IITIN LATU RY. Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu.



Samankaltaiset tiedostot
IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Vuosi 2010 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Liikuntaa harrastettiin silloinkin monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina.

Toimintakertomus

Toimintakertomus

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 LATUALUEEN YHTEISELOSTA

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Toimintasuunnitelma

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 2/2012

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2011. Hyvät Iitin Ladun jäsenet,

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010. Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Toimintasuunnitelma

Pukkikankaan kota jouluna Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2012

Toimintasuunnitelma

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2013

Toimintasuunnitelma

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1 / iikunnan kipinä. Viime vuonna helmikuun lumikenkäretki sattui pakkaspäivälle.

Iitin Latu ry:n tiedotuslehti 1/2019

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Toimintasuunnitelma

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

Kokouksen esityslista

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

TOIMINTASUUNNITELMA yhdessä...

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Pieksän Ladun. Jäsentiedote pieksanlatu(at)gmail.com

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / iikunnan kipinä. Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet:

Toimintakertomus 2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

Toimintakertomus 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

TURUN KEMISTIKERHO RY

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011

IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2011-31.12.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli yhdistyksen 24. toimintavuosi. Kyseisenä vuonna harrastimme ja ennen kaikkea liikutimme kuntalaisia monipuolisesti järjestämällä tapahtumia kaikenikäisille. Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu. Kerran kuussa Ravilinnasta hiihdeltiin tai käveltiin kuutamossa nokipannukahville Pukkikankaalle lukuun ottamatta viikkopyöräilykautta. Viikkopyöräilyt keväästä syksyyn saivat mukavasti porukkaa pyöräilemään Iitin lähiseudulle. Perhe- ja lumikenkäretkille riitti myös innokkaita osallistujia.. Otimme osaa valtakunnalliseen Suomen Ladun ja ET-lehden markkinoimaan sauvakävelyletkatapahtumaan, jonka järjestimme yhdessä kunnan vapaaaikapalveluiden ja Benjamin Maatilatorin kanssa. Voitimme valtakunnallisen sauvakävelyletkaennätyksen ja saimme Suomen Ladun ja Trekki-kaupan lahjakortin. Talviuinnin harrastusta markkinoimme yhdessä kunnan vapaa-aikapalveluiden kanssa järjestämällä helmikuussa Ystävänpäivän talviuintitapahtuman ja lokakuussa Kansallisen Talviuintikauden avajaiset. Jäsenistöltä tulleen toiveen ja ehdotuksen pohjalta järjestettiin myös 24 h-talviuintitapahtuma. Talkooväki on ollut edelleen ahkerana. Saukkoreiteillä riitti raivausta runsaslumisen talven ansiosta. Pukkikankaalla ja Veteraanimajan alueella oli mm. polttopuiden tekoa, haravointia, laiturin huoltoa ja parannusta avannon pintavedenpyörittäjän toimivuudeksi. 2(11)

2. YHDISTYSTOIMINTA 2.1. Jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 367. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia todella aktiivisia jäseniä on tullut mukaan toimintaan. Joitakin on jäänyt pois tai siirtynyt paikkakunnan vaihdoksen myötä toiseen Latuyhdistykseen. 2.2. Hallitus ja toimihenkilöt Puheenjohtaja Seppo Arola Varapuheenjohtaja, jäsen Aija Lehtinen Sihteeri Tuula Forström Jäsen Eila Kiili Jäsen Harri Forsgren Jäsen Johanna Kälviä Jäsen Pertti Kaarnakoski Jäsen Niina Malassu Varajäsen Taina Vauli Varajäsen Marja Kausalainen Taloudenhoitaja Erkki Haapalahti Toiminnantarkastajat Merja Särkkä ja Tapio Mamia Varatoiminnantarkastajat Petri Kärkelä ja Juha Laitinen Kirjanpito Kausalan Laskenta Oy 2.2.1 Hallituksen tukena toimineet jaokset Avantouintijaoksen vetäjinä olivat Pertti Kaarnakoski ja Auvo Vepsä. Retkeilyjaoksen vetäjänä oli Pekka Ahokas ja pyöräilyssä Harri Forsgren. 2.3. Kokoukset Yhdistyksen sääntömääräisiä yleisiä kokouksia oli kaksi kertaa. - Kevätkokous 22.3. Kahvituvalla. Paikalla oli 18 yhdistyksen jäsentä. - Syyskokous 8.11.Harjunmajalla. Paikalla oli 24 yhdistyksen jäsentä. Yhdistyksen hallitus kokoontui 11 kertaa. Kokoukset olivat aina päätösvaltaisia. Hallituksen kokouksista yksi pidettiin Erkki Haapalahden kotona ja toinen Seppo Arolan kesäpaikalla, muut kokoukset pidettiin kololla. Kouvolan alueen latuyhdistysten tapaamiseen Anjalaan osallistuivat 5.2. Seppo Arola, Aija Lehtinen ja Harri Forsgren. Suomen Ladun kevätliittokokoukseen Hyvinkäälle 15.-17.4. osallistuivat Seppo Arola, Eila Kiili ja Aija Lehtinen. Kymi-Vuoksen Latualueen aluekokoukseen 8.10. Karhulaan osallistuivat Seppo Arola, Eila Kiili ja Harri Forsgren. 3(11)

10.10. Veteraanimajan katselmuspalaverissa Irina Barkmanin kanssa olivat Seppo Arola ja Pertti Kaarnakoski. Suomen Ladun syysliittokokoukseen Vaasaan 21.-23.10 osallistuivat Seppo Arola, Eila Kiili ja Aija Lehtinen 28.11. Palaveriin vapaa-aikatoimen kanssa vuoden 2012 alustavista tapahtumista ja mm. lasten kulttuuriviikkojen tapahtumista, mukana kokouksessa oli Seppo Arola ja Aija Lehtinen 3. VARSINAINEN TOIMINTA Lasten Muumihiihtokoulussa oli 24 lasta ja 10 ohjaajaa. Muumien hiihtokoulun aikana harjoiteltiin ja opittiin seuraavat hiihtotekniikat: askelkäännös kantojen ympäri, lapinkäännös, sauvoitta hiihto, vuorohiihto, kaatuminen ja ylösnousu, sivuttaisnousu, mäenlasku, tasatyöntö ja haaranousu. Lapset opettelivat innolla hiihtoa vaikka välillä pakkanen hipoi -20 C. Lämmin mehu maistui tunnin hiihtotemppujen harjoittelun jälkeen. Vanhemmat olivat mukana yhtenä iltana, kun Muumikoululaiset hiihtivät metsään makkaratulille. Yllätysvieraana paikalla piipahti myös Muumi. Keväällä Metsämörrikoulussa oli 17 lasta, 5 ohjaajaa ja Metsämörri. Lapset tutustuivat liikunnan ja leikin avulla luontoon kevään aikana kuusi kertaa. Syksyllä Metsämörrikoulussa oli 15 lasta, 3-4 ohjaajaa ja Metsämörri. Metsämörrikoulua oli syksyllä kuusi kertaa. Liikuimme luonnossa kuunnellen, katsellen ja oppien samalla kunnioittamaan luontoa. Lapsille metsä on mielenkiintoinen seikkailupaikka, missä aika kuluu nopeasti ja aina oppii jotain uutta. Mörrikoulussa on eri päiville jokin teema tai aihe. Puhumme mm. roskaamisesta ja jokamiehenoikeuksista, jotka kuuluvat kaikille metsässä liikkujille. Myös Metsämörri kävi kertomassa lapsille miten luonnossa liikutaan ja mitä siellä voi tehdä. ****************************************** Suluissa tapahtumissa talkoihin osallistujien määrä Tammikuu: 9.1. Lumikenkäretki Lyöttilään,. 14 osallistui. Räntä- ja lumisade siivitti alkumatkaa. Saimme piilotettua reissussa yhden geokätkönkin Pirunpesälle. 4(11)

20.1. Nuorten Kylät- projektin mukana alakoululla aarrejahtia = lasten geokätköilyä ennakkoon suunnitteli ja toteutti koululla (2) 21.1 Kuutamohiihto Pukkikankaalle, 26 osallistujaa 25.1. Seuratuki-infoon yhdistyksille, Ravilinnaan osallistui 2 25.1. Lasten Muumihiihtokoulu alkoi. Helmikuu: 9.2. Nuorisotyöryhmän palaveri 4 aktiivia mukana 11.2. Kymenlaakson Liikunta ry:n palkitsemistilaisuus Kotka: Vuoden 2010 Iitin Liikuttaja palkinto, kolme oli palkintoa hakemassa 14.2. Ystävänpäivän talviuintitapahtuma. (4 talkoissa) n. 70 osallistujaa 18.-20.2. Avantouinnin SM-kilpailut Joensuussa kaksi osallistujaa 18.2. Koko perheen kuutamohiihto Radansuu (4) Pakkasta -24 C. Osallistui yhdeksän urheaa hiihtäjää, kera talkoolaisten 20.2. Ulkoiluta Pipoa-tapahtuma (6) n. 30 osallistujaa 25.2. Seuratuki-info Ravilinnassa yhdistyksille. (2) 27.2. Iitin Laturetki (7). n. 80 osallistujaa Maaliskuu: 8.3. Peltohiiren päiväkodin laskiaistapahtumassa avustamassa oli (2) talkoolaista 8.3. Yhdistysten ja kunnan yhteinen Naistenpäivän hiihto ja laskiaistapahtuma hiihtomajalla (4) n. 30 osallistujaa 11.-12.3. Ensimmäinen 24h talviuintimaraton Veteraanimajalla 45 osallistujaa. Kunnanvaltuutettu Suhonen tuli tapahtuman päätteeksi kehumaan Talviuimareita laajasta huomiosta mediassa ja Iitin nostamisesta otsikoihin positiivisella ja terveyttä edistävällä tavalla. 5(11)

12.3. Repoveden Elämyspäivillä, oli yhdeksän osallistujaa 18.3. Kuutamohiihto Veittostensuolle 18 osallistujaa 22.3. Iitin Ladun kevätkokous Kahvituvalla 25.3. Peltohiiren päiväkodin 10v juhliin oli kutsuttu kaksi edustajaa 26.3. Suomen Ladun Toimihenkilökoulutukseen osallistui yksi hallituksen uusi jäsen 26.3. Kansanedustajaehdokas Laukkanen tarjosi talviuimareille Veteraanimajan saunalla makkarat ja munkkikahvit (4) 27.3. Lumikenkäretki Heisanharjulle Jaalaan yhdessä Jaalan Jaloisten kanssa, 13 mukana lumikengillä 28.3. Veteraanimajan alueen suunnittelupalaveri (3) 28.3. Syöpäyhdistyksen tapahtumassa Veteraanimajalla oli avustamassa (2) Huhtikuu: 6.4. Sauvakävelypalaveri yhteistyötahojen kanssa (2) 9.4. Kymi-Vuoksen aluekoulutus Karhulassa (3+sihteeri) 15.-17.4. Suomen Ladun kevätliittokokous Hyvinkäällä (3) 17.4. Trullivaellus Kyöpelivuorelle (Pukkikankaalle) (3) 12 osallistujaa. Suosio ei tänäkään vuonna ottanut tuulta purjeisiin, joten ensivuonna Trullit ei vaella Pukkikankaalle. 30.4.-1.5. Kouvolan alueen latuyhdistysten talvikauden päättäjäiset Orilammen majalla, vieraiksi saimme latulaisia Ähtäristä ja Keuruulta asti, 28 osallistujaa Toukokuu: 1.5. Geokätköilijöiden miitti Veteraanimajalla (4) Paikalle kerääntyi toistasataa innokasta kätköilijää 5.5. Kevään ensimmäinen viikkopyöräily suuntautui Harjunmajalle Mankalaan 21 osallistujaa. 6.5. Ryhmäperhepäiväkoti Kanttarellin retkellä Vieterinpuistossa makkaranpaistossa oli yksi talkoolainen 10.5. Lasten Metsämörrikoulu alkoi. 7.5. Tornien Taisto tapahtumassa Lyöttilän lintutornilla, 2 henkilöä 8.5. Äitienpäivän kulttuuri-ja liikuntatapahtuma torilla n. 40 osallistujaa 12.5. Viikkopyöräily Radansuun laavulle 11 pyöräilijä 6(11)

14.5. Valtakunnallinen Liiku terveemmäksi päivä. Sauvakävelyletkaennätys keräsi mukaan 80 osallistujaa. (5) Olimme panostaneet tähän tapahtumaan ja laittaneet kaikille järjestöille, yhdistyksille ja yrityksille joko sähköpostilla tai kirjeitse kutsun. Mainostimme tätä kunnan, Benjamin Maatilatorin ja Iitin Ladun tapahtumana. Saimme letkaennätyksen pienenä latuyhdistyksenä ja kuntana. Voitimme Trekki-kaupan lahjakortin, jolla ostimme Iitin Ladulle kaksi vuokrattavaa rinkkaa. 19.5. Kevätlaulajaiset viikkopyöräillen Kalmusaareen. Mukana 16 osallistujaa 26.5. Viikkopyöräily. Sampola Rieska Jokue, 14 osallistujaa Kesäkuu: 2.6. Urajärvi-pyöräilyyn lähti Ravilinnasta 41 osallistujaa 2+4 talkoolaista 8.6. Seurakunta Pukkikankaalla 20 osallistujaa ja kolme talkoolaista 9.6. Viikkopyöräily Lyöttilän linnoituksille, jossa isäntäpari esitteli linnoitukset 13 osallistujaa 16.6. Viikkopyöräily Järvenmäenlammelle 15 pyöräilijää 17.-18.6. Perheretki Päijänteen kansallispuistoon Kelventeen saarelle, mukana oli 16 retkeilijää. Matka koostui laiva- patikointi- ja telttaretkestä kauniille saarelle. Retkikertomus kotisivuillamme. 30.6. viikkopyöräily Hiisiö, Myllylä, Perheniemi 9 osallistujaa 7(11)

30.6-3.7. Suomen Ladun leiripäiville Vantaalle Iitistä matkasi fillareilla kaksi osallistujaa ja yksi kuljetti huoltoautoa. Koskenkylässä kohtasimme muut Kymi- Vuoksen Kimppa Kyytiläiset ja matka jatkui pyöräillen kohti Porvoota. Aamulla jatkoimme pyörillä koti Vantaata ja leiripäivien ohjelmia. Lisää tarinaa leiripäivämatkastamme kotisivullamme. Heinäkuu: 7.7. Viikkopyöräily Perolahteen 10 mukana 14.7. Viikkopyöräily Sääskjärven ympäri ja käynti Isohiiden veljesten surmapaikalla ja haudalla, 16 pyöräilijää 16.7. Päivän pyöräretki Verlaan 85 km. 9 pyöräilijää ja huoltoautolla perässä Erkki 21.7. Viikkopyöräily Lapinkulman reittiä 7 mukana 28.7. Viikkopyöräily Karralaan, 10 osallistujaa Elokuu: 4.8. Viikkopyöräily Lyöttilään Kylänmäelle, 12 osallistujaa 6.8. Melontaretki Vuolenkoskelta Tapolaan 9 melojaa, retkikertomus kotisivuilla 8.8. Talkoot Pukkikankaalla (8) 11.8. Viikkopyöräily Hiisiö, Perheniemi Kuninkaantietä 11 pyöräilijää 12.-14.8. Geocaching Mega Event Tampereelle Härmälään osallistui Iitin Ladusta 10 18.8. Viikkopyöräily Saaranen, Rajamaa, 15 mukana pyöräilemässä 20. -21.8. Patikointi- ja telttaretki Repoveden kansallispuistoon 17 patikoimassa ja 6 jäi telttailemaan, patikoiden vielä seuraavankin päivänä rinkat selässään. 25.8. Viikkopyöräily Sorronniemeen 18 osallistujaa 27.8. Iitti Esillä Tapahtuma Ravilinnassa (8) Esittelimme pihalla toimintaamme. Paikalla oli kanootteja, teltta, rinkka, trangia, polkupyörä, kävelysauvat ym. 27.- 28.8. Karhulan Ladun kutsumana Geomiittiin osallistui ja viikonloppua heidän mökillä viettämässä oli 4 Iitin Latulaista 31.8. Metsämörritalkoot (4) Syyskuu: 1.9. Viikkopyöräily Kalmusaareen 20 pyöräilijää 6.9. Metsämörrikoulu alkoi. Lasten Metsämörrikoulussa syksyllä oli 15 lasta, 3-4 ohjaajaa ja Metsämörri. Metsämörrikoulua oli syksyllä kuusi kertaa. 8.9. Veteraanit Veteraanimajalla (4) 21 osallistujaa 9.9. Kuutamokävely Pukkikankaalle 16 kävelijää 14.9. Kymenlaakson Syöpäyhdistys Iitin osasto Pukkikankaalla (2) osallistui 17 15.9. Veteraanimajan rannan siivousta ja polttopuutalkoita (16) 25.9. Juustopolku Heinola, n. 10 osallistujaa 8(11)

Lokakuu: 1.10. Hyväseura seminaari (3) 1.10. Ruskamelonta Arrajärveltä Tapolaan 7 melojaa 2.10. Iitin kunnan ruskaretki (4) 70 osallistujaa 6.10. Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä (4) n. 50 osallistui 8.10. Kymi-Vuoksen aluekokous Leikarissa (3+sihteeri) 14.10. Kuutamokävely Pukkikankaalle 31 osallistujaa 15.10. Kansalliset Talviuintikauden avajaiset Veteraanimajalla, 48 osallistujaa 21.- 23.10. Suomen Ladun syysliittokokous Vaasa (3) 22.10. Myllykosken Ladun 60v- juhlissa 2 henkilöä 29.10. Heli-yhdistyksen liikuntapäivän nokipannukahvien keitossa oli (2) 30.10. Jaalan Jaloisten 20-vuotisjuhlassa mukana oli (3) Marraskuu: 8.11. Iitin Ladun syyskokous KkV:n Harjun majalla 11.11. Marraskuun kuutamohiihto/kävelyllä, 23 osallistujaa 16.11. Aktiivien palkitseminen ruokailulla Matkakeitaalla n. 20 mukana 20.11. Salpapolulla oli vaeltamassa ja tutustumassa 16. Retkestä on kuvitettu kertomus kotisivuillamme. 25.11. Joulukausalan avajaiset Kausalan torilla (3) 26.11. Kulttuuriretki jäsenille Lahden kaupungin teatteriin Pesärikkoa katsomassa oli 33 jäsentä. 28.11. Palaveri vapaa-aikapalveluiden kanssa tulevan vuoden yhteisistä tapahtumista Joulukuu: 9.12. Kuutamokävely/-hiihto Pukkikankaalle. Lunta oli juuri sen verran satanut, että ensimmäiset innokkaimmat tulivat hiihtäen. Glögi- ja makkaratarjoilu 11 osallistujaa 31.12. Uusi Vuosi vaihtui Veteraanimajalla saunoen, tinaa valaen ja makkaraa paistellen. Nokipannukahvin lomassa turinoitiin ja tietysti paukkuja paukuteltiin myös. Uutta Vuotta vastaanottamaan saapui 28 latulaista. 9(11)

3.2. TALKOOTOIMINTA Alkuvuodesta lumetettiin hiihtoreittejä sekä sahattiin lumen painamia oksia hiihtäjien tieltä. Kesällä Saukko-reitille tehtiin vuosittainen kasvuston poistoraivaus. Saukkoreitille käytettiin vuoden aikana yhteensä noin 55 talkootyötuntia, joista saatiin Iitin kunnalta yhteistyösopimuksen mukainen avustus. Keväällä Pukkikankaan huoltotöihin kuuluivat muutamana päivänä polttopuutalkoot. Puuvajan ulkoseinustalla talvehtineet polttopuut siirrettiin sisään. Veteraanimajan avannolla syyskesästä laiturin niveltä parannettiin lämpömaton suorana pysymiseksi ja siirrettiin sähköjohdotus laiturikannen alle. Syksyllä asennettiin varoitusliput avantopaikan ympärille. Talkootunteja Veteraanimajan saunalla oli vuoden aikana yhteensä yli 125 tuntia, joista osasta saatiin kunnalta Saukkosopimukseen verrattava talkootyöavustus. Yleiset pihatalkoot menivät uimareiden hyötyliikunnan / puhtaan talkootyön piikkiin, niistä ahkeroijat palkittiin makkaroilla ja nokipannukahvilla. Päiväkodeilla ja koululla käytiin avustamassa mm. makkaranpaistossa, tutustuttamassa lapsia lumikengillä kävelyyn ja aarteenetsintää organisoimassa. 4. KOULUTUS 25.1. Seuratuki-infoon yhdistyksille, Ravilinnaan osallistui Erkki Haapalahti ja Aija Lehtinen 26.3. Toimihenkilökoulutus Helsinki, osallistui Harri Forsgren 9.4. Kymi-Vuoksen Latualueen aluekoulutukseen. Karhulaan osallistuivat, Seppo Arola, Harri Forsgren, Aija Lehtinen ja Tuula Forström. 1.10. Hyväseura seminaariin Ravilinnassa osallistui Erkki Haapalahti, Seppo Arola ja Harri Forsgren 8.-9.10. Liikuntaleikkikoulunohjaaja koulutukseen osallistui Aija Lehtinen 5. TIEDOTUSTOIMINTA Jäsentiedote Kipinä ilmestyi kaksi kertaa: talvella ja syksyllä. Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista ilmoitettiin Iitinseutu-lehdessä. Kunnan ja yhdistysten kanssa yhteistyössä toteutetuista tapahtumista ilmoittelimme tai kirjoitimme juttua etukäteen paikallislehteen, mm. Ystävänpäivän Talviuintitapahtuma, Ulkoiluta Pipoa-tapahtuma, Naistenpäivän hiihto- ja laskiaistapahtuma, Äitienpäivän Kulttuuri- ja liikuntatapahtuma, Valtakunnallinen Liiku Terveemmäksi sauvakävelyletkatapahtuma, Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilutapahtuma ja Kansallisen Talviuintikauden avajais-tapahtuma. Muumihiihto- ja Metsämörrikouluista ilmoitettiin Iitinseutu-lehdessä. 10(11)

6. TALOUS 7. YHTEENVETO Iitin Ladun tapahtumista ilmoitettiin Iitinseudun seurapalstalla, ja seinäilmoituksia oli mm. päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien, kirjaston, Ravilinnan, Pukkikankaan ja kauppaliikkeiden ilmoitustaululla. Iitin Ladun kotisivuja päivitettiin ahkerasti. Tulevista tapahtumista ja retkistä kerrottiin etusivulla. Jäsenten lähettämiä retkikertomuksia ja valokuvia lisättiin sivuille. Uusien kotisivujen muokkaaminen oli työn alla. Yhdistyksen tulos vuodelta 2011 on + 703,94. Talous on vakaa. Tasearvo ja säästöt vuoden lopussa olivat 10837,71 euroa omaa pääomaa, lyhytaikaiset kirjanpidolliset siirtovelat olivat 121,28 euroa. Tuloslaskelma ja tase ovat liitteinä. Suurin yksittäinen yhdistyksen taloutta tukenut kirjanpidon ulkopuolinen sponsorointi on vuoden aikana ollut jäsentiedotteiden tulostus/painatus. Tuen tarkkaa euromäärää ei voida arvioida. Jäsenmaksut ovat olleet vuonna 2011 seuraavat: 1. jäsen 19, perhejäsenyys 27, nuoriso- ja rinnakkaisjäsen 11. Maksaneita jäseniä oli 334 kappaletta 12.12.2011 jäsenluettelon mukaan. Yhteistyö on ollut vuoden aikana vilkasta ja antoisaa kunnan vapaa-aikatoimen ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa. Veteraanimajan alueen ja päärakennuksen jatkokehittäminen sekä saneeraus etenee hiljalleen. Yhteistyötä on ollut myös Kymi-Vuoksen latualueen latuyhdistysten kanssa. Esimerkiksi yhteiset kimppakyydit toteutuivat hienosti Leiripäiville ja SL:n liittokokoukseen Vaasaan missä oli mukana kolme Iitin Ladun jäsentä. Yhteisiä retkiä järjestettiin myös Jaalan Jaloisten ja Kuusaan Ladun kanssa. Osuuskauppa Ympäristön paikallinen S-market tuki Muumihiihtokoulua tänäkin vuonna tuotelahjoituksilla. Kiitämme kunnan vapaa-aikapalveluita, yhdistyksemme ahkeria vapaaehtoisia ja muita toimintaamme tukeneita yhteistyökumppaneita onnistuneista tapahtumista. Kiitämme myös jäseniämme sekä kuntalaisia osallistumisestanne tapahtumiimme. Liitteet: Tilinpäätös, tuloslaskelma ja tase. Hallitus 11(11)