on menossa taas uusi vaihe seurakunnan elämään osallistujana. Tarja aloitti uskonnonopetuksen 1970-luvun alussa, ja jatkoi työtään vuoteen 2005 asti kasvattaen monta uutta sukupolvea ortodokseja samalla osallistuen monin tavoin aktiivisesti erilaisiin uskonnonopetuksen foorumeihin. Hän kirjoitti uskonnon oppikirjoja. Seurakuntalehden toimittaminenkin tuli hänelle tutuksi. Lähetyspiiri oli Tarjalle vuosia tärkeä toimintaympäristö. Isä Timon toimiessa pappina Tarjan vastuulla oli myös pappilan kodinhoito ja neljän lapsen kasvattaminen. Molempien opiskeltua teologiaa Timo ja Tarja olivat 60-luvun alussa töissä Johanneksen seurakunnassa. Samaan aikaan he kiinnostuivat ortodoksisuudesta ja alkoivat käydä jumalanpalveluksissa, ensin Kolminaisuuden kirkon suomenkielisissä palveluksissa ja sitten Uspenskissa, slaavinkielisissä palveluksissa. Yhteyksiä ja tuttavuuksia seurakuntaan alkoi muodostua - Kirill Gluschkoff, aktiivinen venäjänkielinen nuori ja hänen tuleva vaimonsa Marianne Flinckenberg ottivat heihin yhteyttä. Ystävyys syntyi. Aktiivinen 60-luku Venäjänkieliset nuoret olivat aktiivisia ja järjestivät itse itselleen toimintaa. He pitivät nuorisokerhoa, järjestivät kokouksia, näytelmiä, juhlia ja ruokailuja. Toiminta oli uutta, sillä suomenkielisillä oli oma nuorisotyönsä ja vanhat venäjänkieliset eivät järjestäneet nuorisotoimintaa. Alexander Korelin ja Mikael Kriisin olivat uuden aktiivisen toiminnan keskushahmoja, mukana olivat TEKSTI MARIA LAMPINEN KUVAT TIINA MAKKONEN Puoli vuosisataa Isä Timo ja Tarja, seurakuntalaisten hyvin tuntema pariskunta, asettuu kirjojen, kukkien ja ikonien keskelle kodissaan pappilatalossa muistelemaan 1960 80 -lukuja. Kissat pyörivät pöydän ympärillä. 16

seurakunnassa { } 60-luvulla ryssänkuvat muuttuivat yleisessä kielenkäytössä ikoneiksi, niitä alettiin arvostaa. Tatjana Wilenius ja Wladimir Sobolew, Mika Artala ja monet muut myöhemmät vaikuttajat. Suomenkielisyydestään huolimatta Lehmuskosket olivat tervetulleita mukaan. Slaavilaiset ortodoksit olivat hyvin aktiivisia, ja saivat ihmiset mukaan myös seurakunnan vaaleissa. Tästä syystä tuohon aikaan seurakunnan luottamuselimissä enemmistö olikin venäläistaustaisia, muistelevat Lehmuskosket. Kielirajat olivat aika tiukkoja. Isä Timo kertoo, kuinka 60-luvulla ortodoksisuus alkoi olla huomattavasti salonkikelpoisempaa kuin aiemmin. Ikonimaalaus ja kirkkomusiikki alkoivat tulla tunnetuiksi yhtenäiskulttuurin murtuessa, ja ortodoksisuus sai uudella tavalla hengitystilaa. Ryssänkuvat muuttuivat yleisessä kielenkäytössä ikoneiksi, niitä alettiin arvostaa. Ekumenia voimistui ja ekumeeniset rukousviikot alkoivat. Luterilaiset papit tulivat uudella tavalla tietoiseksi ortodoksisuudesta. Levytyksiä ortodoksisesta kirkkomusiikista tehtiin, Collianderin kirjat suomennettiin. Ortodoksi saattoi olla koulussa aika hiljaa omasta uskostaan, mutta 60-luvun moniarvoisuus toi isä Timon mukaan vapautta. - Uudessa henkisessä ja poliittisessa kulttuurissa itäistä kulttuuria ja sivistystä alettiin arvostaa enemmän, ja ortodoksisuus koki saman. Yhteiskunta hyväksyi itäistä perintöämme uudella tavalla, mutta kirkon sisällä ei osattu tätä oikein ymmärtää, miettii isä Timo, joka itsekin on hengeltään 60-lukulainen. Moni ihminen koki, että vanhat hyvät arvot, koti, uskonto ja isänmaa romutettiin. Seurakunnassa toimi tuolloin kirkkoherrana isä Mikael Kasanko, ja muina pappeina isä Niilo Karjomaa, isä Arvi Karpov ja värikäs isä Tapani Repo. 60-luvulla Helsingin lisäksi seurakunnassa toimitettiin jumalanpalveluksia Järvenpäässä ja satunnaisesti Hangossa. Silloin perustettiin myös Lohjalle toimintakeskus Länsi-Uudenmaan työtä varten ja sen ensimmäiseksi papiksi tuli isä Aleksander Korelin.Isä Teppo Siili 17

modernisoi ja järjesti seurakunnan nuorisotyötä vaimonsa Pirkon kanssa. 1960-luvulla isä Timo muistaa käyneensä ensimmäistä kertaa Läyliäisissä, nuorisolle rakkaassa Kaunisniemen leirikeskuksessa. Tuolloin mukana oli myös Aki Houtsonen ONL:sta. Lehmuskosket muistelevat monia 60-luvun toimijoita seurakunnassa. Seni Haapimaa oli tuolloin uskonnonopettaja ja keskeinen vaikuttaja alalla. Pauli Koukkunen toimi kanttorina, ja Uspenskin katedraalissa oli kanttorina Peter Mirolybov. Kriisin ja Korelin ennen papiksivihkimistään. Siina Taulamo oli legendaarinen lähetystyön käynnistäjä koko Suomen ortodoksisessa kirkossa. Kirkkokahveja ja muita viikoittaisia yhteisiä tapaamisia ei ollut samalla tavoin kuin nykyisin, mutta tiistaiseura ja torstaikerho sekä Ortodoksinen Ylioppilasliitto toimivat Helsingissä. Suomenkielistyvä 70-luku 60- ja 70- luvun vaihteessa kirkkoherra Kasanko jäi eläkkeelle ja isä Alexander Korelin tuli seuraajaksi. Isä Teppo Siili liitti Lehmuskosket ortodoksiseen kirkkoon v. 1971. Pieni Marija-tytär liittyi vanhempien mukana. Isä Timon ja Tarjan ortodoksisiksi kummeiksi tulivat Kirill ja Marianne. Ortodoksiksi kääntyminen oli siihen aikaan harvinaista. Lehmuskoskilta kyseltiin, oliko heidän suvuissaan ortodokseja. Kirkkoon liittyjiä kutsuttiin käännynnäisiksi, ja ajateltiin, etteivät he välttämättä ymmärrä ortodoksisuutta. Aikaisemmista liittyjistä Tito Colliander oli tunnetuin. Valitettavasti hyvin monet ortodoksit kääntyivät siihen aikaan luterilaiseksi. Kolminaisuuden kirkossa oli harrasta seurakuntaväkeä, ja sieltä löytyi myös ystäviä ja myöhemmin perheen muille lapsille kummit. Tarja muistelee, että välillä oli vaikeaa saada vilkkaita lapsia pysymään tarpeeksi hiljaa jumalanpalveluksissa. Suomalaiset ortodoksit aktivoituivat ja 1970-luvulla tuli ensimmäisen kerran suomenkielisten enemmistö hallintoelimiin. Kielimuurit alkoivat murentua. 70-luvulla seurakunta kasvoi ja toimipisteiden määrä lisääntyi. Vaikka kirkkoja ei vielä ollut, Tikkurilassa ja Tapiolassa toimitettiin jo palveluksia, samoin kuin Porvoossa sekä hautausmaan kirkossa. Keskustan seurakuntasali oli ollut vuokrattuna, ja se saatiin takaisin. Seurakunta käytti paljon rahaa lapsiin ja nuoriin. Uskonnonopetukseen panostettiin ja maksettiin suuri osan uskonnonopettajien palkoista. Perustettiin paljon kerhoja, ja seurakuntalehti Uskon Viesti oli laajentunut. Ikävä kriisi, josta seurakunta sai julkisuutta, oli Pappilatalon saneeraus, jossa tilavat asunnot pilkottiin pienemmiksi. Sakramenttien toimittamisessakin tapahtui muutoksia. Sairaanvoitelun sakramentin toimittaminen alkoi palautua seurakuntaan. Suurin muutos oli vuoden 1971 uudistus, että synnintunnustus ei ollut pakollinen ehtoollisella käydessä. Tämä aiheutti seurakuntalaisissa hämmennystä. Se merkitsi isä Timon ja Tarjan mukaan ehtoollisellakäynnin selkeää lisääntymistä, mutta toisaalta synnintunnustuksella käymisten vähenemistä. Silloin koululaisten jumalanpalveluksen aikana papit saattoivat ottaa lapsia koko palveluksen ajan synnintunnustukselle. Nykyisin ei näin enää toimita. Lehmuskosket muistelevat, että 60- ja 70- luvuilla paastoaminen oli vähäistä, johon varmasti vaikuttivat seka-avioliitot. Oli perheitä, joissa paastottiin, mutta siitä ei tehty numeroa. Nykyisin aktiiviset seurakuntalaiset tajuavat paaston, ja olisivat loukkaantuneita, jos paastoaikana tarjottaisiin seurakunnassa liharuokaa, miettivät Lehmuskosket. hyväksyvä 80-luku Isä Timo vihittiin papiksi 1980 ja toimi seurakunnassa uskonnonopettajana ensimmäisen pappisvuotensa ajan. Isä Tapani Revon kuoltua kesällä 1981, isä Timo valittiin seurakunnan toimeen ja perhe muutti pappilataloon. Oli historiallista, että isä Timon valinnan yhteydessä seurakunnan venäläiset äänestivät suomenkielistä pappia. - Näin tehtiin ehkä ensimmäistä kertaa, isä Timo kertoo. Papiston elämä oli toisenlaista kuin nykyisin, vapaata oli vain päivä viikossa, jos mahdollista. Jumalanpalvelusten toimittamista vapaapäivinä ei laskettu työksi. Isä Timon mielestä työ oli usein uuvuttavaa, mutta myös tavattoman palkitsevaa. Mieluisaksi tehtäväksi tuli myös katekumeenikerhon vetäminen, sekä ruotsinkielinen toiminta. Isä Alexander veti seurakunnassa käynnistettyä raamattupiiriä. Muuta toimintaa oli jo paljon: Isä Juhani Härkin uudisti nuorisotyötä ja Kaunisniemeen rakennettiin kirkko. Petter Martiskainen oli nuorisotyöntekijä, ja seurakunnassa oli oma nuorisopappi. Tarja oli nuorisotyöaktiivi, ja muistelee, miten leirejä vedettiin pienellä porukalla. Klaudia Koukkunen toimi emäntänä, eikä silloin tunteja laskettu. Seurakunnassa sai tehdä todella monenlaista vapaaehtoistyötä. Diakoniatyö oli silloinkin toimivaa ja hyvää, pioneerityötä, sekä palkallista ja varsin uhrautuvaa. - 80-luvulla oli jo hyvin hyväksyttyä kääntyä ortodoksiksi, toteavat isä Timo ja Tarja. Eläkkeellä olevat Lehmuskosket ovat mukana edelleen aktiivisesti seurakunnan toiminnassa, mutta nyt seurakuntalaisina osallistuen toimintaan voimiensa mukaan, kertoo Tarja tapaamisen lopuksi sohvalla istuen ja kissaa silittäen. Ilta hämärtyy, ja isä Timo käy lepäämään. Uusi lapsenlapsi on syntynyt tällä viikolla, nuorin seitsemästä. 18

LITURGIA RUOTSIKSI Helluntaina 27.5. Uspenskin katedraalissa toimitetaan poikkeuksellisesti liturgia ruotsiksi. Tilaisuus on ainutlaatuinen, sillä silloin kuullaan ensimmäisen kerran uusi ruotsinnos Johannes Krysostomoksen liturgiasta, jonka piispankokous on vastikään hyväksynyt koekäyttöön. Käännöstyö kesti kaksi vuotta. Työtä tehtiin monessa vaiheessa ja siihen osallistui monia ihmisiä sekä kirkon sisältä että sen ulkopuolelta Suomesta ja Ruotsista. Rahoitus työhön tuli suomenruotsalaisilta säätiöiltä. - Kyllä se oli tosi iso urakka, toteaa teologian tohtori, pastori Mikael Sundkvist, joka toimi projektin johtajana. Tähän asti käytössä on ollut kaksi ruotsinkielistä liturgiatekstiä, jotka molemmat on käännetty kirkkoslaavista. Uusin käännös on tehty suoraan alkukielestä eli kreikasta. Uusi käännöstyö käynnistyi siten, että filologi teki alkukielisestä tekstistä tekstianalyysin. Sen jälkeen tekstistä teetettiin kaksi täysin toisistaan riippumatonta raakakäännöstä. Niiden pohjata lähdettiin työstämään erilaisten välivaiheiden kautta valmista tekstiä. - Aiemmat käännökset olivat vanhahtavia ja osin epätarkkoja. Metropoliitta Ambrosius on koko ajan ollut aktiivisesti mukana seuraamassa käännöstyön edistymistä, isä Mikael kiittelee. Kiitosta tulee myös metropoliitalta: Käännös on uniikki saavutus kahdesta syystä. Nyt ensimmäistä kertaa historiassa on ortodoksisen liturgian kään- Prästen ber stilla: Till dig, människoälskande Herre, överlämnar vi hela vårt liv, till dig sätter vi vårt hopp. Vi åkallar dig, bönfaller och ber: gör oss värdiga att vid detta heliga och andliga bord med rent uppsåt ta del av dina himmelska och vördnadsbjudande mysterier, till förlåtelse för våra synder och felsteg, till gemenskap med den Helige Ande och arvsrätt till himmelriket, till frimodighet inför dig, men inte till dom eller fördömelse. Högt: Och gör oss värdiga, Herre, att utan fördömelse frimodigt kalla dig, himmelske Gud, för Fader och säga: Prästen: Frid med er alla. Kören: Och med din ande. Diakonen: Böj era huvuden inför Herren. Kören: Inför dig, Herre. Ruotsinkielinen liturgia Pyhän Kolminaisuuden päivänä 27.5. klo 10 Uspenskin katedraalissa. Palvelus toimitetaan metropoliitta Ambrosiuksen johdolla. Siihen osallistuu papistoa sekä Ruotsista että Suomesta. Paikalla on myös Romanian ortodoksisen kirkon piispa Macarie Tukholmasta. nös tehty ruotsin kielellä pohjoismaiden parhaiden asiantuntijoiden voimin. Tämä on samalla Suomen ortodoksisen kirkon kontribuutio koko Skandinaviaan. Toiseksi, jakamattoman kirkon perinteen mukaan kristittyjen tulee aina saada ylistää Jumalaa omalla äidinkielellään. Kirjailija Johannes Salminen on sanonut: Ortodoksinen liturgia on Bysantin ja Kreikan hengellisen kulttuurin syvin ja elävin ilmaus nyky-suomessa. SYKSYLLÄ POHJOISMAIHIN Vaikka käännöstyön on tilannut Suomen ortodoksinen kirkko, on se herättänyt kiinnostusta myös muissa Pohjoismaissa. Yleisradion ruotsinkielinen kanava Yle Fem ehdotti, että uudelleen käännetty liturgia televisioitaisiin. Esitysajaksi toivottiin helluntaita ja paikaksi Uspenskin katedraalia. Sekä piispa että kirkkoherra hyväksyivät ehdotuksen. Yle Fem esittää liturgian kanavallaan heti helluntaina puolitoistatuntisena lähetyksenä. Ruotsin TV-yhtiö SVT editoi lähetyksestä 45 minuuttia kestävän koosteen, jota esitetään syksyllä muissa Pohjoismaissa. Tämä käännöstyö on valmis, mutta ruotsinnokset jatkuvat. - Tarkoitus olisi kääntää kirkollisia tekstejä lisää ja julkaista sitten kokonainen ruotsinkielinen käsikirja, Mikael Sundkvist suunnittelee. Ruotsinkielisestä liturgiasta kerrotaan myös ruotsiksi sivulla 13. TIINA MAKKONEN 19

Helsingin ortodoksinen seurakunta 185 vuotta Kesän temppelijuhlat seurakunnan alueella Merkkivuoteen liittyy varsinaisia juhlapraasniekkoja, mutta juhlavuoden on tarkoitus näkyä kesän kaikissa praasniekoissa. JUHLAVUODEN ESIJUHLA To 17.5. Tikkurilan Kristuksen taivaaseen astumisen kirkon praasniekka Samalla juhlitaan sitä, että Tikkurilan kirkon valmistumisesta on tullut kuluneeksi 15 vuotta. SEURAKUNNAN 185-VUOTISJUHLA Su 27.5. Pyhän Kolminaisuuden kirkon praasniekka ja kirkkorakennuksen 185-vuotisjuhla Pe 25.5. klo 18.00 parastasis (sl) La 26.5. klo 10.00 liturgia ja litania (sl) La 26.5. klo 16.30 seppelten lasku ja litania (su/sl) hautausmaalla La 26.5. klo 18.00 juhlavigilia (sl) Su 27.5. klo 9.00 vedenpyhitys Su 27.5. klo klo 9.30 liturgia, ristisaatto ja Unioninkadun siunaaminen (su/sl). Palveluksen toimittaa arkkipiispa Leo yhdessä papiston kanssa. Su 27.5. juhlapalveluksen jälkeen pihajuhla Pyhän Kolminaisuuden kirkon pihalla (ruokailu ja ohjelmaa) Su 27.5. n. klo 15.00 helluntain ehtoopalvelus (su/sl) PÄÄTÖSJUHLA Ke 15.8. Uspenskin katedraalin praasniekka Ti 14.8. klo 16.00 litaniat haudoilla hautausmaalla Ti 14.8. klo 18.00 juhlavigilia (su/sl), minkä jälkeen teeilta Uspenskin kryptassa ja pihassa Ke 15.8. klo 9.30 liturgia, ristisaatto ja vedenpyhitys (su/sl), minkä jälkeen praasniekkajuhla Uspenskin katedraalin pihalla Ke 15.8. klo 18.00 akatistos (su/sl) Pyhän Kolminaisuuden kirkossa To 16.8. klo 20 Uspenie-vokaalidraama Uspenskin katedraalissa JÄLKIJUHLA To 30.8. Mellunmäen Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelin praasniekka 20