LEHDISTÖTIEDOTE. julkaistavissa 27.1.2011, klo 16.00 VUODEN BETONIRAKENNE 2010 PYHÄN LAURIN KAPPELI, VANTAA



Samankaltaiset tiedostot
Seinäjoen uuden kirjaston suunnittelu perustuu JKMM Arkkitehtien vuonna 2008 järjestettyyn arkkitehtikutsukilpailun voittoon.

Vuoden valaistuskohde kilpailu järjestettiin nyt kolmannentoista kerran.

Julkisivuteko palkinto

VUOSAAREN MELUSEINÄN RAKENTEET

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

Säätiön tarkoitus.

Vuoden Betonirakenne 2013 Kirjastosilta, Turku

Vuoden betonirakenne 2012 Kunniamaininta:

Vuoden valaistuskohde -kilpailu järjestettiin nyt neljännentoista kerran.

Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry

CV 1 2 / JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja

Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Heka Länsisatamankatu 23, Helsinki

Kangasala-talo, Kangasala

Kruunuvuorenrannan koonta-asema

myös kellarikerroksen maanpaineseinissä. LakkaLaineen harkkoulkoseinien pinnat on rapattu Lakkarappauslaastilla.

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Helsingin kaupunki / pelastuslaitos / Sami Hämäläinen

PERTTI KUKKONEN TAITEELLISTA BETONIA BETONISTA TAIDETTA

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO. Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut

Osaammeko hyödyntää betonin mahdollisuudet?

Asunto Oy Flooranaukio ja Kumpulan Kiinteistöt Oy Lontoonkuja, Helsinki

Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys

Pertti Kukkonen TAITEELLISTA BETONIA BETONISTA TAIDETTA

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA

Vuoden valaistuskohde kilpailu järjestettiin nyt kahdennentoista kerran.

Hannu Jaakkola, arkkitehti Minna Lukander, arkkitehti Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Kari Miettinen. synt. Kuopiossa Koulutus: DI / Oulun yliopisto rakentamistekniikan osasto 1987

Petra Tammisto, maisema-arkkitehti Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja

Puun tarjoamat mahdollisuudet suuriin rakennuksiin

Talo Viimsissä. Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni

MARITTA KOIVISTO / PÄÄTOIMITTAJA / ARKKITEHTI SAFA BETONI / RAKENNUSTUOTETEOLLISUUS RTT RY

Betoniteollisuuden asennusekskursio Norjaan

Concrete in Future - Seminaari. Betonista on moneksi Betoni kestää Betoni ei katoa Oikea materiaali oikeaan paikkaan

Kari Miettinen. synt. Kuopiossa Koulutus: DI / Oulun yliopisto rakentamistekniikan osasto 1987

Pöytäkirja 12 /2015 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa


BETONI Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

TENNISPALATSIN PERUSKORJAUS JA MUUTOSTYÖ - VUODEN BETONIRAKENNE 1998

Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Markku Weckman, rakennuslupajaoston varapuheenjohtaja, varajäsen

Jari Lonka, arkkitehti, L Arkkitehdit Oy Teemu Seppälä, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin työpistettä. metro 2015

DIAK KALASATAMA. Tärkeintä on ammattiin valmistuvien. yksilöllinen ja ammatillinen kasvu. Se edellyttää

Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

PAJA UUDISRAKENNUS KASARMINMÄEN HISTORIALLISELLE KAMPUKSELLE

Käpylän elävä keskipiste

Väinö Pokki, rakennuslupajaoston puheenjohtaja

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari

Keskustakirjasto. Puujulkisivut, vuoropuhelu

Lahden arkkitehtuuripoli0ikka ja taide kaupunki0lassa

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen

Asuntomessujen oheiskohdehaun infotilaisuus 3.4. klo 15-16

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

RATin matka Turkuun

KiviFaktaa

Pöytäkirja 9/2018 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS

Villa Lumi. Ville Hara ja Anu Puustinen, arkkitehdit SAFA Avanto Arkkitehdit Oy

RAISION KAUPUNGIN KIRJASTO-AUDITORIO - VUODEN BETONIRAKENNE 1999

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen. Mikko Tarri Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama

Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti. Markus Makkonen, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 3

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa. Osallistujat

Helsingin Amos Rex. Vuoden 2018 betonirakenne

SKOL Eurocode-laskentapohjahanke

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU

Asuntomessukohteet 2015

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

SURF IDEA BOOK YOUR IDEA. OUR SURFACES.

ARVO 2 NYKYAIKAISEN KAMPUKSEN AKUSTISET ILMIÖT

Mari Matomäki, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki

MONIO Ainutlaatuinen mahdollisuus Suunnittelukilpailun kilpailuseminaari Hyrylä, Rykmentinpuisto

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

Hanna Keskinen, puistosuunnittelupäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

LAMPETRA 3. KERROS 1:250. Lampetra

Pöytäkirja 15 /2015 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA. RTS_4_16.indd

PETTERI KAARNA Espoo P GSM Sähköposti:

ELINKAARIKORTTELIKILPAILU PALAUTE KILPAILUEHDOTUKSISTA

ICNB. Increasing competence in Northern Building. Hankkeen opiskelijatyöt

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

Transkriptio:

TIEDOTTAA LEHDISTÖTIEDOTE TIEDOTUSVÄLINEILLE julkaistavissa 27.1.2011, klo 16.00 VUODEN BETONIRAKENNE 2010 PYHÄN LAURIN KAPPELI, VANTAA Pyhän Laurin kappeli palkitaan vuoden 2010 betonirakenteena taitavasta suunnittelusta sekä ammattitaitoisesta toteutuksesta. Rakennuttajan, käyttäjien ja suunnittelijoiden yhteistyöllä sekä osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu toimiva ja arkkitehtoninen rakennus, joka istuu historialliseen maisemaan ja jossa korostuu käsityön leima. Pyhän Laurin kappelin tekijöiden tinkimätön asenne laadun aikaansaamiseksi näkyy harmonisessa lopputuloksessa. Pelkistetyn ja muodoltaan selkeän rakennuksen materiaalit korostavat rakennuksen toimintoja. Veistoksellisissa betonirakenteissa korostuvat betonin monoliittisuus ja konstruktiivisuus sekä pinnoissa betonin hienopiirteisyys. Erityisesti kappelin hyvästijättötilassa, aulatiloissa ja portaikossa paikallavaletut valkobetoniseinät luovat tunnelmaa ja antavat tapahtumille rauhallisen, valoisan taustan. Rakennukseen integroitu taide korostaa arkkitehtuurin olemusta. Kuvanveistäjä Pertti Kukkosen Ristin tie -taideteokset saleissa kuvaavat elämän polun taitekohtaa. Pekka Jylhän lasitaideteos Sielu sijaitsee vainajien näyttötilan portaikossa ja Suru näyttötilassa. Uutta betoni-innovaatiota edustavat Pertti Kukkosen suunnittelemat seinämuureihin upotetut ristinmuotoiset valokuitubetonista valmistetut teokset, joiden valo kajastaa hämärällä ohuen slammauksen läpi. Kappelin rakenteille on asetettu 200 vuoden käyttöikävaatimus, mikä on asettanut teknisiä haasteita niin suunnittelulle kuin rakentamiselle. Suunnittelun apuna on käytetty myös elinkaarisimulaatiota. Kellarikerroksen rakenteet on tehty vesitiiviinä. Kantavat väliseinät ja kellarikerroksen rakenteet ovat puhtaaksi valettua valkobetonia. Valitut rakenteet varmistavat erinomaisen äänieristyksen ja tilaisuuksien yksityisyyden myös lentomelua vastaan. Lattiamateriaaleina on sisätiloissa luonnonkiven lisäksi mustaksi värjättyjä kovabetonilattioita. Pyhän Laurin kappeli perustuu vuonna 2003 avoimen arkkitehtikilpailun voittaneeseen ehdotukseen Polku, tekijöinään Anu Puustinen ja Ville Hara :stä. Puustinen ja Hara ovat vastanneet kappelin kokonaissuunnittelusta kalusteita ja tekstiilejä myöden. VUODEN BETONIRAKENNE 2010 KUNNIAMAININTA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU, PAJA UUDISRAKENNUS Kymenlaakson ammattikorkeakoulun uudisrakennus Paja palkitaan Vuoden Betonirakenne 2010 - kilpailussa kunniamaininnalla vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta ja toteutuksesta, jossa betonin käytöllä on merkittävä osa lopputulosta. Talon kantavissa rakenteissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Laadukkaasti toteutettu kokonaisuus on arkkitehtonisesti raikas ja persoonallinen uudenlainen ammattioppilaitos ja se sopeutuu hyvin Kouvolan Kasarminmäen kulttuurihistoriallisesti vaativaan ympäristöön. Betonin hyvät ominaisuudet tulevat esiin rakennuksen monoliittisissa ja teknisesti vaativissa rakenteissa. Lähes kokonaan maan alle upotetussa rakennuksessa runkorakenteille on asetettu 150 vuoden käyttöikävaatimus. Erityisesti rakennuksen vedenpitävyys on asettanut haasteita niin suunnittelulle, toteutukselle kuin ylläpidolle. Rakennesuunnittelu on tehty uusien euronormien mukaan.

Paja-rakennus on osoitus betonin vahvuuksista. Tuomaristo toteaa perusteluissaan, että kahvilatilojen betoniset puhdasvalupinnat eivät täytä kaikilta osin laatuluokkavaatimuksia ja muottisuunnitteluun olisi ollut tarpeen kiinnittää enemmän huomiota. Paja-rakennus perustuu :n arkkitehtikutsukilpailun voittoon vuonna 2006. Pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Teemu Tuomi ja projektiarkkitehtina Tommi Suvanto. Vuoden Betonirakenne -kilpailu järjestettiin 41. kerran ja siihen osallistui tänä vuonna 14 ehdotusta. Palkinto annetaan vuosittaisen kilpailun perusteella rakennuskohteelle, joka parhaiten edustaa suomalaista betonirakentamista. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää suomalaista betoniarkkitehtuuria, -tekniikkaa ja -rakentamista. Kilpailun järjesti Betoniteollisuus ry. Vuoden Betonirakenne 2010 -kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja, dipl.ins. Jarmo Murtonen, Betonikeskus ry ja jäseninä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n nimeämänä professori, arkkitehti Markku Komonen, rakennusarkkitehti Asko Eerola Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA:n edustajana, professori Jari Puttonen Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL:n nimeämänä, dipl.ins. Tapio Aho Suomen Betoniyhdistys ry:n edustajana ja kutsuttuna lehdistön edustajana päätoimittaja Riitta Ollila Rakennustaito/Rakennustieto Oy:stä. Tuomariston sihteereinä toimivat arkkitehti SAFA, päätoimittaja Maritta Koivisto Betoni-lehdestä sekä dipl.ins. Olli Hämäläinen Betoniteollisuus ry:stä. Lisätietoja: Betoniteollisuus ry: Maritta Koivisto, gsm 040-9003577 tai maritta.koivisto@betoni.com, Olli Hämäläinen, gsm 050-1513 tai olli.hamalainen@betoni.com http://www.betoni.com/fi/tietoa+betonista/vuoden+betonirakenne Kohteen lehdistökuvat löytyvät osoitteesta: http://www.betoni.com/fi/tietoa+betonista/vuoden+betonirakenne/kuvapankki/2010/ TUOMARISTON PERUSTELUT (KOKONAISUUDESSAAN): VUODEN BETONIRAKENNE 2010 PYHÄN LAURIN KAPPELI, VANTAA Pyhän Laurin kappeli palkitaan vuoden 2010 betonirakenteena taitavasta suunnittelusta sekä ammattitaitoisesta toteutuksesta. Rakennuttajan, käyttäjien ja suunnittelijoiden yhteistyöllä sekä osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu toimiva ja arkkitehtoninen rakennus, joka istuu historialliseen maisemaan ja jossa korostuu käsityön leima. Pyhän Laurin kappelin tekijöiden tinkimätön asenne laadun aikaansaamiseksi näkyy harmonisessa lopputuloksessa. Pelkistetyn ja muodoltaan selkeän rakennuksen materiaalit korostavat rakennuksen toimintoja. Kappelin runkorakenteissa ja näkyvissä pinnoissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Veistoksellisissa betonirakenteissa korostuvat betonin monoliittisuus ja konstruktiivisuus sekä pinnoissa betonin hienopiirteisyys. Puhtaat linjat hiljentävät ja ylevöittävät tunnelmaa. Erityisesti kappelin hyvästijättötilassa, aulatiloissa ja portaikossa paikallavaletut valkobetoniseinät luovat tunnelmaa ja antavat tapahtumille rauhallisen, valoisan taustan. Valaistuksen vaihtuminen ilmentää tiloja herkästi. Sisätilat kalusteineen ovat yksityiskohtia myöden pelkistettyjä. Paikallavalupintojen vuoropuhelua korostavat kalusteiden tammipinnat ja luonnonkivilattiat. Rakennukseen integroitu taide korostaa arkkitehtuurin olemusta. Kuvanveistäjä Pertti Kukkosen Ristin tie -taideteokset saleissa kuvaavat elämän polun taitekohtaa. Pekka Jylhän lasitaideteos Sielu sijaitsee vainajien näyttötilan portaikossa ja Suru näyttötilassa. Uutta betoni-innovaatiota edustavat Pertti Kukkosen suunnittelemat seinämuureihin upotetut ristinmuotoiset valokuitubetonista valmistetut teokset, joiden valo kajastaa hämärällä ohuen slammauksen läpi. Rakennus kuvaa ihmisen matkaa ajasta iäisyyteen. Sisätiloista muodostu sakraalireitti, jota pitkin siirrytään ulkotilaan. Kappelin sisätilat on jaettu kahteen tasoon. Sakraalitilat, iso sali, pieni sali ja uurnanluovutustila, sijaitsevat auloineen maan tasossa. Aulasta omaiset pääsevät vainajien hyvästijättötilaan kellarikerrokseen. Henkilökunnan työtilat ovat salien välissä ja kellarikerroksessa. Kappelin rakenteille on asetettu 200 vuoden käyttöikävaatimus, mikä on asettanut teknisiä haasteita niin suunnittelulle kuin rakentamiselle. Suunnittelun apuna on käytetty myös elinkaarisimulaatiota. Kellarikerroksen rakenteet on tehty vesitiiviinä. Rakennuksen maanpäällisissä osissa on kantavana

rakenteena kahden kiven paksuinen massiivitiilimuuri. Kantavat väliseinät ja kellarikerroksen rakenteet ovat puhtaaksi valettua valkobetonia. Paikallavalettujen seinien muottityöt ovat olleet vaativia. Muottijärjestelmässä ei ole näkyviin jääviä läpipulttauksia, vaan muotit on tuettu ulkopuolelta ja tarvittavat läpiviennit tehty alapuolelta. Muottipintoihin on määritelty tarkasti kaikki yksityiskohdat. Jälkikäteen tehtyjä piikkauksia tai porauksia ei ole tarvittu. Valitut rakenteet varmistavat erinomaisen äänieristyksen ja tilaisuuksien yksityisyyden myös lentomelua vastaan. Lattiamateriaaleina on sisätiloissa luonnonkiven lisäksi mustaksi värjättyjä kovabetonilattioita. Pyhän Laurin kappeli on osoitus hankkeesta, jossa eri osapuolien ammattitaitoisen yhteistyön tuloksena on aikaansaatu laadukas ja persoonallinen lopputulos. Taitavalla ja innovatiivisella suunnittelulla on yhdistetty betonin esteettiset mahdollisuudet ja tekninen kestävyys. Pyhän Laurin kappeli perustuu vuonna 2003 avoimen arkkitehtikilpailun voittaneeseen ehdotukseen Polku, tekijöinään Anu Puustinen ja Ville Hara :stä. Puustinen ja Hara ovat vastanneet kappelin kokonaissuunnittelusta kalusteita ja tekstiilejä myöden. PYHÄN LAURIN KAPPELI Kirkkotie 45, Vantaa Anu Puustinen, arkkitehti SAFA Ville Hara, arkkitehti SAFA Sisustussuunnittelu: Valmistumisvuosi: 2010 Bruttoala: 1879 m2 Tilavuus: 7800 m3 Rakennesuunnittelija: Insinööritoimisto R.J. Heiskanen Oy Vantaan seurakuntayhtymä Rakennuspartio Oy SUUNNITTELUSTA JA TOTEUTUKSESTA PALKITAAN: Rakennesuunnittelu: Vantaan seurakuntayhtymä Insinööritoimisto R.J. Heiskanen Oy Rakennuspartio Oy VUODEN BETONIRAKENNE 2010 KUNNIAMAININTA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU, PAJA UUDISRAKENNUS Tuomariston perustelut (kokonaisuudessaan) Kymenlaakson ammattikorkeakoulun uudisrakennus Paja palkitaan Vuoden Betonirakenne 2010 - kilpailussa kunniamaininnalla vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta ja toteutuksesta, jossa betonin käytöllä on merkittävä osa lopputulosta. Talon kantavissa rakenteissa betonia on käytetty kokonaisvaltaisesti. Laadukkaasti toteutettu kokonaisuus on arkkitehtonisesti raikas ja persoonallinen uudenlainen ammattioppilaitos ja se sopeutuu hyvin Kouvolan Kasarminmäen kulttuurihistoriallisesti vaativaan ympäristöön. Betonin hyvät ominaisuudet tulevat esiin rakennuksen monoliittisissa ja teknisesti vaativissa rakenteissa. Paikallavalettu epäsymmetrinen, veistoksellinen kierreporras on näkyvä elementti kahvilatilojen ja pajatilojen välillä. Kahvilan ja neuvottelutilojen rosoiset betoniseinät luovat kontrastin tilojen muille pinnoille ja materiaaleille. Pajatilojen betoniset kattoikkunarakenteet ja valkobetonista valetut istuinryhmät istutusaltaineen antavat arkkitehtonisesti raikkaan ilmeen ulkotiloihin ja toiminnallisesti yhdistävät ulkotilan ja sisätilan toisiinsa. Pihakansi on päällystetty mustaksi pigmentoiduista pihalaatoista. Rakennuksen päädyssä on betonista valetut ulkoportaat.

Suuret pajatilat sijoittuvat lähes kokonaan maan alle, josta ne avautuvat ikkunaseinän ja kattoikkunoiden kautta ulkotiloihin. Paraatitasolla, maantasokerroksessa sijaitsevat pääsisäänkäynti ja kahvio, joiden julkisivut ovat lasia. Lähes kokonaan maan alle upotetussa rakennuksessa runkorakenteille on asetettu 150 vuoden käyttöikävaatimus. Erityisesti rakennuksen vedenpitävyys on asettanut haasteita niin suunnittelulle, toteutukselle kuin ylläpidolle. Rakennesuunnittelu on tehty uusien euronormien mukaan. Pajakerroksen kattorakenteena on 400 500 mm korkuinen, kahteen suuntaan jälkijännitetty pilarilaatta. Rakennuksen taustaseinä on noin 5 metriä korkea maanpaineseinä, joka on varustettu siivekkeillä ja tuettu yläreunastaan pajakerroksen kattolaattaan. Pajatilojen betonilattioissa on epoksikäsittely, hierto tai sirotepinta. Paja-rakennus on osoitus betonin vahvuuksista. Toteutunut kohde on osoitus hankkeesta, jossa eri osapuolien pitkäjänteisellä ja ammattitaitoisen yhteistyön tuloksena on aikaansaatu arkkitehtonisesi taidokas ja teknisesti kestävä ja laadukas lopputulos. Tuomaristo toteaa perusteluissaan, että kahvilatilojen betoniset puhdasvalupinnat eivät täytä kaikilta osin laatuluokkavaatimuksia ja muottisuunnitteluun olisi ollut tarpeen kiinnittää enemmän huomiota. Paja-rakennus perustuu :n arkkitehtikutsukilpailun voittoon vuonna 2006. Pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Teemu Tuomi ja projektiarkkitehtina Tommi Suvanto. Pajan kokonaisala 4 045 b-m2 ja tilavuus 25 340 m3. Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan: Rakennesuunnittelu: Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Finnmap Consulting Oy NCC Rakennus Oy Kakkois-Suomi VUODEN BETONIRAKENNE 2010 TUOMARISTO Puheenjohtaja: dipl.ins. Jarmo Murtonen, Betoniteollisuus ry Jäsenet: dipl.ins. Tapio Aho, Suomen Betoniyhdistys ry rakennusarkkitehti RIA Asko Eerola, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA päätoimittaja Riitta Ollila, Rakennustaito -lehti/ Rakennustieto Oy professori, arkkitehti SAFA Markku Komonen, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA professori Jari Puttonen, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL Sihteerit: arkkitehti SAFA Maritta Koivisto, Betoni-lehti / Betoniteollisuus ry dipl.ins. Olli Hämäläinen, Betoniteollisuus ry

VUODEN BETONIRAKENNE 2010 EHDOKKAAT (14 kpl) Kohde: Paja, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun uudisrakennus, Kouvola Pyhän Laurin kappeli, Vantaa Kirkkojärven koulu, Espoo Hollolan Salpakankaan Sovituksenkirkko, Hollola Puistokoulun laajennus ja Päivärinteen päiväkoti, Jyväskylä Iitin kirkon katon peruskorjaus Voimatalon uudet betonijulkisivut, Helsinki As Oy Posliinikatu 2, Helsinki Arkkitehti: Verstas arkkitehdit Oy Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy Arkkitehtitoimisto Sari Nieminen Oy Aarne Ervi / peruskorjaus: Arkkitehtitoimisto SARC Oy Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Kuopion asuntomessujen kivitalot Länsilinkki silta, Ruoholahti, Helsinki Crusellin silta, Ruoholahti- Jätkäsaari, Helsinki PARMAtornit, Summa Tuulivoimalatornien jalustat Merenkulkijanranta: KESKEN 7 asuntoyhtiötä: As Oy Helsingin Ruffi, Klyyssi, Jaakari, jne. Lauttasaari Hämeenlinnan teatteri, Hämeenlinna useita WSP Finland Oy Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy Ehdokkaat käsittelyjärjestyksessä.