Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä

SOSIAALIHUOLLON TIETOTEKNOLOGIAHANKE Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä Antero Lehmuskoski Shiftec-tutkimusyksikkö Terveyshallinnon ja talouden laitos Kuopion yliopisto Syyskuu 2005

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 2 /169 SISÄLLYS Esipuhe... 4 1 Taustaa... 5 2 Selvitystyön tarkoitus... 6 3 Selvitystyössä käytetty aineisto ja sen analysointi... 6 3.1 Terminologisesti laaditut sanastot... 6 3.1.1... 7 3.1.2... 8 3.1.3 laatusanasto... 8 3.1.4 suunnittelua varten... 9 3.1.5 Satakunnan Makropilotin käsitemäärittelyjä... 9 3.1.6 Palveluketjusanasto... 9 3.1.7 Sosiaalityön sanasto... 10 3.2 Tesaurukset ja sanaluettelot... 10 3.2.1 Sosiaalialan asiasanasto... 10 3.2.2 Sosmeta-sanasto... 11 3.3 Luokitukset... 11 3.3.1 Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston luokitukset 2006... 11 3.3.2 Toimialaluokitus... 11 3.3.3 Stakesin palveluluokitusluonnos... 12 3.3.4 Sosiaalityön luokitus... 13 3.3.5 Terveydenhuollon sosiaalityön luokitus... 14 3.3.6 Helsingin kaupungin sosiaaliviraston palveluluokitus... 15 3.4 Tilastot... 16 3.4.1 Stakesin tilastot... 16 3.4.2 Kuusikkokuntien vertailuraportit... 16 3.5 Lainsäädäntö... 17

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 3 /169 3.5.2 Sosiaalihuollon yleislait... 17 3.5.3 Sosiaalihuollon erityislait... 20 3.5.4 Muu lainsäädäntö... 28 4 Sosiaalihuollon käsitehierarkia... 30 4.1 Sosiaalihuolto osana suurempaa kokonaisuutta... 30 4.2 Sosiaalihuollon sisältö... 32 5 Pohdinta ja johtopäätökset... 33 5.1 Sosiaalihuollon sanastotyöstä... 33 5.2 Selvityksessä esiin nousseet keskeiset havainnot lyhyesti... 34 5.3 Ehdotukset jatkotoimenpiteistä... 35 Lähteet... 35 Liitteet Liite 1... Sanastojen termit aakkosjärjestyksessä Liite 2... Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston luokitukset 2006 Liite 3... Toimialaluokitus Liite 4... Stakesin palveluluokitusluonnos Liite 5... Helsingin sosiaaliviraston sektorit, palvelumuodot ja alapalvelumuodot Liite 6... Stakesin tilastojen määritelmät Liite 7... Kuusikkokuntien vertailuraporttien määritelmät

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 4 /169 Esipuhe Tietoteknologian käytön edistäminen sosiaalihuollossa on yksi kansallisen Sosiaalialan kehittämishankkeen toimeenpanosuunnitelmaan sisältyvistä hankkeista vuosina 2003 2007. Sen tavoitteena on sosiaalialan tietoteknologian käytön edistäminen alan omiin kehittämistarpeisiin perustuen. Hanke sisältyy Valtioneuvoston vuonna 2003 antamaan periaatepäätökseen sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi. Periaatepäätöksen tavoitteena on palvelujen saamisen ja laadun turvaaminen, palvelurakenteen ja toimintojen uudistaminen sekä henkilöstön osaamisen ja työolojen kehittäminen. Sosiaalihuollon alueellisten ja kansallisten kehittämishaasteiden toteuttamista vaikeuttaa mm. alan kirjava terminologia. Käsitteiden käytön yhtenevyys on myös edellytys toimintaa tukevien tietojärjestelmien suunnittelulle ja tietoteknologian hyödyntämiselle sosiaalialalla. Alkuvuodesta 2005 konkretisoitunut Tietoteknologian käytön edistäminen sosiaalihuollossa - hankesuunnitelma sisältää mm. asiakastietojärjestelmien kehittämisen, sähköiset palvelut ammattilaisille, sosiaalihuollon ammattilaisten tiedonhallinnan ja tietoteknologiaosaamisen kehittämisen ja sähköiset palvelut asiakkaille. Tämä raportti, johon on koottu keskeiset sosiaalihuollon käsitteet (N=411), sisältyy asiakastietojärjestelmien kehittämiseen ja sen tavoitteeksi asetettiin eri sanastoissa, luokituksissa ja tilastoissa esiintyvien sosiaalihuollon termien kokoaminen yhteen. Selvitystyön tuloksia hyödynnetään sosiaalihuollon tietojärjestelmien suunnittelussa ja ne muodostavat perustan tilastoinnin, luokitusten ja standardoinnin kehittämiseen liittyvälle terminologiselle työlle. Merkittävin tarkastelukriteeri termejä koottaessa on ollut niiden yhteys sosiaalihuoltoa ohjaavaan lainsäädäntöön. Termien kokoamisen näkökulma on ensisijassa ollut lainsäädännössä esiintyvät termit. Termien esittämisen taso lähdeaineistossa on vaihdellut systemaattisesta termityöstä määrittelemättömään termien käyttöön esim. palvelukuvauksissa tai tilastoinnissa. Selvityksen pohjalta voidaan nimetä käytetystä aineistosta nousevat terminologian alaan kuuluvat kehittämiskohteet. Raportti on laadittu Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta yhteistyössä Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskusten kanssa. Raportin on laatinut YtM-opiskelija Antero Lehmuskoski Kuopion yliopiston terveyshallinnon ja -talouden laitoksella Shiftec-tutkimusyksikössä. Toivomme, että tehty työ edesauttaa Tietoteknologian käytön edistäminen sosiaalihuollossa - hankkeen etenemistä ja toimii hyödyllisenä lähtökohtana jatkotoimenpiteille. Kuopiossa 20. lokakuuta 2005 Sari Rissanen Kuopion yliopisto Terveyshallinnon ja - talouden laitos laitosjohtaja Anneli Ensio Kuopion yliopisto Terveyshallinnon ja - talouden laitos tutkimusjohtaja, Shiftec-tutkimusyksikkö

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 5 /169 1 Taustaa Valtioneuvosto antoi vuonna 2003 periaatepäätöksen sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi (STM 2003). Sosiaalialan tulevaisuuden turvaamisessa tavoitteena on palvelujen saamisen ja laadun turvaaminen, palvelurakenteen ja toimintojen uudistaminen sekä henkilöstön osaamisen ja työolojen kehittäminen. Valtioneuvoston periaatepäätös sosiaalialan tulevaisuuden turvaamisesta toteutetaan sosiaalialan kehittämishankkeena vuosina 2003 2007. Sosiaalialan kehittämishankkeen toimeenpanosuunnitelmassa on esitetty sosiaalialan uudistamisen tavoite ja periaatteet, hankkeen organisointi sekä keskeiset periaatepäätöstä toteuttavat hankkeet. Yksi näistä kehittämishankkeista on Tietoteknologian käytön edistäminen sosiaalihuollossa, jonka tavoitteeksi on määritelty sosiaalialan tietoteknologian käytön edistäminen lähtien alan omista kokonaisuutena arvioiduista kehittämistarpeista. Hankkeelle laadittu hankesuunnitelma (STM 2005) sisältää seuraavat kehittämisalueet: 1) asiakastietojärjestelmien kehittäminen 2) sähköiset palvelut ammattilaisille 3) sosiaalihuollon ammattilaisten tiedonhallinnan ja tietoteknologiaosaamisen kehittäminen 4) sähköiset palvelut asiakkaille 5) tietoturvan, tietosuojan ja asiakastietojen käsittelyn kehittäminen 6) lainsäädäntötarpeet 7) kansallisen ohjauksen ja koordinaation tehostaminen sekä yhteistyön tiivistäminen. Hankkeen hankesuunnitelmassa todetaan sosiaalihuollon ongelmaksi muun muassa kirjava käsitteiden viidakko, koska yhteisiä käsitemäärittelyjä ei ole kansallisesti sovittu. Sosiaalitoimen ohjelmistot eivät tuota yhteensopivaa tietoa asiakaspalveluista, vaan asiakastietoja syötetään ohjelmistoon paikallisten määrittelyjen mukaisesti ja ohjelmistoissa käytettävät standardit ja termistöt vaihtelevat. Ohjelmistoja on myös usein räätälöity ostajien omien toiveiden mukaisesti vastaamaan käyttäjien esittämiä tarpeita, jolloin niistä saatavat tiedot vaihtelevat muun kuin valtakunnallisen tiedonkeruun osalta eikä vertailutietojen luotettavuutta voida taata. Pääsääntöisesti ohjelmistot tuottavat tilastotietoa, mutta suhteellisen vähän tietoa toiminnasta ja sen muutoksista, tuloksista puhumattakaan. Monet erilaiset kuntakohtaiset tietojärjestelmät ovat esteenä sosiaali- ja terveyspalvelujen seudulliselle ja alueelliselle kehittämiselle. Tarve sosiaalihuollon yhtenäisiin sisältömäärityksiin ja toistensa kanssa yhteensopiviin tietojärjestelmiin on todettu koko maassa. Samalla on todettu, etteivät nyt käytössä olevien tietojärjestelmien ongelmat poistu, ellei määritystyötä tehdä valtakunnallisesti niin, että sitä voidaan tarvittaessa täydentää toimintakohtaisilla luokituksilla sekä alueellisilla ja paikallisilla määrityksillä esimerkiksi vertailutietojen saamiseksi. Yksi hankkeen mittavimmista tehtävistä onkin sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän valtakunnallinen yhtenäistäminen ja sisällöllinen kehittäminen. Asiakastietojärjestelmän rakentaminen edellyttää valtakunnallisesti yhtenäisen termistön kehittämistä ja asiakasasiakirjojen rakenteiden ja niiden ydintietojen määrittelemistä. Hankkeen työsuunnitelmassa (Tikesos 2005) esitettiin sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettävien termien kartoittamista vuoden 2005 aikana. Selvitystyön toteuttamiseksi STM teki Kuopion Yliopiston Terveyshallinnon ja talouden laitoksen kanssa toimeksiantosopimuksen ajalle 1.8. 30.9.2005. Hankkeen valvojana toimii sosiaalineuvos Martti Lähteinen ja selvitystyön ohjaajana lehtori Sirpa Kuusisto-Niemi.

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 6 /169 2 Selvitystyön tarkoitus Tämän selvityksen tavoitteeksi asetettiin eri sanastoissa, luokituksissa ja tilastoissa esiintyvien sosiaalihuollon termien kokoaminen yhteen. Selvitystyön tuloksen on määrä toimia lähtökohtana tietojärjestelmien suunnitteluun sekä tilastoinnin, luokitusten ja standardoinnin kehittämiseen liittyvälle terminologiselle työlle. Selvityksessä käytetyssä aineistossa esiintyviä termejä on tarkasteltu useista eri näkökulmista. Keskeisin tarkastelukriteeri on termien yhteys sosiaalihuoltoa ohjaavaan lainsäädäntöön. Koska sosiaalihuollon palvelujen sisältöä ja järjestämistä ohjataan säädöksillä, tilastoinnissa ja kirjaamisessa käytettävillä termeillä tulee olla yksiselitteinen yhteys lainsäädäntöön. Käytännön työssä käytettäviä termejä ei tietenkään aina voida ottaa suoraan lainsäädännöstä, vaan eri toimintayksiköissä tarvittavien ammattitermien määrä on oletettavasti suurempi kuin se, mitä lakeihin sisältyy. Toisaalta myös lainsäädäntöä tulee tarvittaessa uudistaa vastaamaan kehittyviä palveluja ja työssä esiintyviä tarpeita, kuten viime vuosina on tapahtunut useiden eri lakien kohdalla. Toinen keskeinen näkökulma on termien merkityksen määrittelyn taso. Vain osa käytännön työssä käytettävistä termeistä on määritelty terminologisin menetelmin. Osa esiintyy ainoastaan esimerkiksi palvelukuvauksissa tai tilastoinnissa. Eri tarkoitteille on myös olemassa useita eri nimikkeitä eri yhteyksissä. Tarkastelussa on niin ikään termien ja termistöjen keskinäinen suhde ja niiden liittyminen hierarkkiseksi ja toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Tilastoinnissa ja luokituksissa esiintyviä termejä ei välttämättä ole määritelty yhtenevästi, vaan niiden tarkka merkitys vaihtelee eri yhteyksissä. Määrittelyt saattavat myös olla ristiriitaisia keskenään. Myös eri sanastoissa määrittelyt eroavat toisistaan jonkin verran. Selvityksen tavoite onkin nimetä käytetystä aineistosta nousevat terminologian alaan kuuluvat kehittämiskohteet. 3 Selvitystyössä käytetty aineisto ja sen analysointi 3.1 Terminologisesti laaditut sanastot Terminologia on tieteenala, joka tutkii erikoiskielten käsitteitä, termejä ja termistöjä. Sanastotyössä eli terminologisessa työssä kerätään, analysoidaan, tallennetaan, muokataan ja esitetään käsitteitä ja niiden nimityksiä koskevaa tietoa. Työn tuloksena syntyy termistö, jolla tarkoitetaan tietylle erikoisalalle kuuluvien termien joukkoa. Termi puolestaan on kielellinen ilmaus, jota käytetään kyseisellä alalla yleiskäsitteen nimityksenä. Kukin termi viittaa johonkin tarkastelun kohteena olevaan esineeseen, olentoon, tapahtumaan tai ilmiöön. Tällöin puhutaan termin tarkoitteesta. Käsite ja sitä vastaavat termit esitetään sanastossa termitietueena, joka on määrämuotoinen esitys käsitettä koskevista tiedoista. Termitietueen keskeisin osa on käsitteen määritelmä, joka ei koskaan ole kokonainen virke. Tämä erottaa sen täydentävästä huomautuksesta. Sanastoihin kuuluu usein myös käsitekaavioita, joilla esitetään eri käsitteiden välisiä hierarkkisia käsitesuhteita, koostumussuhteita ja funktiosuhteita. (Nykänen & Kalliokuusi 1999, 174 181.) Sanastotyön tarkoitus on tuottaa ammattikielen termeille yksiselitteinen ja looginen merkitys. Eri yhteyksissä käytettävän ammattitermin tulee liittyä samaan, tarkasti rajattuun ja määriteltyyn käsitteeseen (TSK 1988, 11 12). Hyvän termin kriteerejä ovat muun muassa (Stakes 1999, 13):

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 7 /169 läpikuultavuus (termi kuvaa hyvin käsitteen sisältöä) erottuvuus (termi erottuu selkeästi lähikäsitteiden termeistä) tarkoituksenmukaisuus (termi ei herätä vääriä tai negatiivisia mielikuvia) johdonmukaisuus (termi kuvastaa käsitteiden välillä olevia suhteita käsitejärjestelmässä) soveltuvuus johdosten muodostamiseen lyhyys kielellinen moitteettomuus omakielisyys Alla luetelluissa sanastoissa on määritelty yhteensä 411 sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvää käsitettä. Sanastot ovat jossakin määrin päällekkäisiä, eli sama käsite esiintyy termitietueena useassa sanastossa. Koska määritelmät ja niiden lisätiedot eroavat jonkin verran toisistaan, olen termejä kootessani ottanut mukaan saman termin määritelmät eri sanastoista. Näin määritelmiä on helppo verrata toisiinsa. Sanastojen termit määrittelyineen on koottu aakkoselliseksi taulukoksi liitteeseen 1. Sanastoissa määritellyt käsitteet ovat suurelta osin ylätason käsitteitä, jotka ovat yhteisiä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Jo vuonna 1997 Kalpa ja Kuusisto-Niemi totesivat Asiakas- ja potilasasiakirjahankkeen loppuraportissa, että näiden peruskäsitteiden lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan laaja joukko käsitteitä, joiden määrittelystä pitäisi kiireesti päästä yksimielisyyteen (Kalpa & Kuusisto-Niemi 1997, 70). Vielä ei kuitenkaan ole koottu ja määritelty kattavasti sosiaalihuollon eri palvelusektoreilla käytössä olevia termejä ja käsitteitä. 3.1.1 Huoltaja-säätiön julkaisemasta sta on käytössä jo neljäs, uudistettu painos, joka on vuodelta 2002. Sanasto perustuu 1990-luvun alussa tehtyyn terminologiseen tutkimukseen suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä, ja sen rakentamisessa on tehty yhteistyötä Tekniikan sanastokeskuksen kanssa. Sanaston uudistamisesta on vastannut Huoltajasäätiön sanastoryhmä. koostuu kahdesta osasta. Määrittelevä osa sisältää 155 termitietuetta, jotka on ryhmitelty neljään eri lukuun: 1) Sosiaaliturvan peruskäsitteet 2) Sosiaalivakuutus 3) Sosiaaliavustukset ja sosiaalihuollon toimeentuloturva 4) Sosiaalipalvelut Sanastossa esiintyviä käsitejärjestelmiä on joiltakin osin kuvattu myös käsitekaavioiden avulla. Käsitteiden keskinäiset suhteet ja käsitehierarkia jäävät kuitenkin useissa kohdin avoimiksi. Esimerkiksi termien sosiaalietuus ja sosiaaliavustus keskinäinen suhde jää epäselväksi, samoin sosiaaliturvan ja sosiaalihuollon määritelmien sisällöllinen kattavuus. Peruskäsitteisiin on sanastossa valittu termejä laajasti sosiaalipolitiikasta toimeentuloon ja absoluuttiseen köyhyyteen. Myös sosiaalityön eri muodot on sijoitettu sosiaalipalvelujen sijasta sosiaaliturvan peruskäsitteisiin, vaikka sekä sosiaalipalvelun että sosiaalityön määritelmissä sen todetaan kuuluvan lakisääteisiin sosiaalipalveluihin. Sosiaalipalvelut-luvun termejä ei ole ryhmitelty sosiaalihuollon eri sektoreiden tai asiakasryhmien mukaan, vaan se sisältää eritasoisia palvelumuotojen käsitteitä useilta eri palvelusektoreilta. Esimerkiksi lasten päivähoitoon liittyvät käsitteet on silti jätetty sanastosta kokonaan

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 8 /169 pois. on kuitenkin toiminut erinomaisena lähtökohtana sosiaalialan terminologian kehittämiselle ja sitä on hyödynnettykin useissa sanastohankkeissa. Sanaston aakkosellinen osa on itse asiassa yli tuhat hakusanaa sisältävä sanaluettelo, jossa suomenkielisille sanoille on esitetty vastineet kuudessa eri kielessä. Aakkosellisesta osasta on viittaukset määrittelevään osaan niiden termien kohdalla, jotka siellä on määritelty. Sanaluettelossa on joitakin yleisiä suomen kielen sanoja, mutta myös runsaasti sosiaalihuoltoon liittyviä ammattitermejä, jotka tulisi määritellä terminologisin perustein. 3.1.2 on syntynyt tuloksena Stakesin toteuttamassa projektissa, jonka tehtävänä oli luoda yhtenäinen perusratkaisu asiakaspalvelussa syntyvälle asiakirjakokonaisuudelle. Sanasto sisältää yleistason käsitteitä paitsi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin ja asiakas- ja potilasasiakirjoihin, myös tietoturvaan liittyen. Sanaston laatimisessa on hyödynnetty Huoltaja-säätiön julkaisemaa a sekä Tekniikan Sanastokeskuksen Tietohuollon sanastoa. Tietoturvaan liittyvien käsitteiden määritelmät perustuvat Tietoturvasanastoon. Sanastossa on yhteensä 148 termitietuetta ja se koostuu viidestä luvusta: 1. peruskäsitteitä 2. 2.1 Erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja 2.2 Asiakas ja asiakkuus 2.3 Palvelujen järjestäjä ja tuottaja 2.4 Palveluprosessi ja palvelutapahtuma 2.5 Palvelun vireillepano 3. Palveluprosessin ja -tapahtuman dokumentointi 3.1 Asiakirja ja arkistointi 3.2 Asiakasasiakirja ja potilasasiakirja 4. Tietoturvaan liittyviä käsitteitä 5. Muita käsitteitä Peruskäsitteinä esitetään sosiaali- ja terveydenhuollon käsitteiden lisäksi vain erikoissairaanhoidon, sosiaalityön ja hoitotyön määritelmät. Erilaisina sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sanastossa määritellään laitos-, avo- ja asumispalvelun käsitteet. Muut palvelumuodot on tässä yhteydessä jätetty pois. Viides luku "Muita käsitteitä" sisältää lähinnä yleisiä ammattihenkilöstöön liittyviä käsitteitä ja keskeiset huostaanottoon liittyvät termit. 3.1.3 laatusanasto laatusanasto on laadittu vuonna 1995 valtakunnallisen sosiaalija terveydenhuollon laadunhallintaa koskevan suosituksen liitteeksi selkeyttämään palvelujen laadusta käydyn keskustelun käsitteistöä. Sanasto on suppeahko ja tarkoin rajattu kokonaisuus yleisistä laatuun ja sen hallintaan liittyvistä käsitteistä. Vaikka sanasto on laadittu sosiaali- ja terveydenhuoltoon, se soveltuu laadun perussanastoksi muillekin hallinnon aloille, sillä pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä termejä sanastossa on lähinnä vain hoitosuositus ja hoito-ohjelma. Kaikkiaan sanastossa on 22 termitietuetta.

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 9 /169 3.1.4 suunnittelua varten suunnittelua varten ilmestyi vuonna 1999 jatkoksi aiemmille Stakesin julkaisemille sanastoille. Sanasto syntyi tarpeesta yhtenäistää sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnasta kerättyä tietoa, jotta sitä voitaisiin paremmin hyödyntää ja vertailla. Sanasto koostuu 61 termitietueesta, joista osa on esiintynyt myös Stakesin aiemmissa sanastoissa. Määritelmiä on näiden osalta kuitenkin tarkennettu tai varustettu lisäselvennyksillä. Määriteltäviksi on valittu lähinnä käsitteitä, jotka ovat keskeisiä palvelu- ja hoitoprosessien kehittämisessä ja tietokantojen rakentamisessa. Termitietueisiin on lisätty näkökulman mukaisia tarkennuksia erityisesti tietojärjestelmien kehittämisen näkökulmasta. Sanastossa keskitytään palvelun ja hoidon käsitteisiin ja se on rakennettu niin, että se lähtee yleisistä palvelun ja hoidon käsitteistä ja etenee n vaiheiden mukaisesti: 1) Palvelut ja t 2) Asiakkaat sekä asiakas- ja hoitosuhteet 3) Palvelun käynnistäminen 4) Jonotus 5) Sijoittaminen asiakaspaikalle 6) Käynnit ja jaksot 7) Organisaatiot ja niiden osat 8) Muita käsitteitä Sanasto on rakennettu siten, että sen 61 termitietueesta 14 liittyy palveluorganisaatioihin yleensä, 29 sosiaali- ja terveydenhuoltoon yhteisesti, 4 sosiaalihuoltoon ja 13 terveydenhuoltoon. yhteisistä termeistä tosin 10 on hoitoon liittyviä termejä, mutta tässä sanastossa hoito-käsitteen sisältö eroaa hoitotieteeseen liittyvästä hoitotyön käsitteestä. Sillä tarkoitetaan sanastossa sekä sosiaali- että terveydenhuoltoon kuuluvaa vuorovaikutukseen perustuvaa hoitoa. 3.1.5 Satakunnan Makropilotin käsitemäärittelyjä Satakunnan Makropilotin edetessä toteutusvaiheeseen kolmena erillisenä hankekokonaisuutena nähtiin tarpeelliseksi selventää käsitteitä, jotka liittyvät saumattomaan palveluketjuun ja asiakkaan asiamiehenä toimivasta ammattihenkilöstä käytettäviin nimikkeisiin. Käsitemäärittely aloitettiin määrittelemällä 8 peruskäsitettä, jotka liittyvät palveluketjuun, sen osakokonaisuuksiin ja toimijoihin. Käsitemäärittelystä julkaistiin raportti Stakesin Aiheita-sarjassa (20/1999) ja termistö on nähtävissä myös Stakesin terminologiatyön www-sivuilla. Kaikki Makropilotissa määritellyt termit esiintyvät myös jossakin muista Stakesin sanastoista. Tosin ssa määritellylle omaneuvoja-käsitteelle on tässä synonyymeina mainittu palveluasiamies ja sosterva-asiamies ja asiakaskertomuksesta on käytetty tässä palvelukertomus-termiä. 3.1.6 Palveluketjusanasto Stakesin sanastojulkaisujen sarjan tuorein julkaisu on Palveluketjusanasto vuodelta 2002. Sanastohankkeen tavoitteena oli koota käytössä olevia, palveluketjuajatteluun liittyviä termejä ja analysoida siihen liittyviä käsitteitä. Sanastoon on valittu 23 itsenäiseen suoriutumiseen ja asiakkaan kanssa tai puolesta toimiviin ammattihenkilöihin liittyvää käsitettä. Palveluket-

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 10 /169 jusanasto palvelee sisältönsä puolesta ensisijaisesti vammaisten ja vanhusten palveluissa käytettävien käsitteiden selventämisessä. Alueellisuuteen ja alueellisiin tietojärjestelmiin liittyviä käsitteitä on analysoitu saman hankkeen yhteydessä, mutta niistä ei muodostettu termitietueita. Käsitevertailun tuloksena todettiin alueellisiin tietojärjestelmiin liittyvillä käsitteillä olevan runsaasti paikallisia nimityksiä, mikä tekee tietojärjestelmien standardisoinnista haastavan tehtävän. (Kuusisto-Niemi 2002, 47 48.) 3.1.7 Sosiaalityön sanasto Samana vuonna Palveluketjusanaston julkaisemisen kanssa Stakes julkaisi verkkosivuillaan myös Sosiaalityön sanaston. Se sisältää 25 termitietuetta, jotka on jaettu neljään eri ryhmään. Sanastossa on joitakin sosiaalialan yleisiä käsitteitä ja lisäksi sosiaalityöntekijän työhön sekä sosiaalityön laatuun ja arviointiin liittyviä yläkäsitteitä. Sanastoon on sisällytetty myös termi sosiaalinen, jolle ei kuitenkaan ole löydetty varsinaista määritelmää. Käsite on kuitenkin keskeinen, sillä se esiintyy muun muassa termeissä sosiaalinen toimintakyky, sosiaalinen ongelma, sosiaalinen riski ja sosiaalinen työ. Sanastossa ei puututa yleistasoa tarkemmin sosiaalityön toiminnalliseen sisältöön, mutta huomionarvoista on se, että se on ainut sanasto, jossa määritellään sosiaalialan käsite koko sosiaalihuollon yläkäsitteenä. Sosiaaliala on terminä esiintynyt lainsäädännössä 1980-luvulta lähtien ammatillisen koulutuksen yhteydessä. Vasta 2000-luvulla se on käsitteenä ilmestynyt säädöksiin myös toimialana ja kehittämisalana sosiaalialan osaamiskeskustoiminnan aloittamisen ja sosiaalialan kehittämishankkeiden myötä. 3.2 Tesaurukset ja sanaluettelot Tesaurus määritellään Sanastotyön käsikirjassa tietyn alan kattavaksi tiedon tallennukseen ja hakuun käytettäväksi sanojen luetteloksi. Tesauruksessa esitetään sekä asiasanat, joita käytetään hakusanoina, että sanat, jotka korvataan haussa asiasanoilla (ohjaustermit). Tesauruksessa kuuluu olla myös viittaukset ylä- ja alakäsitteitä kuvaaviin asiasanoihin. Tesaurusta ei tulisi käyttää sanakirjan tavoin, koska se on tavallaan keinotekoinen hakukieli, jossa termit eivät välttämättä tarkoita samaa kuin luonnollisessa kielessä. Sanaluetteloksi kutsutaan aakkoselliseen tai systemaattiseen muotoon järjestettyjä termejä, joihin ei liity määritelmiä. Termeihin on usein liitetty vieraskieliset vastineet ja niitä laaditaan esimerkiksi kielenkääntämisen apuvälineiksi. Tesauruksia ja sanaluetteloja on tässä selvityksessä hyödynnetty pääasiassa siten, että niissä esiintyvistä sanoista on etsitty sosiaalihuollon keskeisiä käsitteitä, joita ei vielä ole määritelty terminologisissa sanastoissa. (TSK 1988, 122.) 3.2.1 Sosiaalialan asiasanasto Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Sosiaalialan asiasanasto ilmestyi vuonna 1998, mutta se pohjautuu 1981 ilmestyneeseen sosiaalialan tesaurukseen. Sanasto on aihealueeltaan hyvin laaja, minkä myös julkaisija toteaa sanaston esipuheessa. Perusteluna yleissanastomaisuudelle todetaan sosiaalialan ilmiöiden laaja-alaisuus. Sanasto sisältääkin runsaasti termejä, joiden yhteys sosiaalialaan jää epäselväksi ja joita ei ole sidottu mihinkään hierarkioihin. Sanastoa uusitaan kuitenkin parhaillaan Lastensuojelun Keskusliitossa.

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 11 /169 Nimestään huolimatta Sosiaalialan asiasanasto ei ole varsinainen sanasto. Sanastotyön käsikirjassa sanastoksi määritellään sellainen normatiivinen käsikirja, joka sisältää sekä tietyn ammattikielen käsitteiden määritelmät, että niitä vastaavat termit. Käsikirjan määritelmien mukaan Sosiaalialan asiasanasto on pikemminkin aakkosellisessa muodossa esitetty sanaluettelo. (TSK 1988, 121.) Sosiaalialan sanasto sisältää paljon sosiaalialaan kuuluvia termejä, joita ei ole määritelty terminologisin menetelmin, muun muassa lasten päivähoitoon liittyen. 3.2.2 Sosmeta-sanasto Sosmeta-sanasto on ekonsultaatiohankkeen tuloksena syntyneen Sosiaaliportin (sosiaalialan portaali) ylläpitoa varten rakennettu asiasanasto, joka sisältää noin 700 sosiaalialaan jollakin tavoin liittyvää termiä. Termeistä on muodostettu pienoishierarkioita, joilla tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että käsitteille on esitetty myös ala- ja yläkäsitteitä. Kyseessä on siis tesaurus, jonka tarkoitus on toimia apuvälineenä Sosiaaliportin ja Stakesin verkkosivujen hakutoiminnoissa. 3.3 Luokitukset 3.3.1 Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston luokitukset 2006 Kuntaliiton vuodesta 1992 julkaisemaa luokitusta kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastotietojen keräämisen ohjeistukseksi uudistetaan vuodeksi 2006. Luokitus laaditaan yhteistyössä Tilastokeskuksen, STM:n, Stakesin, OM:n ja Opetushallituksen kanssa. Käytössäni tätä selvitystyötä varten on uudistettavan julkaisun versio 3 kuluvan vuoden kesältä. Käsillä oleva perustoimeentuloturvauudistus tulee muuttamaan luokitusta vielä toimeentulon osalta jonkin verran. Selvityksen kannalta mielenkiintoista on sosiaali- ja terveystoimen osalta kerättävän toimintatiedon luokittelu eri tehtäväluokkiin. Julkaisussa nimetään ja määritellään myös eri tehtäväluokkiin kuuluva toiminta, josta kerätään toiminta- ja kapasiteettitietoa. Olen poiminut julkaisusta sosiaalitoimeen kuuluvat tehtävät ja niihin liittyvät toimintatiedot määritelmineen liitteeseen 2. Tilastoluokitus ei kata sosiaalihuoltoa kokonaisuutena, vaan ainoastaan niiltä osin, mitä tietoja kyseistä tilastoa varten kerätään. Esimerkiksi lastensuojelun osalta luokituksesta puuttuu avohuollolliset toimenpiteet. Luokitus sisältää kuitenkin useita toimipaikkaan ja toimintaan liittyviä termejä, jotka puuttuvat sanastoista. Käsitteellistä sekaannusta herättää nuorisokodin ja nuoren käsitteiden käyttäminen. Nuorisokotiin voidaan määritelmän mukaan sijoittaa huostaanotettuja nuoria, mutta lastensuojelulaissa nuoreksi määritellään 18 21 -vuotias. Ongelma ei kuitenkaan liity pelkästään tilastoluokitukseen, vaan yleisesti lainsäädännön ja yleisen kielenkäytön väliseen ristiriitaan. 3.3.2 Toimialaluokitus Juhtan suosituksessa JHS 121 määritellään toimialaluokitus TOL 2002, jota käytetään organisaatioiden ja yritysten luokitteluun niiden harjoittaman toiminnan perusteella. Luokituksessa toimialat jaetaan kirjaintunnuksilla karkeasti pääluokkiin. Tunnuksella N merkitään "terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut". Pääluokan nimi kuulostaa epäloogiselta. Johdonmukaisempaa olisi nimetä se joko sosiaali- ja terveyspalveluiksi tai sosiaali- ja terveydenhuolloksi. Luokitus

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 12 /169 sisältää useita muitakin käsitteellistä hämmennystä aiheuttavia nimikkeitä. Sosiaalipalvelut jaetaan luokituksessa Majoituksen sisältäviin sosiaalipalveluihin ja Sosiaalisiin avopalveluihin (hierarkiataso 0). Etenkin viimeksi mainittu termi kaipaisi lähempää tarkastelua puhutaanko sosiaalisista palveluista vai sosiaalipalveluista? Avopalveluihin on sisällytetty myös Muu sosiaalitoiminta. Sosiaalitoiminnan käsite kuulostaa vieraalta ja vaatisi niin ikään selvennystä. Lastensuojelulaitosten luokittelussa näkyy epätietoisuus ammatillisten perhekotien sisällyttämisestä laitoksiin. Ongelma on ratkaistu jättämällä ne pois tason 2 luokasta Lasten ja nuorten laitokset mutta sisällyttämällä ne ylemmän tason luokkaan Lasten ja nuorten laitokset. Samantapainen sekaannus on kehitysvammalaitosten kohdalla, joka sisältää alaluokkina kehitysvammalaitokset ja muiden vammaisten laitokset. Luokitus ei näin ollen muodosta hierarkkista käsitejärjestelmää. TOL 2002 -standardia ylläpitää ja kehittää Tilastokeskus ja toimialaluokitus on kokonaisuudessaan esitetty Tilastokeskuksen luokituspalvelujen verkkosivuilla. Sosiaalipalvelujen osalta luokitus koodeineen on tämän selvityksen liitteenä 3. 3.3.3 Stakesin palveluluokitusluonnos Stakesin koordinoiman palveluluokituksen määrittelyhankkeen tavoitteena oli valtakunnallisesti yhtenäisen, yleisesti hyväksytyn sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palveluluokituksen laatiminen. Luokituksessa tuli huomioida sekä julkisen, yksityisen että kolmannen sektorin tarjoamat palvelut ja lisäksi tilastoinnin tarpeet. Tavoitteena oli joustava ja helppokäyttöinen luokitus, jossa kullekin termille on nähtävissä viittaukset laajempiin, suppeampiin ja rinnakkaisiin termeihin. Toteutus perustui lainsäädäntöön, JHS-suosituksiin ja alueellisiin palveluhakemistoihin. Projekti toteutettiin vuonna 2004 ja sen loppuraportin versio 0.81 on nähtävissä Stakesin verkkosivuilla (Tuuri 2005). Palveluluokituksen versio 1 on ollut tämän selvitystyön aineistona. Vasta selvityksen loppuvaiheessa kävi ilmi, että luokituksesta on ilmestynyt versio 2, joka on lähdössä lausuntokierrokselle. Lopullisen palveluluokituksen on määrä ilmestyä marraskuussa 2005. Sosiaalihuollon osalta luokituksen luonnosversio 1 vaikutti epäjohdonmukaiselta luokkien määräytymisperusteiden osalta ja siihen oli livahtanut toimialaluokituksessakin esiintyneitä käsitteellisiä kömmähdyksiä. Versioon 2 on tehty runsaasti muutoksia, esimerkiksi useita luokkia on poistettu ja hierarkiaa yksinkertaistettu. Muutokset ovat mielestäni heikentäneet entisestään luokituksen logiikkaa. Esimerkiksi vammaishuollon palvelut ovat omana pääluokkanaan, joka sisältää ns. kaatoluokkana muut vammaispalvelulain tarkoittamat palvelut. Silti vammaishuoltolain mukaisia palveluja on esimerkiksi asumispalveluissa: muiden vammaisten palvelut (joka sisältää vaikeavammaisen henkilön palveluasumisen) ja silti erikseen vaikeavammaisten palveluasuminen (asumispalvelut ja palveluasuminen ovat tässä saman hierarkiatason termeinä). Lisäksi vammaispalvelu esiintyy sekä sosiaalityön että taloudellisen tukemisen palveluissa. Viimemainittu sisältää luokan kotoutumistuki. Se määritellään vammaispalveluksi, jolla pyritään turvaamaan vammaisen kotona tapahtuva hoito. Lainsäädännössä kotoutumistuella tarkoitetaan maahanmuuttajille tarkoitettua rahallista etuutta. Luokitusluonnos sisältää muitakin päällekkäisiä luokkia. Esimerkiksi Lastensuojelu sisältää luokan lasten ja nuorten perhehoito. Myös Asumispalvelut-otsikon alla on luokka perhehoito, jonka määritelmään on sisällytetty lasten toimeksiantosuhteinen perhehoito. Luonnos sisältää myös useita kummallisia termejä, kuten sosiaalitoiminta ja kotihoitopalvelut (alaluokkina kotihoito, joka sisältää kotipalvelun, kotipalvelu, lapsiperheiden kotipalvelu, ikääntyneiden kotipalvelut ja muut kotipalvelut). Vammaisen saama kotipalvelu lienee muita kotipalveluja,

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 13 /169 kotoutumistukea tai muita vammaispalvelulain tarkoittamia palveluja. Luokitusluonnoksen versio 2 on sosiaalihuollon osalta tämän selvityksen liitteenä 4. 3.3.4 Sosiaalityön luokitus Stakesin Tietoteknologian osaamiskeskuksen Sosiaalityön luokitus -projekti alkoi vuonna 1998. Luokituksen esiselvityksessä Päivi Aho totesi tarpeen analysoida ja tuottaa sosiaalityön käsitteitä ja luokituksia, jotta tiedonsiirto sosiaali- ja terveystoimen tietojärjestelmien välillä olisi joustavampaa ja tehokkaampaa (Aho 1999). Sosiaalityön luokitus perustuu sosiaalityöntekijän ja asiakkaan väliseen suhteeseen, jossa tapahtuva ongelmanratkaisuprosessi tulisi pyrkiä jäsentämään, tiivistämään ja käsitteellistämään (Kallinen-Kräkin 2001, 23). Luokiteltaviksi valittiin sosiaalityön kohde, eli ne ongelmat, joita sosiaalityön avulla pyritään ratkaisemaan, sekä sosiaalityön toiminnot eli toimenpiteet, joita sosiaalityöntekijä työssään suorittaa. Toiminnot jaettiin vielä suoraan asiakastyöhön liittyviin ja muihin toimenpiteisiin, joita ovat esimerkiksi hallintoon, koulutukseen ja kehittämiseen liittyvät tehtävät (Kallinen-Kräkin 2001, 27). Sosiaalityöntekijän toimintoluokituksesta ja sosiaalityön kohdeluokituksesta on ilmestynyt testiversiot, joita on testattu ja testataan eri työpisteissä (Kallinen-Kräkin & Kärki 2004). Yleisluokituksen on määrä ilmestyä vuoden 2005 lopussa. Luokituksen valmistuttua sen toivotaan tulevan osaksi asiakastietojärjestelmää, jolloin se voi helpottaa sosiaalityöntekijän oman työn kirjaamista, kuvaamista ja arvioimista. Yhtenäistä luokitusta hyödyntämällä on myös tavoitteena tuottaa järjestelmällistä, rakenteista ja vertailukelpoista arviointitietoa sosiaalityön käytännöistä ja asiakkaiden elämäntilanteista. (Kärki 2005). Vuoden 2004 testiversiossa sosiaalityön toimintoluokitus on jaettu asiakastyön prosessikuvauksen mukaisiin pääluokkiin seuraavasti: T1 Asiakassuhteen rakentaminen T2 Suunnitelmaan perustuva työskentely T3 Kriisityöskentely T4 Arviointi T5 Yhteisöllinen työ T6 Muu työ Sosiaalityön kohdeluokitus on pääotsikoitu hyvin samaan tapaan kuin Kuopion sosiaali- ja terveysviraston SLPT-hankkeen asiointiperusteet (Kauppila 2001). Kohdeluokituksen pääluokat ovat: K1 Ihmisen valmiudet arjen hallintaan K2 Ihmissuhteet K3 Asuminen K4 Toimeentulo K5 Työ ja sitä vastaava toiminta K6 Koulunkäynti ja opiskelu K7 Vapaa-ajan toiminta K8 Terveys K9 Päihteiden käyttö ja riippuvuudet K10 Kriisi K11 Väkivalta K12 Lapsen tarpeisiin vastaaminen

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 14 /169 K13 Lapsen toiminta K14 Oikeusturva K15 Ympäristön voimavarat K16 Muu asia Sosiaalityön luokitus on rakennettu yhden ammattiryhmän työtoiminnan jäsennykseksi. Sekä toiminto- että kohdeluokitus noudattaa osittain sosiaalihuollon lakisääteistä palvelusisältöä ja voisi siten toimia lähtökohtana koko sosiaalihuollon ammattihenkilöstön työn luokitukselle. Kaikki kohdeluokituksessa mainitut sosiaaliset ongelmat eivät tosin suoranaisesti viittaa nimenomaan sosiaalihuollon lainsäädäntöön, mutta kylläkin sosiaalihuollon asiakastyössä käsiteltäviin elämänhallinnan haasteisiin. 3.3.5 Terveydenhuollon sosiaalityön luokitus Terveydenhuollon sosiaalityön luokitus on syntynyt Kuntaliiton ja Terveydenhuollon sosiaalityöntekijät ry:n yhteisen hankkeen tuloksena. Hanke käynnistettiin 1995 ja luokitus julkaistiin vuonna 1998. Terveydenhuollon sosiaalityön näkökulmassa sosiaalityössä korostuu sosiaalisten ja terveyteen liittyvien tekijöiden yhteys. Terveydenhuollon toimintaympäristö sitoo sosiaalityön terveydenhuollon organisaatioiden tehtäviin ja tavoitteisiin. Tämä näkyy sosiaalityön luokituksen sisällössä, jossa painottuu kliininen tutkimus asiakkaan tilanteesta, psykososiaalinen työ ja yhteys potilaan kuntoutukseen. Potilas tulee usein sosiaalityöntekijän asiakkaaksi lääkärin tekemän lähetteen perusteella. Terveydenhuollon sosiaalityön luokitus on puhtaasti toimintoluokitus, jossa on luokiteltu sosiaalityöntekijän työnkuvaan liittyvät tehtävät työn dokumentoinnin ja tilastoinnin pohjaksi. Luokitus jakautuu viiteen pääluokkaan: S1 Sosiaalinen arvio S2 Sosiaalisen toimintakyvyn tukeminen S3 Toimeentulon turvaaminen S4 Asiantuntija- ja koulutustehtävät S9 Hallinto ja kehittäminen Luokituksesta nousee keskeiseksi asiakkaan/potilaan sosiaalisen toimintakyvyn käsite. Sosiaalista toimintakykyä pyritään tukemaan muun muassa psykososiaalisen työn (keskustelu, psykoterapia ja valmennus), ohjauksen ja neuvonnan sekä palvelujen koordinoinnin avulla. Sosiaalisen toimintakyvyn käsitettä ei kuitenkaan ole määritelty selkeästi. Sosiaalialan sanastoissa ei yleensäkään ole juuri käsitelty asiakkaiden toimintakykyyn ja toimintaedellytyksiin liittyviä käsitteitä. Sosiaalityön sanastossa tyydytään määrittelemään sosiaalinen toimintakyky kyvyksi tulla toimeen yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja normien mukaisesti. Matti Ojalan mukaan sosiaalinen toimintakyky on kykyä selviytyä erilaisista sosiaalisista rooleista, kuten vanhemman, lapsen, koululaisen, työntekijän rooleista (Ojala 2003, 25). Yksilön toimintaedellytykset muodostuvat Ojalan mukaan hänen toimintakyvystään tietyssä tilanteessa ja tietyssä ympäristössä. Tiedon keräämiseksi väestön toimintaedellytyksistä ei ole järkevää eikä mahdollistakaan tehdä kansallista järjestelmää, vaan käsitteiden, luokitusten ja koodistojen yhteen sovittamisessa tulee hyödyntää kansainvälistä yhteistyötä. Kansallisella tasolla tulee sen sijaan keskittyä rakentamaan suomenkielinen termistö, joka kattaa eri toimialat ja näiden sektorit. Kansalaisen toimintaedellytysten mittaamisessa ja arvioimisessa tarvitaan ammattiryhmien välisten rajojen ylittämistä. (Ojala 2003, 23-146.)

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 15 /169 3.3.6 Helsingin kaupungin sosiaaliviraston palveluluokitus Helsingin sosiaaliviraston perusluokitus sisältää organisaatiorakenteen, sektorit ja palvelumuodot (ks. Helsingin kaupunki 1997a, 11). Palveluluokitus perustuu kahden dimension matriisirakenteeseen, jossa on erikseen määritelty palvelusektorit ja erikseen palvelu- ja alapalvelumuodot. Sektorit mukailevat sosiaalihuollon lainsäädännöllisiä palveluperusteita, kun taas palvelumuotoihin on luokiteltu yksilöidysti palveluja, jotka on määritelty sosiaalihuoltolaissa. Samaa palvelumuotoa toteutetaan yhdellä tai useammalla palvelusektorilla. Luokituksen sektorit ovat: 01 Lasten päivähoito 02 Lastensuojelu 03 Muut perheiden palvelut 04 Vammaispalvelu 05 Kehitysvammahuolto 06 Vanhuspalvelu 07 Päihdehuolto 08 Toimeentulotuki 09 Muu sosiaalihuolto 10 Yhteiset tukipalvelut 11 Työllisyyden hoito 20 Hallinto Helsingin sosiaaliviraston luokittelu poikkeaa monien muiden kaupunkien sektori- ja palvelujaosta, koska sosiaali- ja terveystoimen palvelut ovat edelleen organisatorisesti erillään. Helsingin palveluluokituksen ansiona pidän kuitenkin johdonmukaisuutta, jolla sosiaalihuollon sektorit ja palvelumuodot on eroteltu toisistaan eri käsitepiirteiden mukaisesti. Sektorit on jaoteltu pääasiassa sosiaalihuollon erityislaeilla säädeltyjen, eri asiakasryhmille suunnattujen palveluperusteiden mukaan. Palvelumuodot noudattelevat Sosiaalihuoltolain 17 :ssä mainittuja sosiaalipalveluja, joita tarjotaan useilla eri sektoreilla, ja kuvaavat palvelun toteutustapaa. Näin esimerkiksi sosiaalityö nähdään palvelumuotona, jota tarjotaan monenlaisille sosiaalityön asiakkaille eri sosiaalihuollon sektoreilla. Alapalvelumuodolla tarkoitetaan palvelumuodon tarkempaa erittelyä. Alapalvelumuodot voidaan tarvittaessa jakaa palvelutuotteiksi. (Helsingin kaupunki 1997b, 14 15.) Organisaatiorakenteen vertailukohtana voisi käyttää esimerkiksi Kuopion kaupungin Sosiaalija terveydenhuollon toimialan organisaatiota (Kuopion kaupunki 2005), jonka sektoreista avohoito, sairaalahoito ja hammashoito sisältävät puhtaasti terveydenhuollon palveluja. Kotihoito ja vanhustyö sisältää sekä kotipalvelun että kotisairaanhoidon ja kattaa vanhusten avo-, asumis- ja laitospalvelut. Kotihoidosta kuitenkin lapsiperhetyö on sosiaalityön sektorilla, joka sisältää muun muassa kaikki lastensuojelun avo- ja laitoshuollon palvelut, vammaispalvelut, kehitysvammahuollon ja tuetun asumisen palvelut. Päivähoito sisältää lasten päivähoidon ja esiopetuksen ja Psykososiaalinen työ aikuisten mielenterveyspalvelut, lasten mielenterveys- ja kuntoutuspalvelut sekä kasvatus- ja perheneuvonnan, päihdehuollon, työtoiminnan sekä kehitysvammahuollon. Kehitysvammahuolto kuuluu siis verkkosivujen mukaan sekä sosiaalityön että psykososiaalisen työn sektoreille. Tällaisesta palvelujen luokittelusta on vaikea hahmottaa sosiaalihuollon palvelujen johdonmukaista käsitehierarkiaa. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon organisatorinen integraatio on asiakastietojärjestelmien yhteensopivuuden kehittämisen kannalta toivottavaa, sosiaalihuollon palvelut on silti pystyttävä hahmottamaan omaksi palvelukokonaisuudekseen, jotta sen käsitejärjestelmä on mahdol-

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 16 /169 lista kuvata terminologisesti. Helsingin sosiaaliviraston luokitus voisi toimia lähtökohtana eri sosiaalihuollon sektoreiden terminologiselle työlle. Helsingin palvelusektorit sekä palvelu- ja alapalvelumuodot määritelmineen on koottu taulukkoon, joka on selvityksen liitteenä 5. Helsingin sosiaalivirastolla palvelutuoteluettelossa on esitetty alapalvelumuotojen mukaiset palvelutuotteet, niiden kohderyhmät ja toiminnan tavoitteet (Eranti 2002). Helsingissä on myös tehty peruskäsitteiden määrittelyä asiakastietoihin ja palveluihin liittyen (Helsingin kaupunki 1997a). Käsitemäärittelyissä on hyödynnetty Stakesin julkaisemia sanastoja. Asiakastietojen käsitemalli (Helsingin kaupunki 1997b) sisältää 78 termiä, joista 35 ei esiinny terminologisissa sanastoissa. Käsitemalli on graafinen kuvaus sosiaalipalvelujen peruskäsitteiden ja niistä johdettujen käsitteiden muodostamasta käsiteverkosta. Peruskäsitteet kuvaavat asiakkaita, palveluja, organisaatioyksikköjä ja voimavaroja. En ole sisällyttänyt käsitemalliin kuuluvia termejä liitteenä 1 olevaan termitaulukkoon, koska niiden määritelmät eivät ole sanastotyön edellyttämässä muodossa. Sitä kannattaa kuitenkin hyödyntää tulevassa sanastotyössä, koska se sisältää käytännön sosiaalihuollossa tarvittavia termejä, jotka eivät ole sanastoissa. 3.4 Tilastot 3.4.1 Stakesin tilastot Stakes julkaisee vuosittain tilastoja eri sosiaalihuollon osa-alueilta. Selvitystyötä varten poimin Stakesin verkkosivuilla saatavista viimeisimmistä sosiaalihuollon tilastoista niissä esitetyt määritelmät. Tilastoissa on määritelty tilastoinnin kannalta keskeisimmät termit, mutta määritelmät eivät ole varsinaisia terminologisia määritelmiä, vaan ne on tarkoitettu lähinnä ohjeiksi asiakkaiden ja palvelujen sijoittamiselle eri tilastoryhmiin. Esimerkiksi perheen määrittely kasvatus- ja perheneuvonnan tilastossa ei liene yleispätevä, kun perheeksi lasketaan yhdessä asuvat henkilöt. Tilastointia varten tarvittavilla termeillä on selvitystyön kannalta kuitenkin se merkitys, että asiakastietojärjestelmien tulee tuottaa standardoitua tietoa myös tilastoinnin tarpeisiin, mikä edellyttää yleisesti hyväksyttäviä käsitemääritelmiä (Ensio 1999, 58). Siksi tilastoinnissa käytettävien käsitteiden terminologiseen määrittelyyn tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Stakesin tilastoissa esiintyvät määritelmät on koottu liitteeseen 6. 3.4.2 Kuusikkokuntien vertailuraportit Suomen kuusi suurinta kaupunkia, ns. Kuusikkokunnat, julkaisevat vertailuraportteja toimintatilastoina eri sosiaalihuollon sektoreilta. Koska sosiaalihuollon palveluja on perinteisesti määritelty ja luokiteltu paikallisesti, raporteissa on pyritty määrittelemään keskeisimmät käsitteet siten, että palvelujen sisällöt vastaavat toisiaan eri kaupungeissa. Selvitystyötä varten kokosin Kuusikkokuntien raporteista niissä määritellyt termit. Liitteeseen 7 olen koonnut määrittelyt lasten päivähoidon, lasten sijaishuollon, vammaispalvelujen, kehitysvammahuollon ja toimeentulotuen vertailuraporteista. Lisäksi raporteissa on verrattu alueellisen perussosiaalityön henkilöstöryhmiä. Raporttien määritelmät eivät välttämättä ole selkeästi määritelmän muodossa, jolloin olen ottanut itselleni vapauden muokata niitä jonkin verran taulukkoa varten. Mikäli teksti ei ole pienin muutoksin taipunut määritelmän muotoon, olen sijoittanut sen lisätietojen kenttään. Vertailuraporteissa on määritelty useita eri palvelusektoreille keskeisiä termejä, jotka eivät esiinny sanastoissa esimerkiksi päivähoitoon, lastensuojeluun, kehitysvammahuoltoon ja

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 17 /169 vammaispalveluihin liittyen. Raporttien määrittelyt eivät täytä terminologisen määritelmän kriteerejä eikä niiden laadinnassa siihen liene pyrittykään. Niillä on pyritty vain helpottamaan raporttien tulkintaa eri paikkakuntien tilastotietojen yhteismitallisuudesta. Raporteista käy kuitenkin selkeästi ilmi valtakunnallisesti hyväksyttyjen ja laajasti käytössä olevien käsitemäärittelyjen puute. Vaikka määrittelyt on suurelta osin perusteltu lainsäädännöllä, esimerkiksi lasten sijaishuollon raportissa sijaishuollon käsitettä käytetään ilmeisen tietoisesti vastoin lastensuojelulain määritelmää (LSL 22. ) kattamaan sekä avohuollon että sijaishuollon sijoitukset. Peruste lienee paikallisissa eroissa tilastoida lastensuojelullisia sijoituksia. Myös perhekodin ja perhehoidon käsitteiden välille on jouduttu tekemään tilapäistä linjanvetoa valtakunnallisen käsitemäärittelyn puutteessa. Itse asiassa koko lastensuojelun toimintayksiköiden skaala vaatii käsitteellistä selkeyttämistä. Laitoshuollon, ammatillisen perhekodin, perhekodin ja sijaiskodin käsitteiden käyttö on horjuvaa. 3.5 Lainsäädäntö Sosiaalihuollon toimintaa ohjaava lainsäädäntö löytyy pääsääntöisesti sosiaalioikeuden, hallinto-oikeuden ja siviilioikeuden aloilta. Sosiaalioikeus sisältää muun muassa sosiaaliturvaan sisältyvät lait sairausvakuutuksesta ja sosiaalisista avustuksista sekä sosiaalihuoltoon, toimeentulotukeen, päivähoitoon ja kotihoidon tukeen sekä vammaistukeen ja vammaisten huoltoon liittyvät lait. Hallinto-oikeudesta selvitystyöhön liittyviä ovat hallintolaki, laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa ja viranomaisen toiminnan julkisuuteen liittyvät säädökset. Siviilioikeuteen kuuluvat henkilöoikeus, johon kuuluu henkilötietolaki sekä perheoikeus, joka sisältää muun muassa lastensuojeluun sekä lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen kuuluvat säädökset. ( lainsäädäntö 2005.) Sosiaalipalvelujen järjestämisestä säädetään sekä ns. yleislakien että suppeampia palvelualoja koskevien erityislakien avulla. Yleislakien tarkoituksena on turvata kaikille kansalaisille riittävät palvelut. Erityislaeilla pyritään turvaamaan tarvittavat palvelut niille, joille yleislaeissa säädetyt palvelut eivät ole riittäviä. 3.5.2 Sosiaalihuollon yleislait Sosiaalihuollon yleislakeja ovat sosiaalihuoltolaki ja laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Sosiaalihuoltolaissa annetaan kaikkea sosiaalihuoltoa koskevia yleissäännöksiä muun muassa hallintoon ja muutoksenhakuun liittyen. Toiseksi se sisältää aineelliset säännökset yleisten sosiaalipalvelujen järjestämisestä, lukuun ottamatta lasten päivähoitoa. 3.5.2.1 Sosiaalihuoltolaki Sosiaalihuoltolaissa sosiaalihuollolla tarkoitetaan sosiaalipalveluja, toimeentulotukea, sosiaaliavustuksia, sosiaalista luottoa ja niihin liittyviä toimintoja, joiden tarkoituksena on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen sekä yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä (1 ). Lain 2A-luvussa nimetään sosiaali- ja terveydenhuollon kotiin annettavia palveluja yhdistämisen kokeiluun liittyen SHL:ssa säädetty kotipalvelu ja kansanterveyslain mukainen kotisairaanhoito yhteisnimellä kotihoito. Lain 13 :ssä todetaan, että sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava:

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 18 /169 1) sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen; 2) toimeentulotuen antamisesta kunnassa oleskelevalle henkilölle; 3) sosiaaliavustusten suorittamisesta asukkailleen; 4) ohjauksen ja neuvonnan järjestämisestä sosiaalihuollon ja muun sosiaaliturvan etuuksista ja niiden hyväksikäyttämisestä; 5) sosiaalihuoltoa ja muuta sosiaaliturvaa koskevan tiedotustoiminnan järjestämisestä; 6) sosiaalihuoltoa ja muuta sosiaaliturvaa koskevan koulutus-, tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnan järjestämisestä; sekä 7) sosiaalisen luoton myöntämisestä asukkailleen. Edellä olevan luettelon 1-kohdassa mainituista sosiaalipalveluista annetaan 8-kohtainen luettelo 17. pykälässä. Palveluista on myös sisällölliset määritelmät seuraavissa pykälissä. Olen koonnut laissa mainitut palvelut ja niiden määrittelyt oheiseen taulukkoon 1. Taulukko 1. Kunnan tehtäviksi säädetyt sosiaalipalvelut (SHL 17 ) palvelu sisällön määrittely 1) sosiaalityö sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta (18 ) 2) kasvatus- ja perheneuvonta asiantuntija-avun antamista kasvatus- ja perheasioissa sekä lapsen myönteistä kehitystä edistävää sosiaalista, psykologista ja lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa (19 ) 3) kotipalvelut asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista (20 ) 4) asumispalvelut palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä (22 ) 5) laitoshuolto hoidon, ylläpidon ja kuntouttavan toiminnan järjestämistä jatkuvaa hoitoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä (24 ) 6) perhehoito henkilön hoidon, kasvatuksen tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen oman kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa (25 ) Perhekodilla tarkoitetaan lääninhallituksen luvan saanutta tai perhehoitajalaissa (312/92) tarkoitettua kunnan tai kuntayhtymän hyväksymää yksityiskotia, jossa annetaan perhehoitoa. (9.8.1996/604) (26 ) 7) omaishoidon tuki vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota ja palveluja, jotka määritellään hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmassa (27a ) 8) vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva toiminta ja vammaisten henkilöiden työtoiminta toimintakyvyn ylläpitämistä ja sitä edistävää toimintaa (27e )

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 19 /169 Määritelmistä käy ilmi, että luettelossa on kyse erilaisten palvelumuotojen järjestämisestä, ei niinkään tietylle kohderyhmälle suunnatuista palveluista, lukuun ottamatta kohtaa 8. Luettelo ei ole tyhjentävä, vaan jatkossa todetaan kunnan velvollisuudeksi huolehtia myös lasten ja nuorten huollon, lasten päivähoidon, kehitysvammaisten erityishuollon, vammaisuuden perusteella järjestettävien palvelujen ja tukitoimien sekä päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjien huoltoon kuuluvien palveluiden, lastenvalvojalle säädettyjen tehtävien ja muiden isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen, elatusavun turvaamiseen, ottolapsineuvontaan, perheasioiden sovitteluun sekä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanossa toimitettavaan sovitteluun kuuluvien toimenpiteiden ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä sekä kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa säädetyistä tehtävistä sen mukaan kuin niistä lisäksi erikseen säädetään. Tässä jatkoluettelossa on kyse kohderyhmän mukaan jaotelluista, enimmäkseen erityislainsäädännöllä säännellyistä palveluista. Näitä voisi pitää sosiaalihuollon palvelusektoreina. Palvelumuotojenkaan osalta aiempi 8-kohtainen luettelo ei ole täydellinen, sillä se ei kata aikuisten eikä lasten päivähoitopalveluja. Perhehoidon kohdalla huomionarvoista on perhekodin määritelmä: lain mukaan sillä tarkoitetaan sekä ns. ammatillisia perhekoteja että sijaisperheitä. 3.5.2.2 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista Asiakaslaissa määritellään keskeiset menettelytavat asiakastyössä ja tietosuojakysymyksissä. Siinä säädetään myös asiakkaan asemasta, oikeuksista ja velvollisuuksista sekä asiakastietojen käytöstä sosiaalihuollossa. Asiakaslaki yhdessä henkilötietolain ja ns. julkisuuslain kanssa muodostavat kokonaisuuden, joilla säädellään henkilötietojen käsittelyä sosiaalihuollossa. Tietojärjestelmien kehittämisen kannalta aihe on keskeinen, mutta siihen liittyvien käsitteiden terminologinen määrittely on suurelta osin tekemättä. Asiakas- ja potilasasiakirjasanastossa on esimerkiksi määritelty käsitteet henkilötieto ja henkilötietojen luovutus. Näiden lähikäsitteiden, kuten henkilötietojen antamisen, tiedonsaantioikeuden ja henkilötietojen hankkimisen määrittely on sen sijaan tekemättä. Julkisuuslain 10. :n mukaan salassa pidettävästä asiakirjasta saa antaa tiedon vain, jos laissa on erikseen ja nimenomaisesti säädetty salassa pidettävän tiedon antamisesta tai tiedon saamisesta. Asiakaslain mukaan tiedon hankkiminen on luvallista, mikäli se on välttämätöntä tiedontarpeen taustalla olevaan lainmukaiseen sosiaalihuollon toimenpiteeseen (Sorvari 2001, 118). Sorvarin mukaan tämä edellyttää tarpeen perustelua, joten perusteiden ja perustelujen terminologinen määrittely on tietojärjestelmien kannalta myös tarpeellista. Tietojen turvaluokitus on em. sanastossa määritelty kattavasti, mutta sosiaalihuollon asiakirjoissa luokitusta näkee harvoin, vaikka se lain mukaan on merkittävä luovutettaviin asiakirjoihin. Asiakaslaissa (3 ) määritellään vain kolme keskeistä käsitettä. Laissa tarkoitetaan 1) asiakkaalla sosiaalihuoltoa hakevaa tai käyttävää henkilöä; 2) sosiaalihuollolla sosiaalihuoltolain 17 :ssä mainittuja sosiaalipalveluja, tukitoimia, toimeentulotukea, elatustukea, sosiaalista luottoa sekä mainittuihin palveluihin ja etuuksiin liittyviä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön tai perheen sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä; sekä 3) asiakirjalla viranomaisen ja yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon liittyvää, viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 1 ja 2 momentissa mainittua asiakirjaa, joka sisältää asiakasta tai muuta yksityistä henkilöä koskevia tietoja. Asiakaslaissa asiakirjalla tarkoitetaan siis nimenomaan viranomaisen asiakirjaa, joka on alemman hierarkiatason käsite kuin asiakirja (ks. kappale 3.5.4.3). Asiakirjaan liittyvät termit

Selvitys sosiaalihuollossa käytettävistä termeistä sivu 20 /169 on määritelty Asiakas- ja potilasasiakirjasanastossa, mutta viranomaisen asiakirjan määrittely ja käsitteen kattaman alan tarkempi ryhmittely on laatimatta. 3.5.3 Sosiaalihuollon erityislait Sosiaalihuollon erityislaeilla säädetään lasten ja nuorten huollosta, lasten päivähoidosta, päihdehuollosta, kehitysvammaisten erityishuollosta, vammaispalveluista ja -tukitoimista, omaishoidon tuesta ja perhehoidosta. Lisäksi säädetään lastenvalvojan tehtävistä sekä niistä tehtävistä, jotka liittyvät kuntouttavaan työtoimintaan, isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen, elatusavun turvaamiseen, ottolapsineuvontaan, perheasioiden sovitteluun ja lapsen huoltoon tai tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanossa toimitettavaan sovitteluun. Osaan sosiaalihuollon palveluista kansalaisella on subjektiivinen oikeus. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi lasten päivähoito ja tietyt vammaisille säädetyt palvelut. Suuri osa palveluista on määrärahasidonnaisia, jolloin palvelujen järjestäjä voi käyttää tarveharkintaa ja kohdistaa palvelut niitä eniten tarvitseville. Periaate kuitenkin on, että palvelua ei voi evätä pelkästään määrärahan puutteen takia, vaan tarve on harkittava aina yksilökohtaisesti. Tietojärjestelmien kannalta palvelujen järjestämisen perusteet tulisikin määritellä terminologiseksi järjestelmäksi. Erityislait sisältävät joitakin käsitemääritelmiä, jotka selventävät kyseisessä laissa käytettyä terminologiaa. Käsitteitä on tässä koottu laeissa esitetyistä määritelmistä. 3.5.3.1 Perhehoitajalaki ja Asetus perhehoitajalle maksettavasta palkkiosta ja korvauksesta Perhehoitajalain 1. :ssä määritellään perhehoitajan käsite, jolla tarkoitetaan "henkilöä, joka hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan tai kuntainliiton kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella antaa kodissaan sosiaalihuoltolain (710/82) 25 :ssä tarkoitettua perhehoitoa". Ammatillisen perhekodin vanhemmat eivät kuulu siis perhehoitajalain piiriin, koska eivät ole toimeksiantosuhteessa kuntaan. Laissa esiintyviä keskeisiä käsitteitä ovat myös toimeksiantosopimus (4 ), hoitopalkkio (2, as 1 ) ja kulukorvaus (3, as 2 ). Vaikka perhehoidosta on säädetty erityislailla, kyseessä on muista erityislaeista poiketen palvelumuodosta (ks. Helsingin palveluluokitus) eikä palvelusektorista. Perhehoitoa annetaan muun muassa vanhus-, vammais-, kehitysvamma- ja lastensuojelun palveluissa. 3.5.3.2 Asetus omaishoidon tuesta Omaishoidon tuesta säädetään Sosiaalihuoltolaissa, mutta tarkemmat ohjeet sopimuksen yksityiskohdista annetaan asetuksella. Vaikka omaishoidon tuki luetaan sosiaalihuoltolaissa sosiaalipalveluksi, se on pääasialliselta luonteeltaan rahallista tukea, johon liittyy myös palveluja. SHL:n mukaan omaishoidon tukea voidaan myöntää hoidettavan vanhuuden, vamman tai sairauden perusteella. Omaishoitaja ja kunta tekevät sopimuksen omaishoidon tuesta. Sopimuksessa tulee asetuksen mukaan sopia: 1) hoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta ja sen suorittamisesta 2) hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytymisen ajalta 3) hoitajalle järjestettävästä vapaasta 4) hoidon arvioidusta kestosta 5) sopimuksen irtisanomisesta 6) muista hoitoa koskevista seikoista