Toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014"

Transkriptio

1 Iitin Latu ry Toimintakertomus Sisältö 1 Yleistä 2 2 Yhdistystoiminta istö Hallitus ja toimihenkilöt Kokoukset yydet Varsinainen toiminta Lasten ja perheiden toiminta Tapahtumat Talkootoiminta 5 5 Koulutus 5 6 Tiedotustoiminta 5 7 Talous 5 8 Lopuksi 5

2 1 Yleistä Vuosi 2014 oli Iitin Ladun 27. toimintavuosi. Tapahtumia järjestettiin monipuolisesti ympäri kauden vuodenaikoihin sopivin painotuksin. Suurempia yleisöjä houkuttelevia tapahtumia toteutettiin yhteistyössä muiden yhdistysten ja Iitin kunnan kanssa. Lumen vähäisyys vaikutti ihmisten talviharrastuksiin vuonna Iitin ladun perinteikkäästi toteuttamat Muumien hiihtokoulu ja laturetki saatiin onnekkaasti järjestettyä. Sen sijaan perinteitä vielä hakeva yhdistysten yhteinen talvirieha jouduttiin siirtämään sisätiloihin Ravilinnan liikuntahalliin. Talvi ei vaikuttanut tapahtumien määrään: Lumikenkäretket toteutettiin patikkaretkinä ja Pukkisaareen hiihtämisen sijaan kuutamokäveltiin Pukkikankaalle. Yleensä kesällä on ollut kaksi Iitin Ladun järjestämää telttaretkeä. Nyt niitä ei ollut. Sen sijaan jäseniä kannustettiin osallistumaan Kymi-Vuoksen latualueen yhteisille leiripäiville Virolahdella. 2 Yhdistystoiminta 2.1 istö Vuoden 2014 alussa yhdistyksellä oli 392 jäsentä, ja vuoden lopussa heitä oli 357. yys päättyi 38 henkilöltä, ja uusia jäseniä saatiin 3. Vuoden aikana joitakin perheitä erosi yhdistyksestä. Moni myös menetti jäsenyytensä useamman vuoden maksamattoman jäsenmaksun vuoksi. 2.2 Hallitus ja toimihenkilöt Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri Varajäsen Varajäsen Taloudenhoitaja Toiminnantarkastajat Varatoiminnantarkastajat Kirjanpito Seppo Arola Viveca Hyypiä Harri Forsgren Pertti Kaarnakoski Ulla-Maija Vainio Antti Suikki Marja Kausalainen Satu Kytösaho Erkki Haapalahti Merja Särkkä ja Keijo Ravi Juha Laitinen ja Petri Kärkelä Kausalan Laskenta Oy Hallituksen tukena toimineet jaokset ja työryhmät Retkeilyjaos Talviuintijaos Muumien hiihtokoulu Metsämörri Perheliikunta Voimaa vanhuuteen -projekti 2.3 Kokoukset Pekka Ahokas Pertti Kaarnakoski Eeva-Riitta Koivunen Marjo Sartamo Aija Lehtinen ja Satu Kytösaho Marja Kausalainen Yhdistyksellä oli kaksi sääntömääräistä kokousta. Kevätkokous pidettiin ABC Kausalan kokoustilassa. Paikalla oli 18 jäsentä. Syyskokouksessa Kausalan ABC:lla oli läsnä 24 jäsentä. Yhdistyksen hallitus kokoontui 11 kertaa joka kerta päätösvaltaisena. Suomen Ladun kevätpäiville Salossa osallistuivat Antti Suikki ja Harri Forsgren. Syyspäivillä Kiilopäällä ei ollut Iitin Ladun edustusta. Kymi-Vuoksen latualueen kevätkokoukseen Valkealassa osallistuivat Seppo Arola ja Harri Forsgren. Isäntäyhdistyksenä vuonna 2014 oli Likolammen Talviuimarit. Latualueen syyskokouksessa Valkealassa olivat Seppo Arola, Aija Lehtinen, Marjo Sartamo, Pekka Ahokas ja Harri Forsgren. 2.4 yydet Iitin Latu on Suomen Latu ry:n jäsen. Yhdistys on myös jäsenenä Kymenlaakson Liikunta (KymLi) ry:ssä. 2

3 Talvi oli vähäluminen, joten retkeiltiin ilman lumikenkiä. Kesän melontaretket sijoittuivat Iitin ja Nastolan rajavesille. Suomen luonnon päivänä käytiin Heisanharjulla. 3 Varsinainen toiminta Iitin Latu järjesti opetusta erityisesti lapsille. Aikuisten hiihtokoulu järjestettiin ensimmäistä kertaa, kun kun ohjaajaksi saatiin Henna Sivenius Suomen Maastohiihto ry:stä. Lisäksi aikuisille tarjottiin tapahtumiemme yhteydessä tarpeen mukaan opastusta välineiden käytössä ja oikeissa liikuntatekniikoissa. 3.1 Lasten ja perheiden toiminta Muumien hiihtokoulussa oli kuusi kokoontumiskertaa. Hiihdon alkeita opetteli 20 lasta. Lasten ohjaamiseen ja muihin järjestelyihin osallistui 8 talkoolaista. Metsämörrissä oli keväällä viisi kokoontumiskertaa. Viisitoista lasta tutustui luontoon leikin kautta viiden ohjaajan valvonnassa. Syksyn viidelle kerralle osallistui yhdeksan lasta. Perheliikuntaa järjestettiin kolmatta vuotta Iitin Ladun ohjelmistossa. Keväällä perhis kokoontui kerran viikossa. Lapsille kertyi 75 osallistumiskertaa ja vanhemmat mukaanluettuna 121 kertaa. Syksyllä perhistä ei järjestetty, sillä toimintaan osallistuvia perheitä ei ilmoittautunut tarpeeksi. 3.2 Tapahtumat Vuonna 2014 oli säännöllisiä tapahtumia kuten kuutamokävelyt ja kevään perheliikunta. Vähäluminen talvi ei antanut mahdollisuuksia lumikenkäilyn harrastamiseen. Talvella tehtiin kuitenkin pari patikkaretkeä. Kesällä järjestettiin pyöräilyja melontaretkiä. Alla ovat Iitin Ladun vuoden aikana järjestämät tapahtumat: 3

4 Päivä Tapahtuma Osallistujia Kuutamokävely Pukkikankaalle Patikkaretki Saarasilla Aikuisten hiihtokoulu Kuutamohiihto, -kävely ja -potkukelkkailu Pukkikankaalle tunnin avantosaunamaraton Patikkaretki Kalattomalla Perä-Mankalassa Kuutamokävely Pukkikankaalle Kuutamokävely Pukkikankaalle Viikkopyöräily Leirinmäelle Viikkopyöräily Tillola Radansuu Viikkopyöräily Mankalan koskille Pyöräily Kouvolan pyörävaelluksen avajaisiin Kevätretki Karkalin luonnonpuistoon Lohjalle Viikkopyöräily Tillolan puolustusrakennelmille Viikkopyöräily Sampola Rieska Jokue Viikkopyöräily Sääskjärvellä Viikkopyöräily Hiisiöistenlammelle Viikkopyöräily Sääskjärvi Haapakimola Melontaretki Arrajärvellä Viikkopyöräily Järvenmäenlammelle Pyöräretki Verlaan Viikkopyöräily Lapinkulmalla Viikkopyöräily Kalmusaareen Viikkopyöräily Hiisiö Perheniemi Viikkopyöräily Lyöttilän Kylänmäelle Viikkopyöräily Hiirettelänvuorelle Pyöräretki Willa Fanttiin Nastolaan Viikkopyöräily Saaranen Rajamaa Viikkopyöräily Pukkikankaalle Päiväretki Heisanharjuun Veteraanit Veteraanimajalla Kuutamokävely Pukkikankaalle Ruskamelonta Kymijoella Kuutamokävely Pukkikankaalle Kuutamokävely Pukkikankaalle Teatteriretki Lappeenrantaan Patikkaretki Repovedellä Kuutamokävely ja pikkujoulu Pukkikankaalla Uudenvuoden vastaanotto Veteraanimajalla 15 Eri tahojen kanssa yhteistyössä järjestetyissä tapahtumissa yhdistyksen rooli vaihteli viestinnässä avustamisesta henkilöja välineresurssien tarjontaan. Yhteistyötä on tehty Iitin kunnan vapaa-aikapalveluiden kanssa. Paikallisista yhdistyksistä tapahtumissa ovat olleet mukana Kausalan Yritys, Iitin Pyrintö ja Lyöttilän Luja. Kymi-Vuoksen latualueen yhdistysten kanssa on pidetty yhteyttä tapahtumien koordinoimiseksi. Yrityksistä olemme olleet tekemisissä Benjamin Maatilatorin kanssa. Iitin Ladulla on ollut osa seuraavien tapahtumien järjestelyissä: Päivä Tapahtuma Osallistujia Lumenveistoa Vieterinpuistossa Iitin laturetki Talvirieha Ravilinnassa yli Ranskalaisten vaihto-opiskelijoiden ulkoilupäivä Veteraanimajalla 3.5. Sauvakävelytapahtuma Maatilatorilla Urajärvipyöräily Kausalasta 3, Kuusaalta Laavuhartaus Pukkikankaalla Lasten ja nuorten harrastemessut Kirjasto by Night Suomen Ladulta saatiin materiaalipaketeissa mm. Latu & Polku -lehtiä ja lajiesitteitä. Materiaalipaketit saatiin talviriehaan ja talviuintikauden avaustapahtumaan. 4

5 4 Talkootoiminta Iitin Ladun jäsenet avustivat eri tapahtumissa vuoden varrella. Tällaisia tapahtumia olivat mm. Lasten kesäkerho Kalevankierroksen soutu JouluKausala Lisäksi yhdistys on ollut mukana Voimaa vanhuuteen -hankeen retkien toteuttamisessa. Polttopuita on tehty talkoilla Pukkikankaalle ja Veteraanimajalle. Veteraanimajalla pidettiin perinteinen haravointipäivä, ja yhdistyksen jäsenten talkoopanoksella pidetään myös Veteraanimajan avanto käyntikunnossa. Kalmusaareen johtavaa siltaa kunnostettiin yhdessä Kirkonkylän Radansuun kyläyhdistyksen kanssa. Myös Pohjanmäen polkuja on paranneltu. Saukkoreitin kasvustoa raivattiin talvea varten. Talkootyötunteja Iitin Ladun toiminnan pyörittämiseksi on tehty kaikkiaan vähintään 1100 tuntia. 5 Koulutus Toimihenkilömme ovat hankkineet koulutusta yhdistyksen toiminnan tueksi seuraavasti: Aija Lehtinen, Satu Kytösaho ja Harri Forsgren osallistuivat Muumien hiihtokoulun ohjaajakurssille Valkealassa Aija Lehtinen, Marjo Sartamo ja Eeva-Riitta Koivunen osallistuivat Lasten, nuorten ja perheiden toimijoiden verkostotapaamiseen Hämeenlinnassa Tiedotustoiminta Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista ilmoitettiin Iitinseutu-lehdessä. tiedote Liikunnan kipinä ilmestyi kaksi kertaa: talvella ja kesällä. Tulevista tapahtumista tiedotettiin Iitinseudun seurapalstalla ja yhdistyksen Internet-sivuilla. Muumien hiihtokoulusta tiedotettiin Iitinseudussa, Internet-sivuilla, päiväkodeissa ja kauppojen ilmoitustauluilla. Hiihtokoulun jälkeen perheiltä kerättiin palautetta seuraavan vuoden hiihtokoulun kehittämiseksi. Metsämörrikoulusta tiedotettiin Iitinseudussa seurapalstalla ja Internetissä. Kohdennettu ilmoittelu suunnattiin päiväkoteihin. Iitin Laturetkestä toimitettiin juttu Iitinseudussa julkaistavaksi. Sekä Iitinseutu että Kouvolan Sanomat uutisoivat 24-tunnin avantosaunamaratonista. 7 Talous Yhdistyksen taloudellinen tilanne on säilynyt vakaana. Tästä osoituksena on vuoden 2014 ylijäämä 1791,01 euroa. Selitys ylijäämän pienenemiselle edellisestä vuodesta ovat vuoden aikana erilailla ajoittuneet tuloerät. Iitin kunnan yleisavustus vuonna 2014 oli 1800,00e, ja talkoista ja muista vastaavista tuloeristä kertyi 794,50 e. maksut säilyivät edellisen vuoden tasolla ja niistä kertyi 1151,50 e. Taseen loppusumma on 16242,45 e, josta kassavarallisuuden osuus on 14888,83 e. Yhdistyksellä ei ole kiinteää omaisuutta ja varastossa on pääsääntöisesti retkeilyvarusteita ja säilytyskalusteita. Poikkeuksen tekee Veteraanimajan laiturilla olevan sulatuslaitteen moottori, joka monimuotoisten hankintajärjestelyjen takia on jäänyt yhdistyksen taseeseen. maksut vuonna 2014 olivat: henkilöjäsenyys 20 e, perhejäsenyys 30 e, rinnakkaisjäsenyys 12 e, nuoriso- ja opiskelijajäsenyys 12 e ja yhteisöjäsenyys 26 e. 8 Lopuksi Kiitämme Iitin vapaa-aika- ja kulttuuripalveluita, Kausalan Yritystä, Iitin Pyrintöä ja muita paikallisia toimijoita sekä yhdistyksemme vapaaehtoisia onnistuneista tapahtumista. Kiitämme myös Kymen Seudun Osuuskaupalle Muumien hiihtokoulun tukemisesta ja Iitinseutua yhdistyksen laaja-alaisen toiminnan näkyvyydestä. Suomen Latua kiitämme, paitsi materiaalituesta tapahtumiemme järjestämisessä, myös järjestetystä koulutuksesta monipuolisen yhdistystoiminnan toteuttamisen tueksi. Olemme myös tyytyväisiä latualueemme hyvin toimivasta yhteistyöstä. Lopuksi kiitos kuuluu ennen kaikkea jäsenillemme sekä kuntalaisille osallistumisestanne tapahtumiimme. Hallitus 5

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012 Sisältö 1 Yleistä 2 2 Yhdistystoiminta 2 2.1 istö..................................... 2 2.2 Hallitus ja toimihenkilöt............................

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Sisältö 1 Yleistä 2 2 Yhdistystoiminta 2 2.1 istö............................................ 2 2.2 Hallitus ja toimihenkilöt...................................

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu.

IITIN LATU RY. Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu. TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2011-31.12.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli yhdistyksen 24. toimintavuosi. Kyseisenä vuonna harrastimme ja ennen kaikkea liikutimme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018 Olemme mukana Suomen Ladun juhlavuodessa liikkumalla luonnossa iittiläisin voimin. sivu 1(8) Hyvät Kipinän lukijat Hiihtäjät vaihtuvat vuosikymmenten saatossa, mutta suomalaisilla on oma paikkansa hiihtokansojen

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2013

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2013 Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2013 Viimevuoden viimeinen syysmyrsky vai ensimmäinen talvimyrsky? Hyvät Kipinän lukijat Allekirjoittaneella on takanaan kolme vuotta latulaisena. Kaikenlaista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2015

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2015 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintakertomus 1.1. 31.12.2015 Sisältö 1 Yleistä 2 2 Yhdistystoiminta 2 2.1 istö............................................ 2 2.2 Hallitus ja toimihenkilöt...................................

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Vuosi 2010 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Liikuntaa harrastettiin silloinkin monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina.

IITIN LATU RY. Vuosi 2010 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Liikuntaa harrastettiin silloinkin monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina. IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2010-31.12.2010 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Liikuntaa harrastettiin silloinkin monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina. Perinteiseen Muumihiihtokouluun

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 2/2012

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 2/2012 Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 2/2012 Melojia Kymijoella syksyllä 2011 Hyvät Iitin Ladun jäsenet Jäsenyys latuyhdistyksessä on jokaisen liikkuvan henkilön hyvä arvovalinta. Latulaiseksi kasvetaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2017 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1 / iikunnan kipinä. Viime vuonna helmikuun lumikenkäretki sattui pakkaspäivälle.

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1 / iikunnan kipinä. Viime vuonna helmikuun lumikenkäretki sattui pakkaspäivälle. Iitin tu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1 / 2017 iikunnan kipinä Viime vuonna helmikuun lumikenkäretki sattui pakkaspäivälle. Ollako latulainen kotikoivikossa vai tunturivarvikossa Mietteessä on pohdittavaa

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010. Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010. Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta L I I K U N N A N K I P I N Ä Maritta Saarenpää kuvasi kesäillan pyöräilijät vuonna 2009. Otammeko opiksi tästä? Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta Keväinen hiihtoretki Repovedelle Iitin Ladun toimintaan

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 LATUALUEEN YHTEISELOSTA

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 LATUALUEEN YHTEISELOSTA L I I K U N N A N K I P I N Ä LATUALUEEN YHTEISELOSTA Vuoden 2009 elokuussa aloitimme Kouvolan seudun latuyhdistysten yhteistyön. Vietimme keskusteluiltaa Kouvolan Ladun Latupirtillä alueemme yhteistyömahdollisuuksista.

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehti 1/2019

Iitin Latu ry:n tiedotuslehti 1/2019 Olemme mukana iittiläisten liikuttajana ja talkoorakentajana, kuvassa on syksyllä 2018 pystytetty luontopäiväkodin uusi taukopaikka talkoolaisineen hiihtomajan maastossa. sivu 1(12) Hyvät liikkuvat latulaiset

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2011. Hyvät Iitin Ladun jäsenet,

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2011. Hyvät Iitin Ladun jäsenet, L I I K U N N A N K I P I N Ä Hyvät Iitin Ladun jäsenet, Tämä vuosi alkoi upean juhlallisesti. Helmikuussa saimme vastaanottaa vuoden 2010 Iitin Liikuttaja -palkinnon. Toukokuussa Suomen Latu palkitsi

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Pukkikankaan kota jouluna 2011. Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2012

Pukkikankaan kota jouluna 2011. Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2012 Pukkikankaan kota jouluna 2011 Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2012 Tervehdys, latulaiset Kiitos kuluneesta vuodesta ja arvokkaasta yhteistyöstä, jota teemme eri sektoreilla. Yhteistyön merkeissä

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016. iikunnan kipinä. Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016. iikunnan kipinä. Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016 iikunnan kipinä Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta Miten meidän perheestä tuli latulaisia Perheemme muutti Kausalaan kuusi vuotta sitten.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1. Yhdistyksen Taru Kuoppa avasi kokouksen klo: toivottaen osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. Itä-Suomen jousiammuntapiiri ry. PÖYTÄKIRJA Vaalikokous Aika: 18.12.2016 klo:14.00 Paikka: Koria ABC Läsnä: Iitin Jousiampujat (7), Kymen Jousi (1), Piili (2), Lahden Vasama ( 1) Eritelty, osallistujaluettelo

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Ulkoile Osallistu Vaikuta Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187

JÄSENTIEDOTE 2015. Huovinretken jäsenkysely. https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 JÄSENTIEDOTE 2015 Huovinretken jäsenkysely https://www.lyyti.fi/questions/924e086187 Kaikkien tammikuun 2015 loppuun mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 50 :n lahjakortti

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 TOIMINTAKERTOMUS 2018 Hallinto Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Virpi Raivonen ja varapuheenjohtajana sekä tiedottajana Taila Helin. Sihteerinä jatkoi Minna Lahtinen ja jäsenasiainhoitajana Suvi- Tuuli

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2012 vakiintunutta. Toimintavuoteen toivat lisämakua vuosijuhlat ja juhlavuoden kunniaksi järjestetyt yritysvierailut.

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut

Lisätiedot