Oilers. palasi. valtaistuimelle. Juniorifinaalit olivat jännitysnäytelmiä NST:n hurmos kantoi kultaan Pirkat ja HaKi liigaan. Miesten MM-kisat alkavat



Samankaltaiset tiedostot
C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

TURNAUSSÄÄNNÖT Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

KAUSIJULKAISU Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

RUHA WOLLEY ry seurana.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Hallisarjan uudistaminen

Kysymys ka

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

A-pojat vaikeuksien voittoon

HÄRKÄTIE CUP Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

Osoite. Puhelin Sposti

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne!

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

HJS E10 Sininen Kausi

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015

PELAAMISEN PERIAATTEET

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

INFO G-E junioreiden vanhemmille

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari

RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2

INDOOR-SARJAT

PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE Suomen Jääkiekkoliitto 1

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

Peli-idea Hyökkäyspeli

KILPAILUSUUNNITELMA

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

kuudes mestaruus TPS:n askeleet divarista liigaan 0 Anne-Mari Lyhykäinen tähtää taas MM-kultaan Juha Kivilehto ja Simone Ryser arvostettiin korkealle

Peliohje (6)

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Hakan hyvä vire jatkuu

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo

HÄRKÄTIE CUP Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla

Aika: Perjantai Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

KAUSIJULKAISU Lentopalloseura Ruha Wolley kausi. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

A:n pelurit esittelyssä

Jokelan Kisa jalkapallo

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT FINAALIT. Sun Volley - Sampo

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio)

Pelinjohtajien ranking

MAALIVAHTISEMINAARI

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT

KILPAILUSÄÄNNÖT

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

Pienpelit. Peruspienpeli

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus Paukarlahden kyläyhdistys RY

Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Jalkapallon Kaslink liiga

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa


Transkriptio:

SALIBANDYLIITON VIRALLINEN JULKAISU 2 2006 Juniorifinaalit olivat jännitysnäytelmiä NST:n hurmos kantoi kultaan Pirkat ja HaKi liigaan Miesten MM-kisat alkavat Oilers palasi valtaistuimelle

TÄSSÄ NUMEROSSA TOUKOKUU 2006 PÄÄKIRJOITUS 5 Sarjatoiminta on kivijalka MIESTEN SALIBANDYLIIGA 6 Oilers oli Areenan valtias 8 Hintikan rankkari kruunasi unelmakauden 10 Tie suvereeniin voittoon 13 Mestarit pelaaja pelaajalta 14 Teemu Lehikoinen näkymätön tehopelaaja 16 Kylläinen SSV kompuroi 18 Finaalit Oilersin näytöstä 20 Josba palasi mitalikantaan vuoden tauon jälkeen 22 Liigan All Stars 2005-2006 24 Veljen varjossa - Petri Väänänen 26 Pelaajan kassakaappi NAISTEN SALIBANDYLIIGA 29 NST:n hurmos kantoi kultaan 33 Marginaalit käänsivät selkänsä 34 Neljä ottelua historiaa 37 Oilers ja Haukkamaa vihdoin mitaleilla 38 Mia Alén: Duunarista tähdeksi MIESTEN 1. DIVISIOONA 40 Pirkatkin on nyt parasta A-ryhmää 41 HaKi tuli takaisin 46 Vaasa vahvistaa asemaansa JUNIORIMESTARIT 49 A-pojat: IC-Akatemia kiri nuorten SM-kultaan 51 A-tytöt: Kulta meni Porvooseen 52 B-pojat: IC-Akatemian juhlaa 53 B-tytöt: TPS uusi mestaruuden 54 C89-pojat: Karhujen huippuketju ratkaisi 55 C88-pojat: SB Vantaa taisi jatkoajan 56 C-tytöt: Kultamitalit Huittisiin 57 Muut mestarit 14 38 26 49 58 68 MAAJOUKKUEET 58 Ylittääkö Ruotsi itsensä? 60 Nyt on Nykyn näyttöpaikka 61 Suomen MM-joukkue 62 Miehet viimeistelivät tyylikkäästi 64 Suomi taipui Sveitsille 66 Tytöt Puolan valloituksella 67 Maajoukkue MM-kisoihin tyylillä ULKOMAAT 68 Esa Jussila Ensimmäinen 70 AIK juhli Ruotsin mestaruutta 72 Hulmi suosii suojalaseja 73 Power Stick työpaikkajoukkueiden SM-kultaan 75 Ärrä Liiga huipentui 76 SSBL info 77 Ilmoituksia 78 SabaStore 81 SSBL ja Salibandyliiga 82 Maajoukkuepelaajat vastaavat 82 Suni 4 S A L I B A N D Y

[ PÄÄKIRJOITUS ] www.salibandy.net SALIBANDYLIITON VIRALLINEN JULKAISU NUMERO 2/VIIKKO 20 2006 17. VUOSIKERTA ISSN 1235 760X PAINOSMÄÄRÄ 40 500 JULKAISIJA/TOIMITUS Suomen Salibandyliitto ry. Alakiventie 2 00920 Helsinki Puh. (09) 454 2140 Fax (09) 4542 1420 www.salibandy.net PÄÄTOIMITTAJA Jari Kinnunen jari.kinnunen@salibandy.net TOIMITUSSIHTEERI Markku Huoponen markku.huoponen@salibandy.net ILMOITUSTRAFIIKKI Kaisa Savola kaisa.savola@salibandy.net ILMOITUSMYYNTI Jari Kinnunen Puh. (09) 4542 1410 TILAUSHINNAT 2006 Vuosi 27 Kesto 24 Ulkomaille 30 ILMESTYMISAIKATAULU Nro Ilmestyy 1/06 Maaliskuu (viikko 11) 2/06 Toukokuu (viikko 20) 3/06 Kesäkuu (viikko 26) 4/06 Syyskuu (viikko 39) 5/06 Marraskuu (viikko 47) 6/06 Joulukuu (viikko 1/07) ILMOITUSKOOT 2/1 420 x 297 mm 1/1 210 x 297 mm 1/2 105 x 297 mm (pysty) 1/2 210 x 148,5 mm (vaaka) 1/3 71 x 297 mm (pysty) 1/4 105 x 148,5 mm Ilmoitusaikatauluja ja -hintoja voi tiedustella lehden toimituksesta. PAPERI Kansi 130 g/m 2 Sisäsivut 80 g/m 2 ARTIKKELIT Jutut ovat kirjoittajansa näkemys asiasta, mikä ei välttämättä edusta Salibandyliiton virallista kantaa. KANSIKUVA Markku Huoponen Mestaruuspokaalia kannatteleva Jouni Vehkaoja oli pudotuspeleissä Oilersin tehokkain puolustaja (5+5=10). ULKOASU Viestintänetti Oy, Jyväskylä REPRO A5 Repropalvelu Oy, Tampere PAINOPAIKKA Sarjatoiminta on kivijalka Salibandyliitosta on vuosien mittaan tullut smerkittävä kansalaisjärjestö ja kansallisen liikunnan suuri vaikuttaja. Liiton toiminnan kivijalka on edelleen kausittainen sarjatoiminta. Sarjatoiminta on kehittynyt alkuvuosien muutamasta valtakunnallisesta miesten lohkosta parissakymmenessä vuodessa laajaksi, monitasoiseksi ja alueelliseksi toiminnaksi huomioiden molemmat sukupuolet ja kaikki ikäryhmät. Päättynyt kilpailukausi 2005-06 oli sarjatoiminnan 20. toimintakausi. Joukkueita liiton sarjoissa oli n. 2000, pelaajia lähes 40 000 ja otteluita kaudella kertyi yhteensä yli 18 000 eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sarjakausi onnistui hyvin ja sarjat vietiin päätökseen suunnitelmien mukaisesti. Onnistunut sarjakausi on monen tekijän summa. Pelaajien lisäksi ovat seurojen ja joukkueiden joukkueenjohtajat, valmentajat, huoltajat ja muut taustahenkilöt tehneet pitkän työrupeaman. Unohtaa ei voi myöskään n. 700 erotuomaria, joilla on takanaan yli 36 000 erotuomaritehtävää. Salibandyliiton sarjatoiminnan kehitys ja kehittäminen on ollut täynnä muutoksia, sillä joukkuemäärän kasvu oli erittäin voimakasta koko 1990-luvun ajan, jolloin sarjajärjestelmiin ei voitu luoda pysyviä rakenteita. 2000-luvun alussa luotiin nykyiset aluejakoihimme perustuvat alueelliset sarjajärjestelmät. Lähtökohtana alueellisissa sarjajärjestelmissä on ollut pitkien pelimatkojen välttäminen ja otteluiden pelaaminen mahdollisimman alueellisesti ja paikallisesti. Sarjajärjestelmiä parannetaan jatkuvasti siten, että alueellisuus ja paikallisuus tulevat olemaan jatkossakin sarjajärjestelmien perustana. Turnausmuotoisuus on ollut ja on yhä salibandyn vahvuus. Suurin osa liiton alaisista sarjoista pelataan jatkossakin turnausmuotoisesti. Sarjaturnaustapahtumien kehittäminen ja joukkueiden innostaminen turnausisännyyteen on tulevaisuuden yksi suurista haasteista. Jokainen kausi tuo mukanaan uudistuksia. Tulevalle kaudelle 2006-07 sarjatoimintaan on tulossa joitakin uudistuksia, joista merkittävimmät ovat juniorisarjojen ikärajojen muuttuminen vastaamaan muiden suurten palloilulajien (jalkapallo ja jääkiekko) ikärajoja, B-E juniorisarjojen yliikäisten poikkeuslupahakumenettelyn muuttuminen Y-pelaaja ilmoitusmenettelyksi ja B-E juniorisarjoissa testattava uusi sarjaan ilmoittautumisjärjestelmä, jossa ilmoittautumisen yhteydessä valitaan taso joko kilpa- tai haastajasarjaan. Mikäli kumpaankin tasoon ilmoittautuu alueelta riittävästi joukkueita, alueelliset sarjajärjestelmät luodaan tason mukaisten ilmoittautumisten perusteella. Uudet salibandyn kansainväliset pelisäännöt on jälleen korjattu ja uusittu. Ne astuvat voimaan 1.7.2006. Esko Kyyhkynen SSBL:n kilpailupäällikkö 2 2 0 0 6 S A L I B A N D Y 5

6 S A L I B A N D Y 2 2 0 0 6

Oilers oli Areenan valtias S A L I B A N D Y L I I G A S A L I B A N D Y 7

Hintikan rankkari kruunasi unelmakauden Jaakko Hintikan upea rangaistuslaukaus oli viimeinen niitti, kun Espoon Oilers palasi Suomen mestariksi kukistamalla finaalisarjassa SSV:n voitoin 3-0. Kolmannen loppuottelun jatkoaikaa oli pelattu vain 28 sekuntia, kun joukkueensa kapteeni Hintikka sijoitti pallon SSV:n maalivahdin Henri Toivoniemen jalan alta verkkoon ja ratkaisi Öljymiehille 6-5-voiton. TEKSTI MIKA HILSKA KUVAT PETER FORSGÅRD JA MARKKU HUOPONEN Mestaruuspallon vielä heiluessa verkossa Jaakko Hintikka ampaisi päätylaidan yli tuulettamaan LänsiAuto Areenan lehtereillä juhlivalle kotiyleisölle ennen kuin kääntyi odottamaan kohti ryntääviä joukkuetovereitaan. Kapteeninsa kimppuun ehättivät ensimmäisinä Markus Bollström, Tedy Salutskij ja Oscar Hänninen, ja kohta punavalkoinen mestarimuhennos oli valmis. Jaakko Hintikka kertoi tienneensä tarkalleen, mitä rangaistuslaukauksessa tekisi. Laukojaa ei ollut sovittu etukäteen mutta kun (Petteri) Nykky kysyi vedänkö ja (Akseli) Ahtiainenkin sanoi että vedä vain niin lähdin tekemään maalin. SSV taisteli viimeiseen palloon Ensimmäisessä loppuottelussa Oilers karkasi voittoon vasta loppuminuuteilla ja toisen se voitti jatkoajalla, joten ei ollut yllätys, että kolmaskin kohtaaminen oli jännittävä viimeiseen palloon saakka. Oilers näytti vahvuutensa ensi kertaa avauserän puolivälissä, kun SSV oli ensin päässyt 2-1-hyökkäykseen. Loistavat finaalit pelannut Henri Korhola kuitenkin ehti poikkisyötöstä kohti tyhjää verkkoa lähteneeseen laukaukseen eikä vain peittänyt sitä vaan nappasi pallon ja vapautti Sami Kurosen sekä Tedy Salutskijn hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Kuronen syötti täydestä vauhdista millintarkasti poikittain ja Salutskij sivalsi Oilersin 2-1-johtoon. Santtu Manner vippasi suoraan ilmasta taidokkaan tasoituksen, mutta sitten koitti runkosarjan maalikuninkaan Tero Tiitun Siellä lepää. Jaakko Hintikan rankkarimaali jatkoajalla sinetöi Oilersin mestaruuden. hetki. Erää oli jäljellä vain viisi sekuntia, kun maalilla Kari-Matti Ratsulan syliotteessa paininut Tiitu sai Jussi Järvisen syötön lapaansa ja siirsi pallon ohi Henri Toivoniemen. Tauon jälkeen Oilers pääsi 2-1-hyökkäykseen eikä palloa tuonut Tiitu lähtenyt suotta syöttämään huomatessaan Henri Toivoniemen unohtaneen etukulman auki: tarkka kuti viuhui verkkoon ja kotijoukkue johti jo 4-2. SSV:n uskomaton nousu Oilers näytti karkaavan lopullisesti toisen erän lopulla, kun Teemu Piispanen joutui torppaamaan Tedy Salutskijn kulmassa yli laidan ja komennettiin kaksiminuuttiselle. Ylivoimalla Markus Bollström pääsi laukomaan kierrosta ja Jouni Vehkaoja läppäsi pa- 8 S A L I B A N D Y 2 2 0 0 6

luupallon ilmasta verkkoon JP Lehtosen estelyistä huolimatta. SSV ei kuitenkaan antanut periksi vaan näytti vielä, miksi se oli vienyt kaksi edellistä mestaruutta. Kesäloman jo häämöttäessä valmentaja Mika Ahonen pudotti Mikael Järven ykköskentän puolustajaksi, tiivisti kokoonpanoa ja suoraviivaisti peliä. Jo ennen taukoa Markus Neimo laukoi tyhjästä maalista ohi ja Mikael Järven tolppakuti kimahti Henri Korholan takaa poikittain ulos. Onnistumisia alkoi kuitenkin tulla vasta kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua kun kotiyleisö jo odotti vapauttavaa summeria kynsiään purren. Markus Neimo sai pallon pieneen kulmaan ja huitaisi sen ilmasta takanurkkaan yllättäen Henri Korholan täysin. Kellossa oli alle neljä minuuttia, kun Mikael Järvi nosti pallon ilmassa kärkenä odotelleelle JP Lehtoselle ja tämä jatkoi taidokkaasti lattian kautta 5-4. Ilmassa oli taas sähköä. JP Lehtonen sankarista konnaksi Kapteeninsa Mikael Järven johdolla SSV raastoi ja rypisti, ja uskomaton kiri palkittiin tasoitusmaalilla. Se ei kuitenkaan tullut runnomalla vaan tavalla, joka osoitti, kuinka Oilersin tasoisen joukkueenkin keskittyminen voi hetkeksi herpaantua. Mikael Järvi löi omalta alueelta pitkän pallon, joka ei painunutkaan päätyyn. Kääntyessään ympäri Oilersin puolustajat näkivät kauhukseen takanaan JP Lehtosen, joka kiiti pallo lavassa yksin läpi kohti Henri Korholaa. Jääkylmä harhautus, pallo kämmenelle ja maalin kattoon ajassa 58.08. Salibandyssa tilanteet vaihtuvat hetkessä, ja yhtä nopeasti sankari muuttuu konnaksi. SSV rakensi jatkoajan ensimmäisen tekopaikan, mutta Oilers nappasi pallon ja ryntäsi vastahyökkäykseen. Markus Bollström veti liikkuvat taa laukoakseen eikä askeleen myöhässä olleella JP Lehtosella ollut muuta mahdollisuutta kuin huitaista takaapäin mailaan. Pilli soi, ja erotuomari Tommi Riihimäen kädet nousivat ilman hetkenkään epäröintiä pään päälle ristiin. Rangaistuslaukaus. Jaakko Hintikka asteli varmoin askelin pallon taakse ja lähti liikkeelle viistoon oikealle. Rauhallinen kuljetus lähelle Henri Toivoniemeä, salamannopea siirto kämmenelle ja pallo matalana verkkoon. Espoon Oilers oli neljännen kerran Suomen mestari. Olimme jalalla parempia Kaksi maalia Oilersille laukonut Tero Tiitu siirrettiin kolmanteen finaaliin Jaakko Hintikan ja Markus Bollströmin laidalta kolmoseen Teemu Lehikoisen ja Jussi Järvisen rinnalle. Tuttuja jätkiä oli rinnalla nytkin ja peli kulki enemmän selkäytimestä. Oli syytäkin laittaa paikoista sisään ja vedot menivät aika lailla sinne minne yritin. Lopussa skagattiin pahasti, mutta onneksi iso C hoiti homman kotiin laittamalla rankkarin pökistä, Tiitu mietti. Tiitu sanoi suoraan, miksi haastaja Oilers riisti kruunun takaisin hallitsevalta mestarilta SSV:ltä. Olimme jalalla parempia, se näkyi kahdessa jatkoaikavoitossa ja ensimmäisen pelin kääntyessä lopussa meille. Ja meillä oli isompi nälkä, se oli iso pointti koska kahden tasaisen joukkueen kohtaamisessa tahto ratkaisee. Tiitu näki, että SSV ei pelannut aivan niin hyvin kuin olisi voinut. SSV oli taitava ja rutinoitunut joukkue mutta vähän huonossa kunnossa. Jo väli- Tero Tiitu sai kolmannessa finaalissa siirron Teemu Lehikoisen ja Jussi Järvisen ketjuun. Tuloksena kaksi maalia. eräsarjassa Josbaa vastaan näkyi siitä merkkejä, ja finaaleissa saimme puristettua heidät niin ahtaalle että normaalia syöttöpeliä ei nähty. Oilers pelasi alusta loppuun vahvan kauden. Tämä oli hengen ja duuninteon voitto. Kausi oli meiltä kokonaisuutena aika hyvä ja pitempään jo oli viitteitä, että näin voisi käydä, Tiitu analysoi rauhalliseen tapaansa. Tero Tiitu laukoi runkosarjassa 63 maalia, mutta välieräsarjassa Gunnersia vastaan hanat menivät kiinni. Kun runkosarjassa tekee läjän maaleja niin play offeissa otetaan tiukemmin kiinni. Gunners teki juuri niin, ja kun Jaakko Hintikka samaan aikaan loukkaantui, pelasin välillä enemmän likaisen työn tekijänä ja houkutuslintuna tehden tilaa muille. Finaaleissa verkko alkoi taas pöllytä, mutta se ei Tiitun mielestä ole tärkeintä. Pleijareissa ei lasketa omia onnistumisia vaan joukkueen voittoja. Olimme hyvässä kunnossa ja uskoimme juttuumme Ensimmäistä kauttaan Oilersia valmentanut Akseli Ahtiainen piiskasi joukkueensa heti kultaan. Fysiikka ratkaisi. Olimme koko kauden hyvässä kunnossa ja lisäksi uskoimme omaan juttuumme, ylhäältä pelaamiseen ja muuhun. Siitä ei luovuttu missään vaiheessa, tai ehkä tämän pelin viimeisillä viidellä minuutilla kyllä. Joukkue kuitenkin uskoi asiaan, vaikka SSV tulikin vahvasti takaa. Tämä oli molemmilta joukkueilta finaalien paras peli ja sen arvoinen tapahtuma kuin pitääkin olla. Kolmen maalin johdon menettäminen toki kaiveli vaativaa valmentajaa. Ajatus kun alkaa harhailla niin näin siinä käy. Herättiin oikeastaan vasta 5-5: ssä, ja ajatuksen saaminen kokoon kestää aikansa. Luotin kuitenkin sen onnistuvan ja erän loppu oli meiltä jo hyvä, kenttäpelissä oltiin tänään parempia. Mestarikapteeni Jaakko Hintikka myönsi, että SSV:n nousu tasoihin oli hyvän joukkueen suoritus. SSV oli kova ja varsinkin JP Lehtonen taitava, mutta viides maali tuli kyllä aika hölmösti. Meidän vahvuutemme olivat kolme kenttää ja että jalka liikkui koko ajan, pystyimme pitämään tempoa yllä alusta loppuun. S A L I B A N D Y L I I G A S A L I B A N D Y 9

Oilersin pelitapa tuotti uuden maaliennätyksen: 333 maalia 33 ottelussa. paansa läpi kauden. Se teki minkä oli ennen kauden alkua luvannut. Se ei lähtenyt peruuttelemaan ketään vastaan, lukuun ottamatta kauden viimeistä viittä minuuttia. Joukkueen passivoituminen kolmannessa finaalissa toi SSV:n tasoihin, mutta ei voittoon asti. Aktiivinen pelitapa oli paras taktinen uudistus salibandyliigassa muutamaan vuoteen. Vaikka maaleja tuli ajoittain järjettömästi, yleisö ja pelaajat saivat nauttia viihdyttävästä ja vauhdikkaasta pelistä. Tie Viisi askelta mestaruuteen suvereeniin voittoon TEKSTI JUSSI OJALA KUVAT MARKKU HUOPONEN 1. Askel - Kesäharjoittelu Oilers lähti hakemaan ennen kauden alkua muutosta toimintaansa ja ennen kaikkea harjoittelukulttuuriinsa. Edellisen vuoden epäonnistumisen (4. sija) päälle oli helppo lähteä motivoimaan joukkuetta harjoittelemaan uudella tavalla. Aikaisempina vuosina joukkueessa liian monelle pelaajalle omatoiminen kesäharjoittelu on tarkoittanut kesälomaa, Oilersin joukkueenjohtaja Martti Meronen kommentoi ennen kauden alkua Salibandylehdessä. Pakettia lähti vetämään juuri uransa lopettanut Pelaajat tehdään kesällä. Valmentaja Akseli Ahtiainen panosti laadukkaaseen fysiikkavalmennukseen kuntoihme Akseli Ahtiainen. Ahtiainen sai espoolaiset vetämään elämänsä kesän. Joukkue harjoitteli yhtenäisesti ja pääkaupunkiseudun joukkueille poikkeuksellisesti äärimmäisen kovaa. Harjoittelu kantoi hedelmää ja joukkue juoksi jalat alta SSV:ltä finaaleissa. Lähes jokainen joukkueen pelaaja oli uransa parhaassa kunnossa juuri oikeaan aikaan. 2. Askel - Uskomaton runkosarja 333 maalia runkosarjassa on suoritus vailla vertaa. SSV:n tähtien etsiessä motivaatiota syksyn runkosarjapeleihin, Oilers kyykytti vastustajiaan yli kymmenen maalin keskiarvolla. Samalla Tero Tiitu latoi uudeksi maaliennätykseksi 63 maalia ja Jaakko Hintikka piste-ennätykseksi 108 pistettä. Lisäksi Oilers hävisi koko kaudella vain vaivaiset 6 peliä. On aavistuksen helpompaa lähteä pelaamaan pudotuspelejä vahvan runkosarjan jälkeen. SSV kun yritti vielä OLS:aa ja Josbaa vastaan puolivälierissä ja välierissä kaivaa rähmiä silmistään vain huomatakseen, että herääminen finaaleihin tapahtui liian myöhään. Oilers oli vahvan runkosarjan takia selvästi virkeämpi kuin ylimielinen SSV. 3. Askel - Aktiivinen pelitapa Iso hatunnosto Oilersin valmennukselle. Joukkue uskalsi luottaa aktiiviseen pelita- Oilersilta löytyi ratkaisijoita laajalta rintamalta. Tedy Salutskij oli yksi venyjistä. 4. Askel - Yksilöt Kuka JP Lehtonen? Nyt oli vuorossa Bollström, Järvinen, Lehikoinen, Rännäli, Vehkaoja ja Salutskij. Finaaleissa nähtiin uusia ratkaisijoita, jotka kiittivät luottamuksesta. Oilersin kaikki pelaajat pelasivat taitojensa ylärajoilla ja valmennus sai puristettua viisikoistaan kaiken irti. Päälle kun lisätään vielä huippukuntoinen Jaakko Hintikka, oli mestaruusresepti valmis. Oilersin yksilöt onnistuivat paljon laajemmalla rintamalla kuin SSV:n yksilöt. 5. Askel - Joukkueen voitto Huolimatta yksilöistä, mestaruus oli silti ennen kaikkea joukkueen voitto. Ratkaisumaalin niitannut Hintikka jakoi Urheiluruudun haastattelussa ottelun jälkeen kunniaa koko joukkueelle - täysin aiheesta. Joukkueesta löytyi kolmen kentän verran voittajia, jotka jättivät SSV:n harvat onnistujat varjoonsa. Espoolaiset olivat parempia jokaisella osa-alueella. Joukkueen maalivahtipeli, puolustus, hyökkäys ja valmennus olivat kaikki SSV:tä terävämpiä. Oli hienoa nähdä, että mestaruutta ei voiteta enää yhden kentällisen turvin. 10 S A L I B A N D Y 2 2 0 0 6

Miksi tyytyä yhteen? www.tupla.com

Mestarit pelaaja pelaajalta TEKSTI TOMI SALOMAA KUVAT OILERS Maalivahdit 1 HENRI KORHOLA 85,47 %, 83,08 % Ei joutunut armottoman tehokkaan hyökkäyskoneiston alla juurikaan pitämään joukkuettaan pystyssä, mutta kuittasi finaaleissa selvästi kaksintaistelun maajoukkuevahti Henri Toivoniemeä vastaan. Peittävyyttä ja pelisilmää riittää. 67 JARI NUURTILA 0 %, 87,18 % Kohta 39-vuotias konkariveskari ja maalivahtivalmentaja, joka joutui pukemaan tällä kaudella 17 otteluun. Näytti nuoremmilleen mallia koppailemalla pallot kiinni yli 87 prosentin varmuudella. 93 TOMMI KEKKONEN 0 %, 80,14 % Ei pystynyt haastamaan Henri Korholan asemaa joukkueen ehdottomana ykkösvahtina, eikä onnistunut oikein tuuraustoimissaankaan. Tunnollinen harjoittelija, jonka parhaat torjunnat odottavat tulevilla kausilla. Puolustajat 10 PATRICK WARDI 2 + 1 = 3, 7 + 8 = 15 Taitava pallollinen puolustaja, joka kehittyy hitaasti mutta varmasti kohti liigan terävintä puolustajakärkeä. Kehitystä nopeuttaisi vakavampi suhtautuminen pelaamiseen ja etenkin harjoitteluun. 14 JANI VÄÄNÄNEN 2 + 1 = 3, 10 + 16 = 26 Rennonletkeä puolustaja, joka näytti kylmät hermonsa tasoittamalla viimeisillä sekunneilla toisen finaalin ottelun ainoalla kosketuksellaan palloon. Oilersin musavastaava, jonka arvoa ei mitata pelkästään kaukalon sisäpuolisilla teoilla. 18 TARMO KIRJONEN 2 + 1 = 3, 6 + 12 = 18 Kuuluu liigan vihatuimpiin pelaajiin kovan pelityylinsä vuoksi. Arvokas ja huippukuntoinen työhevonen, jolla on myös kova laukaus, joka tosin osuu liian harvoin maalipuiden väliin. 20 HEIKKI HINTIKKA 0 + 0 = 0, 4 + 3 = 7 Kokenut peruspelaaja, joka pystyy pelaamaan tontilla kuin tontilla. Aloitti kauden laiturina kohtalaisen mukavasti, mutta kauden loppua kohti minuutit jäivät vähiin. Kova tsemppari ja tärkeä koppipelaaja. 26 VILHELM SANDSTRÖM 1 + 1 = 2, 4 + 5 = 9 Kulta-Ville otti neljännen peräkkäisen (yhteensä viidennen) Suomen mestaruutensa. Ei tehollisesti eikä pelillisestikään aivan huippukausi, mutta hoiti oman tonttinsa ammattimiehen tyylikkyydellä. 31 JOUNI VEHKAOJA 5 + 5 = 10, 21 + 18 = 39 Erinomaisesti liikkuva ja taitavakätinen puolustaja, jonka rooli pelinrakentelussa on todella merkittävä. Vielä ripaus särmää ja kovuutta, niin nousee aivan liigan ykköspakkien joukkueen ellei sitä jo ole. 33 MIKA KAVEKARI 2 + 4 = 6, 4 + 9 = 13 Erinomainen puolustava puolustaja, jonka arvo on merkittävä hyökkäysinnokkaiden pelaajien oman pään pelin puutteiden paikkaajana. Taidollisesti rajallinen, mutta pystyy jakamaan perussyötöt riittävällä varmuudella omille. Hyökkääjät 7 TEDY SALUTSKIJ 5 + 5 = 10, 18 + 12 = 30 Tuttua vääntöä, kovuutta ja ärsytystä, mutta ennen kaikkea henkilökohtainen piste-ennätys. Onnistui pudotuspeleissäkin pelaamaan piste per ottelu -tahdilla. Kärsii tuomareiden silmissä maineestaan mutta on mainettaan huomattavasti parempi ja monipuolisempi pelaaja. 12 MARKUS BOLLSTRÖM 9 + 7 = 16, 17 + 34 = 51 Liigan parhaan ketjun vauhtikone ja uskomattoman taitava pelaaja, joka pystyy henkilökohtaisilla suorituksillaan voittamaan joukkueelleen pelejä. Hyvän ja huonon päivän välinen ero vielä liian suuri, mikä korjaantunee kokemuksen myötä. 13 SAMI KURONEN 1 + 3 = 4, 13 + 9 = 22 Sotaratsu vertyi kauden edetessä ja oli finaaleissa Oilersin parhaita pelaajia. On monipuolistanut peliään ja hieman kovempi panostus pelaamiseen (lue: urheilullisuus) nostaisi tasoa vielä ripauksen. Osaa edelleen ärsyttää vastustajia. 16 PASI KOTILAINEN 3 + 3 = 6, 29 + 13 = 42 Oli runkosarjassa joukkueen kolmanneksi paras maalintekijä ja ratkaisi ensimmäisen finaalin kolmella osumallaan. Kokenut, monipuolinen ja pallovarma pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä hyökkääjänä että puolustaja. 19 TEEMU LEHIKOINEN 7 + 7 = 14, 19 + 29 = 48 Ovela pelaaja, joka yhdeksännellä liigakaudellaan iski itsensä liigan johtavien senttereiden joukkoon. Jos joukkueessa ei olisi Hintikkaa, rooli ja tehot olisivat vielä nykyistäkin suuremmat. 23 OSCAR HÄNNINEN 2 + 2 = 4, 8 + 14 = 22 Taitava sentteri, joka nousi finaalisarjassa yllättävän isoon rooliin ketjussa, jossa laidoilla operoivat Sami Kuronen ja Tedy Salutskij. Tulevaisuuden kova tekijä. 24 JUHA VEHKAOJA 1 + 2 = 3, 15 + 7 = 22 Ballerinan keveydellä askeltava laituri, jolta löytyy pienestä koosta huolimatta myös kovuutta. Olisi potentiaalia paukutella isojakin maalilukemia, jos saisi pallolliseen peliinsä ripauksen lisää taitoa ja rauhallisuutta. 27 JAAKKO HINTIKKA 7 + 11 = 18, 48 + 60 = 108 Oilersin ikoni ja kapteeni, joka ratkaisi mestaruuden rankkariosumallaan. Tehtaili runkosarjassa liigan uuden piste-ennätyksen. Monipuolinen pelaaja, korvaamaton johtaja. 28 JUSSI JÄRVINEN 6 + 6 = 12, 24 + 8 = 32 Ei pelannut loisteliaasti runkosarjassa, mutta nousi pudotuspeleissä kovaan iskuun. Ei häikäise millään pelin osa-alueella, mutta kokeneena pelaajana pystyy kentällä alituisesti järkeviin ratkaisuihin. 38 SAMU RÄNNÄLI 6 + 4 = 10, 20 + 11 = 31 Kauden todellinen yllätyspelaaja: viime kaudella yksi piste, tällä kaudella tehot 20 + 11. Ei vaikuta olemukseltaan varsinaiselle superpelaajalle, mutta lukee hyvin peliä ja tekee jatkuvasti järkeviä siirtoja. 50 TERO TIITU 10 + 5 = 15, 63 + 41 = 104 Takoi runkosarjan maaliennätyksen ja pudotuspeleissäkin 10 osumaa ajoittaisesti vaisuudestaan huolimatta. Äärimmäisen urheilullinen ja lajistaan innostunut persoona, jollaisia salibandy kaipaa kehittyäkseen pelinä. Joukkueessa pelasivat myös Janne Puhakainen, Robin Nyberg, Tommi Vappula ja Oliver Wardi. Pelipaikan jälkeen pelaajan tehot pudotuspeleissä ja runkosarjassa (maalivahdeilla torjuntaprosentit). S A L I B A N D Y L I I G A S A L I B A N D Y 13

tehopelaaja Keskushyökkääjä Teemu Lehikoinen oli yksi Oilersin kultajoukkueen kulmakivistä. Siis kuka Teemu Lehikoinen? No, mies joka iskee stidiranteella ja ajaa Säbäautolla. Ja mies joka paukutteli runkosarjassa 47 ja pudotuspeleissä 14 tehopistettä. TEKSTI TOMI SALOMAA KUVAT PETER FORSGÅRD JA MARKKU HUOPONEN Teemu, onnittelut Suomen mestaruudesta sekä myös henkilökohtaisesti loistavasta kaudesta. Iskit henkilökohtaiset ennätyslukemat 19+28, mikä on peräti 21 pistettä enemmän kuin mittavan urasi toiseksi paras noteeraus. Mistä noin kova vire? Kiitos. Pelattiin melkein koko kausi samalla kentällisellä (ketjussa Samu Rännäli-minä-Tedy Salutskij ja pakkeina Tarmo Kirjonen-Vilhelm Sandström) ja päästiin hyvään vireeseen heti alussa. Vastuutakin tuli aika paljon, ja totta kai hyvä kesä auttoi asiaa. Itseluottamusta tuli sitten onnistumisien myötä. Muutenkin piti tsempata, kun lankomies (Samu Rännäli) meinasi tulla pörssissä ohi. Eivätkä nuo nyt mitkään kammotehot ole, kun muut äijät lyö yli sata paunaa kaudessa. Miksi Oilers oli niin ylivoimainen tällä kaudella? Meillä oli ylivertainen materiaali tällä kaudella muihin nähden. Joka kenttä pystyi ratkaisemaan pelejä. Muutenkin oli loistavia äijiä koko jengi täynnä. Täytyy sanoa, 14 S A L I B A N D Y 2 2 0 0 6

että pidettiin hauskaa kentällä ja kentän ulkopuolella. Ylävitosia oltiin hakattu jouluun mennessä niin paljon, että kädet olivat rakoilla; siis tehtiin todella paljon maaleja ja voitettiin pelejä. Sinua väläyteltiin mukaan MM-joukkueeseen. Oliko pettymys, kun hyvän kauden jälkeen et kuitenkaan mahtunut edes leiriryhmään? Ei kyllä käynyt mielessä, että olisin kevään kisoissa mukana. Ja taisivat olla toimittajia, ketkä maalailivat noita maajoukkuejuttuja. Miten aiot seurata MM-kisoja? Paikan päälle olisi tarkoitus lähteä. Sen verran sählyääliö olen. Kuka iskee Oilersin parhaat pukukoppitarinat? NHL-veljet Tedy Salutskij ja Sami Kuronen. Mutta jätetään ne jutut sinne kopin puolelle. Toimit usein Oilersin seremoniamestarina joukkueen juhlatilaisuuksissa. Tämän kauden maajoukkuetauon aikaisessa saunaillassa ohjelmanumeroitasi olivat muun muassa syksyn parhaiden rivimiesten palkitseminen ja maajoukkueen mukana olevien Oilers-pelureiden tekstiviestihäiritseminen. Mitä ohjelmaa järjestit voittojuhlinnassa tai järjestät tulevissa kauden päättäjäisissä? No, usein ja usein. Täytyy muistaa, että hyvät rivimiehet sen joukkueen luovat. Tai no, kyllä niitä starojakin tarvitaan. Mestaruusjuhlat joukkueen johto hoiti niin hyvin, että tyydyin ainoastaan nauttimaan niistä. Katsotaan mitä päättäjäisissä tapahtuu, mutta kyllä sinne jotain keksitään. Jos ei muuta niin pelataan vaikka kimbleä muunnetuilla säännöillä. Läpimurron Oilers-miehistöön tehnyt Samu Rännäli on tosiaan lankosi. Aiheuttaako asia koskaan kiusallisia tilanteita pukukoppikeskusteluissa? Eipä juuri aiheuta. Joskus joku aina kysyy, missä se sinun puoliveli on. Muotoillaan nyt vaikka näin, että Samun kanssa on todella helppo pelata, mikä auttaa joukkuetta. Muuten vietän niin joulut kuin juhannuksetkin lankomiehen kanssa. Myös metsällä tulee käytyä yhdessä. Että hyvää pataa tässä ollaan. Olet tehokkuudestasi huolimatta kentällä usein näkymätön, mutta osaat uida väliin. Mitä se tarkoittaa? Tuo väliin uiminen on varmaan jotain Juha Jäntin juttuja. Pelatessa pyrin pitämään paljon palloa, rakentamaan peliä ja tietenkin tekemään maaleja. Joku on joskus sanonut että pelinäkemys ja pallovastuu ovat vahvuuksiani. Näillä raameilla on muutenkin aika vaikea olla näkyvä kentällä. Oilers hioi kuntoaan kesällä ankarasti lenkkipoluilla. Kuuluitko juostessa Tarmo Kirjosen ja Tero Tiitun miehittämään kärkijoukkoon, konkareiden muodostamaan keskijoukkoon vai Patrick Wardin ja Oscar Hännisen takajoukkoon? Lenkit tuli kyllä vedettyä Wardin ja Hännisen kanssa. Pidettiin huolta, ettei kukaan jää kelkasta. Mikseivät palautusjuomat maistu sinulle? En oikein edes tiedä. Se ei vaan ole mun juttu. Onneksi Tiitun Tero juo minunkin palautusjuomat. Onko salibandy huippu-urheilua? Salibandy on huippu-urheilua, mutta ei ammattiurheilua. Sinulla on pieni, kolmiovinen auto, joka tunnetaan nimellä Säbäauto. Kuinka monta salibandääjää sinne mailakasseineen mahtuu? Sählyautossa on minulle yksi, Sandströmille yksi ja Tedylle yksi ovi. Jos kyytiin tulee vielä satakiloinen maalivahti, niin sitten rupeaa olemaan jo ahdasta. Viimeistelet usein niin sanotulla stidiranteella. Mistä moinen nimitys, mistä sen olet oppinut ja millaista laukausta sillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Tämäkin nimitys on Jäntin juttuja. En tiedä, olenko vielä oppinut, mutta välillä lähtee kyllä aika hyvin. Kannattaa opetella Teemu Lehikoinen, 26, on pitkän linjan Oilers-pelaaja. Päättynyt kausi oli jo yhdeksäs edustusjoukkueessa ja samalla liigassa. junnut: lähtee pienestä nopeasti tilasta ja on aika yllättävä. Olet voittanut neljä SM-kultaa, kolme hopeaa ja yhden pronssin. Mikä motivoi? Voittaminen. Ja ovathan nuo hemmetin hyviä äijiä tuossa jengissä. Mitä elämääsi salibandyn lisäksi kuuluu? Maailman paras nainen eli oma vaimoni Anu. Hänen kanssaan tulee vietettyä suurin osa vapaa-ajasta, mitä ei kyllä työn jälkeen hirveästi jää. Kavereiden kanssa tulee tietenkin oltua. Metsästys on lähellä sydäntä ja tietenkin upouusi talomme Espoossa. Päättynyt kausi oli sinulle yhdeksäs liigassa ja Oilersissa. Onko mahdollista, että pelaat Suomessa jossain muussa seurassa? On se mahdollista, mutta liigatasolla aina Oilers. Eipä noita soittoja ole hirveästi tullut, enkä kyllä ole ikinä edes harkinnut seuran vaihtoa. Mikäs täällä on ollessa kun viihtyy hyvin. Ulkomaille tuskin enää lähden, kun uusi kämppä valmistuu juuri. Muodosta ympärillesi kaikkien aikojen Oilers-kentällinen. Tää on aika paha. Hyökkäykseen Jaakko Hintikka-Teemu Lehikoinen-Juho Seppälä, puolustajiksi Sami Koskinen-Mika Kavekari sekä maaliin Timo Ketonen. Tulisi muuten pahannäköistä jälkeä. Ja minä olisin C... S A L I B A N D Y L I I G A S A L I B A N D Y 15

Viikingeille kaksi hopeaa ja cupin voitto Kylläinen SSV kompuroi Kaksi vuotta kotimaisia salibandykaukaloita dominoinut Helsingin SSV lähti tähän kauteen kunnianhimoisena tavoitteenaan historiallinen tripla liigan ja sekä Suomen että Euroopan cupien mestaruudet. Kausi päättyi helsinkiläisittäin kuitenkin varsin ankeissa tunnelmissa, kun kauden mestaruussaldoksi jäi ainoastaan kotimaisen cupin voitto. TEKSTI TOMI SALOMAA KUVAT MARKKU HUOPONEN Euroopan cupissa SSV töpeksi finaalin selvän johtoasemansa rankkarikisatappioksi, ja Salibandyliigassa Espoon Oilers oli läpi kauden selkeä ykkönen. Ei voi sanoa, että kausi oli varsinaisesti huono, jos miettii saavutuksia. Mutta totta kai kunnianhimo on niin korkealla, että ei voi olla tyytyväinen, koska tuli kaksi tappiota, SSV:n kapteeni Mikael Järvi pohti. Pikkaisen näki koko kauden ajan, että nälkää ei ollut niin paljon kuin olisi tarvittu. Runkosarjassa voitimme huonollakin pelillä otteluita, ja se oli huono asia pudotuspelejä ajatellen, Järvi puntaroi. Parempi voitti Salibandyliigan runkosarjassa SSV lasketteli puolivaloilla kakkoseksi. Puolivälierissä OLS jäi helsinkiläisten jalkoihin, mutta välierissä Josba tarjosi kovan vastuksen. Finaalisarjassa Oilers pöllytti SSV:n puhtaasti voitoin 3-0. Kaksi otteluista kallistui espoolaiselle vasta jatkoajalla, mutta pelillisesti Oilers oli selvästi etevämpi. Ainoastaan ottelusarjan toisessa kohtaamisessa SSV hallitsi pelitapahtumia, mutta siinäkin ottelussa helsinkiläiset taipuivat Hartwall Areenassa pelatun ottelun jatkoajalla. SSV-hyökkääjät eivät pystyneet viimeistelyllään pudottamaan Oilersia kelkastaan, ja myös maalivahti Henri Toivoniemi piti haparoinnillaan Oilersin takamatkan lyhyenä. Nälkäisempi ja parempi joukkue voitti. Ensimmäinen peli oli selkeästi Espoon. Toisessa pääsimme juoneen mukaan, mutta hölmöilimme voiton muutamaan kardinaalivirheeseen. Kolmannessa Espoo pelasi hyvin, ja me Viime kevään mestarit Juha Kivilehto, JP Lehtonen ja Timo Toivonen jäivät tällä kertaa sivuosaan. Markus Bollström ja Mikael Järvi ottavat yhteen keskialueella. heräsimme vasta lopussa, Järvi summasi finaaliottelut. Maajoukkueen päävalmentaja ja Oilersin kakkosluotsi Petteri Nykky oli Järven kanssa samoilla linjoilla. 3-0 ei kerro koko totuutta, mutta SSV ei ehkä päässyt sille tasolle kuin kahdella edellisellä kaudella. Meidän terveystilanne oli himpun parempi ja tahtotila voimakkaampi. SSV:n puolustusvalmius ei ollut ehkä sitä tasoa kuin olisi pitänyt olla, Nykky kiteytti. Flunssakierre häiritsi kahden viikon aikana järkyttävästi meitä. Kuusi, seitsemän pelaajaa kahdesta pelaavasta kentästä kärsi flunssasta, Järvi vahvisti. Kolmosissa iso ero Siinä missä SSV:n paperilla kovat pelimiehet hyytyivät, Oilersin hieman nimettömämmät kakkos- ja kolmosketjujen pelaajat kasvoivat kauden aikana ratkaisijoiksi. Se oli oikeastaan se kääntöpiste koko sarjalle. Niiden kolmonen pystyi haastamaan, mutta meidän kolmonen ei, koska se oli saanut niin vähän peliaikaa kauden aikana, Järvi mietti. SSV-kippari ei kuitenkaan halunnut ottaa kantaa, olisiko erilaisella peluuttamisella voitu tehdä asioita paremmin. Peluuttamisasiat ovat aina vähän sellainen veteen piirretty viiva, Järvi pyöritteli. Järvi ei myöskään allekirjoita Oilers-pelaajien parempaa fysiikkaa. Ei ainakaan maajoukkueen testien perusteella voi sanoa, että Oilersin kundit olisivat meitä paremmassa kunnossa. SSV:n tähtisikermän hajoamisesta MMkauden jälkeen on liikkunut huhuja. Oman jatkonsa Järvi ratkaisee vasta Tukholman jälkeen, mutta rivien välistä voi päätellä, että numeroa 82 viikinkipaidoissa kantaa ensi talvenakin Järvi. En usko, että joukkue hajoaa pahasti. Jokainen pelaaja on edelleen sitoutunut ja motivoitunut. Kaikki lähtevät kesätreeneistä uudella kiukulla rakentamaan tulevaa kautta, Järvi painotti. 16 S A L I B A N D Y 2 2 0 0 6

1Kevyt2Kestävä 3Turvallinen4Helppo Myynti ja markkinointi: SSBL Salibandy Oy, Alakiventie 2, 00920 Helsinki puh 0400 529 025, fax 09 454 21450, mikko.aikko@salibandy.net www.salibandy.net FastBoard SALIBANDYKAUKALO Taikaviitta-turnaus tarjoaa ala-asteen kouluille, salibandyseuroille, seurakunnille ja muille yhteisöille hauskan tavan saada lapset liikkumaan ja pitämään hauskaa yhdessä. Salibandyturnauksia voi järjestää lukuvuoden aikana lokakuun alusta toukokuun loppuun saakka. Taikaviitta-turnauksen järjestäminen on helppoa ja mutkatonta, turnauspaketin pelisääntöineen ja pikku palkintoineen saat maksutta Suomen Salibandyliitosta. Tilaa hakulomake: Suomen Salibandyliitto ry/ Kim Sällström Alakiventie 2 00920 Helsinki puh. (09) 4542 1412 kim.sallstrom@salibandy.net DISNEY

Finaalit Oilersin näytöstä TEKSTI JUSSI OJALA KUVAT PETER FORSGÅRD 1. finaali: Kotilainen ratkaisi L änsiautoareenan puitteet ovat kunnossa ja noin tuhat katsojaa on vaivautunut paikalle lauantai-iltapäivänä. Valot päälle, valot päälle äijät, Oilersin käskyttäjä Akseli Ahtiainen tsemppaa omiaan ennen aloitusvihellystä. Molemmat aloittavat heti kolmella kentällä. Vajaa kolme minuuttia ja Pasi Kotilainen näyttää ottelun suunnan. Veto suhteellisen kaukaa, joka uppoaa Henri Toivoniemen putkista SSV:n verkon perukoille. SSV tulee pian tasoihin. kokeneen Jani Kososen tykittäessä kaukaa vaparista. Ensimmäisen erän loppu mennään tasaisesti ja tauolle lähdetään tilanteessa 2-2. SSV on paremmin hereillä toisen erän alussa, mutta Oilersin kapteeni Jaakko Hintikka lataa viiden minuutin kohdalla uskomattoman tykin suoraan syötöstä etuylänurkkaan. Järvi kuittaa pian tasoihin finaalisarjan yhdellä hienoimmista maaleista. Hän purjehtii läpi kentän ja lakaisee päätteeksi pallon häkkiin rystyllä. Toisen erän loppupuolella tunteet alkavat kuumentua. Hämmentämässä on Oilersin telaketjuosasto Kuronen-Salutskij, taisteluparinaan SSV:n Kivilehto ja Toivonen. Erän puolivälin jälkeen ote siirtyy Oilersille. Vilhelm Sandström niittaa hurjalla lämärillä pitkän painostuksen päätteeksi taukolukemiksi 4-3. Viimeinen erä on täysin espoolaisten ja ottelun ratkaisuksi nousevat jäähyt ja Pasi Kotilainen. Erotuomari Markku Puolanne viheltää ottelussa jo toisen aiheettoman jäähyn Salutskijlle. SSV:n ylivoima on kaikin puolin aika mätä, mutta silti Peik Salminen pääsee vetämään ottelun tasoihin. Keskitytään pelkkään peliin. Laitetaan ne ahtaalle, Ahtiainen valaa uskoa omiinsa maalin jälkeen. Kauaa ei ehdi Puolanteen pilli olla 18 S A L I B A N D Y 2 2 0 0 6

taskussa, kun taas tulee linjan mukaan käsittämätön jäähyvihellys. SSV:n Pasi Berntsonin jäähy kostautuu ja osoittautuu ottelun ratkaisuhetkeksi. Kotilainen kiittää vanhemman Vehkaojan mainiosta syötöstä. Loppu onkin sitten Oilersin ja Kotilaisen näytöstä. Kotilainen niittaa vielä yhden ylivoimalla ja Jussi Järvinen viimeistelee loppulukemat 7-4 tyhjiin. 8.4. Oilers - SSV 7-4 (2-2, 2-1, 3-1) 1. erä: 2.52 Pasi Kotilainen (Jaakko Hintikka)...1-0 3.40 Jani Kosonen (Sami Vidgren)...1-1 7.23 Samu Rännäli (Teemu Lehikoinen)...2-1 9.32 Peik Salminen (Harri Forsten)...2-2 2. erä: 25.20 Jaakko Hintikka (Tero Tiitu)...3-2 31.12 Mikael Järvi...3-3 38.54 Vilhelm Sandström (Jussi Järvinen)...4-3 3. erä: 45.10 Salminen (Juha Kivilehto)...4-4 yv. 52.07 Kotilainen (Jouni Vehkaoja)...5-4 yv. 55.13 Kotilainen (Jaakko Hintikka)...6-4 yv. 59.42 Järvinen (Lehikoinen)...7-4 tm. Torjunnat: Henri Korhola, Oilers 8 + 12 + 14 = 34, Henri Toivoniemi, SSV 14 + 19 + 13 = 46 Jäähyt: Oiilers 2 x 2 min, SSV 2 x 2 min Erotuomarit: Tomi Karsio ja Markku Puolanne Yleisöä: 1026 2. finaali: Maalivahdit yössä Hartwall Areenan toinen finaali saa salama-alun, kun Tero Tiitu ohjaa heti ensimmäisessä vaihdossa Kotilaisen syötöstä 0-1 espoolaisille. Oma pää, oma pää. Pää pyörimään, SSV:n valmentaja Mika Ahonen yrittää herätellä joukkuettaan otteluun maalin jälkeen. SSV tuntuu olevan kyydissä ottelun alussa. Järvi ja Kivilehto kuitenkin herättävät helsinkiläisjoukkueen. Järvi kiittää Kivilehdon maagisesta syötöstä ja peli on tasan 1-1. Peli on aikamoista hurlumheitä ja tauolle mennään tilanteessa 4-2. Toisen erän alussa Oilersin Oscar Hänninen pelaa finaalien ensimmäisen vaihtonsa ja kiittää luottamuksesta kaventaen tilanteeksi 4-3. Erän edetessä parrasvaloihin astuvat SSV:n kakkos- ja Oilersin kolmoskenttä. Molemmat latovat vuorotellen maaleja maalivahtien ollessa täysin pihalla. Molempien joukkueiden valmentajat hermoilevat pelin ollessa käsittämätöntä hawaiji-palloa. Turhaan lähdetään puskemaan, Ahonen rauhoittaa nippuaan. Salutskij niittaa taukolukemat 7-6. Ottelussa on nähty uskomaton määrä virheitä finaaliotteluksi. Miehiä merkataan väärin, harhasyöttöjä on luvattoman paljon ja maalivahdit loistavat epävarmuudellaan. Viimeisessä erässä Järvi vie SSV.n johtoon Santtu Mannerin syötöstä. Ottelu näyttää pysyvän SSV:n hallussa. Ratsula mehuttaa Kotilaista edestä ja takaa ja Oilersilla on vaikeuksia löytää kirivaihdetta. Ajassa 59.02 alkaa kuitenkin tapahtua. Kivilehto ottaa aavistuksen liian kovaa Hintikkaa kulmassa. Seurauksena on boksia ja Hintikka suoraan koppiin loukkaantuneena kaaduttuaan kätensä päälle. Ylivoimalla Jani Väänänen latoo finaalien ensimmäisessä vaihdossaan ensimmäisellä kosketuksella pallon tyhjiin takatolpalta. Kamoon, peli ei ole ohi, huutaa Markus Huhtimo SSV:n penkillä. Edessä on jatkoaika. Tuhatpäiselle yleisölle tarjotaan viihdettä koko rahan edestä. Tilanteita tulee vuorotahtiin. Bollström on yksin läpi, mutta nostaa aavistuksen ohi. Muutama tiukka kontaktitilanne, josta olisi voinut viheltää jäähyn, mutta tuomareilla on jo pillit taskuissa. He eivät halua ratkaista ottelua hyvä niin. Peli on avointa ja yleisöstä kuuluu kommentti kohta ratkeaa. Oilersille vapari laidasta. Pallo Bollströmille ja pieni kantti ja ranne takakulmaan. Kiitos ja näkemiin, mestaruus on katkolla Oilersille. 9.4. SSV - Oilers 8-9 ja. (4-2, 3-4, 1-2, 0-1) 1. erä: 0.25 Tero Tiitu (Pasi Kotilainen)...0-1 9.18 Mikael Järvi (Juha Kivilehto)...1-1 13.19 Jari - Pekka Lehtonen (Timo Toivonen)...2-1 13.26 Harri Forsten (Peik Salminen)...3-1 17.10 Markus Bollström (Kotilainen)...3-2 17.21 Jani Kosonen (Santtu Manner)...4-2 2. erä: 21.16 Oscar Hänninen (Sami Kuronen)...4-3 24.34 Markus Neimo (Forsten)...5-3 26.18 Teemu Lehikoinen (Henri Korhola)...5-4 26.51 Salminen (Teemu Piispanen)...6-4 27.15 Kuronen (Tedy Salutskij)...6-5 33.06 Kosonen (Forsten)...7-5 33.24 Salutskij (Hänninen)...7-6 3. erä: 49.45 Tarmo Kirjonen (Kuronen)...7-7 49.53 Järvi (Manner)...8-7 59.46 Jani Väänänen (Kotilainen)...8-8 yv. Jatkoaika: 68.07Markus Bollström (Mika Kavekari)...8-9 Torjunnat: Henri Toivoniemi, SSV 12 + 13 + 12 + 7 = 44, Henri Korhola 9 + 11 + 9 + 2 = 31 Jäähyt: SSV 2 x 2 min, Oilers 1 x 2 min Erotuomarit: Tomi Karsio ja Markku Puolanne Yleisöä: 1210 3. finaali: Hintikka ratkaisi mestaruuden Mika Kavekarin 100. play-off-ottelu. Huolimatta viikon tauosta peli jatkuu siihen mihin viimeksi jäätiin. Ensimmäinen veto Toivoniemelle ja siellä lepää. Bollström niittaa ykköskenttään nostetun Rännälin syötöstä 1-0. SSV:n peli näyttää olevan sekaisin ja varsinkin kentällä käynyt kolmoskenttä on pahasti espoolaisten pesukoneessa. Oilers vie peliä, mutta SSV:n Toivonen kuittaa ottelun tasoihin Oilersin vaihtovirheen takia. Oilersin toinen maali on joukkueen taistelutahdon ilmentymä. Korhola ottaa unelmatorjunnan, josta pallo kimpoaa Kuroselle joka jatkaa pallon suoraan Salutskijlle. Tilanne on 2-1 hienon vastahyökkäyksen päätteeksi. Ennen erän loppua Manner ja Tiitu tekevät maalin mieheen ja tauolle poistutaan Oilersin maalin johdossa. Markus Bollström (vas.) määrää vauhdin ja suunnan. Puolustaja Timo Toivonen yrittää pysyä mukana. Toinen erä on ympäripyöreää finaalipalloilua, jossa näkyy ottelun panos. Peli on hermostuneen näköistä ja paikkoja on kummassakin päässä. SSV ei osu tolppien väliin ja Oilers iskee kahdesti ratkaisevan oloiset lukemat 5-2. Herääkö SSV ollenkaan vai viekö Oilers sarjan suoraan 3-0? Ahosen palopuhe kopissa näyttää tepsineen. SSV tulee kolmannen erän alusta terävästi ja varsinkin ykköskenttä näyttää uudestisyntyneeltä. SSV:n painostus on kovaa, mutta kavennusmaali tulee vasta ajassa 53.27 Neimon lavasta. Sitten pääosaan astuu mies varjojen mailta, JP Lehtonen on herännyt pelaamaan, kun kautta on jäljellä viisi minuuttia. Rystyltä tilanteeksi 5-4 ja pian perään tasalukemat 5-5 läpiajosta. Peli on taas auki kun lähdetään jatkoajalle. Jatkoaika käyntiin, SSV hyökkää, pallonmenetys ja Oilersin vastaisku. Bollström on keskeltä läpi ja JP Lehtonen painaa mailaa takaapäin. Erotuomari Tommi Riihimäki näyttää rankkaria ajassa 60.28. Länsiautoareenan yleisö on shokissa. Tässäkö tämä nyt oli? Seuraikoni Hintikka asettuu vetämään pilkkua. Rauhallinen kuljetus ja kylmänviileä sijoitus Toivoniemen putkista. Halli räjähtää ja yleisö on haltioissaan. Oilers on Suomen Mestari 2006. 14.4. Oilers - SSV 6-5 ja. (3-2, 2-0, 0-3, 1-0) 1. erä: 1.26 Markus Bollström (Samu Rännäli)...1-0 5.53 Timo Toivonen (Juha Kivilehto)...1-1 11.15 Tedy Salutskij (Sami Kuronen)...2-1 12.25 Santtu Manner (Jari- Pekka Lehtonen)...2-2 19.55 Tero Tiitu (Jussi Järvinen)...3-2 2.erä: 21.56 Tiitu (Teemu Lehikoinen)...4-2 35.02 Jouni Vehkaoja (Bollström)...5-2 yv. 3. erä: 53.27 Markus Neimo (Toivonen)...5-3 56.05 Lehtonen (Mikael Järvi)...5-4 58.58 Lehtonen (Järvi)...5-5 Jatkoaika: 60.28 Jaakko Hintikka...6-5 Srl. Torjunnat: Henri Korhola 5 + 10 + 12 + 1 = 28, Henri Toivoniemi 12 + 6 + 11 + 0 = 29 Jäähyt: Oilers 1 x 2 min, SSV 2 x 2 min Erotuomarit: Tommi Riihimäki ja Juha Sirkka Yleisöä: 2356 S A L I B A N D Y L I I G A S A L I B A N D Y 19

Josba palasi mitalikantaan vuoden tauon jälkeen Joensuussa pelattu pronssiottelu kiinnosti molempien joukkueiden lisäksi yli 1100 joensuulaista salibandyn ystävää. Kotiyleisö sai ottelusta haluamansa tuloksen, sillä Josba otti vahvan esityksen jälkeen voiton Tampereen Gunnersista maalein 11-7. TEKSTI MIKA VIROLAINEN KUVAT MERI-TUULI RANTONEN JA JOSBA Josba oli tyly isäntä ja Gunnersin historian toinen SM-mitali jäi edelleen haaveeksi. Josban tehomiehinä ottelussa olivat Teemu Häkkinen 3+1, joukkueen kapteeni Markus Ketonen 2+2 ja vahvan tulokaskauden Salibandyliigassa pelannut Juhani Tuomainen 2+2. Joukkueen itseluottamus oli järkkymätön kauden viimeisen pelin voittamiseen. Itseluottamus pysyi korkealla, vaikka välierissä tie tyssäsi SSV:n joukkueeseen. Merkittävin syy pronssipelin voittamiseen oli se, että pystyimme pitämään pelin temmon tarpeeksi kovana, Muukkonen kertoo. Juhani Tuomainen pelasi loistavan tulokaskauden liigassa. Perussuorituksella perustavoitteeseen Edellisellä kaudella jo puolivälierissä jatkosta pudonnut joensuulaisyhdistelmä lähti kauteen varsin nuorella ja kehityskelpoisella yhdistelmällä, jonka valmentajaksi saatiin kokenut Mika Muukkonen. Paluun Josbaan tekivät Ruotsissa yhden kauden pelanneet Markus Suntila ja Otto Moilanen. Teemu Häkkinen palasi Josbaan SM-hopeaa voittaneesta Jyväskylän Happeesta. Josban joukkueessa oli sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa. Valmennuspuolella Mika Muukkonen sai kauden aikana avukseen valmentajalegenda Antti Ruokosen. Kauden kuluessa joukkueessa ja yksilöissä tapahtui selvää kehitystä, mutta merkittävin harppaus tuli vasta pudotuspelivaiheessa. Hyökkäävämpi ja aktiivisempi pelitapa saatiin ajettua hyvin pelaajien selkäytimiin. Joukkueessa tapahtui selvää henkistä kasvua pudotuspeleissä. Pelaajien itseluottamus ja perustaso kasvoivat selvästi. Pudotuspeleissä nuoremmat pelaajat eivät enää kunnioittaneet liikaa kokeneempia pelaajia, Muukkonen mainitsee tekijöistä, jotka auttoivat Josban takaisin mitalikantaan. Laadukkaasta harjoittelusta ja motivoituneesta ryhmästä tunnettu Josba ei tehnyt tälläkään kaudella poikkeusta. Pelaajien sitoutuminen joukkueeseen ja työntekoon oli kovaa luokkaa. Edellä mainitut tekijät ovat useana vuotena olleet Josban menestyksen takeena. Valmistautuminen kauteen sujui toivotulla tavalla. Runkosarjassa pystyttiin pelaamaan omalla vahvalla perustasollamme. Pudotuspeleissä joukkue kasvoi, mutta ei tarpeeksi, jotta SSV olisi kaatunut, Muukkonen harmittelee. Meillä oli mahdollisuutemme ottelusarjan voittamiseen. SSV:n rutiinitaso ja kokemus kovista peleistä olivat vahvempaa luokkaa kuin meidän joukkueellamme, mutta jos meillä olisi ollut hieman enemmän rohkeutta ja henkistä kypsyyttä, niin kaikki olisi ollut mahdollista, Muukkonen pohtii. Pronssin voitti joukkue, ei yksilöt Josban roolina on ollut usean vuoden ajan uusien huippupelaajien kasvattaminen, kovan luokan tähtipelaajia ei ole joukkueessa juurikaan totuttu näkemään. Josban menestys perustui tälläkin kaudella kurinalaiseen joukkuepelaamiseen, ei yksilöihin. Joukkueesta löytyi kuluneella kaudella toki muun muassa Salibandyliigan paras puolustaja eli Tatu Väänänen, joka esimerkillään johdatti yhtä Salibandyliigan kovinta puolustuskalustoa. Kokenut Markus Suntila kantoi vastuun maalin suulla. Hyökkääjistä parhaiten onnistuivat runkosarjassa Otto Moilanen (24+23), Juhani Tuomainen (20+20) ja Teemu Häkkinen (24+14). Joukkueen perusrungon pysyminen kasassa koko kauden ja avainpelaajien loukkaantumisilta välttyminen olivat erittäin suuria edellytyksiä saavutetuille pronssimitaleille. Joukkueesta erottui uusia kykyjä Salibandyliigan eliittiin. Hyvänä esimerkkinä 20 S A L I B A N D Y 2 2 0 0 6